Katsaus työttömyyden ja terveyden välisiin yhteyksiin

Katsaus työttömyyden ja terveyden välisiin yhteyksiin Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 14/2008

Tarja Heponiemi, Mikael Wahlström, Marko Elovainio, Timo Sinervo, Anna-Mari Aalto ja Ilmo Keskimäki Katsaus työttömyyden ja terveyden välisiin yhteyksiin Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 14/2008

Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Aleksanterinkatu 4 PL 32 Puhelin 010 606 000 00170 HELSINKI 00023 VALTIONEUVOSTO Telekopio (09) 1606 2166 Työ ja yrittäjyys 14/2008 Tekijät (toimielimestä: nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Tarja Heponiemi, Mikael Wahlström, Marko Elovainio, Timo Sinervo, Anna-Mari Aalto ja Ilmo Keskimäki Julkaisuaika Toukokuu 2008 Toimeksiantaja(t) Työ- ja elinkeinoministeriö Toimielimen asettamispäivä Julkaisun nimi Katsaus työttömyyden ja terveyden välisiin yhteyksiin Tiivistelmä Tämän katsauksen tarkoitus on tarjota yleiskuva siitä, mitä tutkimusten perusteella tiedetään työttömyyden ja terveyden välisistä yhteyksistä, vajaakuntoisten työllistymisen esteistä ja työttömien terveysinterventioista. Tavoitteena on myös jäsentää tätä aihetta koskeva tutkimustieto, arvioida tutkimusnäytön laatua ja osoittaa tutkimuksen aukkokohtia. Katsaus on tehty käyttäen keskeisiä elektronisia tietokantoja ja rajattu pääosin koskemaan vuoden 1995 jälkeen kansainvälisissä ja kansallisissa tiede-aikakauslehdissä sekä kansallisissa raporteissa julkaistuja tutkimuksia ja tutkimuskatsauksia. Myös tekeillä olevia ja raportoimattomia suomalaisia tutkimuksia sisällytettiin mukaan. Näyttöä siitä, että työttömät voivat huonommin ja ovat sairaampia kuin työlliset, löytyi runsaasti. Syy- ja seuraussuhteet ovat kuitenkin vielä epäselvät, koska suuressa osassa tutkimuksia on käytetty poikkileikkausasetelmaa ja useissa tutkimuksissa on myös selkeitä menetelmällisiä heikkouksia. Työttömyyden on osoitettu vaikuttavan haitallisesti sekä terveyteen että hyvinvointiin. Toisaalta on paljon näyttöä myös siitä, että huono terveys ja varsinkin mielenterveysongelmat ovat yhteydessä korkeampaan työttömyysriskiin ja pidempään työttömyyden kestoon. Terveemmät siis työllistyvät nopeammin ja heikomman terveyden omaavat joutuvat todennäköisemmin työttömiksi. Työttömyydestä ja sen myötä heikkenevästä terveydestä ja työkyvystä näyttäisi siis helposti tulevan itseään vahvistava kierre. Monet tekijät ja yksilölliset ominaisuudet voivat lieventää (vahva sosiaalinen tuki, hyvä itsetunto ja hyvät selviytymiskeinot) tai pahentaa (toistuvat työttömyysjaksot, pitkäaikainen työttömyys, korkea ikä, häpeä, taloudelliset vaikeudet, alkoholin käyttö ja mielenterveysongelmat) työttömyyden terveysvaikutuksia. Yhteydet ovat usein monimutkaisia ja tulokset vielä suhteellisen hajanaisia ja epäjohdonmukaisia, joten tietoa häiritsevistä tekijöistä ja suojaavista tekijöistä tarvitaan vielä lisää. Työttömien terveysinterventioita on tehty suhteellisen vähän sekä Suomessa että muualla. Tavallisesti työttömille suunnattujen interventioiden tavoitteena on ollut kehittää heidän henkilökohtaisia taitojaan, selviytymiskeinojaan tai vähentää stressiä; mielenkiinnon kohteena on vain harvoin ollut terveys. Siksi tarvitaan ehdottomasti lisää laadukkaita ja tieteelliset kriteerit täyttäviä työttömien terveysinterventio-tutkimuksia, joissa on satunnaistettu koeasetelma tai kvasi-kokeellinen asetelma ja riittävän pitkä seuranta. Vajaakuntoisten työllistymisen esteitä ja keinoja työssä pysymisen tukemiseksi pitäisi tutkia enemmän ja todettuja esteitä pitäisi pyrkiä aktiivisesti purkamaan. Työ- ja elinkeinoministeriön yhteyshenkilö: Strategia- ja ennakointiyksikkö/matti Sihto, puh. 010 604 8064 Asiasanat työttömyys, vajaakuntoiset, työttömien terveys, interventiot, työllistyminen ISSN 1797-3554 Kokonaissivumäärä 86 Julkaisija Työ- ja elinkeinoministeriö Kieli Suomi ISBN 978-952-227-037-5 Hinta 17 Kustantaja Edita Publishing Oy

Esipuhe Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja -sarjan 14. niteenä julkaistaan Tarja Heponiemen, Mikael Wahlströmin, Marko Elovainion, Timo Sinervon, Anna-Mari Aallon ja Ilmo Keskimäen tutkimus Katsaus työttömyyden ja terveyden välisiin yhteyksiin. Tutkimuksen lähtökohtana on se, että yhteiskunnassa ilmenevät terveyserot ovat suuria juuri työttömien ja työllisten välillä eivätkä ne ole osoittaneet edes viitteitä vähenemisestä. Kuitenkin vallitsevana on pyrkimys terveyserojen pienentämiseen. Tämä tavoite on ilmaistu mm. pääministeri Matti Vanhasen I hallituksen ohjelmassa. Tutkimukset, jotka koskevat työttömien terveyden syitä ja seurauksia sekä heidän terveystilaansa parantavia interventioita, ovat kuitenkin hajanaisia niin aiheiltaan kuin laatutasoltaankin. Tämän vuoksi työministeriö, Kansaneläkelaitos (Kela), sosiaali- ja terveysministeriö sekä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes) päättivät ensinnä selvittää olemassa olevien tutkimusten annin ja tilanteen. Tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtajana on ollut työmarkkinaneuvos Matti Sihto työministeriöstä. Jäseninä ovat toimineet yhteiskuntatutkimuksen päällikkö Jouko Kajanoja ja terveystutkimuksen päällikkö Timo Klaukka Kansaneläkelaitokselta, neuvotteleva virkamies Eero Lahtinen ja neuvotteleva virkamies Timo Tanninen sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä ylitarkastaja Pentti Lehmijoki ja ylitarkastaja Patrik Kuusinen työministeriöstä. Tutkimushankkeen on rahoittanut Kansaneläkelaitos. Helsingissä huhtikuussa 2008 Matti Sihto työmarkkinaneuvos työpolitiikan dosentti

Sisällys Esipuhe... 5 Sisällys... 7 1 Johdanto... 9 2 Katsauksen menetelmät... 10 3 Työttömyyden ja terveyden välinen yhteys... 11 3.1 Kausaalinen yhteys... 15 3.2 Terveysvalikoituminen... 17 3.3 Uudelleen työllistyminen... 19 3.4 Ikäerot.... 20 3.5 Sukupuolierot... 23 3.6 Terveyskäyttäytyminen... 24 3.7 Muut muovaavat tekijät... 26 3.7.1 Taloudelliset vaikeudet.... 26 3.7.2 Työttömyyden kesto... 27 3.7.3 Henkilökohtaiset ominaisuudet... 28 3.7.4 Konteksti... 29 3.8 Meneillään olevat tutkimukset... 30 3.9 Yhteenveto... 32 4 Vajaakuntoiset... 34 4.1 Työllistymisen esteitä... 36 4.2 Meneillään olevat tutkimukset... 43 4.3 Yhteenveto... 45 5 Interventioiden vaikuttavuus.... 47 5.1 Tuettu työllistyminen... 52 5.2 Meneillään olevat tutkimukset... 55 5.3 Yhteenveto... 58 6 Menetelmistä ja tulevaisuuden tutkimustarpeista... 60 7 Pohdinta... 65 Lähteet... 68

