SE ON SELLANEN TUKIVERKKO Verkostokokoukset päihdetaustaisten äitien, terveydenhoitajien ja Löydä Timantit projektin työntekijöiden kuvaamina

SE ON SELLANEN TUKIVERKKO Verkostokokoukset päihdetaustaisten äitien, terveydenhoitajien ja Löydä Timantit projektin työntekijöiden kuvaamina Pirjo Laitinen - Sari Lilja Heidi Niemi - Päivi Okkola Opinnäytetyö Syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu Lahden yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Terveydenhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄ Laitinen, Pirjo, Lilja, Sari, Niemi, Heidi & Okkola, Päivi. Se on sellanen tukiverkko Verkostokokoukset päihdetaustaisten äitien, terveydenhoitajien ja Löydä Timantit projektin työntekijöiden kokemana. Lahti. Syksy 2004. 105 sivua. 14 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Lahden yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto. Terveydenhoitaja AMK. Tämän tutkimuksen työyhteisökumppanina oli Löydä Timantit projekti Lahdessa, joka tekee työtä päihdetaustaisten perheiden, erityisesti äitien parissa. Moniammatilliset verkostokokoukset ovat yksi Löydä Timantit projektin työmuodoista. Pyyntö tutkia moniammatillisia verkostokokouksia lähti projektityöntekijöiden aloitteesta. Tällä tutkimuksella haluttiin saada tietoa siitä, millaisia Löydä Timantit projektin moniammatilliset verkostokokoukset ovat olleet päihdetaustaisten äitien, terveydenhoitajien ja projektityöntekijöiden mielestä. Tarkoituksena oli myös selvittää, millaista tukea päihdetaustaiset äidit ovat saaneet niistä. Lisäksi haluttiin kartoittaa verkostokokouksiin osallistuneiden terveydenhoitajien ja projektityöntekijöiden näkemyksiä päihdetaustaisten äitien saamasta tuesta. Tutkimusote oli laadullinen. Aineisto kerättiin keväällä 2004 teemahaastatteluin seitsemältä päihdetaustaiselta äidiltä, yhdeltä isältä, kolmelta terveydenhoitajalta ja kahdelta Löydä Timantit projektin työntekijältä. Aineisto analysoitiin sisällön analyysiä käyttäen. Kaikki haastatellut kokivat moniammatilliset verkostokokoukset hyödyllisiksi ja päihdetaustaisia äitejä tukeviksi. Terveydenhoitajat ja projektityöntekijät näkivät verkostokokoukset lisäksi oman työnsä ja yhteistyötahojen tuntemisen kannalta tarpeellisina. Päihteettömyyteen tukemisessa keskeiseksi keinoksi nähtiin ulkoinen kontrolli, jolla tarkoitettiin pääasiassa huumeseuloja. Myös identiteetin ja psyykkisten voimavarojen vahvistuminen sekä avoimen vuorovaikutuksen merkitys nousi esiin. Äitiyteen tukemisessa merkittäväksi koettiin arjen hallinnan kehittyminen sekä identiteetin vahvistaminen palautteen avulla. Lisäksi sosiaalisten taitojen vahvistuminen nähtiin osana äitiyteen tukemisessa. Moniammatilliset verkostokokoukset saattoivat toisaalta myös hetkellisesti heikentää äitiyttä. Tutkimustuloksia tarkasteltaessa voidaan todeta moniammatillisten verkostokokousten tarpeellisuus. Ne ovat tärkeitä niin päihdetaustaisten äitien kuin työntekijöidenkin kannalta. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kaikkialla, missä tehdään moniammatillista verkostotyötä päihdetaustaisten perheiden parissa. Jatkossa voisi tutkia verkostokokousten merkitystä terveydenhoitajan työssä sekä verkostokokouksia laajemmasta näkökulmasta, useita eri ammattiryhmiä hyödyntäen. Myös verkostotyötä koko laajuudessaan olisi tärkeä tutkia. Asiasanat: päihteet; äitiys; moniammatillisuus; verkostot

ABSTRACT Laitinen, Pirjo, Lilja, Sari, Niemi, Heidi & Okkola, Päivi. It s some kind of support network Network meetings as described by mothers with a drug history, public health nurses and the collaborators of the Find Diamond Project. Lahti, Autumn 2004, Language: Finnish, 105 pages. 14 appendices. Diaconia Polytechnic, Lahti Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education. The partnering work community in this study was the Löydä Timantit (Find Diamonds) Project, in Lahti. The Project works among drug dependent families, especially with mothers. The multi-professional network meetings represent one channel of the work forms of the Löydä Timantit Project. The request to study multi-professional network meetings was initiated by the project collaborators. The aim of this study was to receive feedback on what kind of support multi-professional network meetings yielded the mothers with a drug history, the public health nurses and the project collaborators. The intention was also to find out what kind of support the mothers with a drug history had received through these meetings. Furthermore, the aim was to chart the views of the nurses and the collaborators of the aid that the mothers with a drug history had received. The study is qualitative. The material was collected in spring 2004 using thematic interviews. Seven mothers with a drug history, one father, three nurses and two collaborators of the Löydä Timantit Project participated. The material was analyzed using content analysis. All the interviewed found the multi-professional meetings useful and supportive for mothers with a drug history. The nurses and the collaborators found the meetings useful in their work but also essential for learning to know the collaborating bodies. Outward control, which relates mainly to drug screening, was regarded as the main means to a drug-free life. Strengthening one s identity and one s mental health came up as well as the importance of open interaction. Increased mastering of everyday tasks and strengthening the identity with the help of feedback played an important role in supporting one s maternity. The increased social skills were seen as another part of supporting the maternity. On the other hand the multi-professional network meetings might have temporarily weaked the sense of maternity in the participants. When examining the results one can conclude that multi-professional network meetings are necessary. These proved to be important as well as for mothers with a drug history as for collaborators. The study results can be applied in every situation where multi professional network activity is organized among families. In the future one could examine the importance of network meetings in nursing profession as well as network meetings from a broader perspective, applying this to various other groups of professions. It would be important to examine the entire field of network activity. Key words: drugs; motherhood; multi-professional; network

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 5 2 PÄIHTEET OSANA ÄITIEN ELÄMÄÄ 7 2.1 Päihteet ja niiden sekakäyttö 7 2.1.1 Päihteiden käyttäjät Suomessa 8 2.1.2 Huumeiden käyttötavat 9 2.2 Päihdetaustaiset äidit 10 2.2.1 Raskauden aikaisen päihteiden käytön vaikutukset lapseen 11 2.2.2 Äitiys ja päihteiden käytön vaikutus siihen 12 2.3 Päihdetaustaisten äitien tukeminen päihteettömyyteen ja äitiyteen 14 2.4 Löydä Timantit projekti 18 2.4.1 Avokuntoutuskeskus 19 3 MONIAMMATILLISET VERKOSTOKOKOUKSET 20 3.1 Moniammatillisuus 21 3.1.1 Moniammatillinen yhteistyö terveydenhoitajan haasteena 23 3.2 Verkostokeskeisyys hoitotyössä 24 3.2.1 Verkostokokoukset yksilön ja perheen auttajina 25 3.2.2 Löydä Timantit projektin verkostokokoukset 27 3.2.3 Verkostokartta 28 3.2.4 Verkostoterapia 29 3.2.5 Muita verkostotyön menetelmiä 31 4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET 32 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 33 5.1 Tutkimuksen menetelmälliset lähtökohdat 33 5.2 Tutkimusaineiston hankinta 34 5.3 Aineiston analysointi 36 6 TUTKIMUKSEN TULOKSET 39 6.1 Verkostokokoukset päihdetaustaisten äitien kuvaamina 39 6.2 Verkostokokoukset terveydenhoitajien kuvaamina 43 6.3 Verkostokokoukset projektityöntekijöiden kuvaamina 44 6.4 Päihteettömyyteen tukeminen päihdetaustaisten äitien kuvaamina 46 6.5 Päihteettömyyteen tukeminen terveydenhoitajien kuvaamina 48 6.6 Päihteettömyyteen tukeminen projektityöntekijöiden kuvaamina 49 6.7 Äitiyteen tukeminen päihdetaustaisten äitien kuvaamina 50 6.8 Äitiyteen tukeminen terveydenhoitajien kuvaamina 51 6.9 Äitiyteen tukeminen projektityöntekijöiden kuvaamina 54

2 7 POHDINTA 57 7.1 Verkostokokouksista saatujen tutkimustulosten tarkastelua 57 7.2 Verkostokokousten tuki päihteettömyyteen 60 7.3 Verkostokokousten tuki äitiyteen 62 7.4 Tutkimuksen etiikka 63 7.5 Tutkimuksen luotettavuus 66 7.6 Opinnäytetyöprosessin pohdintaa 69 7.7 Tutkimuksen hyödynnettävyys ja jatkotutkimushaasteet 70 LÄHTEET 72 LIITTEET Liite 1. Teemahaastattelurunko 79 Liite 2. Tutkimuslupa 80 Liite 3. Tutkimuslupa 82 Liite 4. Lupa haastatteluun ja haastattelutietojen käyttöön 83 Liite 5. Tiedote äideille 84 Liitteet 6-14. Abstrahointikaaviot: Verkostokokoukset, päihteettömyys ja äitiys 85

3 1 JOHDANTO Perheiden ongelmien määrä on kasvanut ja ongelmat ovat muuttuneet entistä vaikeammiksi. Kriisien monimutkaistumisen myötä perheiden ihmissuhdeverkostoihin kuuluu entistä läheisemmin myös viranomaisia. (Ikonen & Ruismäki 1999, 181.) Suurin osa huumeiden käyttäjistä joutuukin laajan ongelmavyyhtensä takia, johon voi kuulua terveydellisten haittojen lisäksi esimerkiksi sosiaalisia ongelmia, tekemisiin useiden eri viranomaisten kanssa. (Salasuo & Rantala 2002, 45.) Huumeiden käyttö ja kokeilu ovat lisääntyneet Suomessa 1990 -luvulla erityisesti nuorten keskuudessa (Hein & Virtanen 2002, 14). Tutkimusten perusteella raskaana olevista naisista 6 % on päihdeongelmaisia, mikä tarkoittaa Päijät-Hämeessä vuoden aikana n. 120:tä synnyttäjää. Lahden alueella huumeita, alkoholia tai lääkkeitä käyttävien odottavien äitien määrä on kasvanut huolestuttavasti. (Belt, Backman & Hämäläinen 2004, 3 14.) Terveydenhoitajat kohtaavat työssään näitä moniongelmaisia perheitä ja eri päihteiden käyttäjiä. Simoilan (1994, 193) tutkimuksessa tulee esille, että terveydenhoitajalla on työvälineitä käsitellä yksilön selvärajaisia asioita vastaanottotyössä. Sen sijaan moniongelmaisen asiakkaan kohdalla työnteko vaikeutuu. Tuolloin tarvittaisiin kaikkien hoitoon osallistuvien yhteisiä työvälineitä. Avohoitokäytäntöjen asiakaslähtöinen kehittäminen ja siihen liittyvä tutkimus on ajankohtaista ja tärkeää, koska huumeongelma kasvaa jatkuvasti, laitospaikkoja on vähän, eikä kaikilla työntekijöillä ole työvälineitä moniongelmaisten asiakkaiden auttamiseen Ratkaisuna tähän on alettu kehittää erilaisia moniammatillisen verkostotyön malleja. Verkostotyön tavoitteena on vahvistaa ammatillista työtä yhdistämällä erilaista asiantuntemusta ja parantaa asiakaspalvelua tuomalla palvelutilanteisiin eri ammattien ja organisaatioiden osaamista. (Pohjola 1999, 110 112.) Verkostotyössä voidaan jakaa jokaiselle omat tehtävät ja hyödyntää käytettävissä olevat resurssit tehokkaasti (Holopainen 1998b, 89). Ammattiauttajista koostuvan verkoston tärkeä tehtävä on tukea myös asiakkaan omaa sosiaalista verkostoa, jotta läheiset ihmiset jaksaisivat tukea päihteitä käyttävää äitiä päihteettömyyteen.

4 Tulevina terveydenhoitajina kohtaamme varmasti työssämme huumeriippuvaisia äitejä. Erityisen ahdistavaa on kohdata huumeista riippuvainen lasta odottava tai pienen lapsen äiti, koska osapuolena on tällöin myös puolustuskyvytön vauva. Tilanne herättää usein voimakkaita tunteita, jotka parhaimmillaan edistävät nopeaa puuttumista äidin ja lapsen tilanteeseen. Pahimmillaan ne synnyttävät ilmapiirin, jossa äiti varoo kertomasta ongelmastaan ja jättäytyy vauvansa kanssa yksin. Siksi ammattiin valmistuvien terveydenhoitajien on tärkeätä tiedostaa ongelma ja olla selvillä erilaisista auttamiskeinoista, joihin myös moniammatilliset verkostokokoukset kuuluvat. Myös omaa asennoitumista päihdetaustaisiin äiteihin on hyvä pohtia. Tässä tutkimuksessa yhteistyökumppanina on Lahden Diakoniasäätiön Löydä Timantit - projekti, joka tukee päihdetaustaisia perheitä avokuntoutuksen ja verkostotyön keinoin. Löydä Timantit -projektin tavoitteena on ollut asiakaslähtöisten hoitopolkujen luominen siten, että voitaisiin paremmin hyödyntää niin asiakkaan hoitomotivaatio kuin jo olemassa olevat resurssitkin. Asiakkaan vahva sitouttaminen yhteen hoitotahoon ja aktiivinen verkosto näyttäisivät projektissa saatujen kokemusten mukaan myös lisäävän hoidon tehokkuutta. Ilman tukea hoidot toteutuvat pirstaleisesti ja päihdetaustaisten asiakkaiden hoitoketjut katkeavat helposti. (Belt ym. 2004, 13.) Tämän tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa siitä, millaisia Löydä Timantit -projektin moniammatilliset verkostokokoukset ovat olleet päihdetaustaisten äitien, terveydenhoitajien ja projektityöntekijöiden mielestä. Tarkoituksena on myös selvittää, millaista tukea päihdetaustaiset äidit ovat saaneet päihteettömyyteen ja äitiyteen Löydä Timantit - projektin moniammatillisista verkostokokouksista. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa verkostokokouksiin osallistuneiden terveydenhoitajien ja projektityöntekijöiden näkemyksiä päihdetaustaisten äitien saamasta tuesta. Erään haastateltavan sanomana se on sellanen tukiverkko tuo esiin osuvasti moniammatillisten verkostokokousten laajan vaikutusmahdollisuuden. Tukiverkko voidaan mieltää sylinä, johon voi vaikeassa tilanteessa vaipua. Tukiverkko voidaan nähdä myös mahdollisuutena, josta voi saada tukea.

5 2 PÄIHTEET OSANA ÄITIEN ELÄMÄÄ 2.1 Päihteet ja niiden sekakäyttö Päihteillä tarkoitetaan kemiallisia aineita, jotka elimistöön joutuessaan aiheuttavat päihtymyksen tunteen ja/tai humalatilan (Holopainen 1998b, 39). Perinteisesti päihteet jaetaan kolmeen ryhmään: alkoholiin, lääkkeisiin ja huumeisiin (Ahtiala & Ruohonen 1998, 96). Sana päihde voi kuitenkin kattaa niin alkoholin, tupakan, huumausaineet, päihtymystarkoituksessa käytetyt lääkkeet ja liuottimet kuin jopa kahvin. Yhteinen piirre päihteille on keskushermostovaikutus. Päihteet saavat aikaan psyykkisen kokemuksen, jonka myötä ihminen haluaa kokea sen uudelleen. (Soikkeli 2002, 14.) Seppälä (2001, 15) käyttää päihteistä käsitettä laittomat ja marginaalipäihteet, jonka hän on lyhentänyt käsitteeksi lm-päihteet. Tämä termi lm-päihde sisältää Seppälän mukaan sekä huumausaineluokituksessa luetellut päihteet että marginaaliset eli harvoin päihteenä käytetyt aineet, kuten ilokaasu. Huumeet luokitellaan yleensä huumausaineisiin, teknisiin liuottimiin ja huumaus-tarkoituksessa käytettäviin lääkkeisiin (Ahtiala & Ruohonen 1998, 96). Soikkeli (2002, 15 16) suosittelee huumausaine-käsitteen synonyymina käytetyn huume-termin välttämistä selkeyden vuoksi. Lainsäädäntömmekään ei tunne käsitetä huume, vaan laissa puhutaan huumausaineista. Huumausainelaissa huumausaineiksi määritellään vuoden 1961 YK:n huumausaine-yleissopimuksessa mainitut aineet ja vuoden 1971 YK:n yleissopimuksessa mainitut psykotrooppiset aineet. Vuoden 1961 huumausaineyleissopimus koskee lähinnä klassisia huumeita eli kannabista, heroiinia, kokaiinia, oopiumia, metadonia, morfiinia ja kodeiinia. YK:n vuoden 1971 yleissopimuksen mukaiset psykotrooppiset aineet voidaan luokitella seuraavasti: hallusinogeenit, joiden kanssa samaan luokkaan kuuluvat THC (kannabis) ja MDMA (ekstaasi), amfetamiinit, barbituraatit sekä rauhoittavat ja unilääkkeet. (Ahtiala & Ruohonen 1998, 96 97.) Suomalaisten päihteiden käyttöä leimaa tilastotietojen mukaan yhä selvemmin aineiden sekakäyttö (Virtanen 2001, 64). Seppälän (2003, 34) mukaan sekakäytöllä voidaan tarkoittaa toisaalta useiden päihteiden samanaikaista käyttöä, mutta toisaalta sitä, että henkilö käyttää monia päihteitä, mutta ei välttämättä yhtäaikaisesti. Holopainen (1998a,

6 412) kuvaa päihteiden sekakäyttöä usean psykoaktiivisen aineen yhtäaikaiseksi päihdekäytöksi. Hänen mukaansa alkoholin sekä rauhoittavien lääkkeiden tai unilääkkeiden päihdekäyttö on yleisin sekakäytön muoto. Päihteiden sekakäytöstä voidaan käyttää myös termiä monipäihteisyys (Partanen & Mattila 2000, 55). Virtasen (2001, 62 64) mukaan sekakäytön aineyhdistelmät säilyivät samanlaisina koko 1990 -luvun. Keskeiset sekakäyttäjäryhmät ovat alkoholin ja lääkkeiden käyttäjät, amfetamiinin ja kannabiksen käyttäjät, jotka käyttävät myös alkoholia, sekä opiaattien käyttäjät, jotka yleensä käyttävät myös amfetamiineja ja kannabista, mutta eivät alkoholia juuri ollenkaan. Tässä tutkimuksessa päihteillä tarkoitetaan alkoholia, lääkkeitä ja huumeita ja sekakäytöllä niiden yhtäaikaista tai eriaikaista käyttöä. Painopisteenä tutkimuksessa ovat kuitenkin huumausainelaissa määritellyt huumausaineet, koska yhteistyökumppanina olevan Löydä Timantit -projektin asiakkaat ovat erityisesti huumeiden käyttäjiä. Koska Löydä Timantit -projektin asiakkaista osa on jo jättänyt taakseen päihteiden käytön, käytetään tutkimuksessa päihderiippuvaisuuden sijasta käsitettä päihdetaustainen. Tällä tavalla annetaan tukea niille, jotka ovat päässeet irti päihteiden käytöstä. 2.1.1 Päihteiden käyttäjät Suomessa Huumausaineiden kokeilu ja käyttö ovat lisääntyneet Suomessa 1990 -luvulla, etenkin nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Kuitenkin verrattuna muihin Euroopan maihin Suomessa on suhteellisen vähän huumekokeiluja. (Hein & Virtanen 2002, 14.) Huumeiden käytön kasvun tulkitaan johtuvan esimerkiksi median välittämistä kansainvälisistä trendeistä ja yhteiskunnan kahtiajaosta. Myös nuorten ja aikuisten maailmojen eriytyminen toisistaan vaikuttaa huumeiden käytön kasvuun. Nykyinen työtä korostava elämäntapa ja sitä tukevat yhteiskuntarakenteet suurentavat sukupolvien välistä kuilua. Lisäksi suorituskeskeisyydellä ja aineiden suhteellisen alhaisilla hinnoilla sekä tarjonnan kasvulla on vaikutusta huumausaineiden lisääntyneeseen käyttöön. (Salasuo & Rantala 2002, 39.) Koko väestössä huumeiden käytön yleisyys on kaksinkertaistunut vuodesta 1992. Huumeiden käytön yleistyminen on ollut naisten kohdalla hieman voimakkaampaa kuin miesten parissa. Kuitenkin kokonaisuudessaan tutkimuslukujen perusteella on todetta-

7 vissa, että viime vuosina huumausaineiden käytön voimakas yleistyminen on pysähtynyt. (Hakkarainen & Metso 2001, 280.) Vuoden 2000 huumekyselyn mukaan joka kymmenes 15 69 -vuotias suomalainen oli kokeillut tai käyttänyt jotakin laitonta huumausainetta ainakin kerran. Suosituin kokeiluaine oli kannabis, jota 9,3 % vastaajista kertoi joskus käyttäneensä. Sen sijaan kokemukset muista huumausaineista olivat harvinaisempia. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi amfetamiinia oli käyttänyt tai kokeillut vain yksi prosentti, kokaiinia 0,6 % ja heroiinia 0,2 % vastaajista. (Hakkarainen & Metso 2001, 279.) Tutkimusten perusteella raskaana olevista naisista 6 % on päihdeongelmaisia. Päijät- Hämeessä se tarkoittaa vuoden aikana noin 120 päihdeongelmaista synnyttäjää. Lahden alueella huumeita, alkoholia tai lääkkeitä käyttävien odottavien äitien määrä on kasvanut huolestuttavasti. (Belt ym. 2004, 3 14.) Esimerkiksi Päijät-Hämeen keskussairaalan HAL -poliklinikalle (huumeita, alkoholia ja lääkkeitä käyttäville suunnattu äitiyspoliklinikka) kirjautui vuoden 2003 syyskuun ja vuoden 2004 syyskuun välillä 62 äitiä (Ylä-Jussila 2004). 2.1.2 Huumeiden käyttötavat Huumeiden käyttö voidaan jakaa kolmeen eri lajiin käyttökulttuurien ja -tapojen perusteella; kokeiluun, ongelmakäyttöön ja viihdekäyttöön. Nämä luokat eivät ole stabiileja, vaan käyttäjät saattavat muuttaa käyttötapojaan ja siirtyä siten luokasta toiseen tai lopettaa käytön kokonaan. Kokeilua on sellainen huumeiden käyttö, jossa käyttökertojen lukumäärä jää alle kymmeneen. Yli puolet huumausaineiden käyttäjistä sijoittuu juuri tähän ryhmään. Kokeilujen jälkeen pieni osa jatkaa satunnaiskäyttäjiksi, mutta osa siirtyy vakiintuneiksi käyttäjiksi. Kun huumeita käytetään suonensisäisesti ja niiden käytöstä aiheutuu terveydellisiä tai sosiaalisia haittoja sekä käyttöön liittyy voimakas riippuvuus, puhutaan huumeiden ongelmakäytöstä. Tähän liittyy usein syrjäytyminen, mutta se ei välttämättä ole suoraa seurausta huumeiden käytöstä. Usein käyttö on osa laajaa ongelmavyyhteä, sillä suurin osa huumeiden käyttäjistä joutuu tekemisiin niin päihde-

8 huollon kuin viranomaistenkin kanssa. Huumeiden ongelmakäyttöön liittyy olennaisena osana riippuvuus. (Salasuo & Rantala 2002, 42 45.) Seppälän (2001, 70 83) mukaan huumeiden viihdekäyttö on mahdollista jakaa kahteen osaan; juhlimiseen ja tajunnanlaajentamiseen. Salasuon ja Rantalan (2002, 45 46, 52) mukaan huumeiden viihdekäytöllä tarkoitetaan sitä, että käyttö tapahtuu vapaa-aikana eli käyttäjä käy töissä tai opiskelee. Huumeiden viihdekäyttöön liittyy aina oletus siitä, että käyttö on hallittua ja että sillä on myönteisiä seurauksia. Käytön motiivina voi olla juhliminen, yhdessäolo ystävien kanssa, erottautuminen, statuksen hallinta, rentoutuminen, itsensä henkinen kehittäminen tai vaan uteliaisuus. Usein nämä motiivit kuitenkin vaikuttavat samanaikaisesti. Huumeiden viihdekäytössä on tarkoituksena pyrkiä minimoimaan käytöstä aiheutuvat haitat ja maksimoimaan nautinto, joka aineiden käytöstä saadaan. 2.2 Päihdetaustaiset äidit Äidin päihdeongelma on suhteellisen nuori sosiaalinen ongelma. Siitä on Suomessa keskusteltu 1980 -luvun alusta alkaen. Silloin tulivat julkiseen keskusteluun ensimmäiset lääketieteelliset havainnot sikiövaurioista. 1990 -luvulla suhtautuminen päihdeongelmaan muuttui rankaisevasta ja moralisoivasta enemmän hoidolliseksi. On jouduttu hyväksymään se, ettei täysin huumeetonta yhteiskuntaa voida enää luoda ja että on tärkeää lievittää päihteiden käytön seurauksia. Aikaisemmin äitiys oli tiukimmin kontrolloituja sosiaalisia rooleja, jolloin yhteisö esti hyvin pitkälti äitien päihteiden käytön. Nyky-yhteiskunnassa äitiys on enemmän yksityistä ja se on keskittynyt suurimmaksi osaksi ydinperheeseen. Isään kohdistuvat suuret odotukset, kun perheellä on vähäiset sosiaaliset suhteet. Jos äiti on yksinhuoltaja ja yksin vastuussa lapsesta, häneltä saattaa puuttua sosiaalinen tukiverkko lähes kokonaan. (Nätkin 2001, 33 34.) Päihdeongelmaista naista on vaikea tyypitellä. Joitakin yhteisiä piirteitä kuitenkin on löydettävissä. Taustalla voi olla esimerkiksi traumaattisia kokemuksia, oman isän tai äidin alkoholiongelma, vaikea avioero, insesti tms. Kulttuurissamme elää edelleen voimakkaana myyttinen naiskuva. Sen mukaan nainen on joko hyvä tai paha, äiti tai huono nainen. Ympäristö tuomitsee päihdeongelmaisen naisen jyrkästi. Nainen tuomitsee

9 myös itse itsensä. Monien syyllistävien tekijöiden vuoksi naiset pyrkivät salaamaan ongelmansa ympäristöltään ja kieltävät sen myös itseltään. (Holopainen 1998b, 20.) Naisten lisääntynyt päihteiden käyttö näkyy kuitenkin tämän päivän äitiys- ja lastenneuvolassa ja äitiyspoliklinikoilla päihteitä käyttävien asiakkaiden määrän kasvuna. Osa päihteiden käyttäjistä jää kuitenkin edelleen tunnistamatta. (Kettunen 2002, 16.) 2.2.1 Raskaudenaikaisen päihteiden käytön vaikutukset lapseen Äidin nauttima alkoholi läpäisee istukan helposti ja kulkeutuu sikiöön ja kaikkiin sen kudoksiin, sekä lapsiveteen. Sikiön veren alkoholipitoisuus nousee nopeasti äidin tasolle. Tyypillisimpiä ensimmäisen raskauskolmanneksen alkoholialtistuksen seurauksena tulleita epämuodostumia ovat mm. sydän- ja luustoepämuodostumat. Toisella raskauskolmanneksella jatkuva alkoholin käyttö aiheuttaa verenvuotoja, jotka häiritsevät istukan toimintaa ja hidastavat kohdun ja sikiön kasvua. Toisen ja myös kolmannen raskauskolmanneksen runsas alkoholin käyttö johtavat aivojen alikehittymiseen, aivojen pieneen kokoon ja pienipäisyyteen. Loppuraskauden alkoholin käyttö altistaa verenvuodolle ja istukan ennenaikaiselle irtoamiselle, joka on yksi vakavimpia komplikaatioita ja voi johtaa sikiön kuolemaan. (Halmesmäki 1999, 11 15.) FAS -oireyhtymällä tarkoitetaan sikiöalkoholivauriota eli fetaalialkoholioireyhtymää. FAS -lapsella on oireina kasvun hidastuminen ennen ja jälkeen syntymän, keskushermoston toimintahäiriö mm. neurologisia oireita, kehityksen hidastumista ja henkistä jälkeenjääneisyyttä. Lapsella on tyypilliset kasvonpiirteet, pieni pää, matala otsa ja kapeat luomiraot, leveä ja pysty nenä sekä ylähuulen ja nenän välistä puuttuu pystyvako. Lievemmissä tapauksissa, kun lapsella ei ole kaikkia FAS -oireita, puhutaan FAE -oireyhtymästä. (Halmesmäki 1998, 378.) Raskaudenaikaisen huumeidenkäytön vaikutuksista sikiöön tiedetään vielä melko vähän. Kaikki Suomessa saatavilla olevat huumeet menevät istukan läpi suoraan sikiöön, joten ne vaikuttanevat sikiöön samoin kuin äitiinkin. Jotkut huumeet kiihdyttävät sydämen toimintaa ja verenvirtausta ja voivat nostaa sikiöpussin sisäistä painetta ja aiheuttaa sikiökalvojen puhkeamisen ja ennenaikaisen synnytyksen. Huumeille altistetun vauvan

10 oireita kutsutaan NAS -oireyhtymäksi eli Neonatal Abstinence Syndrome. Termillä tarkoitetaan vastasyntyneen vauvan riippuvuustilaa päihteistä. NAS -lapset ovat usein syntyneet ennenaikaisesti ja sen takia heillä on erityisen paljon hengitysvaikeuksia. Heille saattaa kehittyä vieroitusoireita, esim. nukkumis-, imemis-, nielemisongelmia sekä ruoansulatusongelmia. He voivat olla hyvin levottomia. Vierotusoireet kestävät muutamasta päivästä useaan kuukauteen. Heillä voi olla varhaislapsuudessa kehitys- ja kasvuongelmia. Äidin käyttämän huumeen laatu ja määrä ovat ratkaisevia mietittäessä lapsen hoidon tarvetta ja pituutta. (Holopainen 1998b, 47 48.) Raskaana olevien äitien eniten käyttämät lääkkeet ovat rauhoittavia bentsodiatsepiineja, erityisesti suosiossa ovat diatsepaami ja oksatsepaami. Nämä lääkkeet eivät normaaliannoksilla tiettävästi aiheuta epämuodostumia sikiölle, mutta jos käyttö on pitkään jatkuvaa, voi sikiön kasvu hidastua. Rauhoittavia lääkkeitä käyttävät äidit usein myös käyttävät alkoholia ja tupakoivat, joten voidaan puhua päihteiden sekakäytöstä. (Halmesmäki 1999, 31 32.) 2.2.2 Äitiys ja päihteidenkäytön vaikutus siihen Nätkinin (1997, 240 250) mukaan äitiys on muuttuvaa, ja se koostuu monista eri suhteista. Äitiyttä voidaan pitää todellisena elämänä, mutta toisaalta hallitsemattomien ja jopa kaoottisten luonnonvoimien kenttänä. Suomalainen äiti on kuitenkin edelleen suuresta työmäärästä huolimatta valittamatta jaksava ja tarvittaessa yksin selviytyvä. Käsitykset äitiydestä ja naisellisuudesta liitetään yleensä kiinteästi toisiinsa. Äitiyttä on pidetty naisen kutsumuksena ja naiseuden täyttymyksenä. Äitiys on ambivalentti tila. Siihen sisältyy samanaikaisesti onni ja tuska, ilo ja ahdistus, optimistinen lupaus sekä huoli tulevaisuudesta. Äitiys merkitsee myös voimakasta jakautumisen kokemusta itsen ja toisen välillä. Se on myös läsnäoloa. (Saarikangas 1991.) Ihmissuhteena äitiys on naisen ja lapsen toistuvaa vuorovaikutusta ja yhdessäoloa, joka on pysyvää. Ihmissuhde rakentuu päivittäisestä yhdessä tekemisestä ja elämisestä. Lapsen eri ikäkaudet ja kehitysvaiheet muuttavat vanhemmuuden luonnetta. Vanhemmuus,

11 erityisesti äitiys, tarkoittaakin kykyä muuttua ja halua olla läsnä lapselleen. (Tamminen 2002, 5 7.) Äidiksi tulo aiheuttaa muutoksia naiselle niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Äitiyteen liittyy kiinteästi äiti-lapsi-vuorovaikutus, johon äiti ja lapsi ominaisuuksillaan vaikuttavat. Tarkan (1996, 119) tutkimuksen mukaan kyky toimia äitinä, hänen terveytensä, mielialansa ja kiintymys lapseen ovat tärkeitä tekijöitä äitiyden kokemisessa. Katvalan (2001, 107) mukaan äitiys ei ole jotain, mikä tapahtuu naiselle, vaan hän on itse toimijana. Äidit eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, eikä ole vain yhtä tapaa olla äiti, vaan jokaisella on oma tapansa ja kokemuksensa. Nykyaikana äitien erilaisuuksien korostaminen kertoo halusta löytää erilaisia tapoja toteuttaa äitiyttä. Edelleen arvostetaan ja toteutetaan perinteistä äitiyden mallia, mutta toisaalta arkipäivän äitiydessä käytänteet voivat vaihdella hyvinkin paljon. Jokaisella on erilainen kuva siitä, millainen on hyvä äiti ja riittävän hyvä vanhemmuus. Perushoidosta huolehtiminen kuuluu olennaisena osana riittävän hyvään vanhemmuuteen. Vanhemman on kyettävä antamaan lapselleen ruokaa säännöllisesti, kuivat vaipat ja puhtaat, lämpöiset vaatteet. On myös kyettävä hoitamaan arjen rutiinit. Täydellinen ei tarvitse olla, mutta lapsen tarpeet tulee laittaa ensimmäiselle sijalle. Pienen lapsen kanssa on kyettävä kommunikointiin muutenkin kuin hoitotilanteessa. (Holopainen 1998b, 102 103.) Lapsen kannalta varhainen hoidollinen panostus on ensiarvoisen tärkeää, koska keskushermoston kehitys on voimakkainta sikiökaudella ja kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana. Keskushermoston kehittyminen tapahtuu osittain varhaisen ihmissuhteen varassa. (Pajulo & Tamminen 2002, 3009 3012.) Äidin päihdeongelmaisuus näkyy lapsen hoidossa usein kärsivällisyyden puutteena. Hän ei osaa tulkita lapsen tarpeita realistisesti, eikä vuorovaikutus heidän välillään silloin toimi. Äidillä voi olla lapsen ikään ja kehitystasoon nähden liian suuria odotuksia. (Holopainen 1998b, 36 37.) Pajulo (2001, 61 70) on tutkinut hoidossa olevien päihderiippuvaisten äitien ja vauvojen varhaista vuorovaikutusta. Tutkimustulosten mukaan päihderiippuvaiset äidit olivat vauvan kanssa puhumattomampia, ilmaisivat vähemmän iloa ja välittivät ympäristöä vauvalle vähemmän kuin tutkimuksessa olleet verrokkiäidit. Päihderiippuvaisilla äideillä oli verrokkiryhmää negatiivisempi mielikuva omasta äidistään tai se puuttui kokonaan. Heillä oli myös usein masentuneisuutta, ongelmallinen

12 suhde vauvan isään, heikot vanhemmuuden mallit, suuria taloudellisia vaikeuksia ja heikko sosiaalinen tukiverkosto. Samaan aikaan heillä kuitenkin oli usein liian ruusuinen ja epärealistinen kuva äitinä olemisesta. Holopaisen (1998b, 36 37) mukaan suurin osa päihdeongelmaisista äideistä elää yksin lapsen kanssa tai isällä on myös päihdeongelma. Äidin sosiaalinen verkostokin on yleensä hyvin pieni tai sitä ei ole lainkaan. Suurin osa päihdeongelmaisista äideistä on työttömiä, joten heidän taloudellinen tilanteensa on heikko. Osalle äideistä raskaus on ollut suunnittelematon, mikä on saattanut olla seurausta huolimattomuudesta ja ehkäisyn puutteesta. Päihdeongelmaiselle äidille voi tuottaa vaikeuksia tulkita lapsen viestejä, tai hän tulkitsee viestin oikein, mutta hänellä ei ehkä ole aloitekykyä vastata lapsen tarpeisiin tai niihin vastataan epäjohdonmukaisesti. Katsekontaktin luominen lapseen voi olla vaikeaa tai äiti ei ole lapselle läsnä. Vastavuoroisuuden vaikeudet näkyvät usein malttamattomuutena. Päihdeongelmainen äiti saattaa olla mielentilaltaan ailahteleva ja lapsen itkiessä hän mahdollisesti hermostuu helposti, eikä kykene vastatunteeseen. Äidin voi olla vaikeaa pitää lapsella selkeää päivärytmiä, koska hän on itsekin sitä ehkä vasta opettelemassa. (Finni 2001, 77 78.) Päihdetaustaiset äidit ovat usein itse kokeneet omassa lapsuudessaan turvattomuutta ja ovat jääneet vaille huolenpitoa. Oman puutteellisen kokemuksen takia voi äitien olla vaikea tunnistaa lapsen tarpeita ja vastata niihin. (Hedman 2004.) Vanhempien runsas päihteiden ongelmakäyttö ei kaikissa perheissä välttämättä huononna vanhemmuutta eikä heikennä lasten kehitystä. Se on kuitenkin yleisin yksittäinen riskitekijä lasten psyykkiselle kehitykselle. Vanhempien kasvatus voi olla epäjohdonmukaista, toisaalta tehotonta ja välinpitämätöntä, toisaalta ylirankaisevaa kuria. Lapset voivat myös joutua näkemään ja kokemaan itse väkivaltaa. Päihdeperheen elämä on suunnittelematonta ja siitä puuttuvat normaalit turvalliset arkirutiinit. (Mäkelä 2001, 4069 4073.) 2.3 Päihdetaustaisten äitien tukeminen päihteettömyyteen ja äitiyteen Päihderiippuvuudesta toipuminen on pitkä muutosprosessi, jossa on tiettyjä yhtäläisiä piirteitä riippumatta siitä tapahtuuko irrottautuminen alkoholista, lääkkeistä tai huuma-

13 usaineista. Moni vaikeastakin päihderiippuvuudesta kärsivä pystyy lopettamaan päihteiden käytön, mutta harva voi palata kohtuukäyttöön. Osa päihteiden käyttäjistä pystyy lopettamaan ilman ulkopuolista apua, mutta monet tarvitsevat siihen kuitenkin ulkopuolista tukea. (Sutinen, Partanen, Havio, Mattila & Syysmeri 2000, 163.) Koski Jännes (1995, 13) esittää päihdekeskeisyydestä irrottautumisen peruselementit: Tietoisuus, selviytymiskeinot, elämäntyyli ja identiteetti. Toipumisprosessin aluksi päihteenkäyttäjä joutuu kohtaamaan oman päihderiippuvuutensa ja sen seuraukset, omaa päihteiden käyttöä ylläpitävät uskomukset ja riskitilanteet. Päihteenkäyttäjän on luotava itselleen muutostavoitteet. Hänen on myös opeteltava uusia tai unohtamiaan taitoja, kuten kieltäytymis-, ongelmanratkaisu-, kommunikaatio- ja rentoutumistaitoja. Päihteettömällä uralla on myös opeteltava ajankäytön suunnittelua. Myös asenteiden, elämäntavan ja oman identiteetin muuttaminen on keskeistä päihteettömyyteen selviämisessä. Vaativin vaihe päihderiippuvaisen toipumisprosessissa on onnistuneen laitoskatkaisuhoidon jälkeinen siirtyminen omaan asuinympäristöön. Perustana onnistuneelle kuntoutusprosessille on toimiva jälkihoito. Siihen kuuluu mm. vakaan asumisen ja toimeentulon turvaaminen, päihteettömyyteen tukeva sosiaalinen verkko, terapeuttinen pitkäaikainen tuki ja mielekäs harrastus tai opiskelu. Sosiaalisella tukiverkostolla on erityisen suuri merkitys päihteettömyyteen tukemisessa. Tärkeitä ovat esimerkiksi tiivis kontakti NA -ryhmätoimintaan (Nimettömät Narkomaanit), suhde rakastettuun, uudelleen solmitut suhteen perheeseen ja ystäviin tai muihin tärkeisiin ihmisiin, jotka eivät käytä päihteitä. (Sutinen ym. 2000, 164.) Koski Jännes, Pienimäki ja Valtari (2003, 61) toteavat tutkimuksessaan, että sosiaalisten suhteiden tärkeys tulee esiin siinä, miten päihdeongelmainen itse mieltää sosiaalisen tuen tärkeyden ja merkityksen elämässään. Päihteitä käyttävien äitien tunnistamisessa esimerkiksi neuvolat ovat keskeisessä roolissa, sillä lastenneuvola tavoittaa lähes kaikki suomalaiset lapsiperheet. Useimmiten neuvolahenkilökunta tuntee alueensa lapsiperheet ja heidän ongelmansa hyvin, eikä perheiden, joissa on esimerkiksi päihdeongelmaa, tunnistaminen useinkaan ole vaikeaa. Neuvolan resurssit päihdeperheiden auttamiseen ovat kuitenkin rajalliset, joten avuksi tarvitaan myös muita tahoja kuten sosiaalitoimi ja päihdehuolto. (Terho 1997, 37 39.) A -klinikalta aikuiset päihteidenkäyttäjät saavat hoito- ja neuvontapalvelua Lahdessa.

14 Sen sijaan alle 18 -vuotiaat päihteidenkäyttäjät kuuluvat Nuorisovastaanoton piiriin. Erilaisissa järjestöjen ja yhdistysten ylläpitämissä avohoidollisissa yhteisöissä ja päiväkeskuksissa päihdeongelmaisia pyritään tukemaan esimerkiksi erilaisilla toiminnoilla ja terapioilla. Lahdessa tällaista työtä tehdään muun muassa Lahden Sininauha ry:n päiväkeskuksessa, Kan -kontaktikodissa (kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö ry), Irti Huumeista ry: ssä ja Löydä Timantit -projektissa. (McGourty 2003, 41 45.) Esimerkiksi Löydä Timantit -projektissa oli avohoidossa vuoden 2003 syyskuun ja vuoden 2004 syyskuun välillä 15 päihdetaustaista äitiä, jotka olivat raskaana tai synnytyksestä oli kulunut korkeintaan kolme kuukautta. Aina hoitoonohjaus ei kuitenkaan tuota tulosta. HAL -äitiyspoliklinikan kehittämisprojektin kokonaisasiakasmäärästä (N=70) 13 asiakkaan kohdalla hoitoonohjaus ei tuottanut tulosta heikon motivaation, taloudellisten perusteiden tai tarkoituksenmukaisen hoitopaikan puuttumisen vuoksi. (Ylä-Jussila 2004.) Päihdetaustaisille äideille ja perheille on kehitelty monia avohoidollisia projekteja, joiden tarkoituksena on tukea niin päihteettömyydessä kuin äitiydessäkin. Seuraavassa esitellään muutamia tällaisia projekteja. Perhekeskeisen huumehoidon kehittämisprojektissa eli Perho -projektissa kehitettiin uusi hoitomalli, jossa huomioitiin myös hoidon jälkeinen aika. Tavoitteena oli luoda avo- ja laitoshoitopalveluiden tukiverkosto, jonka avulla perhe selviää päihdeongelmastaan ja vanhemmuudestaan. Perho -projektissa olivat mukana Järvenpään sosiaalisairaala, Kymen A -klinikkatoimi, Turun mielenterveyskeskus, Järvenpään kaupungin sosiaali- ja terveystoimi sekä Vantaalta Hakunilan sosiaali- ja terveyskeskus. Projektissa oli mukana kahdeksan kuntaa ja kolmivuotisen projektin oli rahoittanut raha-automaattiyhdistys. (Karlsson 2000, 1 2) Perho -projekti loppui vuonna 2003. Projektissa rakennettiin perhekuntoutusmalli, jossa avo- ja laitoshuollon voimavarat yhdistettiin, ja yhteisin sopimuksin taattiin, ettei perhettä hoideta eri suuntiin. Perheen tukiverkostoon voi kuulua esimerkiksi päihdehuollon, lastensuojelun, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja vapaaehtoisten tukihenkilöiden edustajia. Tavoitteena olisi löytää aina jokin taho, joka kantaa päävastuun perheen hoidosta. Verkosto tukee perhettä pitkäjänteisesti. Uusina asioina ovat tukiverkoston yh-

15 teydenpidot videoneuvotteluin ja äitiys- ja lastenneuvolatyöhön kytketty kotipalvelu. (Karlsson 2000, 1 2.) Turun Ensikoti Pinjassa vanhemmuuden tukeminen koetaan perustehtäväksi pyrittäessä pääsemään irti päihteistä. Päihdeongelmien hoitaminen on vaikeaa, mutta jokaisen asiakkaan kohdalla uskotaan muutoksen mahdollisuuteen. Ensikodissa on käytössä päihdetiimi, jossa on työntekijöiden lisäksi asiakasedustajia. Tiimin tarkoituksena on kehittää päihdetyötä ja pyrkiä välttämään retkahduksia. Pinjassa retkahdukset koetaan osana toipumisprosessia, eikä asiakkaan hoitoa keskeytetä ensimmäisen retkahduksen sattuessa. Jokaiseen retkahdukseen suhtaudutaan kuitenkin vakavasti ja sitä käsitellään yhteisöllisesti ja omahoitajan kanssa kahdenkeskeisessä keskustelussa. Puhuminen koetaan merkittäväksi päihdeongelmien voittamisessa. Asiakkaita kehotetaan kertomaan halustaan ryhtyä käyttämään päihteitä, jolloin kokenut henkilökunta osaa tunnistaa vaaran merkkejä ennen retkahduksia ja pyrkii keskustelemalla auttamaan asiakasta. Virtsatestejä käytetään huumeiden käytön kontrolloimiseksi. Ne ovat parhaimmillaan päihteettömyyden tukena, kun asiakkaan oma kontrolli on vielä puutteellinen. (Ahonen, Saarinen & Salminen 2001, 71 72.) Teoreettinen viitekehys Pinjassa on rakentunut kognitiiviseen ja ratkaisukeskeiseen työotteeseen. Kognitiivisessa työotteessa huonojen ja vahingollisten toimintatapojen tilalle pyritään löytämään terveempiä. Tavoitteena on ongelmanratkaisutaitojen kehittyminen ja selviytymiskeinojen lisääntyminen. Työskentelyn tarkoituksena on auttaa asiakasta tarkistamaan omia vahingollisia toimintatapoja ja uskomuksia. Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä luodaan asiakkaalle mielikuvia siitä, millaista sitten on, kun asiat ovat hyvin, ja tuetaan häntä tavoitteita kohti. Ongelmien syitä ei etsitä ratkaisukeskeisessä työssä, vaan esimerkiksi päihdeongelmaan lähdetään etsimään toimivia ratkaisuja sen voittamiseksi. Pinjassa koetaan tärkeäksi asiakkaiden kokemus arkielämän mielekkyydestä. (Ahonen ym. 2001, 72 74.) Oulunkylän ensikodissa Helsingissä vanhemmuutta, äitiyttä ja hyvää vuorovaikutusta pyritään tukemaan tutustuttamalla äitiä lapseensa. Vanhemmuuden tukemiseksi koetaan kehuminen, kannustaminen ja rohkaisu. Myös äidin arkitoimia tarkkaillaan, miten hän reagoi lapsen viesteihin ja hänelle annetaan palautetta kyvystään toimia äitinä. (Holopainen 1998b, 98.) Myös Turun Ensikoti Pinjassa vanhemmuutta tuetaan korostamalla

16 vanhempien taitoja ja oman lapsen tuntemusta. Vanhemman ja lapsen välisiä vuorovaikutustilanteita videoimalla äitiä autetaan lukemaan paremmin lapsen viestejä ja tarpeita. Vanhemmuuden roolikarttaa, jossa vanhemmuus on jaettu eri alueisiin, käytetään työvälineenä voimavarakeskeisen muutoksen käynnistämiseen. Pinjassa pidetään myös yhteisökokouksia, joissa keskitytään vanhemmuuden teemoihin. (Finni 2001, 77 78.) 2.4 Löydä Timantit -projekti Löydä Timantit projektin toiminta oli aluksi päihdeperheiden lasten auttamiseen tähtäävää terapia toimintaa. Taustaorganisaationa toimii Lahden Diakoniasäätiö ja rahoitus on tullut pääasiassa Raha-automaattiyhdistykseltä. Löydä Timantit -projektin rinnalla toimi myös vuosina 2002 ja 2003 Kaksi Elämää -projekti, joka oli huumeriippuvaisille äideille tarkoitettu valtionavustusta saava yhteishanke Päijät-Hämeen keskussairaalan kanssa. Näiden projektien yhteistyössä kehitettiin huumetaustaisille synnyttäjille selkeä alueellinen hoitoonohjaus- ja hoitomalli. Tuolloin Löydä Timantit -projektin toimintaa muokattiin tarpeita vastaavaksi päihdeäitien avokuntoutusyksiköksi. Tässä toimintamuodossa on painopisteenä huumetaustausten vauvaperheiden avokuntoutuksen kehittäminen, jossa moniongelmaisia perheitä autetaan kokonaisvaltaisesti palveluverkoston mahdollisuudet yksilöllisesti huomioiden. Tavoitteena on ollut mm. työskentelytapojen ja verkostojen kehittäminen yhdessä vauvaperheitä kohtaavien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa sekä varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen. (Belt ym. 2004, 2 8.) Löydä Timantit -projektin päihdetaustaiset asiakkaat ovat useimmiten lapsuudesta asti pettyneet aikuisiin ja tulleet väärin ymmärretyiksi. He ovat sosiaalisilta taidoiltaan puutteellisia ja riippuvaisia eri viranomaistahoista. Ongelmaa lisää, että huumeasiakkaiden kieli ja kulttuuri on viranomaisille outoa ja hämmentävää, joten päihdetaustaiset asiakkaat aiheuttavat helposti ärtymistä ja turhautumista viranomaistapaamisissa. Seurauksena siitä asiakkaat kokevat saavansa loukkaavaa kohtelua. Myös valhe on osa päihdetaustaisen asiakkaan elämää ja nämä tekijät yhdessä altistavat hoitosuhteiden katkeamiselle. Löydä Timantit -projektissa on pyritty selkiyttämään eri toimijoiden rooleja viranomaistapaamisissa ja kehittämään verkostotyöskentelyä. (Belt ym. 2004, 5.)

17 Yhteensä Löydä Timantit -projektin asiakastyössä on säännöllisesti ollut toiminnassa mukana 54 lasta ja 48 aikuista. Verkostokokouksia on ollut yhteensä 110. Aluksi toimintamuotona Löydä Timantit -projektissa oli ainoastaan äiti-vauvapsykoterapiaryhmät. Koska kohderyhmä oli vaativahoitoinen, oli ryhmään otettu kerrallaan vain 2 3 äitivauvaparia. Psykoterapiaryhmien tarkoituksena oli tukea varhaista vuorovaikutusta ja äidin päihdekuntoutusta. Hoidossa hyödynnettiin äitiyden muutosprosessia ja tavoitteena oli, että äitiyden tuoma mielihyvä voittaisi aineiden himon. (Belt ym. 2004, 5 9.) Kaikki ryhmien äidit olivat tulleet äideiksi varsin ristiriitaisissa ja vaikeissa olosuhteissa. Äideistä suurin osa tuli päihde- ja/tai väkivaltaperheistä ja olivat olleet enemmänkin lähiverkkonsa tukijoita kuin tuen saajia. Lasten isistä lähes kaikilla oli jonkinlainen riippuvuusongelma ja päihdetausta. Jos äiti oli psykoterapiaryhmän lisäksi myös avokuntoutuskeskuksen asiakas, hänelle oli suunniteltu yksilöllisesti rytmitetyt huumeseulat. Viimeisimmissä ryhmissä kaikilla äideillä oli ollut toimiva verkosto, jossa myös päätettiin tarvittavista seuloista ja siitä mitä seuraamuksia tuloksista oli. Äitien retkahduksiin liittyen oli ryhmien aikana jouduttu sijoittamaan kaksi vauvaa lyhyeksi ajaksi lastenkotiin. (Belt ym. 2004, 5 8.) 2.4.1 Avokuntoutuskeskus Löydä Timantit -projektin avokuntoutuskeskus on päihdetaustaisten raskaana olevien ja pikkulapsiperheiden psykososiaalisen tuen paikka, jonne ohjaus tapahtuu Päijät- Hämeen keskussairaalan HAL -poliklinikan toimesta. Äidin ja vauvan on mahdollista saada hoitoa samassa yksikössä ja hoidossa huomioidaan myös äidin lapsuus- ja nuoruusvuosilta juontuvat psyykkiset ongelmat ja hoitamattomat häiriöt. Avokuntoutuskeskus sisältää kuntoutuville äideille tukipisteen, jossa äidit voivat opetella päihteetöntä elämäntapaa ja elämänhallintaa. Tukipiste tarjoaa heille yksilöllisiä palveluja päihteiden käytön seurauksena syntyneiden ongelmien selvittelyyn. Keskuksen toiminta on lapsikeskeistä eli siellä tuetaan äidin ja lapsen välistä vuorovaikutusta ja lapsen kehitystä eri ikävaiheissa. (Belt ym. 2004, 7.)

18 Avokuntoutuskeskuksen työ voi sisältää monenlaista tukea äärimmäisen vakavien kriisien selvittelystä pitkään psykososiaaliseen kannatteluun. Asiakkaille annettava tuki toimii portaittain. Kuntoutuksen aluksi perheet ovat intensiivijaksolla, joka tällä hetkellä sisältää perhekohtaisen verkostotyön, päihdeseulat, yksilölliset tapaamiset kotikäynteineen, vertaistukiryhmät, perhetukitoiminnan, virkistystoiminnan, ruokailut ja lapsiparkin. (Belt ym. 2004, 7.) Jatkotukijakso on tarkoitettu kuntoutumisen loppuvaiheessa oleville perheille ja se sisältää yksilölliset tapaamiset tarvittaessa, kuntoutumisprosessin seurannan ja tuen, lasten hyvinvoinnin seuraamisen ja tarvittaessa tiiviimpiin tukitoimiin ohjaamisen, leireihin ja virkistystoimintaan osallistumisen sekä tarvittaessa intervallijaksot. Kuntoutus kestää yhteensä 1 3 vuotta. (Belt ym. 2004, 7.) Löydä Timantit -projektin työmuodot muuttuvat jatkuvasti yhä paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi. 3 MONIAMMATILLISET VERKOSTOKOKOUKSET Moniammatillinen yhteistyö ja verkostoituminen nähdään usein keskeisenä työvälineenä, jonka avulla sosiaali- ja terveydenhuollossa voidaan vastata erilaisiin vaikeisiin haasteisiin. Eri ammattikuntiin kuuluvien työntekijöiden yhteistyö takaa tasapuolisemman ja selvemmän hoito- ja päätöksentekotyön. (Nikander 2003, 279.) Yhteistyöverkostoja voidaan hahmottaa kahdesta eri suunnasta. Sillä voidaan ymmärtää yksilön lähellä olevat perheenjäsenet, tuttavat, työtoverit ja muut läheiset joiden toivotaan tulevan mukaan ongelmanratkaisuun uusine ajatuksineen. Tätä verkoston haaraa nimitetään sosiaaliseksi verkostoksi. Verkostot voidaan myös käsittää pelkästään moniammatillisena eri organisaatioiden välisenä yhteistyömenetelmänä. (Arnkil & Eriksson 1999, 71.) Klefbeck ja Ogden (1995, 85 86) jakavat verkostot primaareiksi ja sekundaarisiksi verkostoiksi. Primaariin verkostoon kuuluvat perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät ja naapurit. Sekundaarinen verkosto koostuu ammatti-ihmisistä. Ihmisten sosiaalisten verkostojen huomioon ottamisessa ja käyttöönotossa piilee verkostoajattelun pehmeä, asiakkaan auttamisen kannalta tärkeä ydin. Verkostoajattelun

19 kova ydin ja haaste piilevät eri auttamisammateissa toimivien yhteistyökyvyissä ja konkreettisissa mahdollisuuksissa tukea asiakkaan omatoimisuutta ja selviytymistä parhaalla mahdollisella tavalla. (Linnosssuo 1996, 70.) Päihteiden käyttäminen mielletään usein yksilön tekemisenä ja itseensä kohdistuvana, johon läheiset eivät ole mitenkään osallisia. Hoitotyöntekijän on syytä kuitenkin huomioida läheisten ihmissuhteiden vuorovaikutusten moninaisuus työskentelyotteessaan suoraviivaisten selitysmallien sijaan. (Mäkelä 2003, 227 229.) Seikkulan (1991, 32) mukaan asiakastyössä voi yksilön läheiset ja laajemmankin verkoston huomioida myös kahdenkeskisessä keskustelussa. Päihdeongelmat muokkaavat perheen ja verkoston sääntöjä päihdeperheille tyypillisiksi ongelmiksi. Runsas päihteiden käyttö tekee elämän epävarmaksi ja ahdistavaksi, kun arkielämän etukäteissuunnittelu vaikeutuu ja turvallisia perherutiineita ja rituaaleja ei ole. Etenkin lapsille ennustamattomuus ja tuttujen elämän rakenteiden puute on uhkaavaa. Perheen raittiit jäsenet saavat itselleen turvallisuutta suostumalla olemaan mukana tässä kivuliaassa tilanteessa ja he tavallaan tulevat riippuvaiseksi tästä vuorovaikutusmallista. Päihdeperheet pyrkivät itse parantamaan vuorovaikutusmallejaan usein tehottomasti. Nämä mallit saattavat myös toistua hoitopaikoissa ja tarttua työntekijöihin. Perhe on tottunut lojaalisuuteen, ongelmia ei kerrota perheen ulkopuolisille ja valehtelu on tavallista. (Mäkelä 2001, 4069 4073.) Perheen muutosvaiheet, esimerkiksi lasten syntymät, ovat erityisen herkkiä päihdeongelmien kärjistymiselle. (Mäkelä 2003, 227 229.) 3.1 Moniammatillisuus Moniammatillisuus- käsitteellä ei ole yhtä tarkkaa sisältöä, vaan käsite ymmärretään eri tavoin määrittäjästä riippuen ja sitä käytetään erilaisissa merkityksissä. Moniammatillisuudella voidaan tarkoittaa moniammatillista ihmistä, joka toimii monen ammattiryhmän asiantuntijatehtävissä. Yleisesti moniammatillisuudella kuitenkin tarkoitetaan eri ammattiryhmiin kuuluvien asiantuntijoiden yhteistyötä ja yhdessä työskentelyä työryhmissä. (Pohjolainen 2004, 7.) Linnossuo (1996, 73) painottaa moniammatillisuutta ammattitaitona, joka ei ole pelkästään yhteistyötä. Se sisältää myös yhteisiä kehittymis- ja

20 oppimisprosesseja, joissa oma ammattitaito annetaan yhteiseen käyttöön. Tällöin yksittäinen työntekijä on sekä antavana että saavana osapuolena. Moniammatillinen toiminta helpottaa työtä, kun tietoa ja työvälineitä yhdistetään, mutta se tekee samalla työntekijän työn julkiseksi ja näkyväksi. Työ nousee siten toisten arvioitavaksi. Asiantuntijuuteen liitetään vaativia odotuksia oman alueen suvereenista hallinnasta. Käsite liittyy perinteisesti hierarkkisiin rakenteisiin: asiantuntemuksen tason odotetaan ilmenevän henkilön tai työyksikön asemasta. Nämä piirteet ovat omiaan vaikeuttamaan moniammatillista yhteistyötä, jonka on määrä olla avointa ja ei- hierarkkista. Erilaiset, eri ammateista peräisin olevat näkökulmat ja todellisuuden tulkinnat voivat törmätä. Moniammatillinen asiantuntijuus vaatii eri osapuolten tasavertaisen asiantuntijaroolin tunnustamista ja toisten ammattitaidon ja erityisosaamisen kunnioittamista. Parhaimmillaan tähän yhteistyöhön otetaan mukaan myös asiakas oman asiansa asiantuntijana. (Pohjola 1999, 110 112.) Moniammatillinen yhteistyö vaatii tekijältään tiettyjä ominaisuuksia, jotta työtapa muotoutuisi joustavaksi. Kuuselan (1996, 101 102) mielestä peruslähtökohtina ovat yhteistyökumppanien näkeminen myönteisessä valossa sekä rehellinen kommunikointi. Yhteistyötä helpottaa, kun löydetään yhteinen tavoite, asetutaan asiakkaan kanssa samalle tasolle, ei kilpailla oikeista ratkaisuista, annetaan positiivisille ajatuksille tilaa ja toimitaan selkeästi konkreettisten asioiden parissa. Pohjola (1999, 122) painottaa erilaisten todellisuuksien ja kielten yhteensovittamista. Monta ammattitaustaa tuottaa useita näkökulmia samaan käsiteltävään ilmiöön, mikä sinänsä on jo voimavara. Samalla haasteeksi muodostuu ymmärtää erilaiset todellisuuksien tulkinnat ja kyky olla edellyttämättä työntekijöiltä heidän kokemustaustaansa laajempaa näkökulmaa. Terveyden- ja sosiaalihuollon hierarkkinen organisaatiomalli vaikuttaa siihen, ettei avoin ja tasavertainen vuoropuhelu aina onnistu. Vuoropuhelun tulisi aina olla vastavuoroista. Vastuusta vetäytyminen voi johtaa jonkin näkökulman piilottamiseen. Valtataistelua näkökulman paremmuudesta on myös syytä välttää. Eri ammattiryhmien oma terminologia nouseekin haasteeksi yhteistyössä. Yhteisen kielen löytyminen työntekijöiden ja kohteena olevan asiakkaan ja hänen omaisien välille on väylä aitoon osallistumiseen. Erilaisten hoidollisten näkökulmien edustajat ajattelevat eri tavoin ja toisen

21 työntekijän näkökulman ymmärtäminen voi tuottaa vaikeuksia. (Vuori-Kemilä, 2001, 89 90.) Moniammatillisen verkostotyön avulla haetaan byrokraattiseen ja sektorijakoiseen palvelujärjestelmään uudenlaista joustavuutta ja moniulotteisuutta. Tavoitteena on vahvistaa ammatillista työtä yhdistämällä erilaista asiantuntemista ja parantaa asiakaspalvelua tuomalla palvelutilanteisiin eri ammattien ja organisaatioiden osaamista. (Pohjola 1999, 110 112.) Moniammatillisessa verkostokeskeisessä työskentelymallissa ammattiauttaminen hahmottuu yhteisenä toimintana, yhteisiin tavoitteisiin pyrkivänä työnä, jossa kaikilla ongelmaa lähellä olevilla ihmisillä on mahdollisuus osallistua ratkaisujen löytymiseen. Pohjoismaissa moniammatillinen verkostotyö on saanut aikaan suurta kiinnostusta, koska ammattiapu on pääsääntöisesti julkista ja kaikilla on mahdollisuus sen saamiseen. On myös havahduttu siihen, että läheiset ihmiset uupuvat ollessaan tukena apua tarvitsevalle ja siten tarvitsevat huomiota ja tukea jaksaakseen olla voimavarana. Pohjoismaissa on viipaloitu auttaminen ohuisiin erityisosaamisen sektoreihin, joissa joudutaan hankalaan tilanteeseen kohdattaessa moniongelmaisia perheitä tai yksilöitä. (Arnkil, Seikkula & Eriksson 2001, 98.) Suomalainen palvelujärjestelmä on rakennettu perusasiakkaalle, joka käyttää vain tiettyä palvelua. Asiakkaan monien palvelujen yhtäaikainen käyttö luo epävarmuutta sekä asiakkaalle että hänen kanssaan työskenteleville työntekijöille. Näissä tilanteissa moniammatillinen yhteistyö on parhaimmillaan. (Viljainen 2003, 38 39.) 3.1.1 Moniammatillinen yhteistyö terveydenhoitajan haasteena Simoila (1994, 193) tuo tutkimuksessaan esiin, että terveydenhoitajalla on työvälineitä käsitellä yksilön selvärajaisia asioita vastaanottotyössä. Työnteko hankaloituu, jos asiakkaan ongelmat eivät ole selvästi määriteltävissä ja asiakkaasta tulee moniongelmainen. Tuolloin tarvittaisiin kaikkien hoitoon osallistuvien yhteisiä työvälineitä, joita ei kuitenkaan näytä olevan terveydenhoitajan käytössä. Eräs moniammatillista yhteistyötä hankaloittava ja rajoittava tekijä on vaitiolovelvollisuus. Terveydenhoitajien tulisi olla kuitenkin selvillä siitä lainsäädännöstä, joka heidän