Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken."

Transkriptio

1 Purjeet ja riki Olemme kääntäneet tämän tekstin ruotsinkielisestä artikkelista. Ruotsalaiset ovat keränneet eri MM-sivustoilta artikkeleita, jotka kertovat yksinkertaisesti rikin ja purjeiden säätöjä. Kirjallisen työn on tehnyt /Tku ja tarkistuksen on tehnyt Jura Nurminen, Lars Pettersson ja Riku Lindström Balanssi Kun haluat purjehtia nopeasti MM:lläsi, se on ensin saatava tasapainoon. Jos venettä pitää luovilla jatkuvasti ohjata, purjeet eivät ole tasapainossa. Purjeet ovat tasapainossa, kun vene menee kuin itsestään. Useilla säädöillä saadaan vene tasapainoon. Jos veneesi on esimerkiksi luoviherkkä, voit saada veneesi tasapainoon päästämällä mastoa eteenpäin (vähemmän rakea ), silloin koko purjepinta-ala siirtyy eteenpäin. Toinen vaihtoehto on kiristää takastaagia niin, että masto taipuu taakse ja saadaan isopurjeeseen lisää tvistiä. Laakea tai pussikas purje (yksiosainen tai muotoiltu purje) Kokemus kertoo, että yksiosainen purje on yhtä nopea, jos ei nopeampi, kuin muotoiltu purje, korkeintaan tuuleen F2 (3,3 m/s) saakka (Ks. taulukko tuulenvoimakkuudet alla). Tuulissa F2 F3 (5,4 m/s) muotoiltu purje on parempi, mutta F4 ( 7,9 m/s) tuulella ei näytä olevan merkittävää eroa onko purje yksiosainen tai muotoiltu. Ja huomaa että tuulista 17,2 m/s (62 km/h) on syytä pysyä kotona. A, B vai C riki? Micro Magic on pieni ja herkkä vene., Kuinka isoa rikiä voidaan käyttää erilaisissa tuulissa. Tässä on hiukan tietoa. Lainattu Mike GBR 77 Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken. A riki = täydessä koossa ja mahdollisimman keveänä. Yksiosaiset purjeet kuten vakiopurjeet vaikuttaisivat olevan yhtä nopeat kuin muotoillut (muotoon ommellut) purjeet. B riki = liikin pituus 550 mm isossa ja 450 mm fokassa. Se on suuri ero A rikistä, siksi olemme valmistaneet B+rikin. B+ riki = ensimmäinen B -rikimme. Minä ja Plumber käytämme etuliikin pituutta 590 mm isossa ja 490 mm fokassa. Purjeet perustuvat A rikiin mutta lyhennettynä yläosastaan muutamalla sentillä. C riki = Nyt puhaltaa todella kovaa. C-riki käyttöön yli 8,0 m/s tuulessa ja avovedessä ja 14 m/s tuulessa pienellä vesialueella. C rikini etuliikit pituudet ovat 470 mm isossa ja 350 mm fokassa. Todettakoon vielä, että fokan etuliikki on aika paljon pienempi, koska mahdollisuudet kääntää venettä näissä tuulissa on pieni ongelma. Keula pyrkii painumaan veteen myötätuulessa. Pitämällä alaliikki mahdollisimman pitkänä, auttaa venettä ottamaan korkeutta ja tekee helpommaksi hallita tuulen puuskat. Purjeen tai rikin vaihto Kaikki tietävät kuinka vaihdetaan purjetta normaalissa veneessä. MM:ssä vaihdetaan yleensä riki, isopurje, masto, fokka ja fokan puoli. Ainoat mitä ei vaihdeta, ovat isopurjeen puomi, kikkitalja (puominalasvetäjä) ja cunningham. Tietenkin aina voi tehdä kokonaiset vaihdettavat rikit. Seuraavaksi alla muutamia kuvia miten rikin vaihto on ajateltu.

2 Kannen läpivienti, josta fokan skuutti tulee ulos, nostetaan tai jätetään hiukan ylös kannesta. Tähän voidaan kiinnittää fokan puomin kiinnitysnarun toinen pää. Näin rikin vaihto on helppoa ja kanteen ei tule ylimääräisiä reikiä. Yksinkertainen säätö cunninghamiin. Alkuperäinen kiristysosa maston ympärille, jolla voidaan säätää ison etuliikkiä kireämmäksi. Cunninghamin naru tulee kuvan mukaan. Kuvassa mastoputki on tehty ø 6 mm hiilikuitu putkesta. Käy kalastusliikkeessä ja osta pieni täkylukko. Asenna se ison puomiin, fokkaan voidaan käyttää samanlaista lukkoa. Löytyy useita erilaisia vaihtoehtoja. Katso kuvaa Muista mitä yksinkertaisempaa sen parempaa ja varmempaa. Vieressä on vastaava ratkaistu, kuin kuvassa yllä mutta, fokan puomin kiinnitys kanteen ja skuutin lukko.

3 Fokan kiinnitys mastoon. Tässä on erinomainen ratkaisu, joka on hyvä jos haluat vain vaihtaa fokan. Taivuta pehmeästä ruostumattomasta teräksestä S -koukku. Poraa reikä mastoon oikeaan korkeuteen (A riki n. 62 cm kannesta, ehdotus). Asenna S -koukku reikään ja varmista koukun pysyminen hyvällä liimalla. Oheisesta linkistä löytyy saksalaisen veneen rikistä hyvät mitat: purjeiden puomien kulmat, pussien paikat ja syvyys Kuvassa alla on Saksan mestarin purjeiden perussäädöt jotakin vuosia sitten Saksan mestaruuskilpailuista. Huomaa, että fokan kulma on melkein kaksinkertainen ison puomiin nähden. Sekä ison että fokan alaliikkiä on löysätty hieman, tämä antaa pyöreämmät purjeet. Tästä on erityisesti hyötyä purjehdittaessa aallokossa antaa voimaa ja kiihtyvyyttä Masto ø6mm ei vakiomasto, ilman vantteja. Purjeet tehty paneeleista Muista: hae ensin veneeseen vauhtia, sitten vasta nousua!

4 Suorakulmainen kolmio Kun astekulmaa ei löydy Kolmion lyhyimmän sivun saat laskettua helposti seuraavasti: tan 13,5 * 140 mm = 33,6 mm kulma voi olla mitä tahansa. Pituus 140 mm on vain mielikuvitusmitta. Tämä mitta sinun pitää mitata omasta veneestäsi. Samalla kaavalla saat laskettua myös ison puomin etäisyyden. Väistämissäännöt: Vaikka konkarit ovat minulle vihjaisseet seuraavasti: väistämissäännöistä niin että Aloittelijana saat väistää kaikkea mikä liikkuu radalla!" :) Perussääntö: Jos veneesi puomi on vasemmalla (tuuli oikealta=styyrpuurin halssi) olet etuoikeutettu menemään radalla. Jos taas veneesi puomi on oikealla (tuuli vasemmalta=paarpuurin halssi) sinun pitää väistää. Muutama termi: - jiippi = myötäkäännös; käännös myötätuulen kautta - vastakäännös = käännös vastatuulen kautta (keula tuulen puolelta) - venda = käännös - vendata = verbi, kääntää suuntaa - kryssata = luovia vastatuuleen - lenssi = myötätuuliajo - slööri = sivumyötäisen ajo - halssi = ajosuunta - styyrpuurin halssi = ajoa puomi vasemmalla (veneen takaa katsottuna) - paarpuurin halssi = ajoa puomi oikealla (veneen takaa katsottuna) - liikki = purjeen reuna - skuutata = kiristää purjetta - pläkä = tyyni - moinata = tuuli tyyntyy kohti pläkää... äkkiä siis rantaa kohti! Tuulenvoimakkuus Englantilaisissa artikkeleissa puhutaan tuulenvoimakkuudesta F1 (Force 1) F2. Kyse on boforeista. Tässä on yksinkertainen käännös SI mittayksiköiksi bofori (F) tuulennopeus (m/s) hyvä purjetyyppi hyvä rikityyppi (1 m/s=3,6 km/h) 0 <0,3 taso A 1 0,3 0,5 taso A 2 1,6 3,3 taso A 3 3,4 5,4 muotoiltu A/B 4 5,5 7,9 muotoiltu B 5 8,0 10,7 taso B/C 6 10,8 13,8 taso C 7 13,9 17,1 taso C 8 17,2 20,7 säästä purjeet Pysy sisällä!

5 Fat head On valmistettu isopurjetta malliltaan Fat Head, tätä on tarkoitettu käytettäväksi yhdessä isolla fokalla. Tuloksena on eräänlainen maston huippu riki normaalin 7/8 rikin sijaan. (Säännöissä ei ole mitään mainintaa mihin kohtaan mastoa fokan yläkiinnike kiinnitetään). Ruotsalaisen mestarin tekemä riki ilman vantteja, vahvemmalla ø6mm mastoputkella ja fat head purjeella on suuri ero verrattuna vakio rikiin. Se ei taivuta/käyristä mastoa merkittävästi. Kun olet oppinut säätämään ja virittämään mastonhuippurikin hyvin väitetään sen yhdistelmän olevan hyvin nopea. Arvaten se antaa myös hyvän nopeuden myötätuuleen?! Suorituskyky ja koko on A ja B rikin välillä. Toivottavasti tästä meidän tekemästä käännöksestä on sinulle jotakin iloa. Jos sinulle tulee kommentoitavaa tai vaikka kysyttävää niin lähetä viestiä sähköpostiini. Yritän avoimesti auttaa tai sitten katsotaan keneltä voitaisiin saada kunnon vastaus tai ohjeet Terveisin FIN-69

Purjeiden trimmaus SPV kilpapurjehdusseminaari 2015

Purjeiden trimmaus SPV kilpapurjehdusseminaari 2015 Purjeiden trimmaus SPV kilpapurjehdusseminaari 2015 1 Mitä trimmaus on Miksi trimmataan Purjeveneen teoriaa Think one Trimmauksen välineet Eri rikityyppejä MM-tason rikitrimmi Virtauslangoista Esimerkkejä

Lisätiedot

Lohjan Purjehtijat Arto Sormunen

Lohjan Purjehtijat Arto Sormunen Lohjan Purjehtijat Arto Sormunen Tässä esityksessä käydään läpi purjehduksen keskeiset käsitteet. Esitys tarjoaa aloittelijalle teoriatason lähtökohdat uuden harrastuksen opettelulle. Siinä käytäntö on

Lisätiedot

Purjeiden trimmausta aloitteleville kilpapurjehtijoille

Purjeiden trimmausta aloitteleville kilpapurjehtijoille Purjeiden trimmausta aloitteleville kilpapurjehtijoille Finn Express purjehtijat Ry Panu Ranta Mitä trimmaamisella tarkoitetaan Purjeen muodon muuttamista veneen suorituskyvyn / käyttäytymisen parantamiseksi

Lisätiedot

Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2

Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2 Purjehdi Vegalla 1 1 Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2 Tuulen on puhallettava purjeita pitkin - ei niitä päin! Vielä menee pitkä aika, kunnes päästään käytännön harjoituksiin, joten joudutaan vielä tyytymään

Lisätiedot

JVS JUNNUPURJEHTIJAN TYÖKIRJA VIHREÄ STARTTI 2012. Nimi:

JVS JUNNUPURJEHTIJAN TYÖKIRJA VIHREÄ STARTTI 2012. Nimi: 1 JVS JUNNUPURJEHTIJAN TYÖKIRJA VIHREÄ STARTTI 2012 Nimi: 2 YHTEYSTIETOJA MUISTA ILMOITTAUTUA JVSALKEIS.NIMENHUUTO.COM TAI JVSJUNNUT.NIMENHUUTO.COM KUN OLET TULOSSA HARJOITUKSIIN MUKAAN (IN) TAI JOS OLET

Lisätiedot

Shorthanded purjehduksesta. Avomeripurjehtijoiden koulutuspäivä 5.3.2016 Jussi Heikonen First 31.7 KumiTursas

Shorthanded purjehduksesta. Avomeripurjehtijoiden koulutuspäivä 5.3.2016 Jussi Heikonen First 31.7 KumiTursas Shorthanded purjehduksesta Avomeripurjehtijoiden koulutuspäivä 5.3.2016 Jussi Heikonen First 31.7 KumiTursas Taustaa E-jolla 82-88 505 88-94 Albin Express (OD, LYS, IMS) 99-04 505 05 08 First 31.7 (OD)

Lisätiedot

EXPRESSILLÄ KOVAA JA KORKEAMMALLE. Talvitapaaminen 1.3.2002 Team Happy Hour: Juha Jernström Jaakko Rantala

EXPRESSILLÄ KOVAA JA KORKEAMMALLE. Talvitapaaminen 1.3.2002 Team Happy Hour: Juha Jernström Jaakko Rantala EXPRESSILLÄ KOVAA JA KORKEAMMALLE Talvitapaaminen 1.3.2002 Team Happy Hour: Juha Jernström Jaakko Rantala YLEISTÄ PURJEISTA Defining a sail The shape of a sail section is defined with sufficient accuracy

Lisätiedot

Kilpapurjehduksesta. MP:n kilpakoulu 6.3.2006 Jussi Heikonen, EPS. 6.3.2006 MP:n kilpakoulu, Jussi Heikonen, EPS 1

Kilpapurjehduksesta. MP:n kilpakoulu 6.3.2006 Jussi Heikonen, EPS. 6.3.2006 MP:n kilpakoulu, Jussi Heikonen, EPS 1 Kilpapurjehduksesta MP:n kilpakoulu 6.3.2006 Jussi Heikonen, EPS 6.3.2006 MP:n kilpakoulu, Jussi Heikonen, EPS 1 Taustaa E-jolla 505 82-88 88-94 Albin Express (1-tyyppi, LYS, IMS) 505 99-04 05 1-tyyppiratapurjehtija!

Lisätiedot

Ratakilpapurjehduksesta. EMK 2.4.2007 Jussi Heikonen, EPS

Ratakilpapurjehduksesta. EMK 2.4.2007 Jussi Heikonen, EPS Ratakilpapurjehduksesta EMK 2.4.2007 Jussi Heikonen, EPS E-jolla 82-88 505 88-94 Albin Express (1- tyyppi, LYS, IMS) 99-04 505 05 - Taustaa Aiheita Yleistä Vene, vauhti, manööverit, harjoittelu Starttaamisesta

Lisätiedot

Spinnupurjehduksen perusteet. Teekkaripurjehtijat Ville Valtonen ville.valtonen@tkk.fi 0407240098

Spinnupurjehduksen perusteet. Teekkaripurjehtijat Ville Valtonen ville.valtonen@tkk.fi 0407240098 Spinnupurjehduksen perusteet Teekkaripurjehtijat Ville Valtonen ville.valtonen@tkk.fi 0407240098 Mikä ihmeen spinnu? Symmetrinen vapaasti lentävä myötätuulipurje Yleensä paljon kokoa Paljon voimaa Paljon

Lisätiedot

JUNNUPURJEHTIJAN TYÖKIRJA VIHREÄ STARTTI 2015. Nimi:

JUNNUPURJEHTIJAN TYÖKIRJA VIHREÄ STARTTI 2015. Nimi: JUNNUPURJEHTIJAN TYÖKIRJA VIHREÄ STARTTI 2015 Nimi: 2 YHTEYSTIETOJA MUISTA ILMOITTAUTUA NETISSÄ JVSJUNNUT.NIMENHUUTO.COM KUN OLET TULOSSA HARJOITUKSIIN MUKAAN TAI JOS OLET POISSA. MYÖS VANHEMPIEN ON HYVÄ

Lisätiedot

First 36.7 veneen purjehtiminen

First 36.7 veneen purjehtiminen First 36.7 veneen purjehtiminen s/y Arwen Sandholm Viinikkala Mäkipää MP kilpakoulu - 27.2.2017 s/y Arwen - First 36.7 Kaudesta 2012 alkaen 36.7 ranking + LYS/ORC kisoja 5 ranking voittoa ja luokkamestaruutta

Lisätiedot

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Tiistaina 15.4.2008 klo 18-21 SPL:n toimitilat Westendinkatu 7 Mitä purjehtijan tulisi osata.. A) Optien rankingkilpailuihin osallistuessaan? B) Nuorten

Lisätiedot

Lys kilpapurjehduksesta ja vähän muustakin.. Sakari Laulajainen 27.1.2014, Marjaniemen Purjehtijat kilpakoulu

Lys kilpapurjehduksesta ja vähän muustakin.. Sakari Laulajainen 27.1.2014, Marjaniemen Purjehtijat kilpakoulu Lys kilpapurjehduksesta ja vähän muustakin.. Sakari Laulajainen 27.1.2014, Marjaniemen Purjehtijat kilpakoulu Purjehdustaustani Itseoppinut, mökkioptarilla 70- luvulla Ekat kisat 90-luvun alussa Lys, vene

Lisätiedot

5. Keskustelun jälkeen päätettiin, että purjeiden mittaussäännöt muutetaan SPL:n teknisen lautakunnan suositusten mukaisiksi seuraavasti (liite 1.

5. Keskustelun jälkeen päätettiin, että purjeiden mittaussäännöt muutetaan SPL:n teknisen lautakunnan suositusten mukaisiksi seuraavasti (liite 1. Haipurjehtijat Hajseglare ry. YLIMÄÄRÄISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: 19.7.2007 Paikka: Pietarsaari 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Håkan Forss avasi kokouksen 2. Valittiin Håkan Forss kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Omistajan käsikirja, Terhi 300 Sail Sivu 1/16 OMISTAJAN KÄSIKIRJA TERHI 300 SAIL

Omistajan käsikirja, Terhi 300 Sail Sivu 1/16 OMISTAJAN KÄSIKIRJA TERHI 300 SAIL Omistajan käsikirja, Terhi 300 Sail Sivu 1/16 OMISTAJAN KÄSIKIRJA TERHI 300 SAIL Omistajan käsikirja, Terhi 300 Sail Sivu 2/16 ESIPUHE Tämä ohjekirjavihkonen on laadittu Sinulle, Terhi ABS veneen omistaja.

Lisätiedot

FIN-14671 Arwen ORCi MM projekti - Tarina ensimmäisestä kisakaudesta Joonas Sandholm. MPn kilpakoulu 28.1.2013

FIN-14671 Arwen ORCi MM projekti - Tarina ensimmäisestä kisakaudesta Joonas Sandholm. MPn kilpakoulu 28.1.2013 FIN-14671 Arwen ORCi MM projekti - Tarina ensimmäisestä kisakaudesta Joonas Sandholm MPn kilpakoulu 28.1.2013 Tästä se kaikki alkoi... 2009: myydään mökki ja ostetaan vene! 2011: Olisi kiva myös kisata

Lisätiedot

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012 Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan..202 Tarkoitus on saada jokainen karavaanari kiinnostumaan ajotaitonsa kehittämisestä oman ajoneuvonsa käsittelyssä. On tärkeää, että mahdollisimman moni kokee

Lisätiedot

Ohjeita uusille kilpapurjehtijoille. Börja kappsegla nu - det är skoj!

Ohjeita uusille kilpapurjehtijoille. Börja kappsegla nu - det är skoj! Ohjeita uusille kilpapurjehtijoille Nämä ohjeet ovat käännetty Ruotsin Expressliiton webbi-sivuilta http://www.expresseglare.org/riks/tips/nyb.htm. Käännöksen on tehnyt Pekka Kataja (email: Pekka.Kataja@iki.fi)

Lisätiedot

JÄÄPURREN KÄYTTÖOHJEET

JÄÄPURREN KÄYTTÖOHJEET JÄÄPURREN KÄYTTÖOHJEET Lue nämä ohjeet huolella läpi. Jääpurren kunnossa pysyminen riippuu täysin käyttäjistään, eikä purtta ole rakennettu kestämään typeryyttä. Varsinkin kansirakenteet ja riki ovat herkkiä

Lisätiedot

H-35 VENEEN LUOKKASÄÄNNÖT

H-35 VENEEN LUOKKASÄÄNNÖT H-35 VENEEN LUOKKASÄÄNNÖT 3.12.1997 luokkaliiton hyväksymä 2.1998 SPL:n teknisen jaoston hyväksymä 1 SÄÄNTÖJEN TARKOITUS Nämä säännöt, joiden mukaan H-35 veneiden valmistus ja niillä purjehtiminen tulee

Lisätiedot

Purjeiden säätö. Tuomas Raivio / EPS. Kohderyhmistä ja kurssin sisällöstä

Purjeiden säätö. Tuomas Raivio / EPS. Kohderyhmistä ja kurssin sisällöstä Purjeiden säätö Tuomas Raivio / EPS Kohderyhmistä ja kurssin sisällöstä Koeyleisöt ovat kokeneet että tässä on paljon asiaa ja että jotkut asiat ovat aloittelijoille vaikeita ja toiset jopa kokeneille

Lisätiedot

Luvun 10 laskuesimerkit

Luvun 10 laskuesimerkit Luvun 10 laskuesimerkit Esimerkki 11.1 Sigge-serkku tasapainoilee sahapukkien varaan asetetulla tasapaksulla puomilla, jonka pituus L = 6.0 m ja massa M = 90 kg. Sahapukkien huippujen välimatka D = 1.5

Lisätiedot

Näkökulmia köliveneen ajamiseen. Ville Voltti

Näkökulmia köliveneen ajamiseen. Ville Voltti Näkökulmia köliveneen ajamiseen Ville Voltti 1 Köliveneen ajaminen Ajaminen osana purjehdusta Ajotekniikka Hyvän pinnamiehen ominaisuudet Keskittyminen Harjoittelu Kilpailutilanteet Viisi askelta vauhtiin

Lisätiedot

VauhtiSeminaari. 1 Mittarit. Suoraan mitattavat ja laskettavat suureet

VauhtiSeminaari. 1 Mittarit. Suoraan mitattavat ja laskettavat suureet 1 Mittarit Mittarit ovat olennainen osa nykyaikaista avomerikilpavenettä. Totta kai ilman mittareita tulee toimeen, onhan sitä ennenkin purjehdittu perstuntumalla. Perstuntuma on edelleenkin kaiken perusta,

Lisätiedot

Miehistö, sen hankkiminen, kouluttaminen ja pitäminen Vene, trimmaus Ajaminen Ilmari Absetz RTM MP Kilpakoulu

Miehistö, sen hankkiminen, kouluttaminen ja pitäminen Vene, trimmaus Ajaminen Ilmari Absetz RTM MP Kilpakoulu S/Y KIND OF MAGIC: KOKEMUKSIA LYS- JA ORC-KISOISTA Miehistö, sen hankkiminen, kouluttaminen ja pitäminen Vene, trimmaus Ajaminen Ilmari Absetz RTM MP Kilpakoulu 26.2.2018 MIEHISTÖ, SEN HANKKIMINEN, KOULUTTAMINEN

Lisätiedot

VauhtiSeminaari. Veneen käsittely ja manöverit

VauhtiSeminaari. Veneen käsittely ja manöverit 1 Veneen käsittelyn merkitys korostuu America s Cupissa, matchracingissä ja ratapurjehdussa ylipäätänsä. Yksi kilpapurjehduksen peruslähtökohdista on hyvä veneen käsittelytaito. Manövereissä syntyvät erot

Lisätiedot

MP kilpakoulu

MP kilpakoulu MP kilpakoulu 29.1.2018 s/y Donna: historia, osaaminen, perusopit, uudet apuvälineet Miksi uusi hieno genoa veti huonommin kuin vanha? Mitä tehtiin, mitä opittiin ja mitä saavutettiin? 1 Donna - Inferno

Lisätiedot

H-Boat Tuningude 1.3 TUNING GUIDE 1.3. By Anssi Lydén & John Winquist. WB-Sails

H-Boat Tuningude 1.3 TUNING GUIDE 1.3. By Anssi Lydén & John Winquist. WB-Sails TUNING GUIDE 1.3 By Anssi Lydén & John Winquist Yleistä Moni asia vaikuttaa optimaaliseen mastotrimmiin. H-veneissä käytetään useiden eri mastonvalmistajien mastoja joissa on jonkin verran eroja vanttien

Lisätiedot

Avainsanat: geometria, kolmio, ympyrä, pallo, trigonometria, kulma

Avainsanat: geometria, kolmio, ympyrä, pallo, trigonometria, kulma OuLUMA - Jussi Tyni OuLUMA, sivu 1 Ihastellaan muotoja Avainsanat: geometria, kolmio, ympyrä, pallo, trigonometria, kulma Luokkataso: lukio Välineet: kynä, paperia, laskin Tavoitteet: Tarkoitus on arkielämään

Lisätiedot

Tee konseptiin pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Valitse 6 tehtävää!

Tee konseptiin pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Valitse 6 tehtävää! MAA Koe 4.4.011 Jussi Tyni Tee konseptiin pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Valitse 6 tehtävää! 1 Selitä ja piirrä seuraavat lyhyesti: a) Vieruskulmat b) Tangentti kulmasta Katsottuna.

Lisätiedot

Näkökulmia kv. yksityyppityyppipurjehduksesta - Miten pärjätä tiukassa OD-luokassa sekä kokemuksia H-veneiden MM-kisoista 08

Näkökulmia kv. yksityyppityyppipurjehduksesta - Miten pärjätä tiukassa OD-luokassa sekä kokemuksia H-veneiden MM-kisoista 08 Näkökulmia kv. yksityyppityyppipurjehduksesta - Miten pärjätä tiukassa OD-luokassa sekä kokemuksia H-veneiden MM-kisoista 08 Vesa Lindqvist, Valentina, FIN-916 Sisältö Nopean purjehduksen perusasiat Skenaarioita

Lisätiedot

XXIII Keski-Suomen lukiolaisten matematiikkakilpailu 23.1.2014, tehtävien ratkaisut

XXIII Keski-Suomen lukiolaisten matematiikkakilpailu 23.1.2014, tehtävien ratkaisut XXIII Keski-Suomen lukiolaisten matematiikkakilpailu 23.1.2014, tehtävien ratkaisut 1. Avaruusalus sijaitsee tason origossa (0, 0) ja liikkuu siitä vakionopeudella johonkin suuntaan, joka ei muutu. Tykki

Lisätiedot

1.4 Suhteellinen liike

1.4 Suhteellinen liike Suhteellisen liikkeen ensimmäinen esimerkkimme on joskus esitetty kompakysymyksenäkin. Esimerkki 5 Mihin suuntaan ja millä nopeudella liikkuu luoti, joka ammutaan suihkukoneesta mahdollisimman suoraan

Lisätiedot

AIHEET. ään trimmiohjeet omaan veneeseen. Miten kehitetää. Sailsillaon tarjolla suorituskyvyn parantamisen apuvälineiksi nopeiden purjeiden

AIHEET. ään trimmiohjeet omaan veneeseen. Miten kehitetää. Sailsillaon tarjolla suorituskyvyn parantamisen apuvälineiksi nopeiden purjeiden AIHEET Miten kehitetää ään trimmiohjeet omaan veneeseen MitäNorth Sailsillaon tarjolla suorituskyvyn parantamisen apuvälineiksi nopeiden purjeiden lisäksi Trimmiohjeet = Muistilista Kaaos Harmonia Parhaan

Lisätiedot

LAUSEKKEET JA NIIDEN MUUNTAMINEN

LAUSEKKEET JA NIIDEN MUUNTAMINEN LAUSEKKEET JA NIIDEN MUUNTAMINEN 1 LUKULAUSEKKEITA Ratkaise seuraava tehtävä: Retkeilijät ajoivat kahden tunnin ajan polkupyörällä maantietä pitkin 16 km/h nopeudella, ja sitten vielä kävelivät metsäpolkua

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely Opetusmateriaali Fermat'n periaatteen esittely Hengenpelastajan tehtävässä kuvataan miten hengenpelastaja yrittää hakea nopeinta reittiä vedessä apua tarvitsevan ihmisen luo - olettaen, että hengenpelastaja

Lisätiedot

ORC AGM + OSR PALMA DE MALLORCA

ORC AGM + OSR PALMA DE MALLORCA ORC AGM + OSR PALMA DE MALLORCA 1-5.11.2014 Yhteenveto Minä ja Patrick olimme paikalla Lisäksi SPV:n muita edustajia ISAF-kokouksissa AGM-pöytäkirjaa ei vielä ole Tarkat muutokset ei siis vielä selvillä

Lisätiedot

Purjeveneen suorituskyvyn perustekijät teoriasta käytäntöön

Purjeveneen suorituskyvyn perustekijät teoriasta käytäntöön Purjeveneen suorituskyvyn perustekijät teoriasta käytäntöön Markku Hentinen MP:n kilpakoulu 25.1.2016 Fysiikan yo-tehtävä 2014 Purjehduskilpailun perustekijät Olosuhteet: tuulen ja aallokon optimaalinen

Lisätiedot

ASENNUS- JA HOITO-OHJE

ASENNUS- JA HOITO-OHJE 03/2005 ASENNUS- JA HOITO-OHJE TREND- Kylpyhuonekalusteet Sisällysluettelo TREND-kylpyhuonekalusteet Asennuslistan mittatiedot laatikollisille TREND alakaapeille 600/900/1200x500x485 mm 2 Kaapin asennus

Lisätiedot

102 Käyrä. Piste ( 3,0 ) on käyrällä, jos ja vain jos sen koordinaatit. Siis piste ( 1, 2) Siis piste ( 3,0 ) ei ole käyrällä.

102 Käyrä. Piste ( 3,0 ) on käyrällä, jos ja vain jos sen koordinaatit. Siis piste ( 1, 2) Siis piste ( 3,0 ) ei ole käyrällä. Pramidi 4 Analttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 1 Päivitett 19..6 11 Todistus 1 Kärä x + = x + 4 5 3 31 = x x+ 4, jos ja vain jos pisteen 3,7 koordinaatit toteuttavat kärän htälön. Kun x = 3 ja

Lisätiedot

4 TOISEN ASTEEN YHTÄLÖ

4 TOISEN ASTEEN YHTÄLÖ Huippu Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty 7.4.016 4 TOISEN ASTEEN YHTÄLÖ POHDITTAVAA 1. Merkitään toisen neliön sivun pituutta kirjaimella x. Tällöin toisen neliön sivun pituus on

Lisätiedot

ORC-mittasääntömuutokset JOAKIM MAJANDER

ORC-mittasääntömuutokset JOAKIM MAJANDER ORC-mittasääntömuutokset JOAKIM MAJANDER Yhteenveto 2014 marraskuussa 8311 voimassaolevaa mittakirjaa Tilatut mittakirjat 9132 lokakuun lopussa Kasvua yli 10% koko vuoteen 2013 nähden Sääntö ja VPP-muutokset

Lisätiedot

FINN-suorat portaat 7.0. 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7.

FINN-suorat portaat 7.0. 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7. FINN-suorat portaat 7.0 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7.3 Tilausohjeet FINN-SUORAT PORTAAT RAKENNE SIVUPALKIT B 7.1 Sivupalkit valmistetaan

Lisätiedot

Suomessa avomeriveneet: SPV:n Katsastusluokka 2 ORCi EM ja MM (sekä mm. GR): ISAF Offshore Special Regulations: Race Category 3

Suomessa avomeriveneet: SPV:n Katsastusluokka 2 ORCi EM ja MM (sekä mm. GR): ISAF Offshore Special Regulations: Race Category 3 Suomessa avomeriveneet: SPV:n Katsastusluokka 2 ORCi EM ja MM (sekä mm. GR): ISAF Offshore Special Regulations: Race Category 3 Lisäksi huomioitava muutama kohta: ORC Green book Rakenteeseen liittyviä

Lisätiedot

Suomen Purjehdus ja Veneily ry FinLYS-sääntö 2013

Suomen Purjehdus ja Veneily ry FinLYS-sääntö 2013 FinLYS-sääntö 2013 2.2.2013 1(12) Suomen Purjehdus ja Veneily ry FinLYS-sääntö 2013 versio 1.0 FinLYS-sääntö 2013 2.2.2013 2(12) Sisällys 1 Johdanto...3 1.1 Yleistä... 3 1.2 LYS-luku ja sen määräytyminen...3

Lisätiedot

Venesuunnittelu, Vivace-projekti Bibbe Furustam MP:n Kilpakoulussa 28.1.2013

Venesuunnittelu, Vivace-projekti Bibbe Furustam MP:n Kilpakoulussa 28.1.2013 Venesuunnittelu, Vivace-projekti Bibbe Furustam MP:n Kilpakoulussa 28.1.2013 OSA 1. Hiukan venesuunnittelusta Suunnittelijan tehtävä (suorituskykyä ajatellen)on Minimoida vastusta Maksimoida eteenpäin

Lisätiedot

Mihin hävisi. purjehtimisen ilo. WB-Sails News 1/08

Mihin hävisi. purjehtimisen ilo. WB-Sails News 1/08 Mihin hävisi Rannikkoristeilijä vuosimallia 1945 purjehtimisen ilo Otsikko on provosoiva, mutta mistä johtuu, että vanhan ajan saaristoristeilijöillä ja R-veneillä purjehdus tuntuu jotenkin luonnon läheisemmältä

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

Lukion. Calculus. Paavo Jäppinen Alpo Kupiainen Matti Räsänen Otava PIKATESTIN JA KERTAUSKOKEIDEN TEHTÄVÄT RATKAISUINEEN

Lukion. Calculus. Paavo Jäppinen Alpo Kupiainen Matti Räsänen Otava PIKATESTIN JA KERTAUSKOKEIDEN TEHTÄVÄT RATKAISUINEEN alculus Lukion M Geometia Paavo Jäppinen lpo Kupiainen Matti Räsänen Otava PIKTESTIN J KERTUSKOKEIEN TEHTÄVÄT RTKISUINEEN Geometia (M) Pikatesti ja ketauskokeet Tehtävien atkaisut 1 Pikatesti (M) 1 Määitä

Lisätiedot

Suomen Navigaatioliitto Finlands Navigationsförbund rf Saaristomerenkulkuopin tutkinnon 10.12.2004 tehtävien ratkaisu

Suomen Navigaatioliitto Finlands Navigationsförbund rf Saaristomerenkulkuopin tutkinnon 10.12.2004 tehtävien ratkaisu 1 Suomen Navigaatioliitto Finlands Navigationsförbund rf Saaristomerenkulkuopin tutkinnon 10.12.2004 tehtävien ratkaisu Tehtävät on ratkaistu Microsoft PowerPoint ohjelmalla. Apuna on käytetty Carta Marina

Lisätiedot

Kansainvälisen MICRO MAGICin luokkasäännöt

Kansainvälisen MICRO MAGICin luokkasäännöt Kansainvälisen MICRO MAGICin luokkasäännöt Versio 4 1.1. 2009 Yleistä Nämä luokkasäännöt on laadittu varmistamaan että kaikki maat voivat kilpailla oikeudenmukaisissa ja tasavertaisissa olosuhteissa. Nämä

Lisätiedot

IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen

IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen Ilmatieteen laitos 22.9.2016 IL Dnro 46/400/2016 2(5) Terminologiaa Keskituuli Tuulen

Lisätiedot

Tekijä Pitkä matematiikka

Tekijä Pitkä matematiikka Tekijä Pitkä matematiikka 5..017 110 Valitaan suoralta kaksi pistettä ja piirretään apukolmio, josta koordinaattien muutokset voidaan lukea. Vaakasuoran suoran kulmakerroin on nolla. y Suoran a kulmakerroin

Lisätiedot

UUSI MINUN KIVÄÄRINI

UUSI MINUN KIVÄÄRINI UUSI MINUN KIVÄÄRINI M12 UUSI SUKUPOLVI ON VALMIS MENESTYKSEEN MINUN METSÄSTYKSENI Hirven metsästys pohjoisen ankarissa olosuhteissa vaatii vahvan luonteen. Kovat olosuhteet ja vaativa maasto laittavat

Lisätiedot

Taktiikka. Taktikko Valmistautuminen Kilpailutaktiikka radalla

Taktiikka. Taktikko Valmistautuminen Kilpailutaktiikka radalla Taktiikka Taktikko Valmistautuminen Kilpailutaktiikka radalla Taktikko Henkilökohtainen FLOW, rentous, ilo, aktiivisuus, luovuus, usko omiin mahdollisuuksiin Rooli Johtaja; Innostaminen, kuuntelu, hyvän

Lisätiedot

SMG-4500 Tuulivoima. Kuudennen luennon aihepiirit. Tuulivoimalan energiantuotanto-odotukset AIHEESEEN LIITTYVÄ TERMISTÖ (1/2)

SMG-4500 Tuulivoima. Kuudennen luennon aihepiirit. Tuulivoimalan energiantuotanto-odotukset AIHEESEEN LIITTYVÄ TERMISTÖ (1/2) SMG-4500 Tuulivoima Kuudennen luennon aihepiirit Tuulivoimalan energiantuotanto-odotukset Aiheeseen liittyvä termistö Pinta-alamenetelmä Tehokäyrämenetelmä Suomen tuulivoimatuotanto 1 AIHEESEEN LIITTYVÄ

Lisätiedot

FlowSim. WB-Sails News 1/08

FlowSim. WB-Sails News 1/08 FlowSim Tietokonepohjainen virtaussimulaatio on kehittynyt tällä vuosikymmenellä jättiharppauksin. WB-Sails sai mahdollisuuden tutkia purjeiden virtauksia uudella tasolla Ruotsalaispurjehtijoiden Olympiaprojektin

Lisätiedot

Tekijä Pitkä matematiikka

Tekijä Pitkä matematiikka K1 Tekijä Pitkä matematiikka 5 7..017 a) 1 1 + 1 = 4 + 1 = 3 = 3 4 4 4 4 4 4 b) 1 1 1 = 4 6 3 = 5 = 5 3 4 1 1 1 1 1 K a) Koska 3 = 9 < 10, niin 3 10 < 0. 3 10 = (3 10 ) = 10 3 b) Koska π 3,14, niin π

Lisätiedot

Junioripurjehtijan. Harjoituskirja

Junioripurjehtijan. Harjoituskirja Junioripurjehtijan Harjoituskirja JOLLAPURJEHTIJALLE! Tämän harjoituskirjan avulla voit seurata omaa harjoitteluasi ja oppimistasi. Harjoituskirjassa on kolme purjehtijamerkkiä ja viisi taitotasoa, jotka

Lisätiedot

Onnittelut purjeavusteisen Aquajak Windseeker -kajakin hankinnasta!

Onnittelut purjeavusteisen Aquajak Windseeker -kajakin hankinnasta! Onnittelut purjeavusteisen Aquajak Windseeker -kajakin hankinnasta! www.aquajak.fi info@aquajak.fi Aquajak Windseeker on tarkoitettu matkamelontaa harrastaville retkeilijöille ja tavallisille melojille,

Lisätiedot

A-osio. Ilman laskinta. MAOL-taulukkokirja saa olla käytössä. Maksimissaan tunti aikaa. Laske kaikki tehtävät:

A-osio. Ilman laskinta. MAOL-taulukkokirja saa olla käytössä. Maksimissaan tunti aikaa. Laske kaikki tehtävät: MAA3 Geometria Koe 5.2.2016 Jussi Tyni Lue ohjeet ja tee tehtävät huolellisesti! Tee tarvittavat välivaiheet, vaikka laskimesta voikin ottaa tuloksia. Välivaiheet perustelevat vastauksesi. Tee pisteytysruudukko

Lisätiedot

A* Reitinhaku Aloittelijoille

A* Reitinhaku Aloittelijoille A* Reitinhaku Aloittelijoille Alkuperäisen artikkelin kirjoittanut Patrick Lester, suomentanut Antti Veräjänkorva. Suom. huom. Tätä kääntäessäni olen pyrkinyt pitämään saman alkuperäisen tyylin ja kerronnan.

Lisätiedot

Ylös ja hitaasti. Jussi Martio

Ylös ja hitaasti. Jussi Martio Ylös ja hitaasti Jussi Martio Sisältö Yleistä trimmauksesta ja optimoinnista Erilaisten veneiden trimmauksesta, 470 vs Antilla Balanssi, rake Pari taktiikka-kohtaa Purjehdusansioluettelo ~15 vuotta 470

Lisätiedot

ASC-Alumiinitelineet

ASC-Alumiinitelineet ASC-Alumiinitelineet ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ALUMIINITELINEILLE MALLIT: ASC JA EURO VAROITUS! Tämä ohje opastaa ASC-alumiinitelineiden oikeaan ja turvalliseen asennukseen. Käyttäjä on vastuussa ohjekirjan

Lisätiedot

Tee konseptiin pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Lue ohjeet huolellisesti!

Tee konseptiin pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Lue ohjeet huolellisesti! MAA3 Koe 1.4.2014 Jussi Tyni Tee konseptiin pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Lue ohjeet huolellisesti! A-Osio: Ei saa käyttää laskinta. MAOL saa olla alusta asti käytössä. Maksimissaan

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Senioreiden Kilpakoulu

Senioreiden Kilpakoulu Senioreiden Kilpakoulu 6.2.2006 Veikko Mäkipää 6.2.2006 VM sivu 0 Kilpakoulun tavoitteista Koulun tavoitteena on osallistujien kilpailumenestyksen parantaminen saaristossa käytävissä LYS-kisoissa. Ohjelmassa

Lisätiedot

RECARO Ergomed ES/ES SAB (Sivuturvatyynyllä tai ilman)

RECARO Ergomed ES/ES SAB (Sivuturvatyynyllä tai ilman) RECARO Ergomed ES/ES SAB (Sivuturvatyynyllä tai ilman) säädettävä, täysin pehmustettu pääntuki Uusi, helppokäyttöinen paneeli: täysin sähköinen, istuimen sivussa vakiona Vakiona Käytännöllinen tasku istuimen

Lisätiedot

KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET

KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET Seuratoimijaseminaari 25.5.2015 Sääntötyöryhmä / Merja Suomalainen www.agilityliitto.fi Suurin muutostarve Säkäluokat M/L rajaa nostettava tai Uusi L/XL-raja Ylimpiä

Lisätiedot

Miten purjevene pannaan kulkemaan?

Miten purjevene pannaan kulkemaan? Miten purjevene pannaan kulkemaan? Ohjeita LYS- kilpapurjehtijalle. Prof. Olli Martio, s/y Inkeri S&S 6,6 5.3.2007 MP:n majalla Senioreiden kilpakoulu / Martio 5.3.2007 sivu 0 Kokemukseni ja taustani purjehduksessa

Lisätiedot

Villen vauhtiklinikka. Ville Aalto-Setälä Kilpapurjehtija

Villen vauhtiklinikka. Ville Aalto-Setälä Kilpapurjehtija Villen vauhtiklinikka Ville Aalto-Setälä 19.3.2016 Kilpapurjehtija Miten etenemme tänään? Yleistä purjehduksesta ja purjehdussuorituksesta Takilan trimmaaminen Purjeet (ja takaliikki) Veneen tasapaino

Lisätiedot

c) Määritä paraabelin yhtälö, kun tiedetään, että sen huippu on y-akselilla korkeudella 6 ja sen nollakohdat ovat x-akselin kohdissa x=-2 ja x=2.

c) Määritä paraabelin yhtälö, kun tiedetään, että sen huippu on y-akselilla korkeudella 6 ja sen nollakohdat ovat x-akselin kohdissa x=-2 ja x=2. MAA4 Koe 5.5.01 Jussi Tyni Kaikkiin tehtäviin ratkaisujen välivaiheet näkyviin! Ota kokeesta poistuessasi tämä paperi mukaasi! Tee konseptiin pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Valitse

Lisätiedot

Kierukkavaihteet GS 50.3 GS 250.3 varustettu jalalla ja vivulla

Kierukkavaihteet GS 50.3 GS 250.3 varustettu jalalla ja vivulla Kierukkavaihteet GS 50.3 GS 250.3 varustettu jalalla ja vivulla Käytettäväksi ainoastaan käyttöohjeen yhteydessä! Tämä pikaopas EI korvaa käyttöohjetta! Pikaopas on tarkoitettu ainoastaan henkilöille,

Lisätiedot

Navigointi/suunnistus

Navigointi/suunnistus Navigointi/suunnistus Aiheita Kartan ja kompassin käyttö Mittakaavat Koordinaatistot Karttapohjoinen/neulapohjoinen Auringon avulla suunnistaminen GPS:n käyttö Reitin/jäljen luonti tietokoneella Reittipisteet

Lisätiedot

df4sa dipl.-ing cornelius paul liebigstrasse 2-20 d-22113 hamburg info@spiderbeam.net www.spiderbeam.net

df4sa dipl.-ing cornelius paul liebigstrasse 2-20 d-22113 hamburg info@spiderbeam.net www.spiderbeam.net Spiderbeam kehitettiin Dxpeditioihmisten unelma-antenniksi. Se on täysikokoinen, kevyt, kolmen taajuusalueen yagi joka on valmistettu lasikuidusta ja langasta. Koko antenni painaa ainoastaan kg, mikä tekee

Lisätiedot

Kauden 1999 Ranking tulokset Norjan PM kisat Uutisia maalmalta ja kotimaasta 1m Projekti Purjetrimmaus- Osa 2

Kauden 1999 Ranking tulokset Norjan PM kisat Uutisia maalmalta ja kotimaasta 1m Projekti Purjetrimmaus- Osa 2 NR 2/99 Tässä numerossa: Kauden 1999 Ranking tulokset Norjan PM kisat Uutisia maalmalta ja kotimaasta 1m Projekti Purjetrimmaus- Osa 2 1 Teksti: Anders Wallin Jari Immanen Kuvat: WWW Kenneth Bensky Anders

Lisätiedot

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 22.1.2014 Ratkaisuita

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 22.1.2014 Ratkaisuita Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 22.1.2014 Ratkaisuita 1. Laske 3 21 12 3. a) 27 b) 28 c) 29 d) 30 e) 31 Ratkaisu. 3 21 12 3 = 63 36 = 27. 2. Peräkylän matematiikkakerholla on kaksi tapaa

Lisätiedot

Apollo SPEEDY Syöttölaite

Apollo SPEEDY Syöttölaite Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Apollo SPEEDY Syöttölaite PLC - Ohjaus Askelmoottori Syöttö pituus : 1 12 m Vahva, alumiini rakenne Moottori

Lisätiedot

Ajattele julkisivu jonka kauneus on ikuista

Ajattele julkisivu jonka kauneus on ikuista Ajattele julkisivu jonka kauneus on ikuista Half Round Portsmouth Shake Puolipyöreät paanupaneelit Asennusohje Puolipyöreät Asennusohje Yleistä Varoitus: Muista, että paneelit laajenevat ja kutistuvat

Lisätiedot

Navigointi- ja taktiikkaohjelmistot. X Sail Racing Team Christer Baggström

Navigointi- ja taktiikkaohjelmistot. X Sail Racing Team Christer Baggström Navigointi- ja taktiikkaohjelmistot X Sail Racing Team Christer Baggström Ohjelmistojen tarkoitus Tukevat päätöksentekoa radalla ja avomerellä Nopeuttavat prosessia Tarjoavat ratkaisuja, joihin päätyminen

Lisätiedot

Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Ympäristöekonomia Kansantaloustiede ja matematiikka

Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Ympäristöekonomia Kansantaloustiede ja matematiikka 1. Selitä mitä tarkoittavat a) M2 b) vaihtoehtoiskustannus. Anna lisäksi esimerkki vaihtoehtoiskustannuksesta. (7 p) Vastaus: a) Lavea raha. (1 p) M1 (Yleisön hallussa olevat lailliset maksuvälineet ja

Lisätiedot

a b c d + + + + + + + + +

a b c d + + + + + + + + + 28. 10. 2010!"$#&%(')'+*(#-,.*/1032/465$*784 /(9:*;9."$ *;5> *@9 a b c d 1. + + + 2. 3. 4. 5. 6. + + + + + + + + + + P1. Valitaan kannaksi sivu, jonka pituus on 4. Koska toinen jäljelle jäävistä sivuista

Lisätiedot

Isadora 2.0 koulutus 2009-2010

Isadora 2.0 koulutus 2009-2010 Isadora 2.0 koulutus 2009-2010 Senioreiden Kilpakoulu Osa 2 28.2.2011 Veikko Mäkipää Jaripekka Salminen, Tedi Lindqvist 28.2.2011 VM sivu 1 Kilpakoulun tavoitteista Koulun tavoitteena on osallistujien

Lisätiedot

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 2015

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 2015 Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 25 SF-Caravan ry. Turvatoimikunta Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 25 Johdanto SF-Caravan ry:n ja sen jäsenyhdistysten järjestämän ajotaitoharjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

Derivaatan sovellukset (ääriarvotehtävät ym.)

Derivaatan sovellukset (ääriarvotehtävät ym.) Derivaatan sovellukset (ääriarvotehtävät ym.) Tehtävät: 1. Tutki derivaatan avulla funktion f kulkua. a) f(x) = x 4x b) f(x) = x + 6x + 11 c) f(x) = x4 4 x3 + 4 d) f(x) = x 3 6x + 1x + 3. Määritä rationaalifunktion

Lisätiedot

Toimittaja. Sijainti Eisenberg, Saksa Perustettu 1897 Työntekijöitä 270. www.oem.fi 6:2

Toimittaja. Sijainti Eisenberg, Saksa Perustettu 1897 Työntekijöitä 270. www.oem.fi 6:2 Toimittaja Sijainti Eisenberg, Saksa Perustettu 1897 Työntekijöitä 270 www.oem.fi 6:2 Sarja B Johdanto sivu 6:4 Tekniset tiedot sivu 6:5 Sarja B6, 6/24-napaiset sivu 6:6 Sarja B10, 10/42-napaiset sivu

Lisätiedot

OSA 3: GEOMETRIAA. Alkupala. Kokoa neljästä alla olevasta palasesta M kirjain.

OSA 3: GEOMETRIAA. Alkupala. Kokoa neljästä alla olevasta palasesta M kirjain. OSA 3: GEOMETRIAA Tekijät: Ari Heimonen, Hellevi Kupila, Katja Leinonen, Tuomo Talala, Hanna Tuhkanen, Pekka Vaaraniemi Alkupala Kokoa neljästä alla olevasta palasesta M kirjain. G. GEOMETRIAA Hannu ja

Lisätiedot

HUOMAUTUS. 1/ 15 Copyright 2002 North Sails Sweden AB. Kuva Espoon GP 2004, Ari Peltomäki

HUOMAUTUS. 1/ 15 Copyright 2002 North Sails Sweden AB. Kuva Espoon GP 2004, Ari Peltomäki HUOMAUTUS Nämä ohjeet ovat käännetty ruotsinkielisestä North Sailsin kirjoituksesta. Käännöksen on tehnyt Pekka Kataja (email: Pekka.Kataja@iki.fi) sekä tarkastanut, parannellut ja kommentoinut Jussi Heikonen

Lisätiedot

Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.

Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin. Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu perjantaina 1.2.2013 OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20 Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.

Lisätiedot

Rakenna oma puukuivuri

Rakenna oma puukuivuri Rakenna oma puukuivuri Sauno puutavarankuivuri Rakennusohje Kuivaimen osat ruuvataan yhteen erikoisruuveja käyttämällä. Tämän ohjeen avulla voit rakentaa omia tarpeitasi vastaavan kuivaimen. Katso ohjeen

Lisätiedot

Solmujen kertaus. paalusolmu (köysilenkin tekoon esim. paalukiinnitys, lepuuttajaan tms.)

Solmujen kertaus. paalusolmu (köysilenkin tekoon esim. paalukiinnitys, lepuuttajaan tms.) Solmujen kertaus paalusolmu (köysilenkin tekoon esim. paalukiinnitys, lepuuttajaan tms.) kaksoispolvi eli siansorkka (laituripaaluun, lepuuttaja kaiteeseen tms.) ulkosorkka (laiturisilmukkaan, rantapuuhun,

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Kun viljelykasvien valikoima on laaja, kasvit ovat eri kasvuasteilla ja rivivälit erilevyisiä, ei oikean koneen löytäminen ole helppoa. Usein huomaat etteivät valmistajien

Lisätiedot

2. Pujota alkuun 2 siemenhelmeä ja kiinnityshelmi niiden väliin kuvan mukaan.

2. Pujota alkuun 2 siemenhelmeä ja kiinnityshelmi niiden väliin kuvan mukaan. 1 Säihkyvän kaulakorun teet näistä: Putkihelmiä 20-30 mm (mallikorussa 25 mm pituisia putkia 24 kpl mustia ja 24 kpl kullanvärisiä) alle 5 g 8/0 siemenhelmiä (mallikorussa 48 kpl opaakkeja mustia) 0,35

Lisätiedot

Matemaattisten menetelmien hallinnan tason testi.

Matemaattisten menetelmien hallinnan tason testi. Matemaattisten menetelmien hallinnan tason testi. Jokaisessa tehtävässä on vain yksi vaihtoehto oikein.. Laskutoimitusten a) yhteen- ja vähennyslaskun b) kerto- ja jakolaskun c) potenssiin korotuksen järjestys

Lisätiedot

Pyramidi 9 Trigonometriset funktiot ja lukujonot 15.4.2011 HK1-1. Dsin3 x. 3cos3x. Dsinx. u( x) sinx ja u ( x) cosx. Dsin. Dsin

Pyramidi 9 Trigonometriset funktiot ja lukujonot 15.4.2011 HK1-1. Dsin3 x. 3cos3x. Dsinx. u( x) sinx ja u ( x) cosx. Dsin. Dsin Pyramidi 9 Trigonometriset funktiot ja lukujonot 5.4.0 HK- a) Dsin3 us ( ) cos3 3 us( ) s( ) 3cos3 s( ) 3 ja s( ) 3 u( ) sin ja u( ) cos b) Dsin 3 3 Dsin us ( ) s( ) sin ja s( ) cos 3 u( ) ja u( ) 3 3sin

Lisätiedot

Verhotangot ja tarvikkeet

Verhotangot ja tarvikkeet ȱǭȱ ȱ Ȭȱ ȱ Puiset tangot puutangoissa on puiset kannakkeet ja päätynupit Ø 22 ja 28 mm pituudet 140, 160, 180, 200, 240, 270 ja 310 cm, tangon mittaan sisältyy päätynuppi väreinä luonnonväri, vaaleanruskea,

Lisätiedot