VAJAARAVITSEMUKSEN RISKIN TUNNISTAMINEN, HOITO, HOIDON SEURANTA JA TIEDONSIIRTO JATKOHOITOPAIKKAAN

VAJAARAVITSEMUKSEN RISKIN TUNNISTAMINEN, HOITO, HOIDON SEURANTA JA TIEDONSIIRTO JATKOHOITOPAIKKAAN Katja Mäkelä Pro gradu -tutkielma Ravitsemustiede Lääketieteen laitos Terveystieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Marraskuu 2015

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Ravitsemustiede MÄKELÄ, KATJA M.: Vajaaravitsemuksen riskin tunnistaminen, hoito, hoidon seuranta ja tiedonsiirto jatkohoitopaikkaan Pro gradu-tutkielma, 48 s. ja 6 liitettä (11 s.) Ohjaajat: FT Jaana Torpström, FT Anne Antikainen, apulaisprof. Ursula Schwab Marraskuu 2015 Avainsanat: vajaaravitsemus, vajaaravitsemuksen riski, NRS2002, hoito, gastrokirurgiset potilaat, syöpä VAJAARAVITSEMUKSEN RISKIN TUNNISTAMINEN, HOITO, HOIDON SEURANTA JA TIEDONSIIRTO JATKOHOITOPAIKKAAN Vajaaravitsemus on yleistä sairaalapotilailla. On arvioitu, että noin kolmannes sairaalapotilaista on vajaaravitsemuksen riskissä. Vajaaravitsemuksen seurauksena komplikaatioiden riski ja infektiot lisääntyvät sekä haavojen paraneminen ja toipuminen hidastuu. Nämä puolestaan lisäävät hoidon tarvetta, sairaalapäivien lukumäärää ja kuolleisuutta. Vajaaravitsemus siis heikentää potilaiden elämänlaatua ja ennustetta sekä lisää sairaanhoidon kustannuksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka yleistä vajaaravitsemuksen riski on, kuinka hyvin se tunnistetaan ja miten vajaaravitsemuksen riskipotilasta hoidetaan. Tutkimuksessa selvitettiin myös, onko vajaaravitsemusriskipotilaan ravitsemushoitoa seurattu ja miten tiedonsiirto vajaaravitsemuksesta ja ravinnonsaannin tehostamisesta jatkohoitopaikkaan toteutuu. Aineisto kerättiin Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) gastrokirurgian osastolta 2205. Vajaaravitsemuksen riskin tunnistamisen ja yleisyyden selvittämiseen käytettiin potilashaastattelua ja potilaskertomustietoja sekä NRS2002-seulontamenelmää. Potilaan painotiedot, painohistoria, ruuankäyttö, ravitsemushoito sekä hoidon seuranta selvitettiin haastattelulla sekä potilaskertomustiedoista. Laboratoriomääritykset ja ruokavaliotilaustiedot saatiin KYSin sähköisestä järjestelmästä. Tiedonsiirtoa jatkohoitopaikkaan selvitettiin hoitojakson loppuarviosta/-lausunnosta. Tutkimukseen osallistui 82 potilasta, joista 55 % oli miehiä. Osallistujien keski-ikä oli 60 vuotta, ja painoindeksi keskimäärin 26,9. Vajaaravitsemuksen riskissä oli 38 % potilaista. Yleisimmät diagnoosit osaston potilailla olivat kasvaimet, sappirakon ja sappiteiden sairaudet ja haiman sairaudet. Vajaaravitsemuksen riskissä olevien diagnoosit olivat niin ikään yleisimmin kasvaimet ja haiman sairaudet. Runsasenergiainen- ja proteiininen (REPRO) ruoka oli tilattu 3 %:lle vajaaravitsemuksen riskipotilaista, ja 8 %:lle ei-riskipotilaista. 7 %:lle riskissä olevista oli tarjottu kliinisiä täydennysravintojuomia ja ei-riskipotilaista 6 %:lle. 7 %:lle riskipotilaista oli aloitettu parenteraalinen ravitsemus. REPRO-ruoka oli tilattu osalle syöpäpotilaista, sappirakon ja sappiteiden sekä peräaukon tai peräsuolen sairauksista kärsivistä. Syöpäpotilaille yleisin tilattu ruokavalio oli perusruokavalio tai nestemäinen ruokavalio. Potilaan vajaaravitsemusriskiä ei ollut tunnistettu osastolla, sillä yhdellekään tutkittavalle ei ollut tehty vajaaravitsemusriskin seulontaa. Tämän tutkimuksen mukaan vajaaravitsemuksen riski on yleistä myös gastrokirurgisilla sairaalapotilailla, erityisesti syöpäpotilailla ja haiman sairauksista kärsivillä. Vajaaravitsemuksen riskissä oleville oli yleisesti tilattu perusruoka tai nestemäinen ruoka REPRO-ruuan sijaan. Vajaaravitsemuksen riskin tunnistamiseksi osaston käytäntöjä tuleekin jatkossa tarkistaa ja kehittää esim. henkilökunnan lisäkoulutuksella.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences Clinical Nutrition MÄKELÄ, KATJA M.: Nutritional risk screening, nutrional care, follow-up of care and nutritional data transfer to continued care Master s thesis, 48 p. ja 6 attachments (11 p.) Supervisors: PhD Jaana Torpström, PhD Anne Antikainen, Assoc. Prof. Ursula Schwab November 2015 Keywords: malnutrition, nutritional risk, NRS2002-screening, nutritional care, gastrointestinal surgical patients, cancer NUTRITIONAL RISK SCREENING, NUTRIONAL CARE, FOLLOW-UP OF CARE AND NUTRITIONAL DATA TRANSFER TO CONTINUED CARE Malnutrition is common especially in hospitalized patients. About 1/3 of hospital patients are malnourished or at risk of malnutrition. Malnutrition is associated with increased morbidity, mortality and longer length of hospital stay. These implications cause increased treament costs and impair quality of life. The aim of the study was to examine prevalence, identification and nutritional care of malnutrition. This study also clarified follow-up of nutritional care and data transfer about malnutrition and nutrition support to continued care. The study was carried out in Kuopio University Hospital (KUH) at the gastrointestinal surgery ward 2205. Patient interview, medical records and NRS2002 screening tool were used for identifying patients at nutritional risk, the prevalence of malnutrion, nutritional care, follow-up of care and data transfer to continued care. Laboratory test results and dietary orders were defined from the KUH electronic system. Patient records were used to evaluate transfer of information. The study included 82 patients of whom 55 % were men. The mean age was 60 years and body mass index was 26,9. Of the subjects 38 % were at the risk of malnutrition. Most common diagnoses were tumor, gall bladder/bile duct or pancreatic diseases. Also the patients at risk of malnutrition suffered commonly of cancer or pancreatic diseases. The diet high in calorie and protein was ordered for 3 % of the patients at nutritional risk and for 8 % not at risk. Oral nutritional supplements had been offered to 7 % of malnutrition risk patients and 7 % of risk patients were on parenteral nutrition. The diet high in calorie and protein was ordered for part of cancer, gall bladder/bile duct or anus/rectum disease patients. Cancer patients mostly had normal or liquid diet. In conclusion, the risk of malnutrition was not recognized because nutritional risk was not screened. Malnutrition risk is common in gastrointestinal surgery patients, especially cancer and pancreatic disease patients. The normal or liquid diets were ordered instead of enriched diet for patients at risk of malnutrition. For identifying patients at nutritional risk the clinical practices have to be improved for instance by educating the health care staff.

KIITOKSET Tämä pro gradu -tutkielma on tehty Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikössä ja Kuopion yliopistollisen sairaalan kliinisen ravitsemuksen yksikössä. Ohjaajina toimivat FT Jaana Torpström, FT Anne Antikainen ja apulaisprofessori Ursula Schwab. Haluan kiittää ohjaajiani hyvien neuvojen ja palautteen antamisesta sekä työn kehitysehdotuksista ja uusista näkökulmista. Suuri kiitos kuuluu myös Kuopion yliopistollisen sairaalan gastrokirurgian osaston 2205 henkilökunnalle ja tutkimukseen osallistuneille potilaille. Ilman teitä tämä tutkimus ei olisi ollut mahdollinen. Kiitos myös työni toiselle tarkastajalle TtM Anne Tuoviselle työn arvioimisesta. Erityiskiitokset kuuluvat perheelleni ja ystävilleni tuesta ja kannustuksesta. Karoliina ja Milka, ilman teidän yhteistyötä, kannustusta ja vertaistukea tämän työn tekeminen olisi ollut paljon takkuisempaa. Kiitos vanhemmilleni ja appivanhemmilleni tuesta, kannustuksesta ja erityisesti avusta perhe-elämän ja opiskelun yhdistämisen käytännönjärjestelyissä. Kiitos elämäni miehille, Aleksille sekä pojilleni Veikalle ja Justukselle siitä, että rohkeina ja avoimin mielin lähditte kanssani vuodeksi Kuopioon, ja muistutitte matkan varrella muukin elämän olemassa olosta opiskelun ja gradun ohessa. Marraskuu 2015 Katja Mäkelä

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 7 2 KIRJALLISUUSKATSAUS... 9 2.1 VAJAARAVITSEMUS JA VAJAARAVITSEMUKSEN RISKI... 9 2.2 VAJAARAVITSEMUKSEN YLEISYYS... 9 2.2.1 Vajaaravitsemus gastrokirurgisilla potilailla... 10 2.3 VAJAARAVITSEMUKSEN SYYT... 10 2.4 VAJAARAVITSEMUKSEN SEURAUKSET... 12 2.4.1 Sairastavuus... 12 2.4.2 Kuolleisuus... 13 2.4.3 Hoidon tarve... 13 2.4.4 Terveydenhuollon kustannukset... 13 2.5 VAJAARAVITSEMUKSEN JA SEN RISKIN TUNNISTAMINEN... 14 2.5.1 Ravitsemustilan arviointi... 14 2.5.2 Vajaaravitsemuksen diagnosointi... 16 2.5.3 Vajaaravitsemuksen riskin tunnistaminen... 16 2.6 VAJAARAVITSEMUKSEN RAVITSEMUSHOITO - TEHOSTETTU RAVITSEMUSHOITO... 19 2.6.1 Rikastettu ruokavalio... 19 2.6.2 Enteraalinen ravitsemushoito... 19 2.6.3 Parenteraalinen ravitsemushoito... 20 2.6.4 Refeeding-oireyhtymä... 20 2.6.5 Gastroenterologisten potilaiden tehostettu ravitsemushoito... 21 2.6.6 Haimapotilaiden tehostettu ravitsemushoito... 22 2.6.7 Syöpäpotilaiden tehostettu ravitsemushoito... 22 2.7 RAVITSEMUSHOIDON VAIKUTUKSET... 23 2.7.1 Ravitsemushoidon seuranta... 23 3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET... 24 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 25 4.1 TUTKIMUKSEN AINEISTO... 25 4.2 MENETELMÄT... 25 4.2.1 Vajaaravitsemuksen riskissä olevien ohjeistus... 26 4.4 TULOSTEN KÄSITTELY... 27 4.5 EETTISET KYSYMYKSET... 30

5 TULOKSET... 31 5.1 VAJAARAVITSEMUKSEN RISKIN TUNNISTAMINEN... 31 5.2 VAJAARAVITSEMUKSEN RISKIN YLEISYYS... 32 5.2 VAJAARAVITSEMUKSEN RISKIPOTILAIDEN RAVITSEMUSHOITO JA HOIDON SEURANTA... 34 5.2.1 Ruokavaliotilaukset... 35 5.3 TIEDONSIIRTO JATKOHOITOPAIKKAAN... 36 6 POHDINTA... 38 6.1 AINEISTO JA MENETELMÄT... 38 6.2 TULOKSET... 39 7 JOHTOPÄÄTÖKSET... 43 LÄHTEET... 44 LIITTEET... 49 LIITE 1. NRS2002-seulontalomake LIITE 2. Toimintaohjeet vajaaravitsemuksen riskin (NRS2002) perusteella LIITE 3. Tiedote tutkittaville LIITE 4. Suostumuslomake LIITE 5. Tiedote vajaaravitsemuksen riskissä oleville LIITE 6. Tutkimustiedote lääkäreille

7 1 JOHDANTO Hyvä ravitsemus ja ravitsemustila edistävät terveyttä ja toimintakykyä sekä ovat hyvinvoinnin perusedellytys, sillä terveydentila on yhteydessä myös ravitsemustilaan. Tarvitsemme ravintoaineita mm. energiaksi elintoimintojen ylläpitoon, erilaisiin aineenvaihdunnan reaktioihin ja kehon rakennusaineeksi. Sairauksien myötä elimistön aineenvaihdunta tai ravintoaineiden imeytyminen voi kuitenkin häiriintyä huonontaen ravitsemustilaa ja siten altistaa vajaaravitsemukselle. Monien sairauksien ja vajaaravitsemuksen ja sen riskin hoidossa ravitsemushoito onkin keskeinen hoitomuoto. Vajaaravitsemuksen on todettu olevan yleistä sekä sairaalapotilailla että iäkkäillä. Vajaaravitsemuksen taustalla on yleensä sairauden aiheuttama tila, joka huonontaa ruokahalua ja aiheuttaa aineenvaihdunnan ja imeytymisen häiriöitä elimistöön. Vajaaravitsemuksen seurauksena sairastavuus, kuolleisuus, hoidon tarve ja terveydenhuollon kustannukset lisääntyvät sekä elämänlaatu heikkenee (Norman ym. 2008). Vajaaravitsemuksen ja sen riskin tunnistaminen tulisikin olla osa hyvää ja laadukasta ravitsemushoitoa (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Vajaaravitsemuksen tunnistamisen kulmakivi on ravitsemustilan arviointi, johon voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, kuten painoa, painonmuutoksia, käden puristusvoimaa ja kehonkoostumusta. Vajaaravitsemuksen riskin tunnistamiseen on myös kehitetty erilaisia seulontamenetelmiä, joilla voidaan ennustaa vajaaravitsemuksen vaaraa (Kondrup ym. 2003a). Yhtenäisten vajaaravitsemuksen ja sen riskin ravitsemushoidon käytäntöjen luomiseksi onkin laadittu kansainvälisiä ja kansallisia suosituksia (Lochs ym. 2006c, Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Riittävä ravinnonsaannin turvaaminen on vajaaravitsemuksen ja sen riskin hoitamisen lähtökohta. Vajaaravitsemusta ja sen riskiä voidaan hoitaa tehostetulla ravitsemushoidolla esimerkiksi rikastetun ruokavalion, täydennysravintovalmisteiden, letkuravitsemuksen ja suonensisäisen ravitsemuksen avulla. Osa hyvää ja laadukasta ravitsemushoitoa tulee olla myös hoidon seuranta ja tiedonsiirto jatkohoitopaikkaan. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka yleistä vajaaravitsemuksen riski on, miten se tunnistetaan ja miten sitä hoidetaan. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää ravit-

8 semushoidon seurannan toteutumista sekä tiedonsiirtoa jatkohoitopaikkaan. Tutkimus toteutettiin Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) gastrokirurgian osastolla 2205. Tutkimustulosten perusteella kehitetään potilaiden ravitsemushoitoa.

2 KIRJALLISUUSKATSAUS 9 2.1 Vajaaravitsemus ja vajaaravitsemuksen riski Valtion ravitsemusneuvottelukunnan laatiman ravitsemushoitosuosituksen mukaan vajaaravitsemuksella tarkoitetaan energian, proteiinin ja muiden ravintoaineiden saannin puutetta, ylimäärää tai epäsuhtaa niiden tarpeeseen nähden, josta aiheutuu haitallisia muutoksia kehon kokoon, koostumukseen, toimintakykyyn tai hoitotulokseen (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Yhteiseurooppalaisten suositusten (The European Society for Clinical Nutrition and Metabolism, ESPEN) mukaan vajaaravitsemus on ravitsemustila, jossa energian, proteiinin ja muiden ravintoaineiden epätasapainotila aiheuttaa merkittäviä epäsuotuisia vaikutuksia kehon ja/tai kudoksen koostumukseen ja toimintaan (Lochs ym. 2006a). Vajaa-/virheravitsemuksella tarkoitetaan siis tilaa, jossa energian ja yhden tai useamman ravintoaineen suhteellinen puute tai ylimäärä on epätasapainossa vaikuttaen kehon ja/tai kudoksen koostumukseen ja toimintaan, ja se on yhteydessä sekä alipainoon että ylipainoon (Jensen 2015, Tangvik ym. 2015). Vajaaravitsemuksen riskillä tarkoitetaan vajaaravitsemuksen ilmenemisen tai kehittymisen vaaraa, ja sen riskitekijöitä ovat muun muassa tahaton painon lasku, alhainen painoindeksi, ruokahaluttomuus ja korkea ikä (Kondrup ym. 2003b, Lochs ym. 2006a). Vajaaravitsemuksen riskiin vaikuttaa myös sairauden vaikeusaste. Tässä työssä käytetään termiä vajaaravitsemuksen riski kuvaamaan vajaaravitsemuksen vaaraa. 2.2 Vajaaravitsemuksen yleisyys Vajaaravitsemus on hyvin yleistä etenkin sairaalapotilailla, sillä 20 60 %:lla sairaalapotilaista on suurentunut vajaaravitsemusriski (Norman ym. 2008, Orell-Kotikangas ym. 2014). Yleisintä vajaaravitsemus on syöpäpotilailla, esimerkiksi KYSissä tehdyssä selvityksessä 58 % syöpäpotilaista oli vajaaravitsemuksen vaarassa (Aldén 2008). Esiintyvyyden vaihtelevuuteen vaikuttaa tutkimuksissa käytetty potilasaineisto sekä vajaaravitsemuksen kriteerit. Suomessa yliopistosairaaloissa (HUS, KYS, TAYS) tehtyjen selvitysten perusteella vajaaravitsemus vaihtelee diagnoosin mukaan. Esimerkiksi 35 % sisätauti- ja kirurgisista potilaista oli vajaaravitsemusriskipotilaita, kun taas gastrokirurgisista potilaista 10 % (Orell-Kotikangas ym. 2014). Sairaalapotilaista vajaaravittuja tai vajaaravitsemuksen riskissä on siis noin kolmannes, ja varovasti arvioiden Suomessa on 500 000 riskipotilasta.

10 2.2.1 Vajaaravitsemus gastrokirurgisilla potilailla Vajaaravitsemuksen riskin yleisyys gastrokirurgisilla potilailla vaihtelee 20 60 % välillä (Sorensen ym. 2008, Meijers ym. 2009b, Gheorghe ym. 2013, Ho ym. 2015, Tangvik ym. 2015, Wilkens Knudsen ym. 2015), kuten yleisestikin sairaalapotilailla (Taulukko 1). Karkeasti kirjallisuuden mukaan arvioiden gastrokirurgisten potilaiden vajaaravitsemuksen riski on 27 %. Suomessa gastrokirurgisten potilaiden vajaaravitsemuksen riskin on raportoitu olevan 10 % (Orell-Kotikangas ym. 2014). Vajaaravitsemuksen esiintymisen vaihtelevuuteen vaikuttaa tässäkin tapauksessa tutkimuksissa käytetty potilasaineisto ja vajaaravitsemuksen kriteerit sekä seulontamenetelmä. Taulukko 1. Vajaaravitsemuksen riski gastrokirurgisilla potilailla. Tekijät Potilasryhmä Menetelmä n Yleisyys % Sorensen ym. 2008 Gastroenterologiset NRS2002 343 a Meijers ym. 2009b Ruuansulatuskanavan sairaudet 3 kriteeriä: 1) BMI < 18,5 kg/m 2, 2) tahaton painonlasku (6 kg edeltävän 6 kk aikana tai 3 kg edeltävänä kuukautena), 3) BMI 18,5 20 kg/m 2 ja ei ruokaa 3 päivään tai ruuan määrä vähentynyt 10 päivän aikana 200 b 36a 27 b 1554 37 Gheorghe ym. 2013 Gastroenterologiset NRS2002 3198 17 Ho ym. 2015 Gastrokirurgiset MUST 943 33 Tangvik ym. 2015 Wilkens Knudsen ym. 2015 a Itä-Eurooppa, b Länsi-Eurooppa Ruuansulatuselinten sairaudet (ICD-10 K00-K93) Gastroenterologiset ja maksapotilaat NRS2002 225 37 NRS2002 126 58 2.3 Vajaaravitsemuksen syyt Historiallisesta näkökulmasta tarkasteltaessa vajaaravitsemus on johtunut nälänhädästä, köyhyydestä, ruuan vähyydestä, luonnon katastrofeista ja sodasta (Jensen 2015). Nämä syyt ovat

11 edelleen ajankohtaisia erityisesti kehittyvissä maissa. Kehittyneissä maissa kehityksen ja teollistumisen myötä vajaaravitsemuksen syyt ovat kuitenkin muuttuneet. Nykyään vajaaravitsemus on yleistä etenkin sairaalapotilailla, ja vajaaravitsemus liittyy usein johonkin akuuttiin tai krooniseen sairauteen (Norman ym. 2008, Jensen ym. 2010), jolloin yleensä puhutaankin sairauteen liittyvästä vajaaravitsemuksesta. Vajaaravitsemuksen on havaittu olevan yleistä erityisesti potilailla, joilla on pahanlaatuinen tai vakava sairaus, kuten syöpä, krooninen maksasairaus, munuaisten vajaatoiminta, HIV/AIDS, keuhkoahtaumatauti, tulehduksellinen suolistosairaus, kystinen fibroosi tai hermostoa rappeuttava sairaus (Norman ym. 2008). Syövän kohdalla syövän sijainnilla ja levinneisyydellä on vaikutusta vajaaravitsemuksen riskiin. Eturauhas- ja rintasyöpäpotilailla vajaaravitsemuksen on havaittu olevan vähäisempää, kun taas haimasyöpä, ruokatorven/vatsanalueen syövät ja levinnyt syöpä ovat suurempi riski vajaaravitsemukselle (Hebuterne ym. 2014). Sairaus yleensä lisää energiantarvetta, ja moniin sairauksiin liittyy muun muassa ruokahaluttomuutta, pahoinvointia, kipua tai nielemisvaikeuksia, minkä vuoksi ravinnonsaanti voi olla riittämätöntä. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan sairauteen liittyvän vajaaravitsemuksen taustamekanismina ajatellaan olevan elimistön tulehdustila, ei pelkästään riittämätön ravinnonsaanti (Norman ym. 2008, Jensen ym. 2010). Akuutti tai krooninen sairaus aiheuttaa elimistöön tulehdusvasteen ja sen seurauksena stressiin liittyvän katabolisen tilan, joka lisää energian kulutusta ja typen tarvetta. Tulehduksen aste puolestaan vaikuttaa kehon typen tarpeeseen, ja myös lihaskudoksen menetyksen nopeuteen (Orell-Kotikangas ym. 2014). Vajaaravitsemuksen riskiä seulottaessa tuleekin kiinnittää huomiota taustalla oleviin sairauksiin ja niiden aiheuttamiin tulehdusvasteisiin (Kondrup ym. 2003b, Jensen ym. 2010, Orell-Kotikangas ym. 2014). Sairaudet voidaan luokitella kehon liittyvän tulehdustilan mukaan (Taulukko 2). Tämä jaottelu auttaa vajaaravitsemusriskin seulonnassa, kun arvioidaan potilaan sairauden aiheuttaman tulehdusvasteen vakavuutta ja sen vaikutusta ravitsemustilaan. Sairauksien lisäksi vajaaravitsemuksen riskiin vaikuttavat myös leikkaukset ja ikä (Kondrup ym. 2003b, Pirlich ym. 2005, Jensen 2015). Lisäksi sosioekonomiset tekijät, kuten eristyneisyys ja alhainen koulutustaso, voivat vaikuttaa vajaaravitsemuksen kehittymiseen (Pirlich ym. 2005).

12 Taulukko 2. Sairauksien luokittelu tulehdusasteittain Ei tulehdusta Anorexia nervosa Vaikea depressio Lievä tai keskivaikea tulehdus - krooninen sairaus Diabetes Keliakia Tulehduksellinen suolistosairaus Krooninen pankreatiitti Paikallinen syöpä Painehaava Reuma Sarkopeeninen lihavuus Vaikea tulehdus - akuutti sairaus Vakava infektio Suuri palovamma Trauma Päävamma Vaikea akuutti pankreatiitti Laaja vatsan alueen leikkaus Monielinvamma Muokattu Jensen GL, Bistrian B, Roubenoff R, Heimburger DC. Malnutrition syndromes: a conundrum vs continuum. JPEN J Parenter Enteral Nutr 2009;33:710-716 ja Orell-Kotikangas ym. 2014. Sairaalapotilaan vajaaravitsemuksen havaitseminen ja hoito mukaan. 2.4 Vajaaravitsemuksen seuraukset 2.4.1 Sairastavuus Ravintoaineita tarvitaan haavojen paranemisessa puolustussolujen jakautumiseen, proteiinisynteesiin ja verisuonten uudismuodostukseen (Wild ym. 2010). Energiaa tarvitaan erityisesti solujen jakautumiseen sekä proteiinia ja muita ravintoaineita proteiinisynteesiin. Haavojen parantuminen onkin hidastunut mm. vajaaravituilla leikkauspotilailla (Haydock ja Hill 1986) ja laitoshoidossa olevilla iäkkäillä (Harris ja Fraser 2004) riittämättömän ravinnonsaannin vuoksi. Vajaaravitsemus aiheuttaa myös painehaavoja sairaala- ja hoivakotipotilailla, ja hyvä ravitsemustila edistää painehaavojen parantumista (Shahin ym. 2010). Erilaiset infektiot, kuten keuhkoinfektiot ja sepsis lisääntyvät myös vajaaravitsemuksen myötä (Sorensen ym. 2008). Vajaaravitsemuksen onkin todettu olevan itsenäinen sairaalainfektioiden riskitekijä (Schneider ym. 2004). Vajaaravitsemuksen seurauksena myös muut komplikaatiot, kuten sydämen vajaatoiminta ja rytmihäiriöt sekä maha-suolikanavan vuodot lisääntyvät (Sorensen ym. 2008), ja komplikaatioiden määrä kasvaa vajaaravitsemuksen vaikeusasteen mukaan (Naber ym. 1997). Vajaaravitsemuksen seurauksena siis sairastavuus lisääntyy ja sairauksista toipuminen hidastuu.

2.4.2 Kuolleisuus 13 Vajaaravitsemuksen ja vajaaravitsemuksen riskin on todettu lisäävän kuolleisuutta iäkkäillä (Söderström ym. 2014). Vajaaravitsemus on yhteydessä kuolleisuuteen myös kroonisista ja akuuteista sairauksista kärsivillä (Norman ym. 2008). Vajaaravituilla mahasyöpäpotilailla on myös korkeampi riski kuolleisuuteen ja riski kasvaa vajaaravitsemuksen vaikeusasteen mukaan (Rey-Ferro ym. 1997). 2.4.3 Hoidon tarve Vajaaravitsemuksen myötä sairaalapotilaiden sairaalajaksojen on todettu pidentyvän (Naber ym. 1997, Pirlich ym. 2006, Marco ym. 2011). Vajaaravitsemus myös lisää sairaalajaksojen uusiutumista (Planas ym. 2004, Lim ym. 2012). Arvion mukaan sairaalassa oloaika näyttäisikin lisääntyvän 7,5 päivällä vajaaravituilla vs. ei-vajaaravituilla (Norman ym. 2008). Avoterveydenhuollossa tehtyjen tutkimusten mukaan vajaaravitsemus lisää myös lääkärikäyntejä (Feldblum ym. 2009, Guest ym. 2011). Vajaaravitsemuksen seurauksena hoidon tarve siis lisääntyy sairaalajaksojen pidentymisen, uusiutumisen ja lisääntyneiden lääkärikäyntien myötä. 2.4.4 Terveydenhuollon kustannukset Vajaaravitsemuksen aiheuttaman sairastavuuden lisääntymisen, sairaalajaksojen pidentymisen ja hoidon tarpeen lisääntymisen vuoksi myös terveydenhuollon kustannukset lisääntyvät. Sairaalahoidon kustannusten on raportoitu nousevan 300 % vajaaravituilla potilailla (Correia ja Waitzberg 2003). Terveydenhuollon kustannusten on myös todettu olevan kaksinkertaiset vajaaravituilla ei-vajaaravittuihin verrattuna (Guest ym. 2011), mihin vaikuttaa mm. lisääntyneet lääkärikäynnit ja sairaalaan joutuminen. Alankomaissa vuonna 2011 tehdyn selvityksen mukaan vajaaravitsemuksen aiheuttamat terveydenhuollon lisäkustannukset ovat olleet 1,9 miljardia euroa, mikä oli 4,9 % koko terveydenhuollon kustannuksista (Freijer ym. 2013). Myös Suomessa ollaan saatu viitteitä siitä, että vajaaravitsemuksen riskin seurauksena painehaavojen esiintyminen lisääntyy, sairaalahoitojaksot pidentyvät, kuolleisuus lisääntyy ja terveydenhuollon kustannukset lisääntyvät (Pohju ym. 2015).

14 Vajaaravitsemuksen seurauksena sairastavuus siis lisääntyy komplikaatioiden ja infektioiden lisääntyessä sekä haavojen parantumisen ja toipumisen hidastuessa. Sairastavuuden lisääntyessä puolestaan hoidon tarve, sairaalapäivien määrä ja kuolleisuus lisääntyy aiheuttaen sairaanhoidon ja terveydenhuollon kustannusten lisääntymistä ja potilaiden elämänlaadun huonontumista (Kuva 1). Vajaaravitsemus Sairastavuus Infektiot Komplikaatiot Haavojen parantuminen Toipuminen Kuolleisuus Hoito Sairaalapäivät Terveydenhuollon kustannukset Elämänlaatu Kuva 1. Vajaaravitsemuksen mahdolliset vaikutukset. Muokattu Norman ym. 2008. Prognostic impact of malnutrition mukaan. 2.5 Vajaaravitsemuksen ja sen riskin tunnistaminen 2.5.1 Ravitsemustilan arviointi Ravitsemustilan arviointia tarvitaan vajaaravitsemuksen tunnistamiseen. Ravitsemustilan arviointiin käytetään erilaisia menetelmiä, kuten ravinnonsaannin arviointia, muutoksia painossa ja kehonkoostumuksessa sekä biokemiallisia määrityksiä, käden puristusvoimaa ja subjektiivisia menetelmiä (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010, Orell-Kotikangas ym. 2014). Esitiedot luovat kuitenkin ravitsemustilan arvioinnin perustan. Tieto sairauksista ja niiden hoidosta, kuten lääkityksestä ja leikkauksista, sekä syömiseen vaikuttavista tekijöistä on tärkeää, sillä ne

15 vaikuttavat myös ravitsemustilaan. Ravinnonsaantia voidaan arvioida silmämääräisesti tai ruuankäytön arviointiin suunniteltujen lomakkeiden avulla. Tarkoituksena on selvittää potilaan energian, proteiinin ja muiden ravintoaineiden riittävää saantia, koska usein vajaaravitsemus on seuraus riittämättömästä tai virheellisestä ravinnonsaannista. Antropometriset mittaukset Pituus ja paino ovat yleensä ravitsemustilan arvioinnin perusteena. Painon ja pituuden avulla voidaan laskea painoindeksi (kg/m 2 ), joka on karkea ravitsemustilan mittari, joten hyvä on arvioida myös painon muutoksia. Painonmuutoksen arviointiin käytetään yleisesti painonlaskua tiettynä ajanjaksona, esimerkiksi 5 % painonlasku kuukaudessa (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Yli 10 %:n painonlasku puolessa vuodessa on puolestaan merkittävä muutos. Painonmuutoksia arvioitaessa on huomioitava nestetasapainon vaihtelu ja nesteen kertyminen elimistöön. Kehon koostumusta voidaan tutkia käyttämällä myös antropometrisiä mittauksia, kuten olkavarren ympäryksen tai ihopoimujen mittauksia. Myös bioimpedanssimenetelmällä voidaan arvioida kehon koostumuksen muutoksia. Kehon koostumuksen mittaamisessa saadaan selville kehon lihasmassan ja rasvakudoksen määrä. Biokemialliset määritykset Muiden ravitsemustilan arviointimenetelmien rinnalla voidaan käyttää myös seerumista mitattavia proteiineja, kuten albumiinia, prealbumiinia, transferriinia ja retinolia sitovaa proteiinia (Fuhrman ym. 2004, Uusitupa ym. 2014). Näiden proteiinien pitoisuus pienenee vajaaravitsemuksessa, erityisesti jos proteiinien saanti ei ole ollut riittävää. Näiden biokemiallisten määritysten käytön hyöty on kuitenkin rajallista, koska ne eivät ainoastaan kuvasta kehon energiaproteiinitasapainoa, vaan niihin vaikuttaa myös elimistön tulehdustila. Esimerkiksi albumiinin ja prealbumiinin pitoisuus seerumissa vähenee myös maksa- ja munuaissairauksissa sekä infektiossa. Näiden biokemiallisten määritysten lisäksi suositellaankin samanaikaisesti määrittämään c-reaktiivinen proteiini, jonka avulla voidaan hahmottaa, johtuuko seerumin proteiinipitoisuuden pieneneminen vajaaravitsemuksesta vai tulehduksesta (Nuutinen ym. 2010). Vajaaravituilla potilailla voidaan myös todeta muita muutoksia, kuten leukosyyttien vähenemistä (Orell-Kotikangas ym. 2014).

2.5.2 Vajaaravitsemuksen diagnosointi 16 Vajaaravitsemuksen diagnosointiin ei ole yhtä yhtenäistä kriteeriä, mutta sen diagnoosiin voidaan käyttää erilaisia myös ravitsemustilan arvioinnissa käytettäviä tunnusmerkkejä, kuten riittämätöntä energiansaantia, painonlaskua, lihaskatoa, ihonalaisen rasvakudoksen vähentymistä, turvotusta ja käden puristusvoimaa (White ym. 2012). Näistä kahden tai useamman tunnusmerkin tulee täyttyä vajaaravitsemuksen toteamiseksi. Uuden ESPENin lausuman mukaan vajaaravitsemuksen diagnosoinnin kriteereinä tulisi käyttää matalaa painoindeksiä (<18,5 kg/m 2 ) tai painonlaskua yhdessä matalan painoindeksin tai madaltuneen kehon rasvattoman massan osuuden kanssa (Cederholm ym. 2015). Yksi mahdollisuus vajaaravitsemuksen diagnosointiin on myös ICD-10-tautiluokitus. ICD-10- luokituksen avulla vajaaravitsemus voidaan ilmaista useilla eri diagnoosikoodeilla, jotka kaikki ovat aliravitsemuksen alaisia (Orell-Kotikangas ym. 2014). ICD-10-luokituksen mukaiset vajaaravitsemustilan diagnosointiin soveltuvat koodit ja kriteerit on esitetty taulukossa 3. Taulukko 3. Vajaaravitsemuksen diagnosointiin soveltuvat kriteerit ICD-10-luokituksen mukaan. E43.0 Määrittämätön vaikea proteiini-energia-aliravitsemus BMI < 18,5 kg/m 2 tai painonlasku > 10 % ja riittämätön ravinnonsaanti, josta seurannut vaikea ihonalaisen rasva- ja/tai lihaskudoksen menetys E44.0 Kohtalainen proteiini-energia-aliravitsemus BMI < 18,5 kg/m 2 tai painonlasku 5 9 % ja riittämätön ravinnonsaanti, josta seurannut keskivaikea ihonalaisen rasva- tai lihaskudoksen menetys tai molemmat E44.1 Lievä proteiini-energia-aliravitsemus BMI < 18,5 kg/m 2 tai painonlasku 5 9 % ja riittämätön ravinnonsaanti, josta seurannut lievä ihonalaisen rasva- tai lihaskudoksen menetys tai molemmat Muokattu Orell-Kotikangas ym. 2014. Sairaalapotilaan vajaaravitsemuksen havaitseminen ja hoito mukaan. 2.5.3 Vajaaravitsemuksen riskin tunnistaminen Vajaaravitsemuksen riskin tunnistamiseen on kehitetty erilaisia arviointimenetelmiä, kuten NRS2002-menetelmä (Nutritional Risk Screening) sairaaloihin ja MUST-menetelmä (Malnutrition Universal Screening Tool) perusterveydenhuoltoon (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Nämä seulontamenetelmät tunnistavat vajaaravitsemuksen riskin luotettavasti, ne ovat helppoja ja nopeita käyttää sekä toistettavia. Lisäksi seulontojen toteuttaminen ei vaadi

17 erityisosaamista, vaan ovat kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten käytettävissä. Molemmissa menetelmissä vajaaravitsemuksen riskiä arvioidaan potilaan nykyisen tilan avulla sekä tuleeko sairaus muuttamaan sitä. Ravitsemustilan arviointiin on myös kehitetty muutamia subjektiivisia menetelmiä, kuten ikääntyneiden ravitsemustilan arviointiin käytettävä MNA-menetelmä (Mini Nutritional Assessment) (Vellas ym. 1999, Rubenstein ym. 2001) ja munuais-, syöpä-, ja kirurgisten potilaiden ravitsemustilan arviointiin SGA-menetelmä (Subjective Global Assessment) (Detsky ym. 1987). MNA- ja SGA-menetelmien avulla voidaan myös arvioida vajaaravitsemuksen riskiä, mutta erityisesti SGA-menetelmä soveltuu paremmin ravitsemustilan arviointiin. Nämä menetelmät ovat validoituja ja vaativat käyttäjiltä harjaantumista sekä ravitsemushoidon osaamista. NRS2002-seulontamenetelmä NRS2002-menetelmässä vajaaravitsemusriskiä arvioidaan ravitsemustilan heikkenemisen, sairauden vaikeusasteen ja potilaan iän perusteella (LIITE 1) (Kondrup ym. 2003b, Nuutinen ym. 2010). Arvio ravitsemustilasta ja sen heikkenemisestä tehdään painoindeksin, painonlaskun ja ravinnonsaannin avulla. Sairauden vaikeusasteen vaikutusta arvioidaan jaottelemalla sairaudet lievään, kohtalaiseen ja vakavaan, jolloin vaikeusasteen mukaan vajaaravitsemuksen riski lisääntyy. Vajaaravitsemuksen riskiä lisää myös ikä, sillä yli 70-vuotiaat saavat seulonnasta yhden pisteen. Euroopassa ja Suomessa vajaaravitsemuksen riskin seulontaan sairaalassa suositellaan käytettävän NRS2002-menetelmää, joka on käytössä myös Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. KY- Sissä on muokattu seulan pistemäärän pohjalta määräytyvät toimintaohjeet sekä osasto- että poliklinikkapotilaille (LIITE 2). Riskin asteen (ei riskiä/vähäinen riski, kohtalainen riski, vakava riski) mukaan seurataan potilaan ruuankäyttöä sekä painoa tai aloitetaan tehostettu ravitsemushoito. Sairaalassa potilaan ravinnonsaantia voidaan tehostaa rikastetun ruokavalion, kliinisten täydennysravintovalmisteiden, letkuravitsemuksen ja suonensisäisen eli parenteraalisen ravitsemuksen keinoin. Toimintaohjeiden mukaan vakavan vajaaravitsemuksen riskin kohdalla aina kuitenkin tulisi tehdä myös ravitsemusterapeutin konsultaatiopyyntö.

MUST-seulontamenetelmä 18 MUST-menetelmä on BAPENin (the British Association for Parenteral and Enteral Nutrition) kehittämä vajaaravitsemuksen riskin seulontamenetelmä, jossa seulontakriteerit ovat painoindeksi, tahaton painonlasku 3 6 kuukauden aikana ja akuutin sairauden vaikutus ravinnonsaantiin (BAPEN 2003). Tämä menetelmä ei kuitenkaan huomioi ikää eikä sairauden vaikeusasteen vaikutusta ravitsemustilaan. Seulontakriteerien perusteella saadut pisteet kertovat vajaaravitsemuksen riskin asteesta, jotka ovat vähäinen, kohtalainen ja suuri riski. Riskipisteiden suuruuden mukaan menetelmään on laadittu jatkotoimenpiteet. MUST-menetelmä on kehitetty erityisesti perusterveydenhuollon käyttöön, mutta sitä voidaan käyttää myös sairaalassa (Kondrup ym. 2003a). MNA-seulontamenetelmä MNA-menetelmä on validoitu vajaaravitsemuksen tunnistamiseen ja ravitsemustilan arviointiin iäkkäille kehitetty menetelmä, jota voidaan käyttää niin sairaalassa, hoitolaitoksissa kuin kotihoidossa (Vellas ym. 1999). MNA-menetelmä on kaksiosainen, jossa alkuosa on tarkoitettu vajaaravitsemuksen riskin seulontaan ja loppuosa ravitsemustilan arviointiin. Menetelmän alkuosaa voidaan käyttää vajaaravitsemuksen riskin arviointiin iäkkäillä (Rubenstein ym. 2001). Edellä mainittuja menetelmiä voidaan myös käyttää iäkkäiden vajaaravitsemuksen riskin arviointiin, mutta MNA-menetelmä huomioi paremmin huonokuntoisen vanhuksen vajaaravitsemuksen riskin. Menetelmässä arvioidaan painoindeksin, painonlaskun ja ravinnonsaannin lisäksi iäkkään fyysistä aktiivisuutta sekä henkistä hyvinvointia, jotka usein vaikuttavat myös ravitsemustilaan. Esimerkiksi muistisairaus voi heikentää ravitsemustilaa, koska vanhus ei sairaudesta johtuen välttämättä muista syödä riittävästi. Loppuosassa ravitsemustilan arviointiin käytetään lisäksi lääkityksen määrää, painehaavojen ilmaantumista, ruokailua, hieman ruokavalion laatua sekä olkavarren ja pohkeen ympärysmittaa. Osioiden yhteispistemäärän mukaan ravitsemustila luokitellaan seuraavasti: normaali ravitsemustila, riski virheravitsemukselle kasvanut tai aliravittu. SGA-seulontamenetelmä SGA-menetelmä on erityisesti kehitetty munuais-, syöpä- ja kirurgisten potilaiden ravitsemustilan arviointiin. SGA-seulontamenetelmässä ravitsemustilaa arvioidaan potilaan painohistorian, ravinnon saannin, maha-suolikanavan oireiden, toimintakyvyn ja potilaan sairauden avulla

19 (Detsky ym. 1987). Näiden lisäksi tarkastellaan myös mahdollisia vajaaravitsemuksen aiheuttamia fyysisiä muutoksia, kuten ihonalaisen rasvan ja lihasmassan vähenemistä sekä turvotusta nilkoissa/selässä ja vatsan turvotusta. Potilaiden ravitsemustila luokitellaan seulonnan perusteella seuraavasti: hyvä, lievä/kohtalainen vajaaravitsemus tai vakava vajaaravitsemus. 2.6 Vajaaravitsemuksen ravitsemushoito - tehostettu ravitsemushoito Vajaaravitsemuksen ravitsemushoitoon tulisi kuulua ravitsemustilan arviointi, ravitsemushoidon suunnittelu, toteutus ja seuranta (Nuutinen ym. 2010). Ravitsemushoidon suunnittelussa huomioidaan ravitsemustila, lääketieteelliset tekijät, potilaan toiveet ja eettiset tekijät. Vajaaravitsemuksen ravitsemushoitoon käytetään tehostettua ravitsemushoitoa, johon on monia keinoja. Ravitsemusta voidaan tehostaa toiveruokien, välipalojen, tiheän ateriarytmin, rikastetun ruuan, täydennysravintojuomien, letkuravitsemuksen ja parenteraalisen ravitsemuksen avulla. 2.6.1 Rikastettu ruokavalio Rikastetun ruokavalion tarkoituksena on riittävä energian, proteiinien ja muiden ravintoaineiden saannin turvaaminen. Siinä ruoka-annokset ovat pieniä, mutta sisältävät runsaasti energiaa ja proteiinia. Tällöin usein puhutaan runsaasti energiaa ja proteiinia (REPRO) sisältävästä ruokavaliosta. REPRO-ruuassa energiapitoisuutta lisätään hiilihydraatti- ja rasvalisillä (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Hiilihydraattilisinä käytetään tavallisesti tavallista sokeria tai maltodekstriiniä. Rasvalisänä käytetään yleensä kasviöljyjä, margariinia tai kermaa. Näitä energialisiä voidaan helposti lisätä valmiiseen perusruokaan esimerkiksi lisäämällä teelusikallinen margariinia valmiiseen puuroannokseen. Ruuan proteiinipitoisuutta puolestaan voidaan lisätä esimerkiksi ruokajuoman avulla. Usein kannustetaankin juomaan maitoa tai piimää (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Ruuan proteiinipitoisuutta voidaan lisätä myös muilla maitovalmisteilla, kuten maitorahkalla, raejuustolla tai sulatejuustolla sekä lihavalmisteilla ja kananmunalla. 2.6.2 Enteraalinen ravitsemushoito Enteraalisella ravitsemuksella tarkoitetaan täydennysravintovalmisteiden antamista suun kautta tai letkuravitsemuksen antamista maha-suolikanavaan (Saarnio ym. 2014). Täydennysravinto-

20 valmisteet on tarkoitettu ruokavalion ravintosisällön tehokkaaseen lisäämiseen silloin, kun normaalista ruuasta saatava saanti ei ole riittävää. Saatavilla on erilaisia vaihtoehtoja, kuten juomia, vanukkaita, keittoja, patukoita, puuroja ja jauheita. Jauheita voidaan lisätä kylmiin ja kuumiin ruokiin ja juomiin. Nautintavalmiit valmisteet, erityisesti juomat, voidaan käyttää sellaisenaan. Täydennysravintojuomissa on energiaa 250 400 kcal/pullo ja proteiinia 12 24 grammaa/pullo. Niistä on saatavilla erilaisia makuvaihtoehtoja sekä mehu- että maitopohjaisina. Hankala nielemisvaikeus tai ruokatorven tukos ja siihen liittyvä aspiraatiotaipumus ovat suun kautta annettavan ravitsemuksen vasta-aiheita (Uusitupa ym. 2014). Letkuravitsemus aloitetaankin, mikäli suun kautta syöminen ei ole mahdollista tai riittävää. Letkuravitsemus voidaan toteuttaa nenämahaletkun avulla tai käyttäen vatsanpeitteiden läpi vietävää ravitsemusavannetta (perkutaaninen endoskooppinen gastrostomia, PEG). Letkun paikan valintaan vaikuttavat muun muassa sairauden luonne, ravitsemushoidon kesto ja asennustoimenpiteen mahdolliset komplikaatiot. Letkuravitsemus suunnitellaan arvioimalla yksilöllisesti potilaan ravinnon ja nesteen tarve. Se aloitetaan maltillisesti pienillä annoksilla ja valmisteilla, joiden energiapitoisuus on pieni ( 1 kcal/ml) (Saarnio ym. 2014). Annostelua nostetaan kohti määriteltyä tavoitetta sen mukaan, miten maha-suolikanava sietää ravitsemusta. Letkuravitsemuksen vasta-aiheita ovat maha-suolikanavan akuutit ongelmat, kuten vakava verenkiertohäiriö, suolitukos tai puhkeama (Uusitupa ym. 2014). 2.6.3 Parenteraalinen ravitsemushoito Parenteraalisella ravitsemuksella tarkoitetaan suonensisäistä ravitsemusta, joka on ainoa vaihtoehto, jos ruuansulatuskanava ei ole käytettävissä (Uusitupa ym. 2014). Sitä voidaan käyttää tarvittaessa rinnakkain muiden ravitsemushoidon tehostamiskeinojen kanssa. Parenteraalista ravitsemusta käytetäänkin pääasiassa täydentämään enteraalista ravitsemusta tai lyhytaikaisena hoitona. Parenteraalisessa ravitsemuksessa jäävät pois ravintoaineiden monet fysiologiset ja aineenvaihdunnalliset vaikutukset ruuansulatuskanavaan. 2.6.4 Refeeding-oireyhtymä Refeeding-oireyhtymällä tarkoitetaan liian nopean tai suuren energian saannin seurauksena syntyvää elektrolyytti- ja nestetasapainonhäiriötä oraalisen, enteraalisen tai parenteraalisen li-

21 säravitsemuksen aloituksen jälkeen (Ukkola 2007, Orell-Kotikangas ym. 2014). Refeeding-oireyhtymän riskitekijöitä ovat riittämätön ravinnonsaanti yli viikon ajan, yli 10 % laihtuminen tai enemmän 2 3 kuukauden aikana sekä huomattava alipaino (BMI < 14), pitkäaikainen alkoholismi tai huumeiden käyttö ja ravintoaineiden imeytymishäiriöt. Tyypillinen refeeding-löydös on hypofosfatemia, joka aiheuttaa lihasheikkoutta, lihaskudoksen äkillistä vauriota eli rabdomyolyysiä ja hengitystoiminnan vajausta (Ukkola 2007). Oireyhtymästä aiheutuu myös muiden elektrolyyttien vajausta, kuten hypokalemiaa ja -magnesemiaa. Oireyhtymä on harvinainen, mutta voi hoitamattomana johtaa jopa kuolemaan (Crook ym. 2001). Ennen ravitsemushoidon aloitusta tulisikin vajaaravitsemuksen riskipotilaiden elektrolyytti- ja nestetasapaino tarkistaa refeeding-riskin vähentämiseksi. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota fosforiin, kaliumiin ja magnesiumiin. Jos niiden pitoisuus on alle viitearvojen, tulee ne korjata ennen ravitsemushoidon aloitusta ja energian saanti aloitetaan varovaisesti enintään 10 kcal/kg/vrk (National Institute for Health and Care Excellence 2006). Ravitsemushoidon aloituksen jälkeen elektrolyyttiarvoja seurataan päivittäin, ja energian saantia tehostetaan hitaasti. Ravitsemushoidon yhteydessä annetaan myös tiamiinitäydennys, sillä sitä tarvitaan hiilihydraattien aineenvaihdunnassa, ja glukoosin antaminen lisää sen tarvetta (Ukkola 2007). 2.6.5 Gastroenterologisten potilaiden tehostettu ravitsemushoito Tulehduksellisista suolistosairauksista (Crohnin tauti ja haavainen paksusuolen tulehdus eli colitis ulcerosa) kärsivät potilaat ovat vajaaravitsemuksen riskissä, koska tulehtuneesta suolesta menetetään verta, proteiinia ja nestettä sekä ravintoaineiden imeytyminen heikkenee. Lisäksi sairauksien oireet, kuten kipu, ripuli ja pahoinvointi usein vähentävät syömistä. Tulehduksellisissa suolistosairauksissa taudin rauhallisessa vaiheessa perusruokavalio on riittävä, mutta sairauden aktiivinen vaihe vaatii usein tehostettua ruokavaliota. Crohnin taudin aktiivisessa vaiheessa suositellaankin käytettävän enteraalista ravitsemusta normaalin ruuan ohella sekä enteraalista ravitsemusta ainoaksi vaihtoehdoksi, kun kortikosteroidilääkityksen käyttö ei ole mahdollista (Lochs ym. 2006b). Haavaisen paksusuolen tulehduksen aktiivisessa vaiheessa suositellaan enteraalista ravitsemusta, jos potilas on vajaaravitsemuksen riskissä (Lochs ym. 2006b). Lyhytsuolisyndrooma on oireyhtymä, jossa suolta on lyhennetty ja sen seurauksena esiintyy hankalaa ripulia, rasvaulostetta, painonlaskua ja kuivumista sekä erilaisia imeytymishäiriöitä lisäten vajaaravitsemuksen riskiä. Suolen lyhennyksen jälkeen jäljelle jäävä suolen osa yleensä mukautuu hoitamaan poisleikatun osan tehtävät. Leikkauksen jälkeen alkuvaiheessa voi olla

22 hyvä aloittaa ravitsemushoito letkuravitsemuksen avulla, ja suolen mukautumisen edetessä siirtyä täydennysravintovalmisteisiin ja normaalin ruokaan (Lochs ym. 2006b). Jos energian, proteiinin ja muiden ravintoaineiden saanti normaalista ruuasta ei ole riittävää, enteraalista ravitsemusta suositellaan kuitenkin käytettävän tarvittaessa missä vaiheessa tahansa. 2.6.6 Haimapotilaiden tehostettu ravitsemushoito Äkillinen haimatulehdus eli akuutti pankreatiitti on haiman tulehdusreaktio, jossa lisääntynyt haimaentsyymien määrä ja tuotanto aiheuttaa haimassa kudostuhoa. Akuutti pankreatiitti ilmenee yleensä kovana ylävatsakipuna, ja siihen liittyy pahoinvointia ja oksentelua. Tulehdusreaktio on usein lievä ja kestää vain muutamia päiviä, joten erityistä ravitsemushoitoa ei tarvita. Enteraalista ravitsemusta suositellaan vasta, jos potilas ei ole pystynyt syömään normaalia ruokaa 5 7 päivään (Meier ym. 2006). Parenteraalinen ravitsemus voidaan aloittaa, jos potilas ei siedä enteraalista ravitsemusta (Gianotti ym. 2009). Kroonisessa pankreatiitissa haimaentsyymien tuotanto on enää vähäistä ja lipaasientsyymin puuttuessa rasvojen pilkkoutuminen ja imeytyminen häiriintyy aiheuttaen rasvaripulia. Myös tässä vaiheessa insuliinin tuotanto on usein puutteellista aiheuttaen sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä. Rasvaripulin vuoksi rasvojen rajoittaminen voi olla tarpeellista, ja rasvahappojen riittävän saannin takaamiseksi voidaan käyttää vähemmän lipaasia tarvitsevia keskipitkäketjuisia rasvahappoja (MCT-öljy). Kroonisen pankreatiitin hoidossa kuitenkin suositellaan käytettävän yleensä haimaentsyymivalmistetta, jolloin voidaan syödä normaalia perusruokaa. Jos ravinnonsaanti ei ole näin riittävää, ruokavalion tehostamiseen voidaan käyttää täydennysravintovalmisteita ja tarvittaessa letkuravitsemusta haimaentsyymivalmisteen kanssa (Meier ym. 2006). 2.6.7 Syöpäpotilaiden tehostettu ravitsemushoito Syöpä ja sen hoidot voivat altistaa vajaaravitsemukselle, koska syöpäkasvaimen kasvu saattaa itsessään lisätä energiantarvetta ja ravintoaineita. Toisaalta sairauden oireet, kuten väsymys, kipu, pahoinvointi, ripuli, ummetus ja nielemishäiriöt voivat heikentää riittävää ravinnonsaantia. Leikkaus- säde- ja solunsalpaajahoidot myös voivat aiheuttaa ruokahaluttomuutta, makumuutoksia, pahoinvointia, ripulia ja nielemisvaikeuksia, jotka vaikeuttavat ruokailua ja näin edistävät vajaaravitsemuksen riskiä. Syöpäpotilaan ravitsemushoito tuleekin toteuttaa yksilöllisesti ja oirelähtöisesti sekä vajaaravitsemuksen riski huomioiden, jolloin käytetään tehostettua

23 ruokavaliota (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Enteraalista ravitsemusta suositellaan käytettäväksi erityisesti, jos potilas on vajaaravitsemuksen riskissä tai jos potilas ei pysty syömään seitsemään päivään tai ravinnonsaanti tulee olemaan riittämätöntä yli 10 päivän ajan (Arends ym. 2006). Myös jos paino laskee muuten tai sädehoidon aikana, suositellaan enteraalista ravitsemusta. Parenteraalista ravitsemushoitoa käytetään vajaaravitulle tai vajaaravitsemuksen riskissä olevalle lyhytaikaisesti, jos enteraalinen ravitsemus ei ole riittävää tai säde- tai solunsalpaajahoito aiheuttaa akuutin mahasuolikanavan komplikaation (Bozzetti ym. 2009). 2.7 Ravitsemushoidon vaikutukset Vajaaravitsemusta ja vajaaravitsemuksen riskiä voidaan siis hoitaa tehostetun ravitsemuksen keinoin. Tehostetun ravitsemushoidon (runsasenergiainen ja -proteiininen ruokavalio) onkin todettu parantavan energian ja proteiinin saantia sairaalassaoloaikana ja vähentävän vajaaravitsemuksen riskiä postoperatiivisesti iäkkäillä lantiomurtumapotilailla (Hoekstra ym. 2011). Preoperatiivinen ravitsemushoito myös vähentää komplikaatioita ja lyhentää sairaalassa oloaikaa erityisesti vakavassa vajaaravitsemuksen riskissä olevilla vatsanalueen leikkauspotilailla (Jie ym. 2012). Energia- ja ravintorikkaiden ruokien käytön lisääminen yhdessä täydennysravintojuomien kanssa tai ilman lisää myös painoa, parantaa kehonkoostumusta ja käden puristusvoimaa (Baldwin ja Weekes 2011). Ravitsemusohjauksen ja täydennysravintovalmisteiden käytön on myös todettu parantavan ravintoaineiden saantia ja elämänlaatua vajaaravituilla tai vajaaravitsemuksen riskissä olevilla syöpäpotilailla (Baldwin ym. 2012). 2.7.1 Ravitsemushoidon seuranta Laadukkaan ravitsemushoidon takaamiseksi ravitsemushoitoon tulee kuulua myös seuranta, jonka avulla voidaan mitata ravitsemushoidon vaikutuksia. Ravitsemushoidon toteutumista voidaan seurata painon ja ruuankäytön avulla. Paino tulisi mitata vähintään kerran viikossa, mutta vajaaravitsemuksen riskissä olevilla ainakin 2 kertaa viikossa (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Ruuankäyttöä voidaan puolestaan seurata silmämääräisesti tai ruuankäytön seurantalomakkeen avulla. Tärkeää tehostetussa ravitsemushoidossa on myös seurata täydennysravintojuomien käyttöä. Vajaaravitsemuksen riskin arviointi tulisi myös tehdä uudelleen noin viikon kuluttua ravitsemushoidon aloituksesta (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Ravitsemushoidon jatkuvuuden takaamiseksi tieto ravitsemushoidosta ja vajaaravitsemuksesta tai sen riskistä tulisi myös kirjata potilastietoihin ja loppulausuntoon jatkohoitopaikkaa varten.

3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET 24 Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vajaaravitsemuksen riskin yleisyyttä, sen tunnistamista, hoitoa, hoidon seurantaa ja tiedonsiirtoa jatkohoitopaikkaan. Tutkimustulosten perusteella tavoitteena on kehittää potilaiden ravitsemushoitoa. Tutkimuskysymykset: 1) Kuinka yleistä vajaaravitsemuksen riski on? 2) Kuinka hyvin vajaaravitsemuksen riski tunnistetaan? 3) Miten vajaaravitsemuksen riskipotilasta hoidetaan? 4) Onko ravitsemushoitoa seurattu ruuankäytön, täydennysravintovalmisteiden käytön ja painon seurannan avulla? 5) Miten tiedonsiirto vajaaravitsemuksen riskistä ja ravinnonsaannin tehostamisesta jatkohoitopaikkaan toteutuu? Tutkimuksen hypoteesina oli, että vajaaravitsemus on yleistä sekä sen seulonta ja toteaminen on puutteellista sairaalapotilailla.

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 25 4.1 Tutkimuksen aineisto Tämä tutkimus on poikkileikkaustutkimus. Potilasaineisto kerättiin Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) gastrokirurgian osastolta 2205 touko-kesäkuussa 2015 15 eri päivänä, jolloin halukkuutta osallistua tutkimukseen kysyttiin yhteensä 95 potilaalta. Potilaille annettiin kirjallinen tiedote (LIITE 3) tutkimuksen tarkoituksesta ja pyydettiin kirjallinen suostumus (LIITE 4) tutkimukseen. Tutkimukseen suostui 84 potilasta (88 %), joista yksi ilmoitti myöhemmin peruvansa halukkuutensa tutkimukseen. Tuloksia tarkasteltaessa ulkopuolelle jätettiin lihavuusleikatut (n=1), koska he ovat aina ravitsemusterapeutin seurannassa. Lopulliseen aineistoon saatiin siis 82 potilasta, joista 55 % oli miehiä (Taulukko 4). Osallistujien keski-ikä oli 60 vuotta, paino 78,3 kg, pituus 170 cm ja painoindeksi eli BMI 26,9. Taulukko 4. Tutkittavien taustatiedot. Kaikki Miehet Naiset N 82 45 (55 %) 37 (45 %) Ikä ka (min-max) 60 (19 83) 62 (33 83) 57 (19 79) Mitattu paino kg (ka±sd) 78,3±17,0 84,3±16,1 71,0±15,4 Painotieto n 44 (54 %) 27 (60 %) 17 (46 %) Pituus cm (ka±sd) 170±8,5 176±6,0 164±6,4 BMI kg/m 2 (ka±sd) 26,9±5,1 27,2±4,5 26,4±5,9 ka = keskiarvo, SD = keskihajonta, painotieto = potilastiedoissa ilmoitettu, BMI = body mass index eli painoindeksi. 4.2 Menetelmät Vajaaravitsemuksen riskin yleisyyden selvittämiseksi potilaille tehtiin NRS2002-seulonta, mikäli sitä ei ollut tehty osastolla. Seulontaan tarvittavia tiedot, kuten ikä, paino, pituus, painon muutokset, diagnoosi ja edeltävällä viikolla syöty ruuan määrä selvittiin potilashaastattelulla ja/tai potilaskertomustiedoista. Vajaaravitsemuksen riskin tunnistaminen puolestaan selvitettiin potilashaastattelun avulla kysymällä potilaalta oliko hänelle tehty vajaaravitsemusriskin seulonta sekä varmistamalla potilaskertomustiedoista. Lisäksi selvitettiin onko vajaaravitsemuksen riskin tunnistamiseksi tehty laboratoriomäärityksiä, jotka saatiin KYSin sähköisestä järjestelmästä. Vajaaravitsemuksen riskin hoitoa selvitettiin myös potilashaastattelun ja/tai potilaskertomustietojen perusteella selvittämällä onko potilaan ravinnonsaantia tehostettu, onko tilattu REPRO-ruoka, tarjottu täydennysravintojuomia, aloitettu enteraalinen tai parenteraalinen ravitsemus sekä onko potilaalle annettu ravitsemusohjausta. Esimerkiksi täydennysravintojuomia

26 oli käytetty, jos potilas kertoi niin tai potilaskertomustiedoista löytyi merkintä. Ruokavaliotilaustiedot saatiin KYSin sähköisestä järjestelmästä. Potilashaastattelua ja potilaskertomustietoja käytettiin myös hoidon seurannan selvittämiseen, erityisesti selvittämällä ruuan- ja täydennysravintovalmisteiden käytön sekä painon seurantaa. Tiedonsiirtoa jatkohoitopaikkaan selvitettiin potilaskertomustiedoista loppuarviosta/-lausunnosta, erityisesti kohdasta jatkohoidon järjestämistä koskevat tiedot. Menetelmät ja niillä selvitetyt tiedot on esitetty taulukossa 5. Taulukko 5. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät ja selvitetyt tiedot. Menetelmä Selvitetyt tiedot Potilashaastattelu Ikä, paino ja painon seuranta, pituus, painohistoria, ruuankäyttö ja ruuankäytön seuranta, hammastilanne, osastolle tulopäivä, tulon syy, onko tehty NRS2002-seula Potilaskertomustiedot (Uranus) Diagnoosi, ikä, paino, pituus, osastolle tulopäivä, onko tehty NRS2002-seula, hoito (sis. tehostettu ravitsemushoito, ravitsemusohjaus), hoidon seuranta (ruuankäyttö, täydennysravintojuomien käyttö, paino), jatkohoitopaikka ja tieto jatkohoitopaikkaan Weblab Laboratorioarvot Webmysli Ruokavaliotilaus, annoskoko, ruuan rakenne NRS2002-seula Vajaaravitsemuksen riski 4.2.1 Vajaaravitsemuksen riskissä olevien ohjeistus Vajaaravitsemuksen riskin kartoittamiseksi potilaille, joille ei ollut jo tehty NRS2002- seulontaa, tehtiin seulonta tutkijan toimesta. Potilaan ollessa vajaaravitsemuksen riskissä hänelle annettiin suullinen ohjeistus, jossa kannustettiin syömään riittävästi ja juomaan energiaa ja/tai proteiinia sisältäviä juomia, kuten maitoa/piimää/mehua. Jos ruoka ei maistunut ja ravinnonsaanti ei ollut riittävää, kannustettiin myös käyttämään täydennysravintojuomia. Lisäksi potilastietoihin määräyksiin kirjattiin ohjeistus NRS2002-seulonnan osastopotilaiden toimintaohjeen mukaisesti (LIITE 2). Erityistapauksissa, kuten lyhytsuoli-, haima- ja sappipotilaille, määräyksiin kirjattiin ruokavaliotilauksesta oma ohjeistus. Esimerkiksi haimapotilaille REPROruuan sijaan maha- ja suoliongelmaisen (MASU) ruoka sosemaisena tai pehmeänä, koska MASU-ruoka ei ole niin rasvainen. Vajaaravitsemusriskipotilaille, jotka olivat ehtineet kotiutua ennen ohjeistuksen antamista, lähetettiin kotiin tiedote vajaaravitsemusriskistä ja ohjeet ravinnonsaannin tehostamiseksi (LIITE 5).

4.4 Tulosten käsittely 27 Aineiston tunnusluvut on esitetty keskiarvoina (ka), keskihajontana (SD) tai vaihteluväleinä (min-max). Merkitsevät eroavaisuudet vajaaravitsemuksen riskissä tai ei-riskissä olevien välillä määritettiin ei-parametrisella Mann-Whitneyn U-testillä. Vajaaravitsemuksen riskin yleisyys sekä tutkittavien osuus diagnoosiluokittelun, ruokavalion ja vajaaravitsemuksen riskin suhteen esitettiin prosentteina. Tulosten analysoinnissa ja esittämisessä käytettiin diagnoosiluokittelua, joka muodostettiin ICD-10-tautiluokituksen mukaan (Taulukko 6). Tulosten tilastolliseen analysointiin käytettiin SPSS for Mac OSX -tilasto-ohjelmaa (versio 21.0.0.0, IBM corp., Armonk, NY)

28 Taulukko 6. Tuloksien analysoinnissa ja esittämisessä käytetty diagnoosiluokittelu ICD-10-tautiluokituksen mukaan. ICD-10 koodi C00-D48 C00-C97 Pahanlaatuiset kasvaimet K00-K93 C30-C39 C73-C75 C81-C96 D10-D36 Sairausryhmä Kasvaimet C15-C26 Diagnoosiluokittelu Ruuansulatuselinten pahanlaatuiset kasvaimet C18 Koolonin syöpä 1.1 C20 Peräsuolen syöpä 1.2 C22 Maksan tai maksansisäisten sappiteiden syöpä 1.3 Hengityselinten ja rintaontelon elinten pahanlaatuiset kasvaimet C34 Keuhkoputken ja/tai keuhkon syöpä 1.4 Kilpirauhasen ja muiden umpirauhasten pahanlaatuiset kasvaimet C74 Lisämunuaissyöpä 1.5 Imukudoksen, verta muodostavien kudosten ja lähisukuisten kudosten pahanlaatuiset kasvaimet C96 Muut tai määrittämättömät imukudoksen, verta muodostavien kudosten ja lähisukuisten kudosten pahanlaatuiset kasvaimet 1.6 Hyvänlaatuiset kasvaimet D12 Paksusuolen, peräaukkokanavan ja/tai peräaukon hyvänlaatuinen kasvain 1.7 Ruuansulatuselinten sairaudet K35-K38 Umpilisäkkeen sairaudet K35 Akuutti umpilisäkkeen tulehdus 2 K40-K46 Tyrät K40 Nivustyrä 3 K50-K52 Infektioon perustumattomat ohut- ja paksusuolen tulehdukset K51 Haavainen koliitti 4 K55-K63 Muut suolisairaudet K56 Paralyyttinen ileus tai suolentukkeuma ilman tyrää 5 K57 Suolen umpipussitauti 6 K60 Peräaukon ja peräsuolen alueen fissuurat ja fistelit 7.1 K61 Peräaukon tai peräsuolen alueen paise tai selluliitti 7.2 K62 Muut peräaukon ja peräsuolen sairaudet 7.3 K80-K87 Sappirakon, sappiteiden ja haiman sairaudet K80 Sappikivitauti 8.1

29 M00-M99 R00-R99 S00-T98 K81 Sappirakkotulehdus 8.2 K82 Muut sappirakkosairaudet 8.3 K83 Muut sappitiesairaudet 8.4 K85 Akuutti haimatulehdus 9.1 K86 Muut haimasairaudet 9.2 K90-K93 Muut ruuansulatuselinten sairaudet K92 Muut ruuansulatuselinten sairaudet 10 Tuki- ja liikuntaelinten sekä sidekudoksen sairaudet M30-M36 Muut systeemiset sidekudossairaudet M34 Systeeminen skleroosi 11 Muualla luokittamattomat oireet, sairaudenmerkit sekä poikkeavat kliiniset ja laboratoriolöydökset R10-R19 Ruuansulatuselimiin ja vatsaan liittyvät oireet ja sairaudenmerkit R10 Vatsa- ja lantiokipu 12 Vammat, myrkytykset ja eräät muut ulkoisten syiden seuraukset T80-T88 Muualla luokittamattomat kirurgisen ja muun lääketieteellisen hoidon komplikaatiot T81 Muualla luokittamattomat toimenpiteiden komplikaatiot 13

30 4.5 Eettiset kysymykset Tutkimukselle on myönnetty KYSin organisaatiolupa (510RA13). Tutkittavista kerättyä tietoa ja tutkimustuloksia käsiteltiin luottamuksellisesti henkilötietolain edellyttämällä tavalla. Tutkimushenkilöille annettiin tutkimusnumerot, joita käytettiin tutkimustiedoissa. Tutkimustulokset analysoitiin ja esitettiin ryhmätasolla, joten yksittäisten tutkittavien tunnistaminen ei ollut mahdollista. Tutkittaville annettiin tiedote tutkimuksen tarkoituksesta ja heiltä pyydettiin kirjallinen suostumus osallistumisesta. Osallistuminen oli vapaaehtoista ja tutkittavilla oli mahdollisuus peruuttaa suostumuksensa koska tahansa syytä ilmoittamatta. Jos vajaaravitsemusseulan perusteella tutkittavan todettiin olevan vajaaravitsemuksen riskissä tai vajaaravittu, se merkittiin potilastietojärjestelmään ja ravitsemushoitoa tehostettiin toimintaohjeiden mukaisesti.

5 TULOKSET 31 5.1 Vajaaravitsemuksen riskin tunnistaminen Yhdellekään tutkittavalle ei ollut tehty vajaaravitsemuksen riskiseulontaa. Vajaaravitsemuksen riskin tunnistamiseksi käytettiin NRS2002-seulaa, jonka teki tutkija keskimäärin 2,6 päivän kuluttua potilaan osastolle tulon jälkeen. Plasman albumiinitaso (P-Alb) oli määritetty 7 % potilaista, joista 83 % oli vajaaravitsemuksen riskissä. Albumiinitaso oli sekä ei-riskissä että vajaaravitsemuksen riskissä olevilla alentunut. Prealbumiinitaso (P-Prealb) oli määritetty yhdeltä potilaalta, joka oli vakavassa vajaaravitsemuksen riskissä. Prealbumiinitaso oli tällä potilaalla alentunut (Taulukko 7). Taulukko 7. Laboratoriomääritysten tulokset ei-riskipotilailla ja vajaaravitsemuksen riskipotilailla. Ei vajaaravitsemuksen riskissä (n=51) keskiarvo SD Vajaaravitsemuksen riskissä (n=31) keskiarvo SD RAV1 P-Urea NA 3.8±2.1 (n=3) P-Krea 80±53 (n=38) 82±49 (n=27) P-Alb 35±0 (n=1) 31±8 (n=5) P-Bil 43±106 (n=25) 13±16 (n=19) P-AFOS 139±232 (n=27) 102±81 (n=20) P-Mg NA 0.75±0.13 (n=3) fp-trigly 0.86±0.42 (n=2) 0.78±0.38 (n=2) fp-pi NA 1.40±0.30 (n=2) P-Gluk 7.7±1.7 (n=15) 7.1±3.7 (n=12) fp-ca 2.20±0.01 (n=2) 2.34±0.08 (n=2) Muut CRP 64±111 (n=40) 73±90 (n=24) P-ALAT 68±105 (n=25) 65±134 (n=17) P-GT 162±244 (n=5) 103±69 (n=6) P-Prealb NA 0.08±0 (n=1) B-Hb 130±19 (n=47) 133±21 (n=29) B-Leuk 9.7±3.3 (n=47) 9.6±3.3 (n=30) P-Na 138±3 (n=41) 136±5 (n=29) P-K 3.9±0.4 (n=42) 4.0±0.5 (n=28) RAV1 = laboratoriotutkimuskokonaisuus, SD = keskihajonta, NA= ei määritetty. Punaisella oleva arvo ei ole viitearvoissa, yli viitearvon, alle viitearvon.

32 5.2 Vajaaravitsemuksen riskin yleisyys Vajaaravitsemuksen riskissä oli 38 % potilaista, joista 3% (n=1) oli vakavassa vajaaravitsemuksen riskissä (Taulukko 8). Taulukko 8. Vajaaravitsemuksen riskin yleisyys Vajaaravitsemuksen riski (NRS2002-pisteet) % Ei riskiä/vähäinen riski (0-2) 62 (n=51) Kohtalainen riski (3-4) 37 (n=30) Vakava riski (5-7) 1 (n=1) n = potilaiden määrä Vajaaravitsemuksen riskissä sekä ei-riskissä olevien ikä oli keskimäärin 60 vuotta. Vajaaravitsemuksen riskissä olevien paino oli keskimäärin alempi kuin ei-riskissä olevien, mutta ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa (p = 0,167) (Taulukko 9). BMI oli puolestaan merkitsevästi alhaisempi vajaaravitsemuksen riskissä olevilla ei-riskissä oleviin verrattuna. BMI oli kuitenkin molemmissa ryhmissä keskimäärin lievän liikapainon alueella. Vajaaravitsemuksen riskissä olevista 45 % oli joko liikapainoisia tai lihavia sekä ei-riskissä olevista 65 % (Kuva 2). Vajaaravitsemuksen riskissä olevista 41 %:lta löytyi painotieto potilastiedoista ja ei-riskissä olevista 59 %:lta. Taulukko 9. Ei vajaaravitsemuksen riskissä ja vajaaravitsemuksen riskissä olevien perustiedot. Ei vajaaravitsemuksen riskissä Vajaaravitsemuksen riskissä N 51 (62 %) 31 (38 %) Ikä ka (min-max) 60 (19 80) 60 (25 83) Mitattu paino kg (ka±sd) 80,3±15,5 75,0±19,1 Painotieto n 26 (59 %) 18 (41 %) Pituus cm (ka±sd) 170±8 171±9 BMI kg/m 2 (ka±sd) 27,8±4,5 25,4±5,9 * ka = keskiarvo, SD = keskihajonta, painotieto = potilastiedoissa ilmoitettu, BMI = body mass index eli painoindeksi. * p < 0,05; ero ryhmien välillä, Mann-Whitneyn U-testi.

33 Kuva 2. Tutkittavien painoindeksi (BMI) vajaaravitsemuksen riskin mukaan. < 18,5 = alipaino, 18,5 24,9 = normaalipaino, 25 29,9 = liikapaino (ylipaino), 30 34,9 = lihavuus, 35 39,9 = vaikea lihavuus, 40 = sairaaloinen lihavuus. Yleisimmät diagnoosit koko aineistossa olivat erilaiset kasvaimet 17 %, sappirakon ja sappiteiden sairaudet 15 % ja haiman sairaudet 12 %. Vajaaravitsemuksen riski oli yleisintä niillä potilailla, joilla oli kasvain (23 %) tai haiman sairaus (16 %) (Kuva 3).

34 Kuva 3. Vajaaravitsemuksen riskin yleisyys eri diagnoosiryhmissä. Diagnoosiluokittelu ICD- 10-tautiluokituksen mukaan (Taulukko 6). 5.2 Vajaaravitsemuksen riskipotilaiden ravitsemushoito ja hoidon seuranta Potilaista 6 %:lle oli tehty toimenpiteitä ravitsemustilan kohentamiseksi. REPRO-ruokavalio oli tilattu 3 %:lle vajaaravitsemuksen riskipotilaista ja 8 %:lle ei-riskipotilaista. 7 %:lle vajaaravitsemuksen riskissä olevista oli tarjottu täydennysravintojuomia ravitsemustilan kohentamiseksi ja ei-riskipotilaista 6 %:lle. Lisäksi 7 %:lle riskipotilaista oli aloitettu parenteraalinen ravitsemus. Ravitsemusohjausta oli annettu loppuarvion mukaan 5 %:lle potilaista, joista kaikki olivat vajaaravitsemuksen riskipotilaita. Vain 5 % potilaista oli punnittu sairaalaan tullessa tai painoa oli seurattu. 54 %:lla potilaista löytyi aiempi painotieto potilastiedoista, mikä vastasi hyvin punnittua painoa. Potilaiden ruuankäyttöä tai täydennysravintovalmisteiden käyttöä ei oltu osastolla seurattu.

5.2.1 Ruokavaliotilaukset 35 Yleisimmät ruokavaliotilaukset koko aineistossa olivat perusruokavalio, 37 % ruokatilauksista, tai nestemäinen ruokavalio 35 %. Vajaaravitsemuksen riskipotilaille oli yleisimmin tilattu perusruokavalio 34 % tai nestemäinen ruoka 28 % (Kuva 4). Yleisin annoskoko oli M 81 % sekä naisilla että miehillä. REPRO-ruokavalio oli tilattu osalle syöpäpotilaista, sappirakon ja sappiteiden sekä peräaukon tai peräsuolen sairauksista kärsivistä (Kuva 5). Syöpäpotilaille yleisin tilattu ruokavalio oli perusruokavalio 46 % tai nestemäinen ruokavalio 31 %. Haiman sairauksista kärsiville yleisin tilattu ruokavalio oli nestemäinen ruokavalio 70 %. Kuva 4. Ruokavaliot vajaaravitsemuksen riskin mukaan. Perus = perusruokavalio, repro = runsasenergiainen ja -proteiininen, neste = nestemäinen (repro), muu = erityisruokavaliot (keliakia, kasvis, laktoositon, allergia), avanne, sappi, kihti, parkinson, yksilöllinen, parenteraalinen.

36 Kuva 5. Ruokatilaukset diagnoosiryhmittäin. Diagnoosiluokittelu ICD-10-tautiluokituksen mukaan (Taulukko 6). Perus = perusruokavalio, repro = runsasenergiainen ja -proteiininen, neste = nestemäinen (repro), muu = erityisruokavaliot (keliakia, kasvis, laktoositon, allergia), avanne, sappi, kihti, parkinson, yksilöllinen, parenteraalinen. 5.3 Tiedonsiirto jatkohoitopaikkaan Yleisin jatkohoitopaikka oli koti, sillä 89 % potilaista kotiutettiin. Muita jatkohoitopaikkoja olivat muun muassa terveyskeskus tai muu sairaala. Loppuarvioissa ravitsemuksesta oli mainittu 23 %:lla vajaaravitsemuksen riskipotilaista. Loppuarviossa jatkohoidon järjestämistä koskevissa tiedoissa oli mainittu mm. seuraavaa: Keskusteltu myös ravitsemusterapeuttiasiasta, potilaalla hoitokontaktit XX:n vastaanotolle, jonne aika kuukauden sisällä tulossa. Resepti tehdään myös ravintojuomista. Kannustettu juomaan energiaa ja proteiinia sisältäviä juomia. Kotona saa syödä jo tavallista ruokaa, kehoitettu silti maltillisuuteen ja pureskelemaan ruoka huolella.

37 Saa syödä tavallista ruokaa. Loppuarvioissa oli myös mainittu seuraavia asioita ravitsemuksesta lausuntokohdassa: Tehty NRS 2002 -vajaaravitsemusseula 3 pistettä. Ja jos paino laskee merkittävästi ravitsemusterapeutin käyntiä suositellaan. Kuitenkin potilaan ruokahalu parantunut. Jonkin verran on pystynyt lisäravinteita ottamaan. Pikku hiljaa myös suun kautta otettavalla ravitsemuksella vointi korjaantunut. Potilas saanut ravitsemus- ja sosiaalietuasioista kirjallista materiaalia. Albumiiniarvo ollut matala, 21 g/litra, potilaalle aloitettu lisäravinteet. Ruoat maistuneet hyvin suun kautta. Lounaalla syönyt kevyesti tavallista ruokaa, tästä ei oireita.

6 POHDINTA 38 Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka yleistä vajaaravitsemuksen riski on, miten se tunnistetaan ja miten vajaaravitsemuksen riskiä hoidetaan. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää ravitsemushoidon seurannan toteutumista ja tiedonsiirtoa jatkohoitopaikkaan. Tutkimus toteutettiin Kuopion yliopistollisen sairaalan gastrokirurgian osastolla. Tutkimus on poikkileikkaustutkimus, jossa tutkittavia asioita on tarkasteltu tiettynä samana ajankohtana. Tämä tutkimus kuvailee siis sen hetkistä tilannetta osastolla, ja antaa viitteitä kehityskohdista ravitsemushoidon parantamiseksi. Tutkimus toteutettiin osana kliinisen ravitsemusyksikön ravitsemushoidon kehittämistyötä. 6.1 Aineisto ja menetelmät Tutkimus toteutettiin Kuopion yliopistollisen sairaalan gastrokirurgian osastolla 2205, jossa hoidetaan vatsaelinkirurgian päivystyspotilaita sekä suunniteltuun vatsanelinten leikkaukseen, toimenpiteeseen ja tutkimukseen tulevia potilaita. Tavallisimpia leikkauksia ovat vatsanalueen tyräkirurgia, sappirakon tai umpilisäkkeen poisto sekä peräsuolen kirurgia. Lisäksi osastolla tehdään vatsaelinten ja suoliston syöpäleikkauksia sekä lihavuusleikkauksia. Osastolla hoidetaan koko ruuansulatuskanavan alueella esiintyvien oireiden vuoksi hoitoon hakeutuneita potilaita, tyypillisin oire on vatsakipu. Yleisimmät diagnoosit osaston potilailla olivat ruuansulatuselinten kasvaimet, sappirakon tai sappiteiden sairaudet ja haiman sairaudet. Myös muissa tutkimuksissa gastrokirurgisten potilaiden vajaaravitsemuksen riskiä selvitettäessä yleisimmät diagnoosit ovat olleet sappisairaudet tai syöpä (Gheorghe ym. 2013). Tutkittavat rekrytoitiin tutkimukseen touko-kesäkuussa 2015. Halukkuutta osallistua tutkimukseen kysyttiin 95 potilaalta, joista tutkimukseen osallistui 82 potilasta. Tutkimukseen suostuneiden määrä oli siis hyvä. Gastrokirurgian osastolla vuodepaikkojen on n. 45, joten määrällisesti aineisto kuvastaa hyvin sen hetkistä potilasaineistoa tällä osastolla. Tutkimuseettisistä syistä kieltäytyneitä ei voida kuitenkaan analysoida, koska ilman suostumusta tarvittavia tietoja ei voitu tarkastella, joten kieltäytyneiden osalta tarkastelu jää puutteelliseksi. Aineiston koko jää melko pieneksi verrattuna muihin tutkimuksiin, jotka ovat toteutettu usein monikeskus- tai useamman eri osaston tutkimuksina (Sorensen ym. 2008, Meijers ym. 2009b, Gheorghe ym. 2013). Tutkittavien keski-ikä oli 60 (19 83) vuotta, kuten muissakin tutkimuksissa tutkittaessa yli 18-vuotiaita sairaalapotilaita (Sorensen ym. 2008, Tangvik ym. 2015). Aineisto edustaa siis

39 keskimäärin työikäisiä potilaita. Tutkittavista 55 % oli miehiä ja 45 % naisia, joten kumpikin sukupuoli oli myös hyvin edustettuna aineistossa. Tutkittavien paino oli keskimäärin 78,3 kg ja painoindeksi 26,9 eli lievän liikapainon viitealueella tutkittavien ollessa keskimäärin työikäisiä, mikä vastaa aiemmin suomalaisessa FINRISKI-terveystutkimuksessa saatuja tuloksia. Työikäisten miesten keskimääräisen painoindeksin on todettu olevan 27,1 ja naisilla 26,0 (Männistö ym. 2012). Vajaaravitsemuksen riskin seulontaan käytettiin NRS2002-menetelmää. Tämä valikoitui menetelmäksi, koska NRS2002-seulonta on käytössä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Lisäksi NRS2002-menetelmää suositellaan käytettävän juuri sairaalapotilailla (Kondrup ym. 2003a, Nuutinen ym. 2010). Gastrokirurgisten potilaiden vajaaravitsemuksen riskin arviointiin NRS2002-menetelmää on käytetty aiemminkin (Sorensen ym. 2008, Gheorghe ym. 2013, Tangvik ym. 2015, Wilkens Knudsen ym. 2015), mutta käytössä on ollut myös MUSTmenetelmä (Ho ym. 2015) tai muita kriteereitä, kuten BMI tai tahaton painonlasku (Meijers ym. 2009b). NRS2002-menetelmä on kuitenkin validoitu useissa kontrolloiduissa tutkimuksissa (Kondrup ym. 2003b) sekä se on nopea ja helppo täyttää. Menetelmän avulla voidaan arvioida potilaan ravitsemustilaa painoindeksin, painonlaskun ja syödyn ruuan määrällä. Lisäksi menetelmä huomioi sairauden vaikeusasteen ja iän vaikutuksen ravitsemustilaan. Potilashaastattelua ja potilastietojärjestelmän tietoja käytettiin myös varmistamaan seulonnassa tarvittavia tietoja sekä hoitokäytäntöjen selvittämiseen. Esimerkiksi potilastietojärjestelmä auttoi diagnoosin varmistamisessa, koska potilashaastattelussa diagnoosi ei aina tullut selkeästi ilmi. Potilastietojärjestelmää käytetään potilastiedon dokumentoinnin menetelmänä, jonka avulla voidaan välittää tietoa terveydentilasta, tehdyistä toimenpiteistä ja potilaan hoidosta. Myös ravitsemushoito eri vaiheineen tulisi dokumentoida potilastietoihin (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Potilastietojärjestelmään voi kuitenkin jäädä kirjaamatta joitakin tietoja hoitotyön kiireellisyyden vuoksi, joten potilastietojärjestelmästä saatava tieto voi siis olla puutteellista, ja huomioitava tuloksia tarkasteltaessa. 6.2 Tulokset Vajaaravitsemusta tai vajaaravitsemuksen riskiä ei ollut tunnistettu osastolla, sillä vajaaravitsemuksen riskin seulonnan teki tutkija kaikille tutkittaville. Vajaaravitsemuksen riskin seulonta

40 tehtiin keskimäärin 2,6 päivän kuluttua potilaan osastolle saapumisen jälkeen. Vajaaravitsemuksen riskiseulonta suositellaan tehtävän viimeistään toisena hoitopäivänä (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010), joten vajaaravitsemuksen riskin seulonta olisi pitänyt olla tehty tutkittaville ennen tutkimukseen osallistumista ja tutkijan tekemää seulontaa. Vajaaravitsemuksen ja sen riskin tunnistamisen sekä hoidon puutteellisuus on tullut esille myös muissa eurooppalaisissa tutkimuksissa (Kruizenga ym. 2003, Pirlich ym. 2006, Meijers ym. 2009c). Myös Suomessa vajaaravitsemuksen riskin seulontaa toteutetaan vielä vähän. Vajaaravitsemuksen riskissä oli 38 % gastrokirurgian osaston potilaista, joista yksi potilas oli vakavassa vajaaravitsemuksen riskissä. Vajaaravitsemuksen riskin on aiemminkin todettu olevan yleistä gastrokirurgisilla potilailla, sillä vajaaravitsemuksen riskissä on todettu olevan gastroenterologisista sairauksista kärsivistä jopa 58 % (Wilkens Knudsen ym. 2015). Laajan eurooppalaisen monikeskustutkimuksen mukaan vajaaravitsemuksen riskin on todettu olevan 30 % sairaalapotilailla, ja gastroenterologisten potilaiden vajaaravitsemuksen riskin on havaittu vaihtelevan 27 36 % välillä (Sorensen ym. 2008). KYSissä aiemmin tehdyn selvityksen mukaan gastrokirurgisista potilaista 10 % oli vajaaravitsemuksen riskissä (Orell-Kotikangas ym. 2014). Vajaaravitsemuksen riskin yleisyyden vaihtelu voidaankin mahdollisesti selittää diagnoosin ja potilasaineiston vaihtelun mukaan, esimerkiksi KYSissä tehdyssä aiemmassa tutkimuksessa osastoa ei ollut vielä yhdistetty toiseen osastoon. Lisäksi vajaaravitsemuksen riskin on aiemmin todettu olevan yleisintä syöpäpotilailla (Aldén 2008). Tässä tutkimuksessa vajaaravitsemuksen riskissä olevien yleisimmät diagnoosit olivat syöpä ja haiman sairaudet, joten on mahdollista että tämä vaikutti vajaaravitsemuksen riskin yleisyyteen tässä aineistossa. Vajaaravitsemuksen riskissä olevien painoindeksin todettiin olevan merkitsevästi alhaisempi (25,4±5,9; p < 0,05) kuin ei-riskissä (27,8±4,5) olevilla. Vajaaravitsemuksen riskissä olevilla on havaittu olevan alhaisempi painoindeksi myös muissa tutkimuksissa (Wilkens Knudsen ym. 2015). Vajaaravitsemuksen riskissä olevista 45 % oli kuitenkin liikapainoisia tai lihavia sekä ei-riskissä olevista 65 %. Vajaaravitsemus onkin myös aikaisemmin yhdistetty sekä alipainoon että ylipainoon (Jensen 2015, Tangvik ym. 2015), ja alipainon on todettu (BMI <18,5 kg/m 2 ) lisäävän vajaaravitsemuksen riskiä (Kondrup ym. 2003b). Ylipaino on siis myös yhdistetty vajaaravitsemuksen riskiin, ja ylipainon ja lihavuuden lisääntyessä on havaittu esiintyvän sarkopenista lihavuutta erityisesti iäkkäillä. Painon avulla tai ulkoisella olemuksella ei siis pelkästään voida ennustaa vajaaravitsemuksen riskiä. Hiljattain onkin kehitytty uusi menetelmä, joka tunnistaa sekä alipainon aiheuttaman että myös paremmin sarkopenisen lihavuuden eli ns. lihavan laihan aiheuttaman vajaaravitsemuksen riskin (Donini ym. 2014).

41 Vajaaravitsemuksen riskipotilaille yleisimmin tilattu ruoka oli perusruokavalio 34 % tai nestemäinen ruoka 28 %. Vajaaravitsemuksen riskipotilaiden ravinnonsaantia tulisi kuitenkin tehostaa REPRO-ruuan, täydennysravintovalmisteiden, letkuravitsemuksen tai parentaalisen ravitsemuksen keinoin (Lochs ym. 2006c, Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Runsasenergiaisen- ja proteiinisen ruuan onkin todettu vähentävän vajaaravitsemuksen riskiä (Hoekstra ym. 2011). Enteraalinen ravitsemus puolestaan vähentää komplikaatioita, erityisesti infektioita vajaaravitsemuksen riskipotilailla (Jie ym. 2010). Kuitenkin 6 %:lle potilaista oli tehty toimenpiteitä ravitsemustilan kohentamiseksi mm. runsasenergiaisen ja -proteiinisen ruokavalion, täydennysravintojuomien ja parenteraalisen ravitsemuksen avulla. Tehostettu ravitsemushoito ei ollut kuitenkaan täysin kohdentunut oikein, sillä RERPO-ruoka oli tilattu ainoastaan 3 %:lle vajaaravitsemuksen riskipotilaista ja 8 %:lle ei-riskipotilaista. Myös täydennysravintojuomia oli tarjottu vain 7 %:lle vajaaravitsemuksen riskipotilaalle ja 6 %:lle ei-riskipotilaista. Olisikin mielenkiintoista vielä selvittää, millä perusteella potilaiden ravitsemusta oli tehostettu, koska vajaaravitsemuksen riskiä ei ollut seulottu. Yhden potilaan ravitsemusta oli tehostettu alhaisen albumiinitason perusteella, mikä kävi ilmi loppulausunnosta ( Albumiiniarvo ollut matala, 21 g/litra, potilaalle aloitettu lisäravinteet ). Laajan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja meta-analyysin mukaan runsasproteiinisten täydennysravintovalmisteiden käyttö parantaa energian ja proteiinin saantia sekä nostaa painoa (Cawood ym. 2012). Ravitsemushoidon toteutumista ja vaikutuksia voidaankin seurata painon ja ruuankäytön avulla. Paino tulisi mitata vähintään kerran viikossa, ja vajaaravitsemuksen riskissä olevilla ainakin 2 kertaa viikossa (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Ruuankäyttöä voidaan puolestaan seurata silmämääräisesti tai ruuankäytön seurantalomakkeen avulla, ja näin voidaan arvioida riittävää ravinnonsaantia. Tärkeää tehostetussa ravitsemushoidossa on myös seurata täydennysravintojuomien käyttöä. Tässä tutkimuksessa vain 5 % potilaista oli punnittu sairaalan tullessa tai painoa oli seurattu. Potilaiden ruuan- ja täydennysravintovalmisteiden käyttöä ei myöskään ollut seurattu, joten ravitsemushoidon seuranta oli puutteellista. Yleisin jatkohoitopaikka oli koti, sillä 89 % potilaista kotiutettiin. Loppuarvioissa/-lausunnoissa 23 %:lla vajaaravitsemuksen riskipotilaista oli mainittu ravitsemuksesta. Loppuarvioihin anamneesiosuuteen ja jatkohoidon järjestämistä koskeviin tietoihin oli kirjattu mm. ravitsemuksen tehostamisesta ja millaista ruokaa saada syödä. Jonkin verran tehtyihin kirjauksiin voi vaikuttaa se, että henkilökuntaa oli etukäteen tiedotettu osastolla tehtävästä tutkimuksesta (LIITE

42 6). Lisäksi hoitohenkilökunta oli tietoinen, että jos potilas on vajaaravitsemuksen riskissä tutkija kirjaa toimintaohjeet potilastietojärjestelmään määräykset-osioon ja vakavassa riskissä olevat vaativat aina ravitsemusterapeutin konsultaatiota. Vajaaravitsemuksen riskin tunnistamiseksi ja ravitsemushoidon tehostamiseksi osaston käytäntöjä tulisikin kehittää esimerkiksi henkilökunnan lisäkoulutuksella. Kuopion yliopistollisen sairaalan kliinisen ravitsemuksen yksikössä onkin kehitteillä ravitsemushoidon verkkokoulutus henkilökunnalle. Vajaaravitsemuksen riskin tunnistamista ja ravitsemushoitoa voitaisiin myös kehittää vuosittaisilla auditoinneilla. Hollannissa on otettu käyttöön vuosittain toteutettava kansallinen vajaaravitsemuksen hoidon ongelmia mittaava auditointi, jossa mitataan vajaaravitsemuksen yleisyyttä, tunnistamista, hoitoa, hoidon laatua ja asenteita vajaaravitsemusta kohtaan. Tämän auditoinnin on havaittu vähentävän vajaaravitsemuksen yleisyyttä vuosina 2004 2007 (Meijers ym. 2009a). Ravitsemushoidon toimintaa ja laatua tulisikin suositusten mukaan seurata säännöllisesti, jotta sitä voidaan kehittää ja parantaa (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Yksi keino tähän on myös vuosittain järjestettävä maailmalaajuinen nutritionday. NutritionDay järjestetään kerran vuodessa, jolloin sairaaloilla ja muilla hoitolaitoksilla on mahdollisuus seurata ja myöhemmin vertailla ravitsemushoidon toteutumista, ja saadun raportin perusteella kehittää sitä (nutritionday worldwide; benchmark & monitor you nutritional care).

7 JOHTOPÄÄTÖKSET 43 Vajaaravitsemuksen riskiä ei ollut tunnistettu eikä hoidettu osastolla. Vajaaravitsemuksen riski on yleistä gastrokirurgisilla potilailla, erityisesti syöpäpotilailla ja haiman sairauksista kärsivillä. Vajaaravitsemuksen riskissä oleville oli yleisesti tilattu perusruoka tai nestemäinen REPRO-ruuan sijaan. Tämän tutkimuksen mukaan vajaaravitsemuksen riskin tunnistaminen ja ravitsemushoito ovat puutteellisia. Henkilökunnan koulutusta tarvitaan siis lisää vajaaravitsemuksen ja vajaaravitsemuksen riskin tunnistamiseksi ja hoitokäytäntöjen kehittämiseksi.

LÄHTEET 44 nutritionday worldwide; benchmark & monitor you nutritional care. Vienna, Austria/Europe: nutritionday worldwide http://www.nutritionday.org (luettu 11/26 2015). Aldén H. Syöpäpotilaiden aliravitsemusvaaran seulonta ja ravinnonsaannin tehostaminen hoidon alkuvaiheessa. Kuopio: Kuopion yliopisto 2008. Arends J, Bodoky G, Bozzetti F, Fearon K, Muscaritoli M, Selga G, van Bokhorst-de van der Schueren,M.A.E., von Meyenfeldt M, Zürcher G, Fietkau R, Aulbert E, Frick B, Holm M, Kneba M, Mestrom HJ, Zander A. ESPEN Guidelines on Enteral Nutrition: Non-surgical oncology. Clinical Nutrition 2006;25:245-259. Baldwin C, Spiro A, Ahern R, Emery PW. Oral nutritional interventions in malnourished patients with cancer: a systematic review and meta-analysis. J Natl Cancer Inst 2012;104:371-385. Baldwin C, Weekes CE. Dietary advice with or without oral nutritional supplements for disease-related malnutrition in adults. Cochrane Database Syst Rev 2011;(9):CD002008. doi:cd002008. BAPEN. The 'MUST' Explanatory Booklet: A Guide to the 'Malnutrition Universal Screening Tool' ('MUST') for Adults. Redditch, UK: the British Association for Parenteral and Enteral Nutrition 2003. Bozzetti F, Arends J, Lundholm K, Micklewright A, Zurcher G, Muscaritoli M. ESPEN Guidelines on Parenteral Nutrition: Non-surgical oncology. Clinical Nutrition 2009;28:445-454. Cawood AL, Elia M, Stratton RJ. Systematic review and meta-analysis of the effects of high protein oral nutritional supplements. Ageing Research Reviews 2012;11:278-296. Cederholm T, Bosaeus I, Barazzoni R, Bauer J, Van Gossum A, Klek S, Muscaritoli M, Nyulasi I, Ockenga J, Schneider SM, de van der Schueren MAE, Singer P. Diagnostic criteria for malnutrition An ESPEN Consensus Statement. Clinical Nutrition 2015;34:335-340. Correia M, Waitzberg DL. The impact of malnutrition on morbidity, mortality, length of hospital stay and costs evaluated through a multivariate model analysis. Clinical Nutrition 2003;22:235-239. Crook MA, Hally V, Panteli JV. The importance of the refeeding syndrome1. Nutrition 2001;17:632-637. Detsky AS, McLaughlin JR, Baker JP, Johnston N, Whittaker S, Mendelson RA, Jeejeebhoy KN. What is subjective global assessment of nutritional status? JPEN J Parenter Enteral Nutr 1987;11:8-13. Donini LM, Ricciardi LM, Neri B, Lenzi A, Marchesini G. Risk of malnutrition (over and under-nutrition): Validation of the JaNuS screening tool. Clinical Nutrition 2014;33:1087-1094. Feldblum I, German L, Bilenko N, Shahar A, Enten R, Greenberg D, Harman I, Castel H, Shahar DR. Nutritional risk and health care use before and after an acute hospitalization among the elderly. Nutrition 2009;25:415-420. Freijer K, Tan SS, Koopmanschap MA, Meijers JMM, Halfens RJG, Nuijten MJC. The economic costs of disease related malnutrition. Clinical Nutrition 2013;32:136-141. Fuhrman MP, Charney P, Mueller CM. Hepatic proteins and nutrition assessment. J Am Diet Assoc 2004;104:1258-1264.

45 Gheorghe C, Pascu O, Iacob R, Vadan R, Iacob S, Goldis A, Tantau M, Dumitru E, Dobru D, Miutescu E, Saftoiu A, Fraticiu A, Tomescu D, Gheorghe L. Nutritional risk screening and prevalence of malnutrition on admission to gastroenterology departments: a multicentric study. Chirurgia (Bucur) 2013;108:535-541. Gianotti L, Meier R, Lobo DN, Bassi C, Dejong CHC, Ockenga J, Irtun O, MacFie J. ESPEN Guidelines on Parenteral Nutrition: Pancreas. Clinical Nutrition 2009;28:428-435. Guest JF, Panca M, Baeyens J, de Man F, Ljungqvist O, Pichard C, Wait S, Wilson L. Health economic impact of managing patients following a community-based diagnosis of malnutrition in the UK. Clinical Nutrition 2011;30:422-429. Harris CL, Fraser C. Malnutrition in the institutionalized elderly: the effects on wound healing. Ostomy Wound Manage 2004;50:54-63. Haydock DA, Hill GL. Impaired wound healing in surgical patients with varying degrees of malnutrition. JPEN J Parenter Enteral Nutr 1986;10:550-554. Hebuterne X, Lemarie E, Michallet M, de Montreuil CB, Schneider SM, Goldwasser F. Prevalence of malnutrition and current use of nutrition support in patients with cancer. JPEN J Parenter Enteral Nutr 2014;38:196-204. Ho JWC, Wu AHW, Lee MWK, Lau S, Lam P, Lau W, Kwok SSS, Kwan RYH, Lam C, Tam C, Lee S. Malnutrition risk predicts surgical outcomes in patients undergoing gastrointestinal operations: Results of a prospective study. Clinical Nutrition 2015;34:679-684. Hoekstra JC, Goosen JHM, de Wolf GS, Verheyen CCPM. Effectiveness of multidisciplinary nutritional care on nutritional intake, nutritional status and quality of life in patients with hip fractures: A controlled prospective cohort study. Clinical Nutrition 2011;30:455-461. Jensen GL. Malnutrition and inflammation-"burning down the house": inflammation as an adaptive physiologic response versus self-destruction? JPEN J Parenter Enteral Nutr 2015;39:56-62. Jensen GL, Mirtallo J, Compher C, Dhaliwal R, Forbes A, Grijalba RF, Hardy G, Kondrup J, Labadarios D, Nyulasi I, Castillo Pineda JC, Waitzberg D. Adult starvation and disease-related malnutrition: A proposal for etiology-based diagnosis in the clinical practice setting from the International Consensus Guideline Committee. Clinical Nutrition 2010;29:151-153. Jie B, Jiang Z, Nolan MT, Efron DT, Zhu S, Yu K, Kondrup J. Impact of nutritional support on clinical outcome in patients at nutritional risk: A multicenter, prospective cohort study in Baltimore and Beijing teaching hospitals. Nutrition 2010;26:1088-1093. Jie B, Jiang Z, Nolan MT, Zhu S, Yu K, Kondrup J. Impact of preoperative nutritional support on clinical outcome in abdominal surgical patients at nutritional risk. Nutrition 2012;28:1022-1027. Kondrup J, Allison SP, Elia M, Vellas B, Plauth M, Educational and Clinical Practice Committee, European Society of Parenteral and Enteral Nutrition (ESPEN). ESPEN guidelines for nutrition screening 2002. Clin Nutr 2003a;22:415-421. Kondrup J, Rasmussen HH, Hamberg O, Stanga Z. Nutritional risk screening (NRS 2002): a new method based on an analysis of controlled clinical trials. Clinical Nutrition 2003b;22:321-336. Kruizenga HM, WIERDSMA NJ, VAN BOKHORST MAE, DE VAN DER SCHUEREN, HOLLANDER HJ, JONKERS-SCHUITEMA CF, VAN DER HEIJDEN E, MELIS GC, van Staveren WA. Screening of nutritional status in The Netherlands. Clinical Nutrition 2003;22:147-152.

46 Lim SL, Ong KCB, Chan YH, Loke WC, Ferguson M, Daniels L. Malnutrition and its impact on cost of hospitalization, length of stay, readmission and 3-year mortality. Clinical Nutrition 2012;31:345-350. Lochs H, Allison SP, Meier R, Pirlich M, Kondrup J, Schneider S, van den Berghe G, Pichard C. Introductory to the ESPEN Guidelines on Enteral Nutrition: Terminology, Definitions and General Topics. Clinical Nutrition 2006a;25:180-186. Lochs H, Dejong C, Hammarqvist F, Hebuterne X, Leon-Sanz M, Schütz T, van Gemert W, van Gossum A, Valentini L, Lübke H, Bischoff S, Engelmann N, Thul P. ESPEN Guidelines on Enteral Nutrition: Gastroenterology. Clinical Nutrition 2006b;25:260-274. Lochs H, Valentini L, Schütz T, Allison SP, Howard P, Pichard C, Anker SD, Arends J, Assis-Camilo ME, Berger MM, Berner YN, Berry E, Bodoky G, Bondolfi A, Bozzetti F, Braga M, Buehler E, Cabré E, Cano NJM, Cederholm T, Cicoira MA, Coti-Bertrand P, Dardai E, DeJong CHC, Deutz NEP, Druml W, Fearon K, Fiaccadori E, Furniss L, Grimble R, Hammarqvist F, Harsanyi L, Hébuterne X, Herbst B, Hiesmayr M, John M, Jolliet P, Jonkers-Schuitema C, Kazandjiev G, Körner U, Koller M, Kondrup J, Kreymann KG, Kyle UG, Laviano A, León-Sanz M, Ljungqvist O, Macallan D, MacFie J, Meguid MM, Meier R, Melchior JC, Messing B, Milinic N, Milne A, Muehlebach S, Muscaritoli M, Nitenberg G, Norman K, Ockenga J, Ödlund-Olin A, Oehmichen F, Palmblad J, Pap A, Pedersen PU, Page-Rodebjer M, Pertkievicz M, Pirlich M, Plauth M, Ponikowski P, Raguso C, Riggio O, Sauerwein HP, Schneider SM, Schols AMWJ, Schwenk A, Selga G, Sobotka L, Soeters P, Stanga Z, Tesinsky P, Toigo G, Van Bokhorst-de van der Schueren,M.A.E., Van den Berghe G, Van Gemert W, Van Gossum A, Volkert D, Von Meyenfeldt M, Weimann A, Wernerman J, Wheatley C. ESPEN Guidelines on adult enteral nutrition. Clinical Nutrition 2006c;25:177-360. Männistö S, Laatikainen T,Vartiainen E :Suomalaisten lihavuus ennen ja nyt. Tutkimuksesta tiivisti 4: 11/2012., Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki 2012. Marco J, Barba R, Zapatero A, Matía P, Plaza S, Losa JE, Canora J, García de Casasola G. Prevalence of the notification of malnutrition in the departments of internal medicine and its prognostic implications. Clinical Nutrition 2011;30:450-454. Meier R, Ockenga J, Pertkiewicz M, Pap A, Milinic N, MacFie J, Löser C, Keim V. ESPEN Guidelines on Enteral Nutrition: Pancreas. Clinical Nutrition 2006;25:275-284. Meijers JM, Candel MJ, Schols JM, van Bokhorst-de van der Schueren,M.A., Halfens RJ. Decreasing trends in malnutrition prevalence rates explained by regular audits and feedback. J Nutr 2009a;139:1381-1386. Meijers JM, Schols JM, van Bokhorst-de van der Schueren,M.A., Dassen T, Janssen MA, Halfens RJ. Malnutrition prevalence in The Netherlands: results of the annual dutch national prevalence measurement of care problems. Br J Nutr 2009b;101:417-423. Meijers JMM, Halfens RJG, van Bokhorst-de van der Schueren,Marian A.E., Dassen T, Schols JMGA. Malnutrition in Dutch health care: Prevalence, prevention, treatment, and quality indicators. Nutrition 2009c;25:512-519. Naber TH, Schermer T, de Bree A, Nusteling K, Eggink L, Kruimel JW, Bakkeren J, van Heereveld H, Katan MB. Prevalence of malnutrition in nonsurgical hospitalized patients and its association with disease complications. Am J Clin Nutr 1997;66:1232-1239. National Institute for Health and Care Excellence. Nutrition support for adults: oral nutrition support, enteral tube feeding and parenteral nutrition. NICE clinical guideline 32. London: National Institute for Health and Care Excellence 2006.

47 Norman K, Pichard C, Lochs H, Pirlich M. Prognostic impact of disease-related malnutrition. Clinical Nutrition 2008;27:5-15. Nuutinen O, Siljamäki-Ojansuu U, Peltola T. Vajaaravitsemuksen riskin seulonta. Suomen lääkärilehti - Finlands läkartidning 2010;65:3605-3608. Orell-Kotikangas H, Antikainen A, Pihlajamäki J. Sairaalapotilaan vajaaravitsemuksen havaitseminen ja hoito. Duodecim 2014;130:2231-2238. Pirlich M, Schütz T, Kemps M, Luhman N, Minko N, Lübke HJ, Rossnagel K, Willich SN, Lochs H. Social risk factors for hospital malnutrition. Nutrition 2005;21:295-300. Pirlich M, Schütz T, Norman K, Gastell S, Lübke HJ, Bischoff SC, Bolder U, Frieling T, Güldenzoph H, Hahn K, Jauch K, Schindler K, Stein J, Volkert D, Weimann A, Werner H, Wolf C, Zürcher G, Bauer P, Lochs H. The German hospital malnutrition study. Clinical Nutrition 2006;25:563-572. Planas M, Audivert S, Pérez-Portabella C, Burgos R, Puiggrós C, Casanelles JM, Rosselló J. Nutritional status among adult patients admitted to an university-affiliated hospital in Spain at the time of genoma. Clinical Nutrition 2004;23:1016-1024. Pohju A, Mäkitie A, Orell-Kotikangas H. MON-PP144: Nutritional Risk is Associated with Worse Outcome in Finnish Adult Hospital Patients. Clinical Nutrition 2015;34, Supplement 1:S181. Rey-Ferro M, Castaño R, Orozco O, Serna A, Moreno A. Nutritional and immunologic evaluation of patients with gastric cancer before and after surgery. Nutrition 1997;13:878-881. Rubenstein LZ, Harker JO, Salva A, Guigoz Y, Vellas B. Screening for undernutrition in geriatric practice: developing the short-form mini-nutritional assessment (MNA-SF). J Gerontol A Biol Sci Med Sci 2001;56:M366-72. Saarnio J, Pohju A, Ahtola H. Enteraalisen ravitsemuksen aiheet ja toteuttaminen. Duodecim 2014;130:2239-2244. Schneider SM, Veyres P, Pivot X, Soummer AM, Jambou P, Filippi J, van Obberghen E, Hebuterne X. Malnutrition is an independent factor associated with nosocomial infections. Br J Nutr 2004;92:105-111. Shahin ESM, Meijers JMM, Schols JMGA, Tannen A, Halfens RJG, Dassen T. The relationship between malnutrition parameters and pressure ulcers in hospitals and nursing homes. Nutrition 2010;26:886-889. Söderström L, Rosenblad A, Adolfsson ET, Saletti A, Bergkvist L. Nutritional status predicts preterm death in older people: A prospective cohort study. Clinical Nutrition 2014;33:354-359. Sorensen J, Kondrup J, Prokopowicz J, Schiesser M, Krahenbuhl L, Meier R, Liberda M, EuroOOPS study group. EuroOOPS: an international, multicentre study to implement nutritional risk screening and evaluate clinical outcome. Clin Nutr 2008;27:340-349. Tangvik RJ, Tell GS, Guttormsen AB, Eisman JA, Henriksen A, Nilsen RM, Ranhoff AH. Nutritional risk profile in a university hospital population. Clinical Nutrition 2015;34:705-711. Ukkola O. Refeeding-oireyhtymä: salakavala yllättäjä aliravitsemuksen hoidossa. Duodecim 2007;123:807-811. Uusitupa M, Mutanen M,Aro A :Ravitsemustiede., Duodecim, Helsinki 2014.

48 Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Ravitsemushoito: suositus sairaaloihin, terveyskeskuksiin, palvelu- ja hoitokoteihin sekä kuntoutuskeskuksiin. Helsinki: Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010. Vellas B, Guigoz Y, Garry PJ, Nourhashemi F, Bennahum D, Lauque S, Albarede J. The mini nutritional assessment (MNA) and its use in grading the nutritional state of elderly patients. Nutrition 1999;15:116-122. White JV, Guenter P, Jensen G, Malone A, Schofield M, Academy Malnutrition Work Group, A.S.P.E.N. Malnutrition Task Force, A.S.P.E.N. Board of Directors. Consensus statement: Academy of Nutrition and Dietetics and American Society for Parenteral and Enteral Nutrition: characteristics recommended for the identification and documentation of adult malnutrition (undernutrition). JPEN J Parenter Enteral Nutr 2012;36:275-283. Wild T, Rahbarnia A, Kellner M, Sobotka L, Eberlein T. Basics in nutrition and wound healing. Nutrition 2010;26:862-866. Wilkens Knudsen A, Naver A, Bisgaard K, Nordgaard-Lassen I, Becker U, Krag A, Slinde F. Nutrition impact symptoms, handgrip strength and nutritional risk in hospitalized patients with gastroenterological and liver diseases. Scand J Gastroenterol 2015;50:1191-1198.

LIITTEET LIITE 1 (1/2)

LIITE 1 (2/2)

LIITE 2 (1/2)

LIITE 2 (2/2)

1.4.2015 LIITE 3 (1/3) TIEDOTE VAJAARAVITSEMUKSEN SEULONTA -OPINNÄYTETUTKIMUKSESTA Vajaaravitsemuksen tunnistaminen, hoito, hoidon seuranta ja tiedonsiirto jatkohoitopaikkaan KYSissä Pyyntö osallistua tutkimukseen Teitä pyydetään mukaan tutkimukseen, jossa kartoitetaan vajaaravitsemuksen yleisyyttä, hoitoa, hoidon seurantaa ja tiedonsiirtoa jatkohoitopaikkaan. Tämä tiedote kuvaa tutkimusta ja Teidän osuuttanne siinä. Perehdyttyänne tähän tiedotteeseen Teille järjestetään mahdollisuus esittää kysymyksiä tutkimuksesta, jonka jälkeen Teiltä pyydetään suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Tutkimus suoritetaan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikön kanssa. Tutkimuksesta vastaavat laillistetut ravitsemusterapeutit Anne Antikainen ja Jaana Torpström sekä apulaisprofessori, laillistettu ravitsemusterapeutti Ursula Schwab. Tutkimukselle on myönnetty KYSin organisaatiolupa. Vapaaehtoisuus Tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja voitte keskeyttää tutkimuksen koska tahansa. Tutkimuksesta kieltäytyminen tai sen keskeyttäminen ei vaikuta millään tavalla hoitoonne tai potilas-lääkäri-suhteeseenne. Mikäli keskeytätte tutkimuksen, keskeyttämiseen mennessä Teistä kerätyt tiedot käytetään osana tutkimusaineistoa, ellette sitä kiellä. Tutkimuksen tarkoitus Tämän opinnäytetutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka yleistä vajaaravitsemus on, kuinka hyvin se tunnistetaan ja miten sitä hoidetaan. Tutkimuksessa selvitetään myös, onko vajaaravitsemuksen hoitoa seurattu ja tiedonsiirtoa vajaaravitsemuksesta jatkohoitopaikkaan. Tutkimukseen otetaan mukaan 30 50 tutkittavaa kultakin tutkimukseen osallistuvalta KYSin osastolta. Tutkimustulosten perusteella tavoitteena on kehittää potilaiden ravitsemushoitoa. Tutkimuksen kulku Tutkittavista täytetään NRS2002- (Nutritional Risk Screening-2002) tai SGA (Subjective Global Assessment) -vajaaravitsemuksen riskin seulontalomake. SGA-lomake täytetään dialyysipotilaista. NRS2002-menetelmässä vajaaravitsemusriskiä arvioidaan ravitsemustilan, sairauden vaikeuden ja potilaan iän perusteella. SGA-seulontamenetelmässä ravitsemustila arvioidaan potilaan painohistorian, ravinnon saannin ja maha-suolikanavan oireiden avulla.

LIITE 3 (2/3) Näiden lisäksi tarkastellaan myös mahdollisia vajaaravitsemuksen aiheuttamia muutoksia (ihonalaisen rasvan ja lihasmassan väheneminen). Ihonalaisen rasvan ja lihasmassan arviointia varten tutkittava on alusvaatteisillaan. Lisäksi potilashaastattelulla sekä potilastietojärjestelmästä ja ruoantilausohjelmasta kerätään tietoa tutkittavan painosta, painohistoriasta, laboratorioarvoista, diagnoosista, ruokavaliosta, hoidosta ja hoidon seurannasta. Tutkittavien paino mitataan osana tutkimusta. Tutkimuksen mahdolliset hyödyt Jos vajaaravitsemusseulan perusteella olette vajaaravitsemuksen riskissä tai vajaaravittu, se merkitään teidän potilastietojärjestelmään ja ravitsemushoitoanne tehostetaan osaston käytännön mukaisesti. Tutkimus auttaa selvittämään vajaaravitsemuksen riskin ja seulonnan yleisyyttä KYSissä. Tutkimuksesta saatavia tietoja käytetään KYSin ravitsemushoitokäytäntöjen kehittämiseen. Tutkimuksesta mahdollisesti aiheutuvat haitat ja epämukavuudet Tutkimukseen ei liity riskejä eikä haittaa. Tietojen luottamuksellisuus, säilytys ja tietosuoja Teistä kerättyä tietoa ja tutkimustuloksia käsitellään luottamuksellisesti henkilötietolain edellyttämällä tavalla. Tutkimushenkilöille annetaan tutkimusnumerot, jolloin vain tutkimuksen vastuuhenkilöllä on mahdollisuus yhdistää tulokset ja henkilöt. Tietoja säilytetään kliinisen ravitsemuksen yksikössä, eikä niitä anneta tutkimuksen ulkopuolisille henkilöille. Tutkimustulokset analysoidaan ja raportoidaan ryhmätasolla, eikä yksittäisten tutkittavien tunnistaminen ole mahdollista. Tutkimuksessa kerättyjä tietoja ei lähetetä muualle. Tutkimuksen kustannukset ja rahoitus Tutkimukseen osallistumisesta ei makseta palkkiota. Tutkimus toteutetaan osana Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) kliinisen ravitsemuksen yksikön kehittämistyötä. Tutkittavien vakuutusturva Tutkittavat on vakuutettu henkilövahinkojen osalta KYSin potilasvahinkovakuutuksesta. Tutkimustuloksista tiedottaminen Tulokset julkaistaan terveystieteiden maisterin opinnäytetutkielmina Itä-Suomen yliopiston sähköisessä julkaisujärjestelmässä.

Lisätiedot LIITE 3 (3/3) Mikäli haluatte lisätietoja tutkimukseen liittyen pyydämme ottamaan yhteyttä ravitsemustieteen opiskelijaan: Karoliina Salminen, puh. 0405400675, sähköposti:krln.salminen@gmail.com Katja Mäkelä, puh. 0405398370, sähköposti: katjamak@student.uef.fi Milka Virtanen, puh. 0505759411, sähköposti: milkavir@student.uef.fi Tutkijoiden yhteystiedot Anne Antikainen, laillistettu ravitsemusterapeutti puh. (017 173142), sähköposti: annemaarit.antikainen@kuh.fi Jaana Torpström, laillistettu ravitsemusterapeutti puh. 044 7113143, sähköposti: jaana.torpstrom@kuh.fi Kliinisen ravitsemuksen yksikkö, KYS Ursula Schwab, apulaisprofessori puh. 029 4454528, sähköposti: ursula.schwab@uef.fi Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Itä-Suomen yliopisto

Kuopion yliopistollinen sairaala, kliinisen ravitsemuksen yksikkö LIITE 4 (1/2) Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus SUOSTUMUS TUTKIMUKSEEN Teemme tutkimusta vajaaravitsemuksen seulonnasta, tunnistamisesta, hoidosta ja tiedon siirtymisestä jatkohoitopaikkaan KYSissä. Minua on pyydetty osallistumaan yllämainittuun tieteelliseen tutkimukseen, jonka tarkoituksena on selvittää vajaaravitsemusriskiä, vajaaravitsemuksen tunnistamista ja seulontaa, hoitoa ja tiedon siirtoa jatkohoitopaikkaan. Olen lukenut ja ymmärtänyt saamani kirjallisen tutkimustiedotteen. Tiedotteesta olen saanut riittävän selvityksen tutkimuksesta ja sen yhteydessä suoritettavasta tietojen keräämisestä, käsittelystä ja luovuttamisesta. Tiedotteen sisältö on kerrottu minulle myös suullisesti, minulla on ollut mahdollisuus esittää kysymyksiä ja olen saanut riittävän vastauksen kaikkiin tutkimusta koskeviin kysymyksiini. Tiedot antoi / / 20. Minulla on ollut riittävästi aikaa harkita osallistumistani tutkimukseen. Olen saanut riittävät tiedot oikeuksistani, tutkimuksen tarkoituksesta ja sen toteutuksesta sekä tutkimuksen hyödyistä ja riskeistä. Minua ei ole painostettu eikä houkuteltu osallistumaan tutkimukseen. Ymmärrän, että osallistumiseni on vapaaehtoista. Olen selvillä siitä, että voin peruuttaa tämän suostumukseni koska tahansa syytä ilmoittamatta eikä peruutukseni vaikuta kohteluuni tai saamaani hoitoon millään tavalla. Tiedän, että tietojani käsitellään luottamuksellisesti eikä niitä luovuteta sivullisille. Lopulliset tutkimustulokset raportoidaan ryhmätasolla, eikä yksittäisten tutkittavien tunnistaminen ole mahdollista. Olen tietoinen siitä, että mikäli keskeytän tutkimuksen, minusta keskeyttämiseen mennessä kerättyjä tietoja käytetään osana tutkimusaineistoa ellen sitä kiellä. Suostun vajaaravitsemusseulontaan: Kyllä Ei Suostun siihen, että tutkimuksen tekijät voivat tarkastella tutkimukseen liittyviä potilastietoja: Kyllä Ei Suostun siihen, että antamiani tietoja terveydentilastani ja sairauksistani voidaan käyttää tässä tutkimuksessa: Kyllä Ei

LIITE 4 (2/2) Allekirjoituksellani vahvistan osallistumiseni tähän tutkimukseen ja suostun vapaaehtoisesti tutkimushenkilöksi. Tutkittavan nimi Tutkittavan syntymäaika Tutkittavan osoite Päivämäärä Allekirjoitus Suostumus vastaanotettu Ravitsemustieteen opiskelija Päivämäärä Allekirjoitus (Suostumuksen vastaanottaja) Alkuperäinen allekirjoitettu tutkittavan suostumus sekä kopio tutkimustiedotteesta jäävät kliinisen ravitsemuksen yksikön arkistoon. Tutkimustiedote ja kopio allekirjoitetusta suostumuksesta annetaan tutkittavalle.

LIITE 5

LIITE 6