Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 1 / 164 Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa muinaissuomalaisen - kalevalaisen Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta tutkimuksen tekijä ja kirjoittaja: Seppo Liukko Sukuvaakuna, Heraldinen Seura nro 1571 (Kilpi) Ks. Liukko- sukuseuran kotisivut Huom! Tämä esitys on nimenomaan vain Liukko - nimitutkimus, tämä ei ole sukututkimus. Liukko nimitutkimus yhteenvedot; osa -I ja osa - II; Osa I (alla), tutkimusperusteet, tiivistelmä 15+45 siv. yht. n. 60 siv. Osa -II, laajempi tutkimuksen ja aineiston argumenttien tarkempi esittely ja loppuyhteenveto n. 50 siv. Liukko - nimipesyeen paikannimistöä Suomessa (karttakuva, alla s. 2). Milloin ja miksi nimistö on levinnyt näin laajalle?
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 2 / 164 Liukko - nimi on erityisen vanhaa mm. paikannimistön laajuuden perusteella, ks. Liukko - paikannimistökartta Suomessa; 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Ks. Link to -> HISTORY OF ANCIENT FINNISH NAME LIUKKO Tutkimusesittelyn lisäksi asiaan liittyy varsinainen tutkimusraportti Liukko - nimen esihistoriaa*; nyt n. 150 s. kirj. Seppo Liukko 2005-2009 (Nimitutkimus on keskeneräinen, Liukko- nimitutkimusta tarkennetaan jatkuvasti, kun siihen liittyvää laajaa aineistomäärää edelleen analysoidaan ja selvitetään).
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 3 / 164 Näillä Seppo Liukko kotisivuilla käsitellään Liukko - nimitutkimuksen taustojen selvittämiseksi myös suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa ja asutushistoriaa. Koska, kuten Liukko - nimitutkimuksen laajan aineiston ja muiden argumenttien perusteella on kirjoitettu, tämän kotisivun tiivistelmässä ja loppuyhteenvedossa (alla), Liukko - nimi on kuulunut suomalaisten esihistoriaan ja Suomen alueen asutushistoriaan n. 4500 vuoden ajalta. Liukko - nimitutkimus osaltaan vahvistaa useiden tutkijoiden hyväksymää suomalaisten jatkuvuusteoriaa. Liukko - nimen osalta se on todettavissa tämän nimitutkimuksen monissa eri kohdissa mm. miten Liukko - nimi on muotoutunut suomenkielisellä alueella ja miten uusi vieraskielinen lainasana (- nimi) on saapunut jatkuvuusteorian mukaiselle suomensukuisten alueelle (nimen etymologia) ja miten uusi elinkeino, kaskimaanviljely, on vaikuttanut mm. paikannimistön käyttöön ottoon suomenkielisellä alueella. Tässä tutkimuksessa käsitellään tämän uuden elinkeinon ja - kielen merkittävää vaikutusta mm. alkuperäisten suomalaisten asutushistoriaan, suomenkieleen ja suomalaisten käyttämään nimistöön. Liukko - nimi liittyy tutkimuksessa mainituilta osiltaan myös suomalaisten jatkuvuusteoriaan, alkaen n. 2500 vuotta ennen ajanlaskua: Liukko - nimitutkimus, osa - III. Suomalaisten jatkuvuusteoria jääkauden maksimin jälkeen n. 50 siv. (alla- loppuosa) ja erillinen artikkeli; suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa - ja suomalaisten esihistoriaa Euroopassa ja Suomessa (Uralic > Finnish Continuity Theory). Lyhyt Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmä em. karttakuvan paikannimistön ja tutkimuksen loppuyhteenvedon perusteella (kirj. Seppo Liukko): Liukko - nimi juontuu vasarakirveskulttuurien (= nuorakeraamiikan) ajalle n. 2500-2000 eaa., jolloin ensimmäisen kerran Baltian ja Suomen (ns. jatkuvuusteorian mukaiselle) alkuperäiselle (Itämeren-) suomenkielisen väestön asuttamalle alueelle saapui vieraskielistä indoeurooppalaiskielistä väestöä. Silloin tulivat (esi-) germaaniskielinen vasarakirveskulttuurin migraatiot Veikselin alueelta, Baltian suomenkielisen väestöalueen kautta. Näiden mukana tulivat myös uudet (esi-) germaaniset pääasiassa kaskimaanviljelyyn liittyvät lainasanat (superstraatit) ja mm. iu- diftongi varhaiskantasuomenkieliselle alueelle (PS. alkuperäisessä suomenkielessä ei ole iudiftongia). Liukko - paikannimistön nimeämisperuste näyttää, nimessä olevan iu - diftongiin perustuvan erikoisuuden vuoksi, olleen näiden vasarakirveskulttuurin miesryhmien, alkuperäistä kaskiviljelyä harjoittaneiden ja sitä levittäneiden ihmisten (ryhmän- joukon), kaskiviljelyalueille antama omakielinen nimi liuti*> liuta > Liuko tai Leute (Leuco > Liuco). Vasarakirveskulttuurin (= nuorakeraamiikka) ryhmät assimiloituivat muutaman sadan vuoden kuluessa ko. alkuperäisten hämäläisten kanssa, ja muodostivat Suomen ensimmäisen maanviljelyväestön (viimeistään Kiukaisten kulttuurin 2000-1600 eaa. aikoihin), joiden puhekieleksi tuli em. superstraattien
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 4 / 164 vaikutuksesta kantasuomi, aluksi lounaiselta rannikkoalueelta alkaen. Liukko - nimi on levinnyt jo 1600 eaa. - 500 eaa. aikana laajalle Suomen alueella, alkaen lounais- rannikolta. Kaskiviljelyyn liittyvä nimistö on levinnyt sisämaahan samalla kun vanhimman maanviljelyn väestö levisi vesistöjä pitkin rannikolta sisämaahan. Liukko - nimi on muuttunut myöhemmin alkuperäisten (esi - varhaiskanta- ) suomen - kielisten hämäläisten kaski- maanviljelijöiden alueella, pronssi - rautakaudella, muinaissuomalaiseen muotoon paikanniminä ja henkilöniminä Liuko > Liukola -nimeksi ja sisämaassa, joka vielä rautakaudella oli varhaiskantasuomen murrealuetta, Liukko - Liukkola nimeksi. Liukko - nimipesyeen nimet ovat siirtyneet myös Kalevalaiseen loitsurunouteen kantasuomalaisena Kalevala- aikana, mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella Länsi- Suomen alueelta alkaen. Liukko - nimipesyeen nimiä löytyy lähes neljästäkymmenestä Kalevalamittaisesta muinaisrunosta, joita on kerätty kokoelmaan nimeltä Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR). Liukko - nimi levinnyt vesireittien varsilla olevien varhaisimpien kaskialueiden nimeksi ja siten muodostunut yhdeksi Suomen vanhimmista asutusnimistä. Se on otettu vakiintuneen maanviljelyn alueilla käyttöön, ns. siirrynnäisnimenä, paikannimiksi kaskiviljelyn levitessä sisämaan suuntaan. Vanhimmat talonpoikaistalojen nimet ovat siirtyneet jo pronssi- rautakaudella n. 1000 eaa. - 500 jaa. aikana muodostuneiden kylien nimiksi (esim. Ruskon Liukolan - kylä). Liukko - nimi on otettu myös eräsijoilla varustettujen talonpoikaistalojen nimiksi ja todennäköisesti, viimeisimpien tietojen perusteella, myös sukunimiksi viimeistään rautakauden aikana Länsi- Suomen kaskimaanviljelyseuduilta alkaen. Nykyisistä paikannimistökartoista (yllä) on nähtävissä, että Liukko - nimi on yksi laajimmalle levinneistä muinaissuomalaisista nimistä. Nimi on ollut hyvin laajassa käytössä ns. esikristillisenä aikana Suomessa, jo huomattavasti ennen ruotsinvallan aikoja. Liukko - nimi on levinnyt vanhasta Hämeestä (nyk. Varsinais-Suomi - Satakunta - Häme) - Ruoveden - Kyrön- Rautalammin- eräsijojen ja toisaalta myös Päijänteen poikki Mikkelin (Savilahti) vanhojen hämäläisalueiden kautta Savoon ja Karjalaan aluksi Liukko > Liukkola - talojen ja niiden Liukko - nimisten henkilöiden välityksellä. Suurin osa nykyisestä Liukko - nimisestä suvusta olisi lähtöisin rautakautisesta Vesilahden Liukko- talosta / rusthollista. Osa nykyisistä Liukko - sukunimisistä on otettu käyttöön jo aikaisemmin pronssi- rautakaudella nimetyn vanhan Liukko - paikannimen mukaan, silloin kun ko. nimellä nimettyä maa- aluetta on uudelleen asutettu uusien ja nykyisten omistajien toimesta, yleensä 1500-1800 lukujen aikana, kuitenkin ennen vuotta 1934. Liukko - sukunimiä on n. 600 ja muita Liukko - nimipesyeen nimiä on sukuniminä n. 500 (esim. Liukku n. 200 ja Liukka n. 200, muut n. 100). Suomen paikannimistökartoissa Liukko - nimipesyeen paikannimiä on edelleen nykyisiin sukunimien määrään verrattuna suhteellisen paljon, n. 300, ympäri Suomen, joitakin ruotsinkielisiä rannikkoalueita lukuun ottamatta. Liukko - nimi on suojattu 1934. Tässä Seppo Liukko kotisivun etusivulla on selvitetty Liukko - nimitutkimuksen pääperiaatteita ja - perusteita n. 20 siv., ja varsinaisen tutkimuksen tiivistelmää on n. 40 siv. (Osa -I). Näiden alla, tällä kotisivulla on tarkempi tutkimusyhteenveto Liukko - nimen tutkimuksesta, lähdetietoineen n. 55 s. (Osa -II).