9 1 Johdanto Viime vuosina Suomen yhteiskunnallista kehitystä ja keskustelua ovat leimanneet kaksi paradoksaalisesti yhteen liittyvää teemaa: työttömyys ja työvoimapula. Työttömien määrä kolminkertaistui 1990-luvun alun taloudellisen laman aikana 100 000 työttömästä noin 300 000 työttömään (Kontula & Koskela 1993), eikä työllisyys ole vieläkään palautunut lamaa edeltävälle tasolle. Samalla ennusteet lupaavat taloudellista kehitystä uhkaavaa työvoimavajetta suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Näiden toisiinsa liittyvien trendien taitekohdassa tarvitaan tietoa toisaalta siitä, kuinka työttömien ihmisten hyvinvointia ja terveyttä voidaan ylläpitää, ja toisaalta, kuinka vähenevästä työvoimasta saadaan työhön mahdollisimman suuri osa. Aihetta käsittelevät tutkimukset ovat jakaantuneet työttömyyden terveys- ja hyvinvointivaikutusten epidemiologiseen tutkimukseen ja erityisesti vajaakuntoisten interventio- ja politiikkapainotteiseen tutkimukseen. Tutkimustietoa työttömyyden ja terveyden välisestä yhteydestä, vajaakuntoisten työllistymisestä ja näitä molempia mahdollisista helpottavista interventioista on meillä Suomessa ja maailmalla kertynyt suhteellisen paljon, mutta tieto on vielä melko hajallaan. Tutkimusta on myös tehty varsin erilaisista lähtökohdista ja tieteen traditioista käsin, eikä aiheesta ole kovin helppo saada yhtenäistä kuvaa. Kehittämisen takana olevan tutkimusnäytön laatu ja taso on hyvin kirjavaa. Toisaalta työttömyyden, työllistymisen esteiden, vajaakuntoisuuden ja terveyden välisiä monimutkaisia prosesseja on sinänsä vaikea yhden tutkimuksen tai tutkimustradition avulla tyhjentävästi hahmottaa. Työttömyys on monissa yhteyksissä yhdistetty terveysongelmiin, jotka taas osaltaan hankaloittavat ja voivat jopa estää työttömien työllistymisen. Pitkä työttömyys saattaa johtaa suurempiin terveysongelmiin ja altistaa vajaakuntoisuuteen. Tämän katsauksen tarkoitus onkin koota ja jäsentää tätä aihetta koskevaa tutkimustietoa, arvioida tutkimusnäytön laatua sekä osoittaa tutkimuksen aukkokohtia. Katsausta luettaessa on huomioitava, että pitkäaikaistyöttömät, ikääntyneet ja vajaakuntoiset menevät helposti ryhminä päällekkäin, joten vaikka keskityttäisiin vajaakuntoisten ongelmiin, ne koskevat usein myös ikääntyneitä ja pitkäaikaistyöttömiä.

10 2 Katsauksen menetelmät Tämän katsauksen tarkoituksena on tarjota yleiskuva tutkimuksesta työttömyyden ja terveyden välisistä yhteyksistä, vajaakuntoisten työllistymisen esteistä ja työttömien terveysinterventioista. Katsauksen rajaamisessa käytettiin lähinnä tutkimusnäytön laatukriteereitä, vaikka kovin tiukkaa ja yksiselitteistä säännöstöä ei tutkimuskentän laajuuden vuoksi voitu käyttää. Tutkimusnäytön kriteerihierarkioista (tapaustutkimukset, poikkileikkausasetelmat, pitkittäisasetelmat, satunnaistetut kokeet, satunnaistettujen kokeiden kriittiset katsaukset tms.) pyrittiin kuitenkin ottamaan mukaan mahdollisimman luotettavat tutkimukset ja tutkimuskatsaukset. Tämä katsaus on tehty käyttäen keskeisiä elektronisia tietokantoja (Ebsco ASE, Psycinfo, Social Care Online, Libris, StakesLib, Assia, Sociological abstracts, Social services abstracts, Eric, Linda ja Arto) ja rajattu pääosin koskemaan vuoden 1995 jälkeen kansainvälisissä ja kansallisissa tiede-aikakauslehdissä sekä kansallisissa raporteissa julkaistuja tutkimuksia ja tutkimuskatsauksia. Pois on jäänyt varmasti tärkeitäkin yksittäisiä julkaisuja ja kokonaisia tutkimuslinjoja, mutta toivottavasti lukija saa kuvan aihealueen tärkeimmistä teemoista, saaduista tuloksista ja tutkimusprosessien vaiheista. Myös tekeillä olevia ja raportoimattomia suomalaisia tutkimuksia sisällytettiin tähän katsaukseen. Näitä tutkimuksia etsittiin yliopistojen, tutkimusrahoittajien sekä tutkimus- ja asiantuntijalaitosten hanketietokannoista. Lisäksi otettiin yhteyttä sellaisiin tutkimusta tekeviin valtion laitoksiin, kansalaisjärjestöihin ja yrityksiin, joilla ei ole avointa hanketietokantaa ja joiden toimenkuva liittyy työllistymiseen tai terveyteen. Näiden toimenpiteiden ohella oltiin yhteydessä moniin tässä katsauksessa lainattuihin suomalaisiin tutkijoihin, joiden verkostojen ja tietämyksen avulla löydettiin useita tutkimushankkeita ja vielä julkaisemattomia tutkimuksia. Tämän katsauksen teemana on terveys ja vajaakuntoisuus, joten interventioita koskevassa osassa keskitytään interventioihin, jotka on suunnattu a) vajaakuntoisten työllisyyden tai hyvinvoinnin parantamiseksi tai b) työttömien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Katsauksessa ei siis käsitellä lukuisia tutkimuksia, joissa keskitytään interventioiden työllistämispotentiaaleihin muilla kuin vajaakuntoisilla.

11 3 Työttömyyden ja terveyden välinen yhteys Kansainvälisiä ja suomalaisia tutkimuksia Useat meta-analyysit ja katsaukset osoittavat, että työttömät voivat sekä psyykkisesti että fyysisesti heikommin kuin työssä olevat, mutta näyttöä kausaalisen yhteyden varmistamiseksi tarvitaan lisää (Jin, Shah & Svoboda 1995; McKee-Ryan, Song, Wanberg & Kinicki 2005; Shortt 1996; Weber & Lehnert 1997). Roos kumppaneineen (Roos, Lahelma, Saastamoinen & Elstad 2005) havaitsi, että pohjoismaissa (Tanska, Suomi, Norja ja Ruotsi) työttömät raportoivat terveytensä huonommaksi kuin työtä tekevät ja työttömillä oli myös muita enemmän rajoittavia pitkäaikaissairauksia. Työttömien terveys ja fyysinen toimintakyky voi myös heiketä nopeammin kuin työtätekevien (Ross & Mirowsky 1995). Työttömyyden on myös useissa tutkimuksissa todettu lisäävän itsemurhia niin Suomessa (Heikkinen ym. 1997; Heikkinen, Isometsä, Aro, Sarna & Lönnqvist 1995; Ostamo, Lahelma & Lönnqvist 2001) kuin muissakin maissa (Blakely, Collings & Atkinson 2003; Lewis & Sloggett 1998; Platt & Hawton 2000; Qin, Agerbo & Mortensen 2003; Yamasaki, Sakai & Shirakawa 2005). Esimerkiksi Blakelyn ja kumppanien (Blakely ym. 2003) kolmen vuoden itsemurhaseurannassa havaittiin, että työttömillä oli yli kaksinkertainen itsemurhariski verrattuna työllisiin ja sensitiivisyysanalyysien mukaan noin puolet tästä lisääntyneestä riskistä selittyi mielenterveyshäiriöillä. Työttömillä on myös suurempi kuolleisuusriski kuin työllisillä. Kahdentoista vuoden kuolleisuusseurannassa Ruotsissa työvoiman ulkopuolella olevilla (esimerkiksi työttömät, opiskelijat, kotirouvat ja eläkeläiset) oli suurempi kuolleisuusriski kuin työllisillä (Rosvall, Chaix, Lynch, Lindström & Merlo 2006). Ruotsalaisessa pitkässä 24 vuoden seurannassa havaittiin työttömyyden olevan yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen, vaikka suuri joukko sosiaalisia, käyttäytymiseen, työhön ja terveyteen liittyviä tekijöitä otettiin huomioon (Nylen, Voss & Floderus 2001). Viiden vuoden seurannassa kuolleisuusriski aiemmin työttömillä miehillä oli yli kolminkertainen ja 24 vuoden seurannassa miehillä 1,43 ja naisilla 1,98. Taiwanilaisessa kahden vuoden pitkittäisessä kohorttitutkimuksessa, johon sisältyi kontrolliryhmä, havaittiin työttömyyden olevan yhteydessä suurempaan kuolleisuusriskiin. Työttömillä miehillä oli suurempi riski kuolla verenkiertoelinsairauksiin, ruoansulatuselinsairauksiin, muihin sairauksiin (pois lukien syöpä ja edellä mainitut) ja ulkoisiin syihin (ei itsemurhat). Naisilla kuolleisuusriski oli suurempi vain kaikissa muissa sairauksissa (Tsai, Lan, Lee, Huang & Chou 2004). Lynge (1997) totesi katsauksessaan työttömyyden ja syövän välisistä yhteyksistä työttö-

