Essentiat ja niiden ontologinen status [25.3 2008] Markku Keinänen Turun Ylipisto 1. Fine ja essentiat Finen mukaan essentioiden ja määritelmien välillä on läheinen suhde Entiteetillä e on essentia identiteettinsä ansiosta. Entiteetin e essentia voidaan ilmaista e:n reaalimääritelmänä, joka pätee sen ansiosta (tai ilmaisee sen), mitä on olla e. Modaalis-eksistentiaalisen näkemyksen mukaan entiteetillä e on ominaisuus M essentiaalisesti, jos ja vain jos pätee: 1. (E!e Me) Fine argumentoi tätä näkemystä vastaan: modaalis-eksistentiaalinen näkemys ei pysty tekemään eroa e:n essentiaalisten piirteiden (tai e:tä koskevien essentiaalisten totuuksien) ja toisaalta e:n muiden välttämättömien piirteiden (e.tä koskevien muiden välttämättömien totuuksien) välillä. Esimerkkejä: A. Sokrates on välttämättä muodostamansa yksiön alkio: välttämättä jos Sokrates on olemassa, Sokrateen yksiö on olemassa ja Sokrates on yksiönsä jäsen. Sokrateen yksiölle on selvästi essentiaalista (ja siis välttämätöntä), että Sokrates on olemassa, mutta (intuitiivisesti) ei ole essentiaalista Sokrateelle, että Sokrateen yksiö on olemassa. B. Sokrates ja Eiffel-torni ovat välttämättä erillisiä. Ei ole kuitenkaan Sokrateelle essentiaalista, että hän on Eiffel-torniin nähden erillinen. Sokrateen luonteessa ei ole mitään, mikä yhdistäisi hänet jollain tavalla Eiffel-torniin. C. On välttämätöntä, että 2 + 2 = 4. Välttämättä jos Sokrates on olemassa, niin 2 + 2 = 4. Ei ole kuitenkaan Sokrateelle essentiaalista, että 2 + 2 = 4. D. (E!e E!e), mutta ei ole Sokratesta koskeva essentiaalinen totuus (Sokrateen essentiaalinen ominaisuus), että Sokrates on olemassa. 1
Näin ollen Finen (1994, 9) mukaan modaalis-eksistentiaalinen näkemys essentiaalisista ominaisuuksista kadottaa eron e:tä koskevien monien välttämättömien totuuksien (e:n välttämättömien ominaisuuksien) ja e:tä koskevien essentiaalisten totuuksien (e:n essentiaalisten ominaisuuksien) välillä. Tämä erottelu voidaan tehdä ainoastaan myöntämällä, että e:llä on essentia, joka on myös e:tä koskevien essentiaalisten totuuksien perusta. Fine näyttää olettavan, että voimme muodostaa käsityksen annetun entiteetin e essentiasta ja essentiaalisista ominaisuuksista, jos vain olemme riittävän sensitiivisiä käyttämillemme käsitteille ja käsitteiden välisille eroille (vrt. Fine 1994, 4-5). Kirjoituksessaan Ontological Dependence (1995) Fine argumentoi ontologisesta riippuvuudesta esitettyä modaalis-eksistentiaalista näkemystä vastaan. Hän pitää ontologista riippuvuutta entiteettien essentioiden välisenä relaationa: entiteetti e on ontologisesti riippuvainen entiteetistä f, jos ja vain jos e:n essentia (eli se, mitä on e on) on ontologisesti riippuvainen f:n essentiasta (siitä, mitä f on). Modaaliseksistentiaalinen näkemys pyrkii selventämään (heikkoa rigidiä) eksistentiaalista riippuvuutta esimerkiksi seuraavalla tavalla: 1 SRD(e, f) ( E!f) ((E!e E!f) ( f = e )) Finen mukaan tätä näkemystä vastaan voidaan esittää seuraavan tyyppisiä vastaesimerkkejä: A. Sokrates on välttämättä muodostamansa yksiön alkio: välttämättä jos Sokrates on olemassa, Sokrateen yksiö on olemassa ja Sokrates on yksiönsä jäsen. Sokrateen yksiö on ontologisesti riippuvainen Sokrateesta, mutta (intuitiivisesti) Sokrates ei ole kuitenkaan ontologisesti riippuvainen Sokrateen yksiöstä. C. Luonnolliset luvut (jos niitä postuloidaan) ovat välttämättä olemassa. Siis välttämättä jos Sokrates on olemassa, niin luku 2 on olemassa. Sokrates ei ole kuitenkaan ontologisesti riippuvainen luvusta 2. D. (E!e E!e), mutta Sokrates ei ole ontologisesti riippuvainen eksistentiaalisesta tosiseikasta, että Sokrates on olemassa. 1 Esitän tässä Simonsin (1987. 295) antaman luonnehdinnan heikolle rigidille eksistentiaaliselle riippuvuudelle. Toisin kuin Finen (1995, 270) esittämä modaalis-eksistentiaalinen analyysi, SRD (e,f) sulkee välttämättä olemassaolevat entiteetit eksistentiaalisten riippuvuusrelaatioiden ulkopuolelle. 2
Ensi silmäyksellä vastaesimerkit A - D näyttäisivät osoittavan, että modaaliseksistententiaalinen käsitys ei anna riittävää käsitystä ontologisesta riippuvuudesta. Ensinnäkin esimerkkien A ja D tapauksissa (kontingentisti olemassaoleva) Sokrates on luonnehdinnan SRD(e,f) mukaan ontologisesti riippuvainen sekä muodostamansa yksiön että eksistentiaalisen tosiseikan olemassaolosta, vaikka intuitiivisesti näyttäisi siltä, että jälkimmäiset entiteetit (jos ne oletetaan) ovat ontologisesti riippuvaisia Sokrateen olemassaolosta, vaikka Sokrates ei olekaan riippuvainen näiden entiteettien olemassaolosta. Toiseksi SRD(e,f) sulkee välttämättä olemassaolevat entiteetit kuten luonnolliset luvut pois eksistentiaalista riippuvuutta koskevista luonnehdinnoista, vaikka ne intuitiivisesti näyttäisivät olevan ontologisissa riippuvuusrelaatioissa muihin entiteetteihin. Jos taas modaalis-eksistentiaalisen näkemyksen kannattaja ei sulje välttämättä olemassaolevia entiteettejä pois ontologisista riippuvuusrelaatioista, hän ajautuu (vastoin intuitioitamme) väittämään, että jokainen kontingentisti olemassaoleva entiteetti e on ontologisesti riippuvainen minkä tahansa välttämättä olemassaolevan entiteetin kuten luku 2 olemassaolosta (Fine 1995, 271). Selventääkseen puhetta ontologisesta riippuvuudesta paremmin kuin modaalis-eksistentiaalinen näkemys Fine viittaa suoraan entiteettien essentioihin. Hänen konstruoimansa eksistentiaalis-essentialistisen näkemyksen mukaan entiteetti e on ontologisesti riippuvainen entiteetistä f, jos on e:n essentiaalinen ominaisuus, että e on olemassa vain, jos f on olemassa. Näin ollen ei riitä, että e:n olemassaolo välttämättä implikoi (entails) f:n olemassaolon, vaan täytyy sisältyä e:n essentiaan, että e on olemassa vain, jos f olemassa. Finen mukaan tämä näkemys sulkee pois yllä esitetyt eihalutut ontologisen riippuvuuden tapaukset sulkematta pois intuitiivisesti selviä tapauksia 2 : intuitiivisesti on e :lle eli entiteetin e yksiölle essentiaalista, että e on olemassa vain, jos e on olemassa, muttei ole e:lle mitenkään essentiaalista, että e on olemassa. Samalla lailla on mille tahansa luonnolliselle luvulle essentiaalista, että toiset luonnolliset luvut ovat olemassa. Sen sijaan intuitiivisesti ei ole millekään kontingentisti olemassaolevalle entiteetille e essentiaalista, että jokin luonnollinen luku on olemassa. Paitsi että Finen mukaan entiteetin e essentia voidaan ilmaista e:n reaalimääritelmän avulla, hän samaistaa e:n essentian ja e:n reaalimääritelmän: e:n essentia on e:hen liittyvä propositio (tai ominaisuus), joka ilmaisee sen, mikä e on. 2 Katso kuitenkin huomautus 4. 3
Minkä entiteettien olemassaolo on e:n olemassaololle essentiaalista määrittyy viime kädessä sitä kautta, sisältääkö e:n essentia viittauksen näiden entiteettien olemassaoloon. 3 Finen mukaan se, mikä on entiteetille e essentiaalista, ilmenee meille viime kädessä käsitteellisten intuitioittemme välityksellä. Tämän perustalla on kuitenkin e:n reaalimääritelmä (ominaisuus tai propositio), joka lyö lukkoon sen, mikä e on. Ilman tällaista lukkoonlyöjää tai essentian kiinnittäjää olisi ilmeisen vaikea ymmärtää, mihin perustuu se, että juuri tiettyjen entiteettien olemassaolo on essentiaalista e:n olemassaololle erotuksena joidenkin toisten entiteettien olemassaolosta. Ajatus essentian propositionaalisesta kiinnittäjästä tulee vielä selvemmin esille, kun Fine korvaa eksistentiaalis-essentialistisen näkemyksen ontologisesta riippuvuudesta definitionaalisella näkemyksellä. Myös eksistentiaalis-essentialistinen näkemys päätyy Finen mukaan tiettyihin epäintuitiivisiin väitteisiin ontologisesta riippuvuudesta, jotka pitäisi voida vielä sulkea pois. 4 Definitionaalinen näkemys analysoi ontologisen riippuvuuden entiteettien essentian (eli reaalimääritelmän) ja toisen entiteetin välisenä relaationa: entiteetti e ontologisesti riippuvainen entiteetistä f, jos ja vain jos f on sen proposition rakenneosa, joka on tosi e:n identiteetin ansiosta (Fine 1995, 294-295). Koska ontologinen riippuvuus on reaalimääritelmän ja riippuvuuden kohteena olevan entiteetin välinen relaatio, eksistentiaaliseen riippuvuus ei ole riippuvuusrelaation vallitsemisen riittävä tai edes välttämätön ehto. Näin riippuvuusrelaation vallitsemista ei tarvitse seurata, että ontologisesti riippuvaisen entiteetin olemassaolosta seuraa riippuvuuden kohteena olevan entiteetin (eli dependeen ) olemassaolo. Fine käyttää ajatusta entiteettien essentioista perustamaan ensinnäkin entiteettien essentiaalisia piirteitä koskevia intuitioitamme ja toiseksi entiteettien välisiä ontologisia riippuvuuksia koskevia intuitioitamme. Fine väittää, että modaaliseksistentiaalinen käsitys antaa täysin riittämättömän entiteettien essentiaalisten piirteiden analyysin (esimerkit A-D) ja entiteettien välisen ontologisen riippuvuuden 3 Finen (1995, 273) mukaan it is true in virtue of the identity of x on pitemmälle analysoimaton (unalyzed) relaatio entiteetin ja sen reaalimääritelmän ilmaisevan proposition välillä. Entiteetin identiteetti tai olemus on ymmärretään viittaamalla kyseiseen propositioon. 4 Ensimmäinen (oletetusti) epäintuiivinen väite on, että on essentiaalisesti ei-olemassaoleva entiteetti (kuten pyöreä neliö) on ontologisesti riippuvainen jokaisen entiteetin olemassaolosta, koska on sen olemassaolon kannalta essentiaalista, että mikä tahansa olemassaoleva entiteetti on olemassa. Toinen epäintuitiivinen väite on, että ominaisuus olla identtinen Sokrateen kanssa on sekä välttämättä olemassa että olemassa, vain jos Sokrates on olemassa. Kuitenkin ominaisuus olla identtinen Sokrateen kanssa on ontologisesti riippuvainen Sokrateesta, Fine (1995, 274). 4
analyysin (esimerkit A -D ). Tämän riittämättömyyden perussyy on Finen mukaan se, että puhetta entiteetin e essentiaalisista piirteistä ei voi palauttaa puheeksi e:n välttämättömistä piirteistä (eli riittämätön essentialisten piirteiden analyysi). Koska ontologisia riippuvuusrelaatioita käytetään eri ontologisten kategoriasysteemien muotoilussa, riittämättömällä käsityksellä ontologisista riippuvuuksista on kuitenkin ensi näkemältä vakavammat seuraukset: riippumatta essentiaalisia piirteitä koskevista käsityksistämme meidän kyettävä muotoilemaan kilpailevat ontologiset kannat (kategoriasysteemit) tyydyttävän käsitteistön avulla. Fine vetoaakin nimenomaan tähän puolueettomuuteen argumentoidessaan ontologisesta riippuvuudesta esitettyä modaaliseksistentiaalista käsitystä vastaan ja essentialistisen käsityksen puolesta: kun edellinen käsitys sulkee joitain ontologisia kantoja pois ad hoc tavalla tekemällä niiden muotoilusta mahdotonta, jälkimmäinen käsitys antaa paremmat välineet muotoilla eri kategoriasysteemejä. On kuitenkin kyseenalaista vedota Finen tavoin puolueettomuuteen ja samalla kannattaa käsitystä formaalin relaation (ontologisen riippuvuusrelaation) luonteesta, joka jo sitoutuu siihen, että entiteeteillä on primitiivisiä essentioita, entiteetteihin liittyviä reaalimääritelmiä, jotka ilmaisevat kunkin entiteetin olemuksen ja pätevät entiteetin olemuksen (tai identiteetin) ansiosta. Ensinnäkin kunkin entiteetin e olemassaolosta seuraa e:n ja e:n essentian olemassaolo, mutta samalla essentia on e:hen nähden erillinen. Jos e:n essentia on e:n reaalimääritelmä (tai propositiojoukko), niinkuin Fine antaa ymmärtää (ks. yllä), e:n essentia on propositionaalinen entiteetti, joka välttämättä kytkeytyy e:hen. Jos emme hyväksy tällaisten meistä riippumattomien propositionaalisten entiteettien olemassaoloa, jotka nimilapun tavoin kytkeytyvät kuhunkin eri entiteettiin, emme voi myöskään hyväksyä Finen ontologiselle riippuvuudelle esittämää analyysiä. Toiseksi jos postuloimme Finen esittämiä essentioita, joudumme vielä selvittämään niiden täsmällisen suhteen kaikkiin entiteetteihin ja entiteettien (oletettuihin) olemuksiin. Onko e:n essentia sama asia kuin e:n olemus (being)? Jos essentia on sama kuin e:n olemus, miten se voi olla propositio, joka on tosi e:n identiteetin ansiosta? Fine (1995, 273) näyttää kieltävän sen, että reaalimääritelmät olisivat propositioita, joilla on jokin ei-propositionaalinen totuudentekijä (esim. kukin entiteetti ja sen identiteetti tai olemus). Pikemmin e:llä on tietty essentia tai olemus, jos ja vain jos e:n reaalimääritelmän ilmaiseva propositio on tosi e:n identiteetin ansiosta ja 5
jälkimmäinen on e:tä koskeva primitiivinen tosiseikka. 5 Tällainen käsitys essentioista hämärtää rajan propositionaalisten ja ei-propositionaalisten entiteettien välillä: voidaksemme kiinnittää minkä tahansa entiteetin e olemuksen meidän liitettävä siihen jokin tietty propositio. Myös Finen yritys käyttää entiteetin e reaalimääritelmää e:n identiteetin (tai olemuksen) määrittelyssä johtaa kehään, koska reaalimääritelmä pätee e:n identiteetin ansiosta. Näin ollen Finen essentiat eivät ole pelkkä ylimääräinen, vaan myös erittäin ongelmallinen postulaatio. Finen käsitys ontologisesta riippuvuudesta ei pelkästään sitoudu ylimääräisiin postulaatioihin, vaan myös erittäin vaikeasti hyväksyttävien entiteettien olettamiseen. On hankala edes täsmällisesti ymmärtää, mitä Finen tuomat essentiat ovat ja mikä on niiden suhde muihin entiteetteihin. Viitteet Correia, F. (2005), Existential Dependence and Cognate Notions, Philosophia Verlag, München. Fine, K. (1994), Essence and Modality, Philosophical Perspectives 8, Logic and Language, s. 1-16. Fine, K. (1995), Ontological Dependence, Proceedings of the Aristotelian Society 69, 269-290. Lowe, E. J. (1998), The Possibility of Metaphysics - Substance, Identity and Time, Clarendon Press, Oxford. Lowe, E. J. (2006), Metaphysics as the Science of Essence, käsikirjoitus. Simons, P. M. (1987): Parts - a Study in Ontology (Oxford: Clarendon Press). 5 Fine (1995, 273): Although the form words it is true in virtue of the identity of x might appear to suggest an analysis of the operator into the notions of the identity of an object and of a proposition being true in virtue of the identity of an object, I do not wish to suggest such an analysis. The notation should be taken to indicate an unalyzed relation between object and a proposition. Thus, we should understand the identity or being of the object in terms of the propositions rendered true by its identity rather than the other way round. 6