MAAKUNTAPÄIVÄ 14.5.2012 Onko kulttuuri maakunnan palvelu- vai vetovoimatekijä? Filosofian tohtori Pekka Uotila Kulttuurituotannon vs. yliopettaja Mikkelin ammattikorkeakoulu Etelä-Savon maakuntapäivä 2012, Olavinlinnan Kongressisali, Savonlinna Kun on oikein tylsää, mikään ei tunnu miltään, aika käy pitkäksi ja askel on raskas. Silloin ihminen koettaa katkaista yksitoikkoisuutensa tekemällä jotakin ilahduttavaa. Jos vain tietäisi mitä se on. Koska ihminen ei voi olla varma, mikä katkaisisi tympeyden ja ankeuden, ihminen tekee jotakin, jolla tyhjyys katoaisi. Hän lähtee ulos, avaa television, etsii lukemattoman kirjan, soittaa kaverille. Mitä tahansa, mikä olisi jotakin muuta kuin ympärillä vallitseva rutiini ja sävytön harmaus. Kulttuurin lähtökohta on tyhjyys, tylsyys ja pitkästyneisyys. Ihmisen luoma perustarina ihmisen suhteesta luontoon ja kulttuuriin on kerrottu luomiskertomuksessa. Siinä tylsistynyt jumala tekee jotakin katkaistakseen täydellisen hiljaisuutensa. Luomiskertomus kuvaa kehittämisen ja luovuuden perusprosessin. Siinä ideana on tekeminen. Kun jotakin on tehty, teko johtaa toiseen tekoon. Syntyy tekojen sarja, jonka lopputulos on kaikkea muuta kuin suunniteltu, huolellisesti innovoitu, strategisesti perusteltu, tiukasti kontrolloitu tai maakunnan yhteistyöryhmässä hyväksytty. Päinvastoin: tapahtuu sarja sattumia ja niistä syntyy ihminen ja syntyy kulttuuri. Kulttuuri on niin kiinteä osa ihmisyyttä, että mikä tahansa kulttuurin määritelmä johtaa aina epätyydyttävään lopputulokseen. Se taas synnyttää vaikutelman jostakin, joka on ihmisen hallitsemien, konkreettisten ja mitattavien asioiden ulkopuolella. Kulttuuri on aina läsnä, mutta samalla se on jotakin niin kaikkialle ulottuvaa, että se voidaan jättää helpommin määriteltävien asioiden ulkopuolelle. Kulttuuri on luonnon hallintaa. Se onnistuu ihmiseltä parhaiten luomalla rinnakkainen järjestelmä, jossa luonto esitetään uudestaan symbolisesti osana ihmisen suvereenisti luomaa ja hallitsemaa kulttuuria. Toisin sanoen kielen avulla ihminen voi nimetä asioita, määrittää asioiden välille yhteyksiä ja saada asiat tapahtumaan puheellaan. Aivan kuten jumala teki luomiskertomuksessa. Tässä nimeämisen työssä kulttuurille on osoitettu paikka, joka on toisaalta hyvin tärkeä symbolisesti mutta kuitenkin jotakin, joka on tavanomaisen ja käytännöllisen elämän ulkopuolella. Tällä periaatteella kulttuuriin lasketaan kuuluvaksi tiettyjä toimialoja, taiteita ja sen sellaista, joihin liittyy jotakin kulttuurimme kannalta tärkeänä pidettyjä asioita. Niitä ovat
esimerkiksi luovuus, perinteiden ylläpitäminen ja kauneusarvot. Yhteiskunnallisesti kulttuuri on kuitenkin kakkoskategorian asia. Kulttuuri on kaukana talouden ja tuotannon ytimestä. Kulttuuriin liitetyt asiat näyttäytyvät nykykulttuurissamme instituutioina, joita ylläpidetään taloudentuottaman lisäarvon avulla, jonkin yhteiskunnallisen tärkeän tavoitteen saavuttamiseksi. Siksi, kun kulttuurista puhutaan, se on aina perusteltava jonkin toisen kautta. Kulttuuri on tarpeellista, jotta ihmiset voisivat paremmin, kulttuuri on tarpeellista, jos se lisää seutukunnan näkyvyyttä, kulttuuriin liitettävä luovuus on tarpeellista, koska se edistää kilpailukykyä ja yhdistää luovaa luokkaa. Mutta ikävä kyllä, kun taloudessa menee huonosti ja tulee tiukka paikka, poliitikot ja talousasiantuntijat toteavat yhdestä suusta: kulttuuri maksaa aika paljon ja siksi joudumme valitettavasti nyt leikkaamaan, jotta saisimme talouden kuntoon. Tällaisen näkemyksen mukaan kulttuuri on yksi monista toimialoista, jotka on edelleen luokiteltu ja