Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta Japanista peräisin olevien viinialan tuotteiden tuonnissa Euroopan unioniin todistuksina käytettävien lomakkeiden ja omaa vahvistusta koskevien sääntöjen osalta FI FI

2 PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN KOHDE Tämä ehdotus koskee päätöstä viinityöryhmässä unionin puolesta otettavan kannan vahvistamisesta, silloin kun tämän elimen on määrä on antaa suunniteltu päätös Japanista peräisin olevien viinialan tuotteiden tuonnissa Euroopan unioniin todistuksena käytettävistä lomakkeista ja omaa vahvistusta koskevista säännöistä. Tällä ehdotuksella pyritään varmistamaan, että viinityöryhmä voi hyväksyä edellä mainitun päätöksen Euroopan unionin ja Japanin välisen talouskumppanuussopimuksen tullessa voimaan (1. helmikuuta 2019). 2. EHDOTUKSEN TAUSTA 2.1. Talouskumppanuussopimus Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella, jäljempänä sopimus, pyritään vapauttamaan ja helpottamaan kauppaa ja investointeja sekä tukemaan osapuolten tiiviitä taloussuhteita. Sopimus tulee voimaan [voimaantulopäivä] Viinityöryhmä Sopimuksen 22.4 artiklalla perustetaan viinityöryhmä. Viinityöryhmä vastaa sopimuksen C jakson ja liitteen 2-E tehokkaasta täytäntöönpanosta ja toiminnasta Suunniteltu viinityöryhmän päätös Sopimuksen 2.35 artiklan 3 kohdan mukaan viinityöryhmä pitää ensimmäisen kokouksensa sopimuksen voimaantulopäivänä. Viinityöryhmän on määrä hyväksyä [voimaantulopäivänä] pidettävässä ensimmäisessä kokouksessaan päätös Japanista peräisin olevien viinialan tuotteiden tuonnissa Euroopan unioniin todistuksena käytettävistä lomakkeista ja omaa vahvistusta koskevista säännöistä, jäljempänä suunniteltu säädös. Suunnitellun säädöksen tarkoituksena on panna tehokkaasti täytäntöön sopimuksen C jakso ja liite 2-E ja erityisesti sen 2.28 artiklan 1 kohta. 3. UNIONIN PUOLESTA OTETTAVA KANTA Euroopan unionin ja Japanin välisen talouskumppanuussopimuksen, josta komissio on antanut ehdotuksen neuvoston päätökseksi COM (2018) 192 final, yhdessä jaksossa, ns. viinipaketissa, käsitellään kattavasti viinin viennin vastavuoroista helpottamista. Jaksolla muun muassa poistetaan sopimuksen voimaantulohetkellä kaikki eurooppalaisten viinien ja kuohuviinien tullit Japanin viennin osalta, suojataan Japanin alueella noin 130 EU:n viinien maantieteellistä merkintää, hyväksytään useita EU:n viininvalmistusmenetelmiä, mukaan lukien viinissä käytettävät ainesosat, ja hyväksytään viinityöryhmän päätöksellä yksinkertaistettu todistusmenettely EU:hun tuotaville japanilaisille viineille. Liitteenä olevalla työryhmän suunnitellulla säädöksellä mahdollistetaan tämän laajan jakson täytäntöönpano vahvistamalla lomakkeet, joita käytetään todistuksena Japanista peräisin olevien viinialan tuotteiden tuonnissa Euroopan unioniin, ja omaa vahvistusta koskevat säännöt. Omaan vahvistukseen liittyvät lomakkeet ja säännöt ovat johdonmukaisia niiden Euroopan unionin toimintatapojen kanssa, jotka koskevat kaupan helpottamista sekä sellaisten kolmansien maiden kanssa tehtävää petostentorjuntayhteistyötä, joiden kanssa unioni on tehnyt sopimuksen. FI 1 FI

