Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.



Samankaltaiset tiedostot
KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Valaistussaneeraus tapahtui kesä syyskuussa Mittaukset ja kyselyt toteutettiin maalishuhtikuussa 2007 ja tammi helmikuussa 2008.

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

TOIMISTOJEN KOETUT ÄÄNIOLOSUHTEET - KYSELYTUTKIMUSTEN YHTEENVETO. Annu Haapakangas, Riikka Helenius, Esko Keskinen* ja Valtteri Hongisto

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

TAYS Acutan sisäympäristön parannustutkimuksen tuloksia Interventiotutkimus TAYS ACUTA

Hoitohenkilökunnan kokemukset sisäympäristöstä Tampereen yliopistosairaassa

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN TOIMIVUUDEN YHTEYS TYÖYMPÄRISTÖTYYTYVÄISYYTEEN AVOTOIMISTOISSA

SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN

Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus

KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ. Tiivistelmä

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat

Hyvinvointia työstä. Kosteusvaurioselvityksiä tekevien työntekijöiden hyvinvointi ja altistuminen. Pirjo Jokela ylilääkäri, Työterveyslaitos

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Migreeni ja työelämän triggerit

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Työelämään sijoittuminen

Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työolotutkimus Tiedotustilaisuus

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla. Jari Auronen, KTM

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Varhainen tuki, VaTu. - Toimintamalli työkyvyn heiketessä

AVO- JA KOPPIKONTTORIN ÄÄNIYMPÄRISTÖJEN SUBJEKTIIVINEN JA OBJEKTIIVINEN TARKASTELU

Toimistohuoneiden välisen ääneneristyksen ja taustamelutason vaikutus työtehokkuuteen

Huonon akustiikan, korkean lämpötilan ja vähäisen ilmanvaihdon vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen avotoimistossa

Huoneakustiikan yhteys koettuun meluun avotoimistoissa

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

KOKEMUKSET MONITILATOIMISTOSTA SEURANTATUTKIMUS KAHDELLA TYÖPAIKALLA

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

Työelämään sijoittuminen

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ

Mitä sisäilmaoireet ovat?

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

Työelämään sijoittuminen

Savonlinnan kaupunki 2013

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

ja viihtyvyyteen toimistotyössä - laboratoriokoe

lämpöviihtyvyys toimistohuoneessa

asiakastyytyväisyystutkimus

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

Päättökysely 2018 tulokset

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Hyvinvointia edistävät tilat ja terve sisäilma Suomessa Mission possible?

Lämpöolojen pysyvyys matalaenergia- ja verrokkipientaloissa

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Ratko-mallin yksilölähtöinen. tutkimusosuus

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Melun vaikutukset asuinkerrostaloissa

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät

Työelämään sijoittuminen

Asiakaskyselyn 2014 tulokset

Valaistuksen saneeraus muovitehtaassa. Valaistusmittausten tulokset ennen ja jälkeen valaistussaneerauksen

LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016

MAATILAN TYÖTURVALLISUUS

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö

AVOTOIMISTON SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEN VAIKUTUS TYÖHYVINVOINTIIN PUHELINPALVELUKESKUKSESSA

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen

Työelämään sijoittuminen

OMISTA TYÖHUONEISTA MONITILATOIMISTOON KUINKA KÄY HENKILÖSTÖN HYVINVOINNIN?

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Turvallisuusosaaminen työuran alussa. Mikko Nykänen

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste (yläkoulut / lukiot) Lue lisää. Koulu: Lyseon lukio (igco) Kyselyn tiedot. Lyseon lukio (igco)

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste

MARTINLAAKSON ALAKOULU ja YLÄKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta

Keskeytykset ja häiriöt toimihenkilötyössä Toimihenkilötyön häiriötekijöiden esikartoitus

Työelämään sijoittuminen

Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Työelämään sijoittuminen

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työelämään sijoittuminen

VARIA, Kohdekohtaiset raportit, henkilökunta. Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Katja Arro Sonograaferijaoston koulutuspäivä

Työelämään sijoittuminen

MRI-yksiköiden työhyvinvointi ja työturvallisuus. Maria Tiikkaja

LIIKAA JA VAARALLISTA? Näkökulmia ongelmalliseen pelaamiseen. Jarkko Järvelin Projektipäällikkö Sovatek-säätiö, Pelituki-hanke

Työelämään sijoittuminen

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

vuotiaiden kokemuksellinen hyvinvointi

LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET. Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Jukka Mäittälä

Transkriptio:

Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.fi

Kyselyn toteutus Kyselymenetelmällä pyrittiin tutkimaan työntekijöiden kokemuksia valaistuksesta ja valaistuksen vaikutusta työssä suoriutumiseen sekä työhyvinvointiin ennen ja jälkeen valaistussaneerauksen 1. kysely suoritettiin maalis huhtikuussa 2007 2. kysely suoritettiin tammi helmikuussa 2008, jolloin työntekijät olivat ehtineet tottua uuteen valaistukseen Kyselyt onnistuivat erittäin hyvin, vastausprosentti lähes 100 % Sekä halli että toimistotiloissa työskentelevät osallistuivat kyselyyn toimistotyöntekijöitä 2 5 (osa työskentelee myös halleissa) Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 2

Kyselyvastausten analysointi vastaajia oli 1. kyselyssä 28 hlöä ja 2. kyselyssä 31 seuraavissa kuvioissa esitettävissä tuloksissa ovat mukana kaikki vastaajat molemmista vaiheista sen sijaan tilastollisissa analyyseissä olivat mukana vain molempiin kyselyihin osallistuneet (21 hlöä) menetelmänä Wilcoxonin merkittyjen järjestyslukujen testiä tilastollisesti merkitsevät tulokset on merkitty p arvoilla p <.05 tarkoittaa, että tulos katsotaan tilastollisesti merkitseväksi Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 3

TULOKSET: Yleinen sisäympäristö (kuinka usein seuraavista tekijöistä koetaan haittaa omassa työpisteessä) 1 2 3 4 5 melu lämpöolot p.01 pöly ja lika ilmanlaatu veto 1 ei koskaan 5 erittäin usein hajut ilmankosteus valaistus p.001 Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 4

Tyytyväisyys työympäristöön kokonaisuutena 80 70 % 60 50 40 30 20 10 0 erittäin tyytymätön melko tyytymätön ei tyytyväinen eikä tyytymätön melko tyytyväinen erittäin tyytyväinen Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 5

Valaistuksen eri osa alueiden aiheuttama haitta työlle 1 2 3 4 5 valon vähyys valaistuksen epätasaisuus p.001 p.01 1 ei koskaan 5 erittäin usein valojen välke, värinä, vilkkuminen sähkövalon aiheuttamat heijastukset (esim. näytöllä) kirkkaat kohteet (esim. paljaat lamput) sähkö /luonnonvalon aiheuttamat varjot p.05 ihon tai muun värin vääristyminen luonnonvalon aiheuttamat heijastukset (esim. näytöllä) liika valo p.05 Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 6

Valaistuksen epäkohdat (edellisestä listasta tuli valita, mikä on valaistuksen suurin epäkohta; osa valitsi useamman kuin yhden) I vaiheessa pahimpia epäkohtia olivat valon vähyysv sekä valaistuksen epätasaisuus (molemmissa 13 hlön maininta) ulkoa tulevan valon aiheuttamista heijastuksista, valon värisävystä sekä valon värinästä 1 maininta II vaiheessa suurimmiksi epäkohdiksi nimettiin edelleen valaistuksen epätasaisuus (7 hlöä) ja valon vähyysv (5 hlöä) lisäksi 1 2 hlöä mainitsi seuraavat: liika valo, valon värinä, heijastukset, kirkkaat kohteet, valon värisävy 4 hlöä ilmaisi kohdassa "Muu, mikä?", että valaistuksessa ei ollut heidän mielestään epäkohtia ja 7 hlöä jätti kokonaan vastaamatta (mahdollisesti he kokivat ettei epäkohtia ollut? Kysymyksessä ei siis ollut "Ei epäkohtia" vaihtoehtoa) Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 7

Valaistusolosuhteiden vaikutus työtapoihin (kuinka usein joudutaan valaistuksen vuoksi toimimaan seuraavilla tavoilla, jotta työstä selviydyttäisiin) 1 2 3 4 5 työskentely hankalassa asennossa keskustelu työtoverien kanssa p =.054 pinnistely kovemmin aloite parannuksista p <.05 työn laadusta tinkiminen p <.05 töiden siirto, ylityöt työpisteen vaihto valojen sammuttaminen, himmentäminen työn keskeytys, ylim. tauko p <.05 1 ei koskaan 5 erittäin usein Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 8

Muut valaistuksesta työlle aiheutuvat haitat Laatikoissa niiden vastaajien osuus, jotka vastanneet 'joskus', 'usein' tai 'erittäin usein' (loput vastanneet 'ei koskaan' tai 'harvoin') VAIHE 1 VAIHE 2 Työssä sattuu virheitä (p <.01) 39,3 % 3,3 % Työvälineitä tms. vaikea löytää Työssä syntyy vaaratilanteita Turvaton olo työpaikalla 25 % 10 % 14,3 % 3,3 % 3,6 % 3,3 % Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 9

Valaistuksen itse arvioitu vaikutus työn nopeuteen ja laatuun Kyselyn toteutushetkellä vallinneen valaistuksen arvioitu vaikutus 60 50 40 30 OMAN TYÖN LAATUUN 20 (p.001) 10 0 % 80 heikentää selvästi heikentää jonkin verran ei mitenkään parantaa jonkin verran parantaa selvästi...ja NOPEUTEEN 70 60 50 (p.001) 40 30 20 10 0 hidastaa selvästi hidastaa jonkin ei mitenkään nopeuttaa jonkin nopeuttaa % verran verran selvästi Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 10

Tyytyväisyys työpisteen valaistukseen kokonaisuutena (p <.001) 70 60 % 50 40 30 20 10 0 erittäin tyytymätön melko tyytymätön ei tyytyväinen eikä tyytymätön melko tyytyväinen erittäin tyytyväinen Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 11

Yksilöllisen valaistuksen tarve Tyytyväisyys valaistuksen säätöja ohjausmahdollisuuksiin 60 50 40 30 (p <.001) 20 10 Ylimääräisen, siirrettävän valaisimen tarve omassa työpisteessä (p <.05) 0 60 50 40 30 20 10 erittäin tyytymätön melko tyytymätön ei tyytyväinen eikä tyytymätön melko tyytyväinen erittäin tyytyväinen 0 Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos erittäin tarpeeton/ A. Haapakangas melko tarpeeton / 1.4.2008 melko tarpeellinen erittäin tarpeellinen 12

Oireiden määrä kyselyn ajankohtana kartoitettiin valaistukseen/ympäristötekijöihin liittyviä fyysisiä oireita sekä yleisiä stressioireita muutokset suurempia hallitiloissa työskentelevillä Niska,selkä,hartiakivut Väsymys,rasittuneisuus Univaikeudet Motivaatiovaikeudet Silmien väsyminen Ärtyneisyys Keskittymisvaikeudet Päänsärky 1 2 3 4 5 p <.05 p <.05 Muistivaikeudet Masentuneisuus,alakuloisuus Silmien kuivuminen p <.05 1 ei koskaan 5 erittäin usein Silmien vetisyys Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 13

Oireiden liittyminen valaistukseen Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan, missä määrin heidän mainitsemansa oireet johtuivat valaistuksesta (vs. muut työhön tai elämään liittyvät asiat) II vaiheessa valaistuksen osuus oireiden syynä väheni johdonmukaisesti (poikkeuksena niska hartia säryt), mutta tätä muutosta ei voitu luotettavasti tutkia tilastollisin menetelmin, koska oireista kärsivien määrä oli tähän liian pieni Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 14

Tärkeimmät tulokset pähkinänkuoressa Prosenteissa niiden vastaajien osuus, joilla haittoja useammin kuin harvoin (=joskus, usein, erittäin usein) Ennen Jälkeen Työssä sattuu virheitä (p <.01) 40,9 % 4,8 % Työskentely hankalassa asennossa (p=.052) 45,4 % 38,1 % Työn laadusta tinkiminen (p <.05) 31,8 % 4,8 % Väsymys, rasittuneisuus (p <.05) * 28,6 % 13,6 % Motivaatiovaikeudet (p <.05) 38,1 % 9,6 % * tuloksissa mukana väsymyksestä paljon / erittäin paljon kärsivät Tyytyväisyys (luvuissa melko / erittäin tyytyväiset) Ennen Jälkeen valaistukseen (p <.001) 18,2 % 81,8 % valaistuksen ohjaus ja säätömahdollisuuksiin (p <.001) 0,0 % 63,6 % työympäristöön (ns) 61,9 % 72,2 % työhön kokonaisuutena (ns) 54,5 % 63,6 % Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 15

Yhteenveto Valaistusolosuhteet koetaan saneerauksen jälkeen selvästi paremmiksi valaistuksen haitat ovat vähentyneet ja uuteen valaistukseen ollaan tyytyväisiä valaistus on nyt pienin sisäympäristöongelma työpaikalla Valaistuksen vaikutus tuli eniten esille työn laatuun liittyvissä kysymyksissä virheitä arvioidaan sattuvan nykyään huomattavasti vähemmän, työn laadusta tinkitään harvemmin ja valaistuksen koetaan parantavan oman työn laatua hyödyt ovat suurempia hallitiloissa kuin toimistossa Myös oireissa, työtyytyväisyydessä ja työyhteisön kokemisessa tuli esille pientä muutosta positiiviseen suuntaan valaistussaneerauksen osuutta tähän ei voida erottaa muiden parannusten vaikutuksesta viittaa kuitenkin siihen, että kokonaisuutena muutoksilla on myönteistä vaikutusta ja niiden toteutus on sujunut hyvin Valaistussaneeraus kyselytulokset / Työterveyslaitos / A. Haapakangas / 1.4.2008 16