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 5 / 164 Lisäksi kotisivun loppuosassa on suomalaisten jatkuvuusteoriasta selvitys n. 55 siv., joka osaltaan valaisee myös Liukko - nimitutkimuksen taustoja (Osa -III). Osa - I Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmä ja tutkimusyhteenveto Perusteluja nimitutkimukselle (nimi- ja paikannimitutkimus): Liukko - nimi liittyy suomalaisten esihistoriaan ja historiaan monin erilaisin tavoin. Liukko - nimi on tämän tutkimuksen mukaan hyvin vanha muinaissuomalainen nimi. Tässä tutkimuksen tiivistelmässä esitellään lyhyesti ne tutkimustulokset, joiden perusteella Liukko - nimeä voidaan perustellusti sanoa muinaissuomalaiseksi ja esikristillisen ajan nimeksi. Liukko - nimen alkuperään liittyvää erilaista kirjallista aineistoa ja tutkimuksen valmisteluun sopivia argumentteja löytyy hämmästyttävän paljon. Tässä Liukko - nimeä on tarkasteltu aluksi mm. kielitieteen sana- / nimi - ja vielä erikseen paikannimitutkimuksen metodien avulla (ks. tarkemmin tutkimusperusteista yhteenveto; paikannimitutkimus). Tämän jälkeen tutkimusta ja sen johtopäätelmiä "tarkistetaan" usean muun tieteenalan tutkimusmenetelmän perusteilla. Onko Liukko - nimi on tutkittavissa? Liukko - nimi on yksi harvoista suomalaisista nimistä, joka on tutkittavissa. Liukko - nimi on riittävän erilainen muinaissuomalainen nimi, jonka pohjalta on löydettävissä mm. kielitieteellisiä perusteluja nimen käytölle, nimeämisperusteelle ja sen alkuperä olisi mahdollista ajoittaa. Tässä selvitetään myös kysymystä; Onko Liukko - nimi ns. esihistoriallinen nimi? Asiaan liittyvänä johdantona löytyy linkki paikannimistöprofessori Eero Kiviniemen esitykseen "Nimistö Suomen esihistorian tutkimuksen aineistona", ja mielipide 1980:324 vanhojen asutusnimistön iästä. Vanhin asutusnimistö liittyy vanhoihin germaanisiin nimiin, nimien ikäämisessä on otettava huomioon arkeologiset asutusteoriat sekä mahdollisuus, että asutus on jatkunut katkeamattomana ko. paikannimistön alueella. Tässä tutkimuksessa on selvitetty mm. Liukon - nimisten paikkojen pääasiassa Museoviraston arkistoihin kirjattuja arkeologisia löytöjä, niitä on todistettavasti
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 6 / 164 olemassa merkittävä määrä jatkuen aina kivikaudelta - pronssi- rautakaudelle. Nämä tiedot osaltaan osoittavat asutuksen jatkuvuutta ja siten todennäköisesti myös Liukko - nimen jatkuvuutta kivikaudelta - nykyaikaan saakka (ks. nykyajan Liukko- paikannimistö kartta- yllä ja em. arkeologiset arkistot - alla). Arkeologiset kivikauden - pronssi- rautakauden- löydöt ovat tämän asian evidenssiä, nämä tiedot ovat kirjattu Museoviraston arkistoluetteloihin (tarkemmin alla, varsinaisessa tutkimusesittelyssä). Juuri tähän samaan arkeologiseen seikkaan viittaa myös professori Eero Kiviniemi, joka on maininnut asiaan liittyvänä seuraavaa: "Olen melko varma siitä, että vanhan asutusnimistömme selvittely tulee paljastamaan huomattavan määrän vanhaa germaanista henkilönnimistöä. Yleensä tällainen asutusnimistö on iättävä yhtä vanhaksi kuin katkeamattomana jatkunut asutuskin. Nimien ikäys liittyy siis olennaisesti arkeologisiin asutus teorioihin". Tämä alustus on esitetty Tvärminnen - symposiumissa; Suomen kansan esihistorialliset juuret 17.01.1980. Liukko - nimi on tutkittavissa oleva nimi (etymologia- alkuperä- ikä): Liukko - nimi poikkeaa selkeästi mm. luonto- tai jotain yleisistä henkilökohtaista ominaisuutta kuvaavista nimistä, joiden taustaa on vaikea tutkia. Jos ko. nimellä ei ole "riittäviä" etymologisia kiinnekohtia nimen syntyhetkeen niin, ei ole mahdollista selvittää ko. nimen ikää tai alkuperää eli ei yleensä löydy vastausta siihen, onko tällainen nimi ns. esikristillisen ajan nimi. On selvää että suomalaisten ns. ruotsinkielisistä patronyyminimistä esim. Andersson - Antinpoika- tyyppisistä sukunimistä, voi jo suoraan arvata, että ne eivät ole esikristillisen ajan muinaissuomalaisia nimiä. Mutta toisaalta sellaisista suomenkielisistä sukunimistä, jotka ovat luontonimiä ja ovat esim. Virtanen- tyyppisiä, nimien ikää on vaikea tutkia. Luontonimessä ei yleensä ole ns. ajallista komponenttia, jolla ko. sanan / nimen etymologiaa voitaisiin tarkemmin tutkia. Liukko - nimi ei nykyisille suomalaisille sano mitään, sen merkitystä ei enää tunneta, eikä sen tarkoituksesta ole ollut tietoa. Vaikka paikannimenä se on näistä em. propreista kaikkein yleisimpiä ja laajimmalle levinnein nimi Suomessa. Kaikilla paikannimillä on ollut aikanaan jokin syy, miksi sillä on juuri tämä nimi. Siksi on varmaa, että myös Liuko - Liukko nimellä on ollut jokin merkitys nimeämishetkellä, kun kyseinen paikka on tällä nimellä nimetty. Tämän vuoksi ensimmäinen Liukko - nimitutkimuksen selvitettäväksi asetettu kysymys kuuluu;
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 7 / 164 Mikä on Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, ja miksi ko. paikannimiä on nimetty näin runsaasti? Miksi nimi on niin laajalle levinnyt? Kielitieteeseen perustuvalla nimi- ja paikannimitutkimuksella on mahdollista selvittää Liuko- Liukko - nimen muinaissuomalaista alkuperää (etymologiaa): Liukko - nimen erikoispiirteet osoittavat, että nimi on ilmeisesti etymologiselta pohjaltaan tutkittavissa oleva nimi. Milloin sellainen nimi olisi muodostunut äänteellisesti kantasuomen kieleen ja olisiko sen kantasanan alkujuuri peräisin jostakin hyvin vanhasta lainasanasta (superstraatista). Mistä se olisi peräisin? Liukko - nimessä on myös alkuperäiseen (esi-) varhaiskantasuomenkieleen kuulumaton iu - diftongi, jonka perusteella nimeä voitaisiin tutkia ja selvittää mistä ko. nimi on tullut Suomen alueelle ja milloin. Mikä olisi Liukko - nimen alkujuuren ajoitus ja - ikä? Edellä mainituin perustein Liukko - nimen alkuperä näyttäisi olevan mahdollista selvittää ja nimen ikää olisi etymologisesti mahdollista ajoittaa. Asutushistoriallisella ja arkeologisella paikannimitutkimuksella selvitetään pääasiassa Lounais- Suomen vanhimpien maanviljelyalueiden Liuko- Liukko - nimistöstä ja sen ikää. Liukko nimistön tutkiminen on ollut mahdollista ja hyvin eksaktia, saatavissa olevan laajan Liukko - nimipesyeen etymologiatutkimusaineiston lisäksi, erityisesti myös ko. Liuko- Liukko- paikannimistön alueilla olevien arkeologisten löytöjen perusteella. Museoviraston- ja muiden paikallismuseoiden luetteloissa on mainittu useiden Liukko - nimistön alueella löydettyjen kivi-, pronssi- ja rautakautisen ajan (- ja keskiajan) arkeologisia esinelöydöistä (ks. selvitys myöhemmin). Tällöin on myös arkeologianäkökulman kannalta mahdollista, että Liukko- paikannimistö on säilynyt jopa kivikaudelta (n. 2500 eaa. ajalta alkaen) tai ainakin pronssi- rautakaudesta alkaen ko. nykyisisillä Suomen paikannimikartoissa mainituilla paikoilla.
