Asia: Rakennuslautakunnan hallintopakkopäätösten 11.6.2008 :t 45 ja 46 sekä 10.7.2012 :t 51-52 uudelleen käsittely



Samankaltaiset tiedostot
Keuruun kaupunki Kaupunginlakimies Heta Pohjavirta

Ilari Kotimäki Kala-aitankallio Pihlajavesi puh

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 5559/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1749/ /2013

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, , Pehtoorinkuja 4, Naantali

Viranomaislautakunta Viranomaislautakunta

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8

PÄIJÄT-HÄMEEN Heinola Lahti

Lausunnon antamisen määräaika on Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS


RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 )

AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA

Rakennusvalvonta ja mökillä asuminen

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Vastaanottajaa kehotetaan oheisen valituksen johdosta:

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O VAASA Puhelin Faksi Päätös

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni

Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen

ESTEELLISYYDESTÄ. Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston päätös

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Esteellisyys omaisuuskysymyksessä Puheenjohtaja Antti Karkola AYYE / PJ / 2 / 2012

Tontin pinta-ala: 2082m2

Päätös Dnro ESAVI/388/ / (4)

Esteellisyys valtuustossa

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1749/ /2013

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 8/2009 1

Tiedoksitulleet 1/ Tiedoksitulleet. Keuruun yleinen aineisto. Avauspvmväli

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö

LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN...

Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu

Poliisin menettely esitutkinnassa

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy on toimittanut ympäristölautakunnalle pakkausjätteen erilliskeräyksestä selvityspyynnön, joka on liitteenä.

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

Rakennus- ja ympäristölautakunta 126. Korkein hallinto-oikeus , taltio 1170, Dnro 2173/1/14

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v liittyvään valitukseen

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

SISÄLLYSLUETTELO. RAKLTK, :00, Pöytäkirja

Espoon kaupunki Pöytäkirja 182. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Överby Asuinrakennuksen (rak. v. 1910) purkaminen. Rakennuspaikka: Haapajärvi , Majtorp

/_//78 D,f KOKKOLAN KAUPUNKI RAKËN NU :VALVONTAOSASTO. Kuuleminen Kokkolan kaupungin Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksestä t7.to.

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, Polvijärvi. Puh , fax

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien valitusta Peningin koulukiinteistön myynnistä. Asian kuvaus: Peningin koulukiinteistön myynti

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3804/ /2014

Valituksenalainen päätös: Porvoon kaupunginvaltuuston päätös , Pellingin saariston osayleiskaava

Kaupunginhallitus HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE. Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11. PL 85, Virrat

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Ehdotus Esittelijä: Kimmo Hagman, tekninen johtaja. Tekninen lautakunta päättää myöntää haetun poikkeamisluvan.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015

Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1758/ /2013

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta

Prof. Kai Kokko Syksy 2011

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL VAASA Puhelin Faksi Sähköposti vaasa.hao@oilceus.

Luvaton rakennustilanne kiinteistöllä Tervalahti, kiinteistötunnus , Marjut ja Pentti Kestilä

23/ /2013. YMP Asian valmistelija: rakennustarkastaja Timo Lahti

VAASAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUKÄYTÄNTÖÄ. - ja vähän korkeimman hallinto-oikeudenkin

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85

OIKAISU VAATIMUS HEINÄVEDEN KUNNAN TEKNISELLE LAUTAKUNNALLE

/-,,'/, ß.-F OIKAISUVAATIMUS. (luvan nro 20L4-359) pykälässä 23L. Antopäivä 0L.06.20L5. lupapäätöksen maankäyttö- ja rakennuslain vastaisena sekä

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

Ohje viranomaisille 9/ (5)

Mäntyharju Kokouskutsu 1 (7) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:30. Kunnantalo, kaavoittajan huone. Käsiteltävät asiat

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

Lupapäätös E.ON Kainuun Sähköverkko Oy:n hakemukseen sähköjohdon asentamiseksi tilalle Korhola RN:o 24:21, Ylisotkamo

26 Tileistä poistettavat saatavat v / Rakennuslautakunta

Dnro 3741/4/08. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1(9)

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (8) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:35-17:03. Kunnantalo, kaavoittajan huone.

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa.

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja )

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 62 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Rakentamisen poikkeamislupa

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen / Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos

Transkriptio:

Keuruun kaupunki Rakennuslautakunta Itseoikaisuvaatimus - Päätöksissä olevien virheiden korjaaminen Asia: Rakennuslautakunnan hallintopakkopäätösten 11.6.2008 :t 45 ja 46 sekä 10.7.2012 :t 51-52 uudelleen käsittely Viite: Rakennuslautakunnan uudelleen käsittely 22.1.2014 8 VAATIMUKSET Säädökset, mihin vaatimukset perustuvat, ovat liitteessä n:o 1 1. HALLINTOPAKKOPÄÄTÖKSET Vaadin, että rakennuslautakunta noudattaa omaa omaksumaansa toimintatapaa myös silloin, kun kuntalainen vaatii päätösten korjaamista virheiden vuoksi kuin mitä itse teki päätöksessään 22.1.2014 :ssä 8: Rakennuslautakunta jättää Minna Leppäaho- Kotimäen osalta tuomion purkua/kantelua koskevan hakemuksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, koska ei ole voitu osoittaa hänellä olevan uhkasakkolain 7 :n mukaista oikeudellista ja tosiasiallista mahdollisuutta noudattaa päävelvoitetta. Korkein hallinto-oikeus antoi 16.12.2014 ratkaisun taltio 3969 Dnro 2006/1/14, missä purki rakennuslautakunnan Minna Leppäaho-Kotimäkeen kohdistuneet hallintopakkopäätökset. KHO perustelee ratkaisunsa: Keuruun rakennuslautakunnan 11.6.2008 ja 10.7.2012 tehdyt päätökset perustuvat erehdykseen, joka on olennaisesti vaikuttanut päätökseen. Vaadin, että rakennuslautakunta käsittelee vastaavalla tavalla, kuin mitä teki 22.1.2014 :ssä 8 päättäessään jättää Milla Leppäaho-Kotimäkeä koskevan tuomionpurkuhakemuksen, tämän Ilari Kotimäen vaatimuksen, käsitellä 11.6.2008 uhkasakkojen asettamispäätökset :t 45 ja 46 sekä uhkasakkojen tuomitsemispäätökset 10.7.2012 :t 51 ja 52 uudelleen ja käsittelyn jälkeen jättää Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Ilari Kotimäkeä koskevat kesäkatoksen ja

taukotilarakennuksen tuomionpurkuhakemukset. Päätökset ovat perustuneet erehdykseen ja virheelliseen lain tulkitsemiseen hallintapakko- sekä myös rakennusja poikkeamislupa -perusteiden suhteen. Nyt kun asiaan on saatu uutta selvitystä, mikä ei aikaisemmin ollut Ilari Kotimäestä riippumattomien syiden vuoksi Kotimäen tiedossa, niin tämä uusi selvitys olisi vaikuttanut päätöksiin. Tehdyt päätökset perustuvat väärään lain soveltamiseen ja erehdykseen, joka on olennaisesti vaikuttanut päätöksiin. Näiden uusien selvitysten kautta osoitetaan, että niin hallinto-oikeudelle kuin KHO:llekin on annettu virheellistä tietoa ja syntyneet päätökset sekä niiden valmistelu on tapahtunut esteellisesti ja myös monen lain vastaisesti. 2. RAKENNUS- JA POIKKEAMISLUVAN PERUSTELUT Kotimäkien rakennus- ja ennen kaikkea poikkeamislupa- sekä hallintopakkopäätösten takana on perusteluna ollut virheellinen ja lain vastainen toistuva päätelmä, jonka mukaan Rakentajien tasapuolisen kohtelun vuoksi aloitetulle rakennukselle ei ole mahdollista myöntää poikkeamislupaa jälkikäteen. Tämän vuoksi niin tehdyt hallintopakkopäätökset 11.6.2008 ja 10.7.2012 kuin myös Kotimäkien hylkäävät poikkeamislupapäätökset 18.3.2009 16, 30.6.2010 54, 1.7.2010 63 ja 13.4.2011 25 on lakiin perustumattomina käsiteltävä uudelleen. Keski-Suomen ELY-keskus antoi yhdestä Kotimäkien omakotitalon laajennusta koskevasta poikkeamislupahakemuksesta (13.4.2011 25) langettavan päätöksensä 20.7.2012. Keski-Suomen ELY-keskus antoi 4.6.2015 uuden kantelupäätöksen, mikä koski Keuruun kaupungin rakennuslautakunnan tekemiä hylkääviä Kotimäkien omakotitalon laajennuksen poikkeamislupapäätöksiä 18.3.2009 16, 30.6.2010 54, 1.7.2010 63. Kun rakennuslautakunnan 13.4.2011 25 päätös Kotimäkien poikkeamislupahakemuksesta oli lain vastainen, niin myös rakennuslautakunnan Kotimäkiä koskevat poikkeamislupapäätökset 18.3.2009 16, 30.6.2010 54, 1.7.2010 63 olivat lain niin ikään vastaisia, koska päätöksen perusteluissa ei ole esitetty sellaisia maankäyttö- ja rakennuslain 172 :n mukaisia syitä, joiden vuoksi poikkeamiselle ei ole edellytyksiä. Nämä rakennuslautakunnan päätökset 18.3.2009 16, 30.6.2010 54, 1.7.2010 63 olivat rakennustarkastaja Outi Riihikankareen poliisin kuulustelun perusteella perusteltu samalla tavalla kuin Keski-Suomen ELYkeskuksen 20.7.2012 laittomaksi todettu 13.4.2011 päätös. 3. TOISTUVA ESTEELLISYYS KAIKKI KO. PÄÄTÖKSET JA OIKEUSISTUIMILLE ANNETUT LAUSUNNOT SYNTYNEET ESTEELLISESTI Kaikki tämän vaatimuksen kohteena olevat päätökset Keuruun rakennuslautakunnassa ovat syntyneet myös esteellisen päätännän kautta. Samoin päätöksistä tehtyihin

kunnallisvalituksiin rakennuslautakunnan antamat lausunnot on valmistellut ja allekirjoittanut esteellinen Keuruun viranhaltija ja luottamushenkilö. Jo ensimmäisestä ko. asiaan liittyvästä päätöksestä alkaen Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki ovat väittäneet päätöksien syntyneen esteellisesti, mutta ennen tätä purkuhakemusta kaikki oikeuden ratkaisut ovat kumonneet Kotimäkien väitteet esteellisyydestä niillä perusteilla, mitä Kotimäet ovat esittäneet. Oikeuden ratkaisut ovat olleet oikeat, vaikka valittaessaan Kotimäet olivat vakuuttuneita perusteluistaan, niin esitetyt perustelut eivät ole olleet riittäviä esteellisyyden näytölle. Aiemmin Kotimäkien kompetenssi ei ole ollut riittävä arvioimaan esteellisyyttä ja sen perusteluja, mutta nyt Kotimäet uskovat ymmärtävänsä asiansa paremmin ja näyttävät todelliset esteellisyysperusteet, mitkä olivat olemassa aikaisemmin, mutta niiden todellinen näyttö paljastui vasta vuoden 2015 puolella Ilari Kotimäestä ja Minna Leppäaho- Kotimäestä tehdyn rikosilmoituksen kautta. Nyt tässä purkuhakemuksessa esteellisyysväittämä rakennuslautakunnan pitkäaikaisen puheenjohtajan Kyösti Vehmaskosken, rakennuslautakunnan pitkäaikaisen jäsenen Pirkko Lihjamon ja rakennustarkastaja Outi Riihinkankareen suhteen näytetään kestävästi perustellen toteen ja samalla aiemmin esitetyt esteellisyysväittämät toimivat nyt esitettävien esteellisyysväittämien vahvistajina. PERUSTELUT Kohdat 1.-3. HALLINTOPAKKOPÄÄTÖKSET, joilla ei ollut laillista perustelua ja niiden mukana kaikki yli 200 000 euron Keuruun kaupungin asianajokulujen synnyttäminen, joita koetetaan maksattaa Kotimäillä UHKASAKKOPÄÄTÖSTEN ASETTAMINEN 11.6.2008 OTE Rakennuslautakunta 11.6.2008 47 Ilman rakennuslupaa aloitettu asuinrakennuksen laajennuksen rakentaminen Keuruun Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:88 tilalla Rakennuslautakunta lähetti 28.4.2008 päivätyn kehotuksen luvattoman laajennuksen purkamisesta. Purkamiskehotuksessa annettiin tilaisuus antaa kirjallinen selvitys 3.6.2008 mennessä. Kehotuksessa mainittiin, että purkamiskehotus tullaan saattamaan rakennuslautakunnan jatkokäsittelyyn, ellei selvityksessä ilmoiteta purkamistöiden aloittamisesta viipymättä. Määräaikaan mennessä kiinteistön omistajat lähettivät asianajajansa välityksellä 3.6.2008 päivätyn kirjeen, jossa pyytävät selvityksen antamiselle lisäaikaa 30.7.2008

saakka. Kirjeessä mainitaan, että kiinteistöllä on tarpeellista suorittaa tarkastus, jossa selvitetään laajennusosan rakenteiden ja rakennusosien sekä rakennuskokonaisuuden mahdollinen muuttaminen tai uudelleen toteuttaminen rakennusluvan ehtojen mukaisiksi. Ilman rakennuslupaa aloitetulle rakentamiselle ei ole MRL 117 ja 135 mukaisia rakennusluvan myöntämisedellytyksiä. Kaavallisesti voimassa olevan Pihlajaveden rantaosayleiskaavan rakennusoikeus on kokonaisuudessaan käytetty, joten rakentaminen vaatisi vähintäänkin poikkeamisluvan. Rakennusta, joka oli jo ennestäänkin hyvin lähellä rantaviivaa, on laajennettu osaksi järven puolelle, jolloin vähimmäisetäisyydeksi muodostuu n. 10 metriä keskiveden korkeuden mukaisesta rantaviivasta. Rantaosayleiskaavassa rakennusten etäisyyden tulee olla vähintään 30 metriä keskiveden korkeuden mukaisesta rantaviivasta. Rakentajien tasapuolisen kohtelun vuoksi aloitetulle rakennukselle ei ole mahdollista myöntää poikkeamislupaa jälkikäteen.... Hyvä rakennuslautakunta, tässä on koko juttu! Eli 11.6.2008 47 Rakentajien tasapuolisen kohtelun vuoksi aloitetulle rakennukselle ei ole mahdollista myöntää poikkeamislupaa jälkikäteen Rak.tark. Markku Viinikan esittelyn mukaan aloitetulle asuinrakennuksen laajennukselle ei ole laillisesti mahdollista myöntää poikkeamislupaa, koska rakentaminen oli aloitettu ennen lupaa. Vastaavasti kesäkatokselle eikä taukotilalle ole mahdollista myöntää lupaa jälkikäteen. Tästä syystä kesäkatokselle kuin myös taukotilarakennukselle asetettiin samassa kokouksessa 11.6.2008 45-46 uhkasakot, vaikka lain edellyttämää hallintopakkomenettelyä ei noudatettu käytännössä millään lailla. Tästä hallinto ei selvinnyt kuin salaa hankitun ulkoisen asianajan avulla. Todellisuudessa edellä mainitun lainvastaisen hallintopakkomenettelyn käynnistämisen ja juuri siinäkin esiintyneen lainvastaisen perustelun kautta hylätyt Kotimäkien poikkeamisluvat 18.3.2008 16, 30.6.2010 54, 1.7.2010 63 ja 13.4.2011 25 synnyttivät tämän mammuttimaisen rakentamisen kiistan. Tätä ei olisi syntynyt tai tämä olisi päättynyt pikaisesti, jos Keuruun talousjohtaja ei olisi salaa rakennuslautakunnalta ja kaupunginhallitukselta palkannut ilman luottamushenkilöpäätöstä kaukaa Helsingin seudulta asianajotoimisto Naturata Oy:ta ja sen asianajaja Riitta Rämää. AA Rämä haistoi mahdollisuuden ja pyöritti tätä rulettia niin tehokkaasti, että on päässyt jo laskuttamaan yli 200 000 euroa. Rakennuslautakunta oli voimaton ulkoisen asianajajan Riitta Rämän Kotimäkien asioiden valmistelun, päätösesitysten ja viranomaisille laatimiensa lausuntojen suhteen, kun kellään ei ollut uskallusta, eikä sen paremmin kompetenssiakaan vastustaa voimakastahtoista lakimiestä. AA Riitta Rämän palkkaamista ei tehnyt rakennuslautakunta eikä sen paremmin kaupunginhallituskaan eli ei tehty lainkaan luottamushenkilöpäätöstä ja palkkaamisen tapahtui ainoastaan talousjohtaja Tero Mäkelän viranhaltijapäätöksellä ja vielä ilman kilpailutusta hankintalain 30 000 euron kynnysrahaa kiertäen laskuja ketjuttamalla. Mielenkiintoista on nähdä, kuka tuon summan maksaa, koska koko prosessin edellä mainitut päätökset ovat syntyneet lain vastaisesti.

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN KAKSI HALLINTOKANTELUPÄÄTÖSTÄ KOTIMÄKIEN POIKKEAMISLUPIEN LAINMUKAISUDESTA TAI PAREMMINKIN LAINVASTAISUUDESTA Keski-Suomen ELY-keskus antoi yhdestä Kotimäkien omakotitalon laajennusta koskevasta poikkeamislupahakemuksesta (13.4.2011 25) langettavan päätöksensä 20.7.2012. Keski-Suomen ELY-keskus antoi 4.6.2015 uuden kantelupäätöksen, mikä koski Keuruun kaupungin rakennuslautakunnan tekemiä hylkääviä Kotimäkien omakotitalon laajennuksen poikkeamislupapäätöksiä 18.3.2009 16, 30.6.2010 54, 1.7.2010 63. Kun rakennuslautakunnan 13.4.2011 25 päätös Kotimäkien poikkeamislupahakemuksesta oli lain vastainen, niin myös rakennuslautakunnan Kotimäkiä koskevat poikkeamislupapäätökset 18.3.2009 16, 30.6.2010 54, 1.7.2010 63 olivat lain niin ikään vastaisia, koska päätöksen perusteluissa ei ole esitetty sellaisia maankäyttö- ja rakennuslain 172 :n mukaisia syitä, joiden vuoksi poikkeamiselle ei ole edellytyksiä. Nämä rakennuslautakunnan päätökset 18.3.2009 16, 30.6.2010 54, 1.7.2010 63 olivat rakennustarkastaja Outi Riihikankareen poliisin kuulustelun perusteella perusteltu samalla tavalla kuin Keski-Suomen ELYkeskuksen 20.7.2012 laittomaksi todettu 13.4.2011 päätös. KOTIMÄILLE POIKKEAMIS- JA RAKENNUSLUPA Vaikka Keuruun rakennuslautakunta oli päätöksissään väittänyt, ettei ennen lupaa käynnistetylle rakennukselle ole maanomistajien tasapuolisen kohtelun vuoksi mahdollista myöntää lupaa myöhemmin, niin kolmen vuoden väännön jälkeen Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki saivat kotinsa, siis asuinrakennuksen laajentamiselle, ensin poikkeamisluvan 22.6.2011 ja rakennusluvan 27.9.2011 siitä huolimatta, vaikka Keuruun johtava rakennustarkastaja Markku Viinikka vuoden 2008 syksyyn saakka ja siitä eteenpäin johtava rakennustarkastaja Teemu Pekkanen olivat väittäneet, ettei se ole lain mukaan mahdollista. Kun rakennustarkastajien oman lain mukaan luvittaminen ei ollut mahdollista, niin tämän oman lain mukaan vietiin läpi hallintopakkomenettely, mikä koski asuinrakennuksen laajennusta, kesäkatosta ja taukotilaa.

RAKENNUSTARKASTAJAYHDISTYS RY KOMMENTOI HALLINTOPAKKOMENETTELYÄ Rakennustarkastajayhdistys ry toteaa RY rakennettu ympäristö -lehden vuoden 2011 nrossa 3 sivulla 37: Rakennusvalvonnan käytössä olevista pakkokeinoista ja seuraamuksista säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 24 luvussa ja uhkasakkolaissa. Sanktiokeinot koetaan rakennusvalvonnassa usein tehottomiksi ja niiden käyttö hankalaksi. Sanktiointi ei ole itsetarkoitus Rakennusvalvonnalle riittää, että sen mahdollisuudet suoriutua perustehtävistänsä ovat asianmukaiset. Sanktiointi ei ole rakennusvalvonnalle itsetarkoitus. Tästä ohjeistuksesta eivät Keuruun kaupungin rakennustarkastajat piitanneet, vaan veivät väkisin läpi asuinrakennuksen laajennuksen, kesäkatoksen ja taukotilan hallintopakkomenettelyn. HALLINTOPAKKOMENETTELY KEURUULLA ENSI KERTAA Silloin kun rakennustarkastajat lähtevät liikkeelle yksilön oikeusturvan kannalta äärimmäisen herkän asian suhteen ja toteuttavat hallintopakkomenettelyn, niin ensimmäinen asia on, että tällöin lakia ei vain ole pyrittävä, vaan on noudatettava. Näin ei tapahtunut. Vaikka rakennustarkastajat huomasivat tehneensä väärin, niin mitään ei tunnustettu, vaan hallintopakkomenettely vietiin läpi omin tulkinnoin ja siinä onnistuttiin niin merkittävällä tavalla, että kohteena olevat Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki saivat niskaansa ensin velvoitepäätöksen kautta uhkasakkojen asettamisen ja heti myöhemmin uhkasakkojen tuomitsemisen niin, että tällä hetkellä pelkästään tuomittujen uhkasakkojen määrä ylittää jo 10 000 euron rajan.

Keuruun kaupunki Rakennusvalvonta 9.11.2009 Kotimäki ja Leppäaho-Kotimäki Minna Kala-aitankallio 40 42910 Pihlajavesi Viite Tietopyyntö 5.11.2009 Vastaus Keuruun kaupungin rakennuslautakunta ja entinen ympäristölautakunta on 2000 vuoden jälkeen ilmoittanut kahdesta tapauksesta keskeyttämisen jälkeen poliisille. - Luvaton asuinrakennustyömaa; Vuorelan Hovi Oy; ympäristölautakunta 20.11.2002 - Asuinrakennuksen luvaton laajentaminen; Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki; rakennuslautakunta 9.4.2008 Toiseen esittämäänne kysymykseen ei Keuruun kaupungin rakennusvalvonnalla ole vastausta tiedossa. Rakennusvalvontaan ei tule virallista tietoa asian käsittelyn etenemisestä. Keuruun kaupunki, rakennusvalvonta Teemu Pekkanen Rakennustarkastaja PÄÄTÖKSENTOEN ULKOISTAMINEN ILMAN VIRKAVASTUUTA Tämä lainvastaisuus pystyttiin hoitamaan vain ja ainoastaan ulkoistetun Keuruun lakimiehen avulla. Merkille pantavaa on, ettei AA Riitta Rämä valmistellut ja laatinut päätösesityksiä sekä lausuntoja rakennuslautakunnalle virkavastuulla. Se ettei AA Riitta Rämä toiminut ja ohjannut rakennuslautakunnan toimintaa noin kolmen vuoden ajan virkavastuulla ei todella tarkoita sitä, että päätökset syntyivät vastuutta, siis ilman vastuuta. Kovin ironista on, että 100 %:n vastuun yli 200 000 euron nousemiin rakennuslautakunnan päätöksien kautta syntyneisiin kustannuksiin kantaa rakennuslautakunnan yksityiset jäsenet, vaikkeivät, ikävä kyllä, edes ymmärtäneet, mitä päättivät ja ennen kaikkea millä perusteilla. Hassua tai ei sittenkään, että AA Riitta Rämän lain vastaiset valmistelut alkoivat polttaa häntä itseään, vaikkei hän virkavastuuta valmistelustaan joudukaan kantamaan. Pelko siitä, että asianajaja itse joutuisi maksamaan valmistelemiansa uhkasakkojen tuomitsemispäätösten Kotimäille synnyttämät kustannukset, sai aikaan sen, että AA Rämä esitti rakennuslautakunnalle Minna Leppäaho-Kotimäkeä koskevien hallintopakkopäätösten kumoamisen esittämistä lain vastaisina korkeimmalle hallintooikeudelle. AA Rämä uskoi selviytyvänsä tällä Leppäaho-Kotimäen velvoitteiden kumoamisella, vaikka varmuudella tiesi, niin kuin tiesi ainakin johtava rakennustarkastaja Markku Viinikkakin, että koko hallintopakkomenettely, ei vain Minna Leppäaho-Kotimäen osalta, on toteutettu lain vastaisin perustein.

PAKOTETTIINKO VIINIKKA? Kun rakennustarkastaja Markku Viinikka käynnisti hallintopakkomenettelyn asuinrakennuksen laajennukset, kesäkatoksen ja taukotilarakennuksen osalta ennen rakennuslautakunnan kokosta 11.6.2008, olen varma, että Viinikka itsekin huomasi toimineensa väärin. Herääkin varsin aiheellinen kysymys, miksi? Pakottiko joku Viinikan toimimaan vastoin etiikkaansa, ei ole varmaa, mutta varmaa on, ettei Viinikan siirtyminen toisiin tehtäviin ole tämän lainvastaisen valmistelun ulkopuolella. Kun oli väärin toimittu, niin sitten alkoi kaikenpuolinen salailu, mikä jatkuu yhä, jo kahdeksatta vuotta, TODELLA! LAIN VASTAISESTI KÄYNNISTETTYÄ HALLINTOPAKKOMENETTELYÄ EI TUNNUSTETTU Jos rakennustarkastajat, ennen kaikkea Markku Viinikka, olisivat tunnustaneet, että hallintopakkomenettely oli käynnistetty virheellisesti, oli kohdennettu mm. Minna Leppäaho-Kotimäkeen, vaikkei Minna Leppäaho-Kotimäki omistanut Kala-aitankallio kiinteistöä, niin koko prosessi olisi pitänyt käynnistää alusta. Käytännössä, kun katsotaan hallintopakkomenettelyä, sen kirjallista vireille tuloa, mitä ei lainkaan toteutettu kesäkatoksen ja taukotilarakennuksen osalta, asianosaiselle annettua selvityspyyntöä, mitä ei lainkaan tehty kesäkatoksen ja taukotilan osalta, tarkastusten pöytäkirjoja, mitä ei lainkaan laadittu tai ei annettu asianosaiselle, rakennuslautakunnan 8.4.2008 virallista katselmuksesta, mistä ei suostuttu hallintolain edellyttämällä tavalla antamaan pöytäkirjaa, vaikka sitä vaadittiin toistuvasti suullisesti ja myös kirjallisesti ja vaikka tästä huolimatta hallintopakkomenettelyn väitetään käynnistyneen katselmuksella 8.4.2008, niin hallintopakkomenettelyä ei käynnistetty, eikä hoidettu niin kuin laki edellyttää. Asianosaiselle 28.4.2008 lähetyssä ensimmäisessä hallintopakkomenettelyä koskevassa dokumentissa, kehotuksessa rakennusten purkamiseksi sakon uhalla, kehotus on kohdistettu virheellisesti Kala-aitankallio kiinteistöön ja sen rakennuksiin, mitkä eivät ole oikeudellisia henkilöitä, oikeusobjekteja, joihin uhkasakkolain mukaan hallintopakkomenettely ja kehotus sakkoineen voidaan kohdistaa. Niin ikään rakennuslautakunnan 11.6.2008 tekemissä velvoitteen asettamispäätöksissä :t 45-46 ei sanallakaan mainita oikeusobjektia, jolle velvoitteet kohdistetaan. Päätöksistä on luettavissa, ettei asuinrakennuksen laajennuksen, kesäkatoksen ja taukotilan velvoitteita ole kohdistettu kehenkään henkilöön, oikeusobjektiin, vaan velvoitteet on kohdistettu epämääräisesti Kala-aitankallio kiinteistöön ja sen rakennuksiin.

LAINVASTAISESTI PÄÄTETYT VELVOITTEIDEN ASETTAMISPÄÄTÖKSET Ilman rakennuslupaa aloitettu asuinrakennuksen laajennuksen rakentaminen Keuruun Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalla Rakennuslautakunta 11.6.2008 47: Rakennustarkastajan ehdotus: Rakennuslautakunta toteaa, ettei ilman rakennuslupaa aloitetulle rakentamistyölle ole rakennusluvan myöntämisedellytyksiä. Rakennuslautakunta velvoittaa purkamaan ilman lupaa aloitetun rakennuksen laajennuksen 30.9.2008 mennessä. Purkamistyön vauhdittamiseksi lautakunta asettaa juoksevan uhkasakon perusmaksu suuruudeltaan 5000 ja lisäerät 100 /viikko. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotupa Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle Rakennuslautakunta 11.6.2008 45: Rakennustarkastajan ehdotus: Rakennuslautakunta toteaa, ettei ilman lupaa rakennetulle taukotilarakennukselle ole rakennusluvan MRL:n 177 :n mukaisia myöntämisedellytyksiä ja velvoittaa purkamaan rakennuksen ylemmän kerroksen 30.9.2008 mennessä. Purkamistyön vauhdittamiseksi lautakunta asettaa juoksevan uhkasakon perusmaksu suuruudeltaan 1000 ja lisäerät 200 /viikko. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti Ilman rakennuslupaa rakennettu kesäkeittiö Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle Rakennuslautakunta 11.6.2008 46: Rakennustarkastajan ehdotus: Rakennuslautakunta toteaa, ettei ilman lupaa rakennetulle kesäkeittiölle ole rakennusluvan myöntämisedellytyksiä ja velvoittaa purkamaan rakennuksen 30.9.2008 mennessä. Velvoitteen täyttämiseksi lautakunta asettaa juoksevan uhkasakon perusmaksu suuruudeltaan 1000 ja lisäerät 200 /viikko. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KOTIMÄILLE EI ANNETTU LISÄAIKAA LAUSUMISELLE RAKENNUSLAUTAKUNTA EI SAANUT LAINKAAN LAUSUNTOA! Edellä kuvatun referoidusti rakennuslautakunta asetti 11.6.2008 velvoitteet, kun ei ollut suostunut antamaan asianosaisille heidän lakimiehensä hakemaa lisäaikaa selvityksen antamiselle, eikä rakennuslautakunta millään lailla edes perustellut sitä, että hylkäsi juristin jättämän lisäaikapyynnön. Tämä tarkoitti sitä, ettei rakennuslautakunta saanut lainkaan asianosaisilta selvitystä kesäkatoksen ja taukotuvan suhteen. Lausuminen olisi ollut välttämätöntä, koska Kala-aitankallio- ja Leppäahotiloja koskevan Pihlajaveden osayleiskaavan muutoksen kaupunginvaltuusto oli jo hyväksynyt 10.12.2007, mutta kaupunginhallitus oli viivytellyt täytäntöönpanoa rakennuslupaviranomaisen vaadittua viivytystä!

Lisäajan hakeminen rakennuslautakunnalta Rakennustarkastaja Markku Viinikka 3.6.2008 markku.viinikka@keuruu.fi Asia: Kehotus luvattoman laajennuksen purkamiseksi kiinteistöllä 249-407-4-85 Hakemus: Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki ovat saaneet kehotuksen purkaa rakenteilla oleva laajennusosa edellä mainitulla tilalla. Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki pyytävät, että he voivat jättää vastineensa asiassa 30.7.2008 mennessä. Hakijat katsovat, että on tarpeellista suorittaa kiinteistöllä tarkastus, jossa selvitetään laajennusosan rakenteiden ja rakennusosien sekä rakennuskokonaisuuden mahdollinen muuttaminen tai uudelleen toteuttaminen rakennusluvan ehtojen mukaisiksi. Hakijat katsovat, että purkupäätöksen toimeen paneminen ilman tällaisen selvityksen tekemistä on epätarkoituksenmukaista ja aiheuttaa heille huomattavaa vahinkoa. Tarkastuksen suorittaa pätevän ja ammattitaitoinen henkilö tarvittaessa yhteistyössä Keuruun rakennusvalvonnan kanssa. Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki Laati Ari Kuukka, Asianajaja, Jyväskylä Kala-aitankallio- ja Leppäahotiloja koskeva Pihlajaveden osayleiskaavan muutos oli hyväksytty jo 10.12.2007. Rakennuslautakunta ei kuitenkaan suostunut odottamaan kaupunginhallituksen kaavamuutoksen täytäntöönpanoa, mutta sitä vastoin viivytti tätä! Kaupunginhallitus 30.6.2008 167 Valtuuston päätöksen 10.12.2007 täytäntöönpano / Pihlajaveden osayleiskaavan muuttaminen Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistuksessa on käsitelty useita esille tulleita muutostarpeita. Pihlajaveden osayleiskaavaan muutosta esittäneistä Hankajärven rannalla sijaitsevan Peltomaan tilan RN:o 5:49 omistaja Leo Lappi on jättänyt valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valituksesta on kaupunginhallitus 17.3.2008 (72 ) antanut HAO:lle lausuntonsa, jossa valituksen käsittely on edelleen kesken (puh.tieto 23.6.) Valtuuston em. päätös on muilta osin saanut lainvoiman 15.1.2008. Koska em. valtuuston päätös on Lapin valitusta lukuun ottamatta lainvoimainen (15.1.2008), on kaavan jatkotyöstämistä varten tarpeen todeta päätöksen täytäntöönpano tältä osin. Oheisaineisto. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että valtuuston päätös 10.12.2007 51 on syntynyt laillisessa järjestyksessä eikä valtuusto päätöstä tehdessään ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole lain tai asetuksen vastainen, joten se voidaan hyväksyä toimeenpantavaksi lukuun ottamatta Leo Lapin vaatimusta Peltomaa tilaa RN:o 5:49 koskevin osin, josta on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Päätös: Hyväksyttiin. Rakennuslautakunta ei ollut piitannut kaavamuutoksesta ja sen täytäntöönpanosta

Eli kaupunginvaltuusto pani täytäntöön kaavamuutoksen VASTA kun rakennuslautakunta oli tarkoituksellisesti päässyt ensin tekemään 11.6.2008 ko. hallintopakkopäätökset. Tämä on kunnallista mielivaltaa, anteeksi! PERUSTAVAA LAATUA OLEVA YKSILÖN OIKEUSTURVAA KOSKEVA LOUKKAUS Rakennuslautakunnan 11.6.2008 velvoitteiden asettamuspäätöstä ei kohdistettu oikeudelliseen henkilöön, oikeusobjektiin ja päätös perustuu siihen päätöksen valmistelussa esitettyyn perusteluun: Ennen lupaa käynnistetylle rakennukselle ei ole maanomistajien tasapuolisen kohtelun vuoksi mahdollisuutta myöntää lupaa jälkikäteen. Ja tälle perustelulle ei ole olemassa lain mukaista vahvistusta. Näin synnytetty velvoitteen asettamispäätös tuli toimimaan kaikkien seuraavien Ilari Kotimäen esittämien poikkeamislupa- ja rakennuslupahakemusten konkreettina perusteluna. Johtava rakennustarkastaja Teemu Pekkanen hylkäsi Ilari Kotimäen jättämät asuinrakennuksen laajennuksen ja kesäkatoksen rakennuslupahakemukset 20.1.2009 em. perusteluun vedoten. Niin ikään Teemu Pekkanen valmisteli rakennuslautakunnan 18.3.2009 Ilari Kotimäkeä koskevat päätökset. Nämä päätökset olivat perusteluiltaan lain vastaiset eli lyhyesti: 20.7.2012 Keski-Suomen ELY-keskus Päätös 20.7.2012 Dnro KESELY/437/00.02.01.04/2011 Kantelun tekijät: Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki Kantelun kohde: Keuruun kaupunki - Rakennusvalvonta Kotimäkien poikkeamislupahakemusta koskeva päätös: Keuruun kaupungin rakennuslautakunnan päätös 13.4.2011 25 on lainvastainen, koska päätöksen perusteluissa ei ole esitetty sellaisia maankäyttö- ja rakennuslain 172 :n mukaisia syitä, joiden vuoksi poikkeamiselle ei ole edellytyksiä. 8300/R/0019357/13, Rikoslaki 40 luku 9 Esitutkintapöytäkirja: Poliisin suorittamassa esitutkinnassa on kuulusteltu rikoksesta epäillyn asemassa virkavelvollisuuden rikkomiseen kyseisen päätöksen (Ilari Kotimäen lisäys: 13.4.2011 25) esittelijä Outi Riihikankaretta. Riihikankare kertoo kuulustelussaan olleensa asiassa esittelijänä ja päätöksen teki rakennuslautakunta hänen valmistelunsa pohjalta. Riihikankare kertoo mm. tutustuneensa aiempiin Keuruulla tapahtuneisiin poikkeusluparatkaisuihin ja perustelleensa nyt käsillä olevan esityksensä samalla tavalla kuin Keuruulla oli aikaisemminkin tehty. Riihikankare toteaa kuulustelussaan, että hän kirjasi päätöksen perusteet tuolloin Keuruulla olleen toimintamallin mukaan. (Ilari Kotimäen lisäys: Kun johtavan rakennustarkastaja Markku Viinikan ja johtavan rakennustarkastaja Teemu Pekkasen

aikana vuoden 2002 jälkeen rakennuslautakunnan pöytäkirjoista ei löydy ainuttakaan muuta hylättyä kuin ainoastaan Kotimäkien hylätyt poikkeamislupapäätökset, niin Riihikankare tällöin ei voi tarkoittaa Keuruulla olleella toimintamallilla kuin juuri Teemu Pekkasen 18.3.2009 16 valmistelemaa ja Kyösti Vehmaskosken 30.6.2010 64 ja 1.7.2010 63 Kotimäkien asiassa valmistelemia hylkääviä saman asian uudelleen käsittelyjä. Keuruun kaupungin rakennuslautakunnan oli käytännössä pakko myöntää ensin 22.6.2011 ko. rakennukselle poikkeamislupa ja 27.9.2011 rakennuslupa tehtyään tätä ennen tahallisesti Kotimäkien asuinrakennuksen laajennuksen poikkeamislupahakemuksista neljä perättäistä lain vastaista hylkäävää päätöstä; 18.3.2009 16, 30.6.2010 54, 1.7.2010 63 ja 13.4.2011 25. (Keski-Suomen ELY-keskus) Tämä edellä mainittu, poikkeamislupien toistuva hylkääminen, tapahtui, kun rakennustarkastaja Teemu Pekkanen saattoi valmistella ja esitellä taustatukenaan Ilari Kotimäkeen ja Minna Leppäaho-Kotimäkeen kohdistettu ja toteutettu hallintopakkomenettely, mikä edellä esitetysti oli synnytetty, asetettu ja tuomittu lain vastaisesti siten, ettei hallintopakkomenettelyä rakennuslautakunnan kokouksessa 11.6.2008 tehdyin yksimielisen päätöksen kohdistettu oikeudelliseen henkilöön, oikeusobjektiin, vaan kiinteistöön ja sen rakennuksiin. Eli hallintopakkomenettely oli saatava toteutettua ja ennen kaikkea velvoitteiden asettamispäätös oli saatava syntymään, jotta ko. asiassa rakennusvalvonta saattaa puolustautua, kun varmuudella tiesivät, ettei Ilari Kotimäki anna periksi. UHKASAKKOJEN TUOMITSEMINEN KESÄKATOKSEN UHKASAKKO RAKENNUSLAUTAKUNTA 10.07.2012 52 Rakennuslautakunta on tehnyt seuraavan päätöksen 27.6.2012 42: Rakennuslautakunta tuomitsee Ilari Kotimäen ja Minna Leppäaho-Kotimäen maksamaan rakennuslautakunnan 11.6.2008 46 asettaman juoksevan uhkasakon peruserän ja lisäerät, koska rakennuslautakunnan asettamia velvoitteita ei ole noudatettu. KHO on pidentänyt rakennuslautakunnan11.6.2008 46 mukaisen velvoitteen purkamiselle asetetun määräajan päättyväksi 31.1.2012. Rakennuslautakunta tuomitsee maksettavaksi peruserän 1.000 euroa ja lisäerät 200 euroa viideltätoista viikolta 3.000 euroa eli yhteensä 4.000 euroa. Rakennuslautakunnan päätöksessä 27.6.2012 uhkasakko on virheellisesti tuomittu Kotimäen ja Leppäaho-Kotimäen maksettavaksi yhteisvastuullisesti. Uhkasakko tulee tuomita kummallekin erikseen. Rakennuslautakunta poistaa omasta aloitteestaan 27.6.2012 tekemänsä päätöksen ja ratkaisee asian uudelleen hallintolain 50 :n nojalla. Uhkasakko tuomitaan maksettavaksi Ilari Kotimäelle ja Min na Leppäaho-Kotimäelle kummallekin erikseen. Asetettu uhkasakko tuomitaan maksettavaksi puoliksi.

Rakennusvalvonta luovutti selityspyynnön Ilari Kotimäelle henkilökohtaisesti 21.5.2012. Ilari Kotimäki toimitti henkilökohtaisesti hänen ja Minna Leppäaho- Kotimäen vastineen rakennusvalvontaan 4.6.2012. Kotimäki ja Leppäaho-Kotimäki pitävät kuulemisvirheenä heille osoitettua uhkasakon tuomitsemisvaiheen selityspyyntöä. Heidän ilmoituksensa mukaan kesäkeittiö on Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry:n omaisuutta. Ilari Kotimäeltä ja Minna Leppäaho-Kotimäeltä on 7.6.2012 pyydetty lisäselvitystä kesäkeittiön omistus- ja hallintaoikeudesta. Kotimäki ja Leppäaho-Kotimäki eivät ole antaneet pyydettyä selvitystä. Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry on antanut 13.6.2012 selvityksen, jossa viitataan rakennusvalvontaan aiemmin toimitettuun viralliseen materiaaliin sitä tarkemmin yksilöimättä. Rakennuslautakunta toteaa, että sillä on käytössään tätä asiaa ratkaistaessa 31.12.2009 päivätty vuokrasopimus, joka on tehty Kotimäen ja Leppäaho-Kotimäen ja Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry:n välillä. Rakennuslautakunta toteaa, että rakennuksen purkupäätös on tehty 11.6.2008 ja sen jälkeen tehdyllä vuokrasopimuksella ei ole merkitystä asiaa ratkaistaessa. Kotimäki ja Leppäaho-Kotimäki on velvoitettu juoksevan uhkasakon uhalla lainvoimaisella päätöksellä purkamaan kesäkeittiö. Rakennusta ei ole purettu asetettuun määräaikaan mennessä. Oheisaineistona selityspyyntö ja Kotimäkien vastine. Valmistelija Outi Riihikankare, rakennustarkastaja Päätösehdotus: Rakennustarkastaja Rakennuslautakunta poistaa päätöksensä 27.6.2012 42. Rakennuslautakunta ratkaisee asian uudelleen seuraavasti: Rakennuslautakunta toteaa, että rakennuslautakunnan 11.6.2008 46 lainvoimaisella päätöksellä asettamaa velvoitetta ei ole noudatettu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessään 24.11.2011 (taltio3417) asettamassa määräajassa eli 31.1.2012 mennessä. Rakennuslautakunta tuomitsee Ilari Kotimäen ja Minna Leppäaho- Kotimäen maksamaan rakennuslautakunnan 11.6.2008 46 asettaman juoksevan uhkasakon peruserän ja lisäerät seuraavasti: Ilari Kotimäki tuomitaan maksamaan peruserä 500 euroa ja lisäerät 100 euroa 15 viikolta eli yhteensä 2.000 euroa. Minna Leppäaho-Kotimäki tuomitaan maksamaan peruserä 500 euroa ja lisäerät 100 euroa 15 viikolta eli yhteensä 2.000 euroa. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kirjataan, että lautakunta tutustui Ilari Kotimäen ja Minna Leppäaho-Kotimäen 10.7.2012 sähköpostilla lähettämään tähän pykälään liittyvään kirjelmään. TAUKOTILARAKENNUKSEN UHKASAKKO RAKENNUSLAUTAKUNTA 10.07.2012 51 Rakennuslautakunta on tehnyt seuraavan päätöksen 27.6.2012 41: Rakennuslautakunta tuomitsee Ilari Kotimäen ja Minna Leppäaho-Kotimäen maksamaan rakennuslautakunnan 11.6.2008 45 asettaman juoksevan uhkasakon peruserän ja lisäerät, koska rakennuslautakunnan asettamia velvoitteita ei ole noudatettu. KHO on pidentänyt rakennuslautakunnan11.6.2008 45 mukaisen

velvoitteen purkamiselle asetetun määrä-ajan päättyväksi 31.1.2012. Rakennuslautakunta tuomitsee maksettavaksi peruserän 1.000 euroa ja lisäerät 200 euroa viideltätoista viikolta 3.000 euroa eli yhteensä 4.000 euroa. Rakennuslautakunnan päätöksessä 27.6.2012 uhkasakko on virheellisesti tuomittu Kotimäen ja Leppäaho-Kotimäen maksettavaksi yhteisvastuullisesti. Uhkasakko tulee tuomita kummallekin erikseen. Rakennuslautakunta poistaa omasta aloitteestaan 27.6.2012 tekemänsä päätöksen ja ratkaisee asian uudelleen hallintolain 50 :n nojalla. Uhkasakko tuomitaan maksettavaksi Ilari Kotimäelle ja Minna Leppäaho-Kotimäelle kummallekin erikseen. Asetettu uhkasakko tuomitaan maksettavaksi puoliksi. Rakennusvalvonta luovutti selityspyynnön Ilari Kotimäelle henkilökohtaisesti 21.5.2012. Ilari Kotimäki toimitti henkilökohtaisesti hänen ja Minna Leppäaho- Kotimäen vastineen rakennusvalvontaan 4.6.2012. Kotimäki ja Leppäaho-Kotimäki pitävät kuulemisvirheenä heille osoitet tua uhkasakon tuomitsemisvaiheen selityspyyntöä. Heidän ilmoituksensa mukaan taukotupa on Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry:n omaisuutta. Ilari Kotimäeltä ja Minna Leppäaho-Kotimäeltä on 7.6.2012 pyydetty lisäsel vi tys tä taukotuvan omistus- ja hallintaoikeudesta. Kotimäki ja Leppäaho-Ko timä ki eivät ole antaneet pyydettyä selvitystä. Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry on antanut 13.6.2012 selvityksen, jossa viitataan rakennusvalvontaan aiemmin toimitettuun viralliseen materiaaliin sitä tarkemmin yksilöimättä. Rakennuslautakunta toteaa, että sillä on käytössään tätä asiaa ratkaistaessa 31.12.2009 päivätty vuokrasopimus, joka on tehty Kotimäen ja Leppäaho-Kotimäen ja Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry:n välillä. Rakennuslautakunta toteaa, että rakennuksen purkupäätös on tehty 11.6.2008 ja sen jälkeen tehdyllä vuokrasopimuksella ei ole merkitystä asiaa ratkaistaessa. Kotimäki ja Leppäaho-Kotimäki on velvoitettu juoksevan uhkasakon uhalla lainvoimaisella päätöksellä purkamaan taukotilarakennuksen ylempi kerros. Rakennusta ei ole purettu asetettuun määräaikaan mennessä. Oheisaineistona selityspyyntö ja Kotimäkien vastine. Valmistelija Outi Riihikankare, rakennustarkastaja Päätösehdotus: Rakennustarkastaja Rakennuslautakunta poistaa päätöksensä 27.6.2012 41. Rakennuslautakunta ratkaisee asian uudelleen seuraavasti: Rakennuslautakunta toteaa, että rakennuslautakunnan 11.6.2008 45 lainvoimaisella päätöksellä asettamaa velvoitetta ei ole nouda tett korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessään 24.11.2011 (taltio 3417) asettamassa määräajassa eli 31.1.2012 mennessä. Rakennuslautakunta tuomitsee Ilari Kotimäen ja Minna Leppäaho-Kotimäen maksamaan rakennuslautakunnan 11.6.2008 45 asettaman juoksevan uhkasakon peruserän ja lisäerät seuraavasti: Ilari Kotimäki tuomitaan maksamaan peruserä 500 euroa ja lisäerät 100 euroa 15 viikolta eli yhteensä 2.000 euroa. Minna Leppäaho-Kotimäki tuomitaan maksamaan peruserä 500 euroa ja lisäerät 100 euroa 15 viikolta eli yhteensä 2.000 euroa. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kirjataan, että lautakunta tutustui Ilari Kotimäen ja Minna Leppäaho-Kotimäen 10.7.2012 sähköpostilla lähettämään tähän pykälään liittyvään kirjelmään.

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS RATKAISEE KOTIMÄKIEN KUNNALLISVALITUKSEN OTE Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 14.8.2013 13/0478/2 Dnro 01998/12/4122 01999/12/4122 Asia Uhkasakon tuomitsemista maksettavaksi koskevat valitukset Valittajat: Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki Selostus asian aikaisemmasta käsittelystä Keuruun rakennuslautakunta on 11.6.2008 45 velvoittanut Ilari Kotimäen ja Minna Leppäaho-Kotimäen purkamaan Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylän Kalaaitankallion tilalla RN:o 4:85 pääosin sijaitsevan taukotilarakennuksen ylemmän kerroksen 30.9.2008 mennessä juoksevan uhkasakon uhalla. Rakennuslautakunta on 11.6.2008 46 velvoittanut Ilari Kotimäen ja Minna Leppäaho-Kotimäen purkamaan Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylän Kalaaitankallion tilalla RN:o 4:85 sijaitsevan kesäkeittiön 30.9.2008 mennessä juoksevan uhkasakon uhalla. Päätökset, joista valitetaan: Keuruun rakennuslautakunta 10.7.2012 51 ja 52 Hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut Hallinto-oikeus ei tutki vaatimuksia Keuruun rakennuslautakunnan päätöksiin 27.6.2012 41 ja 42 kohdistuvina. Hallinto-oikeus hylkää pyynnön ELY-keskuksen lausunnon hankkimisesta. Muilta osin hallinto-oikeus hylkää valituksen. Perustelut Käsiteltävän asian täsmentäminen ja tutkimatta jättäminen Valittajat ovat valituksessaan vaatineet kaikkien rakennuslautakunnan Kotimäkien asioissa tekemien päätösten kumoamista. Valituksen täydennyksessä valittajat ovat kuitenkin täsmentäneet, että heidän vaatimuksensa kohdistuvat Keuruun rakennuslautakunnan tekemiin päätöksiin 27.6.2012 41, 10.7.2012 51 sekä 27.6.2012 42 ja 10.7.2012 52. Hallinto-oikeus on käsitellyt valituksen vain näihin mainittuihin päätöksiin kohdistuvana. Keuruun rakennuslautakunta on 10.7.2012 tekemillään päätöksillä poistanut päätöksensä 27.6.2012 41 ja 42. Valittajilla ei siten ole oikeussuojan tarvetta näiltä osin. ELY-keskuksen lausunto Valituksenalaisessa asiassa ei ole kysymys Keuruun hallintokulttuurista yleisesti vaan lautakunnan jäsenen mahdollisesta esteellisyydestä yksittäisessä hallintoasiassa. ELYkeskuksen lausunnolla ei olisi saatavissa lisäselvitystä asian ratkaisemisen kannalta merkityksellistä tosiseikoista. Päätösten perusteleminen Uhkasakkojen tuomitseminen maksettavaksi on perustunut siihen, että Kotimäki ja Leppäaho-Kotimäki eivät ole toteuttaneet sitä, mihin heidät on aikaisemmilla päätöksillä velvoitettu. Päätökset on perusteltu hallintolain 45 :n edellyttämällä tavalla. Esteellisyysväite Kuntalain 52 :n 2 momentin mukaan muun luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27 30 :ssä säädetään.

Saman pykälän 5 momentin mukaan esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään. Hallintolain 27 :n 1 momentin mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Saman pykälän 2 momentin mukaan mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa. Hallintolain 28 :n 1 momentin 7 kohdan mukaan virkamies on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu. Hallintolain 29 :n 1 momentin mukaan virkamiehen esteellisyyttä koskeva kysymys on ratkaistava viipymättä. Saman pykälän 2 momentin mukaan virkamies ratkaisee itse kysymyksen esteellisyydestään. Monijäsenisen toimielimen jäsenen ja esittelijän esteellisyydestä päättää kuitenkin toimielin. Monijäseninen toimielin päättää myös muun läsnäoloon oikeutetun esteellisyydestä. Jäsen tai esittelijä saa osallistua esteellisyyttään koskevan asian käsittelyyn vain, jos toimielin ei olisi ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä henkilöä. Asiakirjoissa on Keski-Suomen ELY-keskuksen päätös 20.7.2012 Ilari Kotimäen ja Minna Leppäaho-Kotimäen Keuruun kaupungin rakennusvalvontaan kohdistamassa kanteluasiassa. Kanteluasian yhteydessä ei ole käsitelty esteellisyyskysymyksiä. Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki ovat rakennuslautakunnalle osoittamassaan lausunnossa 9.7.2012 muun muassa vaatineet, että kokouksen 10.7.2012 aluksi rakennuslautakunta päättää, ovatko puheenjohtaja Kyösti Vehmaskoski ja jäsen Pirkko Lihjamo esteellisiä päättämään Kotimäkien asioista. Kotimäki ja Leppäaho-Kotimäki ovat katsoneet, että kyseiset henkilöt ovat heidän julkisia vihamiehiään ja että heillä on ennakkoasenne Kotimäkien asioissa. Rakennuslautakunta on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa ilmoittanut, että Pirkko Lihjamo ei ole ollut läsnä rakennuslautakunnan kokouksessa 10.7.2012, vaan häntä on edustanut hänen henkilökohtainen varajäsenensä. Lihjamo ei ole myöskään pöytäkirjan osallistujalistan mukaan ollut kokouksessa läsnä. Lautakunta ei ole kokouksessaan 10.7.2012 käsitellyt valittajien tekemiä esteellisyyttä koskevia väitteitä. Kummassakaan kokouksessa lautakunnan jäsenet eivät vaatineet esteellisyysväitteiden käsittelyä. Rakennuslautakunta on myös kokouksessaan 24.10.2012 81 käsitellyt Ilari Kotimäen, Minna Leppäaho-Kotimäen ja Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry:n esittämiä väitteitä rakennuslautakunnan puheenjohtaja Kyösti Vehmaskosken ja jäsen Pirkko Lihjamon esteellisyydestä. Rakennuslautakunta on kokouksessaan 3.10.2012 todennut, että Vehmaskoskea ja Lihjamoa ei ole pidetty esteellisenä käsittelemään valittajien asioita. Vehmaskoski ja Lihjamo eivät ole osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Koska Pirkko Lihjamo ei ole osallistunut valituksenalaisen päätöksen tekemiseen, esteellisyysväite hänen osaltaan on hylättävä. Kotimäen ja Leppäaho-Kotimäen esittämän vaatimuksen johdosta rakennuslautakunnan olisi kokouksessaan 10.7.2012 tullut tehdä päätös puheenjohtajan ja jäsenen esteellisyydestä. Tältä osin asiassa on tapahtunut menettelyvirhe. Koska kuitenkin rakennuslautakunta on myöhemmin käsitellyt asiaa esteellisyyden osalta, valituksenalaista päätöstä ei ole syytä kumota ja palauttaa asiaa esteellisyyskysymyksen ratkaisemista varten.

Hallituksen esityksessä hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain muuttamisesta (HE 72/2002 vp) lausutaan yksityiskohtaisissa perusteluissa 28 :n 1 momentin 7 kohdan osalta muun muassa, että lainkohdassa tarkoitetun erityisen syyn on oltava ulkopuolisen havaittavissa ja sen puolueettomuutta vaarantavan vaikutuksen tulee olla suunnilleen samanasteinen kuin erikseen määritellyissä esteellisyysperusteissa. Valittajat ovat esittäneet, että Kyösti Vehmaskoski on muun muassa todennut Ilari Kotimäelle virallisessa palaverissa, että "kun sinä olet niin itsepäinen!". Hallinto-oikeus toteaa, että rakennuslautakunnan puheenjohtaja Kyösti Vehmaskoski ei ole ollut esteellinen käsittelemään Kotimäen ja Leppäaho-Kotimäen asioita edellä todetun perusteella tai sillä perusteella, että Ilari Kotimäki subjektiivisesti kokee Vehmaskosken vihamiehekseen taikka että Vehmaskoski on aikaisemmin suhtautunut kielteisesti muun muassa Kotimäen poikkeamislupahakemukseen. Kuulemisvirhe Uhkasakkolain 7 :n 1 momentin mukaan uhkasakko voidaan kohdistaa vain sellaiseen asianosaiseen, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta. Uhkasakkolain 20 :n 1 momentin mukaan jos kiinteää tai irtainta omaisuutta koskeva päävelvoite ja sen tehosteeksi asetettu uhka ovat luovutushetkellä luovutuksensaajan tiedossa tai merkittynä kiinnityksistä pidettävään rekisteriin, luovutuksensaajan on noudatettava päävelvoitetta sen tehosteeksi asetetulla uhalla. VEHMASKOSKI, RIIHIKANKARE JA LIHJAMO ESTEELLISIÄ Vaikka Hämeenlinnan hallinto-oikeus 14.8.2013 antamassaan päätöksessä Dnro 01998/12/4122 toteaa, ettei Kyösti Vehmaskoski ollut esteellinen syksyllä 2012 Kotimäkien esittämillä perusteilla, niin nyt asia on korjaantunut, kun Vehmaskoski, Lihjamo ja Riihikankare olivat jättäneet Keuruun poliisille rikosilmoituksen Ilari Kotimäestä ja Minna Leppäaho-Kotimäestä syyttäen Kotimäkiä rikoksesta, aiheena jatkettu törkeä kunnianloukkaus. Merkille pantavaa on, että rikosilmoituksen tekivät juuri ne henkilöt, jotka Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki ovat väittäneet olevan esteellisiä aina vuodesta 2011 lähtien käsittelemään Kotimäkien asioita. KHO on jo antanut purkupäätöksen Minna Leppäaho-Kotimäen suhteen. Korkeimman hallintooikeuden päätös 16.12.2014 taltio 3969 Dnro 2006/1/14. Lainvoimaisten päätösten purkamista koskeva hakemus / Minna Leppäaho-Kotimäki. KHO hyväksyy hakemuksen siltä osin kuin siinä on kohdistettu velvoitteita Minna Leppäaho-Kotimäkeen. (Kysymys oli tässäkin virheellisestä hallintopakkomenettelystä Tässä on kerrottu suurimmalta osin koko riitaprosessi. Koko tämän riidan keskeinen funktio on ollut se, ettei Ilari Kotimäelle ja Minna Leppäaho-Kotimäelle ole annettu heidän pyytämiään asiakirjoja kuin vasta seikkaperäisen vääntämisen kautta. Kun kaikki tähän koko riitaan liittyvä asiakirjamateriaali on vain ja ainoastaan Keuruun rakennusvalvonnassa, niin oleellisen tärkeää koko käsittelyn kannalta on se, että asianosaiset saavat pyytämänsä julkisen materiaalin julkisuuslain edellyttämällä tavalla. Kotimäet ovat saaneet kyllä asiakirjamateriaalia, mutta valikoidusti. Tämä valikoitavuus on hoidettu talousjohtaja Tero Mäkelän antaman määräyksen kautta.

Valitettavasti ensinnäkään koko tätä hallintopakkomenettelyä ei hoidettu velvoitteiden asettamispäätökseen asti lain edellyttämällä tavalla, kun velvoitteita ei kohdistettu oikeuskelpoiseen henkilöön, oikeusobjektiin, vaan kala-aitankallio kiinteistöön ja rakennuksiin; asuinrakennuksen laajentaminen, kesäkatos ja taukotila. Tämä hallintopakkomenettely pystyttiin viemään maaliin eli velvoitteen asettamispäätökseen rakennustarkastaja Markku Viinikan katselmuksessa totuutena esittämän oikeudenkäyntiaineistossakin dokumentoidun ja rakennuslautakunnan puheenjohtajan Kyösti Vehmaskosken poliisin kuulustelussa toteen todistaman: Poliisin kuulustelupöytäkirja 6160/R/16234/08 sivulla 27 (suora lainaus: Merkitään: Suora lainaus Ilari Kotimäen kuulustelusta s.3: Markku Viinikka esitti minulle kaikkien kuullen seuraavat kysymykset: Ilari, mitä te aiotte tehdä, kun huomenna rakennuslautakunta hylkää teidän rakennuslupahakemuksenne? ja Mitä te aiotte tehdä, kun lautakunta ei myöhemminkään myönnä lupaa, ei voi myöntää? Vehmaskoski: Muistan tällaiset rakennustarkastaja Markku Viinikan sanomana. Rakennustarkastaja Markku Viinikka totesi kala-aitankallio kiinteistön rakennuslautakunnan katselmuksessa 8.4.2008 Mitä te aiotte tehdä, kun lautakunta ei myöhemminkään myönnä lupaa, ei voi myöntää? Tätä on pohdittu, miksi Viinikka totesi, ettei lautakunta voi myöhemminkään myöntää lupaa. Viinikka tietää, että rakennustarkastaja myöntää rakennusluvat. Viinikka kaiketikin tarkoitti, ettei rakennuslautakunta voi myöntää poikkeamislupaa, koska asuinrakennuksen laajennuksen rakentaminen oli aloitettu ennen lupaa. Ja jos ei ole poikkeamislupaa, niin hän rakennustarkastajana ei voi myöntää poikkeamislupaa. Tässä Viinikan sanomisten perusteluna oli kaiketikin jatkossa toistuva väittämä : Rakentajien tasapuolisen kohtelun vuoksi aloitetulle rakennukselle ei ole mahdollista myöntää poikkeamislupaa jälkikäteen. Rakennustarkastaja Teemu Pekkanen kaiketikin suojeli esimiestään, kun ei antanut pöytäkirjaa katselmuksesta, vaikka ko. katselmuksessa 8.4.2008 käynnistettiin hallintopakkomenettely. Tässä tapahtui selkeä menettelytapavirhe. Katselmusta seuraavana päivänä 9.4.2008 rakennuslautakunnassa toistettiin em. perustelua ja myös velvoitteiden asettamispäätöksessäkin 11.6.2008 rakennuslautakunta kirjasi hallintopakkomenettelylle perustelun Rakentajien tasapuolisen kohtelun vuoksi aloitetulle rakennukselle ei ole mahdollista myöntää poikkeamislupaa jälkikäteen. Eli hallintopakkomenettely käynnistettiin katselmuksessa 8.4.2008 salaa. Pöytäkirjaa ei suostuttu antamaan asianosaisille. Pöytäkirjaa ei annettu, mutta sen sijaan vankasta perustelusta Rakentajien tasapuolisen kohtelun vuoksi aloitetulle rakennukselle ei ole mahdollista myöntää poikkeamislupaa jälkikäteen. tuli koko riidan selkäranta. Tuota väitettä ei suostuttu mitenkään avaamaan eikä kertomaan sitä, mihin tämä väite perustuu. Perustelua, siis katselmuksen pöytäkirjaa, ei suostuttu antamaan, koska väitteelle ei löydy laillista perustelua.

Tämä täysin lainvastainen väite Rakentajien tasapuolisen kohtelun vuoksi aloitetulle rakennukselle ei ole mahdollista myöntää poikkeamislupaa jälkikäteen. oli uskottava rakennuslautakunnalle jopa niin totuudentasoisella voimakkuudella, että NÄYTTÖ RAKENNUSLAUTAKUNNAN VIRHEELLISESTÄ TOISTUVASTA POIKKEAMISLUVAN EDELLYTYSTEN MÄÄRITTELYSTÄ Kun Kotimäkien ja Keuruun rakennusviranomaisen kiistaa oli jatkunut yli kolme vuotta ja mm. rakennuslautakunta oli asettanut purkamisvelvoitteet asuinrakennuksen laajennuksen, kesäkatoksen ja taukotilarakennuksen, niin Keski-Suomen ELYkeskuksessa pidettiin 23.5.2001 viranomaisneuvottelu, missä ihan vahingossa kuntien maakäyttöä, rakentamista ja kaavoitusta ohjaavalle ja myös Kotimäille, miksi rakennuslautakunta perä perään hylännyt Kotimäkien poikkeamislupahakemukset. Seuraavassa viralliselta ääninauhalta purettu ote asian käsittelystä Keski-Suomen käräjäoikeuden istunnossa (pöytäkirjan liite 29.11.2013) OTE: Keski-Suomen käräjäoikeus 29.11.2013 R 10/1107 (Purettu suoraan käräjäoikeuden nauhoituksesta) Kuultavana käräjäoikeudessa Keski-Suomen ELY-keskuksen maankäytön ja rakentamisen valtakunnallinen asiantuntija ympäristölakimies Ritva Schiestl. Kotimäki: Ely-keskuksessa pidettiin palaveri toukokuussa 2011 (23.5.2011). Siinä Te olitte puheenjohtajana, siinä oli Keuruun rakennuslautakunnan puheenjohtaja Kyösti Vehmaskoski, mukana oli rakennuslautakunnan jäsen Pirkko Lihjamo, rakennustarkastaja Outi Riihikankare, kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Markku Ritola, kaupunginhallituksen jäsen Antero Pohjonen, Ilari Kotimäki ja Minna Leppäaho-Kotimäki. Tässä keskusteltiin poikkeamisen perusteluista ja tässä Kotimäki kysyi, onko riittävät perustelut, mitä oli annettu. Muistatteko yhtään tilaisuutta ja mitenkä perustelitte? Schiestl: Muistan tilaisuuden ja tota se poikkeamispäätös oli perusteltu, jota siellä kokouksessa käsiteltiin sillä tavalla, että ei voida myöntää koska poikkeusta, nyt en valitettavasti muista että mistä, mutta ei voida myöntää poikkeusta, kun poikkeaa ja totesin, että se perustelu ei ole riittävä, koska siinä ei oltu perusteltu koska sitä poikkeamistahan oli haettu juuri siitä syystä, että se poikkeaa siitä jostakin säädöksestä ja määräyksestä ja nyt pitää sitten jos sitä ei myönnetä perustella että miksi sitä haettua poikkeusta ei voida myöntää ja ei se perusteluksi riitä että se poikkeaa. Kotimäki: Muistatteko miten rakennuslautakunnan puheenjohtaja Kyösti Vehmaskoski reagoi tähän vastaukseenne?

Schiestl: Hän sanoi, että siinä on se perustelu, se perustelu, että se poikkeaa ja että se on riittävä. Hän oli siis siitä asiasta eri mieltä kuin minä. Kotimäki: Samassa tilaisuudessa oli Pirkko Lihjamo rakennuslautakunnan jäsen. Ilari Kotimäki kysyi suoraan Pirkko Lihjamolta, mikä on se syy, ettette te voi myöntää poikkeamislupaa kun kaikki rakennustarkastajan ilmoittamat edellytykset ovat olemassa Muistatteko, mitä tämä Lihjamo vastasi. Schiestl: Kun te olette aloittanut rakentamaan ilman lupaa! Kotimäki: Voitteko perustella tämän, mitä vastasitte Schiestl: Niin minä sanoin, ettei se ole maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu perustelu, että niiden perusteluiden pitää löytyä sieltä MRL:n 171 ja 172 :istä RAKENNUSLAUTAKUNNAN VIRALLISESTA KATSELMUKSESTA 8.4.2008 EI SUOSTUTTU ANTAMAAN PÖYTÄKIRJAA Kun katselmuksen pöytäkirjaa ei annettu, niin hallintopakkomenettely pystyttiin käynnistämään salaa asianosaisilta. Kun pöytäkirjaa ei annettu ja kukaan ei voinut kyseenalaistaa esitettyä perustelua Rakentajien tasapuolisen kohtelun vuoksi aloitetulle rakennukselle ei ole mahdollista myöntää poikkeamislupaa jälkikäteen., niin rakennuslautakunta vei hallintopakkomenettelyä eteenpäin kenenkään voidessa kyseenalaistaa. Vauhti oli niin kova, ettei asiaosaisten lakimiehen lisäajan pyyntöä, antaa asettamisvelvoitteeseen selitys, edes käsitelty millään lailla. Velvoitteiden asettamispäätös tehtiin 11.6.2008 ja perustelu oli, ettei ollut muuta vaihtoa, kun Rakentajien tasapuolisen kohtelun vuoksi aloitetulle rakennukselle ei ole mahdollista myöntää poikkeamislupaa jälkikäteen. Katselmuksen pöytäkirjan antamatta jättäminen mahdollisti koko mittavan riidan. Rakennustarkastaja Teemu Pekkanen suojellessaan esimiestään ei suostunut pöytäkirjaa antamaan, vaikka hallintolaki näin edellyttää. Tuolla lainkäytön laiminlyönnillä Teemu Pekkanen esti asianosaisia puolustautumasta ja sen kautta mahdollisti hallintopakkomenettelyn viemisen päätökseen aiheuttaen Kotimäelle yli 200 000 euron asianajokulut maksettavaksi. Keuruun kaupungin johtavana rakennustarkastaja tämän riidan aikana toimi ensin runsaan vuoden Markku Viinikka ja vuoden 2008 syksystä alkaen Teemu Pekkanen. Tässä prosessissa paljastui uskomaton totuudellinen käytäntö. Kun lakimieskoulutuksen saanut juristi toteaa, niin sitä on tuomarinkin uskominen. Kyseenalaistaminen ei tällöin oikeudenjakajalle ole kuin se viimeinen vaihtoehto. Sen sijaan kyseenalaistaminen on helppoa, kun vastassa on maallikko vastaan asianajaja. Silloin kun asianajaja on nainen ja maallikko on mies, niin miestuomarin ja naisjuristin keskinäistä lirkuttelua oli kauheaa katsoa. Käräjäoikeuden nauhan kuunteleminenkin on kivuliasta seurattavaa. Silloin kun asianajajan ja tuomarin