12 millä miehillä olevan noin 25 prosenttia suurempi riski kuolla syöpään kuin työllisillä. Tämä riski jatkui pitkään työttömyyden alkamisen jälkeen ja pysyi, vaikka sosiaalinen luokka, tupakointi, alkoholin käyttö ja aiemmat sairauspäivät otettiin huomioon. Suurentunut riski tulee lähinnä keuhkosyövästä, muttei kuitenkaan ole täysin selitettävissä eroilla tupakoinnissa. Suomalaisilla Terveys 2000 -aineiston työttömillä havaittiin olevan enemmän tyydyttämättömiä fyysisiä terveystarpeita kuin työllisillä, paljolti työttömien suuremman määrän vuoksi, sekä terveysriskejä (tupakointi, verenpaine, lihavuus ja kolesteroli) (Nyman, Häkkinen, Alha & Keskimäki, In press). Työttömät eivät olleet käyneet hoitamassa näitä vaivoja yhtä todennäköisesti kuin työlliset. Työttömät saivat myös vähemmän ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa kuin työlliset. Keskimääräinen lääkärikäyntien määrä oli työttömillä tässä Nymanin ja kumppanien tutkimuksessa suurempi kuin työllisillä, mutta kun otettiin huomioon työttömien korkeampi ikä ja muut taustamuuttujat (esimerkiksi sukupuoli, koulutus, matkan pituus lääkärille, perheen tulot ja asumisalue), oli tulos, että työttömien todennäköisyys lääkärissä käynteihin olikin pienempi kuin työllisten. Hoito hermostuneisuuteen, masennukseen ja alkoholin väärinkäyttöön oli yleisempää työttömillä. Pitkäaikaistyöttömillä riski lääkärissä käynteihin oli viisi kertaa suurempi kuin työllisillä, minkä tekijät näkivät rasittavan suuresti terveydenhuoltojärjestelmäämme (Nyman ym., In press). Toisessa 16 000 suomalaista koskevassa tutkimuksessa havaittiin, että vakituisesti työssä käyvillä oli enemmän työterveyslääkärikäyntejä ja yksityislääkärikäyntejä kuin työttömillä tai pätkätyöläisillä, kun taas työttömät ja pätkätyöläiset käyttivät enemmän julkisia terveyspalveluja kuin työlliset (Virtanen, Kivimäki, Vahtera & Koskenvuo 2006). Suomalaisten tutkimusten mukaan siis työttömät kylläkin käyttävät enemmän yleisiä terveyspalveluja, mutta he eivät kuitenkaan saa tarpeeksi näitä palveluja, koska sairastavuus on heillä suurempi ja täten myös tarve palveluihin suurempi. Myös kansainväliset tutkimukset tukevat tätä ajatusta, esimerkiksi britannialaisilla työttömillä on havaittu enemmän yleislääkärissä käyntejä (Carr-Hill, Rice & Roland 1996) ja ruotsalaisilla työttömillä enemmän sairaalajaksoja (Hyde, Hagberg, Oxenstierna, Theorell & Westerlund 2004) kuin työssä käyvillä. Ruotsalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että työttömillä oli tyydyttämättömiä terveyspalvelutarpeita varsinkin psykologisissa ongelmissa (Åhs & Westerling, In press). Espanjalaisilla havaittiin työttömillä vähemmän erikoislääkärin käyntejä keuhko-ongelmissa (Kogevinas ym. 1998). Tutkittaessa kuopiolaisia raskauksia havaittiin työttömyyden olevan yhteydessä nuorempaan raskausikään, ei-naimisissa olemiseen, ylipainoon, anemiaan, tupakointiin, alkoholin käyttöön ja aiempiin raskauden keskeytymisiin (Raatikainen, Heiskanen & Heinonen 2006). Havaittiin myös, että työttömillä äideillä oli useammin raskausajan suhteen pienipainoisina syntyneitä lapsia. Riskit olivat erityisen suuria perheissä, joissa molemmat vanhemmat olivat työttömiä.

13 Mielenterveyshäiriöt ovat työttömillä yleisempiä kuin työssä olevilla. Suomalaisessa väestöpohjaisessa (1 800 henkilön otos) kolmen vuoden seurannassa mielenterveyshäiriö (mitattu GHQ:lla; General Health Questionnaire) löytyi 15,8 prosentilla miehistä ja 21 prosentilla naisista vuonna 1993 (Viinamäki, Hintikka, Kontula, Niskanen & Koskela 1999). Työttömien miesten mielenterveys koheni vuosien 1993 ja 1995 välillä, mutta naisten ei, mikä viittaisi siihen, että miehet sopeutuivat lamaan paremmin kuin naiset. Subjektiivinen taloudellinen tilanne oli voimakkaasti yhteydessä mielenterveyteen sekä naisilla että miehillä. Noin puolet niistä, joiden mielestä heidän taloudellinen tilanteensa oli huono, kärsivät mielenterveyshäiriöstä (Viinamäki ym. 1999). Suomalaisessa väestöpohjaisessa tutkimuksessa työttömien miesten riski pysyväisluonteiseen toivottomuuteen oli yli seitsenkertainen verrattuna työssä oleviin (Haatainen ym. 2003). Poikittaistutkimusnäyttöä työttömyyden ja terveyden välisestä yhteydestä on suhteellisen paljon. Lahelman, Rahkosen ja Huuhkan (1997) väestöpohjaisessa tutkimuksessa verrattiin poikittaistutkimuksina suomalaisia aikuisia vuosina 1986 ja 1994. Terveysmittareina käytettiin rajoittavia pitkäaikaissairauksia ja itse-arvioitua terveyttä. Molempina vuosina työttömyys oli yhteydessä huonompaan itse-arvioituun terveyteen ja enempiin pitkäaikaissairauksiin. Naisilla yhteys oli heikompi kuin miehillä molemmilla tutkimuskerroilla. Miehillä oli tapahtunut jonkin verran tasoittumista, eli vuonna 1994 yhteys ei ollut enää yhtä voimakas kuin vuonna 1986. Tätä voidaan selittää jonkin verran 1990-luvun alun lamalla; eli voidaan olettaa, että vuonna 1986 työttömät olivat valikoituneempi joukko kuin 1994, jolloin työttömyys oli yleisempää. Suomalaisessa Terveys 2000 -aineistossa työttömyys oli yhteydessä masennukseen, ahdistuneisuushäiriöihin ja alkoholin lisääntyneeseen kulutukseen (Pirkola ym. 2005). Väestöpohjaisessa poikittaistutkimuksessa espanjalaisilla työttömillä oli suurempi riski sairastaa kroonista keuhkoputkentulehdusta ja keuhkoputkentulehduksen kaltaisia oireita kuin työssäkäyvillä (Kogevinas ym. 1998). Riski selittyi jonkin verran yleisemmällä tupakoinnilla, huonommalla asumisella ja aiemmalla työperäisellä altistumisella. Samassa tutkimuksessa havaittiin työttömien käyttävän myös vähemmän erikoislääkärien palveluja hengitystieongelmiinsa kuin työssä käyvien. Brittiläisessä poikittaistutkimuksessa havaittiin, että työttömillä oli enemmän hermostuneisuutta, masentuneisuutta ja itseluottamuksen puutetta ja he kokivat itsensä vähemmän onnellisiksi kuin työlliset (Theodossiou 1998). Tämä yhteys pysyi myös verrattaessa työttömiä matalapalkkaisiin työssä oleviin, minkä tulkittiin korostavan työttömyyden psykologisten vaikutuksien merkitystä, eikä vain taloudellisten. Tehtaan sulkemisen uhan alla olleilla kaivostyöläisillä on havaittu olevan heikompi mielenterveys, enemmän alkoholinkäyttöä ja useampia käyntejä lääkärillä kuin

