EMÄKOSKEN KOULU. lv

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2016-2017"

Transkriptio

1 EMÄKOSKEN KOULU lv Valinnaiskurssit 9. luokka

2

3 Lyhytkurssit 9. luokalla lv Viime vuonna valitut pitkät valinnaisaineet jatkuvat 9. luokalla. KIELET RUOTSIN KIELI: MERA SVENSKA (xrul) Kurssilla kehitetään puhevalmiuksia, mutta vahvistetaan myös perusrakenteita ja tutustutaan Pohjoismaiden kulttuureihin. Kurssilla hyödynnetään tietotekniikkaa. Kurssi on hyvä tuki jatko-opintoja varten. MUSIIKKI BÄNDI- JA LAULUKURSSI (xmul) Bändikurssilla syvennetään laulu- ja soittotaitoa erilaisissa bändikokoonpanoissa sekä harjoitellaan monipuolisesti populaarimusiikin eri tyylejä eri vuosikymmeniltä. Kurssille ovat tervetulleita niin soittajat kuin laulajatkin. KUVATAIDE VIDEO-, VALOKUVAUS- JA SARJAKUVAKURSSI (xkuv) Kurssilla opetellaan kuvakerronnan perusteita videon, valokuvauksen ja sarjakuvan muodossa. Kurssilla tutustutaan valokuvauksen ja elokuvan historiaan sekä opitaan analysoimaan kuvia. Kurssilla tehdään lyhytelokuvia, animaatioita ja valokuvasarjoja. Kurssilla opetellaan erilaisten kameroiden hallintaa sekä kuvankäsittelyä ja editointia. KERAMIIKKA, KUVANVEISTO JA TAIDETEOLLINEN MUOTOILU (xkuk) Kurssilla harjoitellaan kolmiulotteista kuvailmaisua. Muotoillaan savea, rakennellaan eri materiaaleista, tehdään tilataidetta kouluympäristöön sekä suunnitellaan piirtäen. Tutustutaan muotoilun ja kuvanveiston historiaan, ilmaisukeinoihin ja tyylipiirteisiin. KOTITALOUS ARKIRUOKAA HYVÄÄ HYGIENIAA NOUDATTAEN (xkol) Opiskellaan hygieniapassiin vaadittavat asiat mahdollisimman käytännönläheisesti arkiruokien ja leivonnaisten valmistamisen yhteydessä. Lopuksi on mahdollista osallistua n. 7e maksua vastaan hygieniapassitutkintoon. HEI, ME LEIVOTAAN! (xkov) Tutustutaan eri maiden leivontaan. Valmistetaan esim. sacherkakku, britatorttu, schwarzwaldin suklaakakku, focaccia, calzone

4 LIIKUNTA LISÄÄ LIIKUNTAA POJILLE (xlil) Perehdytään syvällisemmin perinteisiin ja yhdessä valittuihin liikuntalajeihin sekä tutustutaan paikkakunnan tarjoamiin liikuntapalveluihin. Tarkoituksena on tarjota elämyksiä myös harvinaisempien liikuntalajien parissa. Lajivalikoimassa on mm. maila- ja joukkuepelejä, tarkkuuslajeja sekä kestävyys- ja lihaskuntolajeja. Arviointi perustuu monipuoliseen ja jatkuvaan näyttöön sekä ennakkoluulottomaan asenteeseen lajista riippumatta. Kiitettävään arviointiin vaaditaan näyttöä monipuolisesta motorisesta taitavuudesta. KROPPA KUNTOON TYTÖILLE (xlik) Kurssin tavoitteena on antaa oppilaalle tiedolliset ja taidolliset valmiudet oman kunnon kehittämiseen monipuolisia menetelmiä käyttäen. Tavoitteena on antaa kipinä omaehtoisen kuntoilun jatkumiselle myös vapaa-aikana sekä myöhemmin tulevaisuudessa. Kurssin alussa jokainen miettii itselleen sopivat tavoitteet esimerkiksi kestävyyskunnon kohottaminen, lihaskunnon ja ryhdin parantaminen tai vaikkapa kiinteytyminen. Kurssilla perehdytään syvemmin myös kuntosaliharjoitteluun. Oppilaat suunnittelevat kurssin sisällön yhdessä opettajan kanssa. Kurssin aikana käydään tutustumassa erilaisiin liikuntamahdollisuuksiin Nokialla (esim. Lady Line). TEKNINEN TYÖ PUUKONVALMISTUS (xtpu) Kurssilla opitaan valmistamaan perinteinen hyvin leikkaava hiiliteräpuukko. - terän taonta, karkaisu, päästö ja hionta - kahvan valmistus visakoivusta: muotoilu, terän istutus ja pintakäsittely - tupen valmistus nahasta: käsin ompelu, koristelu ja pintakäsittely TEKSTIILITYÖ LISÄÄ TEKSTIILITYÖTÄ (xtsl) Tekstiilitöissä valmistetaan persoonallisia vaatteita, asusteita, koruja ja kodin tekstiilejä oppilaan valitsemalla tekniikalla. MATEMATIIKKA KURKISTUS LUKION MATIKKAAN (xmal) Kurssilla tutustutaan lukion matematiikkaan sähköisen oppimateriaalin, lukion kirjojen ja ongelmanratkaisu- sekä sovellustehtävien avulla. Opiskelussa hyödynnetään mm. koulussa toteutettavaa ryhmätyöskentelyä, joten kotitehtävien suorittamista ei vaadita tavallisten matematiikan kurssien tavoin. Kurssin tavoitteena on madaltaa kynnystä peruskoulun ja lukion matematiikan

5 opiskelun välillä parantamalla laskurutiinia ja syventämällä matematiikan osaamista. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla pyritään järjestämään vierailu lukion matematiikan tunneille. PS. Tiesitkö, että neliöjuuri luvusta -4 voidaankin laskea? Arviointiperusteet: jatkuva näyttö, hyväksytysti suoritetut harjoitustyöt ja kirjalliset tehtävät. IHMISSUHTEET NUISKU (xuen) Nuiskussa opiskellaan taitoja, jotka auttavat meitä tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Painopiste kurssilla on vuorovaikutustaitojen harjoittelemisessa. Lyhyt ohjaajan alustus johdattaa kokeilemaan taitoja itse. Harjoituksen jälkeen keskustellaan yhdessä, mitä opittiin ja miten opittua voi soveltaa käytäntöön. Kurssilla käsitellään mm. seuraavia aiheita: Omat ihmissuhteet Minä-viestien lähettäminen Kuunteleminen ja kuuntelemalla auttaminen Ystävyys ja perheen ihmissuhteet Itsensä arvostaminen ja tulevaisuuden suunnittelu Ristiriitojen ratkaiseminen Erilaisuuden kohtaaminen Tunteiden ymmärtäminen FYSIIKKA LUONNONTIETEIDEN TEKNISET SOVELLUKSET (xfyl) Kurssilla tutustutaan fysiikan ja kemian teknisiin sovelluksiin perehtymällä erilaisten laitteiden ja koneiden (esim. lentokone, laser, vedenpuhdistamo) toimintaan sekä teoriassa että käytännössä. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään myös vierailuja tekniikan alan yrityksiin ja tutkimuslaitoksiin. NUORI YRITTÄJÄ (xyhy) Yrittäjyyskasvatus on 1 viikkotunnin aihekokonaisuus, joka kestää yhden lukukauden 2h/vko. Kurssin tavoitteena on tutustua yritystoimintaan ja yrittäjän arkeen. Kurssilla opitaan johtajuutta, markkinointia, myyntiä ja yhteistoimintaa. Oppilaat ideoivat muutaman oppilaan ryhmissä oman liikeidean (esim. tuotetai palveluyritys tai välitysliike) ja muodostavat keskuudessaan pienimuotoisia yrityksiä, joiden puitteissa pyrkivät markkinoimaan tuotteensa asiakkaille. Oppilaat saavat pitää itse yrityksiensä tuoton. Yritykset rekisteröidään NUORI YRITTÄJYYS -projektin puitteissa ja toimivat

6 oikean yrityksen tavoin. Oppilaat mm. lunastavat itselleen osakkeita, joita vastaan he saavat projektin loputtua lunastaa osingot. Yritysten jäsenet tekevät mm. omat kotisivut, suunnittelevat mainokset, myyntikampanjat, logot, osallistuvat messuille ja erilaisiin kilpailuihin sekä valitsevat tarvittavat toimijat yritykselle (toimitusjohtaja, markkinointipäällikkö, talousjohtaja jne). Oppilaat ovat projektien myötä yhteistyössä yrittäjien kanssa ja saavat tietoa yritysten toimintatavoista. Opetuksessa käsitellään myös sisäistä yrittäjyyttä ja yrittämisen tärkeyttä oman elämän arjessa. Omatoimisuus, luovuus, yritteliäisyys ja yhteistyökyky ovat arvioinnin perusteina. Lisäksi oppilaat saavat hyvin suoritetusta yrittäjyyskurssista erillisen todistuksen.

7 VALINTAKORTTI 9. LUOKAN LYHYTKURSSIA VARTEN Nimi: Luokka: varavalinnat valinta lyhenne nimi xrul xmul xkuv xkuk xkol xkov xlil xlik xtpu xtsl xmal xuen xfyl xyhy Ruotsin kieli: Mera svenska Bändi- ja laulukurssi Video-, valokuvaus- ja sarjakuvakurssi Keramiikka, kuvanveisto ja taideteollinen muotoilu Arkiruokaa hyvää hygieniaa noudattaen Hei, me leivotaan! Lisää liikuntaa pojille Kroppa kuntoon tytöille Puukonvalmistus Lisää tekstiilityötä Kurkistus lukion matikkaan Nuisku Luonnontieteiden tekniset sovellukset Nuori Yrittäjä Rastita yksi valinta ja neljä varavalintaa. Palautetaan opolle viimeistään Huoltajan allekirjoitus Oppilaan allekirjoitus

EMÄKOSKEN KOULU. lv

EMÄKOSKEN KOULU. lv EMÄKOSKEN KOULU lv. 2017-2018 Valinnaiskurssit 9. luokka Lyhytkurssit 9. luokalla lv 2017-2018 Viime vuonna valitut pitkät valinnaisaineet jatkuvat 9. luokalla. KIELET RUOTSIN KIELI: MERA SVENSKA (xrul)

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2015-2016

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2015-2016 EMÄKOSKEN KOULU lv. 2015-2016 Valinnaiskurssit 9. luokka Lyhytkurssit 9. luokalla lv 2015-2016 Viime vuonna valitut pitkät valinnaisaineet jatkuvat 9. luokalla. KIELET RUOTSIN KIELI: MERA SVENSKA (xrul)

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2014-2015

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2014-2015 EMÄKOSKEN KOULU lv. 2014-2015 Valinnaiskurssit 9. luokka Lyhytkurssit 9. luokalla lv. 2014-2015 Viime vuonna valitut pitkät valinnaisaineet jatkuvat 9. luokalla. KIELET RUOTSIN KIELI: MERA SVENSKA (xrul)

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2016 2017

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2016 2017 EMÄKOSKEN KOULU lv. 2016 2017 Valinnaisaineet 8. luokka Valinnaisuus lukuvuonna 2016-2017 Kuvataiteen, musiikin, käsityön ja kotitalouden yhteisinä oppiaineina opiskelu loppuu 7. luokan jälkeen. Näiden

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv

EMÄKOSKEN KOULU. lv EMÄKOSKEN KOULU lv. 2018-2019 Valinnaiskurssit 9. luokka Valinnaisaineet 9. luokalla lv 2018-2019 Viime vuonna valittu pitkä valinnaisaine jatkuu 9. luokalla. Lisäksi näistä valitaan yksi lyhytkurssi.

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2015 2016

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2015 2016 EMÄKOSKEN KOULU lv. 2015 2016 Valinnaisaineet 8. luokka Valinnaisuus lukuvuonna 2015-2016 Kuvataiteen, musiikin, käsityön ja kotitalouden yhteisinä oppiaineina opiskelu loppuu 7. luokan jälkeen. Näiden

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET 20152016 TURUN LYSEON KOULU Valinnaisaineiden valinta 3 Painotusluokkaan sidotut valinnaisaineet 4 Englannin A1 syventävä 5 Espanja B2 6 Ranska A2 ja B2 7 Saksa B2 8 Ilmaisutaito 9 Media

Lisätiedot

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt

Lisätiedot

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle 1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2014 2015

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2014 2015 EMÄKOSKEN KOULU lv. 2014 2015 Valinnaisaineet 8. luokka Valinnaisuus lukuvuonna 2014-2015 Kuvataiteen, musiikin, käsityön ja kotitalouden yhteisinä oppiaineina opiskelu loppuu 7. luokan jälkeen. Näiden

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Kotitalous. Kuvataide. Valinnaiskurssit 9.luokalle 2016 2017

Kotitalous. Kuvataide. Valinnaiskurssit 9.luokalle 2016 2017 Valinnaiskurssit 9.luokalle 2016 2017 Yleislinjalla olevat oppilaat valitsevat 9. luokalle kaksi uutta kurssia, matemaattis-luonnontieteellisen tai liikuntapainotuksen valinneet oppilaat valitsevat yhden

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm

Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta 6.11.2018 Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valintoja Valinnaisainevalinnat - yleistä 8. luokalla tehtävät valinnat

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

7. luokkalaisten valinnaisaineet

7. luokkalaisten valinnaisaineet 7. luokkalaisten valinnaisaineet Valinnaisaineiden valinta Oppilaiden valinnaisaineiden määrä vaihtelee kielivalintojen takia.. Valinnaisaine on valinnainen valintavaiheessa, tämän jälkeen se kuuluu pakollisena

Lisätiedot

VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA

VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA Valitse 2 kurssia B-valinnaisia opintoja. Yhden kurssin kesto on 38 tuntia. Toisen valitsemistasi kursseista opiskelet syyslukukaudella ja toisen kevätlukukauden aikana.

Lisätiedot

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2012 2013. Valinnaisaineet. 8. luokka

EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2012 2013. Valinnaisaineet. 8. luokka EMÄKOSKEN KOULU lv. 2012 2013 Valinnaisaineet 8. luokka Valinnaisuus lukuvuonna 2012-2013 Kuvataiteen, musiikin, käsityön ja kotitalouden yhteisinä oppiaineina opiskelu loppuu 7. luokan jälkeen. Näiden

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv

EMÄKOSKEN KOULU. lv EMÄKOSKEN KOULU lv. 2017 2018 Valinnaisaineet 8. luokka Valinnaisuus lukuvuonna 2017-2018 Kuvataiteen, musiikin, käsityön ja kotitalouden yhteisinä oppiaineina opiskelu loppuu 7. luokan jälkeen. Näiden

Lisätiedot

Palokan yhtenäiskoulu

Palokan yhtenäiskoulu Palokan yhtenäiskoulu Pitkät valinnaiskurssit 8. luokalla lv. 2016-2017 Koivutie 5 40270 PALOKKA https://peda.net/jyvaskyla/palokankoulu rehtori puh. 050 561 6253 opettajat puh. 040 778 7975 opinto-ohjaajat

Lisätiedot

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI. Lv. 2015 2016

KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI. Lv. 2015 2016 KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI Lv. 2015 2016 Seitsemännen luokan oppilaille ja heidän huoltajilleen valinnassa mukana olevista 8. ja 9. luokan valinnaisaineista Hyvät oppilaat ja huoltajat! Seitsemännen

Lisätiedot

valinnaisaineiltaan Tervetuloa! Tule ja tuo vanhempasikin koulun torstaina 4.2.2016 klo 18.00. Infoa, valinnaisten esittelyjä Sisällys Ohjeita

valinnaisaineiltaan Tervetuloa! Tule ja tuo vanhempasikin koulun torstaina 4.2.2016 klo 18.00. Infoa, valinnaisten esittelyjä Sisällys Ohjeita 9.luokkien valinnaisaineet 2016-2017 Sisällys Ohjeita VALINNAISAINEET 9. LUOKILLE Luova kirjoittaminen Yrittäjyyskasvatus Kotitalouskurssi Kuntoilu Palloilu Johdantokurssi lukion matematiikkaan Shakkikurssi

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...

Lisätiedot

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys. RYHMÄ B 8. luokkaa varten 2 x 2 jaksoa / aine, /vko EKONOMIA Taloustaito Tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua talouselämän eri osa-alueisiin. Samalla kaupallista alaa ammattina harkitseville

Lisätiedot

Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle

Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle 6.-luokkalaisille ja 6.-luokkalaisten huoltajille Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle Sivistystoimiala Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle Hakeminen

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2018 2019 4.-6.luokat Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu

VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kiukaisten yhteiskoulu Keväinen tervehdys yläkoululta! Peruskoulun opetussuunnitelma sisältää yhteisiä ja valinnaisia oppiaineita, jotka määritellään

Lisätiedot

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI. Lv. 2016 2017

KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI. Lv. 2016 2017 KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI Lv. 2016 2017 Seitsemännen luokan oppilaille ja heidän huoltajilleen valinnassa mukana olevista 8. ja 9. luokan valinnaisaineista Hyvät oppilaat ja huoltajat! Seitsemännen

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat KUVATAIDETTA Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

KANKARISVEDEN KOULU VALINNAISAINEET LUKUVUODELLE 2015-2016 8. JA 9. LUOKAT

KANKARISVEDEN KOULU VALINNAISAINEET LUKUVUODELLE 2015-2016 8. JA 9. LUOKAT KANKARISVEDEN KOULU VALINNAISAINEET LUKUVUODELLE 2015-2016 8. JA 9. LUOKAT Valinnaisuus Kankarisveden koulussa... 3 Valintojen tekeminen -Wilma... 3 Vieraat kielet... 4 RAB8, RAB9, B2-ranska... 4 SA8,

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

VALINNAISAINEOPAS 2014 2015

VALINNAISAINEOPAS 2014 2015 HYÖKKÄLÄN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 2014 2015 MITÄ VALITSEN? Yhteystiedot Opinto-ohjaaja Mari Ala-Krekola 040 314 3290 mari.ala-krekola@tuusula.fi Rehtori Janne Leivo 040 314 3283 janne.leivo@tuusula.fi

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

O L A R I N K O U L U

O L A R I N K O U L U Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET

TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET 20142015 Valinnaisaineiden valinta 3 Painotusluokkaan sidotut valinnaisaineet 4 Englannin A1 syventävä 5 Espanja B2 6 Ranska A2 ja B2 7 Saksa B2 8 Ilmaisutaito 9 Media

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 8.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI 2013-2014

KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 8.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI 2013-2014 KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 8.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI 2013-2014 SINULLE, KAHDEKSASLUOKKALAINEN Tämä tietopaketti on tarkoitettu peruskoulun yläkoulun 8.- luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-

Lisätiedot

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2017 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,

Lisätiedot

Mikäli sinulla on 8. luokalla ollut 6 kurssia 2 -vuotisia valinnaisia, valintasi on jo tehty 9. luokkaa varten!

Mikäli sinulla on 8. luokalla ollut 6 kurssia 2 -vuotisia valinnaisia, valintasi on jo tehty 9. luokkaa varten! LANGINKOSKEN KOULU 2012-2013 VALINNAISAINEET 9. LUOKALLE Mikäli sinulla on 8. luokalla ollut 6 kurssia 2 -vuotisia valinnaisia, valintasi on jo tehty 9. luokkaa varten! Merkitse valintalomakkeeseen kuitenkin

Lisätiedot

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2017-18 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa

Lisätiedot

9. luokan valinnaisaineet. Länsi-Porin koulu - lukuvuosi

9. luokan valinnaisaineet. Länsi-Porin koulu - lukuvuosi 9. luokan valinnaisaineet Länsi-Porin koulu - lukuvuosi 2018-2019 Oppilas valitsee kaksi (2) valinnaisainekurssia. Poikkeuksena A2-kielen lukijat ja matematiikkapainotteisen sekä kuvataidepainotteisen

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLE

VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLE VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLE Jokainen oppilas valitsee kolme valinnaisainetta, joita opiskellaan 8. ja 9. luokalla kaksi tuntia viikossa kutakin. Oppilas valitsee siis yhteensä 6 tuntia valinnaisaineopintoja.

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Valinnaisaineet. Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle

Valinnaisaineet. Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle Valinnaisaineet Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle Sisällys OHJEET VALINNAISAINEIDEN VALINTAAN... 2 B2-KIELI: SAKSA... 3 KOTITALOUS... 4 KUVATAIDE... 5 MUSIIKKI... 6 KÄSITYÖ TEKNINEN TYÖ...

Lisätiedot

Linnainmaan koulu. Valinnaisaineet 2016-2018

Linnainmaan koulu. Valinnaisaineet 2016-2018 Linnainmaan koulu Valinnaisaineet 2016-2018 LINNAINMAAN KOULUN TUNTIJAKO 7.-9. LUOKILLA AINE 7 8 9 Yht. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 3 3 3 9 A-KIELI 2 3 3 8 B-KIELI (RUOTSI) 2 2 2 6 MATEMATIIKKA 3 3 4 10

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. 2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

MERTALAN KOULU 9. LUOKAN VALINNAISKURSSIT. lv. 2014-2015

MERTALAN KOULU 9. LUOKAN VALINNAISKURSSIT. lv. 2014-2015 MERTALAN KOULU 9. LUOKAN VALINNAISKURSSIT lv. 2014-2015 Yhteystiedot MERTALAN KOULU Simasalonkatu 2, 57200 Savonlinna Kotisivut: http://edu.savonlinnaseutu.fi/mertala E-mail: mertalankoulu@savonlinna.fi

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan lukuvuodeksi 2019 2020 eli 6. luokan ajaksi. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa. Valintaa tehtäessä kannattaa miettiä mm. omia harrastuksia:

Lisätiedot

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten 1 LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2015 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 8. luokan OPPILAILLE JA HUOLTAJILLE. Lumijoen peruskoulu

Valinnaisaineopas 8. luokan OPPILAILLE JA HUOLTAJILLE. Lumijoen peruskoulu Valinnaisaineopas 8. luokan OPPILAILLE JA HUOLTAJILLE Lumijoen peruskoulu 2 VALINNAISAINEIDEN VALITSEMINEN Lumijoen peruskoulun opetussuunnitelmassa on 8. ja 9. luokalla osa oppiaineista kaikille yhteisiä

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Samoja pitkiä valinnaisaineita opiskellaan kaksi lukuvuotta (8. ja 9. lk).

Samoja pitkiä valinnaisaineita opiskellaan kaksi lukuvuotta (8. ja 9. lk). VALINNAISAINEISTA Seitsemännen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jäävät pois kuvataide, käsityö ja kotitalous. Kahdeksannen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jää pois musiikki. Edellä olevista

Lisätiedot

Valinnaisainevanhempainaamu eli mikä muuttuu 7. luokan jälkeen ja mitä uutta valitaan lukujärjestykseen

Valinnaisainevanhempainaamu eli mikä muuttuu 7. luokan jälkeen ja mitä uutta valitaan lukujärjestykseen 13.2.2016 Valinnaisainevanhempainaamu eli mikä muuttuu 7. luokan jälkeen ja mitä uutta valitaan lukujärjestykseen Oppilaanohjaaja Aija Helander 7. luokan jälkeiset muutokset Oppiaineista 7. luokan kevääseen

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA

VALINNAISAINEEN VALINTA VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU. RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja

Lisätiedot