JÄLJET SE JÄTTI Vammaisten naisten kokemuksia väkivallasta ja selviytymisestä

Hanna Elfving Maiju Pulliainen JÄLJET SE JÄTTI Vammaisten naisten kokemuksia väkivallasta ja selviytymisestä Opinnäytetyö Sosiaalialan koulutusohjelma Huhtikuu 2008

KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 14.4.2008 Tekijä(t) Hanna Elfving & Maiju Pulliainen Nimeke Koulutusohjelma ja suuntautuminen Sosiaalialan koulutusohjelma Jäljet se jätti Vammaisten naisten kokemuksia väkivallasta ja selviytymisestä Tiivistelmä Vammaisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on tutkittu Suomessa hyvin vähän, vaikka joidenkin kansainvälisten tutkimusten mukaan vammaisiin naisiin kohdistuu useammin väkivaltaa kuin vammattomiin naisiin. Vammaisten naisten riskiä joutua väkivallan kohteeksi on selitetty muun muassa vammaisuuteen kohdistuvilla negatiivisilla asenteilla, riippuvuudella muiden ihmisten avusta ja vaikeudella puolustaa itseään. Olemme kumpikin kiinnostuneet vammais- sekä väkivaltatyöstä ja halusimme yhdistää nämä aiheet opinnäytetyössämme. Halusimme selvittää vammaisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, sen muotoja, ilmenemistä ja kestoa sekä millaisia keinoja vammaiset naiset käyttävät selviytyäkseen väkivaltaisista kokemuksista ja kokevatko he vammaisuuden vaikuttavan kohtaamaansa väkivaltaan ja siitä selviytymiseen. Nämä ovat opinnäytetyömme tutkimuskysymykset. Keräsimme aineiston eri vammais- ja väkivaltajärjestöjen lehdissä ja Internet-sivuilla julkaistun ilmoituksen avulla. Ilmoituksessa pyysimme vammaisia naisia kirjoittamaan oman tarinansa kokemastaan väkivallasta, siitä selviytymisestä sekä selviytymisen keinoista. Pyysimme kirjoittajia pohtimaan myös vammaisuuden vaikutusta väkivaltaan ja selviytymiseen. Lähestymistapana opinnäytetyössämme on narratiivisuus. Narratiivisuus aineiston analyysimenetelmänä on uuden kertomuksen tuottamista aineiston perusteella. Tuotettu kertomus pyrkii nostamaan esiin aineiston kannalta keskeisiä teemoja. Narratiivisessa analyysissä tuotetaan ehjä, juonellinen, ajassa etenevä tarina. Tutkimuskysymystemme avulla tuotimme aineiston pohjalta tarinan, joka kuvaa kirjeissä esille tulleita yhteisiä teemoja. Kirjeistä ilmeni, että vammaiset naiset olivat kokeneet henkistä, fyysistä ja taloudellista väkivaltaa. Väkivalta myös paheni vähitellen ja tekijänä oli uhrin puoliso. Naisten elämässä esiintyi jokin käännekohta, jonka jälkeen päätös irtaantua suhteesta selkeni. Naiset hakivat apua tilanteeseensa usealta eri taholta, esimerkiksi turvakodista. Ystävien ja tuttavien tuki koettiin tärkeäksi. Naiset kokivat itsetuntonsa hyväksi, mikä auttoi selviytymisprosessissa. Naiset pyrkivät tekemään tilanteelleen jotain suhteellisen pian väkivallan alkamisen jälkeen, eivätkä he enää halunneet jatkaa suhdetta väkivaltaiseen mieheen. Kirjeistä ei selkeästi hahmottunut vamman vaikutus väkivaltaan ja selviytymiseen, mutta kuitenkin henkinen väkivalta ilmeni esimerkiksi naisen vammaisuuden ja ulkomuodon halventamisena. Asiasanat (avainsanat) vammaisuus, vammainen nainen, väkivalta, selviytyminen, selviytymiskeinot, narratiivisuus Sivumäärä Kieli URN 52 suomi URN:NBN:fi:mamkopinn200836155 Huomautus (huomautukset liitteistä) 2 liitesivua Ohjaavan opettajan nimi Opinnäytetyön toimeksiantaja Anitta Huotari

DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis 14.4.2008 Author(s) Degree programme and option Hanna Elfving & Maiju Pulliainen Name of the bachelor's thesis It left marks Disabled women s experiences of violence and coping Abstract Degree Programme in Social Studies Violence against disabled women hasn t been researched much in Finland, although some international researches claim that there is more violence against disabled women than non-disabled women. The reasons for becoming a victim of violence include, for example, other people s attitudes towards disability, dependence on other people s help and difficulty to defend oneself. We are both interested in working with disabled people and victims of violence. We wanted to link these themes in our Bachelor s thesis and the topic was really interesting. We wanted to study violence against disabled women, its various forms and duration (and how it appears). We also wanted to find out what kind of resources the women use to cope with their violent experiences and how their disability affects these experiences in their opinion. We collected our data by publishing an announcement in several magazines of different violence and disability organizations and also in Internet. In our announcement we asked disabled women to write about their violent experiences and how they have survived and what kind of resources they have used. We also asked them to think of possible effects of their disability on these things. In our Bachelor s thesis we used narrative analysis method. It aims at producing new story based on data and the story includes basic themes of data. Narrative analysis method produces whole, progressing story with a plot. We wrote a story based on our data with the help of our research questions describing the common themes which appeared in the letters. Based on our study research we found out that disabled women had experienced mental, physical and financial violence. The violence also became more brutal little by little and the offenders were often the women s spouses. There was a clear turning point in the women s lives after which the decision to leave from the relationship was easier. The women tried to get help from many places such as safe shelter homes, and friends support was very important to them. The women felt that their self-esteem was good, which helped them in the process of survival. They tried to do something about their situation as soon as possible and they didn t want to continue their own relationship. In the letters there were not any clear signs of the disability s influence on violence and coping experiences. The study showed, however, that mental violence in the form of despising the women s disability and looks was involved. Subject headings, (keywords) disability, disabled woman, violence, coping, coping resource, narrative research Pages Language URN 52 finnish URN:NBN:fi:mamkopinn200836155 Remarks, notes on appendices 2 pages of appendices Tutor Bachelor s thesis assigned by Anitta Huotari

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 VAMMAISUUS... 3 2.1 Vammaisuuden määritelmiä... 3 2.2 Mielikuvia vammaisuudesta ja kauneudesta... 4 2.3 Vammaisen naisen itsetunto... 6 3 VÄKIVALTA... 8 3.1 Väkivallan muodot... 9 3.2 Väkivallan selitysmalleja... 11 3.3 Naisiin kohdistuva väkivalta... 13 3.3.1 Väkivalta kansainvälisesti... 13 3.3.2 Väkivalta Suomessa... 15 4 VAMMAISIIN NAISIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA... 16 5 VÄKIVALLAN VAIKUTUKSET... 20 5.1 Väkivallan fyysiset ja psyykkiset vaikutukset uhriin... 20 5.2 Väkivalta traumatisoivana tapahtumana... 21 5.3 Väkivallan hinta... 22 6 SELVIYTYMINEN... 23 6.1 Väkivaltaisesta suhteesta irrottautuminen... 23 6.2 Naisen selviytymisprosessi... 27 6.3 Selviytymiskeinot... 33 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 34 7.1 Tutkimuskysymykset ja -menetelmä... 34 7.2 Aineiston keruu... 37 7.3 Aineiston analysointi... 38 7.4 Luotettavuus... 39 8 TUTKIMUSTULOKSET... 40 8.1 Tuntui kuin olisin suljettu pulloon... 41 8.2 Keskeiset tulokset... 44 8.2.1 Vammaisten naisten kohtaama väkivalta... 44 8.2.2 Selviytyminen... 44

8.2.3 Vamman vaikutus... 45 9 POHDINTAA... 45 9.1 Tulosten pohdinta... 45 9.2 Opinnäytetyöprosessi... 49 9.3 Jatkotutkimusehdotukset... 52 LÄHTEET... 53 LIITTEET

1 JOHDANTO 1 Hän hakkasi minua paistinpannulla kun en suostunut laittamaan hänelle ruokaa keskellä yötä kun hän tuli kotiin humalassa. Eräänä jouluna hän kaatoi koko pöydän jouluruokineen. Kerran löi jalat poikki kahdesta kohtaa. Makasin verissäni lattialla, tajuttomana. Poika juoksi yövaatteissaan ulos kirkuen, että isä tappoi äidin. Otteita vammaisen naisen kokemuksista. (Viemerö 2004, 6-7.) Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ongelma ja myös Suomessa se on yksi suurimmista ihmisoikeusongelmista. Joka viides eurooppalainen nainen on joutunut ainakin kerran puolisonsa pahoinpitelemäksi. Maailmanlaajuisesti parisuhdeväkivallan tilastot ovat vielä korkeammat. (Nurmi & Helander 2002, 22, 25.) Suomessa joka 6. minuutti nainen joutuu puolisonsa pahoinpitelemäksi ja joka toinen viikko yksi nainen kuolee lähisuhdeväkivallan seurauksena (Perttu ym. 2000, 13). Erityisesti vammaisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on tutkittu hyvin vähän. On arveltu, että vammaisiin naisiin kohdistuu väkivaltaa 2-10 kertaa useammin kuin vammattomiin naisiin. (Viemerö 2004, 2.) Väkivalta vaikuttaa niin yksilöihin kuin yhteiskuntaan. Väkivallasta voi aiheutua yksilölle fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia seurauksia, jotka voivat vaikuttaa uhrin elämään pitkään väkivallan loppumisen jälkeenkin. Väkivallasta aiheutuu seurauksia myös yhteiskunnalle, esimerkiksi kustannuksia sosiaali- ja terveyssektorille. Väkivalta ei katso ikää, yhteiskunnallista asemaa tai kulttuuritaustaa. Se koskettaa niin vammaisia kuin vammattomiakin. Vammaisia kohdellaan usein niin sanottuina näkymättöminä kansalaisina. (Iglesias ym. 1998, 3.) Vammaisten naisten ihmisoikeuksissa on parannettavaa monella alueella. Mielestämme on tärkeää tutkia vammaisten naisten kohtaaman väkivallan erityispiirteitä, jotta olisi valmiuksia havaita väkivalta ja osaamista auttaa väkivaltaa kokeneita paremmin. Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää vammaisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa parisuhteessa, millaisia keinoja he käyttävät selviytyäkseen väkivaltaisista kokemuksistaan sekä kokevatko he vammaisuudella olevan vaikutusta kohtaamaansa väkivaltaan ja siitä selviytymiseen. Aineistomme koostuu vammaisten naisten kirjoittamista kirjeistä, joista työstämme narratiivista menetelmää käyttäen ilmiötä kuvaavan tarinan.

2 Teoreettisessa viitekehyksessä kuvaamme erilaisia vammaisuuden määritelmiä sekä yksilön ja yhteiskunnan ajatuksia ja asenteita vammaisuudesta. Tarkastelemme myös naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ilmiönä, muun muassa sen yleisyyttä, muotoja ja selitysmalleja sekä vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteitä. Esitämme tulokset tarinan muodossa ja sen lisäksi esittelemme tulosten pääkohdat jaoteltuna tutkimuskysymysten mukaan. Toivomme, että opinnäytetyömme herättäisi keskustelua ja lisäisi kiinnostusta aiheeseen. Toivomme myös, että opinnäytetyömme antaa uusia näkökulmia ja ajatuksia vammais- ja väkivaltatyöhön sekä halua parantaa vammaisten naisten asemaa yhteiskunnassa. Opinnäytetyöstämme voi olla hyötyä myös väkivaltaa kokeneille naisille heidän selviytymisprosessissaan. Emme voi sulkea silmiämme vammaisten naisten kokemalta väkivallalta, sillä se on rikos ja siihen on puututtava.

