Taidemuseo työyhteisön taukotilana Taide jää mieleen -hankkeen tuloksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taidemuseo työyhteisön taukotilana Taide jää mieleen -hankkeen tuloksia"

Transkriptio

1 Taidemuseo työyhteisön taukotilana Taide jää mieleen -hankkeen tuloksia Elli Liippo Taideohjaaja, Taide jää mieleen -hanke Aboa Vetus & Ars Nova

2 Taidemuseo työyhteisön taukotilana aikaa asioiden syvempään pohdintaan uudet ajatuskulut ja näkökulmat ovat virkistäviä rentouttava iltapäivä mukavaa yhdessäoloa kaikki ovat omana itsenään eikä työntekijöinä paikalla

3 Taide jää mieleen -hankkeen tavoitteena on ollut 1. tukea Pohjolan kotihoidon työntekijöiden työhyvinvointia nykytaiteen äärellä museopedagogisia menetelmiä soveltaen 2. arvioida yhtälön toimivuutta ja tuloksellisuutta sekä rakentaa pohjaa museolähtöisen hyvinvointipalvelun kehittämiselle

4 hyvinvoinnista Terveys on eräänlaista läsnäoloa muiden ihmisten kanssa ja osallistumista siihen mikä on tärkeää. (Gadamer, 1996)

5 työhyvinvoinnista "Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät ja työyhteisöt tekevät hyvin johdetussa organisaatiossa. Työntekijät ja työyhteisöt kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, ja heidän mielestään työ tukee heidän elämänhallintaansa." (ttl.fi) Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen, AV & AN -museon ja Työsuojelurahaston yhteistyössä toteuttaman hankkeen tavoitteena oli tukea kotihoidon työntekijöiden työhyvinvointia tarjoamalla aikaa, tilaa (kuukausittaiset museokäynnit) ja välineitä työyhteisönä toimimiseen. Säännöllisillä, työajalla tapahtuvilla museotapaamisilla keskityttiin niin taiteen kuin työtoverinkin kiireettömään ja avoimeen kohtaamiseen.

6 museopedagogisia menetelmiä soveltaen Museopedagogian lähtökohtana on helpottaa, rohkaista ja tukea kävijän henkilökohtaista kokemusta ja elämystä sekä aktivoida omiin tulkintoihin ja omaan luovuuteen (Tornberg, 2012) Tavoitteellinen yhteistyö museon ja työyhteisön välillä on vastavuoroista. Palvelu rakentuu museon sisältöjen ympärille, mutta perustuu asiakkaan tarpeelle. Hyvinvointitavoite on palvelun tuottajan ja asiakkaan yhteinen. Osapuolia (museo, työnantaja ja työyhteisö) tulisi kohdella tasapuolisesti palvelusuhteen kaikissa vaiheissa.

7 Taide jää mieleen -hankkeen tavoitteena on ollut tukea Pohjolan kotihoidon työntekijöiden työhyvinvointia nykytaiteen äärellä museopedagogisia menetelmiä soveltaen (tavoite 1) Hanke antoi voimavaroja työelämään 73% oli jokseenkin samaa mieltä tai samaa mieltä Hanke tiivisti työyhteisöä 80% oli jokseenkin samaa mieltä tai samaa mieltä

8 Taide jää mieleen -hankkeen tavoitteena on ollut tukea Pohjolan kotihoidon työntekijöiden työhyvinvointia nykytaiteen äärellä museopedagogisia menetelmiä soveltaen (tavoite 1) Voin käyttää luovuutta ja omia vahvuuksia työssäni melko usein tai aina Hankkeen alkaessa 75% Hankkeen päättyessä 100%

9 Taide jää mieleen -hankkeen tavoitteena on ollut tukea Pohjolan kotihoidon työntekijöiden työhyvinvointia nykytaiteen äärellä museopedagogisia menetelmiä soveltaen (tavoite 1) Nykytaiteen museo oli osallistujille etukäteen vieras paikka. Museoon ja nykytaiteen äärelle oli hankkeen päättyessä helpompi tulla. Nykytaide koettiin kiinnostavaksi. Haastatelluista yksi mainitsi, ettei nykytaide sykähdytä. Tapaamisia odotettiin etukäteen: mitä tänään mahdetaan tehdä? Nykytaiteeseen liittyvän outouden ja uutuuden sietokyky kasvoi hankkeen myötä. (Andersson & Nurmi, 2013)

