KUIVANNON KOULUN LVIS-PERUSKORJAUSHANKKEEN RAKENTAMISPÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUIVANNON KOULUN LVIS-PERUSKORJAUSHANKKEEN RAKENTAMISPÄÄTÖS"

Transkriptio

1 Rakennustoimikunta Kaupunginhallitus Laajennettu kaupunginhallitus KUIVANNON KOULUN LVIS-PERUSKORJAUSHANKKEEN RAKENTAMISPÄÄTÖS RAKTOI 13 Kaupunginhallitus päätti , että Kuivannon koulun hankesuunnitelma hyväksytään vaihtoehdon 4 (kust.arvio versio 14) mukaisessa laajuudessa lisättynä päiväkotitilojen talotekniikan korjauksella tarvittavilta osin ja suunnitteluun sisällytetään myös uima-allas tilat. Päiväkodin ja uima-altaan sisällyttäminen suunnitteluun nostaa kustannuksia n euroa. Uima-altaan korjauskustannukset ovat vähintään euroa ja päiväkodin talotekniikan korjaus arviolta euroa. Kaupunginhallitus päätti , että uimahallin peruskorjausta ei tehdä ja uima-allastila suljetaan. Uima-allas ei täytä voimassa olevia määräyksiä ulkopuolisen asiantuntijan lausunnon perusteella. Tarkistetut saneerauskustannukset ovat korkeat eikä sillä voida lisätä altaan käytön tehokkuutta. Investointiohjelmaan sisältyy euron määräraha hankkeen toteuttamiseen vuodelle 2010 ja euroa vuodelle Hankesuunnitelman mukainen kustannusarvio (ve4+päiväkoti), hintataso (Haahtela-ind 71). Rakennuskustannukset Muut kustannukset Yhteensä Valtionavustus (arvio) Nettokustannus Lopulliset luonnokset (L2) Kuivannon koulun LVIS-peruskorjauksen lopulliset luonnokset ovat valmistuneet Lopulliset luonnokset vastaavat laajuudeltaan hankesuunnitelman vaihtoehto 4 mukaista laajuutta (koulutilat) lisättynä päiväkotitilojen LV-tekniikan korjauksella ja märkäeteisen rakentamisella, muiden tilojen lämmitysjärjestelmän korjauksella ja varustamisella ns. varastotason ilmanvaihdolla. Keittiötilat peruskorjataan ja muutetaan kuumennuskeittiöksi. Liite nro 5

2 Lopullinen kustannusarvio Hankkeen lopullisiin luonnoksiin perustuen on Päijät-Suunnittelu Oy:n Reijo Luojumäki laatinut lopullisen kustannusarvion. Hintataso on päivitetty (Haahtela-ind 73). Rakennuskustannukset Koulun tilat Päiväkotitilat muut tilat Muut kustannukset Yhteensä Valtionavustus (arvio) Nettokustannus Hankkeeseen on lisätty kuntoselvityksissä esille tulleet korjaustarpeet: mm. yläpohjarakenteen lahovauriot ja lisäeristys sekä teknisentyön tilan lattiarakenteen korjaus. Varastotilan ns. kudontatila osalta tilan sisäilmakorjauksen lisäkustannus on kuntotutkimuksen mukaan n. 6000, jota ei ole huomioitu kustannusarviossa. Kustannusarvion nettokustannukset ylittävät hankesuunnitelman kustannusarvion eurolla. Ylitys johtuu indeksipäivityksestä n sekä vauriokorjauksista, päiväkodin märkäeteisen rakentamisesta sekä suunnitelmien tarkentumisesta johtuvista lisäyksistä. Kustannusarvio ei sisällä mahdollisia uima-allastilojen ja entisten asuntojen muutoskustannuksia. Liite nro 6 Hanke on sisällytetty valtionavustuksen myöntämissuunnitelmaan vuodelle 2010 jälkirahoitteisena. Hankesuunnitelma on tarkoitus toimittaa Ely-keskukselle toukokuun aikana, ko. hankesuunnitelman perusteella Ely-keskus tekee varsinaisen valtionavustuksen myöntämispäätöksen ja vahvistaa laajuuden ja valtionavustuksen määrään. Kohteen rakennustyöt on tarkoitus aloittaa syyskuussa 2010 ja hanke on suunniteltu valmistuvaksi keväällä Rakennushankkeiden hallinnointiohjeen mukaan isojen hankkeiden (yli ) lopulliset luonnokset ja kustannusarvion hyväksynnän päättää kaupunginhallitus.

