Pianisti Joonas Ahonen: On hirveän kivaa tehdä monenlaisia juttuja! Haastattelu: Lottaliina Lehtinen Joonas Ahonen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kokea ja saavuttaa muusikkona jo paljon. Monelle hän on tuttu erityisesti uuden musiikin tulkitsijana ja kantaesittäjänä. Muusikko-lehden haastattelussa sivuttiin Joonas Ahosen ajatuksia niin musiikista kuin tekijänoikeusjärjestelmästäkin. Ahonen aloitti pianonsoiton viisivuotiaana Suzuki-metodilla Keravalla, opettajanaan Lea Särkivuori. Instrumentti oli vanhempien valinta itse Joonas olisi halunnut soittaa rumpuja, kuten varmaan kaikki muutkin pikkupojat. Keravalta hän siirtyi 12-vuotiaana Sibelius-Akatemian nuorisoosastolle Tuija Hakkilan oppilaaksi ja lukion käytyään solistiselle osastolle, missä hänen opettajanaan oli Hakkilan lisäksi Liisa Pohjola. Muistatko hetkeä jolloin tajusit että tämä on se asia jota haluat tehdä isona? 15 16-vuotiaana kävin läpi sen ajatuskaavion, että mitä muuta voisin tehdä. En keksinyt mitään muuta, mitä olisin voinut ajatella vakavasti opiskelevani tai tekeväni. Tämän tiedostamisen jälkeen ajattelin, että pitää panostaa soittamiseen täysillä ja katsoa miten käy. Moni rakentaa ympärilleen turvasysteemit ja opiskelee varmuuden vuoksi hirveästi kaikkea. Minä en ole koskaan kauheasti pelännyt. Uskon siihen, että kaikkeen löytyy loppujen lopuksi ratkaisu ja että tarvittaessa pystyisin vielä opiskelemaan jotain myöhäisemmälläkin iällä. Olisiko peloton ajattelutapasi kytköksissä myös siihen, että soitat paljon uutta musiikkia, joka monelle muulle saattaa edustaa riskin ottamista? Kenelle se sitten loppujen lopuksi on isoin riski: konsertin järjestäjälle, esittäjälle vai yleisölle ehkä vähän kaikille... Jo 9 10-vuotiaana asia kääntyi kohdallani niin päin, ettei uusi musiikki ollutkaan outoa ja epämiellyttävää, vaan äärimmäisen mielenkiintoista. Se taitaa olla isoin juttu, joka kohdallani on mennyt toisin kuin ihmisillä yleensä: uusi musiikki on ollut minulle jo lapsesta lähtien hirveän tärkeää, läheistä ja kotoisaa. Törmään edelleen sellaisiin kysymyksiin kuin aiotko erikoistua uuteen musiikkiin? Se on vähän hassua. Jotta voisin tehdä uutta musiikkia hyvin, minun täytyy koko ajan tehdä kaikkea muutakin musiikkia mentaaliseksi ja myös soittotekniseksi vastavoimaksi. Palataan hetkeksi takaisin nuorisoopintoihisi. Olit vielä nuoriso-osastolla kun sait kilpailumenestystä Jyväskylässä ja Maj Lind -kilpailussa. Mitä mieltä olet kilpailuista? Kyllä ne loppupeleissä ovat aika ongelmallisia. Kilpailuissahan ohjelmisto on usein hirveän tarkkaan säädelty. Se johtaa siihen, että kilpailuun on paljon vaikeampi lähteä, jos tekee jo jonkin verran konsertteja. Muita kilpailuihin liittyviä kysymyksiä ovat voittaako se, joka ärsyttää tuomaristoa keskimäärin vähiten sekä tuomariston opettaja oppilas-suhteiden ja pistelaskutavan vaikutukset. Jyväskylän kisa oli minulle kuitenkin hirveän tärkeä feedback. Sen jälkeen aloin uskoa siihen, että minusta voi tulla tällä saralla jotain. Eli varmasti lukeudun siihen porukkaan, joka on hyötynyt siitä, että on osallistunut musiikkikilpailuihin, myös työllistymisen näkökulmasta. Mutta eikö jo Béla Bartók todennut, että kilpailut ovat hevosia, eivät muusikoita varten. Uimamaisterina maailmalle Valmistuit Sibelius-Akatemiasta vuosi sitten. Taisit kuitenkin konsertoida paljon jo opiskeluaikana? Olen