MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

MAISTERIOPISTA TYÖURALLE SUOMALAISET KORKEAKOULUTETUT EUROOPPALAISESSA VERTAILUSSA OSMO KIVINEN JOUNI NURMI OTTO KANERVO RESEARCH UNIT FOR THE SOCIOLOGY OF EDUCATION, RUSE UNIVERSITY OF TURKU MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 1

2 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

SISÄLTÖ 1 KORKEAKOULUTUS JA TYÖ EUROOPASSA 5 1.1 Korkeakoulutuksen ja työn keskinäissuhteet 5 1.2 Eurooppalainen aineisto 9 2 OPISKELUN LÄHTÖKOHDAT 13 2.1 Yleissivistystä ja ammattitaitoa 13 2.2 Iäkkäänä opiskelemaan 14 2.3 Sukupuoli ja perhetausta 16 3 OPINTOJEN KESTO JA LAATU 21 3.1 Kokonaisopiskeluaika 21 3.2 Opiskeluaikainen työssäkäynti 23 3.3 Tehokkuus vertailussa 25 3.4 Koulutuksen ominaisuudet ja laatu? 26 4 KOULUTUS JA TYÖELÄMÄ 31 4.1 Koulutuksen työelämäsuuntautuneisuus 31 4.2 Jo opiskeluaikana alan töihin 33 4.3 Työelämään siirtyminen 36 5 TYÖ JA URA 39 5.1 Työllisyys ja työttömyys 39 5.2 Pysyvät, liikkuvat ja hetkelliset työurat 40 5.3 Koulutus, ura ja ansiot 45 5.4 Naisvaltainen julkinen sektori 48 5.5 Yrittäjyys 50 6LIIKKUVUUS JA KANSAINVÄLISYYS 53 6.1 Kotiseudulle vai kasvukeskuksiin? 53 6.2 Kokemusta ulkomailta 54 7 KOULUTUKSEN MERKITYS 59 7.1 Koulutuksen ja työn vastaavuus 59 7.2 Kyvyt ja osaaminen 62 7.3 Odotukset ja tyytyväisyys 66 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 3

8 LISÄKOULUTUS 71 9 YHTEENVETO 77 KIRJALLISUUS 85 4 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

1 KORKEAKOULUTUS JA TYÖ EUROOPASSA Tässä raportissa analysoimme suomalaismaistereiden kokemuksia saamastaan koulutuksesta ja työuran ensiaskeleista sekä vertailemme keskeisiä suomalaishavaintojamme muiden Euroopan maiden korkeakouluista valmistuneiden kokemuksiin. Hyödynnämme laajaa kyselyaineistoa, jonka Higher Education and Graduate Employment in Europe -tutkimusprojekti on tuottanut Suomen lisäksi kymmenestä Euroopan maasta ja Japanista. Projektin keskeistä antia on pureutuminen korkeakoulutuksen ja työelämän moninaisiin kytkentöihin itse opiskelun suuntautuneisuudesta aina opitun relevanssiin käytännön kentillä. Vertailukelpoista tietoa ei ole aiemmin ollut liiemmin tarjolla varsinkaan niissä maissa, joiden tutkijoilla ja päättäjillä ei ole käytettävissä sellaisia tilastoja kuin pohjoismaisilla kollegoillaan. Koulutuksen ja työelämän suhteita monipuolisesti valottava tutkimustieto on erityisen tärkeää nykytilanteessa, jolle leimallisia ovat yhtäältä työelämän nopeat muutokset ja toisaalta Euroopan unionin pyrkimykset harmonisoida tutkintojärjestelmät ja edistää niin opiskelijoiden kuin koulutetun työvoimankin liikkuvuutta. 1.1 KORKEAKOULUTUKSEN JA TYÖN KESKINÄISSUHTEET Korkeakoulutuksen ja työelämän välisiä suhteita on tutkittu ainakin esimerkiksi työmarkkinoiden kysynnän, valmistuneiden työllistymisen ja työuran, valmistuneiden taitojen ja kokemusten, koulutuksesta työelämään siirtymisen ja korkeakoulutusjärjestelmän vaikutusten kannalta (Teichler 1999). Tässä tutkimuksessa korkeakoulutuksen ja työn keskinäissuhteita on jäsennetty kuvion 1 osoittamalla tavalla. Raportissa käsiteltäviä keskeisiä teemoja ovat opiskelijoiden lähtökohdat, koulutuksen ominaisuudet ja laatu valmistuneiden arvioimana, opiskeluaikainen työssäkäynti ja opiskeluajat, työelämään siirtyminen ja uran alkuvaiheet, koulutuksen tuottaman ja työssä vaadittavan osaamisen suhde, lisäkoulutus ja sen tarve sekä opiskelijoiden ja valmistuneiden liikkuvuus. Tutkimuksen asetelma on vertaileva. Vertailevan asetelman etuja on, että se antaa yhden maan näkökulmaa laajemman katsantokannan korkea- MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 5

koulutukseen ja sen kehittämiseen esimerkiksi tarjoamalla tuloksia eri maiden tutkintojen kestoista, sisällöistä ja niiden suhteesta työmarkkinoihin ja työelämään. Vertaileva tutkimusasetelma tekee mielenkiintoiseksi se, että kunkin maan korkeakoulutuksen kenttä on usein pitkäaikaisen omaleimaisen kehityksen tulos (Sayegh 1994). Niin itse korkeakouluja koskevat institutionaaliset ratkaisut, tutkintojärjestelmät ja koulutusalojen jakaumat kuin koulutuksen työelämäkytkennätkin vaihtelevat maasta toiseen. Samasta syystä eri maiden vertaileminen on myös vaativa tehtävä, jossa on otettava huomioon kunkin maan kansallisesti omalaatuiset, toisistaan eroavat korkeakoulutus- ja työmarkkinajärjestelmät. Perhe- Suku- Työkokemus, tausta puoli pohjakoulutus Korkeakoulutus Koulutusalat Tiedot ja Opintojen Opisk.aikainen ja sisällöt taidot kesto työssäkäynti Siirtymävaihe Työllisyys ja työ Kansainväliset olosuhteet Työmarkkinoiden olosuhteet Kuvio 1. Tutkimusasetelma 6 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

Ihmiset hakeutuvat korkeakoulutukseen erilaisista lähtökohdista. Tutkimuksissa on toistuvasti todettu, miten eri aloille valikoituvan perhetaustaltaan erilaisia hakijoita (Kivinen & Rinne 1995; Nurmi 1998; Kivinen, Ahola & Hedman 2001). Yksi koulutusvalintojen tarkasteluja jäsentävä tekijä on sukupuoli. Naisopiskelijoiden määrä on ollut kasvussa esimerkiksi Iso-Britanniassa, Alankomaissa, Espanjassa ja Suomessa, kun taas esimerkiksi Saksassa kasvu on ollut vähäisempää (Kivinen, Ahola & Kankaanpää 1995). Tunnetusti sukupuoli jäsentää myös koulutusalojen valintaa siten, että naiset valitsevat usein ns. pehmeämpiä aloja kuten humanistisia ja kasvatustieteellisiä, kun taas miehet ovat teknisemmin ja luonnontieteellisemmin orientoituneita. Niin Euroopan Unioni kuin jäsenmaiden opetusministeriötkin ovat viime aikoina korostaneet elinikäisen oppimisen merkitystä. Myös korkeakouluilla on oma keskeinen roolinsa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista huolehtimisessa. Elämän eri vaiheissa tapahtuva opiskelu tuo korkeakoulujen porteille opiskelijoita, joiden tiedolliset ja taidolliset valmiudet ovat opintojen alkaessa hyvin vaihtelevia (Kehm 2001). Korkeakoulutukseen hakeudutaan jatkossa yhä moninaisempia reittejä: toiset tulevat yliopistoihin suoraan lukion jälkeen, kun taas toiset hakeutuvat opintojen pariin vasta myöhemmällä iällä kokemuksen kartuttua. Osa taas päivittää vanhoja tietojaan tai täydentää niitä uusilla tutkinnoilla. Korkeakoulutuksen ja työn suhteet ovat viime aikoina kokeneet muutoksia, joihin Kehmin & Teichlerin (1995) mukaan nivoutuu kolmenlaisia olettamuksia. Ensiksikin vallitsee uskomus, että työmarkkinat kykenevät ottamaan vastaan kasvavan korkeakoulutettujen joukon ja monipuolisia työpaikkoja ja tehtäviä korkeakoulutetuille riittää. Toiseksi korkeakoulutuksen oletetaan kannustavan yrittäjyyteen ainakin osan korkeakoulutetuista. Kolmanneksi korkeakoulujärjestelmän oletetaan vastaavan työelämän muutoksiin mukauttamalla opetussuunnitelmiaan työelämän tarpeille rakentuviksi. Työmarkkinoiden ja korkeakoulutuksen keskinäissuhteista voi pelkistää ainakin seuraavat vastakkainasettelut: yleisluontoinen koulutus vs. erikoistuminen, yleiset taidot vs. erikoistuneet taidot, ylikoulutus vs. alityöllisyys, taitojen ja tutkintojen sopivuus vs. sopimattomuus sekä jako paikallisiin, alueellisiin, kansallisiin ja kansainvälisiin työmarkkinoihin (Kehm & Teichler 1995). Yliopistot alkoivat 1990-luvulla, tosin vaihtelevasti, tuoda työelämä- MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 7

