Maaperä avaintekijä maa- ja metsätaloudessa sekä ympäristönhoidossa seminaari 7.5.2004 Englantilainen Kevin Butt tutustuu Jokioisten savimaahan pintaa syvemmältä. Vasemmalla lierokäytävävalos (valkoinen pystyjuova). Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: 7.5.2004 klo 12-16 Yhteyshenkilö: Laura Alakukku, sähköposti: laura.alakukku@mtt.fi
Maaperä ja hyvinvointiyhteiskunta Helinä Hartikainen Helsingin yliopisto, Soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos sähköposti: helina.hartikainen@helsinki.fi Historiasta tiedämme, että tuottava maaperä ja kasteluun sopivan veden saanti loi pohjan sivistyksen ja kulttuuriyhteiskuntien kehittymiselle. Maanviljelyksen aloittaminen vapautti osan väestöstä ravinnon hankinnasta tietojen ja taitojen oppimiseen, keksintöjen tekemiseen ja muuhun henkiseen toimintaan. Maan arvoa mitattiinkin kauan sillä perusteella, miten hyvin se kykenee tuottamaan ravintoa ja raaka-aineita ihmisen tarpeiden tyydyttämiseksi. Nyt kun luonnonläheinen elämäntapa on muuttunut teknistyneeksi elämäntyyliksi ja laajentunut maailmankauppa on globalisoinut jopa ruokatottumukset, ihminen on loitontunut siteistään maahan. Monet pitävät sitä lähinnä pienenevän väestönosan, maa- ja metsätalouden harjoittajien, tarvitsemana hyödykkeenä. Vaikka maaperän rooli ruoan ja raaka-aineiden tuottajana vielä tunnetaankin, sen nyky-yhteiskunnalle tarjoamat muut palvelut ja merkitys ihmisten hyvinvoinnin perustekijänä jäävät liian usein vaille ansaitsemaansa huomiota. Teollistuminen, nopea kaupungistuminen ja hyvätuottoisten maa-alueiden jääminen kasvavien kaupunkien alle, maaperässä olevien raaka-aineiden käyttö, teiden ja kaatopaikkojen rakentaminen, ympäristön kemikalisoituminen ja jätteet sekä maailmassa tapahtunut köyhien ja rikkaiden maiden välisen eron syveneminen ovat esimerkkejä maailmanlaajuisista kysymyksistä, joiden käsittelyssä punnitaan ympäristönsuojelijoiden, yhteiskuntatieteilijöiden ja poliitikkojen käsitykset maaperän roolista hyvinvoinnin rakentamisessa. Maaperän laatu, toimintakyky ja käyttötavat ovat kytkennässä esim. ruoan turvallisuuteen, juomaveden laatuun, vesistöjen rehevöitymiseen, kasvihuoneilmiön mahdolliseen kiihtymiseen ja köyhien maiden sanitaatio-ongelmiin. Ihmisten terveyden ja maaperän laadun välisestä syy-yhteydestä alettiin päästä selville varsin myöhään tieteen ja tutkimusmenetelmien kehittyessä. Vasta kun eri alkuaineiden biokemialliset tehtävät alkoivat hahmottua, oli mahdollista ymmärtää maaperän kemiallisten ominaisuuksien yhteys eläimillä ja ihmisillä esiintyviin sairauksiin. On muistettava, että luonnon monimuotoisuuteen kuuluu, että on olemassa tuottokyvyltään ja muilta ominaisuuksiltaan erilaisia maaympäristöjä, joista kaikki eivät ole ihmisen toimeentulon kannalta suotuisia. Maaperällä on lukuisia elämän ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Se on varastoinut humukseen valtavan määrän auringon energiaa. Lisäksi maaperä on vertaansa vailla oleva geenipankki; sen eliöyhteisö on määrältään ja diversiteetiltään ylivertainen verrattuna muihin biosfäärin osiin. Maakomponenttien pinnoilla tapahtuvat kemialliset reaktiot säätelevät pitkälti aineiden liukoisuutta ja biologista käyttökelpoisuutta. Mikrobiologiset prosessit säätelevät ainekiertoja, ohjailevat osaltaan myös kemiallisia reaktioita ja vaikuttavat maan fysikaalisiin ominaisuuksiin. Aineiden kulkeutuminen maaperästä edelleen ilmakehään, vesistöihin ja pohjavesiin on sidoksissa maan fysikaalisiin ominaisuuksiin kuten huokoisuuteen, vedenläpäisykykyyn, liettymistaipumukseen ja eroosioherkkyyteen. Monipuoliset prosessit tekevät maasta suodattimen tavoin toimivan puhdistuslaitoksen, jonka arvo selviää usein vasta siinä vaiheessa, kun järjestelmä tukkeutuu tai käy muuten tehottomaksi. Maaperänsuojelulla ja -hoidolla turvaamme viime kädessä oman elämisemme edellytykset. Ympäristöonnettomuuksia ja rikoksia lukuun ottamatta maaperällä näyttää kuitenkin olevan suhteellisen heikko julkisuusarvo. Syynä voi olla, että tavalliset kansalaiset ovat varsin huonosti perillä maaperän toiminnoista ja tehtävistä sekä niiden vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään. Näihin asioihin perehdyttäminen pitäisikin aloittaa jo peruskoulussa. Huolestuttavaa on myös, että merkitykseensä nähden maaperä on saanut vähän huomiota päätettäessä tutkimuksen suun-
taamisesta. Muun muassa vesistöjen rehevöitymisen jarruttamisessa on olennaista, että osataan puuttua kuormitusta synnyttäviin prosesseihin valuma-alueella. Siksi ne olisi tunnettava. Veden kierto ja tulevaisuuden vesihuolto meillä ja muualla Pertti Vakkilainen, Teknillinen korkeakoulu, Vesitalouden ja vesirakennuksen laboratorio sähköposti: pv@water.hut.fi Maailmassa elää yli kuusi miljardia ihmistä ja ihmisten määrän ennustetaan nousevan kahdeksaan miljardiin vuoteen 2030 mennessä. Jo nyt yli miljardin ihmisen arvioidaan kärsivän puhtaan juomaveden puutteesta ja aliravittujen määrän arvioidaan olevan noin 800 miljoonaa. Vesivarojen laadun heikkeneminen supistaa käytettävissä olevan veden määrää. Väestönkasvu tulee tapahtumaan lähes yksinomaan kehitysmaissa. Niissä vesivarat ovat monin paikoin jo nyt niukat ja huonossa kunnossa. Puoli miljardia ihmistä elää veden riittävyyden suhteen kriittisissä valtioissa. Vuonna 2030 näiden ihmisten määrä tulee olemaan jo noin kolme miljardia. Kehitysmaissa käytetystä vedestä 90% kuluu kasteluun, joten kastelun tehostamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Köyhyyden poiston edellytys on riittävä energiantuotanto. Kahdella miljardilla ihmisellä ei ole käyttävissään sähköä. Kehitysmaissa vain noin 15% käyttökelpoisesta vesivoimasta on valjastettu sähköenergiantuotantoon, kun teollisuusmaissa vastaava luku on 70%. Vesivoimahankkeet ovat monesti samalla myös kasteluvesihankkeita, joiden päätarkoituksena on ravinnon tuottaminen. Kehitysmaissa investoidaan vuosittain noin 30 mrd euroa vesihuoltoon ja sanitaatioon, 30 mrd kasteluun ja 20 mrd vesivoimaan. On arvioitu, että asioiden saamiseksi raiteilleen tulisi näihin tarkoituksiin investoida vuosittain 100 mrd euroa nykyistä enemmän. Kehitysmailla itsellään ei ole tähän mahdollisuuksia, joten katseet joudutaan kääntämään teollisuusmaiden puoleen. Ihmiset keskittyvät kaupunkeihin. Kun nykyään maaseutuväestön osuus maailman kansalaisista on noin puolet, sen ennakoidaan laskevan vuoteen 2030 mennessä yhteen kolmannekseen. Yhden maaseudun ihmisen on silloin ruokittava kaksi kaupunkilaista nykyisen yhden sijaan. Erityisen haastavaa tulee olemaan ns. megakaupunkien väestön ruokkiminen ja juottaminen. Vuonna 2000 tällaisia yli 5 miljoonan asukkaan kaupunkeja oli kaiken kaikkiaan 40, mutta jo vuoteen 2015 niiden lukumääräksi ennustetaan 60. Kun tähän lasketaan mukaan ns. suuret kaupungit, joiden väkimäärä on vähintäin 750 000 henkeä, tulee isoissa kaupungeissa asumaan yhteensä 2.1 mrd ihmistä vuonna 2015. Tiedot kehitysmaiden kaupunkien vesihuolto-ongelmien laajuudesta vaihtelevat suuresti. WHO:n arvion mukaan kunnollisia talousvesipalveluja puuttuu Afrikassa 15%, Aasiassa 7% ja Latinalaisessa Amerikassa 29% kaupunkiväestöstä kun taas UN-HABITAT esittää vastaaviksi arvoiksi 35-50%, 35-50% ja 20-30%. Vesihuollon järjestäminen on joka tapauksessa mittava tehtävä. Kiina tarjoaa tästä valaisevan esimerkin. Vuonna 1997 Kiinan taajamien jätevesien kokonaismäärä oli 35 km3. Tämän ennustetaan kasvavan määrään 650 km3 vuoteen 2030 mennessä. Jätevesistä käsiteltiin 11% vuonna 1997. Vuoteen 2010 asetetun tavoitteen mukaan jätevesistä tullaan Kiinassa käsittelemään 40%. Jotta tavoitteeseen päästäisiin, on siellä rakennettava puhdistamoja joka vuosi määrä, joka vastaa kolmasosaa Saksan nykyisestä jätevesien käsittelykapasiteetista. Vesivaroja ja niiden käyttöä tulisi tarkastella kokonaisuutena. Vesivarojen järjestely tulisi hoitaa ns. vesitaloudellisen kokonaissuunnittelun periaatteiden mukaisesti, jolloin otetaan tasapainoisesti huomioon niin vesivarojen taloudellinen käyttö, sosiologiset vaikutukset kuin luonnon tasapainokin.
Ilmastonmuutos maaperä kasvihuonekaasujen nieluna ja lähteenä Pertti Martikainen Kuopion yliopisto, Ympäristötieteiden laitos sähköposti: pertti.martikainen@uku.fi Maan kaasukehä poikkeaa suuresti aurinkokuntamme muiden planeettojen kaasukehästä. Maan sopiva etäisyys auringosta yhdessä sopivan kaasukehän kanssa mahdollistavat nykyisen kaltaisen maapallon elämän. Biologiset prosessit ovat vaikuttaneet ratkaisevasti maan kehityshistoriaan - maan kaasukehä olisi hyvin erilainen ilman biologista toimintaa. Alun perin hapettoman maapallon evoluutiossa alkoi uusi vaihe kun happea tuottavat fotosynteettiset organismit (syanobakteerit) kehittyivät. Fotosynteesin tuottama happi alkoi näkyä maan kaasukehässä n. 2 miljardia vuotta sitten. Kaasukehän muuttuminen hapelliseksi oli silloisille hapettomissa oloissa eläville eliöille (bakteerit) katastrofi muuttaen ratkaisevasti evoluution kulun ja maan kehityshistorian. Kaasukehän koostumus ja maapallon lämpöolot ovat vaihdelleet koko maapallon historian ajan, viimeisten 400 000 vuoden ajalta tätä historiaa on luettu mannerjäästä. Maapallolla ovat lämpimät ja kylmät jaksot vaihdelleet samoin kuin ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuudet mutta nykytasolla kaasupitoisuudet eivät kuitenkaan ennen ihmistä ole viimeisten 400 000 vuoden aikana olleet. On ilmeistä, että kaasukehän säätelyjärjestelmä on saanut uuden merkittävän toimijan, ihmisen. Maa- ja vesiekosysteemien ns. biogeokemialliset prosessit ovat keskeisiä maapallon kaasukehän koostumuksen säätelyssä. Maaekosysteemien kehitys ja kaasujen vaihto ilmakehän kanssa ovat riippuvaisia ilmastosta. Ekosysteemit kaasuvirtoineen muuttuvat ilmaston muuttuessa ja näillä muutoksilla on takaisinkytkentöjä ilmakehän kasvihuonekaasuihin. Pohjoisella vyöhykkeellä metsien, soiden ja ikiroudan alueen kaasuvirtojen mahdolliset muutokset ovat eräs keskeisimmistä ilmastonmuutokseen liittyvistä kysymyksistä. Ilmakehä ja maaperä ovat aina kommunikoineet keskenään. Ihmisen voimaperäinen maankäyttö on tuonut uuden merkittävän tekijän ilmakehän ja maaperän väliseen kaasujen vaihtoon. Metsämaa toimii luontaisesti ilmakehän metaanin (CH 4 ) nieluna. Boreaalisen ja lauhkean vyöhykkeen metsämaiden dityppioksidiopäästöt (N 2 O) ovat niin alhaisia ettei niillä ole suurta merkitystä metsän säteilypakotteessa, jossa hiilidioksidi (CO 2 ) on merkittävin. Trooppisissa metsissä dityppioksidipäästöt ovat suurempia ja ne vaikuttavat metsän säteilypakotteeseen. Mitä enemmän ekosysteemiin on varastoitunut hiiltä ja typpeä sitä enemmän voi maankäyttö vaikuttaa ekosysteemin kaasuvirtoihin. Maa- ja metsätalouteen otettujen soiden kaasutasetutkimukset aloitettiin n. 15 vuotta sitten. Tiettyjä yleistyksiä voidaan jo tehdä mutta edelleen on kysymyksiä, joissa yleistäminen on osoittautunut vaikeaksi. Soiden otto maatalousmaaksi johtaa aina merkittäviin CO 2 - ja N 2 O-päästöihin kun taas soiden käyttö metsätalouteen on ilmakehän kannalta huomattavasti monimuotoisempi kysymys. Orgaanisen maatalousmaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen maankäytön muutoksin on osoittautunut ongelmalliseksi. Kun selvitetään maaekosysteemien ja maan käytön kytkentöjä ilmakehään, myös vesiekosysteemit on huomioitava. Maasta huuhtoutuu ravinteita ja orgaanista ainesta jokiin, järviin ja meriin mikä vaikuttaa vesiekosysteemien kaasutaseisiin. Vasta viime vuosina on alettu tutkia valuma-alueen vesiekosysteemien merkitystä alueellisissa kasvihuonekaasutaseissa.
