Metro länteen. Länsimetro Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metro länteen. Länsimetro Oy"

Transkriptio

1 Metro länteen Länsimetro Oy

2 Metron linjaus ja pituusleikkaus MATINKYLÄ KIVENLAHTI 7 kilometriä 5 uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti, Kivenlahti Osuus valmistuu 2020 RUOHOLAHTI MATINKYLÄ 14 kilometriä 8 uutta asemaa: Lauttasaari, Koivusaari, Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu, Matinkylä Rakentaminen päättyy alkuvuodesta, avataan liikenteelle syksyllä 2016 Linjan pituus 21 km (2 rinnakkaista tunnelia), 13 uutta asemaa 2

3 Metro Ruoholahti Kivenlahti kilometriä 2 rinnakkaista tunnelia uutta asemaa työtunnelia poistumistiekuilua matkustajaa päivittäin liityntäpysäköintipaikkaa pysäköintipaikkaa pyörille Ruoholahti Matinkylä loppukustannusennuste 1024 miljoonaa euroa Kustannusarvio Matinkylä Kivenlahti 801 miljoonaa euroa (11/2013 hintatasossa) Työllistää satoja suunnittelijoita ja tuhansia rakentajia ja välillisesti tuhansia alihankkijoita Länsimetro Oy /

4 Länsimetro Oy Helsingin ja Espoon yhteisesti omistama yhtiö Tehtävänä metron rakentaminen Ruoholahdesta Kivenlahteen Toimii läheisessä yhteistyössä molempien kaupunkien asiantuntijoiden kanssa HSL (Helsingin seudun liikenne) vastaa liikennejärjestelmäsuunnitelmista mm. liityntälinjasuunnittelusta HKL (Helsingin kaupungin liikennelaitos -liikelaitos) vastaa metroliikenteestä HSL HKL

5 Paineentasaus-, ilmanvaihto-, savunpoisto- ja poistumistiekuilut

6 Ratatunnelin poikkileikkaus

7 Millaista metroa rakennetaan? Rakennetaan maan alle tunneliin vain asemien sisäänkäynnit ja kuilurakennukset näkyvät maan päällä Liityntäliikenne ja -paikoitus suunnitellaan osaksi asemia Nopea, luotettava, turvallinen, viihtyisä ja ympäristöystävällinen Turvallisuutta ja käytettävyyttä lisää laituriovet, valaistus, opasteet, videovalvonta Länsimetro Oy /

8 Laituritason periaatepiirustus Länsimetro Oy /

9 Yli puolet aseman kallioluolasta on teknisiä tiloja varten Maanalainen asemahalli on runsaat 200 metriä pitkä Laiturialue on 90 m pitkä Laiturialueen päissä ja laiturin alla on teknisiä tiloja mm. LVI-, ja sähkötilat, varavoima, automaatio Länsimetro Oy /

10 Asemien talotekniikka on monimutkainen kokonaisuus Aalto-yliopisto asema LVI -urakka Kl-liitäntä: 5/2015 Vesiliitäntä: 1/2016 Jv-liitäntä: 9/2015

11 Louhinnan työvaiheet ja ajat Louhintatyötä tehdään vaiheittain Vuorokauden aikana saadaan keskimäärin 4 räjäytystä, tuuletuksen jälkeen alkaa louheenajo ja se kestää noin 3-4 tuntia Tunnelista saadaan ulos noin kuusi autoa tunnissa riippuen lastauksen sujumisesta

12 Panostus Länsimetro Oy /

13 Lujitus

14 Salaojitus ja ruiskubetonointi

15 Rakentamisen tilanne Länsimetro Oy

16 Länsimetro Oy /

17 Alustava aikataulu Matinkylä-Kivenlahti Alustava aikataulu Päätöksenteko Espoo Valtio 1. kilpailutukset Louhinta Rakennus Talotekniikka Tasonvaihtolaitteet Rata Automaatio Liikenteelle

18 Missä mennään? Rakentaminen alkoi Ruoholahdessa marraskuussa 2009 Tilanne tällä hetkellä ( ) Ruoholahti Matinkylä: asemien betonivaluista tehty m³ eli 96 % työvoimaa työmailla 877 henkilöä Matinkylä Kivenlahti: työtunneleita louhittu m eli 77 % Ratatunneleita louhittu 375 m työvoimaa työmailla 104 henkilöä Ensimmäinen vaihe liikenteelle 2016 elokuussa Matinkylä Kivenlahti osuus valmistuu 2020 Länsimetro 18 Oy /

19 Kansallisuudet Ruoholahti- Matinkylä työmailla Suomi Viro Puola Kosovo Venäjä Latvia Liettua Bulgaria Määrittelemätön Portugali Ukraina Ranska Uzbekistan Albania Unkari Saksa Brasilia Gambia Guatemala Kroatia Senegal Costa Rica Tansania Ghana Tanska Espanja Tunisia YHT RU LVI SA YHT ,6 % 22,8 % 3,3 % 1,5 % 1,2 % 0,7 % 1,2 % 0,4 % 0,4 % 0,5 % 0,5 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 100,0 % Edellisen tarkasteluhetken tilanne: YHT: ,6 % 21,5 % 6,4 % 0,6 % 0,4 % 0,7 % 0,1 % 0,0 % 0,3 % 0,5 % 0,3 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,3 % 0,1 % 0,1 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,7 % 0,1 % 100,0 % Länsimetro Oy /

20 Kansallisuudet länsimetron vaihe 2 Matinkylä - Kivenlahti työmailla: Suomi Viro Ruotsi Kosovo Yhteensä Työntekijöitä % 10,4 % 0,6 % 0,0 % 100,0 %

21 Seuraavat 192 päivää Kiskotus tehtynä joulukuussa Ratasähköt valmiina tammi-maaliskuussa Koeajot käyntiin helmikuussa ja jatkuvat elokuuhun asti Talotekniikan asennukset valmiina huhti - toukokuussa Koekäytöt ja yhteiskäyttökokeet helmi toukokuussa Avoimet ovet Aalto-yliopiston asemalla toukokuussa Metron ohjausjärjestelmän viimeistely touko kesäkuu Viranomaistarkastukset touko heinäkuu Evakuoitiharjoitus elokuun alussa Länsimetro Oy /

22 Internet-sivut Länsimetro Oy /

23 Kahdeksan asemaa kahdeksan ilmettä Lauttasaari Koivusaari Keilaniemi Aalto-yliopisto Tapiola Urheilupuisto Niittykumpu Matinkylä

24 Asemat työmaatilanne Lauttasaari 10/2015 Koivusaari 12/2015 Keilaniemi 1/2016 Aalto-yliopisto 12/2015 Tapiola 1/2016 Urheilupuisto 12/2015 Niittykumpu 12/2015 Matinkylä 12/

25 Asemarakennukset valmistuvat Koivusaari Keilaniemi Lauttasaari, Gyldenintie Urheilupuisto Länsimetro Oy /

26 Kiskot saapuvat Vuosaaren kautta Länsimetro Oy /

27 Kiskot Keilaniemessä Länsimetro Oy /

28 Viimeinen kisko paikoilleen Matinkylässä Länsimetro Oy /

29 Teknisiä tiloja Tapiolan asemalla Länsimetro Oy /

30 Matinkylän metroaseman maanpäällisiä töitä Länsimetro Oy /

31 Keilaniemi Länsimetro Oy /

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan koulu Metro länteen Asukastilaisuus Soukka 6.10. Soukan koulu Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen, Länsimetro Oy Kiinteistökatselmukset projektipäällikkö Eero Hurmalainen,

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu 5.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Kaitaan ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaa-alueet, työajat ja vaiheet, projektipäällikkö

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu 10.3.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Finnoon ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaaalueet, työajat ja vaiheet,

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus

Metro länteen asukastilaisuus Metro länteen asukastilaisuus 25.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Espoonlahden aseman ja ratatunnelin louhinta: työmaa-alueet, työajat ja -vaiheet, projektijohtaja

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Sammalvuoren varikon louhinta; työmaa-alue, työajat ja -vaiheet

Lisätiedot

Länsimetron kuukausi-info Länsimetro Oy Matti Kokkinen

Länsimetron kuukausi-info Länsimetro Oy Matti Kokkinen Länsimetron kuukausi-info 25.3.2014 Länsimetro Oy Matti Kokkinen Länsimetro Oy Helsingin ja Espoon yhteisesti omistama yhtiö Tehtävänä metron rakentaminen Ruoholahdesta Matinkylään Toimii läheisessä yhteistyössä

Lisätiedot

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy Länsimetro Soukan kirjastolla 25.9.2017 Länsimetro Oy Metro pääkaupunkiseudulla Länsimetro - 21 km - 13 asemaa - Varikko Sammalvuoressa Itäjatke Metro (avattu 1982) - 21 km (6 km tunnelissa) - 17 asemaa

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Kivenlahti Mainingin koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Kivenlahti Mainingin koulu Metro länteen Asukastilaisuus Kivenlahti Mainingin koulu 1.12.2015 Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen, Länsimetro Oy Kivenlahden aseman ja ratatunnelin louhinta; työmaaalue,

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Espoonlahti Espoonlahden kirkko, seurakuntasali

Metro länteen Asukastilaisuus Espoonlahti Espoonlahden kirkko, seurakuntasali Metro länteen Asukastilaisuus Espoonlahti Espoonlahden kirkko, seurakuntasali Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Suunnittelu ennen rakentamista ja rakentamisen

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuori Martinkallion koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuori Martinkallion koulu Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuori 13.11. Martinkallion koulu Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Sammalvuoren työtunnelin louhinta; työmaa-alue,

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Kaitaa Kaitaan koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Kaitaa Kaitaan koulu Metro länteen Asukastilaisuus Kaitaa 8.12. Kaitaan koulu Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Suunnittelu ennen rakentamista ja rakentamisen aikana projektipäällikkö

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan palvelutalo

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan palvelutalo Metro länteen Asukastilaisuus Soukka 1.12. Soukan palvelutalo Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Suunnittelu ennen rakentamista ja rakentamisen aikana

Lisätiedot

Metro länteen Kuukausi-info Länsimetro Oy

Metro länteen Kuukausi-info Länsimetro Oy Metro länteen Kuukausi-info 15.9.2016 Länsimetro Oy Länsimetro Oy Helsingin ja Espoon yhteisesti omistama yhtiö Tehtävänä metron rakentaminen Ruoholahdesta Kivenlahteen Toimii läheisessä yhteistyössä molempien

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Soukan koulu Länsimetro Oy

Metro länteen asukastilaisuus Soukan koulu Länsimetro Oy Metro länteen asukastilaisuus Soukan koulu 7.10. Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely, Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen Ennen rakentamisen aloittamista ja rakentamisen aikana, pääsuunnittelija

Lisätiedot

Kivenlahden rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Kivenlahden rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Kivenlahden rakennusurakka asukastilaisuus 28.8.2018 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Tilaisuuden kulku Tilaisuuden avaaminen ja tietoa hankkeesta: Satu Linkola, viestintäjohtaja,

Lisätiedot

Espoonlahden aseman rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Espoonlahden aseman rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Espoonlahden aseman rakennusurakka asukastilaisuus 10.12.2018 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Tilaisuuden kulku Tilaisuuden avaaminen ja tietoa hankkeesta: Satu Linkola,

Lisätiedot

Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu

Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu 17.1.2019 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Itäjatke Länsimetro 21 km 13 asemaa Varikko Sammalvuoressa Kantametro (avattu

Lisätiedot

Länsimetro Iso Omenan palvelutorilla pop up tila Länsimetro Oy

Länsimetro Iso Omenan palvelutorilla pop up tila Länsimetro Oy Länsimetro Iso Omenan palvelutorilla pop up tila 16.8. Länsimetro Oy Metro pääkaupunkiseudulla Länsimetro - 21 km - 13 asemaa - Varikko Sammalvuoressa Itäjatke Metro (avattu 1982) - 21 km (6 km tunnelissa)

Lisätiedot

Metro länteen Kuukausi-info Länsimetro Oy

Metro länteen Kuukausi-info Länsimetro Oy Metro länteen Kuukausi-info 25.10.2016 Länsimetro Oy Metro pääkaupunkiseudulla Länsimetro - 21 km - 13 asemaa - Varikko Sammalvuoressa Itäjatke Metro (avattu 1982) - 21 km (6 km tunnelissa) - 17 asemaa

Lisätiedot

Soukan rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Soukan rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Soukan rakennusurakka asukastilaisuus 14.8.2018 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Tilaisuuden kulku Tilaisuuden avaaminen ja tietoa hankkeesta: Satu Linkola, viestintäjohtaja,

Lisätiedot

Finnoon rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Finnoon rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Finnoon rakennusurakka asukastilaisuus 8.10.2018 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Tilaisuuden kulku Tilaisuuden avaaminen ja tietoa hankkeesta: Satu Linkola, viestintäjohtaja,

Lisätiedot

Kaitaan rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Kaitaan rakennusurakka asukastilaisuus Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Kaitaan rakennusurakka asukastilaisuus 24.9.2018 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Tilaisuuden kulku Tilaisuuden avaaminen ja tietoa hankkeesta: Satu Linkola, viestintäjohtaja,

Lisätiedot

Ville Saksi

Ville Saksi 19.3.2018 Ville Saksi Hankesuunnitelmista rakentamiseen 2008 2009 2013 2014 2017 2023 2008 Länsimetron ykkösvaiheen hankesuunnitelma 2009 Ykkösvaiheen louhinta alkaa Ruoholahdessa 2012 Kakkosvaiheen hankesuunnitelma

Lisätiedot

Metro pääkaupunkiseudulla

Metro pääkaupunkiseudulla Metro pääkaupunkiseudulla 2 Itäjatke Länsimetro 21 km 13 asemaa Varikko Sammalvuoressa Kantametro (avattu 1982) 21 km (6 km tunnelissa) 17 asemaa Varikko Roihupellossa 3 MATINKYLÄ KIVENLAHTI MATINKYLÄ

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Metro luo kasvua 13 asemaa 70 000 uutta asukasta 100 % kasvu työpaikoissa 2 Keilaniemi ja Aalto-yliopisto Otaniemestä tullut Aaltoyliopiston

Lisätiedot

Metro pääkaupunkiseudulla

Metro pääkaupunkiseudulla Metro pääkaupunkiseudulla 2 Itäjatke Länsimetro 21 km 13 asemaa Varikko Sammalvuoressa Kantametro (avattu 1982) 21 km (6 km tunnelissa) 17 asemaa Varikko Roihupellossa 3 MATINKYLÄ KIVENLAHTI MATINKYLÄ

Lisätiedot

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Länsimetro Oy rakentaa ja omistaa 2 Metro pääkaupunkiseudulla 3 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Länsimetron tilannekatsaus ja Matinkylä - Kivenlehti metrohanke

Länsimetron tilannekatsaus ja Matinkylä - Kivenlehti metrohanke Länsimetron tilannekatsaus ja Matinkylä - Kivenlehti metrohanke 17.2.2014 Matti Kokkinen Käynnissä olevat työt Rakennussuunnittelu Painopiste rakennesuunnittelussa Louhinnat Matinsolmun tulpat noin 6 metriä

Lisätiedot

Kustannusten kiinnittyminen

Kustannusten kiinnittyminen Kustannusten kiinnittyminen Työtunneli louhintaurakat solmittiin vuoden 2009 lopun ja 2010 aikana Urakkatarjoukset pyydettiin niin, että niissä on Kiinteäosuus ja yksikköhintaosuus Louhintaurakat saadaan

Lisätiedot

Maininkitien asukastilaisuus

Maininkitien asukastilaisuus Maininkitien asukastilaisuus 25.4.2017 Ohjelma Tervetuliaissanat: viestintäjohtaja Satu Linkola Espoonlahden työmaan esittely: valvoja Juha-Pekka Olli, tuotantopäällikkö Rami Tuovinen Kivenlahden työmaan

