Vihdin nuorisopalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vihdin nuorisopalvelut"

Transkriptio

1 Vihdin nuorisopalvelut

2 Nuorisotalotoiminta Klubille, Nummelan nuorisokeskukseen ja Oharille, kirkonkylän kerhokeskukseen voi tulla viettämään aikaa ystävien kanssa, pelailemaan tai vaan oleskelemaan. Nuorisotalot ovat turvallisia, päihteettömiä kohtaamispaikkoja, jossa on aikuisia ohjaajia läsnä. Nuorisotalotoiminta on tarkoitettu kuudesluokkalaisista 17-vuotiaille nuorille. Nummelan nuorisokeskus Klubi Vihdintie 4 6, Nummela Vastaava nuoriso-ohjaaja Janne Partanen Maanantait: Keskiviikot: 6-Klubi klo Perjantait: 6-Klubi klo luokkalaiset - 17-vuotiaat klo Kirkonkylän kerhokeskus Ohari Liukkaankuja 1, Vihti Vastaava nuoriso-ohjaaja Tiina Haapalainen Maanantait: Keskiviikot: 6. luokkalaiset klo luokkalaiset 17-vuotiaat klo Perjantait: 6. luokkalaiset klo luokkalaiset - 17-vuotiaat klo Yökahvila joka kuun viimeinen perjantai!

3 Koulunuorisotyö Ojakkalan ja Otalammen kouluilla tapahtuvan nuorisotyön tarkoitus on tarjota matalan kynnyksen nuorisotoimintaa koulupäivän päätteeksi. Näin tavoitetaan myös syrjäkylien nuoria, jotka eivät kuljetusvaikeuksien vuoksi voi tulla iltaisin nuorisotaloille. Toiminnasta vastaavat nuoriso-ohjaajat. Otalammen Hölläri 7. 9.luokkalaisille torstaisin klo Ojakkalan Löhäri 6. luokkalaisille torstaisin klo Lisäinfoa Otalammen ja Ojakkalan nuorisotyöstä Ville Uuraiselta! Osa koulukuljetuksen piirissä olevista oppilaista saapuu kouluille jopa tunti ennen oppituntien alkamista. Koulukahvilatoiminta mahdollistaa levollisen ilmaisen aamukahvihetken yhdessä nuoriso-ohjaajan ja muiden nuorten kanssa ennen koulupäivää. Toiminta on suunnattu yläkouluikäisille. Koulukahvilat Nummelanharjun koulu Tiistaisin klo 8 9 Lisätiedot: Minna Mäkiranta Kuoppanummen koulu Tiistaisin klo 8 9 Lisätiedot: Janne Partanen Vihdin Yhteiskoulu Torstaisin klo 8-9 Lisätiedot: Tiina Haapalainen

4 Lomatoiminta Leiri- ja retkitoiminnan tavoitteena on tarjota lapsille mielekästä ja monipuolista vapaa-ajan toimintaa loma-aikoina turvallisessa toimintaympäristössä kokeneiden ohjaajien kanssa. Kesäleirejä ja retkiä järjestetään pääsääntöisesti kesäkuussa. Leiri ja retkitoiminnasta tiedotetaan nuorisopalveluiden netti- ja FB-sivuilla. Lisätietoja lomatoiminnasta nuoriso-ohjaaja Janne Partaselta tai nuorisosihteeri Maiju Haltia-Nurmelta. Verkkonuorisotyö Nuorille suunnattu verkkonuorisotyö on verkossa tehtävää nuorisotyötä. Nuoria kohdataan ja autetaan erilaisissa pulmissa netissä, missä he luonnostaan viettävät vapaa-aikaansa. Lisätietoja verkkonuoristyöstä nuorisosihteeri Maiju Haltia-Nurmelta tai nuorisoohjaaja Ville Uuraiselta. Facebook Löydät työntekijämme Facebookista hakemalla Vihdin - työntekijän etunimi - nimike, esim. Vihdin nuoriso-ohjaaja Minna. Tykkää myös Vihdin nuorisopalveluiden fb-sivustosta! Pulmakulma ( Pulmakulma on vuotiaiden nuorten kysymyksille tarkoitettu kysymys vastaus-palsta. Vastaajina toimivat nuoriso-ohjaajat.

