Opi melomaan -melonnan peruskurssin oppimateriaali
Alkusanat Onneksi olkoon uudesta hienosta harrastuksesta. Tuhansien järvien, jokien ja rannikkokilometrien maassa melonta on mitä luontevin liikuntamuoto. Kädessäsi on Suomen melonta- ja soutuliiton melonnan peruskurssin Opi melomaan -opas. Opasta ei ole tarkoitettu itseopiskelukurssiksi, vaan ohjattua harjoittelua täydentäväksi tukimateriaaliksi. Tällä oppaalla pyritään helpottamaan seuroissa tehtävää melonnan peruskoulutusta tarjoamalla käyttöön valmis opetusmateriaali. Opasta tehtäessä on käytetty hyväksi eri melontaseurojen aikaisemmin toimittamia koulutusmonisteita, seurojen koulutustoiminnasta saatua käytännön tietoa ja kirjoittajien omia melonta- ja koulutuskokemuksia. Tähän oppaaseen on koottu melontaan, vesillä liikkumiseen sekä melontakalustoon ja -varusteisiin liittyviä perusasioita. Toivomme, että melontaa aloitteleva löytää vastauksia moniin kysymyksiinsä ja voi näin välttää joitakin uuden harrastuksensa alkuhankaluuksista. Pyrimme tässä oppaassa painottamaan turvallisuutta, harkintaa ja omien kykyjen oikeaa arviointia. Melontakoulutuksen tavoitteena on tietojen ja taitojen lisäksi kehittää alusta asti turvallisen melonnan asenteita ja saada hyvän veneilytavan perinne jatkumaan vesiliikenteessä. 2
SISÄLLYSLUETTELO Alkusanat 2 Sisällysluettelo 3 Melonta Suomessa 4-5 Melonnan lajit 6-8 Melontakalusto ja -varusteet Kanoottityypit 9-11 Melat 12-13 Kaluston ja varusteiden käsittely 14-15 Melomaan Melonnan peruskurssin sisältösuositus 16-17 Ennen melontaa 18-19 Melontatekniikan perusteet Kanoottiin istuminen ja nousu, melonta-asento, melaote 20-21 Melominen eteen- ja taaksepäin 22-23 Kanootin ohjaaminen 23-26 Tuen ottaminen vedestä 26-27 Avokanootilla melominen 28-29 Kaatuminen 30-31 Rantautuminen luonnonrantaan 31-32 Kanootin ja varusteiden valinta 32-34 Melonta erilaisissa vesistöissä ja sääoloissa 34-38 Reitti, suunnistaminen ja kartat 38 Vesiliikenne melojan kannalta 38-40 Liikkuminen luonnossa 41 Melontaturvallisuus Kanootin varusteet 42-43 Melojan varusteet 44-46 Turvavarusteet 47 Hätävarusteet 48-49 Hätätilanteessa 49 Melonnan taustaorganisaatiot 50-51 Lopuksi 51 Melontaseurat 52 Oppaan on toimittanut Kai Lindqvist, Pekka Kuhan v. 2001 oppaan pohjalta. Materiaalin työstämiseen ovat osallistuneet useat melontakouluttajat. Piirroskuvitukset: Joonas Viuho (värikuvat), Miika Kuha, Tiina Rumpunen s. 48 Valokuvat: Kai Lindqvist, Veli-Matti Lehtonen (sivut 5, 45, 49), valmistajat Tämän oppaan on kustantanut Suomen melonta- ja soutuliitto ry Tekijänoikeudet tähän oppaaseen kuuluvat kustantajalle. ISBN978-952-67746 Toinen painos, Helsingissä 2013 3
Melonta Suomessa Melonnan historia ulottuu kauas ajan hämäriin. Ravinnon hankkimisen ja liikkumisen tarve sekä ihmisen uteliaisuus, kokeilunhalu ja kekseliäisyys ovat tuottaneet lukuisia erilaisiin vesistöihin soveltuvia ja teknisesti varsin erityyppisiä aluksia. Nykyaikaisen melontaharrastuksen peruskivet, kajakki ja avokanootti, ovat inuiittien ja intiaanien vuosisatojen kehitystyön tulosta. Suomessakin melottiin jo kivikaudella yksipuisia ruuhia eli haapioita yksilapaisilla meloilla. Suomessa Antti Chydenius kirjoitti amerikkalaisista tuohiveneistä 1700-luvun puolivälisä. Melontaharrastus alkoi puisten ruuhien ja veneiden maassamme vasta runsaat sata vuotta sitten. Helsingin Soutuklubilla oli melontaa ja kilpailuja jo 1880-luvun lopulla ja Mustialan maamiesopistossa rakennettiin kangaskanootteja 1884. Maamme ensimmäinen melontaseura Helsingfors Kanotklubb perustettiin 1925 ja melonnan keskusjärjestö Suomen Kanoottiliitto (SKaL) 1932. Vuonna 2011 Suomen Kanoottiliitto ja Suomen Soutuliitto yhdistyivät, perustettiin Suomen melonta- ja soutuliitto ry. Kilpamelonnan tähänastinen kirkkain huippu oli 1952 Helsingin olympialaisissa, kun melojiemme voittamista kuudesta mitalista peräti neljä oli kultaa. Harrasteena melonta yleistyy ja monipuolistuu jatkuvasti eikä huippua ole edes näkyvissä. Melontaja soutuliiton n. 150 jäsenseurassa on noin 11 000 rekisteröityä melojaa ja kaikkiaan melonnan harrastajia arvioidaan olevan Suomessa noin 80 000 ( vuonna 2011 ). 4 Suomen monipuoliset vesistöt ovat ihanteellinen ympäristö melonnalle. Järvi-, joki-, koski- ja kanavareitit sekä merenrantojen saaristo ja avomeri ovat vapaasti melottavissa ja rantautuminenkin on mahdollista jokamiehen oikeudella lähes missä tahansa. Monta tapaa meloa Melonta sopii kaikille. Se on hyvin erilaisten ja eri-ikäisten harrastus, joka palkitsee kohottamalla sekä henkistä että fyysistä kuntoa ja elämisen laatua. Melonta on ulkona luonnossa tapahtuvaa liikuntaa, jonka rasituksen ja keston jokainen voi valita itselleen sopivaksi. Vaihteluväliä on leppoisasta iltamelonnasta kiivastempoiseen ratakilpailuun, pitkäkestoisesta maratonmelonnasta freestyle-koskimelonnan akrobatiaan. Harrasteena melonta on monipuolinen. Piipahdus kanootilla omasta mökkirannasta muutaman kerran kesässä tai lähivesillä vietetty tyyni kesäilta ovat ensimmäisiä mielikuvia melonnasta ja monille myös muistoja omista kokemuksista. Meloja voi seurata lintujen arktista muuttoa merellä tai viettää viikon erämaassa ystävien seurassa. Muistiin jääviä elämyksiä ovat onnistumisen kokemukset kilparadoilla tai kutkuttavat selviytymisen tunteet vesimassojen keskellä koskessa. Palkitsevaa on myös itse rakennetun kanootin valmistuminen ja sen tekemisestä iloitseminen. Sulan veden kausi on yleensä Suomessa noin puolen vuoden mittainen, mutta saattaa etelärannikolla jatkua jopa läpi vuoden. Harrastemelojan kausi keskittyy yleensä kesän lämpimän veden jaksoon. Melojat harrastavat talvella usein muitakin liikunnan lajeja ja kuntoilua. Melontaseu-
rat järjestävät talvikaudella turvallisuus- ja tekniikaharjoittelua uimahalleissa. Joissain seuroissa järjestetään myös talviliikuntatapahtumia. Virkistysmelonta lähivesillä sopii jokaiselle. Reitin, matkan pituuden ja vauhdin voi valita käytettävissä olevan ajan ja mielialan mukaan. Kanootilla tai kajakilla liikkumalla pääsee tutustumaan luontoon ja sen vaihteluihin. Virkistysmelontaan sopivat kunto-, meri-, retki- tai avokanootit. Kuntomelonta on reipastempoista vesillä liikkumista, jonka tavoitteena on fyysisen kunnon ja suorituskyvyn parantaminen ja ylläpitäminen. Vesi elementtinä sopii hyvin kuntoliikuntaan, sillä suorituksen rasitusta voi säätää helposti nopeutta muuttamalla. Lajia harrastetaan varsinaisten kuntokajakkien lisäksi meri-, retki- tai avokanooteilla. Retkimelonta yhdistää melonnan ja retkeilyn. Melontaretki voi olla kestoltaan päivästä viikkoihin ja matkaakin saattaa kertyä kymmenistä satoihin kilometreihin. Kaikki vesistöt merestä jokiin ja järviin sopivat kohteiksi. Retkimelonta kehittää melonta-, retkeily- ja suunnistustaitoja sekä ryhmässä toimimista. Aluksena on tilava meri- retki- tai avokanootti. Kanootilla pääsee paikkoihin joihin muilla aluksilla ei pääse. 5
Melonnan lajit Retkimelonta - 188 880 järveä - 46 000 km rantaviivaa - tuhansia kilometrejä jokireittejä - avokanootilla tai kajakilla Ratamelonta ja maraton - suomalainen menestyslaji vuonna1952 - melonnan pikakiitäjät ja kestävyysurheilijat
Koskimelonta - slalom - freestyle - boatercross - koskisyöksy Kanoottipoolo - melonnan joukkuelaji - sulan veden jääkiekkoa 7
Ratamelonta on perinteinen kilpalaji aina Olympia- ja MM-tasolle asti. Laji vaatii kovaa ympärivuotista harjoittelua, nopeutta, kestävyyttä ja hyvää tasapainoa. Ratamelonnassa käytetään vain kansainvälisten sääntöjen määrittelemiä kilpakajakkeja ja avokanootteja. Maratonmelonta on kuntoa ja kestävyyttä vaativa kilpalaji. Kilpailut melotaan luonnon vesistöissä. Kanootit muistuttavat ratamelonnassa käytettäviä malleja, mutta niille ei ole määritelty vähimmäispainoa. Koskimelonta on jakautunut useiksi lajeiksi, joissa kilpaillaan Olympia- ja MM-tasoilla. Kilpalajit ovat: koskisyöksy, koskipujottelu eli slalom, freestyle sekä boatercross. Näistä koskislalom on olympialaji. Lisäksi koskimelontaa voi harrastaa myös koskessa puljaamalla tai koskenlaskuretkillä. Puljaamisella tarkoitetaan vapaamuotoista pyörittelyä kosken virroissa ja aalloissa. Koskimelonta kehittää kanootin hallintaa ja opettaa toimimaan virtaavan veden ehdoilla. Koskikajakkeja- ja kanootteja on kehitetty sekä muodon että materiaalien osalta eri lajeille sopiviksi. Kanoottipoolo on nopeutta, kajakin hallintaa ja joukkuepelin taitoja vaativa pallopeli. Pooloa pelataan uimahallissa tai kesällä vesistöissä. Poolossa käytetään ketteriä koskenlaskukajakkeja muistuttavia noin 3m mittaisia kajakkeja. Kanoottipoolon alkeita opettelemassa. Boatercross SM -mitalitaisto. Kanoottipurjehdus on laji, jossa on kansainvälisiä kilpailuja luokitelluilla aluksilla. Kilpakaluston mitat on määrätty säännöissä, mutta avokanootin tai ison kajakin voi jokainen halutessaan varustaa purjeella. Purjekanootteja 8
Melontakalusto ja -varusteet Kanoottityypit Kuntokajakki ja miehistökanootti yhteisellä retkellä. Kanootti, kajakki, avokanootti, kajakkikaksikko, inkkari, eskimokajakki... termejä on monia. Kanootti on yleisnimitys melottaville vesikulkuneuvoille. Kanootit jaetaan kahteen päätyyppiin; kaksilapaisilla meloilla melottaviin yleensä kannellisiin kajakkeihin ja yksilapaisilla meloilla melottaviin päältä avoimiin avokanootteihin. Koska melkein kaikki turvallisuusohjeet ja tekniikat koskevat kaikkia kajakki- ja kanoottityyppejä, tässä oppaassa käytetään yksinkertaisuuden vuoksi yleistermiä kanootti joka tarkoittaa kaikkia edellä mainittuja malleja. Jos on tarpeen, käytetään täsmällisempää termiä kajakki tai avokanootti. Kanootti on kehittynyt vuosisatojen kuluessa erilaisiin vesistöihin ja eri käyttötarkoituksiin parhaiten sopivaksi. Saatavilla olleet materiaalit ovat käyttötarkoituksen lisäksi ohjanneet ratkaisuja ja vaikuttaneet alusten muotoon. Kanootin uutta tulemista vauhdittivat modernit materiaalit, jotka sallivat kevyet ja lujat rakenteet ja halutut muodot. Rakennusmateriaaleina käytetyimpiä ovat lasikuitu, hiilikuitu, aramidikuidut kuten kevlar, erilaiset muoviseokset, alumiini ja puu. Nykyihminen on muuttanut nämä metsästyksen ja liikkumisen välttämättömät apuvälineet vapaa-ajan kilpailu- ja liikuntavälineeksi. Melonnasta on tullut harrastus. Samasta perusratkaisuista on muokattu lukemattomia eri tarkoituksiin sopivia kanoottimalleja. 9
Kajakki Yleismallinen avokanootti eli inkkari Avokanootti Sisävesien suojaisia Joki- ja järvireittejä kulkemiseen käyttäneet Amerikan intiaanit kehittivät avokanootin monipuoliseksi matka-, kalastus- ja metsästyskulkuneuvoksi. Kanootissa ei ole kantta, se on kajakkia leveämpi ja sitä melotaan yksilapaisella melalla. Avokanootti on tavallisimmin noin viisimetrinen kahden melottava ja suhteellisen tukeva, mutta on olemassa myös suuria miehistökanootteja, joihin mahtuu jopa 6-8 henkeä. Yksin melottavat kanootit ovat lyhyempiä ja kevyempiä. Avokanootti sopii monipuoliseen vesillä liikkumiseen: retkeilyyn, kalastukseen ja koskenlaskuun. Inkkari onkin monelle ensimmäinen kosketus melontaan. Avokanootissa ei ole mitään ohjauslaitteita tai liikkuvia osia. Perusrakenne on säilynyt muuttumattomana vuosisatoja. Monipuolisuus ja yksinkertaisuus ovat avokanootin suosion perustana. Avokanootilla meloessa voi tuntea suoran yhteyden historiaan. Avokanootti on vasta-alkajalle yleensä mieluisampi retkeilyväline kuin umpinainen kajakki. Avokanootissa ensikertalaiselle ei tule suljetun paikan kammoa. Taitajan käsissä avokanootti on mitä monipuolisin melontaväline. Avomerellä kovissa olosuhteissa liikkuneet inuiitit kehittivät kajakin apuvälineeksi pyyntiretkilleen ja liikkumiseensa. Umpinainen rakenne ja sulava muoto mahdollistivat liikkumisen kylmällä, myrskyävällä merellä. Myös kajakin perusrakenne on säilynyt muuttumattomana vuosisatoja, mutta siitä on viime vuosikymmeninä kehitetty lukuisia muunnelmia. Merikajakissa yhdistyvät nykyaikaiset materiaalit ja perinteinen muotoilu. Merikajakit ovat lähimpänä alkuperäistä eskimomallia. Ne ovat yleensä yksin melottavia ja sopivat tuulessa ja aallokossa liikkumiseen. Vesitiiviit laipiot ja kansinarut lisäävät turvallisuutta. Pohjan keskiosassa on yleensä melko tasainen, loiva V- tai U- muoto, ja roikkuu hiukan keulaa ja perää matalammalla. Nämä ominaisuudet helpottavat kajakin ohjaamista. Kansi, etenkin takakansi on matala. Tämä helpottaa kajakin käsittelyä tuulisissa olosuhteissa. Keulan ja perän jyrkkä V-muoto tuo suuntavakavuutta. Joissakin malleista suuntavakavuutta lisätään kajakkiin rakennetun peräevän avulla. Merikajakkia ohjataan melavedoilla, kallistamalla ja joissain malleissa myös peräsimellä. Nykyaikainen merikajakki on toiminnallisen suunnittelun huipputuote, jossa on yhdistetty perinteitä ja uusia ideoita sekä materiaaleja. Merikajakissa yhdistyvät ristiriitaiset ominaisuudet, suuntavakavuus, ketteryys, kantavuus - käsiteltävyys, keveys - kestävyys. 10
Retkikajakit ovat yhden-, kahden, joskus jopa kolmen melottavia. Ne ovat vakaita ja tilavia, pohjiltaan melko tasaisia kajakkeja. Kannessa olevat luukut helpottavat lastaamista. Jotkut retkikajakit on suunniteltu merikajakin pohjalta tilavuutta lisäämällä. Toiset taas sopivat paremmin rauhallisempiin, joki- ja järviolosuhteisiin. Ohjaamista varten on peräsin tai ainakin suuntavakavuutta lisäävä evä. Retkikajakki on suunniteltu melottavaksi lastattuna. Tyhjä retkikajakki voi olla hankala melottava etenkin tuulessa. Kajakkikaksikko sopii hyvin retkeilyyn. Nykyaikainen freestyle- eli temppukajakki on lyhyt, leveä ja tasapohjainen. Koskikajakit ovat yleensä yksin melottavia, helposti melalla ohjattavia tasa- tai pyöreäpohjaisia kajakkeja. Eri koskimelonnan lajeihin, kuten kanoottipujoteluun eli slalomiin ja koskisyöksyyn, on kehitetty toisistaan poikkeavia kajakkityyppejä. Nykyaikainen freestyle- eli temppukajakki on lyhyt, leveä ja tasapohjainen. Kilpakajakkiyksikkö K1 Kilpakajakit ovat 1-, 2- tai 4-aukkoisia, eli 1-, 2- tai 4 melottavia, pitkän vesilinjan ansiosta nopeita ja U-muotoisen pohjan takia myös kiikkeriä kajakkeja. Varpailla liikuteltava n.s. pinnaohjaus on kytketty kajakin pohjan alla olevaan pohjaperäsimeen. Koskislalomkajakin litteä muoto ja terävät reunat mahdollistavat tiukat käännökset. Poolokajakit ovat melalla ohjattavia suhteellisen lyhyitä, ketteriä ja melko tasapohjaisia kajakkeja. Kuntokajakki on kilpakajakkia leveämpi. Kuntokajakit ovat 1- tai 2-aukkoisia keveitä ja melko nopeita, mutta myös meri- ja retkikajakkeja kiikkerämpiä sekä pohjaltaan näitä enemmän U-muotoisia kajakkeja. Ohjaamiseen on ulko- tai pohjaperäsin. Kevyt kisapoolo on ketterä käsiteltävä 11
Surfski on kehitetty valtameriolosuhteisiin. Surfskin ns. sit-on-top rakenne on umpinainen. Meloja istuu kajakin päällä olevassa syvennyksessä. Surfski -kajakki on pitkä ja kapea. Kilpa ja kuntomelojat käyttävät ns. lusikkameloja. Melan lusikkamaisella lavalla pyritään parantamaan melavedon tehokkuutta. Melat Kajakkeja melotaan yleensä kaksilapaisilla meloilla, avokanootteja yksilapaisilla. Suoravartisten ja suoralapaisten kajakkimelojen rinnalle on markkinoille tullut mutkavartisia ja lavoiltaan muotoiltuja meloja. Nykyään nämä ovat symmetrisiä suoravartisia meloja suositumpia. Kaksilapaisessa melassa lapatasot ovat toisiinsa nähden yleensä 30-80 asteen kulmassa. Freestylemelonnassa käytetään pienempiä lapakulmia kuin muissa melontalajeissa. Retki-, kunto ja ratamelonnassa käytetään 60-80 asteen meloja. Melan pituus on koskimelonnassa yleensä 190 200cm ja muussa melonnassa 200 220cm. Sopiva melan pituus ja lapakulma ovat paljon keskusteltuja aiheita. Sopiva mela löytyy kokeilemalla ja kokeneempien vinkkejä kuuntelemalla. Koskimelat ovat lyhyitä ja kestäviä Huippumelan tunnukset: hiilikuitu, viistetyt vaahtoydinlavat ja taivutettu ergovarsi. 12
Nykyään käytettävien kaksilapaisten melojen lavat ovat muodoltaan yleensä epäsymmetriset. Melan alareuna on viistetty jolloin mela uppoaa tasaisemmin veteen. Koskimelat ovat lyhyitä ja vahvoja. Koskimelonnassa ja poolossa käytetään jonkinverran meloja, joiden lavat ovat symmetriset. Valmistusmateriaaleina ovat, lasikuitu, hiilikuitu, puu, alumiini ja muovi. Grönlantilaistyylinen merimela kajakkimelontaan on pitkä ja kapea. Taivutetulla melan varrella saadaan tehoa eteenpäin melontaan ja ergonomiaa otteeseen Yksilapaisia avokanoottimeloja on myös monen muotoisia ja pituisia perusrakenteen pysyessä kuitenkin samana. Pidempi ja kapealapaisempi mela soveltuu avoimille vesialueille ja lyhyt ja leveälapainen taas virtaan ja koskiin. Valmistusmateriaalit ovat samoja kuin kajakkimeloissakin. Monet melojat käyttävät mielellään kauniisti muotoiltuja puumeloja. Mela on melojan tärkein työkalu, ystävä josta josta ei halua luopua. 13
Kevyt ratakanootti kulkee olallakin. Kaluston ja varusteiden käsittely Kanootti on suunniteltu vesillä liikkumiseen. Maissa olevaa kanoottia on käsiteltävä varoen. Pohjan alle jäävä kivi tai oksa voi aiheuttaa pistekuorman, joka murtaa kanootin. Maalla olevaan kanoottiin ei saa mennä istumaan, ellei ole täysin varma alustan kelvollisuudesta. Koskikajakit on suunniteltu rakenteellisesti kestävämmiksi, mutta huolellinen käsittely pidentää niidenkin käyttöikää. Kanootin keulassa ja perässä ovat kantokahvat tai -lenkit ja monissa kajakeissa on myös kansinarut. Ne eivät välttämättä ole tarkoitettu kanootin kantamiseen. Narut kestävät kyllä tyhjän kanootin painon, mutta saattavat katketa lastatun kajakin painosta. Lastatun kanootin kantaminen varsinkin maastossa vaatii voiman lisäksi varovaisuutta. Paras tapa kantaa kanoottia yhdessä melontakumppanin kanssa on ottaa tukeva ote keulan ja perän ympäriltä. Kevyen yksikön voi myös nostaa keskiaukon kohdalta tasapainottaen. Useimmat kanootit eivät kestä maata pitkin vetämistä, vaan kolhiintuvat ja naarmuuntuvat. Koskikajakkien kahvat kestävät kantamista ja kajakit kestävät jonkin verran myös maata pitkin vetämistä. Kanootteja kuljetetaan sopiviin melontakohteisiin auton katolla tai peräkärryllä. Kummassakin kuljetustavassa on oleellista riittävä kiinnitys, joka tarkastetaan sopivin välein matkan aikana. Erilliset kanoottitelineet ovat tarpeen sekä auton katolle että peräkärryyn. Sitomiseen käytetään mieluummin soljellisia hihnoja kuin narua. 14
Naru löystyy matkan aikana eikä se vedä varmuudessa lähellekään vertojaan hihnoille. Lainlaatijan kuljetusta koskevia määräyksiä on noudatettava. Auton sallittua kattokuormaa ei saa ylittää. Kuorma saa ulottua edestä enintään yhden metrin ja takaa enintään kaksi metriä ajoneuvon uloimman osan ulkopuolelle. Kuorma on merkittävä, kun se edessä yltää auton korin ulkopuolelle tai takana yli metrin auton korin ulkopuolelle. Merkintään käytetään vähintään punaista tai punakeltaista lippua. Pimeällä kuorma merkitään edessä valkoisella valolla ja heijastimella, takana punaisella valolla ja heijastimella. Kanoottia ei saa jättää vesirajaan ilman valvontaa. Veteen jätetty kanootti liikkuu aallokon mukana ja voi mennä rikki hakkautuessaan rantakiviin. Vesirajaan jätetty kanootti voi myös karata kokonaan. Tyhjänä kanootti on kevyt ja sillä on iso tuulipinta. Tuuli voi siirtää kanoottia maallakin ja jopa pudottaa sen telineiltä. Kanooteihin on syytä laittaa omistajansa/haltijan yhteystiedot turhien hälytysten takia. Ajelehtimassa oleva taikka löytynyt väline yhteystietoineen välttää monia turhia etsintäoperaatioita. Näinkin voi melontaretkellä käydä Perushuolto Aina käytön jälkeen kanootti kuivataan ja tarkastetaan sisältä ja ulkoa. On epäkohteliasta jättää seuraavalle melojalle märkä, likainen tai viallinen kanootti. Kuivauksen yhteydessä tarkastetaan kanootin kunto. Kanoottiin tulleet murtumat ja syvät naarmut on korjattava välittömästi. Myös kelluntaliivit, aukkopeitot ja muut varusteet puhdistetaan ja asetetaan paikoilleen kuivumaan. Merivedestä varusteisiin kuivunut suola huuhdellaan makealla vedellä. Märiksi jätettyinä varusteet homehtuvat nopeasti. Varusteita ei saisi jättää suoraan auringonvaloon. Aurinko haurastuttaa useimmat muovirakenteet ja haalistaa värit. 15
Melomaan Melonnan peruskurssin sisältösuositus Melontaseurat noudattavat peruskursseillaan samaa Suomen melonta- ja soutuliiton Melonnan peruskurssin sisältösuositusta. Melonnan peruskurssi takaa yhteiset perusvalmiudet melontaharastuksen aloittamiseen. Tavoitteena on, että kurssin suorittanut oppilas voi jatkaa harjoittelua omatoimisesti tai seuran ohjatuissa melontatapahtumissa. Lähes kaikki melontaseurat vaativat Melonnan peruskurssin suoritamista ennen seuraan liittymistä. Kurssitodistus kannattaa siis säästää. Muut tahot, esimerkiksi yrittäjät voivat halutessaan noudattaa. tätä suositusta. Kurssisisältö pitää näkyä todistuksessa. Kukin seura voi lisätä muita osioita omien vesiolosuhteidensa, kalustonsa ja toimintansa mukaan. Kurssi voidaan suorittaa, retki-, meri- tai koskikajakilla tai avokanootilla. Kurssin kesto on vähintään 10 tuntia ainakin kahdelle päivälle jaettuna. Pääosa ajasta käytetään melontataitoharjoitteluun. Kurssin sisältö vastaa Euro Paddle Pass EPP1 Yellow Paddle -taitotestiä. Joidenkin seurojen ja yritysten kursseilta on mahdollista saada myös EPP1 -todistus. Tämä todistus on käytössä Ranskassa, Irlannissa, Iso-Britaniassa, Sloveniassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Saatat tarvita sitä esimerkiksi Tanskassa kajakkia vuokratessasi. Kannattaa siis pitää todistus mukana Euroopassa matkustaessa. Taidot (painotus eteenpäinmelonnan harjoittelussa) Kajakkiin/kanoottiin meno ja kajakista/kanootista poistuminen laituriin ja luonnonrantaan Kajakissa aukkopeitteen kiinnitys ja avaus Hyvä melonta-asento, tasapainon pitäminen ja rentous Eteenpäin melonta Taaksepäin melonta Pysäytys Sivuttainmelonta ainakin yhdellä tapaa Tuen ottaminen vedestä Kajakin/kanootin ohjailu ja kääntäminen melanvedoilla, peräsimellä nostoevällä, painonsiirrolla, melan käyttö peräsimenä Kanootin/kajakin kaataminen, pelastautuminen avustettuna takaisin kanoottiin tai kajakkiin Lauttaan meno vesillä ja siitä irrottautuminen Osata käyttää peräsimiä, nostoeviä, säätää jalkatuet Tehdä kanootin turvatarkastus ennen vesille menoa, erityisesti kellukkeet Oppia kaluston asianmukainen käsittely, huolto sekä hyvät kantotavat 16
Tiedot Turvajärjestelyt Perustiedot melonnasta ja välineistä, niiden säädöistä ja valinnasta Olosuhteiden mukainen vaatetus ja varavaatetus Varusteet: kanootit, liivit, aukkopeitteet, melat, kellukkeet kanooteissa ja kajakeissa, kypärät Turvallisuustietous ja ymmärrys: Omien voimien ja kykyjen arviointi suhteessa olosuhteisiin Tieto melomaan lähdöstä maihin (vajakirja, henkilö..) Ryhmässä melominen: ryhmäkuri ja kommunikaatio Tuuli, aallot, virta, sää Muu vesiliikenne, veneväylät Olosuhteiden kuten virtaavan veden ja merialueiden erilaisuus Kalustolle ja olosuhteisiin sopivat pelastustavat Ravinto ja neste Hypotermia miten ennalta ehkäistä, sekä lyhyet hoito-ohjeet Jokamiehenoikeudet, missä saa/ei saa meloa tai rantautua, sekä ympäristötietoisuus Seuratoiminnan ja melontamuotojen esittely. Esimerkiksi rata-, koski-, retkimelonta Ohjaajien riittävä lukumäärä (1:5), kuitenkin vähintään melonnan turvaohjeen mukaisesti (yksi ohjaaja 10 kanoottia tai 16 melojaa kohden) Ohjaajien riittävät taidot. Kurssin vastuuvetäjällä Melonta- ja soutuliiton opas- ohjaaja- tai vastaavan tason koulutus tai pätevyys. Harjoittelu suojaisilla vesialueilla Kurssilaisten uimataidon varmistus Tajunnan tai tasapainon menetystä aiheuttavista sairauksista pyydetään kertomaan ohjaajille etukäteen Kalusto- ja varustevaatimukset Melonnan turvaohjeen mukaisesti Kommunikointi vesillä sekä ryhmän että ohjaajien kesken puhe-etäisyydellä. Pilli- ja melamerkit sovittava. Näkyvyys ja ohjaajien erottaminen esim. liivien avulla Turvavälineet: puhelin, hinausköysi, ensiapuvälineet ohjaajilla sekä niiden käyttötaito Pelastussuunnitelma ja riskianalyysi joista annettava ja kerrottava tiivistellmä osallistujille Turvavene, jos tarpeen Järjestelyissä noudatetaan Melonnan turvaohjetta 17
Melomaan Kanootti vesille, tästä se lähtee... Ensimmäiset melanvedot Melonnan perusideana on liikkua melan avulla vedessä kanootilla. Tämä onnistuu, kun meloja: Pysyy tasapainossa Pystyy melalla liikuttamaan kanoottia eteenpäin Pystyy ohjaamaan kanoottia haluttuun suuntaan Jokaisen melojan on opittava ensin nämä perustaidot ja vasta sen jälkeen voi keskittyä melonnan eri lajien opetteluun ja vaikkapa näyttävien suoritusten hiontaan. Kanootti voi tuntua alussa kiikkerältä ja pelottavaltakin. Rennon päättäväinen asenne on paras tapa aloittaa melonta. Kiikkeryyteen tottuu nopeasti ja kajakin hallinta kehittyy ensimmäisillä melontakilometreillä pikavauhtia. Kohtuullisen melontataidon saavuttaa yleensä muutamassa tunnissa, mutta mestariksi voi tulla vain vuosien määrätietoisella harjoittelulla. On erittäin tärkeää aloittaa melonta kokeneemman melojan ohjauksessa. Näin oikeat tekniikat tulevat heti tutuiksi ja monelta alkuhankaluudelta vältytään. Osallistuminen melontaseuran melonnan peruskurssille on paras tapa aloittaa uusi harrastus. 18
