Yhtymähallitus 244 17.12.2014 Yhtymähallitus 33 25.02.2015 Yhtymähallitus 51 18.03.2015 Tehtävien uudelleen järjestely vuonna 2015 117/01.01.03/2014 Yhtymähallitus 17.12.2014 244 17.12.2014 Perusturvakuntayhtymä Akselin sosiaali- ja perhepalvelujen palvelulinjajohtaja on jäämässä eläkkeelle vuoden 2015 aikana. Saman vuoden keväällä eläk keelle siir tyy myös kuntayhtymän terveyspalvelujen palvelulinjalta johta va hoi ta ja. Lisäksi Perusturvakuntayhtymä Akselin talousarviossa vuo delle 2015 on mai nit tu, et tä ke hit tä mis asian tun tijan toimi päättyy 31.12.2015. Vuoden 2015 talousarvion mukaisesti yhtymä hallitukselle tuodaan pää tettä väk si, kuinka palvelulinjajohtajan virka täyte tään ja kuin ka ke hit tä misasian tun ti jan teh tä vät hoidetaan jatkossa. Esityslistan oheismateriaalina on suunnitelma koskien palvelulinjajohtajan, joh ta van hoitajan ja kehittämisasiantuntijan tehtävien uudelleen järjestelyä. Oheismateriaalin mukaisen ehdotuksen mukaan kuntayhtymän hallinnolli sen henkilökunnan määrä vähenee kahdella. Suunnitelman toteuttaminen edellyttää johtavan hoitajan viran auki julistamista. Hallintosäännön 21 :n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Hallintosäännön 15 :n mu kai sesti yh ty mä hal li tus täyt tää pal ve lu lin jo jen johta jien välit tö mien alaisten vi rat kunta yhty män joh ta jan esi tyk ses tä. Valmistelija/lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Timo Tolppanen, puh. 02 447 7555; talous- ja henkilöstöpäällikkö Taru Aihinen, puh. 044 435 789; palvelulinjajohtaja Susanna Laivoranta-Nyman, p.02 447 7701; palvelulinja johtaja Tuija Hassinen-Laine, p. 044 435 7544 Ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy oheismateriaalin mukaisen suunnitelman tehtävien uu delleenjaosta, ja 2. julistaa haettavaksi johtavan hoitajan viran. Tuija Hassinen-Laine poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. ( interssijäävi). Päätös: Yhtymähallitus päätti yksimielisesti - palauttaa suunnitelman tehtävien uudelleenjaosta uuteen valmisteluun - julistaa haettavaksi johtavan hoitajan viran
Tuija Hassinen-Laine palasi kokoukseen. Yhtymähallitus 25.02.2015 33 25.2.2015 Sosiaalityö- ja perhepalvelujen linjajohtajan tehtävien järjestelemisen osal ta on asiaa valmisteltu seuraavasti; - pidetty 19.1.2015 ja 5.2.2015 yhteiset linjajohtajien ja sosiaalityö- ja perhepalvelulinjan esimiesten väliset pa la ve rit - valmisteltu sosiaali- ja perhepalvelujen palvelulinjan esimiesten päivitetyt toimenkuvat ja sitä koskevat tarkennetut toimenkuvat sekä ikäihmisten palvelulinjajohtajan tehtäväkuva - sosiaali- ja perhepalvelujen palvelulinjajohtaja on antanut 2.2.2015 oman ehdotuksensa tehtävien järjestämisen osalta Puheterapeuttien ja toimintaterapeu tin mahdollista siirtämistä terveydenhuoltolinjalle esityksen tekijä perustelee lisäksi seuraavasti; - puheterapeutit ja toimintaterapeutti sekä alueen sosiaalityön päällikkö Pirjo Junnila ovat tuoneet itse joko kir jal li ses ti tai suul li sesti esille toi veen terveydenhuoltolinjalle siirtämisestä alueella tarvittavan ja siihen liitty vän asian tun ti juu den saamisen vuoksi - sosiaalityö- ja perhepalvelujen linjan vuoden 2015 määrärahavarauksina pu he- ja toimin taterapian palvelut olisivat nettona esitetyn määrärahasiirron osalta yh teensä ainoastaan 167.924 euroa ja alueelle siirtyvän henkilöstön määrä 3 henkilöä. Sosiaalityö- ja perhepalvelujen linjajohtaja on henkilökohtaisesti jo ottanut aiemmin johtoryhmän yhteydessä esille puheterapeuttien ja toi min ta te rapeutin mahdollista siirtoa koskevan asian esille ja li säk si ottanut nyt myös 11.2.2015 asiasta yhteyttä linjajohtaja Susanna Laivoranta-Nyman niin. Esityslistan oheismateriaalina lähetetään asiaan liittyvää val mis te lu ma teriaalia. Osa valmistelumateriaalista kuten toimenkuvat tehtäväluetteloi neen ovat näh tä vil lä ko kouk ses sa. Valmistelija/lisätiedot; palvelulinjajohtajat Marita Pettersson, p. 044 435 7651 ja Tuija Hassinen-Laine, p. 044 435 7544 ja sosiaalityön päälliköt Pirjo Junnila, p. 044 435 7858 ja Raija Vienonen. p. 044 435 7848 ja vastaa va terveydenhoitaja Riitta Malmivaara, p. 02 447 7705 Ehdotus: Yhtymähallitus päättää tehtävien järjestelyiden osalta seuraavaa: 1. merkitsee valmistelua koskevan materiaalin tiedoksi 2. päättää, että sosiaalityö- ja perhepalvelujen palvelulinjajohta jan hallin non tehtävät hoitaa 1.4.2015-31.12.2016 välisenä aikana ikä ih mis ten pal ve lulinjajohtaja
3. päättää, että mahdollinen puhe- ja toimintaterapiatoi min to jen siir toa koskeva asia kä sitellään jatkovalmis te lun jälkeen yhtymähallituksen kokouksessa toukokuussa 2015. 4. päättää, et tä sekä ikäihmisten palvelulinjajohtajan että sosiaalityö- ja per hepalvelujen palvelulinjan esimiesten tehtäväkohtaiset palkat kä si tellään maaliskuun 2015 kokouksessa. 5. päättää, että yhtymähallitukselle tehdään erillinen esitys uuden sosiaalihuol to lain mu kai seen lin jo jen vä li sen yh teistyön tiivistämiseen ja sosiaalityö- ja per he palve lujen lin jan so si aali työ tä koskevaan kehittämistyöhön palkattavasta henkilöstä tehtävänkuvineen (vapautuva sosi aali työ- ja perhe pal velu jen lin ja joh ta jan virka). Tuija Hassinen-Laine poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Päätös: Keskustelun aikana jäsen Päivi Maisila esitti asiaa uudelleen valmisteltavaksi seuraavaan kokoukseen. Ehdotusta kannattivat jäsenet Päivi Santalainen-Saaros, Matti Karjalainen ja Merja Saastamoinen. Puheenjohtaja totesi, että Päivi Maisilan esitys hyväksyttiin. Yhtymähallitus 18.03.2015 51 (18.3.2015) Perusturvakuntayhtymä Akselin organisaatiosta ja tehtävienkuvista on käyty keskusteluja yhtymähal li tuk sen pu heen johta jis ton se kä linjajohtajien kanssa vuoden 2014 aika na. Keskusteluissa on käyty läpi mahdollisia tehtä vien uu del leen järjestelyjä, joissa on huo mioitu palvelulinjajohtajan elä köity mi nen sekä poh dit tu myös mahdollista sote-ratkaisua. Yhtymähallituksen 25.2.2015 kokouksen aikaan ei sote-ratkaisu ollut vie lä tie dos sa. Maaliskuun alkupuolella tuli tieto, että perustuslakivaliokun ta ei puol la so si aali- ja terveysvaliokunnan uutta sote-mallia. Sote-päätökset teh dään uudessa hallituksessa eduskuntavaalien jälkeen. Sosiaali- ja terveys mi niste riö on ilmoittanut, että se jatkaa so te-uu dis tuk sen val mis te lua. Jat ko valmis te lun kan nalta on vält tä mä töntä tehdä vir ka valmis te luna riittävä sel vitys vaih to eh doista, joilla pe rus tuslaki valio kun nan linjaus ten mukaan voi daan edetä ja saavut taa uu dis tuksen ta voit teet. Turun kaupungin hyvinvointipalvelut (aiemmin sosiaali- ja terveystoimi) on jaoteltu palvelukokonaisuuksiin, jotka ovat: perhe- ja sosiaalipalvelut, terveys pal velut ja vanhus- ja vammaispalvelut. Rakenne muistuttaa Perus turva kun ta yhtymä Akselin kokonaisuutta. Perusturvakuntayhtymä Akseli aloit ti toi min tansa vuonna 2011 ja jäsenkuntien sosiaalitoimi liittyi kuntayh ty mään vuo den 2013 alusta. Organisaatio on edelleen hyvin nuori, eikä tällä het kellä ole syy tä muo ka ta sen organisaatiorakennetta, vaan kehittää sen tuottamia pal veluja. Eräät muu tok set so si aali- ja ter veys alalla ovat olleet näkyvissä jo jonkin ai-
kaa; lai tos hoi dosta siir ry tään yhä enem män ko din omaiseen hoitoon, yk sityis sekto ri ja voittoa tuot tamat to mien jär jestö jen se kä säätiöi den muo dostama kol mas sektori tule vat enemmän jul kisen sek torin rinnal le sekä se, että asiak kai den aktii vi suus li sääntyy. Ny kyisen kun tayhtymän organi saation toimin nan tulee huo mioida nämä näky mät ja kes kittyä näiden palvelujen ke hittä miseen. Sosiaalihuoltolain uudistuk sen yhteydessä puhuttiin painopisteen muutoksesta, kun pal veluita tulee tarjota matalla kynnyksellä, ennen kuin ongelmat ennättä vät krii siytyä. Sosiaalihuoltolaki ja siihen sisältyvä painopisteen muutos edellyt tää lukuisia toimenpiteitä, kuten resurssien uudelleen kohdenta mista, hen ki löstön osaamisesta huolehtimista, laajan monialaisen yhteis työn var mista mista ja asiakkaille tiedottamista. Sosiaalihuoltolaki ja muut muutokset aiheuttavat organisaatioissa jatkuvan ke hittämisen velvoitteen. Nämä ovat toiminnallisia muutoksia mutta myös mahdollisuuksia. Perusturvakuntayhtymä Akselin muutosten pohdinnoissa on palattava asian alkulähteille eli tehtävien uudelleen järjestelyyn tilanteessa, jossa organisaation henkilökunnassa on tapahtunut eläköity mis tä. Asia on tiivistetty kah teen vaih to eh toon: 1) yhtymähallitus julistaa sosiaalityö- ja perhepalvelujen palvelulinjajohta jan viran avoimeksi 1.8.2015 alkaen ja virka on voimassa toistaiseksi tai 2) yhtymähallitus päättää, että sosiaalityö- ja perhepalvelujen palve lu lin jajoh ta jan hallinnon tehtävät hoitaa ikäihmisten palvelulinjajohtaja määräaikaisesti vuo den 2016 loppuun ja sosiaalityö- ja perhepalvelujen palvelulinjalle palkataan uusi määräaikainen sosiaalityöntekijä Ikäihmisten palvelulinjajohtaja on valmis hoitamaan so si aa li työ- ja per hepal ve lu jen pal ve lu lin ja joh tajan hallintosäännön mukaiset teh tä vät ajalla 1.4.2015-31.12.2016. Sosiaalityön päälliköt toivat 10.3.2015 pidetyssä palaverissa esiin sen, että uusi sosiaalihuoltolaki velvoittaa kuntiin ja kuntayhtymiin kehittä mis työ hön asiantuntemusta. Tähän tehtävään palkattavan sosiaalityöntekijän avul la voitaisiin toimintaa viedä eteenpäin ja saa da si ten parempaa pal ve lua kunta lai sil le. Tälle vaihtoehdoksi esitettiin myös ul ko puo lista asiantuntijaostopalvelua. Pe rustur va kunta yhty mä Ak selin pal veluk sessa ei täl lä het kellä ole henki löä, jolla olisi riittävä sosiaali työn tuntemus ja työaika edel lä mai nittuun ke hittä mis työ hön. Vaihtoehdossa kaksi ikäihmisten palvelulinjajohtajan vastuu ja tehtävien vaativuus lisääntyisi mer kittävästi hänen ottaessaan hoidettavakseen myös toi sen pal velu linja johta jan tehtävät. Vastaavissa tilanteissa, joissa viranhaltija on ot tanut hoi taak seen myös toisen osaston esimiestehtävät, on aikaisem min koro tettu teh tävä koh taista palk kaa 15 %:lla (YH 12.12.2013 271, YH 22.10.2014 196 ja YH 17.12.2014 241). Vaih to eh toon kak si si sältyy uu den so si aa li työn teki jän viran perustaminen, jo ka jakaisi so si aali työn pääl li köi den vas tuuta mm. uu den sosi aali huoltolain mu kaisista tehtä vistä. Uu den sosi aali työnte kijän vi ran myötä ei sosiaalityön päälliköi den tehtä vien määrä, vaativuus tai vastuu lisääntyisi niin merkittävästi, että pe ruste tehtäväkohtaisen palkan korotukselle syntyisi.
Oheismateriaalina A) on kuntayhtymän organisaatiokaavio edellä kuvatuis ta vaihtoehdoista yk si ja kak si. Oheismateriaalina B) on palvelulinjajoh ta jien lä him pien alaisten eli tu los yk si köi den päälliköiden tehtävienkuvat mo lem pien vaih to eh to jen pohjalta. Lisäksi oheismateriaalina C) on pal velu linja joh tajien tehtävänkuva nykyisen hallintosäännön ja uuden yhty mä halli tuk sessa käsitellyn hallintosäännön mukaan. Valmistelija/lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Timo Tolppanen, puh. 02 447 7555. Ehdotus: Yhtymähallitus päättää, 1) että Ikäihmisten palvelulinjajohtaja hoitaa sosi aa li työ- ja per he pal ve lu jen pal velulinjajohtajan hallinnon tehtävät ajalla 1.4.2015-31.12.2016. 2) että ikäihmisten palvelulinjajohtajan tehtäväkohtainen palkkaus on esitys lis tan oheismateriaalissa esitetyn taulukon mukainen ajalla 1.4.2015-31.12.2016. 3) muuttaa sosiaali- ja perhepalvelujen palvelulinjajohtajan viran määräaikaisesti sosiaalityön tekijän viraksi 1.8.2015-31.12.2016. Vi ran sijoituspaikka on aikuisten sosiaalityö- ja perhepalvelut. 4) julistaa avoimeksi sosiaalityöntekijän viran ajalle 1.8.2015-31.12.2016. Si joitus paikka on ai kuis ten so si aali työ- ja per hepal velut. Päälinjat tehtä vänkuvasta oheis ma te riaa lin mu kai sesti. Tuija Hassinen-Laine poistui tämän pykälän käsittelyn ajaksi, intressijäävi. Muutettu päätösehdotus: Yhtymähallitus päättää, Keskustelun edetessä kuntayhtymän johtaja muutti päätösehdotustaan. 1) että Ikäihmisten palvelulinjajohtaja hoitaa sosiaalityö- ja perhepal velujen palvelulinjajohtajan hallinnon tehtävät ajalla 1.4.2015-31.12.2016. 2) että ikäihmisten palvelulinjajohtajan tehtäväkohtainen palkkaus on esityslistan oheismateriaalissa esitetyn taulukon mukainen ajalla 1.4.2015-31.12.2016. Päätös: Kohta 1 hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti. Kohta 2 hyväksyttiin seuraavasti: että ikäihmisten palvelulinjajohtajan tehtävä kohtaista palkkaa korotetaan 15 %:lla tehtävien olennaisten muutosten myötä ajalle 1.4.2015-31.12.2016.
Tuija Hassinen-Laine palasi kokoukseen.