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 8 / 164 Lähdeaineiston- ja asutushistorian perusteella tehtävät alustavat johtopäätelmät: Yksi perustavaa laatua oleva argumentti, ja samalla ehkä merkittävin lähtökohtatieto on tämän nimitutkimuksen tekijälle selvinnyt jo lähdeaineiston keruuvaiheessa. Se on, että Liukko - nimipesyeen paikannimistön levinneisyys Suomessa on hämmästyttävän laaja, verrattuna muihin nimiin, jotka eivät ole luontonimiä. Sen osoittavat nykyiset olemassa olevat karttatiedot, jossa yli kolmesataa (300) paikannimeä on merkitty Liukko - nimen erilaisella variaatiolla, sillä "laaja nimen levikki tarkoittaa, paikannimitutkimuksen metodien perusteella, nimen erityisen vanhaa ikää". Mutta kuinka vanhaa, siihen liittyvää tutkimusta esitellään tarkemmin seuraavassa yhteenvedossa. Kysymykseen haetaan vastauksia samalla usean eri tieteenalan näkökulmasta katsottuna, eli yritetään varmentaa tutkimustuloksia ns. poikkitieteellisesti, joilla voisi todistaa väitettä:" Onko Liukko - nimi muinaissuomalainen esikristillisen ajan nimi? ". Liukko - nimitutkimus ja siihen liittyvä vertaileva paikannimistön tutkimus on tuonut esiin uutta tietoa myös muinaispitäjien vanhimpien paikannimistöön kuuluvien ns. nimipari- siirrynnäisten leviämisestä Suomessa ja samalla uutta aikaisemmin tutkimatonta tietoa Liukko - nimen laajan leviämisen syistä sekä Liukko - nimen alkuperästä. Tutkimuksen perusteella on voitu selvittää mm. Liuko- Liukko - nimet ovat siirtyneet asutushistoriallisesti lähes saman aikaisesti muiden saman ikäisten muinaissuomalaisten nimien kanssa, kaskiviljelyn levitessä rannikolta sisämaahan. Tällöin on puhe Liukko - nimen kanssa yhdessä, "samanaikaisesti" siirtyneiden, ns. nimiparisiirrynnäisten - nimien siirtymistä alueelta toiselle, samalla kun uusia maanviljely - kaskiviljelyalueita on otettu käyttöön. Nimistö on syntynyt, kun ko. paikannimi on "ensimmäisen" kerran nimetty (esimerkiksi kaskiviljelijöiden nimen perusteella) ja sen jälkeen väestön jatkuvuus ko. paikalla, on kaski- maanviljelyn seurauksena ollut mahdollista. Silloin myös nimen säilyminen väestön muistissa on ollut jatkuvaa ensimmäisiin "kirjallisiin" karttatietoihin ja siten nykypäiviin saakka. Tämä siirtyminen on tapahtunut rannikolta sisämaahan ja "yhdessä" jo ennen vakiintunutta maanviljelyä eli varhaisimmalla kaskiviljelyajalla, mahdollisesti jo pronssikauden lopulla tai vanhimmalla rautakaudella. Näiden vaikutuksesta ovat syntyneet paikannimistön vanhimmat kylien - ja talojen nimet, jotka toistuvat pronssi- rautakauden muinaispitäjästä toiseen, lähes saman muotoisina Lounais- Suomesta alkaen, Suomen vanhimmalla kaski- maanviljelyalueella. Esimerkkinä mainittakoon Liuko- Lauko - nimien ja nimiparien muuttuminen samantyylisesti. Nimien käyttöönotto on tapahtunut samanaikaisesti ja ovat lähes samanikäisiä eli ovat vastaavan etymologian omaavia. Ne ovat käyttöön otettu
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 9 / 164 suomenkielisellä alueella germaanisperäisen lainasanan pohjalta ja ovat etymologisesti samanikäisiä. Nimen muuttuminen rannikolta sisämaahan mentäessä, on myös tapahtunut saman tyylisesti, kuten mm. Liuko > Liukola > Liukko ja sen nimiparina usein esiintyvä Lauko- nimistö, joka lähtee Lounais- Suomesta alkaen Lauko > Laukola > Laukko (Esiintyvät nimiparina kylien- ja talojen -sekä paikanniminä Turun ympäristössä ja Hämeessä). Nimipari Liuko- Lauko on löydettävissä jo Baltiasta alkaen. Tässä hieman taustaa baltialaisten väestöjen alkuperästä sekä ja ko. baltinkielen muuttumisesta eri migraatioiden vaikutuksesta. On myös huomattava, että vanhat alkuperäiset suomensukuiset ja esigermaanisperäiset sanat ja niiden merkitys ovat muuttuneet Baltiassa nykyaikaan mennessä. Suomensukuinen esigermaanisin lainasanoja käyttänyt, Baltiassa asunut alkuperäinen suomensukuinen väestö, vaihtoi puhumansa kielen. Slaavilaisen väestön saapuessa Baltian-, Novgorodin- ja Valko- Venäjän alueille, suomensukuiset muutoinkin vaihtoivat puhumansa kielen slaavinkieleen (ed. kielistä muodostui myöhemmin venäjä) ja ns. nykyisellä baltialaisten kielialueella uudeksi kieleksi muodostui slaavinkielen vaikutuksesta baltin kieli, Slaavilaista väestöä (sloveenit) saapui Valdai - Itämeri alueelle n. 400- luvulta alkaen, suhteellisen runsaasti selvästi yli 15% alkuperäisasukkaiden määrästä. Sen jälkeen slaavilaisten kieli vaikutti baltialaisten alueen väestöihin ja puhuttuun kieleen niin merkittävästi, että baltialaisten kielenvaihto on tapahtunut jo n. 800 - lukuun mennessä. Syntyi baltinkieli, pääasiassa em. kolmen kielen yhteisvaikutuksesta, (esi-) varhaiskantasuomen - ja esigermaanin sanojen jäädessä baltinkielen vanhimmiksi alkuperäissanoiksi (substraateiksi). Vanhimmat baltialaiset sanat ovatkin nimenomaan lainasanoja alueen vanhimmista kielistä peräisin (substraattina). Kielet ovat jäänne alueen alkuperäisen suomensukuisten metsästäjä väestöjen kielestä ja alueelle n. 3000-2800 eaa. alkaen muuttaneiden esi- indoeurooppalaisten maanviljelykielestä muuttuneesta esigermaanin kielestä, jota nimenomaan maanviljelyä levittäneet nuorakeraamiset - eli vasarakirveskulttuurit puhuivat. Usein väitetään, että suomenkielessä on n. 400-600 baltinkielistä sanaa, mutta asia on toisinpäin (evidenssiä; arkeologiset asutusliikkeet ja genetiikka, tarkemmin alla). Baltinkielen vanhinta sanastoa ovat, Baltian alkuperäisasukkaiden eli suomensukuisten, suomalaiskieliset substraatit (lainasanat), joita on noin 400-600 sanaa. Lisäksi n. 2800-2500 eaa. aikana alueelle saapui maanviljelyelinkeinon mukana, vasarakirveskulttuurien esigermaanikielisiä lainasanoja. Esigermaanikieliset lainasanat ovat indoeurooppalaisen kielikunnan tuontia ja myös vanhinta Indo- Euroopasta (Anatolia-Persia - Indus kulttuureista-) tuotua kielikerrosta Euroopassa. Indoeurooppalaisen maanviljelykielen vaikutuksesta Euroopan alkuperäiskieliset suomensukuiset metsästäjäväestöt vaihtoivat puhumansa kielen Mustanmeren- Itämeren eteläosien välisellä suomensukuisten laajalta - alueelta alkaen > pohjoiseen. Indoeurooppalaiskielten muutokseen germaanikieleksi vaikutti eniten juuri suomensukuisten metsästäjien kielenvaihto. Suomensukuisten väestöjen kannalta uuden kielen - uuden kielikunnan kielen ääntäminen oli vaikeaa. Tästä syystä indoeurooppalainen kieli muuttui ja tämän seurauksena syntyivät germaanikielet Eurooppaan Germaanikielet, ovat ns. indoeurooppalaisen kielen vanhimpia murteita Euroopassa, varsinkin