nimetty pienemmiksi ja hallittaviksi talous- ja tuotantoaloiksi. Samalla luodaan järjestys, jossa jotkut toimialat ovat toisia tärkeämpiä. Tämän tärkeysjärjestyksen avulla luodaan hierarkia, jossa arvokkaampien asioiden jälkeen seuraa vähemmän arvokkaista asioista huolehtiminen. Klassinen esimerkki tästä ajattelusta on tarvehierarkia. Sinänsä järjestyksen luominen on hauskaa ja perusinhimillistä, mutta järjestys ja tarpeiden kuviteltu hierarkia on kulttuurinen luomus, valintojen summa ja mielikuvituksen tulos. Kulttuuri on yhteiskunnan tärkein moottori, eikä ole olemassa mitään luonnollista tarvehierarkiaa, jonka mukaan kulttuuriin liitettävät tarpeet tulisivat vasta sitten vastaan, kun aamupuuro on syöty, on tehty kahdeksan tuntia kehityshanketta ja on ajettu kotiin marketin, päiväkodin ja terveyskeskuksen kautta. Ikään kuin kulttuuri alkaisi siinä vaiheessa, kun uutisten jälkeen valitaan Teemalta Kaurismäen elokuva. Ei näin. Talous on osa kulttuuria eikä päinvastoin. Jos kulttuuri on kunnossa, talous kukoistaa. Siksi kulttuuri on sekä palvelu että vetovoimatekijä. Mutta se on vielä enemmän. Jos talouden halutaan kukoistavan, on huolehdittava siitä, että ihmisillä on mahdollisuus yllättää ja ylittää itsensä. Mikään ei ole talouden kannalta arvokkaampi kuin tylsistynyt ihminen, joka haluaa tappaa aikansa ja karkottaa ikävän. Sen sijaan tylsistynyt ihminen, joka ei halua tappaa ikäväänsä, on talouden dynamiikan kannalta riskitekijä. Kulttuurin pitäisi olla vaarallista, pelottavaa, haastavaa, ongelmallista, yletöntä, kiihottavaa ja houkuttavaa. Kun kulttuuri on valjastettu innovaatiohankkeiden, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin asialle, on kulttuurista tulossa tylsää. Se ei tuota yllätyksiä, se ei pelota tai saa raivostumaan. Kulttuurin perusolemus liittyy vääriin valintoihin, erehdyksiin, sattumaan, kateuteen ja kierrätykseen. Kulttuurin perusprosessi on varastaa, väärentää ja raiskata. Kulttuurin lähtökohta on tuhota ja muokata luontoa ja ympäristöä, jotta ei olisi niin tylsää. Jeesus oli ensimmäinen kulttuurituottaja, kun hän muutti veden viiniksi Kaanaan häissä. Luonnon muuttaminen jonkin ihmisen hallitseman prosessin avulla tuotteeksi, joka antaa ihmiselle elämyksiä, on kulttuurituotannon perustehtävä.
Tämä tehtävä vaatii jatkuvaa kokeilemista, riskien ottamista, epäonnistumisia ja lievää hulluutta. Asioita o sekoitettava, jotta niistä syntyisi jotakin, mikä ei olisi tylsää. Se, mitä se on, sitä ei kukaan voi tietää, ennen kuin se on tehty. Tämä linna todistaa erinomaisella tavalla, miten kulttuuri toimii. Linnan rakennutti paikalla koskaan käymätön ruotsalainen kuningas, sen rakentamisesta vastasi tanskalainen projektipäällikkö ja asiantuntijat tuotettiin Tallinnasta. Raskaan työn tekivät paikalliset. Monikulttuurisesti tuotettu, raja-aktiviteettejä piristänyt hanke oli aikanaan huippuluokan sotilasteknologiaa. Varmaankin samankaltainen ponnistus, kuin on ydinvoimalan rakentaminen nyt. Sittemmin linnasta on tullut ase- ja puolustusteollisuuden ongelmajätettä. Se on onnistuttu kuitenkin palauttamaan osaksi paikallista taloutta erotiikan avulla. Kun keskiaikaiseen bunkkeriin on sijoitettu maailman eroottisin taidemuoto, ooppera, on syntynyt jotakin, mikä on vastustamattoman kiihottavaa ja maailmanluokassa ainutlaatuista. Näin toimii kulttuuri talouden moottorina. Se muodostaa kulttuurisen ekosysteemin, jossa lähtökohtana on ihmisen uteliaisuus ja ikävän katkaiseminen. Kulttuurinen ekosysteemi on monenlaisten tuotannollisten toimijoiden, palveluiden ja tuotteiden verkosto, joka saa käyttövoimansa kulttuurista. Se muokkaa luontoa ja palauttaa tuotantonsa uudeksi kulttuuriksi. Miten Etelä-Savossa ja sen kulttuurisessa ekosysteemissä voidaan muuttaa vesi viiniksi nyt? Olen vuosien varrella tehnyt tulevaisuustyöpajoja opiskelijoitteni ja maakunnassamme vaikuttavien asiantuntijoiden kanssa ja olemme pohtineet sitä, mitkä ovat maakuntamme kulttuurisia vahvuuksia kulttuuriviennin näkökulmasta. Yleensä tulokset ovat aika lailla samankaltaisia: vahvuuksiamme ovat järvet, luonto ja luomuruoka. Tulos ei todellakaan ole yllättävä, oikeastaan se on melkein masentava, sillä täsmälleen samat vahvuudet on Helsingillä, Jyväskylällä, Tampereella, Nurmeksella, Pyhtäällä, Porilla ja niin edelleen. Puhtaat vetemme ovat myös arvovaltaisen maabrändityöryhmän linjausten mukainen Suomen virallinen vetovoimatekijä. Kulttuurin kannalta ongelma on siinä, että luonto sinänsä ei oikein kelpaa vetovoimatekijäksi, koska luonto on tylsää ja jotta se olisi vetovoimaista, sille on tehtävä jotakin. Harva matkustaa Lappiin nähdäkseen mäen, sinne mennään laskemaan mäkeä avohakatun tunturin rinteeseen, jonka liepeille on rakennettu täysin mukavuuksin varustettu aito alppikaupunki, jonne voi lentää Vantaalta suihkukoneella vajaassa tunnissa. Etelä-Savossakin on valittava, miten luonto muutetaan kulttuuriksi ja millaisia mahdollisuuksia meillä on muuttaa hiipuvaa kulttuuria luonnoksi ja uusiksi kulttuurisiksi elämyksiksi, uusiksi kulttuurisiksi ekosysteemeiksi. Pienet siirrot tuskin riittävät. On uskallettava investoida ja tehdä valintoja. Suuntaan tai toiseen. Kulttuurinen ekosysteemi on herkkä ja siinä vaikuttavien toimijoiden väliset yhteydet ovat vaikeasti hahmotettavia. Joskus ekosysteemistä pulpahtaa jotakin kiinnostavaa, joskus taas ei. Keskiaikaisia linnoja on maailmassa satoja, laadukasta oopperaa esitetään kautta koko maailman, järviä ja raitista ilmaa on aikamonessa paikassa. Silti juuri Savonlinnan Oopperajuhlat on suuri menestys ja rohkenen väittää, että
Savonlinnan Oopperajuhlat on seutukuntansa veturi, ei vain taiteensa ansiosta vaan sen kaikkialle ulottuvien muiden vaikutusten vuoksi. Ooppera vie, muut tulevat perässä. Mikä sitten lienee kulttuurin merkitys ja asema yleensä Etelä-Savossa? Savonlinnassa Oopperajuhlien merkitys on tunnustettu. Sen välittömät taloudelliset vaikutukset ovat suuret, sen muut vaikutukset vielä suuremmat. Kuvitelkaa, mitä tapahtuisi, jos Oopperajuhlia ei olisi? Kulttuuri on epäilemättä vetovoimatekijä. Mikkelissä, Mäntyharjulla ja Punkaharjulla on tapahtumia ja perinnettä hyödyntäviä käyntikohteita, joilla on kansallisesti suuri vetovoima. Matkailijoita tulee ja he jättävät seutukunnille rahaa ja sitä kautta kulttuuri lisää vähittäiskaupan, matkailun ja monien muiden toimialojen myyntiä. Se on kulttuurivientiä, joka lisää maakuntaan tulevan rahan määrää. Samaan aikaan kun maakunnan vetovoimaiset kulttuurikohteet ja tapahtumat tuottavat maakuntaan työtä ja toimeentuloa, on maakunnassa jouduttu leikkaamaan monista kulttuurin peruspalveluista. Museoita, kirjastoja ja soittokuntia on lakkautettu, orkesterit ja teatterit ja taidetoimikunnat pysyvät otsikoissa, kun kehitellään keskittämistä ja suunnitellaan säästämistä. Kulttuurialan koulutusta on vähennetty roimasti. Onko näillä asioilla mitään yhteyttä? Mitään tuskin tapahtuu huomenna tai ylihuomenna. Teatterit toimivat, ooppera vetää yleisöä ja Salmelan parkkipaikka on täynnä mersuja. Silti uskon, että kulttuurin kasvualustan heikentäminen tulee vaikeuttamaan myös kulttuurin vetovoimaisten kohteiden elämää. Kyse on hieman kuin ryöstökalastuksesta: jos pikkukalat