Toteutunut 1-8 2010 ja ennuste 2010-2012 1-8/2010 2010* 2011* 2012*



Samankaltaiset tiedostot
Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari

Toteutunut 1 9/2010 ja ennuste / * 2011* 2012*

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Investointitiedustelu

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Kääntyykö Venäjä itään?

Alustava arvio 2010 ja ennuste * 2012* 2013*

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa

Venäjän talouden näkymät

Talouden näkymät

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Tilikausi Tapani Järvinen, toimitusjohtaja

Suomen kaupan barometri Kevät Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

BOFIT Venäjä-ennuste

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö Timo Hirvonen Ekonomisti

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun

Investointitiedustelu

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä

Venäjä missä mennään, mihin on varauduttava? Asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK foorumi, Kouvola,

Investointitiedustelu

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Kaikki %-muutokset vuoden takaisesta eli edellisen vuoden vastaavasta aikajaksosta. Ruplan kurssi USD = 35,74 RUB EUR = 45,97 RUB

Talous tutuksi - Tampere Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita

Eduskunnan talousvaliokunta Hallitusneuvos Kari Parkkonen

TALOUSENNUSTE

Venäjän kaupan barometri Syksy Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014

TALOUSENNUSTE

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin?

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä?

Ruplan kurssi USD = 27,74 RUB EUR = 39,55 RUB Raakaöljyn hinta Urals 38,74 USD/bbl Brent 40,54 USD/bbl

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2010

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.

Venäjän kaupan barometri Kevät Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Venäjän talouden uusi aika

Raakaöljyn hinnan laskun taloudellisista vaikutuksista

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa

Ruplan kurssi RUB RUB/EUR 40,23 43,05 RUB/EUR RUB/USD 30,37 32,95 RUB/USD

Aasian taloudellinen nousu

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA. Talousuutisia Moskovasta

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä

Kaikki %-muutokset vuoden takaisesta eli edellisen vuoden vastaavasta aikajaksosta. *) Vuoden neljänneksen alustava tieto.

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA. Talousuutisia Moskovasta

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

Ennuste vuosille

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Osavuosikatsaus (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

Ennuste vuosille

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Ennuste vuosille

Alkoholilain muutoksen seuranta

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA. Talousuutisia Moskovasta

Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Otteita Viron taloudesta

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että

Komission ilmoitus. annettu , Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

MAPTEN. Politiikkamuutosten vaikutusanalyysit taloudellisilla malleilla. Tulevaisuusfoorumi MTT ja VATT

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

Kaupan näkymät

Transkriptio:

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 23.9. - 6.10.2010 WTO neuvottelut etenevät, USA ja Venäjä sopivat maiden kahdenvälisistä kysymyksistä Sotshin olympiakylän rakentamisprojektit ovat pahasti aikataulusta myöhässä Eläkerahaston menot ovat kolmessa vuodessa nousseet 80 % Öljysektoria säätelevä laki hallituksen käsittelyyn Toteutunut 1-8 2010 ja ennuste 2010-2012 1-8/2010 2010* 2011* 2012* BKT:n kasvu (muutos viime vuodesta %) 3,7 % 4,0 % 4,2 % 3,9 % Reaalitulojen kasvu (muutos %) 5,6 % 4,4 % 3,6 % 3,6 % Vähittäiskauppa (muutos %) 4,3 % 5,2 % 5,0 % 5,6 % Teollisuustuotanto (muutos %) 9,2 % 7,6 % 3,9 % 3,8 % Kiinteät investoinnit (muutos %) 2,8 % 2,5 % 10,0 % 3,5 % Inflaatio (kuluttajatuotteiden indeksi) 6,4 % 8,0 % 6-7 % 5-6 % Raakaöljyn kauden keskihinta ($ / bll) 75,87 $ 75 $ 75 $ 78 $ Lähde: Venäjän talouskehitysministeriö, tilastokomitea. * Ennuste 2010 2012 on talouskehitysministeriön ennuste. Venäjän ulkomaanvelka: 1.1.2010 1.9.2010 Valtion ulkomaanvelka 31,3 mrd. USD 33,3 mrd. USD Pankkien ulkomaanvelka 127,2 mrd. USD 122,8 mrd. USD Yritysten ulkomaanvelka 298,4 mrd. USD 293,9 mrd. USD Lähde: Venäjän keskuspankki, Valtiovarainministeriö Vararahastojen tilanne: 1.1.2010 1.10.2010 Vararahasto (budjetin alijäämää varten) 137 mrd. USD 40,1 mrd. USD Hyvinvointirahasto (eläkerahastoa varten) 137 mrd. USD 87,1 mrd. USD Keskuspankin kulta- ja valuuttavarannot 439 mrd. USD 490 mrd. USD Lähde: Venäjän keskuspankki, Valtiovarainministeriö Ruplan kurssi ja öljyn hinta: 1.1.2010 6.10.2010 Ruplan kurssi (Venäjän keskuspankki) EUR = 43,46 RUB 41,72 RUB USD = 30,19 RUB 30,44 RUB Raakaöljyn hinta (Urals laatu) 78,29 USD 83,56 USD hinta (Brent laatu) 78,81 USD 85,01 USD Talouskehitys ja talouspolitiikka Seuraavina vuosina Venäjän talous kasvaa, mutta hitaasti, kommentoi finanssiministeri Kudrin Venäjän talousnäkymiä Venäjä kutsuu! investointifoorumissa Moskovassa. Toista talouden syöksyä ei Kudrinin mukaan ole odotettavissa, mutta talouskasvu tulee olemaan hitaampaa kuin ennustettu. Talouskehitysministeriö ennustaa noin 4 % talouskasvua vuosille 2011 2013, keskuspankki noin 3 %. Ennusteiden merkittävin ero on investointien kasvun odotuksessa. Talouskehitysministeriö odottaa, että investoinnit kasvaisivat ensi vuonna 10 %, kun taas keskuspankki on ennusteessaan varovaisempi. Talouskriisin vastainen ohjelma viedään loppuun. Valtion vuosien 2011 2013 budjettiin ei ole enää varattu varoja varsinaisiin kriisinvastaisiin toimenpiteisiin, mutta valtio jatkaa finanssiministeri Kudrinin mukaan talouden elvyttämistä mm. rahoitus- ja veropolitiikalla ja investointi-ilmapiiriä parantamalla. Presidentti Putin painotti Moskovan investointifoorumin esityksessään, että Venäjän kriisienvastainen ohjelma oli varsin menestyksellinen mutta että Venäjän on toteutettava optimaalinen exit-strategia kriisinvastaisesta ohjelmasta. Heikentyneistä talousennusteista huolimatta Putin kertoi uskovansa siihen, että Venäjän talouskasvu jatkuu hyvänä yksityisen kulutuksen ja investointien vetämänä.

2 Venäjä ja Yhdysvallat päättivät kahdenväliset WTO-neuvottelut. Maat pääsivät sopuun valtionyhtiöiden toiminnasta, julkisten hankintojen menetelmistä, immateriaalioikeuksien suojasta ja kananlihan tuonnista. Finanssiministeri Kudrinin mukaan presidentti Medvedev oli ohjeistanut Venäjän hallitusta satsaamaan nyt monenkeskisiin WTO- neuvotteluihin. Monenkeskisten WTO-neuvottelujen avoimet kysymykset liittyvät mm. raakapuun vientiveroihin, valtion maataloustukiin, immateriaaliomaisuuden suojeluun ja lihatuotteiden tuontisäännöksiin. Pääesteenä pidetään kuitenkin Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin solmimaa tulliliittoa, joka aloitti toimintansa kuluvan vuoden heinäkuussa. Henkilöautojen ja kodinteknologian tuotanto kasvaa, teollisten koneiden ja laitteiden lama jatkuu. Vaikka kokonaistuotanto on tänä vuonna kasvanut keskimäärin 9 % viime vuoteen verrattuna, tuotanto on kasvanut vain tietyillä sektoreilla. Viime vuoteen verrattuna eniten on kasvanut henkilöautojen, sähkölaitteiden (ml. kodinkoneet), kemikaalien sekä kumi- ja muovituotteiden tuotanto. Useimmilla sektoreilla tuotannon taso on vielä alle vuoden 2008 tason. Erityisen paljon on supistunut teollisten koneiden ja laitteiden tuotanto, esim. maatalouskoneiden, traktorien, nostureiden ja kuorma-autojen tuotanto on vielä alle puolet vuoden 2008 tasosta. Vuoden 2008 tuotantotaso on ylittynyt vain kuudella teollisuuden sektorilla: öljytuotteet, elintarvikkeet, nahkatuotteet, kumi- ja muovituotteet ja sähkölaitteet. Venäjän suurten teollisuusyhtiöiden liikevaihto supistui kriisin aikana keskimäärin 10 %. Expert Groupin vuosittaisen Venäjän 400 suurinta yhtiötä -julkaisun mukaan suuryhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto supistui vuonna 2009 keskimäärin 2 %. Eniten supistui teollisuusyhtiöiden liikevaihto (keskimäärin noin 10 %), suurten pankkien liikevaihto sen sijaan kasvoi. Metallurgian suuryhtiöt kuten Rusal ja Norilsk Nickel kärsivät metallien alhaisista hinnoista. Autonvalmistaja Avtovaz menetti myynnistä jopa 45 % ja muutkin merkittävät autonvalmistajat 20 65 %. Venäjän suurin vähittäiskauppaketju X5 onnistui sen sijaan kasvattamaan liikevaihtoaan 33 % myös kriisivuonna 2009. Pienyrittäjille tukea viennin edistämiseksi. Pääministeri Putin allekirjoitti viime viikolla määräyksen, jonka mukaan valtio tulee myöntämään lisää vientitukea pienyrityksille. Määräyksen mukaan valtion budjetin varoilla edistetään pienten ja keskisuurten yritysten vientiä yhteensä kahdella miljardilla ruplalla (noin 50 miljoonalla eurolla). Vientitukea ohjataan aluebudjettien kautta, sitä voi käyttää esim. vientiluoton korkosubventoituihin lainoihin, vientituotteiden patentti- tai sertifiointikustannusten maksamiseen, sekä teollistuotteiden mallien luomiseen. Taloudelliset viennin tuet ovat osa talouskehitysministeriön pienyrittäjien tukiohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on kasvattaa pienten ja keskisuurten yritysten osuutta maan taloudesta 40 % tasolle. Julkinen hallinto ja verotus Eläkerahaston menot ovat kolmessa vuodessa nousseet 80 %. Eläkeuudistuksen aikana vuosina 2007 2010 peruseläkettä on vuosittain korotettu 30 %. Hallituksen tavoitteena on jatkaa eläkkeiden korottamista kunnes ne saavuttavat ILO:n suositustason, 40 % keskimääräisestä palkasta. Kolmen vuoden merkittävien korotusten seurauksena eläkerahaston menot ovat nousseet jopa 80 %. Eläkerahaston tulot ovat samana aikana nousseet vain noin 30 %. Eläkerahaston vajeen rahoittamisesta on tämän takia tullut merkittävä haaste. Tästä huolimatta eläkkeiden korotuksia jatketaan myös ensi vuonna. Korotuksiin on kuitenkin varattu vähemmän varoja kuin aikaisempina vuosina, budjettisuunnitelman perusteella reaalikorotus olisi ensi vuonna noin 10 %. Eläkerahaston kasvavaa vajetta on tarkoitus supistaa toisaalta sosiaaliverokantaa korottamalla, toisaalta valtion velkaa lisäämällä. Tavoiteohjelmien budjetti nousemassa ensi vuonna 900 miljardiin ruplaan. Tavoiteohjelmien investointeihin on ensi vuoden budjetissa varattu vajaat 900 miljardia ruplaa (noin 22 miljardia euroa), joka on 20 % enemmän kuin tänä vuonna. Merkittävimpiin tavoiteohjelmiin kuuluvat infrastruktuurin kehitysohjelmat, mm. Moskovan ja Pietarin valtatien rakentaminen sekä Baikal-Amurin ja Donin valtateiden rakentaminen. Lisäksi budjetissa on huomioitu puolustusteollisuuden suurhankkeet, ml. Sukhoihävittäjälentokoneen kehittäminen. Myös uusien ydinvoimalaitosten rakentaminen sekä Sajano- Shushenskajan vesivoimalaitoksen uudelleenrakentaminen kuuluvat strategisiin tavoiteohjelmiin. Strategiaohjelmien toteuttamiseen on varattu ohjelmasta riippuen viidestä kymmeneen vuotta.

3 Verohelpotuksia innovaatioyrityksille. Venäjän finanssiministeri Kudrin esitti Venäjä kutsuu! - investointifoorumissa uusia verohelpotuksia innovaatiotalouden tukemiseen. Näihin kuuluvat mm. tutkimusja kehitysmenojen verovähennyskelpoisuus, veropoistojen nopeuttaminen ja sosiaaliveron alennettu kanta. Näistä verohelpotuksista voivat nauttia kaikki innovaatioalalla toimivat yhtiöt. Skolkovon innokaupungin yhtiöt saavat lisäksi jo hyväksytyn lain mukaan arvonlisävero- ja voittoverovapautta 10 vuodeksi. Verohelpotuksia luvassa myös opetus- ja terveysalan yrityksille. Finanssiministeriö on valmistellut verolakiehdotuksen, jonka mukaan koulutus- ja terveysalan yritykset vapautetaan voittoverosta 10 vuodeksi. Verohelpotuksella halutaan tukea yksityisten opetuspalvelujen ja terveyshuollon palvelujen kehittämistä. Finanssiministeriön arvioiden mukaan laki voisi astua voimaan 1.1.2011 jolloin verohelpotukset olisivat voimassa vuoteen 2020 asti. Laki vaatii kuitenkin ensin duuman hyväksynnän. Tupakka- ja alkoholiverotusta kiristetään. Tupakan tuotantovero nousee seuraavien kolmen vuoden ajan keskimäärin 40 % vuodessa. Lisäksi ehdotetaan oluen tuotantoveron kiristämistä 30 % vuodessa ja vodkan (ja muun yli 40 % alkoholin) tuotantoveron kiristämistä noin 10 % vuodessa. Lakimuutos ei ole vielä saanut duuman hyväksyntää, mutta pääministeri Putin on jo antanut tukensa verolain muutokselle. Polttoaineverotusta kiristetään. Finanssiministeriö esittää, että polttoaineverotusta kiristettäisiin asteittain niin, että reaalihinnan korotus vastaisi noin yhtä ruplaa / litra / vuosi. Nykyinen kuljetusvero vastaavasti keventyisi. Kuljetusvero maksetaan ajoneuvokohtaisesti vuosimallin ja moottorin hevosvoimien mukaan. Veromuutoksella halutaan muuttaa verotusta kulutusperusteiseksi. Pankkien pääomavaatimuksia tiukennetaan. Venäjällä toimii edelleenkin noin 1000 pankkia, joista suurin osa ovat pieniä ja keskisuuria. Tämän vuoden alusta pankin minimipääoma on 90 miljoonaa ruplaa (noin 2,25 miljoonaa euroa) ja vuodesta 2012 taso nostetaan 180 miljoonaan ruplaan (noin 4,5 miljoonaa euroa). Tämä pakottaa pienet pankit pääomittamaan toimintaansa pankkilisenssinsä menettämisen uhalla. Venäjän finanssiministeri Kudrinin mukaan Venäjän keskuspankki tulee tänäkin vuonna peruuttamaan useampien heikosti toimivien pankkien toimilupia. Keskuspankki eväsi Mezhprombankilta lisenssin. Mezhprombank kuului Venäjän 30 suurimman pankin joukkoon. Tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1998 finanssikriisin kun Venäjän keskuspankki evää näin suurelta pankilta lisenssin. Pankin pääomistaja on duuman ylähuoneen jäsen Sergej Pugatshev, joka myös omistaa Yhtyneen teollisuuskorporaation OPK:n. OPK joutui jo vuonna 2009 taloudellisiin vaikeuksiin. Mezhprombank ei pystynyt maksamaan kesällä 2010 erääntyneitä 200 miljoonan euron vaihtovelkakirjojaan. Keskuspankki antoi kuitenkin pankille lisäaikaa: keskuspankin edustajan mukaan pankki olisi voinut pelastua, jos OPK olisi suostunut myymään konsernin muita sijoituksia tai sijoittamaan ne velkojen vakuudeksi. Neuvottelut eivät kuitenkaan johtaneet tuloksiin ja keskuspankki päätti evätä pankilta lisenssin lokakuun alussa. Pankilla ei ollut yksityisasiakkaita, vaan se oli keskittynyt lähinnä rahoittamaan OPK-konserniin kuuluvia yhtiöitä. Venäjän valvontaviranomaiset estivät EBRD:n RTS-kaupan. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD oli kiinnostunut ostamaan 10 % osuuden Venäjän arvopaperipörssistä RTS:stä, mutta Venäjän valvontaviranomaiset estivät kaupan. Nykyinen Venäjän lainsäädäntö ei kiellä arvopaperipörssin osakkeiden myyntiä ulkomaalaiselle. Venäjän valvontaviranomaiset ovatkin vedonneet pääministeri Putiniin, jotta lainsäädäntöä muutettaisiin niin, ettei ulkomaalainen voisi hankkia arvopaperipörssin osakkeita. Krasnodarin turismin erityistalousalue lakkautetaan. Venäjällä toimii yhteensä 17 erityistalousaluetta.. Näillä alueilla toimivat yritykset voivat saada mm. tulli- ja verohelpotuksia. Erityisalueita on perustettu ympäri Venäjää vuodesta 2005, kun erityistalousalueiden laki astui voimaan. Tämä on ensimmäisen kerta kuin erityistalousalue lakkautetaan. Talouskehitysministeriö aikoo jatkossa seurata näiden alueiden kehitystä aikaisempaa tarkemmin eivätkä uudetkaan lakkautukset ole poissuljettuja.

