VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSOIKEUDEN LAITOS

VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSOIKEUDEN LAITOS Mika Kärkkäinen EUROOPAN UNIONIN JA VENÄJÄN VÄLINEN KUMPPANUUS- JA YHTEIS- TYÖSOPIMUS

SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. KUMPPANUUS- JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN TAVOITTEET JA PÄÄPERI- AATTEET 3. POLIITTINEN DIALOGI 4. TAVARAKAUPPA 4.1. Suosituimmuuskohtelu 4.2. Tullit ja tuontitavaroiden verotuksellinen kohtelu 4.3. Määrällisten rajoitusten poistaminen ja suojalausekkeet 5. INVESTOINNIT JA LIIKETOIMINTA 5.1. Työolot ja sosiaaliturva 5.2. Yritysten perustaminen ja toiminta 5.3. Palvelujen kauppa 6. MUUT TALOUDELLISTA TOIMINTAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 6.1. Maksut ja pääomanliikkeet 6.2. Kilpailu ja valtiontuet 6.3. Henkisen omaisuuden ja teollisuusoikeuksien suoja 7. YHTEISTYÖ 7.1. Lainsäädännöllinen yhteistyö 7.2. Taloudellinen yhteistyö LYHENNELUETTELO LÄHDELUETTELO

1. JOHDANTO Euroopan unioni solmi Neuvostoliiton kanssa ensimmäisen kauppa- ja yhteistyösopimuksensa vuoden 1989 lopussa. Sopimusta sovellettiin Euroopan unionin ja Venäjän välisessä kaupassa vuoden 1996 helmikuuhun saakka; muilta osin sopimus säilyi voimassa vuoden 1997 joulukuuhun. Tyypiltään sopimus oli lähinnä perinteinen, suhteellisen suppea kauppasopimus. Tarve sopimuksen uudistamiseen syntyi pian Neuvostoliiton hajoamisen ja Venäjän talousuudistuksen myötä. Neuvottelut uudesta sopimuksesta aloitettiin vuonna 1992. Sopimusneuvottelujen tavoitteena oli luoda selkeämpi kauppapoliittinen toimintaympäristö, tukea Venäjän markkinatalousuudistuksia sekä estää Venäjän jääminen liiaksi erilleen muusta eurooppalaisesta integraatiokehityksestä. Venäjä halusi taata tuotteilleen vapaamman pääsyn Euroopan markkinoille ja samalla laajentaa Länsi-Euroopan vientiään. Vuoden 1993 loppuun mennessä neuvotteluosapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen uuden sopimuksen pääperiaatteista, ja lopulta 24.6.1994 allekirjoitettiin EU:n huippukokouksen yhteydessä Korfulla Euroopan unionin ja Venäjän välinen kumppanuus- ja yhteistyösopimus. (Rautava 1994:6) Samanaikaisesti Venäjän kanssa Euroopan unioni neuvotteli kumppanuus- ja yhteistyösopimuksista muiden entisen Neuvostoliiton alueen valtioiden kanssa. Alunperin kaikista näistä sopimuksista piti tulla sisällöltään samankaltaisia, mutta neuvottelujen edetessä tavoitteesta jouduttiin poikkeamaan; "eurooppalaisten" IVY-maiden (Venäjä, Valko- Venäjä, Ukraina ja Moldova) sopimuksista tuli laajempia kuin muiden IVY-maiden sopimuksista. (Euroopan komissio 1997: 1) Koska kumppanuus- ja yhteistyösopimus sisältää osia, jotka kuuluvat Euroopan unionin jäsenvaltioiden kompetenssiin, edellytti sopimuksen voimaantuleminen sen käsittelyä kunkin EU-maan parlamentissa. Käsittelyprosessi oli hidas, ja loppujen lopuksi PCAsopimus astui voimaan vasta joulukuussa 1997. Ratifiointiprosessin hitauden vuoksi haluttiin sopimuksen tavarakauppaa koskevat osat (kauppapoliittisten sopimusten laatiminen kuuluu Euroopan unionin yksiomaiseen toimivaltaan (HE 93/1998 kohta 1.1.)) saattaa voimaan nopeammin solmimalla väliaikainen sopimus kaupasta ja kaupan liitännäistoimenpiteistä (väliaikaissopimus). Väliaikaissopimuksesta käytiin erillisneuvottelut, ja neuvottelutulos parafoitiin vuoden 1994 lopussa. Tämän jälkeen väliaikaissopimuksesta tuli kuitenkin poliittinen ase, jota käytettiin Venäjä painostamiseen; EU viivytti sopimuksen voimaantuloa vastalauseena Venä-

jän toimille Tshetseniassa. Tshetsenian kriisin lauettua sopimus astui lopulta voimaan 1.2.1996. PCA-sopimus on siis tulos vuosina 1993-1994 käydyistä neuvotteluista. Neuvotteluajankohtana uskottiin yleisesti, että Venäjä selviytyisi taloudellisesta kriisistään ja että Venäjän talous alkaisi vuosikymmenen loppua lähestyttäessä pikkuhiljaa elpyä. Tämä vallinnut optimismi jätti luonnollisesti jälkensä myös PCA-sopimuksen sisältöön. Kun PCA-sopimus lopulta, kolme ja puoli vuotta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, astui voimaan, ei toivottua kehitystä Venäjän talouden tilassa ollut kuitenkaan tapahtunut. Toisaalta PCA-sopimus tarjoaa kehyksen Venäjän ja Euroopan unionin väliselle poliittiselle dialogille ja yhteistyölle, minkä merkitys ei tämän hetkisen kriisin aikana ole vähäistä. Tässä esseessä tarkastellaan PCA-sopimuksen keskeistä sisältöä ja pyritään arvioimaan sitä tämän hetkisen venäläisen todellisuuden kannalta.

2. KUMPPANUUS- JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN TAVOITTEET JA PÄÄPERI- AATTEET Kumppanuus- ja yhteistyösopimus on laaja taloudellis-poliittinen sopimus, joka koostuu 112 artiklasta. Sopimus jakaantuu kolmeen osaan: poliittinen dialogi, keskinäiset taloussuhteet sekä yhteistyö eri aloilla. Kumppanuus- ja yhteistyösopimus pohjautuu löysästi Euroopan unionin Keskisen Itä-Euroopan maiden kanssa tekemiin Eurooppasopimuksiin. Sopimusneuvottelujen aikana Venäjän tavoitteena oli saada hyvin pitkälti Eurooppa-sopimuksia vastaava, taloudellista integraatiota pitemmälle syventävä sopimus. Euroopan unioni puolestaan halusi vain väljemmät poliittiset, taloudelliset ja lainsäädännölliset raamit kaupankäyntiä ja yhteistyötä varten. Tämä Euroopan unionin kanta perustui pitkälti geopoliittisiin näkemyksiin (joihin sisältyi Venäjän asema suurvaltana) sekä Venäjän uudistusprosessin epävarmuustekijöihin; EU:ssa katsottiin, ettei Venäjä ole vielä valmis pitemmälle menevään integraatioon. Tämä valmius ei ole vuoden 1994 jälkeen juurikaan parantunut. PCA-sopimusta voidaankin pitää Euroopan unionin solmimien perinteisten kauppasopimusten ja Eurooppa-sopimusten välimuotona. (Maresceau - Montaguti 1995: 1339; Peers 1995:831; Euroopan komissio 1997: 1.) Venäjän aseman erilaisuus keskisen Itä-Euroopan maihin verrattuna näkyy myös sopimuksen oikeudellisissa perusteissa. Euroopan unionin kannalta sopimus perustuu EU:n perustamissopimuksen 113 ja 235 artiklaan. Siten kumppanuus- ja yhteistyösopimus eroaa Euroopan unionin keskisen Itä-Euroopan maiden kanssa solmimista Eurooppasopimuksista, jotka perustuvat perustamissopimuksen 238 artiklaan. PCA-sopimus ei siis ole Eurooppa-sopimusten kaltainen "association agreement", vaan se on lähinnä tavanomainen kauppa- ja yhteistyösopimus jolla ei pyritä muodostamaan etuoikeutettua suhdetta toiseen sopijapuoleen, eikä myöskään yhtä pitkälle menevään integraatioon kuin Eurooppa-sopimuksilla. (Maresceau ym. 1995:1342.) Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen 3 artikla sisältää nk. evoluutiolauselman, jonka mukaan osapuolet pyrkivät toteuttamaan sopimuksen artikloita, ja erityisesti tavarakauppaa ja kilpailua koskevia osia, tavoitteenaan yhteisen vapaakauppa-alueen perustaminen. Sopimuksen mukaan osapuolten tulisi vuonna 1998 tarkastella, ovatko olosuhteet sellaiset, että ne mahdollistaisivat neuvottelujen aloittamisen vapaakauppa-alueen perustamiseksi. Vapaakauppa-alueen perustaminen on siis kuitenkin epävarmalla pohjalla. On vain sovittu, että osapuolet tulevaisuudessa harkitsevat onko vapaakauppaalueen perustamiseen edellytyksiä. Venäjän puolelta halukkuutta vapaakauppa-alueen toteuttamiseen olisi huomattavasti Euroopan unionia enemmän; ajatus onkin itse asiassa

venäläisten esittämä (Pichugin 1996: 5). Kuten Maresceau ja Montaguti (1995: 1363) toteavat, PCA-sopimuksen evoluutiolauselmaa voidaan pitää lähinnä laihana korvauksena Venäjän odotuksille saada aikaan mahdollisimman paljon Europpa-sopimuksia vastaava sopimus. Ottaen huomioon Venäjän talouden sopimusneuvottelujen jälkeinen kehitys, ei vakavampien keskustelujen aloittaminen vapaakauppa-alueen muodostamisesta lähitulevaisuudessa näytä todennäköiseltä. Toisaalta on muistettava, että neuvottelujen alkamisen jälkeenkin vapaakauppa-alueen muodostaminen voi kestää kymmenenkin vuotta (ks. Peers 1995: 846). Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa ei Venäjää pidetä enää valtiojohtoisen kaupan maana, vaan sen katsotaan olevan siirtymätalous. Sopimustekstissä ei kuitenkaan käytetä sanaa markkinatalous. Euroopan unioni poisti Venäjän ei-markkinatalousmaiden luettelosta vasta huhtikuussa 1998 - asia oli hiertänyt Venäjän ja Euroopan unionin välejä jo useita vuosia (Euro-East 1998: 24). Markkinatalous-määritelmällä on käytännön merkitystä polkumyyntitapauksissa, joissa ei-markkinatalousmaat saattavat kärsiä polkumyyntiä arvioitaessa 1. Sinänsä oli ironista, että muutama kuukausi Euroopan unionin tunnustuksen jälkeen Venäjän markkinatalous osoittautui kaikkea muuta kuin toimivaksi. Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksella pyritään tiivistämään EU:n ja Venäjän poliittisia suhteita säännöllisen vuoropuhelun avulla. Sopimuksella pyritään tukemaan Venäjän uudistusprosessia ja kehittämään Venäjän ja Euroopan unionin välisiä kauppa- ja investointiyhteyksiä. Pitemmällä tähtäimellä Venäjän talous pyritään integroimaan asteittain laajempaan eurooppalaiseen talousalueeseen. (Pautola 1996: 9.) Kun PCA-sopimus allekirjoitettiin vuonna 1994, ei Venäjän oma lainsäädäntö kaikin osin vielä vastannut sopimuksen määräyksiä. Sittemmin Venäjän ulkomaankaupan lainsäädäntöä on kuitenkin kehitetty nimenomaan silmälläpitäen Venäjän jäsenyyttä WTO:ssa, ja tämä on osaltaan saattanut lainsäädännön vastaamaan paremmin PCAsopimusta. Lisäksi on muistettava, että PCA-sopimus voimaantulonsa jälkeen on oikeussäännösten hierarkiassa tavanomaisten lakien yläpuolella; Venäjän perustuslain 15 artiklan 4 momentin mukaan jos Venäjän federaation tekemässä kansainvälisessä sopi- 1 Polkumyyntitapauksissa tavaroille määritellään ns. normaaliarvo. Normaaliarvon määrittelytapa markkinatalousmaista peräisin oleville tuotteille on eri kuin ei-markkinatalousmaasta peräisin oleville tuotteille. Euroopan unionin polkumyyntiasetuksen mukaan markkinatalousmaasta peräisin olevan tuotteen normaalin arvon määrittämisessä käytetään kyseisen tuotteen kotimaista hintaa tai tuotantokustannuksia; eimarkkinatalousmaasta peräisin olevan tuotteen kohdella normaaliarvon perusteena käytetään jonkin vertailukelpoisen markkinatalousmaan hintoja ja kustannuksia.

muksessa on määritelty muita sääntöjä kuin omassa lainsäädännössä on määritelty, sovelletaan kansainvälisen sopimuksen edellyttämiä sääntöjä.

3. POLIITTINEN DIALOGI Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen poliittista vuoropuhelua koskevat osat seuraavat tarkasti Eurooppa-sopimusten vastaavia osia, ja tämä omalta osaltaan erottaa PCAsopimuksen tavanomaisista kauppapoliittisista sopimuksista. (Peers 1995:831). Toisaalta Euroopan unionin ja Venäjän välillä jo aiemmin käyty poliittinen dialogi on ollut käytännössä laajempaa kuin mistä PCA-sopimuksessa on sovittu; PCA-sopimus muodostaa vain löyhän kehikon dialogille. (Maresceau ym. 1995: 1342; Peers 1995: 831.) Poliittinen dialogi sisältää sopimuksen 7. artiklan mukaan EU:n komission ja neuvoston presidenttien sekä Venäjän federaation presidentin tapaamisen kahdesti vuodessa sekä ministeritason keskustelun muodostettavassa neuvostossa. Myös muita menettelyjä on tarkoitus käynnistää; kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen 8. artiklassa mainitaan Euroopan unionin johtotroikan ja Venäjän virkamiestapaamiset kahden vuoden välein, diplomaattisten kanavien hyödyntäminen sekä mahdolliset asiantuntijakokoukset. Näiden lisäksi perustetaan parlamentaarikkojen yhteistyökomita, joka koostuu Euroopan parlamentin ja Venäjän duuman jäsenistä. Yhteistyökomitea tarkkailee sopimuksen täytäntöönpanoa ja toimii riitojenratkaisuelimenä. 2 (PCA 8 ; 95-96.) 2 PCA-sopimuksen mukainen ulkoministeritason yhteistyöneuvosto kokoontui ensimmäisen kerran tammikuussa 1998. Tällöin keskustelun aiheina olivat mm. Venäjän tullit ja tuontikiintiöt, EU:n Venäjän vastaiset polkumyyntisyytökset, Venäjän WTO-jäsenyys sekä kysymys milloin EU tulee luokittelemaan Venäjän markkinatalousmaaksi. Ensimmäinen presidenttitason huippukokous pidettiin 15.5.1998, jolloin keskusteltiin mm. osapuolten välisistä taloussuhteista, Kosovon ja Lähi-idän tilanteesta, yhteistyöstä ympäristönsuojelun alalla sekä huumekaupan ja rahanpesun torjunnasta. Poliittisen dialogin toteuttamista suunnittellussa mittakaavassa ovat vaikeuttaneet Venäjä poliittinen epävakaus ja hallitusvaihdokset.(rautava 1998:6; Euroopan komissio 1998.)

4. TAVARAKAUPPA Kumppanuus- ja yhteistyösopimus on pyritty laatimaan GATT:in hengen mukaiseksi, ja siinä viitataan suoraan useisiin GATT-sopimuksen artikloihin. Näin Euroopan unioni omalta osaltaan pyrkii helpottamaan ja nopeuttamaan Venäjän tietä WTO:n jäseneksi. (Rautava 1994 b: 7.) 4.1. Suosituimmuuskohtelu Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen 10 artiklan 1. kohdan mukaan sopimuksen osapuolet myöntävät toisilleen suosituimmuuskohtelun, joka määritellään GATTsopimuksen 1 artiklan 1. kohdassa. Suosituimmuuskohtelun perusteella osapuolten on myönnettävä toisen osapuolen toimijoille vähintään samanlaiset edut kuin mille tahansa kolmannelle osapuolelle on myönnetty. Suosituimmuus- l. MFN-kohtelu ei sinällään ole uusia asia Venäjän ulkomaankauppasopimuksissa. Suosituimmuuskohtelu sisältyi jo Neuvostoliiton ja Euroopan unionin v. 1989 sopimukseen kaupasta ja yhteistyöstä, kuten myös Venäjän ja Suomen kauppasopimukseen vuodelta 1992. Merkityksellistä sen sijaan on, että PCA-sopimuksessa MFNkohtelua ei sovelleta pelkästään tavarakaupan osalta, vaan myös palveluiden kauppaa sekä yritystoimintaa koskeviin sopimuksen osiin on sisällytetty MFN-lausekkeet. PCAsopimuksessa Venäjä ja Euroopan unioni toisin sanoen sopivat GATT-sopimusta laajemmasta suosituimmuuskohtelusta. Kuten GATT-sopimukseen, myös kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen suosituimmuuskohteluun sisältyy poikkeuksia. Sopimuksen 10 artiklan 2 kohdan mukaan suosituimmuuskohtelua ei ensinnäkin myönnetä etuuksiin, jotka on myönnetty naapurimaille rajaliikenteen helpottamiseksi. Toiseksi MFN-kohtelua ei myönnetä etuuksiin, jotka on myönnetty tarkoituksen perustaa tulliliitto. Tämä vastaa GATT-sopimuksen 24 artiklan määräystä. Kolmannen GATT-sopimuksen mukaisen poikkeuksen mukaan osapuolten ei tarvitse myöntää toisilleen muille maille myönnettyjä GSP- l. kehitysmaaetuja. PCA-sopimuksen MFN-kohteluun sisältyy myös joitakin GATT-sopimuksen ulkopuolisia poikkeuksia. Venäjän myöntämää suosituimmuuskohtelua ei sovelleta sopimuksen liitteessä määriteltyihin Venäjän muille entisen Neuvostoliiton maille myöntämiin etuuksiin (PCA 5 1 kohta). Liitteen luettelo on kuitenkin viitteellinen, ja se perustuu tilanteeseen vuoden 1994 tammikuussa. Luetteloon sisältyvät mm. tuonnin tullittomuus