häviävät, ei isojakaan kohta ole tai vaikutus on jotakin muuta, jonka ymmärrämme vasta sitten, kun ekosysteemiä entisenkaltaisena ei enää ole. Kulttuurista säästäminen on aina riski, koska kulttuuri vaikuttaa niin moneen, niin paljon, niin syvälle, mutta tunnemme tuon ekosysteemin toimintaa ja sen vaikutuksia kuitenkin melko kehnosti. Kulttuuri kokemuksena, yllätysten tuottamisena, outoina yhdistelminä ja ikävyyden karkottamisena on kaiken inhimillisen toimeliaisuuden ydin. Suomi ei elä teknologiateollisuudesta, hienopaperista tai telekommunikaatiolaitteista. Suomi elää siitä kateudesta, joita paperille painetuista värikkäistä ja kauniista kuvista syntyy, kun miljoonat ihmiset lukevat formulamiljonäärin törttöilyistä huvijahdillaan. Suomi elää siitä tylsyydestä, jonka karkottaakseen miljoonat ihmiset ampuvat kännyköittensä kosketusnäytöillä lintuja, ilmapalloja tai mitä tahansa, vain saadakseen jotakin ajankulua ruokatunneilleen. Suomi elää siitä ikävästä, minkä vuoksi pitkät eläkepäivät on katkaistava loistoristeilijällä nähtävään taikurinäytökseen. Ei Etelä-Savokaan elä hirsimökeistä, vaan kadonneen luonnon kaipuusta. Me rakennamme viidennen ydinvoimalan, jotta voisimme rakentaa laivoja, kaataa metsää, keittää sellua ja tehdä paperia, joilla katkaistaan ikävä, karkotetaan tylsyys tai tunnetaan jotakin. Kunhan ei olisi niin tylsää. Kyse ei ole siis vain siitä, että talous olisi muuttumassa entistä enemmän elämystaloudeksi tai symbolitaloudeksi. Talous on aina ollut elämyksellistä ja symbolista, koska tuotanto ja talous ovat osa kulttuuria. Ei siis päinvastoin. Nyt on vain käymässä niin, että asemamme kulttuurin ekosysteemissä ja siihen sisältyvässä
tuotannon ravintoketjussa on muuttunut. Koneet ja laitteet tehdään halvemmalla muualla. Tarvitaan jotakin uutta. Siksi kannattaa investoida kaikkeen siihen, mikä tuottaa yllätyksiä. Ei siihen, minkä tiesimme jo. Siksi on virhe uskoa siihen, että talous tai mikä tahansa toimiala pelastaisi meidät kurjuudesta. Se on kuin heittäisi rahansa toivomuskaivoon. Vain kulttuuri voi pelastaa talouden. Tämän vuoksi taantuvilla alueilla ja hidastuvassa taloudessa on aivan ensiarvoisen tärkeää taata se, että mahdollisuudet yllätyksiin on maksimoitu. Miten yllätyksen mahdollisuuden voi maksimoida? Investoimalla kulttuuriin. Ottamalla riskejä, lisäämällä toimeliaisuutta, jonka tavoitteet ovat epäselviä, investoimalla organisaatioihin ja hankkeisiin, jotka epäilevät, kyseenalaistavat ja ovat kaikin puolin hankalia ja epämukavia suhteessa vallitseviin olosuhteisiin ja käytäntöihin. Kannattaa panostaa luottamukseen kontrollin sijasta. Luottamus lisää innostusta ja innostunut ihminen yllättää. On järkevää panostaa yhdistelmiin, jotka vaikuttavat ensi alkuun kummallisilta ja hankalilta. On fiksua panostaa koulutukseen, jossa kulttuuria tarkastellaan taloutena ja taloutta kulttuurina. On hyödyllistä huolehtia siitä, että kulttuurin ekosysteemi on monipuolinen, koska emme voi tietää, mikä yhdistelmä menestyy huomenna. Tarvitsemme erilaisia ääniä ja ristiriitoja, sillä kulttuuri voi huonosti siellä, missä totuus on yksin. Moniäänisyyttähän Etelä-Savossa riittää, mutta riittääkö meillä uskallusta asettaa maakunta palvelemaan kulttuuria ja tehdä maakunnasta vetovoimainen uudelle kulttuurille? Puhe perustuu julkaisuun Kulttuuri kyydittää Kulttuuriekosysteemi ja matkailu. Kokoomateosta, johon kirjoitukseni sisältyy, on saatavilla printtinä maakuntapäivillä ja Internetistä osoitteessa: http://tuottaja2020.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/katalysoi/7_kulttuuri_kyydittaa_u otila_web.pdf