OAJ:n Janakkalan paikallisyhdistys ry Jäsentiedote 4/2015



Samankaltaiset tiedostot
OAJ:n Janakkalan paikallisyhdistys ry Jäsentiedote 3/2015. Jäsentiedote 3/2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

VOAY:N NEUVOA-ANTAVA JÄSENÄÄNESTYS HALLITUKSEN JÄSENISTÄ

OAJ:n Janakkalan paikallisyhdistys ry Jäsentiedote 1/2016

OAJ:n valtuustovaalit 2010

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT

Merta-Kaisjoki Niina jäsen Nordberg Mea puheenjohtaja Salminen Minna jäsen Sydänheimo Merja jäsen Jumppainen Päivi pääluottamusmies

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, Ajankohta: 11.8.

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

苏 州 (Suzhou)

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista

PIKAPEREHDYTYS VENÄJÄN KIELEN ALKEISIIN KEVÄT Asiakaspalvelua venäjäksi

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

MIELENTERVEYSALA KOKEMUSTIETO PRO MARJOLA LAPPEENRANNAN KUNNALLINEN VAMMAISNEUVOSTO 1 6 / 4 1 D I A A

Ennakkoäänestyspäivät pe ja ma Varsinaiset äänestyspäivät ti 12.- ke

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa

HOAY Rautatieläisenkatu HELSINKI puh , toimisto@hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Muikkari. Kauhajoen OAY:n tiedotuslehti Numero 2/2015. Tässä numerossa

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

Selvitys Yanzu-verkostossa mukana olevan koulun Kiina-toiminnasta lv

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

Yhteisöllinen johtaminen ja pedagoginen synkronointi

OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 6/2018. Aika: Keskiviikko OAJ:n toimisto, Syväraumankatu 5 B, Rauma

Oppimisen tukena koulussa ja kotona

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura

vantaan opettaja Hallitusvaaliekstra 2017

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

Jäsenkirje / Kevät 2016

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika

JÄRJESTÖTUTKIMUS. Keskusjärjestöliite. KTK Tekniikan Asiantuntijat ry

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kirkkoneuvosto Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika klo Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kirkkoneuvosto Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Museotyö muutoksessa!

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.


vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Toimintasuunnitelma 2014

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

TTYHY:n jäsenkysely 2014

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

MAOL Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa. Tampere

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT

Arvoisa rehtori, Herrat professorit, Henkilökunta ja opiskelijat, Hyvät juhlavieraat, Tästä se taas lähtee uusi lukuvuosi!

OPPILASKUNTA TOIMINTAKERTOMUS

Salon Lastentarhanopettajat ry

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN. Kevät 2017

Tasa-arvoista ja sukupuolisensitiivistä varhaiskasvatusta

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

lehtipajaan! Opettajan aineisto

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

Työryhmä 1: Opiskelijan aikaisemmin hankittu osaaminen tunnistatko ja tunnustatko?

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Transkriptio:

Jäsentiedote 4/2015 1. Pj:n palsta 2. Plm palsta 3. Työsuojeluvaltuutetun kuulumisia 4. Uuden pj:n tervehdys 5. Kuvia syyskemuista

Puheenjohtajan palsta Etenemme vääjäämättä kohti joulua 2015 ja aloittelen tässä kirjoittelemaan viimeistä puheenjohtajan palstaani Japy:n tiedotteeseen. Aloitin ay-toimintani vuonna 1999 kun saavuin Janakkalaan. Pahaa-aavistamattomana noviisina osallistuin heti ekana syksynäni Japy:n syyskokoukseen ja tulin valituksi yhdistyksemme sihteeriksi heti seuraavan vuoden alusta. Tuolloin puheenjohtajana toimi pitkäaikainen Japy-vaikuttaja Juha Mäkelä. Hänen isällisessä ohjauksessaan tutustuin rauhalliseen tahtiin sihteerin tehtäviin ja kävin kouluttautumassa ay-toimintaan Valkeakoskella itsensä paperimiesten kanssa. Tuolloin huomasin, että ay-toiminnassa ja aytoiminnassa voi olla perustavankinlaatuista eroa. No, sittemmin tuli Kiina-ilmiö ja mahtavalle paperiliitollekin kävi miten kävi. Opettajat kuitenkin sinnittelevät vielä ja meidän tulevaisuutemmekaan ei näytä hassummalta. Erityisopettajista on oikein pulaa ja tulevaisuuden ammattiryhmäennusteissa povataan, että opettajan ammatti ei ole mihinkään katoamassa. Aktiiviseen yhdistystoimintaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen eri sidosryhmien kautta suosittelen kaikille! Tällainen toiminta voimaannuttaa ja antaa tunteen että voi jollakin tavalla vaikuttaa ympäristöönsä. On oikeastaan ihan sama vaikutatko ja toimitko ay-toiminnassa, jossakin puolueessa tai muussa yhdistyksessä. Pääasia että toimit ja vaikutat jossain. Sitä paitsi tällaisen toiminnan kautta tutustuu samanhenkisiin ihmisiin ja saa uusia ystäviä. Olen itsekin saanut Japy:ssä toimiessani uskoakseni elinikäisiä ystäviä ja virkistävää on ollut myös eri työpisteissä vierailu ja eri toimipisteissä kokousten pitäminen. Samalla on myös tullut tutustuneeksi laajemminkin Janakkalan kunnan eri kolkkiin. Ex-puheenjohtaja ja ex-pääluottamusmies Juha Mäkelän lisäksi haluan nosta framille myös ex-pääluottamusmies ja alueyhdistysvaikuttajan Arja Keltomäen. Juha Mäkelän ja Arja Keltomäen verbaalista ilotulitusta seuratessa tavalliset arkiset Japy:n kokouksetkaan eivät vaikuttaneet tylsiltä. Draivia oli ja päätöksiä saatiin aikaan! Vuoden 2015 Japy:n hallituksessa ovat vaikuttaneet itseni lisäksi varapuheenjohtajana ja jäsensihteerinä Tervakosken alakoululta Rosanna Siljander-Simenius, sihteerinä Turengin koululta Virpi Aho, taloudenhoitajana Turengin yhteiskoululta Ari Kinnunen, tiedottajana samalta koululta Mika Juurijoki, tapahtumavastaavana ja lastentarhanopettajien edustajana Laura Heinemaa, Kiipulan edustajana Timo Korhonen ja hallituksen tavallisina rivijäseninä Tervakosken yhteiskoululta ja Janakkalan lukiolta Maija Heikkilä ja Jukka Mylly, sekä Turengin alakoululta Jaana Ahtonen. Kiitos heille kaikille hauskasta yhdessäolosta ja kiperän asiallisista kokouksista. Yhdessä olemme saaneet paljon aikaan! Iso kiitos kuuluu myös hedelmällisestä yhteistyöstä pääluottamusmies Minna Maijalalle ja työsuojeluvaltuutettu Kimmo Jokelalle. Te molemmat olette kasvaneet huimasti niin henkisesti kuin tiedollisestikin vaativiin tehtäviinne! Ja lopuksi on myös mainittava Kanta-Hämeen alueyhdistyksen hallituksen edustajamme: Varsinainen jäsen Ari Kinnunen ja varajäsen Mika Juurijoki. Kiitos myös teille Japy:n edustamisesta väliportaassa!

Vuoden 2016 alusta Japy:n hallitukseen tulee uusia jäseniä. Puheenjohtajana aloittaa Rosanna Siljander-Simenius. Onnea ja menestystä Rosannalle valitsemallaan tiellä! Sihteerinä jatkaa Virpi Aho ja taloudenhoitajana jatkaa Ari Kinnunen. Mika Juurijoesta tulee varapuheenjohtaja. Jukka Mylly Tervakosken yhteiskoululta jatkaa hallituksen rivijäsenenä. Kiipulan edustajana aloittaa tuttu mies ay-toiminnasta, Kimmo Tikkanen, joka on edustanut Kiipulaa myös Kanta-Hämeen alueyhdistyksen hallituksessa. Lastentarhanopettajien edustajina toimivat uudessa hallituksessa Laura Heinemaa ja Saana Forsström. Tavallaan minun tilalleni hallitukseen tulee Turengin yhteiskoululta uutta nuorempaa verta edustava Sara Osanen. Janakkalan lukion Tervakosken toimipisteen edustajana hallituksessa aloittaa Karoliina Leino. Onnea ja menestystä koko edustavalle poppoolle! Kohdelkoon elämä teitä mahdollisimman lempeästi! Näin toivotan oppilailleni ja näin toivotan teille! Hyvää jatkoa kaikille! Kohdelkoon elämä teitä lempeästi! Väistyvä puheenjohtaja Paula Prinssi

Plm palsta Tervehdys taas! Vuosi 2015 lähestyy loppuaan ja aika kiireinenhän tuo vuosi on meidän opettajien kannalta ollutkin. Toivottavasti kaikki saavat ladattua akkujansa joululoman aikana ja jokaisella on oikein mukava joulu. Kunnassa opettajia puhuttaa sisäilmaongelmat ja vaikka asia sinänsä on työsuojeluasia, on huolia kuulunut myös minun korviini. Jokainen sisäilmaepäily on iso asia ennen kaikkea sairastavalle henkilölle itselleen, koska kukapa meistä terveyttään haluaa riskeerata. Työsuojelussa on tarkat prosessit asioiden käsittelemiseksi ja meidän omakin työsuojeluvaltuutettumme Kimmo Jokela asian kanssa ansiokkaasti koko ajan painii. Tärkeää on se, että toimeen tartutaan ja asioihin suhtaudutaan vakavasti, vaikkakin prosessit ovat monesti ymmärrettävistä syistä todella pitkiä. Muistattehan kertoa työterveydessä, jos epäilette sairastelunne syyksi työpaikan sisäilmaa! OVTES- palkkatyöryhmä kokoustaa säännöllisesti noin kerran kuukaudessa miettien ja pohtien kriteeristöjä ja palkan oikeudenmukaisuutta. Olen kokenut kyseisessä työryhmässä työskentelyn äärimmäisen hyvänä ja positiivisena asiana ja monta epäkohtaa on tullut jo korjattua esimerkiksi yksittäisten opettajien palkkauksessa. Pyrkimyksemme on aidosti oikeudenmukaisuus ja ajanhenkisyys, mutta tämäkin prosessi vaatii aikaa ja sopimukset ohjaavat meitä antaen eväitä, mutta samalla myös sitoen käsiä suuriin muutoksiin. Lähestyin teitä opettajia taas TVA- kriteereiden tiedustelulla, mutta vastauksia tuli harmillisen vähän. Vielä ehtii postittamaan minulle ajatuksia työn vaativuudesta! OPS- työ puhututtaa monissa työyksiköissä. Olen saanut palautetta siitä, että yhteistä linjaa esimerkiksi oppiaineiden sisältöjen avaamisessa ei kunnastamme oikein löydy ja eri aineryhmät ovatkin työskennelleet hyvin eri tavoin. Myös työn korvaamisesta on käyty keskusteluja. Oman oppiaineen sisällön arviointi ja kehittäminen kuuluu opettajan tehtäviin, mutta muusta työstä on korvattava ammattiyhdistyksen ja opetuspäällikön tekemän sopimuksen mukaisesti tai työnantajan on osoitettava työhön työaikaa. Keskustelkaa tarvittaessa ajankäytöstänne oman esimiehenne kanssa ja myös minuun ja opetuspäällikköön voi olla yhteydessä. OPS- työ, digiloikka, moniammatillisuus, tukitoimet, OTO... Moni opettaja painii entistä enemmän työn henkisen kuormittavuuden kanssa ja työn määrä tuntuu usein hallitsemattomalta. OAJ on lanseerannut JOKU ROTI!- kampanjan, joka korostaa mm. seuraavia seikkoja: Joku roti!ssa opettajat ja esimiehet eivät vaadi mitään lisää Joku roti!ssa muistutetaan, että sopimuksia on noudatettava puolin ja toisin Joku roti! korostaa yhteistyötä ja yhdessä sopimista Joku roti! ei ole ketään vastaan kaikki ovat samassa edistyksen veneessä Joku roti! muistuttaa kasvatuksen ja opetuksen tärkeydestä Joku roti! lisää oikeaa tietoa sopimuksista Joku roti! ei ensisijaisesti kommentoi koulutuspolitiikkaa

Käykää siis OAJ:n sivuilla tutustumassa Joku roti!- kampanjaan ja tutustukaa myös Opettaja-lehden välissä kaikille jäsenille jaettuun Työaika- ja palkka - joka jäsenen sopimusopas - julkaisuun, jossa keskeisimmät sopimusasiat ovat napakassa ja luettavassa muodossa. Minäkin tulen pyynnöstä (ja joskus pyytämättäkin) tarvittaessa vierailemaan työyhteisössänne ja voimme keskustella sopimusja palkka-asioista vaikkapa tauolla kahvikupposen ääressä. Kutsukaa siis minua kyläilemään kouluillenne. Toivotan kaikille voimia loppurutistukseen ja sitten oikein levollista ja rauhallista joulunaikaa! Minna Maijala JUKO/OAJ plm 050 4080 204 Tähän loppuun vielä forssalaisen opettajan Hannu Haapaniemen yksi monista JOKU ROTI!- sarjakuvista:

Työsuojeluvaltuutetun kuulumisia Syksyn viimeiset työpäivät ovat perinteisesti ne raskaimmat. Lisäraskautta on tänä syksynä tuonut surkea sää. Onneksi mikään pahempi influenssaepidemia ei ole vielä sentään iskenyt. Kunnon pakkanen olisi nyt tarpeen, jotta ulkoilman itiöt ja mikrobit vähän talttuisivat. Niillähän on jonkin verran vaikutusta myös sisäilman laatuun. Sisäilmaongelmia onkin riittänyt pitkin syksyä muun muassa Tarinmaan ja Turengin kouluilla. Tarinmaan koulun remontti on pahasti myöhässä urakoitsijan laiminlyöntien vuoksi ja työmaata ei ole eristetty riittävästi opetustiloista. Osasyynä on ollut myös kunnan työmaavalvonnan pettäminen teknisen toimen kevään ja kesän vajaiden henkilöresurssien vuoksi. Onneksi asioiden hoito on selvästi tehostunut syksyn mittaan. Positiivinen asia sisäilman kannalta on myös ympärivuorokautisen ilmanvaihdon käyttöönotto vuoden alusta, minkä mahdollistaa valtuuston myöntämä 140 000 euron määräraha ensi vuoden talousarvioon. Kunhan määrärahoja olisi riittävästi varsinaisten korjaustenkin tekemiseen, voisi olla toiveita terveellisemmistä työympäristöistä. Sisäilman laatuhan ei ole ainut ongelma työpaikoilla. Myös muun muassa tilojen akustiikan heikko taso aiheuttaa harmia. Muistutan tässä vielä, että jos työyksikön sisäilmasta tai muista asioista koetaan olevan haittaa tai jopa vaaraa työntekijän terveydelle, työntekijä ottaa suoraan yhteyttä omaan esimieheen. Jos asia ei sen jälkeen etene, kannattaa ottaa yhteyttä työsuojelujaostoon. Sisäilma-asioiden käsittelymalli ja työsuojeluhenkilöstön yhteystiedot ovat intrassa. Mikäli työpaikan olosuhteita ei saada riittävän terveellisiksi ja työntekijä oireilee, työnantajan velvollisuus on järjestää työntekijälle toinen työskentelypaikka. Virat ja toimet ovat nykyään kuntakohtaisia, joten työntekijä on usein mahdollista siirtää toiseen työyksikköön. Siirto ei käy kuitenkaan ihan tuosta noin, vaan prosessissa on aina oltava mukana luottamushenkilö turvaamassa työntekijän etuja. Kimmo Jokela työsuojeluvaltuutettu

Tulevan puheenjohtajan tervehdys Hei japy:läinen, olen Rosanna Siljander-Simenius, englannin kielen lehtori Tervakosken koululta. Janakkalan kunnan palveluksessa olen ollut vuodesta 2008 lähtien. Ennätin olla kunnan palveluksessa muutaman kuukauden, sitten löysinkin jo paikallisyhdistyksen Halloween juhlien merkeissä. Vuonna 2010 lähdin työkaverini Tarja Kaislehdon houkuttelemana paikallisyhdistyksen toimintaan mukaan. Muutaman hallituksessa vietetyn vuoden jälkeen huomasin olevani varapuheenjohtaja ja nyt vielä jäsensihteeri. Parasta ammattiyhdistystoiminnassa on ollut toimiva hallitus. Asiat on hoidettu sujuvasti ja jokainen on päässyt vaikuttamaan. Samalla OVTES ja monet muutkin omaan työhön liittyvät asiat ovat selkeytyneet. Suosittelenkin lämpimästi jatkossa jokaista miettimään mahdollisuutta osallistua paikallisyhdistyksen toimintaan. Suuri kiitos Japy:n toiminnasta kuuluu pitkäaikaiselle puheenjohtajalle, Paula Prinssille. Paulan jämerä ja aikaansaava ote on ollut se, joka on saanut minutkin vuosi vuodelta jatkamaan Japy:n hallituksessa. Ajankohta puheenjohtajuudelle on vähintäänkin mielenkiintoinen. Yhteiskunta ja koulumaailma ovat suurten muutosten edessä. Jännityksellä odottelemme millaisia mahdollisuuksia tuleva luo. Edellisen pj:n suuret saappaat odottavat porstuassa vuoden vaihteessa. Taidanpa ihailla niitä ja ottaa mallia niiden kulkemasta reitistä, samalla kun nostan omat saappaani siihen viereen. Katsotaan miten ja minne ne vuoden aikana kulkevat. Rauhallista joulunaikaa kaikille, Rosanna Siljander-Simenius Education is our passport to the future, for tomorrow belongs to the people who prepare for it today. -Malcolm X

Kuvia syyskemuista 20.11.2015