Muistio 1 (5) Päätökset ja sopimukset Espoon valtuusto päätti metron suunnittelun jatkamisesta Matinkylä Kivenlahti osuudella päättäessään metron rakentamisesta Ruoholahdesta Matinkylään. Alustava yleissuunnitelma valmistui 2011. Tämän jälkeen laadittiin hankesuunnitelma. Hankesuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa 11.6.2012. Samalla päätettiin, että rakentamispäätös tehdään erikseen sitten, kun valtionosuus on varmistunut. Yleiskaavan ja hankesuunnitelman perusteella laadittiin maanalainen metron asemakaava, joka vahvistui elokuussa 2013. Pääkaupunkiseudun kunnat ja valtio solmivat aiesopimuksen maankäytön, asumisen ja liikenteen hankkeiden edistämisestä (MAL-aiesopimus). Sopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa mainitaan erikseen metron jatkaminen Matinkylästä Kivenlahteen valtion tuen piiriin kuluvana hankkeena. Kirjaus on linjassa eduskunnan hyväksymän liikennepoliittisen selonteon kanssa. Selonteko toteaa, että valtio osallistuu metron rakentamisen kustannuksiin 30% osuudella ja että hankkeista päätetään tapauskohtaisesti. Eduskunta päätti valtionvarainvaliokunnan esityksen mukaisesti: Eduskunta edellyttää, että hallitus päättää Länsimetron jatkamista koskevan hankkeen 30 prosentin valtionavustuksen maksamisen ajoituksesta viimeistään kevään 2014 kehyspäätöksen yhteydessä edellyttäen, että Espoo on omalta osaltaan tehnyt siihen mennessä hanketta koskevat toteuttamispäätökset. Metrolinjaa jatketaan seitsemän kilometriä. Uusia asemia on viisi. Kivenlahden aseman yhteyteen rakennetaan noin 1000 autopaikan liityntäpysäköintilaitos. Yhteensä liityntäpysäköintipaikkoja henkilöautoille rakennetaan 1600 ja polkupyörille 1800. Sammalvuoreen rakennetaan läntinen metrovarikko, sillä nykyisen varikon kapasiteetti ei enää riitä linjan päät-
. 2 (5) tyessä Kivenlahteen. Metro liikennöin Kivenlahteen ruuhka-aikoina neljän minuutin vuorovälillä. Liityntäliikenteen aikataulut sovitetaan metron aikatauluihin. Matkustajamääräennusteet on laadittu pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnittelun menetelmiä käyttäen. Niissä on ollut mukana Kivenlahden päättyvän metron lisäksi mm. Raide-jokeri, PISARA, kaupunkiradan jatkaminen Leppävaarasta Espoon keskukseen sekä metron jatkaminen idässä Östersundomiin. Espoon ja Kauniaisten asukasmääränä tarkasteluissa on käytetty 355 800 asukasta ja työpaikkoja kaupunkien alueella on 168 800. Koko 14 kunnan alueen asukasmääränä on 1 987 100 asukasta ja 959 700 työpaikkaa. Finnoo Espoonlahti Kivenlahti alueelle on arvioitu tulevan 60 000-70 000 uutta asukasta. Ennustetut asemakohtaiset matkustajamäärät sekä liityntäpysäköintipaikat : asema arvioidut keskimääräiset matkustajamäärä / vrk eri maankäyttöarvioilla liityntäpysäköintipaikat henkilöautot polkupyörät Finnoo 13 500-15 000 150 600 Kaitaa 8 800-12 000 50 200 Soukka 8 900-13 000 100 300 Espoonlahti 9300-15 000 250 600 Kivenlahti 12 200-18 000 1 000 600
. 3 (5) Liityntäpysäköinnin kysyntä (asemakohtaiset autopaikka- / polkupyöräpaikkatarpeet) Metron matka-aika minuutteina Kampiin on Finnoosta 18, Kaitaalta 20, Soukasta 22, Espoonlahdesta 24 ja Kivenlahdesta 26. Espoonlahteen lippulaivan yhteyteen tehdään liityntäliikenteen terminaali. Osa Matinkylän terminaalin liityntälinjoista siirtyy liikennöimään Espoonlahden terminaaliin. Kaikkien asemien yhteydessä on sujuvan vaihdon mahdollistavat bussipysäkit sekä saattoliikenteen paikat. Asuinalueiden joukkoliikenteen matkavastuksen muutos (painotettua minuuttia) v. 2035, metro Kivenlahteen (vihreä = palvelutaso paranee, punainen = palvelutaso heikkenee). Metron päättyessä Matinkylään, sinne muodostuu suuri liikenteellinen paine liityntäliikenteen vuoksi. Tämä vaihe olisi jäätävä mahdollisimman lyhyeksi tai muuten joudutaan mittaviin tieja katuhankkeisiin vain metron jatkamisen viipymisen vuoksi