Maaperän mahdollisuudet vesiensuojelussa Erkki Aura MTT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Maaperä ja ympäristö sähköposti: erkki.aura@mtt.fi Maatalouden ravinnepäästöillä on huomattava merkitys vesistöjen laadun heikkenemisessä. Huuhtoutumisen vähentämisessä on huomio kiinnitetty lähinnä siihen, miten lannoitus, viljelytekniikka, kasvilaji, ojitustapa ja maan rakenne vaikuttavat valumavesien mukana pellolta poistuviin ravinnemääriin. Voidaan todeta, että tuloksia soveltamalla on monin paikoin voitu katkaista vesistöjen laadun heikkeneminen. Pahoin pilaantuneiden järvien kunnostukseen tarvitaan kuitenkin vielä radikaalimpia toimenpiteitä. Myös maatalouden rakennemuutos lisää ongelmia ympäristönsuojelussa. Kotieläintilojen koko kasvaa aiheuttaen vaikeuksia lietelannan järkevässä käytössä. Erikoiskasvien viljelyssä on pakko huolehtia riittävästä lannoituksesta ja pyrkiä korkeisiin satoihin. Myöskään ei käytännössä ole vielä ratkaistu savialueiden eroosioongelmia. Esimerkiksi Aurajoen ja Salojoen vesi on suunnilleen yhtä savista kuin ennenkin. Mahdollisuudet parantaa tilannetta eivät kuitenkaan ole loppuneet. Eroosion torjunnassa kohdistetaan tällä hetkellä paljon toiveita suorakylvötekniikkaan. Suorakylvö kuitenkin lisää veden pintavalumista pelloilla. Lannoitefosfori rikastuu maan pintakerrokseen. Seurauksena voi olla vesiliukoisen fosforin huuhtoutumisen lisääntyminen suorakylvetyiltä peltolohkoilta. Veden pintavirtausta voidaan vähentää kasvattamalla biohuokosten eli juurikanavien ja lieronreikien tiheyttä maassa. Koska muokkaamattomassa maassa lannoitefosforia ei sekoiteta kyntämällä koko ruokamultakerrokseen ja näin vähenee maan lannoitefosforia pidättävä vaikutus, suorakylvö voi pienentää fosforilannoitustarvetta. Kasvin juuren ja maan kosketuspintana toimii pysyvän makrohuokoston seinämät, joissa ravinnetila voi poiketa paljon maan keskimääräisistä arvoista ja ravinteiden mobilisaatio voi tapahtua paljon suuremmalla intensiteetillä kuin keskimäärin maassa. Eroosiotutkimuksissa on todettu, että nopeasti vaikuttava hienojakoinen kalsiumkarbonaatti vähentää huomattavasti saveshiukkasten eroosiota. Vaikka tehokas kalkitus lisää usein maassa labiilin fosforin osuutta eli parantaa fosforin saatavuutta kasveille, ei tehokas kalkitus kuitenkaan kohota vesiliukoisen fosforin pitoisuutta valumisvedessä. Hienojakoinen kalkki nostaa moninkertaiseksi maanesteen kalsiumionipitoisuuden, jolloin kalsium tavallaan pakottaa fosfaatin pois maanesteestä maahiukkasten pinnoille. Myös kipsillä on samantapainen vaikutus kuin tehokkaalla kalkituksella. Aktiivisen kalkin tai kipsin sekoittamista aivan maan pintakerrokseen yhdistettynä pintamuokkaukseen tai suorakylvöön kannattaa kokeilla. Puutavarateollisuuden ns. nollakuitu, joka sisältää valmistusprosessista johtuen hienojakoista kalsiumkarbonaattia, pienentää pintakerrokseen sekoitettuna savimaan eroosiota ja alentaa valumisvedessä liukoisen fosforin pitoisuutta. Synteettiset koaguloivat aineet, jotka voivat olla tehokkaita eroosion estäjiä jopa miljoonasosina maan painosta, ovat herättäneet paljon mielenkiintoa Yhdysvalloissa. Nykyisessä lietelantatekniikassa joudutaan helposti ojasta allikkoon. Lietteen sijoittaminen on hidasta ja kylvö voi tämän vuoksi myöhästyä. Maan tiivistymisen riski kasvaa lietevaunujen koon suuretessa. Pintalevityksessä ammoniumtypen haihtumisen vaara on suuri. Myös hygieenisyys- ja hajuhaitat liittyvät nykyiseen lietelantamenetelmään. Paine uuteen tekniikkaan ovat suuri. MTT:ssä on pystytty yksinkertaisella mikrobi- ja entsyymiliemellä poistamaan haju lietelannasta kokonaan. Tämän jälkeen lietelannan ammoniumtyppi on kylmätislattu ammoniumsulfaattilannoitteeksi. Sitten fosfori on sidottu ja orgaaninen aines flokkuloitu vedestä hajuttomaksi kiinteäksi faasiksi. Pienoislaitetta on käytetty parin vuoden ajan. Lietelannan
lopputuotteita ovat ammoniumlannoite, kiinteä orgaaninen aines sisältäen fosforin ja puhdas vesi. Uuden tekniikan edut ovat huomattavat. Kuivattu kiinteä aines on vain noin 5 % lietelannan painosta ja ammoniumlannoite voidaan levittää haluttuna aikana pellolle. Myös kauppalannoitteiden annosteluun on odotettavissa parannuksia. Tulevaisuudessa lannoitusta ohjataan satokarttojen avulla. Tässä tekniikassa puutteena on ollut maan fysikaalisten ominaisuuksien puuttuminen satokartoista. Lannoitusta on annosteltu ravinnetestien mukaan. Koska maan fysikaalinen tila säätelee huomattavasti satotasoa, tarvitaan kartta maan fysikaalisista ominaisuuksista. Näiden mittaaminen suorilla menetelmillä tulee hyvin kalliiksi. Siksi epäsuorien menetelmien kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta satokarttoja voidaan oikein tulkita. Tekniikan parantamisen seurauksena on ravinteiden tarkempi hyväksikäyttö. Suomen kylmän kevään vuoksi erikoiskasvit tarvitsevat varsin runsaan fosforilannoituksen. Pitäisi miettiä, voidaanko maan fosforiluvun kasvattaminen korvata tehokkaalla starttifosforilannoituksella. Pieni määrä fosforia voidaan kiinnittää siemenen pintaan. Erikoiskasveille voidaan suihkuttaa pieni määrä itämistä edistävää geeliä. Samalla voitaisiin antaa siemenen lähelle starttifosforia. Kasvinjalostuksella pyritään vähentämään viljan tähkäidäntää. Kuitenkin tämä voi keväällä hidastaa viljan itämistä ja ravinteiden mobilisoitumista siemenestä. Tämän vuoksi kannattaisi kokeilla siemenen