10 Taide jää mieleen -hankkeen tavoitteena on ollut tukea Pohjolan kotihoidon työntekijöiden työhyvinvointia nykytaiteen äärellä museopedagogisia menetelmiä soveltaen (tavoite 1) Ensimmäisten tapaamisten epävarmuus muuttui loppua kohden vapautuneisuudeksi. Luottamus toimintaympäristöön, niin museoon kuin työyhteisöönkin, kasvoi. Ryhmätyöskentely helpottui alun jännityksen jälkeen. Ryhmästä saatiin myös tukea harjoituksissa, kun oma pää tuntui työpäivän jälkeen tyhjältä. (Andersson & Nurmi, 2013)

11 Arvioida yhtälön toimivuutta ja tuloksellisuutta sekä rakentaa pohjaa museolähtöisen hyvinvointipalvelun kehittämiselle (tavoite 2) Taide jää mieleen -hanke poiki uuden yhteistyömuodon museon ja kaupungin sosiaalija terveystoimen välille: tyhy-tarkoitukseen tuotettuja, kolmen illan museopaketteja tarjottiin sote:n henkilöstölle syksyllä 2012 kolme kappaletta Työhyvinvointipalvelun kehittäminen ja konseptointi jatkuu AV & AN -museossa Hankeraportti Taide jää mieleen taidemuseosta hyvinvointia kotihoidon työntekijöiden arkeen luettavissa osoitteessa aboavetusarsnova.fi

12 Kiitos!

13 Kirjallisuutta: Allardt, Erik (1976) Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: WSOY. Bardy, Marjatta (2010) Hyvinvoinnin moniulotteisuus teoksessa Kolmannella lähteellä. Toim. Nelli Koivistio, Kai Lehikoinen, Riitta Pasanen-Willberg, Minna Ruusuvirta, Pasi Saukkonen, Pirita Tolvanen, Arsi Veikkolainen. Kokos palvelut, Teatteri korkeakoulu, Helsinki. von Brandenburg, Cecilia (2013) Taiteen hyödyntämisestä hyvinvoinnin edistämisessä. Teoksessa Terveyttä kulttuurin ehdoilla. Näkökulmia kulttuuriseen terveystutkimukseen. Toim. Marja-Liisa Honkasalo & Hannu Salmi. k&h-kustannus, Turun yliopisto. von Brandenburg, Cecilia (2007) Taide ja työhyvinvoinnin edistäminen tehokkuusajattelua vai elämänlaadun parantamista? Teoksessa Taide keskellä elämää. Toim. Marjatta Bardy, Riikka Haapalainen, Merja Isotalo & Pekka Korhonen. Nykytaiteen museo Kiasman julkaisuja 106. Like, Helsinki Gadamer, Hans-Georg (1996) The Enigma of Health. The Art of Healing in a Scientific Age. Stanford University Press. Stanford. Hyyppä, Markku T. & Liikanen, Hanna-Liisa (2005) Kulttuuri ja terveys. Edita, Helsinki. Sederholm, Helena (2007) Taidekasvatus samassa rytmissä elämän kanssa. Teoksessa Taide keskellä elämää. Toim. Marjatta Bardy, Riikka Haapalainen, Merja Isotalo & Pekka Korhonen. Nykytaiteen museo Kiasman julkaisuja 106. Like, Helsinki Toivonen, Marja (2012) Asiakasymmärrys ja yhteinen oppiminen palveluiden tuotteistamisessa Teoksessa Avarampi museo aikuisille Toim. Pauliina Kinanen, Hector Nystedt & Leena Tornberg. Suomen museoliiton julkaisuja 61. Tornberg, Leena (2012) Osallistavaa aikuisten oppimista kahdella tasolla Teoksessa Avarampi museo aikuisille Toim. Pauliina Kinanen, Hector Nystedt & Leena Tornberg. Suomen museoliiton julkaisuja 61.

