TOIMINTAKERTOMUS Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys ry Lahti http://anttilanmaki.phnet.fi/ Toimintakertomus 1.1.2011 31.12.2011 YLEISTÄ Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää Anttilanmäen ja Kittelän alueen elävyyttä, kestävää kehitystä ja asukkaiden yhteistoimintaa ja toimia hyvän, viihtyisän ja turvallisen asumisen, rakentamisen ja asuinympäristön, alueen palveluiden sekä alueen rakennus- ja miljööperinteen säilyttämisen puolesta. JOHTOKUNTA Asukasyhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen johtokunnan valitsee vuosikokous, joka pidettiin 30.3.2011 Anttilanmäen koulun ruokalassa. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Hanna Vanhanen ja johtokunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt: Jari Helminen, Virpi Tervonen, Maija Jylhä-Ollila, Tapio Nortunen, Erkki Rope, Rauni Strömmer, Heikki Tamminen ja Anne Toivonen. Johtokunnan varajäseniksi valittiin seuraavat henkilöt: Airi Huuhtanen, Antero Borg, Juha Karppinen, Tiina Kiukainen, Aija Matikainen, Markku Mustonen, Onni Raassina ja Raimo Savumaa. Asukasyhdistyksen sääntöjen mukaan johtokunnan järjestäytyminen tapahtuu johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa, jonka puheenjohtaja kutsuu koolle. Ensimmäisessa kokouksessaan johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarpeelliset toimihenkilöt. Johtokunnan ensimmäinen kokous pidettiin 26.4.2011 Anttilanmäen koulun ruokalassa. Johtokunnan varapuheenjohtajaksi valittiin Tapio Nortunen, sihteeriksi Virpi Tervonen ja rahastonhoitajaksi Rauni Strömmer.
YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 30.3.2011 Anttilanmäen koulun ruokalassa. Johtokunta kokoontui toimikauden aikana 11 kertaa. Johtokunta kokoontui kerran kuussa lukuun ottamatta heinäkuuta, jolloin ei ollut kokousta. Vuosikokouksen ja johtokunnan kokousten ohella asukasyhdistyksen työryhmät voivat pitää omia tapaamisiaan. Kokoukset pidettiin Anttilanmäen koulun ruokalassa ja kesäaikaan Mäkituvalla. Yhdistyksen jäsenet Toimikauden lopussa yhdistyksessä oli 125 jäsentä ja kolme kannatusjäsentä. TALOUS Asukasyhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Asukasyhdistyksen talous on kunnossa ja maksuvalmius hyvä. Toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla ja kannatusjäsenmaksuilla. Vuonna 2011 asukasyhdistyksen jäsenmaksu oli 7,50 eur ja kannatusjäsenmaksu 195 eur. Yhdistyksen jäsenien, joita toimikauden lopussa oli 125 kotitaloutta, lisäksi yhdistys sai kolme kannatusjäsenmaksua, joista yksi on maksettu vuoden 2012 puolella. Tilikauden alijäämä oli 245,09 eur eli menoja oli enemmän kuin tuloja. Yhdistyksen tilillä on kuitenkin rahaa noin 2000 eur. Tilintarkastajat; Petteri Katajisto ja Hannu Heiskanen, ovat tarkastaneet asukasyhdistyksen tilinpäätöksen, tilit ja muut siihen liittyvät asiakirjat ja antaneet tarkastuskertomuksensa. TOIMINTA Tapahtumat Johtokunta päättää asukasyhdistyksen toiminnasta ko. toimikauden osalta. Johtokunta päätti ensimmäisessä kokouksessaan 26.4.2011, että asukasyhdistyksen toiminta noudattaa pitkälti aikaisempien vuosien ohjelmaa. Asukasyhdistyksen vuoden 2011 toiminnan runkona olivat jo edellisiltä vuosilta tutut tapahtumat: kevätssiivoustalkoot, kasvipankin kevättalkoot, lasten taideiltapäivä, syysretki, syyssiivoustalkoot, Valon juhla ja Uusi vuosi. Näiden lisäksi asukasyhdistys järjesti myös Kyläeloa tapahtuman. Toteutuneista tapahtumista kerrotaan tarkemmin alla. Toteutuneet tapahtumat 2
Kevätsiivoustalkoot 10.5.2011 klo 18-20 Asukasyhdistyksen kevään ensimmäinen tapahtuma, kevätsiivoustalkoot, pidettiin aurinkoisena tiistai-iltana. Siivousporukka kokoontui Mäkituvalle ns. työnjakoon, josta kukin siirtyi siivoamaan yhteisesti sovittuja paikkoja. Talkoiden tarkoituksena oli siivota roskista ja syksyn lehdistä alueemme yhteisiä, kaupungin alueita, ja näin teimmekin. Talkoisiin osallistui noin parikymmentä alueen asukasta. Siivousurakan jälkeen talkooporukka kokoontui Mäkituvalle, jossa asukasyhdistys tarjosi talkooväelle juomista ja pikkupurtavaa. Kasvipankin kevättalkoot 1.6.2011 klo 18-20 Kasvipankki vaatii talven jälkeen pientä raivaus- ja uudistamistyötä, jotta kasvu kasvipankissa lähtisi käyntiin ja jatkuisi suotuisasti koko kasvukauden ajan. Sää suosi kasvipankin kevättalkoita, jotka pidettiin kesän korvalla 1.6.2011. Kasvipankin kevättalkoisiin osallistuu turhan vähän ihmisiä, tälläkin kerralla vain kuusi henkilöä, mutta sitäkin innostuneemmin ja yhteisen hyvän puolesta. Talkoilla saimme kasvipankin kasvukuntoon, ja kesän kuluessa kasvipankkia huollettiin perinteiseen tapaan joka kuun markkinapäivänä, illan koittaessa. Airi Huuhtanen kantoi tänäkin vuonna suurimman vastuun kasvipankin hoitamisesta. Kyläeloa Kittelänpuistossa 28.8.2011 Kylä heräsi eloon Kittelänpuistossa elokuisena sunnuntaina, kun asukasyhdistys järjesti ensimmäisen kerran perhetapahtuman Kittelänpuistossa. Sää oli suosiollinen, lämmintä riitti helteeksi asti. Puistossa sai tutustua alueen asukkaisiin ja testata taitojaan tehtäväpisteillä. Mäkituvalta löytyneet puujalat saivat suuren suosion sekä lasten että aikuisten keskuudessa! Lasten mielestä yksi suosituimmista tehtäväpisteistä oli savityöpiste, jossa Airi Huuhtanen opetti lapsille, miten savesta voi tehdä esim. leppäkerttuja. Airi hoiti myös savitöiden polttamisen ja lasituksen. Valmiit savityöt sai noutaa uusiin koteihin syystalkoopäivänä. Tehtäväpisteiden ohella tarjolla oli nyyttikestiperiaatteella järjestettyä sekä makeaa ja suolaista syötävää että kahvia ja mehua. Tapahtumaan osallistui reilu kolmekymmentä alueen asukasta. Syysretki 10.9.2011 Vuoden 2011 syysretki tehtiin Länsi-Uudenmaan ruukkimaisemiin, Billnäsiin, Fiskarsiin ja Antskogiin. Retki on perinteiseen tapaan ollut asukasyhdistyksen suosituin tapahtuma, ja tälläkin kerralla retkelle osallistui linja-autollinen innokkaita retkeläisiä. Retkellä riitti nähtävää jokaiseen makuun. Tarjolla oli niin opastettua tutustumista Työkalu näyttelyyn kuin omatoimista tutustumista alueiden muuhun tarjontaan, kuten rakennuskulttuuriin, historiaan, maisemiin ja vehreään luontoon. Matkan järjestämisestä ja vetämisestä vastasi Virpi Tervonen. 3
Syyssiivoustalkoot 29.10.2011 Perinteiseen tapaan syyssiivoustalkoiden tarkoituksena oli putsata yhteisiä alueita syksyn lehdistä ja laittaa paikat talvikuntoon. Tänä vuonna syyssiivoustalkoiden ohjelmaan kuului lisähommana myös Mäkituvan putsaaminen ja maalaaminen, sillä Mäkitupa oli joutunut ilkivallan kohteeksi syyssiivousta edeltäneellä viikolla. Syyssiivoustalkoisiin osallistui noin kolmekymmentä alueen asukasta. Asukasyhdistys tarjosi talkooporukalle talkookahvit ja mehut ja pikkupurtavaa. Valon juhla 9.12.2011 Valon juhlaa vietettiin talvisissa tunnelmissa Mäkituvalla, missä tarjolla oli niin makkaranpaistoa nuotiolla kuin lämmintä juotavaa ja pipareita. Nuotion sytyttämisestä ja kipinämikkohommista vastasi jo monivuotisella, rautaisella kokemuksella Tapio Nortunen. Nuotiopuiden tekemisestä ja toimittamisesta Mäkituvalle vastasi jälleen kerran Juha Karppinen. Vaikka sää oli todella talvinen ja lunta satoi kaatamalla, se ei haitannut menoa, vaan päinvastoin, tapahtumaan osallistuneet asukkaat, reilu parikymmentä, olivat riemumielellä mukana. Uusi vuosi 31.12.2011 Uusi vuosi otettiin vastaan Mäkituvalla. Tapio Nortunen, Antero Borg ja Juha Karppinen vastasivat aattoillan tulentekohommista. Ilta sujui mukavasti ja tunnelma oli välillä jopa kansainvälinen, Mäkituvalle kun saapui myös ulkomaalaisia, ainakin saksalaisia, Uuden vuoden vastaanottajia. Muu toiminta Anttilanmäen koulu vietti toistaiseksi viimeistä kevätjuhlaansa kuusiluokkaisena kouluna 1.6.2011. Asukasyhdistyksen myöntämät kaksi stipendiä (2 x 20 eur) jaettiin koulun kevätjuhlassa, joka oli samalla koulun pitkäaikaisen rehtorin, Markku Pekkalan, viimeinen kevätjuhla hänen jäädessä eläkkeelle. Asukasyhdistys osallistui sekä koulun kevätjuhliin (Virpi Tervonen ja Jari Helminen) että Markku Pekkalan eläkejuhliin (Virpi Tervonen ja Tapio Nortunen). Asukasyhdistys tiedottaa toiminnastaan alueen ilmoitustauluilla, ja nekin vaativat aina silloin tällöin huoltamista, kuten maalaamista, töhryjen poistamista ja korjaamista. Kuluneen toimikauden aikana Jari Helmisen ja Raimo Savumaan johdolla ilmoitustauluille sekä Mäkituvalle saatiin myös asukasyhdistyksen logo, joka on Osmo Pennan suunnittelema. Toimintakauden aikana asukasyhdistys aloitti toimintansa uudelleen organisoinnin, ja sen myötä perustettiin viisi työryhmää ja valittiin niille vetäjät. Työryhmien tehtävänä on vastata oman ryhmänsä työnkuvasta ja siten myös omaan alaansa liittyvien asioiden hoitamisesta. Tarvittaessa asioita käsitellään myös johtokunnan kokouksissa ja koko alueen asukkaille tarkoitetuissa yleisissä kokouksissa. Työryhmätyöskentely on 4
vasta aluillaan, ja jatkossa olisi tarkoitus ja toivomus, että työryhmiin osallistuisi myös muita kuin johtokunnan jäseniä. Tarvittaessa on mahdollista perustaa myös uusia työryhmiä. Työryhmät ja niiden vetäjät 1. Kaava- ja liikennetyöryhmä, Erkki Rope 2. Historiatyöryhmä, Virpi Tervonen 3. Koulutyöryhmä, Maija Jylhä-Ollila 4. Rakennetun ympäristön työryhmä, Virpi Tervonen 5. Viherympäristötyöryhmä, Hanna Vanhanen Toimikaudella 2011 työryhmiä, samoin kuin koko johtokuntaa, työllistivät eniten kaava- ja liikenneasiat, kuten Lahden yleiskaava 2025 prosessiin liittyneiden lausuntojen ja muistutusten laatiminen, asukasyhdistyksen kaupungin tekniselle lautakunnalle osoittama pihakatuesitys, Moisionkadun rekkaliikenneasia sekä Anttilanmäen koulun tulevaisuus, mikä on jälleen kerran harmiksemme uhattuna. Koska nämä kaava- ja liikenneasiat ovat usein pitkiä prosesseja, eivätkä ratkea yhdellä päätöksellä, niihin aktiivisesti osallistuminen ja vaikuttaminen tulevat olemaan myös uuden johtokunnan asialistalla. Asukasyhdistyksen vuoden 2011 kunniakirja myönnettiin Virpi Tervoselle. Kunniakirja luovutetaan vuosikokouksessa. TIEDOTTAMINEN Ulkoinen tiedottaminen Kerran vuodessa, joka kevät, asukasyhdistys laatii ja jakaa alueen jokaiseen kotiin kevättiedotteen, jossa asukasyhdistys kertoo johtokunnan uudesta kokoonpanosta sekä tulevan toimikauden tapahtumista. Kevättiedotteen mukana jaetaan myös asukasyhdistyksen jäsenmaksulomakkeet. Jäseneksi liittymisestä ja jäsenmaksun suorittamisesta kerrotaan myös asukasyhdistyksen nettisivuilla. Asukasyhdistys tiedottaa tulevista tapahtumista ja tilaisuuksista asukasyhdistyksen ilmoitustaluilla ja nettisivuilla. Jatkossa asukasyhdistyksen olisi tarkoitus tehostaa tiedottamistaan perustamalla sähköpostilista, jolle jokainen, joka haluaa saada postia asukasyhdistyksen toiminnasta sähköpostitse, voisi ilmoittautua. Sisäinen tiedottaminen Sisäinen tiedottaminen on hoidettu pääosin sähköpostitse. Kokoontumiset ovat mahdollistaneet myös suullisen tiedottamisen. 5
Toimintakauden aikana päätettiin aloittaa asukasyhdistyksen nettisivujen uudistaminen, minkä myötä sekä nettisivujen ulkoasu että sisältö uudistuvat. Työ on vielä kesken ja sitä on tarkoitus jatkaa uuden johtokunnan voimin. LOPUKSI Antttilanmäki-Kittelä on hyvä paikka asua, mutta sen eteen pitää myös tehdä töitä. Yksi tapa on osallistua asukasyhdistyksen toimintaan. Toimintaan voi osallistua monella tapaa, mutta kaikissa tavoissa on sama periaate: toimikaamme hyvässä yhteisymmärryksessä yhteisen hyvän puolesta. Lahdessa 20.3.2012 Hanna Vanhanen Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys ry puheenjohtaja 6