3 Toimitilajohtaja: Rakennustoimikunta päättää lisätä hankkeeseen kudontatilan sisäilmakorjauksen ja päättää, että suunnittelua jatketaan ja urakkalaskenta suoritetaan esitettyjen luonnosten pohjalta ja rakentamispäätös tehdään lopullisten kustannusten ja valtionavustuspäätöksen selvittyä. Rakennustoimikunta päättää esittää kaupunginhallitukselle Kuivannon koulun LVIS-peruskorjaushankkeen lopullisten luonnosten (L2) ja niiden perusteella lasketun kustannusarvion ( ) lisättynä kudontatilan korjauksella (6000 ) hyväksymistä. Rakennustoimikunta päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti. KH 219 Luonnokset ja kustannusarvio ovat kaupunginhallituksen esityslistan liitteet nro 2 ja 3 Vs. kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus hyväksyy Kuivannon koulun LVIS-peruskorjaushankkeen lopulliset luonnokset (L2) ja niiden perustella lasketun kustannusarvion lisättynä kudontatilan korjauksella Keskustelun kuluessa Pertti Laaksonen esitti, että päätökseen lisätään teksti, jonka mukaan uima-allastilojen osalta jatketaan vaihtoehtojen selvittämistä tilojen korjaamiseksi ja kunnostamiseksi muuhun käyttöön tämän remontin yhteydessä, mikäli muu selkeä vaihtoehto jatkokäytöstä varmistuu kyläjohtokunnan, koulun, päiväkodin tai muiden tahojen kanssa vaihtoehtoja selvitettäessä. Sinikka Lindgren kannatti Pertti Laaksosen esitystä. Tuula Koivunen ja Riitta Karjalainen kannattivat esittelijän esitystä. Puheenjohtaja totesi, koska on tehty kannatettu esittelijän esityksestä poikkeava esitys, on äänestettävä. Puheenjohtajan teki äänestysesityksen, jonka mukaan JAA äänestävät ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä ja EI ne, jotka kannattavat Pertti Laaksosen esitystä.

4 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kymmenen JAA-ääntä (Auvinen, Karjalainen, Keskevaari, Koivunen, Mäki-Latikka, Papinaho, Ryynänen, Uitto, Venesjärvi, Mölsä) ja kaksi EI-ääntä (Laaksonen, Lindgren). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on hyväksynyt esittelijän esityksen. Täytäntöönpano pöytäkirjanote: rakennustoimikunta laajkh 12 Orimattilan kaupungin investointiohjelmassa on Kuivannon koulun LVIS-peruskorjaus+keittiö hanke vuosilla 2010 ja 2011, hankkeelle on asetettu valtionavustus ehto. Hankkeelle on haettu valtionavustusta (ns. elvytysrahaa), hakemus Hakemuksessa on haettu valtionavustusta euron peruskorjaushankkeelle. Hankesuunnitelman mukaisesti hankkeeseen sisältyvät rakennuk sen LVIS-järjestelmien uu siminen sekä kosteusvauriokorjaukset ja vähäisiä tilojen muutostöi tä. Varustamiskustannukset sisältyvät hankkeen kustannuksiin. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päättänyt (päätös UUDE LY/1403/ /2010) myöntää Orimattilan kaupungin Kuivan non koulun peruskorjaushankkeeseen valtionavustusta eu roa jälkirahoitteisena. Valtionavustuksen perusteena on kaupungin esittämä kustannusarvio ilman väistötilojen kustannuksia. Koulutilojen laajuus on yhteensä 1045 hym2. Päätöksen mukaan rakennustyöt tulee aloittaa viimeistään ja hankkeen on val mistuttava mennessä. Päätös perustuu hankesuunnitelmaan, esitettyihin peruskorjaustöihin sekä esitetyn kustan nusarvion perusteella hyväksyttyihin kokonaiskustannuksiin. Liite nro 3 Hankkeen rakennustyöt on suunniteltu aloitettavaksi ja valmistuvaksi Suoritetun urakkalaskennan ja valtionavustuspäätöksen perusteella hankkeen kustannusar vio on: Rakennuskustannukset Muut kustannukset (muutto ja tilapäisjärjestelyt) Yhteensä Valtionavustus