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Pauliina Kinanen Suomen museoliitto AKTIIVI Plus -loppuseminaari 19.11.2014 Vuonna 2010 - Avara museo -hanke alkaa Meillä

Lisätiedot

Taide jää mieleen taidemuseosta hyvinvointia kotihoidon työntekijöiden arkeen

Taide jää mieleen taidemuseosta hyvinvointia kotihoidon työntekijöiden arkeen Taide jää mieleen taidemuseosta hyvinvointia kotihoidon työntekijöiden arkeen Arjessa ja työssäkin pitää olla pysähtymisiä ja aikaa asioiden syvempään pohdintaan Elli Liippo, Elisa Pessi & Johanna Ritvanen

Lisätiedot

KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI

KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI Tutkimusohjelman suunnittelun taustaa Voimaa taiteesta -seminaari 27.9.2012 Anu Laukkanen projektitutkija ESITYKSEN RAKENNE I Tutkimusohjelman suunnittelun taustaa II

Lisätiedot

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi*

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Poolissa mukana 16 toimijaa: Aaltoyliopisto Aboa Vetus & Ars Nova Designmuseo Helsingin yliopisto Hiekan taidemuseo Jyväskylän taidemuseo Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Taiteen jälkiä seuraamassa -taidekokemusten merkityksistä työyhteisöissä

Taiteen jälkiä seuraamassa -taidekokemusten merkityksistä työyhteisöissä Taiteen jälkiä seuraamassa -taidekokemusten merkityksistä työyhteisöissä Cecilia von Brandenburg Aalto /Arts YH Novia/ ArtGoesWork cecilia.vonbrandenburg@aalto.fi Jäniksen tarina Voimmeko ajatella maailmaa

Lisätiedot

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA Varhaiskasvatusjohdon päivä 15.52014 Eila Estola 1 Kaksi tutkimushanketta TELL I S - H A N K E (2010-2013) - Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? Kohdistuu

Lisätiedot

KOLMANNEN SEKTORIN KULTTUURITILAT TOTEUTTAVAT TÄRKEITÄ TEHTÄVIÄ

KOLMANNEN SEKTORIN KULTTUURITILAT TOTEUTTAVAT TÄRKEITÄ TEHTÄVIÄ 175 PUHEENVUOROJA KOLMANNEN SEKTORIN KULTTUURITILAT TOTEUTTAVAT TÄRKEITÄ TEHTÄVIÄ Mari Kuukkanen* Kolmannen sektorin kulttuuritoiminnasta on ilmestynyt viime vuosina erilaisia selvityksiä ja hankeraportteja.

Lisätiedot

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke tanssihanke Tanssi vanhustyön n voimavarana Terve Kuopio/Tanssin aluekeskus Kuopio 2006-2008 Laura Pylkkänen/Anniina Aunola 2006 Mitä on yhteisötaide? taide? Yhteisötaiteen

Lisätiedot

omat kokemukset esiin!

omat kokemukset esiin! Hyvää ikääntymistä liikunnasta ja kulttuurista omat kokemukset esiin! Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT Tavoite Havahduttaa huomaamaan monenlaiset mahdollisuutemme,

Lisätiedot

Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus:

Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus: Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus: VALINTAKOKEEN KYSYMYKSET Vastaa kaikkiin kysymyksiin selvällä käsialalla käyttäen ainoastaan kysymysten alla olevaa vastaustilaa. Vastausten tulee perustua kunkin kysymyksen

Lisätiedot

Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa. Karoliina Luukkainen

Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa. Karoliina Luukkainen Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa Karoliina Luukkainen 4.9.2017 1. Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tarkoittaa? 2. Alueellinen

Lisätiedot

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo Taidenäyttely osallistumisen areenana Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo PORIN TAIDEMUSEON PEDAGOGINEN YKSIKKÖ FM Mirja Ramstedt-Salonen on toiminut Porin taidemuseon museolehtorina

Lisätiedot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot Verkostoitumalla uusia tuotteita Case: Serlachius-museot Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 31.8.2011 Serlachius-museot Mäntän Serlachius-museot koostuvat kahdesta museosta: Gösta

Lisätiedot

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Emilia Västi, hankekoordinaattori Kokoelmapoistojen hyvät käytännöt -hanke (2014-2015) Kokoelmapoistojen yhteiset käytännöt -hanke (2015 2016) 1 Pikakysely

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

ESPOO KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN ESIMERKKIKAUPUNGIKSI Kulttuurin vastauksia aikamme suuriin kysymyksiin

