Eloisa ikä -tutkimussuunnitelma Marja Saarenheimo & Minna Pietilä Vanhustyön keskusliitto
Aluksi Raha-automaattiyhdistyksen Eloisa ikä -avustusohjelman päämääräksi otettiin alun alkaen ikäihmisten hyvä arki. Ajatuksena oli koota väljän teeman ympärille kehittämishankkeiden verkosto, jossa yksittäiset hankkeet ja hankeryppäät tarttuisivat erilaisiin ikäihmisten arjen haasteisiin tai lähestyisivät näitä jonkin erityisryhmän näkökulmasta. Ohjelma tarjoaisi avustusmuotona projekteille keskusteluareenan ja mahdollisuuden jäsentää omaa toimintaansa osana suurempaa kokonaisuutta. Rahoittajan näkökulmasta ohjelma voisi muun muassa tuoda uutta tietoa avustusten kohdentamiseen sekä auttaa levittämään hyviä toimintamalleja ja ideoita. Ohjelmasuunnitelmassa tavoitteet määriteltiin seuraavasti: 1. Mahdollisuuksien ja edellytysten luominen ikäihmisten osallisuudelle ja mielekkäälle tekemiselle 2. Paikallisten yhteistyömallien kehittäminen ikäihmisten hyvinvoinnin vahvistamiseen arjessa selviytymistä uhkaavien ongelmien tunnistamiseen ja varhaiseen välittämiseen ongelmia kohdanneiden auttamiseen 3. Yhteiskunnan ja kansalaisten asenteisiin vaikuttaminen myönteisen ikäidentiteetin vahvistamiseksi Perussävyltään Eloisa ikä on ihmisten omia voimavaroja ja elämänkokemusta korostava ohjelma, jolla on sekä käytännöllisiä että laajempia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita. Ohjelman ytimessä ovat kaikenlaiset iäkkäät ihmiset elämänkulun eri vaiheissa. Pitkäikäisyys on muuttanut radikaalisti koko elämänkulkua, ja myös vanhuus tai seniori-ikä on venynyt ja monimuotoistunut 1. Kohderyhmä 60+ merkitsee parhaimmillaan yli 40 vuoden ikähaitaria. Voi kysyä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä on haitarin ääripäitä edustavien henkilöiden elämäntilanteissa. Tyhjentävää vastausta ei ole, sillä ikä yksin ei määrittele esimerkiksi ihmisen terveydentilaa, kiinnostuksen kohteita tai avun tarvetta. Kyseessä on siten hyvin kirjava joukko ihmisiä erilaisine tarpeineen, haluineen ja elämäntilanteineen. 1 Teemaa käsitellään esimerkiksi Vanhustyön keskusliiton Elämänkulku ja ikäpolvet -hankkeen tutkimukseen perustuvassa Ikäpolvien taju -kirjassa (2014). 2
Raha-automaattiyhdistyksen avustusstrategian mukaisesti Eloisa ikä -ohjelman piirissä ovat 1) aktiiviset ja toimintakykyiset ikäihmiset, jotka haluavat osallistua auttamistyöhön esimerkiksi vapaaehtoistoimijoina, 2) hyvinvoinnin kannalta erilaisiin riskiryhmiin kuuluvat ikäihmiset sekä 3) ongelmia elämässään kohdanneet ikäihmiset. Rajanveto on siten selkeä: näkökulma on auttamisessa ja tukemisessa eikä esimerkiksi mielekkään toiminnan järjestämisessä ylipäänsä kaikille ikäihmisille. Tosiasiassa iso joukko iäkkäistä ihmisistä, etenkin niin sanotuista kolmasikäläisistä, elää aktiivista ja osallistuvaa elämää, joka poikkeaa nuorempien aikuisten elämänmuodosta lähinnä palkallisen työnteon osalta. Toisaalta osa sinänsä toimintakykyisistä ja taloudellisestikin hyvin toimeentulevista ihmisistä kärsii esimerkiksi erilaisista psyykkisen tai yhteiskunnan rakenteisiin liittyvän hyvinvoinnin ongelmista, jotka eivät välttämättä näy suoranaisena syrjäytymisenä tai avun hakemisena mutta joilla voi pitkällä aikavälillä olla kielteisiä seuraamuksia sekä inhimillisestä näkökulmasta että yhteiskunnan kannalta. Eloisa ikä -ohjelmaa koordinoi Vanhustyön