5 Nettokustannus Muutto- ja tilapäiskustannukset kuuluvat käyttötalouteen kirjattaviin menoihin. Investointiosassa hankkeelle on tälle vuodelle eu ron määrärahavaraus. Vuoden 2011 määräraha käsitellään talousarviokäsittelyn yhteydessä. Kaupunginjohtaja: Laajennettu kaupunginhallitus päättää, että Kuivannon koulun LVIS-pe rus kor ja ushanke käynnistetään. Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kaupunginhallitus 19.5.2014 178: Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 96 24.09.2014 Perusturvalautakunta 113 22.10.2014

Perusturvalautakunta 96 24.09.2014 Perusturvalautakunta 113 22.10.2014 Perusturvan toimialan esitys talousarvioksi vuodelle 2015 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2016-2017 595/200/2014, 552/200/2014, 543/200/2014 Perusturvalautakunta 24.09.2014 96 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä

5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto, 28, 01.12.2015 Sivistyslautakunta, 5, 27.01.2016 5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1. Mölsä Tero

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1. Mölsä Tero ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 AIKA 08.11.2010 klo 17:00-19:00 Laajennettu kaupunginhallitus 08.11.2010 PAIKKA OSANOTTAJAT Kaupunginhallituksen kokoushuone Nimi Tehtävä Mölsä Tero pj. Koivunen

Lisätiedot

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 Kokousaika Tiistaina 7.5.2012 klo 12.00 12.55 Kokouspaikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 Läsnä Jäsenet Rajajärvi Tuomas puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3706/10.03.01/2014 Kaupunginhallitus 247 15.9.2014 115 Matinkylä - Kivenlahti metron rakennustöiden osoittaminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön tehtäväksi Valmistelijat

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8 Kirkkovaltuusto 15.05.2009 PÖYTÄKIRJA 27.05.2009 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8 Kirkkovaltuusto 15.05.2009 PÖYTÄKIRJA 27.05.2009 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona klo 19.00 20.45 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.2016 7

Opetuslautakunta 7 26.01.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson, anna.karlsson@salo.fi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Tarkastuslautakunta 05.05.2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Tarkastuslautakunta 05.05.2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika maanantai klo 14:00-16:55 Paikka Saunakabinetti, kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2062/2016 02.07.00 59 Liiketontin myynti Kilosta YIT Rakennus Oy:lle, korttelin 54154 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen

Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen Ympäristölautakunta 128 13.11.2012 Ympäristölautakunta 96 26.08.2015 Kaupunginhallitus 224 14.09.2015 Ympäristölautakunta 173 09.12.2015 Kaupunginhallitus 13 11.01.2016 Kaupunginhallitus 143 06.06.2016

Lisätiedot

46/02.07.02/2015. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

46/02.07.02/2015. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen. 412 28.09.2015 470 09.11.2015 508 07.12.2015 24 11.01.2016 64 08.02.2016 106 14.03.2016 Valtiokonttorin päätös koskien Oiva Valdemar Sarpolan perintöä / Lopputilitys / Saapuneet tarjoukset / Kauppakirja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Mölsä Tero

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Mölsä Tero ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 AIKA 20.09.2010 klo 17:00-19:00 Laajennettu kaupunginhallitus 20.09.2010 PAIKKA OSANOTTAJAT Kaupunginhallituksen kokoushuone Nimi Tehtävä Mölsä Tero pj. Koivunen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5557/2015 02.02.00 5 7.1.2016 22 terveystoimen vuoden 2016 käyttösuunnitelman tarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Markus Syrjänen, puh. 09 816 23000 Marjo Lahtinen, puh. 043 825

