VANHEMPIEN KOKEMUKSIA LAPASET PERHEVERKOSTO -HANKKEEN PERHEVALMENNUKSEN SYNNYTYKSENJÄLKEISISTÄ KERROISTA

VANHEMPIEN KOKEMUKSIA LAPASET PERHEVERKOSTO -HANKKEEN PERHEVALMENNUKSEN SYNNYTYKSENJÄLKEISISTÄ KERROISTA Jenni Kortelainen - Veronica Meinander Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Hoitotyönkoulutusohjelma Sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma Terveydenhoitaja (AMK) Sosionomi (AMK) diakoni

TIIVISTELMÄ Kortelainen, Jenni & Meinander, Veronica. Vanhempien kokemuksia LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennuksen synnytyksenjälkeisistä kerroista. Helsinki, kevät 2008, 78s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki, Terveydenhoitoalan koulutusohjelma, terveydenhoitaja (AMK), Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) + diakonin virkakelpoisuus. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä LAPASET Perheverkosto hankkeen kanssa. Hanke on osa Sosiaalialan kehittämishankkeeseen sisältyvää PERHE-hanketta, joka kytkeytyy vuosina 2005 2007 toteutettuun terveydenhuollon kehittämishankkeeseen. Opinnäytetyön tavoitteena on kuvata vanhempien kokemuksia uudistetun perhevalmennuksen synnytyksenjälkeisistä kerroista. Työn tarkoituksena on saada tietoa vanhempien kokemuksista, jotta LAPASET- perheverkostohanke voi kehittää perhevalmennusta vanhempien kokemusten mukaan. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen tutkimus. Aineisto kerättiin kyselylomakkeiden ja ryhmähaastattelun avulla. Haastatteluun osallistui neljä ja kyselylomakkeeseen 14 vastaajaa, kaksi vastaajaa osallistui molempiin. Vastaajia oli yhteensä 16 henkilöä. Kyselylomakkeessa käytettiin avoimia kysymyksiä, haastattelun muoto oli teemahaastattelu. Aineisto kerättiin kesän ja syksyn 2007 aikana. Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä syksyn ja talven 2007 aikana. Perhevalmennus on koettu sisällöiltään hyväksi ja tärkeäksi. Muiden perheiden tapaaminen oli monille tärkeää ja toisilta saatiin käytännön vinkkejä. Vanhemmat kokivat perhevalmennuksen vertaistuen merkitykselliseksi, ja se nostettiin yhdeksi tärkeimmistä vanhemmuuden voimavaroista. Vanhemmat kokivat saaneensa lisää luottamusta omaan vanhemmuuteensa sekä jaksavansa paremmin arjessa. Osa vanhemmista koki, ettei perhevalmennus hyödyttänyt heitä, koska saatu tieto oli heidän mielestään pysynyt liikaa perusasioissa. Suurin osa vanhemmista koki seurakunnan osallistumisen perhevalmennukseen negatiivisena asiana. Vanhemmat, jotka olivat myönteisiä seurakunnan osallistumiseen, toivoivat, ettei uskonto nousisi päärooliin. Vanhemmat kuitenkin ehdottivat seurakunnan osallistuvan kertomalla lähinnä ristiäisistä ja seurakunnan perheille suunnatuista toiminnoista. LAPASET Perheverkosto hankkeen perhevalmennus on monin puolin onnistunut. Jatkossa tulisi kiinnittää huomiota isiin, sillä monet kokivat perhevalmennuksen olleen äitejä varten. Vanhempien toiveet käsiteltävistä aiheista tulisi ottaa jatkossakin huomioon, ja aiheiden syvällisempään käsittelyyn voisi panostaa enemmän, kuitenkaan unohtamatta ryhmän keskinäistä keskustelua. Perhevalmennusryhmiä tulee toteuttaa huomioiden kunkin ryhmän yksilölliset toiveet ja mielenkiinnon kohteet. Osalle ryhmistä tutustuminen ja ryhmäytyminen on haasteellisempaa. Ohjaajan tehtävä on kiinnittää huomiota ryhmän ohjaukseen ja ryhmän aktivoimiseen, jotta keskustelua syntyisi ja vertaisuus vahvistuisi ryhmän sisällä. Vanhemmat antoivat kiitosta siitä, että myös ohjaajat jakoivat omia kokemuksiaan vanhemmuudesta ryhmäläisten kanssa. Asiasanat: kvalitatiivinen tutkimus, perhevalmennus, vanhemmuus ja vertaistuki

ABSTRACT Jenni Kortelainen and Veronica Meinander. Experiences of parents in post-natal family training. 78p., 3 appendices. Language: Finnish. Helsinki. Spring 2008. Diaconia University of Applied Sciences, Degree program in Nursing, Degree: Public health nurse; Degree program in Social services, Option in Diaconal Social Work. Degree: Bachelor of social services. This thesis was made in co-operation with a family network project called LAPASET. It was part of FAMILY project conducted by social service in 2005-2007 and connected with the development project conducted by health service. The aim of the study was to reflect the experiences of parents who took part in the renewed post-natal family training. This thesis also aimed to collect information on the experiences of parents, to be used for upgrading the family training in LAPASET family network project. This thesis was a qualitative research. The material was collected by questionnaires and group interviews. Four people out of the 16 respondees took part in a theme interview, 14 answered questionnaires with open questions and two participated in both. The material was collected in 2007 and analyzed in 2007-2008. The participants were satisfied with the family training and considered it important. Meeting other families and receiving practical advice from others was important to many of the participants. Parents considered the peer support that the family training provided to be important. This kind of support was named as one of the most important resources of parenthood. Parents felt they gained more confidence in their parenthood skills and got more strength to go through their everyday life. Some parents did not consider family training useful, because it focused too much on basic issues. Most parents considered the involvement of the church as a negative factor. Others expressed it as their opinion that the training would not have any specifically religious contents and that the church workers would mostly focus on helping the families with the christening and other activities taking place in the parish. The LAPASET family network project was a success in many ways. The result suggested that in future more attention could be paid to fathers as many participants felt that the family training focused more on mothers. It was important that parents wishes and topics of discussion were and in future would be taken into consideration. Nevertheless, group discussions should not be overlooked. Family training groups should be formed according to individual hopes and the interests of each group. Getting to know one another and forming groups was more challenging to some groups than to others. It is the instructor s duty to guide and motivate the group in order to raise conversation and strengthen the peer support within the group. The parents regarded it as a benefit that the instructors shared their own parenting experiences with the group members. Keywords: qualitative research, family training, parenting, peer support

SISÄLLYS 1 OPINNÄYTETYÖN LÄHTÖKOHDAT...12 2 LAPASET PERHEVERKOSTO -HANKKEEN KUVAUS...7 2.1 LAPASET Perheverkosto -hankkeen tavoitteet ja toimintamuodot...7 2.2 Moniammatillisuus LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennuksessa8 3 PERHE OHJATUSSA VERTAISTUKIRYHMÄSSÄ...10 3.1 Perhe...10 3.2 Vanhemmuus...11 3.3 Vertaisuutta ryhmässä...14 4 PERHEVALMENNUS MUUTOKSESSA...16 4.1 Perhevalmennus osana neuvolatyötä...16 4.2 Valtakunnallisia ohjeistuksia perhevalmennukselle...17 4.3 Vanhempien toiveita perhevalmennuksesta...19 4.4 Perhevalmennuksen toteutus LAPASET Perheverkosto -hankkeessa...21 5 SEURAKUNTA JA PERHEVALMENNUS...23 5.1 Seurakunnan perhe- ja lapsityö...23 5.2 Seurakunta perhevalmennuksessa...25 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...27 6.1 Opinnäytetyön tarkoitus ja tutkimuskysymykset...27 6.2 Kvalitatiivinen tutkimus...28 6.3 Aineistonkeruu...29 6.3.1 Kyselylomaketutkimus aineistonkeruu menetelmänä...29 6.3.2 Kyselylomakkeen hyödyt ja haitat...31 6.3.3 Ryhmähaastattelu teemahaastattelumenetelmällä...32 6.3.4 Haastattelun hyödyt ja haitat...34 6.4 Aineiston analysointi sisällönanalyysillä...35 7 TUTKIMUSTULOKSET...37 7.1 Vanhempien odotukset ja kokemukset...37 7.1.1 Perhevalmennukseen osallistumisen syyt...37 7.1.2 Perhevalmennuksen sisällöt...38

7.2 Ohjatun vertaisryhmän merkitys vanhemmille...39 7.2.1 Tutustuminen...40 7.2.2 Vertaistuki...41 7.2.3 Perhevalmennusryhmästä saadut vanhemmuuden voimavarat...42 7.2.4 Ohjaajan rooli ja merkityksellisyys vertaisryhmässä...43 7.2.5 Ryhmän merkitys...44 7.3 Seurakunta perhevalmennuksessa...44 7.3.1 Vanhempien mielipiteitä seurakunnan osallistumisesta perhevalmennukseen...45 7.3.2 Vanhempien ehdotuksia seurakunnan toiminnasta...45 7.4 Kehittämisideat...46 7.4.1 Kehitysehdotukset perhevalmennukselle...46 7.4.2 Vanhempien muita huomioita...48 8 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISIDEAT...49 8.1 Tulosten pohdintaa...49 8.2 Opinnäytetyöprosessin pohdintaa...53 9 OPINNÄYTETYÖMME LUOTETTAVUUS JA EETTISYYS...54 9.1 Aiheen muokkautuminen ja rajautuminen...55 9.2 Luotettavuus aineistonkeruuvaiheessa...55 9.3 Aineistonkeruutilanteiden kuvaus...56 9.4 Aineiston analyysin luotettavuus...57 10 LOPPUSANAT...58 LÄHTEET...60 LIITTEET...65 Liite 1: Saatekirje ja kyselylomake...65 Liite 2: Haastattelun saatekirje ja haastattelurunko...72 Liite 3: Esimerkki analyysin etenemisestä...74

1 OPINNÄYTETYÖN LÄHTÖKOHDAT Tämän opinnäytetyön aiheena on uudenlainen perhevalmennus Helsingissä. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Diakin ja LAPASET Perheverkosto -hankkeen kanssa ja hankkeen ovat toteuttaneet Helsingin kaupungin sosiaalivirasto sekä terveyskeskus vuosina 2005 2007. Mukana hankkeessa ovat Pukinmäen, Pihlajamäen, Viikin ja Malmin alueiden neuvolat, perhevalmennus ja alueiden leikkipuistot. Aiheen valitsimme sen kiinnostavuuden vuoksi. Aihe tarjoaa molemmille haasteita ja mahdollisuuden ammatilliseen kasvuun. Lisäksi aihe tarjoaa hyvät mahdollisuudet tavoitteidemme saavuttamiseen opinnoissa, sillä molemmat olemme valmistuttuamme kiinnostuneita työskentelystä perheiden parissa. Opinnäytetyömme valmentaa meitä moniammatilliseen yhteistyöhön. Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa eri puolilla Suomea perhetyön kehittämishankkeita, joihin LAPASET Perheverkosto hankekin kuuluu. Työ on ajankohtainen, sillä opinnäytetyötä tehtäessä Helsingissä kokeiltiin uudistettua perhevalmennusmallia. Opinnäytetyössä kuvataan, minkälaisia kokemuksia vanhemmilla on perhevalmennuksesta. Perhevalmennuksen toimintatavoista ja asiakkaiden kokemuksista halutaan ja tarvitaan jatkuvasti tietoa, jotta valmennusta voidaan kehittää enemmän asiakkaiden tarpeita ja toiveita vastaavaksi. Opinnäytetyömme tarkoitus on tutkia Helsingissä uudenlaisen perhevalmennuksen käyneiden vanhempien kokemuksia perhevalmennuksen sisällöistä ja toteutuksesta, saamistaan vanhemmuuden voimavaroista, vertaistuesta sekä saada kehitysehdotuksia perhevalmennukseen. Meitä kiinnostavat vanhempien kokemukset synnytyksenjälkeisistä valmennuskerroista. Malmin seurakunta on yksi hankkeen yhteistyötahoista, siksi tutkimme myös, mitä mieltä vanhemmat olisivat seurakunnan osallistumisesta perhevalmennukseen. Vanhempien kokemusten perusteella yhteistyötä perhevalmennuksen ja seurakunnan välillä voidaan suunnitella ja kehittää.

7 2 LAPASET PERHEVERKOSTO -HANKKEEN KUVAUS 2.1 LAPASET Perheverkosto -hankkeen tavoitteet ja toimintamuodot Yhteiskunta ja perheiden arki ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana. Vanhempien työpaineet, puuttuvat lähiverkostot, köyhyys, liiallinen alkoholinkäyttö ja mielenterveysongelmat aiheuttavat huonovointisuutta monissa lapsiperheissä. Viestintätulva on valtava ja palveluita runsaasti, mutta perheiden on vaikea seuloa tarjonnasta omalle perheelle merkitykselliset asiat. Palvelut ovat hajallaan ja vaikeasti tavoitettavissa. Eri asuinpaikat ja erilaiset toimintatavat asettavat perheet eriarvoiseen asemaan. Nämä syyt ovat saaneet Helsingin kaupungin osallistumaan PERHE-hankkeeseen, jonka osa LAPASET- perheverkostohanke on. (Mäkinen 2007, 498.) Toiminnan tavoitteena on kehittää lapsiperheiden palveluita ja tukea lapsiperheitä jo lapsen odotusajasta lähtien. LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennuksen tavoitteita ovat vanhempien kasvatustehtävän tukeminen, vanhempien tietojen ja taitojen vahvistaminen, vertaistuen löytyminen muista lapsiperheistä ja lapsiperheiden alueellisen yhteisyyden rakentaminen. Hankkeen tarkoitus on myös kehittää pikkulapsiperheiden palveluita ja sähköistä asiointia. (Klen, Mäkinen, Manninen & Lindqvist 2005 2006.) LAPASET Perheverkosto -hanke on aloittanut toimintansa Helsingissä vuonna 2006 (Lindqvist & Klen 2006, 3). Perhevalmennuksen neljällä pilottialueella on käynnissä neljätoista perhevalmennuksen pilottiryhmää. Hanke on suunnattu ensimmäistä lastaan odottaville pareille. Vanhemmat kokoontuvat neljä kertaa ennen synnytystä ja neljä kertaa synnytyksen jälkeen. Valmennus on ryhmämuotoista, voimavaralähtöistä ja vuorovaikutuksellista. Perhevalmennuksen sisältö rakennetaan yhdessä vanhempien kanssa. Käsiteltäviä asioita ovat raskauteen liittyvät muutokset, mielikuvavauva, synnytys, imetys ja vauvan hoito. Muita teemoja perhevalmennuksessa voivat esimerkiksi olla lapsiperheen arki, lapsiperheen tuki- ja palveluverkostot, vanhemmuus, lapsivuodeaika ja parisuhde. (LAPASET Perheverkosto -hanke 2005 2007, Monitoimijaisesta perhevalmennuksesta Perheverkostoksi.)

8 Perhevalmennusta tehdään yhdessä eri toimijoiden kanssa. LAPASET Perheverkosto - hankkeen yhteistyötahoja ovat Stakes, Opetushallitus, Kuntaliitto, Väestöliitto, Suomen vanhempainliitto, Lastensuojelun keskusliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Suomen evankelisluterilainen kirkkohallitus. Rahoitus hankkeeseen saadaan sosiaali- ja terveysministeriöltä. (LAPASET Perheverkosto -hanke 2005 2007; Helsingin kaupunki 2005 2007.) 2.2 Moniammatillisuus LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennuksessa Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden (2004:14, 119) mukaan vanhemmille järjestettävä vertaisryhmätoiminta suositellaan järjestettäväksi laaja-alaisena verkostotyönä, jolloin saadaan hyödynnettyä asiantuntemusta kunnassa. Yhteistyö vähentää päällekkäisyyksiä ja mahdollistaa monipuolisen toiminnan. Valmennuksessa voidaan käyttää eri alan ammattilaisia, kuten KELAN edustajaa tai aihepiiriä hyvin tuntevaa sosiaalityöntekijää. Perheneuvoloissa tai seurakunnalla työskentelee ammattilaisia, joilla on asiantuntemusta esimerkiksi parisuhdeongelmien hoitoon. Jos vanhemmat pääsevät valmennuksessa tapaamaan perhe- ja mielenterveystyön, parisuhde-, päihde- tai väkivaltaongelmien hoidon ammattilaisia, näiden puoleen on helpompi tarvittaessa kääntyä. Isoherrasen (2005, 13 14) mukaan moniammatillisen yhteistyön käsite alkoi esiintyä 1980-luvun loppupuolella, ja 1990-luvun alussa se vakiintui Suomessa. Moniammatillisuus- käsitettä käytetään laajasti sekä arkikielessä että ammatillisessa puheessa. Käsitteellä ei ole tarkkaa sisältöä, ja sitä käytetään monissa merkityksissä. Yleisimmin moniammatillisuudella tarkoitetaan eri ammattiryhmiin kuuluvien asiantuntijoiden yhteistyötä ja moniammatillista tiimityötä. Lähtökohtana on ajatus, että tiedon ja osaamisen kautta on mahdollisuus luoda jotain sellaista, johon yksi ihminen ei yksin kykene. (Karila & Nummenmaa 2001, 3.) Isoherrasen (2005, 13) mukaan meillä on tapana hahmottaa maailmaa oman kokemuksemme kautta, ja näemme helposti ainoastaan omat tavoitteemme ja ratkaisumallimme. Tämä luo haasteita, mutta toimii myös perustana moniammatilliselle yhteistyölle. Moniammatillisuus on yhteistyötä, jota käytetään hyvin erilaisissa tilanteissa. Sen kautta haetaan uusia näkökulmia keskusteluista, se tuo työhön mukaan useita eri ammattilaisia ja heidän näkemyksiään.

9 LAPASET Perheverkosto -hankkeessa moniammatillinen yhteistyö näkyy monien eri ammattiryhmien työpanostuksena. Mukana eri valmennuskerroilla on työpareina seuraavia ammattihenkilöitä: terveydenhoitaja, kätilö, perhekeskuksen työntekijä, kuten esimerkiksi sosiaaliohjaaja, sosiaalityöntekijä tai leikkipuistonohjaaja. Synnytystä edeltävistä kolmesta perhevalmennuskerrasta vastaavat terveydenhoitajat. Neljäs valmennuskäynti on perhekiertokäynti synnytyssairaalassa, minkä vetämisestä vastaa sairaalan kätilö. (Monitoimijaisesta perhevalmennuksesta Perheverkostoksi.) Synnytyksenjälkeisillä kerroilla eli J-kerroilla kokoonnutaan vertaisryhmänä alueen asukas- tai leikkipuistossa. Ensimmäisestä synnytyksenjälkeisestä kerrasta vastaavat terveydenhoitaja ja perhekeskuksen työntekijä, esimerkiksi sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja tai leikkipuiston ohjaaja. Tämän jälkeen ryhmiä ohjaavat perhekeskuksen työntekijäpari tai perhekeskustyöntekijä yhdessä muun toimijan kanssa esimerkiksi seurakunnasta tai Mannerheimin lastensuojeluliitosta. Ryhmiä ohjataan parityönä, jotta voidaan parhaiten hyödyntää vanhempien vertaisuutta ja jotta vanhemmilla olisi mahdollisuus keskustella keskenään sekä isä- että äitiryhmissä. Tavoitteena on, että ohjattujen kertojen jälkeen vertaisryhmän jäsenet tapaisivat toisiaan itsenäisesti jatkossakin esimerkiksi alueen leikkipuiston tiloissa. Vertaisryhmätoimintaan panostamalla pyritään vahvistamaan vanhempien sosiaalisia verkostoja ja vanhemmuutta. (Lindqvist & Klen 2006, 10; Monitoimijaisesta perhevalmennuksesta Perheverkostoksi.) Moniammatillisessa työryhmässä työntekijöillä on mahdollisuus oppia toisiltaan. Yksilöllinen ja yhteisöllinen osaaminen vuorottelevat ja kehittävät toinen toisiaan. Tämä mahdollistuu, kun työntekijät onnistuvat ylittämään tiettyjä asenteellisia rajoja ja he ovat tietyssä määrin valmiita luopumaan erityisosaamisensa rajojen vartioinnista. Työryhmän jäsenillä tulee olla vahva oma erityisosaaminen omalta alaltaan, jotta heillä olisi selkeä anti työryhmälle, mutta toisaalta oma erityisosaaminen on osattava jättää takaalalle ja keskityttävä kehittämään ryhmän yhteistä osaamista. Tämä kaksitahoisuus on yksi haasteellisimmista asioista moniammatillisessa yhteistyössä. (Karila & Nummenmaa 2001, 150 151.)

10 3 PERHE OHJATUSSA VERTAISTUKIRYHMÄSSÄ 3.1 Perhe Kristillisen ihmiskäsityksen ja Raamatun mukaan perhe rakentuu normaalisti miehen ja naisen väliselle rakkaudelle (Jokinen 2000, 8). Perheen määritteleminen on vaikeaa, erityisesti nykypäivänä. Perheen määrittely onkin sidoksissa kulttuuriin ja yhteiskunnalliseen muutokseen (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999, 15). Perhe muodostuu niistä henkilöistä, jotka asuvat yhdessä avo- tai avioparina tai suhteensa rekisteröineistä henkilöistä sekä heidän yhteisistä lapsistaan tai toisen puolison lapsista. Perhe voi muodostua myös ilman lapsia, jos henkilöt ovat avo- tai aviopari tai ovat rekisteröineet suhteensa (Tilastokeskus 2006). Moninaiseen perhemuotoon kuuluvat myös uusperheet. Uusperheistä puhuttaessa on olennaista jommankumman osapuolen aikaisemmin hajonnut parisuhde. Uusperheinä pidetään tavallisesti lapsiperheitä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat aikaisemmin eronneet ja myöhemmin aloittaneet uuden suhteen. Uusperheessä lapsien määrä voi olla hyvinkin suuri. (Jaakkola & Säntti 2000, 3.) Juolasmaan (1997, 307) mukaan yhteiskunta edellyttää, että perhe tarjoaa riittävän hyvän kasvupohjan lapselle ja hänen kehitykselleen. Eskon (1997, 222.) mukaan perheen merkitys on lapselle ja nuorelle erittäin suuri heidän tulevaisuuden kannalta. Erityisesti myös miehet pitävät perhettä elämänsä tärkeimpänä arvona. Perheen elämänkaarta voidaan tarkastella elämänvaiheittain. Perheen elämänkaari voidaan jakaa viiteen tai jopa kahdeksaan eri vaiheeseen. Vaiheita voidaan määrittää avaintapahtumien kautta kuten rakastuminen, parisuhteen muodostuminen, lasten syntyminen tai liittyminen perheeseen, alle kouluikäisten lasten perhe, lapset koulu- ja murrosiässä, lasten kotoa pois muutto, aviopuolisoiden eläkkeelle siirtyminen ja vanhuusikä. (Ahonen, 2000.) Länsimaisessa kulttuurissa perheen perustaminen alkaa kahden ihmisen välisestä rakastumisesta. Perheen elämänkaaren alkuvaiheessa onkin kysymys rakkaudesta, kiintymyksestä, luottamuksesta ja läheisyydestä. Myös yhteinen elämänkatsomus on perheen alkuvaiheessa tärkeää. Ajan kuluessa tunteet tasaantuvat ja perheessä alkaa yhteisen so-

11 siaalisen todellisuuden rakentamisen vaihe. (Ahonen, 2000.) Nämä kaikki asiat vaikuttavat myöhemmin lapsen ja vanhemman väliseen varhaiseen vuorovaikutussuhteeseen. Ahosen, (2000) mukaan kaikissa perhetyypeissä elämän vaiheet vaihtelevat ja muutokset elämäntilanteissa voivat aiheuttaa hämmennystä. Ensimmäinen hämmennyksen aihe saattaa olla perhekaaressa aika, joka edellyttää vanhemmuuteen kasvamista eli perheeseen liittyy syntymän tai adoption kautta ensimmäinen lapsi. Tällöin äiti tavallisimmin järjestelee ja muuttaa omaa elämäntapaansa ja päivärytmiään lapsen tarpeiden mukaan. Isän erilainen tapa reagoida tulevaan lapseen synnyttää hämmennystä. Isän on helpompi jatkaa elämäänsä entisen mallin mukaan kuin äidin. 3.2 Vanhemmuus Vanhempien voimavarat vaikuttavat perheen hyvinvointiin. Perheen sisäisiä voimavaroja voivat olla vanhempien koulutus, tiedot ja taidot sekä hyvät ihmissuhteet. Hyvä itsetunto ja luottamus itseen lapsen kasvattajana auttavat luomaan avointa ja turvallista suhdetta lapseen. Lapsen kannalta on myös tärkeää, että vanhempien parisuhde toimii hyvin. Perheen ulkopuolisista voimavaroista tärkein on läheisten ja tuttavien antama sosiaalinen tuki. Samassa elämäntilanteessa olevat muut lapsiperheet ovat myös tärkeä tuen lähde. Voimavaroja voidaan vahvistaa monin tavoin, kuten hankkimalla lisää tietoa lapsen hoidosta ja kehityksestä, jolloin varmuus arjessa selviytymisestä kasvaa. Myös parisuhteen aktiivinen hoitaminen on tärkeää. Keskeisintä on omien vahvuuksien tunnistaminen ja aktiivinen toiminta elämäntilanteen hyväksi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004:14, 81 82.) LAPASET Perheverkosto -hankkeen sisällöillä pyritään nimenomaan vahvistamaan vanhemmuuden voimavaroja sekä tiedollisen että sosiaalisen tuen kautta. Jo lapsen odotuksen aikana vanhemmuus syntyy tunnetasolla, osittain tiedostamattakin. Äiti saattaa kokea herkistymistä, avuttomuutta tai neuvottomuutta ja loukkaantua ja kiukustua herkästi. Näiden tunteiden avulla äiti voi lapsen syntymän jälleen helpommin samaistua vauvan tunteisiin. Äiti voi myös etsiä äidin roolia omista lapsuuden äitikokemuksistaan. (Lastensuojelun keskusliitto 2001.) Kinnusen (1997, 109) mukaan raskauden aikana äidin tunne-elämä on yhteydessä lapsen tunne-elämään. Syntymänsä jäl-

12 keen lapsi havainnoi vanhempiaan tarkasti. Tämän takia vanhempien arvot välittyvät lapselle varhain, jopa ilman puhetta. (Ahlström 2006, 84.) Kiintymyssuhde on lapsen ja vanhemman välinen tunneside, joka kehittyy varhaisen vuorovaikutuksen pohjalta. Vanhemman ja lapsen välinen suhde luo perustan lapsen minäkuvan ja ihmissuhteiden kehitykselle. Vanhemmuuden syntymisen kannalta tärkeitä ovat muutamat synnytyksen jälkeiset tunnit. Raskausaikana syntyneet kiintymyksen tunteet vahvistuvat koskettamalla ja hoivaamalla lasta. Kasvotusten oleminen vuorovaikutuksen aikana on tärkeää lapsen kehitykselle. Lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksessa vanhempi tulkitsee lapsen ääntelyä, eleitä, ilmeitä ja toimii lapsen viestien mukaan. Jo vastasyntynyt lapsi hakee aktiivisesti kontaktia ympäristöstään ja tunne-elämän kehitys riippuu siitä, kuin johdonmukaisesti hänen sosiaalisiin ja emotionaalisiin tarpeisiinsa vastataan. (Ivanoff, Kitinoja, Rahko, Risku, Vuori 2001, 57.) Nainen kohtaa kolmen tyyppisiä kysymyksiä, joita hän kohtaa äidiksi tulemisen aikana. Ensimmäinen pohdittava asia on lapsen odotuksen ja varhaisen vuorovaikutussuhteen miettiminen ja tiedostaminen. Tähän liittyy äidillinen hoitosuhde lapseen, joka on monivaiheinen kiintymysprosessi. Äidin kiintymyssuhde lapseen syntyy jo raskauden alkupuolella. Äiti-lapsisuhteeseen vaikuttavat tulevan äidin oma äitisuhde ja hänen omat kokemukset varhaislapsuudessaan. Toinen pohdittava asia on tilan järjestäminen perheessä ja äidin omassa elämässä. Äiti joutuu usein rajaamaan aikaisempia ihmissuhteitaan. Kolmas asia on se, että äidin tulisi kokea itsensä eheäksi sekä äitinä että naisena. (Ahonen 2000.) Miehillä isyyteen kasvaminen on riippuvainen hänen osallistumisesta perhe-elämään. Isän saama palaute niin perheen sisältä kuin sen ulkopuoleltakin vaikuttavat hänen isyyttä koskevien arvojen, asenteiden ja käyttäytymisen kehittymiseen. Isyyteen liittyvät tiedot, taidot ja tunteet kehittyvät vuorovaikutuksessa perheen sisällä ja sen ulkopuolella. Miehen kasvaessa isäksi hän joutuu miettimään samoja asioita kuin tuleva äitikin. Isän on tehtävä tilaa uudelle ihmissuhteelle eli lapselle. Myös isän on kannettava vastuuta lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Isäksi kasvaminen vaatii mieheltä oman minän tuntemista. Matka hyvään isyyteen voidaan tehdä vain miehen ehdoilla. Isän aktiivinen osallistuminen vauvan hoitoon vähentää puolisoiden tyytymättömyyttä parisuhteeseen. (Ahonen 2000.)

13 Kaikille vanhemmille on luonnollista joskus kyseenalaistaa omaa kykyään olla hyvä vanhempi lapselleen, sillä vanhemmuus ei ole yksinkertaista. Vanhemmuus on elämänmittainen rooli, joka on muun elämän lailla jatkuvassa muutoksessa ja murroksessa. Vanhemmuuden roolikartalla voidaan jäsentää vanhemmuuden sisältöjä, joita ovat esimerkiksi huoltaja, rakkauden antaja, elämän opettaja, ihmissuhdeosaaja ja rajojen asettaja. Eri ikäkausina lapsi tarvitsee erilaista vanhemmuutta, ja kaikkiin vanhemmuuden rooleihin tarvitaan herkkyyttä ymmärtää lapsen kehitystasoa ja tarpeita. Erilaiset vaiheet lapsen kehityksessä opettavat isää ja äitiä vanhemmuuden tiellä. Vanhemmuus syntyy oman lapsen kautta ja vuorovaikutuksessa lapsen ja vanhemman välillä. Vanhemmuuden tunne kuitenkin vahvistuu vanhemman tutustuessa lapseen hoivaamalla ja pitämällä sylissä. Näin vanhempi välittää rakkautta lasta kohtaan. (Lastensuojelun keskusliitto 2001.) Hermansonin (2006, 34) mukaan parasta vanhemmuutta on olla läsnä ja rakastaa. Lapsen kanssa vanhemmat kokevat myös epämiellyttäviä tuntemuksia. Näitä tunteita voivat olla yksinäisyys, eristyneisyys ja arjen jakamattomuus muiden aikuisten kanssa. Ajan ja kärsivällisyyden vähäisyys ovat omiaan lisäämään elämän raskautta lapsen ollessa pieni. (Martsola 2006, 38.) Törrösen ja Vornasen (2004, 159) mukaan tukemalla vanhempia ja heidän mahdollisuuksiaan pitää huolta lapsistaan voidaan ehkäistä vaikeuksien syntymistä tai niiden syventymistä. Perhevalmennuksessa vanhempia tuetaan vauvaperheen arkielämän haasteiden edessä ja niistä selviämisessä yhdessä keskustellen. Martsolan (2006, 37 38) ja Ahlströmin (2006, 84) mukaan vanhemmat ovat vastuussa lapsensa hyvinvoinnista. Se vaatii aikaa, viitseliäisyyttä, vahvuutta, rajoja ja sääntöjä. Sääntöjen pitää olla perusteltuja ja niistä pitäisi neuvotella yhdessä. Vanhempien pitää olla sääntöjen kanssa looginen ja joustava. Lapsen ylittäessä rajoja, on vanhempien suhtauduttava niihin vakavasti, asiat pitää myös osata selvittää (Kinnunen 1997, 117). Rajojen osoittaminen on vaativaa, koska kieltämisestä seuraa lähes poikkeuksetta lapselle pettymys, jota vanhempien voi olla vaikeaa sietää. Tasapainon löytyminen kaiken keskellä ei ole helppoa, mutta se on palkitsevaa. (Ahlströmin 2006, 84.) Vanhemmuuden tukeminen ja varhaisen vuorovaikutuksen vahvistaminen ovat osa LAPASET Perheverkosto -hankkeen tavoitteista (Lindqvist & Klen 2006, 5). Lindholmin (2007, 22) mukaan vanhemmuuteen kasvu on hidas prosessi. Äitiys- ja lastenneu-

14 volan asiakkaiden monimuotoiset elämäntilanteet ja pari- ja perhesuhteet korostavat yksilöllisyyden ja asiakaslähtöisyyden merkitystä myös neuvolassa. Perhevalmennuksessa neuvolan terveydenhoitaja sekä moniammatillinen tiimi tukevat vanhemmuuteen kasvussa sekä ennen että jälkeen synnytyksen. Saatavilla voi olla myös ammattihenkilön tai vapaaehtoisten ohjaamaa vertaisryhmätoimintaa. Vertaisryhmätoiminnan kautta vanhemmat kokevat saavansa tukea vanhemmuuteensa ja voimavarojensa vahvistuvan kasvattajina. 3.3 Vertaisuutta ryhmässä Nykyaikana yhteisöllisyyden ja yhteisyyden kokemukset ovat melko harvinaisia, mikä saattaa lisätä ihmisten syrjäytymisriskiä. Viranomaisten ja kansalaisten yhteistyönä paikallisia verkostoja voidaan kehittää ja lisätä ihmisten yhteisöllisyyttä sekä tunnetta kuulumisesta johonkin ryhmään ja täten ehkäistä sosiaalisia ongelmia. Lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi tarvitaan verkostoitumistoimintaa sekä vertaistuen kehittämistä ja vanhempien ja parisuhteen tukemista. (Ohjaajan valmennuskansio i.a..) Vertaistukea saa tapaamalla toisia ja vaihtamalla kokemuksia toisten samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa. Vertaistuki on vapaaehtoista ja vastavuoroista kokemusten vaihtoa sekä tukemista samassa elämäntilanteessa olevien tai samojen ongelmien kanssa painiskelevien kesken. Keskeisimpänä asiana on sen tunteen saavuttaminen, että henkilö ei ole yksin asiansa tai ongelmansa kanssa. Elämän kriisit ja uudet tilanteet sekä tapahtumat voivat luoda avuttomuuden ja toivottomuuden tunteita. Muiden samassa tilanteessa olevien kanssa keskustelu ja kokemusten vaihto voivat auttaa tunteiden selvittämisessä. Vertaistukitoiminta perustuu kokemuksellisuudelle, ihminen ei ole toiminnan kohteena, vaan itse aktiivisena osallistujana. (Pöyhtäri 2000.) Koistisen (2007, 437) mukaan monissa eri tilanteissa ryhmänohjauksessa saadaan parempia tuloksia kuin yksilöohjauksessa. Lastenneuvolassa tai perhevalmennuksessa vanhemmat voivat jakaa kokemuksia ja saada toisiltaan käyttökelpoista tietoa sekä tukea oman perheensä arkeen. Tämä on tärkeää tietoa asiantuntijatiedon lisäksi. Ryhmien kautta voi muodostua uusia ihmissuhteita ja samalla perheen sosiaalinen verkosto voi laajentua.

15 Tutkimusten mukaan vertaistuella on suuri merkitys ihmisen jaksamiselle ja elämänhallinnalle, eikä mikään ammattiapu voi korvata sitä. Vertaisuuden kokemus antaa uskoa ja toivoa tilanteesta selviytymiseen. Vertaistuen tehtävänä on työstää uusia kokemuksia voimavaroiksi ja löytää uusia ratkaisuja eteenpäin pääsemiseksi. Vertaistuki antaa mahdollisuuden uudelleen suuntautumiseen ja tulevaisuuteen orientoitumiseen. Voimavarat uusista tilanteista selviytymiseen löytyvät jokaisesta itsestään ja vertaistuen tehtävä on auttaa niiden löytämisessä tukemalla ja kuulluksi tulemisella. (Pöyhtäri 2000.) Koistisen (2007, 437) mukaan vertaistuki on ryhmätilanteissa keskeinen voimaannuttava tekijä. Vertaistuki voidaan jakaa sosiaaliseen tukeen, tiedolliseen tukeen ja käytännön apuun. Sosiaalisen tuen on todettu vaikuttavan positiivisesti molempien vanhempien jaksamiseen sekä heidän vanhemmuutensa laatuun. Tuki voi auttaa stressaavissa tilanteissa ja on todettu, että se saa vanhemmat paremmin luottamaan taitoihinsa vanhempana ja lapsen hoitajana. Vertaisryhmässä korostuu arjen kokemusten arvostaminen. Ryhmässä saatu ahaaelämys, vahvat tunnekokemukset sekä käytännön vinkit ovat tavallisen oloisia, mutta juuri siksi ne ovat merkittäviä. Vertaisryhmästä muodostuu ihmisen lähelle yhteisö, jossa voi vaihtaa kokemuksia, niin iloja kuin surujakin. Vertaisryhmän arvopohjana on tasa-arvoisuus, toisten ihmisten kunnioittaminen ja avoimuus. Sen perimmäinen idea on kokemusten vaihto yhdenvertaisesti. Vertaisryhmissä siis jaetaan yhteisiä elämäntilanteita, ongelmia, kohtaloita. Vertaisryhmistä vastaavasti saadaan samanhenkisiä ystäviä, piristystä arkeen sekä aikaa itselle. Ryhmät voivat olla hyvinkin erilaisia, sillä niiden syntyyn ja toimintaan vaikuttavat muun muassa niiden toiminta, tavat, tavoitteet, ryhmäkoko ja toiminnan kesto. (Kuuskoski 2003, 30 33.) Vertaisryhmässä äiti ja isä voivat muita vanhempia tavatessaan havaita, että monet lapsiperheen pulmat ovat tavallisia, he voivat verrata omia kokemuksiaan ja ongelmista huolimatta kokea olevansa hyviä vanhempia (Viljamaa 2003, 47, 101). Koistisen (2007, 437) mukaan vertaistukea saaneiden vanhempien herkkyys lastenhoidossa on lisääntynyt ja päivittäiset hoitokäytännöt ovat parantuneet. Vanhemmat usein pitävät vertaisryhmästä saatua tietoa käytännönläheisempänä kuin asiantuntijatietoa. Jo pelkkää muiden vanhempien tapaamista on pidetty tärkeänä. Viljamaan (2003, 47, 101) mukaan vertaistuen odotusten havaittiin olevan korkeimmillaan äideillä lastenneuvolavaiheessa, kun perheessä hoidettiin alle vuoden ikäistä esikoista. Neuvolasta enemmän vertaistu-

16 kea saaneet äidit tunsivat neuvolatoiminnan merkityksen heille tärkeämpänä ja tukea antavampana. Isillä taas on havaittu seuraavia yhteneväisyyksiä: isät, jotka saivat perhekeskeisempää ja enemmän vertaistukea sisältävää palvelua olivat muita isiä tyytyväisempiä neuvolan perhekeskeiseen työhön. Ohjaajan taidot ovat ratkaisevassa osassa siinä, kuinka ryhmä kehittyy. Ohjaajalta vaaditaan joustavaa kykyä luotsata ryhmää sen eri vaiheissa. Tämä edellyttää ryhmän tarpeiden aistimista ja kykyä muuttaa omia käyttäytymistapojaan tarvittaessa. Alussa ryhmän vetäjällä on suurempi rooli, hän on tärkeänä keskipisteenä. Jos ryhmänvetäjä ei viihdy tässä roolissa vaan vetäytyy syrjään, ryhmä voi turhautua ja kokea turvattomuutta heti alussa. Osa ryhmänohjaajista taas nauttii keskipisteenä olosta, eikä antaisi ryhmän siirtyä seuraavaan vaiheeseen sillä ryhmäläisten tutustuessa toisiinsa paremmin, ryhmänohjaaja joutuu helposti kritiikin kohteeksi. Jotkut ohjaajat selvittävät ryhmän hyvin lähempään tutustumisen vaiheeseen, jolloin ryhmän sisäinen vuorovaikutus kasvaa. He saattavat kuitenkin välttää läheiseen vaiheeseen siirtymistä, jolloin ohjaajan merkitys pienenee entisestään. (Kopakkala 2005, 67-88). 4 PERHEVALMENNUS MUUTOKSESSA 4.1 Perhevalmennus osana neuvolatyötä Lapsen ja perheen hoitotyö alkaa jo ennen lapsen syntymää, kun sikiön tilaa ja kehitystä seurataan äitiysneuvolassa. Äitiysneuvolan palveluja on viime aikoina kehitetty ottamaan paremmin huomioon koko perhe, myös isän ja muut lapset. Äitiysneuvolan keskeisimpinä tavoitteina ovat äidin ja sikiön, vastasyntyneen ja koko perheen mahdollisimman hyvä terveys. Äidin ja sikiön hyvinvoinnin seuranta ja varmistaminen, perheen valmistaminen synnytykseen ja perhevalmennuksen järjestäminen ovat perinteisesti olleet äitiysneuvolan keskeisiä toimintoja. Nykyään työssä korostuu myös perheen psyykkisen ja psykososiaalisen hyvinvoinnin edistäminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007.) Perhevalmennukseen osallistuvat melkein kaikki äidit ensimmäisen raskautensa aikana ja isistäkin kolme neljäsosaa. (Ivanoff ym 2001, 28 29. )

17 Syntymän jälkeen lapsi siirtyy lastenneuvolan asiakkaaksi. Lastenneuvolan perustehtävinä ovat lapsen kehityshäiriöiden ja sairauksien varhainen toteaminen sekä lastenhoitoon liittyvien asioiden neuvonta perheelle. Tavoitteena on lapsen ja perheen terveyden edistäminen, sairauksien ennaltaehkäisy sekä lapsen psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen kehityksen kokonaisvaltainen seuranta ja tukeminen. Neuvolatoiminta on maksutonta. (Ivanoff ym. 2001, 30.) 4.2 Valtakunnallisia ohjeistuksia perhevalmennukselle Suomessa synnytys- ja perhevalmennuksella on jo vuosikymmenten perinteet äitiyshuollossa. Perhevalmennuksen tarkoituksena on valmentaa vanhempia lapsen odotukseen ja synnytykseen sekä tämän jälkeiseen aikaan. Perhevalmennusta on ollut saatavilla eri muodoissaan jo 1930 1940-luvuilta lähtien, alkaen äitiysvoimistelusta ja synnytysvalmennuksesta varsinaiseen perhevalmennukseen; koko perheen tukemiseen ennen ja jälkeen synnytyksen, asiakkaan tarpeista lähtien. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999,169.) Lindholmin (2007, 36) mukaan erilaisista valtakunnallisista suosituksista huolimatta perhevalmennuksen toteutus poikkeaa suuresti sisällöiltään ja toteutustavoiltaan eri kunnissa. Sosiaali- ja terveysministeriön (2004:14, 116, 118) oppaan mukaan neuvolan voimavaroja kannattaa suunnata sellaisen vanhempainryhmätoiminnan järjestämiseen, joka on suunnitelmallista ja pitkäjänteistä. Toiminnan ehdotetaan järjestettävän ennakoivasti lapsen kehitysvaiheiden ja ennakoitavissa olevien pulmien mukaan. Samalla vanhemmilla tulisi olla mahdollisuus tutustua toisiinsa ja näin mahdollistaa sosiaalisen verkoston laajeneminen. Raskaudenaikaisia ryhmiä ehdotetaan jatkettavan saumattomasti esikoisten vanhemmille ainakin kunnes lapsi on vuoden vanha, koska tällöin heidän motivaationsa ja vertaistuen tarpeensa on yleensä suurin. Ryhmän kooksi ehdotetaan korkeintaan kahdeksaa paria, jotta olisi mahdollisuus keskustelulle ja kokemusten jakamiselle. Ensimmäiselle vuodelle suositellaan kuudesta kahdeksaan tapaamiskertaa. Sisällöissä olisi hyvä käsitellä parisuhdetta, vanhemmuutta, lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta, lapsenhoitoa sekä terveyteen ja kasvatukseen liittyviä asioita. Myös työn ja

18 perhe-elämän yhteensovittamista ja tietoa sosiaaliturvasta suositellaan. Kunkin aihealueen alustajana kannattaa käyttää aihealueen ammattilaisia. Ihanteellisin ohjelma syntyy silloin, kun vanhemmat pääsevät itse vaikuttamaan tavoitteisiin ja suunnitteluun toiveidensa mukaan. Vanhempien keskinäiselle keskustelulle ja omille kysymyksille on hyvä jättää riittävästi aikaa. Käsitellyistä aiheista voidaan jättää myös oheismateriaalia vanhemmille kotiin vietäväksi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004:14, 116.) Raskauden aikaisiin perhevalmennuksiin ehdotetaan sisällytettäväksi ainakin 1) raskauden herättämät ajatukset, tunteet ja odotukset, 2) raskauden ja imetyksen aiheuttamat fyysiset ja psyykkiset muutokset, 3) synnytys, 4) vauvan varusteet, 5) vauvan hoito ja imetys, sekä isän rooli imetyksessä, 6) vanhemmuus ja parisuhde, 7) perhe-etuudet sekä 8) perheiden palvelut kunnassa. Imeväisikäisten lasten vanhemmille suositellaan seuraavia teemoja; 1) vauvan kehitys ja hoito; imetys, muu ruokinta sekä vuorokausirytmi, 2) varhainen vuorovaikutus, jolloin käydään läpi lauluja, loruja ja lastenkirjoja, 3) tapaturmien ehkäisy, 4)lapsen sairastaminen, 5) vanhempien jaksaminen ja työnjako, 6) muuttunut parisuhde ja seksuaalisuus sekä 7) isän roolin vahvistaminen sekä puuttuvaan isään liittyvät kysymykset. Toiveiden, tarpeiden ja resurssien mukaan voidaan myös muita ryhmiä. Vanhempien näkökulmasta 1,5 2,5 vuoden ikäisten lasten vanhemmille olisi tarvetta järjestää ryhmätapaaminen, jossa vanhemmat voisivat keskustella uhmaiän tuomista haasteista ja kasvatusasioista. Teemoja voisivat olla 1) johdonmukainen päivärytmi ja uhmaikäisen ruokailupulmat, 2) laulut, leikit, sadut ja lorut, 3) vanhempien yhdenmukaiset kasvatuslinjat, 4) lapsen itsetunnon ja tunneilmaisun tukeminen, 5) toiminta pulmatilanteissa sekä 6) parisuhteen hoitaminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004:14, 116 117.) Vanhemmuus on aikuisen elämän suurimpia haasteita. Usein ensisynnyttäjien tiedot lapsen saamisesta ovat hyvät, eikä varsinaista tiedon saantia kaivattaisiinkaan. Kuitenkin ammattilaisten ja toisten samassa tilanteessa olevien ihmisten tuki tärkeää. Perhevalmennus on oleellinen osa äitiyshuoltoa ja monet kokevat hyötyvänsä siitä. Perhevalmennusta tulisi tarjota erilaisille lasta odottaville pareille, kuten monikkoperheille tai vähemmistö ryhmille omalla kielellään, heidän tarpeistaan lähtien. Myös isien tarpeisiin ja odotuksiin on kiinnitettävä enemmän huomiota. (Stakes 1999, 79.) Isien osallistumisen kannalta olisi tärkeää, että ainakin osa ryhmätapaamisista voitaisiin järjestää iltaisin. Myös erillisellä isäryhmällä voidaan vahvistaa isyyttä ja saada käyttöön isyyteen liitty-

19 viä voimavaroja. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004:14, 117 118.) Käsityksemme mukaan LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennusta on suunnitelmissa laajentaa niin, että ainakin maahanmuuttajaperheille järjestettäisiin omaa perhevalmennusta. LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennuksessa ei ole erikseen isäryhmiä, mutta isät ovat tervetulleita valmennukseen ja jokaisella valmennuskerralla on isien ja äitien omat keskusteluhetket. (Mäkinen 2007, 499.) Päävastuu valmennuksen toteutuksesta on neuvolan terveydenhoitajalla, mutta sisältö voidaan laatia myös yhteistyössä perusterveydenhuollon muiden asiantuntijoiden kanssa sekä sairaalan kanssa. Neuvolan työntekijöiden täytyy olla tietoisia sairaalan hoitokäytännöistä, joihin vanhempia valmennetaan. Vanhemmille suositellaan tutustumiskäyntiä sairaalaan. Olisi suotavaa, että sairaalassa tunnettaisiin perhevalmennuksen sisältö. (Stakes 1999, 79.) LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennuksessa sairaalaan ja perhevalmennuksen yhteistyö on huomioitu ainakin siten, että ennen synnytystä järjestettävän valmennuksen viimeinen kerta on synnytyssairaalassa, jossa valmennuksen vetäjänä on kätilö. 4.3 Vanhempien toiveita perhevalmennuksesta Vanhemmat ovat antaneet palautetta yleisesti perhevalmennuksesta, ja sen mukaan he toivovat eri ammattiryhmiltä ajantasaista ja asiantuntevaa tietoa raskauden kulusta ja tunne-elämän muutoksista, synnytyksen kulusta, eri synnytystavoista ja myös poikkeuksista sekä kivunlievityksestä. Vanhemmat haluisivat käsitellä synnytykseen liittyviä pelkoja ja kuulla synnytyksestä palautumisesta. Myös vanhemmuuteen, lapsen hoitoon ja imetykseen liittyvät asiat kiinnostavat vanhempia. Tietoa kaivattiin myös erilaisista tukimuodoista raskauden, synnytyksen ja vanhemmuuden aikana. (Lindholm 2007, 38.) Näihin toiveisiin on tarkoitus vastata LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennuksessa. Perhevalmennus on merkinnyt myönteisen suhteen muodostumista vanhemman ja lapsen välille, äidin auttamista selviytymään synnytyksestä ja myönteistä tukea vanhemmuuteen kasvussa. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999,169.) Perhevalmennuksen tarkoitus on olla työntekijöiden ja vanhempien välinen vuorovaikutustilanne. Työntekijä

20 tietää ja huolehtii perhevalmennuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Vanhemmat ovat oman elämänsä asiantuntijoita, he tuntevat parhaiten omat tarpeensa ja tunteensa. Onnistuneessa perhevalmennustilanteessa työntekijän ja vanhempien välille syntyy dialogi, jossa he jakavat tietoja ja tunteita keskenään. (Koski 2007, 24.) Raskausaikaan kuuluu koko perheelle runsaasti odotuksia, toiveita ja pelkoja. Vanhemmissa lapsen syntymä herättää monenlaisia tunteita, hämmennystä ja yllätyksiä. Terveydenhuoltohenkilöstöllä on tärkeä tehtävä tukea äitejä ja perheitä uudessa elämäntilanteessa, muutosvaiheessa. Hoitotieteellisten tutkimusten mukaan muutosvaiheilla on suuri merkitys ihmisen terveyden ja sairauden sekä hyvinvoinnin kannalta. Asiantuntijat voivat vähentää monia raskauteen ja synnytykseen liittyviä epätietoisuutta aiheuttavia seikkoja. Raskausaika antaa terveydenhuollon ammattilaisille mahdollisuuden ennalta ehkäisevään terveydenhoitoon sekä naisen että koko perheen terveyden edistämiseksi. Uudessa tilanteessa vanhemmat tarvitsevat ja hakevat tukea eri lähteistä, eivät vain virallisesta terveydenhuollon järjestelmästä. Naiset erityisesti konsultoivat toisia naisia ja äitejä erilaisissa päätöstilanteissa. Tutkimusten mukaan onkin todettu, että perheet toivoisivat perhevalmennukselta keskustelua toisten pariskuntien ja ryhmän ohjaajan kanssa. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999, 157 170.) LAPASET Perheverkosto - hankkeen perhevalmennuksessa sekä sosiaali- että terveydenhuoltohenkilöstö yhdessä tukevat perhettä muutosvaiheessa. Perhevalmennuksessa on otettu huomioon sekä perheen tarvitsema ammatillinen ja informatiivinen tuki että muilta samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä saatava sosiaalinen tuki ja vertaistuki. Lindholm (2007, 36) toteaa, että valmentautuminen suureen muutokseen arjessa ja parisuhteessa olisi hyvä aloittaa jo ennen lapsen syntymää. Muutos entiseen on niin suuri, että lapsen ensimmäinen elinvuosi saattaa olla parisuhteen kannalta kriisiytymisen aikaa. Valmennukseen osallistuneet vanhemmat ovat toivoneetkin, että valmennus jatkuisi myös synnytyksen jälkeen sekä tilaa olisi myös isä ja miesnäkökulmalle valmennuskertojen aiheissa ja keskusteluissa. Keskustelujen kautta vanhempien on mahdollisuus saada ja antaa toisilleen vertaistukea. Tavoitteena olisi, että perhevalmennusryhmät jatkaisivat vertaisryhmätoimintaa ilman ammattilaisen ohjausta. Haapakosken (1997, 146) mukaan perhevalmennus koskee molempia vanhempia, huomiota on kiinnitetty myös siihen, miten isä kokee raskausajan, synnytyksen ja oman isyytensä. Nykyään isät nähdään tasavertaisina lasten hoitajina ja äitien tukina. Isiä omassa kasvatustehtävässään

21 auttaa kokemus oman isän hyvästä tavasta hoitaa lasta, ympäristön arvostus, oman puolison aito tunnustaminen isän merkityksestä ja vertaistuki. Kannaksen (2007, 58) mukaan pidennetty perhevalmennus, jossa tapaamiset jatkuvat kuukausien ajan lapsen syntymän jälkeenkin mahdollistaa perheille uudenlaisen tavan työstää vanhemmuuteen ja perheeseen liittyviä asioita muiden samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa. Tavoitteena on, että perheet tutustuisivat ja hyötyisivät saamastaan ja antamastaan vertaistuesta. 4.4 Perhevalmennuksen toteutus LAPASET Perheverkosto -hankkeessa Perehtyessämme LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennukseen, olimme mukana kahdella valmennuskerralla. Perhevalmennusryhmä muodostetaan siten, että lasten lasketut ajat olisivat mahdollisimman lähekkäin. Tästä syystä perhevalmennus ryhmien koko vaihtelee. Uutta Helsingissä kokeilussa olevassa LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennuksessa on se, että on siirrytty luentomallista toiminnallisuuteen. Mäkisen (2007, 499) mukaan muutoksia aikaisempaan, terveyskeskuksittain runsaasti vaihdelleeseen perhevalmennukseen ovat mm. terveydenhoitajien parityöskentely, ensimmäisen valmennuskerran sijoittuminen puoleen väliin raskautta ja mielikuvavauva-asioiden käsittely. Mielikuva-vauvan tarkoituksena on pohtia millainen lapsi vanhemmille on syntymässä, ja samalla vahvistaa varhaisen vuorovaikutuksen kehittymistä. Mannisen, Klenin, Mäkisen ja Lehtisen (2007) mukaan vanhemmat kertovat omia ajatuksiaan vauvan luonteesta ja ulkonäöstä ja muista vauvaan liittyvistä asioista raskausaikana. Vanhemmat antavat yleensä odotusaikana vauvalle jonkin lempinimen, tämä on osa mielikuvavauvaa. Lisäksi vanhempien kanssa käydään läpi heidän omaa suhdettaan omiin vanhempiinsa. Mäkisen (2007, 499) mukaan muutosta vanhaan on myös se, että ensimmäinen lapsen syntymän jälkeistä valmennusryhmää ei pidetä terveysaseman tai neuvolan tiloissa vaan leikkipuistossa, asukastalossa tai jossain muussa asukkaiden omassa tilassa. Isäryhmiä ei järjestetä erikseen, mutta jokaisella valmennuskerralla on mahdollisuus isien ja äitien omiin keskusteluhetkiin.

22 Mäkisen (2007, 500 501) mukaan perheet kokoontuvat ensimmäiseen synnytyksen jälkeiseen tapaamiseen, kun vauvat ovat 1-3 kuukauden ikäisiä. Tämä on koko perhevalmennuksen viides kerta. Tällä tapaamiskerralla käsitellään vauvaperheen arkea sekä lapsiperheen tuki- ja palveluverkostoa. Ryhmässä keskustellaan, miten synnytys on mennyt, miten imetys on sujunut ja mitä perheelle kuuluu. Vauvatusta eli dialogista vauvatanssia harjoitellaan ohjaajan avustuksella ja sitä jatketaan kaikilla kerroilla. Kuudes tapaamiskerta pidetään muutaman viikon kuluttua ensimmäisestä kerrasta. Tapaamiskerralla teemana ovat vanhempien toiveiden mukaan joko vauvan erilaiset itkut, vanhemmuus ja parisuhde, arjen ilot ja voimavarat tai lapsen motorinen kehitys. Seitsemännellä ja kahdeksannella kerralla pidetään erilaisia tietoiskuja vanhempien toivomusten mukaan. Viimeisellä kerralla vanhemmilta kerätään palautetta perhevalmennuksesta. Lopuksi vanhemmat saavat halutessaan sopia tapaamisista jatkossa ilman ohjausta. Tapaamiskerrat etenevät esimerkiksi siten, että aloitetaan kertomalla perhevalmennuskerran tavoitteet. Työntekijät ja vanhemmat esittäytyvät toisilleen. Työntekijät antavat lyhyehkön tietoiskun, esimerkiksi rentoutumisesta, vauvan erilaisista itkuista tai vauvan unesta. Tietoiskut annetaan vanhemmille myös kirjallisena, jotta he voivat tutustua aiheisiin tarkemmin kotona. Valmennuskerran teemoja käsitellään keskustelujen kautta pienryhmissä ja lopuksi käydään yhteinen keskustelu koko ryhmän kanssa. Valmennuskerta loppuu yhteenvetoon ja jatkosta sopimiseen. (Monitoimijaisesta perhevalmennuksesta Perheverkostoksi.)

23 5 SEURAKUNTA JA PERHEVALMENNUS 5.1 Seurakunnan perhe- ja lapsityö LAPASET Perheverkosto -hankkeen yhteistyötahona on Malmin seurakunta, joka on jaettu kahdeksaan piiriin. LAPASET Perheverkosto -hankkeen perhevalmennus toimii neljällä eri piirin alueella. Toisella meistä oli erittäin hyvä mahdollisuus tutustua Malmin seurakunnan toimintaan opintoihin liittyvän harjoittelun myötä. Yhteistyön ja harjoittelukokemuksen takia keskitymme kertomaan, mitä on Malmin seurakunnan perhetyö. Malmin seurakunnan toiminta-ajatus on tarjota seurakuntalaisille mahdollisuus hoitaa uskoaan turvallisessa ympäristössä, löytää usko, kasvaa siinä ja toteuttaa sitä. (Nikander 2006, 10.) Toiminta-ajatus toteutuu lasten ja lapsiperheiden kohdalla niiden toimintojen kautta, joita Malmin seurakunta heille tarjoaa. Näitä toimintoja ovat: lapsille järjestettävät pääsiäis- ja joulukirkot, perhemessut, vauvakirkot, vauvamuskarit, äiti-lapsipiirit, perheleirit, erilaiset perhekerhot ja piirit sekä kaste tilaisuudet. (Nikander, Latvala, Jukanen, Lehtinen, Poisuo, Järvinen & Raninen 2006, 9-16.) Perheleirien tavoitteena on tukea pariskuntia ja antaa uusia eväitä vanhemmuuteen ja suhteen vaalimiseen. Malmin seurakunnassa on perheneuvonnan toimipiste, josta saa apua tarvittaessa. (Arola, 2006, 27) Kirkon perheneuvonnan perustehtävänä on tukea ja auttaa parisuhteen ja perheen ongelmissa sekä erilaisissa kriisitilanteissa sielunhoidon ja terapeuttisten keskustelujen avulla. Ennaltaehkäisevän perhetyön tukeminen kuuluu perheasiain neuvottelukeskusten toimen kuvaan. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2006, 156.) Seurakunta järjestää myös erilaisia kasvatusiltoja, joissa on mukana joku vieraileva puhuja. Puhuja on alan ammattilainen ja erilaisiin tilanteisiin perheissä perehtynyt henkilö. Vanhemmat saavat samalla vertaistukea sekä mahdollisuuden jutella seurakunnan työntekijöiden kanssa. (Nikander, Latvala, Jukanen, Lehtinen, Poisuo, Järvinen & Raninen 2006, 9-16.) Perhetyön tarkoitus Malmin seurakunnassa on tukea alueen perheitä, vanhemmuutta ja parisuhteita. Vanhemmuutta ja parisuhdetta tuetaan muun muassa erilaisten kurssien kautta. (Arola 2006, 27.)

24 Diakoniatyöllä on myös eräänlainen kasvatustehtävä. Aikaisemmin diakonian työtehtäviin on kuulunut köyhien perheiden lasten ja orpojen kouluttaminen. Vielä nykypäivänäkin lastenkotien ja lastenpäivähoitokotien ylläpitäminen saattaa olla osa diakonista tehtävää. Useimmiten diakoninen kasvatustehtävä kuitenkin näkyy pyhäkoulu- ja päiväkerhotoimintana sekä rippikouluopetuksena. (Veikkola 2002, 117.) Lisäksi Malmin seurakunta pitää yhteyttä alueiden päiväkoteihin ja kouluihin (Nikander, Latvala, Jukanen, Lehtinen, Poisuo, Järvinen & Raninen 2006, 12). Erilaisten perhetyön tilaisuuksien kautta seurakunnalla on mahdollisuus tavoittaa niitäkin perheitä, jotka eivät ole aktiivisia seurakuntalaisia (Arola 2006, 27). Seurakunta tavoittaa jäsenensä parhaiten kirkollisten toimitusten välityksellä, jotka nivoutuvat kiinteästi perheen elämänkaaren vaiheisiin ja muutoksiin. Dramaattisempia muutoksia ovat ne tilanteet jolloin joku perheenjäsen poistuu perheestä avioeron, kotoa pois muuttamisen tai kuoleman takia. Kriisialttiita tilanteita ovat myös ne jolloin perheeseen tulee uusi perheenjäsen syntymän, adoption, avo- tai avioliiton sekä uusperheen muodossa. (Esko 1997, 223.) 1990-luvun lama toi diakoniatyön piiriin enemmän perheitä ja diakoniatyö alkoi ajan kuluessa painottua yhä enemmän sellaisiin lapsiperheisiin, joissa oli ongelmia. 2000- luvulle tultaessa perhetyöstä on tullut yksi diakoniatyön tärkeimpiä työmuotoja, sillä perheiden ongelmat ovat vaikeutuneet ja ne ovat tulleet monimuotoisemmiksi kuin aikaisemmin. (Nummela 2007, 14.) Perhetyö näyttäytyy perheiden yleisenä tukemisena elämän arjessa sekä elämän ja perheen eri vaiheissa. Diakonista perhetyötä voidaan toteuttaa yhdessä muun muassa sosiaalitoimen kanssa, erilaisissa perhetyön projekteissa yhdessä muiden toimijoiden kanssa ja asukaskahviloissa. Joissakin seurakunnissa pyritään erityisesti tukemaan yksinhuoltajavanhempia ja heidän lapsia. (Jääskeläinen 2002, 194 195.) Diakoninen perhetyö on ajankohtainen ja yksi suurimpia kehittämishaasteita, koska yhä enemmän tulee niitä lapsiperheitä, jotka eivät pärjää lapsilisien avulla. Nykyään osa lapsiperheistä kaipaa aikaisempaa enemmän myös diakonista apua. Perhetyön kehittämisessä on kyse sekä diakonian että seurakunnan ja muiden työalojen yhteistyön kehittämisestä. (Hiilamo 2007, 3.) Perhevalmennus on yksi tapa kehittää seurakunnan ja muiden työalojen yhteistyötä.