2 VAMMAISUUS 3 On arvioitu, että vammaisia ihmisiä on noin 10 % Euroopan väestöstä. Kehitysmaissa luvun arvellaan olevan jopa 20 %. (Iglesias ym. 1998, 3.) Vammaisuutta määritellään eri tavoin. Tarkastelemme muutamia näistä määritelmistä sekä vammaisten että vammattomien mielikuvia ja asenteita vammaisuudesta. Käsittelemme myös vammaisen naisen itsetuntoa ja sen vaikutusta elämään. Koemme, että näillä asioilla voi olla merkitystä väkivallasta selviytymiseen. 2.1 Vammaisuuden määritelmiä Vammaisista on ennen käytetty eri termejä, esimerkiksi raajarikko, joilla kuvattiin kyseisen vamman ominaislaatua. Sana vammainen on suhteellisen uusi termi. Vammaisuus yhdistetään helposti sairauteen, mutta se ei ole sama asia kuin sairaus. (Malm ym. 2004, 9.) Mediassa ja puhekielessä käytetään vielä nykyäänkin vanhoja negatiivisia ja vammaisia loukkaavia ilmauksia, kuten pyörätuoliin sidottu ja kääpiö (Koskinen 1998, 91). Nykyään vammaisuutta tarkastellaan siitä näkökulmasta, mitä toimintakyvyn rajoituksia ja sosiaalista haittaa vamma aiheuttaa. Malmin ym. (2004) määrittelyn mukaan vammainen ihminen on henkilö, jolla on pitkäaikaisia tai pysyviä toimintarajoitteita ja vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista omassa elinympäristössään. (Malm ym. 2004, 9.) Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2001 uuden vammaisuutta koskevan luokituksen ICF:n aikaisemman ICIDH-mallin tilalle. Uudessa mallissa on määritelty tarkemmin yksilön toimintakykyyn liittyviä tekijöitä sekä ympäristötekijöitä. ICF - mallin mukaan toimintakyky määräytyy kolmesta eri alueesta; ihmisen kehosta ja fysiologisista toiminnoista, mielekkäästä tekemisestä ja osallistumisesta sekä yhteiskunnasta, kulttuurista, tekniikasta ja elinympäristöstä, joilla on vaikutusta itsenäisesti selviytymiseen. Huomiota kiinnitetään yksilöön ja hänen ympäristöönsä ja sitä kautta rakennetaan käsitys ihmisen suoriutumisesta käytännön elämässä. Mallin avulla määriteltäessä yksilön toimintamahdollisuuksia voidaan myös käyttää käsitteitä suorituskyky (toiminnot, joita vammainen henkilö kykenee tehdä nykyisessä ympäristössään) ja kapasiteetti (toiminnot, joita vammainen henkilö kykenisi tehdä esteettömässä ympäristössä). ( Malm ym. 2004, 10 11.)

4 Sosiaalinen malli edustaa erilaista näkökulmaa vammaisuuden määrittelyyn. Mallin mukaan sopeutuminen on yhteiskunnan ongelma, ei vammaisten. Ympäristössä on sekä syy että ratkaisu vammaisuuteen. Sosiaalinen malli erottelee kehon fyysiset ominaisuudet vammaisuudesta, jota tarkastellaan sosiaalisesti tuotettuna tilana. Tämä malli on usein vammaispoliittisten ohjelmien perustana, joiden tavoitteina on poistaa vammaisten ihmisten sosiaalisessa tai fyysisessä ympäristössä esiintyviä epäkohtia. (Malm ym. 2004, 11 12.) Vammainen on kuitenkin ennen kaikkea yksilö eikä häntä voi täydellisesti kuvata millään määrittelyillä. Eri määritelmien avulla yritetään paremmin huomioida vammaisen henkilön mahdollisia erityistarpeita ja oikeuksia yhteiskunnan palveluihin ja tukitoimiin. (Malm ym. 2004, 12.) 2.2 Mielikuvia vammaisuudesta ja kauneudesta Koskisen pro gradu -tutkielmassa (1998, 6) ilmeni, että vammattomien miesten ja naisten asenteet vammaisia kohtaan ovat negatiivisia. Vammainen nainen nähtiin negatiivisemmin kuin vammainen mies. Naisen vammautumisen syyksi arvioidaan yleensä sisäisiä syitä, kuten jokin sairaus. Tämä taas herättää vammaisia naisia kohtaan negatiivisempia asenteita, koska saatetaan pelätä esimerkiksi tartuntaa. Näin ollen vammainen nainen nähdään vaarallisempana ja kohtalonsa ansaitsevana. Naista kuvaillaan yleensä äitinä, vaimona, työntekijänä ja seksuaalisena yksilönä. Mielikuvat vammaisesta naisesta taas ovat hyvin negatiivisia, häntä kuvaillaan esimerkiksi rammaksi, säälittäväksi, yksinäiseksi ja rumaksi. Myös Reinikainen on tutkinut sitä, nähdäänkö vammainen nainen eri tavalla kuin vammainen mies. Vammattomat miehet ja naiset kuvailivat vammaisia miehiä itsenäisiksi toimijoiksi, joille työ, perhe ja sosiaalisesti aktiivinen elämä katsottiin olevan mahdollisia ja todennäköisiä. Vammainen nainen sen sijaan kytkettiin mielikuvissa enemmän vammaiseen ruumiiseensa ja toimimisen rajoitteena on hänen vammansa tai sairautensa. Vammaisen naisen kohdalla ajateltiin vammautumisen vaarantavan esimerkiksi mahdollisuudet työhön. Vammainen nainen nähtiin itse suurimpana esteenä itsenäiselle toimijuudelle. Tutkimuksen mukaan vammaisen henkilön sukupuolella on

siis merkitystä moniin asioihin, sukupuoli voi rajoittaa vammaisen naisen mahdollisuuksia yhteiskunnassa. ( Reinikainen 2005.) 5 Kulttuurissamme kauneutta ja ruumiin täydellisyyttä pidetään hyveenä ja erityisesti naisille tällä on suuri merkitys. Sukupuoli, elämäntapa ja ihmisen keho symbolisoivat kulttuurissamme myös yksilön persoonallisuutta. Keholla on tärkeä merkitys yksilön identiteetille, täten ulkonäön laiminlyöntiä pidetään pahimmassa tapauksessa moraalisena epäonnistumisena. Kun yksilön ulkonäkö ei vastaa yleistä ihannekuvaa, hänen sosiaalinen hyväksyttävyytensä vähenee. Tarinoissakin opetus on: paha on rumaa, hyvä kaunista. Vammainen keho symbolisoi kulttuurissamme epätäydellisyyttä ja itsekontrolloimattomuutta. Yksilöitä arvotettaessa kehon ja ulkonäön perusteella vammaiset joutuvat elämään negatiivisen kehonkuvansa kanssa. Ulkonäköä koskevien normien täyttäminen on useille tärkeä osa itsearvostusta, joten vammaisuuden negatiivisten mielikuvien sisäistäminen on haitallista vammaisten käsityksille itsestään. (Burke 2002, 5, 9, 10 11, 17). Vammaisten on uskaltauduttava esiin vammansa takaa, vammaisuus ei ole kokopäivätyö. Vammaisilla naisilla on oikeus löytää oma naiseutensa, seksuaalisuutensa ja viehättävyytensä korostamalla omia myönteisiä ja vahvoja puoliaan kuitenkaan vammaa kieltämättä. Hyvistä ja viehättävistä ominaisuuksistaan on lupa nauttia. (Pelkonen & Willberg 1994, 99 100.) Tutkimus, jossa tutkittiin selkäydinvammaisten naisten omaa käsitystä viehättävyydestään ennen ja jälkeen vammautumisen, osoitti, että puolet naisista ei muuttanut mielipidettä omasta viehättävyydestään vammautumisen jälkeen. Naisista 17 % piti itseään viehättävämpänä ja vain 33 % naisista oli muuttanut käsitystään negatiivisemmaksi. (Koskinen, 2000, 128 129.) Burken tutkimuksen tuloksissa tuli esille, että haastateltavina olleet vammaiset naiset yhdistivät kauneuden ja naisellisuuden myös itsestään huolehtimiseen. He kokivat, että ulkonäöstä huolehtiminen on vammaiselle erityisen tärkeää, koska epäsiisti ulkomuoto kertoo epänaisellisuudesta ja se voi leimata naisen vammaisemmaksi kuin mitä hän oikeasti on. Heidän mielestään ruumiillinen toimintakyky on kuitenkin tärkeämpi kuin kulttuurin kauneusihanteet. Myös oma persoona koetaan tärkeämmäksi kuin se, miltä ulkoisesti näyttää. Useat Burken haastateltavista toivoivatkin, että ihmiset huomaisi-

vat, mitä he tekevät ja millaisia he ovat kuin sitä, miltä he näyttävät (Burke 2002, 29-30) 6 Burken tutkimuksessa (2002, 44) haastateltavien omassa suhtautumistavassa vammaisuuden kokemisesta oli havaittavissa ristiriita. Vaikka naiset olivat sopeutuneet omaan vammaisuutensa, nähtiin vammaisuus silti pohjimmiltaan ei-toivottuna ilmiönä. Mutta kuitenkin Weinbergin ja Williamsin (1978) tutkimuksen mukaan 51 % vastanneista ei halunnut olla vammaton, jos pystyisi valitsemaan. Vain 10 % vastanneista oli sitä mieltä, että vamma on kamala asia ja 8 % mielestä vamma on pahin asia, joka heille on tapahtunut. Enemmistö vastaajista koki vammansa elämän tosiasiana tai epämukavuutta aiheuttavana tekijänä, vammaisuus ei siis ole heille tragedia. (Koskinen 2000, 123.) 2.3 Vammaisen naisen itsetunto Itsetunto kertoo siitä, kuinka paljon ja mitä hyviä ominaisuuksia ihminen näkee itsessään. Hyvän itsetunnon omaava ihminen löytää itsestään enemmän hyviä kuin huonoja puolia, mutta huomaa myös omat heikkoutensa. Itsetunto on minäkuvan yksi osa. Minäkuva tarkoittaa kaikkia toimintoja, ominaisuuksia ja päämäärien kokonaisuutta, joiden avulla ihminen kuvaa itseään. Ihmisellä, jolla on huono itsetunto, on myös todennäköisesti ristiriitaisempi käsitys itsestään. (Laakkonen 2004, 4-5.) Usein ajatellaan, että syntymästään asti vammaiset eivät koe vammaansa sopeutumista ongelmana, koska he ovat eläneet vamman aiheuttamien rajoitusten kanssa syntymästään saakka. Heille ei tule äkillistä kriisiä vammasta johtuvien elämänmuutosten myötä, mutta kasvaminen vammaisen identiteettiin sen sijaan voi aiheuttaa muita ongelmia. Vammainen henkilö ei välttämättä saa lähiympäristöltä tukea henkiseen itsenäistymiseen, omatoimisuuteen ja itsetunnon kehittymiseen ja hänelle voi kehittyä kielteinen minäkuva ja passiivinen toimintatapa omissa asioissaankin. (Malm ym. 2004, 400.) Vasta aikuisiässä vammautuneelle on jo muodostunut ei-vammaisen ihmisen identiteetti. Vammasta aiheutuva elämänmuutos vaatii sopeutumista, mutta sosiaaliset taidot ja henkilön aikaisemmat kokemukset itsenäisyydestä ja selviytymisestä eri tilanteissa rohkaisevat toimimaan aktiivisesti ja huolehtimaan omista oikeuksistaan (Malm ym. 2004, 401).

7 Kulttuurissamme itsetunto on selvästi sidoksissa esimerkiksi työntekoon, siksi alemmuuden tunne tällä alueella on uhka itsetunnolle. Vammaisista naisista työelämässä arvioidaan olevan vain neljäsosa verrattuna vammattomiin naisiin. (Koskinen 1998, 7.) Työelämään hakeutumiseen tarvitaan rohkeutta, sillä vammainen nainen voi kohdata erilaisia haasteita käytännön ratkaisuissa ja muiden työntekijöiden suhtautumisessa. Heille voi olla tarve olla parempia työssään kuin vammattomat sekä todisteltava omaa ammattitaitoaan ja osaamistaan sekä sitä, että vamma ei vaikuta heidän työhönsä. (Pelkonen & Villberg 1994, 117 118; Saraste 1998, 209 210.) On tutkittu, että myös väkivalta aiheuttaa monille itsetunnon alenemista. Näissä tutkimuksissa ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan sitä, onko itsetunnon aleneminen seurausta väkivallasta vai ovatko naiset, joilla on huono itsetunto, alttiimpia väkivallalle. Psyykkinen väkivalta ja jatkuvat negatiiviset kommentit ja tarpeiden laiminlyönti heikentävät naisen minän tunnetta. (Laakkonen 2004, 4.) Hyvä itsetunto voi auttaa uhkaavista tilanteista selviytymisessä. Huonon itsetunnon omaava ihminen ei usko selviävänsä pelkoa aiheuttavista tilanteista, joten hän yrittää välttää niitä mahdollisuuksien mukaan. (Laakkonen 2004, 7.) Vammaisten naisten itsetunnosta ei ole juurikaan tehty tutkimuksia. Ne harvat tutkimukset, jotka aiheesta on tehty, osoittavat, että vammaisilla naisilla olisi heikompi itsetunto kuin vammattomilla. Fyysinen erilaisuus saattaa vaikuttaa myös naisen psyykkiseen kuntoon. Koskisen tutkimus vammaisten naisten itsetunnosta painottaa sitä, että vammaisilla naisilla ei ole huono itsetunto automaattisesti. Tutkimus osoitti kuitenkin, että vammaisilla naisilla esiintyy paljon hajontaa itsetunnon suhteen. Joillakin on todella hyvä ja joillakin todella huono itsetunto. (Koskinen 2000, 135, 137.) On tutkittu, että fyysisesti vammaisten naisten itsetuntoon vaikuttavat varsinkin sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät asiat, eikä sinänsä pelkkä vammaisuus. Itsetuntoa voi alentaa myös vaikeus toteuttaa naisen erilaisia rooleja. (Laakkonen 2004, 9.) Vammaisella naisella voi olla oma sisäänrakennettu pakko yrittää olla superhyvä pärjätäkseen vammattomille naisille. Vammaisen naisen on oltava parempi rakastajatar, parempi äiti ja parempi joku ollakseen tasa-arvoinen. (Pelkonen & Villberg 1994, 94.)

3 VÄKIVALTA 8 Väkivalta on käyttäytymistä, jonka kautta saadaan valtaa toisen ihmisen elämässä pelon ja uhkaavan ilmapiirin avulla. Se on myös tunteiden, ajatusten ja käyttäytymisen kontrollointia. (Perttu ym. 2000, 9.) Väkivallasta voidaan puhua monilla eri käsitteillä. Sitä tyypitetään esimerkiksi erilaisiksi rikoslajeiksi, kuten pahoinpitelyiksi, murhiksi ja raiskauksiksi. Väkivallasta puhutaan myös tekemisenä. Tällöin joku tai jotkut käyttäytyvät muita tai itseään kohtaan väkivaltaisesti. Väkivalta on myös kohteena olemista, jolloin puhutaan uhreista. Tällöin korostuu väkivallan kohteeksi joutuminen ja sen mukanaan tuomat tunteet ja kokemukset. (Paavilainen & Pösö 2003, 13.) Suomessa käytetään usein käsitettä perheväkivalta. Tässä käsitteessä väkivallan tekijän ja uhrin vuorovaikutukseen liittyvät taustatekijät korostuvat. Käytetään myös rinnakkaiskäsitettä lähisuhdeväkivalta. Ydinperheeseen kuuluvien jäsenten välistä väkivaltaa kutsutaan perheväkivallaksi, mutta lähisuhdeväkivalta on laajempi käsite. Lähisuhdeväkivalta kuvaa myös muissa lähisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa. Käsitettä parisuhdeväkivalta käytetään silloin, kun väkivallan kohteena on avo-/aviopuoliso tai seurustelukumppani. Väkivallan tekijästä käytetään myös erilaisia nimityksiä, kuten väkivaltainen mies, väkivallan käyttäjä ja väkivallan tekijä. (Säävälä ym. 2006, 13 14.) Suomalaista perheväkivalta-käsitettä vastaavat englanninkieliset käsitteet family violence ja domestic violence. Hearn (1998) kritisoi näitä termejä, koska niissä ongelma liitetään perheeseen systeeminä, vaikka väkivaltaan syyllistyvätkin vain yksilöt. (Nyqvist 2001, 17.) Käsitettä domestic violence on perusteltu sillä, että se viittaa kotiin tilana ja väkivaltaan, joka tapahtuu siellä. Hearn (1998) käyttää englanninkielistä termiä men s violence to known women, joka tarkoittaa miesten käyttämää väkivaltaa tuntemiaan naisia kohtaan. Tästä termistä näkyy selvästi väkivallan tekijä ja kohde sekä näiden suhde. (Notko 2000, 6.) Esimerkiksi Ruotsissa ei enää käytetä termiä perheväkivalta, kun kyse on parisuhdeväkivallasta. Norjassa ja Ruotsissa käytetään kvinnomisshandel-käsitettä, joka tarkoittaa parisuhdeväkivaltaa ja se samalla ilmaisee myös tekijän ja uhrin. (Nyqvist 2001, 18 19.) Monet eri käsitteet ja niiden mukanaan

tuomat mielikuvat ovat tärkeitä sekä empiirisesti, teoreettisesti ja poliittisesti (Notko 2000, 6). 9 Käytämme opinnäytetyössämme käsitettä parisuhdeväkivalta, jolla tarkoitamme miesten tekemää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa parisuhteessa. Tarkastelemme teoreettisessa viitekehyksessä väkivaltailmiötä nimenomaan parisuhteessa tapahtuvana väkivaltana. Emme käytä usein käytettyä käsitettä perheväkivalta, koska opinnäytetyömme näkökulma on naisiin kohdistuva väkivalta parisuhteessa, jota myös saamamme aineisto tukee. 3.1 Väkivallan muodot Yleisesti käsitteellä väkivalta viitataan fyysiseen väkivaltaan tai sen uhkaan ja se on myös helpoimmin tunnistettavissa. Fyysinen väkivalta voi olla lyömistä, potkimista, kuristamista, mutta myös vapauden riistoa ja pakkokeinoja. (Lehtonen & Perttu 1999, 37.) Se voi olla myös polttamista, ruumiin jäsenten vääntelyä, uhrin riepottelua, esineillä lyömistä ja eri aseiden käyttöä (Huhtalo ym. 2003, 10 11). Väkivalta on kuitenkin monimuotoisempaa ja monimutkaisempaa kuin pelkkä fyysinen väkivalta. Väkivaltaa voidaan toteuttaa hyvin monella eri tavalla. (Lehtonen & Perttu 1999, 37.) Fyysisen väkivallan lisäksi voi ilmetä myös henkistä, seksuaalista, taloudellista ja hengellistä väkivaltaa. Väkivaltaa on myös omaisuuden rikkominen, sukupuolinen häirintä, piilevä väkivalta, hoidon ja huolenpidon laiminlyönti sekä syrjintä. (Rautava & Perttu, 2002, 29 30.) Henkinen eli psyykkinen väkivalta on yleisin väkivallan muodoista ja väkivalta yleensä alkaa sillä. Henkinen väkivalta johtaa todennäköisesti myös fyysiseen väkivaltaan. Henkinen väkivalta voi olla sanallista tai sanatonta. Sen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi alistaminen, nöyryyttäminen, painostaminen, pilkkaaminen, nimittely, uhkailu, kontrollointi, vähättely ja pelottelu. Esimerkiksi kontrollointi voi ilmetä liikkumisen, sosiaalisten suhteiden tai pukeutumisen rajoittamisena ja siinä on kyse jatkuvasta pyrkimyksestä hallita ja rajoittaa toisen elämää. (Lehtonen & Perttu 1999, 38.) Henkistä väkivaltaa on myös naiselle kuuluvien esineiden tuhoaminen, julmuus esimerkiksi lemmikkieläimiä kohtaan ja lapsia voidaan myös käyttää yhtenä kontrolloinnin väli-

neenä. Henkisen väkivallan tarkoituksena on murentaa naisen itseluottamusta ja uskoa omaan ajattelu- ja käsityskykyynsä sekä tunteisiinsa. (Perttu ym. 2000 10. ) 10 Seksuaalinen väkivalta voi olla esimerkiksi seksuaalista ahdistelua, koskettelua, seksuaalisiin tekoihin pakottamista, pornografian katseluun pakottamista, raiskaus tai sen yritys (Rautava & Perttu 2002, 29 ). Usein raiskaaja on naisen tuttu, avo- tai aviopuoliso. Useimmiten raiskaukset tapahtuvat naisen kotona (Lehtonen & Perttu, 1999, 41). Seksuaalista väkivaltaa on myös seksillä kiristäminen, syyllistäminen sekä kaupankäynti (Huhtalo ym. 2003, 11). Taloudellinen väkivalta ilmenee tavalla, jossa väkivallan tekijä kontrolloi ja estää naista käyttämästä omia rahojaan tai pitää hänet rahattomana. Se voi olla myös taloudellista huijaamista, kodin tai omaisuuden myymiseen painostamista ja naisen rahojen väärinkäyttöä. (Perttu 1999, 14.) Taloudellinen väkivalta ei lopu, vaikka nainen kävisi töissä ja tienaisi omaa rahaa, se voi muuttaa vain muotoaan (Lehtonen & Perttu 1999, 43). Hengellinen väkivalta voi olla naisen uskonnollisuuden pilkkaamista, sen harjoittamisen kieltämistä tai pakottamista elämään jonkin uskonnon normien ja sääntöjen mukaan (Lehtonen & Perttu, 1999, 40). Hengellistä väkivaltaa on myös väkivallan perustelu uskonnon varjolla (Huhtalo ym., 2003, 11). Piilevä eli latentti väkivalta tarkoittaa uhan ilmapiiriä, jolloin vallitseva tunne on pelko milloin tahansa alkavasta mahdollisesta väkivallasta. Väkivaltaa voi tapahtua perheessä harvoin, mutta kuitenkin väkivallan mahdollisuus on piilevänä aina läsnä. Tämän takia uhri yrittää ennakoida tapahtumia muokaten omaa käyttäytymistään miellyttäen väkivallan tekijää sekä tarkkailemalla tekijän mielialoja väkivallan ehkäisemiseksi. (Lehtonen & Perttu, 1999, 44.) Hoidon ja huolenpidon laiminlyönti kohdistuu toisen ihmisen avusta riippuvaiseen henkilöön, esimerkiksi lapseen tai vammaiseen. Tällöin apua tarvitsevan henkilön perustarpeet jätetään hoitamatta ja siihen voi sisältyä myös vääränlaista hoitoa, kuten liiallista lääkitsemistä. (Rautava & Perttu, 2002, 30.) Iglesias ym. (1998, 15) määrittelevät tämän fyysiseksi ja emotionaaliseksi laiminlyönniksi, joka on passiivista väkival-

11 taa. Näitä ovat muun muassa ravinnotta jättäminen, hygienian laiminlyöminen ja mielipiteiden huomiotta jättäminen. Fyysinen väkivalta ja hoidon laiminlyönti voivat aiheuttaa erilaisia vaurioita johtaen jo olemassa olevan vamman pahenemiseen (Kallanranta 2003, 27). Yleensä väkivallan erilaiset muodot esiintyvät samaan aikaan. Esimerkiksi usein fyysiseen väkivaltaan parisuhteessa liittyy myös seksuaalista väkivaltaa. Kaikissa väkivallan muodoissa esiintyy aina henkistä väkivaltaa. (Perttu ym. 2000, 10.) 3.2 Väkivallan selitysmalleja Väkivaltaa on yritetty selittää usealla eri tavalla. Osassa selitysmalleissa väkivaltaisen käyttäytymisen katsotaan johtuvan ulkoisista tekijöistä, kuten ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvistä tekijöistä. Osa selitysmalleista selittää väkivallan johtuvan sisäisestä tekijästä, ihmisen psyykkisestä toiminnasta. Yksi näkemys on myös se, että vuorovaikutussuhteet vaikuttavat väkivallan alkamiseen. Väkivaltaa tarkastellaan monimuotoisena ilmiönä ja useat eri tekijät vaikuttavat sen olemassaoloon. (Holma & Wahlström 2005, 13.) Selitysmallien oikeudesta ei ole päästy yksimielisyyteen ja yhdenkään selitysmallin eduksi ei ole riittävää näyttöä. Väkivalta ilmiönä on hyvin moniulotteinen, joten vain yhden selitysmallin käyttö paljastaa siitä vain tietyn osa-alueen. (Flinck 2006, 22.) Seuraavaksi esittelemme yleisimpiä väkivallan selitysmalleja. Biologisessa selitysmallissa painotetaan aggressiivisuuden olevan osa ihmisen perimää. Biologinen malli pohjautuu evoluutioteoriaan ja sen mukaan väkivaltainen käyttäytyminen siirtyy sukupolvelta toiselle geeneissä. Ihmisellä on perintönä taipumus käyttäytyä väkivaltaisesti, kun hän kokee olevansa uhattuna. (Rautava & Perttu 2002, 31.) Nykytutkijat ovat sitä mieltä, että väkivaltaiseen käyttäytymiseen liittyvät erilaiset aivojen toimintahäiriöt, kuten keskushermoston välittäjäaineen aineenvaihduntahäiriöt (Nyqvist 2001, 22). Tällaisen käsityksen vaarana on se, että väkivallan tekijä saa mahdollisuuden paeta vastuuta syyttämällä asiasta aivoissa olevaa vikaa (Hautamäki 1997, 24). Psykososiaalisessa selitysteoriassa väkivaltaa tarkastellaan tutkimalla tilannekohtaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat perheeseen ja sen rakenteeseen. Väkivaltaa aiheuttavia teki-

12 jöitä voivat olla esimerkiksi köyhyys, työttömyys ja lapsen syntyminen. Yksi tekijä voi olla myös päihteet, kuten alkoholi. Joissakin väkivaltaisissa tapauksissa väkivallan tekijä on muuttunut aggressiiviseksi juotuaan paljon alkoholia, mutta alkoholia ei kuitenkaan voi pitää väkivallan syytekijänä, sillä myös raittiit käyttäytyvät väkivaltaisesti. (Lehtonen & Perttu 1999, 27 28.) Sosiokulttuurinen/ feministinen malli selittää väkivallan juontuvan yhteiskunnassa vallitsevasta miesten ja naisten valtasuhteesta, joka on epätasa-arvoinen. Se taas heijastuu miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Malli tarkastelee väkivaltaa kulttuurissa esiintyvän patriarkaalisuuden eli miehisen vallan valossa. Siinä otetaan huomioon väkivaltaan ja perhesuhteisiin liittyvät sosiaaliset normit ja asenteet. Perheeseen ja sen yksityisyyteen liittyy yhteiskunnassa käsityksiä naisen alisteisesta asemasta ja miehen auktoriteettiroolista. (Lehtonen & Perttu 1999, 28.) Kulttuuriset normit sallivat miehille aggressiivisen käyttäytymisen ja vahvistavat naisten alistettua roolia. Sosiokulttuuristen selitysmallien mukaan syytekijät ovat yksilön ulkopuolella, esimerkiksi sosiaalisen roolin muodossa, sosiaalisessa ympäristössä, sukupuolijärjestelmässä, vallitsevan kulttuurin arvoissa ja kulttuuriperinnössä. (Nyqvist 2001, 23.) Perhedynaaminen teoria näkee väkivaltaisen käyttäytymisen liittyvän parisuhteen vaikeuksiin tai laajempiin sukulaissuhteiden ongelmiin (Lehtonen & Perttu 1999, 30). Väkivalta puolisoa kohtaan katsotaan olevan oire perheen tai parisuhteen ongelmista, esimerkiksi kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen ongelmista. Tietynlainen valtapeli puolisoiden välillä on katsottu olevan yksi väkivallan syy. (Rautava & Perttu 2002, 34.) Perhedynaamisen teorian ongelma on, että väkivallan tekijä ei ole yksin vastuussa teoistaan ja uhria saatetaan osasyyllistää teoista (Hautamäki 1997, 25). Sosiaalisen oppimisen mallin mukaan väkivaltaisuus on opittua käyttäytymistä, joka juontuu väkivallan tekijän lapsuuden väkivaltaisista kokemuksista. Tässä mallissa painotetaankin niiden kokemuksien merkitystä ja niiden vaikutusta myöhempään käyttäytymiseen. Tämän teorian mukaan väkivalta on sukupolvelta toiselle periytyvää ja se opitaan perhepiirissä. (Lehtonen & Perttu 1999, 30.) Vaikka miehillä olisi väkivaltaisia kokemuksia lapsuudessaan, kaikista ei kuitenkaan tule väkivaltaisia aikuisena. Selitysmallin ongelmana on se, että väkivaltaa korostetaan liikaa lapsuudessa opittuna

käyttäytymisenä, mikä voi johtaa väkivallan tekijän vastuullisuuden vähättelyyn ja jopa väkivallan hyväksymiseen. (Rautava & Perttu 2002, 35.) 13 Yhteiskunnan yleinen väkivaltaisuus on selitysmalli, jonka mukaan yleisellä väkivallalla yhteiskunnassa on vaikutuksia väkivallan esiintymiseen ja hyväksyttävyyteen myös perheen sisällä. Perhe on ns. yhteiskunnan pienoismalli, josta heijastuu yhteiskunnan hyvin - ja pahoinvointi. Väkivalta on yhteiskunnassa laajentunut myös nykytekniikkaan, esimerkiksi Internetiin. Yhteiskunnan yleisellä väkivallalla tarkoitetaan myös väkivallan määrällistä lisääntymistä ja suurempaa näkyvyyttä. Asenteet ja ilmapiiri ovat muuttuneet sallivimmaksi väkivaltaa kohtaan, se on arkipäiväistynyt. Teoria ei kuitenkaan selitä sitä, miksi naiset ovat väkivallan kohteina ja miehet väkivallan tekijöinä. (Mts. 33.) Erilaiset selitysmallit tarkastelevat väkivaltaa ilmiönä vain tietystä näkökulmasta. Väkivallan tekijä täytyy ottaa huomioon kokonaisuutena, jossa fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet ovat yhteydessä toisiinsa (Hautamäki 1997, 26). 3.3 Naisiin kohdistuva väkivalta Seuraavassa käsittelemme naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ilmiönä niin maailmalla kuin Suomessakin. Väkivallasta yleensä vaietaan ja sitä salataan, mutta se koskettaa monia ihmisiä ja sitä voidaan kuvata maailmanlaajuisena ongelmana. 3.3.1 Väkivalta kansainvälisesti YK:n julistuksessa on vuonna 1993 määritelty naisiin kohdistuva väkivalta. Kahdessa artiklassa määritellään mitä naisiin kohdistuva väkivalta on ja minkälaisia muotoja se sisältää. YK:n maailmankonferenssissa Pekingissä vuonna 1995 julkistettiin julistus, joka käsittelee naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Julistuksessa käsitellään muun muassa seuraavia asioita: Naisten ja miesten välisessä tasa-arvossa on kysymys ihmisoikeuksista ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edellytyksistä.... Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia.... Naisten rooli perheessä on ratkaisevan tärkeä. Naisiin kohdistuva väkivalta on este tasa-arvon, kehityksen ja rauhan saavuttamisen tiellä. Naisiin kohdistuva väkival-