ESPOO KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN ESIMERKKIKAUPUNGIKSI Kulttuurin vastauksia aikamme suuriin kysymyksiin ESPOO KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN ESIMERKKIKAUPUNGIKSI Kulttuurin vastauksia aikamme suuriin kysymyksiin Yhteisöllisyys, osallisuus, monikulttuurisuus, ympäristö, hyvinvointi, nuorten yhteiskuntaan

Lisätiedot

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa info 23.11.2011, Mikkeli Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori, ma. Mikkelin kaupunki Esityksen

Lisätiedot

Kun kaikki pelaa: hyvää ikää(ntymistä) yhteistyöllä. Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT

Kun kaikki pelaa: hyvää ikää(ntymistä) yhteistyöllä. Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT Kun kaikki pelaa: hyvää ikää(ntymistä) yhteistyöllä Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT Tavoite Esittää yksilön selviäminen yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi

Lisätiedot

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Pikkuparlamentti 25,10.2013/Arvostava vuorovaikutus, yliopistonopettaja KTK/erityispedagogiikka erja.kautto-knape@jyu.fi 2 Positiivisen

Lisätiedot

Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin

Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin Uutta tutkimusta taiteista ja hyvinvoinnista: katsauksia kansainväliseen tutkimukseen Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin 26.10.2017 Sitra Helena Malmivirta KT, LTO,

Lisätiedot

Yhteistyötä jottei yksikään nuori syrjäytyisi

Yhteistyötä jottei yksikään nuori syrjäytyisi Yhteistyötä jottei yksikään nuori syrjäytyisi 2018-2020 Kutsumme sinut mukaan jakamaan ja oppimaan Tuemme hankkeita ideasta projektikaaren jälkeiseen aikaan HANKETUKI: Hakuinfot ja ideajamit Verkostopäivät

Lisätiedot

YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA

YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA Valokuvan muisti -kyselyyn vastasi 18 taidemuseota. Aluetaidemuseot on erotettu omaksi ryhmäkseen ja niistä on erillinen yhteenveto. Taidemuseot Aboa Vetus & Ars Nova

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012 Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen 12/2012 1 Monitoimijainen yhteistyö Monitoimijaista lastensuojelun

Lisätiedot

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Kuva: Nina Tienhaara, Osaamispolku-hanke 2013 Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Marja Susi, Turun AMK /Taideakatemia. Diat, Anna-Mari Rosenlöf Taustaa Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Museovuosi 2007. Luettelon voi ladata pdf-tiedostona osoitteesta www.museoliitto.fi/tiedotus/nayttelytiedotus

Museovuosi 2007. Luettelon voi ladata pdf-tiedostona osoitteesta www.museoliitto.fi/tiedotus/nayttelytiedotus Museovuosi 2007 Tervetuloa Museovuosi 2007 - tiedotustilaisuuteen! Museovuosi 2007 -luettelo sisältää: - Taidemuseoiden näyttelyt - Kulttuurihistorialliset, luonnontieteelliset ja erikoismuseoiden näyttelyt

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Hallinto ja politiikka. Kolmannella lähteellä. Ulla Viskari-Perttu

Hallinto ja politiikka. Kolmannella lähteellä. Ulla Viskari-Perttu Hallinto ja politiikka Kolmannella lähteellä Ulla Viskari-Perttu Hallinto ja politiikka 2/2 Lehtori Jarmo Röksä Humanistinen ammattikorkeakoulu 2 Julkaisussa Kolmannella lähteellä käsitellään moniulotteisesti

Lisätiedot

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria Mikä? Miksi? Miten kehitetty? Miten otettu vastaan? Mitä seuraavaksi? ja käytäntö Ryhmäilmiö pähkinänkuoressa Yksinkertainen työkalupakki nuorten ryhmien ohjaamiseen

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

SOTE TUKIJANA JA TEKIJÄNÄ - kommenttipuheenvuoro. Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki 4.2.2015

SOTE TUKIJANA JA TEKIJÄNÄ - kommenttipuheenvuoro. Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki 4.2.2015 SOTE TUKIJANA JA TEKIJÄNÄ - kommenttipuheenvuoro Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki 4.2.2015 Marja-Liisa Honkasalo Turun yliopisto Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikkö Honkasalo 2015

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015

Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015 Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015 Muuttamisvalinnat ja asumisen uudet vaihtoehdot Outi Jolanki, FT Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

velut Kotipal Vetrea

velut Kotipal Vetrea Vetrea Kotipalvelut Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia arjesta kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea tarjoaa apua arjen rutiineihin niin lapsiperheille,

Lisätiedot

Orientaatioprojektin aloitusinfo

Orientaatioprojektin aloitusinfo Orientaatioprojektin aloitusinfo Jyrki Reunamo Helsingin yliopisto Espoo, Hämeenlinna, Turku & Helsinki 18-21.8.2014 blogs.helsinki.fi/reunamo 20.8.2014 1 Mitä videossa tapahtuu? Mikä asia kiinnittää huomiosi?

Lisätiedot

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus Marjatta Luukkanen Helsingin sanomat 12.3 2+15 13.10.2015 Korhonen, Lassila, Luukkanen 2 Asiakasvastaava-toiminnan taustaa Toimiva terveyskeskus toimenpideohjelma

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

Museovuosi 2006. Tervetuloa Museovuosi 2006 -tiedotustilaisuuteen!

Museovuosi 2006. Tervetuloa Museovuosi 2006 -tiedotustilaisuuteen! Museovuosi 2006 Tervetuloa Museovuosi 2006 -tiedotustilaisuuteen! Museovuosi 2006 -luettelo sisältää: Taidemuseoiden näyttelyt Kulttuurihistoriallisten, luonnontieteellisten ja erikoismuseoiden näyttelyt

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Johanna Lehto-Vahtera 14.3.2013. Museot hyvän palvelun ja hyvinvointipalvelun rajapinnalla

Johanna Lehto-Vahtera 14.3.2013. Museot hyvän palvelun ja hyvinvointipalvelun rajapinnalla Johanna Lehto-Vahtera Museot hyvän palvelun ja hyvinvointipalvelun rajapinnalla Keskustelua hyvinvoinnista ja museoista Hyvinvointi toimialoissa: Esimerkkinä Kuopion kaupungin hyvinvoinnin palvelualue,

Lisätiedot

Verkko-ope 2.0. Moduuli 1 (Opettaja verkkoopetuksen laadun kehittäjänä)

Verkko-ope 2.0. Moduuli 1 (Opettaja verkkoopetuksen laadun kehittäjänä) Verkko-ope 2.0. Moduuli 1 (Opettaja verkkoopetuksen laadun kehittäjänä) Tuutortapaaminen 8.10. Päivän ohjelma 9.45-10.45 Moduuli 1/teema 1 (Opettaja verkko-opetuksen laadun kehittäjänä), PBL työskentelyn

Lisätiedot

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta?

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Kulttuuriluotsit 10 vuotta 10.11.2016 OTSIKKO BANGERS -FONTILLa Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Sanna Pekkinen Hyvinvoinnin välitystoimisto on ESR rahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta,

Lisätiedot

Mervi Lehmusaho, THM Koordinointipäällikkö, Kulttuurisote Pohjois-Savon liitto osa 1. Kulttuurisote slidepohjia

Mervi Lehmusaho, THM Koordinointipäällikkö, Kulttuurisote Pohjois-Savon liitto osa 1. Kulttuurisote slidepohjia Mervi Lehmusaho, THM Koordinointipäällikkö, Kulttuurisote Pohjois-Savon liitto 9.11.2018 osa 1 Kulttuurisote slidepohjia Kulttuurisote strateginen kumppanuushanke v.2018 Rahoitus: Taiteen edistämiskeskus

Lisätiedot

Aikuisten museo. Aikuisten museo

Aikuisten museo. Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Johdatus päivän teemaan 15.12.2009 Kalle Kallio museonjohtaja Työväenmuseo Werstas Päivän ohjelma ennen lounasta 11.00-12.15 Miten kapitalismi ruostuttaa

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut vanhuspalvelujen paletissa

Kulttuuripalvelut vanhuspalvelujen paletissa Kuvataiteet Elokuva- ja mediataiteet Arkkitehtuuri Käsityötaiteet Musiikki Kirjallisuus eli sanataiteet Tanssitaiteet Teatteri- eli Näyttämötaiteet Taideteollisuus ja taiteellinen suunnittelu 27.6.2014

Lisätiedot

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia Pekka Hepoluhta s. 1957, asuu ja työskentelee Espoossa Opinnot Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskus 1979-1981 Vapaa Taidekoulu 1978-1982 Näyttelyt 2012 Galleria Ama, Helsinki 2011-12 Tuttuus, Vantaan

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OMAKOTI - LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA ASIAKASKOKEMUSKESKUSTELU Merja Salmi Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia arjen sujuvuudesta, saamistaan palveluista sekä osallisuudestaan niiden

Lisätiedot

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi

Lisätiedot

RAY:n Eloisa ikä ohjelma ikäihmisten hyvää arkea tukemassa Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vauhtiin! Säätytalo

RAY:n Eloisa ikä ohjelma ikäihmisten hyvää arkea tukemassa Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vauhtiin! Säätytalo RAY:n Eloisa ikä ohjelma ikäihmisten hyvää arkea tukemassa Ikätyneiden asumisen kehittämisohjelma vauhtiin! 27.9.2013 Säätytalo Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Työpaja Leppävirralla 1.11.2018 Mervi Lehmusaho ja Tiina Riekkinen Kulttuurisote-hanke Taiteen ja kulttuurin myönteisiä vaikutuksia Mielen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

Ikäaseman ohjelma, viikko 40 klo 10.00 12.00 Liikuntatilan kuntosali vapaassa käytössä

Ikäaseman ohjelma, viikko 40 klo 10.00 12.00 Liikuntatilan kuntosali vapaassa käytössä IKÄASEMA Hansakeskus, 2. kerros Seniori-info puh. Avoinna arkisin klo 9.00 14.30 Lokakuu 2014 Ikäaseman ohjelma, viikko 40 Maanantai 29.9. Tiistai 30.9. klo 13.00 14.00 Matti ja Teppo sanoin ja sävelin,

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen 13.12.2017 Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Vuosi 2017 Mitä kaikkea on käsitelty asiakasraadin tapaamisissa

Lisätiedot

Innovaatioiden levittäminen ja juurruttaminen Katri Halonen, Metropolia AMK, Osuma- koordinaatiohanke

Innovaatioiden levittäminen ja juurruttaminen Katri Halonen, Metropolia AMK, Osuma- koordinaatiohanke Innovaatioiden levittäminen ja juurruttaminen 7.11.2018 Katri Halonen, Metropolia AMK, Osuma- koordinaatiohanke Onko Suomi tuhansien hyödyntämättömien projektien maa? Rakennerahastokaudella 2014-2020 tähän

Lisätiedot

Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus! 18.10.2013

Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus! 18.10.2013 Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus! 18.10.2013 Eloisa ikä -ohjelma Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv Movdegis

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

2016-01-16 Salo - B19 - Kulo Lopputulos 14 pöytää, 28 paria. Jakomäärä: 36. Keski: 468.

2016-01-16 Salo - B19 - Kulo Lopputulos 14 pöytää, 28 paria. Jakomäärä: 36. Keski: 468. Sija Pari Pisteet % Nimi J-ID Kerho 1 28 559 59,7 Kari Koivisto - Paavo Isotalo 1428 1628 B-19 2 32 539 57,6 Marjatta Nordlund - Salme Amberla 1351 1872 Turun Bk 3 25 536 57,3 Kati Sandström - Timo Mäkelä

Lisätiedot

Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto

Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto 2 7 Pirilä Laura 125 1 639,000 2 1609,000 63871964 12 10 Viikari Paula 101 2 319,500 7 459,714 12016565 20 5 Korkeila Jyrki 100 3 213,000 11 292,545 31927015

Lisätiedot

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA 25.10.2016 Arttu Haapalainen taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaa Kun tanssin, tunnen oloni normaaliksi

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

Kierroksia pelattiin 23

Kierroksia pelattiin 23 Viikkokisaranking 1 Kari Kirjavainen 24 2 Rauno Halme 23 3 Tuija Toivanen 22 4 Timo Tenho 21 5 janne Haapamäki 20 6 Tarja Solaranta 19 7 Pasi Toivonen 18 8 Jari Lehmusvaara 17 9 Pekka porala 16 10 Jukka

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Eloisa ikä -ohjelman esittely ja poimintoja hankkeista Vanhustyön vastuunkantajat Finlandia-talo 15.5.2014

Eloisa ikä -ohjelman esittely ja poimintoja hankkeista Vanhustyön vastuunkantajat Finlandia-talo 15.5.2014 Eloisa ikä -ohjelman esittely ja poimintoja hankkeista Vanhustyön vastuunkantajat Finlandia-talo 15.5.2014 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Vanhustyön keskusliitto

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu käynnistystilaisuus 7.12.2017, Helsinki Taustaa Kulttuurin merkitys on lisääntynyt paikallisesti,

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke 14.6.2018 Perustiedot Päätoteuttaja Oulunkaaren kuntayhtymä Yhteistyössä Taidekeskus KulttuuriKauppila,

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtaja, hyvinvoinnin palvelualue

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtaja, hyvinvoinnin palvelualue Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kampus-sote -hankkeen omarahoitusosuuden maksaminen TRE:2069/02.04.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Johtaja Taru Kuosmanen, puh. 040 704 7337, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Esitelmä/posteri tieteellisessä kokouksessa Sandoval, Jorge Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos

Esitelmä/posteri tieteellisessä kokouksessa Sandoval, Jorge Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos Esitelmä/posteri tieteellisessä kokouksessa Sandoval, Jorge Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos Esitelmä/posteri tieteellisessä kokouksessa Sandoval, Jorge Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos

Lisätiedot

Taiteen ja sosiaalityön rajalla. Arja Honkakoski

Taiteen ja sosiaalityön rajalla. Arja Honkakoski Taiteen ja sosiaalityön rajalla Aikuissosiaalityön i i päivät ä 18.-19.1.201119 1 Työryhmä 19.1.2011: Taiteen avaamat mahdollisuudet d sosiaalityössä Arja Honkakoski Mahdollisuus enemmän kuin todellisuus?

Lisätiedot

TAKO-ohjausryhmä TAKO-kevätseminaari Suomen kansallismuseo

TAKO-ohjausryhmä TAKO-kevätseminaari Suomen kansallismuseo TAKO-ohjausryhmä 2017 TAKO-kevätseminaari 2017 7.-8.2.2017 Suomen kansallismuseo Ohjausryhmän tehtävät Määrittelee TAKO-toiminnan tavoitteet Ylläpitää ja koordinoi poolien toimintaa Raportoi toiminnastaan

Lisätiedot

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hankeseminaari 7.5.2015 Paula Väliaho paula.valiaho@mll.fi MLL Hyvinkää - NEro-hanke NErolla lapselle voimaa- eli lyhyemmin NEro-hanke (NEro=lapseN Ero) MLL Hyvinkään

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla:

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla: Luottamushenkilöiden ja eräiden viranhaltijoiden sidonnaisuuksien ilmoittaminen 1/45 Helena Adel Kaavoitus ja rakennuslautakunnan varajäsen Piikkiön eläkkeensaajien hallituksen jäsen Piikkiön sos.dem.työv.yhdistyksen

Lisätiedot

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

ERFARENHETER FRÅN SECOND LIFE YHDESSÄ OPPIMINEN ERILLÄÄN

ERFARENHETER FRÅN SECOND LIFE YHDESSÄ OPPIMINEN ERILLÄÄN ERFARENHETER FRÅN SECOND LIFE YHDESSÄ OPPIMINEN ERILLÄÄN Kim Holmberg -- Isto Huvila -- Nancy Pettersson -- Maria Sundström Informationsförvaltning / Öppna Universitetet SISÄLTÖ 1. Tutustutaan Second Lifeen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,

Lisätiedot

Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On Aineen taidemuseo On Alvar Aalto-museo* On

Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On Aineen taidemuseo On Alvar Aalto-museo* On Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On 37 9 214 715 Aineen taidemuseo On 37 6 140 696 Alvar Aalto-museo* On 37 14 334 001 Amos Andersons konstmuseum* Ei 37 15 381 013 Designmuseo* Ei 47 21 677 585 Didrichsenin

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Työelämän laatu tuotantotekijänä. Turvallinen Suomi -seminaari Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja

Työelämän laatu tuotantotekijänä. Turvallinen Suomi -seminaari Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja Työelämän laatu tuotantotekijänä Turvallinen Suomi -seminaari 25.4.2018 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja Menestys piilee ihmisissä Olemme kumppanisi, kun haluat saada henkilöstössä piilevät

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot