Kokousaika 23.02.2015 kello 14:00-15:43



Samankaltaiset tiedostot
Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178


(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kokousaika kello 14:00-16:00

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Kokousaika kello 14:00-14:30

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kokousaika kello 16:15-16:42


Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKAT

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden ajan alkaen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Transkriptio:

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 23.02.2015 kello 14:00-15:43 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko Sivu 38 Osastonhoitajan viran perustaminen ja viran täyttölupa 16.3.2015 alkaen 3 39 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle suunnittelutarveratkaisusta 2014-1016 tehtyyn valitukseen 40 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle kunnanhallituksen päätöksestä 15.12.2014 224 tehtyyn valitukseen 41 Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 9 42 Eduskuntavaalit 2015 / laitosäänestyspaikat Siilinjärven kunnassa 16 43 Eduskuntavaalit 2015 / ulkomainonta / Siilinjärven kunnan pystyttämät vaalimainostelineet 44 Vuoden 2014 talousarvion määrärahojen ylitykset ja tuloarvioiden alitukset 19 45 Siilinjärven kunnan lausunto / pelastustoimen perussopimus ja kuntien maksuosuuden määräytyminen 46 Kutsuntalautakunnan jäsenten ja kutsuntalääkäreiden nimeäminen 5. - 6.11.2015 Siilinjärvellä järjestettäviin kutsuntatilaisuuksiin 47 Edustajien nimeäminen / Itäisen sosiaali- ja terveysalueen perustamista valmisteleva kokous 24.3.2015 Varkaudessa 48 Omistajaohjaus ja kunnan toimielinten kokoukset 25 49 Tiedonannot ja viranhaltijapäätökset 26 5 7 18 21 23 24

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 2 OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Lisätiedot Läsnä Hartikainen Ilmari jäsen / puheenjohtaja Toivanen Tomi jäsen / I varapuheenjohtaja Korhonen Tarja jäsen / II varapuheenjohtaja Hassinen Raija jäsen Katainen Lauri jäsen Pitkänen Marjaana jäsen Rautiainen Merja jäsen Rekola Jukka jäsen Ylikärppä Kauko jäsen Poissa Nykänen Erkko valtuuston puheenjohtaja Niemitz Pirjo valtuuston II varapuheenjohtaja Lötjönen Vesa esittelijä / kunnanjohtaja Muut Snellman Tuomo valtuuston I varapuheenjohtaja Takkinen Pekka esittelijän sijainen / talousjohtaja Kohonen Tuula pöytäkirjanpitäjä/hallintosihteeri Kantanen Kati hoito- ja vanhustyön johtaja Läsnä asiantuntijana :n 38 esittelyn ajan kello 14:02-14:11. Nenonen Timo kaavoituspäällikkö Läsnä asiantuntijana :ien 39-40 esittelyjen ajan kello 14:17-14:35. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltai seksi. ASIAT 38-49 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Jukka Rekola ja Tomi Toivanen. PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Ilmari Hartikainen Tuula Kohonen puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN Siilinjärvi 23.02.2015 TARKASTUSTAPA Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi.pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Jukka Rekola Tomi Toivanen PÖYTÄKIRJA ON Siilinjärven kunnantalo 24.02.2015 PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Hallintosihteeri Tuula Kohonen

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 3 Kunnanhallitus 38 23.02.2015 Osastonhoitajan viran perustaminen ja viran täyttölupa 16.3.2015 alkaen Kh 38 Valmistelija/lisätiedot: hoito- ja vanhustyön johtaja Kati Kantanen, puh. 044 7401957 Siilinjärven kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden hoiva- ja vanhuspalveluiden alu eel la muutettiin kotihoivapalveluiden toimintamallia syksyllä 2014 kes kit tä mällä hoito- ja palvelutarpeen arviointi neuvonta- ja palveluohjausyksikköön. Neuvon ta- ja palveluohjausyksikössä työskentelee kuusi (6) viranhaltijaa ja yksi (1) työ so pi mus suh tei nen työntekijä, jotka toimivat palveluiden käytön ohjaajana. Neu von ta- ja palveluohjausyksikössä tehdään kaikki kotihoidon, asu mis pal ve luiden ja omaishoidon asiakkaiden palvelupäätökset. Neuvonta- ja pal ve lu oh jaus yksi kön kautta tehdään asiakkaan palvelutarpeen arviointi, päätös palvelutarpeista se kä suunnitellaan palveluntoteuttamisen vaihtoehdot huomioimalla julkiset, yk sityi set, yhdistysten ja vapaaehtoistoimijoiden tarjoamat palvelut. Yksikön kes keise nä tehtävänä on myös neuvoa ja auttaa ikäihmisiä ja heidän omaisiaan eri laisten lomakkeiden ja hakemusten täyttämisessä. Lisäksi yksikössä hoidetaan so siaa li- ja terveydenhuollon keskitetty hoitotarvikejakelu. Vuoden 2015 talousarviossa on varattu määräraha hoiva- ja vanhuspalveluiden neu von ta- ja palveluohjausyksikkö Luotsin osastonhoitajan virkaan. Viran pe rusta mi sen esityksen taustalla on hoito- ja vanhuspalveluiden tulosalueen työn jaol linen kehittäminen, jolloin päästään kehittämään erityisesti kotihoidon osas ton hoita jan ja tulosaluejohtajan tehtäväkuvaa realistisempaan suuntaan. Neuvonta- ja ohjauspalveluyksikkö Luotsin osastonhoitajan tehtäviin kuuluvat hoi va- ja vanhuspalveluiden alueella lähiesimiestehtävät. Pääasiallisena teh tä vänä ovat yksikkönsä henkilöstöjohtaminen ja toiminnan ohjaaminen, suunnittelu ja koor di noin ti sekä omaa yksikköä koskeva päätöksenteon valmistelu ja toi mi vallan puitteissa päätöksenteko. Neuvonta- ja palveluohjausyksikkö Luotsin osastonhoitaja tulee toimimaan myös hoi va- ja vanhuspalveluiden varahenkilöiden, kahdeksan (8) lähihoitajan ja yhden (1) sairaanhoitajan, lähiesimiehenä ja koordinoimaan heidän käyttöä ly hyt ai kaisiin/äkil li siin poissaoloihin. Keväällä 2014 "varahenkilöiden käytön uudelleen orga ni soin nin" pilotoinnista saatujen kokemusten mukaan uudella toimintamallilla on mahdollista saada taloudellista säästöä, mutta erityisesti sillä pystytään vaikut ta maan työhyvinvointiin, lähiesimiesten kuormittumiseen / ylitöihin ja hen ki löstön sairauspoissaoloihin. Varahenkilöiden käytön uusi toimintamalli edellyttää vara hen ki löi den koordinoimisen olevan yhdelle lähiesimiehellä. Lisäksi Luotsin osastonhoitajan tehtäviin on suunniteltu KuntaRekryn sijaispankin hal lin noin ti sekä ulkopuolisten lyhytaikaisten sijaisten käyttön koordinointi hoivaja vanhuspalveluiden tulosalueella. KuntaRekryn sijaispankin käyttöönotolla tavoi tel laan säästöjä ulkopuolisten sijaisten käyttämisessä. Käytännössä neuvonta- ja ohjauspalveluyksikkö Luotsin osastonhoitajalle siirtyy lä hi joh det ta vak si henkilöstöä kotihoidon osastonhoitajalta seitsemän (7) työn te kijää neuvonta- ja ohjauspalvelutiimistä ja kolme (3) kotihoidon varahenkilöä sekä te hos te tun palveluasumisen osastonhoitajalta kolme (3) varahenkilöä ja lai tos hoidon osastonhoitajalta kolme (3) varahenkilöä. Siirroilla tasataan osastonhoitajien lä hi joh det ta vien määrää siten, että johtaminen on realistisesti mahdollista.