Lahden Yliopistokampus. Monitieteinen kaupunkikampus TOIMINTAKERTOMUS 2014

Samankaltaiset tiedostot
MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Kestävän kehityksen ja kaupunkiympäristön monitieteistä ja tieteidenvälistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta

Yliopistojen yhteinen toiminta-alusta. Päijät-Hämeen TKI & O tilaisuus Senja Jouttimäki

LUT Lahti School of Innovation

TIETEELLISET RATKAISUT

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Lahden Yliopistokampus. Monitieteinen kaupunkikampus TOIMINTAKERTOMUS 2015

Porin yliopistokeskus (UCPori)

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

Löydämme tiet huomiseen

5/6/

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

OSKE-vaikuttajapäivä Aluerahoittajan näkemyksiä

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa

Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia

KORKEASTI KOULUTETUT TYÖTTÖMÄT HÄMEESSÄ JA HEILLE SUUNNATUT PALVELUT

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna Tekniikan Alojen Foorumi Markku Lahtinen. Tammikuu 2012

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

LUT-konserni pähkinänkuoressa

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kirjastot oppimiskeskuksiksi. Riikka Sinisalo informaatikko LAMK

University of Helsinki Designing the Future

Toimintasuunnitelma 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy. Kasvun ympäristö Hyvinvointifoorum

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

Ikäosaaminen Karelia-ammattikorkeakoulussa. Aluetta palveleva, laadukas ja työelämäläheinen

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi

Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa. Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Löydämme tiet huomiseen

Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyö tulisi lainsäädännössä ja rahoituksessa mahdollistaa?

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén

Sirkka-Liisa Kolehmainen OECD%20Entrepreneurial%20Universities%20Framework.pdf

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus

Uusia avauksia opetukseen ja työelämään -Työ- ja elinkeinoelämä opetuksen avainkumppanina

TAMPERE3 RAJAT YLITTÄVÄ TUTKIMUS

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014

EU:n rakennerahastokausi

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta!

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari

HAKEMUS Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille :

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

OuluHealth Labs. Innovaatio-, testaus- ja kehitysympäristö. Hanke-esittely Timo Alalääkkölä. Openphoto.net

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kauppatieteellinen ala Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi. 25/3/2015 Petri Sahlström

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Joulukuu 2017

JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari

Click to edit Master title style

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS

Professori Esa Saarinen & Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Kestävän kehityksen kaupunkilaboratoriota rakentamassa

ENPI CBC -OHJELMIA TÄYDENTÄVÄT LÄHIALUEHANKKEET 2010 Myönnetty Hakija / Hanke summa

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen

Transkriptio:

Lahden Yliopistokampus Monitieteinen kaupunkikampus TOIMINTAKERTOMUS 2014

Kuva: Eira Rosberg Kuva: Tom Whitlow Kuva: Antti Sihlman Lahden Yliopistokampus Avainluvut vuodelta 2014 Rahoitus 10,5 M Henkilökunta 129, professuureja 12 Opiskelijat 2319 joista: perustutkinto-, maisteri- ja DI-ohjelmien opiskelijoita 277 tohtori- ja lisensiaattiopiskelijoita 81 avoimen yliopiston opiskelijoita 717 täydennyskoulutukseen osallistuneita 1244 Yleisötilaisuuksien osallistujamäärä noin 1150 2 LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TOIMINTAKERTOMUS 2014

Kuva: Juha Tanhua Katsaus vuoteen 2014 Senja Jouttimäki, pääsihteeri Lahden Yliopistokampus toteutti edelleen vuosien 2013 2016 tavoiteohjelmaansa Lahti University Campus Sustainable and Innovative Urban Living Lab. Profilointia kestävän kehityksen ja kaupunkiympäristön monitieteiseen ja tieteidenväliseen tutkimukseen ja siihen perustuvaan opetukseen sekä innovaatiotoimintaan jatkettiin. Vuoden 2014 yhtenä kehittämiskohteena oli yhteistyön, työnjaon ja roolien selkiyttäminen strategisesti tärkeiden kumppaneiden kanssa. Keskeisiä alueellisia kumppaneita tässä mielessä olivat aiempien vuosien tapaan Lahden ammattikorkeakoulu ja Lahden Seudun Kehittämisyhtiö LADEC Oy. Kumppanuuksien keskiössä olivat paitsi fyysiset tila- ja palveluratkaisut myös elinkeinoelämän ja korkeakoulujen välisen vuoropuhelun ja vaikuttavuuden tehostaminen. Yliopistojen rakenneuudistus jatkui yhä, mikä heijastui myös Lahteen. Samalla kun toiminta joiltain osin väheni, nousi entistä voimakkaammin esiin yhteistyön merkitys: yliopistojen ja niiden yhteistyökumppaneiden luoma verkosto on enemmän kuin osiensa summa. Vuoden mittaan keskusteltiin paljon siitä, miten tämä kokonaisuus voisi toimia yhä tehokkaammin, näkyvämmin ja saavutettavammin. Vuonna 2014 tuli kirkkaasti näkyviin, että yliopistojen toiminta Lahden kampuksella on entistä enemmän integroitunut osaksi yliopistojen muita kampuksia. Tämä on vahvuus, joka mahdollistaa yliopistollisen osaamisen laajamittaisen ja monipuolisen hyödyntämisen yhteistyössä tiedekuntien ja muiden yksiköiden kanssa. Katsaus vuoteen 2014 kääntyi vuoden lopussa tulevaisuustarkasteluksi. Yliopistokampuksen johtoryhmä korosti katseen suuntaamista yksiköistä yliopistotoiminnan kokonaisuuteen sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulun väliseen yhteistyöhön. Lisäksi nostettiin esiin viestinnän merkitys ja se, miten tärkeää on kertoa korkeakoulutoiminnan kokonaisuuden arvosta alueen kehitykselle ja entisestään laajentaa keskusteluun osallistuvien joukkoa. Johtoryhmä kävi myös keskustelua yliopistollisen toiminnan integroitumisesta entistä tiiviimmin lahtelaisten arkeen. Haasteeksi koettiin esimerkiksi 2010- ja 2020-lukujen koulutuspolkujen rakentaminen aikuisopiskelijoille. Monin tavoin muuttuneessa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä edellisen vuosituhannen hyvät toimintamallit eivät enää toimi. Kansalaistieteen ajattelun kautta pohdittiin, miten 100 000 lahtelaista voisi osallistua tieteen tekemiseen. LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TOIMINTAKERTOMUS 2014 3

Lahden Yliopistokampuksella vuonna 2014 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA TUTKIMUSTA 3,4 M Hyvinvointi 13 % Hyvinvointi 16 % KEHITTÄMISHANKKEITA 1,8 M Ympäristö 10 % Muut 12 % Liiketoiminta ja innovaatiot 48 % Ympäristö 39 % Liiketoiminta ja innovaatiot 62 % joista vertaisarvioituja tutkimusjulkaisuja 58 TUTKIMUSJULKAISUJA 154 T&K-ASIAKKAITA, KUMPPANEITA JA EDUNSAAJIA 394 RAHOITUS Maksupalvelu 6 % Kunnat 30 % Yliopistot ja valtio 40 % RAHOITUS 10,5 milj. Alueellinen EU-raha 21 % Muut 2 % Suora EU-raha 1 %

Perustutkinto-, maisteri- ja DI-ohjelmien opiskelijoita 277 OPETUS Tohtoreita 8 VALMISTUNEITA Kandidaatteja 22 OPISKELIJOITA KAIKKIAAN 2319 Tutkintovaatimusten mukaisesti suoritettuja opintopisteitä 12 563 Tohtori- ja lisensiaattiopiskelijoita 81 Maistereita ja diplomiinsinöörejä 63 Avoimen yliopiston opiskelijoita 717 Täydennyskoulutusopiskelijoita 1244 HENKILÖSTÖ Yleisötilaisuuksissa 1150 osallistujaa Koordinaatioyksikkö 3 Helsingin yliopisto 90 PÄÄTOIMINEN HENKILÖSTÖ 129 (Vuoden 2014 lopussa) Lappeenrannan teknillinen yliopisto 35 Aaltoyliopisto 1 Professuureja 12

Ohjausryhmä 2014 Helsingin yliopisto... Rehtori Jukka Kola, puheenjohtaja Aalto-yliopisto... Avustava vararehtori Mauri Airila Lappeenrannan teknillinen yliopisto... Rehtori Ilkka Pöyhönen (31.8. asti), rehtori Anneli Pauli (1.9. alkaen) Lahden kaupunki... Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta Lappeenrannan teknillinen yliopisto... Professori Timo Pihkala, johtoryhmän puheenjohtaja Helsingin yliopisto... Suunnittelujohtaja Jussi Karvinen, asiantuntija Lahden Yliopistokampus... Pääsihteeri Senja Jouttimäki, sihteeri Johtoryhmä 2014 (suluissa varajäsenet) Helsingin yliopisto... Timo Kairesalo (Juha-Pekka Liljander 23.9.2014 asti, Anja Kuhalampi vuoden loppuun) Aalto-yliopisto... Eero Miettinen, varapuheenjohtaja (Simo Puintila) Lappeenrannan teknillinen yliopisto... Timo Pihkala, puheenjohtaja (Juhani Ukko) Lahden kaupunki... Jyrki Myllyvirta (Tomi Tura) Lahden Yliopistokampus... Senja Jouttimäki, esittelijä Lahden Yliopistokampus/koordinaatioyksikkö... Mari Merenluoto 31.10. asti, Anu-Liisa Rönkä 1.11. lähtien, sihteeri Professuurit 2014 yhteensä 12 Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitos: Timo Kairesalo (vesistöekologia) Martin Romantschuk (ympäristöbiotekniikka) Heikki Setälä (kaupunkiekosysteemitutkimus) Rauni Strömmer (maaperäekologia) Lisäksi Lahdessa toimi Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan professori Antti Karisto (sosiaaligerontologia). Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahti School of Innovation Vesa Harmaakorpi (tuotantotalous, erityisesti innovaatiojärjestelmät) Helinä Melkas (tuotantotalous, erityisesti palveluinnovaatiot) Timo Pihkala (johtaminen ja organisaatiot, erityisesti yrittäjyys ja pk-yritysten johtaminen), Hannu Rantanen (tuotantotalous, erityisesti teollisuustalous) Tuomo Uotila (tuotantotalous, erityisesti tulevaisuustiedon johtaminen). Aalto-yliopisto Lahdessa Muotoilun professorit Eero Miettinen ja Alastair Fuad-Luke Päijät-Hämeen alueen osaamis- ja tiedepohjaa vahvistivat useat suomalaiset ja ulkomaiset professorit ja muut asiantuntijat sekä yliopistot, jotka osallistuvat tutkimus- ja koulutusyhteistyöhön alueella. Koordinaatioyksikkö Yliopistokampuksen koordinaatioyksikön päätavoitteena on edistää Lahdessa toimivien yliopistojen toimintaedellytyksiä ja vuorovaikutusta alueella. Perustehtäviä ovat johto- ja ohjausryhmän asioiden sekä työryhmien työskentelyn valmistelu ja toimeenpano. Muita perustehtäviä ovat korkeakouluyhteistyön koordinointi, Yliopistokampuksen yhteiset viestintäja palvelutehtävät, toiminnan tilastointi ja raportointi sekä muut johto- ja ohjausryhmän asettamat tehtävät. Vuonna 2014 koordinaatioyksikkö toimi jälleen aloitteentekijänä ja resurssina monissa alueellisissa yhteistyöryhmissä ja uusissa avauksissa. 6 LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TOIMINTAKERTOMUS 2014

Kuva: Antti Sihlman Alueellinen vuorovaikutus Yliopistojen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tärkeimmät tulokset syntyvät tutkimuksen ja opetuksen kautta. Tämän toiminnan lisäksi Lahden Yliopistokampuksen edustajia osallistui vuoden mittaan useisiin Lahden seudulla toimiviin asiantuntijaryhmiin, neuvottelukuntiin, ohjaus- ja johtoryhmiin sekä kansainvälisten yhteisöjen toimintaan. Yhteistyön tehostamiseen Lahden Seudun Kehittämisyhtiö LADEC Oy:n kanssa kiinnitettiin erityistä huomiota. Työryhmissä edistettiin konkreettisina toimina yritysten ja opiskelijoiden yhteisiä tapahtumia sekä Niemen kampuksen jäsenyysmallia ja yhteisiä palveluita. Yliopistokampus oli aktiivisesti mukana muun muassa LADEC Oy:n hallinnoimissa ELITE 2 Elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa tukevan tutkimustoiminnan vahvistaminen sekä Lahden innovaatiokeskittymä -hankkeissa yhdessä Lahden kaupungin, LAMK:n, Päijät-Hämeen liiton ja muiden kumppanien kanssa. Yhteistyö LAMK:n kanssa vahvistui vuonna 2014 erityisesti Niemen kampuksen suunnittelussa, TKI-toiminnan teemakohtaisessa hanketyössä ja aikuiskoulutuksen palvelujen tuottamisessa. Vuonna 2014 sovittiin, että Yliopistokampuksen ja LAMK:n yhteistyösopimus päivitetään seuraavana vuonna strategiseksi, tulevaisuuteen suuntautuvaksi asiakirjaksi, jossa tarkastellaan Lahden alueen korkeakoulutoimintaa yhtenä kokonaisuutena. Yliopistokampuksen ja LAMK:n yhteistyössä on runsaasti vakiintunutta ja jatkuvasti kehittyvää toimintaa infrastruktuurista tukipalveluihin sekä tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Korkeakoulujen yhteiskirjasto on toiminut edelleen hyvin ja suunnitelmien mukaisesti. Fellmannia vakiinnutti entisestään asemaansa yhteisenä oppimisympäristönä, jossa korkeakoulut myös jakavat osaamistaan ja hyödyntävät yhteisiä resursseja ja kumppanuutta. Uutena palvelukonseptina käyttöön otettu siirtotenttipalvelu kaikkien korkeakoulujen opiskelijoille sai hyvin positiivisen vastaanoton. Fellmannian kulma -tiedekahvila tarjosi alustuksia, keskustelutilaisuuksia ja kohtaamistuokioita 14 kertaa ja kokosi yhteensä noin 330 osallistujaa. HY:n Avoin yliopisto välitti jälleen yliopiston Studia Generalia -luentosarjan Fellmanniaan sekä kevät- että syyskaudella. Tieteellisen tutkimuksen ja kehittämishankkeiden tuloksia on esitelty yleisötilaisuuksissa, paikallisessa lehdistössä sekä alueellisissa radio- ja TV-lähetyksissä tieteellisten julkaisujen lisäksi. Yhdessä Lahden ammattikorkeakoulun ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikön kanssa järjestettiin 12. Lahden tiedepäivä marraskuussa. Päivän ohjelmassa oli yli 30 esitystä ja lisäksi järjestettiin Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjaan Lahden paikka, Lahden paikat pohjautunut paneelikeskustelu. Tiedepäivän rinnakkaisohjelmia saattoi seurata kaikista saleista netin kautta. Tiedepäivässä oli lukiolaisille oma ohjelma, johon osallistui yli 200 opiskelijaa Lahden lukioista. Netin kautta ohjelmaa seurattiin Orimattilassa ja Nastolassa. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO järjesti ulkomaisissa yliopistoissa työskentelevien Suomen kielen ja kulttuurin opettajien jokavuotiset opintopäivät elokuussa Lahdessa yhteistyössä Lahden Yliopistokampuksen kanssa. Yliopistokampus osallistui vuonna 2014 myös Lahden UNICEF-kaupunkivuoden toimintaan. LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TOIMINTAKERTOMUS 2014 7

Tutkimus ja kehittämistoiminta Yliopistot ovat sitoutuneet vahvistamaan hanketoimintaa, joka suuntautuu alueen strategisiin kärkiin. Painopisteitä olivat edelleen ympäristö, liiketoiminta ja innovaatiot sekä hyvinvointi. EU-ohjelmakauden vaihtuminen ja rakennerahastovarojen niukkeneminen heijastui hanketoimintaan: edelliskauden hankkeita vietiin päätökseen ja uusia yhteishankkeita valmisteltiin. Valitettavasti INKA-ohjelma ei edennyt yliopistojen kannalta suotuisasti niin, että sen puitteissa olisi voitu tehdä merkittäviä tutkimusavauksia. Toisaalta myös uusia merkittäviä hankkeita saatiin alkuun, esimerkkinä aivan vuoden lopussa Tekesiltä saatu päätös vii- sivuotisesta HY:n Lahdessa vetämästä ADELE-hankkeesta. Siinä yhdistetään uusinta ympäristöekologista ja lääketieteellistä osaamista sekä kaupunkisuunnittelua etsittäessä ratkaisuja allergioihin ja muihin immuunipuolustuksen ongelmiin tavoitteena myös kaupallisia tuotteita. Yksittäisten opiskelijoiden ja erilaisiin tapahtumiin osallistuneiden lisäksi Yliopistokampuksen toiminnassa tilastoitiin vuonna 2014 yhteensä lähes 400 tahoa, jotka olivat tutkimus- ja kehittämistoiminnassa asiakkaina, edunsaajina tai kumppaneina. Niistä valtaosa on päijäthämäläisiä. 2014 2013 2012 2011 2010 2009 Tutkimusjulkaisujen kokonaismäärä 154 175 174 166 137 131 - referee-tutkimusjulkaisuja 58 76 75 55 37 32 Tohtoritutkintojen määrä 8 10 5 5 2 3 Tutkimushankkeiden volyymi (M ) 3,4 3,6 4,2 4,3 4,2 3,5 Kehittämishankkeiden volyymi (M ) 1,8 3 3 1,6 2,5 1,8 Opetus Yliopistot jatkoivat opetuksen ja tukipalvelujen yhteistä kehittämistä. Kantavia periaatteita olivat tutkimus-, käyttäjä- ja kysyntälähtöisyys sekä tunnistettavat ja muuttuvat työelämän tarpeet. Suuri osa Lahdessa järjestettävästä opetuksesta on niiltä sisältöaloilta, joilla alueella tehdään myös tutkimusta. Yhtenä kehitystyön painopisteenä oli uuden teknologian hyödyntäminen muun muassa osana eri kampusten kanssa tehtävää yhteistyötä ja opetuksen kansainvälistymistä. Yhteistyön koordinoinnista on vastannut yliopistoyksiköiden edustajista koostuva koulutusyhteistyöryhmä, jonka tehtäviä olivat muun muassa yhteisten koulutustuotteiden suunnittelu, verkkopalvelujen korkeakoulutusta.fi ja studyinlahti.fi ylläpito ja jatkokehitys, osallistuminen lukioyhteistyöhön sekä Fellmannian toiminta. Työryhmä kokoaa vuosittain kaiken Päijät- Hämeessä tarjolla olevan koulutuksen kalenteriin, joka julkaistaan elokuussa. Aikuiskoulutuksen kentällä tehtiin Lahden kaupungin toimeksiannosta palvelujen, organisoinnin ja tilaratkaisujen selvitys, joka koski paitsi korkeakouluja myös vapaan sivistystyön oppilaitoksia. Yliopistokampuksen ja LAMK:n yhteistyössä se johti entistä tiiviimpään avoimen opetuksen koordinointiin ja yhteisten palvelujen tuottamiseen. Yliopistokampuksen edustajat osallistuivat myös Päijät-Hämeen liiton vetovastuulla olevaan alueen korkeakoulupoliittisten linjausten laadintaan. Opiskelun työelämäyhteyksien vahvistaminen sekä siihen liittyvä opiskelijoiden ja yritysten kohtaaminen nostettiin yhdeksi kehittämisen painopisteistä vuonna 2014. Tähän liittyviä kampanjatyyppisiä sekä pysyviä toimintatapoja ja -konsepteja ryhdyttiin suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteistyössä LAMK:n ja LADEC Oy:n kanssa. Opiskelijamäärät 2013 ja 2014 Kokonaismäärä Perustutkinto-, maisteri- ja DI-ohjelmien opiskelijat Tohtori- ja lisensiaattiopiskelijat Täydennyskoulutus 2013 2014 2013 2014 2013 2014 2013 2014 Aalto, Lahti 4 4 3 4 1 HY Avoin 951* 682* HY Palmenia 1 698 986 1 698 986 HY ymp.tiet. 270 213 242 189 28 24 LUT Lahti 374 434 121 85 37 56 135 258 Yhteensä 3297* 2319 363 277 69 81 1 833 1 244 8 LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TOIMINTAKERTOMUS 2014

Päijät-Hämeen LUMA-keskus Päijät-Hämeen LUMA-keskus tukee ja edistää luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja oppimista sekä harrastuneisuutta varhaiskasvatuksesta yliopistoon. PH LUMA on osa LUMA-keskus Suomea. Vuoden aikana osallistuttiin muun muassa koululaisten kesäleiritoimintaan ja kerho-ohjaajakoulutuksen suunnitteluun. Yhteistyössä Lahden lyseon, LADEC Oy:n ja Pietarin vesilaitoksen kanssa järjestettiin kansainvälinen vesistötutkimuskurssi. Opettajille, opinto-ohjaajille, yrityksille ja lasten vanhemmille järjestettiin useita koulutus- ja yhteistyötilaisuuksia. Koulujen ja yritysten käyttöön rakennettiin sähköistä yhteistyöareenaa. Mukaan saatiin ensimmäiset yrityskumppanit, joiden kanssa on mahdollista kasvattaa luma-osaamista ja tehdä yrityskenttää tutuksi nuorille. Lue laajempi kertomus LUMA-keskuksen verkkosivuilta: www.luma.fi/phluma Yliopistokohtaiset katsaukset Helsingin yliopisto Helsingin yliopiston Lahden toiminnot koottiin Lahden tutkimus- ja opetusverkostoksi, jonka toimintaa ja taloutta tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Yhteistyöhön kytkettiin entistä tiiviimmin useita yliopiston tiedekuntia ja ainelaitoksia. Verkoston keskeiseksi teemaksi määriteltiin ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kaupunkiympäristö. Tavoitteena on kaikkien toimintojen keskittäminen Lahden tiedepuistoon Niemen kampukselle parin seuraavan vuoden aikana. Helsingin yliopisto on koko Lahden Yliopistokampuksen koordinaatioyliopisto. HY:n Lahden toimintojen kokonaisuutta vaikeuttivat Palmenian yt-neuvottelut sekä niiden tuoma epävarmuus ja Lahden toimintojen osittainen alasajo. Ympäristöekologiassa oli vuoden 2014 aikana käynnissä 15 tutkimushanketta, joista monet ovat usean kansainvälisen tai kansallisen tutkimusryhmän yhteishankkeita. AlmaLab oli edelleen jatkuvasti kehittyvä tutkimuksen ja opetuksen resurssi. Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian painopiste oli hyvinvointialan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa teemoina muun muassa nuorisotakuu ja syrjäytymisen ehkäisy, ikääntyvien palvelut ja asuinalueiden hyvinvointi. Ympäristöekologian osasto tarjosi luonnontieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin vaadittavaa opetusta, joka perustuu opetushenkilökunnan tieteelliseen asiantuntemukseen. Vuoden aikana valmisteltiin kansainvälisen kaupunkitutkimuksen maisteriohjelman (MURE) opintosisältöjä ja vakiinnutettiin opetukseen tarvittavan yliopistolehtoraatin rahoitus. Avoin yliopisto toi alueelle verkon välityksellä ja yhteistyössä vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa HY:n eri tiedekuntien opetusta eli perus- ja aineopintoja sekä tutkinnoissa vaadittavia kieli- ja yleisopintoja. Avoimen yliopiston erityisenä kehittämiskohteena vuonna 2014 oli ympäristöalan opintotarjonnan lisääminen ja kandidaattipolun rakentaminen. Täydennyskoulutuksessa jatkui laaja viestinnän koulutus; muita aloja olivat muun muassa kulttuuriala ja varhaiskasvatus. Helsingin yliopistolla oli vuonna 2014 Lahdessa opiskelijoita yhteensä 1881, joista 189 perustutkinto-opiskelijaa, 24 jatko-opiskelijaa, 986 täydennyskoulutuksessa ja 682 avoimen yliopiston opiskelijoina. Kandidaatin tutkintoja suoritettiin 22, maisterin tutkintoja 13 ja lisäksi yksi tohtorin tutkinto. Toiminnan kokonaisvolyymi 6,4 Meur Lisäksi Yliopistokampuksen koordinaatioyksikkö 1,1 Meur Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto on ollut edelleen keskeisessä roolissa kehittämässä alueen tutkimus- ja kehittämistoimintaa muun muassa yhteistyössä alueen suurimpien yritysten, pk-yritysten ja julkisen sektorin organisaatioiden kanssa. Yksikön tutkimus on keskittynyt käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan ilmiön, menetelmien, vaikutusten ja toteuttamistapojen tarkasteluun. Esiselvitys toiminnan laajentamiseksi Lahdessa teknillisen tiedekunnan, erityisesti ympäristötekniikan osaamispohjaan perustuen valmistui huhtikuussa. Käytännössä tämä toiminta aloitettiin jo alkuvuodesta muutaman tutkijan voimin, ja yhteistyösuhteita luotiin Helsingin yliopiston, Lahden ammattikorkeakoulun ja alueen yritysten kanssa. LUT:n keskeiset koulutusalat Lahdessa olivat kauppatieteet ja tuotantotalous. Opiskelijoita oli yhteensä 434 vuonna 2014, ja heistä 85 tutkinto-ohjelmissa, 56 jatko-opiskelijoina, 258 täydennyskoulutuksessa ja 35 avoimen yliopiston opiskelijoina. Ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 50 ja tohtoritutkinnon 6 henkilöä. Toiminnan kokonaisvolyymi 2,7 Meur Aalto-yliopisto Aalto-yliopisto sai hyvin tuloksin päätökseen Kestävän ympäristön kaupunkilaboratorio -hankkeen yhteistyössä HY:n ja LAMK:n kanssa. Hankkeen tuloksena syntyi tutkimusyhteistyön alusta, joka muodostuu tutkijoista, opettajista ja opiskelijoista sekä tutkimusalueverkostosta, tietoinfrastruktuurista ja tutkimusaineistoista. Sisällöllisenä tuloksena saatiin uutta tietämystä kaupunkivesistä ja niiden merkityksestä muun muassa kaupunkisuunnittelun tueksi. Aalto-yliopiston kahden teollisen muotoilun professuurin viisivuotinen määräaika umpeutui eikä niitä jatketa vuonna 2015. Professuurien yhtenä tavoitteena oli yliopistotasoisen tutkimus-, opetus- ja kehittämistoiminnan käynnistäminen Lahden alueella sekä erityisesti kansainvälisen, aluetta hyödyttävän tutkimusyhteistyön varmistaminen. Tässä tavoitteessa ei täysin onnistuttu, mikä osaltaan johtui Aalto-yliopiston muun toiminnan selvästä supistumisesta alueella. Aalto-yliopiston linjausten mukaan se voi edelleen toimia Lahdessa projekteissa, vaikka sillä ei enää ole varsinaista yksikköä alueella. Toiminnan kokonaisvolyymi 0,3 Meur LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TOIMINTAKERTOMUS 2014 9

Tutkimus- ja kehittämishankkeita 2014 Hankkeen nimi Toteuttaja* Painopiste (Hyvinvointi, Liiketoiminta ja Innovaatio, Ympäristö, Muu) ALGIND Leväenergian kaupallistaminen Intiassa HY Ympäristöekologia Y Algomeg Terveyttä edistävien mikroleviin perustuvien elintarvike- ja HY Ympäristöekologia Y rehukomponenttien tuottaminen elintarviketeollisuuden sivuvirroilla ASKELEITA - Asuinympäristön kehittämisen kv-hankkeen suunnittelu HY Palmenia H,Y Asuinalue lapsiperheiden kokemana - hyvinvointi haasteellisessa ympäristössä HY Palmenia H,Y BECSI Business Ecosystems and Platforms for Innovations LUT Lahti LI Designing green well-being in tourism HY Palmenia, LAMK H,Y Duiduilusta talousfaktaan - käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan LUT Lahti LI vaikutusten arviointi ECOGRAD Eliödiversiteetti ja sen merkitys ekosysteemipalvelujen tuottaja HY Ympäristöekologia Y ELITE 2 / Elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa tukevan tutkimustoiminnan vahvistaminen LADEC Oy, Aalto-yliopisto, HY, LUT LI,H,Y,M Enonselkä-tutkimusprojekti HY Ympäristöekologia Y EUBIC European University-Business Innovation Cooperation HY Palmenia LI Ikääntyvät paikallisen yhteisöllisyyden rakentajina HY Palmenia H Innovaatio- ja muotoilututkimus LUT Lahti, LAMK LI,H,Y,M Innovaatiokyvykkyyden johtaminen ja mittaaminen LUT Lahti LI Kohti parempaa tuottavuutta ja suorituskykyä Hyvinvointi kaupunkiympäristössä: HY Ympäristöekologia Y ekosysteemipalveluiden hyödyntäminen kestävän kaupunkisuunnittelun työkaluna Kestävän ympäristön kaupunkilaboratorio: veden kierron hallinta ja Aalto-yliopisto, Y ekosysteemipalvelut kaupunkiympäristössä HY Ympäristöekologia, LAMK Lahden innovaatiokeskittymä LADEC Oy, LUT Lahti, LAMK, HY LI,Y Ympäristöekologia / Almalab LIIKETTÄ! Uusia toimintamalleja hyvinvointi- ja liikuntayrittäjyyteen sekä julkisen LADEC Oy, LUT Lahti, HY Palmenia LI,H sektorin yhteistyöhön sekä Terveysviestinnän osahanke LIMES Mikrobievoluution rajat maaperässä HY Ympäristöekologia LUMA-toiminta Päijät-Hämeen alueen voimavaraksi HY Palmenia Y,M MaiSeMa Teolliset kunnossapitopalvelut uudistuvassa yritysverkostossa: LUT Lahti LI Tunnista, mallinna ja johda arvoa Paakkolanmäen luontokartoitus HY Palmenia Y PACE-tutkimusprojekti HY Ympäristöekologia Y POLKU Luonnosta potkua työelämään ja hyvinvointia nuorille HY Palmenia H,Y 10 LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TOIMINTAKERTOMUS 2014

Hankkeen nimi Toteuttaja* Painopiste (Hyvinvointi, Liiketoiminta ja Innovaatio, Ympäristö, Muu) Päijät-Häme maailman johtavaksi käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan alueeksi LUT Lahti, HY Palmenia LI,H sekä osahanke Innovaatioita toiminnan rajapinnoilta tiedon sekä osaamisen tuottamisen ja välittämisen foorumit Päijät-Hämeessä Pysyvät orgaaniset yhdisteet Porvoonjoessa HY Ympäristöekologia Y REDI When Regions Support Entrepreneurs and Designers to Innovate LUT Lahti LI Refinno Osaamisen johtamisen muutos LUT Lahti LI Reflektiosta innovatiivisuutta ja suorituskykyä Sanataiteen mahdollisuudet työelämän luovuuden ja hyvinvoinnin edistäjänä HY Palmenia M SANDY Foundry Sand (valimohiekan remediaatio) HY Ympäristöekologia Y Simulointi sekä asiakas ja henkilöstö -osaprojekti LUT Lahti LI,H,M (Lahden Tekes projektissa: Kotiin kohdistuvien palveluiden toimittamisen uusi aika kotihoidon tuottavuuden ja asiakkaan kokeman laadun kehittäminen ) SmartCityHub Kaupunkiympäristön älykkäät ratkaisut LADEC Oy, HY Ympäristöekologia LI, Y Sosiaalisesti kestävällä innovoinnilla asuinalueiden uudistamiseen LUT Lahti LI,H oppimateriaalihanke Sävellystyöpajat tukemaan nuorten työllistymistä ja yhteistyötaitojen kehittymistä HY Palmenia H Taiteen refleksiiviset menetelmät käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa LUT Lahti LI Taitoa, tietoa ja designoppimista HY Palmenia M Tehoa tupakasta vieroituksen opetukseen ja oppimiseen toisella ja korkea-asteella LAMK, HY Palmenia H Tenti Lahdessa yhteinen tenttipalvelu Fellmanniassa HY / Lahden Yliopistokampuksen M koordinaatioyksikkö, Päijät-Hämeen koulutuskonserni Terve ja toimintakykyinen ihminen kv-hankkeen suunnittelu HY Palmenia H Tikutus innovatiivisia, aktivoivia palvelusisältöjä ikääntyville HY Palmenia, LUT Lahti, LAMK H,LI Tuottavuuden kehittämisen esteet pk-yrityksissä LUT Lahti LI URCA-tutkimusprojekti HY Ympäristöekologia Vanhuusiän muutostrendit 2040 - Ikihyvästä tulevaisuuteen HY Palmenia H Vuorovaikutteisella ikästrategialla työtä ja työhyvinvointia HY Palmenia H Yhteiskunnallinen yrittäjyys innovatiivisessa arvonluonnissa LUT Lahti LI,H,M * Toteuttajana on mainittu vain paikalliseen korkeakouluyhteisöön kuuluvat toteuttajat ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy. Näiden lisäksi tutkimus- ja kehittämishankkeiden toteuttajiin kuuluu lukuisia muiden yliopistojen, korkeakoulujen, kunnallisten ja elinkeinoelämän organisaatioiden edustajia. LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TOIMINTAKERTOMUS 2014 11

Lahden Yliopistokampus TAITTO: PETRI KOIVISTO DESIGN PAINO: MULTIPRINT, LAHTI 2015 Kuva: Antti Sihlman Lahden Yliopistokampuksen yhteystiedot ja toimipisteet vuonna 2015 Lahden Yliopistokampuksen koordinaatioyksikkö Saimaankatu 11, 2.krs 15140 Lahti Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja opetusverkosto Kuva: Antti Sihlman Kuva: Petri Koivisto Tietoportti, Saimaankatu 11 Lahden Aikuiskoulutuskeskus, Kirkkokatu 16 Niemen kampus, Niemenkatu 73 Avoin yliopisto, Lahden toimipiste Kirkkokatu 16 15140 Lahti Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti Kirkkokatu 16 15140 Lahti Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Kirkkokatu 16 15140 Lahti Päijät-Hämeen LUMA-keskus Kirkkokatu 16 15140 Lahti Talous- ja tietohallinnon palvelukeskukset Ympäristötieteiden laitos / Ympäristöekologian osasto Niemenkatu 73 15140 Lahti Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT Lahti Saimaankatu 11, 15140 Lahti Aalto-yliopisto Niemenkatu 73 15140 Lahti Korkeakoulujen yhteiskirjasto Fellmannia, Kirkkokatu 27 ja Niemen tietokeskus, Niemenkatu 73 www.lahdenyliopistokampus.fi Lahti University Campus in Brief Key Figures 2014 Budget 10,5 M Employees 129 (professors 12) Students 2319 (mainly part-time)