4 Innovaatio ja modernisaatio Tutkimus- ja kehitysmenot laskivat vuonna 2009. Vuonna 2009 venäläiset yhtiöt sijoittivat Expert Groupin kyselyn mukaan tutkimus- ja kehitystoimintaan 12 miljardia ruplaa (noin 300 miljoonaa euroa), joka vastaa vain 0,3 % maan bkt:sta. Kyselyyn osallistuneet yhtiöt sijoittivat tutkimus- ja kehitystoimintaan keskimäärin 0,2 % liikevaihdostaan vuonna 2009. Venäläiset yrittäjät eivät usko modernisaatioon. Talouslehti RBK:n tuoreen kyselyn mukaan ainoastaan 10 % venäläisistä yrittäjistä uskoo, että Venäjän modernisaatio-ohjelma saavuttaa tavoitteensa seuraavien 10 vuoden aikana. Kyselyyn osallistui noin 10 000 yrittäjää Venäjän suurkaupungeista. Suurimpina esteinä ovat yrittäjien mukaan korruptio (23 %), virkamiesten hidas toiminta (16 %) ja investointien puute uuteen teknologiaan (10 %). Vastaajien mielestä valtion tärkeimmät tehtävät ovat hallinnollisten esteiden poistaminen (37 %) ja infrastruktuurin rakentaminen (24 %), eikä modernisaatioon osallistuminen valtionyhtiöiden kautta. Hallitus hyväksyi informaatioyhteiskunnan vuoteen 2020 ulottuvan kehitysohjelman. Ohjelman keskeisenä tavoitteena on kehittää kotimaisia korkean teknologian tuotteita. Ohjelma asettaa konkreettiseksi tavoitteeksi, että vuonna 2020 Venäjän markkinoilla myytävistä korkean teknologian tuotteista jopa kolmannes olisi kotimaassa tuotettuja. Sen lisäksi ohjelmalla tavoitellaan informaatioyhteiskunnan turvallisuuden kehittämistä sekä teknologian laajempaa hyödyntämistä niin valtion kuin yksityistenkin yritysten palvelujen tuotannossa. Valtion budjetista aiotaan rahoittaa informaatioyhteiskunnan kehitystä 88 miljardilla ruplalla (2,2 miljardilla eurolla) seuraavien 10 vuoden aikana, budjettikaudelle 2011 2013 on varattu 9,3 miljardia ruplaa (noin 230 miljoonaa euroa). Muutos lääkelakiin parantaa alkuperäislääkkeiden asemaa. Venäjän uuteen lääkelakiin hyväksyttiin syyskuun lopulla lisäys, joka voimaan astuessaan parantaa olennaisesti alkuperäislääkkeiden asemaa. Asiantuntijoiden mukaan kansainväliset yritykset ovat välttäneet Venäjän markkinoita, koska tietosuojamääräysten puutteellisuuden takia mikä tahansa yritys on voinut käyttää lääkevalmistajien tutkimus- ja testaustuloksia hyväkseen. Kopiolääkkeitä on Venäjän markkinoilla paljon, joidenkin arvioiden mukaan jopa puolet kaikista Venäjällä myydyistä lääkkeistä. Lakimuutoksen myötä rinnakkaislääkkeiden valmistajat voivat hyödyntää lääkkeiden tutkimus- ja testitietoja vasta kuuden vuoden kuluttua lääkkeiden rekisteröinnistä. Vastaava kielto on EU-maissa 8-11 vuotta ja USA:ssa 5-7 vuotta. Asiantuntijoiden mukaan lakimuutos tulee edistämään ulkomaisia sijoituksia Venäjän lääketeollisuuteen, joka on Venäjän lääketeollisuuden kehitysohjelman keskeisimpiä tavoitteita. Venäjän kotimainen lääketuotanto on vain vajaat 20 % kaikista Venäjällä myydyistä lääkkeistä. Tavoitteena on nostaa kotimaisen tuotannon osuus 50 % vuoteen 2020. Telekommunikaatio Teleoperaattori MTS alkaa myydä Android-pohjaisia älypuhelimia. Venäläinen MTS-teleoperaattori suunnittelee aloittavansa oman Googlen Android-käyttöjärjestelmää hyödyntävän älypuhelimen myynnin marraskuussa, kertoi yhtiön markkinointijohtaja. Puhelimet Venäjän markkinoille valmistaa kiinalainen ZTEyhtiö. Venäjällä ennakoidaan älypuhelinmyynnin nopeaa kasvua. Tällä hetkellä myytävistä matkapuhelimista 9 % on älypuhelimia, mutta vuonna 2013 osuuden ennakoidaan kasvavan 20 %:iin. Venäjällä myytiin vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla 14 miljoonaa matkapuhelinta. Rakentaminen Ikea ei rakenna lähivuosina lisää kauppakeskuksia Venäjälle. Ikea muuttaa strategiaansa Venäjällä ja keskittyy seuraavina vuosina olemassa olevien kauppakeskuksiensa parantamiseen ja tavaratalojen tarjonnan laajentamiseen, toteaa Ikea Venäjän uusi pääjohtaja. Uusia tavarataloja ei ole suunnitteilla seuraavaan 3-5 vuoteen. Tällä hetkellä Venäjällä on 12 Ikea-tavarataloa Ikean omistamien Megakauppakeskusten yhteydessä. Ikea on investoinut Venäjälle 4 miljardia dollaria vuodesta 2000 lähtien, jolloin ensimmäinen IKEA avattiin Venäjällä.

5 Olympiakylän rakennusprojektit ovat pahasti myöhässä. Sotshin olympialaisten rakentamisesta vastaavan valtionkorporaation Olympstroin johtajan Taimuraz Bollojevin mukaan Sotshin olympialaisten rakennustyöt ovat alkuperäisestä aikataulusta pahasti myöhässä. Federaation budjetin rahoituksella olympiakylään rakennettaviksi suunnitelluista 240 eri kohteesta vain 25 on rakennettu. Samalla valtion rahoitusta Olympstroille on leikattu suunnitelluista 240 miljardista ruplasta (noin 6 miljardia euroa) 140 miljardiin ruplaan (noin 3,5 miljardia euroa). Yhteensä valtion budjetista Sotshin olympialaisiin oli varattu yhteensä 1 biljoonaa ruplaa eli noin 25 miljardia euroa. Osa olympiakylän rakennuskohteista on siirretty valtion yrityksille. Sotshin olympiakylän projekteissa ovat mukana mm. Gazprom, Interros, Venäjän rautatiet RZhD ja Bazovyi element. Sotshin olympialaiset järjestetään helmi-maaliskuussa 2014, eli kaiken pitäisi olla valmista viimeistään kolmen vuoden päästä. Jelena Baturinan Inteko saattaa menettää yhteistyökumppaneitaan. Syyskuun lopussa erotetun Moskovan pormestarin Juri Luzhkovin vaimon Jelena Baturinan Inteko-rakennusyhtiö saattaa menettää yhteistyökumppaneitaan. Inteko on toiminut yhdessä venäläisten pankkien kanssa ja nyt yksi Venäjän johtavista pankeista, VTB-pankki on ilmoittanut, ettei yhteistyötä varmastikaan enää jatketa. Inteko ei ole kommentoinut millään tavalla näitä huhuja. Energia Öljysektoria säätelevä laki hallituksen käsittelyyn. Energiaministeriö on valmistellut öljyntuotantoa, jalostusta ja kuljetusta käsittelevän lain hallituksen käsittelyyn. Taloussanomalehti RBK Dailyn mukaan lakiesitys on tarkoitus viedä duuman käsittelyyn vielä kuluvan vuoden aikana. Lakiesityksessä määritellään esim. valtion rooli ja mahdolliset toimenpiteet öljysektorilla. Laissa esitetään, että valtio tukisi federaation budjetista mannerjalustan esiintymiä kehittäviä venäläisyrityksiä. Öljyputkiverkostosta todetaan, että valtion tulisi osallistua siihen vähintään 75 % osuudella. Tällä hetkellä koko putkistoa hallinnoi valtio-omisteinen Transneft, joten muutos tarkoittaisi käytännössä sitä, että valtio voisi myydä neljänneksen Transneftista. Öljy-yhtiöille esitetään puolestaan laajempia raportointivelvollisuuksia, ml. tiedot tuotannon määrästä, tuotetun öljyn laadusta, vientisuunnitelmista sekä yhtiöiden varastoissa olevan öljyn määrästä. Öljyntuotannossa rikottiin syyskuussakin ennätyksiä. Venäjä jatkaa öljyntuotantoennätystensä rikkomista. Syyskuussa maan öljyntuotanto nousi 10,16 miljoonaan barreliin päivässä. Miltei kaikkien öljyntuottajien tuotanto nousi syyskuussa. Poikkeuksen muodosti Lukoil, jonka tuotanto laski 1,1 % elokuuhun verrattuna. Kiina ja Venäjä sopivat kaasutoimituksista toimitettavan kaasun hinta kuitenkin vielä auki. Energiakysymykset olivat jälleen perinteisesti esillä presidentti Medvedevin Kiinan-vierailulla. Vierailun aikana Gazprom ja Kiinan CNPC allekirjoittivat sopimuksen kaasutoimituksista. Solmitun sopimuksen mukaan toimitukset alkavat loppuvuonna 2015. Sopimuksen kesto on 30 vuotta. Sopimus kattaa mm. toimitettavan kaasun määrän, toimituspäivämäärät ja muut toimitusehdot. Yhtiöille merkittävin kysymys, kaasun hinta, on kuitenkin yhä ratkaisematta. CNPC allekirjoitti myös sopimuksen öljytoimituksista Venäjän Rosneftin kanssa. Sopimuksen mukaan Venäjä toimittaa Kiinalle tammikuusta 2011 lähtien 15 miljoonaa tonnia öljyä vuodessa ESPO-öljyputkea pitkin. Rosneft on ilmaissut myös kiinnostuksensa osallistua kaasutoimituksiin yhdessä Gazpromin kanssa, jolla on kaasun vientimonopoli. Keskustelut kaasun vuoden 2011 vientihinnoista käynnistymässä ensimmäisenä vuorossa Valko- Venäjä. Gazpromin varatoimitusjohtaja Andrei Kruglov väläytteli lehdistötilaisuudessa Minskissä Venäjän Valko-Venäjälle toimittaman kaasun hinnan nostoa nykyisestä 185 dollarista/1000m3 220 dollariin. Trebsin ja Titovin öljykenttien lisenssin huutokaupassa ongelmia. Lukoil, Gazprom Neft ja TNK-BP valittanevat tuomioistuimeen Venäjän luonnonvarainministeriön päätöksestä sulkea yhtiöt Trebsin ja Titovin öljykenttien lisenssin huutokaupan ulkopuolelle. Luonnonvarainministeriö kelpuutti kilpailutukseen vain Surgutneftegasin ja Bashneftin. Sen sijaan Lukoilin, Gazprom Neftin, TNK-BP:n ja Intian kansalliselle öljyyhtiölle ONGC:lle kuuluvan Nord Imperial LLC:n tarjoukset puolestaan hylättiin hakemusteknisiin syihin vedoten. Valitus voi johtaa jopa koko kilpailutuksen keskeyttämiseen.

6 Rosatom havittelee myyntinsä kolminkertaistamista vuoteen 2030 mennessä. Venäjän ydinvoimakorporaatio Rosatomin johtaja Sergei Kirijenkon mukaan Rosatom on kiinnostunut osallistumaan Kiinan ja Intian ydinvoiman lisärakentamishankkeisiin. Lisäksi Rosatom osallistuu kilpailutuksiin Lähi- Idässä, Itä-Euroopassa ja Kaakkois-Aasiassa. Metsä- ja maatalous Puutullit saatetaan jättää nykytasolle vielä vuodeksi. Talouskehitysministeri Elvira Nabiullinan mukaan hallitus tekee päätöksen puutullien tasosta vuoden loppuun mennessä, ehkä aiemminkin. Venäjän metsäsektorin tilaa ja myös maan WTO-jäsenyyttä käsiteltiin Metsä ja ihminen foorumin yhteydessä järjestetyssä pyöreän pöydän tapaamisessa Moskovassa 29. syyskuuta. Metsäsektorin investointihankkeita hyväksytty 91 kpl; vain neljännes toteutuu suunnitellusti. Suunniteltujen hankkeiden yhteenlaskettu pääomasijoitusten arvo on noin 10 miljardia euroa ja puunkäyttö 62 miljoonaa kuutiometriä. Hankkeista Luoteis-Venäjälle sijoittuu 26 kappaletta. Näiden arvo on 2,4 miljardia euroa ja puunkäyttö 12 miljoonaa kuutiometriä. Vuosina 2009 ja 2010 toteutuneiden investointien arvo oli noin 2,5 miljardia euroa, josta mekaanisen puunjalostuksen ja puulevyjen osuus oli hieman yli puolet. Vuonna 2010 prioriteetti-investointien turvin odotetaan käynnistyvän 12 uutta rakennettua kohdetta. Näiden investointien arvo on 1,1, miljardia euroa ja suunniteltu puunkäyttö 4 miljoonaa kuutiometriä. Hyväksytyt ensisijaiset investointihankkeet voivat saada etuisuuksia, joihin kuuluvat mahdollisuus saada vuokrametsäalueita ilman huutokauppamenettelyä sekä 50 % alennus metsämaksuista hankkeen takaisinmaksuajalta. Hankkeiden toteutusta on hidastanut talouskriisi ja vaikeudet rahoituksen järjestämisessä. Hätätilaministeriö saa yli 400 miljoonaa euroa kalustohankintoihin metsäpalojen sammuttamiseksi. Ministeri Sergei Šoigun johtama ministeriö saa noin 240 miljoonaa euroa uusien Be-200 lentokoneiden hankintaan ja 193 miljoonaa euroa autokaluston hankintaan. Greenpeace-ympäristöjärjestön Forestforum.ru -sivuilla hallitusta arvostellaan siitä, että se jatkaa hätätilaministeriön avokätistä rahoittamista sen sijaan, että se loisi tehokkaan metsien palontorjunnan järjestelmän ja varustaisi niitä organisaatioita, jotka lain mukaan ovat vastuussa metsien paloturvallisuudesta. Greenpeacen mukaan hallitus ei suuntaa toimia metsäpalojen ennakkotorjuntaan, vaan niiden seurausten poistamiseen. Metsäteollisuus vaatii metsien yksityistämistä. Metsäteollisuus esittää toistuvasti metsäteollisuusyritysten vuokraamien metsäalueiden yksityistämistä. Viime viikolla Metsä ja ihminen foorumissa Moskovassa esiintyneen Ilim Groupin johtajaneuvoston neuvonantajan Dmitri Tšuikon mukaan metsien yksityistäminen edistäisi yritysten investointeja metsäteiden rakentamiseen. Rusforestin pääjohtaja Martin Hermansson kertoi, että metsäteiden rakentamisen ohella metsien yksityisomistus helpottaisi tehtaiden puunhankintaa ja lisäisi yleisesti Venäjän metsäteollisuuden houkuttelevuutta investointikohteena. Hallituksen tulee laatia maatalouden kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 elokuuhun 2011 mennessä. Presidentti Medvedevin toimeksiannon mukaisesti ohjelmassa tulee tarkastella myös toimia elintarviketeollisuuden kehittämiseksi. Tämä pitää sisällään mm. maatalous- ja elintarviketuotteiden markkinoiden infrastruktuurin ja logistiikan kehittämisen. Erityistä huomiota tulee kiinnittää tekniseen ja teknologiseen modernisaatioon sekä nykyaikaisen innovatiivisen teknologian käyttöönottoon tuotannossa tavoitteena valmiiden tuotteiden hinnan alentaminen kuluttajamarkkinoilla. Hallituksen tulee päättää viljan vientikiellon jatkamisesta 15.11. mennessä. Venäjän hallitus asetti 15.8. lähtien kiellon vehnän, ohran, rukiin, maissin ja jauhojen viennille viime kesän kuivuuden aiheuttamien satomenetysten vuoksi. Tällä hetkellä vientikielto on voimassa 31.12.2010 asti.

7 Tattarin, kaalin ja perunan tuontitullit poistunevat puoleksi vuodeksi. Hallituksen tullitariffisääntelyn ja ulkomaankaupan suojatoimien alakomissio on tehnyt päätöksen tuontitullien poistamiseksi kuudeksi kuukaudeksi. Päätös tulee alistaa vielä Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin tulliliiton komissiolle, joka kokoontuu seuraavan kerran lokakuun loppupuolella. Tulliliiton yhtenäistariffien mukaan perunan ja kaalin tuontitulli on 15 % niiden tullausarvosta ja tattarin 10 %. Päätöksen taustalla on näiden tuotteiden tuotannon pieneneminen kuivuuden vuoksi ja tuotteiden saannin turvaaminen kuluttajille. Tattarin hinta on kaksinkertaistunut vuoden alusta, ja osin hamstrauksen vuoksi venäläisille tärkeä tattari hävisi kesällä paikoitellen kauppojen hyllyiltä. Wimm-Bill-Dann ja Venäjän kansallinen maidontuottajien liitto sopivat raakamaidon hinnasta. Venäjän johtava maitotuotteiden ja lastenruokien valmistaja Wimm-Bill-Dann (WBD) ja maidontuottajien liitto Sojuzmoloko sopivat, että raakamaidon keskimääräinen ostohinta on 26 36 senttiä (11 15 ruplaa) kilolta vuoden 2011 loppuun asti. Hinta määräytyy hintahaitarin sisällä maidon laadun, mm. rasvaisuuden mukaan. Hintasopimus turvaa toisaalta maidontuotannon kannattavuutta, toisaalta lisää vähittäishintojen vakautta. WBD on ilmoittanut vähittäismyyjille korottavansa myyntihintojaan keskimäärin 6 %. Taustalla on raakamaidon hinnan 58 prosentin nousu verrattuna vuoden takaiseen, sekä sähköenergian (+12 %), lämpöenergian (+12 %) ja pakkausmateriaalien (+20 %) hintojen nousu. Vuoden suurin maatalousnäyttely Kultainen syksy käynnistyi Moskovassa. Järjestyksessään 12. maatalousnäyttely Zolotaja Osen järjestetään 1.-11.10. Tänä vuonna siihen osallistuu yli 1000 yritystä ja organisaatiota 55 Venäjän alueelta ja 32 maasta. Näyttelyn pääteema on Teknologian kehittäminen ja tehokkuus Venäjän maataloussektorin tulevan kehityksen perusta. Leningradin alueen perhemaatilat perustavat osuuskunnan. Ohjelman ensivaiheessa 16 siipikarjantuottajaa muodostaa osuuskunnan, jonka tavoitteena on tuottaa vuoteen 2012 mennessä 4 000 tonnia ankan, kalkkunan ja hanhenlihaa. Tyypillisellä tilalla olisi noin 10 000 päätä. Osuuskunta huolehtii keskitetysti mm. eläinlääkintä- ja teknisistä palveluista, rehun hankinnasta sekä myös teurastuksesta, jalostuksesta ja tuotteiden realisoinnista. Leningradin alueen maatalouskomitean mukaan perustettavat osuuskunnat auttavat alentamaan tuotantokustannuksia ja vahvistamaan pienten tuottajien asemaa markkinoilla. Ulkomaankauppa Tuonti IVY-maiden ulkopuolelta kasvoi 35 % tammi-syyskuussa 2010. Venäjän tullin alustavien tietojen mukaan tuonti IVY-maiden ulkopuolelta jatkoi kasvuaan myös syyskuussa. Edelliskuukauteen verrattuna tuonti kuitenkin supistui 3 %, joka johtui siitä, että syyskuussa lääkkeitä ei tuotu ollenkaan kun taas elokuussa, ennen uuden lääkelain voimaanastumista (1.9.2010), niitä tuotiin ennätysmäärä. Muiden kuin lääkkeiden osalta tuonnin kasvu jatkui, tuonnista noin puolet oli koneita ja laitteita, 17 % kemikaaleja ja 16 % elintarvikkeita. Syyria harkitsee Tupolev-kauppoja Venäjän kanssa. Syyrian hallitus harkitsee jopa kuuden keskipitkille matkoille tarkoitettua Tupolev Tu-204-tyypin koneen hankkimista Syrianairille, jonka laivastoon kuuluu tällä hetkellä viisi lentokonetta. Aiemmin Syyria on neuvotellut Yhdysvaltojen kanssa Airbusien ja Boeingien ostosta. Yhdysvaltain vuonna 2004 Syyriaa vastaan asettamat pakotteet estävät kuitenkin kaupat, ja siksi Syyria on päättänyt kääntyä Venäjän puoleen. Kauppa ei kuitenkaan välttämättä toteudu pikaisesti. Sillä Syyria ja Venäjä ovat allekirjoittaneet viimeisten viiden vuodenaikana ainakin kaksi aiesopimusta lentokonekaupoista. Venäläinen teräsyhtiö Severstal osti osan eteläafrikkalaisesta kaivosteknologiayhtiöstä. Severstal osti 25,6 % Iron Mineral Beneficial Services- kaivosteknologiayhtiöstä ja ilmoitti olevansa kiinnostunut edelleen laajentamaan omistustaan Afrikassa. Toukokuussa Severstal hankki lisenssejä rautamalmikaivoksiin Kongossa, Gabonissa ja Guineassa. Severstal suunnittelee listautumista Lontoon pörssiin vielä mahdollisesti tämän vuoden aikana.

8 Sääntely-ympäristö Tupakan myyntiä ja markkinointia rajoitetaan. Venäjän hallitus on hyväksynyt uuden tupakoinnin vastaisen tavoiteohjelman seuraaville viidelle vuodelle. Ohjelman mukaan tupakan myynti alaikäisille kielletään ja tupakan mainontaa rajoitetaan. Tupakan tuotantoveroa aiotaan korottaa viidessä vuodessa kymmenkertaiseksi. Uusi ohjelma asettaa myös tavoitteeksi tupakoinnin kieltämisen julkisilla paikoilla, kuten liikenteessä (linja-autossa, metrossa, junassa, juna-asemilla ja lentokentillä) sekä erillisten tupakointitilojen pakollistamisen ravintoloissa ja baareissa. Uuden tavoiteohjelman julkaisun yhteydessä presidentti Putin pyysi hallituksen jäseniä luopumaan tupakanpoltosta esimerkkinä muille. Tullitoimipaikkojen uusjärjestäminen jatkuu. Osana käynnissä olevaa tullien ja tullitoimipisteiden uudelleenjärjestelyä on päätetty perustaa Moskovan kaupungin ja Moskovan alueen uusi tulli Zelenogradiin. Moskovan alueella on toiminut tähän saakka kolme tullia (Zelenograd, Noginsk ja Štšolkovo) sekä 42 tullitoimipistettä ja 11 tullaus- ja tarkastusosastoa. Vanhat toiminnot kuuluisivat jatkossa uuden tullin alaisuuteen. Ajoneuvojen tarkastukset siirrettiin tulliliiton rajalle. Tulliliitosta huolimatta ajoneuvoja on tähän asti tarkastettu sekä tulliliiton ulkorajalla että jäsenmaiden välisillä rajoilla. Venäjä ja Valko-Venäjä pääsivät sopuun siitä, että ajoneuvojen tarkastamiset siirretään tulliliiton ulkorajalle. Sopimuksen arvellaan johtavan siihen, että transitokuljetukset Länsi-Euroopasta Venäjälle ja päinvastoin tulevat kasvamaan. Valko- Venäjän liikenneministerin Ivan Shsherbon mukaan tällä hetkellä miljoonasta Valko-Venäjän ja Puolan rajan ylittävästä ajoneuvoyksiköstä 400 000 on Venäjälle suuntautuvaa kauttakuljetusta. Venäjän liikenneministerin Igor Levitinin mukaan sopimuksen astuttua voimaan venäläisille ja kansainvälisille kuljettajille tullaan esittämään vaatimus ajoneuvojen varustamisesta venäläisellä GLONASS navigointijärjestelmällä. Valuutanvaihtokioskit katoavat Venäjän katukuvasta. Keskuspankki antoi ilmoituksen valuutanvaihtokioskien lakkauttamisesta huhtikuussa ja kioskeilla on siitä lähtien ollut aikaa valmistautua 1.10.2010 voimaan astuneeseen muutokseen. Valuutanvaihtoa voivat jatkossa harrastaa vain lisensoidut pankit tai rahoituslaitokset. Näin ollen, jotta kioskit voisivat edelleen toimia laillisesti, niiden tulee olla osa pankkia tai niillä tulee olla myös muuta toimintaa kuin rahanvaihtoa, kuten esimerkiksi rahansiirtoja. Venäjällä alkaa lokakuussa väestönlaskenta. Koko maan kattavan megaprojektin arvellaan kestävän noin kolme kuukautta. Edellisen kerran väestönlaskenta toteutettiin vuonna 2002. Silloin rekisteröitiin 145 166 731 venäläistä.