Palveluverkko- ja 46 05.03.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 Nuorisotoimen verkko 188/00.01.02/2015 PALRYH 05.03.2015 46 Lohjan kaupungin nuorisotoimen palvelut koostuvat alueellisesta nuorisotyöstä, erityisnuorisotyöstä, nuorisotyöpajatoiminnasta ja toimintakeskus Harjulan toiminnasta. Alueellinen nuorisotyön kohderyhmänä ovat 11 17-vuotiaat nuoret. Alueellinen nuorisotyö pitää sisällään nuorisotilojen toiminnan, erilaiset nuorille järjestettävät tapahtumat, leiritoiminnat, kouluyhteistyön ja hallintorajat ylittävän alueellisen monialaisen työn. Nuorisotiloja Lohjalla on yhteensä yhdeksän ja nuorisotoimi järjestää leiritoiminnat Ikkalassa Rausjärven leirikeskuksessa. Lohjalla toimii yhteensä yhdeksän (9) nuorisotilaa. Keskustan alueella toimii nuorisokahvila Dixi, Virkkalan alueella nuorisokahvila Kake, Karjalohjan alueella nuorisotalo Katulamppu, Sammatin alueella nuorisotalo Kellari, Ojamon alueella nuorisotalo Klubi, Mäntynummen alueella nuorisokahvila Kolo, Roution alueella nuorisotalo Mesta, Pusulan alueella Pusulan nuorisotalo ja Nummen/Saukkolan alueella nuorisotalo Snuta. Nykyinen tilaverkko kattaa melko hyvin alueellisesti tasapuolisen nuorisotilatoiminnan tarjonnan. 1. 6. luokkalaisten kesäleirit järjestetään Pusulan Ikkalassa sijaitsevassa Rausjärven leirikeskuksessa. Erityisnuorisotyön tavoitteena on edistää nuorten psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia ja arjenhallinnan taitoja. Työn kohderyhmänä ovat pääasiassa yläkouluikäiset ja 15 29-vuotiaat tukea tarvitsevat nuoret ja heidän perheensä. Erityisnuorisotyö tapahtuu nuorten omissa kasvuympäristöissä kuten kouluissa nuorisotiloissa ja kaduilla. Erityisnuorisotyöllä on toimipisteet Lohjan keskustassa, Karjalohjalla ja Pusulassa. Nuorisotoimen kustannukset muodostuvat henkilöstökustannuksista, tilojen hoidosta, materiaaleista ja avustuksien myöntämisestä. Näistä henkilöstökulut on ehdottomasti suurin erä. Nuorisotoimen toiminnasta tulee myös tuottoja. Erikseen jaettava: - Nuorisotoimen palveluverkkokartta - Nuorisopalveluiden verkko esittely Esitys Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 1) merkitsee nuorisotoimen palveluverkon nykyvaiheen tiedoksi;
2) esittää kasvatus- ja opetuslautakunnalle ohjeistuksena, että jatkovalmistelussa on kiinnitettävä huomiota tilojen käytön tehokkuuteen. Tavoitteena tulee olla kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö. Käsittely Päätös Ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Jere Jantunen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 1) merkitsi nuorisotoimen palveluverkon nykyvaiheen tiedoksi; 2) esittää kasvatus- ja opetuslautakunnalle ohjeistuksena, että jatkovalmistelussa on kiinnitettävä huomiota tilojen käytön tehokkuuteen. Tavoitteena tulee olla kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö; 3) totesi, että valmistelussa on aikataulutettava nuorisotoimen palveluverkkoselvityksen "Palveluverkon kehittämisehdotukset" kappaleessa mainitut hankkeet. Liite Nuorisotoimen palveluverkkoselvitys ----------------------------------- Matti Pajuoja puistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.15. KOPLK 01.04.2015 34 Palveluverkon kehittämisehdotuksien aikataulutus: ROUTIO Routionmäen monitoimijataloon sijoitetaan myös nuorisotilat. Rakentaminen aloitetaan 2015 ja nuorisotilat ovat käyttövalmiina 2017 vuoden aikana. Vanha nuorisotila on huonossa kunnossa ja se puretaan uuden tilan valmistuttua. Rakentamisaikana vanha nuorisotila toimii Roution koulun väistötilana, nuorisopalvelut etsivät omaksi väistötilaksi sopivaa kohdetta Routiolta. Routionmäen monitoimijatalon nuorisotilat tulevat monikäyttöön; tilassa tuotetaan myös alueen iltapäiväkerhotoiminnan palvelut, osa tilasta toimii Jalavan koulun aistiherkkien oppilaiden ruokailutilana. Routionmäestä on monitoimijatalomaisuuden vuoksi tarkoitus luoda kokonaisuus, jossa kaikki tilat ovat tarpeen mukaisessa yhteiskäytössä talossa olevien toimijoiden kesken, myös alueen asukkailla, järjestöillä ja yhdistyksillä on mahdollisuus tilojen käyttöön. NUMMI Nummen (Oinolan) koulukeskukseen sijoitetaan myös nuorisotilat. Tällöin Saukkolan monitoimitalossa olevan nuorisotilan käyttö loppuu. Nummen koulukeskuksessa on tarkoitus tuottaa palvelut Routionmäen kaltaisella monitoimijatalomaisella mallilla. Näin palvelujen tuottaminen ja resurssien käyttö tehostuu. Nummen koulukeskussuunnittelutyö on aloitettu. Nummen koulukeskuksen nuorisotilojen alustava aikataulu on vuoden 2017 2018 aikana. Tarveselvitys on Lohjan kaupunginhallituksen käsittelyssä. OJAMO Nuorisotyöpajan ja siihen liittyvän kierrätyskeskuksen tilatarve kasvaa koko ajan eivätkä kaikki sen nykyiset tilat vastaa tarvetta. Nykyisen kylmähallin puolilämpimäksi saattaminen on edellytys kasvavien tavaramäärien väliaikaiseksi varastoimiseksi kierrätyskeskuksen myymälätilan täyttyessä.
Nykyisellään kylmähallissa on mahdoton säilyttää tavaraa ympäri vuoden, sillä syys, -talvi- ja kevätkaudella hallissa säilytettävät tavarat homehtuvat ja tulevat kierrätyskelvottomiksi. Lisäksi hallin puhdistaminen homeesta tulee erittäin kalliiksi. Tekniseltä toimelta saatujen tietojen mukaan hallissa on hyvä runko, joka kannattaa säilyttää. Rungon purkamista ei suositella, vaan halli kannattaa saattaa puolilämpimäksi tilaksi korjaustoimenpiteillä. Korjaustoimenpiteiden kustannusarvio on teknisen toimen mukaan n. 80 000 euroa. Kylmähallin puolilämpimäksi saattaminen tulisi toteuttaa mahdollisimman pian, viimeistään budjettikaudella 2016. Pajaverstaan nykyinen rakennus on käyttöikänsä päässä. Sen sisäilmassa on merkittäviä puutteita ja osa henkilöstöstä oireilee niin voimakkaasti, ettei heillä ole mahdollisuutta työskennellä tilassa. Toiminnan jatkumisen edellytyksenä on vanhan rakennuksen korvaaminen uudella rakennuksella. Tila voidaan korvata kaupungin olemassa olevalla, käytöstä vapautuvalla tilaelementillä, jolloin kustannuksina tulevat maapohjan tasoitus ja siirrosta tulevat kustannukset (hintaa ei tiedossa). Toisena vaihtoehtona on uuden tilaelementin rakentaminen, jolloin sen kokonaiskustannus on noin 400 000 euroa (n. 230 n²). Kaupunki on tilaelementtejä hankkiessaan noudattanut käytäntöä, jossa tilaelementistä tehdään leasingsopimus ja tila siirtyy kaupungin omistukseen 10 vuoden leasingkauden jälkeen. Pajaverstaan nykyisen tilan korvaaminen uudella tilaelementillä tulisi toteuttaa mahdollisimman pian, mieluummin vuonna 2015, mutta viimeistään vuonna 2016. SAMMATTI Sammatin nuorisotalo Kellarille on akuutti tilojen tarve, koska nykyiset tilat eivät täytä työsuojelun edellyttämiä kriteereitä (terveyskeskuksen vanha autotallitila). Tilassa toimiva henkilöstö saa iho- ja hengitysoireita tilassa työskennellessään. Lisäksi tila on kylmä ja vetoinen. Sammatista ollaan kartoittamassa korvaavia tiloja nuorisotilan sijoittamispaikaksi. Tällä hetkellä etsitään toimintaan soveltuvia vuokrattavia tiloja. Kaupungin omistuksessa olevista tiloista ei tällä hetkellä ko. tiloja löydy. Uusi tila tulisi saada mahdollisimman pian, jo vuoden 2015 aikana. KESKUSTA Kaupungin tarjoamien nuorten erityispalvelujen sijoittaminen saman katon alle on saanut kaupunginvaltuuston hyväksynnän (Nuorisokeskussuunnitelma). Suunnitelmassa on huomioitu myös HUS:n nuorten palveluiden sijoittaminen samoihin tiloihin. Tilan kokonaistarve on noin 1 000 m² (ilman HUS:n palveluita 400 500 m²). Suunnitellun nuorisokeskuksen tulisi sijaita kaupungin keskustassa. Nuorisokeskukseen on tarkoitus koota 13 25 vuotiaiden keskitettyjä palveluita. Lähtökohtana on luoda saumaton kokonaisuus nuorten ja heidän perheidensä kokonaisvaltaisen tuen mahdollistamiseksi. Sijoittamalla palvelut saman katon alle saavutetaan nopea, joustava ja tarpeita vastaava palvelutarjonta. Nuoren ongelmiin / haasteisiin pystytään puuttumaan jo ehkäisevässä vaiheessa ja kalliilta korjaavilta toimenpiteiltä säästytään. Nuorisokeskukseen sijoittuu mm. erityisnuorisotyön sekä ehkäisevän ja korjaavan päihdetyön palveluja, terveys- ja mielenterveyspalveluja, perhepalveluja sekä osittain jalkautettuna myös työvoima- ja sosiaalipalveluja. Tilaa voivat käyttää myös erilaiset yhdistykset ja järjestöt varsinaisen aukioloajan ulkopuolella. Kaupungin keskustassa ja sen välittömässä tuntumassa olevia tiloja on kartoitettu, mutta toistaiseksi
sopivia tiloja ei ole löytynyt. Parhaillaan selvitetään voisiko toimintakeskus Harjulan tilat muuttaa pienillä muutostöillä (suojeltu kohde, suuria korjaus-/rakentamistöitä ei ilman lupaa ole mahdollista tehdä) nuorisokeskuksen tiloiksi. Mikäli Harjulan tilat soveltuisivat nuorisokeskuksen tiloiksi, ei kustannusarvio todennäköisesti nousisi kovin suureksi. Kustannusarvioita on mahdoton antaa vielä tässä vaiheessa, mutta oletuksena on, että summa olisi noin 50 100 000 euroa. Muiden mahdollisten tilojen kustannusarvioita ei voida myöskään antaa, mutta kyse on todennäköisesti joko kaupungin sisäisistä vuokrakustannuksista tai ulkopuolelta vuokrattavien tilojen kustannuksista. Kaikkien nuorisokeskukseen sijoittuvien toimijatahojen tavoitteena on, että nuorisokeskus olisi käytössä vuonna 2017. KUNTIEN NUORISOTOIMIEN TUNNUSLUVUT 2013 Koko maa Nuorisotoimen käyttökustannukset 211 123 Nuorisotoimen käyttötuotot 38 028 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 32 Uusimaa Nuorisotoimen käyttökustannukset 71 357 Nuorisotoimen käyttötuotot 6 886 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 41 Hyvinkää Nuorisotoimen käyttökustannukset 1 571 Nuorisotoimen käyttötuotot 126 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 31 Hämeenlinna Nuorisotoimen käyttökustannukset 1 050 Nuorisotoimen käyttötuotot 62 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 15 Järvenpää Nuorisotoimen käyttökustannukset 1 364 Nuorisotoimen käyttötuotot 216 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 29 Kirkkonummi Nuorisotoimen käyttökustannukset 1 315 Nuorisotoimen käyttötuotot 247 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 28 Lohja Nuorisotoimen käyttökustannukset 2 090 Nuorisotoimen käyttötuotot 403 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 35 Nurmijärvi Nuorisotoimen käyttökustannukset 1 727 Nuorisotoimen käyttötuotot 406 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 32
Porvoo Nuorisotoimen käyttökustannukset 1 512 Nuorisotoimen käyttötuotot 170 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 27 Raasepori Nuorisotoimen käyttökustannukset 510 Nuorisotoimen käyttötuotot 30 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 17 Salo Nuorisotoimen käyttökustannukset 1 747 Nuorisotoimen käyttötuotot 237 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 28 Tuusula Nuorisotoimen käyttökustannukset 1 689 Nuorisotoimen käyttötuotot 109 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 41 Vihti Nuorisotoimen käyttökustannukset 783 Nuorisotoimen käyttötuotot 137 Nuorisotoimen nettokustannukset, /asukas 22 Esitys Sj Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lausua palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmälle seuraavaa: Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 1) Tulevaisuuden nuorisotilat sijaitsevat monitoimijatalomaisissa ratkaisuissa, jolloin nuorisopalvelut sijaitsevat samassa kiinteistössä koulun, päivähoidon ja muun palvelutuottamisen kanssa; 2) Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä huomioi suunnitelmaa tehdessään esille nostetut nuorisopalveluiden tilatarpeet ja niihin ehdotetut aikataulu.