3 Sen vuoksi niiden hyväksymiselle olisi annettava lupa. 4. OIKEUSPERUSTA 4.1. Menettelyllinen oikeusperusta Periaatteet Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT-sopimus, 218 artiklan 9 kohdassa määrätään päätöksistä sopimuksella perustetussa elimessä unionin puolesta esitettävien kantojen vahvistamisesta, silloin kun tämän elimen on annettava säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia, lukuun ottamatta säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan sopimuksen institutionaalisia rakenteita. Ilmaisu säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia kattaa myös säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia kyseiseen elimeen sovellettavan kansainvälisen oikeuden nojalla. Se kattaa myös välineet, joilla ei ole sitovaa vaikutusta kansainvälisen oikeuden nojalla, mutta jotka voivat vaikuttaa ratkaisevasti sen säännöstön sisältöön, jonka unionin lainsäätäjä antaa Soveltaminen tässä asiassa Viinityöryhmä on sopimuksella perustettu elin. Säädös, joka viinityöryhmän on määrä antaa, on säädös, jolla on oikeusvaikutuksia. Suunniteltu säädös on sitova kansainvälisen oikeuden nojalla sopimuksen 1.3 artiklan mukaisesti. Suunnitellulla säädöksellä ei täydennetä eikä muuteta sopimuksen institutionaalisia rakenteita. Tämän vuoksi ehdotetun päätöksen menettelyllinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohta Aineellinen oikeusperusta Periaatteet SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla annettavan päätöksen aineellinen oikeusperusta määräytyy ensisijaisesti sen suunnitellun säädöksen tavoitteen ja sisällön perusteella, jota unionin puolesta otettava kanta koskee. Jos suunnitellulla säädöksellä on kaksi tavoitetta tai siihen sisältyy kaksi osatekijää ja jos näistä tavoitteista tai osatekijöistä toinen on mahdollista määritellä pääasialliseksi tavoitteeksi tai osatekijäksi, johon nähden toinen tavoite tai osatekijä on liitännäinen, SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla hyväksyttävällä päätöksellä on oltava vain yksi aineellinen oikeusperusta, eli se, jota pääasiallinen tai ensisijainen tavoite tai osatekijä edellyttää Soveltaminen tässä asiassa Suunnitellun säädöksen pääasiallinen tarkoitus ja sisältö liittyvät viinialan tuotteiden kaupan vapauttamiseen ja helpottamiseen. Sen vuoksi ehdotetun päätöksen aineellinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 207 artikla Päätelmät Ehdotetun päätöksen oikeusperustana tulisi olla SEUT-sopimuksen 207 artikla yhdessä SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan kanssa. 1 Unionin tuomioistuimen tuomio , Saksa v. neuvosto, C-399/12, ECLI:EU:C:2014:2258, kohta. FI 2 FI

4 5. SUUNNITELLUN SÄÄDÖKSEN JULKAISEMINEN Koska EU:n tulliviranomaisten ja tuojien on pantava täytäntöön viinityöryhmän säädöksessä vahvistetut vaatimukset, on aiheellista julkaista säädös Euroopan unionin virallisessa lehdessä sen jälkeen kun se on hyväksytty. FI 3 FI

5 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta Japanista peräisin olevien viinialan tuotteiden tuonnissa Euroopan unioniin todistuksina käytettävien lomakkeiden ja omaa vahvistusta koskevien sääntöjen osalta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Euroopan unionin ja Japanin välinen talouskumppanuussopimus, jäljempänä sopimus, tehtiin neuvoston päätöksellä [ ] 1. Se tulee voimaan [1 päivänä helmikuuta 2019]. (2) Sopimuksen 2.28 artiklan 2 kohdan mukaisesti viinityöryhmän on päätöksellä hyväksyttävä mainitun artiklan 1 kohdan täytäntöön panemista koskevat säännöt, joilla vahvistetaan Japanista peräisin olevien viinialan tuotteiden tuonnin ja myynnin todistusmenettelyt ja erityisesti käytettävät lomakkeet ja todistuksessa annettavat tiedot. (3) Sopimuksen 2.35 artiklan 2 kohdan a alakohdassa määrätään, että viinityöryhmän tehtäviin kuuluu omaa vahvistusta koskevien sääntöjen vahvistaminen. (4) Sopimuksen 2.35 artiklan 3 kohdan mukaan viinityöryhmä pitää ensimmäisen kokouksensa sopimuksen voimaantulopäivänä. (5) Viinityöryhmän on määrä hyväksyä [1 päivänä helmikuuta 2019 / sopimuksen voimaantulopäivänä] pidettävässä ensimmäisessä kokouksessaan päätös Japanista peräisin olevien viinialan tuotteiden tuonnissa Euroopan unioniin todistuksina käytettävistä lomakkeista ja omaa vahvistusta koskevista säännöistä, jotta voidaan varmistaa sopimuksen tehokas täytäntöönpano ja samalla yksinkertaistaa Japanista peräisin olevien viinialan tuotteiden tuontia. Suunnitellut omaa vahvistusta koskevat lomakkeet ja säännöt ovat johdonmukaisia niiden unionin toimintatapojen kanssa, jotka koskevat kaupan helpottamista sekä sellaisten kolmansien maiden kanssa tehtävää petostentorjuntayhteistyötä, joiden kanssa unioni on tehnyt sopimuksen. (6) On aiheellista vahvistaa viinityöryhmässä unionin puolesta otettava kanta, koska viinityöryhmän päätös tulee olemaan unionia sitova, 1 EUVL L [ ], [ ], s. [ ]. FI 4 FI

6 ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Viinityöryhmän ensimmäisessä kokouksessa unionin puolesta otettava kanta perustuu tähän päätökseen liitettyyn viinityöryhmän päätösluonnokseen. 2 artikla Kun viinityöryhmän päätös on hyväksytty, se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä päätös on osoitettu komissiolle. 3 artikla Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 5 FI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 98 final 2019/0048 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9398/1/14

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 101 final 2019/0050 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Länsi- ja Keski-Tyynenmeren kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 104 final 2019/0054 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Koillis-Atlantin kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9451/1/14

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 102 final 2019/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Luoteis-Atlantin kalastusjärjestössä Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9449/1/14

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 108 final 2019/0058 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 111 final 2019/0061 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisessä Atlantin tonnikalojen suojelukomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 374 final 2017/0156 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Turkki-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta maataloustuotteiden kauppajärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2018 COM(2018) 707 final 2018/0363 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta sisävesiliikenteen normien laadinnasta vastaavassa eurooppalaisessa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 112 final 2019/0062 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Välimeren yleisessä kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9389/1/14

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 779 final 2016/0385 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan OECD:n järjestelyn osallistujien työryhmässä esitettävästä markkinaviitearvoihin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2018/0046 (NLE) 2016/0053 (NLE) 7209/18 TRANS 116 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Valtioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0259 (NLE) 13354/17 N 36 EEE 39 AGRI 560 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 17. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 457 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 457 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0211 (NLE) 11869/17 OIV 13 AGRI 440 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 137 final 2014/0073 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 126 final 2014/0069 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 215 final 2017/0092 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.6.2013 COM(2013) 427 final 2013/0198 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta Grönlannin ottamiseksi mukaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 544 final 2017/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevassa komiteassa Euroopan unionin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0383 (NLE) 5530/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 31 AGRILEG 16 COMER 9 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2016 COM(2016) 412 final 2016/0191 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta WTO:n poikkeuslupaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 524 final 2016/0251 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0100 (NLE) 8190/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 20 EEE 15 N 16 ISL 17 FL 16 MAP 7 MI 279 COMPET

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2016 COM(2016) 261 final 2016/0135 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Keski-Amerikka-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2018 COM(2018) 199 final 2018/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 110/2008 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse panostislauksella

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.8.2018 COM(2018) 598 final 2018/0308 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta muutoksiin, jotka vaarallisten aineiden kuljetuksia käsittelevä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0040 (NLE) 6396/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: COEST 48 UD 33 WTO 40 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.2.2016 COM(2016) 89 final 2016/0053 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta vaarallisten aineiden kuljetusta käsittelevän OTIFasiantuntijakomitean 54. kokouksessa

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 659 final 2015/0300 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen IX (Sähköinen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.6.2013 COM(2013) 429 final 2013/0201 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Grönlannin osallistumisen raakatimantteja koskevan Kimberleyn prosessin sertifiointijärjestelmään mahdollistavista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

11609/12 HKE/phk DG C2

11609/12 HKE/phk DG C2 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 17. heinäkuuta 2012 (OR. en) 11609/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0157 (NLE) EEE 82 AGRILEG 94 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

GSC.TFUK. Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) XT 21027/19. Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) BXT 44. SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

GSC.TFUK. Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) XT 21027/19. Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) BXT 44. SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) XT 21027/19 BXT 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot