lämpöviihtyvyys toimistohuoneessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "lämpöviihtyvyys toimistohuoneessa"

Transkriptio

1 Mitattu, mallinnettu ja koettu lämpöviihtyvyys toimistohuoneessa Miimu Airaksinen, Riikka Holopainen, Pekka Tuomaala, Jouko Piippo, Kalevi Piira, Mikko Saari, At Arto Antson, Risto Ruotsalainen, Anssi ijoutsiniemi, i i Mika Matlin, Annu Haapakangas, Virpi Ruohomäki, Marjaana Lahtinen

2 21/03/ Johdanto Miellyttävät sisäolosuhteet tärkeitä sekä viihtyvyyden että energiatehokkuuden kannalta Rakennusten tilojen ominaisuudet ja olosuhteet saamassa entistä suurempaa merkitystä Ymmärrys ihmisten kokemista sisäolosuhteista ollut toistaiseksi puutteellinen koska perinteiset termisen viihtyvyyden työkalut eivät huomioi muuttuvia olosuhteita ihmisen eri kehon osa-alueiden välisiä eroja

3 21/03/ Lämpöviihtyvyys yksittäisenä tekijänä merkittävin sekä viihtyvyyden että energiankulutuksen kannalta Tilojen käyttäjät pyrkivät säätämään epäviihtyisät lämpöolonsa viihtyisämmiksi Tämä saattaa johtaa turhaan energiankäyttöön, mikäli järjestelmää ei ole suunniteltu, toteutettu ja säädetty oikein.

4 21/03/ Lämpöviihtyvyys Ihmisen aistimien lämpöolosuhteiden reunaehdot: Ulkoiset parametrit Operatiivinen lämpötila Sisäilman liike Ilman suhteellinen kosteus Ilman lämpötila Pintojen lämpötilat Sisäiset parametrit Metabolia Vaatetus Anatomia (kudosjakauma) k Aktiivisuus

5 21/03/ Laskentatapa - VTT Human Thermal Model Rakennuksen energialaskentaohjelma Human Thermal Model Anatomia (Passive Model) Fysiologia (Control Model) Tilamalli Lämmönsiirron laskenta Virtauslaskenta Rakennuksen tietomalli Kudosten lämpötilat Zhang Hui (2003) Lämpöaistimus Lämpöviihtyvyys Tuottavuus

6 21/03/ VTT - Human Thermal Model Aika- ja paikkariippuva mallinnus Visualisointi Ihmismalli Tilamalli Viihtyvyysmalli

7 21/03/ Mitattu toimistotila Tyypillinen luvun toimistohuone, pinta-ala 11 m 2 Työpiste sijoitettu 1.6 m korkean nauhaikkunan eteen Sisäolosuhteita mitattiin jatkuvatoimisesti maaliskuun puolivälistä kesäkuun alkuun: poistoilmavirran, sisäilman ja pintojen lämpötilat Mittaustuloksia käytettiin lähtötietona termisen viihtyvyyden simuloinneissa Tutkimus kuului RYM Sisäympäristö-ohjelmaan

8 21/03/ Kyselytutkimus tilojen käyttäjille Käyttäjien kokemuksia sisäympäristöstä selvitettiin sähköisesti lähetetyllä Työympäristö- ja hyvinvointikyselylyllä Tuloksista tarkasteltiin yhden julkisivun samassa käyttötarkoituksessa olevia huoneita, käyttäjämäärä yhteensä 27 henkilöä Kysymyksillä kartoitettiin viimeaikaisia kokemuksia todennäköistä, että kyselyn tulokset kuvaavat paremmin lämmityskauden aikaista viihtyvyyttä kuin kesäaikaista viihtyvyyttä.

9 21/03/ Olosuhdemittaukset Toimistohuoneen 493 tuloilman lämpötila Toimistohuoneen 493 huoneilman lämpötila Ulkoilman lämpötila Toimistohuoneen 493 tuloilmakanavan paine, suutinkonvektori, Pa Läm mpötila, C : : : : : : : : :00 Aika, pv.kk.vuosi klo Kanavap paine, Pa

10 21/03/ Päätelmät mittaustuloksista Jatkuvatoimisten mittausten perusteella toimistohuoneessa varsin hyvät olosuhteet, vaikka sisäilman lämpötila korkeahko kesällä CO 2 -pitoisuus erittäin pieni, < 400 ppm suurimman osan mittausjaksosta Äänitaso vaihteli välillä db(a), kohtuullisen hyvä tämän ikäiselle toimistohuoneelle Vetomittauksissa ilmannopeudet varsin pieniä vaihdellen m/s mittauspaikasta riippuen. Jäähdytyspuhallinpatterin ollessa päällä vaihteluväli m/s.

11 Lämpöviihtyvyyslaskennan tulokset 21/03/

12 21/03/ Päätelmät lämpöviihtyvyyslaskennasta Koko mittausjakson keskimääräinen tyytymättömien osuus, eli PPD-indeksi (Predicted Percentage of Dissatisfied) HTM-mallilla laskettuna 7 % ja Fangerin menetelmällä laskettuna 21 % Kevään lämmityskautena keskimääräinen PPD-indeksi keskimäärin 6 % VTT:n HTM-mallilla laskettuna ja 10 % Fangerin mallilla laskettuna. Pienempi ero mallien välillä johtuu pienemmistä sisäolosuhteiden vaihteluista. Sisäolosuhteiden id vaihtelussa pääsyynä ä auringonsäteilyn il aiheuttama ikkunan pintalämpötilan muutos. Ikkunan sisäpinnan maksimilämpötila mittausajanjaksolla 38 C. Mittausjaksolla ikkunan sisäpinnan lämpötila-anturi ei toiminut noin 2 viikon ajanjaksolla.

13 21/03/ Kyselytutkimukset Työtyytyväisyy s Tyytyväisyys työympäristö ön Veto Liian matala lämpötila Liian korkea lämpötila Huono ilman-laatu Lämpötilan säädettävyys Ilmanvaihdon säädettävyys k.a 3,5 4,8 2,3 2,2 2,7 2,3 2,4 2,5 Med. 4,0 5,0 2,0 2,0 3,0 2,0 2,0 2,0 Min Max Asteik 1=erittäin 1=erittäin 1=ei haittaa 1=ei haittaa 1=ei haittaa 1=ei haittaa 1=erittäin 1=erittäin ko tyytymätön y tyytymätön y lainkaan lainkaan lainkaan lainkaan tyytyväinen y tyytyväinen y 5=erittäin 7=erittäin 5=haittaa 5=haittaa 5=haittaa 5=haittaa 5=erit. 5=erittäin tyytyväinen tyytyväinen erit. paljon erit. paljon erit. paljon erit. paljon tyytyväinen tyytymätön Kyselyn perusteella lämpöoloihin l oltiin selvästi tyytymättömämpiä t ä kuin yleisesti työympäristöön. Osa vastaajista arvioi erityisesti liian korkean lämpötilan haittaavan työsuoritusta. Osa vastaajista oli tyytymättömiä mahdollisuuksiinsa säätää lämpötilaa ja ilmanvaihtoa. Otos liian pieni jotta olisi tilastollisesti merkittävä

14 21/03/ Yhteenveto Kyselytutkimuksen perusteella tilan käyttäjät kohtuullisen tyytyväisiä työympäristöönsä ja lämpöolosuhteisiin. Vaihtelu vastaajien välillä kaikissa kysymyksissä suurta (kummatkin ääriarvot edustettuina). Kyselytutkimuksen ja laskennallisen tarkastelun välille ei pysty kertaluontoisella yleistasoisella kyselyllä vetämään johtopäätöksiä olosuhteista: Kyselyn tulisi i vastata t samaa ajanhetkeä jolla simuloitu it tulos arvioidaan Kyselyyn osallistuneiden henkilöiden väliset erot suuria ja y yy j tutkimuksessa tarkasteltu vastaajajoukko pieni

15 21/03/ Yhteenveto Fangerin malli ei pysty ottamaan huomioon ihmisen omaa lämmönsäätelyjärjestelmää, joten Fangerin mallilla lasketut viihtyvyydet antavat liian suuria tai pieniä arvoja. Tässä tutkimuksessa Fangerin malli antoi aina selvästi suurempia arvoja tyytymättömyydelle kuin VTT:llä kehitetty HTM-malli malli. Samansuuntaisia tuloksia on myös saatu myös muissa tutkimuksissa. Eit Erityisesti i tikesäaikana Fangerin mallilla lasketut t tyytymättömyyden t arvot selvästi suurempia kuin HTM-mallilla lasketut Fangerin mallin käyttö voi johtaa jäähdytyksen y ylimitoittamiseen tai liian aikaiseen käyttämiseen ja lisätä turhaan energiankulutusta parantamatta kuitenkaan lämpöviihtyvyyttä

16 21/03/ VTT creates business from technology

lämpöviihtyvyyteen Sisäilmastoseminaari 2013 VTT

lämpöviihtyvyyteen Sisäilmastoseminaari 2013 VTT Ihmismallilla parempaan lämpöviihtyvyyteen Sisäilmastoseminaari 2013 Tiimipäällikkö TkT Riikka Holopainen Tiimipäällikkö, TkT Riikka Holopainen VTT 2 Tutkimuksen taustaa Energiatehokkaissa matalaenergia-,

Lisätiedot

Ihmisen yksilöllinen lämpöaistimus ja -viihtyvyys

Ihmisen yksilöllinen lämpöaistimus ja -viihtyvyys Ihmisen yksilöllinen lämpöaistimus ja -viihtyvyys Evicures-hankeseminaari, 27.5.2015 Johtava tutkija Pekka Tuomaala Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sisältö Lämpöaistimuksen ja -viihtyvyyden tausta Miksi

Lisätiedot

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN Virpi Ruohomäki FT, erikoistutkija, projektipäällikkö Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015, Helsinki Tutkimushankkeella menetelmiä, välineitä ja hyviä

Lisätiedot

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN TOIMIVUUDEN YHTEYS TYÖYMPÄRISTÖ- TYYTYVÄISYYTEEN AVOTOIMISTOISSA Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto & Hannu Koskela Työterveyslaitos 13.3.2013 Haapakangas ym. 0 Tausta

Lisätiedot

Lämpöolojen pysyvyys matalaenergia- ja verrokkipientaloissa

Lämpöolojen pysyvyys matalaenergia- ja verrokkipientaloissa Hyvinvointia työstä Lämpöolojen pysyvyys matalaenergia- ja verrokkipientaloissa Erkki Kähkönen, Kari Salmi, Rauno Holopainen, Pertti Pasanen ja Kari Reijula Työterveyslaitos Itä-Suomen yliopisto Tutkimusosapuolet

Lisätiedot

Ilmanvaihdon riittävyys koulussa. Harri Varis

Ilmanvaihdon riittävyys koulussa. Harri Varis Ilmanvaihdon riittävyys koulussa Harri Varis Johdanto Ympäristöterveydenhuollossa on keskusteltu ilmanvaihdon riittävyydestä kouluissa Vaikutukset ilmanvaihtoon, kun ilmanvaihto on pois päältä yö- ja viikonloppuaikaan

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus 2.0

Rakennusten energiatehokkuus 2.0 Rakennusten energiatehokkuus 2.0 Rakennusten energiaseminaari 4.10.2017 Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen, VTT Johtava tutkija, Pekka Tuomaala, VTT Rakennukset ovat keskeisessä roolissa Ihmiset viettävät

Lisätiedot

Ihmisten yksilöllisten lämpöaistimusten. vaikutukset talotekniikan suunnitteluun. Evicures, 21.1.2015

Ihmisten yksilöllisten lämpöaistimusten. vaikutukset talotekniikan suunnitteluun. Evicures, 21.1.2015 Ihmisten yksilöllisten lämpöaistimusten arviointi ja vaikutukset talotekniikan suunnitteluun Evicures, 21.1.2015 Johtava tutkija Pekka Tuomaala Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Ihmisen lämpöviihtyvyyden

Lisätiedot

TOIMISTOJEN ILMANVAIHDON JA LÄMPÖOLOSUHTEIDEN MALLINTAMINEN SUHTEESSA TUOTTAVUUTEEN

TOIMISTOJEN ILMANVAIHDON JA LÄMPÖOLOSUHTEIDEN MALLINTAMINEN SUHTEESSA TUOTTAVUUTEEN TOIMISTOJEN ILMANVAIHDON JA LÄMPÖOLOSUHTEIDEN MALLINTAMINEN SUHTEESSA TUOTTAVUUTEEN Samy Clinchard, Salvatore della Vecchia, Rick Aller, Ulla Haverinen-Shaughnessy Sisäilmastoseminaari 15.3.2018 TAUSTAA

Lisätiedot

Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus

Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus Sisäilmastoseminaari 11.3.15 Helsinki Henna Maula, TTL Hannu Koskela, TTL Johanna Varjo, TTL

Lisätiedot

ja viihtyvyyteen toimistotyössä - laboratoriokoe

ja viihtyvyyteen toimistotyössä - laboratoriokoe Ilmanvaihdon vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä - laboratoriokoe Henna Maula, Annu Haapakangas, Viivi Moberg, Valtteri Hongisto ja Hannu Koskela Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio,

Lisätiedot

TOIMISTOHUONEEN LÄMPÖOLOSUHTEET KONVEKTIO- JA SÄTEILYJÄÄHDYTYSJÄRJESTELMILLÄ

TOIMISTOHUONEEN LÄMPÖOLOSUHTEET KONVEKTIO- JA SÄTEILYJÄÄHDYTYSJÄRJESTELMILLÄ TOIMISTOHUONEEN LÄMPÖOLOSUHTEET KONVEKTIO- JA SÄTEILYJÄÄHDYTYSJÄRJESTELMILLÄ Panu Mustakallio (1, Risto Kosonen (1,2, Arsen Melikov (3, Zhecho Bolashikov (3, Kalin Kostov (3 1) Halton Oy 2) Aalto yliopisto

Lisätiedot

Ihmisen lämpöaistimuksen uusi arviointimenetelmä

Ihmisen lämpöaistimuksen uusi arviointimenetelmä Ihmisen lämpöaistimuksen uusi arviointimenetelmä Pekka Tuomaala, TkT Johtava tutkija, VTT Pekka.Tuomaala@vtt.fi Rakentajain kalenteri 2013 Rakennustietosäätiö RTS, Rakennustieto Oy ja Rakennusmestarit

Lisätiedot

miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun

miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun Kai Ryynänen Esityksen sisältöä Mikä ohjaa hyvää sisäilman laatua Mitä käyttäjä voi tehdä sisäilman laadun parantamiseksi yhteenveto 3 D2 Rakennusten sisäilmasto

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA ENERGIATEHOKKUUS- TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN, VALVONTA JA TODENTAMINEN

SISÄILMASTO- JA ENERGIATEHOKKUUS- TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN, VALVONTA JA TODENTAMINEN SISÄILMASTO- JA ENERGIATEHOKKUUS- TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN, VALVONTA JA TODENTAMINEN Jarek Kurnitski Dosentti, TkT TKK LVI-tekniikka 5.3.2008 Sisäilmasto- 1 seminaari Sisäilmastoluokka vs. energialuokka

Lisätiedot

RAKENNUSAUTOMAATION JA LISÄMITTAUSTEN MAHDOLLISUUDET RAKENNUSTEN SISÄOLOSUHTEIDEN TOIMIVUUDEN ARVIOINNISSA

RAKENNUSAUTOMAATION JA LISÄMITTAUSTEN MAHDOLLISUUDET RAKENNUSTEN SISÄOLOSUHTEIDEN TOIMIVUUDEN ARVIOINNISSA RAKENNUSAUTOMAATION JA LISÄMITTAUSTEN MAHDOLLISUUDET RAKENNUSTEN SISÄOLOSUHTEIDEN TOIMIVUUDEN ARVIOINNISSA Sisäilmastoseminaari 2015 Kauppinen, Timo, Peltonen, Janne, Pietiläinen, Jorma, Vesanen, Teemu

Lisätiedot

Vuokkoharjun koulu Kouluntie Järvelä

Vuokkoharjun koulu Kouluntie Järvelä Sivuja:1/34 Vastaanottaja: Kärkölän kunta Jukka Koponen Arkistokuva Raportti Työnumero: 051521700185 Kohde: Toimeksianto: Vuokkoharjun koulu Kouluntie 18 16600 Järvelä Sisäilman olosuhteiden seuranta Tutkimus

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Päiväkotien lepohuoneiden sisäilmanlaatu. Pia Gummerus Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, terveystarkastaja

Päiväkotien lepohuoneiden sisäilmanlaatu. Pia Gummerus Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, terveystarkastaja Päiväkotien lepohuoneiden sisäilmanlaatu Pia Gummerus Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, terveystarkastaja TAUSTAA Päivähoitoasetus oli muuttumassa niin että ryhmäkokoa voidaan nostaa 21 lapsesta 24 lapseen

Lisätiedot

Lämpöolosuhteiden älykäs säätökonsepti. Sisäilmastoseminaari Pekka Tuomaala Johtava tutkija, TkT Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

Lämpöolosuhteiden älykäs säätökonsepti. Sisäilmastoseminaari Pekka Tuomaala Johtava tutkija, TkT Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Lämpöolosuhteiden älykäs säätökonsepti Sisäilmastoseminaari 15.3.2018 Pekka Tuomaala Johtava tutkija, TkT Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Lämpöolosuhteiden älykäs säätökonsepti 1. Tausta 2. Lämpöolosuhteiden

Lisätiedot

Tarpeenmukaisen ilmanvaihdon toiminta dataseurannan perusteella

Tarpeenmukaisen ilmanvaihdon toiminta dataseurannan perusteella Tarpeenmukaisen ilmanvaihdon toiminta dataseurannan perusteella Marianna Tuomainen Helsingin kaupunkiympäristön toimiala Rakennetun omaisuuden hallinta -palvelu Helsingin kohteet Kohde Rakennusvuosi Peruskorjaus

Lisätiedot

Miten varmistaa hyvä sisäilma ja viihtyvyys

Miten varmistaa hyvä sisäilma ja viihtyvyys Miten varmistaa hyvä sisäilma ja viihtyvyys energiatehokkaissa rakennuksissa Ratkaisuja rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen 31.3.2009, VTT, Espoo, Otaniemi Erikoistutkija Pekka Tuomaala MISSÄ

Lisätiedot

Jäähdytysenergian tarve ja kulutusprofiili

Jäähdytysenergian tarve ja kulutusprofiili Jäähdytysenergian tarve ja kulutusprofiili TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy Energiaa käytetään Taloteknisten palvelujen tuottamiseen Lämpöolosuhteet Sisäilmanlaatu Valaistusolosuhteet Äänilosuhteet

Lisätiedot

Hyvinvointikeskus Kunila

Hyvinvointikeskus Kunila Hyvinvointikeskus Kunila Jari Harju RTA 2 27.4.2017 Johdanto Tutkimuskohde on 1953 rakennettu tiilirunkoinen rakennus Laajennettu 1993 Korjattu vuosina 1993, 1998, 2003 ja 2008 Kuntoarvio 2011 Laaja peruskorjaus

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAAN TALON LÄMMITYSRATKAISUT PEP Promotion of European Passive Houses Intelligent Energy Europe seminaari 23.11.

ENERGIATEHOKAAN TALON LÄMMITYSRATKAISUT PEP Promotion of European Passive Houses Intelligent Energy Europe seminaari 23.11. ENERGIATEHOKAAN TALON LÄMMITYSRATKAISUT PEP Promotion of European Passive Houses Intelligent Energy Europe seminaari 23.11.26 Espoo Mikko Saari, VTT 24.11.26 1 Energiatehokas kerrostalo kuluttaa 7 % vähemmän

Lisätiedot

Pekka.Tuomaala@vtt.fi Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015

Pekka.Tuomaala@vtt.fi Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015 Ihmisen lämpöviihtyvyysmallin laskentatulosten validointi laboratoriomittauksilla Pekka.Tuomaala@vtt.fi Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015 Tausta ja tavoitteet Suomessa ja

Lisätiedot

Sisäilman laadun mittaus Alppilan yläasteella ja lukiossa

Sisäilman laadun mittaus Alppilan yläasteella ja lukiossa 1 Helsingin kaupunki RAPORTTI HKR-Rakennuttaja Rakennuttamistoimisto 1 Riitta Harju 19.5.2010 Alppilan yläaste ja lukio Tammisaarenkatu 2 00510 HELSINKI Sisäilman laadun mittaus Alppilan yläasteella ja

Lisätiedot

Sisäilman laatu ja mahdollisuudet

Sisäilman laatu ja mahdollisuudet Sisäilman laatu ja mahdollisuudet DI Jorma Säteri. Metropolia ammattikorkeakoulu Energiatehokas sisäilmasto Terveellinen, viihtyisä ja tuottava käyttäjien toiveiden mukainen Tarpeenmukainen Oikein säädetty

Lisätiedot

Sisäilman pienhiukkasten suodatusratkaisut. Suomen Työhygienian Seuran XXXVIII koulutuspäivät 4.- 5.2.2014 Seppo Enbom Erikoistutkija VTT

Sisäilman pienhiukkasten suodatusratkaisut. Suomen Työhygienian Seuran XXXVIII koulutuspäivät 4.- 5.2.2014 Seppo Enbom Erikoistutkija VTT Sisäilman pienhiukkasten suodatusratkaisut Suomen Työhygienian Seuran XXXVIII koulutuspäivät 4.- 5.2.2014 Seppo Enbom Erikoistutkija VTT Taustaa ihmiset oleskelevat pääosin sisätiloissa, jolloin myös sisäilman

Lisätiedot

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT 2 Case-tapaus: Päiväkoti Saana Lpk Saana, rakennusvuosi 1963,

Lisätiedot

Kristiina Kero, Toni Teittinen TIETOMALLIPOHJAINEN ENERGIA-ANALYYSI JA TAKAISINMAKSUAJAN MÄÄRITYS Tutkimusraportti

Kristiina Kero, Toni Teittinen TIETOMALLIPOHJAINEN ENERGIA-ANALYYSI JA TAKAISINMAKSUAJAN MÄÄRITYS Tutkimusraportti Kristiina Kero, Toni Teittinen TIETOMALLIPOHJAINEN ENERGIA-ANALYYSI JA TAKAISINMAKSUAJAN MÄÄRITYS Tutkimusraportti II SISÄLLYS 1. Johdanto... 1 2. Tietomallipohjainen määrä- ja kustannuslaskenta... 2 3.

Lisätiedot

Lämpöolosuhteiden ja ilmanvaihdon uudet suunnitteluarvot

Lämpöolosuhteiden ja ilmanvaihdon uudet suunnitteluarvot Lämpöolosuhteiden ja ilmanvaihdon uudet suunnitteluarvot Jorma Säteri. Metropolia Ammattikorkeakoulu Sisäilmastoluokitus 2018 Vapaaehtoinen työkalu tavoitteiden asettamiseen S1 Yksilöllinen sisäilmasto

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Faktoja Technopoliksen kiinteistökannasta 451 200 m2 Suomessa 24 100 m2 Pietarissa 79 200 m2 Tallinnassa >90% toimistotilaa 2011 taloudellinen

Lisätiedot

HumanTool Sairaaloiden lämpöolosuhteiden älykäs säätö

HumanTool Sairaaloiden lämpöolosuhteiden älykäs säätö HumanTool Sairaaloiden lämpöolosuhteiden älykäs säätö Pekka Tuomaala Principal Scientist, D.Sc. (Tech) Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Siemens DigiDay 29.11.2017 Finlandia-talo HumanTool Sairaaloiden

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Mitatut ja koetut sisäilmaolosuhteet matalaenergiataloissa ja perinteisissä pientaloissa Kari Salmi, Rauno Holopainen, Erkki Kähkönen, Pertti Pasanen, Antti Viitanen, Samuel Hartikainen

Lisätiedot

Älykäs lämmönsäätö sairaaloissa

Älykäs lämmönsäätö sairaaloissa Älykäs lämmönsäätö sairaaloissa SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT OULUSSA 7.-8.2.2018 Pekka Tuomaala Principal Scientist, D.Sc. (Tech) Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Älykäs lämmönsäätö sairaaloissa 1. Tausta

Lisätiedot

Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.

Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl. Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.fi Kyselyn toteutus Kyselymenetelmällä pyrittiin tutkimaan työntekijöiden

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen TkT Risto Ruotsalainen, tiimipäällikkö Rakennusten energiatehokkuuden palvelut VTT Expert Services Oy Rakenna & Remontoi -messujen asiantuntijaseminaari

Lisätiedot

Sami Isoniemi, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy

Sami Isoniemi, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy TUTKIMUSSELOSTUS 22500365-012 Pekka Koskimies Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1, 06100 Porvoo Pekka.Koskimies@porvoo.fi Paine-ero seuranta Kohde: Aleksanterinkatu 25, 06100 Porvoo Aika: 6.-13.3.2017 mittaus

Lisätiedot

Päiväkotien sisäilmatutkimus

Päiväkotien sisäilmatutkimus Asiantuntija, DI Marko Pulliainen LVI-talotekniikkateollisuus ry Päiväkotien sisäilmatutkimus Päiväkotien sisäympäristössä ja ilmanvaihdossa on parannettavaa. Kaikkia sisäympäristön ongelmia tai työntekijöiden

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus

Lisätiedot

REMA Rakennuskannan energiatehokkuuden. arviointimalli Keskeisimmät tulokset. Julkisivumessut

REMA Rakennuskannan energiatehokkuuden. arviointimalli Keskeisimmät tulokset. Julkisivumessut Talotekniikan sähkö Huoneistosähkö 18.1.211 1 OKT 21 normi OKT 198-> OKT 196-1979 OKT RAT 196-1979 RAT LPR 196-1979 LPR

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy Rakennusten energiatehokkuus Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy 6.6.2011 2 Mitä on rakennusten energiatehokkuus Mitä saadaan (= hyvä talo) Energiatehokkuus = ----------------------------------------------

Lisätiedot

TUAS-talon pilotti Tutkimme kaukolämmön älykästä asiakasratkaisua

TUAS-talon pilotti Tutkimme kaukolämmön älykästä asiakasratkaisua TUAS-talon pilotti Tutkimme kaukolämmön älykästä asiakasratkaisua Esityksen sisältö TUAS-talon pilotti loka joulukuussa 2014 - väliraportti Lisämateriaalit Mittaustuloksia TUAS-talossa 2 Fortumin tavoitteena

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 280. yli D E F G HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS Vallox

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 280. yli D E F G HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS Vallox 280 Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 280 Sertifikaatti Nro VTT--1281-21-07 Myönnetty 23.1.2007 Päivitetty 17.2.2012 1 (2) Vallox 280 on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena

Lisätiedot

Hyvää sisäilmaa, energiansäästöä vai voiko molemmat saada? Miimu Airaksinen, RIL ry

Hyvää sisäilmaa, energiansäästöä vai voiko molemmat saada? Miimu Airaksinen, RIL ry Hyvää sisäilmaa, energiansäästöä vai voiko molemmat saada? Miimu Airaksinen, RIL ry Picture Picture Shutterstock Shutterstock www.roti.fi KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALA RAKENNETTU YMPÄRISTÖ, YHTEISKUNNAN

Lisätiedot

ILMANVAIHDON TOIMINNAN TUTKIMINEN

ILMANVAIHDON TOIMINNAN TUTKIMINEN 1 (5) Vantaankosken peruskoulu Isontammentie 15 00000 Vantaa 14.8.2014 Aihe ILMANVAIHDON TOIMINNAN TUTKIMINEN Aika 18.6 14.8. Mittarit Lähtökohta TSI Calc 9555p monitoimimittari Alnor Balometri AirFloW

Lisätiedot

KERROSTALOILMANVAIHTO 2019

KERROSTALOILMANVAIHTO 2019 KERROSTALOILMANVAIHTO 2019 VALLOX OY Loimaa Kokonaispinta-ala 13 400 m² Automaattiset levytyökeskukset 3 kpl Särmäysautomaatti CNC-ohjatut särmäyspuristimet Kaksi automaattista jauhemaalauslinjaa Loppukokoonpanolinjat

Lisätiedot

Deekax Air Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Talteri Fair 120 ec

Deekax Air Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Talteri Fair 120 ec Koja Fair 120 ec Koja Fair 120 ec Deekax Air Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Talteri Fair 120 ec Sertifikaatti Nro VTT-C-9151-12 Myönnetty 26.11.2012 Päivitetty 31.03.2014 1 (2) Talteri Fair 120 ec on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysohje asetukseksi Soveltamisalue asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisten

Lisätiedot

valmistaa ilmanvaihtokoneita Parmair Eximus JrS

valmistaa ilmanvaihtokoneita Parmair Eximus JrS Parmair Eximus JrS Parmair Eximus JrS Air Wise Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Parmair Eximus JrS Sertifikaatti Nro C333/05 1 (2) Parmair Eximus JrS on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena

Lisätiedot

Consulting ROC and Cloud Service

Consulting ROC and Cloud Service Consulting ROC and Cloud Service Hiilidioksidi mittaukset Pähkinärinteen koulu Riika Rytkönen Jari Kauko 7.4.2015 Yleistiedot Peustiedot Kohde Osoite Käyttötarkoitus Rakennus vuosi Pähkinärinteen koulu

Lisätiedot

Hoitohenkilökunnan kokemukset sisäympäristöstä Tampereen yliopistosairaassa

Hoitohenkilökunnan kokemukset sisäympäristöstä Tampereen yliopistosairaassa Hoitohenkilökunnan kokemukset sisäympäristöstä Tampereen yliopistosairaassa Valtteri Hongisto 1, Riikka Helenius 2 ja Isto Nordback 3 1 Turun ammattikorkeakoulu, sisäympäristön tutkimusryhmä 2 Työterveyslaitos,

Lisätiedot

Sisäilma-asiat FinZEB-hankkeessa

Sisäilma-asiat FinZEB-hankkeessa Sisäilma-asiat FinZEB-hankkeessa Seminaari 05.02.2015 Lassi Loisa 1 Hankkeessa esillä olleet sisäilmastoasiat Rakentamismääräysten edellyttämä huonelämpötilojen hallinta asuinrakennusten sisälämpötilan

Lisätiedot

valmistaa ilmanvaihtokoneita Fair 80 ec

valmistaa ilmanvaihtokoneita Fair 80 ec Koja Fair 80 ec Koja Fair 80 ec Koja Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Fair 80 ec Sertifikaatti Nro VTT-C-8424-12 1 (2) Fair 80 ec on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen lämmöntalteenoton

Lisätiedot

VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD

VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Palomiehen älyvaate tukea toimintakykyyn ja tilannekuvaan Antti Väätänen, Jari Laarni, Pekka Tuomaala, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sirkka Rissanen, Työterveyslaitos

Lisätiedot

RAKENNUSMATERIAALIEN AISTINVARAINEN ARVIOINTI (HAJUT)-TILASTOLLINEN TARKASTELU TUOTERYHMITTÄIN SEKÄ KOKEMUKSIA HAJUHAITTAKOHTEISTA

RAKENNUSMATERIAALIEN AISTINVARAINEN ARVIOINTI (HAJUT)-TILASTOLLINEN TARKASTELU TUOTERYHMITTÄIN SEKÄ KOKEMUKSIA HAJUHAITTAKOHTEISTA RAKENNUSMATERIAALIEN AISTINVARAINEN ARVIOINTI (HAJUT)-TILASTOLLINEN TARKASTELU TUOTERYHMITTÄIN SEKÄ KOKEMUKSIA HAJUHAITTAKOHTEISTA Sisäilmastoseminaari 2016, Helsinki Helena Järnström, Mikko Saari ja Taneli

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 75

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 75 Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 75 Sertifikaatti Nro VTT--843-21-06 Myönnetty 22.8.2006 Päivitetty 17.2.2012 1 (2) Vallox 75 on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen

Lisätiedot

SATAMATALONKUJA LOVIISA

SATAMATALONKUJA LOVIISA Sivu 1 / 7 SATAMATALONKUJA 07910 LOVIISA HIILIDIOKSIDIMITTAUS Tutkimusselostus, päivitetty 12.9.2018 Työnro: 327158 Linda Merk 0400 647 929 Sivu 2 / 7 1 YLEISTIEDOT Kohde: Toimeksianto: Tilaaja: Läsnäolijat:

Lisätiedot

Yleistiedot 1.1. Tutkimuksen. Tilaaja: Porvoon kaupunki. WSP Finland Oy Heikkiläntie Helsinki. tekijä: Tiimipäällikkö Paulus Hedenstam.

Yleistiedot 1.1. Tutkimuksen. Tilaaja: Porvoon kaupunki. WSP Finland Oy Heikkiläntie Helsinki. tekijä: Tiimipäällikkö Paulus Hedenstam. Tutkimusraportti Gammelbacka skola, Porvooo Projekti 308141 19.9.2016 Sisältö Sisältö... 2 1. Tutkimuskohde ja lähtötiedot... 3 1. 1. Yleistiedot... 3 1. 2. Tutkimuksen sisältö, rajaus ja luotettavuus...

Lisätiedot

AS OY HELSINGIN KARPALO Passiivinen auringonsuojaus

AS OY HELSINGIN KARPALO Passiivinen auringonsuojaus AS OY HELSINGIN KARPALO Passiivinen auringonsuojaus Optiplan Oy Y-tunnus 0775337-1 www.optiplan.fi Puh. 010 507 6000 Helsinki Mannerheimintie 105 PL 48, 00281 Helsinki Turku Yliopistonkatu 30 PL 56, 20101

Lisätiedot

Uusi sisäilmastoluokitus ja uudet ilmanvaihdon mitoitusoppaat

Uusi sisäilmastoluokitus ja uudet ilmanvaihdon mitoitusoppaat Uusi sisäilmastoluokitus ja uudet ilmanvaihdon mitoitusoppaat Jorma Säteri. Metropolia Ammattikorkeakoulu Muutosten vuosi 2018 Ympäristöministeriön asetukset Sisäilmasto ja ilmanvaihto (1009/2017) Uuden

Lisätiedot

Konvertterihallin kärypoiston tehostaminen. Insinööritoimisto AX-LVI Oy Markku Tapola, Seppo Heinänen, VTT Aku Karvinen AX-SUUNNITTELU 1

Konvertterihallin kärypoiston tehostaminen. Insinööritoimisto AX-LVI Oy Markku Tapola, Seppo Heinänen, VTT Aku Karvinen AX-SUUNNITTELU 1 Konvertterihallin kärypoiston tehostaminen Insinööritoimisto AX-LVI Oy Markku Tapola, Seppo Heinänen, VTT Aku Karvinen 1 Sisällys 1. Teoriaa 2. Mittaukset. Laskelmat 4. Johtopäätökset 2 Konvektiivisen

Lisätiedot

Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa

Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy, FM Mari Turunen ja Maria Pekkonen, FT Liuliu Du DI Virpi Leivo ja Anu Aaltonen, TkT Mihkel Kiviste Prof. Dainius

Lisätiedot

VELCO APT-ALAPOHJAN TUULETUSLAITTEISTON VAIKUTUS ALAPOHJAN KOSTEUSTEKNISEEN TOIMIVUUTEEN, ILPOISTEN KOULU, TURKU (LÄMPÖTILAT JA SUHT

VELCO APT-ALAPOHJAN TUULETUSLAITTEISTON VAIKUTUS ALAPOHJAN KOSTEUSTEKNISEEN TOIMIVUUTEEN, ILPOISTEN KOULU, TURKU (LÄMPÖTILAT JA SUHT LOPPURAPORTTI 19.4.17 VELCO APT-ALAPOHJAN TUULETUSLAITTEISTON VAIKUTUS ALAPOHJAN KOSTEUSTEKNISEEN TOIMIVUUTEEN, ILPOISTEN KOULU, TURKU (LÄMPÖTILAT JA SUHT. KOSTEUDET SEKÄ PAINESUHTEET JA ILMAVIRRAT) Yleistä

Lisätiedot

Monitilatoimistojen sisäympäristö, käytettävyys ja tilan käyttäjien hyvinvointi (MOSI) Tutkimushanke

Monitilatoimistojen sisäympäristö, käytettävyys ja tilan käyttäjien hyvinvointi (MOSI) Tutkimushanke Monitilatoimistojen sisäympäristö, käytettävyys ja tilan käyttäjien hyvinvointi (MOSI) Tutkimushanke 2014-2016 MOSI-TUTKIMUSHANKE JA LISÄTIETOJA Tutkimukset suoritti Työterveyslaitos yhteistyössä Helsingin

Lisätiedot

Iloxair Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Ilox 89 Optima. % yli 70 60-70 50-60 D E F G H I 40-50 30-40 20-30 10-20 1-10 HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS

Iloxair Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Ilox 89 Optima. % yli 70 60-70 50-60 D E F G H I 40-50 30-40 20-30 10-20 1-10 HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS Ilox 89 Optima Ilox 89 Optima Iloxair Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Ilox 89 Optima Sertifikaatti Nro VTT-C-5727-10 1 (2) Ilox 89 Optima on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen

Lisätiedot

KOULURAKENNUKSISSA. Timo Kalema and Maxime Viot. Teknisen suunnittelun laitos

KOULURAKENNUKSISSA. Timo Kalema and Maxime Viot. Teknisen suunnittelun laitos ILMANVAIHTO JA SISÄILMAN LAATU KOULURAKENNUKSISSA Timo Kalema and Maxime Viot Tampereen teknillinen yliopisto Teknisen suunnittelun laitos Tutkimukset T. Kalema, E. Mäkitalo, J. Rintamäki, T. Sahakari,

Lisätiedot

Aurinkosuojaus integroituna osaksi kestävää rakentamista. SUOMEN AURINKOSUOJAUS RY

Aurinkosuojaus integroituna osaksi kestävää rakentamista. SUOMEN AURINKOSUOJAUS RY Aurinkosuojaus integroituna osaksi kestävää rakentamista REHVA Guide books Sivu 2 HAASTE Suunnittelukulttuurin tulee kehittyä ja oppia uusia keinoja. Aurinkosuojajärjestelmä on huomioitava suunnittelun

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Sairaalan neuvonta- ja vastaanottopisteiden ilmanjako ja lämpöolot sekä niihin liittyvät kehitystarpeet Erkki Kähkönen, Kari Salmi, Rauno Holopainen, Pertti Pasanen, Veli-Jukka Anttila,

Lisätiedot

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE Tarjoamme asiakkaillemme talotekniikan palvelut uudiskohteiden urakoinnista kiinteistön ylläpitoon ja huoltoon sekä korjausrakentamiseen. Yhteistyössä asiakkaan

Lisätiedot

Uusimpia kokemuksia verhoseinistä

Uusimpia kokemuksia verhoseinistä Uusimpia kokemuksia verhoseinistä Alapohjan lämmityskapasiteetti VENE Verkostot karjatalouden edistäjinä OULU - EDEN 7.2. 212 Tapani Kivinen, MTT Jorma Heikkinen VTT Ismo Heimonen VTT Uusimpia kokemuksia

Lisätiedot

YLEISILMANVAIHDON JAKSOTTAISEN KÄYTÖN VAIKUTUKSET RAKENNUSTEN PAINE-EROIHIN JA SISÄILMAN LAATUUN

YLEISILMANVAIHDON JAKSOTTAISEN KÄYTÖN VAIKUTUKSET RAKENNUSTEN PAINE-EROIHIN JA SISÄILMAN LAATUUN YLEISILMANVAIHDON JAKSOTTAISEN KÄYTÖN VAIKUTUKSET RAKENNUSTEN PAINE-EROIHIN JA SISÄILMAN LAATUUN Vesa Asikainen (Envimetria Oy) Pertti Pasanen (Itä-Suomen yliopisto, ympäristötieteen laitos) Helmi Kokotti

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 140 Effect SE. yli 70 F G H I HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS. Vallox 140 Effect SE 3,0.

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 140 Effect SE. yli 70 F G H I HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS. Vallox 140 Effect SE 3,0. Vallox 140 Effect SE Vallox 140 Effect SE Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 140 Effect SE Sertifikaatti Nro VTT 1863 21 07 1 (2) Vallox 140 Effect SE on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena

Lisätiedot

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Julkisivuyhdistys ry:n syyskokous 19.11.2009 Diana-auditorio, Helsinki Stina Linne Tekn yo. Esityksen sisältö Tutkimuksen taustat ja

Lisätiedot

Sisäilmastoluokituksen päivitys 2017 luonnos

Sisäilmastoluokituksen päivitys 2017 luonnos Sisäilmastoluokituksen päivitys 2017 luonnos 30.5.2017 Jorma Säteri ja Mervi Ahola. Laatua kolmessa luokassa S1 Yksilöllinen sisäilmasto S2 Hyvä sisäilmasto S3 Tyydyttävä sisäilmasto määräysten edellyttämä

Lisätiedot

HB Sisäilmatutkimus Oy 6.3.2012 1 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti

HB Sisäilmatutkimus Oy 6.3.2012 1 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti HB Sisäilmatutkimus Oy 6.3.2012 1 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Mikrobi-ilmanäytteet Elinympäristössämme esiintyy mikrobeja, joiden määrä vaihtelee kosteus-

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 MC. yli 70 60-70 50-60 D E F G H I 40-50 30-40 20-30 10-20 1-10 HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS.

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 MC. yli 70 60-70 50-60 D E F G H I 40-50 30-40 20-30 10-20 1-10 HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS. Vallox 90 MC Vallox 90 MC Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 MC Sertifikaatti Nro VTT-C-7697-11 1 (2) Vallox 90 MC on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen lämmöntalteenoton

Lisätiedot

Sisäilman terveellisyyden varmistaminen korjausrakentamisessa

Sisäilman terveellisyyden varmistaminen korjausrakentamisessa Sisäilman terveellisyyden varmistaminen korjausrakentamisessa Korjausrakentamisen terveellisyys 9.4.2013 Rakennusfoorumi, Rakennustietosäätiö RTS Tuomo Ojanen VTT 2 Esityksen sisältö Enersis- hankkeen

Lisätiedot

valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 SE DC

valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 SE DC Vallox 90 SE D Vallox 90 SE D Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 SE D Sertifikaatti Nro 327/05 1 (2) Vallox 90 SE D on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen lämmöntalteenoton

Lisätiedot

Konesalin jäähdytysjärjestelmän mallinnus, simulointi ja optimointi. To 4.6.2015 Merja Keski-Pere

Konesalin jäähdytysjärjestelmän mallinnus, simulointi ja optimointi. To 4.6.2015 Merja Keski-Pere Konesalin jäähdytysjärjestelmän mallinnus, simulointi ja optimointi To 4.6.2015 Merja Keski-Pere Konesaleista Digitalisaation lisääntyminen palvelinkapasiteettia lisää Eurooppaan arviolta jopa 60 uutta

Lisätiedot

Uusilla suodatusratkaisuilla ilmastointijärjestelmien kyky hallita sisäilman hiukkaspitoisuutta moninkertaiseksi

Uusilla suodatusratkaisuilla ilmastointijärjestelmien kyky hallita sisäilman hiukkaspitoisuutta moninkertaiseksi Uusilla suodatusratkaisuilla ilmastointijärjestelmien kyky hallita sisäilman hiukkaspitoisuutta moninkertaiseksi Sisäilmastoseminaari 2014 Seppo Enbom, Kimmo Heinonen, Tapio Kalliohaka, Matti Lehtimäki,

Lisätiedot

Sisäilmakumppani -raportti Viialan yhtenäiskoulu, siirtokoulut

Sisäilmakumppani -raportti Viialan yhtenäiskoulu, siirtokoulut 22.1.19 Etusivu Sisäilmakumppani -raportti Viialan yhtenäiskoulu, siirtokoulut 7.1.19 22.1.19 Sisällysluettelo: 1. Yleiskuva 2. Havainnot ja toimenpiteet 3. Mittaustulokset tiloittain 4. Raja-arvot Raportin

Lisätiedot

TALVIKKITIE 37 SISÄILMAN HIILIDIOK- SIDIPITOISUUDEN SEURANTAMITTAUKSET

TALVIKKITIE 37 SISÄILMAN HIILIDIOK- SIDIPITOISUUDEN SEURANTAMITTAUKSET Vastaanottaja VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, hankevalmistelut Kielotie 13, 01300 VANTAA Ulla Lignell Asiakirjatyyppi Mittausraportti Päivämäärä 11.10.2013

Lisätiedot

Yleistä VÄLIRAPORTTI 13 I

Yleistä VÄLIRAPORTTI 13 I VÄLIRAPORTTI 13 I.8.17 VELCO APT-ALAPOHJAN TUULETUSLAITTEISTON VAIKUTUS ALAPOHJAN KOSTEUSTEKNISEEN TOIMIVUUTEEN, ILPOISTEN KOULU, TURKU (LÄMPÖTILAT JA SUHT. KOSTEUDET SEKÄ PAINESUHTEET JA ILMAVIRRAT) Yleistä

Lisätiedot

Hirsitaloasukkaiden terveys ja

Hirsitaloasukkaiden terveys ja Hirsitaloasukkaiden terveys ja tyytyväisyys y Altti-tutkimukseen perustuva selvitys Fil. yo. Mira Anttila, FM Maria Pekkonen, Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy Asumisterveyden ja rakennusten terveellisyyden

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN SISÄILMATUTKIMUKSEN TULOKSET

PÄIVÄKOTIEN SISÄILMATUTKIMUKSEN TULOKSET Sisäilmastoseminaari 2012 1 PÄIVÄKOTIEN SISÄILMATUTKIMUKSEN TULOKSET Marko Pulliainen LVI-talotekniikkateollisuus ry TIIVISTELMÄ "Päiväkotien sisäilmatutkimus" hankkeessa kartoitettiin Suomen päiväkotien

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox TSK Multi 50 MC

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox TSK Multi 50 MC Vallox TSK Multi 50 MC Vallox TSK Multi 50 MC Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox TSK Multi 50 MC Sertifikaatti Nro VTT-C-11031-14 1 (2) Vallox TSK Multi 50 MC on tarkoitettu käytettäväksi asunnon

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa. ilmanvaihtokoneita Vallox 150 Effect SE MLV (esilämmitys maalämmityspiirissä) yli 70 F G H I HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS

Vallox Oy. valmistaa. ilmanvaihtokoneita Vallox 150 Effect SE MLV (esilämmitys maalämmityspiirissä) yli 70 F G H I HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS Vallox 150 Effect SE MLV Vallox 150 Effect SE MLV Vallox Oy valmistaa Sertifikaatti Nro VTT C 3514 08 1 (2) ilmanvaihtokoneita Vallox 150 Effect SE MLV (esilämmitys maalämmityspiirissä) Vallox 150 Effect

Lisätiedot

valmistaa ilmanvaihtokoneita Parmair Iiwari ExSK, ExSOK ja ExSEK

valmistaa ilmanvaihtokoneita Parmair Iiwari ExSK, ExSOK ja ExSEK Parmair Iiwari ExSK Parmair Iiwari ExSK Air Wise Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Parmair Iiwari ExSK, ExSOK ja ExSEK Sertifikaatti Nro C325/05 1 (2) Parmair Iiwari ExSK (ExSOK, ExSEK) on tarkoitettu käytettäväksi

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Stina Linne Tekn. yo betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET 2.2 116 / KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU, SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET Mittaus toteutettiin 2.2 116 välisenä aikana. Mittaukset toteutettiin Are Oy:n langattomalla

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Stina Linne Tekn. yo Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ. Tiivistelmä

KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ. Tiivistelmä KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ Arto Rauta 1, Maarit Kahila 2 1 Ecophon Strömberginkuja 2 00380 Helsinki arto.rauta@saint-gobain.com 2 Mapita Oy Kanavaranta

Lisätiedot

Asumisterveys - olosuhteet kuntoon

Asumisterveys - olosuhteet kuntoon Asumisterveys - olosuhteet kuntoon LVI-päivät Tampere 1 27.10.2017 Etunimi Sukunimi Terveydensuojelulain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen

Lisätiedot

RAPORTTI KIRKONKYLÄN ALA-ASTE

RAPORTTI KIRKONKYLÄN ALA-ASTE 2012 RAPORTTI KIRKONKYLÄN ALA-ASTE Raportissa esitetään tehdyn sisäympäristökyselyn yhteenveto, tehdyt mittaukset ja jatkotoimenpiteet. Vesilahden kunta 7.2.2012 1. JOHDANTO Hyvän sisäilman yksinkertainen

Lisätiedot

Sisäilmastoluokituksen päivitys 2017 luonnos

Sisäilmastoluokituksen päivitys 2017 luonnos Sisäilmastoluokituksen päivitys 2017 luonnos 15.3.2017 Jorma Säteri ja Mervi Ahola. Laatua kolmessa luokassa S1 Yksilöllinen sisäilmasto Periaatteena S2+lämpöolojen yksilöllinen hallinta S2 Hyvä sisäilmasto

Lisätiedot

Korjausrakentaminen ja päästöjen vähentäminen Miimu Airaksinen, RIL

Korjausrakentaminen ja päästöjen vähentäminen Miimu Airaksinen, RIL Korjausrakentaminen ja päästöjen vähentäminen Miimu Airaksinen, RIL 78% Eurooppalaisista asuu kaupungeissa 85% BKT:sta syntyy kaupungeissa 90% kaikista innovaatioista syntyy kaupungeissa Samanaikaisesti

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kouvola Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kouvola Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 1 Kyselytutkimuksen tulokset 2 kunnassa Kouvola 1..1 Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 1 Jätehuolto Mittarin tulosten mukaan jätehuoltoon kokonaisuutena ollaan tyytyväisimpiä

Lisätiedot