lähtöisyyttä opetussuunnitelmiinsa ja muutenkin vahvistaa työelämäsidoksiaan (esim. Kehm 1995). Suomessa on muun muassa kehitetty rekrytointi- ja neuvontapalveluita ja alettu kiinnittää erityistä huomiota valmistuneiden työllisyyteen (Opetusministeriö 2001). Saksassa taas korkeakoulutetuille on jo pitkään ollut tarjolla joukko palveluita, joilla tuetaan siirtymistä koulutuksesta työelämään. Iso-Britanniassa työhön siirtyminen on perinteisesti perustunut lähinnä markkinamekanismeihin eikä erityisen vahvoja institutionaalisia sidoksia työelämän ja korkeakoulutuksen välillä ole ollut. Sen jälkeen, kun markkinoiden toiminta katsottiin tässä suhteessa riittämättömäksi, sidoksia on vahvistettu. (Rosenbaum et. al 1990.). Käytännössä valtaosa koulutuksen ja työn välisistä yhteyksistä hoituu sillä, että opiskelijat tekevät työtä opintojensa kuluessa ja solmivat näin itse yhteyksiä työnantajiin. Opiskelijoille opiskeluaikainen työssäkäynti on hyödyksi niin tulevan uran pohjustuksessa kuin opintojen rahoittamisessakin, mutta saattaa toisaalta merkitä opiskeluaikojen venymistä. Työelämään jo opintojensa kuluessa hakeutuvat korkeakouluopiskelijat suhtautuvat opiskeluun muita positiivisemmin, sillä usein työkokemus antaa uralle selkeän suunnan ja myös motivoi opiskelemaan (Blackwell et al. 2001; Aaltonen 1992; Aaltonen et al. 1997). Vaikka korkeakoulutuksen toivotaankin antavan opiskelijoille valmiuksia työelämään ja vastaavan näin työelämän tarpeisiin on korkeakoulutuksen ensisijainen tehtävä välittää valmistuneille vankka akateeminen tietämys ja osaaminen. Erikoistuneiden ammatillisten kompetenssien omaksuminen on pääasiassa työssä oppimisen asioita. Erilaisen taustan ja kokemuksen omaavat opiskelijat integroituvat työelämään eri tavoin. Toiset siirtyvät vaivattomasti työelämään, toisilla työnsaanti voi olla hyvinkin kiven alla. Vertailumaat eroavat toisistaan sen suhteen millainen merkitys koulutuksella, työkokemuksella ja sukupuolella työurien ja ansioiden määräytymisessä on. Korkea koulutus ja vankka työkokemus johtavat usein vakaille urapoluille ja korkeisiin ansioihin muun muassa Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa (DiPrete et. al 1997). Perinteiset sukupuoliroolit taas rajoittavat naisten työmarkkinoille osallistumista esimerkiksi Alankomaissa ja Saksassa (Pfau-Effinger 1998). Pohjoismaissa miesten ja naisten erot työmarkkinoille osallistumisessa eivät ole yhtä suuret kuin Keski-Euroopassa, mutta myös Pohjoismaissa monet ammatit, toimialat ja sektorit ovat joko mies- tai naisvaltaisia (esim. Melkas & Anker 1997). 8 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

Koulutuksesta työelämään siirtymisen jälkeen yksilöiden työurat koostuvat vapaaehtoisista työantajan vaihdoista, työtehtävien vaihdoksista (kuten ylennyksistä) saman työnantajan palveluksessa sekä työprojektien loppumisista ja irtisanomisista johtuvista ehkä vastentahtoisistakin työpaikan vaihdoksista. Korkeakoulutettujen työurat voivat näin muodostua eri koulutusaloilla ja eri maissa hyvin erilaisiksi. Osalla työura voi jo varhaisessa vaiheessa kiinnittyä vahvasti tiettyyn työpaikkaan, työnantajaan tai ammattiin, jolloin vaihdokset ovat vähäisiä. Toisilla taas työurat muotoutuvat monissa organisaatiossa lyhyiden toimeksiantojen kautta, jotka voivat pitää sisällään määräaikaisia työsuhteita, projekti- ja konsultointityyppisistä toimeksiantoja sekä mahdollisesti yrittäjyysjaksoja. Monilla työuraan saattaa tulla myös katkoksia työprojektien ja työpaikkojen vaihtumisen väliin jäävistä eri pituisista työttömyysjaksoista. Heikoimmassa tapauksessa yksilölle ei edes kehity työuraa perinteisessä mielessä, vaan yksilö vaihtaa työtä usein ilman pysyviä jaksoja. Euroopan Unionin tavoitteena on sekä opiskelijoiden että koulutetun työvoiman liikkuvuuden lisääminen. Korkeakoulutetut liikkuvat runsaasti niin opintojen aikana kuin niiden jälkeenkin (Teichler & Jahr 2001). Talouden globalisoitumisen ja erikoistumisen myötä hyvän kielitaidon ja muiden kansainvälisissä tehtävissä tarvittavien valmiuksien merkitys on entisestään lisääntynyt. Korkeakoululaitoksessa kasvaneeseen kysyntään on pyritty vastaamaan kehittämällä kansainvälistä opetusta ja luomalla kansainvälisiä yhteyksiä niin tutkimuksessa kuin opetuksessakin muun muassa rekrytoimalla ulkomaalaisia tutkijoita, opettajia sekä opiskelijoita. 1.2 EUROOPPALAINEN AINEISTO Myös kirjainyhdistelmällä CHEERS tunnetun Higher Education and Graduate Employment in Europe -projektin kohteena olivat lukuvuonna 1994-95 korkeakouluista valmistuneet, jotka olivat tutkimusajankohtaan vuoteen 1999 mennessä ehtineet hankkia nelisen vuotta työkokemusta. CHEERSin kunnianhimoinen tavoite oli tuottaa kaikkiaan 12 maata kattava vertailukelpoinen tutkimusaineisto. Aineiston vertailukelpoisuuden varmistamiseksi projektissa kiinnitettiin erityistä huomiota tiedonkeruuvälineiden ja datan yhteismitallisuuteen sekä aineistoa kerätessä että eri maiden tuloksia lopulliseksi vertailuaineistoksi yhdistettäessä. MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 9

Standardoitu kysymyslomake lähetettiin kaikkiaan yli 117 000:lle lukuvuonna 1994-95 korkeakoulusta valmistuneelle vuoden 1999 aikana. Vastaajia koko aineistoon kertyi lähes 37 000. Suomessa otoksen koko oli 5 909, joka on yli puolet kaikista kyseisenä lukuvuonna suomalaisista korkeakouluista valmistuneista. Suomalaisvastauksia saatiin 2 682 henkilöltä. Koko projektin vastausprosentti jäi mannermaiseen tapaan melko alhaiseksi, 39 prosenttiin. Suomalaiset vastasivat muiden pohjoismaalaisten ja alankomaalaisten ohella suhteellisen aktiivisesti. Italiassa aineisto kerättiin henkilökohtaisilla haastatteluilla. Taulukko 1. Korkeakoulutettujen määrä aineistossa ja vastausprosentti maittain (%) Maa NVastausprosentti Italia IT 3102 - Espanja ES3 024 15 Ranska FR 3051 33 Iso-britannia UK 3460 34 Saksa DE 3506 42 Itävalta AT 2312 45 Suomi FI 2 682 46 Alankomaat NL 3087 47 Ruotsi SE 2634 49 Norja NO 3329 50 Yhteensä 30 187 39 Tässä raportissa hyödynnämme suurinta osaa CHEERSin aineistosta. Suomen kanssa vertailtavina ovat EU-maat Italia, Espanja, Ranska, Itävalta, Saksa, Alankomaat, Iso-Britannia 1) ja Ruotsi sekä EU:n ulkopuolinen Norja. Tšekin tasavallan ja Japanin aineistot jätimme vertailun ulkopuolelle. Kussakin projektiin osallistuneessa maassa aineiston edustavuutta perusjoukkoon nähden on parannettu painottamalla vastauksia tarpeen mukaan koulutusalan ja sukupuolen suhteen. Suomessa naiset vastasivat kyselyyn hieman miehiä ahkerammin. Työmarkkina-asemien mukaan tarkasteltuna suomalaisaineisto on hieman vinoutunut siten, että työssä olevien määrä on aineistossa hieman 1) Iso-Britannia käsittää tarkalleen ottaen vain Englannin 10 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

suurempi ja vastaavasti työttömyys hieman vähäisempää kuin korkeakouluista äskettäin valmistuneilla yleensä. Aineiston vinoutuman ja vastausprosentin alhaisuuden vuoksi aineisto ei sovellu kovin hyvin esimerkiksi työllisyysongelmien tarkan määrän selvittämiseen sellaiseen on kattavien tilastojen maissa muita keinoja. Aineisto antaa kuitenkin hyvän kuvan työllisyysongelmien laadusta ja niiden jakautumisesta koulutusaloittain. Aineiston edustavuus on kutakuinkin samanlainen joka maassa, joten myös maiden välinen vertailu käy hyvin. Eri maissa tutkinnot ovat erilaisia. Tutkinnot voidaan karkeasti jakaa lyhyisiin ja pitkiin tutkintoihin. Toisissa maissa aineistoon kuuluu sekä lyhyen että pitkän tutkinnon suorittaneita (Espanja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Alankomaat ja Norja), kun taas toisissa aineisto sisältää ainoastaan pitkän, meikäläistä maisterin tutkintoa vastaavan, korkeakoulututkinnon suorittaneita (Suomi, Italia ja Itävalta). Iso-Britanniassa vastanneilla on pääasiassa lyhyt korkeakoulututkinto. Taulukko 2. Lyhyiden ja pitkien tutkintojen jakaumat maittain (%) Maa Lyhyt tutkinto Pitkä tutkinto Yhteensä Suomi - 100 100 Italia - 100 100 Itävalta - 100 100 Ruotsi - 100 100 Espanja 31 69 100 Saksa 37 63 100 Ranska 42 58 100 Alankomaat 63 37 100 Norja 65 35 100 Iso-Britannia 94 6 100 Suomalaisaineiston suurimmat alat ovat tekninen, kasvatustieteellinen, humanistinen ja luonnontieteellinen. Keskiryhmään kuuluvat yhteiskuntatieteellinen, kauppatieteellinen sekä terveysala. Vähiten vastaajia aineistossa on oikeus-, maatalous- ja metsätieteistä ja taidealalta. Lukuvuonna 1994-95 korkeakouluissa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden perusjoukkoon verrattuna kauppatieteilijät ovat aineistossamme hieman aliedustettuina ja terveystieteilijät yliedustettuina. MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 11

Taulukko 3. Suomalaisaineiston koulutusaloittainen jakauma Koulutusala N% Teknillinen TEK 446 17 Kasvatustieteellinen KAS390 15 Humanistinen HUM 359 13 Luonnontieteellinen LUO 346 13 Yhteiskuntatieteellinen YHT 300 11 Kauppatieteellinen KAU 281 10 Lääke- ja terveystieteellinen TER 278 10 Oikeustieteellinen OIK 95 3 Maatalous- ja metsätieteellinen MAA 82 3 Taide TAI 79 3 Muu 26 1 Yhteensä 2 682 100 Suomalaisaineistossa ovat edustettuna maamme kaikki kaksikymmentä yliopistoa. Tutkimuksen ajankohdan takia Suomen aineistoon ei vielä saatu mukaan ammattikorkeakouluista valmistuneita, mutta Saksan, Alankomaiden ja Norjan ei-yliopistolliset korkeakoulusektorit ovat täysipainoisesti edustettuina. Myös Ranskan aineisto kattaa vain yliopistosektorin. Projektin vetäjien kaavailema uusintatutkimus ( CHEERS II ) tarjoaa kuitenkin jatkossa tilaisuuden testata suomalaista ammattikorkeakoulutusta Euroopanlaajuisesti. 12 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

2 OPISKELUN LÄHTÖKOHDAT Kansainvälisessä katsannossa suomalaiset korkeakoulutetut voidaan luokitella saamansa koulutuksen nojalla pikemmin akateemisesti kuin ammatillisesti suuntautuneiksi. Vastapainoksi suomalaiset ovat usein ehtineet hankkia työkokemusta ja aloittavat opintonsa melko iäkkäinä. Suomalaismaisterit luokittuvat perhetaustaltaan verraten epäelitistiseksi ryhmäksi, joka on useimpien vertailumaiden tapaan naisvaltainen. 2.1 YLEISSIVISTYSTÄ JA AMMATTITAITOA Aineiston suomalaismaistereista lähes kaikki ovat pohjakoulutukseltaan ylioppilaita. Suomen lisäksi myös Espanjassa ja Ranskassa yli 90 prosenttia tulee lukioista. Muiden vertailumaiden korkeakoulutetuista huomattavasti pienempi osuus on hakeutunut korkeakouluun meikäläistä lukiota vastaavan yleissivistävän koulutusväylän kautta. Huomattavaa on, että Italiassa ja Itävallassa, joissa Suomen tapaan perustutkinto on pitkä maisterin tutkinto, liki kolmannes korkeakoulutetuista on aikanaan rekrytoitunut ammatillisilta pohjakoulutusväyliltä, Alankomaissa jopa puolet. Eritoten niissä maissa, joissa toimii myös ei-yliopistollinen korkeakoulusektori, on nähtävissä selvä ero pitkän ja lyhyen tutkinnon suorittaneiden pohjakoulutuksessa. Norjan, Saksan ja erityisesti Alankomaiden ammattikorkeakoulut ovat rekrytoineet suuren osan opiskelijoistaan ammatillisilta pohjakoulutusväyliltä. Esimerkiksi Saksan Fachhochschulen opiskelijoista vain puolet on sikäläisen lukion Gymnasiumin kasvatteja, kun taas yliopistosektori on lähes yhtä ylioppilasvaltainen kuin Suomessakin. Todettakoon, että aineistossa meikäläisistä ylioppilaista liki puolella (46 %) oli yleisarvosananaan laudatur, ja vain vajaan viidenneksen (18 %) noteeraus oli magnaa heikompi. Kasvatustiede erottuu muista keskinkertaisten ylioppilaiden alana, parhain arvosanoin ylioppilaaksi kirjoittaneita taas löytyy lähinnä maatalous- ja metsätieteistä, oikeustieteestä ja humanistisilta aloilta. Terveysalan sisällä lääketieteilijät ovat 70-prosenttisesti laudatur-ylioppilaita, muissa terveystieteissä heitä on neljännes. Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden pohjakoulutuksen lukiovaltaisuutta täydentää jossain määrin se, että osa ylioppilaista on kuitenkin MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 13

hankkinut myös ammatillista koulutusta. Aineiston ylioppilaista viidennes oli ollut vähintään lukuvuoden verran muussa koulutuksessa ennen korkeakouluopintojen alkua; valtaosa näistä oli saanut nimenomaan ammatillista koulutusta. Vertailumaiden vastaavista opiskelijaryhmistä vain saksalaisille ja norjalaisille oli kertynyt samassa määrin lisäoppia. Vähintään lukuvuoden verran ammatillista koulutusta ennen yliopistoopintojen alkua nauttineita ylioppilaita on terveystieteissä kolmannes, kasvatuksen, taiteiden ja kaupan aloillakin yli viidennes, mutta luonnontieteen ja tekniikan aloilla joka kymmenes. Terveystieteiden kahtiajako akateemisesti suuntautuneisiin lääketieteilijöihin ja käytännön reittiä eteneviin hoitotieteilijöihin on selvä. Edellisistä vain joka kymmenes, jälkimmäisistä liki kaksi kolmasosaa oli saanut ammattikoulutusta ennen yliopisto-opintoja. 2.2 IÄKKÄÄNÄ OPISKELEMAAN Suomalaiset aloittavat yliopisto-opintonsa verrattain iäkkäinä. Osaltaan korkeaa keski-ikää selittää aikuisopiskelijoiden suurehko osuus (Moore 2000). Erityisesti terveys- ja kasvatustieteet toimivat kokeneiden ammattilaisten jatkokoulutusväylinä. Kauppa- ja oikeustieteissä taas aloitusikää nostaa hakijoiden ruuhkautuminen jonottamaan haluamaansa opiskelupaikkaa jopa useiksi vuosiksi. Välivuodet eivät välttämättä ole pelkästään ajantuhlausta, vaan ne saattavat merkitä myös hyödyllisen kokemuksen karttumista ja ehkä opiskelumotivaation selkiintymistäkin. Kuviossa 2 koulutusalat on ryhmitelty opiskelijoiden sisäänpääsyiän ja kokemuksen mukaan. Nopeasti aloittaneet ovat vuoden sisällä ylioppilastutkinnon (tai muun pohjakoulutuksen) läpäisemisestä alkaneet opiskella sitä tutkintoa, jonka suorittivat lukuvuonna 1994-95. Kokeneet opiskelijat 2) taas aloittivat yli 29-vuotiaina tai muuten jo runsaasti ammatillista kokemusta hankkineina. 2) Kokeneet ovat opinnot aloittaessaan olleet yli 29-vuotiaita tai heillä oli jo takanaan vähintään kolmen vuoden työkokemus tai ainakin vuosi ammattikoulutusta ja kaksi vuotta työtä, taikka heidän pohjakoulutuksestaan oli muuten vierähtänyt yli viisi vuotta, mutta he eivät olleet ehtineet täyttää 30. 14 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

Nopeasti aloittaneet ja kokeneet aloittain Suomessa (%) Nopeasti aloittaneet Kokeneet TEK 75 TER 37 LUO 70 KAS 31 HUM 56 YHT 27 MAA 56 TAI 24 KAU 51 OIK 18 TAI 42 HUM 15 YHT 41 KAU 13 OIK 40 MAA 13 TER 39 LUO 9 KAS 35 TEK 8 0 20 40 60 80 0 20 40 60 80 Kuvio 2. Yliopisto-opinnot nopeasti ja kokeneena aloittaneiden osuudet Suomessa aloittain (%) Tekniikka ja luonnontieteet erottuvat nopeasti opintonsa aloittaneiden aloina. Kolme neljästä niitä opiskelleista oli tullut kutakuinkin suoraan pohjakoulutuksesta korkeintaan varusmies- tai siviilipalveluksen suorittamisajan tai au pair-vuoden mittaisen viivytyksen jälkeen. Terveys- ja kasvatustieteissä taas kolmannes lukeutui kokeneena opiskelunsa aloittaneiden ryhmään. Myös yhteiskuntatieteissä ja taidealoilla joka neljäs oli aikuisopiskelija tai muutoin kokemusta hankkinut henkilö. Lääketieteilijöistä yli 60 prosenttia oli nopeasti aloittaneita, sitä vastoin hoitotieteessä oli vastaavan suuruinen joukko aikuisopiskelijoita. Pitkään hakeneita, mutta ei merkittävästi kokemusta omaavia oli puolestaan huomattavan runsaasti oikeus- ja kauppatieteissä. Heillä pohjakoulutuksesta oli kulunut kahdesta viiteen vuotta, mutta he eivät olleet sinä aikana hankkineet ammattikoulutusta tai runsasta työkokemusta. Heidän aikansa näyttää kuluneen lähinnä muun opiskelun, valmennuskurssien ja sen oikean koulutuspaikan etsinnän merkeissä. Suomi lukeutuu Ruotsin ja Norjan ohella iäkkäimpien korkeakouluopiskelijoiden maihin, mikä selittyy osin aikuisopiskelijoiden suurehkosta osuudesta, osin korkeakoulutukseen hakeutumisen hitaudesta. Vertailun nuorimmat opiskelijat löytyvät Espanjasta ja Italiasta, joissa kolme neljästä MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 15

pääsee opintojen alkuun jo alle 20-vuotiaana ja aikuisopiskelu on marginaalista. Varsin nuorina olivat opintonsa aloittaneet myös Ranskan ja Itävallan korkeakoulutetut. Taulukko 4. Korkeakouluopintojen aloittamisikä kymmenessä maassa (%) Alle 20 v 20-25 v Yli 25 v Ruotsi 15 68 17 Saksa 15 75 9 Norja 19 60 21 Suomi 25 62 14 Alankomaat 50 42 8 Iso-Britannia 54 25 21 Ranska 58 39 5 Itävalta 58 36 6 Italia 71 26 4 Espanja 74 21 5 Kaikki 43 46 11 Varsinaisia aikuisopiskelijoita, siis aloittaessaan 30 vuotta täyttäneitä, oli selvästi eniten Englannissa, missä niinsanotut uudet yliopistot jatkavat eiyliopistollisen koulutussektorin perinteitä ulottamalla korkeakoulutuksen nuorena aloittavien ryhmää laajemmalle. Saksalaisten keski-ikää puolestaan nostaa opiskelupaikkojen jonotussysteemin aiheuttama pitkään hakeneiden suuri osuus. 2.3 SUKUPUOLI JA PERHETAUSTA Lukuvuonna 1994-95 valmistuneista suomalaismaistereista 56 prosenttia oli naisia. Vertailumaissa naiset ovat korkeakoulutettujen vähemmistönä vain Saksassa ja Itävallassa (vrt. Kivinen, Ahola & Kankaanpää 1995). Muissa maissa heidän osuutensa vaihtelee Ranskan ja Alankomaiden niukasta enemmistöstä Norjan 59:ään prosenttiin. 16 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

Naisten osuus korkeakoulutetuista (%) Koulutusaloittain Suomessa Maittain TEK 24 DE 41 LUO 48 AT 45 OIK 55 FR 51 KAU 56 NL 51 MAA 57 IT 53 YHT 67 FI 56 TAI 73 ES 57 HUM 76 UK 58 TER 80 SE 58 KAS 82 NO 59 0 50 100 0 50 100 Kuvio 3. Naisten osuus korkeakoulutetuista Suomessa ja vertailumaissa (%) Suomen aineistossa miesenemmistöisiä koulutusaloja ovat vain tekniikka ja täpärästi luonnontieteet. Naisvaltaisimpia aloja puolestaan ovat kasvatusja terveystieteet, mutta myös humanisteista, taidealojen maistereista ja yhteiskuntatieteilijöistä on miehiä korkeintaan kolmannes. Terveysalan sisällä kuitenkin lääketieteilijöistä runsas kolmannes on miehiä, kun taas muut terveystieteet ovat kutakuinkin täysin naisten alaa. Myös tekniikan ja luonnontieteiden sisältä löytyy samaan tapaan omat jommankumman sukupuolen lohkonsa. Eri aloille sekä suuntautuu että valikoituu myös perhetaustaltaan erilaisia hakijoita siinä usein pitkäksi muodostuvassa karsinnassa ja pudotustaistelussa, jota käydään kysytyimpien koulutusväylien ovilla (Kivinen & Rinne 1995; Nurmi 1998; Kivinen, Ahola & Hedman 2001). Suomessa oikeustiede, taidealat ja kauppa ovat elitistisimpiä aloja siinä mielessä, että yli kolmannes valmistuneista on lähtöisin korkeakoulutetuista perheistä ja korkeintaan kolmannes perheistä, joissa kummallakaan vanhemmista ei ole perusasteen jälkeistä muodollista koulutusta. Kansanomaisimpia aloja taas ovat kasvatus- ja yhteiskuntatieteet, joiden maistereista vajaa viidennes on tullut korkeakoulutetuista ja puolet vähiten koulutetuista perheistä. MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 17

Alojen sisällä on toki melkoista vaihtelua omine eliittilohkoineen. Kansainvälisesti katsoen havaitaan melkoisesti vaihtelua koulutusalojen sukupuolittaisessa jakautumisessa. Myös sosiaalitaustojen ja pohjakoulutuksessa menestymisen suhteen koulutusväylät eroavat paljonkin. Kovien ja pehmeiden alojen mukainen sukupuolijako vallitsee kuitenkin kaikkialla. Lääketieteen ja oikeustieteen asema eräänlaisina yliopistojen eliittiväylinä on niinikään melko vakaa. Sen sijaan esimerkiksi kaupallisen alan asema koulutusväylien statuskentässä vaihtelee suuresti. Seuraavassa tarkastelussa Suomea verrataan muihin maihin sen nojalla, missä määrin vastaajissa on korkeakoulutettujen jälkeläisiä suhteessa korkeakoulutettujen määrään maan 45-54-vuotiaassa väestössä (lähde: OECD Database, OECD 1997). Menetelmä olisi auttamattoman kömpelö yksittäisen maan korkeakoulutuksen elitistisyyden mittaamiseen sinänsä, mutta kelpaa maiden välisessä suhteellisessa vertailussa. Joudumme jättämään Ruotsin pois vertailusta aineiston puutteellisuuden takia. Taulukko 5. Korkeakoulutettujen perhetaustan elitistisyys kahdeksassa maassa (vanhempien koulutustaso suhteessa vastaavan ikäiseen väestöön) vertailukohtana Suomi Suhteellinen elitistisyys (Suomi=1) Suomi 1 Saksa 1 Alankomaat 1.3 Iso-Britannia 1.4 Norja 1.4 Espanja 1.4 Ranska 1.7 Itävalta 2.3 Italia 2.7 Suomalainen korkeakoulutus on eurooppalaisessa mittakaavassa epäelitististä. Saksa saa saman vertailuluvun 1, mutta sikäläisessä aineistossa ovat myös ammattikorkeakoulutetut mukana. Italian vertailuluku 2.7 on aineiston korkein. Myös Itävallassa korkeakoulutus kasautuu selkeästi korkeakoulutetun vähemmistön jälkeläisille. Itävaltalaista yliopistoa voinee hyvin sanoa elitistiseksi myös imagoltaan, mutta Italian sen enempää kuin Ranskan massayliopistojen avointen ovien periaatekaan ei sinänsä näytä mainitta- 18 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

vammin edistävän koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa. Niin Saksan kuin useimpien muidenkin maiden osalta on syytä tarkastella erikseen pitkän ja lyhyen tutkinnon korkeakoulutuslohkoja. Saksan yliopistosektori on sosiaalisesti jonkin verran valikoivampi kuin Suomen (suhdeluku 1.3), kun taas Fachhochschule on selvästi kansanomaisempi (suhdeluku vain 0.6). Tämän lisäksi ainoastaan Espanjan lyhyen tutkinnon yliopistoväylä on hiukan meidän maisterikoulutustamme epäelitistisempi. Sen sijaan muissa maissa, aina Norjaa myöten, myös vaihtoehtoinen korkeakoulusektori näyttää toimivan nimenomaan korkeasti koulutettujen perheiden kulttuuripääoman uusintamisen väylänä suuremmassa määrin kuin suomalainen yliopisto. Asiaan vaikuttaa osaltaan se, että Norjassa, jossa korkeakoulutuksen ekspansio on alkanut aiemmin kuin Suomessa, korkeakoulutettujen osuus väestöstä on jo suuri, Suomessa taas edelleen kasvamassa. MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 19

20 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

3 OPINTOJEN KESTO JA LAATU Suomalaismaisterien opiskeluaika ei ole Euroopan pisimpiä, mutta valmistuneiden keski-ikä on melko korkea, koska monet aloittavat opintonsa verraten iäkkäinä. Suomalaiset käyttävät huomattavan osan kokonaisopiskeluajastaan päätoimiseen työntekoon ja ovatkin, jos varsinaisesti opiskeluun käytettyjä nettoaikoja tarkastellaan, itse asiassa vertailun tehokkaimpia. Suomalaiset arvioivat saamansa koulutuksen ja opetuksen verraten laadukkaaksi ja katsovat sen olevan pikemminkin akateemisesti kuin ammatillisesti suuntautunutta, joskin alojen välillä on eroja. 3.1 OPISKELUAIKA Aineistomme suomalaismaistereista nopeimmin valmistuivat kasvatustieteilijät (lähinnä peruskoulun luokanopettajat), jotka käyttivät opiskeluun keskimäärin viisi vuotta. Pisimpään, yli seitsemän vuotta, kestivät humanistien, maatalous- ja metsätieteilijöiden sekä taidealojen maistereiden opinnot. Luvut kuvaavat korkeakouluopintoihin käytettyä kokonaisaikaa, joka saattaa sisältää nimenomaiseen suoritettuun tutkintoon käytetyn ajan lisäksi myös muita opintoja, alan vaihtoja ja aikaisempia tai päällekkäisiäkin tutkintoja. Korkeasta valmistumisiästään huolimatta suomalaiset eivät ole Euroopan hitaimpia maisteriksi opiskelijoita, pikemmin keskitasoa. Pisimpään maisterin tutkintoa suoritetaan Italiassa ja Itävallassa, keskimäärin seitsemän ja puoli vuotta. Nopeimmat, runsaassa neljässä vuodessa valmistuneet, taas löytyvät Englannista, missä maisterit ovat melkein yhtä joutuisia kuin lyhyempään tutkintoon tyytyvä enemmistökin. Lyhyet tutkinnot suoritetaan luonnollisesti pitkiä nopeammin, mutta esimerkiksi Saksassa lyhyetkin tutkinnot veivät keskimäärin viisi vuotta. Siihen, että monissa maissa opinnot venyvät normiaikoja huomattavastikin pidemmiksi, on monenlaisia selityksiä. Yksi asiaan varmasti vaikuttava tekijä on opintojen määrä ja laajuus. Kokonaisaika luonnollisesti pitenee, jos opiskelija vaihtaa alaa tai opiskelee toista alaa tutkintonsa rinnalla taikka muuten vain ylittää määrälliset minimivaatimukset, kuten suomalaisopiskelijoilla on ollut yleisesti tapana. MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 21

Taulukko 6. Keskimääräinen kokonaisopiskeluaika vuosina kymmenessä maassa ja koulutusaloittain Suomessa Kokonais- opiskeluaika Kokonaisopiskeluaika KAS5 UK 4.1 KAU 6 SE 4.7 OIK 6.1 FR 5.0 TER 6.1 ES5.8 YHT 6.7 DE 6 TEK 6.8 FI 6.5 LUO 7 NL 6.5 MAA 7.2 NO 6.8 TAI 7.2 AT 7.4 HUM 7.5 IT 7.6 Siellä, missä opiskelupaikoista käytävä kilpailu viivyttää korkeakouluopintojen aloittamista, myös kokonaisopiskeluaika pitkittyy. Usein opiskelijat joutuvat koukkaamaan tavoittelemaansa koulutukseensa jonkin toisen alan tai oppilaitoksen kautta. Esimerkiksi meillä Suomessa tiedetään lääketieteen pääsykokeisiin valmistuvien opiskelijoiden käyttävän luonnontieteellisen tiedekunnan opinantia hyväkseen preppausvuosien merkeissä. Suomalaisaineistomme lääketieteilijöistä joka kolmas oli aikanaan aloittanut korkeakouluopintonsa muiden aineiden, useimmiten kemian tai fysiikan, parissa. Muita aineistossa selkeimmin hahmottuvia alanvaihtajien reittejä ovat kasvatustieteilijöiden tulo yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta ja kauppatieteilijöiden hakeutuminen omalle alalleen humanististen aineiden kautta. Kaikkiaan noin kymmenesosa suomalaismaistereista oli korkeakouluopintojensa aikana vaihtanut alaa ja vajaat pari prosenttia oli harjoittanut samanaikaisesti toisen alan opintoja. Alan vaihdot ja toisen alan samanaikainen opiskelu venyttivät keskimääräisen opiskeluajan seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi. Yleistä opintojen pituuden selitystä tästä ei kuitenkaan löydy, sillä alaa vaihtamattomatkin olivat käyttäneet opintoihinsa keskimäärin 6.4 vuotta. Lisäksi kansainvälinen vertailu kertoo, että alan vaihtoja ja monien alojen yhtäaikaisia opintoja esiintyy paljon myös maissa, joissa opiskeluaikojen pituus ei ole ongelma. Vertailua kuitenkin hankaloittaa maiden 22 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

koulutusjärjestelmien erilaisuus. Esimerkiksi Ranskassa, missä opiskelijoiden lopullinen tutkinto usein koostuu erilaisista palasista, alan vaihtuminen osasten välillä näyttää paljolti asiaankuuluvalta ilmiöltä, joka ei vaikuta kokonaisaikaan sitä eikä tätä. Italiassa puolestaan opinnot kestävät pitkään, vaikka yliopistojen avoimuus antaisi useimmille opiskelijoille periaatteessa mahdollisuuden mennä suoraan toivealalleen. Suomalaismaisterit valmistuvat melko iäkkäinä, koska valmistumisikä riippuu luonnollisesti sekä aloittamisiästä että opiskelun kestosta. Keskimääräiseltä valmistumisiältään, 29 vuotta, suomalaiset ovatkin aineiston vanhimpia. Myös muissa Pohjoismaissa ja Englannissa valmistuvien keskiikä ylitti 28 vuotta. Erityisesti englantilaisten osalta keskiarvo ei paljon kerro, koska opiskelijat jakautuvat selvästi hyvin nuorena aloittavaan enemmistöön ja suureen, vasta aikuisopiskelijan iässä aloittavaan vähemmistöön. Nuorimmat, keskimäärin 24-25-vuotiaina valmistuneet maisterit ovat Ranskassa ja Espanjassa. 3.2 OPISKELUAIKAINEN TYÖSSÄKÄYNTI Toinen ilmeinen selitys kokonaisopiskeluajan pituuteen on opiskeluaikainen työssäkäynti, joka on vuosikymmenten mittaan yleistynyt. Kesätöiden ja muun lomilla työskentelyn lisäksi suomalaisopiskelijat viettävät usein, erityisesti opintojen loppupuolella, pitkähköjäkin jaksoja päätoimisesti työssä esimerkiksi sijaisuuksia hoitamassa. Myös lukukausien aikana opiskelun ohessa tapahtuva, lähinnä osa-aikainen, työssäkäynti on yleistä. Vaikka työssäkäynti on ylivoimaisesti tärkein kokonaisopiskeluaikaa pidentävä muun pääasiallisen toiminnan muoto, myös kodin- ja lastenhoito sekä varus- tai siviilipalveluksen suorittaminen vievät osalta opiskelijoita oman aikansa ja näkyvät kokonaisopiskeluajoissa. Suomalaismaisterien keskimäärin kuuden ja puolen vuoden kokonaisopiskeluajasta neljännes oli kulunut päätoimisesti työssä käyden. Luvun suuruuteen vaikuttaa jonkin verran sivutoimisten aikuisopiskelijoiden osuus, mutta moni tavallinenkin opiskelija oli pitänyt taukoa opinnoistaan työn merkeissä tai opiskellut työn ohessa. Esimerkiksi suoraan lukiosta korkeakoulutukseen tulleiden ryhmä oli sekin keskimäärin yli viidenneksen kokonaisopiskeluajastaan päätoimisesti työssä. Lukukausien aikana oli työskennellyt, enemmän tai vähemmän mainittavissa määrin, vajaa puolet (46 %) koko joukosta. MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 23

Työssäkäynnin osuus opiskeluajasta (%) Koulutusaloittain Suomessa Maittain TER 34 FI 26 YHT 30 UK 25 OIK 28 AT 21 KAU 26 NO 21 HUM 25 NL 20 MAA 24 DE 18 TEK 24 SE 17 LUO 24 ES 15 KAS 24 IT 14 TAI 22 FR 13 0 5 10 15 20 25 30 35 40 0 5 10 15 20 25 30 35 40 Kuvio 4. Työhön käytetty aika suhteessa opintojen kestoon koulutusaloittain Suomessa ja maittain (%) Eniten aikaa työssä opintojen kestoon suhteutettuna oli kulunut terveysalalla: keskimäärin runsas kolmannes kokonaisopiskeluajasta oli vietetty päätoimisen työnteon merkeissä. Toisaalta osa-aikainen työssäkäynti opintojen ohella oli terveysalalla monia muita aloja harvinaisempaa. Taidealojen maistereista taas jopa kaksi kolmesta oli tehnyt osa-aikatöitä lukukausien aikana, mutta kokopäiväiseen ja päätoimiseen työntekoon kului vain runsas viidennes kokonaisopiskeluajasta. Yhteiskunta- ja oikeustieteilijät olivat olleet ahkerasti työelämässä sekä pitkähköjä päätoimisia jaksoja että lukukausien aikana. Kansainvälisesti katsoen suomalaiset käyttävät suuren osan kokonaisopiskeluajastaan työntekoon. Myös englantilaiset käyvät opiskeluaikanaan runsaasti työssä, mikä ei selity aikuisopiskelijoiden määrällä, sillä myös nuoret opiskelijat olivat käyttäneet lyhyestä opiskeluajastaan suuren osa työhön. Vähiten aikaa työntekoon oli kulunut ranskalaisilta, espanjalaisilta ja italialaisilta. Osa-aikainen työskentely lukukausien aikana näyttää olevan monissa maissa vielä runsaampaa kuin Suomessa. Erityisesti Alankomaissa, mutta myös Saksassa, Itävallassa ja Norjassa vähintään joka toinen opiskelija oli 24 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

käyttänyt osan viikkotunneistaan työssäkäyntiin. Näissä maissa, kuten myös Englannissa, korkeakouluopiskelijat ovat ilmeisen tärkeä osa-aikaisen työvoiman reservi. 3.3 TEHOKKUUS VERTAILUSSA Suomalaismaistereiden opiskeluajan pituus, jonka toisinaan ajatellaan ilmentävän koulutuksen tehottomuutta, saa siis osaselityksen siitä, että aikaa on liiennyt myös muihin aktiviteetteihin kuin vain opintoviikkojen minimimäärän keräämiseen. Kun yliopiston kirjoilla vietetyn kokonaisajan sijasta tarkastellaan varsinaiseen opiskeluun käytettyä nettoaikaa, Suomen ja nopeampien vertailumaiden välinen kuilu kutakuinkin häviää. Tässä hyödynnetään korkeakoulutettujen vastaajien itsensä esittämää arviota siitä, miten paljon he itse asiassa tutkintonsa suorittamiseen aikaa käyttivät. (Ranskasta ja Ruotsista näitä tietoja ei saatu). Suomalaisten korkeakoulutettujen oman arvion mukainen tehollinen opiskeluaika on keskimäärin viisi vuotta. Näin mitaten suomalaiset olivat opiskelleet nopeammin kuin espanjalaiset, saksalaiset ja alankomaalaiset. Vielä suomalaismaistereitakin tehokkaampia olivat englantilaismaisterit, jotka arvioivat käyttäneensä opintoihinsa keskimäärin vain vajaat kolme vuotta, mikä saa selityksensä siitä, että suurella osalla pitemmän tutkinnon suorittaneista on pohjalla bachelor tutkinto. Taulukko 7. Maisterintutkintoon käytetty kokonaisaika vuosina sekä valmistuneiden itsensä arvioima opiskelun nettoaika vuosina eri maissa. Kokonaisaika Nettoaika Iso-Britannia 4.1 2.6 Suomi 6.5 5.0 Alankomaat 6.5 5.4 Espanja 5.8 5.6 Saksa 6.0 5.7 Norja 6.8 5.9 Itävalta 7.4 6.8 Italia 7.6 7.2 Ranska 5.0 - Ruotsi 4.7 - MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 25

Huomion kiinnittäminen teholliseen opiskeluaikaan avaa uusia näkökulmia myös kotimaiseen koulutusalojen väliseen tarkasteluun. Nettoajan määrittäminen vähentää bruttoajasta alasta riippuen 16-28 prosenttia. Samalla alojen väliset erot supistuvat Taulukko 8. Opintoihin käytetty kokonaisaika sekä valmistuneiden itsensä arvioima opiskelun nettoaika vuosina koulutusaloittain Suomessa. Kokonaisaika Nettoaika KAS5.0 4.1 KAU 6.0 4.5 OIK 6.1 4.5 YHT 6.7 5.1 MAA 7.2 5.1 TER 6.1 5.1 TEK 6.8 5.2 LUO 7.0 5.4 TAI 7.2 5.8 HUM 7.5 5.8 Kaikki 6.5 5.0 Kokonaisajan ja tehollisen opiskeluajan erot ovat pienimmät terveysalalla ja kasvatustieteessä, suurimmat maatalous- ja metsätieteissä sekä oikeus-, yhteiskunta- ja kauppatieteissä. Useimpien alojen netto-opiskeluaika asettuu viiden vuoden tuntumaan. Haitari on silti laaja ulottuen kasvatustieteen runsaasta neljästä vuodesta humanististen ja taidealojen liki kuuteen vuoteen. 3.4 KOULUTUKSEN OMINAISUUDET JA LAATU Korkeakoulutettujen kokemukset ja arviot saamastaan koulutuksesta tiivistetään seuraavassa muutamaan ulottuvuuteen, jotka mahdollisimman taloudellisesti ja osuvasti kuvaavat eri alojen koulutuksen luonnetta ja laatua. Sen perusteella, mitkä tekijät olivat valmistuneiden kokemuksen mukaan korostuneet koulutuksessa, muodostetaan pääkomponenttianalyysin avulla kolme summamuuttujaa mittaamaan koulutuksen professionaalisuutta (sen asiantuntijakoulutusluonnetta), akateemisuutta ja koulumaisuutta. Vastaajien antamista arvioinneista muodostetaan lisäksi summamuuttujat kuvaamaan opetuksen laatua ja opiskeluympäristön varustelutasoa. 26 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

KOULUMAISUUS OIK TEK YHT KAU MAA LUO TAI HUM TER KAS NO DE NL FR FI SE AT IT UK ES PROFESSIONAALISUUS OIK HUM KAU LUO YHT TEK MAA TAI TER KAS ES IT DE AT NO FI NL FR SE UK AKATEEMISUUS TER KAS HUM LUO OIK MAA TAI TEK KAU YHT ES SE AT DE UK FR FI NO NL IT 0 0,5 1 0 0,5 1 Kuvio 5. Koulumaisuuden, professionaalisuuden ja akateemisuuden painottuminen opiskelussa (0=ei lainkaan korostunut; 1= erittäin korostunut). MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 27

Summamuuttujat on saatu laskemalla painottaen yhteen tekijöitä, jotka näyttävät yhteisvaihtelunsa perusteella mittaavan samaa asiaa. Esimerkiksi koulutuksessa, jossa korostettiin itsenäistä opiskelua, myös valinnan vapaus ja opinnäytetyön teko olivat usein keskeisellä sijalla. Niinpä summamuuttujalle oli helppo löytää nimeksi näitä seikkoja yhdistävä käsite akateemisuus. Professionaalisuudeksi nimetty ulottuvuus taas kuvastaa sitä, missä määrin koulutuksen tavoitteena näyttää olevan osaavien asiantuntijoiden harjaannuttaminen työelämään. Tällaisessa koulutuksessa korostuvat esimerkiksi projektimuotoinen ja ongelmakeskeinen opiskelu ja työkokemus. Koulumaisuutta puolestaan mittaa se, miten keskeisessä asemassa on säännöllinen läsnäolo ja kuinka opettajakeskeistä opetus on. Vahvimmin 1990-luvun suomalaisessa yliopisto-opiskelussa korostuivat akateemisuus ja siihen liittyvät vapaudet ja vastuut. Aloista akateemisimmin painottuneita olivat yhteiskunnalliset aineet, mutta myös esimerkiksi tekniikan ja kaupan opetuksessa korostuivat akateemiset opinnäytteet, itsenäinen opiskelu ja valinnanvapaus. Terveysalan opetuksessa taas akateemisuus ei noussut keskeiseksi, vaan sitä luonnehtii monia muita aloja enemmän opetuksen koulumaisuus. Kasvatustieteessä ja ehkä hieman yllättäen myös humanististen aineidenkin opetuksessa korostui niin ikään opettaja opetuksen keskipisteenä, siis koulumaisuus. Yleisesti ottaen suomalaisessa 1990-luvun yliopisto-opetuksessa ei pantu erityistä painoa työelämään läheisesti liittyville asenteille, sosiaaliselle osaamiselle, kommunikaatiotaidoille, projektimuotoiselle ja ongelmakeskeiselle opiskelulle tai työkokemuksen saamiselle. Kasvatus- ja terveysalojen koulutuksessa professionaalisuus sai muita aloja enemmän painoa. Kansainvälisesti vertaillen työelämäpainottuneimmiksi osoittautuvat Iso-Britannian ja Ruotsin korkeakoulutukset. Etelä-Euroopassa korkeakoulut eivät ole kovinkaan työelämään suuntautuneita, vaan niissä painotukset ovat lähinnä koulumaisia. Suomalainen korkeakoulutus taas on vertailevassa katsannossa pikemminkin akateemista kuin koulumaista. Kaikkiaan eurooppalainen korkeakoulutus on kuitenkin akateemisesti suuntautunutta, jos se ymmärretään opiskeluvapauksina, itsellisyytenä ja opinnäytteiden teon keskeisyydeksi. Alemmat korkeakoulututkinnot ovat luonnollisesti monissa maissa vähemmän akateemisia kuin maisteritutkinnot. Toisaalta esimerkiksi Iso-Britanniassa pitkät ja lyhyet tutkinnot eivät paljokaan eroa toisistaan koulumaisuuden tai akateemisuuden suhteen. 28 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

Seuraavassa tarkastellaan opetuksen laatua ja varustetasoa. Opetuksen laatua kuvaava summamuuttuja tiivistää valmistuneiden arvioinnit tieteellisyydestä, opinnäytteen ohjauksesta sekä opetuksen laadusta. Varustelutason mittari taas saa sitä suuremman arvon, mitä paremmaksi vastaajat ovat arvioineet kirjastojen varustelun ja kokoelmat, opetusmateriaalin saatavuuden ja teknisen välineistön tason (ATK, mittalaitteet ym.). Alasta riippumatta suomalaiset arvioivat saamansa opetuksen laadultaan keskitasoiseksi. Terveys-, kasvatus- ja kaupan alan opiskelijat olivat saamaansa opetukseensa muita tyytyväisempiä, mutta erot koulutusalojen välillä eivät ole suuria. Ainoastaan maatalous- ja metsätieteilijät luonnehtivat saamaansa opetusta hieman keskitasoa heikommaksi. Arviot opetuksen laadusta ja varustelutasosta koulutusaloittain Suomessa Opetuksen laatu Varustelutaso MAA YHT HUM TAI OIK LUO TEK KAU KAS TER YHT HUM MAA KAU OIK TER KAS LUO TEK TAI 0 0,5 1 0 0,5 1 Kuvio 6. Opetuksen laatu ja varustelutaso koulutusaloittain Suomessa (0=heikko, 1=erinomainen) Opetuksen laatua paremmaksi suomalaiset arvioivat opiskeluympäristön ja sen varustelun. Varustelutason kuten (kirjastojen tarjonnan ja teknisen välineistön) suomalaiset arvioivat hyväksi. Aineellisilta resursseiltaan kärkeen nousivat taiteen ja tekniikan alat. Heikoimmin varustetuksi arvioitiin yhteiskuntatieteellinen ala, joka ei sekään ollut huono. Kansainvälisesti Suomi erottuikin 1990-luvulla muiden Pohjoismaiden MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 29

tavoin sillä, että opiskelu-olot arvioitiin melko korkeatasoisiksi. Ranskassa, Espanjassa ja erityisesti Italiassa opiskeluympäristöt ja välineet eivät saaneet yhtä hyviä arvioita. Samaan hengenvetoon pitää kuitenkin todeta, että kuvaamamme tilanne ajoittuu 1990-luvun ajankohtaan, jonka jälkeen monissa maissa korkeakouluopiskelijoiden määrä on edelleen lisääntynyt, mutta toisaalta esimerkiksi kirjastojen tai tietoteknisen välineistön hankintamäärärahat eivät ole kasvaneet samaa tahtia laitteisiin ja kirjoihin kohdistuvan kysynnän kanssa. Arviot opetuksen laadusta ja varustelutasosta maittain Opetuksen laatu Varustelutaso ES IT AT FR DE NL SE FI NO UK IT ES FR DE AT NL UK SE NO FI 0 0,5 1 0 0,5 1 Kuvio 7. Opetuksen laatu ja välineistön taso kymmenessä maassa (Summamuuttujien keskiarvot, joissa 0=heikko, 1=erinomainen) Opetuksen laadun kolmen kärjessä ovat Iso-Britannia, Norja ja Suomi. Erityisesti Iso-Britannia erottuu muista maista opiskelijoiden mielestä laadukkaalla opetuksellaan. Italia ja Espanja ovat hännänhuippuina opetuksen laadun suhteen, mutta myös Itävallassa ja Ranskassa annettu opetus koettiin osittain heikoksi. 30 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

4 KOULUTUS JA TYÖELÄMÄ Suomalaissa yliopistoissa annettu koulutus ei ole kansainvälisesti katsoen erityisen työelämäsuuntautunutta. Suomalaisopiskelijat solmivat itse käytännön yhteyksiä ja hankkivat tärkeänä pitämäänsä alan työkokemusta ja siten integroituvat työelämään jo opiskeluaikana. Suomalaisille maisterimarkkinoille on ominaista koulutuksen ja työn limittyminen ja vähittäinen siirtyminen koulutuksesta työelämään, melko usein ilman erityistä valmistumisen jälkeistä työnhakuvaihetta. 4.1 KOULUTUKSEN TYÖELÄMÄSUUNTAUTUNEISUUS Vertailu osoittaa suuria eroja siinä, missä määrin eri maiden korkeakoulutus suuntautuu työelämään ja valmistaa opiskelijoitaan toimimaan käytännön työtehtävissä heti tutkinnon suorittamisen jälkeen. Koulutettujen omat arviot saamansa opetuksen käytännönläheisyydestä, työharjoittelun järjestämisestä ja työkokemuksen merkityksestä opiskelussa kertovat, että korkeakoulutuksella on eri maissa varsin erilainen ote suhteessa työelämään. Taulukko 9. Koulutuksen työelämäsuuntautuneisuus valmistuneiden oman arvion mukaan kymmenessä maassa (%) Opinnoissa Harjoittelu- Opetus ja korostettiin paikkojen ja opiskelu työkokemuksen muun työn käytännönsaamista hyvä tarjonta läheistä Alankomaat 38 52 41 Norja 34 28 36 Ruotsi 25 35 29 Iso-Britannia 23 25 46 Suomi 18 26 25 Ranska 15 19 22 Saksa 14 26 20 Italia 9 4 8 Espanja 9 8 15 Itävalta 8 18 15 Kaikki 20 29 26 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 31

Alankomaiden korkeakoulutuksen suuntautuminen työelämään on voimakkuudessaan omaa luokkaansa. Vahvahkoa käytännön painotus on myös Norjassa, Ruotsissa ja Englannissa. Sen sijaan Italiassa, Espanjassa ja Itävallassa korkeakoulutus näyttää pysyttelevän enemmän omassa maailmassaan etäällä käytännön sovelluksista. Suomi, jossa akateemisen koulutuksen ensisijaisena tehtävänä on perinteisesti pidetty vankan teoreettisen ja käsitteellisen pohjan antamista, sijoittuu vertailussa keskivaiheille. Saksassa, Alankomaissa ja erityisesti Norjassa on selvä ero pitkän akateemistyyppisen tutkinnon ja jo koulutustavoitteiltaan nimenomaan työelämän käytäntöihin suuntautuvan lyhyen tutkinnon välillä. Näissä maissa vaihtoehtoisen ei-yliopistollisen korkeakoulusektorin olemassaolo on epäilemättä antanut yliopistolle mahdollisuuden pysytellä tieteellis-teoreettisempana korkeimman opin ahjona. Englannissa ja Ranskassa pitkä korkeakoulututkinto taas osoittautuu arvioiden nojalla lyhyttä käytännönläheisemmäksi. Selitys löytyy koulutusalajakaumasta. Näissä maissa kasvatuksen, tekniikan, juridiikan ja kaupan aloille painottuvilla pitkillä tutkinnoilla näyttää olevan professionaalisempi luonne, lyhyet tutkinnot taas ovat useammin luonteeltaan yleissivistäviä ja niistä suuri osa on hankittu humanistisilla aloilla ja yhteiskuntatieteissä. Taulukko 10. Opiskeluaikaisen ja ennen opintoja hankitun työkokemuksen tärkeäksi seikaksi työpaikan saamisessa arvioineiden osuudet yhdeksässä maassa (%) Opiskeluaikana hankittu työkokemus Ennen opintoja hankittu työkokemus Saksa 55 29 Suomi 54 22 Ranska 52 18 Alankomaat 50 17 Itävalta 49 16 Iso-Britannia 41 30 Ruotsi 29 23 Italia 21 10 Espanja 20 29 Kaikki 42 22 32 MAISTERIOPISTA TYÖURALLE

Vaikka työelämän käytäntöihin suuntautuminen ei perinteisesti ole kuulunut itse suomalaisten yliopistojen ohjelmaan, niin opiskelijat kuitenkin pitävät työelämätuntumaa hyvin tärkeänä ja hankkivat itse jo opiskeluaikana ahkerasti työkokemusta. Tämä pitkällisen teoreettisen koulutuksen vastapainoksi muotoutunut käytäntö on viimeaikaisissa keskusteluissa nähty lähinnä opiskelua häiritseväksi ja valmistumista viivyttäväksi seikaksi, josta olisi tehokkuuden nimissä päästävä eroon. Suomi kuuluu lähinnä Saksan, Ranskan, Alankomaiden ja Itävallan ohella niihin maihin, joissa työkokemus on korkeakoulusta valmistuneiden rekrytoinnissa keskeisimpiä asioita. Opiskeluaikaisesta työssäkäynnistä voi tulla itseään ruokkiva prosessi. Kun työnantajilla on mahdollisuus valita kokeneita hakijoita, kokemus alkaa yleistyä rekrytointikriteerinä, mikä taas houkuttaa opiskeluaikaiseen työssäkäyntiin. Suomessa, Saksassa ja Italiassa iän tai oikeammin kumuloidun työkokemuksen vaikutus on työmarkkinoilla erittäin merkittävä (Asplund 2001). Kokemuksen keskeinen asema suomalaisilla maisterityömarkkinoilla ei selity sillä, että valmistuneiden työllistyminen olisi meillä ollut mitenkään erityisen vaikeaa. 4.2 JO OPISKELUAIKANA ALAN TÖIHIN Suomalaismaisterien runsaasta opiskeluaikaisesta työkokemuksesta huomattava osa liittyy tavalla tai toisella opiskeltavaan alaan. Miltei 90 prosenttia oli käynyt opiskeluaikanaan töissä ja joka toinen heistä ilmoitti työnsä kytkeytyneen tutkinnon alaan joko täysin tai huomattavissa määrin. Monissa muissakin maissa korkeakouluopiskelijoiden työssäkäynti on yleistä, mutta esimerkiksi englantilaisten uuttera työskentely näyttää olevan hyödyksi enemmänkin opiskelun rahoittamisessa kuin oman alan työkokemuksen hankinnassa. Etelä-Euroopassa työskentely opintojen aikana on muita maita vähäisempää ja liittyy harvoin opiskeltavaan alaan. Opiskelijoiden mahdollisuudet löytää esimerkiksi kesätöitä omalta alaltaan vaihtelevat ymmärrettävästi aloittain niin meillä kuin muuallakin. Kuviosta näkyy alojen jakautuminen ammatillisluonteisiin väyliin selvine työmarkkinakytkentöineen ja yleisiin akateemisiin aloihin, joiden yhteys ammattien maailmaan on välillisempi ja moniselitteisempi. Tässä valossa tosin kaupallisen alan opiskelijoiden suhteellisen vähäinen oman alan työkokemus on yllättävää. Humanisteista ja yhteiskuntatieteilijöistä yli viidenneksen opiskeluaikainen työssäkäynti ei liittynyt opintoihin lainkaan. MAISTERIOPISTA TYÖURALLE 33