Suomen ympäristökeskus Vesilupien kalataloudellinen tarkastelu

Suomen ympäristökeskus Vesilupien kalataloudellinen tarkastelu 18.2.2014

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 2(43)

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 3(43) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 5 2 VESILAINSÄÄDÄNTÖ SUOMESSA... 6 2.1 LAINSÄÄDÄNNÖN KEHITTYMINEN... 6 2.1.1 Vesioikeuslaki 1902... 6 2.1.2 Poikkeuslait 1940 ja 1941... 6 2.1.3 Vanha vesilaki 1961... 7 2.1.4 Vesilaki 2011... 7 2.2 KALATALOUSVELVOITTEET VESILAINSÄÄDÄNNÖSSÄ... 8 2.3 LUVANVARAISET HANKKEET... 8 2.4 LUPAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMINEN... 9 2.4.1 Yleinen lupamääräysten tarkistaminen... 9 2.4.2 Kalatalousvelvoitteen tai -maksun tarkistaminen... 10 2.4.3 Säännöstelyluvan määräysten tarkistaminen... 10 2.5 VESILUPIEN KÄSITTELY... 11 2.5.1 Lupaviranomaiset... 11 2.5.2 Lupahakemusten käsittelyaika... 13 3 KALATALOUSVELVOITTEET VESILUVISSA... 14 3.1 KALATALOUSVELVOITE JA KALATALOUSMAKSU... 14 3.1.1 Kalatalousvelvoitteita... 14 3.1.2 Kalatalousvelvoitteiden muuttaminen... 15 3.2 KALATALOUSVELVOITTEET ERI AIKAKAUSINA... 15 3.2.1 Tapausesimerkki: Hiitolanjoen voimalaitokset... 16 3.2.2 Tapausesimerkki: Arrakoski... 18 3.3 VIIMEAIKAISIA VESIVOIMALAITOSTEN LUPAPÄÄTÖKSIÄ... 19 3.3.1 Tapausesimerkki: Pihlajamaa... 20 3.3.2 Tapausesimerkki: Hiirikoski... 21 3.3.3 Tapausesimerkki: Arrakoski... 22 3.3.4 Tapausesimerkki: Makkarakoski... 23 3.3.5 Tapausesimerkit: Valsverksforsen ja Lahankoski... 24 3.4 UUDEN VESILAIN NOJALLA ANNETTUJA PÄÄTÖKSIÄ... 25 3.5 EI KALATALOUSVELVOITTEITA... 25 3.5.1 Tapausesimerkki: Konniveden ja Ruotsalaisen säännöstely... 26

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 4(43) 4 LUPAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMINEN... 27 4.1 LUPAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMINEN, EDUNMENETYS KORVATTAVA... 27 4.1.1 Säännöstelyn muuttaminen... 27 4.1.2 Ohijuoksutuksesta aiheutuva edun menetys... 28 4.2 SÄÄNNÖSTELYLUVAN MÄÄRÄYSTEN MUUTTAMINEN... 30 4.2.1 Tapausesimerkki: Koitereen säännöstelyn muuttaminen... 30 4.3 KALATALOUSVELVOITTEEN MUUTTAMINEN, EPÄTARKOITUKSENMUKAINEN VELVOITE... 32 4.3.1 Tapausesimerkki: Harjavallan voimalaitos... 33 4.3.2 Tapausesimerkki: Mäntänkosken voimalaitos... 34 4.4 KALATALOUSVELVOITTEEN MUUTTAMINEN, OLOSUHTEIDEN OLENNAINEN MUUTOS... 35 4.4.1 Tapausesimerkki: Hiitolanjoen voimalaitokset... 35 4.4.2 Tapausesimerkit: Kaltimon ja Kuurnan voimalaitokset... 37 5 VALTION ENERGIATUKI... 39 5.1 TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 39 5.2 ENERGIATUEN MERKITYS KALATIERAKENTAMISESSA... 39 6 LOPUKSI... 41 6.1 YHTEENVETO... 41 6.2 JATKO... 42 LIITTEET... 43 Valokuvat: Oy Vesirakentaja Kannen kuva: Kissakosken voimalaitoksen kalatie

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 5(43) 1 Johdanto Tämän selvityksen tarkoituksena on tarkastella kulloinkin voimassa olleen vesilainsäädännön perusteella annettuja lupapäätöksiä (eli vesilupia) kalatalouden kannalta. Toisaalta on tarkasteltu jälkikäteen kalataloutta koskevilta osiltaan muutettuja lupamääräyksiä. Lisäksi samoista lupapäätöksistä on tarkasteltu virtaamia koskevia määräyksiä. Työn tilaaja Suomen ympäristökeskus valitsi selvityksen tekijäksi Oy Vesirakentajan, jossa työstä on vastannut Ville Suhonen ja asiantuntijoina osallistuneet Ari Aalto ja Jukka Nieminen. Vesistöjen rakentamisesta aiheutuu haittaa ja vahinkoa kalastolle ja vesiympäristölle. Merkittävimmät haitat aiheutuvat kulkuesteistä (padot), luonnonuoman tai muun hankkeen vaikutusalueen vesiympäristön haitallisesta muuttumisesta ja säännöstelyn epäedullisista vaikutuksista. Esim. veden patoaminen muuttaa virtavesiympäristöä seisovan veden alueeksi. Toinen esimerkki vesiympäristön muutoksesta on veden ohjaaminen pois alkuperäisestä uomasta. Vesiluvissa on perinteisesti eniten kiinnitetty huomiota patoon kulkuesteenä. Jo vuonna 1902 säädetty vesioikeuslaki lähti siitä, että valtaväylä tuli jättää vapaaksi mm. kalan kulkua varten. Kalataloushaittojen kompensointi on vaihdellut eri aikoina. Nykyisin katsotaan usein kalan kulun turvaaminen ja sitä kautta luontainen lisääntyminen ensisijaiseksi vaihtoehdoksi. Hankkeesta aiheutuvia haittoja voidaan vähentää antamalla määräyksiä luonnonuomaan tai alapuoliseen vesistöön johdettavista virtaamista. Termillä ympäristövirtaama tarkoitetaan sellaista virtaamaa tai virtaamien vaihtelua, joka turvaa ekosysteemin tai mahdollistaa sen palauttamisen mahdollisimman luonnontilaiseksi. Toisin sanoen ympäristövirtaaman tarkoituksena on ylläpitää määrällisesti, laadullisesti ja ajallisesti riittävää virtaamaa, jolla joen ekosysteemin hyvä tila turvataan. Suomessa ei ole kansallista lainsäädäntöä tai ohjeistusta, jossa ympäristövirtaama määriteltäisiin tai otettaisiin huomioon, joten ympäristövirtaamasta ei suoraan ole määräyksiä lupapäätöksissä. Ympäristövirtaaman periaatteita on kuitenkin sovellettu tapauskohtaisesti, esim. säännöstelylupiin sisältyvissä juoksutusohjeissa. Koska säännöstely rajattiin tämän selvityksen ulkopuolelle, jää ympäristövirtaaman merkitys tarkastelluissa lupapäätöksissä varsin vähäiseksi. Käytännössä lähinnä ympäristövirtaaman periaatteita ollaan, kun hankkeesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi on annettu määräyksiä kalatiehen, luonnonuomaan tai alapuoliseen vesistöön juoksutettavasta ympärivuotisesta vähimmäisvirtaamasta. Tässä selvityksessä on tarkasteltu vain koko uoman sulkevia vesistöpatoja, koska näistä aiheutuu merkittävimmät vaikutukset kalastolle ja vesiympäristölle. Tällaisia patoja on rakennettu lähinnä vesivoiman tai säännöstelyn tarpeisiin. Selvityksessä keskitytään vesivoimalaitosten lupapäätöksiin, koska niiden yhteydessä luvanhaltijan ja kalatalouden intressit ovat usein ainakin osittain ristiriidassa; kalatiehen tai luonnonuomaan juoksutettu virtaama on lähtökohtaisesti pois voimalaitoksen energiantuotannosta. Suomen vesilainsäädäntöä 1900-luvun alusta lähtien on esitelty lyhyesti luvussa 2, mutta eri aikoina voimassa olleiden vesiasioita koskevien lakien yksityiskohtiin tai eroavaisuuksiin ei syvennytä sen tarkemmin.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 6(43) 2 Vesilainsäädäntö Suomessa 2.1 Lainsäädännön kehittyminen 2.1.1 Vesioikeuslaki 1902 Ensimmäinen erityisesti vesiasioita käsittelevä laki Suomessa oli 1902 säädetty vesioikeuslaki (31/1902). 1900-luvun alussa maataloudella ja tukinuitolla oli merkittävä rooli. Vesioikeuslaissa myös vesiliikenne sekä kalasto ja kalastus oli otettu huomioon, eikä vesistön valtaväylää lähtökohtaisesti saanut sulkea. Mikäli sallittiin rakentaa kiinteä tai tilapäinen pato joen poikki, tuli samalla rakentaa jäiden lähdöstä joulukuun alkuun avoinna pidettävä kalatie. 1900-luvun alkupuolella tekninen kehitys ja kasvava energiantarve johtivat vesivoimarakentamisen voimakkaaseen kasvuun. Lakiin tehtiinkin muutoksia vesivoiman hyödyntämisen edistämiseksi ja myös lain tulkinta muuttui vesivoiman tarpeen lisääntyessä. Vuoden 1934 lakimuutoksella sallittiin säännöstely. Edelleen isompiin lohi- ja siikajokiin sai kiinteän padon rakentaa valtaväylän poikki ainoastaan niihin osiin, joihin lohi ja siika eivät tavallisesti nouse. Kalatalouden kannalta merkittävä oli vuoden 1939 lakimuutos, joka salli myös suurten jokien sulkemisen kiinteällä padolla, jos kalastukselle aiheutettu haitta oli selvästi pienempi kuin vesivoimantuotannosta saatava hyöty. (Myllyntaus 2002) 1 Vesioikeuslain kokonaisuudistusta valmisteltiin moneen otteeseen ja mm. Haatajan (1951) 2 mukaan vesilainsäädäntö oli jo pitkiä aikoja ollut vanhentunut ja vaatisi nopeaa muuttamista nykyolojen vaatimuksia vastaavaksi. Kului kuitenkin vielä vuosikymmen, ennen kuin vesioikeuslaki korvattiin vesilailla vuonna 1961. 2.1.2 Poikkeuslait 1940 ja 1941 1940-luvulla säädettiin kaksi merkittävää poikkeuslakia. Ensin laki eräiden vesioikeusasiain poikkeuksellisesta käsittelystä (383/1940), jonka perusteella voitiin myöntää väliaikainen lupa vesistön säännöstelyyn ennen lopullisen luvan myöntämistä. Vesivoiman rakentamisen kannalta vielä merkittävämpi oli laki toimenpiteistä vesivoiman käytäntöön ottamisen helpottamiseksi (196/1941), jonka perusteella voitiin myöntää väliaikainen lupa vesivoimalaitoksen rakentamiseksi, jos hakija omisti tarvittavan rantakiinteistön ja vähintään kaksi kolmasosaa kosken vesivoimasta. Poikkeuslakien nojalla voimalaitoshanke voitiin siis toteuttaa jo ennen asian lopullista ratkaisemista. Korvauskysymykset ratkaistiinkin useissa tapauksissa vasta vuosia tai jopa vuosikymmeniä myöhemmin. Poikkeuslakien voimassaoloaikana rakennettiin kaikkiaan 61 vesivoimalaitosta, joiden keskimääräinen vuosituotanto on yhteensä noin 5400 GWh (Myllyntaus 2002). Rakentamisella oli suuri merkitys sodanjälkeisen Suomen taloudelliselle nousulle ja tuolloin rakennettu vesivoimaa vastaa edelleenkin noin 40 % Suomen nykyisestä vesivoimatuotannon määrästä. 1 Myllyntaus, T. 2002. Kalastus ja vesien virkistyskäyttö. Vesitalous 5/2002. S. 29 31. ISSN 0505-3838. 2 Haataja, K. 1951. Vesioikeus I. Yleiset opit, omistusoikeus, jaot, katsaus ulkomaihin. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja B-sarja N:o 49.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 7(43) Kummankaan mainitun lain nojalla annettuun päätökseen väliaikaisesta luvasta ei voinut hakea muutosta (Löyttyjärvi 2013) 3. 2.1.3 Vanha vesilaki 1961 Yllä mainitut poikkeuslait kumottiin lopulta vasta toukokuussa 1961 voimaan tulleella vesioikeuslain korvanneella vesilailla (276/1961, jäljempänä lyhenne VVL vanha vesilaki ). Vesilailla säädettiin kattavasti vesien käytöstä, laki sisälsi yli 500 pykälää. Vesilakiin tehdyistä lukuisista muutoksista mainittakoon tässä yhteydessä vuonna 1987 lisätty 2 luvun 22 :n neljäs momentti ja vuonna 1994 lisätty 22 c, joilla mahdollistettiin vanhojen, myös ennen vesilakia annettujen lupien kalatalousvelvoitteiden tarkistaminen, jos olosuhteet olivat olennaisesti muuttuneet. VL 2:22.4 (467/1987) Vesioikeus voi hakemuksesta muuttaa kalanhoitovelvoitetta ja kalanhoitomaksua koskevia määräyksiä, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. VL 2:22 c (553/1994) 2.1.4 Vesilaki 2011 Edellä 22 :n 4 momentissa --- säädetty koskee myös ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleiden säännösten nojalla annettuja vastaavia määräyksiä. --- Seuraava vesilain kokonaisuudistus oli nykyisen vesilain (587/2011, jäljempänä lyhenne VL) säätäminen, laki tuli voimaan tammikuussa 2012. Uudistuksen tavoitteena oli ajanmukaistaa vesilainsäädäntö vastaamaan niitä muutoksia, joita vesilain säätämisen jälkeen on tapahtunut vesivarojen käytössä, kansallisessa ja yhteisölainsäädännössä sekä yhteiskunnassa yleisesti. Lain tarkoituksena on turvata vesivarojen ja vesiympäristön ekologisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävä käyttö, ehkäistä käytöstä koituvia haittoja sekä parantaa vesivarojen ja vesiympäristön tilaa. (HE 277/2009) 4 Käytännössä vesilain mukainen lupamenettely säilyi pääosin entisenlaisena. Myös kalatalousvelvoitteita koskevien säännösten sisältö on säilynyt pääosin ennallaan, samoin mahdollisuudet olemassa olevien hankkeiden lupamääräysten muuttamiseksi. Uuden vesilain nojalla ei tiettävästi vielä ole annettu uusia tai muutettuja kalatalousvelvoitteita sisältäviä lupapäätöksiä. Uuden lain mahdollinen vaikutusta lupamääräyksiin voidaan arvioida vasta, kun on käytettävissä isompi määrä uuden lain nojalla annettuja lainvoimaisia päätöksiä. 3 Löyttyjärvi, M-L., 2013. Vesivoima omaisuutena ja virtavesi elinympäristönä. Ympäristöjuridiikka 1/2013, s. 30 60. 4 HE 277/2009. Hallituksen esitys Eduskunnalle vesilainsäädännön uudistamiseksi. http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090277 (Viitattu 5.2.2014)

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 8(43) 2.2 Kalatalousvelvoitteet vesilainsäädännössä Vesioikeuslaissa (31/1902) oli lähtökohtana valtaväylän ja siten myös kalan kulun turvaaminen. Vuonna 1939 tehdyllä lakimuutoksella kuitenkin myös suurten lohi- ja siikapitoisten jokien sulkeminen sallittiin tietyin edellytyksin. Vesioikeuslaissa edellytettiin rakentamaan kalatie, mikäli valtaväylä suljettiin kiinteällä tai tilapäisellä padolla. Käytännössä kalatie kuitenkin usein jäi rakentamatta, vaikka lupapäätöksessä näin määrättiin tai sitten lakia tulkittiin hakijan eduksi ja määrättiin rakentamaan kalatie, mikäli se myöhemmin katsottaisiin tarpeelliseksi. Vuoden 1961 vesilaissa kalatalousvelvoitettu koskevia 2 luvun 22 :ää on muutettu useaan otteeseen ja täydennetty 22 a c :llä. Alkuperäisessä laissa velvoitettiin rakentamaan kalatie ja ryhtymään muihin toimenpiteisiin, jos hankkeen vaikutuksesta kalan kulkureitti kalakannan vahingoksi ilmeisesti huononee tai kalan lisääntymismahdollisuudet vesistössä heikkenevät. Vuoden 1987 lakimuutoksen (467/1987) jälkeen ensisijainen kalatalousvelvoite oli istutus. Vuonna 1994 (553/1994) keinovalikoimaa laajennettiin (kalanistutus, kalatie tai muu toimenpide tai näiden yhdistelmä) ja samalla velvoitettiin tarvittaessa tarkkailemaan toimenpiteiden tuloksellisuutta. Toisaalta vanhan vesilain ensimmäisestä versiosta lähtien on ollut mahdollisuus määrätä kalatalousmaksu, mikäli yllä mainittujen toimenpiteiden suorittaminen luvan saajan toimesta aiheuttaisi niillä saavutettavaan hyötyyn verrattuna hänelle kohtuuttomia kustannuksia. Kalatalousmaksun määrän perusteita on tarkasteltu tarkemmin luvussa 4.3 Nykyisessä vesilaissa (587/2011) kalatievelvoitetta koskeva 3 luvun 14 vastaa sisällöltään vuoden 1961 vesilain viimeisintä päivitystä, mutta kalatalousvelvoitteen tai -maksun toteuttamisesta on annettu tarkentavia määräyksiä. Kalatalousvelvoitteiden keinovalikoimaan on lisätty kalataloudellinen kunnostus, joka tietysti sisältyi jo aikaisemman vesilain määritelmään muu toimenpide. 2.3 Luvanvaraiset hankkeet Vesilain perusteella annetaan lupia lukuisille erityyppisille hankkeille. Vesitaloushankkeelle on haettava lupaa mm. silloin, jos se voi muuttaa vesistön asemaa, syvyyttä, vedenkorkeutta, virtaamaa tai vesiympäristöä ja tämä muutos aiheuttaa luonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista, vesistön tilan huononemista tai aiheuttaa vahinkoa tai haittaa kalastukselle tai kalakannoille. Tämän perusteella esim. säännöstely vaatii luvan. Lisäksi on erikseen säädetty aina luvanvaraisista hankkeista (VL 3:2). Tällaisia hankkeita ovat mm. valtaväylän sulkeminen tai vesivoimalaitoksen rakentaminen. Vesistön patoaminen aiheuttaa muutoksia vesiympäristössä, kun padon virtavesistö muuttuu patoaltaassa seisovan veden alueeksi. Pato estää tai rajoittaa kalojen ja muiden vesieliöiden kulkemista vesistössä. Tästä aiheutuu haittaa etenkin vaelluskaloille, joille kulkuyhteys virtavedessä sijaitsevien lisääntymisalueiden ja meressä tai järvessä olevien syönnösalueiden välillä on elinehto. Pato estää paitsi kutuvaelluksen mereltä ylävirtaan, myös vaelluspoikasten ja kudulla käyneiden sukukypsien kalojen alasvaelluksen syönnösalueille. Alavirtaan vaeltavat kalat voivat myös ajautua voimalaitoksen turpiineihin. Kuolleisuus riippuu kalalajista sekä turpiinien koosta ja tyypistä. Toisaalta jos padolla ei ole ohijuoksutusvelvoitetta, saattaa ainoa reitti alavirtaan olla turpiinin kautta.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 9(43) Vesistön säännöstely ja voimalaitosten käyttö aiheuttaa muutoksia virtaamissa etenkin luonnonuomassa, jos voimalaitoksella hyödynnettävä virtaama johdetaan luonnonuoman ohi. Säännöstelyn vaikutuksia on tutkittu aikaisemmissa selvityksissä, joten säännöstelylupien ehtoja ei ole tässä yhteydessä tarkasteltu. Maa- ja metsätalousministeriö pyysi kirjeessään 12.7.2006 alueellisia ympäristökeskuksia selvittämään alueensa vesivoimalaitosten voimassa olevat lyhytaikaissäännöstelyluvat ja laitoksilla noudatettavat säännöstelykäytännöt. Tarkoituksena oli kartoittaa ne voimalaitokset, joilla harjoitettava lyhytaikaissäännöstely lupatilanteen epäselvyyden ja lyhytaikaissäännöstelystä aiheutuvien haittojen vuoksi saattaisi edellyttää lisäselvityksiä. Voimalaitokset pyydettiin luokittelemaan viiteen ryhmään lupa- ja valvontatietojen perusteella. Yhteenveto selvityksistä on laadittu maa- ja metsätalousministeriössä 24.11.2006. Vesivoiman tuotanto aiheuttaa merkittävän osan kalastolle ja vesiympäristölle aiheutuvasta haitasta. Suomessa on kaikkiaan noin 220 verkkoon kytkettyä vesivoimalaitosta 5. Lisäksi on lukuisia käytöstä poistettuja laitoksia, joiden vesiluvat oikeuksineen ja velvollisuuksineen ovat edelleen voimassa. Osassa käytöstä poistetuista laitoksista ei lupatilanteesta ole edes tietoa. Tässä selvityksessä on keskitytty käytössä olevien voimalaitosten lupiin. 2.4 Lupamääräysten muuttaminen Lupapäätöksessä voidaan määrätä hankkeen vesiympäristöä ja sen käyttöä koskevat lupamääräykset tarkistettaviksi määräajassa, jos tämä on tarpeen hankkeesta aiheutuvien merkittävien haittojen välttämiseksi. Mikäli määräysten tarkistamista ei lupapäätöksessä ole edellytetty, voidaan joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta lupamääräyksiä muuttaa vain luvanhaltijan omasta hakemuksesta. 2.4.1 Yleinen lupamääräysten tarkistaminen (VL 3:21; VVL 2:28) Lupamääräyksiä voidaan hakemuksesta tarkistaa, jos hankkeen toteuttamisesta lupamääräysten mukaisesti aiheutuu haitallisia vaikutuksia, joita lupamääräyksiä annettaessa ei ole ennakoitu ja joita ei muutoin voida riittävästi vähentää. Hakemus lupamääräysten tarkistamisesta on tässä tapauksessa jätettävä kymmenen vuoden kuluessa hankeen valmistumisesta. Hankkeen valmistusajankohdasta riippumatta voidaan lupamääräyksiä tarkistaa, jos hankkeen toteuttamisesta lupamääräysten mukaisesti aiheutuu olosuhteiden muutosten vuoksi haitallisia vaikutuksia, joita ei muutoin voida riittävästi vähentää. Lupamääräysten muuttaminen ei kuitenkaan saa sanottavasti vähentää hankkeesta saatavaa hyötyä ja tarkistamisesta tai uusien määräysten antamisesta aiheutuvat muut kuin vähäiset edunmenetykset määrätään hakijan korvattaviksi. Siitä riippumatta, ovatko olosuhteet muuttuneet, voidaan lupamääräyksiä tarkistaa, mikäli turvallisuussyyt tätä vaativat. Hakemuksen lupamääräysten tarkistamisesta voi tehdä haitallisen vaikutuksen kohteena olevan yksityisen edun haltija, kunta, valvontaviranomainen tai asiassa yleistä etua valvova viranomainen. 5 http://www.vesirakentaja.fi/voimalaitokset/laitosluettelo.html (viitattu 9.1.2014)

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 10(43) 2.4.2 Kalatalousvelvoitteen tai -maksun tarkistaminen (VL 3:22 ja 19:10; VVL 2:22 ja 2:22c) Lupaviranomainen voi hakemuksesta muuttaa lupapäätösten kalatalousvelvoitetta ja kalatalousmaksua koskevia määräyksiä, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. Myös aikaisemman lainsäädännön aikana annettujen lupien kalatalousvelvoitetta tai -maksua koskevia määräyksiä voidaan hakemuksesta muuttaa, jos sitä on pidettävä yleisen tai tärkeän yksityisen edun kannalta tarpeellisena. Arvioitaessa lupamääräysten muuttamisen edellytyksiä, ei vesilaki velvoita ottamaan luvanhaltijalle aiheutuvaa edunmenetystä tarvitse huomioon, eikä edunmenetystä määrätä korvattavaksi. Lisäksi kalataloudellisesti epätarkoituksenmukaiseksi osoittautunutta velvoitetta voidaan tarkistaa, jos velvoitteen kalataloudellista tulosta voidaan parantaa sen toteuttamiskustannuksia merkittävästi lisäämättä. 2.4.3 Säännöstelyluvan määräysten tarkistaminen (VL 19:7) Mikäli säännöstelyn haitallisia vaikutuksia ei voida muutoin riittävästi vähentää, voi ELY-keskus, kalatalousviranomainen tai kunta hakea aluehallintovirastosta lupamääräysten tarkistamista tai uusien määräysten asettamista. Ennen kuin hakemus voidaan laittaa vireille, tulee asianomaisen ELY-keskuksen riittävässä yhteistyössä luvan haltijan, säännöstelystä hyötyä saavien, vaikutusalueen kuntien ja muiden asianomaisten viranomaisten kanssa selvittää mahdollisuudet vähentää säännöstelyn haitallisia vaikutuksia. Määräysten tarkistamisesta tai uusien määräysten asettamisesta saatavan hyödyn tulee olla yleisen edun kannalta olosuhteisiin nähden merkittävä, eikä lupapäätöksen muuttaminen saa huomattavasti vähentää säännöstelystä saatavaa hyötyä tai olennaisesti muuttaa säännöstelyn alkuperäistä tarkoitusta. Määräysten tarkistamisesta kalataloudelle tai vesiympäristölle saatavan hyödyn rahallinen arviointi voi olla vaikeaa. Hyödyn ei kuitenkaan tarvitse olla absoluuttisesti suuri, jos se on olosuhteisiin nähden merkittävä (HE 17/1994) 6. Tarkistamisesta aiheutuvat vahingot, haitat ja muut edunmenetykset, jolleivät ne ole vähäisiä, määrätään hakijan korvattaviksi. 6 HE 17/1994. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesilain muuttamisesta. http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1994/19940017 (Viitattu 5.2.2014)

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 11(43) 2.5 Vesilupien käsittely 2.5.1 Lupaviranomaiset Vesilain mukaisissa hankkeissa lupaviranomaisen toimii asianomainen aluehallintovirasto (AVI). Suomessa on yhteensä kuusi aluehallintovirastoa (Kuva 1). Kuva 1. Aluehallintovirastot Suomessa. 7 Kun hakemus on jätetty, pyytää aluehallintovirasto tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan ja sen jälkeen tiedottaa hakemuksesta (yleensä kuuluttamalla). Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet hankkeesta on jätettävä kuulutusajan (yleensä 30 vrk) kuluessa. Lisäksi aluehallintovirasto voi katsoessaan tarpeelliseksi pyytää jo ennen kuulutusta lausuntoja asianomaisilta viranomaisilta. Hakijalle annetaan mahdollisuus antaa vastine lausunnoista, muistutuksista ja mielipiteistä. Kaaviokuva lupakäsittelyn vaiheista on esitetty alla (Kuva 2). 7 Aluehallintovirastot Suomessa. http://www.avi.fi/avi-theme/images/avi/aluevalinta_avi.png (Viitattu 20.1.2014).

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 12(43) Kuva 2. Lupakäsittelyn vaiheet. 8 8 Lupakäsittelyn vaiheet. http://www.ymparisto.fi/fi- FI/Asiointi_ja_luvat/Luvat_ilmoitukset_ja_rekisterointi/Vesilupa (Viitattu 20.1.2014).

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 13(43) 2.5.2 Lupahakemusten käsittelyaika Aluehallintoviraston päätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen (VHAO), jonka päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Ennen päätöksentekoa voi hakija laatia vastineen lupapäätöksestä tehtyihin valituksiin. Käsittelyajat aluehallintovirastoissa, Vaasan hallinto-oikeudessa sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa vaihtelevat hankkeesta riippuen. Vuonna 2012 keskimääräinen vesilupa-asian käsittelyaika aluehallintovirastossa oli 9 kuukautta, samoin tavoite vuosille 2013 2015 on 9 kuukautta. Vaasan hallintooikeudessa ympäristö- ja vesilupien keskimääräinen käsittelyaika oli 12 kuukautta. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa vesiasioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 17 kuukautta. Vaasan hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus käsittelevät aluehallintoviraston päätöksestä tehdyt valitukset ja tarvittaessa muuttavat alemman oikeusasteen päätöstä valitusten perusteella. Lisäksi ylemmät oikeusasteet voivat tarvittaessa palauttaa asian aluehallintoviraston käsiteltäväksi. Keskimääräisilläkin käsittelyajoilla lupahakemuksen jättämisestä korkeimman hallintooikeuden päätökseen kuluu yli 3 vuotta. Mikäli lupaviranomainen katsoo esim. kalatien tarpeelliseksi, mutta se ei sisälly hakemukseen, voidaan luvan hakija velvoittaa määräajan kuluessa hakemaan lupaa kalatielle. Kalatie käsitellään tällöin uutena lupa-asiana, ja päätöksestä on taas mahdollisuus valittaa sekä Vaasan hallinto-oikeuteen että korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yksittäisissä tapauksissa lupahakemukseen käsittely eri oikeusasteissa saattaa kestää vuosikausia. Esimerkki monivaiheisesta lupakäsittelystä on Lapuanjoessa sijaitseviin Jepuan koskiin suunnitellut vesivoimalaitokset. Alkuperäinen lupahakemus jätettiin vuonna 2002. Asia määrättiin katselmustoimitukseen 2004, jonka seurauksena hakija jätti muutetun hakemuksen 2006. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi luvan 2011, mutta Vaasan hallinto-oikeus kumosi päätöksen 2013. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaaviokuva lupakäsittelyn vaiheista on esitetty liitteessä 3.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 14(43) 3 Kalatalousvelvoitteet vesiluvissa 3.1 Kalatalousvelvoite ja kalatalousmaksu Jos vesitaloushankkeesta aiheutuu kalakannoille tai kalastukselle vahinkoa, on hankkeesta vastaava velvoitettava ryhtymään toimenpiteisiin vahinkojen ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi (kalatalousvelvoite) tai määrättävä maksamaan tällaisten toimenpiteiden kohtuullisia kustannuksia vastaava maksu kalatalousviranomaiselle (kalatalousmaksu). Kalatalousvelvoite voi olla kalatie, kalataloudellinen kunnostustoimenpide, istutus tai muu kalataloudellinen hoitotoimenpide taikka näiden yhdistelmä. Velvoitteeseen voidaan tarvittaessa sisällyttää toimenpiteiden tuloksellisuuden tarkkailu sillä vesialueella, johon hankkeen vahingollinen vaikutus ulottuu. Vesilupapäätöksissä annettuja kalatalousvelvoitteita on koottu ja luokiteltu liitteeseen 1. 3.1.1 Kalatalousvelvoitteita Vesilupapäätöksissä on määrätty mm. alla olevia kalatalousvelvoitteita: Kalatie - Kalatie, jolle määrätty aukioloaika ja vähimmäisvirtaama - Kalatien suunnitelma ja lupahakemus toimitettava määräajan kuluessa - Sallittava kalatien rakentaminen voimalaitokseen, jos katsotaan tarpeelliseksi. Luovutettava korvauksetta kalatiehen tarvittava kohtuullinen vesimäärä. - Esitettävä kalatien suunnitelma sekä selvitys kalatiehen johdettavasta virtaamasta aluehallintoviraston vahvistettavaksi määräajan kuluessa. Aluehallintoviraston tulee asiaa käsitellessään arvioida edellytykset kalatien toteuttamiseen. - Kalatie, jos katsotaan tarpeelliseksi - Kalatie rakennettava, vaikka hanke (uusi vesivoimalaitos) muuten jäisi toteuttamatta. Vanhan voimalaitoksen lupapäätöksessä velvoite ehdollisena jos katsotaan tarpeelliseksi. - Rakennettava ELY-keskuksen kalatalousryhmän hyväksymän suunnitelman mukainen kalatie. Kalatien sijaintia ja rakenteita voidaan myöhemmin muuttaa mainitun viranomaisen hyväksymällä tavalla. Kalataloudellinen kunnostustoimenpide (vanhassa vesilaissa muu toimenpide) Istutus - Kalan kulun turvaaminen luonnonuomaa pitkin (pohjapatoja, pohjan muotoilua) Muu kalataloudellinen hoitotoimenpide (vanhassa vesilaissa muu toimenpide) - Nahkiaisten ylisiirto padon alapuolelta ylempänä vesistössä olevalle koskelle Kalatalousmaksu

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 15(43) 3.1.2 Kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Kalatalousvelvoitteiden muuttamiseksi jätettyjen hakemusten perusteella annetuissa päätöksissä on annettu mm. seuraavia uusia tai muutettuja määräyksiä: Istutusvelvoite Kalatalousmaksu Kalatievelvoite Kalatalousmaksu - Vuosittainen kalatalousmaksu, samalla kumottu luvan kalatievelvoite - Kalatalousmaksun lisäksi tarkkailuvelvoite ja määräaika, jonka jälkeen velvoite arvioidaan uudestaan - Alkuperäinen velvoite oli sallia kalatien rakentaminen ja luovuttaa tarpeellinen vesimäärä. Velvoite muutettu kalatalousmaksuksi siihen saakka, kunnes kalatie rakennetaan Kalatalousmaksu Kalatie - Luvan haltijan tehtävä selvitys kalatien vaihtoehdoista, suunnitelma kalatiestä ja hakemus kalatien rakentamiseksi. Asia ratkaistaan lopullisesti vasta kalatien lupahakemusten käsittelyn yhteydessä 3.2 Kalatalousvelvoitteet eri aikakausina Vesilainsäädännössä on keinovalikoima kalastolle ja kalataloudelle aiheutettujen haittojen kompensoimiseksi vaihdellut eri aikakausina. Vastaavasti myös vesiluvissa määrätyt kalatalousvelvoitteet ovat vaihdelleet kulloinkin voimassa olleen lainsäädännön ja laintulkinnan mukaan. Vesioikeuslaki (1902 1962) lähti valtaväyläperiaatteesta ja mahdollinen kompensaatio kalan kululle aiheutetusta haitasta oli kalatie. Vesioikeuslain aikana myönnetyissä luvissa on tyypillisesti kalatievelvoite, tai velvoite rakentaa kalatie, mikäli se myöhemmin katsotaan tarpeelliseksi. Kalatietä ei kuitenkaan aina rakennettu tai se todettiin myöhemmin huonosti toimivaksi ja poistettiin käytöstä. Vanhan vesilain (1962 2011) alkuperäisessä versiossa velvoite laajennettiin muotoon kalatie ja muut tarvittavat toimenpiteet. Vaikka kalatie oli ensisijainen velvoite aina vuoden 1987 lakimuutokseen (467/1987) saakka, ei kalatievelvoitteita vanhan vesilain nojalla juurikaan määrätty. (Löyttyjärvi 2013) 9 Vuoden 1987 lakimuutoksen jälkeen ensisijainen velvoite oli istutus ja muita velvoitteita voitiin tarvittaessa määrätä lisäksi: on luvan saaja velvoitettava istuttamaan kaloja ja ryhtymään muihin tarvittaviin toimenpiteisiin. Melko nopeasti kalatalousvelvoitteita koskevia pykäliä muutettiin kuitenkin jälleen, kun vuonna 1994 keinovalikoima laajennettiin muotoon kalanistutus, kalatie tai muu toimenpide tai näiden yhdistelmä. Samalla velvoitettiin tarvittaessa tarkkailemaan toimenpiteiden tuloksellisuutta. Lisäksi vanhan vesilain ensimmäisestä versiosta lähtien on ollut mahdollisuus määrätä kalatalousvelvoitteen sijaan kalatalousmaksu. Suhtautuminen kalateihin alkoi kuitenkin muuttua jo 1980-luvulla. Ajan henkeä kuvaa myös 1987 säädetty koskiensuojelulaki, joka kieltää vesivoimalaitoksen rakentamisen laissa määritetyissä vesistöissä tai niiden osissa. 2000-luvulla on ainakin pienvesivoimalaitoksille annetuissa lupapäätöksissä nähtävissä selvästi, että kalojen luontaisen li- 9 Löyttyjärvi, M-L., 2013. Vesivoima omaisuutena ja virtavesi elinympäristönä. Ympäristöjuridiikka 1/2013, s. 30 60.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 16(43) sääntymisen mahdollistaminen kalatievelvoitteiden avulla on katsottu tärkeämmäksi kuin kalakantojen ylläpito istuttamalla. Toisaalta vanhoja istutusvelvoitteita on muutettu kalatalousmaksuiksi, jolloin kalastonhoito voidaan järjestää joustavammin kuin lupapäätöksellä määrätyillä istutusvelvoitteilla. Vuonna 2012 voimaan tulleessa vesilaissa kalatalousvelvoitteiden keinovalikoimaan lisättiin kalataloudellinen kunnostus. Uuden lain mahdollista vaikutusta vesilupien kalatalousmääräyksiin ei uuden lain nojalla annettujen päätösten vähäisen määrän vuoksi voida vielä arvioida. 3.2.1 Tapausesimerkki: Hiitolanjoen voimalaitokset Venäjän puolelle Laatokkaan laskevaan Hiitolanjokeen on 1900-luvun alkupuolella rakennettu useita voimalaitosta. Vielä käytössä olevista laitoksista alimpana sijaitsee vain vajaan kilometrin päässä rajalta Kangaskosken voimalaitos, sen yläpuolella Lahnasenkoski ja sitten Ritakoski. Ritakosken yläpuolella on Juvankosken voimalaitos. Juvankoski on luonnontilaisenakin ollut käytännössä jyrkkä putous, josta ei kala ole päässyt nousemaan. Juvankosken luvassa ei ole kalatalousvelvoitteita, eikä lupaa tässä yhteydessä tarkastella. Hiitolanjoen voimalaitoksilla tarkoitetaankin tässä yhteydessä kolmea ensin mainittuja voimalaitosta. Lohikalojen, etenkin Laatokan järvilohen, merkittävimmät Suomen puolella olevat poikastuotantoalueet sijaitsevat Ritakosken ja Juvankosken välissä Hiitolanjokeen laskevan Silamusjoen valuma-alueella. Yleiskartta Hiitolanjoen Suomen puolella olevasta osuudesta on esitetty alla (Kuva 3). Kalatievelvoite (1903, 1911, 1920) Lahnasenkosken (rakennettu 1911) ja Ritakosken (1920) voimalaitosten lupiin sisältyy kalatievelvoite. Kangaskosken voimalaitoksen lupaehtoihin kalatievelvoitetta ei sisältynyt, mutta Kangaskosken puuhiomon lupaehdoissa vuodelta 1903 mainitaan, että kalan noustessa on aukko sulussa pidettävä sitä varten auki. Alkuperäisiin lupamääräyksiin siis sisältyi vesioikeuslain periaatteiden mukaisesti kalatievelvoitteet. Kalateitä ei kuitenkaan ollut rakennettu. Kalatievelvoite Istutusvelvoite (1939) Viipurin lääninhallitus katsoi 26.4.1939 antamassaan päätöksessä, ettei kalaportaiden rakentamisesta Kangas-, Lahnasen- ja Ritakoskeen olisi tarkoitettua ja kustannuksia vastaavaa hyötyä. Voimalaitosten omistaja määrättiin korvaukseksi paperitehtaan ja puuhiomon jätteistä kalakannalle aiheuttamasta vahingosta istuttamaan vuosittain yhteensä 25 000 lohen ja harjuksen poikasta, joista ainakin puolet lohen poikasia. Kalataloushaittojen kompensointi istutuksilla oli tullut mahdolliseksi vuoden 1939 lakimuutoksella. Luvassa määrätyn, mutta toteutumatta jääneen tai toimimattomaksi todetun kalatievelvoitteen korvaaminen istutusvelvoitteella tai kalatalousmaksulla on tyypillinen kalatalousvelvoitteen muutos. Lähtökohta on tällöin, että velvoitteen kalataloudellista tulosta voidaan parantaa sen toteuttamiskustannuksia merkittävästi lisäämättä.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 17(43) Istutusvelvoite Kalatalousmaksu (2002) Itä-Suomen ympäristölupavirasto kumosi 31.8.2001 kalatalousviranomaisen hakemuksesta edellä mainitut alkuperäiset kalatievelvoitteet sekä vuonna 1939 määrätyn istutusvelvoitteen ja määräsi voimalaitoksille yhteisen kalatalousmaksun. Maksun suuruus määräytyi istutusvelvoitteen perusteella. Epätarkoituksenmukaiseksi osoittautunutta velvoitetta voitiin siis tarkistaa sen kustannuksia merkittävästi lisäämättä. Yhteisesti kaikille kolmelle laitokselle määrätyn maksun suuruus oli 5 000 mk vuodessa. Kalatalousviranomaisen hakemuksessaan esittämä kalatalousmaksun määrä oli ollut 56 000 mk. Hakemusta perusteltiin olosuhteiden muuttumisella (Venäjän puolella olevien nousuesteiden purkaminen ja vedenlaadun parantuminen). Kalatalousviranomainen valitti Vaasan hallinto-oikeuteen maksun suuruudesta, mutta ilmeisesti epähuomiossa jätti valittamatta päätöksestä kalatievelvoitteiden kumoamisen osalta. Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi valituksen päätöksellään 1.8.2002 ja ympäristölupaviraston päätös sai lainvoiman. Istutusvelvoitteen muuttaminen kalatalousmaksuksi on tyypillinen esimerkki epätarkoituksenmukaiseksi osoittautuneen velvoitteen tarkistamisesta sen kustannuksia merkittävästi lisäämättä. Kuva 3. Yleiskartta Hiitolanjoen Suomen puolella olevasta osasta.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 18(43) Kalatalousmaksu Kalatievelvoite (2013) Vain alle seitsemän vuotta päätöksen jälkeen Itä-Suomen ympäristölupavirasto antoi 30.1.2009 kaikkia kolmea voimalaitosta koskevan uuden päätöksen, jossa laitoksille määrättiin velvoite selvittää kalatien vaihtoehtoja ja hakea lupaa kalatien rakentamiselle. Lopullisesti kalatievelvoitteen muoto ratkaistaisiin vasta kalateiden lupahakemusten yhteydessä. Vaasan hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus hylkäsivät valitukset ja ympäristölupaviraston päätös sai lainvoiman 29.1.2013. Korkein hallinto-oikeus perusteli päätöstään olosuhteiden olennaisella muutoksella, joksi katsottiin kalakantoja koskeva tutkimustiedon tiedon lisääntyminen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Päätöksen sisältöä ja perusteluja on selostettu tarkemmin luvussa 4.4.1. Kalateiden rakentamisen vesilain mukaiset edellytysten täyttyminen ratkaistaan kalateiden lupahakemustan yhteydessä. Jos ja kun aiemman kalatalousmaksun sijaan laitosten omistajat joutuvat rakentamaan ja ylläpitämään kalatiet sekä luovuttamaan korvauksetta niihin tarvittavan veden, on uusi kalatalousvelvoite kustannuksiltaan suuruusluokaltaan 100-kertainen aiempaan velvoitteeseen nähden. 3.2.2 Tapausesimerkki: Arrakoski Padasjoella Kymijoen vesistöalueella sijaitsevan Arrakosken voimalaitoksen rakentamiseksi ja yläpuolisen järven säännöstelemiseksi myönnettiin väliaikainen lupa 1961 ja lopullinen lupa 1978. Laitoksella voitiin myös harjoittaa lyhytaikaissäännöstelyä, mutta lupapäätöksessä ei ollut määräyksiä virtaamista tai kalatalousvelvoitteita. Päätös oli voimalaitoksen osalta määräaikainen, koska hanketta varten tehdyt vuokrasopimukset olivat määräaikaisia. Mikäli vuokrasopimukset olisi uusittu luvan voimassaoloaikana, kuuluisi hanke edelleen luvun 3.5 mukaiseen luokkaan ei kalatalousvelvoitetta. Vuokrasopimuksia ei kuitenkaan uusittu ajoissa ja lupa pääsi raukeamaan. Voimalaitoksen omistaja velvoitettiin hakemaan laitokselle uusi lupa, minkä yhteydessä mm. kalastolle ja kalastukselle aiheutuvat haitat tulivat uudestaan harkittaviksi. Aluehallintovirasto antoi asiasta päätöksen 2011 ja määräsi kalatievelvoitteen ja sen ympärivuotisen vähimmäisvirtaaman kalatien kautta luonnonuomaan. Määräys jatkuvasta ympärivuotisesta vähimmäisvirtaamasta pienentää myös merkittävästi lyhytaikaissäännöstelystä alapuolisella vesistölle aiheutuvia haittoja, joten määrättyä vähimmäisvirtaamaa voidaan pitää ympäristövirtaamana. Vähimmäisvirtaamalla myös pienennetään merkittävästi lyhytaikaissäännöstelystä alapuolisella vesistölle aiheutuvia haittoja. Määrättyä virtaamaa voidaan siten pitää myös ympäristövirtaamana. Hankkeesta luonnonuoman ja alapuolisen uoman vesiympäristölle sekä kalastolle ja kalastukselle aiheutuva haitta arvioitiin siis aluehallintoviraston vuonna 2011 antamassa päätöksessä merkittävästi suuremmaksi kuin vesioikeuden vuonna 1978 samasta voimalaitoksesta antamassa päätöksessä. Aluehallintoviraston päätöksestä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen, joten se saattaa vielä muuttua. Tapausta on selostettu tarkemmin luvussa 3.3.3.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 19(43) 3.3 Viimeaikaisia vesivoimalaitosten lupapäätöksiä Vesivoimarakentaminen Suomessa tarkoittaa yleensä olemassa olevan vesivoimalaitoksen uusimista tai tehon nostoa tai aiemmin käytöstä poistetun laitoksen uudelleen käyttöön ottoa. Osa kunnostushankkeista voidaan tehdä ilman uutta lupaa, tyypillisesti silloin, kun olemassa olevaa rakennusta ja vesiteitä voidaan hyödyntää ilman merkittäviä muutostöitä. Valtaosa vielä rakentamattomasta, teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisesta vesivoimasta on suojeltu Ounasjoen erityissuojelulailla (703/1983) ja koskiensuojelulailla (35/1987) ja Kyrönjoen erityssuojelulailla (1139/1991) (Oy Vesirakentaja 2008) 10. Tästä syystä vain harvoin haetaan lupaa vesivoimalaitoksen rakentamiseksi aiemmin rakentamattomaan koskeen. 2000-luvulla kalatalousasiat ovat nousseet aikaisempaa enemmän esille myös vesilupien käsittelyssä. Kalatalouden tai yleisemmin vesiympäristön etu on lähtökohtaisesti ainakin osittain ristiriidassa voimantuotannon kanssa: kalatien rakentaminen aiheuttaa kustannuksia ja kalatiehen, uuteen ohitusuomaan tai luonnonuomaan juoksutettu vesi on suurelta osin pois energiantuotannosta. Tästä syystä aluehallintoviraston päätöksestä usein valitetaan luvanhakijan, kalatalousviranomaisen tai molempien toimesta Vaasan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Toisaalta osassa hankkeissa muutkin kuin voimantuotannon intressit on huomioitu jo lupahakemusvaiheessa, ja lupa saattaa saada lainvoiman suoraan aluehallintoviraston päätöksellä. Laitoksen omistajan suhtautuminen ohijuoksutusvelvoitteisiin riippuu monesta asiasta. Mikäli hankkeen vaikutusalueella on erityisiä kalataloudellisia arvoja, saattaa hankkeen toteuttaja ennakoida lupakäsittelyssä väistämättä esiin tulevia vaatimuksia kalataloushaittojen kompensoimiseksi. Lupakäsittelyn jouduttaminenhan on myös hakijan etu, kun hankkeen toteutus ei viivästy. Hankkeen toteuttaja voi nähdä kalojen ja muiden ympäristöarvojen huomioimisessa myös mahdollisuuden yrityksen julkisuuskuvan parantamiseen ja kilpailuetuun sähkönmyynnin kuluttajamarkkinoilla. Vesivoimaturpiinien teknisen kehityksen myötä uutta laitosta voidaan käyttää hyvällä hyötysuhteella aiempaa laajemmalla virtaama-alueella. Parhaimmillaan laitoksen uusimisen tai lisäkoneen rakentamisen yhteydessä voidaan vähentää alapuoliselle vesistölle aiheutuvia haittoja. Vanhalla turpiinilla voidaan joutua ajamaan laitosta katkokäytöllä, kun esimerkiksi uudella täyssäädettävällä Kaplan-turpiinilla aiempaa pienempiä virtaamia voidaan hyödyntää energiantuotannossa ja siten pienentää virtaamavaihteluja. Uuden koneiston mahdollisesti laajemmasta käyttöalueesta saatava hyöty on kuitenkin tapauskohtaista. Turpiineja on myös pyritty kehittämään turpiiniin joutuvien kalojen kuolleisuuden vähentämiseksi, mutta toistaiseksi innovaatiot eivät ole kaupallisesti menestyneet kovin laajasti. Vesivoimalaitokset voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään: käytännössä tulovirtaamaa ajaviin jokilaitoksiin ja laitoksiin, jossa säännöstelyaltaan avulla on mahdollisuus varastoida vettä. Määrällisesti suurin osa Suomen vesivoimalaitoksista on pieniä: noin 40 % kaikista voimalaitoksista on kooltaan alle 1 MW ja yli puolet on alle 2 MW (Kuva 4). Pienillä laitoksilla ei tyypillisesti harjoiteta säännöstelyä tai säännöstelytilavuus on niin pieni, ettei sillä ole ainakaan isommassa mittakaavassa merkitystä energiantuotannon kannalta. 10 Oy Vesirakentaja. 2008. Voimaa vedestä 2007. Selvitys vesivoiman lisäämismahdollisuuksista. ISBN 978-952-5615-19-7

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 20(43) Tässä luvussa on keskitytty pienten, tyypillisesti alle 2 MW kokoisten vesivoimalaitosten lupapäätöksiin. Kaikki mainitut esimerkit on esitetty taulukkomuodossa liitteessä 1. Kuva 4. Suomen vesivoimalaitosten kokojakauma. 3.3.1 Tapausesimerkki: Pihlajamaa Pihlajamaan vesivoimalaitos sijaitsee Perhonjoen vesistöalueella Vetelissä, Patanan säännöstelyaltaan ja voimalaitoksen alapuolella. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto myönsi hankkeelle luvan 14.3.2005, eikä päätöksestä valitettu. Kyseessä oli aikaisemmin rakentamattomaan koskeen toteutettu uusi voimalaitos. Pihlajamaan laitoksella ei harjoiteta säännöstelyä, ja Patanan säännöstelypato estää kalan kulkemisen ylemmäs vesistöön. Hankkeen vaikutuksen kalastoon katsottiin jäävän varsin vähäisiksi. Voimalaitosta varten kaivettiin uusi ylä- ja alakanava, joiden avulla ohitettiin 1,5 km vanhaa jokiuomaa. Lisäksi jokiuomaa perattiin alakanavan ja vanhan uoman yhtymäkohdan alapuolelta. Hankkeesta aiheutuvien haittojen pienentämiseksi hakija määrättiin rakentamaan ohitettavaan jokiuomaan kaksi pohjapatoa sekä yläkanavan yläpään ja vanhan uoman erkanemiskohtaan tulvakynnys, jotka muotoillaan kalatalousviranomaisen hyväksymällä tavalla niin, että kalan kulku niiden yli on mahdollista pienilläkin virtaamilla. Ohitettavan jokiuoman yläosalla tehdään vesimaisemaa muotoilemalla uoman pohjaa luonnonmukaiseksi. Lisäksi luvan saaja vastaa vanhan uoman eli tulvauoman vesialueen kunnossapidosta niin, että uoman vedenjohtokyky säilyy entisenlaisena. Viimeksi mainittu määräyksellä tosin on ilmeisesti tarkoitettu uoman tulvajuoksutuskapasiteetin ylläpitämistä, ei niinkään kunnossapitoa kalojen elinolojen ja kulkemisen turvaamiseksi. Lisäksi määrättiin 0,1 m 3 /s vähimmäisjuoksutus vanhaan jokiuomaan 1.4. 31.10., mikä vastaa noin keskialivirtaamaa. Päätöksen perusteluissa todetaan, että vanhaan uomaan rakennettavat pohjapadot ja edellä asetetut kalan kulun mahdollistavat tulvakynnyksen ja pohjapatojen rakennemääräykset huomioon ottaen hankkeesta ei aiheudu kalastolle tai kalastukselle ilmeistä vahinkoa, joten kalatalousmaksun määräämiselle ei ole perusteita.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 21(43) 3.3.2 Tapausesimerkki: Hiirikoski Kyrönjoessa Vaasassa sijaitseva Hiirikosken vesivoimalaitos on rakennettu vuonna 1921. Laitoksella oli alun perin kaksi turpiinia (rakennusvirtaama yhteensä 8 m 3 /s), jotka on vuonna 1993 purettu ja korvattu yhdellä uudella, rakennusvirtaamaltaan 10 m 3 /s koneistolla. Länsi-Suomen vesioikeus antoi 10.12.1990 luvan Hiirikosken voimalaitoksen koneistojen uusimiseen, ylä- ja alakanavan avartamiseen sekä yläkanavan sulun uudelleen rakentamiseen. Vesiylioikeuden 31.3.1993 antamalla päätöksellä lupaehtoihin lisättiin kalaportaan rakentamisvelvoite. Kalatien rakentamisvelvoite oli aikaisemmassa voimalaitoksen luvassa ehdollisena. Voimalaitospadon kunnostamiselle saatiin lupa Länsi- Suomen vesioikeudelta 16.4.1999. Voimalaitoksen laajennuksen, kalatien tai padon rakennustöitä ei kuitenkaan aloitettu. vaan voimalaitoksen pysyttämiselle, padon kunnostamiselle ja kalatien rakentamiselle haettiin uuteen suunnitelmaan pohjautuvaa uutta lupaa vuonna 2004. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto myönsi luvan padon kunnostamiseksi ja kalatien rakentamiseksi 21.11.2005. Samalla kumottiin aikaisemmat Hiirikosken patoa tai voimalaitosta koskevat lupapäätökset. Vaasan hallinto-oikeus muutti 8.11.2007 antamallaan päätöksellä kalatien juoksutusmääräyksiä sekä ns. vanhaan myllyuomaan vesitykseen liittyviä määräyksiä. Päätöksestä jätetty valitus peruttiin, joten hallinto-oikeuden päätös jäi lainvoimaiseksi. Lainvoimaisen päätöksen mukaisesti kalatiehen on juoksutettava 1.4. 30.11. välisenä aikana Kyrönjoen virtaaman ollessa 9 m 3 /s tai enemmän 2 m 3 /s ja virtaaman ollessa alle 9 m 3 /s vähintään 1 m 3 /s. Kuva 5. Hiirikosken kalatie kuvattuna padolta alavirtaan. Voimalaitokselle johdetaan vesi kuvan taka-alalla näkyvän metsäsaarekkeen takana kulkevaa yläkanavaa pitkin.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 22(43) 3.3.3 Tapausesimerkki: Arrakoski Vesistötoimikunta oli päätöksellään 19.12.1961 myöntänyt väliaikaisen luvan Padasjoella Kymijoen vesistöalueella sijaitsevan Arrakosken voimalaitoksen rakentamiselle ja yläpuolisen Miestämän säännöstelylle vesioikeuslain ja vuoden 1941 poikkeuslain nojalla. Itä-Suomen vesioikeus myönsi lopullisen luvan 10.3.1978, jota korkeuslukemien osalta vielä tarkistettiin 2.6.1983. Alkuperäiseen lupapäätökseen ei sisältynyt kalatalousvelvoitteita, määräyksiä ohijuoksutuksista luonnonuomaan tai vähimmäisvirtaamista alapuoliseen vesistöön. Lupa oli voimalaitoksen rakentamista koskevalta osaltaan määräaikainen 27.9.2006 saakka, koska hanketta varten tehdyt vuokrasopimukset olivat määräaikaisia, eikä luvan saajalla ollut pysyvää hallintaoikeutta riittävään osaan voimalaitoksessa käytettävästä vesivoimasta. Voimalaitoksen nykyinen omistaja haki 12.7.2007 lupaa laitoksen pysyttämiseksi. Itä- Suomen vesioikeus myönsi luvan 26.9.2008, mutta Vaasan hallinto-oikeus palautti 11.2.2011 antamallaan päätöksellä asian ympäristölupaviraston käsiteltäväksi. Hallintooikeuden mukaan hakijalla ei lupaa jätettäessä ollut voimassa olevaa lupaa vesivoiman hyödyntämiseen Arrakoskella, joten hakemus oli käsiteltävä kokonaan uutena vesivoiman hyödyntämistä koskevana hakemuksena. Etelä-Suomen aluehallintoviraston myönsi voimalaitokselle luvan 20.12.2011. Koska asia käsiteltiin uutena vesivoiman hyödyntämistä koskevana hakemuksena, tuli hankkeesta aiheutuva haitta kalastolle ja kalastukselle arvioida uudelleen. Voimalaitokselle myönnettiin lupa, mutta luvan saaja velvoitettiin rakentamaan Arrakosken vanhaan luonnonuomaan ja sen yläpäässä olevan säännöstelypadon ohi kalatie ja juoksuttamaan sen kautta vettä luonnonuomaan jatkuvasti vähintään 0,35 m 3 /s. Säännöstelyn alarajalla on juoksutusta tarvittaessa pienennettävä alarajan alittumisen estämiseksi. Määräys jatkuvasta ympärivuotisesta vähimmäisvirtaamasta pienentää myös merkittävästi lyhytaikaissäännöstelystä alapuolisella vesistölle aiheutuvia haittoja, joten määrättyä vähimmäisvirtaamaa voidaan pitää ympäristövirtaamana. Luvan saajan on toimitettava hakemus ja suunnitelma kalatien rakentamisesta Etelä- Suomen aluehallintovirastolle kuuden kuukauden kuluessa lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Päätöksen perustelujen mukaan hankkeen merkittävimmät vaikutukset kohdistuvat järvitaimenen vaellukseen sekä kutu- ja poikasalueisiin. Veden ohjaaminen Arrakosken luonnonuoman ohi on tuhonnut Päijänne Vesijako -reitin merkittävimmän taimenen poikastuotantoalueen ja säännöstelypato estää kalojen ja muiden vesieliöiden vaeltamisen Arrakosken yläpuolisille virta-alueille. Voimalaitoksen harjoittaman lyhytaikaissäännöstelyn vuoksi Arrakoskesta alavirtaan sijaitseva Vierunkoski on ajoittain lähes kuiva, mikä haittaa taimenen poikastuotantoa koskessa. Taimenen lisääntyminen ja vaellukset voidaan turvata Vesijaon ja Päijänteen välillä juoksuttamalla kohtuullinen vesimäärä Arrakosken luonnonuomaan ja rakentamalla kalatie säännöstelypadon yhteyteen. Lisäksi todetaan, että alueella on valmiudet uomien ja koskien kalataloudelliseen kunnostamiseen ja että Päijänteellä on parannettu kalastuksen säätelyä luonnontaimeneen kohdistuvan pyynnin vähentämiseksi. Aluehallintoviraston päätöksestä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen, joten se saattaa vielä muuttua.

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 23(43) 3.3.4 Tapausesimerkki: Makkarakoski Makkarakosken vesivoimalaitos sijaitsee Noormarkussa Karvianjoen vesistöalueella. Kosken vesivoimaa on hyödynnetty jo 1700-luvun puolivälistä lähtien. Padolla yhteydessä oleva vesivoimalaitos on rakennettu 1914. Laitoksen omistaja haki vuonna 2009 lupaa lisäkoneen rakentamiseksi ja kalatien rakentamiseksi voimalaitospadon ohi. Lupa vesivoiman hyödyntämiseen on annettu Turun ja Porin läänin sekä Ahvenanmaan Kuvernöörin päätöksellä 1898, padotuskorkeudesta oli määrätty Keisarillisen senaatin päätöksellä 1888. Makkarakoskella oli vedenkorkeutta kuitenkin tiettävästi jo vuodesta 1914 pidetty 0,70 m vuoden 1888 päätöksessä mainittua padotuskorkeutta ylempänä. Korkeamman padotuskorkeuden vahvistavasta päätöksestä ei kuitenkaan ollut tietoa. Kyseessä oli siis varsin tyypillinen pienvesivoimahanke: vanhalla voimalaitoksella käytössä olevan vesivoimaa tehostetaan rakennusvirtaamaa nostamalla. Ei ole myöskään poikkeuksellista, että lupatilanne ei kaikilta osin ole yksiselitteinen, vaan esim. vedenkorkeudet ovat vuosikymmenten (tai tässä tapauksessa melkein 100 vuoden aikana) vakiintuneet tasolle, joka saattaa olla eri kuin tiedossa olevan lupapäätöksen mukainen taso. Vuoden 1898 luvassa ei ollut kalatievelvoitteita. Nyt kyseessä olevaan lisäkoneen lupahakemukseen oli hakija itse sisällyttänyt kalatien rakentamisen ja veden luovuttamisen siihen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston antoi lupapäätöksen 11.2.2011. Päätöksestä ei valitettu, joten lupa sai lainvoiman suoraan aluehallintoviraston päätöksestä. Kalatie määrättiin rakennettavaksi hakijan esittämän suunnitelman mukaisesti, mutta kalatien rakenteita ja muotoa voidaan tarvittaessa muuttaa kalatien toimivuuden parantamiseksi. Kalatiehen määrättiin juoksutettavaksi hakijan esityksen mukaisesti 1.4. 30.11. välisenä aikana 0,4 m 3 /s. Hakija oli keskustellut kalatiestä ja sen virtaamista kalatalousviranomaisen kanssa jo ennen lupahakemuksen jättämistä. Päätöksen perusteluissa todetaan, että Makkarakosken pato on kalojen nousuun ja vaellukseen merkittävästi vaikuttava vaelluseste. Kalatien rakentaminen parantaa kalojen elinolosuhteita joessa ja edistää vesienhoitosuunnitelman tavoitteisiin pääsyä. Makkarakoski on mainittu kansallisessa kalatiestrategiassa 11 kalatierakentamisen kärkikohteeksi, joten se on hyvä esimerkki kalatalouden kannalta myönteisestä, vapaaehtoisesta ratkaisusta. 11 Kansallinen kalatiestrategia. Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. http://www.mmm.fi/attachments/vapaaajankalastus/66qqf4i7q/kalatiestrategia.pdf (Viitattu 20.1.2014)

Oy Vesirakentaja Suomen ympäristökeskus 24(43) 3.3.5 Tapausesimerkit: Valsverksforsen ja Lahankoski Raaseporissa Fiskarsinjoessa sijaitsevalle Valsverksforsenin voimalaitokselle 26.2.2010 (Etelä-Suomen AVI) ja Pornaisissa Mustijoessa sijaitsevan Lahankosken vesivoimalaitoksille 20.2.2009 (KHO) myönnetyt luvat ovat esimerkkejä viimeaikaisista lupapäätöksistä, jossa kalatien rakentaminen on määrätty ehdollisena. Valsverksforsen Valsverksforsenin niskalla on sijainnut pato ainakin 1800-luvulta lähtien. Vesivoiman käytöstä tai yläpuolisen järven säännöstelystä annetuista aikaisemmista lupapäätöksistä ei ole tietoa. Säännöstely perustui vuodelta 1947 olevaan asiakirjaan, jossa on mainittu säännöstelyn ylärajat ja todettu, että järven vedenkorkeutta säännöstellään vesivoimatarpeen tyydyttämiseksi kuten siihenkin asti. Valsverksforsenin alapuolisessa Fiskarsinjoessa on kaksi nousuestettä. Voimalaitospadon alapuolella oleva putous on niin jyrkkä, ettei kala ole ilmeisesti luonnontilassakaan päässyt nousemaan kosken yläpuolelle. Aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa onkin todettu, että nykytilanteessa kala ei voi nousta voimalaitospadon ohi. Päätöksen perusteluissa todetaan, että vesistön kalataloutta on kuitenkin mahdollista kehittää tulevaisuudessa niin, että kalankulun järjestäminen Valsverksforsenin voimalaitoksen ohi tulee ajankohtaiseksi. Tämän takia luvanhaltija määrättiin sallimaan kalatien rakentaminen, mikäli se osoittautuu tarpeelliseksi vesistön vaelluskalakannoille ja luovuttamaan siihen tarvittava kohtuullinen määrä vettä. Padolta on juoksutettava aina vettä vähintään 0,1 m 3 /s vuorokausikeskiarvona laskettuna. Määräyksen tarkoituksena on turvata veden virtaaminen voimalaitoksen alapuolisessa Fiskarsinjoessa kalataloudellisten ja maisemallisten haittojen estämiseksi. Lahankoski Lahankoskessa jo aiemmin sijainnut pato on estänyt kalan nousun. Vaikka uusi voimalaitos rakennettiin vanhan voimalaitoksen yhteyteen, oli korkeimman hallintooikeuden mukaan uuden voimalaitoksen rakentamisesta pidettävä uutena hankkeena, jonka yhteydessä on mahdollista asettaa kalatalousvelvoite. Lahankosken merkitys kalataloudelle on Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisun perusteluissa arvioitu tällä hetkellä muista esteistä, vedenlaadusta ja ajoittaisesta vedenvähyydestä johtuen verrattain pieneksi. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on lisäksi mainittu, että ennen kalatien rakentamista Lahankoskeen on selvitettävä, onko padon yläpuolella luontaisesti lisääntyviä paikallisia taimenkantoja. Jos luontainen taimenkanta esiintyy jollain alueella, ei meritaimenkantaa pidä kotiuttaa sen esiintymisalueelle tai sen yläpuolelle. Lupapäätöksessä määrättiin sallimaan kalatien rakentaminen, jos se myöhemmin katsottaisiin tarpeelliseksi, ja luovuttamaan siihen 15.4. 15.6. ja 15.8. 15.11. vettä 0,5 m 3 /s. Heti hankkeen yhteydessä toteutuvana velvoitteena Lahankosken vesittämiseksi ja alapuolisen vesistön vesiympäristölle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi annettiin velvoite juoksuttaa padolta vettä luonnonuomaan aina vähintään 0,2 m 3 /s.