Talousesitys 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : Vähähiilinen ja energiatehokas Suomi Kaavoituksella edistetään eheää ja liikennetarvetta vähentävää yhdyskuntarakennetta sekä luodaan edellytyksiä elinympäristön laatua parantavalle täydennysrakentamiselle. Erityisesti asuinalueiden sijoittamisella vaikutetaan yhdyskuntarakenteeseen ja sillä on oleellinen merkitys kilpailukyvyn kannalta. Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusinnin perusteella korostetaan erityisesti kaupunkiseutukokonaisuuksien suunnittelun kehittämistä ja yhdyskuntarakenteen ohjausta. Maakunta-, yleis- ja asemakaavan tehtäviä selkeytetään niiden käyttämiseksi nykyistä tarkoituksenmukaisemmin. Kasvavien kaupunkiseutujen ja maaseudun suunnittelutarpeet ovat entistä eriytyneempiä. Mahdollisuuksia kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen ohjauksen ja laadukkaan täydennysrakentamisen parantamiseksi selvitetään. Asuin- ja työpaikka-alueiden elinympäristön laatua edistävällä täydennysrakentamisella hyödynnetään olemassa olevaa infrastruktuuria, vähennetään liikennetarvetta ja tuetaan joukkoliikenteen ja muiden palvelujen järjestämistä. Kirkonkylien, kylien ja maaseudun maankäytön ohjausta kehitetään huomioiden kasvualueista poikkeava kehittämistarve, luonnonvaratalouden uudet kehityssuunnat ja pyrkimys paikalliseen energiantuotantoon. Kuntien rakenneuudistus tuo tarvetta maaseutualueiden palveluja tukevaan suunnitteluun. Kulttuuriympäristön suunnitelmallisen hoidon ja käytön mahdollisuudet ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumisessa tunnistetaan ja tuetaan tähän liittyviä toimenpiteitä. Tuulivoimarakentamisen suunnittelua ohjataan eri lakien mukaisilla menettelyillä ja sen laatua on tarpeen yhdenmukaistaa. Tuulivoimarakentamisen ohjauskeinoja kehitetään edelleen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden saavuttamiseksi. Annetaan lähes nollaenergiarakentamiseen siirtymistä uudisrakentamisessa koskeva hallituksen esitys eduskunnalle. Samassa yhteydessä varmistetaan se, että uusiutuvan energian käyttöön kannustavan RES-direktiivin velvoite uusiutuvan energian käyttämisestä rakennuksissa tulee toimeenpantua. Luodaan mahdollisuuksia ja kannustetaan nykyisiä vähimmäisvaatimuksia energiatehokkaampaan rakentamiseen uudis- ja korjausrakentamisessa. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) ja energiatehokkuusdirektiivin (EED) uudistamistyö on käynnissä. Uusien rakennustuoteryhmien energiamerkintää ja energiaa käyttävien tuotteiden ekologisen suunnittelun vaatimuksien toimeenpanosta ja ohjauksesta huolehditaan. Edistetään suunnitelmallista kiinteistönpitoa ja kiinteistöjen hyvää ylläpitoa sekä korjausrakentamisen hyviä käytäntöjä portaaliratkaisuin ja korjausneuvontaverkostoa vahvistamalla. Jatketaan rakentamismääräysten uusimista ottaen huomioon myös EU-säädökset. Energiatehokkuutta parantavissa korjausrakentamistoimissa huomioidaan rakennuksen ominaispiirteitä säilyttäviä ja turvaavia ratkaisuja, jotka samalla tukevat elinympäristön laadun parantamista ja myös kulttuuriympäristön ja perinteisen rakennuskannan erityisvaatimuksien huomioon ottamista. Luonnonvarojen kestävä käyttö ja toimiva kiertotalous Valmistellaan toimia ympäristökuormituksen vähentämiseksi sekä materiaali- ja resurssitehokkuuden parantamiseksi uudisrakentamisessa ja korjaamisessa. Hyvä ympäristön tila Alueidenkäytön suunnittelulla vaikutetaan olennaisesti elinympäristön turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Hyvän elinympäristön turvaamiseksi kehitetään keinoja sekä kasvavien kaupunkiseutujen että väestöltään vähenevien alueiden suunnittelun parantamiseen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1
Talousesitys Hyvin hoidettu ja elinvoimainen kulttuuriympäristö lisää ihmisten hyvinvointia ja sillä on tärkeä merkitys viihtyisän asuinympäristön luomisessa. Kulttuuriympäristöjen arvo ja myönteiset vaikutukset yhdyskuntien ja elinkeinoelämän kehittämisessä tunnistetaan ja niitä osataan hyödyntää hyvän elinympäristön luomisessa ja vahvistamisessa. Kehitetään valtion kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kiinteistövarallisuuden hoidon ja suojelun menettelyjä. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt ja valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet huomioidaan alueiden käytössä ja rakentamisessa, samoin maaseudun kylät, kirkonkylät ja niiden elinvoiman turvaaminen. Tuetaan taantuvien alueiden elinvoimaisuutta muun muassa edistämällä vajaakäytössä olevien tilojen käyttöä. Alueiden käytön suunnittelu tukee vihreän infrastruktuurin ylläpitämistä ja vahvistamista. Viherrakennetta tarkastellaan kokonaisuutena. Luonnossa liikkumismahdollisuuksia ja lähivirkistysmahdollisuuksia parannetaan niin, että luonto on kaikenikäisten saavutettavissa. Melulle altistuneiden määrää idaan ympäristömeludirektiivin melukartoitusten ja valtioneuvoston meluntorjunnasta tekemän periaatepäätökseen perusteella ja kehitetään mahdollisimman kustannustehokkaita meluntorjuntaratkaisuja. Merialueeseen kohdistuu yhä enemmän erilaisia käyttöpaineita, joiden yhteen sovittamisesta on huolehdittava. EU:n merialuedirektiivin edellyttämällä merialuesuunnittelulla vaikutetaan merialueen taloudellisen kasvun kestävyyteen ja meriympäristön suojeluun. Toteutetaan eduskunnan edellyttämiä toimenpiteitä rakennusten kosteus- ja homeongelmien poistamiseksi. Monimuotoinen luonto ja toimivat ekosysteemipalvelut Viherrakenteeseen ja ekosysteemipalveluihin liittyvät kysymykset nostetaan selkeämmin esille alueidenkäytön suunnittelussa. Hyvinvointia ja kilpailukykyä tukevat asumisolot Toimivat asuntomarkkinat edistävät kasvuseutujen hallitun yhdyskuntarakenteen syntymistä ja luovat edellytyksiä seutujen yleiselle taloudelliselle toimintakyvylle ja erilaisten palvelujen tehokkaalle järjestämiselle. Kysyntään nähden riittävä asuntotarjonta on avainasemassa kasvavien kasvukeskusten asumisen kohtuuhintaisuuden toteutumisessa ja seudun kilpailukyvyn parantumisessa. Kaupunkiseutujen eheytyminen vähentää autoilun tarvetta, lisää arjen sujuvuutta ja parantaa palvelujen edellytyksiä ja saavutettavuutta. Alueita kehitetään kokonaisvaltaisesti siten, että maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen suunnitelmat sekä toteutus sovitetaan yhteen yli kuntarajojen. Kuntien välinen yhteistyö edistää selviytymistä kiristyvän kuntatalouden haasteista. Talouden yleinen epävarmuus ja heikko talouskehitys ovat jatkuneet jo pitkään. Asuntojen uudisrakentaminen on vähentynyt viime vuosien hitaasta talouskasvusta johtuen. Vuonna asuntotuotannon odotetaan kääntyvän lievään nousuun ja asuntoaloitusten määräksi idaan 26 000 27 000. Vuonna asuntotuotannon odotetaan pysyvän samalla tasolla. Vaikka korkotaso on edelleen erittäin matala, ovat työttömyyden kasvu ja yleisen ostovoiman heikentyminen jo valmiiksi asuntojen korkean hintatason kanssa hillinneet erityisesti suurempien omistusasuntojen kysyntää. Asuntorakentaminen keskittyykin aiempaa voimakkaammin vuokra-asuntorakentamiseen. Kaupungistumisen jatkuessa uusia asuntoja tarvitaan erityisesti isoilla kasvuseuduilla, erityisesti Helsingin seudulla. Varsinkin kohtuuhintaisia asumisratkaisuja tarvitaan pääkaupunkiseudulla, jossa asuntomarkkinatilanne on koko maassa selvästi haastavin. Kaupungistumisen lisäksi väestön ikääntyminen, palvelusektorin kasvava työvoimatarve ja lisääntynyt maahanmuutto nostavat asuntojen kysyntää kasvukeskuksissa myös jatkossa. Asuntomarkkinoiden toimivuuden ja kohtuuhintaisen asumisen ensisijainen edellytys on riittävä, nopeasti käyttöön saatavissa oleva tonttivaranto. Kaavoitettua tonttivarantoa on tarve lisätä tukeutuen jo olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen, jolloin joukkoliikenteen ja palveluiden tehokkaan järjestämisen edellytykset voivat toteutua. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2
Talousesitys Suurimmilla kaupunkiseuduilla toteutetaan uudistettuja aiesopimuksia tavoitteena eheät, toimivat ja kilpailukykyiset kaupunkiseudut. MAL-aiesopimusmenettelyllä tiivistetään sekä kuntien keskinäistä että kuntien ja valtion eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä seudullisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Valtion tukeman asuntotuotannon painopiste on suurimmissa kasvukeskuksissa, aivan erityisesti Helsingin seudulla. Ympäristöministeriö koordinoi metropolipolitiikkaa, jolla kehitetään metropolialuetta kokonaisuutena painottamalla eri toimijoiden yhteistyömuotoja ja kansallisten politiikkatoimenpiteiden aluelähtöistä räätälöintiä. Metropolipolitiikan ja sen välineiden toimivuutta idaan ja selvitetään myös alueen yhdyskuntarakenteen vaikutuksia kilpailukykyyn ja tuottavuuden nousuun hyödyntäen alan kansainvälisiä tutkimustuloksia. Ikääntyneen väestön asuinoloja edistetään edelleen käynnissä olevan kehittämisohjelman puitteissa. Erityistä tukea asumisessaan tarvitsevien väestöryhmien asuntojen määrää kasvatetaan mm. muistisairaiden vanhusten määrän nousun ja laitospaikkojen vähentämistavoitteen vuoksi. Erityisryhmien avustukset kohdennetaan ensisijaisesti heikoimpien ryhmien asuinolojen parantamiseen. Asunnottomuustyötä jatketaan. Sen keskiössä ovat hajautettuihin asumisratkaisuihin sekä asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseen panostaminen. Asumisneuvontaa kehitetään. Asumisen tukitoimissa korostuu monialainen liikkuva, kotiin vietävä tuki. Kehitysvammaisten asumistilannetta parannetaan tavoitteena vähentää kehitysvammaisten laitospaikkojen määrää. Myös mielenterveyskuntoutujien asumista kehitetään. Valtion tuotantotuen perusteena ovat asuntojen pitkäaikainen käyttötarve sekä hankkeiden taloudellinen kestävyys. Tuettu asuntotuotanto kohdistetaan pääasiallisesti suurilla kaupunkiseuduilla alueille, joilla tarve kohtuuhintaisista asumisratkaisuista on suurin. Helsingin seudun asuntotuotannossa valtion tukemaa normaalia vuokra-asuntotuotantoa tuetaan käynnistysavustuksin. Asuntotuotannon alue- ja tyyppijakauma 2013 ARA-tuotanto (osapäätökset): Kasvukeskukset 5 000 5 000 6 500 6 500 Muu maa 1 300 1 500 1 000 1 000 Erityisryhmille tarkoitetut asunnot ARA-tuotannossa 3 000 2 900 4 000 4 000 Pienten asuntojen osuus ARA-tuotannossa (normaalit vuokra- ja asumisoikeustalot), % 66 54 60 60 Asuntojen hintojen muutos, % 2,1 0,6 0 2 Vapaarahoitteisten vuokrien muutos, % 3,8 3,3 3 3 Aravavuokrien muutos, % 3,8 3,0 3 3 Helsingin seudun aiesopimuksen toteutuminen aiesopimuskunnissa Pitkän Tavoite aikavälin tavoite/v 2013 Uudet kaavat (asuntoa) 13 000 11 900 13 000 13 000 13 000 Koko asuntotuotanto (alkava) 12 500 10 900 10 700 11 700 11 700 Valtion tukema vuokra-asuntotuotanto (alkava) 2 500 1 540 2 000 2 850 2 500 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3
Talousesitys Asunnottomien määrä 2013 Yhden hengen taloudet yhteensä 7 500 7 100 7 000 7 000 Perheet yhteensä 420 430 450 450 Pitkäaikaisesti asunnottomat yhteensä 2 545 2 440 2 400 2 300 Valtion tukema asuntojen uustuotanto, perusparantaminen ja asuntojen hankinta sekä muu asuntotuotanto vuonna ja vuosista asuntoa asuntoa ja valtuudet asuntoa Aloitetut uudet asunnot yhteensä 25 000 25 500 27 000 asuntolainojen korkotuki 6 558 7 500 7 500 täytetakauksellinen välimalli 822 2 000 2 000 vapaarahoitteiset ym. asunnot 17 620 16 000 17 500 Korjaustoiminnan korkotukilainoitus 13 700 4 500 4 500 Perusparannuksen takauslainoitus - 8 000 8 000 Asuntojen hankinta asuntosäästöpalkkiojärjestelmä 1 500 1 500 1 500 korkotukilainoitus, sosiaaliset vuokra-asunnot 500 500 500 Kotitalouksien asuntolainojen valtiontakaus 1) 14 650 15 000 15 000 1) Kohdistuu pääosin hankintoihin, mutta myös korjauksiin ja rakentamiseen. Valtion asuntorahaston riskien hallinta Valtion tukema asuntotuotanto lisää valtion takausvastuiden määrää. Uuden tuetun tuotannon kohdentaminen pääosin suurille kaupunkiseuduille pienentää kuitenkin lainoihin liittyviä takausriskejä. Myös valtion aiemmin myöntämät aravalainat painottuvat suuriin kasvukeskuksiin. Lainoihin liittyviä riskejä seurataan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ja Valtiokonttorin yhteisessä riskityöryhmässä. Vanhojen aravalainojen maksuviiveet ovat olleet viimeisen vuoden aikana selvässä kasvussa. Tästä huolimatta Valtiokonttorin riskimallin mukaan aravalainapääomista noin 94 % on pieniriskisissä tai lähes riskittömissä kunnissa. Maksuongelmat keskittyvät pääosin väestöltään väheneville alueille ja johtuvat lähinnä tyhjilleen jääneiden asuntojen aiheuttamista taloudellisista rasitteista yhteisöille. Ongelmiin ajautuneiden yhteisöjen taloudellista tilannetta helpotetaan lainoihin liittyvien erilaisten tuki- ja huojennustoimenpiteiden avulla sekä yksittäisten kohteiden vapauttamisella niihin kohdistuvista rajoituksista. Toimenpiteissä painotetaan kustannustehokkuutta. Lisäksi aravalainojen ennenaikaista takaisinmaksua korvaavalla lainarahoituksella helpotetaan valtion myöntämällä täytetakauksella. Aravalainojen ylimääräiset lyhennykset ovat olleet kahden viimeisen vuoden aikana yhteensä noin 401 milj. euroa. Asuinrakennusten perusparantamisen tukemisessa tuki kohdennetaan kohteisiin, joiden käyttö on jatkossakin pitkäaikaista. Valtion takaamien omistusasuntolainojen maksuviiveet ovat suhteessa lainakantaan erittäin vähäisiä ja takauksista aiheutuneiden takauskorvausten odotetaan pysyvän pieninä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4
Talousesitys 2013 Aravalainakanta (milj. euroa, tilanne 31.3.) 6 900 6 380 6 100 5 700 Vuokra- ja asumisoikeustalojen korkotukilainojen takaukset (milj. euroa, tilanne 31.12.) 8 300 9 430 11 000 12 000 Omistusasuntolainojen valtiontakausten vastuu (milj. euroa, tilanne 31.12.) 2 000 2 020 2 200 2 300 Maksuviiveellisten (270 päivää) aravalainojen osuus aravalainakannasta (tilanne 31.3.), % 0,29 0,5 0,9 1,0 Omistusasuntolainojen valtiontakauksista maksetut takauskorvaukset (1 000 euroa) 700 190 400 400 Arava-rajoituksista vapauttamispäätökset (asuntoja) 3 300 2 500 3 000 3 000 Asumisen tuen kehitys vuosina (milj. euroa) toteutunut talous esitys Taloussta maksettavat tuet Asuntojen korjaus- ja energia-avustukset 35.20.55 43-22,2 Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta saatava tuki () 280 240 230 Yleinen asumistuki 742 918 1 045 Eläkkeensaajan asumistuki 498 527 553 Opiskelijoiden asumislisä 266 272 273 Valtion asuntorahastosta maksettavat tuet Korkotuet asuntolainojen korkotuki 8,7 13,0 13,2 Avustusten myöntämisvaltuudet korkotukilainoituksen käynnistysavustus 10,0 10,0 10,0 takauslainojen käynnistysavustus - 3,0 - avustukset erityisryhmille 120,0 120,0 122,2 tervehdyttämisavustukset vuokra- ja asumisoikeustaloille 0,4 2,6 2,6 purkuavustukset 0,3 2,0 2,0 avustus kunnallistekniikan rakentamiseen 15,0 15,0 15,0 asuinaluekohtainen avustus kasvukeskusten kunnille 4,0 4,0 - aravatalojen purkuakordit 0,4 3,5 3,0 1) aravatalojen rajoitusakordit 1,0 1,5 2,0 1) asumisneuvontatoiminta 0,5 0,9 0,9 perusparantamisen käynnistysavustus 139,8 - - korjausavustukset 4,1 40,0 2,8 käyttötarkoituksen muutosavustus - 2,0 - Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehittämisrahoitus 0,7 0,7 0,7 Asuntotuotannon korkotukilainojen hyväksymisvaltuus 1 015 1 170 1 170 Valtion takausvaltuus täytetakauksellisen välimallin vuokratalojen rakentamislainoille 121 285 285 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5
Talousesitys toteutunut talous esitys Valtion takausvaltuus asunto-osakeyhtiöiden peruskorjauslainoille - 100 100 Kokonaistakausvaltuuden muutos omistusasuntolainoille 100 200-1) Purku- ja rajoitusakordit on yhdistetty vuonna siten että yhteisvaltuus on enintään 5 milj. euroa. 01. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 956 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus edistää kestävää ja kohtuuhintaista asumista tukien toimeenpanolla, ohjauksella ja valvonnalla sekä niihin kytkeytyvällä kehittämistoiminnalla. Virasto hoitaa valtion asuntorahastosta ja valtion taloussta rahoitettavia asuntojen korkotukilainoitukseen sekä valtion takauksiin ja avustuksiin liittyviä tehtäviä sekä rahoittaa asumisen tutkimus- ja kehittämishankkeita. Lisäksi se ohjaa ja valvoo yleishyödyllisten asuntoyhteisöjen toimintaa ja valvoo ARA-vuokra-asuntojen vuokrien määritystä, hoitaa lainoihin ja takauksiin liittyvää riskienhallintaa sekä vastaa asumisen ja asuntomarkkinoiden informaatiopalveluista. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminnassa korostuvat kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa, erityisryhmien asumista ja asuntokannan kehittämistä koskevat tehtävät. Erityisesti se ottaa huomioon vanhenevan väestön asumistarpeet, energiatehokkuuden parantamisen, ja asuinalueiden kehittämisen. Virasto vastaa energiatodistusmenettelyn valvonnasta ja huolehtii energiatodistustietojärjestelmän ylläpidosta. Ympäristöministeriö asettaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminnalliselle tuloksellisuudelle seuraavat alustavat tulostavoitteet vuonna : Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus painottaa toiminnassaan kohtuuhintaisen normaalin vuokra-asuntotuotannon edistämistä erityisesti Helsingin seudun ja muiden aiesopimuskuntien osalta ja kehittää tukien toimeenpanoa painottaa hankkeiden toteutumista kilpailumenettelyin siten, ettei hankkeiden kustannusten nousu ylitä kohtuullista tasoa kohdentaa erityisryhmien investointiavustukset kaikkein heikoimmille ryhmille kohteiden pitkäaikaisen tarpeen perusteella ja tukee osaltaan ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman, kehitysvammaisten asumista koskevan periaatepäätöksen ja pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman toteuttamista edistää rakennusten energiatehokkuuden parantamista ja eheää yhdyskuntarakennetta vastaa vuokrien määrityksen valvonnasta ja varmistaa ohjaus- ja valvontatoiminnalla asuntotuotannon tukien kohdentumisen asukkaille edistää ja etsii keinoja asuntomarkkinoiden jakautumisen seurauksena syntyvien vuokrataloyhtiöiden taloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi ja asuntokannan sopeuttamiseen yhdessä kiinteistönomistajien ja kuntien kanssa kehittämällä kokonaisvaltaista, ennakoivaa, kestävää asumisen ja asuntokannan suunnittelua painottaa kehittämistoiminnassa erityisesti tulosten vaikuttavuutta käytännössä. Etsii tutkimus- ja kehittämistoiminnassa uusia, kestäviä, innovatiivisia ja laajasti vaikuttavia keinoja ja menetelmiä kohtuuhintaisen asumisen ja elinkaaritehokkaan rakentamisen, peruskorjaamisen ja täydennysrakentamisen kehittämiseen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6
Talousesitys Keskeisten suoritteiden kehitys 2013 Korkotukilainaksi hyväksyminen, päätöksiä kpl 245 450 300 300 ARAn myöntämät avustukset, maksatuksia kpl 596 893 1 300 900 Kuntien myöntämät avustukset, maksatuksia kpl 5 822 3 851 3 800 3 700 Avustukset hissien rakentamiseen, päätöksiä kpl 70 152 170 70 Avustukset asuinalueiden kehittämiseen, päätöksiä kpl 53 47 50 50 Luovutuksensaajan nimeämiset 35 29 40 40 Rajoituksista vapauttamiset, päätöksiä kpl 242 178 200 200 Kehittämisrahalla tehdyt hankintapäätökset 27 35 25 25 Kuntien vuokratalojen ja yleishyödyllisten yhteisöjen ohjaus- ja valvontakäynnit 22 19 18 18 Riskienhallintaan kohdistetut ohjauskäynnit 11 11 12 12 Korjaus- ja energia-avustusten tarkastuskäynnit kunnissa, kpl 5 1 5 5 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talous esitys Bruttomenot 5 002 5 039 5 148 Bruttotulot 155 96 192 Nettomenot 4 847 4 943 4 956 Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 1 489 siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 661 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Hankinnasta maksuun -säästö (HO ) -11 Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -11 Palkkaliukumasäästö -16 Palkkausten tarkistukset 28 Toimintamenojen tuottavuussäästö -25 Toimintamenosäästö (HO ) -50 Vuokramenojen indeksikorotus 5 Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -5 Tasomuutos 98 Yhteensä 13 talous 4 956 000 talous 4 943 000 tilinpäätös 5 019 000 55. Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 22 200 000 euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7
Talousesitys Määrärahaa saa käyttää asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain (1184/2005) mukaisiin avustuksiin. S e l v i t y s o s a : Avustuksia myönnetään vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen, hissien rakentamiseen ja liikkumisesteiden poistamiseen asuinrakennuksissa. Lisäksi myönnetään avustuksia kuntotutkimuksiin kosteusvaurioituneissa, terveyshaittoja aiheuttavissa rakennuksissa. Muita lain (1184/2005) mukaisia korjausavustuksia ei myönnetä. Energia-avustuksia myönnetään pienituloisille avustuksensaajaruokakunnille toimenpiteiden kohdistuessa enintään kaksi asuinhuoneistoa käsittävään asuinrakennukseen. Muita energia-avustuksia ei myönnetä. Korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain nojalla vuoden ensimmäisen lisätalousn perusteella ja vuonna myönnetyt avustukset sekä vuonna enintään 2 800 000 euroa myönnetyistä avustuksista maksetaan valtion asuntorahaston varoista. talous 22 200 000 tilinpäätös 43 000 000 60. Siirto valtion asuntorahastoon Momentille ei myönnetä määrärahaa. Korkotukilainat ja valtiontakaukset Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista tuettaviksi korkotukilainoiksi hyväksyä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia lainoja yhteensä enintään 1 170 000 000 euroa. Vuonna saa vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetun lain (856/2008) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 285 000 000 euroa. Vuonna saa asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakauksesta annetun lain mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 100 000 000 euroa. Vuonna saa valtiontakauksesta aravalainan takaisinmaksamiseksi annetun lain (868/2008) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 1 000 000 000 euroa. Omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetun lain (204/1996) mukaisten valtionvastuiden kokonaismäärä saa vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa olla yhteensä enintään 2 500 000 000 euroa vuoden lopussa. Lisäksi vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain mukaisiin lainoihin tulee lainojen hyväksymisvaltuuden mukainen valtionvastuu. Valtion asuntorahaston varoista maksetaan vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain (867/1980), asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (1205/1993), korkotuesta vuokra-asuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi annetun lain, vuokra-asuntojen rakentamisen lyhyestä korkotuesta annetun lain, omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain, asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain ja oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun lain (639/1982) mukaiset korkotuet, korkohyvitykset ja luottovarauskorvaukset. Lisäksi asuntorahaston varoista katetaan vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain 9 ja 9 a :ssä, asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 10 :ssä, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa, vuokratalojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetussa laissa, korkotuesta vuokra-asuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi annetussa laissa, vuokra-asuntojen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8
Talousesitys rakentamisen lyhyestä korkotuesta annetussa laissa, valtiontakauksesta aravalainan takaisin maksamiseksi annetussa laissa, omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetussa laissa sekä asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakauksesta annetussa laissa tarkoitetut valtionvastuut. Lykkäykset, velkajärjestelyt ja akordit Henkilökohtaisen aravalainan saajasta itsestään riippumattomista syistä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi voidaan vuonna aravalain 46 :n ja arava-asetuksen (1587/1993) 28 :n nojalla myöntää yhteensä enintään 15 000 euroa lykkäystä lainan korkojen, lyhennysten tai molempien maksamisesta. Valtiokonttorilla on oikeus yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) 78 :ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä ja yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993) 97 :ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkasaneerauksen yhteydessä luopua osasta valtion varoista myönnetyn asuntorahastoon takaisin maksettavan asuntolainan pääomaa ja korkoa. Valtiokonttorilla on oikeus pakkohuutokaupan sijaan aravavuokra-asunnon tai arava-vuokratalon vapaaehtoiseen myyntiin ja oikeus luopua osasta valtion asuntolainan pääomaa, jos valtiolle syntyvien luottotappioiden idaan vapaaehtoisella kaupalla jäävän pienemmiksi kuin pakkohuutokaupalla. Purettaessa pysyvästi tyhjilleen jääneitä aravavuokrataloja väestöltään vähenevillä alueilla tai, mikäli on välttämätöntä suurempien luottotappioiden estämiseksi asuntotarpeeltaan supistuvilla alueilla, saa vuonna valtion vastuulle aravarajoituslain (1190/1993) 17 a :n ja 16 a :n mukaisesti jättää aravalainapääomia yhteensä enintään 5 000 000 euroa, kuitenkin siten, että aravarajoituslain 16 a :n mukaisten rajoitusakordien määrä on yhteensä enintään 2 000 000 euroa. Avustukset Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista myöntää avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain (1281/2004) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 122 200 000 euroa. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista myöntää korjaus-, energia- ja terveyshaittakorvauksista annetun lain (1184/2005) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 2 800 000 euroa. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään 10 000 000 euroa valtion ja Helsingin seudun kuntien väliseen aiesopimukseen sitoutuneissa kunnissa niille, jotka rakennuttavat vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia vuokra-asuntoja muille kuin erityisryhmille. Käynnistysavustuksen suuruus on 10 000 euroa edellä tarkoitettua asuntoa kohden. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista myöntää vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen talouden tervehdyttämisavustuksista annetun lain (1030/2008) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 2 600 000 euroa, josta Valtiokonttori saa käyttää enintään 200 000 euroa taloudellisissa vaikeuksissa olevien asuntoyhteisöjen talouden tervehdyttämistä ja kunnossapidon suunnittelua edistävistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää asuntojen purkuavustuksia yhteensä enintään 2 000 000 euroa siten kuin aravavuokratalojen purkamiskustannuksiin myönnettävästä avustuksesta annetulla valtioneuvoston asetuksella (79/2006) on tarkemmin säädetty. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia yhteensä enintään 15 000 000 euroa siten kuin asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina 2019 myönnettävistä valtionavustuksista annettavalla valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään. Lisäksi saa tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä mainittuun tarkoitukseen vuosina 2017 2019 myönnettävistä avustuksista siten, että vuodesta lukien avustusten ja ehdollisten ennakkopäätösten yhteismäärä on enintään 60 000 000 euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9
Talousesitys Vuonna Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää yhteensä enintään 900 000 euroa asumisneuvojatoimintaan. Avustuksen määrä on enintään 35 prosenttia kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Vuonna Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus saa käyttää valtion asuntorahaston varoista enintään 700 000 euroa asumisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoittamiseen ympäristöministeriön vahvistaman käyttösuunnitelman mukaisesti. Varainhankintavaltuudet Asuntorahastolla saa kerrallaan olla lainaa yhteensä enintään 300 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : ARA-asuntojen asukasvalintaa muutetaan toimeentulotuki- ja asumistukiasiakkaita sekä vaikeasti työllistyviä suosivaksi palauttamalla asukasvalintaan tulorajat ja tarvittavat säädösmuutokset. Tämän johdosta asukkaiden valinnasta arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin annettua valtioneuvoston asetusta (166/2008) muutetaan syysistuntokaudella ja aloitetaan aravarajoituslain (1190/1993) ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) muutosten valmistelu. ARA-asunnoissa yleishyödyllisyyden vaatimusta kiristetään ja tehostetaan ARA-asuntojen tarjoamista edullisella vuokralla. Tämän johdosta annetaan hallituksen esitykset aravalain (1189/1993), aravarajoituslain (1190/1993), vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) muuttamisesta. Lisäksi arava-asetusta (1587/1993), vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annettua valtioneuvoston asetusta (666/2001) ja yleishyödyllisten asuntoyhteisöjen tuoton tuloutuksesta annetun valtioneuvoston päätöstä (1203/1999) muutetaan. Erityisryhmien investointiavustusten kohdentumista suurimmassa tuen tarpeessa oleville ryhmille parannetaan siten, että tavallisten opiskelija-, nuoriso- ja senioriasuntojen avustamisesta luovutaan. Tämän johdosta avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annettua lakia (1281/2004) muutetaan syysistuntokaudella. Asumisoikeusasuntojen valtuutta on tarkoitus alentaa kolmanneksella syksyllä annettavassa käyttösuunnitelmassa, jonka valtioneuvosto vahvistaa vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisesti. Työvoiman saatavuuden ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn turvaamiseksi korkotuettua normaalia vuokra-asuntotarjontaa edistetään korkotukimallin vuokra-asuntojen käynnistysavustuksella. Avustus kohdennetaan Helsingin seudulle ottaen huomioon seudun muusta maasta poikkeava kustannus- ja kysyntätilanne. Tällä seudulla asuntomarkkinat eivät tarjoa tyydyttävässä määrin pieni- ja keskituloisille kotitalouksille kohtuuhintaisia asuntoja, mikä uhkaa seudun talouden kasvua sekä yhteiskunnan yleistä etua. Käynnistysavustuksella voidaan parantaa pienten ja keskisuurten toimijoiden edellytyksiä rakentaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja vähentämällä kohteen oman pääoman tarvetta. Tuki on osa Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen uutta aiesopimusta. Osana valmisteltavia uusia valtion ja kasvukeskuskuntien välille solmittavia maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimuksia niiden kaavoitustavoitteiden saavuttamista tuetaan 30 prosentin suuruisilla kunnallistekniikka-avustuksilla vuosina 2019, joihin varataan vuosittain 15 milj. euroa. Avustukset sidotaan kohtuuhintaisen asuntotuotannon toteutumiseen, kuntien välisen yhteistyön edistämiseen ja yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen. Avustus kohdistuu kasvukeskuksiin painopisteenä erityisesti Helsingin seutu. Asumisneuvojatoiminnan avustamista jatketaan erityistä tukea asumisessaan tarvitsevien tukemiseksi. Toiminnalla voidaan vähentää vuokraveloista ja häädöistä aiheutuvia kustannuksia. Asumisneuvonta on yhä enemmän vaikeiden sosiaalisten ongelmien parissa työskentelemistä. Toimintaa on tarpeellista kehittää yhtäältä ympäristöministeriön hallinnonalalla liittyen kiinteistötalouden ylläpitoon ja toisaalta kokonaisvaltaisesti, laajempana asuinaluekohtaisesti vai- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10
Talousesitys kuttavampana sosiaalipalveluna, joka kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Asumisneuvonnan tukemisen tavoitteena on vakiinnuttaa kuntien vapaaehtoiseksi pysyväksi toiminnaksi. Avustuksen määrää on enintään 35 prosenttia. Vuonna valtion asuntorahasto on velaton. Asuntorahastosta maksettavien velvoitteiden ja rahastoon kertyvien tulojen ajoittumisen välisten erojen tasaamiseksi ja rahaston maksuvalmiuden varmistamiseksi rahastolla on tarvittaessa oltava edellytys lyhytaikaiseen varainhankintaan. Asuntorahaston rahoitusrakenteen idaan muodostuvan vuonna seuraavaksi: Asuntorahaston rahoitusrakenne vuonna (milj. euroa) Arvioitu saldo 1.1. 480 Tulot Tulot asuntolainoista 530 Tulot takausmaksuista 10 Menot Korkotuki- ja avustusmenot 200 Siirto talouson 47 Arvioitu saldo 31.12. 773 talous I lisätalous talous tilinpäätös 64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 850 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) avustuksiin yksityisille omistajille ja rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön kunnossapitoon, suojeluun ja parantamiseen 2) rakennusperinnön suojelusta annetun lain (498/2010) 13 :n nojalla suoritettaviin korvauksiin ja suojelun toteuttamisesta valtiolle aiheutuviin menoihin 3) maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 57 :n 3 momentin mukaisiin avustuksiin kunnille. Avustusta rakennusperinnön hoitoon saa myöntää enintään 50 % toimenpiteiden kustannuksista. S e l v i t y s o s a : Määrärahaa käytetään pääasiassa yksityisten omistajien avustamiseen arvokkaan rakennusperinnön säilymisen turvaamiseksi suojeluarvojen mukaisella tavalla. talous 850 000 talous 850 000 tilinpäätös 1 350 000 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11