Ympäristölautakunta 107 05.11.2013 Motocross- ja enduroradan ympäristölupa / Asikkalan moottorikerho ry 37/11.01.03/2013 YMPLTK 107 5.11.2013 Asia Asikkalan moottorikerho ry on toimittanut ympäristölautakunnalle ympäristölupahakemuksen, joka koskee motocross- ja endurorataa. Toiminta sijoittuu tiloille Tulliportti (16-421-20-12) ja Välkky (16-421-11-27). Asikkalan moottorikerho ry anoo samalla ympäristölupamaksun kohtuullistamista. Hakija Asikkalan moottorikerho ry Halkoniementie 22 17200 Vääksy Yhteyshenkilö: Jari Sivula, puh. 040 417 0080, etunimi.sukunimi@ku-pelastus.fi Luvan hakemisen peruste ja toimivaltainen lupaviranomainen Ympäristönsuojelulain 28 :n 1. momentti sekä ympäristönsuojeluasetuksen 7 :n kohta 12 c (ulkona sijaitseva moottoriurheilurata). Toiminnalle on kehotettu hakemaan ympäristölupa. Toimivaltainen lupaviranomainen on kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jona toimii Asikkalan kunnan ympäristölautakunta. Asian vireille tulo Hakemus on saapunut 26.2.2013. Hakemusta on täydennetty 19.7.2013. Alueen kaavoitustilanne ja muut luvat Alueella ei ole yleis- tai asemakaavaa. Maakuntakaavassa alue on merkitty lentoliikenteen alueeksi (LL). Alue on merkitty myös melualueeksi (me) sekä erityiseksi pohjavedensuojelualueeksi (pve). Toiminta si joit tuu osit tain arvokkaalle harjualueelle (ge). Alueen vie ressä on käy tös tä pois tet tu jätteenkäsittelyalue (EJm). Toiminnalla ei ole muita lupia. Toiminnan kuvaus ja toiminta-aika
Alueella on pieni, kapea motocross-rata pituudeltaan n. 1000 m sekä junioreille tarkoitettu rata pituudeltaan n. 400 m. Motocrossradan vieressä on lisäksi n. 800 m enduropolkuja. Alueen on tarkoitus mahdollistaa kyseisten lajien harjoittelu. Alu eel la ei ole tar koi tus järjes tää ki so ja. Käyt täjä määrä on tällä hetkellä noin 70 henkilöä. Radan käyttöajat ovat ma-pe klo 9.00-21.00 ja la-su klo 10.00-19.00. Sijaintipaikka ja ympäristö Rata sijoittuu Vesivehmaan lentokentän länsipään jatkeeksi Lentokentäntien vasemmalle puolelle ja sijoittuu lähes kokonaan monttuun. Radan ja lentokentän väliin sijoittuu Vääksyn Urheiluautoilijat ry:n moottoriurheilurata. Toiminta sijoittuu Vesivehmaankankaan (0401603) vedenhankinnan kan nal ta tärkeällä pohjavesialueella (pohjavesialueluokka I). Pohjavesialueella on Asikkalan kunnan Pyörönsuon vedenottamo, joka on poistettu käytöstä. Vedenottamolle ei ole määritelty suoja-aluetta, eikä sitä ole suunniteltu otettavaksi käyttöön. Vesivehmaan osayleiskaavaa laadittaessa on alueelta teh ty liito-orava- ja kangasvuokkoselvitys. Radan koillispuolella on todettu kangasvuokon kasvupaikka. Kyseinen kasvupaikka ei kuitenkaan ole rata-alueella. Rata-alueen läheisyydessä ei ole selvityksen mukaan havaittu liito-oravia. Lähin asutus sijaitsee hakemuksen mukaan noin puolen kilometrin pääs sä ra das ta Ve si vehmaantien varressa. Vesivehmaan osayleiskaa vaa laa dit taes sa teetettiin ampumaradan, moottoriratojen ja lento kentän melu sel vitys. Selvityksen mukaan enduroradan melualueella sijait see muu tamia asuinkiinteistöjä. Lähimmät asunnot sijaitsevat alle 200 metrin etäisyydellä enduropolusta. Melualue ulot tuu ka uim mil laan lä hes 400 met rin päähän rata-alueesta. Suunnitellut toimet ympäristövaikutusten vähentämiseksi Melun etenemisen estää motocross-radan sijoittuminen lähes kokonaisuudessaan notkelmaan, sekä runsas puusto radan ja Vesivehmaan tien välissä. Enduropolut sijoittuvat lähemmäksi tietä ja maastossa motocross-rataa korkeammalle, mutta käyttäjämäärät ovat ker hon edustajan mukaan vain viidennes motocross-radan käyttäjämääristä. Ympäristövahinkojen estämiseksi rata-alueella on huoltomaton käyttöpakko. Mattoon imeytyy mahdolliset öljytipat. Radalla ei tehdä huoltoja, korjauksia eikä pesuja. Tankkausta saatetaan tehdä pienissä mää rin huol to ma ton päällä. Toiminnassa syntyvät jätteet ja niiden käsittely Toiminnassa ei synny jätteitä.
Toiminnassa syntyvät päästöt Toiminnasta ei hakijan käsityk sen mukaan synny haitallisia ympäristö vaikutuksia terveyteen tai luonnonolosuhteisiin. HAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta kuuluttaminen ja tiedottaminen Hakemuksesta on kuulutettu kunnan ilmoitustaululla 2.5.-1.6.2013 sekä Päijät-Häme -lehdessä 2.5.2013. Naapureille hakemuksesta on tiedotettu kirjeellä. Muistutukset Hakemuksesta jätettiin kaksi muistutusta. Ulrike Salmela esittää muistutuksessaan seuraavaa: "Rata sijoittuu erittäin mäkiseen maastoon. Sen Urajärven tiehen rajoittuva osio nousee tien tasolle suoden suoran äänenkantaman ja talvella myös näköyhteyden pihallemme. Asikkalan kunnan tekemä melututkimus on antanut talollemme kantavan melutason arvoksi 55-60 db. Mittaamattakin voi paikan päällä todeta äänenvoimakkuuden intensiivisyyden. Ko. rata on ollut harjoittelijoiden käytössä jo useamman vuoden. Meluhaitta ei aiemmin ole ollut näin merkittävä ennen kuin välimaasto on erilaisten toimenpitein karsiutunut puustosta ja aluskasvillisuudesta. Nykyinen Harttusentien levennys on avannut suoran ääniyhteyden harjoittelurataan, samoin välimaaston metsän hoitotoimenpiteet ovat mahdollistaneet äänen välittymisen kotiimme. Ehdotan, että radan Urajärventiehen rajoittuva uran linjaus tarkistetaan. Tutkittava myös kuinka välimaastossa kasvillisuudelle voitaisiin antaa mahdollisuus tuuhistua. Yllämainitut toimenpiteet alentaisivat desibelit aikaisempien vuosien tasolle. Ehdotan myös, että Asikkalan ympäristönsuojeluelin ottaisi jatkossa huolekseen alueen melutason kehittymisen säännöllisin tutkimuksin. Alueelle on keskittynyt runsaasti melua aiheuttavia kohteita joiden yhteisvaikutus kasvaessaan melun luojina jo vaarantaa viihtyisyyttä." Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö esittää muistutuksessaan seuraavaa: "Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö esittää, että motocross-radan tuleva ympäristölupa olisi johdonmukaisesti samantyyppinen kuin lentokentän vastaava lupa ja siinä on siksi huomioitu vähintään samat,
seuraavassa esitetyt seikat: - moottorimelu ja radan toiminta-ajat - öljyjen ja kemikaalien käsittely, varastointi ja sallitut määrät - roskaamisen välttäminen ja alueen siivous - pohjavedet ja näytteenottovelvoite - tapahtumista ilmoittaminen vuosittain ympäristötoimelle - ympäristölupa koskee kaikkea motocross-rataan tukeutuvaa toimintaa eikä ole rajattu maantieteellisesti esim. tonttirajoihin. Lisäksi esitämme näkemyksenämme: - Motocross-radan mahdolliset kilpailut tai muut tapahtumat eivät saa tukkia tai ruuhkauttaa lentopaikalle menevää liittymätietä, jossa jat kuva esteetön liikkuminen on tärkeää lentopaikan toiminnan ja mah dollisen pelastustoiminnan vuoksi. - Liittymätie on Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiön rakentama ja hoitama. Mikäli tulevaisuudessa tien hoitoon ja hallintoon tehdään muutoksia nykyisestä (esim. perustamalla hoitokunta) on siihen motocross-radan ylläpitäjänkin osallistuttava. Muutoin ei Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiöllä ole huomautettavaa motocross-radan ympäristölupahakemukseen. Pidämme järkevänä samantyyppisten urheilu-, harrastus ja myös mahdollisten ammatillisten toimintojen keskittämistä alueellisesti ja näiden toimintamahdollisuuksien turvaamista soveltuvilla kaava- ja ympäristöluparatkaisuilla." Lausunnot Hakemuksesta on pyydetty lausuntoa Hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselta (ELY-keskus). Hämeen ELY-keskus toteaa täydennetystä lupahakemuksesta antamassaan lausunnossa seuraavaa: "Hakemuksen mukaan toiminnasta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Radalla ei saa huoltaa eikä pestä ajoneuvoja ja ne on tankattava ja säilytettävä huoltomaton päällä. Hämeen ELY-keskus katsoo, että moottoriradan toiminta on mahdollista järjestää niin, että siitä ei aiheudu pohjaveden pilaantumisen vaaraa ja siltä osin luvan myöntämiselle ei ole esteitä. Toiminnanharjoittajan on tarkkailtava pohjaveden laatua pohjaveden virtaussuuntaan nähden radan alapuolella. Tarkkailu voidaan järjestää yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa." Tarkastukset Alueelle on tehty tarkastus 25.10.2013. Tarkastuksella käytiin läpi hakemuksen mukainen toiminta, hakemuksesta jätetyt muistutukset ja Hä meen ELY-kes kuksen hakemuksesta antama lausunto.
Valmistelija/lisätietoja Ehdotus: vs. ympäristönsuojelusihteeri Mikko Sokura puh. 044 778 0277, säh kö pos ti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Asikkalan kunnan ympäristölautakunta myöntää Asikkalan mottorikerho ry:lle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan moottoriradalle tiloille Tulliportti (16-421-20-12) ja Välkky (16-421-11-27). Moottoriradalle myönnetyn ympäristöluvan edellytyksenä on, että toiminta tapahtuu täydennetyn hakemuksen ja seuraavien lupamääräysten mukaisesti: Lupamääräykset: 1. Motocross- ja endurorata-alueella ajoharjoittelu on sallittu arkisin klo 9.00-20.00, lauantaisin klo 10.00-20.00 ja sunnuntaisin klo 12.00-20.00. Arki- ja juhlapyhinä ajoharjoittelu on kielletty. (YSL 4, 43 ) 2. Toiminnasta ja siihen liittyvästä liikenteestä aiheutuva päivittäinen ekvivalenttinen melutaso ei saa ylittää 55 db(a) päivällä (klo 7-22) lähimpien asuintalojen pihamaalla. Loma-asuntoalueilla ekvivalenttinen melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 db(a). Melutason ylittyessä on toiminnanharjoittajan ryhdyttävä toimenpiteisiin melu haitan vä hentämiseksi. Alueella ei saa ajaa ajoneuvoilla, jotka eivät täytä säännösten mukaisia meluvaatimuksia. (YSL 4, 5, 43, VNp 993/1992) 3. Alueella ei saa säilyttää polttoainetta eikä muitakaan kemikaaleja. Alueella ei saa huoltaa eikä pestä ajoneuvoja. Ajoneuvot on tankattava ja säilytettävä huoltomaton päällä. (YSL 4, 5, 7, 8 ja 43 ) 4. Toiminnassa syntyvät jätteet ja mahdolliset ongelmajätteet tulee toimittaa asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Rata-alue ja sen ympäristö on pidettävä siistinä. (YSL 43 ja 45 ) 5. Toiminnan olennaisesta muuttamisesta, lopettamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta on ilmoitettava Asikkalan kunnan ympäristölautakunnalle. Toiminnan päätyttyä on alue siistittävä, tarpeettomat rakenteet poistettava ja tehtävä tarpeelliset maaperän kunnostustoimenpiteet alueen saattamiseksi tulevaa käyttötarkoitusta vastaavaan kuntoon. (YSL 7, 43, 81, 83 ja 90, YSA 30 ) 6. Poikkeuksellisista päästöistä, häiriötilanteista, vahingoista ja onnettomuuksista, joista saattaa aiheutua merkittäviä päästöjä ympäristöön, on viipymättä ilmoitettava Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle ja Asikkalan ympäristötoimelle. Toiminnanharjoittajan on häiriötilanteen sattuessa ryhdyttävä välittömästi asianmukaisiin toimenpiteisiin häiriön poistamiseksi ja vahingon torjumiseksi. Toiminnanharjoittajan tulee huolehtia siitä, että lupapäätöksessä annetut ohjeet ja vaatimukset annetaan tiedoksi kaikille aluetta käyttäville henkilöille. (YSL 5, 43, 62, 76, YSA 30 )
7. Toiminnanharjoittajan on tarkkailtava pohjaveden laatua pohjaveden virtaussuuntaan nähden radan alapuolelta. Tarkkailu voidaan järjestää yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa. (YSL 5, 46 ) 8. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa alueen käytöstä ja huoltotoimenpiteistä. Asikkalan ympäristölautakunnalle on toimitettava vuosittain seuraavan vuoden loppuun mennessä vuosiyhteenveto sisältäen radan käyttömäärän, merkittävät häiriöt, muutokset ja huoltotoimenpiteet sekä pohjaveden tarkkailutulokset. (YSL 4, 5, 83 ) Asetuksen noudattaminen Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräyksiä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkastamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. (YsL 56 ) Lupaharkinnan perusteet Toimittaessa hakemuksen ja lupamääräysten mukaisesti hakemuksessa esitetty toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset, eikä toiminnasta aiheudu vaaraa terveydelle tai ympäristölle, eikä toiminnan sijoittamisesta kyseiselle paikalle voi katsoa aiheutuvan eräistä naapuruussuhteista annetun lain tarkoittamaa kohtuutonta haittaa. Lupamääräysten perustelut Määräyksillä 1 ja 2 vähennetään lähimmille häiriintyville kohteille toiminnasta aiheutuvaa meluhaittaa. Määräyksillä 3 ja 4 varmistetaan, ettei toiminnasta aiheudu maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Lisäksi määräyksellä 4 ohjataan jätteitä asianmukaiseen käsittelyyn sekä ehkäistään ympäristön roskaantumista. Määräyksellä 5 annetaan toiminnan lopettamisen jälkeisiä velvotteita ja varmistetaan, että alueelle ei jätetä toiminnan loputtua jätteitä. Määräys 6 on annettu mahdollisen ympäristövahingon torjunnan varmistamiseksi ja valvonnan tehostamiseksi. Lisäksi määräyksellä varmistetaan tiedonkulku toiminnanharjoittajan ja alueen käyttäjien välillä. Määräyksen 7 mukaisella pohjavesiseurannalla havaitaan toiminnan mahdolliset vaikutukset pohjaveteen mahdollisimman aikaisessa vai hees sa. Määräykset 5 ja 8 ovat tarpeen ympäristöluvan valvonnan ja mahdollisen muutostarpeen varalta. Annettujen lausuntojen ja muistutusten huomioiminen
Hämeen ELY-keskuksen lausunto on huomioitu lupapäätöksessä ja lupamääräyksissä. Lausunnossa esitetyn mukaisesti lupamääräyksissä on velvoitettu pohjavedenlaadun seurantaan. Ulrike Salmelan muistutuksessa tuotiin esille huoli toiminnan aiheuttamasta melusta. Muistutus on huomioitu lupamääräyksessä 2. Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiön muistutuksessaan esittämä toive siitä, että motocross-radan ympäristölupa olisi johdonmukaisesti samantyyppinen velvoitteineen kuin lentokentän ympäristölupa on huomioitu lupamääräyksin. Tien kunnossapitoon ja tieturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä ei ole voitu käsitellä ympäristöluvassa. Ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa voidaan antaa ainoastaan lain 7. luvussa tarkoitettuja määräyksiä, jotka koskevat ympäristön pilaantumisen torjuntaa, jätehuoltoa ja toiminnan tarkkailua. LUPAPÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ Lupapäätös annetaan julkipanon jälkeen 8.11.2013. LUVAN VOIMASSAOLO Tämä lupapäätös on voimassa toistaiseksi. Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on toimitettava Asikkalan ympäristölautakunnalle viimeistään 31.12.2023. Hakemuksessa tulee esittää tiedot toiminnassa ja lähiympäristössä tapahtuneista muutoksista. (YSL 55 ) SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän lupapäätöksen käsittelystä peritään Asikkalan kunnan voimassa olevan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesti 1522,50 euroa. Taksan 3 :n mukaista ulkona sijaitsevan moottoriradan käsittelymaksua on kohtuullistettu taksan 10 :n mukaisesti siten, että maksu on suuruudeltaan 50 % 3 :n mukaisesta maksusta. MUUTOKSENHAKU Päätökseen voidaan hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusaika on 30 vrk päätöksen antamisesta, antopäivää lukuunottamatta. Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Valitusosoitus päätöksen liitteenä. PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakija
Tiedoksi Hämeen ELY-keskus Ulrike Salmela Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla ja lehdissä Tieto päätöksestä julkaistaan Asikkalan kunnan ilmoitustaululla ja Päijät-Häme -lehdessä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.