. 4 (5) Kustannusarvio Kustannusarvio on laadittu rakenteilla olevan osuuden kokemukset huomioon ottaen. Kustannusarvio on lokakuun 2013 hintatasossa 801 milj. euroa. Suurin erilleen menoerä on maanalainen metrovarikko, jonka rakennuskustannukset ovat noin 95 milj. euroa. Valtionavustus Liikennepoliittisen selonteon periaatteiden mukaisesti valtion on linjannut osallistuvansa metrohankkeiden kustannuksiin 30 % osuudella. Eduskunta päätti joulukuussa 2013, että valtioneuvoton tulee päättää kevään 2014 kehysriiheen mennessä päättä, valtionosuuden ajoituksesta edellyttäen, että Espoo on tehnyt rakentamispäätöksen. Espoo on esittänyt, että 70% kustannuksista kohdistetaan hankkeen alusta Espoon kaupungille ja valtion 30% avustuksella katetaan kustannukset hankkeen loppupuolella vuodesta 2017 alkaen. Rahoitus Hankeen rahoitus järjestetään lainoilla, jotka otetaan 30 vuodeksi. Rakentamisvaiheen aikana lainat sovitaan lyhennysvapaiksi. Lainat kilpailutetaan pitkään laina-aikaan kykeneviltä pankeilta kuten EIB, NIB ja kuntarahoitus. Rakentaminen on järkevää aloittaa nyt Ruoholahti Matinkylä osuuden louhintatyöt saadaan päätökseen maaliskuussa 2014. Kivenlahteen päättyvän osuuden louhinnat on edullista aloittaa heti resurssien vapauduttua. Näköpiirissä on suuria louhintahankkeita kuten PISARA rata, Blominmäen jätevedenpuhdistamo vuosikymmenen loppupuolella sekä metron jatkaminen itään. Ne tulevat sitomaan merkittävän määrän louhintakapasiteetista. Alan työllisyyden sekä vuosikymmenen loppupuolella tulossa olevien töiden vuoksi olisi edullista ajoittaa Kivenlahteen päättyvän osuuden rakentaminen vuosille 2014 2019. On arvioitu että, jos rakentamista voidaan jatkaa heti, tulee rakentaminen 100-200 milj. euroa halvemmaksi Espoolle ja valtiolle verrattuna siihen, että se tehtäisiin vuosia myöhemmin epäedullisemmassa suhdannetilanteessa yhtaikaa monien muiden hankkeiden kanssa. Lisäksi hyödyt joukkoliikenteelle palvelutason parantamisena alkaisivat paljon aikaisemmin. Lounais-Espoon alueella metroa odottaa jo noin 50 000 asukasta. Metrolinjan vaikutuspiiriin voitaisiin kaavoittaa asuntoja MAL-sopimusten mukaisesti vielä jopa 70 000 asukkaalle. Rakentamisen työllisyysvaikutukset ovat merkittävät. Metroasemien välittömälle vaikutusalueelle syntyy arvioiden mukaan n. 3 5 miljardin kiinteistöinvestoinnit, joiden työllisyys- ja muut vaikutukset ovat metroon rakentamiseen nähden monikertaiset. Hankkeen hyödyt realisoituvat kaupunkirakenteen kehittymisenä. On ilmeistä, että Espoon lounaisosien kehittyminen ilman metroa on epävarmaa. Aloitusvalmius Matinkylä Kivenlahti osuuden rakennussuunnittelu käynnistettiin keväällä 2013. Suunnitteluryhmät on perustettu niin, että työtunneleiden suunnitelmat saadaan valmiiksi huhtikuun alkuun mennessä. Työtunneleita tarvitaan kaikkiaan kuusi ja kahden ensimmäisen rakennussuunnitelmat ovat jo valmiina.
. 5 (5) Rakentamispäätöksen synnyttyä kilpailutukset voidaan käynnistää välittömästi. Työt voisivat alkaa ensimmäisillä työmailla Kivenlahdessa ja Sammalvuoressa jo kesällä 2014. Työmaiden määrää kasvatettaisiin hallitusti niin, että aito kilpailutilanne säilytetään koko hankkeen ajan. Tunnelilouhinnat, joka on ensimmäinen työvaihe, kestävät noin 2,5 3 vuotta. Louhintatöiden osalta suhdanne on juuri nyt varsin hyvä. Metrolouhinnat ovat lopussa ja suuri louhintatyömaita ei ole käynnistymässä. Länsimetron louhinnoissa on enimmillään ollut töissä 23 porajumboryhmää. Referenssitasona voidaan todeta, että Tampereen moottoritietunneleiden louhintaan kolme jumboryhmää. Tulevaisuuden tunnelilouhintahankkeita arvioitaessa on ilmeistä, että PISARA-radan ja Blominmäen puhdistamon louhinnat ovat seuraavat suuret tunnelilouhintahankkeet. Matinkylä- Kivenlahtiosuuden louhintojen kannalta on oleellista, että ne eivät ajoitu päällekkäin em. hankkeiden kanssa. Muutoin on ilmeistä, että louhintatöiden tilanne ylikuumenee ja se nostaa ko. työvaiheen kustannuksia merkittävästi kaikissa hankkeissa. Alustava aikataulu Päätöksenteko Espoo Valtio 1. kilpailutukset Louhinta Rakennus Talotekniikka Tasonvaihtolaitteet Rata Automaatio Liikenteelle 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020