verrokeilla, joiden tehtaassa ei ollut lopettamisen uhkaa (Rowlands & Huws 1995). Siten jo työttömyyden uhan voi todeta olevan terveysriski. Suomalaisessa poikittaistutkimuksessa pitkäaikaistyöttömyys oli yhteydessä vaikeaan masennukseen ja alkoholin päihtymyskäyttö pahensi tätä yhteyttä (Hämäläinen ym. 2005). Työttömyys on poikittaistutkimuksissa myös yhdistetty neuroottisuuteen (Jenkins ym. 2003). Norjalaisessa kahden vuoden pitkittäistutkimuksessa suoritettiin työttömille terveystarkastus ja havaittiin, että työttömien terveys (varsinkin tuki- ja liikuntaelin sekä mielenterveysongelmat) oli heikompi verrattuna työllisiin (Claussen 1993). Työttömillä yleisempiä kuin työllisillä olivat lääkärin diagnoosit, tupakointi, alkoholin käyttö (vain miehillä), korkea kolesteroli (vain naisilla) ja alhaisempi verenpaine. Suomalaisia selvityksiä 14 Vantaan terveystarkastuskokeilussa pitkäaikaistyöttömiä (keski-ikä 43 vuotta) verrattiin Finriski-tutkimuksen vantaalaisiin ja havaittiin, että pitkäaikaistyöttömillä oli korkeampi verenpaine ja he tupakoivat enemmän (Kanerva-Poranen 1996). Pitkäaikaistyöttömät naiset olivat harvemmin ylipainoisia, mutta kokivat enemmän päänsärkyä ja vatsakipuja verrattuna vantaalaiseen aikuisväestöön. Myös alkoholin käyttö oli yhteydessä heikentyneeseen hyvinvointiin ja masennukseen. Tuloksiin täytyy kuitenkin suhtautua suurella varauksella, sillä luotettavaa tilastollista vertailua ei kyetty tekemään verrokkiryhmän pienuuden vuoksi. Selvityksessä taloudellisen laman vaikutuksista suomalaisiin havaittiin, että työttömät miehet ja yli kuusi kuukautta työttömänä olleet naiset arvioivat terveytensä yli kaksi kertaa muita useammin huonoksi (Kontula, Viinamäki & Koskela 1998). Yli kuusi kuukautta työttömänä olleet raportoivat muita yleisemmin lääkärin diagnostisoiman ainakin kohtalaisesti haittaavan sairauden. Työttömät miehet olivat käyttäneet psyykenlääkkeitä noin kaksi kertaa useammin kuin työssä olevat miehet. Naisilla psyykenlääkkeiden käyttö oli yleisempää yli kuusi kuukautta työttöminä olleilla. Työttömillä naisilla ja yli kuusi kuukautta työttömänä olleilla miehillä oli noin kaksi kertaa useammin mielenterveysoireita, ja yli kuusi kuukautta työttömänä olleilla sekä miehillä että naisilla oli myös kaksi kertaa useammin mielenterveyshäiriö (miehet 26 %, naiset 39 %). Työttömät tunsivat itsensä varsin usein arvottomiksi ja onnettomiksi ja olivat menettäneet itseluottamuksensa sekä kokivat ongelmia selvitä vaikeuksistaan. Työttömillä miehillä itsemurha-ajatukset olivat kolme kertaa yleisempiä ja naisilla kaksi kertaa yleisempiä kuin muilla. Työttömät olivat käyttäneet terveyskeskuspalveluja hieman useammin kuin muut ja mielenterveyspalveluja noin kaksi kertaa muita enemmän. Muita terveyspalveluja työttömät olivat käyttäneet vähemmän. (Kontula ym. 1998.)

15 Raportissa 18 64-vuotiaista tamperelaisista pitkäaikaistyöttömistä puolet piti työkykyään hyvänä tai melko hyvänä (Virtanen, Saloniemi, Nygård & Lehtomäki 1996). Verratessaan työkykyään parhaimpaan mahdolliseen 16 prosenttia pitkäaikaistyöttömistä antoi itselleen arvon 4 tai sen alle (asteikolla 0 10). Työkykyarvioiden keskiarvo oli 6,6. Työkyky heikkeni iän myötä. Mieliala oli alentunut joka kolmannella ja henkinen hyvinvointi 37 prosentilla. Keskimääräinen painoindeksi oli 26,8 eli lievän ylipainon tasolla. Alkoholin käyttö oli lisääntynyt noin joka viidennellä ja vähentynyt noin joka neljännellä miehellä. Naisten alkoholin käyttö oli pysynyt ennallaan tai vähentynyt. 17 prosenttia arveli ruokavalion huonontuneen työttömyyden takia. Tapojaan huonontaneet olivat yleisimmin nuoria, peruspäivärahalla olevia ja miehiä. (Virtanen ym. 1996.) Suomalaisten työttömien työkykyindeksiä tutkittiin vuonna 2005 ja todettiin, että vaikka työttömien työkyky on keskimäärin palkansaajia huonompi niin kuitenkin noin 60 prosenttia työttömistä pitää työkykyään erinomaisena tai hyvänä (Holm, Jalava & Ylöstalo 2006). Toistuvaistyöttömillä ja pitkäaikaistyöttömillä oli heikompi työkyky kuin muilla työttömillä. Alle 45-vuotiaista työttömistä vajaalla kymmenellä prosentilla ja yli 45-vuotiaista reilulla kahdellakymmenellä prosentilla oli heikko työkyky. Työttömillä naisilla työkyky heikkeni iän myötä selvemmin kuin miehillä. Kuitenkin nuorten työttömien miesten syrjäytymisriski oli noin kolminkertainen verrattuna nuoriin työttömiin naisiin. Työttömillä oli myös enemmän lääkärin toteamia sairauksia kuin työllisillä. (Holm ym. 2006.) 3.1 Kausaalinen yhteys Meta-analyysit ja katsaukset osoittavat, että työttömyyden ja hyvinvoinnin välillä on negatiivinen yhteys ja että tämä yhteys saattaa olla kausaalinen (esimerkiksi McKee-Ryan ym. 2005; Weber & Lehnert 1997). Jin ja kumppanien (1995) katsaus esitti aiempien pitkittäistutkimusten säännönmukaisesti antavan tukea työttömyyden vaikutuksista lisääntyneisiin itsemurhiin, mielenterveysongelmiin, yleisiin terveysongelmiin ja terveyspalvelujen lisääntyneeseen käyttöön, kun taas mielenterveyspalveluja ja alkoholin käyttöä koskevat tulokset olivat epäjohdonmukaisempia. Tulokset eivät kuitenkaan olleet kovin spesifisiä; työttömyyden ei voida nähdä aiheuttavan juuri jotain tiettyä sairautta tai oiretta, vaan terveysvaikutusten kirjo näyttäisi olevan hyvin laaja. Katsauksessaan Shortt (1996) totesi, että säännönmukaisimmin näyttöä on työn menettämisen aiheuttamasta lievästä hermostuneisuudesta, masennuksesta, itsemurhista, sydäntaudeista, verenpaineen noususta ja hengityselinsairauksista. Hänen mielestään tulisi kuitenkin pitää mielessä, että työssäkäynti on myös suuri sairauksien ja kuolleisuuden aiheuttaja. Myös Weber ja Lehnert (1997) painottivat katsauksessaan, että vaikkakin näyttöä verenkiertoelinsairauksien ja työttömyyden välisestä yhteydestä on jonkin verran,