5 Yhteystiedot PERUSNUORISOTYÖ HALLINTO Niina Merta Nuorisotoimenjohtaja Kirsti Kalliokoski Toimistosihteeri Maiju Haltia-Nurmi Nuorisosihteeri ERITYISNUORISOTYÖ Kalle Kivi Erityisnuorisotyöntekijä/Vimma Iiris Nurmo Erityisnuorisotyöntekijä/Vimma Heidi Toivakka Työpajaohjaaja/Vihtori Petteri Niemi Työpajaohjaaja/Vihtori Mika Ahonen Minna Mäkiranta Janne Partanen Tiina Haapalainen Nuoriso-ohjaaja, Ohari Ville Uurainen Nuoriso-ohjaaja, Ohari Jussi Uusitalo Nuorisotyöntekijä, Ohari POSTIOSOITE: Vihdin kunta Nuorisopalvelut / Työntekijän nimi PL Nummela SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@vihti.fi

käyttövuorot (1.9.2011 alkaen)

käyttövuorot (1.9.2011 alkaen) Z J t U L T T U U R I JA V A P A A- A IK A nuorisolautakunta Nuorisotilojen käyttövuorot (1.9.2011 alkaen) 1. KÄYTTÖVUOROJEN HINNAT 2. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU- JA JAKOPERUSTEET 3. KÄYTTÖVUOROJEN EHDOT JA OHJEET

Lisätiedot

Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke

Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke Projektityöntekijä Timo Pulkkinen Move Monialainen verkkonuorisotyö 2011-2013 2 työntekijää 439200 Esr 60%, Oulun kaupunki 40% Hanke lisää nuorten parissa toimivien

Lisätiedot

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ?

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ? MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ? HARRASTELUKUJÄRJESTYKSET ALA- JA YLÄKOULULAISILLE JA MUUTA TIETOA HARRASTELUKUJÄRJESTYS 7-12-VUOTIAILLE KEVÄT 2014 Maanantai Palloilu 1-2lk klo 17.30-18.30 Palloilu 5-6lk

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Hei vihtiläinen nuori

Hei vihtiläinen nuori Hei vihtiläinen nuori Kaipaatko uutta tekemistä? Oletko vailla mukavaa harrastusta tai uusia kavereita? Tämä esite on tarkoitettu avuksesi, kun haluat löytää uuden harrastuksen. Esite kertoo pääasiassa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Sukunimi Matkapuhelin Sijainti Toiminimike 50 30 50 50

Sukunimi Matkapuhelin Sijainti Toiminimike 50 30 50 50 Sukunimi Matkapuhelin Sijainti Toiminimike 50 30 50 50 VIHTI Ahlqvist 0440421335 Vihdin yhteiskoulu opinto-ohjaaja Ahlstedt 0500818024 Kunnanvirasto terveystarkastaja Ahonen 0503609321 Nuorisokeskus nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Hei vihtiläinen nuori

Hei vihtiläinen nuori Hei vihtiläinen nuori Kaipaatko uutta tekemistä? Oletko vailla mukavaa harrastusta tai uusia kavereita? Tämä esite on tarkoitettu avuksesi, kun haluat löytää uuden harrastuksen. Esite kertoo pääasiassa

Lisätiedot

TALVIHELPPI 2015 PÄIVITTÄISET VINKIT NUORTENJOENSUU.FI/LOMA-AJAT

TALVIHELPPI 2015 PÄIVITTÄISET VINKIT NUORTENJOENSUU.FI/LOMA-AJAT TALVIHELPPI 2015 PÄIVITTÄISET VINKIT 28.2.-8.3.2015 NUORTENJOENSUU.FI/LOMA-AJAT Palveluiden koonti: Joensuun nuorisopalvelut 1 Talvilomaa retkien, leirien ja MM-kisojen merkeissä! Tervetuloa talviloma!

Lisätiedot

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 3.- 4.10.2013 Seinäjoki MITÄ VERTTI-TOIMINTA ON? Seutukunnallista yläkoulun oppilaiden toteuttamaa nuorisotiedotusta

Lisätiedot

Vihdin nuorisopalvelut Syksy 2009

Vihdin nuorisopalvelut Syksy 2009 Vihdin nuorisopalvelut Syksy 2009 VIHDISSÄ 1 Hei vihtiläinen nuori Kaipaatko uutta tekemistä? Oletko vailla mukavaa harrastusta tai uusia kavereita? Tämä esite on tarkoitettu avuksesi, kun haluat löytää

Lisätiedot

Koulupäivisin Reitti: perillä n. Liikennöitsijä (M-P) 6:55 (7:10) Vihti-Pääkslahti-Irjala-Vihti 7:30 8:05 (8:20) Vihti-Pääkslahti-Irjala-Vihti 8:40

Koulupäivisin Reitti: perillä n. Liikennöitsijä (M-P) 6:55 (7:10) Vihti-Pääkslahti-Irjala-Vihti 7:30 8:05 (8:20) Vihti-Pääkslahti-Irjala-Vihti 8:40 OSTOVUOROT KAUDELLA LV 2015-2016 ja 2016-2017 Koulupäivisin Reitti: perillä n. Liikennöitsijä (M-P) 6:55 (7:10) Vihti-Pääkslahti-Irjala-Vihti 7:30 8:05 (8:20) Vihti-Pääkslahti-Irjala-Vihti 8:40 Vihdin

Lisätiedot

Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot

Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot Syksy 2012 ja Kevät 2013 Lapsille ja nuorille suurin osa ryhmistä ilmaisia! Uimahallin ryhmissä pitää maksaa uimahallimaksu (2 ). Kysy vapaita paikkoja kerho-ohjaajilta.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma v. 2015/ Nuorisopalvelut

Toimintasuunnitelma v. 2015/ Nuorisopalvelut Toimintasuunnitelma v. 2015/ Nuorisopalvelut Tehtävä, työmuodot, arvot ja henkilöstö Ylöjärven nuorisopalveluiden tehtävä on suunnitella, kehittää ja tuottaa ylöjärveläisille nuorille matalan kynnyksen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Vipinää Varpaisiin! Huittinen osa VII

Vipinää Varpaisiin! Huittinen osa VII Vipinää Varpaisiin! Huittinen osa VII 2018 2019 Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUIDEN NUORISOPUOLEN TEKSTI LASTEN- JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAA VARTEN

LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUIDEN NUORISOPUOLEN TEKSTI LASTEN- JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAA VARTEN 18.1.2010 / Liljeberg LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUIDEN NUORISOPUOLEN TEKSTI LASTEN- JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAA VARTEN STRATEGISET PAINOPISTEET, TOIMINTAA OHJAAVAT PERIAATTEET Nuorisotoiminnan tehtävänä

Lisätiedot

Marko Seppälä Sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta teknologian keinoin

Marko Seppälä Sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta teknologian keinoin Marko Seppälä Sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta teknologian keinoin Nuorisotoimen toiminta-ajatus Nuorisotyöllä tuetaan vanhempien kasvatustyötä sekä nuorten tasapainoista kasvua. Toimintatapamme

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Sisällysluettelo Sisällys

Sisällysluettelo Sisällys Nuorisopalveluiden palveluverkkoselvitys Sivistystoimi 25.3.2015 1 Sisällysluettelo Sisällys Sisällysluettelo... 1 Johdanto... 2 NUORISOPALVELUIDEN PALVELUVERKON NYKYTILA... 3 Henkilökunta... 4 Väestöennusteet...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Rinnakkaispäätös Sivu 1. Nuorisolautakunta 26.10.2010 3 3 13 4174 / 522 / 2010