IVY-maista Venäjälle sekä hiilen, raakaöljyn ja maakaasun vientihinnoittelu. Kuten Korhonen (1995 a:11) toteaa, luettelon viitteellisyys voi johtaa siihen, että kaikki Venäjän IVY-maille antamat edut kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen sisältyvillä aloilla muodostavat suosituimmuusperiaatteen poikkeuksen. IVY-kauppaan liittyvät poikkeukset ovat kuitenkin väliaikaisia, sillä niitä ei sovelleta enää sen jälkeen, kun Venäjä on tullut WTO:n jäseneksi. Jos WTO-jäsenyys viivästyy, poikkeuksien soveltaminen lakkaa kolmen vuoden kuluttua PCA-sopimuksen voimaantulosta. (PCA 5 2 kohta.) 4.2. Tullit ja tuontitavaroiden verotuksellinen kohtelu PCA-sopimuksessa ei edellytetä tullien poistamista. Venäjän tullitaso on huomattavasti Euroopan unionin tullitasoa korkeampi; Venäjän keskimääräinen tullitaso EU:sta tulevalle tuonnille oli ennen elokuun 1998 tullikorotuksia 12-14 prosenttia, kun vastaavasti Venäjän viennistä Euroopan unionin alueelle maksetaan tullia keskimäärin alle 1 prosenttia. Tämä ero johtuu melko pitkälti kaupan rakenne-eroista. Venäjä vie Euroopan unioniin pääasiassa öljyä ja raaka-aineita, joiden tullit ovat alhaisemmat kuin pitemmälle jalostettujen tuotteiden. (Pichugin 1996:6.) Sopimusosapuolet eivät myöskään sitoudu pitämään tulleja nykyisellä tasolla. Koska Venäjä ei ole vielä WTO:n jäsen, se periaatteessa voisi siis nostaa tullejaan yksipuolisesti. Tullien nosto edellyttää PCA-sopimuksen 16 artiklan mukaan kuitenkin neuvotteluja sopimusosapuolten muodostamassa sekakomiteassa. Tullitason säätelymahdollisuus säilytettiinkin juuri silmällä pitäen Venäjän talouden vakauttamista ja sen aiheuttamia muutospaineita. Nyt näyttääkin todennäköiseltä, että Venäjän valtiontalouden jatkuvien ongelmien vuoksi tullitaso tulee jatkossakin pysymään korkeana; tullit ovat tällä hetkellä Venäjän federaation varmin tulonlähde. Elokuussa 1998 Venäjä nosti tuontitullejaan kolmella prosenttiyksiköllä yhteisymmärryksessä IMF:n kanssa. (Rautava 1994 b: 7; Korhonen 1995 a: 14; Korhonen 1995 b: 18.) Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen 13 artiklassa luetellaan ne GATT:in artiklat, joita sovelletaan tullaustoiminnassa soveltuvin osin molempien osapuolten kesken. Siten vientiin ja tuontiin liittyvät maksut eivät saa ylittää suoritettujen palvelujen kustannuksia eivätkä epäsuorasti suojata kotimaisia tuotteita. Kauppaan liittyvät säännökset on julkaistava viipymättä, ja tullien ja muiden tuontimaksujen rajoitukset on julkaistava ennen niiden toteuttamista. Käytännössä ongelmana ei ole Venäjän säädösten julkista-

minen sinänsä; Venäjän lainsäädäntö sisältää selkeät määräykset tullisäännösten julkistamisen ajankohdista, joita pääsääntöisesti noudatetaan. Ongelmana onkin lähinnä ollut tiedonkulku Euroopan unionin ulkomaankaupan toimijoille saakka; esimerkiksi elokuun 1998 tullinkorotukset tulivat monelle suomalaiselle viejälle yllätyksenä, vaikka korotukset astuivat voimaan täysin Venäjän lainsäädännön mukaisesti. Kumppanuussopimuksen 11 artiklaan on sisällytetty GATT-sopimuksen III artiklan mukainen kansallisen kohtelun periaate sisäisen verotuksen osalta. Toisesta sopimusosapuolesta peräisiin oleviin tuotteisiin voidaan kohdistaa vain samanlaisia veroja ja maksuja kuin vastaavanlaisiin kotimaisiin tuotteisiin kohdistetaan. Venäjä ja Euroopan unioni takaavat toistensa tavaroille vapaan kauttakulun alueillaan GATT-sopimuksen mukaisesti. GATT-viittein on sovittu mm. siitä, ettei kauttakulkuliikenteeseen saa kohdistua tarpeettomia viiveitä tai rajoituksia eikä tulleja tai kauttakulkumaksuja, lukuun ottamatta maksuja jotta aiheutuvat kuljetuksesta tai kauttakulun edellyttämien hallinnollisten toimien tai palvelujen kustannuksista. (PCA 11 ; Korhonen 1995 a: 17.) Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen yhteistyötä koskevassa osassa on sovittu myös tulleja koskevasta yhteistyöstä. Yhteistyöllä pyritään tiedonkulun tehostamiseen, työmenetelmien kehittämiseen, tullimenettelyn harmonisointiin ja yksinkertaistamiseen, Venäjän ja EU:n kuljetusjärjestelmien toisiinsa liittämiseen, tullin tietotekniikkajärjestelmien kehittämiseen sekä molemminpuoliseen avunantoon. Lisäksi erillisessä protokollassa on sovittu molemminpuolisesta avunannosta tullilainsäädännön soveltamisessa. Tällä hetkellä Euroopan unionin näkökulmasta tärkeintä on kehittää yhteistyötä tullirikosten estämiseksi. (PCA 78 ; Euroopan komissio 1998 b: 3.) 4.3. Määrällisten rajoitusten poistaminen ja suojalausekkeet Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen 15 artikla velvoittaa Euroopan unionin poistamaan loput määrälliset rajoitukset Venäjältä tulevalta tuonnilta lukuun ottamatta tiettyjä teräs- ja tekstiilituotteita. Venäjä ei viime vuosina ole soveltanut määrällisiä rajoituksia EU:sta tulevalle tuonnille. Kumppanuus- ja yhteistyösopimus ei kuitenkaan estä Venäjää suojelemasta joitakin tuotannonaloja ulkomaiselta kilpailulta myös määrällisin rajoituksin, jos Venäjän talouden rakenteellisten ongelmien ratkaiseminen sitä edellyttää. Sopimuksen liitteissä 2 ja 3

määritellään kuitenkin tarkat rajat sille, milloin ja miten määrällisten rajoitusten asettaminen on mahdollista. Rajoitusten asettaminen edellyttää mm. rajoitusten liittymistä huomattavien sosiaalisten ongelmien syntymisen rajoittamiseen, tai niiden tarkoituksena on estää venäläisten yritysten markkinaosuuksien voimakas vähentyminen. Kiintiöt voivat koskea vain rajoitettua määrää tuotteita ja niiden on oltava määräaikaisia. (Rautava 1994: 7) Sopimuksessa mainittu määrällisten rajoitusten poisto koskee siis tuontia. Koska sopimus ei sisällä Venäjän vientijärjestelmää koskevia varaumia, voidaan katsoa, että Venäjä voi edelleenkin niin halutessaan rajoittaa vientiä Euroopan unioniin. Aiemminhan ns. strategisesti tärkeiden raaka-aineiden vienti edellytti vientilisenssin hankkimista. Viime vuosina Venäjä on kuitenkin vapauttanut vientiään, mikä on ollut myös yksi WTOjäsenyyden edellytyksistä. Toisaalta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Venäjä saattaa jatkossa jälleen rajoittaa strategisesti tärkeiden raaka-aineiden vientiä ja ottaa takaisin käyttöön vuosina 1992-1994 sovellettu erikoisviejäjärjestelmä 3. Poikkeustilanteita varten kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen on sisällytetty mahdollisuus tavaratuonnin vastaisten toimien käyttöönottoon. Markkinahäiriöitä koskee sopimuksen 17 artikla. Artiklan mukaan määrärajoituksia tai muita toimia voidaan ottaa käyttöön, jos mitä tahansa tuotetta tuodaan toisen osapuolen alueelle sellaisina määrinä tai sellaisin edellytyksin, että ne aiheuttavat tai uhkaavat aiheuttaa huomattavaa vahinkoa samankaltaisten tai suoraan niiden kanssa kilpailevien tuotteiden valmistajoille. PCA-sopimus ei kuitenkaan sisällä GATT-sopimuksen mukaista säännöstä tuonnin rajoittamisesta valtion maksutaseongelmien vuoksi. Venäjän sisäiseen lainsäädäntöön on kuitenkin sisällytetty myös tämä toimenpidemahdollisuus; Laki ulkomaankaupan suojatoimista sisältää GATT-sopimuksen mukaisen maksutasehäiriöpykälän (UlkSL 16 ). Tällä hetkellä vaikuttaa varsin todennäköiseltä, että Venäjän hallitus tulevaisuudessa tulee jollain tavoin myös soveltamaan ko. pykälää ratkoessaan valtiontalouden ongelmia. Kumppanuus- ja yhteistyösopimus sallii myös suojatoimet polkumyyntiä vastaan, jos ne toteutetaan GATT:in 6 artiklan tai 16 artiklan tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kansallisen lainsäädännön perustan Venäjällä muodostaa Laki ulkomaankauppatoiminnan valtiollisesta säätelystä, joka sisältää GATT-sopimuksen kanssa yhdenmukaiset 3 Erikoisviejäjärjestelmässä strategisesti tärkeiden raaka-aineiden viejien tuli rekisteröityä valtion ylläpitämään rekisteriin, ja valtio valvoi raaka-aineiden vientiä vientiluvin.

säännökset polkumyynnin vastaisista toimenpiteistä. Lisäksi vuoden 1998 huhtikuussa tuli voimaan laki ulkomaankaupan suojatoimenpiteistä, mikä sisältää yksityiskohtaisemmat määräykset suojatointen käyttöönotosta.

5. INVESTOINNIT JA LIIKETOIMINTA Liiketoimintaa ja investointeja koskevat osat muodostavat oman laajan lukunsa kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa. Tähän osaan kuuluvat työskentelyoloja ja työntekijöiden sosiaaliturvaa, yritysten perustamista ja toimintaa sekä palvelujen kauppaa koskevat osat. 5.1. Työolot ja sosiaaliturva Toisin kuin itäisen Euroopan maiden kanssa tehdyissä sopimuksissa, PCA-sopimukseen ei ole sisällytetty tavoitteeksi työvoiman vapaata liikkuvuutta. Sopimus kattaa ainoastaan eräitä työskentelyoloihin sekä työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä sosiaaliturvaan liittyviä kysymyksiä. (Korhonen 1995 a: 19.) PCA-sopimuksen 23 artiklan 1 kohdassa Euroopan unioni sitoutuu varmistamaan, ettei Venäjän kansalainen joudu syrjinnän kohteeksi kansalaisuutensa vuoksi työoloja, palkkausta tai irtisanomista koskevissa kysymyksissä työskennellessään laillisesti unionin alueella. Artiklan 2. kohdassa Venäjä takaa vastaavan Euroopan unionin kansalaisille. Sopimuksen 24 artiklan mukaan Euroopan unioni ja Venäjä tulevat tekemään sopimuksia EU:ssa laillisesti työskentelevien kansalaisten ja heidän perheenjäseniensä sosiaaliturvan järjestämisestä. Näillä sopimuksilla varmistetaan, että työntekijän kaikki työskentely- ja oleskelujaksot otetaan huomioon määriteltäessä vanhuus- tai sairauseläkettä, ja että työntekijän eläke on vapaasti siirrettävissä työntekijän muuttaessa EU-maasta toiseen. (Talous- ja sosiaalikomitea 1995: 22.) 5.2. Yritysten perustaminen ja toiminta Venäjä ja Euroopan unioni takaavat toisilleen MFN-kohtelun koskien yritysten perustamista alueilleen (PCA 28 1 kohta). Tämä pätee myös tytäryhtiöihin ja edustustoihin. Tämä ei sinällään riitä takaamaan rajoittamatonta markkinoillepääsyä, sillä kotimaiset yritykset voivat luonnollisesti edelleenkin olla edullisemmassa asemassa. Tältä osin Venäjän PCA-sopimus poikkeaa muiden IVY-maiden PCA-sopimuksista, joissa on sovittu yritysten perustamista koskien kansallisesta kohtelusta. Toisaalta joissakin tapauksissa ulkomaisten yritysten kohtelu voi Venäjällä olla jopa suotuisampaa kuin kotimaisten yritysten saama kohtelu. (Talous- ja sosiaalikomitea 1995: 23; Peers 1995: 836.)

Tytäryhtiön toimintaa kohdellaan joko vähintään yhdenvertaisesti kotimaisten yritysten kanssa tai MFN-periaatteen mukaan, riippuen siitä kumpi on tytäryhtiölle edullisempaa. Yrityksen sivukonttori saa vain MFN-periaatteen mukaisen kohtelun. Euroopan unioni ja Venäjä ovat sisällyttäneet sopimuksen liitteisiin joitakin varauksia koskien yritysten perustamista ja liiketoimintaa. EU toteaa mm. eräiden jäsenmaiden pitävän yllä rajoituksia kiinteistöjen hankinnan suhteen; Venäjä puolestaan mainitsee Venäjän federaation omaisuuden vuokraamisen olevan veronalaista. (PCA 28 2 kohta; liitteet 3 ja 4; Korhonen 1995 a: 22.) Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa on myös joitakin vakuutus- ja pankkialaa koskevia alakohtaisia sääntöjä. EU-maiden pankkien tytäryhtiöt ja sivukonttorit saavat Venäjällä vähintään saman kohtelun kuin venäläiset pankit koskien pankkien perustamista ja toimintaa. Venäjällä on kuitenkin oikeus rajoittaa tytärpankkien toimintaa tietyin ehdoin, edellyttäen että rajoitukset kohdistuvat kaikkien maiden pankkeihin. Rajoitukset ovat kuitenkin vain väliaikaisia, ja ne on poistettava viimeistään viiden vuoden kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta. Tytärpankeille voidaan mm. asettaa korkeampi minimipääomavaatimus kuin venäläisille pankeille, ja tytärpankkien sivukonttoreiden määrää voidaan rajoittaa. Vakuutuspalvelut saavat tytäryritysten ja sivukonttorien perustamista koskien saman kohtelun kuin muutkin yritykset. Venäjän tulisi kuitenkin poistaa suora- ja jälleenvakuutusyhtiöiden 49 prosentin ulkomaalaisomistuksen enimmäisraja viimeistään viiden vuoden kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta. (PCA 68 2-3 kohta; PCA liitteet 3 ja 4; Korhonen 1995 a: 23-25; Peers 1995: 837-839.) Rahoitussektori on yksi kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen yhteistyöaloista. Venäjän pankki-, vakuutus- ja muut rahoituspalvelut pyritään saattamaan markkinatalousjärjestelmän vaatimalle tasolle mm. laskentastandardeja kehittämällä, pankki ja vakuutussektorin lainsäädäntöä ja valvontaa parantamalla sekä tilintarkastusjärjestelmää kehittämällä. (PCA 72 ) Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa ei ole sovittu työvoiman vapaasta liikkuvuudesta. Sopimus sisältää kuitenkin joitakin säännöksiä, jotka koskevat sopimusosapuolten yritysten henkilökuntaa. EU-maiden yritysten venäläiset tytäryritykset saavat palkata EU-maiden kansalaisia palvelukseensa, ja venäläisten yritysten tytäryhtiöillä on vastaava oikeus EU:n alueella Venäjän kansalaisten suhteen. Ketä tahansa ei kuitenkaan voida palkata. Työntekijöiden tulee ensinnäkin olla ns. avainhenkilöitä, eli senioriasemassa olevia tytäryritystä johtavia henkilöitä tai tytäryrityksen toiminnalle välttämättö-

miä asiantuntijoita. Toiseksi ko. henkilöiden tulee olla vain kyseisen yhtiön palveluksessa. (PCA 32 ; Korhonen 1995 a: 26.) Investointiolosuhteita on tarkoitus kehittää Euroopan unionin ja Venäjän välisellä yhteistyöllä. Investoinneille pyritään luomaan suosiollinen ilmasto ennen kaikkea suojaamalla investointeja tehokkaammin, sekä tehostamalla tiedonvaihtoa investointimahdollisuuksista. Yhteistyön tavoitteena on saada sopimukset investointien suojasta Venäjän ja Euroopan unionin jäsenmaiden välille. Samoin pyritään saamaan aikaan sopimukset kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi. (PCA 58.) 5.3. Palvelujen kauppa PCA-sopimus on ensimmäinen Euroopan unionin kauppasopimus, jonka piiriin kuuluu myös palvelujen kauppa 4. Venäjä ja Euroopan unioni myöntävät toisilleen MFNkohtelun koskien sopimuksessa mainittujen rajat ylittävien palvelujen tarjoamista. Sopimuksessa lueteltuihin palvelualoihin kuuluvat mm. erilaiset konsultointipalvelut, televiestintäpalvelut sekä tietokone- ja tietojenkäsittelypalvelut. Näiden palvelujen myynnistä neuvottelevilla yhtiöiden edustajilla on väliaikainen pääsy maahan, jos kysymys ei ole palvelujen myynnistä yleisölle eikä palveluiden suorittamisesta. (PCA 36-37 ; PCA liite 5; Peers 1995: 838.) MFN-kohtelun alaisten palvelujen kauppaan liittyen on sovittu alkuvaiheen seurantajärjestelmästä. Jos Venäjä kolmen ensimmäisen vuoden aikana ottaa käyttöön säännöksiä, jotka asettavat rajoituksia sopimuksen allekirjoitusvaiheessa vallinneeseen tilanteeseen, EU voi pyytää Venäjältä luonnoksia em. laeista ja säännöksistä sekä vaatia tarvittaessa neuvotteluja. (Korhonen 1995 a: 20.) PCA-sopimuksen palvelujen kauppaa koskevat osat on laadittu kansainvälisen palvelujen kauppaa koskevan sopimuksen GATS:in puitteisiin. Kumppanuussopimuksen mukaan keskinäinen kohtelu palvelujen kaupassa ei miltään osin ole edullisempaa kuin mitä GATS-sopimus edellyttää jommalta kummalta muiden maiden suhteen. Venäjä ja EU pyrkivät vapauttamaan keskinäistä palvelujen kauppaa erityisesti GATS-sopimuksen mukaisesti. Suosituimmuuskohtelu ei kuitenkaan kata vapaakauppasopimuksen antamia etuja; Venäjän ja EU:n ei siis tarvitse antaa toisilleen niitä etuja, joita ne antavat muille 4 Tässä suhteessa Venäjän ja Valko-Venäjän PCA-sopimukset poikkeavat muiden IVY-maiden PCAsopimuksista; muissa PCA-sopimuksissa on vain sovittu myöhemmistä neuvotteluista palvelujen kaupan vapauttamiseksi. (Ks. Peers 1995: 838.)

maille GATS-sopimuksen mukaisten palvelujen kauppaa vapauttavien integraatiosopimusten puitteissa. GATS-sopimuksen mukaisten sopimusten on katettava lähes kaikki palvelusektorit ja poistettava lähes kaikki syrjintä kansallisen kohtelun kautta. (PCA 38, PCA liite 5; Korhonen 1995 a: 20-21.) Merikuljetusten osalta osapuolet pyrkivät noudattamaan periaatetta, jonka mukaan toisen osapuolen pääsyä maailmanmarkkinoille ei rajoiteta. Kaikki yksipuoliset hallinnolliset, tekniset ja muut esteet jotka voisivat muodostua peitellyiksi merikuljetuspalvelujen vapauden rajoituksiksi on poistettava. Sopimuksen voimaantulon jälkeen on tarkoitus selvittää, kuinka Venäjän sisäiset vesitiet voitaisiin avata kansainvälisille merikuljetuksille. (PCA 39 ) Rautatiekuljetusten osalta täydentäviä kahdenkeskisiä ja monenkeskisiä mekanismeja on tarkoitus hyödyntää kuljetusten tehostamiseksi. Tämä sisältää rahtikuljetusten tulliselvitysmenettelyjen tehostamisen ja nopeuttamisen, yhteistyön kansainväliset vaatimukset täyttävän kuljetuskaluston luomiseksi, kansainvälistä liikennettä koskevien sääntöjen yhdenmukaistamisen sekä Venäjän ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisen henkilöjunaliikenteen kehittämisen. (PCA 40 ) Liikenne on osa kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen kuuluvaa yhteistyöosaa. Tarkoituksena on uudistaa Venäjän kuljetusjärjestelmät ja -verkostot ja kehittää niitä kokonaisvaltaisemman liikennejärjestelmän saavuttamiseksi. 5 (PCA 70.) PCA-sopimusta ei siis ole ulotettu kattamaan kaikkia palveluja. Lähinnä on tarjottu mahdollisuus tarjota asiantuntijoiden panosta ja tietotaidon siirtoa sisältäviä palveluja, jotka omalta osaltaan hyödyttävät Venäjän infrastruktuurin kehittämistä. Sopimus ei myöskään estä osapuolia vetäytymästä sopimuksessa sovituista sitoumuksista. (Korhonen 1995 a: 20; Peers 1995: 839.) 5 Tässä yhteydessä on mielenkiintoista havaita, että tämän sinänsä vähämerkityksisen artiklan englanninkielisen ja suomenkielisen version sanamuodot poikkeavat merkitykseltään jossain määrin toisistaan. Englanninkielisen tekstin mukaan "This cooperation shall, inter alia, aim at......ensuring where appropriate, compatibility of transportation in the context of achieving a more global transportation system"; suomeksi vastaava lause kuuluu: "Tämän yhteistyön tarkoituksena on muun muassa......varmistaa tarvittaessa, että kuljetusjärjestelmiä kehitetään kokonaisvaltaisemman liikennejärjestelmän saavuttamiseksi" (PCA-sopimus 70 artikla 2 mom.). Suomenkielinen versio on jää sisällöltään hämäräksi: mitä tarkoittaa kokonaisvaltaisempi liikennejärjestelmä?. Englanninkielisen tekstin perusteella kyseessä on venäjän liikennejärjestelmän vastaavuudesta kansainvälisen järjestelmän kanssa. On muistettava, että suomenkielinen ja englanninkielinen teksti ovat samanarvoisia alkuperäistekstejä; kyseessä ei ole suomenkielinen käännös, jonka virheellisyyden vuoksi voitaisiin vedota englanninkieliseen tekstiin.

6. MUUT TALOUDELLISTA TOIMINTAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 6.1. Maksut ja pääomanliikkeet Kumppanuus- ja yhteistyösopimus kattaa periaatteessa kaikki maksut ja pääomanliikkeet. Osapuolet takaavat toisilleen suosituimmuuskohtelun koskien juoksevia maksuja, pääomanliikkeitä sekä maksumenetelmiä. Tavaroiden, palveluiden ja henkilöiden liikkumiseen liittyvät juoksevat maksut voidaan sopimuksen mukaan suorittaa vaihdettavissa valuutoissa. Näihin kuuluvat esimerkiksi tytäryritysten avainhenkilöiden liikkumiseen liittyvät maksut. (Korhonen 1995 a: 27.) Suorien investointien muodossa tapahtuva pääomien liike on PCA-sopimuksen mukaan pääsääntöisesti vapaata. Suorat investoinnit tulee kuitenkin suorittaa kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen investointeja koskevien artiklojen mukaisesti. Sopimuksessa taataan myös tehtyjen investointien siirto ulkomaille, mukaan lukien esimerkiksi takavarikoinnista tai kansallistamisesta johtuvat korvaukset. Suorien investointien on tähdättävä pitkäaikaisten taloussuhteiden luomiseen kohdeyrityksen kanssa, esimerkiksi antamalla mahdollisuuden vaikuttaa tehokkaasti yrityksen johtamiseen. Suora investointi kattaa tässä tarkoituksessa perustetut ja hankitut täysinomistetut yritykset ja niiden laajennukset, osakkuudet sekä vähintään viideksi vuodeksi myönnetyt luotot. (PCA 52 ; Korhonen 1995 a: 27.) Venäjän sallitaan kuitenkin edelleen soveltaa rajoituksia Venäjällä vakituisesti asuvien suoriin investointeihin ulkomaille (PCA 52 3 kohta). Tämä on ymmärrettävää, kun tarkastellaan Venäjän talouden tilaa viime vuosina; valuuttapako ulkomaille on ollut yksi Venäjän talouden suurimmista ongelmista. Lähitulevaisuudessa valuutanvientisäännöksiä tullaankin todennäköisemmin entisestään kiristämään. Osapuolet sitoutuvat olemaan ottamatta käyttöön uusia pääomanliikkeitä koskevia rajoituksia viiden vuoden siirtymäajan sopimuksen voimaantulosta kuluttua umpeen. Ennen sitä on voimassa MFN-periaate; voimassa olevat rajoitukset eivät saa olla tiukempia toiselle osapuolelle, kuin ne olisivat mille tahansa kolmannelle maalle. Viiden vuoden jälkeen voidaan turvautua poikkeuksellisissa oloissa pääomanliikkeitä koskeviin enintään kuuden kuukauden pituisiin suojatoimiin, mikäli pääomanliikkeet aiheuttavat vakavia vaikeuksia valuutta- tai rahapolitiikan toteutumiselle. (PCA 52 5-6 kohta.)

Pääomien liikkeet ovat myös osana kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen yhteistyöalueita. Tavoitteena on luoda Venäjälle tehokas pääomien liikkeitä koskeva säädösjärjestelmä. Samalla pyritään luomaan yhteyksiä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden viranomaisten ja Venäjän viranomaisten välille. (PCA 83.) 6.2. Kilpailu ja valtiontuet Kumppanuus- ja yhteistyösopimus kieltää yksittäisiä yrityksiä suosivan suoran vientituen antamisen. Sopimus sisältää lisäksi joitakin yleisiä kilpailurajoituksia koskevia artikloja. Sopimus ei kuitenkaan velvoita Venäjää ottamaan käyttöön Euroopan unionin kilpailurajoituksia koskevia säädöksiä vastaavaa lainsäädäntöä. Osapuolten on vain toimittava poistaakseen tai korjatakseen kauppaan vaikuttavien kilpailurajoitusten tai valtion apujen poistamiseksi. Kolmen vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta yhteiskomitea määrittelee kilpailua vääristävät avustukset ja muut tuet, ja nämä avustukset tulisi sen jälkeen poistaa. Tämän lisäksi osapuolten on säädettävä ja otettava käyttöön kilpailulainsäädäntö, sekä pidättäydyttävä valtiontuista, mutta Venäjän ei tarvitse seurata lainsäädännössään Euroopan unionin käytäntöä. Syynä tähän lienee se, ettei EU:ssa tällä hetkellä ole mahdollisuuksia ryhtyä arvioimaan Venäjän kilpailulainsäädännön riittävyyttä ja toimivuutta Venäjän ja EU:n välisen kaupan kannalta. (Peers 1995: 842; Korhonen 1995 a: 28.) Kilpailulainsäädäntöä koskevaa PCA-sopimuksen osaa on kritisoitu EU:n piirissä. EU:n talous- ja sosiaalikomitea toteaa lausunnossaan (1995: 26), että keskisen Itä-Euroopan maiden kanssa solmittuihin Eurooppa-sopimuksiin verrattuna PCA-sopimuksen määräykset ovat niin pehmeitä ja heikosti sitovia, että on epätodennäköistä, että sopimusosapuolet tai EU-yritykset voisivat niihin vedota. 6.3. Henkisen omaisuuden ja teollisuusoikeuksien suoja Venäjän tulee viiden vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta nostaa henkisen omaisuuden ja teollisuusoikeuksien sekä kaupallisen omaisuuden suojan taso Euroopan unionin säädöksiin verrattavalle tasolle. Venäjän on tuolloin myös liityttävä sopimuksessa lueteltuihin Euroopan unionin jäsenvaltioiden vahvistamiin kansainvälisiin sopimuksiin. Henkisellä omaisuudella tarkoitetaan mm. tekijänoikeuksia, malleja, patentteja sekä tavara- ja palvelumerkkejä. Ennen viiden vuoden määräajan umpeen kulumista

Venäjän on sovellettava Euroopan unionin yrityksiä kohtaan samaa kohtelua kuin mitä tahansa kolmatta maata kohtaan kahdenvälisten sopimusten puitteissa. (PCA 54 ; PCA liite 10.)