EKSPERTTIEN HAKU JA VALINTA EuroSkills Graz 2020 -kilpailu Graz, Itävalta 16. 20.9.2020 Hyvät ammattiosaamisen kehittäjät, Suomi osallistuu Itävallan Grazissa 16. 20.9.2020 järjestettäviin EuroSkills-kilpailuihin. Kansainväliset kilpailut ovat merkittävä osa ammattitaitokilpailujen kokonaisuutta. Osallistumisemme tavoitteena on edistää suomalaista huippuosaamista sekä kehittää ammatillista koulutusta ja omaa kansallista kilpailujärjestelmäämme. Keskeisenä tavoitteena on lisäksi ammatillisen koulutuksen eurooppalaisen yhteistyön edistäminen. Ekspertin tehtävissä toimivalle tarjoutuu erinomainen näköalapaikka oman alansa kansainvälisen kehityksen seuraamiseen, osaamisen ja koulutuksen benchmarkkaukseen, verkostoitumiseen ja oman osaamisensa kasvattamiseen. Ekspertin taustataho voi tätä kaikkea hyödyntää oman toimintansa kehittämiseen, kansainvälistymiseen ja koulutusviennin edistämiseen. Lähettämällä eksperttejä mahdollisimman moniin lajeihin varmistamme myös sen, että kilpailulajit ja -tehtävät vastaavat jatkossakin Suomen elinkeinoelämän tarpeita ja uudistuvia ammatillisia tutkintoja. Haemme nyt itsensä ja oman alansa kehittämisestä kiinnostuneita huippuosaajia ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän piiristä eksperteiksi EuroSkills2020-kilpailuun. Eksperttejä haetaan kaikkiin liitteessä 1 mainittuihin lajeihin (viralliset-, demo- ja näytöslajit), lukuun ottamatta seuraavia lajeja, joihin on jo nimetty suomalainen pää- (CE) tai varapääekspertti (DCE): 24 Cabinetmaking Marko Varjos, Koulutuskeskus Salpaus, CE 29 Hairdressing Heli Råglund, Stadin ammattiopisto, CE 44 Visual Merchandising/Window Dressing Katri Martikainen, Riveria, DCE 51 Landscape Gardening Thomas Vasenius, Omnia, DCE Ekspertin ja kilpailijan lähettämisen ehtona on, että lajissa on toimiva valmennusjärjestelmä ja siitä vastaava lajipäällikkö. Tarkoitus on, että kussakin lajissa toimii valmennusrinki, jossa on mukana useampia toimijoita. Useasta toimijasta koostuva valmennusrinki on tarpeen valmennuksen toteuttamiseksi ja kehittämiseksi sekä kilpailijan tukemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Valmennusrinki myös mahdollistaa toisilta oppimisen, koulutuksen järjestäjien välisen yhteistyön ja alan koulutuksen kehittämisen. Lajin lajipäällikkö ja ekspertti eivät pääsääntöisesti voi olla sama henkilö. Ainoastaan poikkeustapauksessa ja tilapäisesti, erittäin perustellusta syystä voidaan lajipäällikkö nimetä ekspertiksi.
Kilpailijan ja ekspertin lähettämisen ehtona on lisäksi, että koulutuksen järjestäjä vastaa kaikista osallistumiseen ja valmistautumiseen liittyvistä kustannuksista. Mikäli rahoitukseen osallistuvia tahoja on useampia, vastuussa oleva koulutuksen järjestäjä vastaa rahoituksen keräämisestä. Kilpailijan lähettämisen ehtona on myös, että ko. lajiin on nimetty ekspertti. Ekspertin toimikausi Nyt valittavien EuroSkills-eksperttien toimikausi on 16.9.2019 30.9.2021. Työskentelyaika Grazissa EuroSkills-kilpailussa on 14. 21.9.2020. Valittavan ekspertin on sitouduttava tehtävään koko toimikauden ajaksi. Ekspertin tehtävät Ekspertti työskentelee oman kilpailulajinsa suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin liittyvissä tehtävissä. Työskentely tapahtuu pääasiassa sähköisellä keskustelufoorumilla. Ekspertti osallistuu aktiivisesti oman kilpailijansa valmennukseen. Ekspertti sitoutuu oman alansa koulutuksen sekä ammattitaitokilpailujen kehittämiseen. Lisäksi ekspertti voi sopia erityisistä hyödyntämis- ja kehittämistehtävistä oman työnantajansa kanssa. 1. Oman kilpailulajin suunnittelu, toteutus, arviointi ja jälkityöt Ennen kilpailua ekspertti osallistuu aktiivisesti keskustelufoorumilla omaa lajiaan koskevaan keskusteluun ja yhteydenpitoon muiden maiden eksperttien kanssa osallistuu keskustelufoorumilla lajikuvauksen (TD, Technical Description) ja lajikuvausta täydentävän infralistan (IL, Infrastructure List, välineet ja materiaalit) kehittämiseen osallistuu, lajista riippuen, keskustelufoorumilla kilpailutehtävän (TP, Test Project) tekoon. Osallistuu mahdolliseen kilpailutehtävän 30%:n muutoksen tekoon keskustelufoorumilla ja kilpailua edeltävinä päivinä kilpailupaikalla. tekee omaan lajiinsa liittyvät ennakkotehtävät (mm. eksperttitesti, lajin kilpailumateriaaleihin tutustuminen verkossa) annetussa aikataulussa Kilpailun aikana ekspertti toimii oman lajinsa kilpailun kulun valvojana ja arvioitsijana sekä osallistuu lajinsa muihin tehtäviin laaditun suunnitelman (SMP, Skill Management Plan) sekä sovitun työnjaon mukaisesti. Kilpailun jälkeen ekspertti osallistuu seuraavan kilpailutehtävän tekemiseen ja laatii tarvittaessa oman kilpailutyöehdotuksen tai tehtävämoduulin. raportoi WSE:lle annettujen ohjeiden mukaisesti 2. Valmennus ja kilpailijan tuki Ekspertti osallistuu, osana valmennusrinkiä (lajipäällikkö, ekspertti, valmentajat) oman lajinsa valmennuksen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuu kilpailijan karsintaan yhdessä muiden valmennusringin toimijoiden kanssa.
välittää kaiken tarvittavan tiedon (sääntöjen sallimissa rajoissa) kilpailijalle ja valmennusringin muille jäsenille rakentaa luottamussuhteen kilpailijana kanssa, kannustaa ja tukee kilpailijaa ja välittää tietoa aiemmilta kilpailijoilta tukee kilpailijaa kilpailun aikana sääntöjen sallimissa rajoissa. 3. Ammattitaitokilpailujen ja valmennusjärjestelmän sekä ammatillisen koulutuksen kehittäminen Ekspertti toimii yhteistyössä oman lajinsa lajipäällikön, valmentajien sekä mahdollisten muiden eksperttien ja valmentajien (EuroSkills- ja Abilympics) kanssa lajinsa valmennuksen ja alansa koulutuksen kehittämiseksi. osallistuu aktiivisesti oman lajinsa kehittämiseen Taitajassa toimii aktiivisesti oman alansa verkostoissa, osallistuu oman lajinsa tiedotustoimintaan ja antaa omaa osaamistaan koko alansa käyttöön innostaa oman alansa ja oman oppilaitoksensa opiskelijoita ja opettajia kilpailutoimintaan hyödyntää oppimaansa kaikkien opiskelijoidensa hyödyksi on käytettävissä Skills Finlandin asiantuntijatehtävissä erikseen sovittavalla tavalla raportoi Skills Finlandille annettujen ohjeiden mukaisesti 4. Oman työnantajan kanssa sovitut hyödyntämis- ja kehittämistehtävät 5. Muuta osallistuu aktiivisesti Skills Finlandin/Hamkin järjestämään koulutukseen kannustaa ja tukee muita eksperttejä toimii kaikissa toimissaan Skills Finlandin arvojen (avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten, taitavasti) mukaisesti Kunkin ekspertin ja hänen taustayhteisönsä tavoitteet sekä ekspertin tehtävät ja kehittymishaasteet käydään läpi nimeämisen jälkeen kolmikantakeskusteluissa, joihin ekspertin lisäksi osallistuvat hänen esimiehensä sekä Skills Finlandin/HAMKin edustajat. Lisätietoa EuroSkills2020-kilpailuista on osoitteessa www.euroskills2020.com Lajikuvaukset löytyvät osoitteesta www.worldskillseurope.org/index.php/memberarea/downloads/technical-descriptions Lajikuvauksiin pääsy edellyttää kirjautumisen sivuille. Lajikuvauksia voi pyytää myös tekninen delegaatti Tapio Kattaiselta, tapio.kattainen@bc.fi. Tuki ekspertin tehtävien hoitamiseen Skills Finland ja Hämeen ammattikorkeakoulun Finnish Academy for Skills Excellence (FASE) järjestävät yhteistyössä EuroSkills 2020 -eksperttikoulutuksen, jonka tavoitteena on kouluttaa oppilaitoksiin ja yrityksiin EuroSkills-tason kilpailuasiantuntijoita. Koulutus antaa valmiudet toimia eksperttinä kilpailussa ja kansainvälisessä työympäristössä laajemminkin. Koulutuksen avulla kukin voi syventää omaa osaamistaan ja parantaa kilpailutoiminnan hyödyntämistä omassa organisaatiossaan.
Koulutus koostuu lähipäivistä, verkon välityksellä tapahtuvasta ohjauksesta ja etätehtävistä. Koulutukseen sisältyy myös varsinaisten eksperttitehtävien hoitaminen. Uusille eksperteille järjestetään yhteensä viisi (5) ja kokeneille eksperteille neljä (4) lähipäivää. Päivien ajankohdat vahvistetaan lopullisesti eksperttien valintailmoituksen yhteydessä. Alustavasti sovitut kaikkia koskevat koulutuspäivät ovat 26.3 ja 4.6.2020. Koulutukseen kuuluvat myös joukkueen lähettämistilaisuus joko 28.8. tai 4.9.2020 ja palauteleiri, joka järjestetään joko 2. tai 9.10.2020. Lisäksi uusille eksperteille järjestetään koulutus 3.12.2019 (avoin kaikille). Skills Finland tarjoaa lisäksi EuroSkills-teknisen delegaatin Tapio Kattaisen ja oman henkilöstönsä osaamisen sekä kansainväliset verkostonsa eksperttien työn tueksi. Eksperttitehtävään valinnan edellytykset Eksperttien osaamisvaatimukset on kuvattu liitteessä 2. Tämän lisäksi edellytetään, että ehdokas on lupautunut ja sitoutunut ekspertin tehtävään koko toimikauden ajaksi. Taustayhteisö on valmis mahdollistamaan osallistumisen ekspertin tehtävien hoitamiseen resursoimalla niihin tarvittavan tuntimäärän ja sitoutumalla eksperttitehtäviin liittyvien suunnittelu- ja koulutustilaisuuksien kuluihin, niin ettei niistä koidu ansionmenetyksiä ehdokkaalle Ekspertin taustayhteisö sitoutuu huolehtimaan ekspertin tehtävään liittyvistä kaikista matka- ja majoituskustannuksista: mm eksperttikoulutukset ja valmennustapaamiset. Ekspertin taustayhteisö sitoutuu huolehtimaan EuroSkills 2020 -kilpailun matkapaketin (sisältää majoituksen, kisajärjestäjän perimän osallistumismaksun, kilpailuasun sekä tiedotus- ja promootiomateriaalia) kustannuksista. Lennot Graziin eivät kuulu matkapakettiin: taustayhteisön tulee hankkia ne erikseen. Lisäksi edellytyksenä ekspertin lähettämiselle on, että laji toteutuu WSE:n sääntöjen mukaisesti, ja Suomella on lähettää lajiin kilpailijakriteerit täyttävä kilpailija. Valmennusverkoston kaikille lajipäälliköille lähetetään syyskuussa kirje, jossa täsmennetään kilpailijoiden valintakriteerit. Matkapaketin hinta on tämänhetkisen arvion mukaan noin 4800 euroa. Arvio perustuu kisajärjestäjän ilmoittamaan alustavaan osallistumismaksuun. Matkapaketin hinta vahvistetaan sen jälkeen, kun kisajärjestäjän perimät maksut on lopullisesti vahvistettu. Pyydämme lähettämään ehdotuksen ekspertiksi 13.9.2019 mennessä liitteenä olevalla lomakkeella (liite 3). Mikäli teillä on ehdokas useampaan lajiin, täyttäkää jokaista ehdokasta kohti oma lomake taustayhteisön sekä tehtävään ehdotetun ekspertin allekirjoituksella varustettuna. Eksperttiehdokkaan, joka ei ole aikaisemmin toiminut EuroSkills-eksperttinä, tulee liittää ehdotuksen liitteeksi CV, josta ilmenee ehdokkaan pätevyys ekspertin tehtävään (katso eksperttien valintakriteerit liite 2).
Täytetyt lomakkeet liitteineen palautetaan osoitteeseen: Emmi-Maria Husu Skills Finland ry Simonkatu 12 B 24 00100 HELSINKI Kuoreen merkintä EuroSkills-eksperttihaku. tai sähköpostilla osoitteeseen emmi-maria.husu@skillsfinland.fi. Lisätietoja antavat: Tapio Kattainen EuroSkills tekninen delegaatti tapio.kattainen@bc.fi, puh. 050 355 1706 Teija Ripattila EuroSkills virallinen delegaatti Huippuvalmennuspäällikkö teija.ripattila@skillsfinland.fi, puh. 040 455 2020 Parhain terveisin, Eija Alhojärvi Toiminnanjohtaja Skills Finland ry
Liite 1. Kilpailulajit, joihin Suomi on tehnyt alustavan ilmoittautumisen (D=demolaji) CREATIVE ART AND FASHION (28) Floristry - Single Competition (31) Fashion Technology - Team Competition (2) (44) Visual Merchandising/ Window Dressing - Single Competition DCE nimetty (40) Graphic Designer - Single Competition INFORMATION AND COMMUNICATION TEHCNOLOGY (39) ICT Specialists -Team Competition (2) (17) Web Development - Single Competition MANUFACTURING AND ENGINEERING TECHNOLOGY (4) Mechatronics - Team Competition (2) (7) CNC-Milling - Single Competition D1 CNC-Turning Demonstration Skill - Single Competition (10) Welding - Single Competition (16) Electronics Re-instated Skill - Single Competition (19) Industrial Control - Single Competition (23) Mobile Robotics - Team Competition (2) CONSTRUCTION AND BUILDING TECHNOLOGY (15) Plumbing and Heating - Single Competition (18) Electrical Installations - Single Competition (22) Painting and Decorating - Single Competition (24) Cabinetmaking - Single Competition CE nimetty (51) Landscape Gardening - Team Competition (2) DCE nimetty TRANSPORT AND LOGISTICS (33) Automobile Technology - Single Competition SERVICE INDUSTRY (29) Hairdressing - Single Competition CE nimetty (30) Beauty Therapy - Single Competition (36) Bakery - Single Competition (34) Cooking - Single Competition (35) Restaurant Service - Single Competition (41) Health and Social Care - Single Competition (57) Hotel Receptioning - Single Competition D5 Retail Sales Demonstration Skill - Single Competition D7 Chemical Laboratory Technician Demonstration Skill - Single Competition PRESENTATION SKILLS Entrepreneurship / Buisness Development Team Challenge (2) Electronic Prototyping
Liite 2. Eksperttien osaamisvaatimukset Valittaessa eksperttejä valmennuskaudelle 16.9.2019 30.9.2021, kiinnitetään valinnassa huomiota seuraaviin seikkoihin. Ammatillinen osaaminen Ekspertti hallitsee oman alansa ja hänellä on käytännön näkemystä työelämästä, ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista sekä oman alan kehittämisestä. Ekspertti ymmärtää ammattitaitokilpailutoiminnan tavoitteet ja merkityksen ammatillisen koulutuksen kehittäjänä ja osaa hyödyntää kilpailutoimintaa oman alansa koulutuksen kehittämisessä. Vuorovaikutus- ja viestintätaidot Ekspertti on kyvykäs ja halukas toimimaan oman alansa kansallisissa verkostoissa ja osallistumaan omaa alaansa ja kilpailutoimintaa koskevaan tiedotustoimintaan. Ekspertti omaa riittävän kielitaidon ja kykenee työskentelemään WSE:n virallisella kielellä, englannilla. Ekspertti omaa edellytykset toimia kansainvälisessä ryhmässä, hallitsee tiimityöskentelyn, on avoin ja ulospäin suuntautuva, ottaa tiimissä vastuuta lajin järjestelyistä ja kehittämisestä, osoittaa ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja organisointikykyä tilanteen mukaan. Henkilökohtaiset ominaisuudet Ekspertti on sitoutunut kilpailutoimintaan ja sen kehittämiseen. Hän on kiinnostunut ja halukas tekemään töitä nuorten kanssa. Ekspertti hallitsee oman ajankäyttönsä. Ekspertillä on hyvä stressinsietokyky, hän on fyysisesti ja henkisesti vahva ja pystyy hallitsemaan kilpailuun liittyvät tunnelataukset. Ekspertti ymmärtää, että kilpailutapahtuma ja siihen liittyvä muu toiminta on Suomen edustamista kansainvälisellä tasolla. Kilpailutoiminnan hallinta Ekspertti tuntee kansallisen ja kansainvälisen ammattitaitokilpailujärjestelmän. Hän kykenee hyödyntämään omaa osaamistaan kilpailulajinsa kehittämiseen ja tuomaan kansainvälisessä kilpailussa saamaansa oppia ja kokemusta kansalliseen kilpailujärjestelmään. Ekspertti on halukas ja kykenevä ottamaan vastuuta omassa lajissaan ja tähtäämään yhä vastuullisempiin tehtäviin tulevaisuudessa.
Liite 3. Ehdotus EuroSkills-ekspertiksi valmennuskaudelle 16.9.2019 30.9.2021 Taustayhteisö: Lajin numero ja nimi: Ehdotetun henkilön nimi: Olemme valmiit vastaamaan tässä kirjeessä kuvatuista taustayhteisön velvoitteista siten, että ehdokkaamme voidaan valita EuroSkills-ekspertiksi valmennuskaudelle 16.9.2019 30.9.2021. Aika ja paikka Allekirjoitus ja nimenselvennys Taustayhteisön yhteystiedot osoite: puhelinnumero: sähköpostiosoite: Ehdokkaan suostumus: Nimi: Lajin nimi ja numero: Olen käytettävissä edellä mainitun lajin EuroSkills-ekspertin tehtävässä valmennuskaudella 16.9.2019 30.9.2021, mikäli Skills Finland ry:n hallitus minut tehtävään valitsee. Aika ja paikka Allekirjoitus ja nimenselvennys Ehdokkaan yhteystiedot kotiosoite: puhelinnumero: sähköpostiosoite: