Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous



Samankaltaiset tiedostot
Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Toimintasuunnitelma 2016

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Jokihiset ry:n sääntömääräisen syyskokouksen pöytäkirja

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Toimintasuunnitelma 2018

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

Toimintakertomus vuodelta 2010

Esityslista

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Toimintasuunnitelma 2019

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

MERKITTY YHDISTYSREKISTERIIN JOULUKUUN 31. PÄIVÄNÄ 1960

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Toimintasuunnitelma 2014

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

KUTSU. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, Helsinki. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat jo klo

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

KÄPYNEN UUDEN PARTIOLAISEN PAINOS KYSELY KOTEIHIN. Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot):

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

Sääntömääräinen syyskokous

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland)

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös Tasekirja

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/ Finlands Kommunförbund rf

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Uudet säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Aika: Paikka: Siivikkala Läsnä:

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

TOIMINTASUUNNITELMA

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

1/3 Syyskokous Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut:

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa PRH hyväksynyt

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2010 Tasekirja

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Transkriptio:

Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA Paikalla: Ilari Laitinen, Katriina Saransaari (etänä), Miia Farrand, Emilia Huppunen, Olivia Farrand, Riina Jauhiainen, Veeti Vatka, Leevi Kortelainen (ei jäsen), Enni Kortelainen (ei jäsen), Tuomas Meller, Petteri Länsivire, Nette Airomies, Anna Toivanen, Neepu Koskelainen, Peppi Huotari, Nea Tiihonen, Tinja Pulli, Joona Mäntylä, Joona Haapala, Niila Kurtti, Maria Erkheikki-Kurtti, Petteri Pulkkinen (ei jäsen), Aleksi Aaltonen, Arttu Kelahaara. Kohdasta 5 eteenpäin Alma Jyränki, Aura Jyränki, Roope Jokela. Yhteensä 27 osallistujaa, joista ei-jäseniä 3. Sudenpentuja 14, tarpojia 3, samoajia 2, aikuisia 5. 1. Kokouksen avaus Lippukunnanjohtaja Ilari Laitinen avasi kokouksen klo 18.34. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Sääntöjen 14 mukaan: Lippukunnan kokousten kutsu on vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta asetettava nähtäväksi lippukunnan ilmoitustaululle ja lähetettävä postitse tai sähköpostitse jäsenille. Kutsu on toimitettu kokousten yhteydessä paperisena kotiin, se on ollut esillä nettisivuilla (joka toimii ilmoitustaulunamme) sekä lähetetty vanhemmille sähköpostilla. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Ilari Laitinen ja sihteeriksi Katriina Saransaari. Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Riina Jauhiainen ja Petteri Länsivire. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin esityslista sellaisenaan. 5. Vuoden 2015 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen Vahvistettiin toimintasuunnitelma vuodelle 2015 sellaisenaan. Vahvistettiin 0,00 euron tulosta osoittava talousarvio vuodelle 2015 otsikon vuosiluvun korjauksella. 6. Hallituksen jäsenten lukumäärän vahvistaminen loppukaudeksi 2014 2015 Todettiin, että hallituksesta on pois jättäytynyt Annukka Parkkinen. Vahvistettiin hallituksen jäsenten lukumääräksi loppukaudeksi 2014 2015 neljä henkilöä. 1 / 2

Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja 7. Hallituksen mahdollisen uuden jäsenen vahvistaminen loppukaudeksi 2014 2015 Valittiin hallitukseen Petteri Länsivire Annukka Parkkisen tilalle. 8. Vuoden 2015 jäsen- ja aloitusmaksujen vahvistaminen sekä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n mahdollinen valtuuttaminen keräämään lippukunnan jäsenmaksut Vahvistettiin 10 euron jäsenmaksu sekä A- että B-jäsenille. Vahvistettiin 20 euron aloitusmaksu sekä A- että B-jäsenille. Maksuja ei kerätä SP:n jäsenmaksun yhteydessä. 9. Vuoden 2015 toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valinta Valittiin toiminnantarkastajaksi vuodelle 2015 Outi Korkeila. Valittiin varatoiminnantarkastajaksi vuodelle 2015 Maija Koskelo. 10. Muut esiin tulevat asiat Ei muita esille tulevia asioita. 11. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.00. Pöytäkirjan liitteet Toimintasuunnitelma 2015 Talousarvio 2015 Pöytäkirjan vakuudeksi Katriina Saransaari Riina Jauhiainen Petteri Länsivire kokouksen sihteeri pöytäkirjan tarkastaja pöytäkirjan tarkastaja 2 / 2

Jokihiset ry Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Hyväksytty Jokihiset ry:n syyskokouksessa 18.11.2014. Lippukunta 1. Sääntömääräiset kokoukset pidetään sääntöjen mukaisesti keväällä helmi-maaliskuussa ja syksyllä loka-marraskuussa. Muut kokoukset pidetään tarpeen mukaan. Kokouksiin voi osallistua etäyhteydellä. 2. Teetetään kantolippu sekä juhla- että leiriversiona. 3. Pidetään nettisivu ajan tasalla ja kerrotaan lippukunnan kaikesta toiminnasta Facebookissa ja muissa sähköisissä kanavissa. 4. Osallistutaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Helmi-talvileirille ja Tuikku-Tyttöjen, Kehäpartion, Pyhän Laurin Ritarien, Erämetsojen ja Jokihisten yhteiseen kesäleiriin sekä muihin vuoden tuleviin partiotapahtumiin mahdollisuuksien mukaan. 5. Perhepartiotoimintaa jatketaan retkillä sekä vuoden aikana järjestettävissä lippukunnan tapahtumissa. 6. Kummankin toimintakauden alussa järjestetään vanhempainilta, jonka aiheina ovat mm. partion tarkoitus, lippukunnan ilmoittautumis- ja maksukäytännöt, retkivarusteet sekä toisiin vanhempiin tutustuminen. 7. Kevätkauden päätteeksi järjestetään päätösnuotio koko perheelle. 8. Joulukuussa järjestetään joulujuhla koko perheelle. Hallitus ja johtajaneuvosto 1. Johtajaneuvosto järjestää oman suunnittelu- ja virkistysseminaarin kummankin toimintakauden alussa. Viimeistään tässä seminaarissa lyödään lukkoon kauden toimintasuunnitelma ja sovitaan retkien ja muiden tapahtumien johtajat. 2. Johtajaneuvosto tapaa tämän lisäksi noin kerran kuukaudessa. Kaikkiin tapaamisiin voi osallistua myös etäyhteydellä. Johtajaneuvostossa sovitaan lippukunnan yhteisten tapahtumien järjestelyistä, saadaan vertaistukea ja pidetään hauskaa. 3. Hallitus kokoontuu aina tarvittaessa parhaakseen katsomalla tavalla. 4. Lippukunnan johtajistoon kannustetaan liittymään partiolaisten vanhempia, jotka ovat jo mukana toiminnassa. Koulutus 1. Johtajien oma kouluttautuminen tapahtuu tarjonnan ja innostuksen mukaan. 2. Lippukunta kustantaa kaksi kunkin johtajan pestejä tukevaa kurssia vuodessa. 3. Etsitään tarpojille sopivia kursseja ja kannustetaan heitä osallistumaan niille. Lippukunnan maksuosuudesta päättää hallitus tilanteen mukaan. 4. Uusille johtajille tarjotaan aktiivisesti mahdollisuutta osallistua pestiinsä pätevöittäville kursseille, kuten akela-, sampo- tai pj-kurssille. Jokaisessa toimintaryhmässä tulee olla ainakin yksi pätevä johtaja. Toimintaryhmät 1. Tarpojavartiot jatkavat toimintaansa normaalin suunnitelman mukaan. Mukaan otetaan uusia tarpoja- ja samoajaikäisiä tyttöjä ja poikia. Sekä kevät- että syyskauden päätteeksi järjestetään tarpojille majakka tai osallistutaan muiden järjestämään majakkaan. 2. Partio-ohjelman mukainen samoajatoiminta pyritään käynnistämään niin, että myös samoajilla on oma säännöllisesti kokoontuva ryhmä. 1 / 2

