ANSIOTYÖ JA OMAISHOITO

ANSIOTYÖ JA OMAISHOITO Työssäkäyvien omaishoitajien ja työnantajien kokemuksia ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista tukevista keinoista Etelä-Savon alueella Mari Nykänen Opinnäytetyö, kevät 2014 Diakonia-ammattikorkeakoulu Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

TIIVISTELMÄ Nykänen, Mari. Ansiotyö ja omaishoito Työssäkäyvien omaishoitajien ja työnantajien kokemuksia ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista tukevista keinoista Etelä-Savon alueella. Pieksämäki, kevät 2014. Sivumäärä 74, 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen on ajankohtainen aihe, joka on ollut paljon esillä myös mediassa viime aikoina. Opinnäytetyöni tavoite oli selvittää minkälaisia tukimuotoja ansiotyössä käyvillä omaishoitajilla oli käytössä työn ja omaishoidon yhteensovittamisessa. Lisäksi tarkastelin, ovatko työnantajien tarjoamat tukimuodot ja työntekijöiden saamat tukimuodot yhteneväisiä. Tutkimukseni oli kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus. Joulukuun 2012 ja helmikuun 2013 välisenä aikana lähetettiin kysely noin 6000 eteläsavolaiselle työntekijälle suoraan sähköpostitse. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää työssäkäyvien läheistään hoitavien kokemuksia työelämän ja omaishoidon yhteensovittamisesta sekä niistä keinoista, jotka auttaisivat jaksamaan paremmin. Työntekijöille suunnattuun kyselyyn saatiin 134 vastausta. Tammikuussa 2014 lähetettiin työnantajille/esimiehille suunnattu kysely. Kyselyjä lähetettiin sähköpostitse suoraan noin 500 eteläsavolaiselle työnantajalle/esimiehelle. Kyselyyn vastasi 53 henkilöä. Tutkimuksessa tuli ilmi, että työpaikoilla tiedettiin ja tiedotettiin liian vähän erilaisista tukimuodoista ansiotyön ja läheisen hoitamisen yhteensovittamiseksi. Yleisimmät käytössä olevat tukimuodot olivat työaikojen joustot, mahdollisuus poistua työpaikalta kesken työvuoron äkillisissä hoitotilanteissa, osa-aikatyö ja mahdollisuus järjestellä loma-aikoja. Työn ja perheen yhteensovittamiskäytäntöjä ei ollut kirjattu ylös suurimmassa osassa työpaikkoja. Yli puolella työntekijäkyselyyn vastanneilla oli ajoittain vaikeuksia keskittyä työhönsä. Ajan puute, jatkuva huoli hoidettavasta ja vaikeus hoitaa asioita työaikana hankaloitti työn ja omaishoitajuuden yhteensovittamista. Työnantajat toivoivat avoimuutta ja joustavuutta työpaikoille. Omaishoidon tilanteesta pitäisi uskaltaa kertoa työnantajalle, jotta siihen voitaisiin reagoida. Yhteiskunnalta työnantajat toivoivat taloudellista tukea esimerkiksi työaikojen menetyksiin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ansiotyön ja läheisen hoitaminen on haastavaa ja edellyttää työpaikoilla sekä yhteiskunnan tasolla niin käytännön toimenpiteitä kuin myös asenteiden muutosta. Väestön ikääntyessä ja laitospaikkojen vähentämisen myötä työssäkäyvien läheistään hoitavien määrä tulee lisääntymään, joten tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän joustavia ja hoivamyönteisiä työelämän käytäntöjä. Asiasanat: omaishoito, omaishoitaja, ansiotyö, työssä jaksaminen, kvantitatiivinen tutkimus

ABSTRACT Nykänen, Mari. Work and family care Working carers and employer s experiences of methods supporting family care and employment in Southern Savo. 74 p., 4 appendices. Language: Finnish. Pieksämäki. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services. Combining work and family care is a topical subject that has been largely discussed in the media recently. The aim of my study was to find out about the means of support for working carers when combining work and family care. In addition to that, my aim was also to find out how the viewpoints of the working carers and the employers meet about the supporting methods. The study comprised a quantitative survey. A survey was e-mailed to approximately 6,000 workers in the Southern Savo district at the turn of the year 2012-2013. The aim of the survey was to examine working carers experiences of combining work and family care and the means that would help them manage better. We received 134 replies for the employees survey. In January 2014 approximately 500 surveys were e-mailed to employers/superiors in the same district. 53 answers were received. The study revealed that there is far too little knowledge and information about the different methods of supporting family care and employment at the workplace. The most used supporting methods were flexibility in working times, the chance to leave work mid-shift in case of acute caring situations, part-time employment and the chance to arrange holidays. Most of the working places have not documented any methods for coordinating work and family affairs. More than half of the people who responded the survey for the workers had occasional problems with concentrating on work. Lack of time, constant concern about the care-receiver and the the difficulties in arranging the daily matters during working times were the main things that complicated the balancing of the work and the caring. Employers wished for more transparency and flexibility at the work places. The carers should dare to tell about their caring situations for employers to better react to them. The employers would like to see more financial support from society, for example in the case of loss of working time. As a conclusion it can be stated that combining work and the caring is challenging, and practical actions and changes in attitudes are needed at the working places and at the societal level too. With the population aging and the institutional care diminishing the number of working carers will increase, so in the future more and more flexible and supportive methods are needed. Keywords: family care giving, caregiver, gainful employment, well-being at work, quantitative research