16 ei näyttö ole vielä riittävää tutkimusten monien heikkouksien takia. Pitävän näytön saaminen ei ole helppoa: sydän- ja verisuonitautien kehittyminen kestää varsin kauan, ja esimerkiksi ateroskleroosin on havaittu alkavan osin jo lapsuudessa (Raitakari ym. 2003). Yksittäisistä tutkimuksista esimerkiksi yhdysvaltalaistutkimuksessa eläkeikää lähestyvillä 51 61-vuotiailla havaittiin vastentahtoisen työn menetyksen olevan yhteydessä kaksinkertaiseen riskiin saada aivohalvaus kuuden ja kymmenen vuoden seurannassa (Gallo ym. 2004; Gallo, Teng ym. 2006) sekä sydäninfarkti kymmenen vuoden seurannassa (Gallo, Teng ym. 2006). Diagnosoitujen sairauksien lisäksi työttömyyden on myös havaittu lisäävän riskiä itse arvioida terveytensä huonommaksi (Nyman 2002). Työttömyyden on myös todettu altistavan mielenterveyden heikkenemiselle ja masennuksen lisääntymiselle. Australialaisessa 4 vuoden pitkittäistutkimuksessa työttömyys oli merkitsevä syy psykologisiin häiriöihin (GHQ) 15 24-vuotiailla nuorilla, jotka aiemmin olivat olleet töissä eivätkä olleet aiemmin kärsineet psykologisista ongelmista (Morrell, Taylor, Quine, Kerr & Western 1994). Uudelleen työllistyminen vähensi näitä ongelmia, mikä puhunee sen puolesta, että työttömyys olisi ollut näiden ongelmien taustalla. Nymanin (2002) väitöskirjassa havaittiin 7-8 vuoden seurannassa suomalaisilla työttömyyden lisäävän riskiä masentua. Työllisyyden laadulla voi myös olla merkitystä, sillä pysyvän työllistymisen on näytetty johtavan vähäisempiin psykologisiin ongelmiin, kun taas työttömyyden ja määrä-aikaisuuden on näytetty johtavan huonontuvaan terveyteen (Virtanen ym. 2005). Eräässä tutkimuksessa havaittiin, etteivät työttömyys ja köyhyys kyenneet ennustamaan niin lyhyessä ajassa kuin 12 kuukaudessa mielenterveysongelmien puhkeamista, mutta kylläkin jo aikaisempien ongelmien pysymistä ja pahentumista (Weich & Lewis 1998). Brittiläisessä tutkimuksessa seurattiin 3 241 miestä syntymästä 33-vuotiaaksi asti (data koottiin syntymästä ja 7-, 11-, 16-, 23- ja 33-vuotiaina) ja seurattavana muuttujana oli masennuksen tai hermostuneisuuden puhkeaminen, joka johti lääkärin konsultaatioon 23 33-vuotiaana (Montgomery, Cook, Bartley & Wadsworth 1999). Riski sairastumiseen oli yli kaksinkertainen niillä, joilla oli ollut työttömyyttä edellisenä vuotena, kun mahdolliset häiritsevät tekijät kuten aiempi masennus tai hermostuneisuus otettiin huomioon. Työttömyyden kumuloituminen ei ollut alkuperäisessä aineistossa yhteydessä sairastumiseen, mutta kun aineistosta poistettiin henkilöt, joilla 23-vuotiaana oli jo ollut masennusta tai ahdistuneisuutta, kaikki yhteydet tulivat voimakkaammiksi, ja myös kumuloitunut työttömyys oli yhteydessä sairastumiseen. Useammilla peräkkäisillä työn menetyksillä voi olla kumulatiivisia vaikutuksia henkilön hyvinvointiin. Kuitenkin tutkittaessa peräkkäisten työn menetysten vai-

17 kutuksia yli viisikymppisten masennukseen havaittiin jonkin asteista sopeutumista useampien työn menetysten seuratessa toisiaan. Ensimmäisen työn menetyksen vaikutus oli suurin, ja kahden työn menetyksen havaittiin olevan yhteydessä lisääntyneeseen riskiin sairastua kliiniseen masennukseen, mutta tästä useampien työn menetyksien kumulatiiviset vaikutukset eivät olleet enää niin suuria (Gallo, Bradley, Teng & Kasl 2006). Jopa lyhyetkin työttömyysjaksot näyttäisivät heikentävän henkilön työkykyä. Seurattaessa työttömiä, jotka olivat aloitettaessa olleet työttöminä alle 12 kuukautta, havaittiin vuoden aikana heidän fyysisen työkykynsä (ergometrinen polkupyörätesti) laskeneen ja plasman kortisolitason (joka kuvaa stressitasoa) nousseen (miehillä) (Maier ym. 2006). Fyysinen työkyky laski noin 16 prosenttia vuoden aikana. Samassa tutkimuksessa verrattiin myös poikittaistutkimuksessa näitä lyhytaikaisesti työttömiä pitkäaikaistyöttömiin, jotka olivat olleet työttöminä pitempään (yli vuoden). Pitkäaikaistyöttömillä havaittiin lyhytaikaisia työttömiä huonompi fyysinen työkyky ja korkeammat kortisolitasot. Pitkäaikaistyöttömillä oli 18 prosenttia huonompi työkyky kuin lyhytaikaistyöttömillä. Myös psykosomaattisia oireita oli sitä enemmän, mitä pidempään työttömyyttä oli kestänyt. Tulokset viittaavat siihen, että työttömyyden kestäessä henkilön työkyky ja fyysinen kunto heikkenevät edelleen. 3.2 Terveysvalikoituminen Huonon fyysisen terveyden on todettu altistavan työttömyydelle. Keski-ikäisillä suomalaisilla työttömyyttä voitiin ennustaa neljä vuotta aikaisemmilla terveysongelmilla (Leino-Arjas, Liira, Mutanen, Malmivaara & Matikainen 1999) ja 7 8 vuotta aikaisemmilla lääkärikäynneillä (Nyman 2002). Suomalaisilla julkisen sektorin työntekijöillä sairauspoissaolojen havaittiin lisäävän todennäköisyyttä joutua työttömäksi kolmen vuoden seurannassa määräaikaisilla naisilla, muttei miehillä eikä pysyvässä työsuhteessa olevilla (Virtanen, Kivimäki ym. 2006). Italialaisessa kymmenen vuoden seurantatutkimuksessa koko Turinin 25 49-vuotiaista asukkaista sairaalajaksot lisäsivät hieman työttömyysriskiä, riskiä jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle ja päätyä alhaisemman statuksen työhön (Cardano, Costa & Demaria 2004). Suomalaisilla määräaikaisella työsopimuksella olevilla julkisen sektorin työntekijöillä oli 4 vuoden seurannassa suurempi todennäköisyys joutua työttömäksi tai epävakaalle työuralle, mikäli heillä oli seurannan alussa huonoksi arvioitu terveys (Virtanen ym. 2005). Neljän vuoden pitkittäistutkimuksessa 40 64-vuotiailla suomalaisilla rakennustyöläisillä tulevaa pitkäaikaista (yli 24 kk) työttömyyttä voitiin ennustaa ruoansulatushäiriöillä, ihovaivoilla ja neurologisilla häiriöillä (Lei-

18 no-arjas ym. 1999). Yleisimmät työttömyyttä lisäävät vaivat olivat vatsavaivat, pohjukaissuolen mahahaava, allerginen ihottuma ja näön häiriöt. Ruoansulatuselinvaivat kuitenkin menettivät merkitsevyytensä, kun tupakointi ja alkoholinkäyttö otettiin mukaan ennusteeseen. Eurooppalaisen elinolotutkimuksen (ECHP) Suomen paneeliosatutkimuksessa havaittiin, että vuosina 1996 2001 työttömyyden ja terveyden välisessä yhteydessä oli enemmänkin kyse siitä, että heikko terveys altisti työttömyydelle kuin että työttömyys olisi vaikuttanut koettuun terveydentilaan (Böckerman & Ilmakunnas 2007). Pitkäaikaistyöttömyys toisaalta taas näytti olevan itsenäistä ennustavaa vaikutusta koettuun terveyteen Tutkimus Kanadassa osoitti työttömyyskausien kestävän pitempään, jos terveys on heikentynyt, mikä osaltaan selittää sen, että työttömien joukossa on vähemmän terveitä kuin työllisten joukossa (Stewart 2001). Myös mielenterveysongelmat altistavat työttömyydelle. Suomalaisella terveydenhuollon henkilöstöllä havaittiin, että sairaalajaksot mielenterveysongelmien takia ennustivat myöhempää työttömyyttä sekä miehillä että naisilla (Heponiemi ym., In press). Kun Yhdysvalloissa puolen vuoden seurannassa verrattiin masentuneita työtätekeviä terveisiin ja reumaattisiin työtätekeviin, havaittiin masentuneiden joukossa enemmän uusia työttömyystapauksia (noin viisinkertainen määrä) verrokkiryhmiin verrattuna (Lerner ym. 2004). Työpaikkansa säilyttäneillä masentuneilla oli enemmän työpaikan vaihtoja ja poissaoloja kuin verrokeilla. Tulosten mukaan näytti myös siltä, että masennuksen hoito parantaisi masentuneiden työllisyyttä. Suomalaisilla keski-ikäisillä havaittiin masennuksen ja unettomuuden lisäävän todennäköisyyttä joutua työttömäksi 7 8 vuoden kuluessa (Nyman 2002). Suomalaisilla metsätyöntekijöillä stressioireiden ja aiemman työttömyyden on havaittu selittävän työttömyyttä (Liira & Leino-Arjas 1999). Neljän vuoden pitkittäistutkimuksessa 40 64-vuotiailla suomalaisilla rakennustyöläisillä havaittiin, että tulevaa pitkäaikaista (yli 24 kk) työttömyyttä voitiin ennustaa säännöllisillä stressioireilla ja diagnosoiduilla mielenterveysongelmilla (Leino-Arjas ym. 1999). Ruotsalaisessa populaatiopohjaisessa neljän vuoden pitkittäistutkimuksessa heikentynyt psykologinen hyvinvointi ja aiemmat työttömyyskaudet olivat yhteydessä myöhempään työttömyyteen (Bildt & Michelsen 2003). Heikentynyt työkyky ja sairastumisriskiä lisäävät elämäntavat lisäävät myös työttömyysriskiä. Nymanin (2002) väitöskirjassa paneelitutkimuksessa vuosien 1989-90 ja 1997 välillä havaittiin huonon fyysisen toimintakyvyn keski-iässä ennustavan myöhempää työttömyyttä. Suomalaisessa ikääntyneiden palvelutarveselvityksessä havaittiin, että ne ikääntyneet työttömät jotka arvioivat työkykynsä paremmaksi olivat todennäköisemmin töissä vuoden kuluttua (Rajavaara, Järvikoski & Lind 2000). Myös liikalihavuus (BMI 30 tai yli), tupakointi, alkoholinkäyttö ja syömishäiriöt (Leino-Arjas ym. 1999; Nyman 2002; Tunceli, Li &

19 Williams 2006) on pitkittäistutkimuksissa yhdistetty myöhempään työttömyyteen. Nuoruuden heikot terveyteen liittyvät elämäntavat ja mielenterveysongelmat voivat myös altistaa ennenaikaiselle eläkkeelle jäämiselle. Ruotsalaisessa 24 vuoden pitkittäisseurannassa, joka koski lähes 50 000:tta asevelvollisuuteen kutsuttua,havaittiin, että ennenaikaisista eläkepäätöksistä 63 prosenttia sisälsi psykiatrisen diagnoosin varsinaisena tai sekundäärisenä syynä (Upmark, Lundberg, Sadigh, Allebeck & Bigert 1999). Tällaisen eläkepäätöksen saantia 24 vuoden seuranta-aikana ennusti nuoruuden kutsunnassa psykiatrinen diagnoosi, vähäinen emotionaalinen kontrolli ja alhainen ÄO-testitulos. Eläkepäätös, johon liitettiin päihderiippuvainen psykiatrinen diagnoosi, oli yhteydessä nuoruuden ekstroverttiin poikkeavaan (deviant) käyttäytymiseen, ja päihteiden käytöstä riippumattomaan psykiatriseen eläkepäätökseen liittyi nuoruuden matala sosiaalinen tuki. Samassa aineistossa 22 vuoden seurannassa myös nuoruuden ongelmajuominen, humalassa autolla ajo ja rikollisuus olivat yhteydessä ennenaikaiseen eläkkeeseen (Upmark, Karlsson & Romelsjo 1999). Tanskalaisessa 15 vuoden seurannassa ennenaikaista eläkkeelle jäämistä ennustavia tekijöitä olivat työttömyys, sairauspoissaolot, huono terveys, huono fyysinen kunto ja tupakointi (Biering-Sorensen ym. 1999). 3.3 Uudelleen työllistyminen Tutkimukset tukevat oletusta, jonka mukaan työttömän työllistyminen parantaa yleisesti ottaen hyvinvointia, vaikka uuden työsuhteen laadulla näyttää olevan merkitystä. Sekä työttömyys että työllistyminen epävarmaan työsuhteeseen olivat yhteydessä lisääntyneeseen psykiatriseen sairastavuuteen ja lääkärissä käynteihin 18 kuukauden seurannassa lontoolaisilla virkamiehillä yksikön yksityistämisen jälkeen (Ferrie ym. 2001). Näitä muutoksia ei voitu selittää kokonaan taloudellisilla vaikeuksilla, psykososiaalisilla tekijöillä eikä terveyskäyttäytymisellä. Taloudelliset vaikeudet selittivät kuitenkin 9 prosenttia työttömyyden ja lisääntyneen psykiatrisen sairastuvuuden välisestä yhteydestä. Tutkimuksen vahvuutena oli, että lähtökohtatiedot oli kerätty jo ennen kuin uudelleenjärjestelyt olivat tiedossa. Norjalaisessa 18 kuukauden seurantatutkimuksessa psykologisen stressin kokemus väheni uudelleen työllistymisen jälkeen vain jos työpaikka oli varma (Halvorsen 1998), ja viiden vuoden pitkittäistutkimuksessa pitkäaikaistyöttömillä havaittiin psykologisen hyvinvoinnin selvästi kuitenkin parantuneen niillä, jotka olivat uudelleen työllistyneet (työsuhteen laatua ei tutkittu) (Claussen 1999b). Suomalaisessa tutkimuksessa uudelleen työllistyminen oli yleisesti ottaen hyödyllistä terveydelle, mutta pitkien työttömyyskausien jälkeen hyvin stressaantuneet henkilöt tarvitsivat sopeutumista palatessaan työhön (Vesalainen & Vuori 1999). Leanan ja Feldmanin (1995) tutkimus osoitti uudelleen työllistyneiden, mutta työpaikkaansa

20 tyytymättömien, olevan elämäänsä tyytymättömämpiä, kuin niiden, jotka olivat työllistyneet ja tyytyväisiä uuteen työpaikkaansa. Yllättäen työttöminä pysyneet sijoittuivat näiden kahden ryhmän väliin, eli heidän tyytyväisyytensä elämään oli suurempi kuin uuteen työpaikkaansa tyytymättömien. Terveys näyttää tutkimusten mukaan valikoivan osan vaikeasti työllistyviin. Työttömien mahdollisuudet työllistyä uudelleen kahden vuoden seurannassa olivat heikommat henkilöillä, joilla oli lääkärin diagnosoima tauti (Claussen 1993). Lääkärien diagnosoimat mielenterveysongelmat tai persoonallisuushäiriöt vähensivät todennäköisyyttä työllistyä uudelleen viiden vuoden seurannassa (Claussen 1999b). Myös hollantilaisessa kahden vuoden pitkittäistutkimuksessa, jonka kohdejoukkona olivat 18 26-vuotiaat, havaittiin mielenterveysongelmien (masennus, itsetunto ja GHQ) vähentävän mahdollisuuksia työllistyä uudelleen työttömyyden jälkeen (Taris 2002). Työn aktiivinen etsiminen ei ollut yhteydessä työllistymiseen, mutta aktiiviset työnetsijät tunsivat itsensä voimattomammiksi kuin muut. Suomalaisen kolmen vuoden pitkittäistutkimuksen tulosten mukaan alkutason aktiivinen työn etsintä oli yhteydessä uudelleen työllistymiseen, kun taas passiivinen työn etsintä näytti olevan yhteydessä työttömyyden pitkittymiseen (Vesalainen & Vuori 1999). Koettu stressi ei ollut yhteydessä tulevaan työllistymiseen. Yhdysvaltalaisessa kahden vuoden seurantatutkimuksessa työnetsintämotivaatio lisäsi uudelleen työllistymisen mahdollisuuksia, mutta ei vaikuttanut työllistymisen laatuun. Masennus taas vähensi uudelleen työllistymistä ja huononsi laatua (Vinokur & Schul 2002). 3.4 Ikäerot Shortt (1996) määritti katsauksessaan herkimmiksi ryhmiksi työttömyyden terveysvaikutuksille keski-ikäiset miehet, juuri koulunsa lopettaneet nuoret, taloudellisesti marginaaliset ryhmät kuten naiset, jotka pyrkivät palaamaan töihin, ja lapset perheissä, joissa pääelättäjä on työttömänä. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan työttömyyden yhteys huonompaan terveyteen oli voimakkaampi nuorilla kuin aikuisilla (Reine, Novo & Hammarstrom 2004). Toisaalta kanadalaisen pitkittäistutkimuksen tulosten mukaan vanhempien aikuisten (31 55-vuotiaat) huono mielenterveys ennusti työttömäksi jäämistä kahden vuoden aikana, kun taas nuorilla aikuisilla (18 30-vuotiaat) tätä yhteyttä ei ollut (Breslin & Mustard 2003). Englantilaisessa poikittaistutkimuksessa havaittiin työttömyyden ja psyykkisen rasituksen olevan yhteydessä ikään käyräviivaisesti siten, että eniten rasitusta kokivat 22 35-vuotiaat (Theodossiou 1998) ja vähemmän tätä nuoremmat ja vanhemmat. Varsinkin nuoruuden työttömyydellä on näytetty olevan kauaskantoisia vaikutuksia terveyteen, asenteisiin ja elämäntapoihin. Ruotsalaisia nuoria seurattiin 14

21 vuoden ajan, ja tulosten mukaan nuoruuden työttömyys ennusti tupakointia, psykologista oireilua ja somaattista oireilua (vain miehillä) 30-vuotiaana, vaikka otettiin huomioon aiempi terveyskäyttäytyminen ja sosioekonominen status (Hammarström & Janlert 2002). Yhteyttä alkoholin käyttöön ei ollut. Samassa tutkimuksessa havaittiin toisaalta nuoruuden tupakoinnin ja alkoholin käytön ennustavan voimakkaasti tulevaisuuden työttömyyttä. Winefieldin (1997) mukaan nuorten työttömyys tulisi nähdä vakavana sosiaalisena huolen aiheena seuraavista neljästä syystä: 1) nuorten työttömyys on yleisempää kuin aikuisten, 2) nuoren psykososiaalinen kehitys voi häiriintyä vakavasti työttömyyden seurauksena, 3) nuorten työttömyys voi johtaa laajalle leviävään sosiaaliseen vieraantumiseen, joka taas voi johtaa rikollisuuden ja antisosiaalisen käyttäytymisen lisääntymiseen, itsemurhiin ja päihteiden väärinkäyttöön ja 4) kaiken seurauksena on pelko, että nuori joutuu itseään toistavaan itsetuhoiseen, antisosiaalisen ja riskejä ottavan käyttäytymisen kehään. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan nuoren sitoutumattomuus työhön voi johtaa helposti pitkällekin ulottuviin haitallisiin seurauksiin työttömyyden aiheuttamasta rooli-identiteetin puutteesta, autonomian puutteesta ja turhautuneista toiveista johtuen (Mitchell, Betts & Epling 2002). On myös osoitettu, että nuoruuden työttömyys häiritsee vakavasti sosiaalista kompetenssia, heikentää oppimista, kehittää työttömyyskulttuurin, luo vieraantumista ja sosiaalista syrjäytymistä (Hannan, O Riain & Whelan 1997). Vanhempien ikäryhmien taas on huomattavasti vaikeampaa palata takaisin työelämään työttömyyden jälkeen kuin nuorempien. Osin tämän vuoksi pitkäaikaistyöttömyys on yleistä 45 63-vuotiaiden joukossa (OECD 1995). Suomessa ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien saaminen ennenaikaiselle eläkkeelle on ollut jo pidemmän aikaa lähes virallisena tavoitteena, vaikkakin myöhemmin Suomi on pyrkinyt muuttamaan ennenaikaisen eläköitymisen strategiaansa ja lisäämään ikääntyneiden osallistumista työelämään (Sihto 1999). Suomessa 1990-luvulla kolmasosa 55 59-vuotiaista olikin jo eläkkeellä (Nyman & Gold 1996). Nyman ja Goldin (1996) tutkimusten mukaan 85 prosenttia ennenaikaisista eläkkeistä selittyi vajaakuntoisuudella. Saksalaisten ikääntyneiden työllistymismahdollisuuksien on todettu laskevan selvästi 45 ikävuodesta lähtien, jolloin myös työttömyysjaksot pitenevät (Frerichs & Naegele 1997). Ikääntyneet myös osallistuvat vähemmän ammatilliseen kuntoutukseen ja näin heidän työkykynsä saattaa edelleen heiketä. Henkensin, Sprengersin ja Tazelaarin (1996) tulokset Hollannissa osoittivat, että ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien työllistyminen on vaikeaa. Paluu työelämään normaalisti toimivien työmarkkinoiden kautta tapahtui ikääntyneillä lähinnä ensimmäisen työttömyysvuoden aikana. Tekijät totesivat, että jos ikääntyneitä halutaan takaisin työelämään, interventiot on aloitettava ajoissa. He myös kannattivat ikääntyneiden mahdollisuutta tehdä osa-aikatyötä. Suuri este ikääntyneiden työllistymiselle ovat työnantajien kielteiset asenteet ja jopa syrjintä. Varsinkin vanhempia naisia syrjitään työn etsinnässä (enemmän kuin vanhempia miehiä) (Grin-

22 gart & Helmes 2001). Tutkimuksen mukaan myös ikästereotypiat vaikuttavat hallinnon mielipiteisiin ikääntyneiden koulutuksesta, ylennyksistä ja työsuhteen katkeamisesta (Chiu, Chan, Snape & Redman 2001). Palkkaamisesta päättävillä on erään tutkimuksen mukaan havaittu olevan johdonmukaisesti kielteiset käsitykset ikääntyvistä työnhakijoista. Tutkimukseen vastaajat pitivät vanhemman työntekijän palkkaamista epätodennäköisenä ja vanhempia työntekijöitä huonommin koulutettavina, vähemmän joustavina, vähemmän luovina ja vähemmän kiinnostuneina uudesta teknologiasta (Gringart, Helmes & Speelman 2005). Vanhempia työntekijöitä pidetään myös kyvyttöminä mukautumaan muutokseen ja oppimaan uusia kykyjä (Smith 2001). Vanhempien vastaajien on näytetty suhtautuvan positiivisemmin ikääntyneisiin, kuten myös vastaajien, joiden organisaatiossa on ikäsyrjintäohjelma tai joilla on enemmän kontakteja ikääntyneisiin työntekijöihin (Chiu ym. 2001). Suomalaisessa selvityksessä 50 58-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien havaittiin olevan sairaampia kuin pitkäaikaistyöttömät yleensä (Lind 1998). Haastatelluista 13,2 prosenttia oli todettu vajaakuntoisiksi. Yli vuoden työttöminä olleiden arvio työkyvystään oli heikompi kuin lyhyemmän aikaa työttöminä olleiden, eli työkyky oli siis yhteydessä sekä ikään että työttömyyden kestoon. Koulutustaso oli yhteydessä terveyteen ja työkykyyn. Korkeammin koulutetut ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät arvioivat työkykynsä paremmaksi kuin heikommin koulutetut. Lind toteaa, että ikääntyneiden riski syrjäytyä työelämästä on ilmeinen. Suomalaisten ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien palvelutarveselvityksessä kävi ilmi, että terveydessä ja työkyvyssä oli suuri eroja ryhmän sisällä. (Rajavaara ym. 2000.) Näyttäisi myös siltä, että ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät eivät ole saaneet tarvitsemiaan palveluja terveydenhuollossa, vaan ovat syystä tai toisesta syrjäytyneet palvelujen käytöstä (Järvikoski, Peltoniemi & Puumalainen 1999). Rekisteripohjaisessa kymmenen vuoden tutkimuksessa havaittiin, että ikääntyneiden eläkkeelle siirtymistä selitti ennen kaikkea terveys, mutta myös puolison eläkkeellä olo tai työttömyys lisäsi todennäköisyyttä eläkkeelle siirtymisestä (Aho & Österman 1999). Suomalaisen työntekijän työkyvyn parantaminen on taloudellisesti kannattavaa (Sihto 1997). Sihto (1999) toteaa, että vanhempien työntekijöiden koulutukseen ja työharjoitteluun tulisi investoida, jotta he pysyisivät tuottavina työssä. Tämä täydennyskoulutus on tärkeää, koska vanhemmilla työntekijöillä on usein alempi koulutustaso kuin nuoremmilla. Sihdon mukaan ennenaikaisen eläkkeen mahdollisuus pitkällä tähtäimellä lisää ikääntyneiden työttömyyttä, sillä yritykset tietoisesti siirtävät ikääntyneitä helpommin työttömiksi, koska ikääntyneillä on oikeus eläkkeeseen. Ikääntyvien oletetaan siirtyvän eläkkeelle ja antavan tietä nuoremmille työntekijöille. Kansallisen ikäohjelman seurantaraportissa vuonna 2002 todettiin kuitenkin, että ikääntyneiden työllisyys on Suomessa kohentunut vuodesta 1998 alkaen ja ikääntyneiden työllisyyden kasvu on ollut Suomessa nopeampaa kuin muissa EU-maissa keskimäärin (Sosiaali- ja terveysministeriö & Työministeriö 2002).

23 3.5 Sukupuolierot Tutkimusten näyttö työttömyyden vaikutusten sukupuolieroista on jossain määrin epäjohdonmukaista. Tämä saattaa johtua paljolti kulttuurieroista, eroista sosioekonomisessa asemassa ja viimeaikaisesta suuresta muutoksesta naisten työelämään osallistumisessa ja työelämäsuuntautuneisuudessa. Miesten perinteinen pääelatusvastuu on lisännyt työttömyyden negatiivisia vaikutuksia miehillä, vaikka nykyään elatusvastuu jakautuu tasaisemmin naisten ja miesten välillä. Monet työttömyystutkimukset ovatkin sisältäneet vain miehiä, joten työttömyyden vaikutuksista naisiin on vähemmän tietoa. Monissa tutkimuksissa on havaittu työttömyyden kielteisten vaikutusten olevan voimakkaampia miehillä kuin naisilla. Esimerkiksi työttömyyden on todettu altistavan miehiä itsemurhille voimakkaammin kuin naisia (Qin ym. 2003; Qin, Agerbo, Westergard-Nielsen, Eriksson & Mortensen 2000). Espanjassa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että työttömyydellä on enemmän vaikutuksia mielenterveyteen miehillä kuin naisilla (Artazcoz, Benach, Borrell & Cortes 2004). Kyseisessä tutkimuksessa naisilla naimisissa olo toimi suojaavana tekijänä, kun taas miehillä (varsinkin manuaalisen työn tekijöillä) se lisäsi työttömyyden kielteisiä mielenterveysvaikutuksia. Naimisissa olon hyödyttäviksi tekijöiksi naisilla tekijät ehdottivat taloudellista hyötyä, emotionaalista tukea ja yleisiä etuja toisen kanssa elämisestä. Miehille vastuu perheen elatuksesta taas näytti olevan taloudellisesti stressaavaa. Theodossiou (1998) havaitsi työttömyyden negatiivisten vaikutusten hermostuneisuuteen, depressioon, itsetuntoon, itseluottamukseen ja onnellisuuteen olevan vähäisempiä naispuolisilla kuin miespuolisilla matalapalkkatyöläisillä Britanniassa. Lahelman, Rahkosen ja Huuhkan (1997) väestöotokseen perustuvassa toistetussa poikittaistutkimuksessa työttömyys oli yhteydessä huonompaan itse-arvioituun terveyteen ja useampiin pitkäaikaissairauksiin vuosina 1986 ja 1994 voimakkaammin miehillä kuin naisilla. Israelilaisessa tutkimuksessa työttömät miehet raportoivat enemmän työkeskeisyyttä, kun taas naiset raportoivat enemmän terveyden heikkenemistä, mutta muuten erot naisten ja miesten välillä olivat vähäisiä (Kulik 2001). Suomalaisilla työssäkäyvillä naisilla on havaittu olevan parempi terveys kuin työttömillä tai kotiäideillä. Sillä, olivatko naiset naimisissa tai oliko heillä lapsia, ei ollut vaikutusta tulokseen (Roos, Lahelma ym. 2005). Toisessa suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että työttömien ja yksinelävien naisten terveys oli heikompi kuin niiden naisten, joilla oli puoliso ja lapsia (Roos, Burström, Saastamoinen & Lahelma 2005). Näyttäisi siis siltä, että palkallisen työn ja perheen yhdistäminen olisi hyödyllistä naisten terveydelle. Tätä ajatusta tukevat myös ulkomaiset tutkimukset (Arber 1991; Bartley, Sacker, Firth & Fitzpatrick 1999). Tutkimusten mukaan sosiaalinen tuki saattaa suojata työttömyyden kielteisiltä hyvinvointivaiku-