Espoon kaupunki Rinnakkaispäätös Sivu 1. Nuorisolautakunta 26.10.2010 3 3 13 4174 / 522 / 2010 Espoon kaupunki Rinnakkaispäätös Sivu 1 Nuorisolautakunta 08.12.2010 Nuorisolautakunta 26.10.2010 3 3 13 4174 / 522 / 2010 Nuorisolautakunnan lausunto leirikeskusten tarpeesta ja kunnosta (palautettu 26.10.2010)

Lisätiedot

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 Maanantai 1.6. 9.45 Tiistai 2.6. MUSIIKIN KESKUSTELURYHMÄN KESÄRETKI lähtö 9.30. Keskiviikko 3.6. RETKIPÄIVÄ Avoin retkipäivä KESKUSTELURYHMÄ 10 TYÖTOIMINTARYHMÄ 12-13 RETKIPÄIVÄ

Lisätiedot

Nummelan palveluliikenne

Nummelan palveluliikenne Nummelan palveluliikenne aikataulut ja hinnat voimassa 31.12.2015 asti PALVELULIIKENNE on kaikille kuntalaisille tarkoitettua joukkoliikennettä. Kaikilla reiteillä kuljettajalla on mahdollisuus kutsusta

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

VIRKA/TOIMIESITYSLOMAKE

VIRKA/TOIMIESITYSLOMAKE VIRKA/TOIMIESITYSLOMAKE Täytettävä talousarvioesityksen liitteeksi (Pysyvä tai toistaiseksi jatkuva) erikseen jokaisesta virasta ja toimesta. NIMIKE: Iltaohjaaja VIRAN/TOIMEN NYKYINEN HALTIJA: Merja Hamari

Lisätiedot

Sisällysluettelo Sisällys

Sisällysluettelo Sisällys Nuorisopalveluiden palveluverkkoselvitys Sivistystoimi 15.9.2015 1 Sisällysluettelo Sisällys Sisällysluettelo... 1 Johdanto... 2 NUORISOPALVELUIDEN PALVELUVERKON NYKYTILA... 3 Henkilökunta... 4 Väestöennusteet...

Lisätiedot

NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA. Helsingin kaupungin terveyskeskus

NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA. Helsingin kaupungin terveyskeskus NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA ArctiChildren InNet-seminaari 24.1.2012 Rovaniemi Pia Tuovinen, Verkkoterkkari-hanke, Helsingin kaupungin terveyskeskus Taustaa

Lisätiedot

Sisällysluettelo Sisällys

Sisällysluettelo Sisällys Nuorisopalveluiden palveluverkkoselvitys Sivistystoimi 26.2.2015 Sisällysluettelo Sisällys Johdanto... 1 NUORISOPALVELUIDEN PALVELUVERKON NYKYTILA... 2 Henkilökunta... 3 Väestöennusteet... 4 Kustannukset...

Lisätiedot

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019 KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Tampereella

Koulunuorisotyö Tampereella Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUT Hyvinvointipalvelut

NUORTEN PALVELUT Hyvinvointipalvelut Nuorten Kouvola Syksy 2013 NUORTEN PALVELUT Hyvinvointipalvelut NUORTEN PALVELUT... 2 PERUSNUORISOTYÖ... 3 Valkealatalon nuorisotila... 3 Kuusaan nuorisotila.... 3 Voikkaan seuratalon nuorisotila... 4

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lentävänniemen koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS

NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS TULE MUKAAN PAREMPAAN VIIKONLOPPUUN! Parempi viikonloppu -toiminta käynnistyi nuorisotaloilla syksyllä 2004. Tavoitteena on tarjota nuorille

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Olkahisen koulu, Olkahisen ja t lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen organisaatio 2018

Sivistyskeskuksen organisaatio 2018 Sivistyskeskuksen organisaatio 2018 Me kuntaorganisaationa olemme mahdollistamassa kuntamme kehitystä uudenlaiseen suuntaan. Haluamme auttaa vihtiläisiä elämään hyvää ja aktiivista elämää Sivistyskeskus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 ( )

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 ( ) LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 (3.6. 7.8.2019) VIIKKO 23 Maanantai 3.6. 10 11.30 Yleisurheilukerho 5-9 v., urheilukenttä 12 13 Yleisurheilukerho 10 v. ja vanh., urheilukenttä 14 15 Frisbeegolf,