Lisätiedot

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kokousaika Maanantai 16.2.2015 klo 10.00-10.20. Kokouspaikka Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3, 00100 Helsinki Läsnä Jäsenet

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Teknisen palvelukeskuksen lisämäärärahaesitys /käyttötalous TEKLTK 20.10.2015 135 Palkkamäärärahojen

Lisätiedot

Loimaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2014-2016

Loimaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2014-2016 Perusturvalautakunta 39 18.03.2014 Perusturvalautakunta 110 21.10.2014 Kaupunginhallitus 400 17.11.2014 Vapaa-aikalautakunta 106 16.12.2014 Kaupunginhallitus 8 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 6 26.01.2015

Lisätiedot

Kh 12 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003

Kh 12 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Kaupunginhallitus 12 06.08.2012 Kaupunginvaltuusto 3 13.08.2012 Tekninen lautakunta 160 07.09.2012 Vapaa-ajan lautakunta 3 13.09.2012 Siirrettävien katsomoiden hankinta / talousarvion muutos 383/02.08.00/2012

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 25/12.12.2012 271 Kokousaika 12.12.2012 klo 17.00 20.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutosehdotuksen asettaminen nähtäville piirustuksen 3249 mukaisesti

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutosehdotuksen asettaminen nähtäville piirustuksen 3249 mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 22 23.03.2016 Kunnanhallitus 105 11.04.2016 Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutosehdotuksen asettaminen nähtäville piirustuksen 3249 mukaisesti 8/10.02.03/2016

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 25 Kirkkoneuvosto 23.05.2011 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 01.06.2011

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 25 Kirkkoneuvosto 23.05.2011 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 01.06.2011 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 25 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.00 20.20 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. 66 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Martinsillassa Sähkö-Polar Oy:lle, kortteli 30350 tontti 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. 66 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Martinsillassa Sähkö-Polar Oy:lle, kortteli 30350 tontti 2 03.06.2013 Sivu 1 / 1 467/02.07.00/2012 14 6.2.2012 66 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Martinsillassa Sähkö-Polar Oy:lle, kortteli 30350 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1 17.06.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 17.06.2016, 10:30-13:10 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, Melania-rakennus, ME201 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen Kaupunginhallitus 306 24.11.2014 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen 64/00.01.01/2013 Yhtymähallitus 14.10.2014 98 Ptky Karviaisen vuoden 2015 talousarvio on valmisteltu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 2865/02.05.06/2015 Kaupunginhallitus 215 15.6.2015 110 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Invalidisäätiön kiinteistöleasingsopimukselle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10 Kirkkovaltuusto 03.06.2011 PÖYTÄKIRJA 13.06.2011

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10 Kirkkovaltuusto 03.06.2011 PÖYTÄKIRJA 13.06.2011 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 18.30 20.42 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Matti Solehmainen puheenjohtaja Margit Ruotsalainen varapuheenjohtaja Erja Blom

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 2/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 2/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 2/2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 18.00 21.30 Kokouspaikka srk-talo, Nikkilä Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström Raila Degerholm Juha Gustafsson

Lisätiedot

SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2014

SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2014 SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2014 1 Valtionavustuspäätökset Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ja Helsingin kaupunki

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016 Kokousaika Torstai 17. maaliskuuta 2016 kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet x Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 3.2.2016 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 3.2.2016 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 19.25 Kokouspaikka Poltinahon seurakuntatalon kerhohuone 123 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen Paula Paavola

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Sosiaalilautakunta 21.11.2014

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Sosiaalilautakunta 21.11.2014 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Sosiaalilautakunnan kokous klo 13:00 14:45 pykälät otsikko 63 Talousarvio 2015, taloussuunnitelma 2016-2017 ja sanallinen toimintasuunnitelma 64 Sosiaalitoimen

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Tarkastuslautakunta 28.05.2014 AIKA 28.05.2014 klo 18:00-21:20 PAIKKA Kaitalankuja 52 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Tarkastuslautakunnalle

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 56 Kirkkoneuvosto 5/2015 27.10.2015

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 56 Kirkkoneuvosto 5/2015 27.10.2015 56 53 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 27.10.2015 53 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.02.2015 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 11.02.2015 keskiviikko klo 17:30-19:55 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 1/2012 1 / 10. Maaseutuelinkeinolautakunta 21.03.2012. Aika 21.03.2012 klo 17:30-18:45. Toivakan kunnanvirasto

Toivakan kunta Pöytäkirja 1/2012 1 / 10. Maaseutuelinkeinolautakunta 21.03.2012. Aika 21.03.2012 klo 17:30-18:45. Toivakan kunnanvirasto Toivakan kunta Pöytäkirja 1/2012 1 / 10 Maaseutuelinkeinolautakunta 21.03.2012 Aika 21.03.2012 klo 17:30-18:45 Paikka Toivakan kunnanvirasto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali-

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013... 1 Haettavat myyntitontit

Lisätiedot

Ruukin lämpölaitoksen peruskorjauksen hankesuunnitelma ja valtionavustuksen hakeminen

Ruukin lämpölaitoksen peruskorjauksen hankesuunnitelma ja valtionavustuksen hakeminen Tekninen lautakunta 61 17.06.2010 Kunnanhallitus 245 29.06.2010 Tekninen lautakunta 74 09.09.2010 Kunnanhallitus 328 20.09.2010 Tekninen lautakunta 86 21.10.2010 Kunnanhallitus 389 01.11.2010 Valtuusto

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6. Tekninen lautakunta 22.6.2016

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6. Tekninen lautakunta 22.6.2016 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 Tekninen lautakunta 22.6.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 22.6.2016 klo 16.30 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Kuusela Irja Keskinen

Lisätiedot

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 1 (15) Aika 03.12.2015, klo 14:05-16:15 Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Käsitellyt asiat 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 354. Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 354. Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 3708/02.02.00/2014 354 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksistä tehtyjen valitusten johdosta, jotka koskevat metron jatkon rakennustöiden

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Sivistyslautakunta 18.02.2015 AIKA 18.02.2015 klo 18:00-20:05 PAIKKA Pelkosenniemen koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Paikka: Uimarannan sauna läsnä poissa

Paikka: Uimarannan sauna läsnä poissa KOSKEN TL RAKENNUSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4-2013 Aika: 19.8.klo 18.00-18.35 Paikka: Uimarannan sauna läsnä poissa Puheenjohtaja Pekka Kulmanen x Varapuheenjohtaja Matti Laakso x Jäsenet Virpi Hahko x Jutta

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS KEVÄÄN JA SYKSYN 2013 YHTEISHAKU Eija Taipalus, opiskelijavalintakoordinaattori Tutustu ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaan ja koulutusalojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 26.9.2013. Ilmoitathan Merjalle, puh. 040 3447 204, jos et pääse kokoukseen.

Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 26.9.2013. Ilmoitathan Merjalle, puh. 040 3447 204, jos et pääse kokoukseen. -3, KV 26.9.2013 18:30 Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 26.9.2013 Esityslista 8/2013 Ilmoitathan Merjalle, puh. 040 3447 204, jos et pääse kokoukseen. -2, KV 26.9.2013 18:30 Kokousaika Torstaina 26.9.2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus 271 09.11.2015 Kunnanhallitus 311 21.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanhallitus 25 22.01.2016 Kunnanhallitus 30 26.01.

Kunnanhallitus 271 09.11.2015 Kunnanhallitus 311 21.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanhallitus 25 22.01.2016 Kunnanhallitus 30 26.01. Kunnanhallitus 271 09.11.2015 Kunnanhallitus 311 21.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanhallitus 25 22.01.2016 Kunnanhallitus 30 26.01.2016 Kunnanjohtajan viran täyttäminen Khall 271 Kärsämäen kunnanjohtaja

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2014 54

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2014 54 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2014 54 Lupa- ja toimitusjaosto Aika Paikka 04.09.2014 klo 18:00-18:35 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/2016 18

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/2016 18 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/2016 18 Kokousaika 17.3.2016 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto Ville

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 1288/02.05.06/2013 99 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola, puh. (09) 816 84330

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA ESITYSLISTA 10/2013 Sivu 155 () Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA ESITYSLISTA 10/2013 Sivu 155 () Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA ESITYSLISTA 10/2013 Sivu 155 () Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.9.2013 kello 18.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto 9.5.2016 5/2016. Seurakuntakeskuksen neuvotteluhuone, Papintie 2-6, Kerava Maanantaina 9.5.2016 klo 18.00-18.12

Kirkkoneuvosto 9.5.2016 5/2016. Seurakuntakeskuksen neuvotteluhuone, Papintie 2-6, Kerava Maanantaina 9.5.2016 klo 18.00-18.12 Pöytäkirja Seurakuntakeskuksen neuvotteluhuone, Papintie 2-6, Kerava Maanantaina 9.5.2016 klo 18.00-18.12 Osallistujat: Essi Haukkavaara Ossi Honkasalo (vpj) Liisa Hynynen Antti Jaatinen Aarne Kiiski Kirkkovaltuuston

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/6 31.3.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/6 31.3.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 6 Poikkeamishakemus (Lauttasaari, Luoteisväylä 14) (b-asia) HEL 2014-013691 T 10 04 01 Ksv 1122, Rakvv 31-3406-14-S 12.11.2014 Päätösehdotus päättää hyväksyä

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 6/2012 Perusturvalautakunta 22.10.2012

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 6/2012 Perusturvalautakunta 22.10.2012 Perusturvalautakunta 22.10.2012 KOKOUSAIKA 22.10.2012 klo 17.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 18 SOSIAALIOHJAAJAN VALINTA 31 20 PERUSTURVATOIMEN LISÄMÄÄRÄRAHAT 2012 32 21

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) KIRKKONEUVOSTO Kokous 9.9.2015. Keskiviikko 9.9.2015 klo 15.30-15.45. Seurakuntakeskus, alakerran ryhmätila

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) KIRKKONEUVOSTO Kokous 9.9.2015. Keskiviikko 9.9.2015 klo 15.30-15.45. Seurakuntakeskus, alakerran ryhmätila NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 9.9.2015 klo 15.30-15.45 Seurakuntakeskus, alakerran ryhmätila KN 64 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 65 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Terveydenhuollon valtakunnalliseen tietojärjestelmäpalveluun liittyminen ja ereseptin käyttöönotto

Terveydenhuollon valtakunnalliseen tietojärjestelmäpalveluun liittyminen ja ereseptin käyttöönotto Helli-liikelaitoksen johtokunta 123 23.10.2012 Terveyspalvelujen liittyminen earkistoon (2012) 203/4/421/4211/2012 Helli-liikelaitoksen johtokunta 123 Terveydenhuollon valtakunnalliseen tietojärjestelmäpalveluun

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

Orimattilan kaupungilla on seuraavat vaihtoehdot:

Orimattilan kaupungilla on seuraavat vaihtoehdot: Kaupunginhallitus 188 17.05.2010 Laajennettu kaupunginhallitus 20 04.10.2010 Laajennettu kaupunginhallitus 30 11.10.2010 Laajennettu kaupunginvaltuusto 14 15.11.2010 EKO-MAKSUJEN PERINTÄ KH 188 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät HAKUTIEDOTE 1 (3) 30.11.2010 87/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuksen määräraha Hakukelpoisuus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Tarkennus vaatimukseen

Tarkennus vaatimukseen Palvelutuotannon lautakunta 57 16.06.2016 Hankintaoikaisuvaatimus palvelutuotannon lautakunnan päätökseen 28.4.2016 28, elintarvikehankinnat ajalle 1.8.2016-31.7.2019 348/10.03.02.06/2016 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Liitejakelu: - kauppakirjaluonnos tontista - Rakennus- Saarelan tarjous

Liitejakelu: - kauppakirjaluonnos tontista - Rakennus- Saarelan tarjous Kaupunginhallitus 59 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 25.04.2016 Osakehuoneistojen ostaminen As Oy Viitasaaren Loistosta ja As Oy Viitasaaren Loisteesta 89/523/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 59 Kaupunki

Lisätiedot

Puheenjohtaja totesi Juha Raitalan kannatetun ehdotuksen ja tiedusteli hyväksyykö kaupunginhallitus sen yksimielisesti. Kukaan ei

Puheenjohtaja totesi Juha Raitalan kannatetun ehdotuksen ja tiedusteli hyväksyykö kaupunginhallitus sen yksimielisesti. Kukaan ei Kaupunginhallitus 238 24.08.2015 Tekninen lautakunta 87 29.09.2015 Tekninen lautakunta 20 23.02.2016 Kaupunginhallitus 68 07.03.2016 Rakennusten ylläpitostrategia 896/02.07.00/2015 Kh 24.08.2015 238 Rakennusten

Lisätiedot

Manner-Suomen kehittämisohjelma 2014-2020. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet

Manner-Suomen kehittämisohjelma 2014-2020. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Manner-Suomen kehittämisohjelma 2014-2020 Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen (tietoja päivitetty asetusmuutoksen johdosta 7.5.2015) 09.04.2015

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2013 Kokousaika 10.12.2013 klo 18.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 48 08.05.2014. 48 Asianro 710/10.03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 48 08.05.2014. 48 Asianro 710/10.03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 48 Asianro 710/10.03.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 20.2.2014 15 / vastaavan työnjohtajan hakemuksen

Lisätiedot

Tarjoukset avattiin 20.10.2009 kello 12.00. Kaupunginhallitus 2.11.2009, 439 : Kaupunginhallitus päätti käsitellä tämän asian ensimmäisenä.

Tarjoukset avattiin 20.10.2009 kello 12.00. Kaupunginhallitus 2.11.2009, 439 : Kaupunginhallitus päätti käsitellä tämän asian ensimmäisenä. ROVANIEMI Kaupunginhallitus KIRJAAMO: 1587 /2009 439 Osakehuoneistojen myynti PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 02.11.2009 Sivu 1 Rovaniemen kaupungin tilaliikelaitos kuulutti myytäväksi 39 osakehuoneistoa

Lisätiedot

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinympäristövaliokunta 14 27.06.2017 Elinympäristövaliokunta 25 29.08.2017 Kaupunginhallitus 264 11.09.2017 Kaupunginhallitus 284 25.09.2017 Hirvikosken urheilukentän peruskorjaus 10/12.04.02/2017 Elymvali

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Aluekehityksen suunnittelu ja ohjaus

Aluekehityksen suunnittelu ja ohjaus Maakuntahallitus 170 19.10.2015 Maakuntahallitus 178 16.11.2015 Uudenmaan liiton talousarvion vuodelle 2016 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2016 2018 hyväksyminen 325/02.00.00/2015 MHS 19.10.2015

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Kunnanviraston lautakuntien kokoushuone

Kunnanviraston lautakuntien kokoushuone TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2011 KOKOUSAIKA Perjantai 14.01.2011 klo 10.00 11.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11.12. 2012 Kirkkovaltuusto 5/2012 53-65 /2012

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11.12. 2012 Kirkkovaltuusto 5/2012 53-65 /2012 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika 11.12.2012 klo 18.00-19.30 Paikka Rusk seurakuntakeskus Läsnä: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Hartman Taina varapuheenjohtaja Himala Milja Hovi Anna Hurme-Kouki Päivi Kankare

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2016 209 Kunnanhallitus 27.6.2016

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2016 209 Kunnanhallitus 27.6.2016 Nro 9/2016 209 Kunnanhallitus 27.6.2016 Kokousaika Maanantai 27.6.2016 kello 18.30 18.45 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Saapuvilla läsnä poissa olleet jäsenet Tuominen Heikki pj.

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) - avustus on kilometriperusteinen

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) - avustus on kilometriperusteinen Tekninen lautakunta 15 06.05.2015 Tekninen lautakunta 31 17.06.2015 Yksityistieavustukset 2015 8/10.03.01/2015 TekLtk 06.05.2015 15 Tekninen lautakunta on kokouksessaan 28.1.2015 9 päättänyt yksityistieavustusten

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 29.8.2013 klo 18.30-19.25 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Asiat 76 Kokouksen avaaminen 77 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 78 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

101 Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat Inarin kunnassa 29.2.2012 Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen

101 Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat Inarin kunnassa 29.2.2012 Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen Tiedote Tiedote on epävirallinen. 04.04.2012 Kunnanhallituksen 2.4.2012 kokouksen päätösluettelo 99 Esitys lumen säilömisen ja varastoinnin sekä ensilumen ladun kustannuksiin osallistumisesta Kunnanhallitus

Lisätiedot

H 30 Jäsenen nimeäminen Heiska ry:n työllistämishankkeeseen... 60 H 31 Mahnalan Ympäristökoulu; kokonaismäärärahan tarkistus... 61

H 30 Jäsenen nimeäminen Heiska ry:n työllistämishankkeeseen... 60 H 31 Mahnalan Ympäristökoulu; kokonaismäärärahan tarkistus... 61 ASIALISTA HALLITUKSEN KOKOUS 5/2016 Kokousaika 14.3.2016, klo 18.00-19.25 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Asiat :t 30-31 Asialista H 30 Jäsenen nimeäminen Heiska ry:n työllistämishankkeeseen... 60 H 31

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/7 28.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/7 28.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) 386 Lainan myöntäminen Stadionsäätiölle vuosina 2009-2012 toteutetun perusparannushankkeen loppuunsaattamiseen Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Raportti kuntaliitosinvestointien toteutuksesta / Kerimäki / Punkaharju / Rakennukset

Raportti kuntaliitosinvestointien toteutuksesta / Kerimäki / Punkaharju / Rakennukset SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 9 Raportti kuntaliitosinvestointien toteutuksesta / Kerimäki / Punkaharju / Rakennukset Kerimäki 1. Terveyskeskus Kerrosala 5490 m2, kellari 1473 m2, 1. krs 2926 m2, 2. krs

Lisätiedot

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala

Lisätiedot

141 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 1.1.-31.8.2015

141 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 1.1.-31.8.2015 Kangasniemi Pöytäkirja 14/2015 1 (12) Aika 21.09.2015, klo 15:03-18:16 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 139 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 140 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 3. jako HEL 2015-003273 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Akrobaatti-työryhmä Puistokabaree-työryhmä

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Mikkeli Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 21.01.2016, klo 14:07-15:35 Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 2/ 2016 Aika Maanantaina 27.06.2016 klo 19.00

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 2/ 2016 Aika Maanantaina 27.06.2016 klo 19.00 Esityslista Kokousnumero 2/ 2016 Aika Maanantaina 27.06.2016 klo 19.00 Paikka Valtuustosali Kokouksen aluksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen tulee kertomaan ajankohtaisista asioista

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 3/2016 22

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 3/2016 22 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 3/2016 22 Kokousaika 13.4.2016 kello 18.00 18.32 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, puheenjohtaja Isotalo Päivi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tarjoukset avattiin 1.6.2016 klo 12.45. Tarjousten avauspöytäkirja on liitteenä 1.

Tarjoukset avattiin 1.6.2016 klo 12.45. Tarjousten avauspöytäkirja on liitteenä 1. OPPILASKULJETUSTEN JA NIIHIN KYTKEYTYVÄN PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.6.2016 ( 47): Lopen kunnan oppilaskuljetuksista ja niihin kytkeytyvästä palvelu- ja asiointiliikenteestä

Lisätiedot

Sääntöjen 21, 25 ja 26

Sääntöjen 21, 25 ja 26 Mikä valtuusto Sääntöjen 15, 17, Valtuusto on Kennelliiton yllin päättävä elin yleiskokousten välillä Yleiskokouksessa suoritetaan valtuuston vaali seuraavan kalenterivuoden alussa alkavaksi kolmivuotiskaudeksi

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akseli PÖYTÄKIRJA 3/2010 31. Maskun kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Perusturvakuntayhtymä Akseli PÖYTÄKIRJA 3/2010 31. Maskun kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Perusturvakuntayhtymä Akseli PÖYTÄKIRJA 3/2010 31 OHJAUSRYHMÄ 14.04.2010 AIKA 14.04.2010 klo 17:00-17:30 PAIKKA Maskun kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Pöytäkirjan

Lisätiedot