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 10 / 164 esigermaanikielissä on metsästäjäväestöjen suomensukuisten kielien vaikutusta; ääntämistä ja substraatteja. Ks. myös Suomen alueen murteiden muutos uusien kielien vaikutuksesta varhaiskantasuomeen, uusia lainasanoja- superstraatteja, kun kieli ei vaihtunut, ja kielen muutoksia eli uusi murre, kantasuomi. PS. Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä ja eri ovat kielikuntaa kuin indoeurooppalainen kielikunta, joka on saapunut Anatolia- Persia ns. hedelmällisen puolikuun alueelta Eurooppaan neoliittisen vallankumouksen (maanviljelynkulttuurin ja ie - kielikunnan kielen samanaikaisen saapumisen) yhteydessä. Baltiassa ja Suomessa kieli ei vaihtunut ko. germaanikielisten vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta, sillä nämä toivat ensimmäisinä maanviljelyelinkeinon ohella uutta kielikontaktia näiden suomensukuisten alueelle. Baltian eteläosissakin (Liettua) Itämeren suomenkieli (kantasuomi) vaihtui baltinkieleksi, vasta "Novgorodin" alueen slaavien vaikutuksesta 800- luvun jälkeen, Latviassa viimeiset itämerensuomenkielen taitajat ovat eläneet nykyajalle saakka. Baltialaiset ovat geneettisesti suomensukuisia väestöjä (geenitutkimukset mm. M-L Savotaus), mutta ovat vaihtaneet puhumansa kielen vasta slaavilaisen väestön ja sen kielen vaikutuksesta. Tämä kielenvaihto vaikutus on alkanut ko. Baltian suomensukuisten alueella (Valdai - Itämeri) vasta kansainvaellusten jälkeen n. 400-800 jaa. sekä jatkuen aina 1900- luvulle saakka. (PS. Liettuan pakanavaltio (silloin baltinkielinen) oli aikanaan 1200- luvulla Euroopan suurin "valtio", ulottuen Itämeri- Valdai alueelta lähes Mustaanmereen). Baltin kielen vanhojen suomenkielisten lainasanojen ja esigermaanilainojen balttilainen merkitys on muuttunut alkuperäisestä, monista eri syistä. Esimerkkinä mainittakoon nykyisen baltin kieli, jossa usein esigermaanikielten lainasanasta iu- diftongin toinen vokaali liudentuu pois. Kaikki vanhimmat suomensukuiset sanat tai esigermaanilainat eivät ole muuttuneet. Esimerkkinä sana, jossa on säilynyt iu- diftongi, on Liettuassa oleva Liukon - nimi. Liukon - nimi on vanhinta nimikerrosta ja esigermaanista lainasanastoa suomensukuisten alueella. Koska slaavinkielisten vaikutus on nuorempaa, nämä vanhimmat sanat olivat vakiinnuttaneet paikkansa nimistössä ns. propreina (erisniminä) ko. alueella ja säilyivät nimensä muuttumattomana (esim. vanhat esigermaaniset Liukon - paikannimet, vaikka nykyisen liettuan kielen käyttösanan merkitys onkin jo muuttunut toiseksi). Johtopäätelmä: Erityisesti tämän Liukon- nimen säilyminen ja myös iu- diftongin säilyminen vanhimmissa paikannimissä osoittaa, että ko. alkuperäinen Liukon - nimi on peräisin jo vasarakirveskulttuurien ajoilta, myös Liettuassa. Samalla se osoittaa prof. Koivulehdon yleismaininnan todeksi (ks. tark. tutkimusseloste), että suomenkieli on kuin säilövä pakastin; sillä vanhat esigermaaniset
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 11 / 164 - indoeurooppalaiset (n. 5000-4500 vuotta vanhat sanavartalot), vieraskieliset substraatit eli lainasanat ovat säilyneet lähes muuttumattomina kaikkein parhaiten juuri suomalaiskielissä. Iu- diftongin säilymisestä on useita esimerkkejä alkuperäisten suomensukuisten kielten alueilla, jotka nykyisin ovat jo n. 4500 vuotta vanhaa vasarakirvesgermaanien lainasanastoa. Suomensukuisten kielien lainasanat ja esigermaaniset lainasanat ovat säilyneet, vaikka vanha suomensukuisten kieli olisi myöhemmin vaihtunut, kuten Baltiassa. Tämän kielenvaihdon jälkeen monet nuoremmat iu- diftogin sisältämät sanavartalot ovat muuttuneet mm. lyhyempään Luko - muotoon (esim. Luko- järvi, Trakai). Mutta vanhimmilla kaskiviljelyalueilla kuten Liukonys`n kylässä nimi on ollut väestön vakiintuneessa käytössä niin kauan (proprisoitunut nimi), ettei edes myöhempi kielenvaihto slaavin vaikutuksesta liettuan kieleksi, ole sitä enää muuttanut. Suomessa ja suomalaiskielissä esigermaaninen iu- diftongi on säilynyt parhaiten moniin muihin kieliin verrattuna. (Vrt. esimerkkinä iu- diftongin liudentumisesta, joka tapahtuu nuoremmissa indoeurooppalaisissa kielissä myös mm. ruotsinkielessä. Esim. Liukon - nimestä sanan iu- diftongi häviää jo 3-400 vuoden aikana. Tästä on historiallista näyttöä, mm. tässä alla ja Liukko - nimitutkimuksessa vielä tarkemmin; Liukko > Luko - muutos 1600- luvulta suomalaismetsien Värmlannissa). Tässä tutkimuksessa on selvitetty miten Liuko - Lauko nimien em. muuttuminen on tapahtunut pronssikaudelta alkaen rannikolta sisämaahan Huom. em. suomenkielen vieraskielisten substraattien säilyttävä vaikutus, erityisesti huomattava, että mm. iu- diftongin on säilynyt suomenkielessä hämmästyttävän hyvin. Sanojen muuttuminen murrealueilla mm. kaksoisgeminaatan tulo sanavartaloon Suomen sisämaassa, sekä suomenkielisten murrealueiden syntyminen. Murrealueiden syntymisen syyt, ja siitä johtuva nimien lievä muuttuminen. Myös näiden "nimipari" siirrynnäisnimien siirtymisen ja nimien muutoksen perusteella on tehtävissä havainto, että maanviljelyelinkeinon saapuminen on vaikuttanut myös elinkeinon lisäksi alkuperäisen hämäläisten metsästäjä- kalastaja väestön kielen muuttumiseen varhaiskantasuomesta kantasuomeksi (lähinnä suuren maanviljelyyn liittyvän vasarakirvesgermaanien uuden lainasanaston vuoksi- kaski-tuhka -joukkoliuta -jne...). Tämän muutoksen tapahtumaketjua perustellaan tarkemmin varsinaisessa tutkimusesittelyssä (mutta myös lyhyesti tässä alla). Suomen maanviljelyalueilla ja sisämaassa kielen muuttuminen; varhaiskantasuomesta > kantasuomeen, tapahtui hitaan lainasanojen leviämisen
