2012 KIVENNÄISET, TÄYDENNYSREHUT JA BOLUKSET NAUTATILOJEN MELLI-OPAS TAVOITTEENA HYVÄ TERVEYS JA KESTÄVYYS
RUOKINNAN RAISIOSTA AMMAT TITAITOA Melli-opas 2012
RUOKINNAN TEHOKKAAT TÄYDENTÄJÄT Elinikäistuotoksen ja tuotannon kannattavuuden kasvattaminen edellyttävät lehmien pysymistä karjassa entistä pidempään. Poikimakertojen määrä pitäisi saada nousemaan nykyisestä 2,3:sta ainakin kolmeen. Tasapainoinen ruokinta, oikea hoito ja hyvät olosuhteet ovat peruslähtökohtia, kun lehmien kestävyyttä parannetaan. Erityisesti poikimisen tienoilla lehmän vastustuskyky laskee ja erilaiset tuotantosairaudet voivat johtaa lehmän poistoon. Piilevä poikimahalvaus, hapanpötsi, syömättömyys, ruokintahäiriöt, ketoosi ja hedelmällisyyshäiriöt ovat osittain ruokintaperäisiä ongelmia, joita voidaan ehkäistä oikealla ravitsemuksella. Ongelmien vähentämiseksi on mietittävä uudenlaisia umpilehmien ja vastapoikineiden lehmien ruokintaratkaisuja, etenkin pihattokarjoissa. Vitamiini-, energia- ja kivennäisrehuja ei voida annostella pihatossa lehmäkohtaisesti. Umpiosastolla perinteisiä maittavia kivennäisiä ja vitamiinirehuja voi antaa ripottelemalla niitä säilörehun päälle top-dressing-tyyliin. Tarjolle voi panna myös nuoltavan kivennäissangon. Hivenaineiden saantia täydentää umpeen menevälle lehmälle annettava pitkävaikutteinen bolus, joka sisältää kaikkia tarpeellisia hivenaineita ja erityisesti seleeniä. Kalsiumbolus ehkäisee poikimisen aikaan tyypillistä veren kalsiumtason laskua. Kivennäisrehut toimivat tukiruokintana. Ruokintaa kannattaa täydentää Raisioagron Melli-tuotteilla; ne ylläpitävät lehmän hyvinvointia. Tämä opas antaa tietoa erilaisten Mellien hyödyistä ja käytöstä. SISÄLLYS Umpikausi on lypsykauden tärkein vaihe... 4 Näin Mellejä käytetään... 7 Helppoa ruokintaa pihatossa... 11 Täsmällistä täydennystä... 12 Kalsiumtason lasku jää usein tunnistamatta... 15 Melli-opas 2012 3
YLEISTÄ UMPIKAUSI ON LYPSYKAUDEN TÄRKEIN VAIHE Poikimisen aika on lehmän elämän kriittisin vaihe. Umpikauden ruokinnalla on suuri vaikutus poikimisen ajan sekä lypsykauden onnistumiseen. Muutaman viikon ajanjakso poikimisen molemmin puolin on vain 10 % koko lypsykaudesta, mutta se vaikuttaa ratkaisevasti koko loppukauteen. Suomalaislehmien keski-ikä on huolestuttavan alhainen. Karjakoon kasvaessa umpikauden ruokinta jää usein liian vähälle huomiolle. Kivennäisten, hivenaineiden ja vitamiinien saanti jää niukaksi tai ravinteiden suhteet ovat virheelliset. Moni lehmä sairastuu juuri poikimisen aikoihin tai hieman sen jälkeen, jolloin tuotos laskee, hedelmällisyys heikkenee, kestävyys huonontuu ja poistot kasvavat. Veren kalsiumtason lasku, jälkeisten jääminen, tulehdukset, ketoosi, maksan rasvoittuminen, pötsin happamoituminen, juoksutusmahaongelmat ja sorkkavaivat sekä hedelmällisyyshäiriöt ovat tavallisia ongelmia, joihin voidaan vaikuttaa ummessaolokauden, poikimisen ajan ja herutusvaiheen ruokinnalla. Tasapainoisen ruokinnan lisäksi kestävyyttä