Teksti: MIKKO SALASUO & MIKKO PIISPA Kuntodopingin yhteiskunnallisen paikan jäljillä Kuntotodopingin taustalla siintää kilpailumentaliteetti. Kyse on yksilöllisestä kehittymisestä, menestyksestä erilaisilla arjen sosiaalisilla ja kulttuurisilla areenoilla. Yksilöt ovat ottaneet kehonsa ja elämänsä projektiksi, jota voi muokata lääketieteen keinoin. Toistaiseksi kuntodoping ei ole laaja kansanterveydellinen ongelma. Käytön yleisyys on pysynyt samalla tasolla tai jopa hieman laskenut viimeisen vuosikymmenen aikana. Huippu-urheilun ulkopuolella tapahtuvasta dopingaineiden käytöstä tiedetään huomattavasti vähemmän kuin huippuurheilun dopingista. Aihepiiri on noussut vasta hiljattain julkiseen keskusteluun. Näkyvin keskustelunavaus tapahtui 26.9.2007, kun tuolloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin pohti Turun Sanomien kolumnissaan, onko dopingista tulossa kansantauti. Jo vuonna 1996 professori Timo Seppälä viritteli huolta dopingaineiden leviämisestä kuntosaleille ja ennakoi mahdollista epidemiaa. Kuitenkin vasta Wallinin esittämän puheenvuoron myötä huoli aktua lisoitu yhteiskuntatieteelliseksi tutkimukseksi. Tämän seurauksena opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö polkaisivat käyntiin tutkimushankkeen, jossa lähdettiin selvittämään dopingin käytön piirteitä huippu-urheilun ulkopuolella. Hankkeen seurauksena julkaisimme tammikuussa 2012 tutkimuksen Kuntodoping. Näkökulmia dopingin käyttöön huippu-urheilun ulkopuolella. Tutkimuskysymykset määrittyivät laaja-alaisesti: Mistä on kyse, kun puhutaan dopingin käytöstä muuhun tarkoitukseen kuin huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseen? Millaisiin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin kehyksiin huippu-urheilun ulkopuolinen dopingin käyttö kytkeytyy? Mikä on käytön ja käyttäjien suhde muuhun yhteiskuntaan? Kuinka yleistä käyttö on? Millaiset ovat käyttäjien motiivit ja miten erilaiset terveyskysymykset kytkeytyvät ilmiöön? Aiempaa yhteiskuntatieteellistä tutkimusta aiheesta löytyy hyvin vähän, lähinnä opinnäytetöiden muodossa (mm. Salospohja 2008). Lääketieteellinen tutkimus on hallinnut akateemista keskustelua ja tästä syystä terveysnäkökulma on ollut hegemonisessa asemassa. Myös käytön yleisyyteen liittyvät kyselytutkimukset on toteutettu pääosin erilaisten terveystutkimusten yhteydessä ja ne ovat pohjanneet vain muutamaan dopingspesifiin kysymykseen. Aihetta sivuavaa laadullista kotimaista tutkimusta on tehty jonkin verran. Niistä tärkeimpiä ovat Anne Sankarin (1995) Kuntosaliruumis, Taina Kinnusen (2001) Pyhät bodarit, Anne Puurosen (2004) Rasvan tyttäret ja Heini Kainulaisen (2011) Rangaistuskäytäntö dopingrikoksissa. Myös kansainvälisesti aihetta on tutkittu yhteiskuntatieteissä niukasti. Valittua tutkimusotetta lähimpää liippaa walesilaisen Lee Monaghanin (2001) osallistuvaan havainnointiin perustuva teos Bodybuilding, drugs and risk, jossa pohditaan dopingaineiden yhteiskunnallista paikka ja riskinottoa osana ajankuvaa. Käsillä olevaan tutkimukseen lähdettiin tilanteesta, jossa ennakkotietämys kohteesta oli hyvin vähäinen osin olematon. Monilla toki on asiasta mielipide, mutta pohjaten usein vain stereotypiohin ja virheellisiin käsityksiin. Aineiden osalta tässä tutkimuksessa pitäydyttiin lähinnä rikoslain (RL 44 luku) dopingiksi määrittämissä aineissa. Näitä ovat synteettiset anaboliset steroidit ja niiden johdannaiset, testosteroni ja sen johdannaiset, kasvuhormoni, kasvutekijät (esim. IGF-1), beeta2-agonistit (esim. klenbuteroli) sekä istukkahormoni ja antiestrogeenit. Monien näkökulmien kautta kokonaisuuteen Eräs tutkimuksen tavoite oli löytää joustava käsite korvaamaan lause dopingaineiden käyttö huippuurheilun ulkopuolella. Pitkän pohdiskelun jälkeen 36 Liikunta & tiede 49 1 / 2012
päädyttiin termiin kuntodoping. Erottelu huippuurheilun tutumpaan kontekstiin tapahtuu määritteen kunto avulla, viitaten kuntourheiluun. Sana doping pidettiin mukana, sillä tiettyihin aineisiin ja niiden käyttöön liittyvät mielleyhtymät ovat yksin kertaisesti niin voimakkaita, ettei semantiikalla pääse pakoon vanhoja merkityksiä. Keskeistä kuntodopingin käytön ymmärtämisessä on käytön ensisijainen motiivi. Käytöllä tavoitellaan erilaisia ulkonäköön ja voimaan liittyviä pääomia (ks. Bourdieu 1986; Thornton 1996). Varsinainen työ tehdään kuntosaleilla, mutta hankittavan pääoman hyödyntäminen tapahtuu arjen, vapaa-ajan ja työn monilla areenoilla. Dopingaineet ovat välineitä, kemiallisia teknologioita, tiettyjen tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimuskohteen ollessa piilossa ja vaikeasti tavoitettava, on aineistotriangulaatio luontevin lähestymistapa (Denzin 1978). Kuntodopingia lähdettiin tutkimuksessa tarkastelemaan kahdeksan erilaisen ja eri näkökulmasta aukeavan aineiston kautta. Varjojen arkistoina hyödynnettiin seuraavia aineksia: 1. Avaininformantit (n=15): Toimivat haastattelupyyntöjen ja tiedon välittäjinä. Lisäksi heillä oli runsaasti kokemusperäistä tietoa ystävien tai läheisten dopingaineiden käytöstä. He olivat henkilöitä, joiden ystävä- ja harrastepiiriin tai ammatillisiin viiteryhmiin kuului käyttäjiä. 2. Asiantuntijahaastattelut (n=8): kaksi dopingiin erikoistunutta henkilöä terveysalan ja kuusi lainvalvonnan piiristä. 3. Käyttäjähaastattelut (n=12) 4. Poliisin sähköiset aineistot (PATJA): kaikki rikosilmoitukset (n=73), joissa mainittiin doping vuodelta 2009. 5. Dopinglinkki-internetpalveluun tulleet kysymykset ja muut dopinglinkin aineistot: 93 kysymystä 78 eri kysyjältä. 6. Internetin (kunto)dopingia käsittelevät keskustelupalstat ja keskustelut: noin tuhat liuskaa tallennettua aineistoa. 7. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Nuorisotutkimusverkoston vuonna 2010 toteuttaman väestökyselyn ja vuoden 2009 Nuorisobarometrin aineisto 8. Erilaiset mikroaineistot, kuten tullihallitukselta, poliisilta ja muilta kuntodopingilmiön liepeillä eri tavoin toimivilta henkilöiltä saadut aineistot ja tiedoksiannot. Kukin aineisto kuvaa vain tiettyä osaa kuntodopingilmiöstä. Niitä yhdistelemällä syntyy kuitenkin jämäkkä vyyhti, joka avaa laajan näköalan ilmiöön. Tutkimus rakentuu eräänlaiseksi kasaantuvaksi triangulaatioksi. Eri aineistot analysoidaan yksi kerrallaan siten, että tulokset kumuloituivat analyysin edetessä. Näin lukijan on mahdollista seurata sitä, kuinka analyysi johtaa lopun synteesiin ja millaisista aineksista erilaiset luokittelut ja kategoriat syntyvät. Tutkimusote painottuu siten, että teoriat ovat taustoittavia työkaluja, joita käytetään käsitteellistämisen ja ajattelun apuvälineinä. Ne pidetään läpi tutkimuksen riittävän vaatimattomina, jottei koko todellisuuden rakenne tule niiden kautta annettuna (ks. Kivinen & Piiroinen 2007). Kuva: ANTERO AALTONEN Liikunta & tiede 49 1 / 2012 37
Erityinen ja osin yllättäväkin haaste oli käyttäjien rekrytoiminen haastateltaviksi. Käyttöä halutaan salailla (osin siihen liittyvän stigman vuoksi) ja se koetaan hyvin yksityiseksi asiaksi. Keskivertokäyttäjä tuntee hyvin toimintaan liitettävät stereotypiat ja pyrkii kaikin tavoin välttämään poikkeavaksi leimautumista (Becker 1963). Dopingin käyttö on laillista, joten sen taakse ei ole mobilisoitunut esimerkiksi Kannabisyhdistyksen kaltaista kansalaistoimintaa tai muuta etujärjestöä. Tilanteen voisi tiivistää siten, että käyttäjät ovat suhteellisen tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen, jossa dopingaineita voi käyttää rauhassa, salassa ja ilman sen laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Kuntodopingin juuret ovat Yhdysvalloissa ja 1970-luvun kehonrakennusbuumissa. Tuolloin steroidit tulivat helpommin ja yhä useampien saataville. Kansainvälisiä tutkimuksia aiheesta löytyy 1980-luvul ta lähtien. Erityinen kiinnostus on kohdistunut Yhdysvaltain lukio- ja yliopistotason urhei lijoihin. Lukiessa monia kotimaisia aihetta käsitteleviä lääketieteellisiä tutkimuksia näkyy hyvin ilmeisenä, että yhdysvaltalaisten kyselytutkimusten tulokset ovat käyttökelvottomuudestaan huolimatta olleet mukana konstruoitaessa Suomen kuntodopingkysymystä. Lähes jokaisessa suomalaisessa kuntodopingia koskevassa kirjoituksessa ja tutkimuksessa mainitaan käytön jatkuva lisääntyminen ja viitataan Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa tehtyihin tutkimuksiin (esim. Kari la 2003). Dopingpuheeseen syntyikin 1990-luvun aikana normi, joka johti korostamaan ja toistamaan ilmiön jatkuvaa yleistymistä ilman empiiristä evidenssiä. Suomeen kuntodopingin voidaan arvioida rantautuneen 1980- ja 1990-lukujen taitteessa (Seppälä & Taimela 1995). Aiempaa tutkimusta käytön yleisyydestä on hyvin niukasti, mutta väestötasolla ilmiö vaikuttaa saavuttaneen huippunsa vuosituhannen taitteessa (mm. Pirkola & Seppälä 2005). Varsinainen yleistyminen on siis tapahtunut 1990-luvun aikana ilmeisimmin vuosikymmenen alussa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana toteutetuista kyselyistä pääosa on kohdistunut tiettyihin valikoituihin väestöryhmiin, kuten opiskelijoihin, koululaisiin ja varusmiehiin. Kaikissa anabolisten steroidien ja muiden dopingaineiden käyttö on näyttäytynyt vähäisenä. Tämän tutkimuksen yhteydessä toteutettiin kaksi kyselyä. THL:n koko väestöön suunnatussa kyselyssä (n=4200) dopingaineiksi lomakkeella nimettiin testosteroni, anaboliset steroidit, kasvuhormoni, klenbuteroli ja efedriini. Tutkimukseen vastanneista yksi prosentti ilmoitti käyttäneensä jotain näistä lähinnä anabolisia steroideja joskus elämässään. Käytöstä viimeksi kuluneen vuoden aikana ei raportoinut kuin muutama yksittäinen vastaaja. Kuten aiemmissa tutkimuksissa, oli dopingaineiden käyttö selvästi yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. Nuorisobarometrin (13 29-vuotiaat) 1900 vastaajasta vain kahdeksan, siis alle puoli prosenttia, raportoi kokeilleensa tai käyttäneensä dopingia (Myllyniemi 2009, 93 98). Tutkimukset viestivät vähäisestä käyttäjien määrästä. Suhteutettuna väkilukuun THL:n kyselyn perusteella suomalaisista noin 30 000 40 000 olisi joskus kokeillut tai käyttänyt dopingaineita, mutta aktiivikäyttäjiä olisi hyvin vähän. Samansuuntaisiin lukuihin on viime aikoina päädytty myös Ruotsissa (Statens folkhälsoinstitut 2010). Vastaus poliittiseen huoleen käytön yleistymisestä on näin ollen se, että dopingaineiden käytön yleisyys on pysynyt samalla tasolla tai jopa hieman laskenut viimeisen vuosikymmenen aikana. Toistaiseksi kyseessä ei ole kansantauti tai epidemia. Kansantauti vai konstruoitu huoli? Käytön motiivit ja tavoitellut pääomat Kuntotodopingin taustalla siintää tietty kilpailumentaliteetti aivan kuin huippu-urheilussakin. Kyse on yksilöllisestä kehittymisestä, menestyksestä harrasteurheilussa tai, yhä useammin, erilaisilla arjen sosiaalisilla ja kulttuurisilla areenoilla. Mari Lehmuskallio (2007, 40) kuvaakin osuvasti terveyden, henkilökohtaisesti palkitsevien ruumiin ja mielen kokemusten, elämänlaadun nostamisen sekä nauttimisen tulleen keskeisiksi itsensä voittamisen muodoiksi. Kilpailueetos on kaivautunut syvään nykyajan sosiokulttuurisiin rakenteisiin. Länsimainen kulttuuri kannustaa menestymiseen ja erinomaisuuteen. Menestyksestä ja voittamisesta on tullut lähes synonyymeja: vain paras on onnistunut. Kuntodopingin käyttäjän kovin kilpakumppani on usein abstrakti jokin, mutta se on silti olemassa. Se jokin on nykyaikaa vaivaava erinomaisuuden eetos, jossa yhdistyvät arvoina erinomaisuus, tehokkuus ja tulok sellisuus (Simola 2001). Lääketieteen tarjoamat kemialliset teknologiat yhdistettynä erinomaisuuden eetokseen tarjoavatkin erään selityksen kuntodopingin käyttöön. Seuraavassa tyypitellään käyttäjäryhmiä tarkastelemalla dopingin käytön ensisijaisia motiiveja: 1. voimailu ja harrasteliikunta 2. ulkonäkö ja kehoprojekti 3. ammatillinen hyöty 4. alamaailma ja rikollisuus Jaottelu on luonnollisesti karkeistus, mutta tarjoaa aineistosta nousevan jäsennetyn tulkinnan käytön päämotiiveista ja muodostaa eräänlaisia ideaalityyppejä (Weber 1980). Tutkimuksen tyypittely perustuu siihen, että dopingaineet ovat poikkeuksetta välineitä jonkin pääoman saavuttamiseksi (esim. Bourdieu & Wacquant 1995). Käytöllä pyritään siis saavuttamaan välillisiä hyötyjä. Voimailu ja harrasteliikunta Tässä ryhmässä dopingin käytön motiivina ovat voimanhankinta ja toisaalta sellaiset urheilulajit, joissa voimasta on hyötyä. Voiman hankinta voiman itsensä vuoksi ja voiman hankinta harrasteurheilulajien tueksi lomittuvat useilla käyttäjillä keskenään. Nämä tavoitteet voidaan yhdistää samaan ryhmään ennen 38 Liikunta & tiede 49 1 / 2012
Tutkimustietoa on vähän, mutta voidaan arvioida, että noin 30 000 40 000 suomalaista olisi joskus kokeillut tai käyttänyt dopingaineita, mutta aktiivikäyttäjiä olisi hyvin vähän. kaikkea sillä perusteella, että molemmissa toiminnan pääsisältö on urheilullisessa kehittymisessä, jossa doping on funktionaalinen väline fyysisen pääoman saavuttamiseen. Voimanhankkijat ovat klassisia salirottia, joiden ensisijainen motiivi dopingin käytölle on voimailutulosten kehittäminen. Tämä ilmenee kilpailuna itsen kanssa, mutta myös toisten samat tavoitteet jakavien kanssa. Loputtoman uuttera voimanhankinta on betoniviidakon keskellä tapahtuvaa raudannostoa, jossa ihmisfysiikan luonnolliset rajat lähestyvät tai jopa ylittyvät. Miehisen kilvoittelun välineenä on salilla nouseva rauta. Tarkoitus on kartuttaa voimaa ja testata omia rajoja. Tässä dopingaineet auttavat naturaalina voi kasvaa vain tiettyyn pisteeseen asti, sen jälkeen on otettava doping avuksi. Tämä näkemys toistuu jatkuvasti niin haastatteluissa kuin internet-keskusteluissakin. Harrasteurheilussa kuntodoping saattaa tulla kysee seen lajeissa, joissa voimasta on hyötyä toisin sanoen mahdollinen lajikirjo on valtava. Aineistossa vastaan tulivat lähinnä kamppailu- ja palloilulajit. Vaikka kyse on harrasteurheilusta, harjoitteleminen voi saada hyvinkin totisia piirteitä. Siten taustalla sekä voimanhankintaa että harrasteurheilua tukevassa dopingin käytössä on tiukka kilpailumentaliteetti ja vaativa harjoittelu. Ulkonäkö ja kehoprojekti Tuomas Zacheus (2009) on tutkinut nuorten ja nuorten aikuisten liikunnan motiiveja. Suurin ero aiempien sukupolvien ja nykynuorten välillä on muodikkuuden ja fyysisen ulkonäön korostuminen 1970- ja 1980-luvuilla syntyneillä. Tarkasteltaessa kuntodopingin käyttäjien ikää ja käytön ajallista paikantumista 1990- ja 2000-luvulle on helppo nähdä yhteys ulkonäkökeskeisen nuoruuden ja liikuntamotiivien välillä. Lukuisia samankaltaisia ulkonäön korostumiseen liittyviä havaintoja on tehty myös media- ja kulutustutkimuksen piirissä. Kuntodoping kytkeytyy nuoruuteen ja varhaiseen aikuisuuteen. Se on elämänkulun sosiokulttuurinen vaihe, jossa voimalla, ulkonäöllä ja olemuksella habi tuksella on eri syistä tärkeä merkitys. Kehon ja ruumiinkuvan muokkaaminen sekä voiman hankinta tehdään, jotta niillä saavutettaisiin omassa vertaisryhmässä kulttuurisesti hyväksyttyjä ja arvostettuja pääomia (ks. Thornton 1996). Kuntodopingiin kytkeytyvät ulkonäkömotiivit vaihtelevat. Kovimmillaan ne ovat kehonrakennusta avitettaessa, pyrittäessä äärimmäisen kovaan lihaskuntoon. Useammilla käyttäjillä motiivit ovat kuitenkin miedompia. Ne kytkeytyvät satunnaiseen kuuritteluun niin sanotun rantakunnon saavuttamiseksi, tai pitkäjänteiseen ja tarkoin harkittuun keho projektiin, jossa ihanteena ei niinkään ole kasvaminen massamonsteriksi kuin tiukan, esteettisen ulkonäön saavuttaminen. Ammatillinen hyöty Kolmannen ryhmän ensisijaisena motiivina kuntodopingin käytölle on ammatillisen pääoman saavuttaminen. Ammatillinen pääoma voi olla sivutuote edellisten kahden ryhmän dopingin käyttäjillä, mutta joillakin käyttäjillä se on ensisijainen tavoite. Tällöin dopingin käytön taustalla on varsin tavoiterationaalista ajattelua. Voiman ja lihaksikkuuden myötä kasvava ammatillinen pääoma on ilmeisimmillään turvallisuusalalla ja muissa fyysisyyttä vaativissa töissä. Aineistoissa vastaan tuli muun muassa vartijoita, järjestysmiehiä ja poliiseja. Myös rakennusala nousi esille. Alaa pidetään perinteisesti myös hyvin maskuliinisena. Työntekijöiden keskuudessa fyysistä pääomaa arvostetaan ja fyysisyyden arvostus ylettyy myös vapaa-ajalle (ks. myös Thiel 2007). Myös erilaiset ulkonäkötyöt vaativat huippuunsa harjoitettua kehoa. Tällaisten ammattien kirjo on laaja, mutta niitä kaikkia yhdistää tarve olla jatkuvasti fyysisesti kaunis. Taina Kinnunen (2001, 32 33) laskee ulkonäkötyöläisiin muun muassa malleja, strippareita ja näyttelijöitä. Hillitty kuntodopingin käyttö tarjoaa tavan tehostaa harjoittelua ja ylläpitää ruumiillista pääomaa, tässä tapauksessa ulkonäköä. Alamaailma ja rikolliset Dopingin avulla saavutetaan voimaa ja saadaan raken nettua alamaailman pääomia palvelevaa habitusta. Nämä pääomat ovat tärkeitä kulttuurissa, jonka elimellinen osa on pelko ja väkivalta. Erilaisissa alamaailman konfliktitilanteissa, kuten velanperinnässä, uhkailussa tai rikollisten välienselvittelyssä sekä voima että lihaksikas ja pelottava habitus ovat tärkeitä pääomia. Pikkurikollisissa piireissä dopingaineet pyörivät lähinnä rikollisten omassa käytössä. Samalla dopingin käyttö symboloi jonkinlaista rikollista poikkeavuutta (Becker 1963). Varsinkin ylempänä rikollisen hierarkian portailla doping on myös tapa saada tuloja. Tällöin dopingaineet liittyvät usein huumausaineiden myyntiin ja välitykseen. Myös aineiden salakuljetus on osa alamaailman toimintaa. Liikunta & tiede 49 1 / 2012 39
Oma kokonaisuutensa ovat vankilat, joissa käyttö on selvästi väestön keskiarvoa yleisempää. Eräs varsin pieni dopingin käyttäjäryhmä ovat tietyt huumeiden ongelmakäyttäjät, joilla dopingin käyttö on usein varsin holtitonta. Aineiston perusteella tällaista käyttöä tapahtuu lähinnä juuri pikkurikollisessa kulttuurissa. Sen pohjalta on kuitenkin hankala määrittää varsinaista omaa käyttäjäryhmäänsä, sillä vaikka dopingin käyttö jossain vaiheessa lipeäisi hallitsemattomaksi, käytön motiivina ei ole sekoilu itsessään. Lopuksi Aihepiiristä on aiemmin niin vähän tutkimusta, että lyhyessä artikkelissa pajatson tyhjentämistä ei saa kunnolla edes alkuun. Edellä on nostettu esiin joitakin havaintoja. Kuntodoping kiinnittyy monin tavoin myös medikalisaatioon. Yksilöt ovat ottaneet kehonsa ja laajemmin koko elämänsä projektiksi, jota voi muokata lääketieteen keinoin. Siten korostuvat vastuu omista valinnoista, riskienhallinta ja ratkaisukeinojen etsiminen asiantuntijatiedosta (myös mm. Waddington 2000). Kyseessä ei ole yksisuuntainen prosessi, jossa lääketieteen valtaa käytetään kuuliaisiin ruumiisiin. Nykyajan ihmiset ovat päinvastoin harkitsevia ruumiita, jotka hyödyntävät aktiivisesti lääketieteen tuottamaa tietoa (Lahelma 2003). Medikalisaation myötä aktiivisille yksilöille tarjoutuu lääketieteen laaja-alainen kirjo, josta voi poimia omia intressejä ja tarpeita tukevia kemiallisia teknologioita. Tämä ei koske vain aineita, vaan laajemmin lääketieteen tarjoamaa tietoutta harjoittelusta, ravinnosta ja erilaisista (terveys)riskeistä. Toistaiseksi kuntodopingin kohdalla ei ole kyseessä laaja kansaterveydellinen ongelma, mutta ilmiön seuraaminen jatkossakin on tärkeää. Erilaisten kemi allisten teknologioiden leviäminen voi tapahtua muoti-ilmiöiden tavoin hyvinkin lyhyessä ajassa. Kaikkiaan A-klinikkasäätiön ylläpitämän Dopinglinkki-verkkopalvelun ja siihen liittyvien koulutusten kautta Suomessa ollaan kuntodopingin kohdalla terveyskysymyksissä erinomaisesti ajan hermolla. Aika näyttää, mihin kuntodoping yhteiskunnallisena ilmiönä tulevaisuudessa asettuu ainakin pois virheellisistä stereotypioista ja ihmisten leimaamisesta, toivovat tutkimuksen tekijät. MIKKO SALASUO, VTT Erikoistutkija Nuorisotutkimusverkosto Sähköposti: mikko.salasuo@nuoristutkimus.fi MIKKO PIISPA Tutkija Nuorisotutkimusverkosto Sähköposti: mikko.piispa@nuoristutkimus.fi Kirjoitus perustuu Mikko Salasuon ja Mikko Piispan teokseen Kuntodoping Näkökulmia dopingaineiden käyttöön huippu-urheilun ulkopuolella. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto 2012. LÄHTEET: Becker, H. 1963. Outsiders. Studies in the sociology of deviance. London: The Free Press of Glencoe. Bourdieu, P. 1986. The forms of capital. Teoksessa John G. Richardsson (toim.) Handbook of theory and research for the sociology of education. New York: Greenwood Press, 241 258. Bourdieu, P. & Wacquant, L. J.D. 1995. Refleksiiviseen sosiologiaan. Joensuu University Press. Denzin, N.K. 1978. Strategies of multiple triangulation. Teoksessa N. Denzin (toim.) The research act in sociology: a theoretical introduction to sociological method. New York, McGraw-Hill, 297 313. Kainulainen, H. 2011. Rangaistuskäytäntö dopingrikoksissa. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, tutkimustiedonantoja 110. Kinnunen, T. 2001. Pyhät bodarit. Yhteisöllisyys ja onni täydellisessä ruumiissa. Helsinki: Gaudeamus. Kivinen, O. & Piiroinen, T. 2007. Realismista ja pragmatismista yhteiskuntatieteissä Sosiologia 44:2, 250 252. Lahelma, E. 2003. Medikalisaation juurilta nykypäivään. Duodecim 119:19, 1863 1868. Lehmuskallio, M. 2007. Liikuntakulutus kaupunkilaislasten ja -nuorten liikuntasuhteessa. Turku: Turun yliopisto. Monaghan, L. 2001. Bodybuilding, drugs and risk. London & New York: Routledge. Myllyniemi, S. 2009. Aika vapaalla. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 92. Pirkola, S. & Seppälä, T. 2005. Huumausaineiden ja anabolisten hormonien käyttö. Teoksessa S. Koskinen, L. Kestilä, T. Martelin & A. Aromaa (toim.) Nuorten aikuisten terveys. Terveys 2000 -tutkimuksen perustulokset 18 29-vuotiaiden terveydestä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Helsinki: Kansanterveyslaitos, julkaisuja B7/2005, 65 70. Puuronen, A. 2004. Rasvan tyttäret. Etnografinen tutkimus anorektisen kokemustiedon kulttuurisesta jäsentymisestä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 42. Seppälä, T. & Taimela, S. 1995. Anaboliset aineet ja liikunta. Teoksessa S. Vuori & I. Taimela (toim.) Liikuntalääketiede. Helsinki: Duadecim, 391 401. Salospohja, T. 2008. Tiukkaa lihhoo. Dopingaineiden käyttö kuntosaliharrastajien keskuudessa Suomessa. Turun yliopisto, sosiologian laitos. Lisensiaatintutkielma. Sankari, A. 1995. Kuntosaliruumis. Kappaleita nuorten aikuisten ruumiillisuuksista. Jyväskylän yliopisto: nykykulttuurin tutkimusyksikkö, julkaisuja 44. Simola, H. 2001. Koulutuspolitiikka ja erinomaisuuden eetos. Kasvatus 32:3, 290 297. Statens folkhälsoinstitut (2011) Dopning Kunskapsunderlag för Folkhälsopolitisk rapport 2010. Stockholm: Statens folkhälsoinstitut, R 2011:18. Thiel, D. 2007. Class in construction: London building workers, dirty work and physical cultures. British journal of sociology 58:2, 227 251. Thornton, S. 1996. Club cultures: music, media and subcultural capital. London: Polity. Waddington, I. 2000. Sport, health and drugs: a critical sociological perspective. London: E & FN Spon. Weber, M. 1980, [1904]. Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Helsinki: WSOY. Zacheus, T. 2009. Liikunnan merkitykset vuosina 1923 1988 syntyneiden suomalaisten nuoruudessa. Liikunta & Tiede 46:6, 34 40. 40 Liikunta & tiede 49 1 / 2012