No saan uusia vaatteita, kun niitä tarvitsen. Ruokaa saan, oikeastaan kaikkea mitä tarvitsen. Koulussakin kaikki on hyvin.:)



Samankaltaiset tiedostot
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

VARHAINEN PUUTTUMINEN

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina


AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

VIRVATULIKYSELY VUOTIAILLE, kevät 2013

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

Hyvinvointikysely oppilaille

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Sosiaaliset suhteet - ohje

Vanhemmuussuunnitelma

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

LAHDEN NUORISOVALTUUSTON KÄRKIHANKELISTA 2013 NUORTEN VERSIO

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke

Sijaishuoltopaikkaan tulo

Nuorten erofoorumi Sopukka

Mirjam Kalland Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin?

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Vanhemmuussuunnitelma

Vastuuta ja valikoimaa

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka:

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset

Nurmijärven kuntastrategia Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Etätyökysely henkilöstöstölle

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Transkriptio:

Liite 1 NETTIKYSELYN VASTAUKSET 1. Kysymykset lapsille: Mitkä asiat sinulla on hyvin (kotona, koulussa, vapaa-aikana, jne.)? ruoka, asunto ja koira Kaikki No saan uusia vaatteita, kun niitä tarvitsen. Ruokaa saan, oikeastaan kaikkea mitä tarvitsen. Koulussakin kaikki on hyvin.:) Minulla on kavereita. Kotona on kaikki hyvin. Koulussa kaikki hyvin. Vapaa-aika kusee. Ihmissuhteet, kaverit Kotona on ilmapiiri hyvä ja apua saa ongelmiin jos tarve vaatii. Yleensä onglemia ei ehdi edes syntyä. Koulussa ok, vapaa-aikana myös ok. rennot vanhemmat, koulussa ei kiusata eikä mikään ole ylitsepääsemätöntä, vapaa-ajalla on nuorille tekemistä ainakin nyt kun nuorisotilat ovat avoinna. Välit vanhempiin hyvät,koulu menee hyvin,kavereita on. KAIKKI kaikki hyvin äiti tekee hyvää ruokaa, saa tehdä rauhassa läksyt,kiva ope,paljon kavereita,saa leikkiä veljen kanssa,eurassa hyvä uimahalli,kiva piha ja vapis(vapaavuoro), 4H-kerhokin joskus.hyvä pulkkamäki. on ruokaa, oma huone kaverit, koulu lähellä kaverit ja harrastukset Kaikki on suht hyvin ainoastaan vapaa-aikoina harrastusmahdollisuuksien suppeus kotikunnassa. Mitkä asiat voisivat olla nykyistä paremmin? Mikä on ehdotuksesi, mitä pitäisi tehdä, että asiat olisivat paremmin? täällä kiukaisissa ei ole minkään näköistä viihdettä nuorille, paitsi nuorisokahvila mutta se ei todellakaan riitä. täällä on jo iät ja ajat nuoret keksineet omat tekemisensä.. kaikki tietävät mihin se johtaa... Ei tarvitse tehdä yhtään mitään, asiat ovat loistavasti Haluaisin olla sovussa kaikkien kanssa. Koulussa muutamat tyypit vihaavat minua, vain kuulemansa perusteella. He eivät tunne minua ollenkaan. Suurin osa heistä on mustasukkaisia, koska olen heidän vanhan ystävän paras kaveri. Myös poikaystävää olen vailla, mutta sen luulen hoituvan kohta. ;) en tiedä Enemmän vapaa-aika toimintaa Koko perheen tapahtumia on, mutta informaation pitäisi olla useammin tarkkaillulla paikalla, kuin esim. kuntatiedotteessa tai kauppojen myyntiilmoituksista täyttyneillä ilmoitustauluilla. Vaikka Facebookia kaikki eivät hyväksykään, informaatio kulkee siellä todella hyvin jos halutaan. Lukio pitäisi kiukaisissa säilyttää, kunnan rahoja pitäisi käyttää entistä harkitummin. Järjestää nuorille Paneliasta joku tila/alue jossa he voisivat oleskella iltaisin.ja myös asfalttialue jossa voisi harrastaa mopolla keulintaa,koska se on yleisillä teillä laitonta. eivät mitkään koulussa asiantuntevampaa erityisopetusta

Kissa tulisi takaisin.kylpylässä vois käydä useemmin.elokuvissakin on kivaa! Olisi enemmän harrastusmahdollisuuksia eri alueila esim.taideaineissa, urheilussa, musiikissa. Millaiset mahdollisuudet lapsilla on osallistua heitä koskevien suunnitelmien ja päätösten tekemiseen? Oletko sinä osallistunut? mitättömät. mahtaakohan tääkään mitään vaikuttaa. En tiedä Minun mielestäni Euran kunnassa ei kuunnella juuri lainkaan, mitä meillä nuorilla on sanottavaa. en En oleee. Vapaa-ajan toimintaa enemmän Ei oikeastaan mitään Mm. Nuorisoparlamentti ja oppilaskunnat. Jäsenien ja oppilaiden välinen informaatio pitäisi saada parempaan kuntoon. Eurassa aika vähäiset. Jos nuoret saisivat päättää Euran Kiukaisten lukion lopettamisesti, sitä ehdottomasti jatkettaisiin. Huonot. ihan hyvät. en ole ei ole mahdollisuuksia Ei tarvi. Ei alakouluikäisellä, sikis ei osallistumista. 2. Kysymykset nuorille: Mitä kuuluu kotikuntasi lapsille ja nuorille ja kuinka aikuiset voisivat tukea lasten ja nuorten kasvamista ja elämää? Voisivat järjestää jotain retkiä nuorille. Jotain tapahtumia lapsille ja nuorille. En ymmärrä, enkä tiedä, he kai rahoittavat nuorisotoimintaa. hyvää kuuluu. ei mitenkään erityisemmin, olla vaan silleen kun aikuisten kuuluu olla(esim. opettajan opettajana eikä yritä olla mikään vanhemman korvike). Lisää omaa tilaa ja omaa elämää!!! Ihan hyvää, kai? ei ole mitään ehdotuksia miten aikuset vois tukea. en tiedä hyvää kuuluu Vapaa-aika toimintoja enemmän tapahtumia ei ole tarpeeksi (kiukaisissa ainakaan). ohjelmaa tai virikkeitä ei ole tarpeeksi. käytettäisiin enemmän hyödyksi kuntamme liikuntaan/vapaa-aikaan soveltuvia paikkoja, esim. urheilukenttä, seuratalot, pururata.. jne.. Pääasiassa ihan hyvää. Euraan liittymisen jälkeen kiukaislaiset nuoret tosin ovat jääneet hieman unohduksiin? Sitä sammaa vaa. Kunnan lapsille ja nuorille kuuluu pääsuuntaisesti hyvää. Antamalla aikaa enemmän ja kaikille samat säännöt.

Tänne kuuluu ihan hyvää, empä nyt tiedä näistä tukemisista. Koulupsykologi voisi olla useammin tavoiteltavissa. Itse en ainakaan tiedä kuka hän on ja mistä hänet saisi kiinni. Kohtuullista kuuluu, monesti kuulee että nuorisokahvila voisi olla useammin auki. Aikuiset voisivat olla tukena kahviloiden avoimuuden lisäämisessä. Aikuisten tulisi ehdottomasti lopettaa ahdistava kyttääminen, kuuluuhan nuorilla olla omaa yksityisyyttä. Toki on hyvä kun vanhemmat ovat kiinnostuneita nuorten menoista, mutta niitä voisi kysellä sitten vaikka ruokapöydän ääressä kun kaikki ovat koolla,jos siihen on mahdollisuus kaikki on iha hyvin Huono asia on se että Kiukaisissa ei ole mitään harrastuksia joillekin 13-15 vuotiaille pojille. Lapsilla ja nuorilla on hyvät välit. Nuorille kuuluu parempaa, kun nuokkarit ovat taas enemmän auki.mutta muuten nuorille ei ole mitään muuta järjestettyä toimintaa Kiukaisissa/Paneliassa paskaaks täsä. kyllähä tota tupakkaa ja alkomaholii ain välil tulee monen otettuu. Osalle kuuluu hyvää, mutta joukossa on huonosti voiviakin. Aikuiset voisivat välittää enemmän lastensa puuhista Hyvää joilekkin ja pahaa joillekkin. Vanhemmat voisivat juottaa enemmän maitoa luuston takia ja vähintään 20 euroa viikkorahaa. hyvää kuuluu. Antamalla enemmän tilaa Nuorisokahviloista: Vanhemmille voisi enemmän tiedottaa nuokkareiden toiminnasta. Jotkut vanhemmat ajattelevat nuokkarin olevan huono paikka nuorille, vaikka todellisuudessa se EI ole sitä! Mitkä ovat ne tilanteet ja asiat, joihin nuoret kaipaavat neuvoja ja apua? Millaista apua ja tukea nuoret aikuisilta toivoisivat? Mistä on /ei ole hyötyä? Aikuisten tulisi hyväksyä nuorten erilaisuus. Kaikki eivät voi olla hyviä koulussa En osaa sanoa. Itse en tarvitse enempää tukea, mitä nyt saan. En ymmärrä... nuoret kaipaavat ehkäpä enemmän nuorisotiloja missä olla. on olemassa nuokkareita, mutta nekin ovat vain parina päivänä viikossa auki. saisi jotain tekemistä, ettei tylsistyessään heti menisi ryyppäämään tai vastaavaa. ei ole hyötyä siitä, että jankutetaan alkoholin huumeiden yms. vaaroista, vaan olisi parempi että keksittäisiin niiden tekemisten tilalle jotain vähän kehittävämpää puuhaa. kun koulu memee huonosti. riidat alkoholi ja huumeet Jos on koulu-kiusattu ym.. neuvot koskien kesätöitä kunnalle ja kunnan yrityksiin.. bändeille tiloja harjoitella, ja tapahtumia esiintyä. Päihteidenkäyttö. Kiukaisiin kalastusseura. Koulukiusaamiseen, edelleenkin. Neuvoa ja tukea tarvitsee kouluun ja kaverien kanssa elämiseen liittyvään elämään. Avuksi riittää mielstäni aika, jonka aikuinen viettää nuoren kanssa ja juttelu. Opastusta elämään. Varmasti alkoholin käyttö. Turhan usein näkyy katukuvassa humalaisia alaikäisiä, toiset jopa mopoauton ratissa samaan aikaan... Jossain määrin esim. seksivalistusta kaivattaisiin, enemmän varmaan kuitenkin syrjäytyneisyyttä koskevissa asioissa. Ongelmana syrjäytyneisyydessä on sen ilmi tulo, ja nuoren oma halukkuus lähteä korjaamaan asiaa. Voihan toki olla, että nuori ei tiedosta ongelmiaan, mitä ne olivatkaan. Syrjäytyneisyys on vaikea ylittää, sillä siihen tarvitaan oma motivaatio ja halu muodostaa uusia ystävyyssuhteita erilaisin keinoin. Esim. musiikki yhdistää tehokkaasti erilaisia ihmisiä, myös urheilu on tehokas tapa. Elämänkokemus on vanhemmilla valttikorttina. Jos nuori on siis käynyt vaikka ryypiskelemässä, niin tulisi myös vanhemman miettiä mitä itse on tullut nuorena tehtyä ja sitten vasta antaa rangaistuksia tai palautetta. Lukioiden yhdistyminen Kiukaisten ja Euran välillä, haluaisin käydä lukion loppuun Kiukaisten lukiossa