voidaan edesauttaa panostamalla stressittömiin olosuhteisiin sekä hyvään hoitoon. Stressitön poikimaympäristö vähentää sairastumisriskiä Lehmien elinikää saadaan nostettua, kun tunnutettavalle, poikivalle ja heruvalle lehmälle järjestetään pehmeä ja rauhallinen makuupaikka, josta on helppo päästä syömään ja juomaan. Rehujen koostumuksella ja maittavuudella on ratkaiseva rooli sairauksien ennaltaehkäisyssä. Poikivan lehmän lihavuuskunto kertoo poikimiseen liittyvistä riskeistä. Muutokset lehmän olemuksessa, ruokahalussa ja märehtimisessä viestivät mahdollisista ongelmista. Jos lehmä ei syö lainkaan, tilanne on vakava. Vaihteleva ja huono ruokahalu voi johtua esimerkiksi veren kalsiumtason laskusta, piilevästä ketoosista tai pötsin liiasta happamoitumisesta. Rauhallinen märehtiminen on hyvä merkki. Lämpö mittarina Lehmän normaali ruumiinlämpö on 38,2 39,2 astetta. Poikkeava lämpö kertoo mahdollisista sairauksista. Veren kalsiumtason lasku ja mahdollinen poikimahalvaus alentavat lämpötilaa, jolloin myös lehmän korvat tuntuvat viileiltä varsin varhaisessa vaiheessa. Erilaiset tulehdukset puolestaan nostattavat kuumetta. Pötsin toiminta lamaantuu poikimahalvauksen lähestyessä. Juoksutusmahan seinämän lihakset voivat myös veltostua, jolloin se siirtyy helposti väärään paikkaan. Oikea ruokinta ehkäisee piilevää poikimahalvausta Piilevä poikimahalvaus on erityisesti hyvien karjojen ongelma. Sen oireita ovat huono ruokahalu ja pötsin liikkeiden väheneminen. Jälkeisten jäämisen, juoksutusmahan siirtymän ja ketoosin riski kasvaa. Vaikka vain viittä prosenttia kaikista lehmistä hoidetaan varsinaisen poikimahalvauksen vuoksi, niin jopa puolet vanhemmista lehmistä kärsii veren matalasta kalsiumtasosta. Piilevää poikimahalvausta voidaan estää oikealla ruokinnalla. Ummessaolokauden ruokinta vaikuttaa kalsiumaineenvaihduntaan. Kalsiumin, fosforin, kaliumin ja magnesiumin saannin tulee olla tasapainossa. Suurin ongelma on nurmirehujen korkea kaliumpitoisuus, sillä runsas kaliumin saanti estää magnesiumin imeytymistä. Kun ummessa oleva lehmä saa vapaasti nurmisäilörehua, on syytä varmistaa riittävä magnesiumin saanti. Käytännön ruokintaohjeita Tunnu-Melli sisältää tarpeeksi magnesiumia myös kaliumpitoisen säilörehun ohella. Pihatoissa kätevä vaihtoehto on Nuolu-Melli Umpi -kivennäissanko. Poikimisen jälkeen voidaan kaikille lehmille antaa kalsiumtukihoitona vähintään kahden viikon ajan kalsiumkivennäistä, esimerkiksi Lypsy-Melli Plussaa 500 g/pv. Lypsykauden alussa tärkeintä on hyvän ruokahalun ylläpito, jotta kalsiumin ja muiden kivennäisten sekä hivenaineiden saanti turvataan. Umpeen kuntoluokassa 3,5 Ei kuntoluokan muutosta ummessa ollessa Karkearehua + 200 g Tunnu-Melliä + 200 g Vita-Melliä Pihatossa vaihtoehtona Nuolu-Melli Umpi 2 viikon ajan poikimisesta 500 g/pv Lypsy-Melli Plussaa, sen jälkeen tarpeen mukaan Vanhemmille lehmille voidaan antaa poikimisen aikaan Melli-Kalsiumbolus; jopa osalla ensikoista voi ilmetä piilevää poikimahalvausta, jolloin kalsiumvalmistetta tarvitaan 4 Melli-opas 2012
TASAPAINOINEN RUOKINTA ON HYVÄN KESTÄVYYDEN PERUSTA Melli-opas 2012 5
MELLI ON PANOSTUS ELÄINTEN TERVEYTEEN 6 Melli-opas 2012
KIVENNÄISET JA TÄYDENNYSREHUT NÄIN MELLEJÄ KÄYTETÄÄN Melli-kivennäiset ja -täydennysrehut on helppo annostella pihatossa topdressing-tyyliin eli ripottelemalla ne säilörehun tai seosrehun päälle. Yksittäinen lehmä ei pääse ahmimaan kaikkea, kun Melli sekoittuu karkearehuun. TUNNU MELLI LYPSY MELLI PLUS Piilevä poikimahalvaus ongelmana? Umpikauteen Tunnu-Melli Tunnu-Melli on ummessaolevien lehmien magnesiumkivennäinen. Magnesiumia on riittävästi myös kaliumpitoisen säilörehun ohella käytettäväksi. Kalsium- ja fosforipitoisuuksia on rajoitettu. Tunnu-Mellissä on korkea E-vitamiinipitoisuus sekä orgaanista seleeniä. Lypsy-Melli Plus kalsiumkuuriksi poikimisen jälkeen Vastapoikineille lehmille kannattaa antaa Lypsy-Melli Plussaa kalsiumkuurina poikimisen jälkeen ainakin parin viikon ajan, vaikka lehmillä olisi täysrehuruokinta. Lypsy-Melli Plus ehkäisee veren kalsiumtason laskua. Siinä on myös orgaanista seleeniä, runsaasti E-vitamiinia sekä biotiinia. Lypsy-Melli Plus on erityisesti korkeatuottoisten karjojen lypsykauden kivennäinen. VITA MELLI Vita-Melli edistää vastustuskykyä Vita-Melli on paitsi poikivan ja heruvan lehmän vitamiinipaketti, myös erinomainen yleisvitamiini. Se varmistaa E-vitamiinin saannin myös uuden viljan kanssa. Lehmän vastustuskyky alenee poikimisen aikoihin noin puoleen normaalista. E-vitamiini ja seleeni ovat antioksidantteja, jotka vaikuttavat vastustuskykyyn ja lisääntymistoimintoihin. Ne ehkäisevät tulehduksia ja muita sairauksia. Lypsykauden alussa vastustuskyvyn puute voi heikentää hedelmällisyyttä. Ummessaolokaudella lehmälle pitäisi antaa noin 1 000 mg E-vitamiinia päivässä. Jos karjassa on runsaasti utaretulehduksia, poikimista edeltävinä viikkoina suositellaan jopa 2 000 mg:n päiväannosta. Lypsykaudella E-vitamiinin päivittäinen tarve on reilu 500 mg. Tuoreessa ruohossa on runsaasti E-vitamiinia, mutta suurin osa siitä tuhoutuu säilönnässä. Ummessaolevalle ja vastapoikineelle lehmälle kannattaa antaa Vita-Melliä. Sen sisältämästä seleenistä osa on orgaanisessa muodossa. Vita-Mellissä on maksan toimintaa tehostavaa niasiinia, sorkkaterveyttä edesauttavaa biotiinia sekä E-vitamiinia peräti 5 500 mg/kg. Riittävän E-vitamiiniruokinnan avulla voidaan parantaa lehmän stressinsieto- ja vastustuskykyä sekä vähentää utaretulehduksen, jälkeisten jäämisen, ketoosin ja rasvamaksan riskiä sekä edesauttaa hedelmällisyyttä. Melli-opas 2012 7
KIVENNÄISET JA TÄYDENNYSREHUT SELEENI MELLI Seleeni-Melli käy myös luomutuotantoon Uusi Seleeni-Melli sisältää 50 % enemmän seleeniä kuin perinteiset Melli-kivennäiset. Seleenistä puolet on orgaanisessa muodossa, jonka hyväksikäyttö on tehokasta. Epäorgaaninen seleeni imeytyy passiivisesti ja vaikuttaa aineenvaihdunnassa eri tavoin kuin orgaaninen seleeni, jonka imeytyminen on aktiivista. Orgaaninen seleeni on turvallista käyttää ja eläin voi hyödyntää lihaskudokseen varastoituneen seleenin myöhemmin, jos seleenin saanti on niukkaa. Seleeni on välttämätön ravinne elimistön perustoiminnoissa. Seleeninpuutos huonontaa eläinten tuotosta, kasvua ja vastustuskykyä. Niukka seleenin saanti lisää hedelmällisyysongelmia, nostaa maidon solulukua ja tulehdusten riskiä. Seleeni-Melli sopii kivennäiseksi sekä lypsäville lehmille että nuorelle karjalle ja emolehmille. Käyttömäärä on sama kuin Lypsy-Mellillä tai Mulli-Mellillä. ASETO MELLI Hedelmällisyys heikkoa? Aseto-Melli herutuskauteen Eri maissa tehdyt useat tutkimukset osoittavat, että veren glukoositaso vaikuttaa ratkaisevasti lehmien terveyteen. Poikimisen ajan verensokeritasolla on oleellinen vaikutus koko alkavan lypsykauden tuotokseen ja hedelmällisyyteen. Propyleeniglykoli aikaistaa kiimakierron käynnistymistä ja lyhentää poikimaväliä. Aseto-Melli sisältää propyleeniglykolin lisäksi suojattua rasvaa ja biotiinia. Näiden tiedetään vaikuttavan myönteisesti mm. maitotuotokseen, hedelmällisyyteen ja sorkkien terveyteen. Aseto-Melliä annetaan lehmälle kilo päivässä. Totuttaminen aloitetaan jo tunnutuskaudella ja ruokintaa jatketaan parin kuukauden ajan poikimisesta tai siihen asti kunnes lehmä on tiine. Jos energianpuute on huomattava tai eläin kärsii akuutista asetonitaudista, päiväannos voidaan nostaa jopa kolmeen kiloon. Aseto-Melli on nimenomaan energiatiiviste. Se ei sisällä kivennäisiä, joten sen ohella annetaan normaaliin tapaan lypsykauden kivennäistä. OPTI MELLI Opti-Melli estää hapanpötsiä Korkeatuottoisen lehmän terveysongelmat liittyvät usein pötsin happamoitumiseen. Happokuorma voi lisätä sorkkavaivojen lisäksi maidon soluja, hedelmällisyysongelmia sekä ripulia. Opti-Melli tasapainottaa pötsin ph:ta ja varmistaa korkean tuotoksen, aktiiviset lehmät ja tehokkaan rehujen hyväksikäytön. Puskurit ja elävä hiiva täydentävät toisiaan. Niiden vaikutusmekanismit ovat erilaisia, joten niitä kannattaa antaa myös yhtä aikaa. Puskurit vaikuttavat suoraan happoihin: ne neutraloivat pötsiä ja pitävät ph:n vakaana. Elävä hiiva vähentää maitohapon muodostumista ja stimuloi maitohappoa käyttävien mikrobien kasvua nostaen samalla pötsin ph:ta. Opti-Melliä voidaan antaa sekä seosrehussa että erillisruokinnassa. Siitä on hyötyä erityisesti korkeatuottoisten lehmien ruokinnassa. Opti-Melli mahdollistaa myös runsaamman kotoisen viljan käytön ilman pötsihäiriöitä. Opti-Melli tasapainottaa pötsin toimintaa rehujen ja ruokinnan muutoksissa. Se auttaa myös, kun säilörehu on nuorena korjattua tai siinä on runsaasti sokeria. Robottikarjoissa vaikutus voi näkyä lisäksi lehmien aktiivisuuden lisääntymisenä. LYPSYKAUDEN ERI VAIHEISIIN SOPIVAT MELLIT Umpikausi Tunnutus Poikiminen Herutus ja korkea tuotos Lypsykauden puoliväli ja loppu Tunnu-Melli TAI Nuolu-Melli Umpi + Melli-Bolus Umpi + Vita-Melli Tunnu-Melli + Vita-Melli Vita-Melli + Aseto-Melli + Melli- Kalsiumbolus Aseto-Melli + Opti-Melli + Vita-Melli + Lypsy-Melli Plus TAI Seleeni-Melli Melli-kivennäinen (Lypsy-Melli, Lypsy-Melli Plus, Seleeni-Melli, Pihatto-Melli TAI Pihatto-Melli Plus) 8 Melli-opas 2012
MUISTA MYÖS EMO-MELLI JA MULLI-MELLI Melli-opas 2012 9
NUOLU-MELLIT OVAT KÄTEVIÄ, MAITTAVIA JA HYGIEENISIÄ 10 Melli-opas 2012
NUOLUKIVENNÄISET HELPPOA RUOKINTAA PIHATOSSA Nuolu-Melli-kivennäissarja tekee ruokinnasta vaivatonta. Maittava ja melassoitu kivennäissanko on helppo sijoittaa umpilehmien, lypsävien tai kasvavien osastolle. Nuolu-Mellit lehmille ja nuorkarjalle Nuolu-Mellit sisältävät kivennäisten lisäksi hivenaineita ja vitamiineja sekä erityisravinteita, kuten umpilehmille tärkeitä anionisuoloja ja laidunkivennäisessä olennaista zeoliittia. Osa kivennäisistä ja hivenaineista on lisätty orgaanisessa muodossa. Nuolu-Melli Umpi ummessaolokauteen Umpilehmien erityiskivennäinen sisältää kaikki säilörehun ohella tarvittavat kivennäiset, hivenaineet, vitamiinit sekä anionisuolat. Maittava melassi varmistaa, että kivennäinen myös syödään. Syöntimääräksi riittää 150 200 g/pv. Nuolu-Melli Umpi sisältää runsaasti E-vitamiinia ja seleeniä, jotka vaikuttavat vastustuskykyyn. Osa seleenistä ja sinkistä on orgaanisessa muodossa. Anionisuolojen on todettu vähentävän poikimahalvauksen riskiä. Nuolu- Melli Umpi sopii sekä lypsylehmille että emolehmille ennen poikimista. Nuolu-Melli Kalsium lypsykauteen Kalsiumpitoinen Nuolu-Melli sopii pihattolehmien lypsykauden kivennäiseksi. Sitä voidaan antaa myös imettäville emolehmille, nuorelle karjalle sekä lampaille ja hevosille. Tuotteessa on myös A-, D- ja E-vitamiinia sekä hivenaineita. Osa kalsiumista on kelaattimuodossa, jolloin sen imeytyminen tehostuu. Maittava melassi tuo pötsimikrobeille energiaa. Nuolu-Melli Magnesium laidunkauteen ja magnesiumin tarpeeseen Nuolu-Melli Magnesium sisältää runsaasti hyvin imeytyvää magnesiumia, josta osa on kelaattimuodossa. Lisäksi tuote sisältää zeoliittia, joka tasapainottaa hyvin valkuaispitoisen ruohon aiheuttamaa ammoniakkikuormaa. Käytännön ruokintaohjeita Lypsävien syöntitarve riippuu perusväkirehusta. Täysrehuruokinnallakin voidaan laittaa sanko lehmien osastolle. Tällöin syöntimääräksi riittää 50 g/pv. Vilja-puolitiivisteruokinnalla tarvitaan 150 200 g/pv. Jos väkirehuna on pelkkä vilja + rypsi, tarvitaan 150 200 g Nuolu-Melliä + 150 g Pihatto- Melliä. Ilman Pihatto-Melliä tarve on viljaruokinnassa 300 500 g/pv. Nuorkarjalle riittävät pienemmät määrät. NUOLU-MELLI-KIVENNÄISTEN RAVINNEARVOT, per 1 000 g Kivennäinen Kalsium Fosfori Magnesium Natrium Seleeni Sinkki Kupari Mangaani Jodi Koboltti Nuolu-Melli Kalsium 190 g 50 g 35 g 35 g 30 mg 5 000 mg hieman 2 000 mg 30 mg 20 mg Nuolu-Melli Umpi 45 g 50 g 70 g 40 g 60 mg 4 800 mg 1 500 mg 3 400 mg 200 mg 25 mg Nuolu-Melli 110 g 20 g 90 g 80 g 30 mg 5 000 mg hieman 3 000 mg 90 mg 25 mg Magnesium Melli-opas 2012 11
KESTOBOLUKSET TÄSMÄLLISTÄ TÄYDENNYSTÄ Melli-kestobolukset varmistavat tasaisen hivenaineiden saannin usean kuukauden ajan, vaikka kivennäinen olisi jäänyt syömättä. Bolusten sisältämät ravinteet vapautuvat tasaisesti erityisen valmistusteknologian ansiosta. Jokainen eläin saa päivittäisen tarpeensa syöntihaluista riippumatta. Kaikki boluksen ravinteet hyödynnetään täydellisesti, sillä yhtään ei päädy haaskuun ruokintapöydältä lakaistavien rehujen mukana. Boluksen pintakerros estää hivenaineita liukenemasta ennenaikaisesti. Ravinteet vapautuvat toisesta päädystä hallitusti valitulla syöttönopeudella. Melli-Bolus Umpi ennen poikimista Umpeenpanon yhteydessä laitettava pitkävaikutteinen bolus vapauttaa hivenaineet ja vitamiinit vähitellen 4 kuukauden aikana: vaikutus riittää koko umpikaudeksi sekä herumiskauden ajaksi, jolloin vaikutetaan myös seuraavaan tiinehtymiseen. Käytännön kokeissa boluksen on todettu vähentävän jälkeisten jäämistä ja parantavan hedelmällisyyttä. Myös maidon solut laskivat ja kuolleena syntyneiden vasikoiden määrä väheni. Melli-Bolus Seleeni kasvaville ja lypsäville Seleeninpuutos heikentää lehmien vastustuskykyä, nostaa maidon soluja ja lisää tulehdusten riskiä. Vastasyntyneellä vasikalla voi ilmetä seleeninpuutosta, jos emän umpikauden ravinnosta puuttuu seleeniä. Puute näkyy lihasrappeumana. Akuutissa tapauksessa sydänlihas rappeutuu, jolloin vasikka voi kuolla äkillisesti esimerkiksi juoton jälkeen. Krooninen seleeninpuute puolestaan rappeuttaa luurankolihaksia, jolloin eläin vaikuttaa heikolta ja makailee paljon. Seleeninsaannin riittävyys huolestuttaa erityisesti luomutiloilla, joilla käytettävän viljan ja nurmen seleenitaso on niukka. Paras hoitokeino on ennaltaehkäisy. Melli-Bolus Seleeni sisältää muutkin naudan tarvitsemat hivenaineet, ja ne vapautuvat tasaisesti 6 kuukauden aikana. Hiehoille suositeltava nautojen kasvubolus vapauttaa ravinteet 8 kuukauden aikana. Yli puolen vuoden ikäisille hiehoille laitettu bolus kestää siemennyskauteen asti. Vitamiineja ja hivenaineita sisältävä Melli-Bolus Kasvu sopii mainiosti myös lihanaudoille ja emolehmille. Bolusten käyttö säästää työtä Lehmille laitetaan kaksi bolusta. Boluksen antamiseen tarvitaan annostelija, johon mahtuu kaksi kerrallaan. Kasvaville naudoille voidaan käyttää pienempää annostelijaa, johon mahtuu vain yksi bolus. Kaikki kestobolukset ovat saatavana 20 kappaleen laatikoissa. Annostelijan voi tilata kätevästi verkkokaupasta. Melli-Bolus Kasvu ennen laitumelle laskua Laiduntavat hiehot saavat usein liian niukasti hivenaineita, mikä voi näkyä syksyllä tiineystuloksissa. Ennen laidunkauden alkua laitettava kasvubolus varmistaa tasaisen kasvun ja hedelmällisyyden. 12 Melli-opas 2012
KESTOBOLUS VAPAUTTAA RAVINTEET TASAISESTI JA TURVALLISESTI MELLI-KESTOBOLUKSET, ravinteiden saanti 2 boluksesta/pv Boluksen Seleeni Kupari Koboltti Mangaani Sinkki Jodi E-vitamiini A-vitamiini D-vitamiini kestoaika Melli-Bolus Umpi 120 pv 2,4 mg 98,3 mg 4 mg 152 mg 255 mg 16,7 mg 28 IU 9340 IU 1880 IU Melli-Bolus Seleeni 180 pv 2,9 mg 190 mg 2,7 mg 97 mg 156 mg 5,8 mg - - - Melli-Bolus Kasvu 240 pv 2,1 mg 135 mg 2 mg 69 mg 111 mg 4,1 mg 9,1 IU 4550 IU 910 IU Melli-opas 2012 13
ONGELMIEN NOPEA KORJAAMINEN SÄÄSTÄÄ LEHMÄÄ JA VÄHENTÄÄ YLIMÄÄRÄISTÄ TYÖTÄ 14 Melli-opas 2012
KALSIUMBOLUS KALSIUMTASON LASKU JÄÄ USEIN TUNNISTAMATTA Näkyvät oireet alentavat tuotosta ja johtavat turhiin poistoihin. Melli-Kalsiumbolus nostaa veren kalsiumtasoa nopeasti ja varmistaa häiriöttömän tuotoskauden alun. Veren kalsiumtason lasku jää usein huomaamatta tai sitä ei osata yhdistää moniin näkyviin ongelmiin, joita se aiheuttaa. Huono ruokahalu, pötsin liikkeiden väheneminen, jälkeisten jääminen, juoksutusmahan siirtymä, ketoosi, alentunut hedelmällisyys ja tuotoksen lasku ovat tyypillisiä piilevän poikimahalvauksen ilmenemismuotoja. Hoidettu poikimahalvaus on vain jäävuoren huippu. Yhtä hoidettua sairastumista kohden karjassa on tyypillisesti kymmenen piilevää tapausta. Ummessaolokauden oikea ruokinta vaikuttaa myönteisesti kalsiumaineenvaihduntaan (ks. s. 4). Tasapainoisen ruokinnan lisäksi etenkin vanhemmille lehmille kannattaa antaa poikimisen yhteydessä Melli-Kalsiumbolus. Lieviä puutosoireita on havaittu jopa ensikoilla. Turvallinen ja miellyttävä käyttää Yleensä poikimisen ajan kalsiumvalmisteet ovat limakalvoja ärsyttäviä ja pahanmakuisia. Melli-Kalsiumbolus on pakattu selluloosakuoreen, ja se annostellaan sellaisenaan suoraan lehmän pötsiin. Selluloosa liukenee pötsinesteessä, jolloin kalsium vapautuu. Bolus ei ärsytä nielua, ruokatorven limakalvoja eikä pötsin seinämää. Kalsiumvalmiste on turvallista antaa bolusmuodossa, sillä sitä ei pysty annostelemaan henkitorveen. Nestemäisiä valmisteita ja pastoja käytettäessä kyseinen riski on olemassa, jos lehmä alkaa jo halvaantua. Jos lehmä on jo halvaantunut, sille ei saa antaa suun kautta kalsiumia. Täyttä tavaraa Testeissä Melli-Kalsiumbolus on nostanut veren kalsiumtasoa nopeammin kuin vertailuvalmisteet. Se liukenee 90-prosenttisesti 15 minuutissa ja täysin 25 minuutissa. Bolus ei häiritse pötsin ph:ta. Valmisteeseen ei ole lisätty vettä juoksevuuden eikä kipsiä kovettamisen vuoksi. Melli-Kalsiumbolus sisältää 40 g biologisesti tehokasta ja hyvin imeytyvää kalsiumia. Mukana on myös kalsiumpropionaattia, joka nostaa veren glukoosia. Bolus sisältää myös magnesiumia, joka on olennainen kivennäisaine halvaustapauksissa. Annostelu Ennalta ehkäisevä annostelu: 4 bolusta, joista ensimmäinen annetaan n. 1 vrk ennen poikimista, toinen heti poikimisen jälkeen, kolmas ½ vrk poikimisesta ja neljäs 1 vrk poikimisesta Jos eläinlääkäri hoitaa lehmää poikimahalvauksen vuoksi, voidaan kalkkiliuoksen jälkeen antaa yksi bolus 2 4 tuntia injektion jälkeen ja toinen ½ vrk myöhemmin Huom. Ei pidä antaa halvaantuneelle eläimelle, joka ei kykene nielemään Melli-opas 2012 15
OLEMME PALVELUKSESSASI OTA YHTEYTTÄ! Asiakkuusvastaavat www.raisioagro.com shop.raisioagro.com 9/2012