keskusliitto, jossa koordinaatioryhmän muodostavat ohjelmapäällikkö Reija Heinola, ohjelmakoordinaattori Katja Helo, viestintäkoordinaattori Tiina Hailla sekä 1,5 tutkijaa (Minna Pietilä ja Marja Saarenheimo). Koordinaatio tukee ohjelmaan valittujen hankkeiden toimintaa ja verkostoitumista sekä edistää yhdessä RAY:n kanssa myönteistä suhtautumista ikääntymiseen ja vanhuuteen. Osana koordinaatiota toteutetaan tutkimushanke, jonka tavoitteena on tarkastella ohjelman ja siihen kuuluvien hankkeiden merkitystä ja vaikutuksia ikäihmisten arjessa. Tämä paperi on Eloisa ikä -tutkimussuunnitelman päivitetty versio. Eloisa ikä -tutkimuksen ajatuksellinen kehikko Eloisa ikä -ohjelman suunnitelmapaperissa kehittämistoiminnan keskeiseksi viitekehykseksi on määritelty toimijuus -käsite 2, jonka mukaan tarkastelun kohteena ovat toimintakäytännöt ja ikäihmiset toimijoina erilaisissa arjen tilanteissa. Toimijuudella viitataan vanhus- ja seniorityössä ja sosiaaligerontologiassa usein yksinkertaisesti ajatukseen siitä, että vanha ihminen tulisi nähdä aktiivisesti elämästään päättävänä yksilönä eikä vain erilaisten palveluiden tai auttamistoimien kohteena. Tosin toimijuuden löytäminen saattaa sekin edellyttää jonkinasteista tukea. Toimijuuden avulla lähestytään osin samaa ilmiökenttää, josta psykologiassa puhutaan itsesäätelynä tai elämänhallintana, joissa myös usein tarvitaan ulkopuolista tukea. Toimijuuden ytimessä on joka 2 Toimijuus ei ole vain johonkin tiettyyn teoreettiseen suuntaukseen sidottu käsite, vaan sitä on tarkasteltu useista teorioista käsin. Suomalaisessa sosiaaligerontologiassa on sovellettu eniten Jyrki Jyrkämän tunnetuksi tekemää toimijuus -käsitettä, jonka vaikutteet ovat alun alkaen peräisin semiotiikan piiristä ja jota kansainvälisessä kirjallisuudessa oivat kehitelleet muun muassa Richard Settersten Jr sekä GH Elder ja M Kirkpatrick Johnson. 3
tapauksessa käsitys ihmisestä, joka asettaa tavoitteita, valikoi kiinnostuksen kohteita ja toimintatapoja sekä arvioi omaa toimintaansa. Suomessa erityisesti Jyrki Jyrkämä 3 on tuonut käsitettä ikäihmisten arkielämän tutkimuksiin. Mikä on toimijuuden suhde toimintakykyyn? Eloisa ikä -ohjelmassa on otettu lähtökohdaksi ajatus toimintakyvystä yhtenä toimijuuden ulottuvuutena. Toimintakyky on monissa tilanteissa käyttökelpoinen käsite erityisesti silloin, kun tarvitaan helposti mitattavaa tietoa suurista väestöotoksista. Sen sijaan yksittäisten ihmisten kohdalla toimintakyky on varsin mekaaninen käsite ja kuvaa vain rajallisesti henkilön arjen jäsentymistä ja toimintatapoja, vaikka siihen sisällytettäisiin fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen osio. Toimintakyky saattaa vaihdella tilanteesta toiseen ja olla eri ympäristöissä hyvin erilainen. Puutteellisesta toimintakyvystä huolimatta ihmiset voivat joskus yltää hämmästyttäviinkin suorituksiin, mikäli he kokevat ne välttämättömiksi tai henkilökohtaisesti tärkeiksi. Toisaalta hyväkään toimintakyky ei aina riitä, jos puuttuu halu toimia tai mielekäs päämäärä. Toimintakykymittarit eivät tuo esiin niitä merkityksiä, joita ihmiset antavat omalle toiminnalleen ja jotka siten osaltaan selittävät arjen toimintatilanteita. Toimijuus puolestaan siirtää tarkastelun painopisteen käytännön tilanteisiin ja arjen kokemuksiin, joissa voi kykenemisen lisäksi olla kyse toimintaan liittyvistä