Jokihiset ry Toimintasuunnitelma 2015 3. Delfiinit-sudenpentulauma jakautuu kahteen osaan niin, että vanhimmat jäsenet siirtyvät seikkailijoiksi ja nuorimmat jatkavat vielä sudenpentuina. Molempiin ryhmiin voidaan tässä yhteydessä ottaa muutamia uusia jäseniä. Sudenpentulauman koko pidetään noin 10 hengessä. Seikkailijoukkue voi olla (partio-ohjelman mukaisesti) hieman suurempi. Ryhmät kokoontuvat edelleen samaan aikaan mutta ne tekevät alkuleikin jälkeen täysin eri ohjelmaa. 4. Hait-sudenpentulauma jatkaa toimintaansa ja mukaan otetaan vuonna 2007 syntyneitä tyttöjä ja poikia mahdollisuuksien mukaan. Ryhmän koko pidetään noin 10 hengessä. 5. Myös jonottajat voidaan kutsua mukaan retkille huoltajan seurassa. 6. Pyritään syksyllä perustamaan uusi sudenpentulauma vuonna 2008 syntyneille. 7. Tehdään vuoden aikana ainakin kaksi viikonloppu- ja kaksi päiväretkeä, jotka ovat kaikille toimintaryhmille avoimia. Ainakin yksi retkistä toteutetaan niin, että koko perhe voi tulla mukaan. Kulkeminen tapahtuu omilla autoilla tai kimppakyydeillä. Retkiä voidaan toteuttaa mahdollisuuksien mukaan toisten lippukuntien kanssa. Retkien johtajuutta kierrätetään ja kunkin retken johtaja sovitaan hyvissä ajoin etukäteen. 8. Jokainen toimintaryhmä retkeilee lippukunnan yhteisten retkien lisäksi oman ohjelmansa mukaisesti. Talous 1. Haetaan Vantaan kaupungin vuosittainen toiminta-avustus. 2. Saadaan Tikkurilan seurakunnalta partioavustus. 3. Haetaan tarpeen mukaan esiin tulevia avustuksia, kuten kaupungin kohdeavustusta. 4. Myydään loka-marraskuussa adventtikalentereita. 5. Käynnistetään uusia varainhankintamuotoja esimerkiksi tarpojavartioiden kauemmaksi suuntautuvien retkien matkakulujen rahoitukseen. 6. Tehdään jokaiselle tapahtumalle erillinen budjetti ja laaditaan jälkeenpäin loppulaskelma. 7. Otetaan vakuutus ei-vielä-partiolaisten turvaksi. 8. Kerätään muita maksuja seuraavasti: Retki- ja muita osallistumismaksuja peritään niin, että lippukunta kustantaa kustakin tapahtumasta noin kolmasosan. Niiltä vähintään 7-vuotiailta osallistujilta, jotka eivät ole lippukunnan jäseniä, peritään omakustannushinta. Alle 7-vuotiaat pääsevät huoltajan seurassa lippukunnan omiin tapahtumiin mukaan ilmaiseksi. Maksujen suuruus perustuu kunkin tapahtuman budjettiin eikä lisämaksuja peritä tai maksupalautuksia tehdä. Lippukunnan omien tapahtumien suunnittelussa ja järjestämisessä aktiivisesti mukana olleiden johtajaikäisten Jokihisten jäsenten osallistumismaksu on kyseisten retkien osalta vapaaehtoinen. Lippukunnan osallistumisesta suuriin leiri- ja muihin maksuihin päättää hallitus tapauskohtaisesti. Mahdolliset erilliset matkakulut peritään omakustannusperiaatteella. Uusilta jäseniltä kerätään 20 :n aloitusmaksu, joka sisältää partiohuivin, suoritettavat merkit sekä sudenpentujen osalta lisäksi Sudenpennun jäljet -kirjan. Jäsenmaksu kerätään erillisenä maksuna vanhoilta jäseniltä, 10 / jäsen. Hankinnat 1. Hankitaan vuoden mittaan tarvittavia välineitä olemassa olevan budjetin mukaan. Pienistä hankinnoista päätetään yhteisesti retki- ja leiripalavereissa. Isommat hankinnat päätetään hallituksen kokouksessa. 2 / 2

Talousarvio 2015 Jokihiset ry Varsinainen toiminta Koulutus Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Tarpojien koulutusmaksut 25,00 40,00 Samoajien koulutusmaksut 20,00 Aikuisten koulutusmaksut 60,00 60,00 Yhteensä 105,00 100,00 50,00 Tarpojien koulutuskulut 50,00 80,00 Samoajien koulutuskulut 160,00 Aikuisten koulutuskulut 300,00 300,00 Yhteensä 510,00 380,00 251,00 Yhteensä 405,00 280,00 201,00 Leiritoiminta Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Vesikirppujen leirimaksut 50,00 50,00 Sudenpentujen leirimaksut 620,00 480,00 Seikkailijoiden leirimaksut 600,00 Tarpojien leirimaksut 250,00 520,00 Samoajien leirimaksut 200,00 Aikuisten leirimaksut 300,00 390,00 Evp-leirimaksut 80,00 130,00 Yhteensä 2 100,00 1 570,00 240,00 Vesikirppujen leirikulut 50,00 50,00 Sudenpentujen leirikulut 620,00 480,00 Seikkailijoiden leirikulut 600,00 Tarpojien leirikulut 250,00 520,00 Samoajien leirikulut 200,00 Aikuisten leirikulut 300,00 390,00 Evp-leirikulut 80,00 130,00 Yhteensä 2 100,00 1 570,00 240,00 Yhteensä 0,00 0,00 0,00 Retkitoiminta Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Vesikirppujen retkimaksut 0,00 0,00 Sudenpentujen retkimaksut 250,00 180,00 Seikkailijoiden retkimaksut 360,00 Tarpojien retkimaksut 150,00 240,00 Samoajien retkimaksut 120,00 Aikuisten retkimaksut 180,00 180,00 Evp-retkimaksut 120,00 120,00 Retkien matkakorvausmaksut 570,00 380,00 Yhteensä 1 750,00 1 100,00 731,20 Vesikirppujen retkikulut 40,00 40,00 Sudenpentujen retkikulut 500,00 360,00 Seikkailijoiden retkikulut 720,00 Tarpojien retkikulut 300,00 480,00 Samoajien retkikulut 240,00

Aikuisten retkikulut 360,00 225,00 Evp-retkikulut 120,00 150,00 Retkien matkakorvauskulut 570,00 380,00 Yhteensä 2 850,00 1 635,00 1 050,34 Yhteensä 1 100,00 535,00 319,14 Viikkotoiminta Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Vesikirppujen viikkotoimintamaksut 0,00 0,00 Sudenpentujen viikkotoimintamaksut 250,00 180,00 Seikkailijoiden viikkotoimintamaksut 120,00 Tarpojien viikkotoimintamaksut 50,00 80,00 Samoajien viikkotoimintamaksut 40,00 Aikuisten viikkotoimintamaksut 60,00 60,00 Evp-viikkotoimintamaksut 0,00 0,00 Yhteensä 520,00 320,00 32,00 Vesikirppujen viikkotoimintakulut 0,00 0,00 Sudenpentujen viikkotoimintakulut 530,00 525,60 Seikkailijoiden viikkotoimintakulut 254,40 Tarpojien viikkotoimintakulut 106,00 233,60 Samoajien viikkotoimintakulut 84,80 Aikuisten viikkotoimintakulut 60,00 60,00 Evp-viikkotoimintakulut 12,95 12,00 Huivit 88,00 72,00 Merkit 462,00 308,00 Kirjat 45,00 54,00 Yhteensä 1 643,15 1 265,20 413,14 Yhteensä 1 123,15 945,20 381,14 Virkistystoiminta Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Yhteensä 0,00 0,00 15,00 Juhlien järjestelykulut 348,95 304,00 Johtajien virkistyskulut 200,00 160,00 Yhteensä 548,95 464,00 161,74 Yhteensä 548,95 464,00 146,74 Tiedotus ja hallinto Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Yhteensä 0,00 0,00 0,00 Nettisivukulut 72,00 72,00 Toimistokulut 10,00 10,00 Pankkikulut 48,00 48,00 Kokouskulut 160,00 80,00 Yhteensä 290,00 210,00 215,52 Yhteensä 290,00 210,00 215,52 Muu varsinainen toiminta Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Muun varsinaisen toiminnan tuotot 0,00 0,00 135,00 Muun varsinaisen toiminnan kulut 0,00 0,00 225,30 Yhteensä 0,00 0,00 90,30

Varsinainen toiminta yhteensä Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 4 475,00 3 090,00 1 203,20 7 942,10 5 524,20 2 557,04 Yhteensä 3 467,10 2 434,20 1 353,84 Varainhankinta Jäsenmaksut Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Aloitusmaksut 440,00 280,00 340,00 Jäsenmaksut 350,00 260,00 40,00 Jäsenmaksujen keräyskulut 0,00 0,00 0,00 Yhteensä 790,00 540,00 380,00 Adventtikalenterit Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Adventtikalenterien myyntituotot 2 793,00 1 596,00 742,50 Adventtikalenterien myyntikulut 1 635,90 934,80 430,50 Yhteensä 1 157,10 661,20 312,00 Varainhankinta yhteensä Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 3 583,00 2 136,00 1 122,50 1 635,90 934,80 430,50 Yhteensä 1 947,10 1 201,20 692,00 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Muut korko- ja rahoitustuotot 0,00 0,00 0,98 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 0,00 0,00 0,98 Avustukset Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2013 Tikkurilan seurakunnan partioavustus 400,00 400,00 400,00 Vantaan kaupungin toiminta-avustus 1 120,00 840,00 300,00 Muut avustukset 0,00 0,00 0,00 Avustukset yhteensä 1 520,00 1 240,00 700,00 Tilikauden tulos 0,00 7,00 39,14