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Nuorisotyön toimintakertomus 2013

Nuorisotyön toimintakertomus 2013 Nuorisotyön toimintakertomus 2013 Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus tuottaa Nurmeksen kaupungin nuorisopalvelut ostopalvelusopimuksella. Nuorisotyön tarkoitus on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

B) Hiekkakentät: kk hiekkakenttä, Väinämöisentien hiekkakenttä, Lankilan hiekkakenttä, Hiidenrannan hiekkakenttä

B) Hiekkakentät: kk hiekkakenttä, Väinämöisentien hiekkakenttä, Lankilan hiekkakenttä, Hiidenrannan hiekkakenttä urheilualueiden (kenttien) vuokraamisen prosessin kuvaus (versio 12.01.2016 Marjo Ojajärvi, Kirsti Kalliokoski, Antti Luukkanen, Jarkko Riipinen, Tero Nevala, Raija Ranta-Porkka, Taru A Tausta Haku Valmistelu

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke

Lisätiedot

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 19.3.2018 Kanuuna, verkostopäällikkö suvi.lappalainen@lahti.fi 1 Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 21.3.2018 Kunnallisen nuorisotyön Osaamiskeskus Kanuuna

Lisätiedot

Yleisötilaisuudet 16.3. ja 18.3.2010. Koulu- ja päiväkotiverkon suunnittelun tilanne

Yleisötilaisuudet 16.3. ja 18.3.2010. Koulu- ja päiväkotiverkon suunnittelun tilanne Yleisötilaisuudet 16.3. ja 18.3.2010 Koulu- ja päiväkotiverkon suunnittelun tilanne Avaus Tiina Noro, työryhmän pj. Palveluverkkotyö Palveluverkkotyöryhmän kokoonpano : Tiina Noro (pj.), Kari Viherkanto

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

sivistystoimiala Teematapahtumia yläkoululaisille 2011 2012

sivistystoimiala Teematapahtumia yläkoululaisille 2011 2012 sivistystoimiala Teematapahtumia yläkoululaisille 2011 2012 Arvoisa opettaja! 2 Toimintakokemuspäivä 4 Sano päihteille ei 6 Bilepysäkki 7 Taistelu koulukiusaamista vastaan on alkanut! 8 Älä kiusaa! 9 Asennemittari

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

10.4.2012 Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuriprosessi, nuorisotoimi

10.4.2012 Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuriprosessi, nuorisotoimi Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuriprosessi, nuorisotoimi TUUMASTA TOIMEEN pohjana aiemmat suunnitelmat ja esitykset aiemmilta vuosilta toimintasuun nitelmat Nak 2009-2011 aloite Tuija Pohjola 2010

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa

EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa Lauantaina 5.11.2016 Iisalmi klo 18.00 KONSERTTI, esiintyjänä NIKKE ANKARA Nuorisotalo, Iisalmi Ikärajaton konsertti Ovet avautuvat klo 16.30 Järjestää Ykköstapahtumat

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

SASTAMALAN NUORISOPALVELUJEN ESITYS VASTAAVAN NUORISOTYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ 2012 ALKAEN VAKITUISESTI

SASTAMALAN NUORISOPALVELUJEN ESITYS VASTAAVAN NUORISOTYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ 2012 ALKAEN VAKITUISESTI SASTAMALAN NUORISOPALVELUJEN ESITYS VASTAAVAN NUORISOTYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ 2012 ALKAEN VAKITUISESTI Sisältää selvityksen henkilöstöresursseista, henkilöstön työnkuvaukset, vaihtoehdot mikäli

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Koulun alkaessa Sateinen, mutta toivottavasti siitä huolimatta rentouttava kesäloma alkaa olla takanapäin ja edessä ovat uudet koitokset oppimisen pitkällä

Lisätiedot

TOIMINNAN TUOTTAVAT:

