Joensuun yhteiskoulun ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnatut syventävät ja soveltavat kurssit 2015-2016 PSYKOLOGIA KUVATAIDE SYVENTÄVÄT KURSSIT



Samankaltaiset tiedostot
Musiikin ja ilmaisun linjan opetussuunnitelma JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKIO ALKAEN

MUSIIKKI PÄÄAINEENA MUSIIKIN JA ILMAISUN LINJALLA OPISKELLAAN

urheilulinja

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

TAITO- JA TAIDEAINEET KUVATAIDE (KU)

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Joensuun yhteiskoulun lukion kaikki kurssit, jotka ovat lukion aikana tarjolla syksyllä 2016 lukio-opintonsa aloittaville opiskelijoille.

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Kurssien suorittamisen ajoitus

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä)

JA KIRJALLISUUS PAKOLLISET KURSSIT (OPS 2003(2.-, ) KOODI KOODI PAKOLLISET KURSSIT (OPS

6.16 Musiikki. Opetuksen tavoitteet

Ensimmäiselle lukiovuodelle suunniteltujen SYVENTÄVIEN ja SOVELTAVIEN KURSSIEN LYHYET KUVAUKSET. lukuvuodelle

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri

Tarkista listasta, miten uuden opetussuunnitelman kurssit korvaavat vanhan opetussuunnitelman kurssit. Vanha ops. Kurssin nimi.

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

Simon lukio Aikuisten lukiokoulutus

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

- harjaantuu tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn ja itsearviointiin

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet

Kurssien suorittamisen ajoitus

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet Saarijärventie JYVÄSKYLÄ

Ilmaisun monet muodot

Musiikkilinjan kurssit

5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2)

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma

Unajan koulun valinnaisaineet

Joensuun Niinivaaran lukion koulukohtaiset soveltavat kurssit 1. vuosiluokalle

Huittisten musiikkiopiston opetussuunnitelma Liite 1

5.10 KEMIA OPETUKSEN TAVOITTEET

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

LUKION OPPIAINEET. Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia Fysiikka Maantiede Harrastuskurssi Historia Luova ilmaisu

RAUMAN LUKION MUSIIKIN KURSSITARJONTA

VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

KOULUKOHTAISTEN KURSSIEN YHDENMUKAISTAMINEN KURRE7 SIIRRYTTÄESSÄ

EMÄKOSKEN KOULU. lv

Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma

Musiikki MU ( )

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Valinnaisopas Lukuvuosi

Kurssimaksu määräytyy kurssilla käytetyn materiaalin perusteella.

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan:

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Särmä-oppikirja voi olla digikirjan muodossa, tehtävä- ja kielioppikirjat eivät.

PAKOLLISTEN JA SYVENTÄVIEN KURSSIEN SISÄLLÖT

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka

KURSSINIMI VANHA ENGLANTI A-OPPIMÄÄRÄ LOPS 2016 PAKOLLINEN

Musiikkia käytetään välineenä oman kulttuuri-identiteetin etsimisessä ja valmiuksien luomisessa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen.

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

6.24 Urheilulinja. Johdanto. Arvoperusta

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä

Luokilla 4-6 musiikkiluokkien opetus tapahtuu Vuorentaustan koulussa ja luokilla Soppeenharjun

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

LAITILAN LUKION OPPIKIRJAT LV

Aikuisten perusopetus

Musiikki luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN TAVOITTEET MUSIIKISSA

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

LUKION OPPIAINEIDEN LYHENTEET

organisaatiotasot molekyylitasolta biosfääriin ökunnan monimuotoisuutta ja ymmärtämään eliöiden sopeutumisen erilaisiin ympäristöihin irteet

5.10 Kemia. Opetuksen tavoitteet

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen

Terapeuttinen musiikki- kasvatus

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2)

Joensuun Niinivaarann lukion koulukohtaiset soveltavat kurssit 1. vuosiluokalle

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L X ISSN (verkkojulkaisu)

Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6

Piirros Mika Kolehmainen

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

Transkriptio:

Joensuun yhteiskoulun ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnatut syventävät ja soveltavat kurssit 2015-2016 PSYKOLOGIA SYVENTÄVÄT KURSSIT PS2 Ihmisen psyykkinen kehitys ymmärtää yksilön psyykkisen kehityksen perustana olevia psykologisia, biologisia ja sosiaalisia tekijöitä ja näiden keskinäistä riippuvuutta tietää keskeisiä kehityspsykologisia teorioita ja osaa soveltaa kehityspsykologista tietoa omaan elämäänsä ymmärtää yksilön psyykkisen kehityksen jatkuvan monimuotoisena koko elämän ajan ymmärtää yksilön kehitykseen liittyviä mahdollisia ongelmia ja ymmärtää, että kehitykseen voidaan vaikuttaa ymmärtää, miten psyykkistä kehitystä tutkitaan. yksilön psyykkinen kehitys elämän eri vaiheissa psyykkisen kehityksen osa-alueet kehityspsykologisten teorioiden valossa psyykkisen kehityksen yhteydet biologisiin tekijöihin, esimerkiksi perintötekijöihin ja hermoston kehitykseen sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kulttuurin merkitys ihmisen psyykkisessä kehityksessä psyykkisen kehityksen ongelmia ja niihin vaikuttaminen psyykkisen kehityksen tutkiminen. KUVATAIDE SYVENTÄVÄT KURSSIT KU3 Media ja kuvien viestit oppii erittelemään ja tulkitsemaan median kuvaaman maailman suhdetta kulttuuriin ja todellisuuteen ymmärtää kuvailmaisun vaikutuskeinoja mediassa oppii käyttämään erilaisia kuvia ja tekniikoita eri viestintäympäristöissä oman ilmaisunsa välineenä oppii analysoimaan ja kehittämään omaa mediasuhdettaan. kuva mediassa: esim. kuvajournalismi, mainonta, viihteen kuvat, populaarikulttuuri, sarjakuva, www-sivujen ja tietokonepelien kuvailmaisu graafinen suunnittelu: esim. taitto, typografia, kuvan muokkaus- ja siirtomenetelmät mediakuvien tarkastelu esim. aatekriittisesti ja kulttuurisesti eri aikoina, paikoissa ja osakulttuureissa

valokuva mediassa elokuva ja video: perinteinen ja uudistuva kuvakerronta visuaalisuus tuotteistamisessa ja tuotemerkkien luomisessa. KU7 Kuvanveisto ja keramiikka tutustuu muotoilun ja esinekulttuurin visuaaliseen kieleen ja historiaan kehittyy havainnoimaan kolmiulotteista tilaa ja muotoa tutustuu julkisiin taideteoksiin tutustuu esineen muodon, käyttötarkoituksen ja materiaalin väliseen vuorovaikutukseen sekä esineen esteettisyyteen kuvanveiston ja keramiikan keskeiset tekniikat ja menetelmät veistetyt kuvat ja esinekulttuuri eri aikakausina muoto- ja tilatutkielmia, plastisuus ja rakenteellisuus, tila ja volyymi, veistos ympäristötekijänä KU12 Sarjakuvakurssi valaista monipuolisesti sarjakuvakerronnan mahdollisuuksia tukea oppilaan omaa taiteellista ilmaisua ja visuaalista kieltä toteuttaa julkaisukelpoista kuvamateriaalia ja mahdollisesti animaatiota Sisällöt sarjakuvan historia ja lajityypit esim. scifi, seikkailu, rikos, fantasia, huumori, kauhu, manga, underground jne. sarjakuvan ilmaisukeinot ja kerronnan menetelmät käsikirjoittaminen, hahmojen luominen, erilaiset välineet ja materiaalit, kuva- ja sivusommittelu, kuvan ja sanan yhdistäminen, kuvakerronta kokeiluja laajasti havainnosta piirtämisen ja kuvaimprovisaation väliltä MUSIIKKI SYVENTÄVÄT KURSSIT MU3 Ovet auki musiikille oppii tuntemaan itselleen vieraita musiikinlajeja ja musiikkikulttuureja sekä ymmärtää musiikin kulttuurisidonnaisuutta oppii tarkastelemaan eri musiikkikulttuurien käytäntöjen samankaltaisuutta tai erilaisuutta oppii ymmärtämään, miten jokainen kulttuuri määrittelee itse oman käsityksensä musiikista kurssilla tutustutaan syvällisesti joihinkin musiikinlajeihin tai musiikkikulttuureihin opiskelija kehittää musisointi- ja tiedonhankintataitojaan

MU6 Kuorokurssi Koulun kuorossa lauletaan monen tyylistä musiikkia. Kuoro on tarkoitettu kaikille laulamisesta kiinnostuneille opiskelijoille, ei ainoastaan musiikkilinjan opiskelijoille. Ohjelmistoa esitetään koulun juhlissa ja muissa tapahtumissa. Kuorotoiminnan tavoitteena koulussa on, että opiskelija: innostuu laulamisesta ja pyrkii siinä parhaimpaansa kehittää lauluääntään oppii tuntemaan kuoro-ohjelmistoa kuorossa tehdään äänenavausharjoituksia ja lauletaan monipuolista ohjelmistoa, niin kevyttä kuin vakavampaakin ohjelmistoa laulettavat sovitukset ovat pääasiassa 3-5-äänisiä MU9 Yhtyelaulun peruskurssi Tällä laulukurssilla harjoitetaan moniäänistä laulua, kehitetään omaa laulutekniikkaa sekä etsitään hyvää yhteissointia kulloisellekin ryhmälle. oppii erilaisia hengitys-, äänenmuodostus- ja artikulaatioharjoituksia oppii harjoitteiden kautta löytämään itselle sopivia tapoja kehittää äänensä sointia ja intensiteettiä laajentaa tuntemustaan yhtyelauluohjelmistosta tutustuu alustavasti mikrofonien käyttöön tarpeen mukaan kurssilla tehdään erilaisia äänenavaus-, hengitys-, äänenmuodostus- ja artikulaatioharjoituksia lauluohjelmisto sisältää sovituksia musiikin eri tyylilajeista kappaleet voivat olla säestyksettömiä tai säestyksellisiä MU11 Kamarikuoro Kamarikuorossa laulettava ohjelmisto on haasteellisempaa kuin suurkuoron (MU06, MU07, MU08). Tästä syystä kurssille tulevien opiskelijoiden tulisi osata laulaa melko puhtaasti. Auttava nuotinlukutaito olisi myös suotavaa. Kamarikuorossa opiskelija oppii tuntemaan haasteellista kuoro-ohjelmistoa kehittää omaa ääntään ja kuuntelukykyään suhteessa muihin laulajiin kurssilla lauletaan haasteellista kuoro-ohjelmistoa erilaisilla harjoitteilla haetaan mahdollisimman hyvää yhteissointia ja esteettistä nautintoa eri tyylistä musiikkia edustavista kuorosovituksesta MU12 Bändikamat ja bändisoiton perusteet Kurssilla opiskellaan bändityössä tarvittavien soittimien ja laitteiden käyttöön ja toimintaan liittyviä asioita. Lisäksi tutustutaan kitaran, basson, kosketinsoittimien ja rumpujen soiton perusteisiin. Kurssi on tarkoitettu pääasiassa alkeista aloittaville tai asiaa vähän harrastaneille.

hallitsee perussoittotaidon bändisoittimista (kitara, basso, koskettimet ja rummut) tai yhdestä niistä on tutustunut vahvistimien ym. bändisoitossa tarvittavien laitteiden käyttöön ja toimintaan sekä instrumenttien säätöön bändisoittimien soitto sekä niihin liittyvien laitteiden käytön opiskelu MU13 Yhtyesoitto Kurssi toteutetaan ryhmän valmiuksien mukaan ja kukin opiskelija voi hyödyntää omaa solistista instrumenttiaan. Yhtyesoiton kurssilla voidaan erikoistua johonkin musiikin lajiin, esim. viihde-, rock-, pop-, jazzmusiikki tai soitettava materiaali voi edustaa useita eri tyylisuuntia. Osallistujilta toivotaan oman instrumentin perusteiden hallintaa ja nuotinlukutaito olisi suotavaa. Työskentelytavoista sovitaan ryhmän kanssa kurssin alussa. harjaannuttaa yhtyesoiton taitojaan tutustuu musisoiden ja kuunnellen erilaisiin populaarimusiikin lajeihin Kurssin keskeinen sisältö on yhtyesoitto, jonka ohjelmisto koostuu populaarimusiikista. MU17 Etnopop Kurssilla soitetaan kansanmusiikkilähtöisiä kappaleita Suomesta ja ympäri maailmaa sovitettuna pop/rock-kokoonpanoille. Sovituksissa akustiset soittimet soivat yhdessä sähköisten bändisoittimien ja moniäänisen laulun kera. Soitetaan ennakkoluulottomalla otteella myös opiskelijoiden omia instrumentteja hyödyntäen, ja mahdollisuuksien mukaan tutustutaan erilaisiin etnisiin soittimiin. tutustuu etnisen musiikin vaikutukseen populaarimusiikissa oppii tunnistamaan erilaisia etnisiä piirteitä musiikkiesimerkeistä kehittää taitojaan yhteismusisoinnissa kurssilla soitetaan ja lauletaan erilaisin kokoonpanoin etnopoppia kurssiin voi sisältyä myös esiintyminen koulun juhlassa tai muussa tilaisuudessa MU18 Solistinen ilmaisu Kurssilla pyritään löytämään opiskelijan vahvuudet solistisessa ilmaisussa ja antamaan valmiuksia erilaisten tulkitsemistapojen havaitsemiseen ja harjoittamiseen. vapautuu kokeilemaan solistista esiintymistä ryhmän kanssa kokeilee erilaisia tulkitsemistapoja saa valmiuksia persoonalliseen ja musikaaliseen ilmaisuun

tehdään erilaisia ryhmäharjoituksia, mm. improvisointiharjoituksia harjoitellaan kokonaisvaltaista esiintymistä (ilmeet, eleet, esiintymistilan käyttö) keskustellaan esiintymisjännityksen hallintaan liittyvistä keinoista opetustilanteissa käytetään mahdollisuuksien mukaan vierailijoita ja tutustutaan myös paikalliseen musiikkitarjontaan MU20 Teatterimusiikki Koulun draaman ja teatterin kurssien produktiot sisältävät runsaasti musiikillista ainesta. Osallistumisesta muusikkona näihin produktioihin voi opiskelija saada 1-2 kurssia produktiota ohjaavien opettajien harkinnan mukaisesti. Kurssille otetaan pieni ryhmä instrumenttinsa hyvin hallitsevia soittajia ja laulajia musiikinopettajan harkinnan mukaan. Ryhmä valmistaa teatteriesityksen musiikin, äänimaiseman ja efektit produktion tarpeiden mukaan. Musiikkina voidaan käyttää valmiita sävellyksiä, tuottaa musiikkia improvisoiden tai säveltää itse. oppii perusteita teatterimusiikin tekemisestä esim. äänimaisemien luomisesta, ryhmässä sovittamisesta ja säveltämisprosessista saa kokemusta liikkeen ym. ilmaisun ja musiikin yhdistämisestä kurssilla tehdään keskittymis- ja reagointiharjoituksia musiikillisin keinoin sekä erilaisia improvisaatioharjoituksia harjoitellaan valitut valmiit sävellykset, äänimaisemat sekä mahdolliset ryhmän tuottamat omat sävellykset kurssin loppupuolella harjoitukset ovat yhdessä näyttelijöiden kanssa lopputulos esitetään kevään esityksissä yleisölle MU24 Musiikkivideo Kurssilla perehdytään pienryhmissä musiikkivideon tekemiseen digitaalitekniikan avulla. Videon työstämistapa voi vaihdella kurssin pitäjän mukaan. saa kokemusta itse käsikirjoitetun musiikkivideon kuvaamisesta perehtyy kuvatun materiaalin editointiin editointiohjelmistolla valmiiksi musiikkivideoksi asti musiikkivideon tekeminen opiskelijan tai opiskelijaryhmän käsikirjoittamasta aiheesta kurssilla voidaan vaihtoehtoisesti kuvata myös esim. koulun konsertti ja tutustua sitä kautta monikameratyöskentelyyn MU25 Esitystekniikka Kurssilla opiskellaan esitystekniikkaan liittyviä asioita: äänentoistoa ja valotekniikkaa koulun laitteistolla. Koska käytännön harjoitukset vievät melko paljon aikaa, on varauduttava myös iltaja viikonlopputyöskentelyyn. saa perustiedot äänentoiston tekniikasta, niin bändilaitteista kuin myös PA -laitteista saa perustiedot valotekniikasta perehtyy miksaamisen perusteisiin ja prosessointilaitteiden käyttöön

saa käytännön harjoitusten kautta kokemusta instrumenttien mikityksestä ja miksaamisesta esim. koulun juhlissa ja erilaisissa musiikkitapahtumissa Paneudutaan mm. seuraaviin asioihin: kuuloalue, desibelit, mikrofonit, efektit, akustiikka, taajuusoppi ja esityspsykologia äänentoistolaitteiston kokoaminen ja käyttö instrumenttien käsittely ja roudaus sekä laitteiden kunnossapito MU28 Musiikin lukiodiplomi Musiikin lukiodiplomi perustuu opetushallituksen antamiin ohjeisiin sekä lukion musiikinopetuksen tavoitteisiin ja sisältöihin sekä opiskelijan lukioaikaiseen musiikinopiskeluun. Lukiodiplomin suorittaminen on osoitus erityisestä harrastuneisuudesta musiikissa ja musiikillisesta erityisosaamisesta. Koulun ulkopuoliset musiikkisuoritukset eivät sellaisenaan vielä riitä, sillä lukiodiplomin on liityttävä jollain tavoin koulun toimintaan. Diplomin voi suorittaa kahdella tavalla: A) valmistamalla näytesalkun musiikkiprojektista, joka sisältää jotakin tai joitakin seuraavista osaalueista: 1) laulaminen ja soittaminen 2) säveltäminen, sovittaminen ja improvisointi 3) musiikin kuuntelu ja analysointi, musiikista kirjoittaminen B) kokoamalla näytesalkun (portfolio) lukioaikaisista töistä. Osa-alueet ovat samat kuin mallissa A. LIIKUNTA SYVENTÄVÄT KURSSIT LI3 Virkisty liikunnasta saa rentouttavien ja elämyksellisiä liikuntakokemuksia saa tukea jaksamiseensa ja hänen opiskeluvireytensä lisääntyy kurssi koostuu yhdestä tai useammasta liikuntamuodosta opettaja tarkentaa yhdessä opiskelijaryhmän kanssa kurssin sisällön mieltä ja kehoa rentouttavat liikuntamuodot fyysisen kunnon ylläpitäminen ilo ja riemu LI6 Liikunnan lukiodiplomi Liikuntadiplomikurssin suorittaminen alkaa ensimmäisenä lukiovuonna ja jatkuu lukio-opintojen päättymiseen saakka. Kurssi suoritetaan suurimmaksi osaksi itsenäisesti työskennellen. Itsenäinen työskentely sisältää liikuntapäiväkirjan pitämistä sekä oman kunto- ja taitotason kehityksen seuraamista sekä opinnäytetyön tekemisen. Opinnäytetyön aiheen tulee olla sidoksissa omaan lajiin. Opinnäytetyön aihe sovitaan opettajan kanssa. Kurssiin kuuluu myös lajitaitojen arviointi sekä kunto- ja uimataitotesti. Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. Opiskelija saa liikuntadiplomin suorittamisesta erillisen todistuksen lukion päättötodistuksen liitteeksi (arviointi asteikolla 1-5).

Itsenäiseen ja vastuulliseen työntekoon tottuminen, omaan erikoislajiin syvällisesti perehtyen tutkielman muodossa tavoitteiden asettamisen oppiminen koululiikuntakurssien ja omien yhteistyötaitojen arvioimisen oppiminen oppilaan liikunnallisten taitojen loppuarviointi tutkielman tekeminen koululiikuntakurssien arviointi omien yhteistyökykyjen arviointi omien liikuntatavoitteiden luominen liikuntakykyisyyden mittaaminen keräilyportfolion tekeminen LI7 Tanssin lukiodiplomi Suorittamisen edellytyksenä on kolmen opetussuunnitelman mukaisen tanssikurssin suorittaminen (esim. urheiluakatemian tanssivalmennuskurssit). Vaatimuksina ovat portfolio, tutkielma sekä diplomityö (koreografia itselle tai ryhmälle tai tanssijana esiintyminen). Kurssi suoritetaan suurimmaksi osaksi itsenäisesti työskennellen. Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. Opiskelija saa liikuntadiplomin suorittamisesta erillisen todistuksen lukion päättötodistuksen liitteeksi (arviointi asteikolla 1-5). itsenäiseen ja vastuulliseen työntekoon tottuminen johonkin tanssin osa-alueeseen syvällisesti perehtyen tutkielman muodossa tavoitteiden asettamisen oppiminen tanssillinen tehtävä (tanssijana esiintyminen tai koreografian tekeminen) tiivistelmä tanssijana esiintymisestä tai koreografiasta tutkielma portfolio LI8 JYKKI - liikunta Jykki-liikuntakurssille voi osallistua neljä kertaa. sosiaalisen terveyden edistäminen yhdessä liikkumisen avulla fyysisen kunnon ylläpitäminen liikunnanriemusta nauttiminen eri liikuntalajeihin tutustuminen kurssien sisällöt tehdään aina opiskelijoiden toiveiden mukaisesti kurssien alussa LI14 Mailapelikurssi mailapelien taitojen hiominen eri mailapelien sääntöjen hallitseminen mailapelien harrastamiseen innostuminen yhdessä liikkumisen riemu golfin, squashin, tenniksen ja sulkapallon tekniikka

golfin, squashin, tenniksen ja sulkapallon säännöt golfin, squashin, tenniksen ja sulkapallon pelaaminen LI16 Ulkopalloilukurssi eri ulkopalloilumuotoihin tutustuminen eri pallopelien perustekniikan ja taktiikan syventäminen oppia vastuulliseen toimintaan itsenäisesti ja ryhmässä lihashuollon hallitseminen yhdessä liikkumisenriemun kokeminen tekniikkaharjoitukset pelaaminen kurssin sisältö tarkennetaan yhdessä ryhmän kanssa LI19 Hip hop alkeet hip hopin perustekniikan ja lajille ominaisen kehonkäytön omaksuminen persoonallisen tanssi-ilmaisun kehittyminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, lyhyen koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen, oppilas oppii aksentoimaan liikettä ja rytmittämään helppoja tanssikuvioita musiikin tahtiin yleis- ja lihaskunnon vahvistuminen tanssitunnin käytänteiden omaksuminen Hip hop alkeet -kurssilla opetellaan tanssilajille ominaista kehon käyttöä, rytmitystä ja ilmaisua. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa hip hop -tanssiesitys ja/tai katsotaan tanssielokuva. Kurssi sopii vasta-alkajille. LI20 Hip hop jatko hip hopin perustekniikan ja lajille ominaisen kehonkäytön monipuolistuminen persoonallisen tanssi-ilmaisun vahvistuminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, pitkän koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen, oppilas oppii rytmittämään ja aksentoimaan alkeistasoa monimutkaisempia tanssikuvioita musiikin tahtiin yleis- ja lihaskunnon vahvistuminen tanssiesityksen valmistusprosessin hahmottaminen harjoittelusta esiintymiseen Hip hop jatko -kurssilla syvennetään tanssilajille ominaista kehon käyttöä, rytmitystä ja ilmaisua. Tutustumme myös muihin urbaaneihin tanssityyleihin, kuten menevään houseen sekä funk-tanssi lockingiin. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa hip hop tanssiesitys ja/tai katsotaan tanssielokuva. Kurssi tähtää esityksen valmistamiseen ja se sopii hip hopin alkeet suorittaneille tai hip hopia aiemmin harrastaneille

LI21 Nykytanssin alkeet - keho ja liike nykytanssin peruskäsitteistön ja -elementtien omaksuminen kokonaisvaltainen liikkuminen, liikkuvan kehon toiminnallinen hahmotus persoonallisen liikekielen ja ilmaisun kehittyminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnankehittyminen liikemuistin kehittyminen, lyhyen koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen yleis- ja lihaskunnon sekä oikeiden linjauksien vahvistuminen tanssitunnin käytänteiden omaksuminen Nykytanssi alkeet -kurssilla tutustutaan tanssillisesti kehoon, liikkeeseen ja persoonalliseen ilmaisuun. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Tunneilla tehdään myös omaan liikkeeseen perustuvia liiketutkimus-ja improvisaatioharjoituksia. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa nykytanssiesitys. Kurssi sopii vastaalkajille. LI22 Nykytanssi jatko - tanssi esittävänä taiteena nykytanssin peruskäsitteistön ja -elementtien hallinta persoonallisen liikekielen ja ilmaisun vahvistuminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, pitkän koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen yleis- ja lihaskunnon sekä oikeiden linjauksien vahvistuminen tanssiesityksen valmistusprosessin hahmottaminen harjoittelusta esiintymiseen oppilaalla on perusvalmiudet analysoida koreografiaa/tanssiteoksia Nykytanssi jatko -kurssilla syvennetään liikkeellisiä ja ilmaisullisia valmiuksia sekä tutustutaan nykytanssiin esittävänä taiteena. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Tunneilla tehdään myös omaan liikkeeseen perustuvia liiketutkimus- ja improvisaatioharjoituksia. Fyysisen harjoittelun lisäksi opetellaan tunnistamaan ja analysoimaan tanssin ja koreografian peruselementtejä, kuten kehon muoto, liikkeen laatu ja dynamiikka, tila, aika ja koreografian rakenne. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa nykytanssiesitys. Kurssi tähtää esityksen valmistamiseen ja se sopii nykytanssin alkeet suorittaneille tai nykytanssia aiemmin harrastaneille. LI23 Jazztanssi alkeet jazztanssin perustekniikan ja -liikkeiden omaksuminen persoonallisen ilmaisun kehittyminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, lyhyen koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen, oppilas oppii aksentoimaan liikettä ja rytmittämään helppoja tanssikuvioita musiikin tahtiin yleis- ja lihaskunnon sekä oikeiden linjauksien vahvistuminen tanssitunnin käytänteiden omaksuminen

Jazztanssi alkeet -kurssilla opetellaan tanssilajille ominaista kehon käyttöä, rytmitystä ja ilmaisua. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa jazztanssiesitys ja/tai katsotaan tanssielokuva. Kurssi sopii vasta- alkajille. LI24 Jazztanssi jatko jazztanssin perustekniikan ja -liikkeiden hallinta persoonallisen ilmaisun vahvistuminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, pitkän koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen, oppilas oppii rytmittämään ja aksentoimaan alkeistasoa monimutkaisempia tanssikuvioita musiikin tahtiin yleis- ja lihaskunnon sekä oikeiden linjauksien vahvistuminen tanssiesityksen valmistusprosessin hahmottaminen harjoittelusta esiintymiseen Jazztanssi jatko -kurssilla syvennetään jazzin perustekniikkaa sekä liikkeellisiä ja ilmaisullisia valmiuksia. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa jazztanssiesitys ja/tai katsotaan tanssielokuva. Kurssi tähtää esityksen valmistamiseen ja se sopii jazztanssin alkeet suorittaneille tai jazztanssia aiemmin harrastaneille. LUONNONTUNTEMUS JA RETKEILY LTR1 Luonnontuntemus ja retkeily syventää kotiseutunsa ja Suomen luonnon tuntemusta tutustuu kotiseutunsa luonnonsuojelualueisiin ymmärtää luonnonsuojelun merkityksen monimuotoisuuden säilyttäjänä osaa tehdä havaintoja ympäristöstään ja toteuttaa pieniä ympäristöön liittyviä tutkimuksia oppii retkeilyn perustaidot syventää kartanlukutaitoaan osaa toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti saa luontoelämyksiä ja oppii nauttimaan luonnosta Pohjois-Karjalan ja Suomen luonto erilaiset ekosysteemit ja niiden toiminta ihmisen vaikutus ekosysteemeihin luonnonsuojelualueet luonnon monimuotoisuus ympäristötutkimuksen tekeminen oman tutkimuksen suunnittelu ja toteuttaminen retkeilytaidot liikkuminen luonnossa

kartan ja kompassin käyttö retkeilyvarusteet jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ÄIDINKIELI SYVENTÄVÄT KURSSIT ÄI7 Puheviestinnän taitojen syventäminen Opiskelija syventää ja monipuolistaa puheviestintään liittyviä tietojaan ja taitojaan sekä oppii arvioimaan puheviestinnän merkitystä ihmissuhteissa, opiskelussa ja työelämässä. syventää tietojaan vuorovaikutuksen luonteesta, ominaispiirteistä ja puhekulttuurista kehittää puhumisrohkeuttaan ja ilmaisuvarmuuttaan sekä esiintymis- ja ryhmätaitojaan tunnistaa ja osaa analysoida sekä puhujan että sanoman luotettavuuteen vaikuttavia tekijöitä vuorovaikutustilanteiden osatekijät ja ominaispiirteet verbaalinen ja nonverbaalinen viestintä esiintymisen, neuvottelujen, kokousten ja erilaisten keskustelujen ominaispiirteet ja menettelytavat esiintymis- ja ryhmätaitojen harjoittelua erilaisissa vuorovaikutustilanteissa puheviestinnän kulttuurisia piirteitä ja suomalaista puhekulttuuria esiintymisjännityksen syyt ja poistaminen ÄI11 Kulttuuripäiväkirja Opiskelija pitää kurssin aikana itse suunnittelemaansa kulttuuripäiväkirjaa, johon hän kirjaa kaikki kulttuuritapahtumat, joihin hän on osallistunut vastaanottajana tai tekijänä. Kulttuuripäiväkirjan voi suorittaa myös verkkomuodossa. Kurssi arvioidaan merkinnällä suoritettu/hylätty. Kurssin tavoitteena on, että opiskelija kehittää itseään kulttuuriharrastajana opiskelija oppii syvemmin pohtimaan kulttuuri-ilmiöitä opiskelija tiedostaa omat kulttuuriset juurensa ja paikkansa yhteisössä ja syventää yhteisöllisyyden kokemustaan Vähintään kymmenen kulttuurikokemusta, joista kirjoitetaan kuvaileva ja pohtiva kommentti, esimerkiksi teatteriesitys, taidenäyttely, konsertti, elokuva, runokokoelma, tanssiteos, urheilutapahtuma. Päiväkirjan voi halutessaan kuvittaa ja tehdä nettiin blogimuodossa. ÄI13 Draaman ja teatterin perusteet Opiskelija kehittää itsetuntemustaan, rohkeuttaan, ilmaisuaan ja vuorovaikutustaitojaan turvallisessa ilmapiirissä.

Kurssin tavoitteena on, että kurssille syntyy luottamuksellinen ilmapiiri, jossa ei arvioida kenenkään ilmaisua ja jossa ei tunneta epäonnistumista opiskelija harjoittelee monipuolisesti teatteri-ilmaisun perustaitoja ja saa perusvalmiudet teatteriryhmässä työskentelyyn hän samalla tiedostaa oman voimansa määrän suhteessa ryhmään ja oppii ottamaan tilaa ja antamaan sitä myös muille hän oppii sietämään epävarmuutta: uskaltamaan ja luottamaan siihen, että tilanne kantaa kurssi tukee opiskelijan muuta äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelua Opetus on toiminnallista koko ajan, mutta kurssiin liittyy lopputyö pienryhmässä ja päiväkirjatyöskentely. aisti-, keskittymis- ja reaktioharjoitukset rentoutumisharjoitukset kontaktiharjoitukset liikeimprovisaatioharjoitukset ääni-improvisaatioharjoitukset äänenkäytön ja tekstin tulkinnan harjoitukset kontakti-improvisaatioharjoitukset prosessidraamaharjoitukset draaman rakennetekijä ÄI14 Teatteriesityksen valmistaminen Kurssin laajuus on yhdestä kahteen kurssia. Opiskelija voi kehittää itsetuntemustaan, rohkeuttaan, teatteri-ilmaisullisia taitojaan, vuorovaikutustaitojaan ja kritiikinsietokykyään draamaprosessissa ja julkisessa esityksessä. Kurssin tavoitteena on esimerkiksi, että opiskelija oppii työstämään tunteitaan taiteelliseen muotoon ja lisää näin itsetuntemustaan sekä kykyään tunnistaa ja käsitellä tunteitaan oppii ottamaan oman tilansa, mutta myös ottamaan toiset huomioon ja antamaan tilaa muille oppii tuntemaan oman voimansa suhteessa ryhmään, oppii sietämään epävarmuutta, ottamaan riskejä ja luottamaan itseensä ja ryhmään oppii kärsivällisyyttä käy läpi draamaprosessin ja esityksen rakentamisprosessin vahvistaa sekä draaman ja estetiikan tajuaan että teatteri-ilmaisullisia taitojaan uskaltautuu olemaan mukana julkisessa esityksessä ja näin kasvattaa rohkeuttaan oppii kestämään prosessin ja esityksen painetta, rakentavaa kritiikkiä ja kehittää itsearviointiaan saa tukea muuhun äidinkielen ja kirjallisuuden opiskeluun kontaktiharjoituksia ym. ryhmän koheesioon vaikuttavia harjoituksia luomisprosessi, jossa aluksi perehdytään valittuun teemaan ja tehdään improvisaatioharjoituksia tarinan ja dramaturgian valmistaminen esimerkiksi prosessidraaman avulla tai devisingmenetelmällä julkisten esitysten sarja itsearviointi- ja palauteseminaari

KEMIA SYVENTÄVÄT KURSSIT KE2 Kemian mikromaailma tuntee aineen rakenteen ja ominaisuuksien välisiä yhteyksiä osaa käyttää aineen ominaisuuksien päättelyssä erilaisia kemian malleja, taulukoita ja järjestelmiä ymmärtää orgaanisten yhdisteiden rakenteita ja tuntee rakenteen määrityksessä käytettäviä menetelmiä osaa tutkia kokeellisesti ja erilaisia malleja käyttäen aineiden rakenteeseen, ominaisuuksiin ja reaktioihin liittyviä ilmiöitä alkuaineiden ominaisuudet ja jaksollinen järjestelmä elektroniverhon rakenne ja atomiorbitaalit hapetuslukujen määräytyminen ja yhdisteen kaava kemiallinen sidos, sidosenergia ja aineen ominaisuudet atomiorbitaalien hybridisoituminen ja orgaanisten yhdisteiden sidos- ja avaruusrakenne isomeria FYSIIKKA SYVENTÄVÄT KURSSIT FY2 Lämpö tuntee lämpöön liittyvät ilmiöt tutkii aineen termodynaamiseen tilaan tai lämpöopin pääsääntöihin liittyviä ilmiöitä saa valmiuksia osallistua ympäristöä ja teknologiaa koskevaan kriittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon kaasujen tilanmuutokset ja lämpölaajeneminen paine, hydrostaattinen paine kappaleiden lämpeneminen, jäähtyminen, olomuodon muutokset ja lämpöenergia mekaaninen energia, työ, teho ja hyötysuhde lämpöopin pääsäännöt, sisäenergia energiavarat FY3 Aallot saa yleiskuvan luonnon jaksollisista ilmiöistä ja perehtyy niitä selittäviin keskeisiin periaatteisiin perehtyy värähdys- ja aaltoliikkeen perusteisiin tutkimalla mekaanista värähtelyä, ääntä tai sähkömagneettisia aaltoja

harmoninen voima ja värähdysliike aaltoliikkeen synty ja aaltojen eteneminen aaltoliikkeen interferenssi, diffraktio ja polarisoituminen heijastuminen, taittuminen ja kokonaisheijastuminen valo, peilit ja linssit ääni, melun terveysvaikutukset ja kovalta ääneltä suojautuminen MAANTIEDE GE6 Avaruus opiskelija kiinnostuu tähtitaivaan ilmiöistä syventää tietojaan Aurinkokunnasta ja galakseista laajentaa ymmärrystään maailmankaikkeudesta ja Maan planetaarisista ominaisuuksista Maan planetaarisuus maailmankaikkeuden synty ja rakenne tähdet ja niiden elinkaari Linnunrata ja muut galaksit aurinkokunnan rakenne elämä avaruudessa vierailu tähtitornissa asiantuntijoiden luentoja BIOLOGIA SYVENTÄVÄT KURSSIT BI3 Ympäristöekologia osaa ekologian perusteet ja ymmärtää ihmisen toiminnan vaikutuksen elolliseen luontoon ymmärtää biodiversiteetin merkityksen ihmiskunnan tulevaisuudelle hahmottaa ympäristöongelmien syitä ja niiden seurauksia ekosysteemeissä tutustuu suomalaisiin ekosysteemeihin ja niiden erityispiirteisiin sekä perehtyy myös ihmisen muokkaamiin ekosysteemeihin tuntee ja osaa arvioida menetelmiä, joilla voidaan tarkkailla ympäristön tilaa ja ratkaista syntyneitä ongelmia osaa suunnitella ja toteuttaa pienen tutkimuksen ympäristön tilasta ja esittää sen tulokset kehittää ympäristölukutaitoaan, ymmärtää vastuunsa ympäristön tilasta ja osaa toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti

ekologinen tutkimus ekologisten peruskäsitteiden syventäminen ekologisen tutkimuksen tehtävä ympäristön laadun indikaattorit oman tutkimuksen suunnittelu ja toteuttaminen biodiversiteetti ja sen merkitys biodiversiteetti luonnonvarana eliölajien ja elinympäristöjen uhanalaisuus ja suojelu biodiversiteetin väheneminen ekologiset ympäristöongelmat, niiden syyt ja ratkaisumahdollisuudet aineiden kiertoon liittyvät ongelmat paikalliset ympäristöongelmat Suomen luonnon haavoittuvuus pohjoiset metsät suot järvet ja virtavedet Itämeri kestävä tulevaisuus ekologisesti kestävä kehitys ja yksilön valinnat rakennettu ympäristö ja kaupunkiekologia ekologisesti kestävä tuotanto ympäristötekniikan mahdollisuudet BI7 Eläinten käyttäytyminen tutustuu eläinten käyttäytymiseen ja sitä selittäviin ilmiöihin ymmärtää, miten käyttäytyminen vaikuttaa eläinten sopeutumiseen ymmärtää eläinten välisiä vuorovaikutussuhteita oppii arvostamaan eläimiä ja ymmärtämään niiden käyttäytymistä osaa soveltaa opittua tietoa esimerkiksi lemmikkieläinten hoidossa synnynnäinen ja opittu käyttäytyminen erilaisten eläinten käyttäytymispiirteet käyttäytymisen merkitys lajin säilymisen kannalta eläinten kieli asiantuntijavierailut KIINAN KIELI KIB31. Hyvää päivää, hauska tutustua Kuullun ymmärtäminen ja puhuminen harjoitellaan tunnistamaan ja tuottamaan kiinan tooneja eli tavuintonaatioita sekä äänteitä (alukkeet ja lopukkeet)

opetellaan tunnistamaan ja tuottamaan toonillisia tavuja ja sanoja sekä harjoitellaan yleisempiä fraaseja, yksinkertaisia lauseita, tervehdyksiä ja kysymyksiä pienten dialogien muodossa pinyin-kirjoitus on puhumaan oppimisen apuna kurssilla painotetaan puheviestintää Lukeminen ja kirjoittaminen oppilas harjoittelee lukemaan pinyin-kirjoitettua kiinaa tutustutaan vähitellen kirjoitusmerkkeihin ja harjoitelleen niiden tunnistamista ja lukemista kurssilla kirjoitetaan pinyin-kirjoitusta harjoitellaan kirjoittamaan yksittäisiä kirjoitusmerkkejä (piirtovedot) ja perehdytään alustavasti kirjoitusmerkkien rakenteeseen ja historiaan kirjoitusmerkit ovat ns. yksinkertaistettuja kirjoitusmerkkejä tutustutaan mahdollisuuksien mukaan siihen, kuinka kiinaa kirjoitetaan tietokoneella Sisällöt tervehtiminen, hyvästely ja muut arkipäivän viestintätilanteet esittäytyminen ja vastaavien asioiden kysyminen keskustelukumppanilta perhe ja lähimmät ihmissuhteet kiinalaiset nimet, teitittely ja perustietoja kiinalaisesta kulttuurialueesta sekä perinteisistä arvoista MATEMATIIKKA 14. Matematiikan pitkän oppimäärän tukikurssi (MAA14) syventää tietojaan ja taitojaan kurssien 1 5 sisältämissä aihepiireissä (kurssi suoritetaan 1. opiskeluvuoden aikana hajautetusti). Kurssien 1 5 sisällöt. YHTEISKUNTAOPPI YH5 Business management Nuori yrittäjä saa tietoa yrittäjänä toimimisesta oppii yrittelijästä asennetta ja sen olevan yksi vaihtoehto palkkatyölle oppii perusteet yrityksen perustamiseen tarvittavista askelista tietää mistä voi saada neuvoja yrittäjyyteen liittyvissä asioissa oppii tekemään markkinoinitisuunnitelman ja vuosikatsauksia osaa toimia tiimissä erilaisten ihmisten kanssa ja myös johtotehtävissä tuntee kirjanpidon perusteet ja sen merkityksen tietää, millainen merkitys yrityksillä on suomalaiselle yhteiskunnalle oppii kokouksen sääntöjä ja omaksuu erilaisia rooleja

opiskelijatiimin löytäminen toisiin kurssin opiskelijoihin tutustuminen omien heikkouksin/vahvuuksien tunnistaminen omien mielenkiinnon kohteiden sovittaminen yhteen toisten kanssa yritystoiminnan aloittaminen Nuori Yrittäjyys järjestön pelisääntöjen läpi käyminen yritys neuvonantajan etsiminen ja yhteistyön aloittaminen hänen kanssaan pankkitoiminta ja kirjanpito erilaisten järjestelmien avulla yrityksen toiminta ja lopettaminen kokoukset yritystoiminnan pyörittäminen osavuosikatsaukset ja muut raportit mahdolliset messut ja tapahtumat HISTORIA HI7 Antiikin maailma syventää antiikin Kreikan ja Rooman historian tuntemusta saa realistisen ja moniulotteisen näkemyksen antiikin ihmisen toiminnasta antiikin ihmisen myyttinen (tarusto) ja rationaalinen (filosofia, tiede) maailmankuva yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys, oikeusjärjestys tiede, taide ja urheilu muu arkielämä iloineen ja murheineen tutkielman, esitelmän, kurssikansion tai muun suorituksen laatiminen HI8 Arjen historia perehtyy uuden ja uusimman ajan arjen historiaan (1500-luvulta tähän päivään) ymmärtää arjen kautta yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan suhteita sekä vallitsevia rakenteita harjoittelee tutkimuksellisia taitoja käyttäen mm. mediaa historiallisena lähteenä johdatus arjen historiaan ja sen tutkimiseen yhteistyö Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan museon ja Joensuun maakunta-arkiston sekä muiden paikallisten toimijoiden kanssa vapaavalintaisia teemoja esim. nuorison alakulttuurit, musiikkityylit, asuminen, muoti, ruoka, sota, teknologian kehitys ja vapaa-aika osallistuminen historiallisen pedagogisen draaman toteuttamiseen haluamallaan tavalla tutkielman, esitelmän, kurssikansion tai muun suorituksen laatiminen

TEKNOLOGIA TEK1 Teknologia opiskelun välineenä opiskelija tutustuu koulussa käytössä olevaan tietotekniseen ja av-laitteistoon opiskelija oppii hyödyntämään omien tietoteknisten laitteidensa mahdollisuuksia opiskelija pystyy hyödyntämään omaa tai koulun välineistöä ja ohjelmistoja kaikkien oppiaineiden opiskelussa perustyövälinesovellusten yhteiskäytön opettelu, esimerkiksi pienimuotoisten tutkielmien laadinta pilvipalvelujen käyttäminen sähköisen ylioppilastutkinnon vaatimukset laitteistolle tietoturva ja tekijänoikeudet kuvan ja äänen tallentaminen TEK4 Ohjelmointi ohjelmien toiminnan ymmärtäminen algoritmeihin tutustuminen jonkin ohjelmointikielen alkeiden tunteminen. itsenäisten opiskelutaitojen kehittäminen verkkoympäristössä algoritmin käsite perusrakenteet: ehto-, valinta-, toistolauseet perustietorakenteet: vakio, muuttuja ja sen tyypit, taulukko