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 12 / 164 vuoksi eri aikoina niin, että sisämaassa siirtyminen kantasuomeen kesti n. 3000 vuotta, kunnes koko maa oli pohjoissaamelaisia lukuun ottamatta muuttunut kantasuomenkielisiksi n. 1100- lukuun mennessä. Ensimmäisillä Suomen maanviljelyalueilla, rannikolla, kantasuomeen siirtyminen tai kantasuomen muodostumiseen saattoi ottaa satoja vuosia, maanviljelijöiden assimiloitumisnopeudesta riippuen, mutta kantasuomen puhuminen aloitettiin Lounais- Suomen rannikkoalueilla lähes kaskimaanviljelyn maahantulosta alkaen, siis n. 2500-2000 eaa. alkaen: Länsi - Suomen maanviljelyalueet olivat kielellisesti pronssikaudella jo kantasuomessa. Muutos on tapahtunut nuorakeraamisten - vasarakirvesgermaanien (esigermaaniskielisten ryhmien) assimiloituessa alkuperäisten hämäläisten metsästäjä- kalastaja- keräilijöiden kanssa, muodostivat kaski- maanviljelyn alun jälkeen yhdessä ns. muinaissuomalaisen maanviljelyväestön rannikolta alkaen. Näiden puhekielenä oli jo silloin varhaiskantasuomesta lainasanoilla muuttunut uusi murre - kantasuomi. Mutta sisämaan väestö, alkuperäiset (suomalaiset) hämäläiset - metsästäjä- kalastaja- keräilijät (myös myöhemmin rautakauden lopulla ja keskiajan alussa olivat lappalaisiksi kutsuttuja) olivat silloin kielellisesti varhaiskantasuomessa, näille mm. maanviljelyn lainasanat olivat uutta sanastoa vielä rautakaudelta ja jopa monille 1100 - luvulle saakka. Siksi sisämaan alueilla rannikon maanviljelyväestön kieli, lainasanojen ääntäminen oli poikkeavaa murretta ja sen vuoksi lainasanaperäiset nimet "muuttuivat" sisämaassa havaittavasti - vaikkakin lievästi (ääntämisen aiheuttama muutos tapahtui ketjussa; Liuko> Liukola> Liukko- Liukkola). Johtuvatko suomalaisten Suomessa olevat murre- erot todella jostakin Volgan mutkan suomensukuisten erilaisten heimojen vaelluksesta Suomeen? Vastaus: Heimovaellukset eivät perustu todellisiin väestöliikkeisiin. Useiden tutkijoiden hyväksymä suomalaisten jatkuvuusteoria on oikea lähtökohta asian selvittämiseksi, sillä suomensukuiset ja - kieliset väestöt ovat asuttaneet Suomen aluetta- ja huomattavasti laajempaakin aluetta jo jääkauden väistymisen ajoista alkaen. Suomalaiskieliset väestöt ovat asuttaneet Suomea n. 10.700 vuotta ja olivat tulleet Kundan laajalta suomensukuisten alueelta (ks. tarkemmin erillinen artikkeli Suomensukuisten jatkuvuusteoria). Suomalaiskielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä yhdessä baskinkielen kanssa (SL). Suomalaisten murteet ovat muodostuneet, jo Suomessa olleille alkuperäisille suomensukuisille väestöille uusien suhteellisen vähäisten vieraskielisten migraatioiden vaikutuksesta (mitään muuttoa heimoittain Suomeen ei ole todettu olleen- heimovaellukset murreryhmittäin Suomeen, ovat virheellistä tietoa). Murteet ovat syntyneet pääasiassa uusien väestömigraatioiden vuoksi, ja näiden uusien kielikontaktien vaikutuksesta. Alkuperäiseen suomenkieleen on tullut muutoksia joillakin Suomen (tai suomensukuisten) alueilla, kielivaikutteiden ja lainasanojen- superstraattien vuoksi. Indoeurooppalaisen maanviljelykielen migraatio ja Euroopan kielenvaihdot (Colin Renfrew):
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 13 / 164 Vieraskielisen prestiisielinkeinon väestömigraation ollessa selkeästi alle 15% alueen kieli ei yleensä vaihdu. Jos prestiisielinkeinon (kivikaudella - rautakaudella maanviljely - metsästykseen verrattuna) migraatio on n. 15-25% kieli vaihtuu, kuten on tapahtunut Keski- Pohjois - Euroopasa. Silloin suomensukuisten kieli vaihtui indoeurooppalaiseen germaaniin n. 5500-3000/2000 eaa. aikana (PS. Kielenvaihtoa ei tapahtunut vielä tällöin Baltiassa, Skandinaviassa eikä Virossa - Suomessa, joissa suomalaiskieli ei vaihtunut ollenkaan). Neoliittisen vallankumouksen aikana Eurooppaan muuttaneita indoeurooppalaisia maanviljelijöitä oli suhteellisen vähän (jopa alle 25%), mutta uusi maanviljelyelinkeino oli niin elinvoimainen, että myös alkuperäisen väestön (tässä metsästäjien), "kannatti" vaihtaa puhumansa kieli maanviljelykieleen. Siksi Euroopan uudeksi valtakieleksi 5500-3000 eaa. ajan neoliiittisen vallankumouksen vaikutuksen vuoksi muodostui indoeurooppalainen kieli, josta muodostuivat eri suomensukuisten metsästäjien murrealueilla (eri aikoina), ensin germaani, slaavi ja sitten baltti. PS. Kieli ei kuvaa väestön genetiikkaa, vain mitä kieliryhmää se edustaa. Itä- Euroopassa suomensukuisten kielenvaihto indoeurooppalaiseen kieleen on tapahtunut huomattavasti myöhemmin, esimerkiksi vanhojen pääkaupunkien järjestyksessä Novgorod > Kiova > Moskova alueiden alkuperäinen kieli oli suomensukuisten kieli ja - väestö, johon assimiloituivat ensin slaavit. Puhuttu kieli kuitenkin muuttui vähitellen slaaviksi, kun Novgorodin hallitsijat valitsivat uskonnon kieleksi kirkkoslaavin 900- luvulta alkaen (kreikankielestä muunnetuin kyrillisten aakkosten kirjaimin). Sen jälkeen suomensukuisten kieli on vähentynyt nykyaikaan saakka. Oma vaikutuksensa on ollut myös ns. poliittisilla syillä mm. Iivana Julman toimet 1500 - luvulla. Kielen vaihto suomensukuisten kielestä > aluksi ortodoksislaaviin - so. valitun uskonnon kieli* > sitten venäjä, tämä kielenvaihto on tapahtunut viimeisen n. 1000 vuoden aikana (ei aivan kaikilla alueilla, vielä). Skandinavian kielenvaihto on tapahtunut eteläosista Kalix - joelle saakka hitaasti vaihtuen n. 2000 vuoden aikana (suomensukuisten kieli > germaanikielten pohjoisgermaani ja sitten ruotsi) (SL). Muuttojen vaikutus: Migraatiossa vanha kieli muuttuu, syntyy uusi murre tai kieli vaihtuu. Kieli muuttuu silloin, kun uusia lainasanoja otetaan käyttöön ko. migraation jälkeen, tämän uuden assimiloituneen väestön tuomana, alkuperäisväestön käyttöön (mikäli muuttajien määrä on vähäinen, esim. vasarakirvesgermaanit Suomeen n. 5% alkuperäisväestöstä, alkuperäiskieli muuttuu > syntyy uusi murre, mutta kieli ei vaihdu. Suomessa tällainen vieraskielisen ryhmän vaikutus ja migraation assimiloituminen suomensukuisiin tapahtui ensimmäisen kerran, kun vasarakirvesajan germaani- kielisiä kaskimaanviljelyryhmiä saapui Viron- Baltian kautta Suomeen. Muutos vaikutti siis varhaiskantasuomeen n. 2500-1500 eaa. aikana ja muuttui kantasuomeksi länsirannikolta alkaen. Sen jälkeen erilaiset kielikontaktit ovat vaikuttaneet sisämaan kantasuomeen pääasiassa 1100-1300 - lukuun mennessä, synnyttäen eri murteita ko. vaikutuksen jälkeisenä aikana. Suomen murteiden pääjako oli syntynyt jo 1500- luvulle mentäessä pääasiassa alla eriteltyjen kielikontaktien perusteella. Vasarakirvesgermaanien eli nuorakeraamisen kulttuurin leviäminen kampakeramiikan alueille (suomensukuisten alueille).
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 14 / 164 Ensimmäiset laajalle suomensukuisten alueelle, Alppien pohjoispuolelle tulleet vieraskieliset väestöt olivat vasarakirveskulttuurien indoeurooppalaisia, joiden kieleksi oli muodostunut (esi-) germaanikieli. Germaanikielen maanviljelysanastoa taitaneita miesryhmiä saapui myös maanviljelyn nopean ekspansiovaiheen jälkeen Baltian ja Viron kautta Suomen alueelle n. (3200) 2800-2200 eaa. aikana. Silloin kaskiviljelyn tuoneet, Baltian alueen alkuperäiset suomensukuiset väestöt, toimivat maanviljelyelinkeinon levittäjinä pohjoiseen mm. Suomen alueelle. Nämä muuttajat osasivat myös nuorakeraamisenkulttuurin (=vasarakirveskulttuuri) esigermaanikieliä, ja mm. maanviljelyyn kuuluvia sanoja (kaski, huhta jne..). Näiden esigermaani (-kielisten) väestöjen assimiloituessa suomensukuisten hämäläisten kanssa, alkuperäisten suomalaisten kieli muuttui. Assimiloitumisen seurauksena syntyi Lounais- Länsi- Suomen alueelle uusi murre nimeltään kantasuomen murre. PS. Muuttajia on ollut niin vähän, ettei kieli Suomessa ei koskaan ole vaihtunut, sillä Euroopan alkuperäiskieliin kuuluva suomensukuisten kieli on mm. Suomessa edelleen. Suomen murteet: Läntiseen osaan Suomea vaikutti em. nuorakeramiikan jälkeen, virolais- balttilainen suomensukuisten väestöjen muutto (kieli Suomessa tämänkään muuton seurauksena vaihtunut). Tämä muutto on tapahtunut pienessä mittakaavassa, pääasiassa länsirannikolle Kalannin- Köyliön alueelle n. 2200-1500 eaa. aikana, eli ennen varsinaista pronssikautta. Silloin tämän ns. Kiukaisten kulttuurin vaikutuksesta oli syntyi ja muodostui länsisuomen lyhyttä suomea puhuva, vieläkin lähes nykyviron suomalaiskieliä muistuttava murrealue. Tunnetuimpana esimerkkinä tästä on ns. kiukaisten -> rauman murre, joka erottuu erikoisena murteena vieläkin eli v. 2000. Ns. pohjoisgermaanien pronssikulttuuri toi tullessaan nuorempaa germaanikieltä Skandinaviasta. Tässä kielessä ei ollut enää vasarakirvesgermaanien esigermaanikielen iudiftongia, eikä sellaista ole myöskään myöhemmässä ruotsinkielessä (PS. esigermaanissa oli vielä n. 2800 eaa. aikana paljon vanhan indoeurooppalaisen kantakielen perinnettä, kuten tämä iu - diftongi). Huomattavasti esigermaanikielisten nuorakeramiikan /vasarakirveskulttuurien migraatioita myöhemmin, vastaavaa ns. nuorempaa indoeurooppalaista, pääasiassa kielivaikutusta, on tullut idästä ja etelästä suomensukuisten kielialueelle. Novgorodin alueelle n. 400-800 jaa. saapuneiden slaavilaisten slaavinkielen vaikutus ympäristön alkuperäisiin suomensukuisiin on historiallisesti tunnettu asia (mordva, merja- mari, muroma, vepsä jne.). Tämän kielikontaktin pohjalta muuttui suomensukuisten kieli mm. vepsänkarjalankielen murteiksi. Lähes kaikki muutkin nykyisen Venäjän alueen vanhat alkuperäiset suomalaiskansat ovat assimiloitumassa kokonaan venäläisiksi. Tämä tarkoittaa, että ns. historiallisena aikana on todistettavasti tapahtunut kielenvaihto suomensukuisten kielistä slaavilaiseen venäjään. Myös Pähkinäsaaren rauhalla, vuonna 1323, oli merkitystä suomenkielisten murrekehitykseen, sillä silloin enemmän kuin puolet suomensukuista kieltä puhuvista väestöistä jäi itäiseksi suomalaiseksi väestöksi, silloin virallisesti suurin osa suomensukuisista jaettiin / määrättiin Novgorodin hallintaan ja sen (kirkko-) slaavin vaikutusalueelle. Tämä saavinkielen aikakausi on vaikuttanut eniten Baltian alkuperäisten suomensukuisia kieliä puhuvaan väestöön eli baltin kielen slaavilaistumiseen (kielenvaihto) ja merkittävästi myös Suomen karjalaisiin ja ns. karjalanmurteen muodostumiseen, eniten Novgorodin vaikutuksesta 1200-1600 jaa. aikana. Ruotsinkieli on nuorempaa germaanikieltä, koska ns. pohjoisgermaanin murre on syntynyt vasta
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 15 / 164 n. 500-800 jaa. aikana Etelä- Ruotsista alkaen, laajentuen suomensukuisten kielten alueelle, laajentuen jatkuvasti pohjoista kohden. Suomalaiskielistä jäljellä on enää pohjois-osien meänkieli. Tästä syystä Ruotsin alueella on vielä jäljellä alueen alkuperäisiin suomensukuisten kieliin kuuluva murrealue meänkieli, joka on vielä rautakaudella ulottunut lähelle Uppsalankaupunkia. Meänkieltä voidaan myös ns. itämeren suomenkielen murteeksi nimittää. Ruotsinkielen vaikutus on alkanut Suomessa lähes samanaikaisesti, kuin idän Novgorodin vaikutus, jonka ns. kristillinen vaikutus kieleen on ollut jopa vanhempaa kuin ruotsinkielen. Eniten juuri Novgorodin vahvuuden aikoina n. 900-1200- luvuilla, ja vaikuttanut eniten juuri karjalan murteen muodostumiseen. Ruotsinkielen laajentuminen Suomeen on alkanut varsinaisesti vasta n. 1200- luvulta alkaen Turun - Hämeen alueelle tehtyjen (3) aseellisten maihinnousujen jälkeen 1800- luvun alkuun saakka. Ruotsalaisten maihinnousun jälkeen (1200- luvun jälkeen) on ollut jonkinlainen ruotsinkielisten migraatio Suomen rannikkoalueelle, mutta pääasiassa ruotsinkieliset Suomessa ovat suomalaista - suomenkielistä syntyperää, joiden esi-isät vielä 1600-1700- luvuilla (esim. Purtanen > G. Porthan jne.) puhuivat Suomen alkuperäiskieltä eli suomenkieltä. Ruotsinkielisillä rannikkoalueilla myös vaihdettiin alkuperäiset suomenkieliset paikannimet pääsääntöisesti ruotsinkielisiksi. Näiden alueiden alkuperäistä suomalaista nimistöä on selvästi väistynyt uusien ruotsinkielisten pakannimien käyttöönotossa (esim. tämän tutkimuksen Liukonimistö). Suomalaisen nimistön häviämisen huomaa nykyisistä paikannimistökartoista, kun vertaa muutoin vanhimpien nimien yleistä levinneisyyttä Suomessa. Sillä muutoin Suomessa tasaisesti levinneillä paikannimillä on aukkopaikat juuri ruotsinkielisellä rannikkoalueella. Nämä suomalaiset paikannimet ovat olleet aikaisemmin myös ko. rannikkoalueilla, jo ennen ruotsinkielistä paikannimistövaikutusta Suomessa. Ruotsinkieli levisi myös suomalaisten käyttöön, sillä oppineiden (papiston - virkamiehistön) koulutus oli yksinomaan vain ruotsinkielistä, myös käsityöläisten kieli oli pääasiallisesti ruotsinkieli, koska käsityöläisten toimilupa oli aluksi vain kaupungeissa, jossa ruotsinkieli oli puhekielenä. Silloin oli myös vaatimuksena, että suomenkieliset sukunimet oli vaihdettava ainakin em. tapauksissa ruotsinkielisiksi PS. Siksi suurimmalla osalla Suomessa asuvilla ruotsinkielisen sukunimen omaavalla on suomalainen nimialkuperä (esim. Stenbäck on Laihian Luikkuja jne.), kuten myös suurimmalla osalla suomenruotsalaisista on suomalainen (ja suomenkielinen) alkuperä. Ruotsinkielen vaikutus tuntuu Suomessa lähinnä Varsinais-Suomessa ja muilla nykyisillä ruotsinkielisillä rannikkoalueilla, muuttaen näillä alueilla ollutta alkuperäistä suomenkielistä väestöä osaltaan ruotsinkielisiksi (on syntynyt suomenruotsalaisten ruotsin murre), tai ko. alueen suomenkieleen on tullut paljon ruotsinkielisiä lainasanoja (PS. ns. lyhyt Turun- Rauman - murre ei ole ruotsinkielen vaikutusta, vaan on peräisin huomattavasti aikaisemmista Viron /Baltian suomensukuisten migraatioista Suomen alueelle). Murteiden myöhempään muuttumiseen tai sekoittumiseen Suomessa on tietenkin ollut osuutta myös maan sisäisellä muuttoliikkeellä nykyaikaan saakka. Esim. savon murre on muodostunut pääasiassa alueen alkuperäisten hämäläisten pohjalta ja karjalaisten (Novgorodin slaavinkielen) vaikutuksesta 1600- lukuun mennessä. Karjalaiset ovat nimenomaan jatkuvuusteorian mukaisia suomalaisia, karjalan murre on kielen muutos em:n kieli kontaktien vaikutuksesta. Muutoksia on tapahtunut Suomessa sen jälkeen myös ns. savolaiskiilan ja muun väestön sisäisen muuton vaikutuksesta, ja tapahtuu edelleenkin.