koko ajan tehnyt siinä sivussa keikkaa. Valmistuminen ei muuttanut siinä suhteessa mitään. Nyt on tietysti kivempi olla, kun ei ole takaraivossa sellaista, että pitäisi suorittaa joku kurssi. Olen siis musiikin maisteri. Se on uimamaisteriin verrattava juttu, kuten kaikki muusikot tietävät. Niin kauan kun ei opeta missään, maisterin papereilla ei ole paljon painoarvoa. Tutkinto ei vaikuta työn saantiin eikä palkkaan. Koetko valmistuneesi epävarmaan ammattiin? En. Toistaiseksi minulla on ollut aika turvallinen olo: en ole yhden työnantajan varassa. Suomessa on se hyvä puoli, että apurahajärjestelmät ovat kiitettävän hyviä. Mutta jos varma kuukausitulo on ihannetila, niin pianistilla ei ole sellaisia soittajan virkoja. Suomessahan sellaisia on oikeastaan vain se yksi, joka on Jouko 4 Muusikko 10/2010
Olen musiikin maisteri. Se on uimamaisteriin verrattava juttu, kuten kaikki muusikot tietävät. Muusikko 10/2010 5
Ida Nisonen Varmasti lukeudun siihen porukkaan, joka on hyötynyt siitä, että on osallistunut musiikkikilpailuihin. Laivuorella jos korrepetiittorihommia ei lasketa. Minulle vakituinen kuukausitulo ei välttämättä ole ihannetila. Sehän edellyttäisi sitä että tekisi samassa paikassa suunnilleen koko ajan samaa hommaa. Toisaalta ei se välttämättä huonokaan ratkaisu ole, jos työpaikka olisi mielekäs. Monet ovat aika hukassa sen jälkeen kun ovat Sibelius-Akatemista valmistuneet. Joillekin on ihan mahdotonta lähteä systemaattisesti markkinoimaan ja tarjoamaan itseään. Toki vika on ennen muuta koulutettavien ja työtehtävien määrien epäbalanssissa. On sääli että hienoa kapasiteettia päätyy lähes yksinomaan musiikkiopistokentälle mitenkään väheksymättä sen merkitystä. Millainen on tyypillinen työvuotesi? Jokainen kuukausi ja vuosi on erilainen. Työ menee niin kausiluonteisesti kuin vain voi. Se on toisaalta hirveän kiva asia. Mutta onhan se sitä, että välillä työt kasaantuvat ja välillä tulee tyhjempiä kausia. Se on myös hieno asia, koska ylimääräisen ajan voi käyttää siihen, että soittaa juuri sitä mitä sillä hetkellä haluaa soittaa ja sitä ohjelmistoa voi kenties käyttää myöhemmin hyväksi. Ovatko työsi enimmäkseen Suomessa vai ulkomailla? Suomessa. Olen silloin tällöin käynyt soittamassa resitaaleja tai kamarimusiikkia ulkomailla, mutta yleensä se on ollut Suomi-instituutti tai muu Suomi-sidonnainen instanssi, joka on ainakin osittain vastannut konsertin järjestelyistä. Viime ja tänä vuonna olen saanut auki myös sellaisia kansainvälisiä kontakteja, jotka ovat aitoja, ilman Suomi-kytköstä. Työni ovat etupäässä kamarimusiikkia ja muutamia vuosittaisia solistiesiintymisiä. Resitaaleja pitäisi itse järjestää, resitaalikulttuuri on Suomessa aika heikko. Oletko koskaan hakenut esimerkiksi ESEK-apurahoja tukeaksesi omaa konserttitoimintaasi? Taidan olla peräti kerran hakenut jälkikäteen ESEK-tukea konsertista, joka meni noin 50 euroa tappiolle. Se oli siis enemmän periaatteen vuoksi. On hienoa, että sellainen mahdollisuus on; sitä pitäisi ehdottomasti käyttää. Luulen että tulevaisuudessa tulen hakemaan apurahaa ulkomailla tapahtuvaan toimintaan. Toistaiseksi ulkomaan keikoillekaan ei ole tarvinnut lähteä omalla kustannuksella. En toisaalta myöskään ole lähtenyt viemään ulkomaille omia projekteja, se on asia joka pitäisi muuttaa. Aika menee niin helposti siihen, että tekee ne keikat mitä tarjotaan eikä edistä omia projektejaan. Se on se perusdilemma, kuten monesti Muusikko-lehdestäkin saa lukea, että muusikot eivät osaa markkinoida itseään. Eihän se kivaa hommaa ole, enkä minäkään usko että osaan sitä kovin hyvin. Mutta jonkun verran sitä kannattaisi tehdä. Puhelin on kuitenkin soinut, sikäli voin pitää itseäni onnekkaana. Freelancerina joudut järjestämään itse harjoitustilasi. Oletko joutunut kärsimään muusikon työtä ymmärtämättömistä naapureista? Vaikka seinän takaa ei ole tullut valituksia, on se itselle henkisesti vähän hankalaa tietää että joku saattaa häiriintyä. Minulla on silent-flyygeli, jolla on tullut soitettua liiankin paljon; eihän se paljon eroa siitä, että ostaisi jonkin satunnaisen sähköpianon. Sillä voi tehdä lähinnä mekaanista harjoittelua, ei siitä mihinkään muuhun kauheasti ole. Mutta toki se on kerrostalossa ihan kätevä. Olen jo pitkään etsinyt sopivaa työhuonetta, mikä on osoittautunut äärimmäisen hankalaksi. Asuintaloon ei usein haluta edes kivijalkaan pianistia, ja teollisuuskiinteistöissä tarjolla olevat tilat ovat jättimäisiä. Agentuuri aina mukana Millaisia töitä olet jo ehtinyt tehdä tämän vuoden aikana? Yksi osa-alue työssäni on tehdä radionauhoja, niitä tulee kolme neljä vuodessa. Myös Avantin kanssa tulee aina tehtyä jonkun verran juttuja. Tänä vuonna minulla on lisäksi Janne Nisosen kanssa kamarimusiikkiyhteistyö, josta tammikuussa oli ensimmäinen konsertti Kaustisella. Helmikuussa 6 Muusikko 10/2010
sain tehdä Porissa Klamin toista konserttoa Jorma Panulan kanssa, se oli hieno kokemus. Sitten maaliskuussa oli Oulussa Jouni Kestin toisen pianokonserton kantaesitys, sekin oli hauskaa. Kevään mittaan oli myös Tampere Biennalea ja osallistuminen Otto Donnerin hienosti järjestämään pianomaratoniin Tammisaaressa. Ja sitten oli suma tässä loppukesästä. Siinä oli Arto Koskisen Fuga Indiana -teos Somerolla ja Timo Hietalan trion kantaesitys Tuusulanjärven kamarimusiikissa. Sitten kävin Klangforum Wien -ensemblen kanssa Salzburgin festivaalilla, minkä jälkeen tulin soittamaan Vantaan musiikkijuhlille periodisoittimilla romanttista musiikkia Antti Tikkasen ja Markus Hohdin kanssa. Sen jälkeen palasin Wieniin ja kävimme Klangforumin kanssa Unkarissa, minkä jälkeen oli Helsingin Juhlaviikkojen kotikonserttisarja. On hirveän kivaa että saa tehdä monenlaisia juttuja! Miten yhteistyösi Klangforum Wien -ensemblen kanssa sai alkunsa? Vuosi sitten keväällä Brysselissä toimiva nykymusiikkiorkesteri Ictus joutui hyvin lyhyellä varoitusajalla etsimään paikkaajaa Ligetin pianokonserton solistiksi. He lähettivät kaikille tuntemilleen uuden musiikin tahoille sähköpostiviestin jossa etsivät solistia kolmen neljän päivän varoitusajalla. Johan Tallgren (Musica nova Helsinki -tapahtuman taiteellinen johtaja) ystävällisesti suositteli minua, koska oli puoli vuotta aikaisemmin kuullut minun soittavan konserton RSO:n kanssa. Sitten kävi niin, että sain keikan ja soitin konserton Ictuksen kanssa Antwerpenissä ja Lillen oopperassa. Konserttien jälkeen Ictuksen johtaja lähetti ystävällisesti sähköpostiviestin kaikille niille tahoille, joille oli lähettänyt solistikyselyn, ja suositteli minua. Tämän ansiosta pääsin keikkailemaan Klangforum Wieniin, jonka toinen pianisti jätti yhtyeen solistiuran takia. Klangforum on niitä harvoja uuden musiikin yhtyeitä, joka toimii joka viikko ja on muusikoille päätyö. Heillä on tosi hyvä henki ja loistavia kapellimestareita. On ollut erittäin hauskaa ja opettavaista saada työskennellä yhtyeen kanssa. Kerro lisää tekemistäsi radionauhoista. Yleisradiolla on erityisintressi taltioida suomalaista uutta musiikkia, mutta olen tehnyt radionauhoja myös muusta musiikista. Nauhat tehdään M2-studiolla. Viime aikoina niiden tekemistä on haluttu ajaa entistäkin ahtaampaan rakoon ja säästää sieltä rahaa, mikä on tietysti huono kehityssuunta. Yle maksaa aina oikeat tariffit radionauhojen tekemisestä, mutta konserttitaltioinneista Ylen ja konserttijärjestäjän sopima korvaussumma voi jo lähtökohtaisesti olla alakanttiin. Koska jotkut festivaalit haluavat pidättää jopa koko summan itsellään, oikeat tariffit toteutuvat harvoin. Se on totta, tuo festivaalikysymys tulee usein eteen. Monet muusikot eivät kuitenkaan halua nostaa kissaa pöydälle, koska ajattelevat, että on kuitenkin hyvä että konsertteja radioidaan. Toisaalta esimerkiksi äänimiehille maksetaan aina palkka. Sehän on juuri näin. On hyvä että konsertteja radioidaan, ja nyt Ylellä on tiukat ajat. Mutta sehän on suorastaan peruslähtökohta, että kaikille jotka tekevät oikeita töitä, maksetaan ilman muuta palkka, vaikka ne pelaisivat pasianssia tietokoneella. Mutta taiteilijat tekevät työtä rakkaudesta musiikkiin Hoidat itse kaikki sopimusasiasi. Olisiko ollut tarjokkaita agenteiksi? Ei. Luulen että tilanne on hyvin erityyppinen siihen nähden, mitä konserttiagentuuritoiminta on joskus ollut. Ja esimerkiksi laulajilla ja kapellimestareilla tarjonnan määrä on ehkä erilainen verrattuna siihen mitä se on pianisteilla. Omassa järjestelyssäni hyvä puoli on ilman muuta se, että vastaan Jos varma kuukausitulo on ihannetila, niin pianistilla ei ole sellaisia soittajan virkoja. asioista itse. Matkajärjestelytkin järjestäjät ovat tähän mennessä pääsääntöisesti ottaneet vastuulleen. Agentuurista saatava hyöty lienee ennen muuta markkinointiapu, mutta taiteilija joutuu joka tapauksessa sijoittamaan asiat kalenteriinsa ja huolehtimaan tietyistä asioista. Huonossa tapauksessa agentuuri on vain rikkinäinen puhelin tai ylimääräinen kitka taiteilijan ja konserttijärjestäjän välissä. Onko sinulla sopimuksia varten joku tietty malli? Ei, ne menevät tapauskohtaisesti. Useilla tahoilla on tietty oma sopimuskäytäntö. Kun asioista sovitaan ensimmäisen kerran, käytetään virallisia papereita. Seuraavalla kerralla riittääkin jo pelkkä sähköposti. Aika vähän tulee väärinkäsityksiä verrattuna siihen, kuinka vapaatkin ne käytännöt toisinaan ovat. Henkilökohtaisesti kallistun sille kannalle, että vaikka sopimus on usein täysin turha, siinä voi olla sellaista konserttiin liittyvää käytännön asiaa, joka muutoin unohtuu ottaa puheeksi. Että siinä mielessä sopimuspaperi on hyvä. Muusikko 10/2010 7
Miten määrittelet esiintymispalkkasi? Se menee aika pitkälti sen mukaan mitä tarjotaan. Toki on tullut tehtyä keikkoja enemmän musiikillisista syistä kuin siksi että se olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Se on kaksipiippuista. Se että nimi on säännöllisesti esillä, on loppupeleissä kannattavaa, vaikka kaikista keikoista ei saisikaan kunnon korvausta. Toisaalta jos myy itsensä liian halvalla liian usein, sekään ei ole välttämättä hyvä asia. Lähtökohtaisesti ei tietenkään ole kauhean miellyttävää puhua rahasta. Mutta täytyy pitää itsestään, oikeuksistaan ja elinmahdollisuuksistaan huolta. Jopa oman alamme oppilaitosten järjestämissä konserteissa tämä asia jää usein retuperälle. Kulttuuripolitiikkaa Olet kantaesittänyt paljon teoksia. Miten aloitat uuden teoksen opettelemisen? Jos ottaa esimerkiksi tähän mennessä kantaesittämäni kuusi pianokonserttoa, vain yhden säveltäjä on ollut itse pianisti. Se tarkoittaa sitä, että olen saanut aika paljon vaikuttaa siihen, millainen pianosatsi lopulta on. Se kuitenkin edellyttää, että pystyn katsomaan partituuria ja arvioimaan, mikä kuuluu, mikä ei kuulu ja mitkä ovat harmoniat. Vaikka lopulta käytänkin enemmän aikaa pianostemman parissa, on partituurin lukeminen siis jo heti alussa oleellista. On tärkeää pystyä tarkistamaan asioita sekä oppia hahmottamaan teoksen kokonaisuus ja se mitä orkesterissa tapahtuu. Ettei ole pelkästään sen varassa, että joku lyö puikolla kaavaa. Kuinka paljon ennen kantaesitystä nuottimateriaali on käytettävissäsi? Ihannetapaus on se, että kappaleen voi käydä alusta loppuun läpi ja jollain tavalla hallita sitä, ja tämän jälkeen on vielä 1 2 kuukautta aikaa kypsyttää teosta. Mutta ainahan se ei ole mahdollista. Välillä pitää tehdä hyvinkin nopeasti. Puhutaanpa lisää musiikista. Oletko klasari? Ööö Olen pianisti! Mutta totta kai klassisen musiikin edustaja ilman muuta, sanan laajimmassa merkityksessä. Toisaalta ei liene musiikinlajia, jota en olisi jossakin vaiheessa muusikontaivaltani raapaissut. Kuka on lempisäveltäjäsi? Ei sellaista ole. Mahdollisuus ihastua aina eri säveltäjiin eri aikoina on hieno juttu. Mutta jos tekee esimerkiksi tietyllä jaksolla paljon uutta musiikkia, voi saada hirveästi nautintoa siitä, että soittaa Schubertia kotona omaksi huvikseen. Ja päinvastoin. Tekijänoikeuskorvaukset pitäisi kääntää toisin päin. Korvaukset pitäisi periä Mozartin soittamisesta, ja uutta musiikkia saisi esittää ilmaiseksi. 8 Muusikko 10/2010
Miten näet perinteisen klassisen musiikin ja uuden musiikin välisen eron? Musiikkitermit ovat aina hankalia. Kun isoon ääneen puhutaan klassisen musiikin tilasta ja tulevaisuudesta, mitä silloin oikeastaan tarkoitetaan? Tarkoitetaanko etupäässä perus-klassisromanttista ohjelmistoa ja suuria säveltäjiä, vai tarkoitetaanko laajemmin myös uutta ja vanhaa musiikkia, jotka ovat itse asiassa marginaalikulttuurin muotoja? Koen huomionarvoiseksi sen, että klassisen musiikin valtakulttuuri ei hirveästi eroa populaarimusiikin valtakulttuurista, jos ajattelee klassisen musiikin radiokanavia, festivaaleja tai konserttibisnestä. Itse asiassa Mozarthan oli oman aikansa poppari; viihdemusiikkia. Silti siihen suhtaudutaan nykyään kuin se olisi suurta taidemusiikkia. Toki osa hänen tuotannostaan kiistatta edustaa sitäkin. Itse asiassa tekijänoikeuslakikin suosii vanhemman klassisen musiikin soittamista, koska sitä voi esittää ilman Teosto-korvauksia Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että tekijänoikeuskorvaukset pitäisi kääntää toisin päin. Korvaukset pitäisi periä Mozartin ja kaiken tämän soittamisesta ja uutta musiikkia saisi esittää ilmaiseksi. Mutta perityt korvaukset pitäisi sitten tilittää uuden musiikin tekijöille soittokertojen suhteessa. Ei ole ongelmatonta, että uuden musiikin soittamisesta pitää maksaa korvauksia, mutta sitten saa soittaa ilmaiseksi kaikkea sitä mitä koko ajan muutenkin soitetaan. Se ei ole hyvä asia musiikkikulttuurin kannalta. Sinfoniaorkesterin budjeteissa tekijänoikeuskorvaukset eivät ole iso menoerä, mutta jos joku organisoi itse konsertin, ne voivat olla yksi niistä monista pienistä lisätappioeristä. Yleisradio on pitkään ollut tässä suhteessa ongelmallinen Gramexkorvausten osalta. Siellä suositaan amerikkalaista ja venäläistä esittäjistöä, koska se on taiteilijoiden osalta ilmaista. YLE on kuitenkin valtakunnan ykkösradio, joten kyllä siellä täytyisi kuulua pikkuisen laajemmin se, miten klassista musiikkia soitetaan. Spektri on aika laaja, eikä se saisi rajoittua vain amerikkalaisiin tai neuvostoliittolaisiin levytyksiin ja taiteilijoihin. Muusikon flow Onko musiikki pelastanut sinut urheilulta? Kyllähän liikunta alkaa olla vähän pakko tässä iässä. Jo 20-vuotiaana kroppa alkaa kiistattomasti vain ja ainoastaan vanheta. Uusiutumisen tahti on ratkaisevasti pienempi. Olen aika hyvin pärjännyt ilman minkäänlaista liikuntaa nuoruusvuosina, mutta enää en pärjää. Sulkapallo on yksi juttu, mutta siitäkin on ollut ikävän pitkä tauko tässä kesän aikana. Ja lenkkeily. Venyttelyä ja muuta jumppaa pitäisi tehdä koko ajan paljon enemmän. Olen myös jo vuosia käynyt hierojalla. Joudutko pianistina varomaan käsiäsi jotenkin erityisesti? Ehkä enemmän nuorena. Kauhulla suhtauduin lentopallo- ja koripallotunteihin ja kauhulla muistelen niitä. Siitä ei enää yläastevaiheessa tullut minun kohdallani oikein mitään. En esimerkiksi pyöräile; pelkään, etteivät ranteet kestäisi tärinää eikä Helsinki sitä paitsi tunnetusti ole mikään pyöräilijän paratiisi muutenkaan. Mutta Jokke Laivuorihan on pyöräillyt monet vuodet ilman mitään ongelmaa. Jokke nyt onkin sellainen toisen ääripään mies, verrattuna niihin pianisteihin jotka kulkevat aina lapasissa ja muuta sellaista. Mikä on sinulle rakkainta tekemistä musiikin ulkopuolella? Taide ja kulttuuri laajemminkin. Toisaalta arkielämäkin on välillä hirveän nautittavaa. Toisinaan vapaus se ettei ole koko aikaa kahdeksasta neljään kiinni - mahdollistaa tiettyjä asioita. Toki aina välillä tuntee olevansa jossain määrin ulkopuolella yhteiskunnasta ja nykypäivän oravanpyörästä niin hyvässä kuin vähän pahassakin. Siinä helpottaa esimerkiksi jäsenyys liitossa. Millainen on unelmakeikkasi? Sellainen joka menee hienosti! Riippumatta siitä onko kymmenen vai tuhat kuulijaa ja onko nolla vai seitsemänkymmentä kanssasoittajaa tärkeintä on, jääkö itselle sellainen fiilis, että tämä meni tosi hienosti ja oli tosi kivaa. Tämä itsekeskeisyydeltä haiskahtava ajattelu juontaa juurensa uskoon, että mahdollisuudet välittää jotakin musiikin kautta ovat ratkaisevasti paremmat silloin, kun esittäjä nauttii tai hurmioituu tekemisistään. Pianistin hommassa tietenkin soitin on joka kerta oma lukunsa, ja usein teettää tavallaan ekstratyötä kaivaa esiin haluamansa asiat. Joskus kuitenkin soitinkin tuntuu niin hyvältä, että se suorastaan inspiroi ja antaa mahdollisuuden tehdä sellaisia asioita, joita ei ole ajatellutkaan voivansa tehdä. Tunne tulee jo konsertin aikana, se on sellainen flow; pystyy elämään hetkessä. Konsertteja, joihin voi olla kohtuullisen tyytyväinen, tulee vuositasolla useita, mutta konsertteja jotka kokee erityisen onnistuneiksi eikä heti itse löydä suurempaa moitteen sijaa, suunnilleen kerran tai kaksi vuodessa. Tämähän ei välttämättä aina kuitenkaan täysin suoraan korreloi sen kanssa, miten yleisö asian kokee. Muusikko 10/2010 9