entsyymipeittausta, mikä voi vähentää tarvetta kohottaa maan ravinnelukuja. Viljavuusanalyysien käyttö kalkituksen, kaliumlannoituksen ja fosforilannoituksen säätelyssä on vakiintunut Suomessa. Mutta typpitestit puuttuvat. Tiloilla, joilla on pitkään käytetty runsaasti lietelantaa tai viljelty intensiivisesti säilörehua, maahan on todennäköisesti varastoitunut runsaasti orgaanista typpeä, josta osa muuttuu kesän aikana kasveille käyttökelpoiseksi. Tämä vähentää typpilannoitustarvetta ja typpitestien kehittäminen ennustamaan mobilisoituvaa typpeä on ensiarvoisen tärkeää. Myös olisi syytä kehittää halpa ja pätevä lietelanta-analyysi. Ammoniumtypen määritykseen on valmiita pikamenetelmiä, myös löytyy helppoja menetelmiä lannan liukoisen fosforin määrittämiseen. Mutta tarvitaan myös halpa menetelmä mitata lietelannan orgaanisesta aineksesta mobilisoituvaa typpeä. Vaikka uusia tekniikoita otetaan käytäntöön, niin voidaan joutua tilanteeseen, jossa ravinteiden huuhtoutumista on nopeasti vähennettävä. Tällöin fosforirasitusta vesistölle voidaan tehokkaasti vähentää valumisveden aktiivisella puhdistamisella. Kuitenkin olisi pyrittävä käyttämään ensin muita keinoja.
Suomen maaperän erityispiirteet ja tila Markku Yli-Halla, MTT Maa ja elintarviketalouden tutkimuskeskus/ympäristöntutkimus Sähköposti: markku.yli-halla@mtt.fi Suomen ja koko Fennoskandian kilven (Fennoscandian shield) maaperän erityispiirre on nuoruus ja ohuus. Maaperä on syntynyt viimeisimmän Veiksel-jäätiköitymisen (Weichselian glaciation) aikana ja sen jälkeen mannerjään peruskalliosta rouhimasta aineksesta, jota vesi on osittain lajitellut. Kallion ja maaperän välinen raja on terävä, mikä on epätavallista muualla Euroopassa, jossa maaperä on suureksi osaksi muodostunut paikalleen rapautuneesta kiviaineksesta. Siellä jääkausista on niin pitkä aika, että muut tekijät ovat päässeet vaikuttamaan maaperän nykyiseen olemukseen enemmän kuin Suomessa. Meilläkin viimeisintä jäätiköitymistä ennen muodostunutta maata on löydetty joistain peruskallion rotkoista, mutta pintamaa on nuorta (<12 000 vuotta). Maaperämme keskisyvyys on vain 7 metriä, mikä keskiarvo sisältää jopa 30 m paksut savikerrokset ja toisaalta avokalliot, joissa maata ei ole ollenkaan. Avokalliot ovat meillä useimpia ulkomaalaisa hämmästyttävä maisemaelementti. Jääkauden aikaiset ja sen jälkeiset muodostumat luonnehtivat koko Suomea, mutta maamme on jaettavissa kahteen osaan sen mukaan, onko maa ollut kuivillaan koko jääkauden jälkeisen ajan (vedenkoskemattomat alueet, supra-aquatic) vai ovatko maan pintakerrokset olleet/sedimentoituneet Itämeren pinnan alla (sub-aquatic) sen eri keihtysvaiheissa. Turvemaiden runsaus on myös Suomen maaperän erityispiirre. Suomen maaperä on melko homogeenistä siinä mielessä, että maamme ovat pääasiassa happamia, koska niiden lähtöaineksena ovat olleet happamat (runsaasti piihappoa sisältävät) kivilajit. Kalkkipitoisia maita meillä on vähän, joskin kalkkiesiintymiä on onneksi omaan tarpeeseen. Lisäksi meiltä puuttuvat tulivuoritoiminnan tuloksena syntyneet nuoret maat. Tässä kappaleessa mainittuja maaperägeologisia seikkoja voi käyttää luonnehdittaessa maaperäämme ulkomaalaisille. Suomessa ja muualla Pohjoismaissa maaperän lajitekoostumus (tekstuuri) ja orgaanisen aineksen pitoisuus ovat maalajien luokittelun perusteina. Näin on saatu hyvin käytäntöä palveleva luokitusjärjestelmä, johon perustuvat mm. viljavuustutkimuksen tulkinta, metsien kasvupaikkaluokitus ja rakennettavuusluokitus. Lajitekoostumukseen ja orgaanisen aineksen pitoisuuteen perustuvat maalajimme sijaitsevat maisemassa melko systemaattisesti. Hienojakoiset maalajit sijaitsevat sub-akvaattisella alueella matalammissa maastonkohdissa, ja karkeat maat ovat moreeneja tai entisiä rantahietikoita, ja ne sijaitsevat korkeammalla. Maalaji vaikuttaa myös mankäyttöön siten, että valtaosa hiekkaa hienommista lajittuneista maista on viljelykäytössä kun taas valtaosa moreeneista ja hiekoista on metsää. Vedenkoskemattomilla alueilla huomattava osa viljelymaistakin on moreenia. Turpeita on raivattu pelloiksi erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, mutta nyttemmin huomattava osa niistä on jäänyt pois viljelystä. Muualla maailmassa maalajien luokittelu perustuu ensisijaisesti maannostumiseen eli maaprofiilissa tapahtuneeseen kehitykseen (pedogeneesi), ja lajitekoostumus on toissijainen luokitteluperuste. Klassiset maannostumiseen vaikuttavat viisi tekijää (soil forming factors) ovat lähtöaines, ilmasto, aika, eliötoiminta ja maaston muodot. Meillä maannostutkimus on saanut varsin vähän jalansijaa. Tämä käy ilmi mm. siitä, että Euroopan maaperäkartalla Suomi (ja muut Pohjoismaat) esitetään varsin yleisluontoisesti. Pohjoismaiset maaperätutkijat ja maan käyttäjät ovat ymmärtäneet toisiaan saumattomasti, mutta mentäessä hiljattain (<12 000 vuotta) jäätiköityneen alueen ulkopuolelle pohjoismainen maalajiluokitus herättää hämmennystä. Jotta pystymme välittämään tietoa maaperästämme kansainväliselle yleisölle, meidän pitää osata nimetä maamme tämän yleisön ymmärtämällä tavalla. Tällaisia järjestelmiä ovat FAO:n luokittelu, sen vuonna 1998 uusittu versio (World Reference Base for Soil Resources, WRB) ja
amerikkalainen Soil Taxonomy. Nämä järjestelmät antavat suomalaisille soistumattomille kivennäismaille johdonmukaisia ja informatiivisia nimiä, mutta mainitut järjestelmät ovat eloperäisten maiden osalta varsin kehittymättömiä. Valtaosa suomalaisten maiden saamista nimistä on sidoksissa lajitekoostumukseen, orgaanisen aineksen pitoisuuteen tai märkyyteen (Taulukko 1). Ainoastaan podsoloituneet maat saavat selvästi nimensä maassa tapahtuneiden prosessien perusteella (Podzol, Spodosol), ja useimmat savimaat saavat nimen Cambisol/Inceptisol jankkoon/pohjamaahan kehittyneen rakenteen takia. Suomalaisten maiden ominaisuuksia on määritetty laboratorioissa uutterasti vuosikymmeniä. Tämä tieto (data) löytyy maaperäalan tutkimusjulkaisuista, joista tärekeimmästä päästä ovat maaperäkarttojen selityskirjat. Kuitenkin maaperäalan ydinjoukon ulkopuolisille tuottaa melkoista vaikeutta löytää esimerkiksi horisonttikohtaisia tietoja tyypillisistä maalajiemme ominaisuuksista. Tämä pulma vaikeuttaa erityisesti niiden tutkijoiden työtä, joiden perustutkinto on muulta alalta kuin maaperätieteistä ja joiden tutkimusaiheena maaperä silti on. Toistaiseksi ei ole esimerkiksi Internet-sivuja, josta sanottua tietoa löytyisi. Tutkijoiden pitäisi mennä primäärijulkaisujen ääreen ja mahdollisesti laskea sieltä tietyn maalajien tulosten keskiarvoja ja osata arvioida tulosten edustavuutta. Internet-aikakautena tätä vaivaa ei aina haluta nähdä. Esitettyä maaperätiedon heikon löydettävyyden ongelmaa yritetään lievittää GTK:n, MTT:n ja Metlan hankkeessa, jossa tuotetaan valtakunnallinen 1:250 000-mittakaavainen maaperäkartta (GTK:n budjettirahoitteisena työnä) ja tähän pohjautuva maannoskartta ja tietokanta, jossa esitetään maata koskevaa ominisuustietoa Internetistä saatavissa olevassa muodossa. Hanke on alkanut vuonna 2002 maaperäohjelman puitteissa, ja valtakunnallinen kattavuus saavutetaan vuonna 2008, jos rahoitus järjestyy. Ensimmäisenä tuloksena on taulukko, joka kertoo yleispiirteisesti, mitä kansainvälisten järjestelmien mukaisia maannoksia sulmalaiset maalajit lähinnä vastaavat (Taulukko 1). Lopullisessa tietokannassa esitetään maalajien/ maannosten levinneisyyden lisäksi niiden tyypilliset kemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet horisonttikohtaisesti. Tietokanta voi toimia myös erilaisten maaperän seurantojen tulosten kokoamispaikkana. Näytepaloja tietokannasta tulee Internetiin vuoden 2004 kuluessa. Maannoksiin liittyviä julkaisuja: Greve, M.H., Yli-Halla, M., Nyborg, A. & Öborn, I. 2000. Apprisal of World Reference Base for Soil Resources from a Nordic point of view. Danish Journal of Geography 100:15-26. Mokma, D.L., Yli-Halla, M. & Hartikainen, H. 2000. Soils in a young landscape on the coast of southern Finland. Agricultural and Food Science in Finland 9: 291-302 Yli-Halla, M. 1997. Classification of acid sulphate soils of Finland according to Soil Taxonomy and the FAO/Unesco system. Agricultural and Food Science in Finland 6: 247-258. Yli-Halla, M. & Mokma, D.L. 2001. Soils in an agricultural landscape of Jokioinen, south-western Finland. Agricultural and Food Science in Finland 10: 33-43. Yli-Halla, M., Talkkari, A., Nyholm, R., Nevalainen, R., Lerssi, J., Väänänen, T., Tamminen, P. & Starr, M. 2003. Numeerinen Suomen maannostietokanta mittakaavassa 1:250 000 pilottihanke. MTT:n selvityksiä 44: 52 p.
Taulukko 1. Suomalaisilla maalajeilla tyypillisesti esiintyviä maannoksia eri luokittelujärjestelmien mukaan (osittain Yli-Halla ym. 2003). Maalajit FAO 1990 WRB Soil Taxonomy Soistumattomat kivennäismaat Avokallio Lithic Leptosols Dystri-Lithic Leptosols Kalliomaa Dystric Leptosols Dystric Leptosols Kivikko (Lohkareikko) Dystric Leptosols Dystric Leptosols Oxyaquic Soramoreeni Haplic Arenosols Dystric Arenosols Cryopsamments? Hiekkamoreeni Haplic Podzols Haplic Podzols Oxyaquic Haplocryods Hienoainesmoreeni Eutric Regosols Eutri-Skeletic Regosols Oxyaquic Cryopsamments Sora Haplic Arenosols Dystric Arenosols Oxyaquic Cryopsamments? Hiekka Haplic Podzols Haplic Podzols Spodic Cryopsamments Karkea hieta Haplic Podzols Haplic Podzols Oxyaquic Haplocryods Hieno hieta Eutric Regosols Eutric Regosols Oxyaquic Cryorthents Hiesu Eutric Regosols Eutric Regosols Oxyaquic Cryorthents Savi, Etelä-Suomi Vertic Cambisols Stagni-Vertic Cambisols Vertic Cryaquepts Savi, Ki- ja P-Suomi Eutric Cambisols Stagni-Eutric Cambisols Typic Cryaquepts Eloperäiset maat Turve (Ct, St) paksut > 60 cm ohuet < 40-60 cm Fibric/Terric Histosols Eutric/Dystric HistosolsTypic Cryosaprists? Fibric/Terric Histosols Eutric/Dystric HistosolsTerric Cryosaprists? Lieju Dystric Gleysols Dystric Gleysols Typic Cryaquents? Liejusavi Dystric Gleysols Dystric Gleysols Typic Cryaquepts? Liejuhiesu Dystric Gleysols Dystric Gleysols Typic Cryaquents? Soistuneet kivennäismaat (=turvetta <40 cm) Moreeni Gleyic Podzols Histic Podzols Histic Cryaquents?? Sora Gleyic Arenosols Gleyic Arenosols Histic Psammaquents?? Hiekka Gleyic Podzols Histic Podzols Histic Psammaquents?? Karkea hieta Gleyic Podzols Histic Podzols Histic Cryaquods?? Hiesu, hieno hieta Umbric Gleysols Histic Gleysols Histic Cryaquents?? Savi Umbric Gleysols Histic Gleysols Histic Cryaquents?? Multamaa Umbric Gleysol Umbri-dystric Gleysol Histic Cryaquents???-merkillä varustetut Soil Taxonomy-järjestelmän nimet ovat epävarmoja (tällaisia maita ei ole Suomessa tutkittu).??-maissa on käytetty nimien epävirallisia kombinaatioita. Nämä maat pitäisi dokumentoida,tuloksetjulkaista ja esittää USDA:lle tällaisen nimen perustamista järjestelmään.
EU:n maaperänsuojelustrategia ja sen vaatimat tiedot Anna-Maija Pajukallio, Ympäristöministeriö sähköposti: anna-maija.pajukallio@ymparisto.fi Johdanto Maaperänsuojelun tarve käy kansallisesti ja kansainvälisesti yhä selvemmäksi. Maaperällä on useita ympäristön, yhteiskunnan ja talouden kannalta elintärkeitä tehtäviä ja toimintoja. Se toimii mm. biomassan tuottajana, raaka-aineena, geenireservinä, elinympäristönä, ihmistoimintojen fyysisenä perustana, puskurina haitallisia muutoksia vastaan ja kulttuuriperinnön säilyttäjänä. Maaperähaitat syntyvät pitkän ajan kuluessa. Myös suojelu- ja korjaavat toimenpiteet saattavat usein vaikuttaa vasta vähitellen. Maaperänsuojelun keskeinen tavoite on turvata maaperän ekologinen toimintakyky ja ravinnon- ja puutuotannon kannalta olennaisen viljavuuden säilyminen. Tavoitteena on myös arvokkaiden maisema-alueiden sekä geologisesti, kulttuurihistoriallisesti tai arkeologisesti tärkeiden kohteiden säilyminen. Näin varmistetaan myös tulevien sukupolvien mahdollisuudet hyödyntää maaperää omiin tarpeisiinsa. Vesien- ja ilmansuojelu ovat vakiinnuttaneet asemansa ympäristönsuojelussa. Maaperänsuojelu on ollut mm. lainsäädännöllisesti ja hallinnollisesti paljon kehittymättömämpää. Yhteisötasolla ei ole annettu toistaiseksi yhtään yksinomaan maaperän pilaantumisen tai muun vaurioitumisen rajoittamiseen tähtäävää lainsäädäntöä. Vaatimukset maaperän suojelemiseksi ovat välillisiä ja sisältyvät muiden direktiivien, kuten esimerkiksi kaatopaikka- ja nitraattidirektiivin tavoitteisiin. Erityisesti maaperän kemiallinen pilaantuminen ja globaalisti katsottuna maaperän eroosio ovat nostaneet maaperän suojeltavien elementtien joukkoon. Viime vuosina kysymys maaperän suojelemisesta onkin noussut esille erilaisissa suunnitelmissa ja strategioissa. Euroopan unionissa on parhaillaan käynnissä Suomenkin kannalta tärkeä maaperänsuojelustrategiatyö. Työhön liittyy olennaisesti EU-tason maaperäseurannan kehittäminen. EU:n maaperänsuojelustrategia Yksi ympäristöä koskevan Euroopan unionin kuudennen toimintaohjelman tavoitteista on maaperän suojeleminen eroosiolta ja pilaantumiselta. Tavoitteen toteuttamiseksi komissio antoi huhtikuussa 2002 tiedonannon "kohti maaperänsuojelun teemakohtaista strategiaa". Maaperänsuojelu asetettiin nyt samaan asemaan veden- ja ilmansuojelun kanssa. Komission mukaan maankäyttö ja maaperän kuormitus on nykytasolla maaperänsuojelun kannalta kestämätöntä. Maaperän ekologisen toimintakyvyn säilyminen ja maaperästä riippuva ihmisten tarpeiden tyydyttäminen pitkällä tähtäimellä ovat vaarantuneet Euroopan alueella. Tiedonannossa tunnistettiin kahdeksan merkittävintä Euroopan maaperää uhkaavaa tekijää: eroosio orgaanisen aineksen vähentyminen maaperän pilaantuminen (paikallinen ja hajakuormitus) maaperän sulkeminen rakentamisella (soil sealing) maaperän tiivistyminen maaperän biologisen monimuotoisuuden väheneminen suolaantuminen
tulvat ja maanvieremät (hydrogeologiset riskit) Toimenpiteiksi tiedonannossa ehdotettiin olemassa olevan ympäristölainsäädännön tarkistamista ja uuden lainsäädännön laatimista. Lisäksi maaperänsuojelu tulisi paremmin sisällyttää muuhun ympäristö-, maatalous-, alue-, liikenne- ja tutkimuspolitiikkaan. Maaperän tilaa tulee seurata ja sitä varten on perustettava kattava seurantajärjestelmä. Seurannan tulosten perusteella tulee tehdä päätökset uusista tarvittavista toimenpiteistä. Sekä Euroopan neuvosto että parlamentti ovat päätöslauselmissaan suhtautuneet myönteisesti tiedonannossa esitettyyn maaperänsuojelustrategiatyöhön. Konkreettisina toimenpiteinä luvattiin kesäkuuhun 2004 mennessä tiedonanto maaperän eroosion torjumisesta, orgaanisen aineen vähenemisen ehkäisemisestä sekä pilaantuneen maaperän puhdistamisesta sekä direktiiviehdotus maaperän seurannasta. Aikataulua ja lähestymistapaakin on sittemmin muutettu. Myös biojäte- ja lieteasiat on päätetty käsitellä maaperänsuojelustrategian yhteydessä. Tarkistetun lietedirektiivin valmistelu on ollut jo melko pitkällä ja muutos saattaa aiheuttaa tältä osin aikataulujen selkeää venymistä. Maaperän monitorointia koskevan direktiiviehdotuksen ja tiedonannon sijaan komissio valmistelee "maaperänsuojelupaketin", johon strategisen osan lisäksi kuuluvat myös seuranta-, biojäte- ja lieteasiat. Paketin arvioidaan valmistuvan vuoden 2005 ensimmäisen puoliskon aikana. Koska valmistelu siirtyy uudelle komissiolle, ovat muotoseikat edelleen epävarmoja. On kuitenkin hyvin mahdollista, että kyseeseen tulee maaperän puitedirektiivi. Strategiatyö Maaperänsuojelustrategiatyön ensimmäistä tiedonantoa seurasi noin vuoden kestänyt vaihe, jota valmisteltiin komissiossa yhteistyössä jäsenvaltioiden, liittyjämaiden, EU-laitosten (esim. EEA, JRC, European Soil Bureau, (CEN)), erilaisten tutkimuslaitosten ja niiden liittymien (esim. EuroGeoSurveys) sekä erilaisten sidosryhmien kanssa (maataloustuottajien ja maanomistajien organisaatiot, jätteenkäsittelyorganisaatiot, lannoiteteollisuus jne.). Työtä varten perustettiin viisi teknistä työtyhmää: maaperän seuranta, pilaantuminen, orgaanisen aineen väheneminen, eroosio ja tutkimus. Työryhmät jakaantuivat useisiin alatyöryhmiin. Työtä ohjasi noin satajäseninen neuvoa-antava foorumi. Suomella oli edustajat kaikissa ryhmissä eroosiota lukuun ottamatta. Komission sisäistä tiedonkulkua ja koordinointia varten perustettiin sisäinen ryhmä. Teknisten työryhmien odotetaan saavan valmiiksi raporttinsa toukokuun puoleen väliin mennessä, minkä jälkeen valmistelutyö siirtyy kokonaan komissioon. Komissio ylläpitää strategiatyöhön liittyviä nettisivuja ja kirjastoa ns. circa-verkossa (http://forum.europa.eu.int/public/irc/env/home/main -> soil-> library). Sieltä löytyvät strategiatyöhön liittyvät keskeiset dokumentit, kuten esim. työryhmien raportit. Raportit on tarkoitus myös julkaista. Laajojen raporttien keskeiset viestit löytyvät tiivistelmistä (executive summary). Strategiatyötä seuraamaan sekä Suomessa tehtävää valmistelua ohjaamaan on koottu epävirallinen taustaryhmä, jossa on tällä hetkellä edustajia ympäristöministeriön lisäksi myös maa- ja metsätalousministeriöstä, Suomen ympäristökeskuksesta (Syke), Geologian
tutkimuskeskuksesta (GTK), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT) sekä Metsäntutkimuslaitoksesta (Metla). Maaperän seurantatyöryhmän ehdotukset Maaperän seurantaa käsittelevän teknisen työryhmän työn tuloksena odotettiin ehdotusta maaperän monitorointimenettelystä, jota voitaisiin käyttää suoraan säädösvalmistelun pohjana. Monitoroinnin tulisi kattaa kaikki tiedonannossa tunnistetut kahdeksan uhkaa. Työryhmän odotettiin käsittelevän myös mm. tiedon harmonisointia, yksityisomistuksen vaikutusta seurannan järjestämiseen sekä maaperäseurannan suhdetta muihin ympäristöseurantoihin. Työssä edellytettiin käytettävän ns. DPSIR-viitekehystä (drivers/uhat, pressures/kuormitus, state/tila, impact/vaikutus, results/keinot/toimet), jonka avulla tuli kehittää niin yleistä kuin aktiivisia toimintoja ohjaavaa seurantaa. Muut työryhmät tekivät omat suosituksensa seurantaryhmälle. Vaativien tavoitteiden saavuttamisessa onnistuttiin vain osittain. Tulokset jäivät yleiselle tasolle ja ryhmä ehdottaakin seuraavaksi askeleeksi EU-tason koordinaatioryhmän perustamista ohjeistamaan käytännössä seurantaa. Työryhmä keskittyi pitkälti klassiseen parametriseurantaan. Koska muutokset maaperässä tapahtuvat hitaasti, tarvitaan myös indikaattoreihin perustuvaa seurantaa. Työryhmän keskeiset, paperinmakuiset ja hieman keskeneräiset suositukset ovat vapaasti käännettynä seuraavat: 1. Euroopan yhteisö tarvitsee maaperän seurantaa koskevan aloitteen yhteisötasolla, sillä on olemassa ensiarvoisen tärkeä tarve tiedolle, joka tukee maaperänsuojelua ja siihen liittyviä käytäntöjä sekä keskeisten politiikkojen arviointia. Tämä tieto tukee yhteisön politiikkaa sen suhteessa maaperään, maaperän toimintoihin ja siihen liittyviin ympäristönsuojelun osiin. 2. Tällainen aloite toimii myös yllykkeenä kansallisille maaperänsuojelustrategioille ja niiden arvioinneille ja se luo lisäksi yhtenäisyyttä kansojen väliselle tiedonkeruulle ja raportoinnille. 3. Siksi komission tulisi perustaa seurantaprosesseja varten askeleittain etenevä lähestymistapa, jotta saataisiin aikaiseksi mekanismi maaperän hoitoa ja suojelemista varten kestävällä, oikeudenmukaisella, kustannustehokkaalla ja läpinäkyvällä tavalla kaikissa jäsenmaissa. Järjestelmän tulee perustua, aina kun se vain on mahdollista, olemassa oleviin järjestelmiin. 4. Maaperän seurantajärjestelmän perustan tulisi olla maaperän ja sen uhkien ja kuormituksen sekä niistä seuraavien vaikutusten ja toimien systemaattinen tutkiminen sekä ajan että paikan suhteen. 5. Ensimmäisen toimenpiteen maaperän seurantaprosessin luomiseksi tulisi olla koordinaatioryhmän perustaminen. Ryhmä olisi vastuussa keräämistä, laadunvarmistusta ja hallintaa, varastointia ja tiedonvälitystä koskevista teknistä ohjeista ja protokollista. Työn tulisi perustua olemassa olevien seurantaprosessien ja niiden osien arviointiin ja siinä tulisi ottaa huomioon kaikkien teknisten työryhmien ehdotukset.
6. Toisena toimenpiteenä koordinaatioryhmän tulisi tuottaa ohjeet tunnistettujen riskialueiden identifioimiseksi ja niiden kohdennetuksi seuraamiseksi. 7. Seurantajärjestelmän ensimmäisen vaiheen tulisi olla perustilakartoituksen tekeminen, jotta maaperää voitaisiin arvioida laajasti kaikkialla Euroopassa. EU-laajuisen seurannan pitkän tähtäimen tavoitteena on se, että kaikissa maissa seurattaisiin maaperän tilaa käyttäen samoja näytteenottoperiaatteita ja analyysimenetelmiä. Ensimmäinen vaihe perustuisi kuitenkin siis olemassa olevan monitorointitiedon hyödyntämiseen. Olemassa olevat järjestelmät ja niiden edustavuus arvioidaan ensin kansallisesti, minkä jälkeen ne on tarkoitus sisällyttää EU:n monitorointiverkkoon. Tätä varten valitaan minimijoukko seurattavia parametrejä. Puuttuvilta osin joudutaan perustamaan uusia monitorointikohteita. Eri Euroopan maissa on tehty paljon maaperän tilan seurantaa ja maaperäkartoitusta. Tiedot ovat usein vaikeasti käyttökelpoisia, koska ne on koottu kansallisen analyysimenetelmin ja käyttäen kansallisia maalajinimiä. Lisäksi saman maan sisälläkin eri maankäyttömuotoja edustavat seurannat on voitu tehdä eri menetelmin. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten perustilakartoituksessa onnistutaan. Vasta toisessa vaiheessa kehitetään lopullinen seurantajärjestelmä ja ruvetaan noudattamaan sitä. Orgaanisen aineksen ja diffuusin saastumisen (hajakuormitus) osalta monitoroinnin olisi tarkoitus kattaa koko EU-alue. Seurattaviksi parametreiksi ehdotetaan totaalia orgaanista hiiltä ja typpeä sekä niiden suhdetta, irtotiheyttä (bulk density), fosforia, typpeä sekä arseenin, kadmiumin, kromin, kuparin, elohopean, nikkelin, lyijyn ja sinkin kokonaispitoisuuksia. Haitallisia orgaanisia yhdisteitä (esim. POPsit) seurattaisiin vain kohdennetusti. Näytteenottokohteiden karakterisointiparametritoivelista on myös pitkä, kattava ja kallis. Alun alkaen työryhmässä oli vallalla ajatus 16 km x 16 km säännöllisestä verkosta, mikä olisi tarkoittanut laajentuvassa EU:ssa noin 20 000 ja Suomessa noin 1400 seurantapistettä. Loppuraportissa säännöllistä verkkoa koskevasta ehdotuksesta tultaneen luopumaan ja jollain lailla painotettu näytteenottoverkosto on siis myös mahdollinen. Muiden uhkien osalta monitorointi käsittää vain kartoitetut riskialueet. Paikallisen saastumisen osalta seurataan indikaattoreja, kuten pilaantuneiden maiden kohteiden lukumäärää ja niiden hallinnassa tapahtuvaa kehitystä. Maaperänsuojelutyö Suomen näkökulmasta EU:ssa tehtävä maaperänsuojelustrategiatyö on tarpeen edistämään maaperänsuojelua ja sen ongelma-alueiden selvittämistä. Suomen kannalta on oleellista, että kansalliset erityispiirteet huomioidaan. Suomen maaperänsuojelun erikoispiirteitä ovat maankäytöltään laaja metsätalous ja peltomaan pieni (alle 10 %) osuus pinta-alasta, maaperäolojen ja maankäytönkin mosaiikkimainen vaihtelevuus sekä harva asutus (17 hlö/km 2 ). Näiden piirteiden huomioon ottaminen on tärkeää mm. seurantaverkkoja suunniteltaessa. Strategiatyön aikana Suomi on vastustanut säännöllistä 16 km x 16 km monitorointiverkkoa ja näyttäisi siltä, että vastustus ei ole ollut turhaa. Tiheä yleiseurooppalainen verkko olisi melko luonnontilaisen Suomen kannalta kallis ja uhkien tunnistamisen suhteen melko tehoton järjestelmä.
Suomessa on toistaiseksi vältytty laajamittaisilta, peruuttamattomilta maaperän vaurioitumisilta. Tiedonannossa tunnistetuista uhkatekijöistä Suomen kannalta keskeisimmät ovat happamoituminen ja saastuminen. Peltomaiden eroosiota esiintyy lähinnä Lounais- Suomessa. Pohjoinen porotalous vaikuttaa jonkin verran eroosioon. Eroosio on kuitenkin pientä verrattuna esim. Välimeren maihin. Suomessa on melko paljon tietoa maaperän laadusta, mutta iso osa tiedosta on paikallista ja epäsystemaattisesti kerättyä. MTT on toteuttanut kolmesti (1974, 1987 ja 1998) viljelymaiden kemiallista tilaa koskevan seurannan. Metla on selvittänyt metsämaan tilaa mm. kansainvälisen ICP Forest -ohjelman puitteissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole ollut varsinainen seuranta, sillä analyysit on tehty vain kerran. GTK on kartoittanut Suomen maa- ja kallioperää sekä osallistunut useisiin kansainvälisiin kartoituksiin, joissa on selvitetty mm. maaperän geokemiallisia ominaisuuksia ja kaukokulkeutuman vaikutuksia. Ympäristöhallinto ylläpitää rekisteriä mahdollisesti pilaantuneista maista. Tällä hetkellä rekisterissä on mukana noin 20 000 kohdetta. Kirjallisuutta CEC 2002. Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle - Kohti maaperänsuojelun teemakohtaista strategiaa, KOM(2002) 179 lopullinen. Euroopan yhteisöjen komissio, Bryssel http://europa.eu.int/eurlex/fi/com/pdf/2002/com2002_0179fi01.pdf Maaperästrategiaa valmistelleiden teknisten työryhmien raportit: http://forum.europa.eu.int/public/irc/env/home/main (soil -> library) Kosola Marja-Leena ja Kylä-Setälä Annamaija, Ympäristö- ja terveys-lehti 6:2001, ss. 38-42 Kylä-Setälä A. ja Assmuth T., 1996. Suomen maaperän tila, kuormitus ja suojelu. Suomen ympäristö 10. Suomen ympäristökeskus 1996. Kylä-Setälä A. 1998, Maaperänsuojelun toteutuminen alueellisella tasolla esimerkkinä Satakunta. Suomen ympäristö 192. Suomen ympäristökeskus 1998 Lehtinen, H. 2000, Maaperänsuojelun toteutuminen paikallistasolla Tapaustutkimus kahdeksassa kunnassa, Suomen ympäristö 423, Suomen ympäristökeskus 2000 Lehtinen, H. Ja Tanskanen, P. 2003. Maaperänsuojelun indikaattorit tausta-aineisto kansallisten indikaattorien kehittämistä varten, Suomen ympäristökeskuksen moniste 287, Suomen ympäristökeskus 2003. http://www.ymparisto.fi/julkaisut Niemi J ja Heinonen P., 2003. Ympäristön seuranta Suomessa 2003 2005, Suomen ympäristö 616, Suomen ympäristökeskus 2003 Starr, M. Lehtinen, H., Sippola J ja Tarvainen T., Soil Monitoring programmes is Finland, Pro Terra No 4/2000, 13-152. Ympäristöministeriö 1998. Maaperänsuojelun tavoitteet. Maaperänsuojelun tavoiteryhmän mietintö. Suomen ympäristö 248.