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 16 / 164 Tämä puhutun kielen - kielenvaihto ja murreselvitys liittyy myös olennaisesti Liukko - nimitutkimukseen, koska nimenomaan kaski- maanviljelyn kielen (esigermaanin) tulo suomensukuisten - kielisten väestöjen alueelle, oli ratkaisevassa asemassa, miksi ko. Liukko - nimi on niin laajalle levinnyt Suomessa ja Baltiassa ja miksi rannikon Liuko- nimistö on eri murrealueilla muuttunut Suomessa sisämaahan siirryttäessä. Liukko - nimistö on myös em. syiden vuoksi vanhempaa kuin ns. kristillinen tai ruotsalaisperäinen nimistö. Asiasta on erillinen artikkeli, ks. linkki; Volgan- mutka, heimovaellukset, murteet Suomessa, Liukko- nimen muuttuminen eri murrealueilla. Volgan mutka- ajatus on hylätty useiden tutkijoiden toimesta. Suomen arkeologiasta vastaava Museovirasto on tehnyt, uusimpien tutkimusten perusteella yhteenvedon, Volgan mutka ei enää ole relevantti väite. Tämä nimien muuttuminen sisämaassa on myös nähtävissä paikannimistökarttojen perusteella vanhimpien kylien- ja talojen nimien lievänä muuttumisena lännestä > itään. Muutoksen voi todeta myös tutkimalla eri pitäjien paikallishistoriaa, jossa on nähtävissä samanlainen trendi, että vanhimpien rannikolla sijainneiden talojen- ja kylien nimet siirtyvät kaskiviljelyaikana vesistöjä pitkin ylävirtaan sisämaahan lähes samanaikaisesti, paikalta toiselle (tarkemmin mm. Liukko - nimitutkimuksen eri kohdissa). Liuko - Liukko - nimipesyeen (vanhoja proprisoituneita ja appellatiivisia) nimiä löytyy, Suomesta yleisen paikannimistötutkimuksenkin kannalta ja määriin verrattuna, erittäin runsaasti. Nimi on levinnyt aikanaan jostakin erityisestä syystä hyvin laajalti, koska Liuko - Liukko - nimipesyeen paikannimiä on vieläkin Suomalaisissa paikannimikartoissa yli 300 nimeä (ks. yllä oleva kartta ja mm. Liukko - nimitutkimuksen metodeja artikkeli). Tutkimuksen aikana on selvinnyt, että mm. Baltiasta / Liettuasta löytyy myös Liuko- paikannimistöä. Näiden paikannimien taustojen ja nimen etymologian selvittäminen on ollut yksi tärkeä osa tutkimuksen perusteista ko. Liukko - nimitutkimukselle. Liukko - nimeen liittyen selvitetään myös Liukko - nimisten talojen / kartanoiden ja - kylien paikallishistoriaa eri pitäjistä, alkaen usein jo rautakaudelta - keskiajalta ja samalla Liukko - nimisten talojen / kartanoiden alueilla asuneiden omistajien ja ihmisten kulttuurihistoriaa sekä miten ja miksi Liukko - nimi liittyy muinaissuomalaisten Kalevalaiseen maailmaan tutkimuksessa tarkemmin esitetyillä useilla eri tavoilla. Tutkimuksessa tarkastellaan Liuko- Liukko - nimipesyeen nimisiltä paikoilta tehtyjä arkeologisia löydöksiä. Nämä arkeologiset tutkimustulokset löytyvät pääasiassa Museoviraston arkistoista ja myös muinaispitäjien paikallishistoriakirjoista.
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 17 / 164 Liukko - paikannimisten alueiden kivikautiset ja pronssi- rautakautiset arkeologiset löydöt osaltaan tarkoittavat asutuksen jatkuvuutta ja silloin myös mm. paikannimien säilymisen mahdollisuutta kivikaudesta nykyaikaan saakka. Lisäksi esitellään Liukko - paikannimisten asukkaiden nykyisille omistajille tehdyn kyselytutkimuksen tulokset ja yhteenvetona lopuksi johtopäätelmät Liukko - nimen iästä Suomessa. Tutkimusperusteita Liukko - nimitutkimukselle (Seppo Liukko) Rakentamani Liukko - nimihistoria /esihistoria lähtee kielitieteellisestä nimietymologiatutkimuksesta ja - paikannimitutkimuksesta, mutta siinä on ko. tutkimusmetodien tueksi haettu vahvistusta myös arkeologian, genetiikan, biologian ja mm. kansantieteen (Kalevalainen Liukko - nimi) tutkimuksen perusteilla. Näiden lisäksi myös (kulttuuri-) historiatutkimus on mukana. Tässä tutkimuksessa on lainattu mm. usean (n. 25) eri muinaispitäjien alueilta kirjoitettua paikallishistoriaaineistoa ja tehty niistä johtopäätelmiä Liukko - nimisten paikannimien, kylien, talojen ja kartanoiden vaiheista ja iästä. Liuko- Liukko - Liukola nimistöön kuuluvia kyliä on vähintään viisi, vanhoja keskiaikaisia Liukko - nimipesyeen talonpoikaistaloja on yli kymmenen ja uudenajan Liukko - Liukkola - talonpoikaistaloja - kantataloja on kymmenkunta, Liuko- Liukola- Liukko - ratsas - rusthollitaloja on Suomessa ollut vähintään kuusi, lisäksi Suomessa on ollut mm. kolme Liukko - nimipesyeen nimistä säterikartanoa (tarkemmin lähteineen tutkimuksen eri kohdissa). Näiden säterien maa-alueiden nimistö on tutkimuksen perusteella säterikartanoiden nimistöä vanhempaa Liukko - paikannimistöä. Tästä yhtenä esimerkkinä on mm. Somerolla sijaitsevan Kimalan säterikartanon alueeseen kuuluvat Liukon - nimiset peltoalueet. Nämä laajat peltoalueet ovat Liukon - pelto nimisiä, jotka ovat olleet olemassa huomattavasti ennen tämän säterikartanon perustamista. Tässä Liukko - pellon nimi on ilmeisesti muinaissuomalaisten kaskiviljelijöiden nimen mukaan käyttöön otettu kaskiviljelyn paikannimi (vrt. myös muut Liuko- Liukko - kartan paikannimistön sijainnit Suomessa, n. 300). Myös Baltian vanhalta suomensukuisten alueelta on löydettävissä vastaavanlainen esimerkki Liettuan Liukon - kylässä (Liukon-ys, josta -ys, lausutaan - iis-, tarkoittaa kylää) olleen aristokratian suurkartanon 1600-1800- luvun maa- alueista, nimeltään
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 18 / 164 Liukon - courtyard (manor) sekä muut Liukon- nimiset kylät, järvet ja muut paikannimet (Liukonys gelvony sen., Sirvintos täältä linkin kuva Liukon -manor- kartanokoski ja Liukonys Jauniuny sen., Sirvintos, Liukoneliai Jonava, Luko- paikannimet Trakai ja Kaunas). Edellä mainitut Liukon - paikannimet Liettuassa sijaitsevat pääosin Sirvinta joen rannalla, joka on Neriksen sivujoki, josta on pääsy alueen pääväylälle Nemunas (suom.sukuisten Niemen-joki, virtaa mm. Kaunasin kaupungin läpi Itämereen ) joelle ja vanhaan myös rautakautiseen - keskiaikaiseen Liettuan pääkaupunkiin Kernave`en (Liukonys kylästä n. 30 km päässä sijaitsee Kernave`n muinaiskaupunki). Nämä kylien ja ko. kartanon maa- alueiden nimet ja muut Liukon - nimiset paikannimet ovat nimistöltään vanhempaa paikannimistöä kuin em. aateliskartanot ja niiden Liukon- nimiset pelto-metsäalueiden nimet. Nämä kartanot sijaitsevat vanhoilla Liukon - paikannimisillä alueilla, joille on annettu ko. paikannimen mukainen säterikartanon nimi n. 1500-1600- luvuilla, kun säteriä (läänitystä - lahjoitusta) on perustettu, maa-alueet aikaisemmin omistaneiden talonpoikien maille (Liukkola, Liuksiala tai Liukon- courtyard). Liukko - nimipesyeen mukaisen nimistön synty ja mm. nimen käyttöönotto on tapahtunut mahdollisesti jo Kiukaisten kulttuurin aikana Suomessa ja myös Baltiassa tai viimeistään pronssi- rautakaudella, ja nimenomaan alkuperäisellä jatkuvuusteorian mukaisella suomenkielisillä alueilla. Mm. nämä edellä mainitut seikat on tarkemmin perusteltu alla olevassa tutkimusesittelyssä ja erillisessä laajassa (n. 140 siv.) tutkimusraportissa. Myös Liukko - nimipesyeen useiden Liukko - nimiversioiden (mm. Luikko- Luikki- Luikka jne.) muotoutumisen syyt esim. reversaalivirhe ja ruotsinkielisten kirjurien aiheuttama ns. kirjurietymologia (uusia nimivariaatioita), perustellaan tutkimuksessa. Liuko- Liukola- Liukko- kylistä ja taloista sekä Liukko - väestä ja eräsijoista on mainintoja Turun tuomiokirkon mustassa kirjassa, käräjäoikeuksien pöytäkirjoissa ja maakirjoissa sekä talonhaltijaluetteloista jne., joista tietoja löytyy jopa 1100- / 1400- luvuilta alkaen. Tähän tutkimukseen on kerätty Liukko - nimeen liittyviä tietoja useista muinaispitäjien - ja muiden paikkakuntien paikallishistoria- kirjoista; esim. Vesilahden Historiakirjat Vahtola / Arajärvi, Mikkelin historiaa Porthan / Wirilander. Muista pitäjistä tai alueista mm. Unto Salo/ Aulis Oja / Kerkkonen/ Luukko/ Lehtosalo - Hilander / jne.. kirjoista mm. Köyliö- Kaarina- Rusko- Salo (Halikko- Suomusjärvi- Kuusjoki- Perniö), Somero, Tammela, Janakkala, Lammi, Kangasala, Keuruu, Jämsä, Merikaarto- Kyrö, Mikkeli - Juva, Tavisalmi- Kuopio, Rautalammi, jne. alueiden paikallishistoriakirjoista Liukko - (nimeen liittyvää) historiaa.
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 19 / 164 Vanhimmat tiedot näissä paikallishistoriakirjojen ko. Liukko - nimen tiedoista viittaavat rautakaudelle ja keskiajalle. Olen myös tehnyt kyselytutkimusta ko. Liukko - paikannimistön nykyisille omistajille. Ja tutkimuksessani on edellä mainitut tiedot yhdistetty ja saatu loppupäätelmäksi, että Liukko - nimi olisi hyvin vanha jopa vasarakirvesgermaanista kaskiviljelyjoukkoa kuvaava alkuperäinen nimi kaskiviljelypaikoille, alkaen kronologisesti Länsi- Lounais- Suomesta siirtyen sieltä sisämaahan ja myöhemmin Savo- Karjalaan.. Olen siis yrittänyt tutkia Liukko - nimeä hyvin laajalti ns. poikki-tieteellisesti, siis useiden eri tutkimusalojen perusteilla on etsitty varmistuksia Liukko - nimen ajoittamiseksi ja alkuperän-merkityksen selvittämiseksi. Myös paikallishistoriatietojen, Liukko- sukututkimuksen ja mm. Vesilahden todennäköisesti rautakautisen Liukkojen- suvun (talonhaltija- isäntäluettelojen- linkki toisaalla) perusteilla. Olemme saaneet sukututkijan kanssa kytkennän, että ainakin osa Suomen Liukko - sukunimisistä ihmisistä olisivat sukuna lähtöisin Vesilahden muinaispitäjästä olleesta Liukko - nimisestä talonpoikaistalosta / rusthollista. ********************************************** Liukko - nimen esihistoriaa, tutkimuksen tiivistelmä: Väite: Liukko - nimen iäksi arvioidaan n. 1000-4500 vuotta. Kysymys: Voiko kivikaudenaikainen muinaissuomalainen Liukko - nimi olla edelleen suomalaisten käytössä vuonna 2000? Edellä olevan kysymyksen selvittämiseksi on kerätty ja löydetty hämmästyttävän suuri määrä Liukko - nimeen liittyvää aineistoa ja lähdetietoa, jonka perusteella on ollut mahdollista tutkia Liukko - nimen alkuperää ja mahdollista sijoittaa Liukko - nimi loogisesti ja lähdeaineistoon perustuen Suomen historian eri vaiheisiin. Tämä on ns. nimitutkimus, jonka perusteena on käytetty useita erilaisia nimistön tutkimukseen liittyviä tutkimustuloksia ja ko. nimeen liittyviä tiedossa olevia argumentteja, tutkimuksen menetelmä- ja lähdeaineistoja sekä muuta kirjallista
Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 20 / 164 arkistoaineistoa, joiden perusteella Liukko - nimeä on tutkittu eri metodien perusteilla, ja ns. poikkitieteellisesti. Historiallisen ja esihistoriallisen nimitutkimuksen lisäksi monien eri alojen tieteellisiin tutkimuslähteisiin ja kirjallisuuteen nojaten ja eri tieteen alojen, kuten mm. arkeologian, geenitieteen, kansantieteen ja kielitieteen tulosten samanaikaista toteutumismahdollisuutta arvioiden. Tässä samanaikainen tapahtumamahdollisuus arvioituna eri tieteenalojen tutkimustietoihin perustuen, ja nimenomaan Liukko - nimen kannalta tarkasteltuna. Kuitenkin niin, että tässä tutkimuksessa tulevat samalla esiin suomalaiskielisen väestön esihistorialliset - ja historialliset vaiheet kronologisesti esitettynä kivikaudelta nykyaikaan saakka. Tutkimukseen liittyvä laaja kirjallisuusluettelo tulee tämän tutkimuksen loppuosaan, mutta asiaan liittyvät linkit lähteineen ja viittaukset ko. tutkijaan on yleensä mainittu ja sijoitettu välittömästi ko. asian yhteyteen (sininen alleviivattu on internetin linkkiyhteys ko. tietoon). Onko Liukko - nimen ikä / -alkuperä tutkittavissa? Liukko - nimen tutkiminen on ollut mahdollista, koska Liukko - nimi on etymologisesti varmuudella lainasana, jossa sanavartalon vierasperäinen iu - diftongi osoittaa sellaisen alkuperäisen lainasanan liittyvän tiettyihin Suomeen ja suomenkielisille alueille kivikaudella n. 2800-2500 eaa. aikoihin saapuneihin väestömigraatioihin. Kyse olisi silloin näiden nuorakeraamisen kulttuurin (vasarakirvesgermaanien - esigermaaniskielisten) eli maanviljelyä levittäneiden ryhmien mukanaan tuomien lainasanojen vaikutuksesta varhaiskantasuomenkieleen. Tällä migraatiolla oli suuri merkitys suomalaiskielisten väestöjen aikaisempaan elinkeinoon ja kieleen, joka tiedetään arkeologisesti tapahtuneen em. aikana, myös kielitieteen lainasanatutkimuksen perusteella. Näiden todettujen muutoksien perusteella; vasarakirvesgermaanien ryhmien maahanmuutto / uudet lainasanat / uusi kulttuuri - elinkeino ja miten kieli muuttui kantasuomeksi, Liukko - nimen alkuperä on myös etymologisesti tarkasteltavissa. Liukko - nimen ikä ja alkuperä on näiden edellä mainittujen argumenttien perusteella ajoitettavissa. Allekirjoittaneen hypoteesin todenperäisyyttä vahvistaa osaltaan kielitieteen tutkimustieto siitä, että alkuperäisessä suomenkielessä ei ole ollut ko. diftongeja