ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 286



Samankaltaiset tiedostot
SELITYKSEN ANTAMINEN KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus VAHIJÄRVEN KOULU

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Täytäntöönpano: työryhmä

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta


HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen


Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja):

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Hallintosäännön uudistaminen

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 08:30-15:02

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 10. Kunnanhallitus Aika klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Vuoden 2015 arviointikertomus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ Sivu

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Transkriptio:

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 286 Kunnanhallitus 26.08.2014 AIKA 17:00-20:26 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 129 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 290 130 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JA INVESTOINNIT 2015-2018 / LAADINTAOHJEET JA AIKATAULU 131 LAUSUNTO ALUEPELASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUKSESTA VUOSIKSI 2015-2017 132 ASKOLA-AREENAN KÄYTTÖMAKSUN TARKISTAMINEN 133 SELITYKSEN ANTAMINEN KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA 291 293 294 295 134 HALLINTOSÄÄNNÖN UUSIMINEN 300 135 ASKOLAN KUNNAN ELÄINLÄÄKÄRIVASTAANOTTO 309 136 SOPIMUS ALUEARKKITEHTITOIMINNASTA ASKOLAN, MYRSKYLÄN PORNAISTEN JA PUKKILAN KUNTIEN KESKEN 311 137 POSINTRA OY:N PALVELUSOPIMUS 312 138 PERUSTURVAJOHTAJAN VIRAN VAKINAISTAMINEN 313 139 LAUSUNTO PÄÄTÖKSIÄ TURVALLISUUDESTA RAPORTISTA/ SISÄASIAINMINISTERIÖ 140 LAUSUNTO NETTIÄÄNESTYSTYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTISTA / OIKEUSMINISTERIÖ 141 LAUSUNTO VAALIEN AJANKOHDASTA JA KANSALAISTEN OSALLISTUMISOIKEUKSISTA / OIKEUSMINISTERIÖ 314 316 318 142 ESKO RAUTIAISEN OIKAISUVAATIMUS 320 143 KUNNAN ERI VIRANOMAISTEN ASIAKIRJOJA 321 144 KUNTAYHTYMIEN ASIAKIRJOJA 322 145 SAAPUNEET KIRJELMÄT, ILMOITUKSET JA 323

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 287 PÄÄTÖKSET 146 PÄÄTÖS ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMISESTÄ 324 147 AJANKOHTAISIA ASIOITA TIEDOKSI 326

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 288 OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Merihaara Olavi 17:00-20:26 puheenjohtaja Vettenranta Jari 17:00-20:26 I-varapj Hämäläinen Seija 17:00-20:26 II-varapj Franzen Erik 17:00-20:26 jäsen Kurki Sanna 17:00-20:26 jäsen Simelius-Nieminen Saga 17:00-20:26 jäsen Stenbäck Reija-Riikka 17:00-20:26 jäsen Honkasalo Riku 17:00-20:26 Kvalt pj Vihreäluoto Hannu 17:00-20:26 Kvalt II-varapj POISSA Aaltonen Pasi Kvalt I-vpj MUU Rautiainen Esko 17:00-20:26 kunnanjohtaja Saloranta Tuija 17:00-20:26 pöytäkirjanpitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 129-147 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Seija Hämäläinen ja Erik Franzen. tarkastustapa Pöytäkirja tarkastetaan Pöytäkirjan allekirjoitus Olavi Merihaara Tuija Saloranta ja varmennus puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä 142 pöytäkirjanpitäjä Esko Rautiainen pöytäkirjanpitäjä 133 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme Askolassa 1. päivänä syyskuuta 2014 Pöytäkirjan tarkastajien allekirjoitukset Seija Hämäläinen Erik Franzen Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Askolan kunnanvirastolla 2. päivänä syyskuuta 2014 pöytäkirjanpitäjä

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 289 Kunnanhallitus 129 26.08.2014 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KHALL 129 Hallintojohtaja: Lisäesityslistalla ja sen oheismateriaalina seuraavat lisäselvi tykset: Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy esityslistan kunnanhallituksen kokouksen työjärjestykseksi. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 290 Kunnanhallitus 130 26.08.2014 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JA INVESTOINNIT 2015-2018 / LAADINTAOHJEET JA AIKATAULU KHALL 130 Kuntalain 8 luvun Kunnan talous 65 Talousarvio- ja suunnitelma sanotaan, että "Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Vuoden 2015 talousarvion valmistelusta vastaa ja sitä johtaa kun nan hal litus. Talousarvion valmistelua varten on laadittu laadintaohjeet koko or ga nisaa tiol le ohjaamaan talousarvioprosessin kulkua sekä selkeyttämään käy täntö jä. Laadintaohjeet sisältävät aikataulutuksen talousarvioprosessille. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 ta lous suun ni tel man laadintaohjeet ja -aikataulun ja antaa ne lau ta-/hal lin tokun nil le noudatettaviksi. Sanna Kurki teki seuraavan muutosehdotuksen: "Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion ja taloussuunnitelman 2015-2017 laadintaohjeet ja -aikataulun ja antaa ne lauta-/hallintokunnille noudatettaviksi. Kunnanhallitus aikaistaa jatkossa talousarvion ja -suunnitelmien laadintaa

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 291 Kunnanhallitus 130 26.08.2014 siten, että kunnanhallitus hyväksyy laadintaohjeet ja aikataulun kesäkuun loppuun mennessä." Koska kukaan ei kannattanut hänen tekemäänsä muutosesitystä, niin se jätettiin huomioon ottamatta. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että controller Kari Jahnsson oli kokouksessa asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan klo 17.06-17.20. Täytäntöönpano: lauta-/ hallintokunnat Lisätietoja: controller Kari Jahnsson, puh. 040-7109 106 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 292 Kunnanhallitus 131 26.08.2014 LAUSUNTO ALUEPELASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUKSESTA VUOSIKSI 2015-2017 KHALL 131 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Itä-Uudenmaan pelastuslaitoslautakunta pyytää pelastusalueen kuntien lausun toa Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen talousarvio- ja taloussuunnitel maeh do tuk ses ta vuosille 2015-2017. Askolan kunnan maksuosuus Itä-Uudenmaan pelastustoimen ja ti lan ne keskuk sen kokonaistoimintakustannuksista on n. 4% (396 000 /v). Kus tannuk set nousevat n. 1,9% vuoden 2014 talousarviosta ja n. 2,9 % vuoden 2013 toteumasta. Kuntien talousnäkymien heikentyessä kaikkien kun nal listen toimijoiden tulee pyrkiä tehostamaan toimintaansa niin, ettei menojen kas vua tapahdu. Tavoitteen tulee koskea myös Itä-Uudenmaan pe las tus laitos ta. Askolan uuden paloaseman laskennallinen vuosivuokra on 120 000. Uusi pa lo ase ma on Askolalle kokonaisuutena kustannusneutraali esi vuok ra so pimuk sen mukaisesti. Paloasema joudutaan kuitenkin rahoittamaan kokonaan vel ka pää omal la ja velka näkyy heikentävästi Askolan tunnusluvuissa. Askola toteaa, että kuntien välistä kustannustenjakoa tulisi uudistaa ris kipai not tei sem mak si. Nykyinen kustannustenjako on osittain epä oi keu den mukai nen. Maaseutukuntien (Askola, Lapinjärvi, Myrskylä, Pukkila) mak suosuut ta tulisi keventää, koska niiden riskit ovat muita kuntia vä häi sem piä. Pe las tus lai tok sen ei tarvitse panostaa resursseja näihin kuntiin niin pal jon kuin rannikkokuntiin ja -kaupunkeihin, joissa sijaitsevat mm. ydin voi ma la ja öljynjalostamo. Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotus vuo sil le 2015 2017 on kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Askolan kunta esittää, että talousarvio- ja taloussuunnitelmia edelleen valmis tel laan niin, että kustannukset säilyvät vuoden 2014 talousarvion tasolla. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että controller Kari Jahnsson oli kokouksessa asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan klo 17.20-17.27. Täytäntöönpano: aluepelastuslautakunta Lisätietoja: controller Kari Jahnsson, puh. 040-7109 106 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 293 Kunnanhallitus 132 26.08.2014 ASKOLA-AREENAN KÄYTTÖMAKSUN TARKISTAMINEN KHALL 132 Valmistelija: kunnanjohtaja Esko Rautiainen Askolan kunnan ja Askola-Areena Oy:n välillä on 18.6.2013 allekirjoitettu so pi mus liikunta- ja monitoimihallin käyttöoikeudesta. Sopimuksen py käläs sä 4 on sovittu, että sopimusta tarkistetaan vuosittain kunnan tarpeen ja käy tet tä vis sä olevien määrärahojen mukaisesti ottaen huomioon kunnan vel vol li suu det järjestää laissa säädettyjä palveluja kuntalaisilleen. Tämän mukaisesti sopijapuolet sitoutuvat vuosittain viimeistään 31.8. mennes sä sopimaan seuraavan toimintakauden käytön laajuuden sekä vuo simak sun suuruuden. Kunnan ja Askola Areena Oy:n edustajat ovat tavanneet 13.8.2014 ja saavut ta neet asiassa neuvottelutuloksen, joka on esityslistan oheismateriaalina. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus tarkistaa Askolan kunnan ja Askola Areena Oy:n välistä vuo si mak sua 2.709 euro/ vuosi ja hyväksyy neuvottelutuloksessa saavutetut muut periaatteelliset kysymykset. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: Askola Areena Oy, kirjanpito Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 294 Kunnanhallitus 133 26.08.2014 SELITYKSEN ANTAMINEN KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA KHALL 133 Valmistelija: kunnanjohtaja Kunnanhallitus teki päätöksensä yleishallinnon ja sivistystoimen johtavien vir ko jen virkajärjestelyistä päätöksellään 27.3.2013 84. Tommi Kärkkäinen teki kyseisestä kunnanhallituksen päätöksestä oi kai suvaa ti muk sen, jonka kunnanhallitus hylkäsi päätöksellään 7.5.2013 104. Kärk käi nen valitti kunnanhallituksen päätöksestä Helsingin hal lin to-oi keuteen, joka niin ikään hylkäsi kunnallisvalituksen päätöksellään 11.4.2014 Di aa rin ro 03567/13/2209. Tyytymättömänä Helsingin hallinto-oikeuden tekemään päätökseen Tommi Kärk käi nen on valittanut asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitus on saa pu nut korkeimman hallinto-oikeuden kirjaamoon 14.5.2014. Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt kunnanhallitusta antamaan asiasta se lityk sen sä 29.8.2014 mennessä. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus antaa Tommi Kärkkäisen tekemästä kunnallisvalituksesta Kor keim mal le hallinto-oikeudelle seuraavanlaisen selityksen: Kunnanhallitus kiistää menetelleensä lainvastaisesti kyseisessä vi ran täy tössä, koska kunnanhallituksella oli kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 24 1. momentissa mainitut perusteet menetellä päätöksessään 27.3.2013 84 kerrotulla tavalla: peruste on hen ki lös tö me no jen sääs tö vaati muk ses ta johtuva hallinnon ja virkatehtävien uudelleen järjestely, josta saa tiin vuoteen 2013 kohdistunut noin 40.000 euron ja pysyväksi jäävä noin 24.000 euron säästö. Valituksenalaisen päätöksessä ja siitä seuranneissa valituksessa mainitut mo lem mat viranhaltijat on siirretty toiseen virkasuhteeseen, joiden kel poisuus vaa ti muk set he täyttävät ja joita voidaan pitää heille sopivina. Heidän ase man sa toistaiseksi otettuna viranhaltijoina ei ole muuttunut ja siirron perus tee na on tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy. Kumman kaan palkka ei ole alentunut ja he ovat antaneet siirtoon suos tu muk sensa. Valtuuston 13.11.2012 68 hyväksymään talouden ter veh dyt tä mis oh jelmaan sisältyi yhteensä asetettuna säästötavoitteena kohdistamatonta hen kilös tö me no jen säästöä 370.000 euroa jakautuen siten, että vuonna 2013 säästöä tuli saada 70.000 euroa. Vuonna 2014 säästötavoite on 80.000 euroa, vuon na 2015 tavoite on 120.000 ja vuonna 2016 tavoite on 100.000 euroa.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 295 Kunnanhallitus 133 26.08.2014 Kun nan hal li tuk sen valituksenalainen päätös toteutti vuonna 2013 tästä valtuus ton asettamasta tavoitteesta 40.000 euroa Säästötavoitteen saavuttamiseksi kunnassa suoritettiin virkajärjestelyjä. Hal lin to joh ta jan avoimeksi tulleeseen virkaan liitettiin valituksenalaisella pää tök sel lä aikaisemmin henkilöstösihteeriin virkaan kuuluneet tehtävät. Tä män muutoksen vuoksi henkilöstösihteerin virka tuli tarpeettomaksi. Virka tullaan lakkauttamaan päätösten saatua lainvoiman. Henkilöstösihteerin vi ras sa ollut viranhaltija Tuija Saloranta siirrettiin siis valituksenalaisella pää tök sel lä kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 :n mukaisesti hallin to joh ta jan virkaan ilman hakumenettelyä. Viranhaltijalain 24 :n mu kainen siirtäminen on viranhaltijalain 4 :ssä säädetty peruste täyttää virka ilma julkista hakumenettelyä. Kyseessä on kiistattomasti 24 :ssä tarkoitettu or ga ni saa tion muutos, jonka perusteella siirtäminen on mahdollista. Vastaavasti erityisopetuksen rehtori Anne Perjopuro siirrettiin si vis tys toimen johtajan avoinna olleeseen virkaan, johon virkaan yhdistettiin eri tyisope tuk sen rehtorin tehtävät. Erityisopetuksen rehtorin virka tullaan lak kautta maan tarpeettomana päätösten saatua lainvoiman. Siirtämiseen ja viran täyt tä mi seen ilman julkista hakumenettelyä on samat perusteet kuin edellä on sanottu. Valtuusto on edellä sanotusti velvoittanut kunnanhallitusta ja lautakuntia ha ke maan kerrotunlaisia säästöjä päätöksellään 13.11.2012 68. Sen to teutta mi sek si kunnanhallitus ja lautakunnat joutuvat esittämään konkreettiset kei not. Opintojenohjaajan viran osalta tehdyllä virkajärjestelyllä saa vu tettiin noin 16.000 euron kertaluontoinen vuoteen 2013 kohdistunut säästö sii tä syystä, ettei kunnan tarvinnut maksaa kenellekään opinto-ohjaajan tehtä viin kuulunutta palkkaa helmi-heinäkuun 2013 aikana. Loppuosa 24.000 eu roa on pysyvää henkilöstömenojen säästöä. Sivistystoimenjohtajan tehtävien uudelleen järjestelyssä on myös saavutettu ai em paa parempi sivistystointa koskeva asiantuntemuksen hyödyntäminen, jos ta kunta tulee hyötymään jatkossa myös taloudellisesti. Opinto-ohjaajan teh tä vä, joista aiemmin 50 % hoitivat tuntiopettajat ja toisen 50 % eri tyisope tuk sen rehtori, on nyt keskitetty yhdelle pätevälle opinto-ohjaajalle. Järjes te ly jen vuoksi ei ole tarvinnut perustaa uusia virkoja eikä turvautua henki lös tö mää rän nettolisäyksiin. Valittajan valituksessaan sivulla 3 kunnanjohtajan esittämien kannanottojen lai naa mi nen on irrotettu asiayhteydestään irrelevantilla tavalla, mutta ensim mäi ses sä lainatussa tekstissä valittaja myöntää kunnan va li tuk sen alaises sa päätöksessä tekemän ratkaisun oikeaksi: Kolmas päälinja on hen kilös tön määrän vähentäminen, mikä tehdään luontaista poistumaa hy väk sikäyt täen. (Esko Rautiainen). Luontaista poistumaa ovat eläköitymiset ja hen ki lön omasta aloitteesta tapahtuvat irtisanoutumiset niiden vastakohdan ol les sa työnantajan aloitteesta tapahtuvat irtisanomiset. Toisen lainauksen koh dal la voidaan todeta kunnanjohtajan halunneen puolustaa sitä, ettei hä-

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 296 Kunnanhallitus 133 26.08.2014 nen oma työtaakkansa kasvaisi henkilöstövähennysten myötä. Kyseiset lainauk set eivät ole kunnan virallisia päätöksiä, eikä niillä ole merkitystä tätä asiaa ratkaistaessa. Säästö ei, päinvastoin kuin valittaja väittää, toteudu pelkästään eläkkeelle siir ty mis ten seurauksena, vaan sitä on toteutettava vuosina 2013 2016 jokai sen avoimeksi tulevan viran tai toimen osalta aina kun mahdollista. Kaik kien eläköityvien kohdalla ei säästötavoitteeseen tulla pääsemään, vaan mo nis sa tapauksissa kunta joutuu rekrytoimaan eläkkeelle siirtyvän hen kilön tilalle toisen henkilön. Kunta täyttää neljä kuudesta ns. kriisikuntaehdosta ja kunnan taseessa on edel leen kattamatonta alijäämää yhteensä 470.000 euroa. On myös to det tava, että kunnan talouden reunaehdot ovat edelleen kiristymässä val tion talou den säästötoimien ja kansantalouden heikon kehityksen seurauksena. Valittaja on esittänyt perusteenaan, että pääsääntöisesti hallintojohtajan virka kel poi suu te na pidetään ylempää korkeakoulututkintoa. Niillä ei tässä tapauk ses sa ole merkitystä, vaan Askolan kunnan hallintojohtajan viran kelpoi suus vaa ti muk se na on virkaan soveltuva yliopistossa tai sitä vastaavassa kor kea kou lus sa suoritettu korkeakoulututkinto, sekä kokemusta kun nal lishal lin nos ta ja taloudesta ja viestinnästä sekä hyvä kirjallinen ja suullinen esi tys tai to. Tehtävään valittu Tuija Saloranta täyttää Askolan kunnan aset tamat viran kelpoisuusvaatimukset. Askolan kunnan hallintojohtajan vir kakel poi suus vaa ti muk ses sa ei edellytetä erillistä kelpoisuutta kunnanjohtajan vir ka teh tä vien suorittamiseen kunnanjohtajan ollessa esteellinen tai estynyt hoi ta maan tehtäviään. Hallintojohtaja Tuija Salorannalle myönnetty virkavapaus 1.4.2010 31.12.2010 ei ole valituksen eikä valituksenalaisen päätöksen kannalta re levant ti asia. Valituksessa esitetty yleishallinnon toimialasihteerin virantäyttö ei ole li sännyt henkilöstön määrää eikä henkilöstökustannuksia, vaan sen nettovaikutus hen ki lös tön määrään on ollut ±0. Toimialasihteerin rekrytointi on tehty välttä mät tö myys syis tä. Henkilöstösihteerin viran lakkauttaminen tullaan puoles taan tekemään, kun valituksenalainen päätös on lainvoimaisesti ratkaistu. Rat kai su tuottaa 24.000 euron vuotuisen säästön henkilöstömenoihin. Kunnanhallitus toistaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle Helsingin hal linto-oi keu del le esittämänsä kannan siitä, ettei valituksenalaisessa päätöksessä saa vu tet tua säästötavoitetta olisi kyetty saavuttamaan muita vaihtoehtoja käyt täen ilman, että sitä olisi seurannut yhteistoimintamenettely ja mah dolli set irtisanomiset. Kunnanhallitus esittää korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että Tommi Kärkkäi sen kunnallisvalitus hylätään aiheettomana.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 297 Kunnanhallitus 133 26.08.2014 Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistetaan välittömästi kokouksessa. Vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta totesi itsensä esteelliseksi, eikä hän näin ol len osallistunut asian käsittelyyn, eikä päätöksentekoon. Pöy tä kir jan pi täjä nä hänen sijaansa toimi kunnanjohtaja Esko Rautiainen Käydyn keskustelun aikana Reija-Riikka Stenbäck teki seuraavan muu tosesi tyk sen: "Kunnanhallitus toteaa Tommi Kärkkäisen tekemän kunnallisvalituksen ole van aiheellinen ja että kunnanhallitus jättää asian Korkeimman hal linto-oi keu den ratkaistavaksi." Koska kukaan ei kannattanut hänen tekemäänsä muutosesitystä, niin se jätet tiin huomioon ottamatta. Saga Simelius-Nieminen teki seuraavan muutosesityksen: "Kunnanjohtaja esittää ko. pykälän päätösesityksessään: "Hallintojohtaja Tuija Salorannalle myönnetty virkavapaus 1.4.20120-31.12.2010 ei ole valituksen eikä valituksenalaisen päätöksen kannalta relevantti asia. Esitän, että ko pykälän päätösesitykseen lisätään, että Tommi Kärkkäisen va li tuk sen alla oleva kohta (alk. s 4/7) on paikkansa pitävänä erittäin vahvas ti lopulliseen päätökseen vaikuttava tieto. `Hallintojohtajan virkaan valittu on täydentänyt opintojaan saaden kun nanhal li tuk sel ta virkavapaata Ylemmän korkeakoulututkinnon lop puun saat tami sek si. Virkavapaat on myönnetty seuraavasti: Virkavapauden myöntäminen ajalle 1.4.2010-31.12.2010 perusteena opiske lu ja mahdollinen osa-aikainen toinen työ. (Khall 22.02.2010 44). sekä Virkavapauden myöntäminen 1.1.2011-31.7.2011 perusteena opintojen loppuun saattaminen. Kyseisen päätöksen mukaan virkavapaa on myönnetty siten, että kunnanhallitus on kirjannut virkavapauden myöntämisen edel ly tyksek si opintojen loppuun suorittamisen. Nimikirjanotteessa molempien virkavapauksien kohdalle on merkitty kunnan hal li tuk sen päätöksien vastaisesti perusteeksi "yksityisasiat". Nimikirjanotteesta ei löydy mainintaa ylemmän korkeakoulututkinnon suorit ta mi ses ta virkavapauden myöntämisperusteiden mukaisesti heinäkuun 2011 jälkeen. "

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 298 Kunnanhallitus 133 26.08.2014 Reija-Riikka Stenbäck kannatti Saga Simelius-Niemisen tekemää muu tosesi tys tä. Pöytäkirjaan merkittiin kokoustauko 18:10-18:23. Tauon jälkeen kunnanhallitus päätti kuulla vt. hallintojohtaja Tuija Sa lo rantaa asianosaisena saadakseen lisäselvitystä käsiteltävänä olevaan asiaan. Kuu le mi sen jälkeen Tuija Saloranta poistui kokoushuoneesta. Julistettuaan keskustelun asiasta päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu päätösesitys, niin hän esitti asian ratkaisemista nimenhuutoäänestyksellä siten, että ne, jotka kan nat ta vat esittelijän tekemää päätösehdotusta, äänestävät "JAA" ja ne, jot ka kannattavat Saga Simelius-Niemisen tekemää päätösehdotusta, ää nestä vät "EI". Puheenjohtajan tekemä esitys äänestysjärjestyksestä hyväksyttiin yk si mie lises ti. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin viisi (5) "JAA"- (Erik Fran zen, Seija Hämäläinen, Sanna Kurki, Jari Vettenranta ja Olavi Me rihaa ra) ja kaksi (2) "EI"-ääntä (Saga Simelius-Nieminen, Reija-Riikka Stenbäck), joten puheenjohtaja totesi esittelijän ehdotuksen tulleen kun nan hal lituk sen päätökseksi. Reija-Riikka Stenbäck ja Saga Simelius-Nieminen jättivät eriävän mie li piteen sä merkittäväksi pöytäkirjaan. Pöytäkirja tarkistettiin tämän asian osalta välittömästi kokouksessa. LIITE 9 eriävä mielipide/ Saga Simelius-Nieminen Täytäntöönpano: Päätös ja asiakirjat Korkein hallinto-oikeus 29.8.2014 mennessä sekä sähköisesti selityspyynnössä edellytetyllä tavalla Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 299 Kunnanhallitus 142 11.06.2013 Kunnanhallitus 155 07.08.2013 Kunnanhallitus 94 27.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 12.06.2014 Kunnanhallitus 134 26.08.2014 HALLINTOSÄÄNNÖN UUSIMINEN KHALL 11.06.2013 142 Hallintosääntö on kuntalain 50 :n mukainen pakollinen johtosääntö, jon ka tulee sisältää tarpeelliset määräykset ainakin: 1) toimielinten kokoontumisesta; 2) varajäsenten kutsumisesta; 3) toimielimen puheenjohtajan tehtävistä; 4) kokouksen tilapäisestä puheenjohtajasta; 5) kunnanhallituksen edustajan ja kunnanjohtajan läsnäolosta ja pu heoikeudesta muiden toi mi elinten kokouksissa; 6) muiden kuin jäsenten läsnäolosta ja puheoikeudesta toimielinten kokouksissa; 7) toimielinten kokoukseen osallistumisesta 56 a :ssä tarkoitetun vi deoneuvotteluyhteyden avul la sekä siitä, miten kunta huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytet tävissä; 8) esittelystä; 9) pöytäkirjan laatimisesta, tarkastamisesta ja nähtävänä pitämises tä; 10) asiakirjojen allekirjoittamisesta; 11) asiakirjoista perittävistä lunastuksista sekä tiedon antamisesta vi ranomaisten toiminnan julki suudesta annetussa laissa (621/1999) säädetyllä tavalla perittävistä maksuista ottaen huomioon, mitä mai nitun lain 34 :ssä säädetään; 12) tiedottamisesta; 13) menettelystä otettaessa asia ylemmän toimielimen käsiteltäväksi; 14) kunnan taloudenhoidosta; sekä 15) hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta. Kunnan voi mas sa ole va hal lin to sään tö on tul lut voi maan 1.1.2005, min kä jäl keen sii hen on tehty lu kui sia osit tais tar kis tuk sia. Sääntö ei kaikilta osiltaan ole enää tarkoituksenmukainen ja se sisältää myös oikeudellisia riskejä. Tämän li säk si ra ken nus- ja ym pä ris tö lau ta kun nal la on ol lut oma joh tosään tön sä. Uu des sa luon nok sessa em. sään nöt on yh dis tetty. Uusi sääntöluonnos on laadittu omana virkatyönä ja siitä on pyydetty Kuntaliiton lakiasiainosastolta kommentit, jotka on otettu huomioon. Valtuuston organisaatiovalta on hallinnon oikeusturvavaatimusten periaatteiden mukaan hyvin tiukasti määrämuotoihin sidottua. Johto säännöt ovat kunnan sisäisiä normeja, joilla kunta järjestää hallintonsa sekä toimintansa sekä määrittää eri viranomaisten oikeusaseman, toimival lan, tehtävät ja antaa tarvittavat menettelytapaohjeet.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 300 Kunnanhallitus 142 11.06.2013 Kunnanhallitus 155 07.08.2013 Kunnanhallitus 94 27.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 12.06.2014 Kunnanhallitus 134 26.08.2014 KHALL 07.08.2013 155 Uudistettu hallintosääntöluonnos on esityslistan oheismateriaalina. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää pyytää uudesta hallintosääntöluonnoksesta lausunnot seuraavilta tahoilta: - kunnan omat lautakunnat - kunnan yhteistyötoimikunta - Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kunnanhallitukset rakennusvalvontaa ja ympäristönsuojelua joko suoraan tai välillisesti koskevilta osiltaan (esimerkiksi henkilöstöä ja luottamushenkilöitä koskevat va linnat) Lausunnot tulee antaa 3.8.2013 klo 14:ään mennessä. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Merkitään pöytäkirjaan, että valtuuston varapuheenjohtaja Pasi Aaltonen poistui kokouksesta klo 20.15 tämän pykälän käsittelyn jälkeen. Täytäntöönpano: lähetetään lausunnoille päätöksessä mainituille tahoille Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etunimi.sukunimi@askola.fi Hallintosäännön liitteeksi on laadittu organisaatiokaavio (esityslistan oheismateriaali), jo ka vastaa nyt laadittua sääntöluonnosta. Päätöksenteon taso ja pal ve lutuo tan non taso (strateginen/ operatiivinen taso) näytetään sinisellä ja pu naisella värillä. Palvelutuotannon prosessimaisuus ja päätöksenteon avain prosessi t ja niiden vastuuhenkilöt on myös tuotu esiin. Säännön keskeisin uudistus organisatorisesti ja poliittisen päätöksenteon kannalta liittyy siihen, että henkilöstöhallinnon keskeisimmät päätökset tullaan tekemään jatkossa kunnanhallituksen jaostossa aiemmin vallinneen hajautetun käytännön sijaan. Toisaalta operatiivisen johdon (toimialajohtajat ja vastuualueiden johtajat) vastuuta henkilöstövalinnoissa on kasvatettu päämääränä toiminnan tuloksellisuus ja taloudellisuus. Niin ikään aiemmin erillään ollut rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun johtosääntö on sisällytetty uuteen hallintosääntöön, jotta säännöstä on saatu

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 301 Kunnanhallitus 142 11.06.2013 Kunnanhallitus 155 07.08.2013 Kunnanhallitus 94 27.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 12.06.2014 Kunnanhallitus 134 26.08.2014 kaikille yhtenäinen. Hallintosäännön uudistamisen keskeisin syy ja tarve on nykyisen säännön juridinen jälkeenjääneisyys, joka joudutaan päätöksenteossa ottamaan huomioon legi superiori legi derogat-periaatetta soveltaen (ylempiarvoinen sään nös syrjäyttää alemman tason säädöksen mahdollisessa ristiriitatilanteessa). Nykyisen säännön juridinen jälkeenjääneisyys ja siihen tehdyt osittaisuudis tukset muodostavat riskin päätöksenteolle. Lomakauden vuoksi on syytä jatkaa lausunnon antamiseen tarvittavaa aikaa. Hallintosääntöluonnoksesta on pyydetty Kuntaliiton lakiasiainosaston lausunto. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen hallintosäännön liitteeksi laaditun orga ni saa tio kaa vion ja jatkaa lausuntojen antamiseen vaadittua aikaa 5.9.2013 klo 13:een saak ka. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lausunnonantajatahot Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etunimi.sukunimi@askola.fi KHALL 27.05.2014 94 Valmistelija: Kunnanhallitus on saanut seuraavat lausunnot hallintosääntöluonnoksesta: -Tekninen lautakunta 25.6.2013 53 -Perusturvalautakunta, 31.7.2013 41 -Sivistyslautakunta, 13.8.2013 82 -Rakennus- ja ympäräistölautakunta, 22.8.2013 82 -Yhteistyötoimikunta, 20.8.2013 14 -Tarkastuslautakunta, saapunut 5.8.2013 -Myrskylän kunnanhallitus, 28.6.2013 118 -Pukkilan kunnanhallitus, 19.8.2013 131 -Pornaisten kunnanhallitus, 2.9.2013 179 -Kuntaliitto, 9.9.2013

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 302 Kunnanhallitus 142 11.06.2013 Kunnanhallitus 155 07.08.2013 Kunnanhallitus 94 27.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 12.06.2014 Kunnanhallitus 134 26.08.2014 Hallintosääntöluonnos ja organisaatiokaavio ovat esityslistan oheismateriaalina. Annetut lausunnot ovat kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa. Lopullisessa hallintosääntöesityksessä on otettu huomioon lausuntojen antajien huomiot ja etenkin Kuntaliiton lakiasiainosaston lausunto. Aiheesta on järjestetty kunnanhallituksen iltakoulu 29.1.2014. Iltakoulussa oli läsnä asiantuntijana lakimies Kirsi Mononen Kuntaliiton lakiasianosastolta. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Askolan kunnan hallintosäännön. Sääntö tulee voimaan 1.9.2014 lukien. Keskustelun kuluessa Jari Vettenranta teki seuraavan muutosehdotuksen: " Hallintosäännöstä - 49 Kunnanhallituksen henkilöstöjaoston toimivalta ja sitä koskevat viittaukset poistetaan - 50 Kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden toimivalta, Kunnanjohtaja päättää kunnanjohtajalle kuuluvien yleisten velvollisuuksien lisäksi: poistetaan kohdat 3. kunnanhallitukselta pyydettyjen tietojen ja selvitysten antamisesta ja 6. edustajan määräämisestä tilaisuuteen tai neuvotteluun - 50 Hallintojohtaja päättää toimialajohtajalle kuuluvien yleisten velvollisuuksien lisäksi, muutetaan samaan sanamuotoon kuin edelliset luettelot - 42 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa, Kunnanjohtaja ja toimialajohtajat ratkaisevat alaisiaan koskevat seuraavat henkilöstöasiat, kohdat 1.3. ja 2.1. muutetaan enintään neljän kuukauden ajaksi (nyt enintään vuoden ajaksi) - 42 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa, Kunnanjohtaja ja toimialajohtajat ratkaisevat alaisiaan koskevat seuraavat henkilöstöasiat, kohta 2.2. lisätään lauseen loppuun "lautakunnan määrittelemien rajojen puitteissa". Muilta osin päätösehdotuksen mukaisesti". Saga Simelius-Nieminen ja Reija-Riikka Stenbäck kannattivat Jari

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 303 Kunnanhallitus 142 11.06.2013 Kunnanhallitus 155 07.08.2013 Kunnanhallitus 94 27.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 12.06.2014 Kunnanhallitus 134 26.08.2014 Vettenrannan tekemää muutosehdotusta. Koska oli tehty vs. kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat vs. kunnanjohtajan päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Jari Vettenrannan ehdotusta äänestävät "EI". Kunnanjohtajan esitystä kannatti 3 (Anne Berg, Erik Franzen ja Olavi Merihaara) ja Jari Vettenrannan esitystä kannatti 4 (Jari Vettenranta, Saga Simelius-Nieminen, Reija-Riikka Stenbäck ja Ari-Pekka Eloranta). Näin ollen puheenjohtaja totesi, että Jari Vettenrannan muutossehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi. Merkitään pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko tämän asian käsittelyn aikana klo 19.15-19.30. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: vs. kunnanjohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai etunimi.sukunimi@askola.fi KVALT 23 Keskustelun kuluessa Saga Simelius-Nieminen teki seuraavan muutosesityksen: "Esitän, että hallintosääntö jätetään valmisteluun ja henkilöstöjaosto poistetaan ja muutetaan toimikunnaksi, joka valmistelee kunnanhallitukselle asiat valmiiksi". Reija-Riikka Stenbäck ja Tero Aaltonen kannattivat Saga Simelius-Niemisen tekemää muutosesitystä. Varavaltuutettu Ulla Tetri saapui kokoukseen klo 18.32 ja kokouksessa pidettiin tauko 18.53-19.19. Saga Simelius-Nieminen muutti muutosesitystään seuraavasti: "Esitän, että hallintosääntö lähetetään uudelleen valmisteluun ja se muutetaan asianmukaiseksi ja lailliseksi ja viittaukset henkilöstöjaostoon poistetaan". Reija-Riikka Stenbäck ja Pia Sääski kannattivat Saga Simelius-Niemisen

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 304 Kunnanhallitus 142 11.06.2013 Kunnanhallitus 155 07.08.2013 Kunnanhallitus 94 27.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 12.06.2014 Kunnanhallitus 134 26.08.2014 muuttamaa muutosesitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosesitys, suoritetaan äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat asian jatkamista kokouksessa äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Saga Simelius-Niemisen kannatettua esitystä äänestävät "EI". Valtuutetun nimi Jaa Ei Tyhjää Poissa 1. Aaltonen Pasi Ahokanto Simo x 2. Aaltonen Tero x 3. Berg Anne x 4. Eloranta Ari-Pekka x 5. Falck Hanna x 6. Felin Ali x 7. Franzén Erik x 8. Hämäläinen Heli x 9. Hämäläinen Seija Tetri Ulla x 10. Korkatti Juhani x 11. Kurki Sanna Saarinen Riku x 12. Merihaara Olavi x 13. Ollila Antti x 14. Pitkänen Asko x 15. Pusula Erkki x 16. Simelius-Nieminen Saga x 17. Sorsa Simo x 18. Stenbäck Reija-Riikka x 19. Suominen Tero x 20. Sääski Pia x 21. Tiljander Jari x 22. Tummala Jaana Haapamäki Seija x 23. Vettenranta Jari x 24. Vihreäluoto Hannu x 25. Vilkki Jouni x 26. Wäre Petriina x 27. Honkasalo Riku x Äänestyksessä annettiin 4 JAA ääntä (asian käsittelyn jatkaminen) ja 17 EI ääntä (Saga Simelius-Niemisen esitys) ja 6 tyhjää. Puheenjohtaja totesi äänestyksen jälkeen, että kunnanvaltuusto päätti hyväksyä Saga Simelius-Niemisen esityksen lähettää hallintosääntö uudelleen valmisteluun kunnanvaltuuston päätökseksi. KHALL 134 Valmistelija: kunnanjohtaja

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 305 Kunnanhallitus 142 11.06.2013 Kunnanhallitus 155 07.08.2013 Kunnanhallitus 94 27.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 12.06.2014 Kunnanhallitus 134 26.08.2014 Hallintosäännön uudelleenvalmistelussa on otettu huomioon hallituksen esi tys luon nos uudeksi kuntalaiksi, jonka mukaan kunnanhallituksen teh täviin kuuluu edustaa kuntaa työnantajana ja vastata kunnan hen ki lös tö po li tiikas ta. Alkuperäisessä hallintosääntöluonnoksessa ollut henkilöstöjaosto on uu den kuntalakiluonnoksen mukainen. Säännön kieliasu on tarkistettu kahden kielenhuollon ammattilaisen voimin. Kunnanjohtaja on neuvotellut asiasta valtuustoryhmien puheenjohtajien, val tuus ton puheenjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa 18.8.2014. Neuvottelun tuloksena on päädytty siihen, että kun nan hal li tuksen henkilöstöjaosto tulee perustaa alkuperäisessä muodossaan kuitenkin sen tehtäviä hieman tarkentaen. Niin ikään kunnanjohtajan ratkaistaviin asioihin kuuluvat asiat on syytä säilyt tää alkuperäisessä muodossaan. Sääntöesitys on esityslistan oheismateriaalina. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy kunnan uuden hal linto sään nön tulevaksi voimaan 1.10.2014. Käydyn keskustelun aikana esittelijä tarkensi esitystään hal lin to sään tö luonnok sen 47 6 momentin kuulumaan seuraavasti : "Kunnanhallitus valitsee keskuudestaan kolme (3) jäsenisen hen ki lös tö jaoston. Jäsenistä vähintään yksi on joku kunnanhallituksen puheenjohtajista. Heil le valitaan myös henkilökohtaiset varajäsenet. Jaoston päätettävät asiat val mis te lee ja esittelee hallintojohtaja." Edelleen esittelijä tarkensi hallintosääntöluonnoksen 49 kuulumaan seuraa vas ti: "1. henkilöstöhallinnon ja henkilöstövoimavarojen koko kunnan hen ki löstöä koskevien tai muuten laajakantoisten periaatelinjausten, ohjeiden, so pimus ten ja muiden sen kaltaisten asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta kun nan hal li tuk sen antamien yleisohjeiden tekemien päätösten mukaisesti. 2. kunnan henkilöstön ensikertaisesta palkkauksesta ja harkinnanvaraisista pal kan tar kis tuk sis ta lukuun ottamatta kunnanjohtajaa, jonka osalta rat kai suval ta on kunnanhallituksella. 3. virka- ja työehtosopimuksen soveltamisesta, viranhaltijan tai työntekijän

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 306 Kunnanhallitus 142 11.06.2013 Kunnanhallitus 155 07.08.2013 Kunnanhallitus 94 27.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 12.06.2014 Kunnanhallitus 134 26.08.2014 pal kas ta tai muusta palvelussuhteen ehdosta siltä osin kuin ne virka- ja työeh to so pi muk ses sa on jätetty kunnan harkintaan, ja mikäli asiaa ei ole siir retty muulle viranomaiselle, pääsopimuksen ja työehtosopimuksen mukaisesti pai kal lis neu vot te lus ta sekä kunnan viranhaltijain neuvotteluoikeudesta anne tun lain mukaisista neuvotteluista Mikäli henkilöstöjaosto ei ole päätöksessään yksimielinen, asian käsittely siir tyy kunnanhallituksen käsiteltäväksi." Saga Simelius-Nieminen teki seuraavan muutosesityksen: "Esitän, että henkilöstöjaostoa ei perusteta, koska Askolan kunnassa on vain 7-jä se ni nen kunnanhallitus. Sen hajottaminen kahteen eri osaan, josta toisel la on isompi päätösvalta kuin toisella osalla, hajottaa kunnanhallituksen pää tös val taa. Lisäksi se kasvattaa kunnan menoja. Henkilöstöjaoksen sijaan pe rus te taan 3-jäseninen henkilöstötoimikunta (heille kolme varajäsentä), joka valmistelee asiat kunnanhallitukselle. Toimikuntaan voidaan valita henki löi tä myös kunnanhallituksen ulkopuolelta. Valinnoissa on turvattava jäsen ten riittävä tietämys henkilöstöasioista. Kaikki viittaukset hallintosäännössä ja organisaatiokaaviossa muutetaan vas taa maan tätä muutosesitystä." Reija-Riikka Stenbäck kannatti Saga Simelius-Niemisen tekemää muu tosesi tys tä. Koska oli tehty kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esi tys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi ni menhuu to ää nes tys tä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan pää tös eh dotus ta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Saga Simelius-Niemisen ehdo tus ta äänestävät "EI". Puheenjohtajan tekemä esitys ää nes tys jär jes tyk sestä hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanjohtajan esitystä kannatti 5 (Erik Franzen, Seija Hämäläinen, Sanna Kur ki, Jari Vettenranta ja Olavi Merihaara) ja Saga Simelius-Niemisen esitys tä kannatti 2 (Reija-Riikka Stenbäck ja Saga Simelius-Nieminen). Näin ollen puheenjohtaja totesi, että kunnanjohtajan päätösehdotus tuli kunnan hal li tuk sen päätökseksi. Reija-Riikka Stenbäck ja Saga Simelius-Nieminen jättivät eriävät mie li piteet. Merkitään pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin neuvottelutauko klo 19.03-19.07.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 307 Kunnanhallitus 142 11.06.2013 Kunnanhallitus 155 07.08.2013 Kunnanhallitus 94 27.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 12.06.2014 Kunnanhallitus 134 26.08.2014 LIITE 10 eriävät mielipiteet/ Saga Simelius-Nieminen ja Reija-Riikka Stenbäck Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 308 Perusturvalautakunta 65 19.08.2014 Kunnanhallitus 135 26.08.2014 ASKOLAN KUNNAN ELÄINLÄÄKÄRIVASTAANOTTO PTLTK 65 Valmistelija: perusturvajohtaja Ulla Broms Porvoon kaupungin terveydensuojelu tuottaa lakisääteiset eläinlääkintähuollon palvelut Askolalle, Lapinjärvelle, Loviisalle, Porvoolle, Pornaisille ja Sipoolle. Toimialueen eläinlääkärivastaanotot sijaitsevat Porvoossa (kahden eläinlääkärin vastaanotto), Sipoossa, Askolassa, Loviisassa ja Lapinjärvellä. Askolan kunta vuokraa Porvoon kaupungille Askolan terveyskeskuksen yhteydessä sijaitsevia yhden eläinlääkärin vastaanottotiloja. Porvoon kaupungin nykyisissä vastaanottotiloissa Näsissä on todettu kosteusvaurio ja vastaanottotoiminnalle etsitään uusia tiloja. Uutta eläinlääkärivastaanottoa perustettaessa saattaa olla järkevää keskittää toimintoja. Porvoon uusi vastaanotto voitaisiin varustaa kolmelle eläinlääkärille. Porvoon vastaanoton kahden eläinlääkärin lisäksi Askolassa työskentelevä eläinlääkäri voisi siirtyä työskentelemään Porvoon yhteisvastaanotolle. Toimitilojen keskittämisehdotuksen perusteluna on eläinlääkintähuollon edellytys perustaa yhteisvastaanottoja alueilla, joissa etäisyydet eivät ole liian pitkiä (välimatka Askolan terveyskeskuksesta Porvoon uudelle vastaanotolle olisi noin 18 km). Yhteisvastaanotto voisi mahdollistaa vastaanottotilojen tehokkaamman käytön, eläinlääkäreiden työnjaon ja työhyvinvoinnin lisäämisen ja työturvallisuuden paremman takaamisen. Askolan kunta on saanut Minna Ristiniemen, II kaupungineläinlääkäri-hygieenikko, ja Tiina Tiaisen, terveydensuojelun johtaja, lähettämän kirjeen asiasta ja he pyytävät kirjallista vastausta suunnitelmaan. Pykälän käsittelyn aikana kuullaan asiantuntijoina eläinlääkäri Leena Jokiota ja II kaupungineläinlääkäri-hygieenikko Minna Ristiniemeä sekä eläinlääkäri Katja Mustosta. Esityslistan oheismateriaalina on Ristiniemen ja Tiaisen kirje. Lisäksi oheismateriaalina on vaikutusten ennakkoarviointitaulukko. Päätösehdotus (perusturvajohtaja): Perusturvalautakunta antaa kunnanhallitukselle lausuntonaan, että eläinlääkäripalvelu säilyy Askolassa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Lisäksi merkitään pöytäkirjaan, että yhteistoimintaa kartoitetaan. Täytäntöönpano: Kunnanhallitus

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 309 Perusturvalautakunta 65 19.08.2014 Kunnanhallitus 135 26.08.2014 Lisätietoja: perusturvajohtaja Ulla Broms, puh 040 7109 119 tai etunimi.sukunimi@askola.fi KHALL 135 Valmistelija: Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan, että eläinlääkäripalvelut tulee säilyä As ko lan eläinlääkärin vastaanottotiloissa. Eläinten pitoon erikoistuneiden maaseutuyritysten sekä muiden eläinten omis ta jien ja kasvattajien kannalta on perusteltua, että palvelu säilyy en tisel lään Askolan vastaanottotiloissa lähellä käyttäjiä. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: Porvoon kaupunki Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 310 Kunnanhallitus 136 26.08.2014 SOPIMUS ALUEARKKITEHTITOIMINNASTA ASKOLAN, MYRSKYLÄN PORNAISTEN JA PUKKILAN KUNTIEN KESKEN KHALL 136 Valmistelija: kunnanjohtaja Aluearkkitehtitoimintaa on ollut kunnassa noin 12 vuoden ajan. Se käyn nistyi alun alkaen Itä-Uudenmaan liiton aloitteesta, mutta on jo pitkään ollut kun tien omavastuista toimintaa. Alun alkaen se oli otsikossa mainittujen nel jän kunnan välistä yhteistyötä, mutta on vuodesta 2006 saakka ollut Asko lan osalta pelkästään Pukkilan kunnan kanssa tehtävää yhteistyötä Pornais ten ja Myrskylän kuntien muodostaessa toisen yhteistyöparin. Molempien aluearkkitehtien toimet vapautuvat Ulla-Maija Upolan siirryttyä toisen kunnan palvelukseen ja Juhani Karilaan siirtyessä eläkkeelle 1.10.2014 alkaen. Otsikossa mainittujen kuntien kunnanjohtajat ovat neuvotelleet asiasta 20.8.2014 ja todenneet toisaalta kuntien talouden kiristyvän lähiaikoina, mut ta toisaalta nähneet aluearkkitehtitoiminnan varsinkin elinvoiman ke hittä mi sen kannalta ensiarvoisen tärkeäksi. Neuvottelutulos sopimusluonnoksesta on esityslistan liitteenä. Todetaan myös, että aluearkkitehtitoimintaan saadaan valtionavustusta mitä suu rimmal la todennäköisyydellä ainakin vuonna 2015 ja luultavimmin siitä eteenkin päin. Sopimusluonnoksen mukaan aluearkkitehtitoiminnan henkilöresurssi su pistuu kolmanneksella aiempaan nähden. Toisaalta sopimusluonnos on laadittu ai em paa joustavammaksi, jotta kiireellisimmät asiat voidaan hoitaa. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy aluearkkitehtitoimintaa koskevan uuden Askolan, Myrs ky län, Pornaisten ja Pukkilan kuntien välisen sopimuksen. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: allekirjoitetaan sopimus kaikkien kuntien hyväksymisen jäl keen Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 311 Kunnanhallitus 119 06.08.2014 Kunnanhallitus 137 26.08.2014 POSINTRA OY:N PALVELUSOPIMUS KHALL 06.08.2014 119 Valmistelija: kunnanjohtaja Kunnalla ja Posintra Oy:llä on palvelusopimus, jota tarkistetaan vuosittain. So pi muk sel la sovitaan Askolan elinkeinoelämän kehittämispalveluista vuosit tain ja tarkoituksena on, että Posintra Oy osaltaan toteuttaa ja edistää kun nan kehittämis- ja elinkeinoohjelman tavoitteita. Kunta myös ostaa Posint ra Oy:ltä neuvonta, yrityskehitys-, edunvalvonta ja han ke hal lin toin ti palve lu ja.vuosisopimuksen kokonaisarvo on 24.397 euroa. Sopimusluonnos on esityslistan oheismateriaalina. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy kunnan ja Posintra Oy:n välisen pal ve lu so pi muksen vuodelle 2014. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: allekirjoitetaan sopimus Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi KHALL 137 Valmistelija: kunnanjohtaja Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 6.8.2014 Posintra Oy:n palvelusopimuksen. Vuosisopimuksen kokonaisarvoksi on merkitty 24.397. Vuosisopimuksen todellinen kokonaisarvo tulee olemaan 29.993. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy kunnan ja Posintra Oy:n välisen palvelusopimuksen vuodelle 2014 kokonaisarvoksi 29.993. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: Posintra Oy Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 312 Kunnanhallitus 138 26.08.2014 PERUSTURVAJOHTAJAN VIRAN VAKINAISTAMINEN KHALL 138 Valmistelija: kunnanjohtaja Valtuusto hyväksyi talouden tervehdyttämisohjelman päätöksellään 13.11.2012 68. Päätöksen mukaan silloin avoinna ollut perusturvajohtajan vir ka täytettiin vain määräaikaisesti vuoden 2014 loppuun saakka. Kun nanhal li tus noudatti valtuuston päätöstä päätöksellään 20.12.2012 331. Valtuus ton päätöksen taustalla oli tavoite siitä, että sosiaali- ja ter vey den huollon palvelut olisi voitu saattaa osaksi suurempaa yhteistoiminta-aluetta viimeis tään 1.1.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudelleenjärjestäminen on vii västy nyt kunnasta riippumattomista syistä. Kunnan perusturva on kunnan laajin toi mi ala ja se vastaa noin puolta kunnan kaikesta rahankäytöstä. Niin ikään sil lä on suuri henkilöstömäärä. Koska perusturvapalveluihin on myös tu lossa suuri valtakunnallinen uudistus, niin on tärkeää, että sen hal lin nol li seen johtamiseen resursoidaan riittävästi. Asia vaatii periaatetasolla valtuuston uuden päätöksen, koska viran pysyvä täyt tä mi nen merkitsee muutosta hyväksyttyyn talouden ter veh dyt tä mis oh jelmaan. Kunnanhallitus vastaa virantäytöstä kunnan hallintosäännön mukaan. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että perusturvajohtajan virka täytetään tois tai sek si. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 313 Kunnanhallitus 139 26.08.2014 LAUSUNTO PÄÄTÖKSIÄ TURVALLISUUDESTA RAPORTISTA/ SISÄASIAINMINISTERIÖ KHALL 139 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta Sisäministeriö pyytää lausuntoa raportista "Päätöksiä turvallisuudesta. Turvallisuus osaksi kunnan sähköistä hyvinvointikertomusta" 1.9.2014 mennessä. Sähköinen hyvinvointikertomus tukee kunnissa tehtävää päätöksentekoa ja on tärkeä osa kunnan strategista toiminnan ja talouden suunnittelua, to teutus ta ja arviointia. Sähköinen hyvinvointikertomus on tällä hetkellä käy tössä yli 200 kunnassa ja sen ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa Suomen Kunta liit to. Turvallisuussuunnitelmia on tehty lähes kaikissa kunnissa. Raportti sisältää esitykset siitä, miten turvallisuussuunnitelma tulisi kun nissa liittää osaksi sähköistä hyvinvointikertomusta. Esitykset perustuvat siihen, että näin toimimalla turvallisuutta koskevat päätökset tulisivat osaksi kun nan strategiaa sekä toiminnan ja talouden suunnittelua. Raportissa on todettu, että on tärkeää että myös muut tur val li suus suun nit teluun osallistuvat tahot, esimerkiksi poliisi, alueellinen pelastuslaitos sekä muut toimijat liittävät turvallisuussuunnittelussa päätetyt tavoitteet ja toimet osak si toiminnan suunnittelua ja päätöksentekoa. Raportti sisältää esityksen sähköiseen hyvinvointikertomukseen liitettävistä tur val li suut ta kuvaavista mittareista ja tunnusluvuista. Osa mittareista on val ta kun nal li ses ti saatavilla olevia mittareita, osa niin sanottuja vink ki mitta rei ta, jotka eivät ole saatavilla automaattisesti. Raportti sisältää yhteensä kah dek san esitystä siitä, miten tur val li suus suun ni tel ma tulisi liittää osaksi säh köis tä hyvinvointikertomusta. Turvallisuus ja hyvinvointi liittyvät hyvin tiiviisti toisiinsa. Molemmat käsit teet pitävät sisällään yhteiskunnan häiriöttömän tilan, jota puolestaan varau tu mi nen ja jatkuvuudenhallinta edistävät. Turvallisuussuunnitelman liittäminen osaksi sähköistä hy vin voin ti ker tomus ta on mahdollisuus ja keino liittää turvallisuusasiat osaksi kunnan strate giaa, toiminnan ja talouden suunnittelua ja päätöksentekoa kunnissa. Tämä li säi si myös mahdollisuuksia kunnan resurssien kohdentamiseksi turval li suu den kannalta tärkeisiin kohteisiin yhdessä muiden toimijoiden resurssien kans sa. Turvallisuutta ja hyvinvointia parantavista toimenpiteistä syntyy ko ko naisuus, jolla vaikutetaan sekä turvallisuusongelmien ennalta ehkäisyyn että tur val li suus on gel mien vähentämiseen. Sähköinen versio julkaisusta "Turvallisuus osaksi sähköistä hy vin voin ti kerto mus ta" on luettavissa osoitteessa www. intermin.fi/julkaisut.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 314 Kunnanhallitus 139 26.08.2014 Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Askolan kunnanhallitus toteaa lausunnossaan että kunta pitää turvallisuustyötä tärkeänä ja toteaa, että turvallisuus on ollut yhtenä teemana kun nan ny kyi sis sä kin tavoitteissa. Lisäksi kunta pitää tärkeänä työryhmän esityksiä ja suosituksia ja ottaa rapor tin huomioon sähköisen hyvinvointikertomuksen kehittämisessä. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: Sisäministeriö Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 315 Kunnanhallitus 140 26.08.2014 LAUSUNTO NETTIÄÄNESTYSTYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTISTA / OIKEUSMINISTERIÖ KHALL 140 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Oikeusministeriön nettiäänestystä valmistelava työryhmä pyytää lausuntoa väliraporttiinsa. Tarkoituksena on, että perinteisten äänestystapojen rinnalle kehitetään sähköiseen asointiin perustuva äänestystapa, nettiäänestys (so. äänestäminen tietoverkon välityksellä valvomattomissa olosuhteissa), ja siten edistetään perustuslaissa turvattujen vaali- ja osallistumisoikeluksien käyttämistä. Työryhmä katoo, että ensimmäisessä vaiheessa nettiäänestysjärjestelmä voidaan kehittää neuvoa-antaviin kunnallisiin kansanäänestyksiin. Väliraporttiin voi tutustua osoitteessa: http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/140231469 8804.html Lausuntoon vastataan sähköisesti ja kysymykset ovat: 1) Mitä mieltä olette nettiäänestysmahdollisuuden käyttöönotosta kunnallisissa kansanäänestyksissä? Uskotteko, että kunnassanne säilytettäisiin kirjeäänestysmahdollisuus nettiäänestyksen rinnalla? - vastaus vaihtoehdot: Kyllä, Ei, En osaa sanoa Järjestäisikö kuntanne useammin kunnallisia kansanäänestyksiä, jos kuntien käytettävissä olisi maksutta nettiäänestysjärjestelmä? - vastaus vaihtoehdot: Kyllä, Ei, En osaa sanoa 2) Mitä mieltä olette suunnitelmista nettiäänestystyöryhmän jatkotyön osalta? 3) Mitä mieltä olette luottamuksen merkityksestä nettiäänestykselle, miten luottamusta voidaan rakentaa ja mitkä seikat voivat horjuttaa sitä? Miten järjestelmän avoimuus voidaan parhaiten turvata? Tuetteko nettiäänestystyöryhmän ehdotuksia? - vastaus vaihtoehdot: Kyllä, Ei, En osaa sanoa Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus toteaa Nettiäänestystyöryhmän väliraportista lausuntonaan seuraavaa: 1) Askolan kunta kannattaa nettiäänestysmahdollisuuden käyttöönottoa kunnallisissa kansanäänestyksissä. Kyllä, kunnassamme säilytettäisiin kirjeäänestysmahdollisuus nettiäänestyksen rinnalla ainakin siirtymäjakson ajan. Kyllä, kunta järjestäisi useammin kunnallisia kansanäänestyksiä, jos kuntien käytettävissä olisi maksutta nettiäänestysjärjestelmä. 2) Nettiäänestysjärjestelmän suunnittelua on syytä jatkaa. 3) Käyttöönotettavan järjestelmän pitää olla erittäin luotettava, jotta