14 ta sekä loukkaa että heikentää naisten mahdollisuuksia nauttia ihmisoikeuksistaan ja perusvapauksistaan tai jopa mitätöi ne kokonaan. Valtiot ovat pitkään epäonnistuneet näiden oikeuksien ja vapauksien turvaamisessa ja edistämisessä naisiin kohdistuvan väkivallan osalta. Siksi tämä asia on kaikkien valtioiden huolenaihe ja siihen on tartuttava. Naiset ja tytöt joutuvat kaikissa yhteiskunnissa enemmän tai vähemmän yleisen fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhreiksi tulotasosta, yhteiskunnallisesta asemasta ja kulttuurista riippumatta. Väkivallan teot ja niillä uhkaaminen aiheuttavat naisten elämään pelkoa ja turvattomuutta vaikeuttaen siten heidän pyrkimystään tasa-arvoon, kehitykseen ja rauhaan. Naisiin kohdistuva väkivalta aiheuttaa suuria sosiaalisia, taloudellisia ja terveydenhuoltokustannuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnallekin. Väkivalta naisia kohtaan on yksi niistä ankarista yhteiskunnallisista mekanismeista, joilla naisia pakotetaan alistettuun asemaan miehiin nähden. Naisiin kohdistuva väkivalta on osoitus naisten ja miesten historiallisesti eriarvoisista valtasuhteista, jotka ovat johtaneet siihen, että miehet ovat alistaneet ja syrjineet naisia sekä estäneet naisten tasavertaisuuden. (Koski 1999, 11 15.) Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan kiinnitettiin kansainvälisesti huomiota oikeastaan vasta 1990-luvulla ja asia huomioitiin silloin myös Suomessa. Vuonna 1996 Suomessa päätettiin Pekingin toimintaohjelman täytäntöönpanosta, ja samalla hyväksyttiin valtakunnallisen väkivaltaohjelman laatiminen. (Nurmi & Helander 2002, 18, 21.) Viime vuosien aikana monissa valtioissa on tilastoitu naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja kansainvälisissä vertailuissa väkivalta on osoittautunut suureksi ongelmaksi myös Suomessa, joka on kuitenkin tunnettu maailmalla tasa-arvoisena valtiona. (Nurmi & Helander 2002, 22). Suomessa fyysinen parisuhdeväkivalta on lähes kolme kertaa yleisempää kuin Ruotsissa. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan Suomessa naisten kuolleisuus väkivallan seurauksena on länsimaista USA:n jälkeen toiseksi korkein. (Husso, 2003, 16). Näin ollen voidaankin todeta, että naisiin kohdistuva väkivalta on yksi vakavimmista ihmisoikeusongelmista Suomessa (Nurmi & Helander 2002, 22). Suomessa tasa-arvolaki, viralliselta nimeltään Laki naisten ja miesten välisestä tasaarvosta, tuli voimaan 1.1.1987. Se tähtää tasa-arvon parantamiseen, estää sukupuoleen perustuvan syrjinnän ja parantaa naisten asemaa työelämässä. Tasa-arvolaki ei kuitenkaan suojele naista perheväkivallalta. Suomen lainsäädäntö on uudistunut hitaasti ver-

rattuna esimerkiksi Ruotsiin. Suomessa raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin vasta vuonna 1994, kun Ruotsissa se tehtiin jo vuonna 1962. (Koski 1999, 16 17.) 15 Euroopassa noin joka viides nainen arvioiden mukaan on joutunut parisuhdeväkivallan uhriksi ainakin kerran, maailmanlaajuisesti luvut ovat vielä korkeammat. Unicefin tilastojen mukaan (1997) naisiin kohdistuva väkivalta aiheuttaa kuolemia ja vammautumisia 15 44-vuotiaille naisille enemmän kuin syöpä, malaria ja sota. (Nurmi & Helander 2002, 25 26.) 3.3.2 Väkivalta Suomessa Heiskanen ja Piispa ovat tutkineet naisiin kohdistuvaa väkivaltaa Suomessa vuosina 1997 ja 2005. Tulosten mukaan naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Vuoden 1997 tutkimuksessa tuli ilmi, että 40 % naisista on joskus kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa. Kahdeksan vuoden aikana väkivaltakokemukset ovat lisääntyneet 43,5 %:iin. (Heiskanen & Piispa 1998, 4; Heiskanen & Piispa 2006, 20.) Yleisin väkivallan muoto oli liikkumisen estäminen ja kiinni tarttuminen. Läimäisy, väkivallalla uhkailu ja seksuaalinen väkivalta olivat myös usein esiintyviä väkivallan muotoja Heiskasen ja Piispan mukaan. Naiset, jotka olivat kokeneet väkivallalla uhkailua, olivat myös kokeneet fyysistä väkivaltaa, väkivallalla uhkailu oli siis harvoin yksittäistä. Entisissä parisuhteissa esiintyi väkivaltaa yli kaksi kertaa useammin kuin nykyisissä parisuhteissa ja väkivalta oli muodoiltaan vakavampaa. Tutkimuksessa vajaalla kolmanneksella naisista oli kokemuksia miehen väkivaltaisesta tai häiritsevästä käyttäytymisestä eron jälkeen. (Heiskanen & Piispa 2006, 45 46, 58.) Väkivallan uhriksi eivät joudu vain tietynlaiset naiset, vaan kuka tahansa voi joutua väkivallan kohteeksi riippumatta iästä, koulutuksesta, kulttuurista tai yhteiskunnallisesta asemasta. Vaikka naiset pelkäävät joutuvansa tuntemattoman miehen pahoinpitelemäksi, kuitenkin suurin osa väkivallan teoista tapahtuu kotona läheisten tekemänä. (Perttu ym. 2000, 12.)