ARTEMI TROITSKI JA HÄNEN HUPAISA KOKOELMANSA TEKSTI ELENA KADIEFF Artemi Troitski (s. 1955, Jaroslavl) on maailmanlaajuisestikin parhaiten tunnettuja venäläisjournalisteja ja kulttuurivaikuttajia. Tämä kirjailija ja venäläisen rockmusiikin sekä historian tutkija opittiin tuntemaan lännessä jo perestroika-aikana. Neuvostojärjestelmän luhistuttua Troitski on osoittanut kyntensä monilla kulttuuri osaalueilla. Hän on musiikkikriitikko ja journalismin opettaja Moskovan valtionyliopistossa. Radiossa Troitski juontaa Ekho Moskvyn ohjelmaa FM-Dostojevski. Televisiossa, Style TV -kanavalla, hänen sarjansa on Professori Troitski ja toveri Artem. Lisäksi hän pyörittää omaa konserttiagentuuria ja levy-yhtiötä. Troitski on kirjoittanut ja kääntänyt lukuisia kirjoja, joita on julkaistu myös Suomessa. Hän on näytellyt useissa elokuvissa. Yhdessä vaiheessa Troitski oli myös Venäjän Playboyn perustaja ja päätoimittaja. Ja kaiken huipuksi Troitski on nykytaiteen keräilijä. Troitski ja neuvostoajan lapsuudenmuistot Näin tämän ikonisen kulttuurihahmon ensimmäisen kerran 1980-luvulla, silloisen Neuvostoliiton televisiossa. Kaikki elementit olivat kohdallaan: Troitski oli älykäs, sanavalmis ja hyvin komea yksi Neuvostoliiton seksikkäimmistä julkkiksista. Tietenkään mitään virallista neuvostojulkkisten sex appeal -luokitusta ei ollut, mutta ainakin oman ja silloisten ystävättärieni mielestä asia oli päivänselvä. Noh, noista ajoista on vierähtänyt 25 vuotta. Sittemmin, aikuisena galleristina, vaihdoin Troitskin kanssa sähköposteja tavalliseen tapaan, mutta kun puhuimme ensimmäistä kertaa puhelimessa, nuoruusvuosien tavoin minut sähköisti tuo tuttu, pehmeä ja yllättävän nuorekas ääni. Lisävärinää aiheutti tämän miellyttävän äänen välittämä viesti: Haluaisitko esitellä Helsingissä hupaisan taidekokoelmani? Miksi et? Minä rakastan Suomea mitä suuremmassa määrin! RAAKA ENERGIA, HUUMORI JA AVOIMUUS PUUTTUVAT MIELESTÄNI TUHOISALLA TAVALLA ASIANTUNTIJOIDEN ARVOSTAMAN NYKYTAITEEN VALTAOSASTA. 74 TAIDE & DESIGN
VLADISLAV MAMISHEV-MONROE, ALLA PUGATŠOVA, 2005. DIGITAALINEN VALOKUVA, 80 X 65 CM. PEKKA TURUNEN. TAIDE & DESIGN 75
Tarina siitä kuinka Suomi muutti Troitskin taidekeräilyasennetta avoin kirje lukijoille Arvoisat Taide & Design -lehden lukijat. Sekä Suomi että Venäjä kuuluvat surullisenkuuluisaan pohjoiseen vodka/koskenkorvavyöhykkeeseen. Tämä, yhdistettynä kansojemme yhteiseen kärsimykseen sekä tsaristisen valtakoneiston alla että kesäajan hyttysten terrorisoimana, saa venäläiset ja suomalaiset ymmärtämään toisiaan paljon paremmin kuin mikään muu läntinen ja itäinen kansa. Olen aina rakastanut suomalaista musiikkia alkaen suuren kansainvälisesti tuntemattoman avant-rockin sankarin, M.A. Nummisen, ajoista ja päätyen Wigwamin ja Tasavallan presidentin eleganttiin psykedeliaan. Ei myöskään voi vähätellä Ismo Alangon ja Sielun Veljien sekopäistä dervissirockia. He valloittivat Moskovan Komsomol-nuorison sydämet kesällä 1985. Ja vielä tänäkin päivänä, vaikka tämä musiikki ei enää aiheutakaan minussa samanlaista uskonnollista värinää, diggaan sitä. Lisäksi arvostan 22-Pistepirkon, Ville Leinosen, Eleanoora Rosenholmin, Kimmo Pohjosen ja monen muun suomalaisen artistin uniikkia tyyliä. Itse asiassa juuri Kimmo vei minut eräänä kesäyönä helsinkiläiseen puistoon, jossa esiteltiin suomalaista ITE-taidetta. On pakko myöntää, että tällä ultravillillä ja megaoudolla näyttelyllä oli minuun yhtä valtaisa vaikutus kuin vierailulla Madridin Prado-museossa tai Tate Galleryn William Turner -kokoelmassa. Tietenkään kyse ei ollut mistään tietoisesta, vaan hyvin tiedostamattomasta asenteen muutoksesta. Suoraan sanottuna koko asenteeni taidekeräilyä kohtaan muuttui sen jälkeen, kun näin näitä hulluja ja brutaaleja suomalaisten maalaisjunttien teoksia. Sen sijaan että olisin seurannut taidemaailman aurattuja latuja hakemalla kokoelmiini korkealuokkaista käsitteellistä taidetta ja muotokielen hienostuneisuutta, aloin kiinnittää huomiota raakaan energiaan, huumoriin ja avoimuuteen. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka mielestäni tuhoisalla tavalla puuttuvat asiantuntijoiden arvostaman nykytaiteen valtaosasta. ALEXANDER DUBOSSARSKY & VLADIMIR VINOGRADOV, SADONKORJUUJUHLA-TEOKSEN LUONNOSTELMA, 1996. ÖLJYMAALAUS KANKAALLE 40 X 80 CM. PEKKA TURUNEN. Tämä on minun settini, jolla haluan edetä: valikoimani venäläistä nykytaidetta, joka vaihtelee puhtaasta intellektualismista saastaiseen huliganismiin. Mutta outoa kyllä, tämä kokoelma edustaa muutamaa nimeä (Pepperstein, Gutov, Koshlyakov, Ostretsov, Kallima) lukuunottamatta parhaiten tunnettuja venäläisiä taiteilijoita. Lisänä on muutama henkilökohtainen taiteilijasuosikkini, jotka ovat melko tuntemattomia ja iältään nuoria. Onpa mukana myös rakastamani vaimoni Verunchikin teos, jonka olen saanut liittää kokoelmaan hänen luvallaan. Uskoakseni se ei pilaa kokonaiskuvaa. Kiitos ja ystävällisesti teidän, Artemi Troitski. Moskova, kesäkuu 2011. 76 TAIDE & DESIGN
ANNA KUZNETZOVA & ARTEMI TROITSKI, NEGOTIATED PRICE, 1998. ÖLJYMAALAUS KANKAALLE, 75 X 100 CM. PEKKA TURUNEN. Skandaalikokoelma vai keräilijän psykoanalyysi? Artemi Troitskin kokoelma sai alkunsa 1980-luvulla. Sen käynnisti teos, jonka Troitski sai Ilya Kabakovilta, moskovalaisen konseptualismin isähahmolta: Vierailin usein hänen ullakkoateljeessaan Moskovan keskustassa, Chistie Prudilla. Äärettömän terävä miekkonen, kävimme pitkiä keskusteluja. Tätä nykyä Kabakov on kuuluisin venäläinen nykytaiteilija, olkoonkin että hän emigroitui länteen jo 80-luvun lopulla. Myöhemmin Troitskin kokoelmiin alkoi ilmestyä muiden tässä vaiheessa suurimmaksi osaksi tuntemattomien taiteilijoiden teoksia. Nykyisin nämä tekijät ovat kansainvälisestikin tunnustettuja. Heihin kuuluvat mm. Andrei Roiter, Dmitri Vrubel, Anna Kuznetsova ja Timur Novikov. Troitskin kokoelmaa tai hänen omien sanojensa mukaan kokoontumaa ei kerätty tiettyjen sääntöjen tai tyylien ohjaamana. Monen muun yksityiskeräilijän tavoin Troitskin ainoa kriteeri oli arviointi asteikolla pidän en pidä. Arviointikriteereistä puhuttaessa Troitski tuhahtaa: En voisi vähempää välittää siitä, millaisella tyylillä tai tekniikalla teos on tehty, onko se kuuluisuuden tai tuntemattoman tuotos, mikä sen hinta on tai voinko myydä sen tulevaisuudessa kymmenen kertaa korkeampaan tai kaksi kertaa halvempaan hintaan. Asenne on sikälikin ymmärrettävä, että Troitskin kokoelma on eräällä tavalla sivutuote. Se syntyi sen seurauksena, että tämä kulttuurin moniottelija ystävystyi ja eli monien venäläistaiteilijoiden kanssa. Hän sai monet teokset lahjoina, rahalainojen kuoletuksina tai taiteilijamaiseen tapaan vaihtokauppana vodkapulloon... TAIDE & DESIGN 77
OLEG KULIK, VENÄLÄISET KIRJAILIJAT SARJASTA VENÄLÄISET, 1999. DIGITAALINEN VALOKUVA, 110 X 80 CM. PEKKA TURUNEN. 78 TAIDE & DESIGN
Siinä vaiheessa kun haltuuni päätyneet teokset alkoivat muistuttaa kokoelmaa, aloin käyttää rahaa maalausten hankkimiseen, perheeni suureksi murheeksi. Mutta siltikään en ole koskaan hankkinut taidetta investointimielessä hankin sitä, koska taide tuo minulle mielihyvää. Kun kysyn Troitskilta tulevatko ihmiset näyttelyyn taideteosten vai keräilijän itsensä vuoksi, välitön vastaus kuuluu: Tietysti minun takiani! Troitskin mukaan kokoelma on ollut julkisesti esillä vain viisi kertaa Vladivostokissa, Moskovassa, Pietarissa, Riikassa ja Tallinnassa. Jokaisessa paikassa brändinimi Artemi Troitski takasi sen, että vierailijoita oli runsaasti. Yleensä taidenäyttelyyn kerääntyvät ihmiset katsovat näyttelyn seiniä välinpitämättömästi. He ovat kiinnostuneempia siitä, millaista samppanjaa on tarjolla ja keitä muut vieraat ovat. Vain muutama vieras on kiinnostunut taiteesta ja sen hinnoista. Tämä ei tule kysymykseen minun tapauksessani. Jos teen jotakin hyvää tai pahaa haluan ihmisten muistavan sen. Tämä pätee myös kokoelmaani. En suhtaudu siihen ammattimaisesti, vaan intuitiivisesti ja irrationaalisesti. Minulla on taiteilijoita, joiden teokset maksavat satatuhatta euroa, mutta myös teoksia, jotka eivät maksa mitään. Mutta tämä ei tarkoita, että pitäisin joistakin töistä satatuhatta kertaa enemmän. Pidän niistä kaikista. Joko ne ovat hauskoja, häiritseviä tai ne aiheuttavat toisenlaisia väristyksiä. Niin tai näin, joukossa ei ole sellaisia teoksia, joita voisi katsoa välinpitämättömästi. Jokaisella työllä on oma taustakertomuksensa. Kyse on huligaanimaisesta, mutta samalla myös konservatiivisesta kokoelmasta. Kuten Troitskin kommenteista käy ilmi, hän rakastaa sellaisia teoksia, joilla on oma ääni, maalauksia jotka katsoja haluaa puukottaa palasiksi tai peittää maalia päälle roiskuttamalla. Mielestäni ilman ulkopuolisia taidealan neuvonantajia ja kuraattoreja kerätty kokoelma voi antaa kerääjästään täyden psykoanalyyttisen kuvan. Uskoakseni kokoelmani kertoo minusta paljonkin. Kokoelman silmäänpistävin teos Troitskin mukaan hänen kokoelmansa arvokkain teos on Alexander Vinogradovin ja Vladimir Dubossarskyn Sadonkorjuujuhla-teoksen luonnostelma vuodelta 1996. Mainittujen taiteilijoiden teosten hinnat nousevat kolme kertaa vuodessa ja Sadonkorjuujuhlan avoimen pornografinen sisältö takaa kiinnostuksen teosta kohtaan. Toinen samojen taiteilijoiden teos mustavalkoinen Picasson valokuva jossa on allekirjoitus Sashalta, Vovalta ja Pablolta on niin ikään rahallisestikin arvokas kokoelman osa. Kokoelmasta löytyy venäläisen mestariprovokaattorin, Oleg Kulikin, valokuva. Vastaavanlainen taiteilija on Vladislav Mamishev-Monroe, joka teki itsestään taidetta muuttamalla nimensä ja poseeraamalla valokuvissa eri julkisuuden hahmoja imitoiden. Nämä hahmot vaihtelivat Marilynistä paaviin. Troitskin kokoelmasta löytyy taiteilijan omakuva Alla Pugatšovana. Troitski on ollut kymmeniä vuosia monen taiteilijan läheinen ystävä, mikä lopulta synnytti hänessä itsessäänkin halun tarttua siveltimeen. Lopputulos on nähtävissä Andy Warhol -muotokuvassa, joka on yhteisproduktio Anna Kusnetzovan kanssa. Teokseen Troitski on lisännyt tervehdyksensä kahdelle purkille tiivistettyä maitoa. Tiivistetty maito oli Neuvostoliitossa samanlainen kulttituote kuin Campbellin keittopurkit USA:ssa. Toinen kokoelman henkilökohtaisempi teos on Troitskin vaimon Veran teos. He tutustuivat toisiinsa siinä vaiheessa kun Troitski oli Playboyn venäläisen version perustaja ja päätoimittaja. Ensimmäistä kertaa kyseisen lehden historiassa venäläinen nainen Veran sisko valittiin kuukauden tytöksi. Playboyn kautta tapasin Verani ja uskoakseni tässä nimenomaisessa suhteessa Playboy täytti sangen täydellisesti tarkoituksensa minun elämässäni. Troitskin kokoelmaan kuuluu myös teoksia hänen muusikkoystäviltään. Yksi näistä on Troitskin levyyhtiön talliin kuuluva Pahom. Toinen on Andrei Roiter, jonka piirustus on tehty Troitskin kotona viinin ja psykedeelisen musiikin säestyksellä. Venäläisten taiteilijoiden lisäksi taidekokoelmaan kuuluu rakastettuja virolaistaiteilijoita: Priit Pärn, Siim-Tannel Annus ja Navitrolla. Kokonaisuudessaan hullusta, skandaalimaisesta ja provokatiivisesta kokoelmasta voi vain todeta: viihtyminen on taattu, eikä kukaan poistu paikalta ilman hyviä tai huonoja kicksejä. TD Artemi Troitskin taidekokoelma on esillä Gallery Kadieffissa 9. 22.8.2011, Raatimiehenkatu 2, Helsinki. www.gallerykadieff.fi TAIDE & DESIGN 79