Lisätiedot

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Matkustus kuukausi sekä matkan pituuden (km) jakautuma kuukausille kaikki alle 2000 2001-4000 4001-6000 6001-8000 yli 8000 toukokuu 16 17 29 28 20 6 kesäkuu 41 20

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Paljon muutoksia vuodessa

Paljon muutoksia vuodessa Paljon muutoksia vuodessa Hankkeessa mukana olevia tahoja on keskitetty samaan toimistoon ja yhteen länsimetro-organisaatioon Uutta osaamista avaintoimintoihin: talouteen, riskienhallintaan, laadunseurantaan,

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

Tulevaisuuden kalliorakennushankkeet

Tulevaisuuden kalliorakennushankkeet 1 Tulevaisuuden kalliorakennushankkeet VMY Kaivos- ja louhintajaoston syysretki 15.9.2011 JANNIS MIKKOLA 2 Historia Maanalaisen tilan hyödyntäminen on alkanut esihistoriallisella ajalla, jolloin luolat

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 64 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 58 tuhatta ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

Kokemuksia Länsimetron rakentamisesta

Kokemuksia Länsimetron rakentamisesta Kokemuksia Länsimetron rakentamisesta PROJEKTIPÄIVÄT 2017 31.10.2017 Ville Saksi Mikä Länsimetro on? Länsimetro Oy / 6.11.2017 2 Metro pääkaupunkiseudulla Itäjatke Kahdessa vaiheessa rakentuva Länsimetro

Lisätiedot

Länsimetron jatkeen tarkennetun hankesuunnitelman hyväksyminen. Valtuusto Kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska

Länsimetron jatkeen tarkennetun hankesuunnitelman hyväksyminen. Valtuusto Kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska Länsimetron jatkeen tarkennetun hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto 19.03.2018 61 Kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska 20.3.2018 4 KV 11.6.2012 82 hankesuunnitelma hyväksyttiin KV 24.2.2014 21

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti N:o 1088 2965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 635 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 533 tuhatta ja

Lisätiedot

Lufthansa Private Jet

Lufthansa Private Jet Lufthansa 2006 enemmän vaihtoehtoja 1 Lufthansalta yksityiskoneet tarpeen mukaan 2 Lufthansan räätälöidyt liikelennot; Mobility a la Carte 3 tarjoaa enemmän vaihtoehtoja on Lufthansa huipputuote, joka

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu 2018 & Markkinointiyhteistyötä Kimmo Aalto, MTK ry kimmo.aalto@mtk.fi p. 040 1791618 Matkailijamäärät syys-joulukuussa

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola 1884 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK Webinaari 1.10.2012 Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK Maahanmuuttajakoulutus OAKK:ssa OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen lähes 4000 opiskelijaa 114 eri

Lisätiedot

Kehä I Keilaniemessä muuttaa kaupunkirakennetta

Kehä I Keilaniemessä muuttaa kaupunkirakennetta MAARAKENNUSPÄIVÄ 2015 Finlandia-talo 24.9.2015 Teema 1 Hankkeet ja investoinnit, Sali A, 16:00 Kehä I Keilaniemessä muuttaa kaupunkirakennetta - Haasteita ja mahdollisuuksia infrarakentamiselle kaupungininsinööri

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Sivu 2 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2015:

Lisätiedot

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Länsimetro Big Room 3.10.2018 2 MATINKYLÄ KIVENLAHTI MATINKYLÄ KIVENLAHTI 7 kilometriä 7 kilometriä 5 uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa,

Lisätiedot

Kehärata Kehäradan toteutuksen haasteet. MTR 40-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014

Kehärata Kehäradan toteutuksen haasteet. MTR 40-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014 Kehärata Kehäradan toteutuksen haasteet MTR 40-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014 Kehärata lyhyesti Kehärata muodostaa joukkoliikenteen tärkeän runkoyhteyden Vantaankoskelta lentoaseman kautta Kehärata lyhyesti