Kaipaan neuvoa jos joku kiusaa koulussa sanallisesti. Puhua asioista avoimesti. ihmissuhteet kaikki Läheisen ihmisen kuolema on paha paikka nuorelle ja kun siitä ei puhuta kenenkään kanssa. Nuorten pitäisi puhua aikuisten kanssa ongelmistaan. en tiedä. en tiedä Jos asiat ovat huonosti, syyttely ei auta mitään eikä ketään. Millaiset mahdollisuudet nuorilla on osallistua heitä koskevien suunnitelmien ja päätösten tekemiseen kotikunnassaan? Nuorilla ei ole paljoa mahdollisuutta osallistua päätösten tekemiseen. Kai ne hyvät on en tiedä, koska en ole koskaan yrittänyt osallistua. Meitä ei kuunnella juuri lainkaan! Minä olisin halunnut liittyä esim. Nakkilaan, niinkuin koko minun muukin perheeni, mutta päätös tehtiin ISOJEN HERROJEN kesken vaivihkaan, ja ilmoitettiin tosta ohi mennen!!!! ihan hyvät. en tiedä ei minkään laisia Aika hyvät mielestäni melko huonot. en keksi muita vaikutusmahdollisuuksia kuin tämän kyselyn, tai koulujen oppilaskunnan hallituksen. KYSYMYS: Miksi Euraan pitäisi siirtää Kiukaisten lukio?? Kiukaisiin jäisi tyhjää tilaa, ja jos siellä ei muutenkaan ole tilaa niin miksi Kiukaisten lukio pitäisi siirtää Euraan?????-.- Miksei Eurasta Kiukaisiin? Huonot. Esim. kunnallisiin asioihin voitaisiin ottaa muutama nuori mukaan vaikuttamaan. Enny sanois Nuorilla ei ole mielestäni minkäänlaista oikeaa päättösvaltaa kunnassani. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia, mutta toivoisin päätösvaltaa olevan vähän enemmän Ei mitään. Huonot. Nuoria ei kuunnella ja meitä tukahdutetaan. Nuorisoparlamentti ja oppilaskunnat ovat varmaan päätekijöitä. Informaatio ja mielipiteet eivät vain tahdo kulkea oppilaiden/opiskelijoiden ja oppilaskuntien sekä Nuorisoparlamentin välillä. Erilaisten tapahtumien kautta voisi saada näihin lisää uskottavuutta? Diskot, pienet keikat paikallisille bändeille tms. Esim. Facebookiin yhteisö Nupalle (suunnitteilla). Vanhemmat käyttävät joskus liikaa valtaansa eikä nuorille jätetä vaihtoehtoja lähes yhtään. Ainakaan lukioiden yhditymiseen ei ole ollut mahdollista vaikuttaa. En ole koskaan kuullut että kunta olisi kysynyt minulta mitään suunnitelmia ja päätöstä. Huonot ei hajuuka Nuorilta ei kysytä heihin koskevista asioista. Ei ole lainkaan muut hoitaa ihan hyvät Vähäiset.

3. Kysymykset aikuisille: Mitä kuluu kotikuntasi lapsille ja nuorille ja miten me aikuiset voisimme tukea lasten ja nuorten kasvamista ja elämää? rauhoitella Osalla menee huonosti, vetelehditään kaupoissa ja puistossa. Juodaan alkoholia, häiriköidään, rikotaan ja sotketaan paikkoja. Perustamalla myös tänne Yhdessä elämään projektin ns. Laukaan malli Ei kuulu hyvää. Juuri tällä hetkellä kuntamme senioreille järjestetään toimintapäiviä joka keskiviikko. Kyllähän nuorillekin järjestetään kahvilatoimintaa, mutta se ei nuorille riitä. Mielestäni kunnan pitäisi priorisoida siihen voimavaraan, josta tulee tärkeä. Tässä tapauksessa nuoriin. Vaikkei nuoriso olekaan erään mittapuun mukaan tuottava sijoitus, niin kyllä se on. Uskokaa pois. Sen takia ehdotankin Kiukaisten kylän Satanahan tehtaan ostamista Loipartilta, ja sen muuntamista nuorisokeskukseksi. Se ei olisi pelkästään Kiukaisten nuorille, vaan kaikille ketkä haluavat. Pyhäjärviseudun Nuorisoparlamentti on asiasta vielä yhteydessä. Suurimmalle osalle kuuluu ihan hyvää, mutta yhä kasvavalle joukolle kuuluu aina vain huonompaa. Meidän aikuisten pitää uskaltaa olla aikuisia ja asettaa rajoja. nuoria tulisi ohjata olemaan lapsia/nuoria, ei työntää aikuisuuteen, kuten esim 8-luokkalaisille jakamalla kondomeja koulussa!! Pikemminkin opettaa pidättyväisyyttä ja kertoa siitä saatavista hyödyistä (esim itsetunto ja-kunnioitus,terveys yms yms) - todellinen puuttuminen alkoholin yms käyttöön. Nyt liian näennäistä (tiedetään, mutta ei tehdä mitään) Aikuisilta, esim opettajat,sossut, terkkarit; erilaisuuden hyväksyminen. Liiaksi omat henk.koht asenteet eivät saisi ohjata työssä toimimista ja heijastua lapsen kohteluun. kysymys aika laaja ja riippuu siitä minkäikäisistä nuorista/lapsista on kyse...osa nuorista, suuri osa-joka saa käydä pientä koulua/kaverit tuttuja, voi hyvin...sitten on taas huonommin voivia lapsia, juuri isoissa kouluissa, joissa jo kouluvaikeudetkin alkavat... aikuiset voimme/kunnan päättäjät tukea lapsia tarjoamalla heille hyvät ja turvalliset tukiverkostot...omat anhemmat voivat omalta osaltaan pyrkiä siihen, että olemme tietoisia siitä-missä lapsi liikkuu/keitä kavereita on ja kertoa OIKEALLA tavalla/kannustaen /antaen oikeat eväät tulevaisuuteen Isolle osalle nuoria kuuluu varmasti hyvää, mutta on liian iso joukko nuoria, jotka käyttävät alkoholia liikaa, polttavat tupakkaa tai nuuskaavat. Kodit eivät tiedä/välitä missä nuoret ovat ja missä kunnossa! Kodeilla ei riitä taitoa/voimia auttaa nuortaan. Sosiaalitoimi on täynnä työtä. Tarvitaan lisää päteviä työntekijöitä, jotka voivat purkaa tilannetta! Liian monet perheet ovat ilman tukea! Osa euralaisista lapsista on ilman rajoja ja valvontaa keskenään, mutta myöskin vailla todellista paikkaa minne mennä oleskelemaan yhdessä iltaisin. Vanhempien tulisi olla enemmän kiinnostuneita siitä missä ja kenen kanssa lapset aikaansa kuluttavat. Rajoja saa ja kuuluu asettaa ja niitä on myöskin valvottava, mutta samalla on tuettava ja kannustettava sosiaaliseen aktiivisuuteen ikäistensä kanssa. Iso osa lapsista ja nuorista voi hyvin ja heidän elämänsä on järjestyksessä; aika kuluu päivähoidossa, eskarissa tai koulussa. Illalla harrastetaan ja vietetään aikaa kotona sekä kavereiden kanssa. On myös ääripäät, kuten joka asiassa aina on; on lapsia ja nuoria, jotka joutuvat venymään äärirajoille kaiken kiireen, menemisten ja tulemisten paineessa. Enää ei voi "vain olla" kotona tai leppoisasti kavereiden kanssa vaan jo kaksi vuotiaita roudataan harrastuksesta toiseen monena päivänä viikossa. Entä sitten se toinen ääripää. Se on se joukko, jonka elämässä mikään ei ole taattua eikä turvallista. Onko ruokaa, lämpöä saati aikuista lähellä silloin kun kaipaisi tukea ja tsemppausta. Ei ole ketään, joka ohjaisi harrastusten pariin, ei säännöllistä elämää vaan tämä joukko kulkee täysin päin vastaisissa elämän kuvioissa kuin tuo muu joukko. Me aikuiset voimme omalta osaltamme yrittää antaa muita malleja ja vaihtoehtoja elämänvalinnoille, aina kun siihen tulee tilaisuus. Päivähoidon ja koulun vanhempainiltoihin tulevat ne vanhemmat, jotka ovat muutenkin aktiivisia ja asiat suurin piirtein hallinnassa. Päivähoidossa (ja koulussa?) ainakin on mahdollista kohdata rakentavasti myös näitä tukea kaipaavia vanhempia ja lapsia. Lapsen elämän voi pelastaa yksi ainoa välittävä ja kuunteleva aikuinen, vaikkapa se oma ope tai päiväkodin aikuinen, joka antaa lapsen olla lapsi, heikkouksineen ja tarpeineen. Toimia lapsille ja nuorille vanhempina ei kavereina. Tarjota tiloja ja toimintaa, olla kiinnostunut lapsesta/nuoresta siitä hänen pienestäkin asiasta. Säkylän lasten viihtyisät ja turvalliset opiskelu olosuhteet ovat uhattuna. Aikuiset voivat tukea kuuntelemalla ja olemalla läsnä arjessa, ottamalla lasten mielipiteet huomioon, mutta asettamalla selkeät rajat. Lähipiiriimme kuuluu hyvää. Lapsen pitäisi saada olla lapsi ja käydä koulunsa pienissä luokissa tutussa pienessä koulussa lähellä kotia. Toistaiseksi kuuluu aika hyvää =), mutta koulujen laukkautukset ja ryhmäkokojen kasvu pelottaa. Varhainen puuttuminen ja lapsen huomioiminen yksilönä on vain kaunis ajatus sen jälkeen, kun ryhmäkoot tästä kasvavat. Lapsilla on nykään melkoisesti ongelmia, joita näkyvät enemmän tai vähemmän päiväkodeissa ja kouluissa. Nyt jo tuntuu, että koulujen ja päiväkotien henkilökunta ei pysty hoitamaan kaikkia ryhmänsä "tapauksia". Pienissä ryhmissä oppimistulokset kasvavat ja vertaisryhmän positiiviset vaikutukset tarttuvat helpommin. Isoissa ryhmissä syrjäänvetäytyvät, hiljaiset lapset jäävät helposti huomiotta ongelmineen ja erityisopetus ja erityissairaanhoito sitten vasta kalliksi tuuleekin kun asiat pääsevät liian pitkälle! =( Lyhytnäköistä, että aina raha ratkaisee!!! Lapsille kuuluu valtavan hyvää tällä hetkellä.tilanne muuttuu piakkoin ratkaisevasti, kun säästäminen aloitetaan aina ensimmäiseksi lapsista.tähän törkeään hankkeeseen koulujen lopettamisesta ei voi suhtautua kuin äärimmäisellä kiukulla. Lapsilla tulisi olla oikeus juuri siihen laadukkaaseen opiskeluun jota he juuri nyt saavat, niinkuin kunta niin jalosti esittää perusteluissaan. Laadukas koulun käynti ei todellakaan toteudu, kun lapset viedään isoihin ryhmiin.lapsissa on tulevaisuus,mutta "kunnanisät" vähät välittävät lapsista, kunhan itsellä on asiat hyvin.takaan että lasten ongelmat lisääntyvät lähivuosina ja paljon.turha mainostaa säkylää lapsiystävällisenä kuntana!!! Lasten ja nuorten elämää voitaisi tukea hakemalla niitä säästöjä jotenkin muuten, työtä se varmaan teetäisi tosin paljon, mutta tuntuu,että siitä mennää mistä se aita on matalin. Tämä kiire on turhaa panikointia. Veronmaksajana,pienituloisena sellaisena, olisin valmis veron korotuksiin.siitä sitä rahaa tulisi, mutta se ei tietenkään sovi uusilla mersuilla ajeleville päättäjille!!! turvataan lapsille lapsuus!!!

Välittämällä. Olemalla mukana lapsen, nuoren kehityksessä. Asettamalla rajat ja pitämällä ne. Ei holhoamalla vaan tukemalla tasavertaisena perheen jäsenenä. Köyliössä on liikaa huostaanotettuja lapsia. ennakoivaan lastensuojeluun tulee satsata. varhais teineiltä puuttuu harrastus mahdollisuuksia Köyliössä. Nuori, joka ei harrasta urheilua, joka paikallisella tasolla jo tarkoittaa kilpailemista, niin nuorelle jää tosi pienet mahdollisuudet harrastaa liikuntaa. Harrastus saisi olla "rennolla" pohjalla olevaa olemista. Ei aikuisten pätemistä nuorten kautta. Erilaisesti oireilevien lasten ja nuorten määrä on kasvussa. Aikuisten olisi ymmärrettävä varhaisen puuttumisen tärkeys ja siihen sekä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin olisi lisättävä resursseja. Mahdollisuus lasten yksilölliseen huomioimiseen ja sitä kautta heidän kasvunsa tukemiseen syntyy vain tilanteissa, joissa olosuhteet luodaan suotuisiksi sille. Esimerkiksi taloudellisten päätösten tulisi olla sellaisia, etteivät kärsijöinä ole lapset ja nuoret ja heihin kohdistuvat yhteiskunnnalliset palvelut. köyliöläisille nuorille kuuluu hyvää, muutamaa ongelmanuorta lukuunottamatta nuorisotilojen puuttuminen on suuri ongelma- vapaa-ajantoiminnan tulee olla mahdolisuuksien mukaan ohjattua. Köyliön yläkoulussa ei ole riittävästi resursseja tarjota erityistä tukea sitä tarvitseville nuorille eli siis erityisopetusasiat on puutteellisesti järjestetty yläkoulussa. Olisi hyvä, jos myös yläkoulussa olisi vanhempainyhdistys, jonka kautta voitaisiin auttaa nuoria ja tukea heidän koulunkäyntiään. Myös kodin ja koulun yhteistyötä olisi hyvä lisätä tuntuvasti. Luokanvalvojien ja vanhempien on tärkeää tuntea toisensa hyvin, jotta informaatio kulkee ja nuoria voidaan auttaa. Lapset ovat levottomia ja turvattomia. Perheet rikkinäisiä ja lapset usein vähän yksinään, siinä kaikessa uusperheiden ja muun touhun hulinassa. Lapset ovat näennäisesti itsenäisiä, mutta avuttomia huolehtimaan asioistaan. Välillä millään ei ole mitään väliä, eikä edes haluta yrittää. Aikuiset voisivat rauhoittaa elämäänsä ja perehtyä lastensa asioihin paremmin. Aikuiset voisivat myös enemmän kommunikoida ja todella kuunnella mitä lapset miettivät.minusta matkat ja yletön harrastaminen ei korvaa yhteistä rauhallista aikaa kotona. Hyvää kuuluu, täällä on erinomaiset ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet, koko perheelle. Lallinkoulun vapaavuoro on mukava ja koulussa käytetään ympäröivää luontoa mahtavasti hyväksi. Olen erittäin tyytyväinen ja mielestäni on paljon vanhemmista kiinni, tutustuuko lapsi/nuori harrastuksiin. Perhe ulkoilee yhdessä ja asioimme usein kirjastossa, Säkylän kirjastolle positiivista palautetta;laaja valikoima ja ystävällinen palvelu. Vanhempien kuuluu tukea ja opastaa, rakkaudella ja järjellä. Lisäämällä koulun ja kodin välistä yhteistyötä, esim. infotilaisuuksia huumeiden ja päihteiden haittavaikutuksista, nettikäyttäytymisestä jne. Antamalla nuorille nuorisotiloja vapaa-ajanviettoa varten ja näihin paikkoihin myös aikuisia pitämään yllä järjestystä ja juttelemaan nuorten kanssa. Syrjäkyliltä kuljetus nuokkarille.nuoria voisi tukea myös tarjoamalla heille enemmän kesätyöpaikkoja ja toisaalta tukea yrityksiä köyliöläisten nuorten palkkaamisessa.yläasteelle enemmän oppilaanohjauksen resursseja ja terveydenhoitajan/koulukuraattorin/-psykologin palvelujen lisääminen kouluissa. Vuorenmaalla minusta lapsille kuuluu hyvää. On oma koulu joka toivottavasti säilyy ja lapsille harrastuksia missä tapaavat kavereita. Köyliöläisille nuorille ei käsittääkseni kuulu kummempia. Muutama häirikkö on toki joukossa. Heille on myös järjestetty hyvin kaikenlaista joko kylien tai kunnan toimesta. Nuorisotila Kepolassa toimii, ja kyyti sinne toivottavasti tulee mahdolliseksi uudestaan myös järven tältä puolelta. Kollektiivisen vastuun hyväksymistä läpi kaikkien kylien tulisi jotenkin saada ajettua. Että olisi niin kuin ennenvanhaan, jolloin toisten lapsiakin sai tarvittaessa komentaa. Nykyisin eivät kaikki uskalla, kun pelkäävät toisten vanhempien reaktiota. Pääosalle hyvää ja tasapainoista elämää. Vanhempien kiire ja jokailtaiset harrastukset pitäisi vähentyä. Lapset ovat lapsia kerran. Koti-iltoihin tulisi satsata. Niille perheille joilla ei tähän voimia tai mahdollisuuksia voisivat naapurit yms. tarjota "vertaistukea" eli olla koteja joihin voi tulla ja jossa voi olla. Myös eri harrastuksiin tarvittaisiin aikuisia vetäjiä. Mitä ovat ne asiat ja tilanteet, joihin perheet kaipaavat neuvoja ja tukea? Millainen apu auttaisi ja vahvistaisi äitejä ja isiä vanhemmuudessa? EN TIEDÄ Kouluissa pitäisi olla OPO:ja, jotka kertovat maallikon termein ja kädestä pitäen miten tapahtuu jatkokoulutukseen haku, yhteishaku, kurssivalinnat ja tulevaisuuden suunnittelu. Pitäisi olla laajemmin tarjolla tietoa erilaisista oppilaitoksista, eikä pelkästään Kiukaisten lukio, Euran lukio tai Kokemäenjokilaakson ammattioppilaitos. Kunnan pitäisi tarjota lasten vanhemmille apuryhmiä, tukiryhmiä ja jonkinlaisia rentoutumismatkoja. Vanhempiakin auttaisi, jos lapsille olisi tarjolla monipuolista vapaa-ajantoimintaa, sekä parempaa kesäleiritoimintaa. Huom! Kaikkia lapsia ei kiinnosta jääkiekko tai muu joukkueharrastus, johon ei voi suhtautua harrastusmielessä, vaan se on liian vakavaa tai ns. "veren maku suussa". Pitäisi olla parempaa aktiviteettia kuin Siwan tai koulun edessä oleskeleminen. Senioreilla on jo tarpeeksi kaikkea. Esim. ala-asteelta ylä-asteelle siirtyminen. Opastus nuorten maailmaan. Tarvitaan riittävästi toimijoita, sillä tällä hetkellä esim. koulupsykologit, perheneuvola ja sosiaalitoimi eivät pysty auttamaan kaikkia avuntarvitsijoita. Koulukuraattoria kaivataan kipeästi ainakin yläkoululaisten ja lukiolaisten tarpeisiin. Painopiste pitäisi saada siirrettyä ongelmiin reagoinnista ennaltaehkäisevään työhön. Oikea-aikainen ennakoiva työ säästäisi monilta murheilta ja kustannuksiltakin.

Kun nuori alkaa toimia "äärirajoilla", oikeaa kuuntelevaa tukea. Nuori taitava manipuloimaan omaksi edukseen, aikuiset eivät saisi silloin kääntyä vanhempia vastaan! Todellista osaamista Euraan esim oppimishäiriöistä kärsiville, avointa avun hakemista yhdessä vanhempien kanssa. Olla apuna kun voimat vanhemmilla vähissä, sillä avun hakeminen koulusta,sossusta,poliisilta, kelasta, lääkäreiltä, terapeuteilta, sairaaloilta yms yms yms tahoilta kovin pirstaloitunutta. Vie voimat, puhumattakaan haastava nuori jo itsellään! ohjata nuorta aktiivisesti puuttumalla, nyt usein liian byrokraattista ja hidasta. POIS VANHEMPIEN SYYTTELEMINEN, LANNISTAA VAIN, EIKÄ JAKSA SITÄKÄÄN VÄHÄÄ ENÄÄ, JOLLOIN LAPSI/NUORI ENTISTÄ ENEMMÄN VOI PAHOIN!!! Perheet ovat aika usein hulkassa tilanteissa, joissa on erottu, on uusioperheitä yms.joskus tosin tällainen tilanne kääntyy myös rikkaudeksi lapselle... kun lapsi on erityislapsi ja kaipaa esim KELTON apua, silloin pitäisi saada apua myös silloin vaikka ei olisi päivähoidon piirissä. Perhetyöntekijä ja jo sellainen kodinhoitaja joka avustaisi lapsiperheitä pelkästään, avustaisi vanhemmuudessa...auttaisi arkitilanteissa, joissa vanhemmat eivät itse jaksa...aina, joskus äiti on yksin tullessaan pienen lapsen kanssa sairaalasta ja muut lapset pyörivät ympärillä... kunnan sostoimen tehtävä on silloin auttaa perheitä...näissä asioissa EI SAA säästää...koska tilanne riistäytyy käsistä...kun oravanpyörä jatkuu... monilta vanhemmilta on nykyään ihan perusasiat hukassa.lapset pelaavat kaiken aikaa/istuvat koneella...jos joku olisi tukihenkilönä auttamassa alkuun perheitä-innostamassa heitä YHDESSÄ tekemään asioita.ihan niitä arkiaskareita...varmasti olisi apua. siis kodinhoitajia lapsiperheisiin, ei siivousapulaisiksi vaan opastamaan!!!!eurajoki tähän jo ymmärsi lähteä...tehkää te sama päätös.teistä päätäjistä se on kiinni. t.yksi omaan pussiin puhuva lähihoitaja, joka olisi heti valmis lapsiperheen kodinhoitajaksi... Miten vanhemmat saataisiin tulemaan vanhempainiltoihin tai muuten vaan kuulemaan oman lapsensa tilanteesta? Vanhemmat eivät edelleenkään usko, että juuri heidän lapsensa hilluu hulluna humalassa sätkä suupielessä yökaudet! Vapaa-ajan vietto, koulunkäynnin ohjaaminen ja toisten huomioon ottaminen. Ylhäältä tulevaa apua tuskin vastaanotetaan vilpittömästi, joten erilaiset vertaisryhmät ihan naapuruston alueella ehkä toimisivat. Nykyperheiden "aikuiset" tarvitsevat apua esim. miten pieni lapsi hoidetaan eli ihan perushoitoon liittyvät asiat, kuten syöminen, nukkuminen, miten lapsi puetaan kylmällä / kuumalla ilmalla. Välillä tuntuu aika utopistiselta kertoa leikin ja kavereiden, käytöstapojen merkityksestä, kun vanhempi ei tiedä edes noita perusasioita lapsesta. Vanhemmat kaipaavat tukea ja neuvoa myös siihen, voiko lapsen mieltä pahoittaa = voiko lapselle sanoa "ei", mitä se rajojen asettaminen tarkoittaa ym. Huom. kyse on usein myös hyvin koulutetuista ja ns. fiksuista aikuisista, jotka ovat epätietoisia ja ainakin epävarmoja näissä asioissa. Vanhemmuuden vahvistaminen; miten saada selväjärkiset vanhemmat ihmiset kohtaamaan nämä uusavuttomat, kiireiset, vähemmän osakseen saaneet nuoret vanhemmat? Maalaisjärkeä ei vielä voi ostaa kaupan hyllyltä, mutta sitä pitäisi ehdottomasti jotenkin pystyä jakamaan, mikä se keino sitten onkin; neuvolat, päivähoito, koulut, media??? Samassa elämäntilanteessa olevien ystävien kanssa vaihdetut mielipiteet ovat paras tuki puolison jälkeen. Viranomainen voisi kuunnella oikeesti ja olla kiinnostunut, empatiakyky ei ainakaan huonontaisi asiaa. Saada tietoa nettisivuilta paremmin, sivut helpommin toimiviksi. Vanhemmilta ei saisi vaatia sellaista suorittamista, tuoda enemmän tärkeyttä siihen, että vanhemmat eivät ole huonoja, vaikka ovatkin kotona. Kaikkien ei tarvitse harrastaa, eikä olla menossa kokoajan. Murrosikäisten vanhemmille voisi perustaa vertaisryhmän, jossa voisi jakaa kokemuksia/ajatuksia muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Tässä on mennyt muutama sukupolvi, jolloin on unohdettu kasvatuksen merkitys. Ns vapaankasvatuksen saaneet vanhemmat eivät ole kyenneet vastaamaan vanhemmuuden haasteisiin. Yhteisiä sääntöjä kylien nuorille, jolloin epävarmemmille tai välinpitämättömille vanhemmille voisi herätä ajatus nuorten rajoista. Vanhemmille yleinen nettikeskustelu palsta, jonne voisi nimimerkillä laittaa ongelmista tai muuten tiedottaa tilanteista ja tapahtumista alueella. Näin tiedetään missä kylillä mennään. Avun pyytämiseen ajoissa tulisi rohkaista ja madaltaa kynnystä eri tahojen yhteistyöhön ilman leimaamisen pelkoa. Vanhemmuuden tukeminen ja kasvatusvastuussa olevien aikuisten yhteistyö ja yhteiset periaatteet auttavat jaksamaan. koulunkäynnissä kaivataan neuvoja erityisopetusta tarvitaan lisää valinnaisaineiden valintamahdollisuuksia enemmän, jolla koulunkäynti saadaan pysymään mielekkäänä. Pelisäännöt kotona ja muualla, rajojen asettaminen ja valvominen (esim. mopojen virittely, alkoholi, tupakka, huumeet, netin käyttö ja tietokonepelit, riittävä unen saanti) Jos yläkoulussa olisi vanhempainyhdistys, se voisi järjestää eri aiheisiin liittyviä teemailtoja, joissa olisi mukana joku asiantuntija puhumassa ja vetämässä keskustelua. Olisi tärkeää puhua kasvatusasioista vanhempien kesken. Koko kylä kasvattaa -idea olisi hyvä. Tärkeää olisi sopia yhteisistä linjauksista joihin mahdollisimman moni sitoutuisi. Lasten kasvatukseen ja ongelmatilanteisiin lasten kanssa olisi hyvä olla erilaisia kerhoja tms., joissa voitaisiin keskustella ja pohtia keinoja. Myös netti voisi olla hyvä väline keskusteluille. Keskusteluryhmässä voisi olla myös asiantuntijoiden kommentteja ja mielipiteitä. Minä olen löytänyt tukea ja neuvoja vanhemmiltani,lastenneuvolasta ja kirjoista ja se on riittänyt. Vanhempien pitäisi enemmän osallistua lastensa elämään,harrastaa yhdessä(pelailua,ulkoilua yms.) ja pitää selkeät rajat(kotiintuloajat yms), ettei lapselle tule turvattomuuden tuntua. Miten tukea murrosikäisiä nuoria ja toisaalta miten itse jaksaa "ottaa vastaan" murrosiän mukanaan tuomat mielialanvaihtelut ym., miten asettaa turvalliset rajat, miten havaita mahdollinen nuoren masennus ja mihin erilaisissa ongelmatilanteissa pitäisi ottaa yhteyttä. Kunta voisi esim. järjestää

muutamia infotilaisuuksia, joissa olisi joku tunnettu asiantuntija puhumassa (esim. ns. huumepoliisin pitämä vanhempainilta oli erittäin puhutteleva ja tämän tyyppistä toimintaa voisi olla lisääkin). Voisin kuvitella esimerkiksi ensimmäisen lapsen syntyessä kaikki on uutta niin olisi paikka josta saisi neuvoa ja apua ongelmatilanteisiin. Ja voisi jopa ehkäistä raskaudenjälkeistä masennusta esimerkiksi. Ja jokaisessa perheessä jossa lapsia niin tietävät kuinka tärkeää on vanhemman päästä hengähtämään välillä niistä kotipiireistä, niin jaksaa arkea taas paremmin. Ehkä sellaiset perheet, joissa vanhemmatkin vielä kovin nuoria tarvitsevat jos ei nyt suoranaista ohjausta, niin ainakin jonkinlaista opastusta ihan arkielämän asioihin. Isejä voisi kaikenkaikkiaan rohkaista mukaan lasten kanssa touhuamaan esim. erilaisin isä-lapsi- tempauksin. Kts.edellinen vastaus!