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 4 Neuvonta- ja palveluohjausyksikkö Luotsin osastonhoitajan virka on ta lous ar viossa ollut uusi tehtävä, jonka pohjalta on pienennetty Kaaripolun palvelukodin sairaus- ja äitiyslomasijaismäärärahoja 33 000 ja kotihoidon os to pal ve lu mää rä raho ja 50 000. Toteutumista tullaan seuraamaan kuluvana vuonna tehostetusti. Mi kä li rekrytoinnista luovutaan, eivät nämä budjetoidut säästöt toteudu. Osastonhoitajan viran perustaminen ja täyttäminen on perusteltua neuvonta- ja pal ve lu oh jaus yk sik kö Luotsin lähiesimiestehtävän näkökulmasta, sillä kotihoidon toi min ta mal lin muutos syksyllä 2014 on muuttanut neuvonta- ja pal ve lu oh jaus yksi kön sekä kotihoidon välistä roolijakoa. Nykyisellä esimiesresurssilla, li sään tyvien tehtävien ja vaatimusten näkökulmasta, ei ole mahdollista viedä neuvontaja palveluohjausyksikön toimintamallin muutosta loppuun, koska samanaikaisesti vie dään kotihoidon toimintamallin muutosta. Tällä hetkellä kyseisen alueen lä hiesi mie hil lä on työajanseurannassa +40 tuntia, joiden poisottaminen on mah doton ta nykyisen esimiesresurssin puitteissa. Osastonhoitajan viran perustaminen ja täyttäminen on perusteltua myös "ikään tyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja ter veys palve luis ta" annetun lain näkökulmasta, jonka perusteella neuvonta- ja pal ve lu ohjaus yk si kön rooli on korostunut, mikä edellyttää panostusta huomattavasti enemmän myös yksikön lähijohtamiseen. Hoiva- ja vanhuspalveluiden lähiesimiehenä toimivien osastonhoitajien viran kelpoi suus eh to na on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai vas taava aikaisempi opistoasteinen tutkinto täydennettynä vähintään 40 opintopisteen joh ta mi sen opinnoilla. Osastonhoitajan virkaan sovelletaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta. Hoiva- ja vanhuspalveluiden osastonhoitajien viroissa nou da te taan yleistyöaikaa ja palkkahinnoittelukohta on 03HOI020. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Pääosin vaikuttaa kestävään kun ta ta louteen tuloksellisten palveluprosessien ja resurssien tehokkaan hyödyntämisen kautta. Välillisesti ke hittä vään ja tulokselliseen työotteeseen sekä työhyvinvoinnin lisäämiseen. Päätösehdotus Päätös Kunnanhallitus päättää perustaa osastonhoitajan viran 16.3.2015 alkaen ja myön tää viralle täyttöluvan samasta ajankohdasta. Edelleen kunnanhallitus päättää, että viran kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveysalan am mat ti kor kea kou lu tut kin to tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto täydennettynä vähintään 40 opin to pisteen johtamisen opinnoilla virkaan sovelletaan kunnallista yleis tä virka- ja työehtosopimusta viran palkkahinnoittelukohta on 03HOI020 virassa noudatetaan yleistyöaikaa (38,25 h/vko). Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Kati Kantanen.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 5 Kunnanhallitus 39 23.02.2015 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle suunnittelutarveratkaisusta 2014-1016 tehtyyn valitukseen 861/10.03.00/2014 Kh 39 Valmistelija/lisätiedot: kaavoituspäällikkö Timo Nenonen puh. 044 740 1410 Lähete 472/15 21.1.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus PL 1744 70101 KUOPIO Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö Itä-Suomen hallinto-oikeus pyytää kunnanhallitusta antamaan lausuntonsa kaikkiin valituksessa esitettyihin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin. Valituksenalainen päätös Suunnittelutarveratkaisu 2014-1016 Toimistoinsinööri 6.8.2014 12 Siilinjärven kunta Valittaja Rakennusurakointi Certhia Oy, Ari Ahonen Valittajan vaatimukset Toimistoinsinöörin päätös on kumottava ja annettava suunnittelutarveratkaisusta myön tei nen päätös. Vaihtoehtoisesti Siilinjärven kunnan on korvattava tonttiin teh dyt investoinnit. Valittajan perustelut Valittajan mukaan Siilinjärven kunnasta on vuonna 2005 annettu myönteinen ennak ko tie to rakentamiselle, jonka jälkeen tontti on hankittu ja tehty sinne in vestoin te ja. Suunnittelutarveratkaisua haettiin, kun ajankohta rakentamiselle oli tiedos sa vuonna 2014. Suunnittelutarveratkaisu tulisi valittajan mukaan myöntää en nak ko tie don perusteella. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa seuraavan lausunnon valituksessa esitettyihin vaatimuksiin ja perusteluihin. Valittaja ei esitä valituksessaan mitään maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia perus tei ta vaatimuksensa tueksi, jonka jälkeen voisi edes harkita päätöksen muutta mis ta. Valittajan mukaan vuonna 1985 lohkottua kiinteistöä tulisi käsitellä sen ajan koh dan lakien ja käytäntöjen mukaan. Lainsäädäntö lähtee kuitenkin siitä, et tä lupia käsitellään kulloinkin voimassa olevien lakien mukaan. Maankäyttö- ja ra ken nus lain mukaan uusi rakennuspaikka muodostuu kaavoitus- tai lu pa me nette lys sä, ei kiinteistön lohkomisessa. Muutosvaatimuksen ainoa peruste on, että väitetyn ennakkotiedon vuoksi tulisi saa da myönteinen päätös. Ennakkotietoa ei kuitenkaan voi käyttää suun nit te lu-