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015 sivu 1 Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015 Kesälomaan käytettävä kulutus suhteutettuna talouden tuloihin Kesäkulutus Euroopassa SUHTEELLINEN KULUTUS ERI MAISSA VIRO 60.2 % 17 % LATVIA BULGARIA

Lisätiedot

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. 2 Rakentamisen tilannekatsaus - Treffaa rakentajat 13.9.2018 Länsimetro oy, toimitusjohtaja Ville Saksi 3 Metro pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA

TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA Maat, joissa ei ole talvirekaita koskevia vaatimuksia Maat, joissa o talvirekaide/ketjuje käyttöä koskevia paikallisia vaatimuksia Maat, joissa

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa)

Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa) Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa) Ero toteumassa 2018/2017 2018 2017 % EUROOPPA 684 999 629 176 8,9 % Espanja

Lisätiedot

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja 20 N:o 10 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori,

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori, Csaba Jansik Luomupäivät 218 Pori, 16.11.218 VNK:n rahoittama Koordinoijina TEM ja MMM Toteuttajina ETLA ja LUKE Linkki raporttiin: http://vnk.fi/julkaisu?pubid=1651 Csaba Jansik, Luke Yritys- ja sidosryhmähaastattelut

Lisätiedot

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, N:o 338 965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja

Lisätiedot

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä.

Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. 2 Rakentamisen tilannekatsaus - Treffaa rakentajat 18.9.2019 Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Ville Saksi 3 Video Taide Länsimetron uusilla

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson Finanssipolitiikka EU:ssa Finanssineuvos Marketta Henriksson Perussopimus asettaa rajat Julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää kolmea prosenttia Julkisen velan suhde

Lisätiedot

11.1.2013. Ritva Viljanen apulaiskaupunginjohtaja

11.1.2013. Ritva Viljanen apulaiskaupunginjohtaja 11.1.2013 Ritva Viljanen apulaiskaupunginjohtaja 00.0.2012 1 Naisten ja miesten hyvinvointi- ja terveyserojen vähentäminen sekä toiminnallisen tasa-arvon edistäminen Helsingin valtuustokauden strategian

Lisätiedot

Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Raide-Jokeri Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Raide-Jokeri yleisesti KÄSKYNHALTIJANTIE Raide-Jokeri Itäkeskuksen

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista VALTIOVARAINMINISTERIÖ 18.12.2003 Eduskunta Suuri Valiokunta Asia Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista Ohessa saatetaan eduskunnan suuren valiokunnan tietoon ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Kehä I välillä Keilaniemessä, 1. rakennusvaihe

Kehä I välillä Keilaniemessä, 1. rakennusvaihe Kehä I välillä Keilaniemessä, 1. rakennusvaihe 19.1.2016 1 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus Espoon kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska Hankekokonaisuuden esittely Espoon kaupunkitekniikka rakennuspäällikkö

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun. suurhankkeet. Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys. 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä

Pääkaupunkiseudun. suurhankkeet. Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys. 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä Pääkaupunkiseudun suurhankkeet Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä Aiheet Megatrendit hankkeiden ajureina Pääkaupunkiseudun hankkeet Raideliikenteen varsi

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Suomi Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2016

Suomi Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2016 Suomi Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2016 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2016:

Lisätiedot

Kokemuksia Länsimetron rakentamisesta

Kokemuksia Länsimetron rakentamisesta Kokemuksia Länsimetron rakentamisesta PROJEKTIPÄIVÄT 2017 31.10.2017 Ville Saksi Mikä Länsimetro on? Länsimetro Oy / 31.10.2017 2 Metro pääkaupunkiseudulla Itäjatke Kahdessa vaiheessa rakentuva Länsimetro

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

CRAMO OYJ Sijoitus-Invest 2010. Vesa Koivula toimitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS

CRAMO OYJ Sijoitus-Invest 2010. Vesa Koivula toimitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS CRAMO OYJ Sijoitus-Invest 2010 Vesa Koivula toimitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS Yhteenveto Q3/2010 Vahvistuneet markkinat, kannattavuus parani Toisen vuosineljäksen lopulla alkanut markkinakäänne jatkui

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot