YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA Yhteenveto Lähes kaikki vastanneet tiekunnat eivät ole käyttäneet aikaisemmin yksityisiä tieisännöintipalveluja. Vastaajat olivat pääasiassa kiinnostuneita tieisännöintipalveluista, mutta vastaajien joukossa oli myös monia tiekuntia, joita eivät palvelut kiinnostaneet. He haluaisivat kuitenkin lisätietoa asiasta. Tuloksista käy ilmi, että vastaajat odottavat tieisännöitsijän osaavan hommansa. He näkevät tieisännöintipalvelut ratkaisuna siihen, että halukkaita tienhoitajia ei löydy. Vastaajille sopivia tiedotuskanavia ovat internet, lehdet sekä henkilökohtainen yhteydenotto. Sopivaksi perusmaksuksi vastanneet tiekunnat arvioivat noin 20 euroa ja maksuperusteeksi ne valitsivat vuosimaksun. 1.1 Vastanneiden tiekuntien taustatiedot Kyselyyn vastanneista tiekunnista 40 (41,7 %) sai kunnanavustusta Puumalasta ja 56 (58, 3 %) Ristiinasta. Yksi tiekunta oli jättänyt merkitsemättä avustuskuntansa. Tämä jakauma edustaa hyvin perusjoukkoamme, josta 45,4 % prosenttia saivat Puumalan kunnanavustusta, ja 54,6 % Ristiinan kunnanavustusta.
Vastanneiden tiekuntien teiden pituus oli keskimäärin 3,6 km. Tiet olivat pääasiassa vain muutaman kilometrin pituisia, yli seitsemän kilometrin pituisia teitä oli vastanneista 12. 25 23 22 20 19 14 12 10 7 5 0 alle 1 km 1-1,999 km 2-2,999 km 3-4,999 km 5-6,999 km 7 km tai yli KUVIO 1. Yksityisteiden pituus luokiteltuna. Vastanneiden tiekuntien osakkaiden määrä oli keskimäärin 31. Yleisimmin osakkaita tiekunnissa oli kahdenkymmenen molemmin puolin, mikä käy ilmi kuviosta 2.
25 20 21 17 14 14 10 5 0 alle 8 8-14 -20 21-30 31-60 51 tai yli KUVIO 2. Tiekuntien tieosakkaiden määrä luokiteltuna. Suomen Tieyhdistykseen kuului vastanneista tiekunnista vain 10. Vastaavasti suurin osa, eli 86 vastaajaa, ei ollut Tieyhdistyksen jäseniä. Yksityisiä tieisännöintipalveluja oli aikaisemmin käyttänyt vastanneista tiekunnista vain 2, joten lähes kaikki, 92 vastannutta, ei ollut aikaisemmin käyttänyt yksityisen tieisännöitsijän palveluja. 1.2 Yksityisten tieisännöintipalvelujen tarve Koska vain kaksi tiekuntaa vastanneista oli käyttänyt aiemmin yksityisiä tieisännöintipalveluja, tuli avoimeen kysymykseen aikaisemmista kokemuksista vain kaksi aiheellista vastausta, joista toisessa kokemukset olivat hyviä, ja toisessa tilanne vielä uusi.
Kysymykseen vastasi myös muutama tiekunta, joka ei ollut käyttänyt palveluja aikaisemmin ilmoittaen erikseen, että niillä ei ole kokemuksia. Monella tiekunnalla ei ollut odotuksia yksityisten tieisännöintipalvelujen suhteen tai he eivät osanneet ottaa asiaan kantaa. Tiekunnat eivät tarvinneet tieisännöintipalveluja, koska tienhoito sujui hyvin ilman ulkopuolista apua tiekunnan pienen koon tai tiekunnassa vallitsevan yhteisymmärryksen johdosta. Tiekuntamme hallinnointi on siinä määrin pienimuotoista, että tarvetta ulkopuoliseen isännöintipalveluun ei ole. Emme ole asiasta keskustelleet, kun tienhoito on sujunut nykyisellä mallilla hyvässä yhteisymmärryksessä. Tieisännöintipalvelujen kustannuksiin muutamat kantaa ottaneet tiekunnat jakautuivat kahtia; toiset eivät halunneet lisäkustannuksia, toiset suhtautuivat kustannuksiin positiivisemmin. Vastauksista esiinnousseita tieisännöitsijältä odotettuja ominaisuuksia olivat luotettavuus, suunnitelmallisuus sekä ammattitaito. Tiekunnat nostivat myös esille toiveita puolueettomasta toimijasta, joka tekisi työt heidän puolestaan. Ongelmana on, että hoitokuntaan ei löydy halukkaita eikä ihmisillä ole aikaa eikä aina osaamistakaan perehtyä tienhoitoon. Tähän voisi isännöintipalvelu olla ratkaisu. Ulkopuolinen isännöitsijä parempi kuin osakas. Osa tiekunnista listasi odotuksiin yksittäisiä tieisännöintipalveluja, joista he olisivat kiinnostuneita. Esille nousi myös odotus kokonaisvaltaiselle palvelulle. Muutamat tiekunnat halusivat lisää tietoa tieisännöintipalveluista. Vastanneet tiekunnat osoittivat kiinnostusta kaikkia tieisännöintipalveluja kohtaan, mikä näkyy kuviosta 3. Suuri osa, 48 vastaajaa, ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tieisännöintipalveluista.
Eniten kiinnostuneita oltiin tieyksiköinnistä ja käyttömaksulaskelmista sekä kirjanpidosta. Materiaalitilaukset sekä hankkeiden valvonta kiinnostivat tiekuntia vähiten. Muut vastanneita tiekuntia kiinnostavat palvelut olivat sihteerin tehtävät sekä kustannukset tieisännöintipalveluista. Ei kiinnostusta Tieyksiköinti ja käyttömaksulaskelmat Kirjanpito Tiemaksujen maksatus ja perintä Neuvonta Laskutus Hoitosopimukset Tiekunnan kokousten järjestäminen Perusparannushankkeiden suunnittelu Toimitsijamiestehtävät Kilpailutus Hankkeiden valvonta Materiaalitilaukset Muu palvelu n=48 n=31 n=29 n=27 n=24 n=22 n=22 n=21 n=19 n=16 n= n=14 n=12 n=2 10 20 30 40 KUVIO 3. Tiekuntien kiinnostus yksityisiä tieisännöintipalveluja kohtaan. Kiinnostus tiettyä tieisännöintipalvelua kohtaan ei ole riippuvainen kunnasta, jolta yksityistie saa avustusta. Muita kiinnostusta selittäviä tekijöitä emme voineet tutkia, sillä saamamme tulokset eivät olleet luotettavasti tulkittavissa. Vastanneet tiekunnat haluaisivat tieisännöintipalveluista tiedotettavan lähinnä esimerkkinä mainitsemiemme vaihtoehtojen kautta; lehdissä, Internetissä sekä henkilökohtaisella yhteydenotolla. Lehdistä esille nousivat paikallislehdet Puumala ja Ristiinalainen, Länsi-Savo, Maaseudun Tulevaisuus sekä Metsälehti. Verkossa ehdotettiin omaa sivustoa,
ilmoitusta farmit.fi sivustolla ja kunnan verkkosivuilla. Kaksi vastaajaa halusi tiedotusta sähköpostin välityksellä. Muita tiedotustapoja, joita vastanneet tiekunnat nostivat esille, olivat tiedotustilaisuudet, tiedottaminen kunnasta vuosittain lähetettyjen yksityistieavustuspaperien yhteydessä, puskaradio, palveluhakemistot sekä tiedottaminen metsänhoitoyhdistyksen kautta. 1.3 Yksityisten tieisännöintipalvelujen kustannukset Suurin osa tiekunnista jätti vastaamatta avoimeen kysymykseen sopivasta perusmaksusta, jolla katetaan tieisännöintipalvelut. Kysymykseen vastanneista 32 tiekunnasta suurin osa oli valmis keräämään osakkailtaan n. 10 24 euron suuruisen perusmaksun, mikä näkyy kuviosta 4. Perusmaksun keskiarvo oli n. 26 euroa, mitä nostivat muutamat peruslinjasta huomattavasti poikkeavat arvot. Vastauksissa oli paljon hajontaa; osa oli valmis maksamaan hyvin vähän, osa hyvin paljon.
10 9 5 6 2 0 alle 10 10-24 25-49 KUVIO 4. Perusmaksun yläraja luokiteltuna. 50 tai yli Sopivaan maksuperusteeseen ei perusmaksun tavoin saatu paljon vastauksia. Vuosimaksu oli selkeästi suositumpi maksuperuste vastanneiden tiekuntien keskuudessa. 33 tiekuntaa valitsi sopivammaksi maksuperusteeksi vuosimaksun ja 11 tuntiveloituksen.