Näyttelyprosessin monet kasvot Pohdintaa museonäyttelyiden toteutuksesta Ringa Takanen Jokaisen museossa esitettävän näyttelyn suunnittelu ja toteutus on pitkällinen projekti, jolla on omat erityispiirteensä. Onkin selvää, että kahta samanlaista näyttelyä ei ole, vaan jokaiseen prosessiin liittyvät aivan omat haasteensa. Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, miten näyttelyprosessi lähtee liikkeelle sekä mitä vaiheita ja huomioonotettavaa siinä on. Kaikella on alkunsa Museonäyttelyn rakentaminen alkaa siitä, että päätetään toteuttaa laitoksen näyttelypolitiikkaan sopiva, tiettyä aihetta käsittelevä näyttely: tiettynä aikana, tiettyyn tilaan ja ennalta määrättyä kohderyhmää silmälläpitäen. Jokainen näyttelyprosessi kuitenkin on aina omanlaisensa prosessi erilaisine haasteineen, ja lisäksi se vaihtelee jonkin verran museotyypin perusteella. Esimerkiksi taide- ja kulttuurihistorialliset museot toimivat hieman eri tavoin. Kulttuurihistoriallisissa museoissa pohditaan usein, miten museon omaan tallennusalaan liittyvät kokoelmat voidaan esittää tuoreella, monipuolisella ja kiinnostavalla tavalla. Taidemuseoissa puolestaan on perusnäyttelyiden lisäksi enemmän taiteilijaryhmien tai yksittäisten tekijöiden näyttelyitä, jolloin ei olla yhtä paljon omien kokoelmien varassa. Näyttely on museon toiminnassa se osio, jonka kautta museo avautuu yleisölle. Sen vuoksi onkin tärkeää panostaa näyttelyn suunnitteluun ja kokoonpanoon. Silti näyttely valmistuu oikeastaan vasta katsojan myötä, sillä vasta hän luo tulkintoja siitä ja tekee sen merkitykselliseksi. Näyttelyn voi ajatella saavan merkityksensä vasta kävijöiden myötä, mutta näyttelyä ei olisi olemassa myöskään ilman sen suunnittelijoita ja rakentajia. Ketkä sitten ovat näyttelyprojektin toimijoita? Näyttelyn suunnittelua varten perustetaan yleensä vastuuhenkilön, usein amanuenssin tai tutkijan, tueksi näyttelytyöryhmä, johon voi kuulua esimerkiksi museonjohtaja, näyttelysihteeri, tutkija sekä graafinen suunnittelija. Näin oli esimerkiksi Keski-Suomen museon vuonna 1991 toteuttaman Jyväskylä - kaupunkiko sekin on? -näyttelyn suunnitteluprosessissa, jota Heili-Maija Voutilainen tarkastelee artikkelissaan Museon näyttelykieli perinteen ja oman aikansa ilmentäjinä. Kenen ehdoilla? Kaikki näyttelyt vaativat tutkimusta, paitsi aiheesta, niin myös siihen liittyvien kuvien, esineiden ja muun materiaalin kunnosta ja olemassaolosta. Näyttelyä suunniteltaessa on sisällön ohella pohdittava myös sitä kenelle se tuotetaan, eli mikä on kohderyhmä. Perusnäyttelyä suunniteltaessa kohderyhmää tosin ei voi koskaan rajata yhtä tiukasti kuin vaihtuvien näyttelyiden kohdalla. Sen tulee sopia kaikenikäisille, sekä niin paikallisille kuin ulkomaalaisillekin. 1
Museovieraita on aina erottanut tietämyksen ja kiinnostuksen taso, koulutustausta ja yhteiskunnallinen asema puhumattakaan muista asioista, kuten jokaisen oma kulttuurinen tausta, sukupuoli ja ikä. Kyseessä ovat yhden massan sijaan useat yleisöt, pienet ryhmät omine tarpeineen. Haasteena on erityisesti se, miten houkutella paikalle sellaisia kävijöitä, joille museoissa käynti ei ole kovinkaan tuttua. Näyttelyn toteutus on aina tiettyjen mahdollisuuksien pohjalta tehtyä valintaa, joka puolestaan houkuttelee eri ihmisiä eri tavoin. Kirsi Hänninen toteaa artikkelissaan Minkälainen on monipuolinen museokäynti?, että tunteellisesti koettu tieto jää paremmin mieleen kuin ilman tunteita koettu. Näyttelyt pitäisi siis tämän ajatuksen mukaan suunnitella tunteita nostattavaksi, puhutteleviksi. Salon taidemuseo Veturitallissa järjestetty Pelaa! -näyttely (21.11.2009 31.1.2010) on hyvä esimerkki monen kohderyhmän huomioon ottamisesta. Näyttely toi varmasti museoon hyvinkin erityyppisiä kävijäryhmiä, sillä se oli huolellisesti suunniteltu, useampaan erityyppiseen osioon jakautunut kokonaisuus. Ensimmäisessä salissa esiteltiin erilaisten pelikoneiden välityksellä digitaalisen pelaamisen historiaa, toisessa salissa esille pääsivät taiteilija Marita Liulian uudistamat Tarot-kortit ja kolmas tila esitteli eri taiteilijoiden peli-aiheisia teoksia. Salon taidemuseo Veturitallin Pelaa! -näyttely (21.11.2009 31.1.2010) otti huomioon monen kävijäryhmän tarpeet. Kuva: Ringa Takanen 2
Käytännön linjat Näyttely on museon näkyvin toiminnanmuoto, ja se pohjautuu museon määrittelemään perustehtävään. Näyttelyä järjestettäessä tulee olla suunnitelmallinen ja pohtia muun muassa rahoitusta sekä tila- ja henkilöstösuunnittelua. Huomioon on otettava myös useita muita asioita, joita ovat esimerkiksi taidenäyttelyssä teosvalinnat, kuljetuskulut, konservointikulut ja vakuutukset. Kun näyttelyn peruslinjat on selvitetty, laaditaan käsikirjoitus ja luonnokset, sekä tehdään myös mahdollinen pienoismalli, josta käy ilmi muun muassa näyttelyn juoni sekä eri elementtien sijoituspaikat. Kun kaikki ratkaisut on mietitty etukäteen mahdollisimman huolellisesti, itse näyttelyn pystytys sujuu paljon helpommin. Pystytys ei saisi jäädä viime hetkeen, ja Museologian perusteet -kirjassa annetaankin nyrkkisäännöksi, että näyttelyn tulisi olla valmis kolme päivää ennen avajaisia. Näyttelyohjelmaa suunniteltaessa täytyy huomata, että näyttelytoiminta on erittäin kallista. Kuluista tuleekin tehdä kustannusarvio. Kustannuksiin kuuluvat esimerkiksi kuljetuskulut, vakuutukset, esineiden kunnostus, kuvien ja tekstien käsittely, erikoisvalaistuskulut, tiedotus- ja markkinointikulut sekä avajaiskulut. Lisäksi näyttelyiden kustannuksiin ei yleensä lasketa henkilökunnan palkkoja, tilavuokria, valvontaa ja siivousta, jotka kuitenkin ovat reaalisia menoja. Näyttelylle voidaan kulujen tasaamiseksi hankkia myös sponsoreita, joilta saa lahjoituksina, jollei aina rahaa, niin usein ainakin näyttelyrakenteita tai muuta materiaalia. Tällöin täytyy tosin ottaa huomioon museon eettiset ohjesäännöt; sponsori ei saisi vaikuttaa museon tapaan esitellä taidetta, eikä siihen mitä esitellään. Museon tulisi pysyä riippumattomana, ja sopimusosapuolten sopia suhteensa säännöistä selvästi jo heti alussa. Näyttelyn monet merkitykset Museo on jo valistuksen ajoista toiminut kansan sivistystehtävissä. Vaikka tämä konsepti onkin jonkin verran muuttunut, kuuluu se yhä näyttelyn funktioihin. Näyttelyllä on lisäksi monia muitakin tehtäviä, jotka tulee huomioida jo projektin alkuvaiheessa. Se toimii sekä opetusvälineenä että myös yleisemmin informaation välittäjänä, mutta myös tutkimustuloksena ja museon työn esittelijänä suurelle yleisölle. Museo itsessään on erään sanonnan mukaan kansakunnan muisti, joka tallentaa ja säilyttää menneisyyden jälkiä. Kirsi Hännisen mukaan museokäynti on siirtymistä erilaiseen ympäristöön, toisenlaiseen miljööseen. Näyttely siis selvästikin tarjoaa kävijälle arjesta poikkeavan elämyksen. Museokävijä on näyttelyssä lisäksi aina suhteessa kontekstiin, kuten aikaan, alueeseen, elämään tai luontoon. Hän voi erityisesti kulttuurihistoriallisen näyttelyn avulla paikantaa itsensä ajassa ja tilassa, suhteessa menneisyyteen. Käynti on aina kognitiivinen, sosiaalinen ja emotionaalinen kokemus. Näyttelyllä on siis monia merkityksiä, ja itse näyttelytilalla on suuri asema niiden esille tuojana. Näyttelytyöryhmän onkin syytä tarkastaa tila, jotta voidaan määrittää näyttelyn koko ja miettiä, minkälaisia seinämiä, vitriinejä ja jalustoja sinne sopii. Myös sopiva valaistus on keskeinen elementti. Tilan hahmotus sekä kokonaisuutena että yksityiskohdiltaan on erityisen tärkeää 3
taidenäyttelyn, varsinkin ripustuksen suunnittelun yhteydessä. Taidenäyttelyssä visuaalinen ilme on mahdollisesti vielä merkittävämpi kuin vaikkapa luonnontieteellisen museon näyttelyssä, vaikka jälkimmäisessäkin esteettiset ratkaisut vaikuttavat kävijöiden viihtyvyyteen. Näyttelyä suunniteltaessa tekstien tuottaminen on oleellista, ja samoin se, mitä teksteistä laitetaan mihinkin: näyttelyluetteloon, -julkaisuun, kuvateksteihin, tiedotteeseen sekä saliteksteihin. Etenkin salitekstin on oltava luettavaa, helppotajuista, oikean kokoista ja houkuttelevalla fontilla kirjoitettua. Näyttelyn olisi hyvä olla monikerroksinen, siten että lyhyemmälläkin vierailulla jo salitekstin otsikoiden avulla pystyy päättelemään asioita. Näyttelyn tulisi yleensäkin toimia joka tasolla, sekä yksin vierailtuna että opastettuna. Silti museopedagogiikassa painotetaan, ettei teoksista saisi antaa liian tyhjentäviä selityksiä, vaan kävijälle pitäisi antaa oikeus tulkita taidetta omista lähtökohdistaan. Samoin kulttuurihistoriallisessakaan museossa ei, ainakaan tutkija HeiliMaija Voutilaisen mukaan, sovi esittää vain yhtä totuutta vaan näyttelyn tulee valmiiden vastausten sijasta antaa vain eväitä oman identiteetin rakentamiseen ja oman paikan löytämiselle. Tekstittömissä museoissa tämä on tekstillisiä vapaampaa, mutta toisaalta myös tärkeitä seikkoja voi jäädä sanallistamatta, jos merkityksistä ei anneta edes otsikonomaisia viitteitä. Yleisön tietoisuuteen Tiedotus ja markkinointi ovat tärkeä osa näyttelyprosessia. Erona esimerkiksi festivaalin järjestämiselle on se, että näyttely on auki yleisölle pidemmän ajan, yleensä ainakin kuukauden, kun taas festivaali voi kestää päivästä useimmiten korkeintaan viikkoon. Museoprojektissa kaikki ei ole siis kiinni yhdestä päivästä, vaan markkinointia voi, ja tulisi jatkaa vielä näyttelyn alettua. Yleensä koko näyttelyn ajan järjestetään opastettuja käyntejä, luentoja, tilaisuuksia erityisryhmille tai muunlaista toimintaa. Ennalta tapahtuva markkinointi on tietysti silti hyvin keskeistä. Erityisesti näyttelyjulisteella voi nähdä olevan vahva huomioarvo, ja itse näyttelyavajaiset toimivat hyvänä markkinointiväylänä, kun tyytyväiset avajaisvieraat vievät sanaa eteenpäin. Museoprojektien kohdalla on myös muistettava saavutettavuus, eli se, että mahdollisimman monenlaiset erityyppiset kävijät huomioidaan. Museo kuuluu kaikille, ja tämä täytyy saada toteutumaan mahdollisimman hyvin. Tämä tulisi mielestäni ottaa huomioon myös markkinoinnissa, jotta mahdollisimman monet kohderyhmät löytäisivät museon. 4
Picasso -näyttelyn tiedotus toimi. Kuva: Ringa Takanen Pariisin Picasso-museosta Ateneumissa lainassa olleen näyttelyn, Pablo Picasso (18.9.2009 28.1.2010), markkinointi oli selvästi onnistunut. Tästä osoituksena on, että viimeistä edeltävänä näyttelypäivänä teokset oli nähnyt 308 000 ihmistä ja silti kävijöitä riitti jonoksi asti. Yhteensä Picasson teokset näki 314 755 kävijää. Näyttely oli toki ainutlaatuinen, sillä siihen sisältyi laajasti teoksia taiteilijan tuotannon kaikista vaiheista, mutta näyttelyn jatkuva ja monipuolinen esittäminen mediassa sekä runsas tiedotus olivat kuitenkin varmasti vahvoja Picasso -näyttelyn suosion osatekijöitä. Lopuksi Kun näyttely on ohi, tila riisutaan ja valmistellaan seuraavaa näyttelyä varten. Menneen näyttelyn prosessi ei silti lopu vielä itse näyttelyn purkamiseen, sillä sen jälkeen tulee laatia raportti näyttelyn sujumisesta, analysoitava tulos sekä verrattava sitä kustannuksiin. On lisäksi tärkeää muistaa kiittää näyttelyyn osallistuneita tahoja ja kertoa heille tuloksista myös silloin kun niitä ei saavutettu. Jälkityö on ensiarvoista, sillä pohdinnan kautta voidaan tehdä tarvittavia muutoksia esimerkiksi näyttelypolitiikkaan, ja museo voi yleensäkin oppia virheistään, jolloin seuraava näyttely on onnistuneempi. Museo elää - se kehittyy ja oppii toimintansa mukana. Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka tekee jatko-tutkimusta taidehistorian oppiaineeseen Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella ja on ollut säännöllisin väliajoin museotöissä. 5
Lähteet ja lisätietoja: Pablo Picasso. 18.9.2009-28.1.2010. Ateneum. http://www.ateneum.fi/?showinfo=13077 Picasso-näyttely rikkoi keskiviikkona kaikkien aikojen yleisöennätyksen Helsingin sanomat -verkkolehti. 27.1.2010 23:42. http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/picasso-n%c3%a4yttely+rikkoi+keskiviikkona+kaikkien+aikojen+yleis %C3%B6enn%C3%A4tyksen/1135252446870 Heinonen, Jouko ja Markku Lahti. Museologian perusteet (3. uud. painos) (2001) Hänninen, Kirsi. Minkälainen on monipuolinen museokäynti? Toim. Vilkuna. Näkökulmia museoihin ja museologiaan. Ethnos ry: Helsinki, 2000. Kinanen, Pauliina (toim.). Museologia tänään, osa 4. Museo viestijänä. Helsinki: Suomen museoliitto, 2007. Museologia P3 Näyttelytoiminnan ja museopedagogiikan perusteita -luentokurssin muistiinpanot. Turun yliopisto. maaliskuu 2008. Salon taidemuseo Veturitalli. http://www.salontaidemuseo.fi/taidemuseo/index.html Voutilainen, Heili-Maija. Museon näyttelykieli perinteen ja oman aikansa ilmentäjinä. Toim. Vilkuna. Näkökulmia museoihin ja museologiaan. Ethnos ry: Helsinki, 2000. 6