haluista, päämääristä, tiedoista, taidoista, arvostuksista, pakoista, täytymisistä, tunteista ja esteistä. Vaikka toimijuudessa on ensisijaisesti kysymys ihmisen autonomiasta ja sekä yksilöllisistä että kulttuurisista merkityksistä, se voidaan joskus samaistaa virheellisesti konkreettiseen aktiivisuuteen ja puuhakkuuteen. Aktiivisen ikääntymisen yhteydessä puhutaan paljon vireydestä, sosiaalisesta aktiivisuudesta ja osallistumisesta. Monet tutkimukset myös tukevat käsitystä aktiivisen elämäntyylin positiivisesta yhteydestä elämänlaatuun ja sekä psyykkiseen että fyysiseen hyvinvointiin. 4 Puuhakkuuden korostamisen varjopuolena on kuitenkin vanhenemisen näkeminen suorituksena, jossa ihminen voi lähinnä itsestään riippuen joko onnistua tai epäonnistua. Amerikkalainen sosiaaligerontologi Stephen Katz 5 on analysoinut aktiivisuuden käsitettä ja sen taloudellisia, poliittisia ja moraalisia kytkentöjä. Hän huomauttaa, että aktiivisuuden ja puuhakkuuden korostaminen arvoina on yksi niistä yhteiskunnallisen säätelyn muodoista, joita vanhenemiseen kohdistuu. Sellaisen elämäntyylin markkinointi, joka korvaa sisäisen elämän jatkuvalla ulkoisella touhulla jossain mielessä myös kyseenalaistaa ulkoisista tunnusmerkeistä riippumattoman henkilökohtaisen kasvun ihannetta. 3 J Jyrkämä 2007 a ja b 4 M Saarenheimo 2012 5 S Katz 2000 4
Toimijuuden vahvistamisen ohella Eloisa ikä -ohjelman tavoitteena on eri elämäntilanteissa olevien ja toimijuuden suhteen erilaisessa asemassa olevien ikäihmisten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistaminen. Osallisuutta on määritelty niin voimaantumisen ja johonkin kuulumisen tunteena kuin mahdollisuutena käytännössä osallistua ja toimia yhteisössä. Yhdenvertaisuus taas on kokemusta kohdatuksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisesta yhdenvertaisesti muiden ihmisten kanssa. Osallisuus voi olla sekä sisäinen kokemus että konkreettista sitoutumista johonkin yhteisöön tai toimintaan ja liittyä niin henkilökohtaisen elämän ratkaisuihin kuin laajempaan yhteiskunnalliseen osallistumiseenkin. Yhdenvertaisuus on kaikkien ihmisten tasa-arvoista kohtelua esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa. Osallisuus voidaan ymmärtää myös vastakohtana osattomuudelle: syrjäytymiselle, voimattomuudelle, köyhyydelle, yksinäisyydelle ja sosiaalisen pääoman puutteelle. Yhdenvertaisuuden puute taas merkitsee esimerkiksi joidenkin ihmisryhmien rakenteellista syrjintää yhteiskunnassa. Konkreettisina keinoina ikäihmisten osallisuuden lisäämiseen on nähty muun muassa erilaiset järjestöjen organisoimat ryhmätoiminnan muodot, neuvontapalvelut ja monenlaiset vapaaehtoistyön muodot, kuten esimerkiksi ystävätoiminta. Yhdenvertaisuutta voidaan edistää sekä lainsäädännöllä että periaatteen selkeällä sisällyttämisellä erilaisiin toimintakäytäntöihin. Psykologisesta näkökulmasta osallisuuden kokemus voidaan ymmärtää yhtenä elämänhallinnan ulottuvuutena ja psykososiaalisen hyvinvoinnin kulmakivenä. Vaikka osallistumisen mahdollisuuksia voidaan käytännössä lisätä esimerkiksi järjestämällä erilaista laadukasta ryhmätoimintaa, osallisuuden kokemusta ei silti välttämättä synny, jos ihminen ei kykene psyykkisesti kiinnittymään ja kiintymään toisiin ihmisiin. Tällaisen syvän ulkopuolisuuden kokemuksen korjaantumiseen tarvitaan psykologisesti relevantteja välineitä ja työmuotoja. Koska ikäihmisillä on havaittu olevan muita aikuisia vähemmän mahdollisuuksia julkisiin mielenterveys- ja terapiapalveluihin 6, kolmas sektori on noussut tärkeään asemaan myös psykologisen tuen tarjoamisessa ja mielenterveysongelmien ehkäisemisessä vanhuusiällä. Ihmisten osallisuuden mahdollisuuksia ja kokemuksia voivat toisaalta estää myös joihinkin ihmisryhmiin kohdistuvat epäluulot ja syrjintä. Monenlaiset haavoittavat tekijät näyttävät sysäävän sekä nuoria että ikäihmisiä yhteiskunnan toisiksi, joiden kohdalla tavanomaisten ihmisyyden ja hyvän elämän kriteerien toteutuminen voi kyseenalaistua. Elämänkulun ja ikääntymisen eri kohdissa ja elämän eri alueilla ihmiset tarvitsevat vaihtelevasti tukea. Samat ihmiset voivat kuitenkin olla samaan aikaan jollain muulla elämän alueella tukena toisille ihmisille. Vastavuoroisuus ja tarpeellisena oleminen toisille on kaikenikäisille ihmisille tärkeä kokemus elämän mielekkyyden ja sitä kautta myös hyvinvoinnin kannalta. Siksi erilaisten vertaistukeen ja 6 M Saarenheimo & M Pietilä 2011 5
vapaaehtoistoimintaan perustuvien toimintatapojen kehittäminen ja vahvistaminen on tärkeä osa kolmannen ja neljännen iän ihmisten psykososiaalisen hyvinvoinnin ja hyvän arjen rakentumista. Yhteiskunnassa pitäisi nyt kyetä tarkastelemaan parhaan olemassa olevan tiedon ja parhaiden käytäntöjen pohjalta kokonaisvaltaisesti ikäihmisten tilannetta myös psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin osalta. Eloisa ikä -ohjelmassa tehdyn järjestöjohtajille suunnatun kyselyn perusteella ikäihmisten psykososiaalisen hyvinvoinnin esteitä ovat osallistavan ja mielekkään tekemisen puute, ympäristön ja liikkumisen hankaluus, yhteiskunnan kielteiset asenteet, yksinäisyys ja koetun elämänlaadun heikentyminen sekä palvelujen ja ennalta ehkäisevän toiminnan riittämättömyys. 7 Jotakin tiedetään myös siitä, millaisia merkityksiä iäkkäät ihmiset itse antavat ympäristölle, liikkumiselle, yhteiskunnan asenteille ja palveluille ja mikä heidän omasta näkökulmastaan on mielekästä tai elämänlaatua kohentavaa tekemistä. Tärkeitä kysymyksiä ovat, miten erilaisten ikäihmisten omat kokemukset ja merkityksenannot saadaan osaksi uusien toimintakäytäntöjen ja palveluiden suunnittelua sekä miten heidän tarpeensa ja toiveensa tulevat yhdenveroisesti huomioiduiksi. Tarvitaan tietoa siitä, mitkä elementit yleisesti ottaen lisäävät ihmisten osallisuuden ja mielekkyyden kokemuksia, mutta samaan aikaan kartoituksia siitä, ketkä minkinlaisesta toiminnasta hyötyvät. Eloisa ikä -tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Eloisa ikä -ohjelman seurannasta ja arvioinnista vastaa RAY:n avustusosaston seurantatiimi Tuomas Koskelan johdolla. Avustusohjelmaa arvioidaan kolmella tasolla: ohjelma, projekti/toiminto ja osallistuja. Arvioinnin tavoitteena on auttaa hankkeita ja viime kädessä koko ohjelmaa kehittymään siten, että ne jatkuvasti vastaisivat paremmin kohderyhmien tarpeita ja reagoisivat toimintaympäristöissä tapahtuviin muutoksiin. Tämä on tärkeää, sillä yhteiskunnan ja kulttuurin muutosvauhti on ainakin tietyillä alueilla niin nopeaa, että sitä voidaan mitata pikemmin vuosissa tai osavuosissa kuin vaikkapa vuosikymmenissä. RAY:n arvioinnin keskeiset osa-alueet liittyvät hankkeiden toimeenpanoon, tavoitteisiin, organisointiin, yhteistyöhön, viestintään sekä tuloksiin ja vaikutuksiin. Ohjelman tutkimushankkeessa puolestaan keskitytään tarkastelemaan sitä, miten ohjelmassa kehitetyt toiminnot ja mallit muuttavat mukana olevien ikäihmisten 1) arkea sekä 2) osallisuuden ja toimijuuden kokemuksia ja millaisia 7 R Heinola & K Helo 2012 6
vaikutuksia niillä on ikäihmisten 3) psykososiaaliseen hyvinvointiin. Osahankkeiden toimintoja analysoidaan sekä hankekohtaisesti että laajemman ymmärryksen tavoittamiseksi ohjelman tavoitteiden suuntaisesta toiminnasta. RAY:n arvioinnilla ja ohjelmassa tehtävällä tutkimuksella on yhteisiä rajapintoja erityisesti hankkeiden osallistujiin liittyviä tuloksia arvioitaessa ja ne täydentävät toisiaan. Eloisa ikä -tutkimuksessa 1. tehdään hankkeiden alkuvaiheessa kartoitus niissä mukana olevien ikäihmisten psykososiaalisesta hyvinvoinnista, arjen merkityksistä ja jäsentymisestä sekä toimijuuden ja osallisuuden tai osattomuuden kokemuksista (Eloisa ikä -kysely) 2. tarkastellaan hankkeiden tavoitteita ja niissä kehitettävää toimintaa suhteessa alkukartoituksessa esiin tulleisiin tarpeisiin sekä osallisuuden, toimijuuden ja mielekkyyden edellytyksiin ja esteisiin (Eloisa ikä -kysely, hankedokumentit) 3. seurataan hankkeiden aikana tapahtuvia muutoksia osallistujien arjessa, psykososiaalisessa hyvinvoinnissa sekä autetuksi tulemisen, osallisuuden ja toimijuuden kokemuksissa (Eloisa ikä -kysely alussa ja lopussa, osallistujien muutoshaastattelut, hankkeiden omat aineistot toiminnasta) 4. tuotetaan uutta ymmärrystä ikäihmisten arjen moninaisuudesta, siinä ilmenevistä tuen ja avun tarpeista sekä niihin vastaamisen edellytyksistä ja esteistä (myös hyvät käytännöt) 5. seurataan ohjelman aikana tapahtuvia muutoksia ikääntymiseen ja vanhuuteen liittyvässä julkisessa keskustelussa (esim. kansalaisten mielipidegallup, mediaaineistot) Tutkimuksen tavoitteissa on otettu huomioon Eloisa ikä -ohjelman ajatuksellinen viitekehys ja sitä rakenteistavat käsitteet kuten toimijuus, osallisuus, hyvä arki ja psykososiaalinen hyvinvointi. Kyseessä ei ole pelkästään hankkeiden tavoitteiden ja niiden toteutumisen seuraaminen, vaikka tämä näkökulma on mukana. Osallistujien elämässä tapahtuu ohjelman aikana muutoksia, jotka eivät välttämättä liity millään tavoin hankkeissa mukana olemiseen. Tällaisten muutosten erottaminen hankkeiden vaikutuksista on hyvin hankalaa ja edellyttäisi ankarasti ottaen interventiotutkimuksen kontrolloituja asetelmia. Toisaalta myös kontrolloiduissa kokeissa on omat ongelmansa, joista vähäisin ei liene se, että mitata voidaan ainoastaan asioita, jotka taipuvat mitattaviksi suureiksi. Inhimilliset kokemukset harvoin taipuvat. Eloisa ikä -tutkimus noudattaa pikemminkin kulttuurintutkimuksellista kuin terveyden tutkimisen viitekehystä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kiinnostuksen kohteina olevia ilmiöitä tässä tapauksessa 7
ikäihmisten arkea, psykososiaalista hyvinvointia, toimijuutta ja osallisuutta lähestytään useista eri tulokulmista useiden aineistojen ja menetelmien avulla. Perimmäisenä tavoitteena on ymmärryksen lisääminen puheena olevasta moninaisesta ilmiökentästä. Sekä vanhuus että arki, kuten kulttuuri ylipäänsä, ovat liikkeessä olevia ilmiöitä, joita ei ole edes mahdollista ymmärtää kertaluontoisesti. Tämän hetken vanhuuspolitiikassa ja yhteiskuntasuunnittelussa keskeinen kysymys koskee sitä, miten relevanttia aikaisempia sukupolvia tutkimalla tuotettu gerontologinen tieto on nykyisten ja tulevien ikäihmisten näkökulmasta. Tarvitaan menetelmiä ja lähestymistapoja, joilla saadaan suhteellisen nopeasti käytännöllistä tietoa suunnittelun ja kehittämistyön tueksi. Perinteiset raskaat rakenteet ja jäykät toimintamallit eivät ehkä vastaa kaikkiin (post)modernin yhteiskunnan tarpeisiin. Voi olla, että tarvitaan kevyitä, muunneltavia toimintakonsepteja, jotka mukautuvat erilaisten ryhmien ominaispiirteisiin ja toimijuuden muunnelmiin. Tutkimusaineistot Tutkimuksessa kootaan useita sekä laadullisia että määrällisiä aineistoja, jotta tutkittavasta ilmiökentästä saadaan monipuolista tietoa. Tutkimusaineistot kootaan yhteistyössä hanketoimijoiden kanssa sovittavilla tavoilla. Alkukartoitus tehdään kyselyn avulla, jonka käytännön toteuttamisen organisoivat hankkeiden työntekijät (esim. valitsevat osallistujat). Koska usean hankkeen osallistujat ovat muistisairaita henkilöitä, voidaan kysely toteuttaa heidän osaltaan esimerkiksi parihaastatteluna jonkun läheisen tai hankkeen työntekijän kanssa. On joka tapauksessa tärkeää yrittää saada myös muistisairaiden ihmisten oma näkökulma esiin. Osassa hankkeista toiminta kohdentuu ikäihmisten sijasta esimerkiksi ammattilaisiin tai vapaaehtoistoimijoihin ja joissakin hankkeissa on jo tehty heidän osaltaan alkukartoituksia, joita hyödynnetään tutkimuksessa mahdollisuuksien mukaan. Kartoituksessa hyödynnetään aikaisempia väestötason kyselyjä, jotta saadaan hyvä vertailupohja (THL:n ATH -kysely). Hankkeiden tavoitteiden ja toimintojen tarkastelu suhteessa alkukartoituksessa esiin tuleviin tarpeisiin sekä osallisuuden, toimijuuden ja mielekkyyden edellytyksiin ja esteisiin tapahtuu analysoimalla hankesuunnitelmia ja kyselyn vastauksia. Kyseessä on siis eräänlainen dokumenttiaineisto, jota tarpeen mukaan täydennetään hanketyöntekijöiden yksilö- tai ryhmähaastatteluilla. Tämäntyyppisen aineiston analyysi voi tuottaa uutta ymmärrystä projektimaailman ja ikäihmisten arjen kokemusten välisestä suhteesta. Saatua tietoa voidaan hyödyntää tulevaisuudessa projektien itsearvioinnissa sekä uusien hankkeiden suunnittelussa. 8
Ohjelman aikana osallistujien psykososiaalisessa hyvinvoinnissa, arjessa sekä autetuksi tulemisen, osallisuuden ja toimijuuden kokemuksissa tapahtuvia muutoksia voidaan tarkastella useiden eri menetelmien avulla. Tarkastelu on mielekkäintä tehdä hankekohtaisesti, jolloin voidaan hyödyntää tapaustutkimusta, yksilö- ja ryhmähaastatteluja sekä havainnointia. Pääasiallisena menetelmänä ovat Eloisa ikä -tutkijoiden tekemät muutoshaastattelut. Jokaisesta hankkeesta haastatellaan 4-6 toimintaan osallistunutta henkilöä. Haastateltavien valintaa ohjaa mahdollisimman suuren variaation periaate. Hanketoimijoita pyydetään ehdottamaan projektistaan henkilöitä, joiden he katsovat hyötyneen paljon hankkeessa olosta sekä toisaalta henkilöitä, jotka eivät välttämättä näytä hyötyneen kovin paljoa. Haastatteluaineiston lisäksi kootaan hankekohtaisesti erilaisia dokumentteja, kuten prosessikuvauksia ja päiväkirjoja Neljäs tavoite, uuden ymmärryksen tuottaminen ikäihmisten arjen moninaisuudesta, siinä ilmenevistä tuen ja avun tarpeista sekä niihin vastaamisen edellytyksistä ja esteistä on eräänlainen kokoava päämäärä. Se liittyy käsitykseen, että hyvään käytäntöön liittyy aina kirkas ajattelu ja tarkoituksenmukainen mutta joustava käsitteistö. Teoria -sanan välttely on tässä tarkoituksellista, sillä pyrkimys on raskaan teoriakehikon sijaan hyödyntää kevyempää käsitesysteemiä. Hyvä metafora voisi olla askelten ohjaaminen aina sinne, missä löytyy riittävän tukeva maapohja, kivi, kanto tai pitkospuu. Viidennen tavoitteen toteutuminen edellyttää jatkuvaa julkisen keskustelun seurantaa ja muun muassa erilaisten media-aineistojen hyödyntämistä. Helpoimmin toteutettavia ovat sanomalehti- ja aikakauslehtiaineistot, ja tällaisia on koottu myös useissa aikaisemmissa hankkeissa. 8 Aikaisempia analyyseja voidaan käyttää tämän tarkastelun vertailukohtina, jolloin saadaan kuvaa myös pidemmällä aikajänteellä tapahtuneista muutoksista. Lisäksi voidaan seurata esimerkiksi television ajankohtaisohjelmissa käytyjä keskusteluja, internet -keskustelupalstoja, sosiaalista mediaa ja eduskuntakeskusteluja. Tällaisessa tutkimuksessa aineisto ei välttämättä voi olla kovin kattava mutta sen tulisi edustaa niitä eri ajatus- ja asennevirtoja, joita yhteiskunnassa tutkimushetkellä liikkuu. Tutkimuksen käytännön toteuttamista ohjaa Eloisa ikä -ohjelman ohjelmapäällikkö ja varsinaiseen tutkijaryhmään kuuluu kaksi tutkijaa. Lisäksi on perustettu halukkaista hankkeiden toimijoista koostuva tutkimusverkosto, jonka kanssa käsitellään aineiston keruuseen, dokumentointiin ja osittain myös aineiston analysoimiseen sekä tulosten esittämiseen ja hyödyntämiseen liittyviä asioita. Tutkijat tekevät yhteistyötä RAY:n arviointitiimin kanssa molemminpuolisen hyödyn saamiseksi ja päällekkäisyyksien 8 esimerkiksi Elämänkulku ja ikäpolvet -hankkeessa 9
välttämiseksi. Aikataulu tarkentuu tutkimuksen kuluessa, mutta pääsääntöisesti tutkimusaineistojen keruu päättyy kussakin hankkeessa niiden päättymistä edeltävän vuoden lopussa, jotta raportointiin jää riittävästi aikaa. Tutkimusta seurataan Vanhustyön ohjelman tutkimusryhmän ja RAY:n seurantatiimin yhteisissä tapaamisissa. Kirjallisuus Elder GH Jr. & Kirkpatrick Johnson M (2003). The life course and aging: Challenges, lessons, and new directions. Teoksessa Settersten RA Jr. (toim.) Invitation to the life course. Toward new understandings of later life, s. 49 81. New York: Baywood Publishing Company. Heinola R & Helo K (2012). Iäkkäiden ihmisten psykososiaalisen hyvinvoinnin edistäminen. Yhteenveto järjestöille suunnatusta kyselystä. Vanhustyön keskusliitto Ry/ Eloisa ikä -ohjelman koordinaatio. Jyrkämä J (2007a). Toimijuus ja toimijatilanteet aineksia ikääntymisen arjen tutkimukseen. Teoksessa Seppänen M & Karisto A & Kröger T (toim.) Vanhuus ja sosiaalityö. Sosiaalityö avuttomuuden ja toimijuuden välillä, s. 195 217. Jyväskylä: PS-kustannus. Jyrkämä J (2007b). Vanheneva yksilö, toimijuus ja toimintatilanteet. Teoksessa Heikkinen E & Rantanen T (toim.): Gerontologia, s. 267 271. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. Katz S (2000). Busy bodies: Activity, aging, and the management of everyday life. Journal of Aging Studies 14(2), s. 135 152. Saarenheimo M & Pietilä, M (2011). MielenMuutos masennuksen hoidossa. Mielialaongelmista kärsivien iäkkäiden ihmisten psykososiaalinen tukeminen. Vanhustyön keskusliitto. Settersten RA Jr. (toim.) Invitation to the life course. Toward new understandings of later life, s. 49 81.New York: Baywood Publishing Company, Inc. 10