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 6 tar ve rat kai sun myöntämisen perusteena, vaan luvan tulee täyttää maankäyttö- ja ra ken nus lain 137 mukaiset ehdot. Kunnanhallituksen näkemyksen mukaan vuo den 1959 mukaisen n. 1 ha emätilan jakaminen kahdeksi, vaikka se on tapah tu nut jo vuonna 1985, aiheuttaa haittaa tulevalle yleiskaavoitukselle liian tiiviin mi toi tuk sen vuoksi. Valittaja esittää, että kunnan tulisi korvata kiinteistölle tehdyt investoinnit, mikäli suun nit te lu tar ve rat kai sua ei myönnetä. Kunnalla ei ole maankäyttö- ja ra ken nuslais sa esitettyä lunastus- tai korvausvelvollisuutta kielteisestä suun nit te lu tar ve ratkai sus ta ilman oikeusvaikutteiseen kaavaan liittyvää varausta kiinteistön muuhun käyt töön. Kunnanhallitus katsoo, ettei kunnalla ole korvausvelvollisuutta myöskään ennakkoon tehtyihin toimenpiteisiin kiin teis töl lä. Edellä esitetyn perusteella kunnanhallitus toteaa, etteivät valittajan esittämät perus te lut ole johdettavissa maankäyttö- ja rakennuslain rakentamista tai lunastusja korvausvelvollisuutta käsittelevistä säännöksistä, joten valitus tulee lakiin perus tu mat to ma na hylätä. Päätös Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Timo Nenonen.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 7 Kunnanhallitus 40 23.02.2015 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle kunnanhallituksen päätöksestä 15.12.2014 224 tehtyyn valitukseen 454/10.02.02/2014 Kh 40 Valmistelija/lisätiedot: kaavoituspäällikkö Timo Nenonen puh. 044 740 1410 Lähete 505/15 22.1.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus PL 1744 70101 KUOPIO Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö Itä-Suomen hallinto-oikeus pyytää kunnanhallitusta antamaan lausuntonsa va lituk sen oikeudenkäyntikuluvaatimuksen osalta. Valituksenalainen päätös Siilinjärven kunnanhallitus 15.12.2014 224 Oikaisuvaatimus / kunnanhallituksen päätös 10.11.2014 204 Juurusvesi-Kuuslah ti yleiskaava / vyöhykejaon ja mitoitusperusteiden hyväksyminen Valittajat Sisko ja Matti Taskinen Valittajien vaatimukset Valituksenalaiseen päätökseen ja oikaisuvaatimusta koskevaan kun nan hal li tuksen päätökseen 10.11.2014 204 liitetty muutoksenhakuohjaus on ensisijassa pois tet ta va. Mikäli hallinto-oikeus katsoo, ettei asiassa ole kysymys yleiskaavan val mis te lus ta, niin kunnanhallituksen sekava päätös on syytä palauttaa pää töksen te ki jäl le uudelleen käsiteltäväksi. Siilinjärven kunnanhallitus on velvoitettava korvaamaan Sisko ja Matti Taskisen oi keu den käyn ti ku lut 300 euroa (palkkio 241,94 euroa ja arvonlisävero 24 %) lail lisi ne korkoineen. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Päätösehdotus Siilinjärven kunnanhallitus toteaa lausuntonaan, että kunnanhallitus ei ole vel vol linen korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikuluja, koska vaatimus muu tok sen haku mah dol li suu den poistamisesta on aiheeton. Perustelut Siilinjärven kunnanhallitus katsoo, että yleiskaavan mitoituspäätökseen liittyvä muu tok sen ha ku mah dol li suus oli perusteltu, koska kyseessä oli ensimmäinen ran ta- ja kyläyleiskaava kunnassa. Kaavan osallistumis- ja arviointiohjelmaan kirjat tuun ylimääräiseen linjauspäätökseen oli tarpeen antaa muu tok sen ha ku mahdol li suus, koska sen vaikutusten ei varmuudella voitu arvioida kohdistuvan pelkäs tään tähän kaavatyöhön. Muutoksenhakumenettelyn mahdollistamisella varmis tet tiin kaikkien kuntalaisten, eikä pelkästään kaava-alueen osallisten, vai kutus mah dol li suus päätökseen. Valittajat omistavat maata kaava-alueelta ja voivat jat kos sa osallistua kaavatyöhön maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kaa va-

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 8 pro ses sin jatkuessa. Kunnanhallituksen tekemä ylimääräinen linjauspäätös ei vähen nä heidän vaikutusmahdollisuuksiaan kyseisessä kaavatyössä. Päätös Keskustelun kuluessa Marjaana Pitkänen esitti, että Sisko ja Matti Taskisen vaati mus sekä muutoksenhakuohjauksen poistamisesta että oikeudenkäyntikuluista hy väk sy tään. Esitystä kannatti Jukka Rekola. Puheenjohtaja totesi, että koska on teh ty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on suoritettava äänestys. Pu heen joh ta ja esitti suoritettavaksi kädennostoäänestyksen siten, että ne, jotka kan nat ta vat kunnanjohtajan päätösehdotusta nostavat ensin kätensä ja ne, jotka kan nat ta vat Marjaana Pitkäsen tekemää esitystä, nostavat kätensä seuraavaksi. Ää nes tys esi tys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä kunnanjohtajan pää töseh do tus ta kannattivat Ilmari Hartikainen, Raija Hassinen, Lauri Katainen, Tarja Korhonen, Merja Rautiainen ja Kauko Yli kärp pä. Marjaana Pitkäsen tekemää esitys tä kannattivat Marjaana Pitkänen, Jukka Rekola ja Tomi Toivanen. Puheenjohtaja totesi päätökseksi tulleen kunnanjohtajan päätösehdotuksen äänin 6-3. Marjaana Pitkänen jätti päätökseen kirjallisen eriäivän mielipiteen, joka liitettiin pöy tä kir jaan. Jukka Rekola jätti päätökseen eriävän mielipiteen. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Timo Nenonen.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 9 Kunnanhallitus 35 09.02.2015 Kunnanhallitus 41 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 976/00.00.00/2014 Kh 09.02.2015 35 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Eduskuntavaalien aikataulu Kuluvana vuonna järjestettävien eduskuntavaalien osalta ennakkoäänestys ko timaas sa järjestetään 8. - 14.4.2015. Vaalipäivä on sunnuntai 19.4.2015. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen ja niiden tehtävät Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetet ta va kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksissa toi mi tet tavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta. Vaalilautakunnan pääasiallisena tehtävänä on vaalipäivän äänestyksen jär jes tämi nen äänestysalueella ja äänestysalueella annettujen äänestyslippujen alustava las ken ta ja toimittaminen edelleen. Vaalilautakuntien toiminta alkaa viimeistään vaa li vii kon lo pun perjantai-iltana tai lauantaiaamuna. Vaalitoimikunnan tehtävänä on järjestää ennakkoäänestys laitoksissa. Vaa li toi mikun nan työ alkaa viimeistään ennakkoäänestyksen alkamispäivänä. Jotta em. vaaliviranomaisiin nimettävät henkilöt ehtivät suunnitella ajankäyttönsä etu kä teen ja muutoinkin käytännön järjestelyjen kannalta, ehdokkaita nimeävien on syytä varmistaa jo etukäteen, että valittavaksi tulevat henkilöt voivat osallistua täy si pai noi ses ti vaalilautakuntien ja -toimikunnan työhön. Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kuhunkin vaalilautakuntaan kuuluu viisi jäsentä (puheenjohtaja, va ra pu heen johta ja ja kolme muuta jäsentä) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähin tään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu kolme jäsentä (puheenjohtaja, va ra puheen joh ta ja ja yksi muu jäsen) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vä hin tään kolme. Varajäsenet niin vaalilautakuntien kuin vaalitoimikunnankin osal ta on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat kutsutuksi jäsenten sijaan (eivät ole siis henkilökohtaisia). Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy sen mukaan kuin kuntalaissa ( :t 33 ja 36) säädetään. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jä se net ja varajäsenet on siis valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista. Lisäksi hei dän tulee olla äänioikeutettuja kuntalain 33 :ssä säädetyllä tavalla. Vaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asetta nei ta puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Niin kauan kuin yksikin huomioon

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 10 otet ta va äänestäjäryhmä on vailla edustusta, ei muusta ryhmästä saisi valita kahta edustajaa. Harkittaessa edustavuutta vaalilautakunnissa ja -toimikunnassa tarkas tel laan jäseniä ja varajäseniä erikseen. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö tai hänen läheinen ei voi olla vaa li toi mi kunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Sen sijaan vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö tai hänen läheinen voi toimia vaalilautakunnassa. Ehdokkaana oleva vaa li lau takun nan jäsen tai varajäsen tai ehdokkaan läheinen ei voi kuitenkaan toimia äänes tys ta pah tu mas sa vaaliavustajana (vaikuttamismahdollisuus äänestäjään nähden on mahdollista toisin kuin vaalilautakunnan toiminnassa sinänsä). Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten poliittista edus tavuut ta tarkastellaan erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Se kä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpia kin vähintään 40 %. Siilinjärvellä vaalilautakuntia tulee asettavaksi yhdeksän (jokaisessa 5 jäsentä ja 5 varajäsentä). Laitosäänestyksiä varten kunnanhallitusta pyydetään asettamaan yk si vaalitoimikunta (3 jäsentä ja 4 varajäsentä). Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Päätösehdotus Kunnanhallitus asettaa vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten jokaiselle jäl jempä nä luetellulle yhdeksälle äänestysalueelle vaalilautakunnan, joissa jokaisessa on viisi var si nais ta jäsentä ja viisi varajäsentä (varajäsenet asetetaan siihen järjes tyk seen, jos sa he tulevat jäsenten sijaan). Lisäksi kunnanhallitus nimeää jokai sen vaa li lau ta kun nan varsinaisista jäsenistä yhden lautakunnan pu heen joh tajak si ja yh den varapuheenjohtajaksi. Äänestysalue 001 Pohjoinen (äänestyspaikka Pöljän koulu) Äänestysalue 002 Itäinen (äänestyspaikka Kuuslahden koulu) Äänestysalue 003 Läntinen (äänestyspaikka Hamulan koulu) Äänestysalue 004 Kasurila (äänestyspaikka Kasurilan koulu) Äänestysalue 005 Vuorela (äänestyspaikka Vuorelan koulu) Äänestysalue 006 Toivala (äänestyspaikka Suininlahden koulu) Äänestysalue 007 Kirkonkylä / Keskusta (äänestyspaikka Kunnantalo) Äänestysalue 008 Kirkonkylä / Leppäkaarre (äänestyspaikka Leppäkaarteen ker ho ti la) Äänestysalue 009 Kirkonkylä / Koillinen (äänestyspaikka Ahmon koulu) Lisäksi kunnanhallitus asettaa vuoden 2015 eduskuntavaalien laitosäänestyksiä var ten yhden vaalitoimikunnan, johon kuuluu kolme varsinaista jäsentä ja neljä va ra jä sen tä (varajäsenet asetetaan siihen järjestykseen, jos sa he tulevat jä senten sijaan). Lisäksi kunnanhallitus nimeää vaalitoimikunnan varsinaisista jä se nistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Päätös Kunnanhallitus asetti vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan seuraavilta osin: Äänestysalue 001 Pohjoinen (äänestyspaikka: Pöljän koulu) Puheenjohtaja Tapani Ruuskanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Markku Puurunen (sd.) Jäsen Raija Suhonen (vas.) Jäsen Saara Lehtola (kok.)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 11 Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (ps.) 1. varajäsen Aino Hartikainen (kesk.) 2. varajäsen Terttu Aallosvirta (sd.) 3. varajäsen Kari Kolehmainen (kok.) 4. varajäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) 5. varajäsen Kauko Savolainen (vas.) Äänestysalue 002 Itäinen (äänestyspaikka: Kuuslahden koulu) Puheenjohtaja Timo Markkanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Mari Laitinen (vas.) Jäsen Jukka Kotimäki (sd.) Jäsen Anne Niemelä (kok.) Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (ps.) 1. varajäsen Riitta Kyllönen (kesk.) 2. varajäsen Veli-Pekka Sorsa (sd.) 3. varajäsen Antero Holopainen (vas.) 4. varajäsen Tiina Kumpu-Huhtala (kesk.) 5. varajäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) Äänestysalue 003 Läntinen (äänestyspaikka: Hamulan koulu) Puheenjohtaja Eila Katainen (vas.) Varapuheenjohtaja Raija Hokkanen (kesk.) Jäsen Pertti Toivainen (sd.) Jäsen Tuomo Snellman (kok.) Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (kd.) 1. varajäsen Raija Hassinen (vas.) 2. varajäsen Heikki Konttinen (kesk.) 3. varajäsen Sanna Järvinen (sd.) 4. varajäsen Tomi Toivanen (kok.) 5. varajäsen Jyrki Jäppinen (kesk.) Äänestysalue 004 Kasurila (äänestyspaikka: Kasurilan koulu) Puheenjohtaja nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) Varapuheenjohtaja nimetään seuraavassa kokouksessa (kok.) Jäsen Päivi Hiltunen (sd.) Jäsen Jussi Ollikainen (kesk.) Jäsen Esko Väisänen (vas.) 1. varajäsen Erkki Luomi (kesk.) 2. varajäsen Lassipekka Parviainen (kok.) 3. varajäsen Pirjo Niemitz (sd.) 4. varajäsen Janne Kröger (vas.) 5. varajäsen Pirkko Happo (kesk.) Äänestysalue 005 Vuorela (äänestyspaikka: Vuorelan koulu) Puheenjohtaja Hannu Rasi (kok.) Varapuheenjohtaja Tarja Korhonen (sd.) Jäsen Ritva Kajan (kesk.) Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) Jäsen Viljo Rissanen (vas.) 1. varajäsen Sanna Rekola (kok.) 2. varajäsen Veijo Aallosvirta (sd.) 3. varajäsen Juha Rissanen (kesk.) 4. varajäsen Pauli Berg (vas.) 5. varajäsen Anniina Poimaa (kesk.)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 12 Äänestysalue 006 Toivala (äänestyspaikka: Suininlahden koulu) Puheenjohtaja Risto Kröger (kesk.) Varapuheenjohtaja Kyllikki Kotimäki (sd.) Jäsen Riitta Jauhiainen (vas.) Jäsen Esko Nenonen (kok.) Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) 1. varajäsen Kaija Väänänen (kesk.) 2. varajäsen Pauli Karppinen (sd.) 3. varajäsen Pirkko Porthan (kok.) 4. varajäsen Jarkko Kaitokari (kok.) 5. varajäsen Heikki Lustig (vas.) Äänestysalue 007 Kirkonkylä/keskusta (äänestyspaikka: Kunnantalo) Puheenjohtaja Riitta Kerkola (kok.) Varapuheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Jäsen Heidi Hirvonen (kesk.) Jäsen Pertti Leskinen (vas.) Jäsen Kari Ojala (kok.) 1. varajäsen Aila Nurmi (kok.) 2. varajäsen Risto Daavitsainen (sd.) 3. varajäsen Juhani Räty (kesk.) 4. varajäsen Pirjo Holopainen (vas.) 5. varajäsen Saara Hämäläinen (sd.) Äänestysalue 008 Kirkonkylä/Leppäkaarre (äänestyspaikka: Leppäkaarteen kerhotila) Puheenjohtaja Merja Rautiainen (kesk.) Varapuheenjohtaja Reijo Räsänen (sd.) Jäsen Paavo Eskelinen (kok.) Jäsen Laura Leskinen (vas.) Jäsen Irene Venejärvi (sd.) 1. varajäsen Päivi Rissanen (kesk.) 2. varajäsen Taina Lehtoranta (sd.) 3. varajäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (kok.) 4. varajäsen Juhani Väistö (vas.) 5. varajäsen Pia Väistölä (sd.) Äänestysalue 009 Kirkonkylä/Koillinen (äänestyspaikka: Ahmon koulu) Puheenjohtaja Lauri Katainen (sd.) Varapuheenjohtaja Kaija Valta (kesk.) Jäsen Anneli Puurunen (kok.) Jäsen Anneli Leskinen (vas.) Jäsen Sami Syri (kok.) 1. varajäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (sd.) 2. varajäsen Reino Kuopusjärvi (kesk.) 3. varajäsen Laura Alaranta (kok.) 4. varajäsen Katariina Leskinen (vas.) 5. varajäsen Terttu Kivistö (kok.) Vaalitoimikunta Puheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Varapuheenjohtaja Liisa Tanskanen (kesk.) Jäsen Aila Nurmi (kok.)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 13 Kh 41 1. varajäsen Riitta Paavola (kesk.) 2. varajäsen Terttu Kivistö (kok.) 3. varajäsen Heidi Katainen (sd.) 4. varajäsen Pertti Hiltunen (vas.) Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tarvittavista täydennyksistä ja muutoksista vuoden 2015 edus kun ta vaa lien vaalilautakuntien ja -toimikunnan kokoopanojen osalta huomioi den, että edellä selostetut lainsäädäntömääräykset toteutuvat kyseessä olevien vaaliviranomaisten osalta. Päätös Kunnanhallitus päätti täydennyksistä/muutoksista vuoden 2015 edus kun ta vaa lien vaa li lau ta kun tien ja -toimikunnan kokoonpanojen osalta, jolloinen kyseisten vaa livi ran omais ten kokoonpanot ovat seuraavat: Äänestysalue 001 Pohjoinen (äänestyspaikka: Pöljän koulu) Puheenjohtaja Tapani Ruuskanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Markku Puurunen (sd.) Jäsen Raija Suhonen (vas.) Jäsen Saara Lehtola (kok.) Jäsen Liisa Väätäinen (kesk.) 1. varajäsen Aino Hartikainen (kesk.) 2. varajäsen Terttu Aallosvirta (sd.) 3. varajäsen Kari Kolehmainen (kok.) 4. varajäsen Maarit Tiainen (vihr.) 5. varajäsen Kauko Savolainen (vas.) Äänestysalue 002 Itäinen (äänestyspaikka: Kuuslahden koulu) Puheenjohtaja Timo Markkanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Mari Laitinen (vas.) Jäsen Jukka Kotimäki (sd.) Jäsen Anne Niemelä (kok.) Jäsen Joonas Tolvanen (kesk.) 1. varajäsen Riitta Kyllönen (kesk.) 2. varajäsen Veli-Pekka Sorsa (sd.) 3. varajäsen Antero Holopainen (vas.) 4. varajäsen Tiina Kumpu-Huhtala (kesk.) 5. varajäsen Heikki Jääskeläinen (vihr.) Äänestysalue 003 Läntinen (äänestyspaikka: Hamulan koulu) Puheenjohtaja Eila Katainen (vas.) Varapuheenjohtaja Raija Hokkanen (kesk.) Jäsen Pertti Toivainen (sd.) Jäsen Tuomo Snellman (kok.) Jäsen Pekka Heiskanen (kd.) 1. varajäsen Raija Hassinen (vas.) 2. varajäsen Heikki Konttinen (kesk.) 3. varajäsen Sanna Järvinen (sd.) 4. varajäsen Tomi Toivanen (kok.) 5. varajäsen Jyrki Jäppinen (kesk.)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 14 Äänestysalue 004 Kasurila (äänestyspaikka: Kasurilan koulu) Puheenjohtaja Toni Juvonen (vihr.) Varapuheenjohtaja Risto Skottman (kok.) Jäsen Päivi Hiltunen (sd.) Jäsen Jussi Ollikainen (kesk.) Jäsen Esko Väisänen (vas.) 1. varajäsen Erkki Luomi (kesk.) 2. varajäsen Lassipekka Parviainen (kok.) 3. varajäsen Pirjo Niemitz (sd.) 4. varajäsen Janne Kröger (vas.) 5. varajäsen Pirkko Happo (kesk.) Äänestysalue 005 Vuorela (äänestyspaikka: Vuorelan koulu) Puheenjohtaja Hannu Rasi (kok.) Varapuheenjohtaja Tarja Korhonen (sd.) Jäsen Ritva Kajan (kesk.) Jäsen Ari Haaranen (vihr.) Jäsen Viljo Rissanen (vas.) 1. varajäsen Sanna Rekola (kok.) 2. varajäsen Veijo Aallosvirta (sd.) 3. varajäsen Juha Rissanen (kesk.) 4. varajäsen Pauli Berg (vas.) 5. varajäsen Anniina Poimaa (kesk.) Äänestysalue 006 Toivala (äänestyspaikka: Suininlahden koulu) Puheenjohtaja Risto Kröger (kesk.) Varapuheenjohtaja Kyllikki Kotimäki (sd.) Jäsen Riitta Jauhiainen (vas.) Jäsen Esko Nenonen (kok.) Jäsen Jaana Hiltunen (vihr.) 1. varajäsen Kaija Väänänen (kesk.) 2. varajäsen Pauli Karppinen (sd.) 3. varajäsen Pirkko Porthan (kok.) 4. varajäsen Jarkko Kaitokari (kok.) 5. varajäsen Heikki Lustig (vas.) Äänestysalue 007 Kirkonkylä/keskusta (äänestyspaikka: Kunnantalo) Puheenjohtaja Riitta Kerkola (kok.) Varapuheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Jäsen Heidi Hirvonen (kesk.) Jäsen Pertti Leskinen (vas.) Jäsen Kari Ojala (kok.) 1. varajäsen Aila Nurmi (kok.) 2. varajäsen Risto Daavitsainen (sd.) 3. varajäsen Juhani Räty (kesk.) 4. varajäsen Pirjo Holopainen (vas.) 5. varajäsen Saara Hämäläinen (sd.) Äänestysalue 008 Kirkonkylä/Leppäkaarre (äänestyspaikka: Leppäkaarteen ker ho ti la) Puheenjohtaja Merja Rautiainen (kesk.) Varapuheenjohtaja Reijo Räsänen (sd.) Jäsen Paavo Eskelinen (kok.) Jäsen Laura Leskinen (vas.)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 15 Jäsen Irene Venejärvi (sd.) 1. varajäsen Päivi Rissanen (kesk.) 2. varajäsen Taina Lehtoranta (sd.) 3. varajäsen Eetu Laitinen (kok.) 4. varajäsen Juhani Väistö (vas.) 5. varajäsen Pia Väistölä (sd.) Äänestysalue 009 Kirkonkylä/Koillinen (äänestyspaikka: Ahmon koulu) Puheenjohtaja Lauri Katainen (sd.) Varapuheenjohtaja Kaija Valta (kesk.) Jäsen Anneli Puurunen (kok.) Jäsen Anneli Leskinen (vas.) Jäsen Sami Syri (kok.) 1. varajäsen Jorma Luukkonen (sd.) 2. varajäsen Reino Kuopusjärvi (kesk.) 3. varajäsen Laura Alaranta (kok.) 4. varajäsen Katariina Leskinen (vas.) 5. varajäsen Terttu Kivistö (kok.) Vaalitoimikunta Puheenjohtaja Markku Puurunen (sd.) Varapuheenjohtaja Liisa Tanskanen (kesk.) Jäsen Aila Nurmi (kok.) 1. varajäsen Riitta Paavola (kesk.) 2. varajäsen Terttu Kivistö (kok.) 3. varajäsen Heidi Katainen (sd.) 4. varajäsen Pertti Hiltunen (vas.)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 16 Kunnanhallitus 42 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / laitosäänestyspaikat Siilinjärven kunnassa 976/00.00.00/2014 Kh 42 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Laitosäänestys Vaalilain 46 :n mukaan äänioikeutettu, joka on hoidettavana sairaalassa, ym päri vuo ro kau tis ta hoitoa antavassa tai muussa kunnanhallituksen en nak ko ää ne tyspai kak si määräämässä sosiaalihuollon toimintayksikössä taikka joka on otettu ran gais tus lai tok seen, saa äänestää ennakolta kyseisessä laitoksessa. Laitosäänestyksistä huolehtii kunnanhallituksen asettama vaalitoimikunta. Vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa laitosäänestyspaikkoja olivat seuraavat Sii lin jär ven kunnan alueella toimivat em. vaalilain mukaiset toimintayksiköt: KYS Ta ri nan sairaala, Siilinjärven terveyskeskuksen vuodeosasto, Palvelukoti Ri su liina, Siilinhelmen Palvelukoti, Palvelukeskus Akuliina, Kunnonpaikan kun tou tusosas to, Vetrea Terveys Oy:n Siilinjärven palvelukoti, Päivänkierron asu mis pal velu yk sik kö, Kaaripolun Palvelukoti. Laitosäänestyksistä huolehtii kunnanhallituksen asettama vaalitoimikunta. Kotiäänestys Vaalilain 46 :n mukaan äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä mää rin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilmaan kohtuuttomia vaikeuksia, saa sen mukaisesti kuin vaalilain 55 :ssä sää detään, äänestää ennakolta kotonaan Suomessa siinä kunnassa, joka on merkitty ää ni oi keus re kis te riin hänen kotikunnakseen. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänes tää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuvat omais hoi don tuesta annetussa laissa tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänoikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Kotiäänestykseen oikeutetun on kirjallisesti tai puhelimitse ilmoitettava ha luk kuudes taan äänestää ennakolta kotonaan viimeistään 12. päivänä ennen vaa li päivää ennen kello 16 kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle. Ilmoituksen voi äänes tä jän puolesta tehdä tämän valitsema henkilö (vaalilaki 55 ). Keskusvaalilautakunta lähettää oikeusministeriön ohjeiden mukaisesti hyvissä ajoin ennen viimeistää ilmoittautumispäivää kotiäänestyksen il moit tau tu mis lomak kei ta sellaisille äänioikeutetuille, jotka ovat edellisissä vaaleissa äänestäneet ko to naan. Kunnan keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat kotiäänestykseen. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että ennakkoäänestyksen (8. - 14.4.2015) lai tos ää nestys paik ko ja eduskuntavaaleissa 2015 ovat seuraavat vaalilain mukaiset laitokset,

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 17 jot ka sijaitsevat Siilinjärvellä: Siilinjärven terveyskeskuksen vuodeosasto (Kasurilantie 3, 71800 Siilinjärvi) Palvelukoti Risuliina (Risulantie 8, 71800 Siilinjärvi) Kaaripolun Palvelukoti (Jännepolku 9, 71800 Siilinjärvi) Siilinhelmen Palvelukoti (Soutajantie 3, 71800 Siilinjärvi) Palvelukeskus Akuliina (Kasurilantie 13, 71800 Siilinjärvi) Kunnonpaikan kuntoutusosasto (Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela) Vetrea Terveys Oy:n Siilinjärven palvelukoti (Mantunkuja 4, 71800 Siilinjärvi) Päivänkierron asumispalveluyksikkö (Vattuahontie 3, 71800 Siilinjärvi) Lisäksi kunnanhallitus päättää, että kotiäänestys järjestetään vaalilain 55 :n mukai ses ti. Päätös Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 18 Kunnanhallitus 43 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / ulkomainonta / Siilinjärven kunnan pystyttämät vaalimainostelineet 976/00.00.00/2014 Kh 43 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. Vaalien ennakkoäänestys ko ti maas sa alkaa 8.4.2015 ja päättyy 14.4.2015. Suomen Kuntaliitto suosittelee, et tä vaalien ulkomainonta aloitetaan niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua eli 1.4.2015 (Kunta lii ton yleiskirje 30.10.2014 nro 14/80/2014). Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edel lyt tä vät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai ää nes tys pai kalle tai niiden välittömään läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vai kut tavan äänestäjän valinnanvapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaa li mai nok set näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin. Kunta voi päättää kunnan omistamilla ja hallitsemilla kiinteistöillä ja katualueilla jär jes tet tä väs tä vaalimainoskäytännöstä. Vaalimainosten sijoittamiseen muualle kuin em. paikkoihin tarvitaan aina maanomistajan/haltijan suostumus. Lii ken ne viras to on puolestaan ohjeistanut liikenneväylien varsille vaalimainosten si joit ta mista (ohje 25.2.2014; 843/090/2014). Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että huhtikuussa 2015 käytäviä eduskuntavaaleja varten Sii lin jär ven kunta pystyttää vaalien ulkomainontaa varten vaalimainostelineet seu raa viin kolmeen paikkaan: Siilinjärven tori Sorakujan varressa, korttelissa 1103 (Fontanella) oleva viheralue/puistokaista Vuorelan tori Lisäksi kunnanhallitus päättää vaalien ulkomainontaan liittyen seuraavaa: Vaalimainosten kiinnittäminen on kiellettyä kunnan omistamilla ja hallitsemilla kiin teis töil lä ja katualueilla kaikilta muilta osin kuin kunnan pystyttämissä vaa limai nos te li neis sä. Ulkomainonta vaalimainostelineissä aloitetaan 1.4.2015. Puolueiden tulee pois taa mainokset telineistä viimeistään tiistaina 21.4.2015. Kustakin kunnan vaalimainostelineestä tarjotaan mainospaikat tasapuolisesti kai kil le kyseisissä vaaleissa ehdokkaita asettaneille puolueille. Kunnan järjestämistä vaalien ulkomainospaikoista ei peritä maksua. Ulkomainonnan käytännön järjestelyistä vastaa kunnan kes kus vaa li lau ta kunnan sihteeri yhteistyössä teknisten palveluiden kanssa. Päätös Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 19 Kunnanhallitus 44 23.02.2015 Vuoden 2014 talousarvion määrärahojen ylitykset ja tuloarvioiden alitukset 430/02.02.00/2014, 1061/02.06.01/2014 Kh 44 Valmistelija/lisätiedot: talousjohtaja Pekka Takkinen, puh. 044 7401103 Voimassa olevan kuntalain 65 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja ta louden hoi dos sa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Tavoitteena on, että tilivuotta koskevat määrärahojen korotukset ja tu lo ar vioi den alitukset käsitellään muutostalousarviona tilivuoden aikana. Ta lousar vio poik kea mis ta, joita ei ole hyväksytty talousarviomuutoksina valtuustossa, an ne taan selvitys toimintakertomuksessa. Kunnat ovat siirtyneet vuosien kuluessa käytäntöön, jonka mukaan myös olennai sis ta määrärahojen ylityksistä ja tulojen alituksista, joita ei ole käsitelty valtuus tos sa tilikauden aikana, raportoidaan toimintakertomuksessa. Näin kah denker tais ta asioiden käsittelyä vältetään. Asia on ollut viimeksi esillä mm. ti lin tarkas tus yh tei sön tilinpäätöstä koskevassa koulutustilaisuudessa. Siilinjärven kunnassa on annettu olennaiset määrärahojen ylitykset ja tu lo ar vioiden alitukset tiedoksi erillisenä asiana kunnanhallitukselle ja valtuustolle ennen tilin pää tök sen käsittelyä. Jatkossa olennaiset erät pyritään käsittelemään ta lous arvio vuo den aikana ja loput muutokset toimintakertomuksessa. Erillisestä tie dok sian nos ta luovutaan. Talousarvion sitovuustaso on määritelty valtuuston hyväksymässä ta lous ar viossa. Vuoden 2014 talousarvio on hyväksytty 8.12.2014 38. Valtuustossa ei ole kä si tel ty vuoden 2014 aikana muutostalousarviota. Vuoden 2014 tilinpäätöksen valmisteluun liittyen eri tulosalueet ovat valmistelleet käyt tö ta lou den ja investointien olennaiset määrärahan ylitykset ja tuloarvioiden ali tuk set perusteluineen siltä osin, kun niitä ei ole tilivuoden aikana käsitelty. Vuoden 2014 koko kunnan ulkoiset toimintakulut ovat noin 124,148 milj. euroa. Ko ko nai suu te na toimintakulut toteutuvat lähes talousarvion tasolla, eroa vain 0,214 milj. euroa talousarviota vähemmän. Merkittävimmät muutokset ovat henki lös tö ku luis sa, jotka jäivät 0,767 milj. euroa pienemmiksi ja toisaalta palvelujen os tois sa, jotka ylittivät talousarvion 1,147 milj. eurolla. Palvelujen ostojen ylitys muo dos tui lähes yksinomaan joukkoliikenteen kuljetuspalveluista. Asia kas pal velu jen ostot, aineet ja tarvikkeet, maksetut avustukset sekä muut kulut jäivät yhteen sä noin 0,600 milj. talousarviota pienemmiksi. Toimintatuotot ovat noin 20,357 milj. euroa ja ylittävät talousarvion noin 1,370 milj. eurolla. Merkittävin ylitys on joukkoliikenteeseen kirjatuissa myyntituloissa 0,633 milj. euroa. Lisäksi jätevesimaksujen tulot ylittyivät 0,320 milj. ja käyt töomai suu den myyntivoitot 0,273 milj. Loput ylityksistä muodostuu monista eri suun taan olevista eristä. Toimintakate näyttäisi muodostuvan jopa hivenen alle edellisen vuoden. Tällöin heik ke ne mi nen jäisi poikkeuksellisesti alle kuntien keskiarvon, joka en nak ko tie tojen mu kaan on 1,2 %.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 20 Verotulot olivat yhteensä noin 85,709 milj. euroa. Ne ylittivät talousarvion noin 1,785 milj. eurolla. Kasvua tuloveron tuotossa oli edelliseen vuoteen 3,997 milj. eu roa eli 5,6 %. Kasvuun vaikutti tuloveroprosentin korotus yhdellä pro sent ti yk siköl lä. Yhteisövero kasvoi edelliseen vuoteen 2,322 milj. eli 70,7 %. Kiinteistövero kas voi 1,406 milj. eli 41,0%. Kiinteistöveron kasvu johtui kiin teis tö ve ro muu tok sista sekä veroprosenttien korotuksesta. Bruttoinvestoinnit olivat 11,879 milj. euroa ja ne ylittivät talousarvion 1,812 milj. eu rol la. Tästä ylityksestä maa-alueiden hankinnat muodostivat 1,517 milj., Vuore lan Kunnonpaikan tilojen kunnostaminen 0,491 milj. ja terveyskeskuksen röntgenlaitteen hankinta 0,244 milj. Ylityksiä voitiin kattaa investointien tuotoilla, joita ker tyi yht. 1,596 milj. euroa, mikä oli 1,415 milj. talousarviota enemmän. Tähän vai kut ti olennaisesti Hamulan koulun rakentamiseen saatu valtion erityisavustus. Net to in ves toin tien ylitys yht. noin 0,400 milj. euroa. Koko kunnan vuosikatteeksi muodostunee noin 8,260 milj. euroa, mikä on noin 3,080 milj. euroa talousarviota parempi. On kuitenkin huomattava, että tilin päätök sen valmistelu on vielä kesken ja jonkin verran muutoksia lukuihin voi vielä tulla. Olennaisia vuosikatteeseen vaikuttavia eriä ei kuitenkaan enää puutu/ ole tiedos sa. Tarkemmat selvitykset käyttötalouden ja investointien määrärahojen ylityksistä ja tu lo ar vioi den alituksista ovat liitteenä ja toteumaa tarkastellaan yk si tyis koh taisem min tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Päätösehdotus Päätös Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tietoonsa saa te tuk si liitteenä olevan selvityksen poikkeamista vuoden 2014 talousarvioon. Li säk si kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että tästä erillisestä tie don annos ta luovutaan jatkossa. Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 21 Kunnanhallitus 45 23.02.2015 Siilinjärven kunnan lausunto / pelastustoimen perussopimus ja kuntien maksuosuuden määräytyminen 611/00.04.01/2014 Kh 45 Valmistelija/lisätiedot: talousjohtaja Pekka Takkinen, puh. 044 7401103 Pohjois-Savon aluepelastuslaitos on valmistellut kuntien maksuosuuden mää räyty mis pe rus tei den muuttamista ja muutoksesta aiheutuvan perussopimuksen muu tos ta. Aluepelastuslautakunta on lähettänyt jäsenkuntien hyväksyttäväksi uuden yhteistoimintasopimuksen (liite). Sopimuksen muutokset koskevat kahta asiaa: Muutetaan paloasemavuokrien pääomakustannuksen korkoperusteen tar kista mi nen siten, että se on kaikille samansuuruinen (sopimuksen 7). Muutetaan kuntien maksuosuuksien määräytymisperusteita (sopimuksen 9 "Kun tien maksuosuudet pelastustoimen kustannuksiin"). Muutos vaikuttaa siten, että asukasmäärän lisäksi riskiruutujen määrä vaikuttaa mak su osuu teen ja niiden painoarvo kasvaa ja viimeksi vahvistetun talousarvion pai no ar vo alenee aikaisemmasta. Vaikutus Siilinjärven kunnan maksuosuuteen on maksuosuutta kasvattava muutok sen alkuvaiheessa noin 50 000 /vuosi. Em. korotus vaikuttaa edelleen maksu osuut ta jossain määrin kasvattavasti tulevina vuosina. Kuopion seudun työvaliokunta on käsitellyt maksuosuusasiaa ja kirjannut asiasta seu raa vaa: "Nykyistä kustannusjakomallia on pakko muuttaa, koska nykyinen jakoperuste on vanhentunut. Työryhmän esittämä malli sinänsä nähtiin perustellusti (ris kipai not tei suus), mutta todettiin sen nostavan kustannuksia merkittävästi osalla kun tia. Keskusteltiin voisiko siirtymäaikaa pidentää jollakin metodilla. Kes kuste lus sa nousi esille, että palo- ja pelastustoimen resursoinnit suhteessa ris keihin tulee myös tarkastella kustannusjaon muuttamisen ohella ja tämä linjaus oli si päätettävä samassa yhteydessä, kun uusi sopimus hyväksytään.toni Auvi nen ja Sirpa Lätti-Hyvönen valmistelevat pohjaa yhteiseksi kannanotoksi. Val tuus to jen tulee antaa kantansa huhtikuun loppuun mennessä" Kuntien päätökset asiasta on pyydetty antamaan 30.4.2015 mennessä. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: strategian linjauksia tukeva; re surs si tarkas te lu sopimusmuutoksen yhteydessä vaikuttaa alueen mahdollisen kokonaisresurssien uuden al lokoin nin kautta kustannusten muodostumiseen ja niiden jakauman ja palvelutason oi keu den mu kaiseen toteutumiseen. Päätösehdotus Päätös Kunnanhallitus päättää, että se ei tässä vaiheessa esitä kunnanvaltuustolle so pimuk sen hyväksymistä, vaan katsoo että ennen sopimuksen voimaansaattamista tu lee selvittää työvaliokunnan päätöksessään kirjaamat asiat siirtymäajan ja resurs oin nin osalta. Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 22 Kunnanhallitus 46 23.02.2015 Kutsuntalautakunnan jäsenten ja kutsuntalääkäreiden nimeäminen 5. - 6.11.2015 Siilinjärvellä järjestettäviin kutsuntatilaisuuksiin 1175/00.04.00/2014 Kh 46 Valmistelija/lisätiedot: sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Minna Pitkänen, puh. 044 740 1956, johtava lääkäri Mik ko Korhonen, puh. 044 740 2200 Kainuun Prikaati, Pohjois-Savon aluetoimisto pyytää asevelvollisuuslain 22 :n pe rus teel la kuntia nimeämään kunnan edustajat ja varaedustajat kut sun ta lau takun tiin. Edustajat pyydetään valitsemaan nuoriso- ja/tai sosiaalitoimialalta. Va litta vil le henkilöille on eduksi, jos he työskentelevät päivittäin nuorten keskuudessa ja tuntevat asevelvolliset. Siilinjärven kutsunnat suoritetaan kahdella lautakunnalla, ja kutsunnat ovat kak sipäi väi set: torstaina 5.11.2015 ja perjantaina 6.11.2015. Asevelvollisuuslain 22 :n ja valtioneuvoston asetuksen 5 :n mukaisesti kuntia pyy de tään edellä olevan lisäksi nimeämään lääkärit, jotka toimivat syksyn kutsun nois sa kutsuntalääkäreinä. Siilinjärven kutsunnoissa tarvitaan kaksi lääkäriä. Poh jois-sa von aluetoimisto esittää, että kutsuntalääkäreinä toimisivat samat lääkä rit, jotka suorittavat keväällä kutsunnanalaisten ennakkoterveystarkastukset. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää 5.11.2015 ja 6.11.2015 Siilinjärvellä järjestettäviin kut suntoi hin kutsuntalautakuntien edustajat ja varaedustajat sekä lääkärit seuraavasti: Kunnan edustajat kut sunta lau ta kun nas sa 5.11.2015 (Siilinjärven seurakuntatalo kello 9:00 alkaen) Hannele Papponen ja Anna-Liisa Koskinen 6.11.2015 (Siilinjärven seurakuntatalo kello 9:00 alkaen) Hannele Papponen ja Anna-Liisa Koskinen (varalla) (Minna Kaija-Kortelainen (Minna Kaija-Kortelainen ja Tuula Blåfield) ja Tuula Blåfield) Kutsuntalääkäri Rauni Timoska Tuula Hynninen Kutsuntalääkäri Matti Taskinen Juha Airaksinen Päätös Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 23 Kunnanhallitus 47 23.02.2015 Edustajien nimeäminen / Itäisen sosiaali- ja terveysalueen perustamista valmisteleva kokous 24.3.2015 Varkaudessa Kh 47 Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101 Hallitus antoi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesityksen eduskunnalle 4.12.2014. Uusi palvelurakenne perustuu siihen, että sosiaali- ja terveysalueita on viisi ja ne vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä. Itäi nen sosiaali- ja terveysalue muodostuu kaikkiaan 67 kunnasta. Uusien sote-alu ei den on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016 alussa ja palvelujen tuot ta mi ses ta vastaavien kuntayhtymien vuoden 2017 alussa. Itä-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on toukokuussa kutsua Itäisen so si aali- ja terveysalueen kunnat edustajainkokoukseen. Sosiaali- ja terveysministeriön alus ta van aikataulun mukaan kokous pidetään 6.5.2015. Edustajainkokous valmis te lee Itäisen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perussopimuksen lo kakuun loppuun mennessä. Perussopimuksen hyväksymisen jälkeen Itäinen so siaa li- ja terveysalue voi aloittaa toimintansa. Eduskunta päättää sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista maaliskuun puo leen vä liin mennessä. Mikäli järjestämislaki hyväksytään, Itä- ja Kes ki-suomen alueen keskuskaupungit Joensuu, Jyväskylä, Kuopio ja Mikkeli kutsuvat alueen kaikki kunnat kuntakokoukseen vaihtamaan näkemyksiään ja val mis te lemaan asioita jo etukäteen edustajainkokousta varten tiistaina 24.3.2015 kello 13:00-16:00 Varkauteen, Warkaus saliin. Jokainen kunta voi lähettää ti lai suuteen enintään 5 edustajaa (sis. luottamushenkilöt ja viranhaltijat). Jos jär jes tämis la kia ei hyväksytä, tilaisuus peruuntuu. Kuntakokouksen tavoitteena on selkeyttää ja tarkentaa kuntien ja eri toimijoiden roo lia Itäisen sosiaali- ja terveysalueen valmistelussa sekä saada kunnilta oh jeistus/lin ja uk set Itäisen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän jatkovalmistelulle so pi mal la sen organisointiperiaatteista ja menettelytavoista. Kunnat ilmoittavat edustajansa 16.3.2015 mennessä. Tarkempi kokousaineisto lä he te tään kokoukseen ilmoittautuneille viimeistään 17.3.2015. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Päätösehdotus Päätös Kunnanhallitus päättää, ketkä luottamushenkilöt edustavat Siilinjärven kuntaa 24.3.2015 Varkaudessa järjestettävässä tilaisuudessa. Nimeämistä ei tehty, koska varmuutta tilaisuuden järjestämisestä ei ole.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 24 Kunnanhallitus 48 23.02.2015 Omistajaohjaus ja kunnan toimielinten kokoukset Kh 48 Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101 Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötä vai kut taa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liit tyä ainakin perussopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, hen ki lö va lin toi hin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhtiöissä edustaville henkilöille ja muuhun kunnan määräysvallan käyttöön. Kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Konsernijohto vas taa kuntakonsernissa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä kon ser ni valvon nan järjestämisestä. Kunnanhallituksen kokouksen tässä kyseisessä kohdassa käsitellään ajan koh taiset omistajaohjauksen asiat. Em. lisäksi tässä asiakohdassa käsitellään kunnan toi mi elin ten esityslistat ja pöytäkirjat (KuntaL 51 : Asian ottaminen ylemmän toimi eli men käsiteltäväksi). Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: merkittävä strategiakokonaisuuden kannal ta Päätösehdotus Kunnanhallitus kuulee kunnanhallituksen edustajaa viranomaislautakunnan 17.2.2015 kokouspäätösten osalta ja päättää, että kyseisen toimielimen ko kouspöy tä kir jas sa olevia kuntalain 51 :n mukaisia otto-oikeuskelpoisia päätöksiä ei ote ta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Edelleen kunnanhallitus evästää kunnanhallituksen edustajia tulevien kokousten asioi hin liittyen: sosiaali- ja terveyslautakunta 26.2.2015, Kuopion kau pun ki seudun joukkoliikennelautakunta 26.2.2015. Päätös Hyväksyttiin. Lisäksi kuultiin Merja Rautiaista maakuntahallituksen 23.2.2015 kokous pää tök sis tä.