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2 TAUSTAA TUTKIMUKSELLE... 9 2.1 Väestön ikärakenteen muutos... 9 2.2 Pieksämäen Omaishoitajat ry:n ja Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Lamppu -kumppanuushanke... 11 2.3 Muita kehittämishankkeita työn ja omaishoidon yhteensovittamiseksi... 11 2.4 Aikaisempi tutkimus työn ja omaishoidon yhteensovittamiseksi... 12 2.5 Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen EU-tasolla... 14 3 OMAISHOITAJA JA OMAISHOITAJUUS... 16 3.1 Omaishoitajuus Suomessa... 16 3.2 Kuka on omaishoitaja?... 17 3.3 Omaishoitajuuteen liittyvää lainsäädäntöä... 19 4 ANSIOTYÖ JA TYÖN MERKITYS... 20 4.1 Työtyytyväisyys... 21 4.2 Työhyvinvointi... 22 4.3 Uupumus ja työuupumus... 22 4.4 Työkyvyn rakentuminen... 22 5 KEINOJA TYÖN JA OMAISHOIDON YHTEENSOVITTAMISEKSI... 23 6 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 24 6.1 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoitteet... 24 6.2 Tutkimusmenetelmän ja kohdejoukon valinta... 24 6.3 Opinnäytetyön työelämäympäristö, tutkimusaineiston keruu ja käsittely... 25 6.4 Tutkimusaineiston analyysi... 26 7 TULOKSET... 27 7.1 Työntekijäkysely... 27 7.1.1 Vastaajien taustatiedot... 27 7.1.2 Työ ja työnantajan tuki läheisen hoidossa... 31 7.1.3 Tuki ja palvelut... 37 7.1.4 Voimavarat ja jaksaminen... 40 7.1.5 Työssäkäyvien omaishoitajien kommentteja ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisesta... 41 7.1.6 Työntekijäkyselyn yhteenveto... 42

7.2 Työnantaja/esimieskysely... 43 7.2.1 Yrityksen/organisaation taustatiedot... 43 7.2.2 Tukimuodot yrityksissä/organisaatioissa... 45 7.2.3 Tiedottaminen, hoivavelvoitteiden näkyminen ja yhteensovittamiskäytäntöjen kirjaaminen työpaikoilla... 49 7.2.4 Tieto ja kehityskeskustelut työpaikoilla... 49 7.2.5 Yhteiskunnalta toivottu tuki työnantajille... 50 7.2.6 Hyvä työpaikka... 50 7.2.7 Vastaajien taustatiedot... 51 7.2.8 Työnantajien/esimiesten kommentteja ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisesta... 52 8 OPINNÄYTETYÖN EETTISYYS JA LUOTETTAVUUS... 52 8.1 Tutkimuseettiset näkökulmat... 52 8.2 Tulosten luotettavuus... 53 9 TUTKIMUKSEN KESKEISET TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 53 10 POHDINTA... 56 LÄHTEET... 59 LIITTEET... 63 LIITE 1: Saate työntekijäkyselyyn... 63 LIITE 2: Kyselylomake läheistään ansiotyön ohella hoitaville... 64 LIITE 3: Saate työnantaja/esimieskyselyyn... 70 LIITE 4: Kyselylomake työnantajille/esimiehille... 71

1 JOHDANTO Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelmaa laativan KOHO-työryhmän laskelmien mukaan omaishoito toi yhteiskunnalle noin 3,3 miljardin nettosäästöt sosiaali- ja terveydenhuollon menoissa vuonna 2013. Työryhmässä mukana olevan Kelan tutkijan Sari Kehusmaan mukaan omaishoidon palkkiota saavien omaishoitajien tekemä hoitotyö säästi tästä summasta kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menoja arviolta 1,3 miljardia, eli suurimman osan säästöistä saavat aikaan omaishoidontuen ulkopuolella olevat omaishoitajat. (Shecter 2014, 32.) Omaishoitajien tekemällä työllä on siis kansantaloudellista merkitystä, muusta merkityksestä puhumattakaan. Kotona asuminen mahdollisimman pitkään parantaa hoidettavan elämänlaatua ja mahdollistaa läheisten ihmissuhteiden jatkuvuuden. Jokaisella hoidettavalla on oikeus inhimilliseen hoitoon. Omaishoitajat huolehtivat vanhusten lisäksi myös muun muassa mielenterveyskuntoutujista, vammaisista lapsista ja pitkäaikaissairaista henkilöistä. Etenkin ikääntyneiden hoidossa omaisten apu on erittäin merkittävää. Omaisia ja tuttavia auttavia henkilöitä on Suomessa tällä hetkellä n. 1,2 miljoonaa, pääasiallisia auttajia heistä on noin 300 000. Raskaita ja sitovia omaishoitotilanteita näistä on noin 60 000 ja omaishoidon tuen piirissä on 40 400 henkilöä. (Kiljunen 2014.) Tutkimusjohtaja Kaisa Kauppisen mukaan tällä hetkellä noin 28 % eli yli 700 000 suomalaista huolehtii apua tarvitsevasta omaisesta tai läheisestä ansiotyön ohella (Kiuru 2014). Työssäkäyvän omaishoitajan tilanne on haasteellinen ja voimavaroja koetteleva. Omaishoitoperheen tuekseen tarvitsema lyhytaikaishoito, vapaapäivät, kunnan tukipalvelut sekä virkistys ovat riippuvaisia kuntien resursseista ja ennen kaikkea kuntien taloudesta. Työssä käyville lastaan, aikuista läheistään tai vanhempaansa hoitaville omaishoitajille tukipalveluja ei välttämättä ole saatavilla, jolloin omaishoitaja joutuu jäämään joko itse pois työstä tai järjestelemään omaa työtilannettaan hoitotilanteen mukaisesti. Paine kahden tärkeän asian välillä on selkeä: toisaalta pitäisi olla töissä taloudellisen turvan ja oman ammatillisen osaamisen vuoksi, mutta toisaalta taas läheisen hyvä hoito ja välttämättömät hoitojärjestelyt velvoittavat jäämään kotiin.

7 Omaishoitajan sosiaaliturva on heikko, mikäli hän jää kokonaan työelämästä pois hoitamaan läheistään. Kunnan myöntämä omaishoidontuki mahdollistaa vain pienen taloudellisen korvauksen tehdystä työstä ja usein vaativa omaishoitotilanne sulkee sitovuudellaan mahdollisuuden saada esimerkiksi työmarkkinatukea. Läheisen kotona hoitaminen muodostuukin monelle perheelle taloudellisesti mahdottomaksi. Omasta palkkatyöstä pois jääminen aiheuttaa myös oman ammatillisen osaamisen heikentymisen ja tulevan eläkekertymän pienentymisen. Vaikutukset ovat siis pitkäaikaisia. Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisen valitseminen opinnäytetyöni aiheeksi oli luontevaa oman tämänhetkisen työni vuoksi. Työskentelen Pieksämäen Omaishoitajat ry:n ja Mikkelin seudun Omaiset ja Läheiset ry:n Lamppu -kumppanuushankeessa (työn ja omaishoidon tasapainottamishanke Etelä-Savon alueella vuosina 2012 2015) projektityöntekijänä. Hankkeen tarkoituksena on kehittää työelämän ja omaishoidon tasapainottamisen malli. Tavoitteena on lisätä työssäkäyvien omaishoitajien ja heidän perheidensä hyvinvointia, löytää keinoja työn ja omaishoidon yhteensovittamiseen, edistää omaishoitomyönteisen työkulttuurin syntymistä sekä lisätä tietoisuutta omaishoidosta. Osana hankkeessa tehtävää selvitystä työn ja omaishoidon yhteensovittamisesta oli kyselyjen tekeminen työntekijöille sekä työnantajille/esimiehille. Työelämälähtöinen opinnäytetyöni tuki siis hankeselvitystä ja päinvastoin. Toinen syy aiheen valintaan on suuri arvostukseni sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka hoitamalla ansiotyönsä lisäksi omaisensa antavat kaksinkertaisen panoksen yhteiskunnalle. Opinnäytetyöni aineiston muodostavat Lamppu -kumppanuushankkeen kyselyt työntekijöille ja työnantajille. Tulosten perusteella tarkastelen työntekijöiden näkökulmasta tällä hetkellä tarjolla olevia ja saatuja tukitoimia, ja toisaalta työnantajan näkökulmasta minkälaisia tukitoimia työntekijöille on tarjolla. Lisäksi tarkastelen, kohtaavatko työntekijöiden ja työnantajien näkemykset tarjolla olevissa tukimuodoissa. Tutkimukseni on kvantitatiivinen ja tuloksia tullaan käyttämään osana Lamppu-kumppanuushankkeen selvitystä työn ja omaishoidon yhteensovittamisesta Etelä-Savon alueella. Sosionomikoulutuksen näkökulmasta opinnäytetyöni aihe on myös ajankohtainen. Koulutuksen yhtenä tavoitteena on kouluttaa arjen asiantuntijoita, ihmisten tukijoita arkielämän tilanteisiin. Sosiaalialan koulutus kouluttaa osaajia sosiaalialan laajalle kentälle ja

8 kentän eri alueilla painottuvat erilaiset erityisosaamisen tarpeet. Erityisosaamisen tarvetta luovat esimerkiksi väestölliset ja lainsäädännölliset haasteet jotka liittyvät muun muassa väestön ikääntymiseen.

9 2 TAUSTAA TUTKIMUKSELLE Ikääntyvien määrä lisääntyy Etelä-Savon alueella seuraavien vuosien aikana. Samanaikaisesti sekä ikääntyneiden että kehitysvammaisten laitospaikkoja vähennetään, joka aiheuttaa sen, että vastuu ja huoli heidän hoidostaan siirtyy yhä enemmän omaisille. Ongelmallisemmaksi tilanteen muodostaa se, että kotihoidon osuutta ikääntyneiden tukemiseen on karsittu. Vain eniten tukea ja apua tarvitsevat pääsevät kotihoidon palvelujen piiriin, jolloin suuri osa iäkkäitä on läheistensä huolenpidon varassa. Lapsiperheiden tueksi suunnattu kotipalvelu sekä lyhytaikaishoito ovat Etelä-Savon alueella vähäisiä, minkä vuoksi vanhempien vastuu pitkäaikaissairaiden/vaikeavammaisten lasten hoidosta on ympärivuorokautista ilman ansaittuja hengähdyshetkiä. Työterveyslaitoksen strategiassa vuosille 2011 2015 tuodaan esille, että työ ja ihminen pitää sovittaa paremmin yhteen. Kun työikäisten joukko pienenee, tarvitaan pidempiä työuria, hyviä työpaikkoja ja innostusta tehdä työtä. Työtä ja työolosuhteita pitää kehittää siten, että ihmiset pysyvät työkykyisinä ja haluavat osallistua työelämään. Työterveyslaitoksen strategisiin tavoitteisiin kuuluvat tuvallinen ja mielekäs työ, kannustava organisaatio, vaikuttava työterveyshuolto ja kukoistava työntekijä. (Työterveyslaitos i.a.) Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko otti esille 24.1.2014 Työelämä 2020 -hankkeen Menestyvät työpaikat -seminaarissa työpaikan perhemyönteisyyden. Perhemyönteisyys on sekä työntekijän että työnantajan etu. Asiasta on paljon tutkimustietoa, mutta sitä ei ole riittävästi hyödynnetty. Risikon mielestä työpaikoilla on jo nyt paljon hyviä käytäntöjä, mutta niitä ei ole vielä saatu koottua yhteen ja levitettyä eteenpäin. Työn ja perheen yhteensovittaminen koskee eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia työntekijöitä. (Risikko 2014.) 2.1 Väestön ikärakenteen muutos Työikäinen väestö on jo nyt keski-iältään verrattain vanhempaa kuin 20 vuotta sitten. On esitetty arvio, jonka mukaan vuodesta 2010 alkaen työmarkkinoilta poistuu noin 17 000

10 henkilöä vuosittain. Kaikkiaan vuosina 2010 2025 työikäinen väestö vähenisi 265 000 henkilöllä. (Tossavainen 2007.) Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle on huipussaan vuosina 2010 2014, mikä näkyy Etelä-Savossakin työvoiman kasvavana poistumana eläkkeelle. Alueelliset erot ovat tässä suhteessa melko suuria, sillä Etelä-Savossa poistuman osuus työvoimasta kasvoi 2 %:n tasolta yli 3 %:n vuosina 2007 2013, kun taas Uudellamaalla vastaavat osuudet olivat 1,7 % ja 2,4 %. Huolestuttavaa on, että poistuman kasvaessa työmarkkinoille tuleva ikäluokka ei riitä määrällisesti korvaamaan työmarkkinoilta lähtevää ikäluokkaa, vaan osuus putoaa Etelä-Savossa 60 %:n tasolle. Ainoastaan Pohjois-Pohjanmaalla osuus pysyisi 100 %:n yläpuolella. (Mella 2012.) Väestön ikärakenne heijastuu myös kuntien väestöllisissä huoltosuhteissa. Väestöllinen huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65 vuotta täyttänyttä on sataa työikäistä kohti. Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi huoltosuhteen arvo on. Väestöllisen huoltosuhteen ennusteen mukaan huoltosuhteen heikentyminen on voimakasta ympäri maata. Heikoimmassa asemassa ovat Pohjois- ja Itä-Suomi, jossa maakunnan keskimääräinen huoltosuhde ylittää kahdeksankymmenen rajan jo 2030-luvulla. Tämä tarkoittaa sitä, että joissain maan kunnissa lähes jokaista työikäistä kohti on yksi huollettavan ikäinen. Myös väestön sairastavuusindeksi on keskiarvoa korkeampi Savon itäosissa, mikä lisää hoidettavien osuutta alueellamme. (Kaarna 2009.) Itä-Suomen maakunnissa vanhusten osuus väestöstä on jo tällä hetkellä niin korkea, että määrän kasvu on puolet hitaampaa kuin esimerkiksi Uudellamaalla. Korkeimmillaan vanhushuoltosuhde (yli 64 vuotiaiden osuus työikäisestä väestöstä) on yli 30 % Etelä-Savossa ja Kainuussa, alimmillaan se on Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, noin 20 %. Vanhuushuoltosuhde nousee keskimäärin 10 prosenttiyksikköä vuosina 2010 2020 kaikissa maakunnissa. (Mella 2012.)

11 2.2 Pieksämäen Omaishoitajat ry:n ja Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Lamppu -kumppanuushanke Lamppu -kumppanuushanke on RAY-rahoitteinen työn ja omaishoidon tasapainottamishanke Etelä-Savon alueella vuosina 2012 2015. Hanke on Pieksämäen Omaishoitajat ry:n ja Mikkelin Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n yhteistyöhanke. Hankkeen tarkoituksena on kehittää työelämän ja omaishoidon tasapainottamisen malli. Tavoitteena on lisätä työssäkäyvien omaishoitajien ja heidän perheidensä hyvinvointia, löytää keinoja työn ja omaishoidon yhteensovittamiseen, edistää omaishoitomyönteisen työkulttuurin syntymistä sekä lisätä tietoisuutta omaishoidosta. Hankkeessa on tarkoitus tehdä hankeselvitys työn ja omaishoidon nykytilasta ja tarpeista Etelä-Savon alueella sekä järjestää työn ja omaishoidon yhteensovittamista tukevia kokeiluja. Hankkeesta tiedotetaan sekä hankealueella että valtakunnallisesti. 2.3 Muita kehittämishankkeita työn ja omaishoidon yhteensovittamiseksi Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n Työn ja omaishoidon yhteensovittaminen TOP 2002 2005 -hankkeen tavoitteena oli edistää työssäkäyvien omaishoitajien mahdollisuuksia yhdistää työnteko ja omaishoito. Hankkeen yksi keskeinen pyrkimys oli yhteensovittamista koskevan tiedon kerääminen ja levittäminen. (Tiihonen 2005, 2). Hankkeen kuluessa kerätyn tiedon (omaishoitajien haastattelut, työnantajakyselyt, vertaistukiryhmät ym.) perusteella vahvistui käsitys työssäkäyvien omaishoitajien merkityksestä ja suuresta arvosta ja siitä, että yhteiskunnalla on vastuu inhimillisesti ja kansantaloudellisesti tärkeän resurssin tukemisesta. (Autio & Tiihonen 2006, 32.) Työn ja omaishoidon yhteensovittaminen TOP 2002 2005 -hankkeessa tehtiin Tampereen kaupungin terveystoimen ja Tampereen teknisen yliopiston henkilöstölle omaishoitajuutta koskeva kysely. Kyselyssä ilmeni, että yli puolella vastaajista (n=104) oli ollut pulmia ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisessa. Suurin osa vastaajista kertoi läheisen avun tarpeen määrän olevan jatkuvasti joko jonkin verran tai enemmän. Työnantajalta eniten toivottiin joustoa työaikoihin sekä mahdollisuutta poistua työpaikalta kesken työpäivän. (Autio & Tiihonen 2006.)

12 Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Oma Tuki -hanke 2013 2016 on RAY-rahoitteinen nelivuotinen kehittämishanke, jonka tarkoituksena on kehittää työssäkäyville omaishoitajille tukimalli omaishoidon ja työssäkäynnin yhdistämiseksi. Hankkeen toteuttaa vuosina 2013 2016 Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry yhteistyökumppaneinaan Espoon seurakuntayhtymä, Kauniaisten kaupunki sekä LähiTapiola-ryhmä. Oma Tuki -hankkeessa kehitetään yhteistyössä omaishoitajien ja henkilöstöhallintojen kanssa työyhteisökohtaisia henkilöstöstrategiaan kuuluvia käytäntöjä ja toimintamalleja, joita jatkossa voidaan levittää myös muiden työyhteisöjen käyttöön. (Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry i.a.) Sosiaali- ja terveysministeriössä on vuoden 2014 alussa käynnistetty Työ ja perhe-elämä -ohjelma (2014 2017), joka kerää ja levittää tietoa ansiotyön ja perheen yhteensovittamisen keinoista työpaikkojen käyttöön. Ohjelmassa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella tarkoitetaan sekä lasten että ikääntyvien vanhempien tai muiden omaisten ja läheisten hoitamisen yhdistämistä työssä käymiseen. Ohjelmassa arvioidaan myös, miten nykyisessä lainsäädännössä työn ja perheen yhteensovittaminen voitaisiin ottaa paremmin huomioon. Vuonna 2011 voimaantulleeseen hoivavapaajärjestelmään liittyviä kehittämistarpeita on myös tarkoitus selvittää. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Väestöliiton kanssa. (Risikko 2014.) 2.4 Aikaisempi tutkimus työn ja omaishoidon yhteensovittamisesta Työssäkäyvien ikääntyvien omaishoitajien pitkäaikainen kuormitus (läheisen hoito ja ansiotyö) olisi huomioitava, kun mietitään työurien pidentämistä. Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden vuonna 2010 Mikkelin alueella työikäisille omaishoitajille tekemässä selvityksessä kävi esille, että omaishoitajien hyvinvointi riippuu siitä, kuinka työelämä ja hoivatilanne saadaan sovitetuksi yhteen. Selvityksen mukaan perheillä oli niukasti tukipalveluja käytössään ja kaikkien haastattelussa mukana olleiden mielestä omaishoito koettiin poikkeuksetta raskaana ja aikaa vievänä. Työn ja omaishoidon yhteensovittamisessa haasteelliseksi nousi se, että omaishoitoon liittyvät asiat oletettiin työnantajan ja työtovereiden toimesta hoidettavan omalla ajalla. Tällöin ongelmalliseksi nousevat ne tilanteet, jolloin töistä irrottautuminen kesken päivää on mahdotonta. Toisaalta omaishoitajat kokivat työn voimavaraksi, joka antaa mahdollisuuden irrottautua

13 omaishoitotilanteesta. Selvityksessä omaishoitajat kokivat aikansa riittämättömänä. Vastaajat kertoivat, että ei ollut mahdollisuutta vapaa-aikaan, sillä työelämä ja omaishoito veivät kaiken liikenevän ajan. Tämä oli sidoksissa siihen, että vastaajien oli vaikeaa irrottautua avustamisesta. Suurelta osalta puuttui tukiverkko ja perhettä tukevat muut palvelut. Omaishoidon vaikuttaminen koko perheeseen näkyi vastaajien kokemuksissa siinä, että omaishoitajan lisäksi muut perheenjäsenet ja läheiset olivat uupuneita. Riittävää yöunta ja lepoa kaivattiin. Suurin osa vastanneista omaishoitajista sanoi, että yöunta ja lepoa on vaihtelevasti. (Hämäläinen & Viinikainen 2010.) Kaisa Kauppisen ja Outi Jolankin Työ ja terveys 2009 -haastattelututkimuksessa selvitettiin niitä tekijöitä, jotka saattavat vähentää omaisiaan ja läheisiään hoivaavien palkansaajien työssä jatkamista 63 ikävuoden jälkeen ja lisätä heidän ennenaikaiselle eläkkeelle lähtemistään. Tutkimus toi esille muun muassa kotiasioiden laiminlyönnin tuntemuksia läheistään hoivaavilla työssäkäyvillä. He myös useammin itse arvelivat, etteivät pystyisi työskentelemään ammatissaan vanhuuseläkkeelle asti verrattuna niihin, joilla ei ollut läheistä hoidettavana. Vastaajilla oli myös terveyteen ja työkykyyn liittyviä ongelmia enemmän kuin ei-hoivaajilla. Innostus työhön ei poikennut ei-hoivaajien kokemuksista. (Jolanki & Kauppinen 2012, 145 148.) Jyväskylän yliopiston kansainvälinen tutkimushanke Working Carers Caring Workers: Making paid employment and caring responsibilities compatible? (WoCaWo 2008 2011). Hankkeeseen on osallistunut kuusi tutkijayhteisöä Suomesta, Iso-Britanniasta, Ruotsista ja Taiwanista. (Jyväskylän yliopisto i.a.) Laajassa WoCaWo-hankkeessa on ollut useita osaprojekteja. Omaishoito, palkkatyö ja identiteetit: Mitä hoivavelvollisuuksien ja työssäkäynnin yhteensovittaminen edellyttää? -nimisen projektin tavoitteena oli tutkia työssäkäynnin ja omaishoivan yhdistämisen onnistumisia ja ongelmia. Tutkimuksessa tarkasteltiin miten työssäkäyvät omaishoitajat rakentavat identiteettiään ja miten palvelujärjestelmä, työelämän käytännöt ja kulttuuriset normit vaikuttavat työn ja hoivan yhdistämiseen. Laajempi tutkimustehtävä oli: miten yhteiskunnan eri toimijat ja ihmisten lähiverkostot voivat tukea työssäkäyviä omaishoitajia heidän omien arvojensa mukaisesti. (Jyväskylän yliopisto i.a.)

14 Omaishoiva, työ ja ikääntyminen: ikääntyvät kansalaiset ansiotyön ja omaishoivan yhdistäjinä -tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 1955 ja sitä ennen syntyneiden työssäkäyvien omaishoivaajien elämäntilanteita ja omia eläkeajan odotuksia. Tutkimuksessa käytettiin aineistona WOCAWO, Working Carers and Caring Workers Making paid employment and caring reponsibilities compatible projektissa vuonna 2009 tuotettuja puolistrukturoituja haastatteluja. Tutkimus tuotti uutta tietoa ikääntyvien työssäkäyvien omaishoivaajien kohtaamista arjen haasteista ja heidän palvelujärjestelmiin, työmarkkinoiden käytänteisiin ja sosiaalisiin verkostoihin toivomista muutoksista. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, joka auttaa ymmärtämään miten keski-ikäiset ja ikääntyvät ihmiset voivat hoitaa läheisiään ja yhdistää ansiotyön ja omaishoivan tavalla, joka vastaa heidän omia arvojaan ja eläkeajan odotuksiaan. Hanke toteutettiin 1.1.2010 31.12.2012 ja rahoittaja oli Suomen Akatemia. (Jyväskylän yliopisto i.a.) Tutkimuksessa tuli esille läheistään hoitavan oman aktiivisuuden tärkeys ja tiukat pääsykriteerit hoitoon pääsyssä. Pitää osata kysyä oikeita asioita oikealta ihmiseltä oikeaan aikaan. Läheistään hoitavat toivat myös esille huolen hoidettavastaan työpäivän aikana, mutta joskus myös ympärivuorokautisesti, jolloin keskittymiskyky kärsi niin töissä kuin kotona. Liukuva työaika ja vuorotyö mahdollistivat usealle mukanaolon esimerkiksi omaisen lääkärikäynneillä. Tyytymättömyyttä aiheutti muun muassa se, ettei kotihoidon työntekijöiltä aina saatu sellaista apua kuin olisi toivottu. Myös työntekijöiden vaihtuvuus ja kotikäyntien ajallinen lyhyys aiheuttivat tyytymättömyyttä. Esille nousi, että hyvät ja laadukkaat palvelut mahdollistavat työn ja läheisen hoivan yhteensovittamisen. (Jyväskylän yliopisto i.a.) 2.5 Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen EU-tasolla Omaishoito on kansalliset rajat ylittävä ilmiö ja omaishoitajien tarpeet ja toiveet ovat hyvin samantapaisia maasta riippumatta. Edelleen perhe ja sukulaiset ovat pitkäaikaishoivan antajina keskeisiä ja kotona halutaan asua mahdollisimman pitkään. Hoidon ja hoivan järjestämisessä valtioiden välillä on kuitenkin suuria eroja. Toisaalla voi olla omaishoitoon liittyvien uusien kysymysten ratkaisemiseen liittyviä käytäntöjä olemassa (esimerkiksi maahanmuuttajien omaishoitoon liittyvät asiat), toisaalla näihin kysymyksiin vasta haetaan ratkaisuja.

15 Englannissa joukko työnantajia on ollut edelläkävijöitä ja tiedostanut henkilöstönsä tarpeet jo joitakin vuosia sitten. He ovat perustaneet Englannin omaishoitajaliiton (Carers UK) tukemana organisaation nimeltä Employers for Carers (EfC). Toiminnallaan he pyrkivät vaikuttamaan työvoimapolitiikkaan ja käytäntöihin työssäkäyviä omaishoitajia tukevan kulttuurin edistämiseksi. EfC tarjoaa jäsenilleen tietoa ja tukea sekä erilaisia virtuaalipalveluita, joihin on koottu uusinta lainsäädäntöä, tapaustutkimuksia ja keskustelumahdollisuus. (Heino 2013, 6 7). Englannin omaishoitajaliitto (Carers UK) on ollut mukana perustamassa EfC:tä ja kehittämässä työnantajapalveluita. EfC.n mallin mukaista toimintaa on aloitettu Englannin lisäksi ainakin Hollannissa, Australiassa sekä Ruotsissa. Ruotsissa on aloitettu vuonna 2012 valtiorahoitteinen hanke nimeltä Arbetsgivare för Anhöriga. Hanke jatkuu vuoden 2014 loppuun saakka. Hankkeen tavoitteena on lisätä työnantajien tietoisuutta ja vaikuttaa työvoimapolitiikkaan. Hanke kehittää ja tarjoaa tukea työnantajille verkottumiseen sekä käytännön tukitoimien järjestämiseen. Hankkeessa seurataan, miten hoivatyö vaikuttaa ansiotyön tekemiseen ja miten näiden yhteensovittaminen lisää työn laatua ja tuottavuutta. Ruotsissa on arviolta 450 000 ansiotyötä tekevää omaishoitajaa. Arbetsgivare för Anhöriga tekee yhteistyötä EU:ssa ja kansainvälisesti. (Holmåker 2013). Toinen kiinnostava esimerkki ansiotyön ja omaishoivan yhteensovittamisen kehittämisestä on Ruotsissa käytössä oleva läheishoivavapaa (närståendepenning). Tämä hoivavapaa mahdollistaa työstä poissaolon (maksimissaan 20 viikkoa) jos työssäkäyvän omainen, perheenjäsen tai muu läheinen on kuolemanvakavasti sairas ja vaatii työssäkäyvän läsnäoloa ja läheisyyttä. Hoivavapaalla oleva saa sairausvakuutuksen kautta korvauksen, joka on noin 80 % palkasta. (Kauppinen 2013, 30.) Euroopan unionin perhejärjestöjen liitto COFACE (Confederation of Family Organizations in the European Union) käynnisti Euroopan parlamentissa 23.1.2014 Euroopan työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen vuoden 2014. COFACE haastaa eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan vuoropuheluun työnantajien, poliitikkojen ja työmarkkinajärjestöjen kanssa. Teemavuodella halutaan parantaa työ- ja perhe-elämän tasapainoa. Liitolla on 58 jäsenjärjestöä 23:ssa EU:n jäsenvaltiossa ja sen toiminta koskettaa miljoonia perheitä. Suomesta toiminnassa mukana on Väestöliitto. (COFACE 2012).

16 3 OMAISHOITAJA JA OMAISHOITAJUUS Yhä useampi meistä on jossain elämänsä vaiheessa omaishoitaja, joka huolehtii läheisensä arkielämän sujumisesta ja antaa säännöllistä apua läheiselle, jotta hän selviytyy päivittäisistä toiminnoistaan. Omaishoitotilanteet ovat hyvin moninaisia. Erityisen sitovissa hoitotilanteissa hoitajalta edellytetään lähes kokoaikaista läsnäoloa ja vaativien hoitotoimenpiteiden hallintaa. Toisaalta kysymyksessä voi olla etäomaishoitajuus, jossa hoidettava asuu toisella paikkakunnalla ja häntä käydään avustamassa esimerkiksi muutaman kerran kuukaudessa. 3.1 Omaishoitajuus Suomessa Omaishoitajuus on, tai sen tulisi olla aina hoitajan ja hoidettavan yhteinen, vapaaehtoinen valinta. Omaishoito perustuu ihmissuhteeseen, joka on ollut olemassa ennen hoitosuhteen syntymistä. Suomessa on aina ollut omaishoitoa, mutta ilmiönä se on tullut ihmisten tietoisuuteen vasta 1990-luvulla. Ihmisten eläessä maaseudulla suurperheissä oli luonnollista, että eri sukupolvet huolehtivat toisistaan. Kaupungistumisen ja yhteiskunnan muutoksen myötä omaishoito on alettu tunnistaa ja nähdä yhtenä osana hoito- ja hoivakokonaisuutta. (Salanko-Vuorela 2010, 9 11.) Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta korostaa julkisen sektorin roolia sosiaalipolitiikan toteuttamisessa. Sen piirissä on ainakin periaatteessa koko väestö ja järjestelmä takaa vähimmäisturvan. 1980 luvulta alkaen Suomessa on sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisissa suunnitelmissa vahvistettu kotona selviytymistä tukevia palveluita ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on tullut tunnetuksi laadukkaista julkisista palveluista. Yksityinen ja kolmas sektori on kytketty osaksi julkista järjestelmää. (Malmi & Waclin 2004, 14 15.)

17 3.2 Kuka on omaishoitaja? Lainsäädännössä omaishoitajalla tarkoitetaan hoidettavan omaista tai muuta hoidettavalle läheistä henkilöä, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen hoidettavan kotikunnan kanssa. (Laki omaishoidon tuesta 2005). Suurin osa omaishoitotilanteista jää lakisääteisen tuen ulkopuolelle huolimatta siitä, että tilanteen vaativuus ja sitovuus tukea edellyttäisikin. (Purhonen, Nissi-Onnela & Malmi 2011, 14). Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n määritelmän mukaan omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestä, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimisesti. (Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry i.a.). Omaishoitajan ei tarvitse olla hoidettavan sukulainen vaikka näin usein onkin. Suurimman omaishoitajaryhmän muodostavat puolisot, toiseksi suurimman omat lapset tai omat vanhemmat. Suurin osa omaishoitajista on työikäisiä ihmisiä. (Kalliomaa Puha & Mattila 2010, 21). Tilastokeskuksen mukaan perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia. Asuntokunnissa asuvat perheen ulkopuoliset henkilöt, vaikka olisivat perheen sukulaisia, eivät kuulu perheväestöön. Yhdessä asuvat sisarukset tai serkukset eivät ole perhe, eivätkä kuulu perheväestöön. Samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa asuvat ihmiset eivät kuulu perheväestöön. Perheessä voi olla korkeintaan kaksi perättäistä sukupolvea. Jos asuntokunnassa on useampia sukupolvia, perhe muodostetaan nuorimmasta sukupolvesta lähtien. Näin esim. lapsensa perheen kanssa asuva anoppi tai appi jää perheeseen kuulumattomaksi, ellei yhdessä asu myös puoliso. Tällöin vanha pariskunta muodostaa oman erillisen perheen. (Tilastokeskus i.a.). Väestöliiton perhebarometrin 2007 mukaan suomalaisten käsitys perheestä on Tilastokeskuksen määritelmää laajempi. Kaikki perhekyselyyn vastanneet lukivat perheeseen kuuluviksi lasten ja mahdollisen puolison lisäksi myös vanhemmat ja puolison vanhemmat jos he elivät samassa asuntokunnassa. Näiden jälkeen seuraavaksi useimmin perheenjäseniksi laskettiin omat sisarukset, kotoa poismuuttaneet lapset, omat isovan-

18 hemmat, puolison vanhemmat ja lasten puolisot. Vastaajien oma elämäntilanne oli vahvasti yhteydessä siihen, miten he määrittelivät perheensä. (Paajanen 2007, 35). Sosiaalilainsäädännössä relevantteja perheyhteyden määrittäjiä ovat edelleenkin jääkaappi (kuulutaanko samaan ruokakuntaan), osoite ja sukuside. Vaikka sosiaalilainsäädännössä ei voidakaan löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää, lainsäädännössä otetaan kantaa siihen, millaiset ihmissuhteet ovat oikeudellisesti merkityksellisiä ja mitkä perheille ominaiset piirteet ovat kulloinkin tärkeitä. Näitä piirteitä ovat mm. perheen taloudellinen yhteisyys, keskinäinen solidaarisuus, elatus tai hoiva. (Faurie & Kalliomaa Puha 2010, 51.) Tutkimusjohtaja Kaisa Kauppisen mukaan tällä hetkellä noin 28 % eli yli 700 000 suomalaista huolehtii apua tarvitsevasta omaisesta tai läheisestä ansiotyön ohella (Kiuru 2014). Työterveyslaitoksen vuonna 2003 tekemän tutkimuksen mukaan vastaava prosenttiosuus oli 12 % eli noin 250 000 henkilöä (Heino 2011, 97). Määrä on siis kolminkertaistunut kymmenen vuoden aikana. Osittain tätä selittänee omaishoidon tunnistettavuuden ja tunnustettavuuden lisääntyminen. Kansanedustaja, Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n puheenjohtaja Anneli Kiljunen esitteli Mikkelissä 21.1.2014 Ajankohtaista ja uutta omaishoidosta -tilaisuudessa KOHO-työryhmän (kansallista omaishoidon kehittämisohjelmaa valmisteleva työryhmä 2012 2013) uudet ehdotukset omaishoitajan ja omaishoitajuuden määritelmille. Tavoitetila on, että määritelmät olisivat käytössä vuonna 2016, kun säädetään laki sopimusomaishoidosta/sopimusomaishoitajasta. Laki korvaisi nykyisen omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005). Uudet määritelmät ovat: Sopimusomaishoitaja on omaishoitaja, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoidon sopimuksen, jossa määritellään, miltä osin omaishoitaja vastaa hoidettavan tai huolenpidon tarpeeseen ja millaista tukea hän saa tehtävänsä toteuttamiseen. Muu omaishoitaja on henkilö, joka hoitaa omaistaan tai läheistään ilman kunnan ja omaishoitajan välillä solmittavaa sopimusta (hoito- ja palvelusuunnitelma, palvelut sosiaalihuoltolain mukaan). (Kiljunen 2014.)

19 Omaishoito määriteltäisiin Kiljusen mukaan hoitomuodoksi, jonka omaishoitaja toteuttaa tarvittavien palveluiden tuella, kun hoidettavan hoidon ja huolenpidon, ohjauksen ja valvonnan tarve on selvitetty sosiaalihuoltolain, vanhuspalvelulain, vammaispalvelulain tai kehitysvammalain perusteella. Tämä hoitomuoto voidaan valita, mikäli hoidettavan arvioidaan olevan hoidon tai huolenpidon tarpeessa ja hänellä on omaishoitajaksi halukas ja soveltuva omainen tai läheinen, joka osaltaan voi vastata hoidosta tai huolenpidosta. (Kiljunen 2014.) 3.3 Omaishoitajuuteen liittyvää lainsäädäntöä Suomessa annettiin vuonna 1879 vaivaishuoltoasetus, vuonna 1922 köyhäinhuoltolaki ja vuonna 1956 huoltoapulaki. Näiden lakien ja asetusten mukaan vanhusten huollon päävastuussa olivat omaiset ja perhe. Vasta vuonna 1970 laista poistettiin lasten velvollisuus huolehtia vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Vuonna 1977 poistettiin laista aviopuolisoiden keskinäinen huolehtimisvelvollisuus, tällöin kunnasta tuli kuntalaisten laillinen huolehtija. 1980-luvun alussa kotihoidon tukeminen tuli osaksi suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Sosiaalihuoltolaki, joka koski vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kotihoidon tukea, tuli voimaan vuonna 1984. Vuonna 1993 tuli voimaan asetus omaishoidon tuesta ja viimein vuonna 2006 laki omaishoidon tuesta. (Salanko Vuorela, Purhonen, Järnstedt & Korhonen 2006, 25.) Suomen vuoden 2000 perustuslaissa on määritelty kansalaisten perusoikeudet ja yksi niistä on oikeus sosiaaliturvaan. Kunnan hoitovastuu asukkaistaan perustuu sosiaalihuoltolakiin, perustuslakiin ja moniin erityislakeihin. Muita omaishoitajien kannalta tärkeitä lakeja ovat mm. laki kehitysvammaisten erityishuollosta, laki ja asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista, laki vammaisetuuksista sekä laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista. (Mattila 2011, 42 45.) Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista koskevia keskeisimpiä työhön liittyviä lakeja ovat mm. työsopimuslaki (esim. syrjintäkielto), työaikalaki (mm. lyhennetty työaika), vuorotteluvapaalaki (lain tarkoitus on edistää lyhytkestoisen työstä poissaolon avulla työntekijän jaksamista) ja vuosilomalaki (työntekijällä on mahdollisuus esittää toiveensa loman pitämisen ajankohdasta). Lainsäädäntö ja toimialakohtaiset työehtoso-

20 pimukset eivät ainoina ratkaise työpaikkakohtaisia käytännön tilanteita. Työpaikoilla tarvitaan omia pelisääntöjä ja kirjallisia ohjeistuksia. (Väestöliitto i.a.a) 4 ANSIOTYÖ JA TYÖN MERKITYS Joskus elämässä tulee eteen tilanne, jossa joutuu yhdistämään omaishoidon ja ansiotyön. Työn merkityksen huomaa monesti vasta sitten, kun sitä ei ole tai sen tekeminen hankaloituu huolimatta siitä, oliko syy itsestä riippuvainen tai riippumaton. Suomalainen työ on muuttunut yhteiskunnan kehitysvaiheiden mukaisesti. Maatalousyhteiskunnasta on siirrytty teollisen yhteiskunnan kautta kiihtyvän muutoksen tietoyhteiskuntaan. (Niemelä 1997, 174). Tulevaisuuden työelämän muutossuuntia ovat mm. jatkuva koulutus (ammattitaidon jatkuva kehittäminen), useita ammatteja työuran aikana ja epätyypilliset työsuhteet. (Tuomisto 1997, 14). EVA:n eli Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimus 2010 mukaan kaksi kolmasosaa yli 56 vuotiaista allekirjoittaa väitteen työ on tärkein osa ihmisen elämänsisältöä. Alle 36 vuotiaista 70 % on täysin eri mieltä. Tätä eroa tuloksissa selittää osaltaan elämäntilanne. Esimerkiksi kotona pienten lasten kanssa oleville vanhemmille ansiotyö ei ole elämän pääasioita. Saman pitäisi päteä myös eläkeläisten kohdalla. Onko suomalaisten käsitys työstä elämänsisältönä muuttumassa nuorempien, edeltäjiään paremmin koulutettujen ikäluokkien esiinmarssin myötä? Työn osuus elämänsisältönä on suuri, mutta tulevaisuudessa ehkä muuttumassa. (Haavisto 2010.) Väestön ikärakenne on suuresti muuttunut 70 luvun alusta ja samalla on muuttunut myös työssäkäyvien henkilöiden ikärakenne. Vuonna 1970 suuret ikäluokat olivat työuransa alussa ja pienehköt 1910- ja 1920-luvuilla syntyneet ikäluokat työuran loppuvaiheessa. Suuret ikäluokat ovat nyt siirtyneet työuransa loppupäähän. Vuonna 2009 työuransa aloittavat ikäluokat olivat noin 20 000 henkilöä pienemmät kuin työmarkkinoilta poistuvat ikäluokat ja työikäisen väestön määrä tulee yhä vähenemään tulevaisuudessa. Tuleva työvoimapula tullee koskemaan kipeimmin julkisia palveluja, joissa on runsaasti