TOIMINNAN TUOTTAVAT: TOIMINNAN TUOTTAVAT: PERUSTIETOJA PIENRYHMÄTOIMINNASTA RYHMIEN KOKO ON 4-6 NUORTA YLÄKOULUIKÄISILLE NUORILLE, ELLEI RYHMÄN KOHDALLA TOISIN MAINITA KAIKISSA RYHMISSÄ ON AIKUINEN KOULUTETTU OHJAAJA PAIKALLA

Lisätiedot

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos Ii-instituutti liikelaitos Vapaa-ajan tavaratalo SYYSLOMA Lapset Nuoret Ma 21.10.2013 Megazone & Golden Rax retki Aloita syyslomasi vauhdikkaasti Iiinstituutin nuorisotyön järjestämällä retkellä! Käymme

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta... 4 Vapaa-ajantoiminta 2015-2016... 4 Muiden tahojen järjestämää toimintaa... 5-6. Tukiliiton uutisia... 7 Syksyn apurahat...

Vapaa-ajantoiminta... 4 Vapaa-ajantoiminta 2015-2016... 4 Muiden tahojen järjestämää toimintaa... 5-6. Tukiliiton uutisia... 7 Syksyn apurahat... Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 3/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston aukioloajat... 2 Uutisia apurahoista... 2-3 Ilmoittaudu Vammaisoikeuden

Lisätiedot

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS TANSSITAAN VAUVANI Alkutunti liikutaan tanssien vaihdellen teemoja salsasta jazziin ja afrotanssista balettiin, jolloin vauva voi olla rintarepussa tai kantoliinassa. Lopputunti tehdään keskivartaloa vahvistavia

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2007

Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2007 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2007 Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta ja nuorisolautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen tulosalue/kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta Näkökulma/päämäärä

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Lasten Parlamentti Varpaset

Lasten Parlamentti Varpaset Nuorisopalvelut Nuorisopalvelut tarjoaa nuorille ohjattua toimintaa, esiintymismahdollisuuksia, tietoa, neuvontaa ja henkilökohtaista tukea. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten kanssa.

Lisätiedot

KOULUNUORISOTYÖTÄ TORNIOSSA

KOULUNUORISOTYÖTÄ TORNIOSSA KOULUNUORISOTYÖTÄ TORNIOSSA Rovaniemellä 17.1.2018 Katri Keisu, rehtori, Tornion kaupunki, Raumon koulu katri.keisu@tornio.fi puh. 040-84 64 073 Ilkka Halmkrona, sivistystoimenjohtaja, Tornion kaupunki

Lisätiedot

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -vetoisesti - Miten omakohtaisesti lisään liikuntaa? - 2017

Lisätiedot

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos Ii-instituutti liikelaitos Vapaa-ajan tavaratalo SYYSLOMA Lapset Nuoret Ti 21.10.2014 Retki Kärppäotteluun Kärppäottelu & Golden Rax retki Aloita syyslomasi vauhdikkaasti Iiinstituutin nuorisotyön järjestämällä

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Kimmo Hölkki, nuorisotoimintayksikön päällikkö Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja 3.-9.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT 1.8.2013 ALKAEN

VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT 1.8.2013 ALKAEN VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT 1.8.2013 ALKAEN Hinnat sisältävät kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron. UIMAHALLI UIMAHALLIMAKSUT Veloituksetta veteraanit ja alle 5-vuotiaat - Aikuisten uinti 4,-

Lisätiedot

NOSTOJA NUORISOTYÖSTÄ KOULUSSA (Nuorisotyö koulussa vrt. koulunuorisotyö) Lounais-Suomen nuorisotyön päivät

NOSTOJA NUORISOTYÖSTÄ KOULUSSA (Nuorisotyö koulussa vrt. koulunuorisotyö) Lounais-Suomen nuorisotyön päivät 17.9.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 NOSTOJA NUORISOTYÖSTÄ KOULUSSA (Nuorisotyö koulussa vrt. koulunuorisotyö) Lounais-Suomen nuorisotyön päivät 6. - 7.9.2018 050 383 6453, suvi.lappalainen@lahti.fi 17.9.2018

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot