SPEECH/08/372 Olli Rehn Laajentumiskomissaari Suomen ja EU:n suhde itäiseen naapurustoon Päämajan kesäsymposium Mikkeli, 3.7.2008
Hyvät naiset ja herrat, On ilo olla täällä tänään historian ensimmäisessä Päämajan kesäsymposiumissa. Tunnen olevani kotikentällä paitsi Mikkelissä yleensä myös Päämajassa erityisesti. En tarkoita ensi sijassa tuota nimeä kantavaa maineikasta ravitsemusliikettä, vaan sitä, että aloitin opintieni vuonna 1969 Mikkelin keskuskansakoulussa, jossa Suomen armeijan päämaja toimi talvi- ja jatkosodan ajan. Luokkahuoneeni oli ollut operatiivisen osaston päällikön kenraali Aksel Airon toimistona. Koulupojan mielessä Suomen historia oli päivittäin läsnä. Samoin alkoi seljetä turvallisuuspolitiikan merkitys, eikä se ole mielestä hävinnyt. Näillä eväillä pidänkin tämän kesäsymposiumin aihevalintaa kovin onnistuneena. Arvostan myös sitä, että voin pohdiskella Suomen ja EU:n suhdetta itäiseen naapurustoon kanssanne täällä Mikkelissä. En malta olla kertomatta paria muistoa yhteistyöstä itäisten naapuriemme venäläisten kanssa koskien entistä perheyritystämme Mikkelin Autotarviketta, jonka isä-tanu perusti vuonna 1965. Meillä oli konttorinhoitajana Aleksei Maksimenko, jonka perhe oli venäläisiä emigrantteja ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Ale toimi pitkään Mikkelissä valokuvaajana, jonka kuvia vanhemman polven mikkeliläisillä on varmasti paljon albumeissaan. Menin yleensä keskuskoululta Airon työhuoneesta päivähoitoon Graniittitalon toiseen kerrokseen firmamme konttoritilaan, joka oli toiminut aikaisemmin Mannerheimin keittiönä. Sittemmin 1990-luvulla Neuvostoliiton siirryttyä historiaan mekin läksimme hakemaan markkinoita Pietarin suunnalta. Lähetimme kolme varaosamyyjää venäjänkielen kursseille, joista yksi sen suorittikin. Sen ansiosta teimmekin pitkään kauppaa pietarilaisten huoltoasemien, pikkukorjaamoiden ja muiden pikkuyrittäjien kanssa, jotka mielellään kävivät hakemassa varaosia ja tarvikkeita Mikkelistä. "Suhde itäiseen naapurustoon" ei Mikkelissä ja Etelä-Savossa olekaan mikään abstrakti asia, vaan hyvin kouriintuntuvaa arkista todellisuutta kaikkine etuine ja haittoineen, samoin kuin haasteineen. Vaurastuva Venäjä merkitsee Etelä-Savolle monia etuja: kasvavaa kaupankäyntiä ja lisääntyneitä matkailutuloja, kohonneita mökkitonttien hintoja, maakaasua ja musiikkijuhlia, yliopisto- ja lähialueyhteistyötä. Mutta on siitä myös oma riesansa: rekkajonoja, rajabyrokratiaa, rikollisuuden riskiä ja kohonneita mökkitonttien hintoja, jotka haittaavat sinilevää pakenevien eteläsuomalaisten mökinetsintää. Haasteitakin itänaapuri aiheuttaa: sopeutumista monikulttuurisuuteen, tarvetta venäjän kielen opiskeluun sekä kykyä oppia toimimaan uusvenäläisen kapitalismin ja vanhavenäläisen byrokratian kanssa. Niistähän olemme saaneet tuta kiistassa raakapuun vientitulleista. Palaan näihin haasteisiin puheenvuoroni toisessa puolikkaassa. Ensin tarkastelen itäistä naapurustoa koko Euroopan unionin näkökulmasta ja sijoitan Suomen tähän kokonaisuuteen. * * * EU:n suhdetta itäiseen ja kaakkoiseen naapurustoon hoidetaan kahden politiikan avulla, joilla on paljon yhteistä, mutta yksi perustava ero. Laajentumispolitiikka on EU:n tärkein pehmeän vallan väline, sillä EU-jäsenyyden tavoite on toiminut demokraattisten ja taloudellisten uudistusten käynnistäjänä paljon tehokkaammin kuin keppi tai miekka konsanaan. Unionin vetovoima on toiminut vakauden ja demokratian kannustimena Keski- ja Itä-Euroopassa. Nyt tämä työ jatkuu Länsi-Balkanin maissa ja Turkissa. Kaikki Euroopan maat hyötyvät siitä, että naapurit ovat vakaita demokratioita ja toimivia markkinatalouksia. 2
Entä vaikuttaako Irlannin kansanäänestyksen tulos laajentumiseen? Ei saisi antaa vaikuttaa. Laajentuminen ei ollut lainkaan esillä Irlannin keskustelussa, eikä siitä ole syntipukiksi ei-tulokselle. EU kyllä tarvitsee uuden perussopimuksen, jotta unionin päätöksentekoa voidaan tehostaa ja yhteistä ulkopolitiikkaa vahvistaa. Mutta sopimusuudistus voidaan saattaa satamaan ilman, että pitkäjänteistä ja vuosia vievää laajentumisprosessia häiritään ei meillä ole varaa ottaa sapattivapaata rauhan ja vakauden vahvistamisesta Euroopassa. Aika on myös puolellamme. EU:n todennäköisin seuraava jäsenmaa on Kroatia. Tekniset neuvottelut Kroatian kanssa saadaan päätökseen aikaisintaan syksyllä 2009, minkä jälkeen jäsenyys on vielä hyväksyttävä kaikissa jäsenmaissa. Ennen Kroatian EU-jäsenyyden toteutumista unionilla on rutkasti aikaa panna oma talonsa kuntoon. Naapuruuspolitiikka soveltaa monia samoja välineitä taloudellisen ja poliittisen yhteistyön sekä ihmisten välisen kanssakäymisen tiivistämiseksi, mutta siihen ei sisälly jäsenyystavoitetta. Kollegani Benita Ferrero-Waldner tekee arvokasta työtä tehostaakseen tätä politiikan alaa, jonka kautta vahvistetaan unionin itäistä ja eteläistä ulottuvuutta. * * * EU:n kaakkoisessa ja itäisessä naapurustossa korostuvat jännitteet eurooppalaisen elämänmuodon ja toisaalta autoritaarisen hallintatavan välillä. Siinä missä ensin mainittu nojaa kansanvaltaan ja oikeusvaltioon, autoritaarisessa valtiossa edustuksellisuus on pääosin rajattu hallinnon kannattajiin eikä kansanvaltaista tilivelvollisuutta kunnolla tunneta. Se ammentaa poliittisen tukensa yleensä kansallismielisyydestä, välistä jopa äärinationalismista. Otetaan muutama esimerkki: Serbiassa äänestettiin 11. toukokuuta pidetyissä parlamenttivaaleissa eurooppalaisen tulevaisuuden ja nationalistisen menneisyyden välillä. Serbian kansan enemmistö antoi äänensä vapaammalle elämälle, paremmalle elintasolle ja rauhanomaisille naapuruussuhteille. Vuosi sitten eräät tutkijat nostivat kädet pystyyn sanoen, että Serbia on Kosovon vuoksi valinnut toisen tien. He neuvoivat, että EU joutuisi väistämättä elämään eristäytyvän, Venäjä-myönteisen ja EU-vastaisen Serbian kanssa. Mitään ei olisi enää tehtävissä suunnan muuttamiseksi. Emme ottaneet noista neuvoista vaaria. Viime viikot ovat todistaneet nuo arviot vääriksi. Alkuviikosta Serbiaan muodostettiin EU-jäsenyyteen sitoutunut hallitus. Se oli työvoitto presidentti Boris Tadićille ja EU:lle. On hyvä muistaa, että työvoittoja harvoin saavutetaan pessimistisellä synkistelyllä. Pessimisti ei pety, sanotaan, mutta toisaalta kärsivälliset perivät maan. Tarvitsemme kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä emme niinkään tuomiopäivän henkeä kun tuemme uudistuksia Balkanilla. Myös Ukrainassa on vuoden 2004 oranssin vallankumouksen jälkeen toteutettu monia demokraattisia uudistuksia. Tehtävää riittää silti yhä. On tärkeää, että Ukraina ankkuroituu pysyvästi eurooppalaisiin arvoihin. Se voi viestittää myös muille alueen maille, että muutos on mahdollinen. Yhteistyömme Ukrainan kanssa nojaa Euroopan naapuruuspolitiikkaan. Keskustelu uusien maiden, kuten Ukrainan, jäsenehdokkuudesta ei ole ajankohtaista. Silti Ukrainalle ei kannata sanoa "ei koskaan", kun sitä ei tarvitse välttämättä tehdä, koska se ei hyödyttäisi kumpaakaan: se vain heikentäisi EU:n vaikutusvaltaa ja hidastaisi Ukrainan uudistustahtia. 3
Hyvät kuulijat, Nyky-Venäjän yhteiskuntajärjestyksessä on autoritaarisia piirteitä yhdistettynä kovaan kapitalismiin. Samalla kun Venäjä on vaurastunut ja vakautunut, kansalaisvapauksia on rajoitettu. EU ei saarnaa demokratian ongelmista, mutta tuo ne esiin keskusteluissa Venäjän johdon kanssa. EU:n ja Venäjän suhde on kaksijakoinen. EU perustuu kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteisiin, joita Venäjä ei toteuta käytännössä. Toisaalta EU:ta ja Venäjää yhdistää taloudellinen keskinäisriippuvuus. Venäjä käy yli puolet ulkomaankaupastaan laajentuneen EU:n kanssa. EU on vielä pitkään riippuvainen venäläisestä energiasta, vaikka pyrkiikin lisäämään omavaraisuuttaan ja luomaan uusia tuontireittejä Kaakkois-Euroopasta. Toisaalta Venäjä on riippuvainen EU:n energiantuonnista, joka kattaa yli 60 prosenttia Venäjän öljy- ja kaasunviennistä. Venäjä tavoittelee suurvallan asemaa, mitä edesauttaa se, että öljyn hinta on ennätyskorkealla. Maan ulkopoliittinen linja koveni presidentti Vladimir Putinin kaudella. Tämä näkyi selvästi omalla vastuualueellani Kosovon asemaa koskevien neuvottelujen yhteydessä. 4
Presidentti Dimitri Medvedev on luvannut jatkuvuutta edeltäjänsä politiikkaan. Toisaalta hän on korostanut oikeusvaltion periaatetta ja talouden nykyaikaistamista. Presidentti Medvedevin omien sanojen mukaan Venäjä on "oikeudellisen nihilismin ilmentymä, eikä missään muussa Euroopan maassa ylenkatsota lakia samalla tavoin". Jää nähtäväksi, mitä nämä kommentit merkitsevät käytännössä. Muutoksesta oli merkkejä EU:n ja Venäjän huippukokouksessa Siperiassa viikko sitten. Vaikkei yksi kokous kesää teekään, on meillä realistinen mahdollisuus uuteen alkuun EU:n ja Venäjän suhteissa. Siitä ovat osoituksena myös huomenna käynnistyvät neuvottelut uuden kumppanuussopimuksen valmistelemiseksi EU:n ja Venäjän välille. EU:n tavoitteena on sitova ja oikeudellinen sopimus, joka luo aitoja edellytyksiä yhteistyön tiivistämiselle. Laatu on meille neuvotteluissa kiirettä tärkeämpi. Tavoitteemme on kannustaa Venäjää sitoutumaan kansainvälisiin oikeudellisiin pelisääntöihin, mikä on pitkällä juoksulla myös Venäjän talouden uudistamisen välttämätön edellytys. Suomi on EU:n jäsenenä sitoutunut yhteiseen Venäjän-politiikkaan. Samalla on itsestään selvää, että Suomen ja Venäjän välillä tarvitaan tiiviitä kahdenvälisiä suhteita. Puutulleihin, rekkajonoihin ja Itämeren suojeluun on etsittävä ratkaisuja sekä EU:n kautta että kahdenvälisesti. Venäjän asettamat raakapuun vientitullit aiheuttavat vakavia vaikeuksia Suomen taloudelle ja työllisyydelle. EU:n kannalta ei ole hyväksyttävää, että Venäjä yksipuolisin toimin ja vastoin kansainvälisiä sitoumuksia aiheuttaa merkittävää taloudellista vahinkoa ja työpaikkojen menetyksiä pohjoisessa Euroopassa. Komissio ja Suomen hallitus työskentelevät saumattomassa yhteistyössä ratkaisun löytämiseksi puutulleihin heinäkuun kuluessa. Kollegallani kauppakomissaari Peter Mandelsonilla on takanaan EU:n täysi tuki, kun hän etsii puutulleihin ratkaisua neuvotteluissaan venäläisten kanssa. Komissiossa ymmärretään hyvin, että Suomi etsii nopeasti vaikuttavia korjaavia toimenpiteitä välttääkseen kielteiset seuraukset tälle teollisuuden avainalalle. On hyvä, että Suomen hallitus nyt selvittää tarkkaan eri vaihtoehtoja ministeri Paavo Väyrysen esityksen pohjalta. Mahdollisten toimenpiteiden tulee olla EU:n lainsäädännön mukaisia. Hyvät naiset ja herrat, Venäjän kehityksen suunta tulevina vuosina ja vuosikymmeninä on sekä Suomelle että Euroopalle perimmäinen kysymys. Kävin professori Osmo Jussilan mainion Venäjän ja Neuvostoliiton historian kurssin 25 vuotta sitten. Jussilan luennoilta jäi mieleen ainakin se, että Venäjän historia on ollut Pietari Suuren jalanjäljissä eurooppalaiseen elämänmuotoon tähtäävien "zapadnikkien" eli lännettäjien ja toisaalta slaavien kohtalonyhteyttä ja Venäjän mystistä erilaisuutta korostavien "slavofiilien" jatkuvaa kamppailua. Ensin mainitut jakautuivat jo 1800-luvun puolivälissä eri sortin liberaaleihin ja maahenkisiin "narodnikkeihin". Jälkimmäisen äärisuunnan on muodostanut laajenemishaluinen isovenäläisyys, panslavismi. Viimeksi kulunut neljännesvuosisata on osoittanut Jussilan tulkinnan oikeaksi. Zapadnikkien eli lännettäjien uudistuspyrkimykset ovat aina ajan myötä törmänneet slavofiilien muutosvastarintaan ja imperiumin vastaiskuun. Vladimir Putinin presidenttikausi voidaan nähdä pyrkimyksenä jonkinlaiseen synteesiin näistä kahdesta valtavirrasta. 5
Kuten sanottu, presidentti Dimitri Medvedev on korostanut oikeusvaltion vahvistamista ja talouden nykyaikaistamista. Siitä ei pääse mihinkään, että nämä ovat zapadnikkien ajamia tavoitteita. Niitä on luontevinta viedä eteenpäin yhdessä Euroopan unionin kanssa ja pyrkimällä osaksi kansainvälistä oikeudellista järjestelmää mm. WTO-jäsenyyden kautta. Sen takia Medvedevillä onkin pian edessään valinnan paikka: lännettyminen ja nykyaikaistaminen vai erityistie ja luonnonvaratalous. Tässä Euroopan unioni on Venäjälle tärkein modernisaation kumppani. Presidentti Medvedeviin kohdistuu paljon myönteisiä odotuksia. Pian otetaan sanasta miestä. Muuttuakseen aidoksi oikeusvaltioksi Venäjän tulee kunnioittaa sitoumuksiaan pacta sunt servanda. Suomen kannalta testitapaus ovat puutullit. Vastaavia ongelmia kuin suomalaisilla metsäyhtiöillä on myös eurooppalaisilla energia-alan yrityksillä. Hyvät ystävät, EU on jo pitkään ollut valmis nykyistä tiiviimpään kumppanuuteen Venäjän kanssa. Toivotaan, että myös Venäjä alkaa olla siihen valmis. Nyt ei tarvita toiveajattelua eikä vastakkainasettelua, vaan sitoutumista pitkäjänteiseen ja käytännölliseen yhteistyöhön puolin ja toisin. Vaikka joku niin väittäisi, en suostu myöntämään, että tämä olisi vain parantumattoman liberaalin narodnikin haihattelua. Paremminkin kyse on aidosta historiallisesta mahdollisuudesta, johon sekä EU:n että Venäjän kannattaa tarttua. 6