FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho"

Transkriptio

1 FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet FINAS-päivä Jukka Verho

2 Inspectan kasvu pienestä kansallisesta tarkastuslaitoksesta kansainväliseksi TIC toimijaksi M 170 työntekijää 8 M 147 työntekijää Yritysostot + orgaaninen kasvu yli 180 M yli 1400 työntekijää Toimintaympäristön muutos vastaavana ajankohtana Suomi Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Baltian maat sekä Puola. Lisäksi projektinomaisesti ympäri maailmaa

3 Vahva strategia ja visio tukemaan kasvusuunnitelmaa Inspecta vuonna 2007 (tiivistetty visio vuodelta 2004) Suomessa Laaja palvelukonsepti tärkeimmillä asiakastoimialoilla. Tehokkaasti tuotetuista peruspalveluista tulee merkittävä osa liikevaihtoa. Ulkomailla omaa toimintaa Lähialueilla: Ruotsi Baltia Muissa EU-maissa, joihin on siirtynyt tuotantoa Suomesta Liikevaihto 50 M

4 On tärkeätä olla aito ja tunnustettu liiketoiminta-ajatus, joka liitettyjä yrityksiä ja liiketoimintoja Inspectan missio vuodelta 2002 Autamme asiakkaitamme varmistumaan tuotteidensa, tuotantoprosessiensa sekä palveluidensa turvallisuudesta, luotettavuudesta ja käytettävyydestä.

5 Erään aikakauden kasvutarina

6 Yrityskulttuuri on usein isoin ja yllättävin sudenkuoppa Lähtökohtana on usein se: millaista yrityskulttuuria johtaja arvostaa? Mutta todellisuudessa pitäisi aina selvittää millainen vallitseva kulttuuri yrityksessä on? Todellinen kulttuuri ja toivottava kulttuuri eivät ole sama asia. Tässä pitää olla rehellinen ja käyttää aikaa yrityskulttuurin ymmärtämiseen. Yrityskulttuurin muuttaminen on hidasta ja usein todellinen este strategian toteutumiseen. Yhteinen yrityskulttuuri vie yhtiötä sen tavoitteita kohti. Yrityskulttuuri on motivaation perusta. FINAS-päivä Jukka Verho

7 Yrityskulttuuri Yrityskulttuuri pohjautuu aina: Johdon käytökseen Tavat toimia ja käyttäytyä Avoimuus Rohkeus Yrityksen todellisiin arvoihin Jos kirjatut ja todelliset arvot ovat keskenään ristiriitaisia, kulttuuri rakentuu yrityksessä näkyvien arvojen varaan. Uskomuksiin Toimintaa ohjaavat uskomukset näkyvät visiossa ja tavoitteissa. Johdonmukaisuuteen Menestystä tukeva yrityskulttuuri syntyy vain, kun viestintä ja toiminta tukevat toinen toisiaan. Tekojen ja puheen ristiriita heikentää yrityskulttuuria. Menestykseen Menestys on tärkein yrityskulttuuria vahvistava tekijä. FINAS-päivä Jukka Verho

8 Kasvun pettymyksen polut Kasvun tavoittelussa pettyvät usein ne yritykset joissa: Strateginen ajattelu vähenee kasvun myötä Ei ole aikaa miettiä ja työstää asioita kuten liiketoiminnan rajoja, menestysedellytyksiä tai taloudellista ansainta logiikkaa Strategia on hataralla pohjalla Vähäinen näkemys tarvittavasta osaamisesta ja resursseista => väärin painottuva tai liian kapea osaaminen Huono henkilöstön johtaminen saa yrityksen perälaudan vuotamaan => rekrytoinnin ja perehdyttämisen kustannukset kasvavat nopeasti. Yrityksen järjestelmät ja johtamismallit eivät pysty hoitamaan uuden kokoluokan toimintaa. FINAS-päivä Jukka Verho

9 Kasvu on kuitenkin useimmilla toimialoilla elinehto Koko luo etuja myös TIC toimintaan Enemmän resursseja ja kapasiteettia Suuret projektit Kansainväliset suuret asiakkaat Laaja-alainen osaaminen ja kokemus Pystytään pitämään erikoisosaamista Laitehankinnat Tuotekehitys Kyky toimittaa kustannustehokkaita peruspalveluita Resursseja johtaa alamme kehitystä Kansainvälinen yhteistyö Teknologinen yhteistyö Laatu

10 Ulkoinen laadun osoitus on perusta TIC toiminnassa mutta ei yksistään takaa yhtenäistä toimintaa Inspectan toimintaa arvioivat akkreditointielimet: FINAS SWEDAC DANAK EAK LATAK LA NA PCA Finnish Accreditation Service Swedish Board for Accreditation and Conformity Assessment Danish Accreditation Estonian Accreditation Centre Latvian National Accreditation Bureau Lithuanian National Accreditation Bureau Norsk Akkreditering Polskie Centrum Akredytacji Lisäksi tarvitsemme lukuisia konsernin sisäisiä työryhmiä, jotta voimme taata yhtenäisen toiminnan asiakkaillemme. Vaatii kovaa työtä ja johdon ehdotonta sitoutumista.

11 Kasvutavoitteet jatkuvat FINAS-päivä Jukka Verho

12 FINAS-päivä Jukka Verho

Sijoitusmessut Timur

Sijoitusmessut Timur Sijoitusmessut 8.5.2018 Timur Kärki Gofore lyhyesti Vuonna 2002 toimintansa käynnistänyt, digitalisaation asiantuntijapalveluita tarjoava yhtiö. Henkilökuntaa yhteensä n. 400 Helsingissä, Jyväskylässä,

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo

Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo Raision yhtiökokous 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj 19.3.2019 Voimakkaan uudistumisen ja uuden rakentamisen vuosi

Lisätiedot

Webinaari: YRITYSKULTTUURIN JOHTAMINEN Ke klo

Webinaari: YRITYSKULTTUURIN JOHTAMINEN Ke klo Webinaari: YRITYSKULTTUURIN JOHTAMINEN Ke 28.2.2018 klo 9.00-10.00 Webinaarin sisältö ja pelisäännöt Webinaarin sisältö Klo 9.00-10.00 Avaus ja puhujien + Kulmian esittely Mitä kulttuuri on? Kaikki lähtee

Lisätiedot

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa HALLITUN KASVUN SALAISUUS JOUKO HAVUNEN Vaasa 8.5.2018 KASVUYRITYSTUTKIMUKSEN UUDET NÄKÖKULMAT NYT EI SAA ENÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ, JOTKA TOIMIVAT KASVAVILLA TAI TAANTUVILLA ALOILLA. PITÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ,

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki. Yhtiökokous 4.4.2011

Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki. Yhtiökokous 4.4.2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Yhtiökokous Kohti yhtenäistä tä Lemm inkäistä Lemminkäisen johto vaihtui 1/2009 Tytäryhtiöiden fuusiot alkoivat 1 /2010 Norja yritys- kau upat, Venäjän tonttikaupat 4-6/2010

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta 11.11.2009 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän sertifiointi ISO 45001:2018 Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Sisällys Yleistä 2 Mitä hyötyjä ISO 45001- standardista on yrityksille? 3 Mitä ISO 45001 edellyttää?

Lisätiedot

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Pyhärannan strategia 2017-2021 (strategiatoimikunnan esitys 15.5.2017 kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle) Pyhäranta Asukkaita 2100 + 1000 Ihode Reila Rohdainen

Lisätiedot

Talousjohtamisen uusi rooli

Talousjohtamisen uusi rooli 1 25.4.2013 Author / Subject Talousjohtamisen uusi rooli - case Ponsse Oyj Petri Härkönen, Ponsse Oyj 25.4.2013 Sanomatalo, Helsinki 2 Ponsse Oyj Talousjohtamisen muuttunut ja täydentyvä rooli Talousjohtaminen

Lisätiedot

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Perhe ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola Perhekeskus palvelumallina seminaari 28.8.2008 Nurmijärven

Lisätiedot

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin Viestintä strategian mahdollistajana Elisa Juholin 1.9.2016 Karu totuus Jopa yhdeksän kymmenestä strategian toimeenpanosta epäonnistuu Jopa yhdeksän ihmistä kymmenestä ei pysty konkreettisesti sanomaan,

Lisätiedot

Kirsti Kehusmaa STRATEGIATYÖ. Organisaation voimanlähde. Kauppakamari

Kirsti Kehusmaa STRATEGIATYÖ. Organisaation voimanlähde. Kauppakamari Kirsti Kehusmaa STRATEGIATYÖ Organisaation voimanlähde Kauppakamari Helsingin seudun kauppakamari / Helsingin Kamari Oy ja Kirsti Kehusmaa 2010 Taitto: NotePad, www.notepad.fi Kansi: Ea Söderberg ISBN

Lisätiedot

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen

Lisätiedot

Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.6.2018 Strategia sisältää: Brändityyppisen vision (vakiinnuttamisaika 10-20 vuotta) Kunnan toimintatapoja koskevat linjaukset 2018-2021 Kuntatason

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita 29.10.2007 Tiedosta kompetensseihin Räjäytetään rajat mielissä ja järjestelmissä Satu Ågren Esityksen sisältö Muutosvoimat uudistumisen moottoreina Arvot ja

Lisätiedot

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 Sisältö Jakautumisen perustelut Jakautumisen hyödyt ja alustava suunnitelma osittaisjakautumiselle Kaksi itsenäistä yhtiötä, Caverion

Lisätiedot

Markkinaintegraation merkitys Fingridille

Markkinaintegraation merkitys Fingridille 1 Markkinaintegraation merkitys Fingridille Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä 18.3.2008 2 Järjestelmävastaavilla keskeinen rooli käyttövarmuuden ja markkinoiden toiminnan edistämisessä

Lisätiedot

Kiitos... 13 Esipuhe... 15 Kirjoittaja... 17 Johdanto: globalisaatio ja sen asettamat haasteet kansainvälistyville yrityksille...

Kiitos... 13 Esipuhe... 15 Kirjoittaja... 17 Johdanto: globalisaatio ja sen asettamat haasteet kansainvälistyville yrityksille... Sisällys Kiitos................................................ 13 Esipuhe.............................................. 15 Kirjoittaja............................................. 17 Johdanto: globalisaatio

Lisätiedot

Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020

Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020 Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020 Konsortioryhmän kokous 11.11.2014 Markku einäsenaho KANSALLISKIRJASTO - Kirjastoverkkopalvelut Asetetut tavoitteet ja strategiatyön hyödyntäminen Tavoitteet Yhteinen

Lisätiedot

Kansalliset seniorit PORVOO

Kansalliset seniorit PORVOO Kansalliset seniorit PORVOO Marjo Miettinen Hallituksen puheenjohtaja Ensto-konserni @marjomannu Ensto sähköistysratkaisujen tarjoaja Enston liiketoiminta-alueet: Ensto Smart Buildings Ensto Digital Solutions

Lisätiedot

BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI

BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI Ohjelma Esittelyt ja koulutuksen tavoitteet Miksi yhdistyksesi on olemassa ja mitä se tekee? Tauko Mikä ihmeen missio, visio ja

Lisätiedot

Sijoitus Invest Gofore sijoituskohteena

Sijoitus Invest Gofore sijoituskohteena Sijoitus Invest 2018 Gofore sijoituskohteena 22.11. 2018 Petteri Venola TALOUSJOHTAJA @PetteriVenola @GoforeGroup Agenda 1 Yhtiöstä 3 Strategiasta 2 2018 H1 4 Ohjeistus Muutoksen tahti kiihtyy Teknologiat

Lisätiedot

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista. Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

3.11.2004 1. Oy Leiras Finland Ab. Asiakassuuntautunut lääkeyhtiö

3.11.2004 1. Oy Leiras Finland Ab. Asiakassuuntautunut lääkeyhtiö 3.11.2004 1 Oy Leiras Finland Ab Asiakassuuntautunut lääkeyhtiö 2 Case Leiras Leiraksen muodon muutos Lääkemarkkinoiden muutos ja uusi strategia Johdon auditointi Mikä onnistui mitä olisimme voineet tehdä

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet perinteisessä meijeriyrityksessä - Kokemuksia Valiosta

Kansainvälistymisen haasteet perinteisessä meijeriyrityksessä - Kokemuksia Valiosta Kansainvälistymisen haasteet perinteisessä meijeriyrityksessä - Kokemuksia Valiosta Vientijohtaja Veijo Meriläinen Pellervon Päivä 2007 11.04.2007 10.4.2007 1 Valiolla kunniakas yli 100 v historia Perustettu

Lisätiedot

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

DNA YHDISTÄÄ IHMISET, ASIAT JA TEKNOLOGIAN

DNA YHDISTÄÄ IHMISET, ASIAT JA TEKNOLOGIAN DNA YHDISTÄÄ IHMISET, ASIAT JA TEKNOLOGIAN Elämä on. Tässä ja nyt. Siitä pitää ottaa kaikki irti. Tämän mahdollistaa DNA. Tarjoamme yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe-, data- ja

Lisätiedot

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki,

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki, Missiona Pohjoisen menestys Timo Rautajoki, 27.4.2017 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 2 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 3 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 4 Kansainvälisyys Lappi on jo nyt

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat

Lisätiedot

TULOSINFO Q3/

TULOSINFO Q3/ TULOSINFO Q3/2018 6.11.2018 TULOSINFO Q3/2018 TOIMITUSJOHTAJA AKU VIKSTRÖM KASVUTARINA JATKUU 7 9/2018 RAVINTOLALIIKETOIMINTA Liikevaihto 66,2 MEUR Kasvua 99,5 % Käyttökate 6,4 MEUR (9,7 %) Kasvua 30,3

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

Mennään asiaan. Sijoitusristeily 2007. Juha Blomster Talentum Oyj toimitusjohtaja

Mennään asiaan. Sijoitusristeily 2007. Juha Blomster Talentum Oyj toimitusjohtaja Mennään asiaan. Sijoitusristeily 2007 Juha Blomster Talentum Oyj toimitusjohtaja Sisältö Tunnuslukuja Liiketoiminta Premedia Tv-sisällöntuotanto Suoramarkkinointi Kustannustoiminta Missio, visio, strategiset

Lisätiedot

Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa. Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni

Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa. Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni 1 Aamun juoni Alussa oli yksi mies ja laukku tänään työntekijöitä on Dextra/Pihlajalinna - konsernissa

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

TERVETULOA. Yhtiökokous 1.4.2014. Digitaalisuuden edistäjä. Teleste Proprietary. All rights reserved.

TERVETULOA. Yhtiökokous 1.4.2014. Digitaalisuuden edistäjä. Teleste Proprietary. All rights reserved. Digitaalisuuden edistäjä TERVETULOA Yhtiökokous 1.4.2014 1. Teleste lyhyesti VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 2.Tilinpäätös

Lisätiedot

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä 27.1.2017 (c) Kari I. Mattila 1 STRATEGISEN HYVINVOINNIN

Lisätiedot

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI Maakuntajohtaja Ossi Savolainen Uudenmaan liitto 24.11.2009 UUDENMAAN LIITTO: hyvinvointia ja kilpailukykyä alueelle Uudenmaan liitto on maakunnan kehittäjä luo edellytyksiä

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelma vuosille

Liiketoimintasuunnitelma vuosille Liiketoimintasuunnitelma vuosille Yrityskonsultointi JonesCon 2 TAUSTATIEDOT Laatija: Yrityksen nimi: Yrityksen toimiala: Perustajat: Suunnitelman aikaväli: Salassapito: Viimeisimmän version paikka ja

Lisätiedot

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS 17.3.2016 Liikevaihto kasvoi 635,6 milj. euroon, kasvua 3,6 % tai 6,0 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla EBITA 66,8 (65,8) milj. EUR tai 10,5 % (10,7 %)

Lisätiedot

Vahvat sanomalehdet. Seppo Kievari toimitusjohtaja, Sanoma Osakeyhtiö. Capital Markets Day 14.5.2003. Sanoma

Vahvat sanomalehdet. Seppo Kievari toimitusjohtaja, Sanoma Osakeyhtiö. Capital Markets Day 14.5.2003. Sanoma Vahvat sanomalehdet Seppo Kievari toimitusjohtaja, Osakeyhtiö Capital Markets Day 3 n missio Olla Suomen johtava ja yhteiskunnallisesti merkittävä viestintäyhtiö, joka luo laadullisesti ylivoimaista päivittäistä

Lisätiedot

Johdonmukaista markkinointia yrittäjille 2013 09/13/13

Johdonmukaista markkinointia yrittäjille 2013 09/13/13 Johdonmukaista markkinointia yrittäjille 2013 09/13/13 Pari vinkkiä lisätuloksen tekemiseksi ilman lisäkuluja. 09/13/13 Markkinointi, myynti, menestys. Kaupallistamista, kontakteja, kassavirtaa! Helsinki

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing Pörssi-ilta, Jyväskylä 21.3.2017 Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing We connect bricks and clicks, front and end Digitaalisen kaupankäynnin ratkaisut myymälästä verkkoon suomalaisille ja globaaleille asiakkaille

Lisätiedot

SUUNNITELMISSA LISTAUTUMINEN? TEKIR

SUUNNITELMISSA LISTAUTUMINEN? TEKIR SUUNNITELMISSA LISTAUTUMINEN? TEKIR Listautuminen vaikuttaa lähes kaikkeen yrityksen toimintaan: liiketoimintaan, asiakassuhteisiin, hallintoon, viestintään, talousraportointiin, markkinointiin, tunnettuuteen

Lisätiedot

Jäävuoremme sulavat. Voimmeko rakentajana vaikuttaa?

Jäävuoremme sulavat. Voimmeko rakentajana vaikuttaa? Jäävuoremme sulavat. Voimmeko rakentajana vaikuttaa? Tero Kiviniemi DI, Executive MBA Toimialajohtaja Suomen rakentamispalvelut 9.9.2010 1 Energia ja ympäristö Globaali megatrendi Kansainväliset ja EU-tasoiset

Lisätiedot

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Tunnemme ihmisen Tunnistamme johtajuuden Mittaamme ja analysoimme Luomme arvokasta kasvua jokaiselle Digitaalisuus on

Lisätiedot

Jukka Vepsäläinen, TEM Toimialapalvelu 16.11.2010

Jukka Vepsäläinen, TEM Toimialapalvelu 16.11.2010 2 16.11.2010 Mitä on ennakointi? Historiantutkimus, muisti, tilastot Tilastot, havaittava todellisuus, totuus Tilastoihin perustuvat trendit, ennusteet arvot, tavoitteet, tulevaisuudentutkimus EILEN NYT

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA HXIP-seminaari 12.9.2019, Pori Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Puhuja Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Yli 40 vuotta kokemusta kansainvälisestä liiketoiminnasta

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Varamiespalvelu-Yhtiötel Vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju Yli 70 palvelualuetta Suomessa, Virossa,

Lisätiedot

Suomen golfin strategia käytäntöön vienti

Suomen golfin strategia käytäntöön vienti Suomen golfin strategia käytäntöön vienti Golfalan liikevaihto Jäsenmäärä 143182 250 Työllistää miljoonaa euroa ~2000 Kenttäyhteisöjä 130 Golfin potentiaali 1,7miljoonaa golfista kiinnostunutta 700 000

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

Sosiaaliset yritykset

Sosiaaliset yritykset Välkky-projektin teema- ja kehittämistyöskentely Sosiaaliset yritykset III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Jussi Mankki Jaana Merenmies Syfo Aamupäivän ohjelma 8.30 Aloitus, kotitehtävän purku

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Oriola KD Oyj yhtiökokous 2010

Oriola KD Oyj yhtiökokous 2010 Oriola KD Oyj yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 7.4.2010 Oriola KD 2006 2010 Liike Vaihto Me 2000 Pörssilistaus Uusi strategia Toiminnan tehostamisen aloittaminen Toiminnan tehostamisen

Lisätiedot

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous 1 YIT:n tapahtumia Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Ylimääräinen yhtiökokous 6.10.2008 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä Viro 2 Sisältö Osavuosikatsaus

Lisätiedot

III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009

III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Välkky-projektin teema- ja kehittämistyöskentely Sosiaaliset yritykset III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Jussi Mankki Jaana Merenmies Syfo Aamupäivän ohjelma 8.30 Aloitus, kotitehtävän purku

Lisätiedot

Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa

Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa Anssi Niskanen johtaja - Metsäalan tulevaisuusfoorumi Maa- ja metsätalousministeriön ja Joensuun yliopiston järjestämä keskustelu- ja tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan

Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan Miksi, mitä, miten - kuka, miten, milloin Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Jyväskylä 23.9.2017 Hiippakuntasihteeri Jukka Helin Millainen on unelmaseurakuntani?

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia 17.2.2010 Helen tänään Jarmo Karjalainen 1 EU:n tavoite sähkömarkkinoiden kehittymisestä Harmonisoitujen alueellisten markkinoiden kautta...... yhtenäiseen eurooppalaiseen markkina-alueeseen Pohjola Brittein

Lisätiedot

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA Oppiminen ja oppimisympäristöt 8.3.2004 Merja Eskola, Senior Executive Consultant, 16.3.2004 1 Talent Partners Oy Sisältö Liiketoimintastrategia Kilpailukyky

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ VOITTAJIKSI

YHTEISTYÖLLÄ VOITTAJIKSI YHTEISTYÖLLÄ VOITTAJIKSI Kuntatekniikan Päivät 3.6.2010, Joensuu Jaakko Heikkilä rakennusneuvos Sisältö Oy Suomi Ab tarvitsee uusia innovaatioita Oy Minä Ab puristuksesta kasvuun Oy Työyhteisö Ab puitteet

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

Matkailuilta Karjaa 24.3.2011

Matkailuilta Karjaa 24.3.2011 Matkailuilta Karjaa 24.3.2011 Mitä laatu on? Kokonaisvaltainen johtamismalli, joka kattaa kaikki yrityksen toiminnot strategisesta suunnittelusta asiakaspalveluun. 80 % systematiikkaa 20 % palveluasennetta

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto TEM/EIO nostaa keskusteluun yrityksille tärkeitä pullonkauloja ja luo edellytyksiä toimivalle toimintaympäristölle jossa yritykset voivat uudistua ja kasvaa. Tunnistamme

Lisätiedot

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Avoimuus ja strateginen hankintatoimi. BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa Sari Laari-Salmela

Avoimuus ja strateginen hankintatoimi. BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa Sari Laari-Salmela Avoimuus ja strateginen hankintatoimi BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa 27.9.2016 Sari Laari-Salmela Hankintamenettelyt strategisina käytäntöinä Millaisia hankintamenettelyjen/-

Lisätiedot

Verkostot ja strateginen kyvykkyys kilpailutekijänä

Verkostot ja strateginen kyvykkyys kilpailutekijänä Menestyksen eväät Kone- ja metallituoteteollisuus tuottavuusloikkaukseen yhteistyöllä Verkostot ja strateginen kyvykkyys kilpailutekijänä Liiketoimintasuhteen anatomia Jukka Vesalainen Vaasan yliopisto

Lisätiedot

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 6.4.2011 Keskittyminen lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppaan 2006 2011 Vähittäiskauppa Ruotsi Suomi Baltia Pohjoismaat ja Baltia

Lisätiedot

Strateginen johtaminen tässä ajassa. Henry-foorumi KTT Mikko Luoma, JTO 9.11.2010

Strateginen johtaminen tässä ajassa. Henry-foorumi KTT Mikko Luoma, JTO 9.11.2010 Strateginen johtaminen tässä ajassa Henry-foorumi KTT Mikko Luoma, JTO 9.11.2010 Strateginen johtaminen organisaation ohjaavana voimana Vakiintuneen johtamisajattelun ja -tutkimuksen mukaan strategia muodostaa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja

Lisätiedot

SHAPE & SHARE CRAMO OYJ

SHAPE & SHARE CRAMO OYJ SHAPE & SHARE CRAMO OYJ Varsinainen yhtiökokous 2018 Leif Gustafsson, toimitusjohtaja Helsinki, 28.3.2018 VAHVA ASEMA VUOKRAUS- MARKKINOILLA #2 Euroopassa #1 #2 Pohjoismaissa (Siirtokelpoiset tilat) in

Lisätiedot

SCALEUP-KASVUN KULMAKIVET

SCALEUP-KASVUN KULMAKIVET SCALEUP-KASVUN KULMAKIVET KASVUPOLKU KASVUAIHIOT TARKOITUS TÖRKEE LUPAUS YKKÖSKASVUHANKE ETAPPI Kasvuryhmässä käytetään tiettyjä käsitteitä ja työkaluja tukemaan kasvujohtajien matkaa kohti vuorenhuippua.

Lisätiedot

Tuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa. Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu

Tuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa. Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu Tuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu Usein Lainaa nyt 2 krt liikevaihto Tulikin tehtyä tuo robopihatto x120x2x365

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut.

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Lähinnä menestystä. Lähialueesi yritysten menestyksessä mukana jo 90 vuotta Pohjolan Osuuspankki on markkinajohtaja toimialueellaan henkilöasiakkaiden

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS TAMPERE-TALO

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS TAMPERE-TALO YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.12.2018 TAMPERE-TALO UUSI ALKU TOIMITUSJOHTAJA AKU VIKSTRÖM SUOMALAISEN YRITTÄJYYDEN SANKARITARINA n. 310 KASVUTARINA JATKUU 185,9 224,8 130,1 113,6 86,7 60,8 65,0 47,3 27,7

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

SOPRANO OYJ. Arto Tenhunen CEO COMMUNICATIONS DIGITAL & COMMERCE CONSULTING & TRAINING. www.soprano.fi

SOPRANO OYJ. Arto Tenhunen CEO COMMUNICATIONS DIGITAL & COMMERCE CONSULTING & TRAINING. www.soprano.fi SOPRANO OYJ Arto Tenhunen CEO COMMUNICATIONS DIGITAL & COMMERCE CONSULTING & TRAINING www.soprano.fi SOPRANO AVAINTIEDOT 2013 Pohjoismaiden johtava viestinnän ja tietoteknologian yhdistävä asiantuntijayritys

Lisätiedot