Ennen melontaa Alkoholi ja huumaavat aineet eivät sovi melontaan, sillä ne heikentävät harkintakykyjä ja tasapainoa. Lääkitys, joka ei sovi autoa ajavalle ei sovi myöskään melojalle. Ennen kajakkiin istumista on varmistettava kajakin kunto ja istuimen oikea etäisyys ohjaimista tai jalkatuista. Etäisyyden säätäminen tehdään istuinta tai jalkatukia liikuttamalla. Säätötapoja on monia ja ainakin oman tai suosikkikajakin säätäminen kannattaa opetella. Hyvässä melontaasennossa istutaan jalat hieman koukussa selkä suorana. Kanootin on oltava ehyt ja ohjainlaitteiden on oltava kunnossa. Kanootin on kelluttava vedellä täytettynäkin vaaka-asennossa ja kellutettava 100N jokaista melojaa kohti. Ennen melontaa tarkistetaan aina myös kellukkeiden olemassaolo ja niiden kunto sekä varmistetaan, että kansiluukut ovat kiinni. Aukkopeitto valitaan kajakin aukon mukaan ja se säädetään sekä aukkoon että vyötärölle sopivaksi. Neopreenisiä aukkopeitteitä ei voi säätää vaan on valittava sopivan kokoinen peite kajakin aukon ja melojan vyötärön mukaan. Noepreenistä aukkopeittoa voi olla vaikea avata. Sen käyttämistä on siksi harjoiteltava ensin kokeneemman melojan ohjauksessa. Kelluntaliivin koko määräytyy melojan koon ja painon mukaan. Liivi puetaan päälle jo rannalla. Liivin pitää istua päällä napakasti, se ei saa nousta veteen jouduttaessa pään yli. Liivi kiristetään kunnolla tai käytetään haararemmillä varustettua liiviä. Melontatekniikan perusteet Kanoottiin meno laiturilta, istuminen ja nousu kanootista laiturille Kanoottiin meno ja sieltä poistuminen on yleensä vaikein osa melonnan harjoittelua. Tapoja on monia, mutta yhteistä kaikille on painopisteen pitäminen laiturin puolella. Laiturista poispäin nojaaminen aiheuttaa yleensä kaatumisen. Kaksikkoon (kaksiaukkoinen kajakki) asetutaan vuorotellen. Toinen avustaa, tukee kanoottia ja odottaa rauhassa, kunnes toinen on kunnolla istumassa, kiinnittänyt aukkopeittonsa ja ottanut melansa. Avokanoottiin mentäessä astutaan pohjalle keskilinjalle ja istutaan rauhallisesti penkille. Kanootin reunoista ei saa ottaa tukea. Takameloja menee kanoottiin ensin. Samalla takameloja tukee kanoottia ja pitää sen kiinni laiturissa. Melat voivat olla kanootissa odottamassa. Laiturin korkeudesta riippuen kanoottiin voi mennä tai siitä poistua istumalla ensin laiturin reunalle. 19
Kajakkiyksikköön istuminen Kajakki laitetaan veteen mieluummin tuulen yläpuolelle. Nostetaan aukkopeitta takapuolen alta. Istutaan laiturille jalat kohti keulaa laiturin suuntaisesti ja otetaan kädellä istuinaukon keskilinjasta etu tai takareunasta kiinni. Toinen käsi on laiturilla vartalon kohdalla. Laitetaan jalat keskilinjan molemmin puolin kajakkiin sitten käsillä ja jaloilla nostetaan takamus penkille suoraan tai takakannen kautta jos melotaan pieniaukkoisella kajakilla. Mela oli poikittain kajakin päällä aukon edessä tai laiturilla käden ulottuvissa. Kiinnitetään aukkopeitto takaa alkaen niin, että etureunan lenkki jää näkyviin.kokeillaan kajakin kiikkeryys ja istuinasennon mukavuus keinuttamalla kajakkia laiturista kädellä tukien. Otetaan mela käteen ja työnnetään kajakki kevyesti kädellä irti laiturista. Pois tulossa toinen jalka vedetään koukkuun mahdollisimman lähelle takamusta ja noustaan laiturille suoraan tai takakannen kautta kädellä laiturista tukien. Istuma-asento, tasapaino, melaote Hyvä istuma-asento on kaiken melonnan perusta. Melottaessa istutaan ryhdikkäästi selkä suorana, mutta luontevasti ja rennosti. Jalat ovat hieman koukussa päkiät jalkatuilla, paino tasaisesti lantioluilla, selkä irti aukon takareunasta ja pää ylväästi pystyssä. On tärkeätä pitää kaiken aikaa meloessa ryhdikäs, mutta rento melonta-asento. Paino pidetään laiturin puolella. Selkää ei saa päästää putoamaan kaarelle -ei eteen eikä taakse. Taaksepäin ei saa nojata eikä sivulle saa roikkua. Selkänoja ei nimestään huolimatta ole kanootissa nojaamista varten, ristiselkä ainoastaan koskettaa kevyesti sitä. Poikkeuksena vaativa koskimelonta jossa meloja kiristetään tiiviisti jalkatukien ja selkänojan väliin. Asento on koskikajakissa kuitenkin yhtä ryhdikäs kuin muissakin kajakkityypeissä. Kunto-, retki- ja merikajakkia voi yleensä meloa polvet yhdessä. Tällöin jalkoja ei tueta kannen alle. Monet melojat suosivat tätä tyyliä. Eteenpäinmelontaan saa näin paremmin tehoa, mutta kajakkia on vaikeampi hallita kovassa tuulessa ja aallokossa. Koski- ja poolokajakeissa sekä useimmissa merikajakeissa polvet tuetaan kajakin kannen alle tai istuinaukon reunassa olevien tukien taakse. Jalat ovat tällöin enem- 20
män tai vähemän samakko- tai salmiakkiasennossa. Eteenpäinmelonta ei ole yhtä tehokasta tässä asennossa, mutta kajakkia on helpompi hallita kovassa aallokossa ja koskessa. Myös eskimokäännös onnistuu, kun meloja on tuettu kunnolla kajkkiiinsa. Perusmelonnassa pää pysyy yleensä paikoillaan ja ylävartalo kajakin päällä. Aallot voivat keinuttaa kanoottia melojan alla mutta malojan painopiste, pää ja ylävartalo pysyvät kanootin keskilinjalla. Tällöin painopiste pysyy kanootin päällä eikä kanootti pääse kaatumaan. Kanootin keikuttelua voi kokeilla ensin laiturista kiinni pitäen ja sitten vesillä. Muista että ylävartalo ei saa huojua. Vain kanootti keinuu, ei meloja. melojan tyyliin ja kokoon nähden sopiva, tulee melan kierto hyvin luontevasti osaksi sujuvaa melontaliikettä. Melaote on mieluummin löysä kuin tiukasti puristava. Ojentavan käden otetta löysätään ja sormia lepuutetaan työnnön aikana. Melontaotetta ei muuteta melonnan missään vaiheessa esim. Taaksepäin melottaessa melaa ei pyöräytetä ympäri, vaan taaksepäin melonta tapahtuu melan takapuolella. Ote melasta Riittävän leveä melaote helpottaa melomista, liian kapea ote tekee melomisen tehottomaksi ja raskaaksi. Ote on parin nyrkin verran hartialeveyttä suurempi. Sopiva oteleveys löytyy kokeilemalla ja kokeneempien opastuksella. Otteen pitää olla symmetrinen, molemmat kädet yhtä kaukana lavoista, eikä mela saa liukua sivuttain melonnan aikana. Jos melan lapa on epäsymmetrinen, niin lavan pitempi reuna on ylhäällä lyhyempi vettä kohti. Oikean käden ote melan varresta on kiinteä. Oikea käsi kääntää tai kiertää melaa ja vasemman käden ote sallii kierron. Myös vasenkätisten kannattaa kokeilla oikean käden kääntöä ja opetella mieluummin se, vaikka vasemman käden melojakin on olemassa. Kiertoliikkeellä saadaan kumpikin melan lapa veteen oikeassa asennossa, sillä melan lavat ovat ristissä tai kulmassa toisiinsa nähden. Jos mela on kajakkiin, Melaote on sopivan levyinen, kun kyynärpäät muodostavat 80-90 kulman. 21
Melominen eteenpäin Tehokas eteenpäinmelontatekniikka on vaikea, mutta tärkeä taito. Pidempiä retkiä ei huonolla tekniikalla pysty tekemään.kun tekniikka on kunnossa, lyhyemmätkin iltalenkit tuntuvat leppoisammilta ja matka taittuu joutuisammin. On parempi nähdä alussa vähän vaivaa ja opetella heti kunnollinen tekniikka kuin yrittää jälkikäteen korjailla opittuja virheitä. Melonta näyttää yksinkertaiselta mutta on itse asiassa hyvin vaativa taito. Harvalla kokeneellakaan melojalla on täydellisen sujuva ja taloudellinen tekniikka. Tehokas melonta lähtee melonta-asennosta. Ryhdikäs asento on lähtökohta. Vartalo ei huoju eikä nyökyttele, ainoastaan kiertyy. Pää pysyy paikallaan. Alussa auttaa, jos katseen suuntaa horisonttiin ja koettaa pitää pään paikoillaan. Tämä auttaa pitämään kanootin tasapainossa, pitää asennon ryhdikkäänä ja estää ylävartalon tarpeettoman huojumisen. Melonnassa voiman tuottamiseen käytetään koko vartaloa. Pelkästään käsivarsia käyttävä melontatyyli on raskas ja väsyttävä. Voima lähtee jaloista asti ja siinä käytetään hyväksi vartalon kaikkia lihaksia. Ponnistus alkaa jaloista ja jatkuu vartalon kiertona, yhtenä jatkuvana liikkeenä. Mela painetaan veteen noin varpaiden tasalta ja nostetaan ylös suunnilleen kyljen kohdalla. On tärkeää upottaa melan lapa kerralla reippaasti veteen. Vetävä käsi on vedon alussa aivan suorana. Vetävän käden puoleinen jalka ponnistaa lisävoimaa ja painuu jalkatukea vasten samalla kun vartalo kiertyy vedon puolelle. Vedon kanssa samanaikaiseti tapahtuu vastakkaisella puolella käden ojennus, joka tehostaa vedon vaikutusta ja vie melan toisen lavan valmiiksi seuraavaa vetoa varten. Vetävä, alakäsi käsi pysyy suorana tai koukistuu korkeintaan hieman vedon loppua kohti. Yläkäsi käsi toimii tukipisteenä jonka avulla voima välittyy melaan. Yläkäden ranne ei saa taipua mutkalle eikä käsi saa painua vedon loppuvaiheessa alas. Kyynärpää pyritään pitämään lähes olkapään tasolla. Kylkeen painuva yläkäden kyynärpää tai sukeltava yläkäden nyrkki ovat merkkejä tehottomasta melonnasta. Taipuva ranne taas enteilee jännetupin tulehdusta. Ojentavan käden otetta melan varresta voi löysätä, sormet avautuvat hieman. Kokenut meloja ei purista melan varresta, vaan mela keikkuu löysästi peukalon hangassa. On tärkeää, että molemmat ranteet pysyvät suorina melonnan aikana. Melontaliike on rytmikäs ja sitä suorittavat lihakset rentoutuvat välillä ojentuessaan. Vetoon valmistuva käsi ojentuu suoraksi noin melojan ohimon tai rinnan korkeudella, vartalo kiertyy vedon puolelle. Vartalo todella vain kiertyy vedon suuntaan, se ei kallistu eteenpäin. Jalat polkevat rytmikkäästi vetävän puolen jalka ponnistaa jalkatukea vasten samalla kun ojentavan puolen jalka löysää painetta. 22
Pysähtyminen ja peruuttaminen Kanootissa ei ole jarrupoljinta. Kanootti pysähtyy itsestään veden vastuksen vaikutuksesta. Liikettä voidaan hidastaa ja pysähtymistä nopeuttaa vedessä paikallaan pidettävällä melalla. Nopein keino pysäyttää liikkuva kanootti on meloa liikesuuntaa vastaan. Eteenpäin liikkuva kanootti pysäytetään melomalla taaksepäin ja peruuttava kanootti melomalla eteenpäin. Taaksepäin melotaan yleensä varsin lyhyitä matkoja, etupäässä kajakkia käännettäessä tai peruutettaessa sellaisesta paikasta, missä ei voida kääntyä. Taaksepäin melottaessa ojentavan ja vetävän käden roolit muuttuvat. Melaa ei käännetä ympäri, vaan ote säilyy. Kanootin ohjaaminen Erityyppiset kajakit voivat käyttäytyä vedessä hyvinkin eri tavalla. Moderni koskikajakki pyörähtää helposti 180 yhdellä melanvedolla. Aloittelijalla ongelmana onkin usein suunnassa pysyminen ei kääntyminen. Lastattu retkikajakki on suuntavakaa ja ongelmana voi olla kääntäminen haluttuun suuntaan. Avokanootissa melojia on yleensä kaksi, joilla on ohjaamisessa erilaiset roolit. Melontatekniikka pitää tämän vuoksi sovittaa melottavan kanootin mukaan. Ratamelontatyyli on hiottu kuljettamaan kanoottia mahdollisimman nopeasti 23
Kääntyminen Tapoja on useita. Kanoottia voidaan kääntää melavedoilla, peräsimellä tai kanttaamalla eli kallistamalla kajakkia. Peräsimellä varustettu kanootti voi tuntua helpolta ratkaisulta. Kannattaa kuitenkin opetella ensin melomaan peräsimettömällä kanootilla. Tällöin melontatekniikka kehittyy monipuolisemmaksi ja peräsimen mahdollisesti rikkoutuessa meloja ei joudu kokonaan tuulen armoille. Kokemuksen karttuessa voi siirtyä pesäsimellä varustettuun kanoottiin. Kaariveto Yleisin ja helpoiten opeteltava ohjaustapa on kaariveto. Kaarivedossa melan tekee ulkokaarteen puolella laajan puoliympyrän muotoisen vedon. Veto voi olla voimakas puoliympyrä tai vain vähän voimakkaampi normaaliveto. Samalta puolelta voidaan tehdä useita peräkkäisiä kaarivetoja tai sovittaa eteenpäinmelontaan pari voimakkaampaa vetoa toiselta puolelta. Kaarivetoa voi käyttää liikkeessä tai paikoillaan, eteen tai taaksepäin. Taakaa eteen tehty kaariveto kääntää kanoottia tehokkaasti, mutta jarruttaa kanootin vauhtia, eli kuluttaa matkamelonnassa tarpeettomasti energiaa kun kanootti on kiihdytettävä uudelleen. Mela peräsimenä Liikkeessä olevaa kanoottia voi kääntää käyttämällä melaa peräsimenä. Mela painetaan veteen kanootin takana lähellä kanoottia. Lapa on suorassa siten että se ei jarruta. Painetaan lapaa kanootista ulospäin jolloin kanootti kääntyy melan suuntaan. Melaperäsin toimii parhaiten kun kanootti on hyvässä vauhdissa. Paikallaan olevaan kanoottiin vaikutus on vähäinen. Kanttaaminen Peräsimettömiä kajakkeja voidaan ohjata kallistamalla tai oikeammin kanttaamalla. Liikkuvan kanootin kallistaminen vasemmalle kääntää keulaa oikealle ja päinvastoin. Kanttaus tehdään lantiolla. Meloja ei saa nojata kanootissa. Vain kajakki kallistuu, vartalo pysyy pystyssä ja melojan painopiste kajakin päällä. Kanttaamalla ohjaaminen mahdollistaa tehokkaan eteenpäinmelonnan myös käännöksissä. Melaperäsin Kaarivedossa mela tekee laajan kaaren 24
Peräsin Ohjauksessa käytettävä peräsin on joko kajakin peräosan alapuolella oleva alaperäsin tai kajakin jatkeena oleva ulkoperäsin. Alaperäsin on rakenteeltaan kiinteä ja tehokas, mutta se tarttuu helposti vedessä oleviin esteisiin, kuten verkkoihin. Ulkoperäsin on rakenteeltaan sellainen, että se nousee ylös esteen kohdatessaan. Ulkoperäsimen voi myös nostaa ylös ja lukita yläasentoon rantauduttaessa ja kajakkia siirrettäessä. Peräsintä liikuttava ohjain on kajakin sisällä ja se on liitetty vaijereilla tai narulla peräsimeen. Kilpa- ja kuntokajakeissa on pinnaohjain. Pinnaa siirretään varpailla sille puolelle, jonne kajakin halutaan kääntyvän. Retkikajakeissa on yleisin poljinohjain. Ohjausliike saadaan aikaan painamalla sen puolen poljinta, jonne kajakin halutaan kääntyvän. Joissain kajakeissa peräsin on kuitenkin kytketty ristiin, jolloin ohjaus toimiikin päinvastoin. Liikkeessä olevan kajakin ohjaaminen kannattaa tehdä pieninä korjauksina. Ohjausliikkeen jälkeen kanootti jatkaa vielä kääntymistään ja oikean suunnan saamiseksi tarvitaan usein käännöksen jälkeen pieni vastakkaissuuntainen korjaus. Poljinperäsin Muut tekniikat Kanootin ohjaamiseen on muitakin tekniikoita, mutta edellä esitellyillä pääsee hyvin alkuun. Etenkin koskimelojilla ja kokeneilla meri- ja avokanoottimelojilla on lukuisia tapoja käyttää melaa ja vartalon painon siirtoa kanootin ohjaamiseen. Näitä tekniikoita harjoitellaan melonnan jatkokursseilla. Suunnan pitäminen Meri- ja retkiajakit on yleensä rakennettu niin, että ne nousevat tuuleen, eli sivu- sivuvastaiseen tai sivumyötäiseen tuuleen melottaessa kajakin keula pyrkii kääntymään vastatuuleen. Kajakki on yliohjautuva, eli keula pyrkii pysymään paikoillaan ja perä pyrkii luistamaan tuulen mukana. Kanootti voidaan pitää suunnassa melavedoilla, peräsimellä, säätämällä nostoevän korkeus sopivaksi tai kanttaamalla eli kallistamalla kajakkia. Jos kajakissa on evä, voi tuuleen nousemista vähennetään laskemalla evää enemmän ulos. Evä siis ottaa vastaan kajakin peräosaan kohdistuvaa tuulen painetta ja estää kajakin perän luistamisen. Peräsimettömiä kajakkeja voidaan ohjataan myös kantaamalla. Liikkuvan kanootin kallistaminen vasemmalle kääntää keulaa oikealle ja päinvastoin. Kanttaus tehdään lantiolla. Vain kajakki kallistuu, vartalo pysyy pystyssä ja melojan painopiste kajakin päällä. Koski- ja poolokajakki tottelee herkästi melojan ohjausliikkeitä ja niitä ohjataankin monipuolisemmilla melanvedoilla kuin retkikajakkia. Kajakin kääntäminen on helppoa ja harjoittelemalla kajakin saa pyörähtämään melan ympäri. 25
Peräsinkajakkia ohjataan painamalla sen puolen poljinta, jonne kajakin halutaan kääntyvän tai siirtämällä ohjauspinnaa siihen suuntaan, minne käännytään. Kääntyminen jatkuu vielä hetken ohjausliikkeen loputtuakin. Oikeaan suuntaan päästään lopettamalla polkimen painaminen tai palauttamalla pinna hieman ennen, kuin keula on halutussa suunnassa. Ylimenon voi tietysti korjata pienellä vastakkaissuuntaisella ohjausliikeellä, joka vakauttaa suunnan. Joissain kajakeissa ohjaus voi toimia myös ristiin, eli vasen poljin kääntää kajakkia oikealle. Kaariveto soveltuu huonosti suunnan pitämiseen pitkillä sivutuuliosuuksilla. Jatkuvasti toispuoleinen melonta käy nopeasti raskaaksi. Koski- ja poolokajakki tottelee herkästi melojan ohjausliikkeitä ja niitä ohjataankin monipuolisemmilla melanvedoilla kuin retkikajakkia. Suunnan pitäminen etenkin virran pöyrteissä on aluksi vaikeaa. Näillä kajakeilla melominen on jatkuvaa kajakin hienovaraista ohjailua jonka opettelu vie aikaa. Sivuttain melonta Kanoottia joutuu joskus melomaan suoraan sivulle päin, esimerkiksi ranta lähestyttäessä. Sivuttainmelontatekniikat ovat melko haastavia ja vaativat alussa ohjattua ja tuettua harjoittelua. Sivuttainmelonnassa mela viedään veteen kajakin sivulla lapa kajakin kyljen suuntaisena. Mela on melkein pystyasennossa. Alemmalla kädellä melaa vedetään kohti kanoottia ja vetoa autetaan ylemmällä kädellä. Kyljen lähellä käännetään melan lapa kohtisuoraan kanootin kylkeä vastaan ja se siirretään vedessä vedon alkuasentoon. Tämä tyyli kaataa helposti kanootin ja sitä on syytä aluksi harjoitella toisen kanootin tukemana. Melan liikkeen voi myös muuttaa kanootin kyljen suuntaiseksi. Melan lapa on koko ajan vedessä ja mela pystyssä. Mela kulkee vedessä ikäänkuin levitettäisiin voita leivälle. Mela liikkuu edestakaisin ja melan kulmaa muutetaan hiukan aina suunnanvaihdon yhteydessä siten että mela työntää vettä kanootin alle. Lähellä laituria voi ojentaa melan laiturilla olevalle ja vetää kanootin laiturin viereen. Meloja vetää aina itse itsensä laituriin, sillä liian innokas auttaja voi yllättää ja kaataa kanootin. Tuen ottaminen vedestä Sivuttainmelonta Tuen ottaminen vedestä on arkipäivää koskimelojille, jossa virtaukset ja aallot heittelevät melojaa kaiken aikaa, mutta harvemmin tarpeen retkimelonnassa. Jokainen melanveto on samalla tuen ottamista vedestä. Yleensä tuen ottamiseksi 26
Voimakas alatuki ja tasapainon säilyttämiseksi riittää kun jatkaa rauhallisesti melontaa. Tärkeintä on pitää mela vedessä. Kanootin kallistuessa ei koskaan saa hellittää melasta eikä tarrautua kanootin laitaan. Kanootin laidasta tuen ottamisesta seuraa todennäköisesti kaatuminen. Lappeellaan olevan melan voi myös antaa viistää pitkin veden pintaa tai sen voi lyödä lappeeltaan veteen ja saada näin lyhytaikaisesti lisätukea jolloin kanootti ehditään suoristamaan napakalla lantion kääntöliikkeellä. Tärkeintä on että mela on lappeellaan vedenpinnassa. Melan painaminen reuna edellä veteen ei tuota tukea vaan mela leikkaa veden läpi ja aiheuttaa todennäköisesti kaatumisen. Tukea voidaan ottaa melan kummalla tahansa puolella. Veto-, eli koveralla puolella otettu tuki on nimeltään ylätuki. Melan taka-, eli kuperalla puolella otettua tukea kutsutaan alatueksi. Tuennoissa on tärkeintä hahmottaa melan asento vedessä ja opetella tuntemaan veden paine lavassa. Kajakin ohjaaminen ja tuennat voivat tuntua alussa hankalilta ja jännittäviltä oppia. Niitä kannattaa kuitenkin harjoitella sillä ne vähentävät kaatumisen mahdollisuutta, lisäävät melontavarmuutta ja tekevät melonnasta paljon rennompaa. Parhaiten pääsee alkuun kokeneempien melojien avustuksella. Tärkeintä on tehdä liikkeet rauhallisesti ja päättäväisesti. 27
Kanootti on trimmattu painopistettä siirtämällä. Ohjaaminen lisäksi J-vedolla. Avokanootilla melominen Avokanootilla melotaan yksilapaisilla meloilla. Vaikka kajakkimelonnan ja avokanootimelonnan melotatekniikat muistuttavat hyvin paljon toisiaan, on niiden suoritustapa merkittävästi erilainen. Avokanootissa melontaliike on toispuoleinen. Matkamelonnassa etu- ja takameloja vaihtavat tämän vuoksi säännöllisesti puolta. Meloja ei juuri koskaan laiteta samalle puolelle kanoottia. Kun etumeloja vaihtaa puolta, on takamelojankin vaihdettava. Molemmat melovat samaan tahtiin. Eteenpäin melonnassa mela painetaan veteen vartalon etupuolella. Veto aloitetaan kun koko lapa on vedessä. Vartalo kiertyy samaan tapaan kuin kajakkimelonnassakin. Mela pyritään pitämään mahdollisimman pystyssä eli kädet päällekäin. Kanootin laitaan ei saa nojata käsillä, vartalolla eikä melalla. Voima melontaan saadaan vartalon kierrosta ei käsillä vetämisestä. Perämeloja pitää avokanootin suunnassa. Kanootti pyrkii kääntymään perämelojan melan vastakkaiselle puolelle. Tämän korjaamiseksi perämeloja käyttää J-vetoa. Normaalivedon loppuvaiheessa mela jätetään peräsimeksi takaviistoon ja käännetään samalla yläkäden peukalo alas. Melan lapaa kanootista poispäin työntäen nostetaan mela vedestä. Mela toimii näin hetken peräsimenä korjaten kanootin suuntaa. Jokaista melnavetoa ei välttämättä tarvitse päättää J-vetoon. Tarpeen voi olla käyttää vain joka toisessa tai kolmannessa vedossa J-päätettä. J-veto voi olla on hiukan konstikas liike oppia, mutta ainakin pidemmillä retkillä ehdottomasti tarpeellinen. Kanootin trimmaaminen eli painon jakaminen on toinen tapa jolla suunta saadaan pidettyä. Vastatuuleen melottaessa siirre- 28
Avokanootin ohjaaminen J-vedolla tään painoa eteen, myötätuulesa taakse. Tämän voi tehdä esimerkiksi lastia siirtämällä, mutta myös melojat voivat siirtää painopistettä siirtymällä. Avokanootin kääntäminen Avokanootissa ei ole peräsintä kääntämistä tai evää suunnan pitämistä varten. Kaikki ohjausliikkeet tehdään melomalla tai kanootin painopistettä muuttamalla. Periaatteessa avokanootissa toimivat samat tekniikat kuin kajakissakin, suoritustapa on kuitenkin erilainen. Avokanoottia melotaan yleensä kaksin ja melojien yhteistyö korostuu. Yleensä etumeloja toimii moottorina ja takameloja peräsimenä. Takameloja voi käyttää melaa peräsimenä. Tämä tekniikka toimii matkamelonnassa. Myös kaarivetoja voi käyttää samaan tapaan kuin kajakilla. Kanootin saa käännettyä paikallaan kun etumeloja tekee kaarivedon normaalisti ja takameloja taaksepäin, huopaamalla. Melat ovat tällöin eri puolilla kanoottia. Kanootti saadaan likkumaan sivutain samalla tekniikalla kuin kajakki. Melat voidaan laittaa samalle puolelle kanoottia, aloittelevat melojat voivat kuitenkin näin helposti kaataa kanootin. Varmempi tapa on tehdä toisella melalla vastakkaiselta puolelta normaalia sivutain melontaa ja vastakkaiselta puolelta työntävää melontaa eli käyttää melan selkäpuolta. Tekniikka on vähän haastavampi, mutta kokeneemman melojan opastuksella opeteltavissa. Avokanoottia voidaan meloa myös polviasennossa kanonotin pohjalla. 29
Aukkopeite irrotetaan rauhallisesti. Melaa ei kannata päästää karkuun. Kaatuminen Kanootti on varsin kiikkerä alus ja se voi aloittelijalla kaatua jopa aivan tyynessäkin vedessä. Harjoitellessa melontataitoja kaatumisia sattuu, eikä niitä tarvitse pelätä. Koskimelonnassa kaatumiset ovat yleisiä ja osa normaalia melontaa. Kaatuminen ei sinänsä ole vaarallista, mutta kylmällä vedellä melojaa uhkaavat kylmettyminen ja jopa hypotermia. Kaatumistilanteessa on tärkeintä säilyttää malttinsa ja toimia harkitusti. Ensisijainen tavoite on estää muiden kaatuminen ja saada veden varaan joutunut pois vedestä. Kaatuneen kajakin voi nostaa pystyyn, jos hallitsee eskimopyörähdyksen. On kuitenkin muistettava, että aallokossa retkilastissa olevan kajakin kääntäminen pystyyn eskimopyörähdyksellä on todennäköisesti vaikeampaa kuin eskimopyörähdyksen tekeminen poolokajakilla uimahallissa. Hyvin harjoiteltuna eskimopyörähdys toimii kuitenkin kaiken tyyppisillä kajakeilla ja kaikenlaisissa olosuhteissa. Eskimopyörähdys onkin melojan käytännöllisin itsepelastustaito. Yleensä kanootista putoaa pois jo ennenkuin tajuaa edes kaatuneensa. Jos irtautumista ei ole tapahtunut nurinmenon yhteydessä, niin irroitetaan rauhallisesti aukkopeitto ja työnnetään kajakki pois päältä jolloin meloja poistuu kajakista. 30
Veteen joutuneen pitää pysyä kanoottinsa lähellä ja otettava kiinni kajakin kansinaruista tai kahvoista. Vesilastissakin oleva kanootti pitää pinnalla ja toisaalta tuuli tai virta vie helposti kajakin uimarin ulottumattomiin. Jos mahdollista pidetään myös melasta kiinni. Kanoottiin nousu onnistuu toisen melojan avustuksella tai esimerkiksi melan lapaan kiinnitettävän ilmapussin avulla. Pelastautumistekniikoita on useita ja niitä harjoitellaan yleensä melonnan jatkokursseilla ja seurojen turvallisuuskoulutuksissa. Kaatumista, kanootin tyhjentämistä ja kanoottiin nousemista vedestä on hyvä harjoitella säännöllisesti. Tositilanteessa hyvin harjoiteltu, ripeä pelastautuminen takaisin kajakkiin, on eskimopöyrähdyksen jälkeen ehdottomasti paras tapa selvitä kaatumistilanteesta. Koskikajakin tyhjentäminen vesillä on vähän työlästä, mutta onnistuu kyllä. Rantautuminen luonnonrantaan Meloja liikkuu vapaasti vesistössä eikä ole rantautuessaan sidottu satamiin tai laitureihin. Rantautumispaikka on kuitenkin valittava niin, että ei aiheuteta haittaa tai häiriötä luonnolle eikä rannalla olijoille. Lintujen pesimäluodot, armeijan alueet sekä mökki- ja uimarannat on jätettävä rauhaan. Tiheä ruovikko, upottava mutaranta, liukas kallio tai louhikko ovat rantautumisen kannalta hankalia. Näissä on vaarana kaluston rikkoutuminen, kaatuminen tai ainakin mutaiset jalat. Helpointa rantautuminen on kovapohjaiseen matalaan veteen tai hieman vedenpinnan yläpuolella olevalle rantapenkereelle tai kivelle. Joskus voi kanootin meloa suoraan rantaan ajautuneiden ruokojen päälle tai hiekkarannalle. Ennen rantautumista on seurattava aallokon vaikutusta ja myös muuta vesiliikennettä. Yllättävä aalto voi kaataa rantautujan, kastella melojan tai paiskata kanootin kiveä vasten. Jos mahdollista, niin rantautumispaikka valitaan suojan puolelta. Matalassa rannassa kajakista voi nousta suoraan vedessä. Jalat laitetaan molemmin puolin kajakkia ja noustaan ylös. Vastaavasti kajakkiin mentäessä laskeudutaan haara-asennosta suoraan istumaan ja sitten nostetaan jalat kajakin sisälle. 31