SOVELTAVAN LIIKUNNAN AINEISTOJA Soveltava Liikunta SoveLi ry:n jäsenjärjestöt tuottavat ja julkaisevat liikuntaoppaita ja -esitteitä. Suurin osa materiaaleista on suunnattu liikkujille, joilla on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Listan julkaisuja voi tiedustella kustakin järjestöstä. Osa aineistoista on maksuttomia, osa maksullisia. Kustantaja on kyseinen järjestö, jos ei toisin mainita. Soveltava Liikunta SoveLi ry Yhdessä liikkeelle Yhdistykset ja kunnat liikunnan kumppaneina. Heidi Hölsömäki (toim.) Edita Publishing Oy. 2008. Kirja kertoo, miksi liikunnan yhteistyötä kannattaa tehdä ja miten kumppanuus onnistuu. Verkosto-, oppimis-, johtamis- ja ryhmänäkökulmat avaavat työkalupakin, josta voit valita itsellesi sopivat työkalut. Esimerkkitapaukset ja käytännön sovellukset syventävät järjestöjen ja kuntien liikunnan yhteistyöhän liittyviä erityispiirteitä. Terveyden edistämisen keskus palkitsi kirjan vuoden 2009 parhaana terveysaineistona. 162 sivua, pehmeäkantinen. Liikkeelle opas paikallistason liikuntatoiminnan järjestämiseen. Raija Luona-Helminen ja Riitta Samstén (toim.) Edita Publishing Oy. 2004. Kirja opastaa yhdistyksen liikuntatoimen suunnittelemisessa ja järjestämisessä sekä teoreettisesti että havainnollisin tapausesimerkein. Kirjoittajat pohtivat myös miten liikuntatoiminnan yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa voidaan kehittää ja laajentaa. Lisäksi kirjassa kerrotaan erilaisista liikuntaa tukevista järjestelmistä: soveltavan liikunnan apuvälineistä ja avustajatoiminnasta. 150 sivua, pehmeäkantinen. Liikunta sopii kaikille -opas. LIKES-säätiö. 2006. Opas on tarkoitettu ensisijaisesti vertaisohjaajille yhdistyksissä, seuroissa ja vaikkapa kansalaisopistoissa. Opas avaa liikunnan soveltamisen ja esteettömyyden periaatteita, antaa käytännön vinkkejä sisä- ja ulkoliikuntaan ja rohkaisee ottamaan monenlaisia ihmisiä mukaan liikuntatoimintaan. Opas sopii myös ammattilaisille muistin virkistykseksi. 32 sivua, nidottu. SOVELIN JÄSENJÄRJESTÖJEN LIIKUNTA-AINEISTOT Allergia ja astmaliitto ry Liikunta ja lapsi -esite. 2003. Esitteessä kerrotaan, miten lapsen astma tai allergia voidaan ottaa huomioon liikunnassa. 12 sivua. Esitteen tekstit ovat myös verkossa: http://www.allergia.fi/index.phtml?s=70 ja pdf-muodossa: http://www.allergia.fi/files/13/1084_liikunta_ja_lapsi.pdf 1
Diabetesliitto ry Aikuistyypin diabetes & liikunnan matkaopas. Kirsi Heinonen. 2009. Opas on tarkoitettu kaikille aikuistyypin eli tyypin 2 diabeetikoille ja sairauden riskiryhmään kuuluville, erityisesti aloitteleville liikkujille. Liikkumiseen innostava sisältö, venyttely- ja jumppaohjeita. Terveyden edistämisen keskuksen palkitsema. 33 sivua, nidottu. Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry Korsetti kuntoon ja palkeisiin puhtia. Elinsiirtopotilaan liikuntaopas. Tuija Helander. 2006. Esitteessä kerrotaan elinsiirtopotilaille sopivasta liikuntaharjoittelusta. Liikunnan vaikutusten ja rajoitusten jälkeen esitellään ohjeita kestävyys-, lihaskunto-, liikkuvuus- ja nopeusharjoitteluun. 16 sivua. Epilepsialiitto ry Lähde liikkeelle! Epilepsia ja liikunta -esite. Mari Vehmanen (toim.) 2009. Esite rohkaisee jokaista etsimään mieleisen kuntoiluharrastuksensa. Maksuton opas korostaa että epilepsiaa sairastavakin voi nauttia liikunnasta monipuolisesti. Usein kunnon kohoaminen vaikuttaa positiivisesti myös sairauden hoitotasapainoon. Esite antaa neuvoja lempilajin löytämiseen ja vinkkaa, miten omasta tai lapsen sairaudesta kannattaa puhua harrastusryhmässä. Lisäksi liikkujat kertovat kokemuksistaan. 12 sivua, nidottu. Hengitysliitto Heli ry Esitteet pdf-muodossa: http://heli.fi/liikunta/ Aikuisten liikuntaa leikkipuistossa. Virikkeitä vertaisohjaajille. Marika Kiikala. 2007. LIKES-tutkimuskeskus. Opas on suunniteltu kunto- ja terveysliikunnan ohjaajille, vertaisohjaajille ja liikkujille käytännön työvälineeksi. Kuvat ohjeineen antavat vinkkejä, miten aikuinen voi toteuttaa monipuolisen liikuntaharjoittelun lähiliikuntapaikan leikkipuistossa, joka soveltuu kaikenikäisten liikunnallisten taitojen harjoittamiseen. Liikkeet on jaoteltu lämmittely-, lihaskunto- ja venyttelyliikkeisiin. Liikunta-esite. 2007. Esite tarjoaa täsmätietoa liikunnan hyödyistä hengityssairaille. Siinä annetaan neuvoja turvalliseen liikuntaan, joka auttaa vähentämään ja hallitsemaan oireita, sekä käytännön ohjeita hengityssairaille suositeltavaan intervallityyppiseen harjoitteluun. 8 sivua. 2
Puhise ja punnerra vaikeasti hengityssairaan liikuntaopas. 2006. Esitteessä annetaan käytännöllisiä ohjeita vaikeasti hengityssairaan liikuntaan. Lihaskunto- ja venytysliikkeisiin annetaan vaihtoehtoja, joista jokainen voi valita itslleen sopivat. 8 sivua. Hengitys-esite. 2005. Ohjeita oikeaan hengitystekniikkaan, joka auttaa jokaista liikkumaan ja käyttämään happea tehokkaasti. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun liikkujalla on astma tai muu hengityssairaus. 8 sivua. Mielenterveyden keskusliitto ry Liikunta ja mielenterveys. Kati Rantonen ja Ismo Laukkarinen (toim.) 2008. Tietoa liikunnasta ja mielenterveydestä kenelle tahansa. Oppaassa esitellään nykykäsityksiä ja tietoa liikunnan ja eri liikuntamuotojen vaikutuksesta mielenterveyteen ja hyvinvointiin. 16 sivua. Opas pdf-muodossa: http://www.mtkl.fi/@bin/285221/liikunta+ja+mielenterveys+netti.pdf Avaimia ohjaukseen. Liikuntavastaavan työkirja. Kati Rantonen. 2005. Materiaali on tarkoitettu MTKL:n paikallisyhdistysten liikuntavastaavien (vertaisohjaajien) käyttöön liikuntatoiminnan aloittamista ja kehittämistä varten. Työkirja sisältää tietoa liikunnan vaikutuksista sekä liikunnan suunnittelusta ja ohjaamisesta. Pääpaino on valmiilla tuntimalleilla. 60 sivua, moniste. Psoriasisliitto Psoriasisförbundet rf Nivelystävällinen liikunta / Ledvänlig motion -esite. 2006. Esitteessä rohkaistaan liikkumaan myös silloin, kun liikkujalla on nivelvaivoja. Esimerkiksi nivelpsoriasista sairastaville sopivat jotkut lajit paremmin kuin toiset, mutta usein selvitään soveltamalla tai keventämällä harjoitusta. Esite sisältää ohjeet nivelystävälliseen vastuskuminauhajumppaan. 8 sivua. Suomen CP-liitto ry http://www.cp-liitto.fi/index.phtml?s=285 Liikuntaa liikkujille soveltaen sopivaksi. Minna Teiska (toim.) 2008. Oppaassa tarkastellaan CP-, MMC- ja hydrokefalia-vammaisten liikunnan erityispiirteitä, tuodaan esille liikunnan suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitavia seikkoja sekä annetaan lajiesimerkkien ohella tietoa liikunnan soveltamisesta, liikuntaan motivoinnista, liikunnassa avustamisesta, liikunnan apuvälineistä ja liikuntaryhmän käynnistämisestä. 64 sivua, nidottu. Boccia-opas. Minna Teiska (toim.) 2009 Opas on tarkoitettu työvälineeksi Suomen CP-liiton yhdistysten ja jäsenistön käyttöön, mutta myös muille, jotka tarvitsevat vinkkejä boccian harrastamiseen. Opas antaa tietoa bocciapelin historiasta, tarvittavista pelivälineistä sekä itse pelin kulusta. Oppaassa kerrotaan myös pääpiirteittäin boccian säännöt, sekä annetaan vinkkejä 3
boccian harrastamiseen, kilpailemiseen ja kisatapahtuman järjestämiseen liittyvissä asioissa. 20 sivua. Opas vain pdf:nä: http://www.cp-liitto.fi/files/505/cpliiton_bocciaopas_2008.pdf Suomen CP-liiton liikuntapelikansio. Minna Teiska (toim.) 2009. Liikuntapelikansiossa käydään läpi soveltavan liikunnan pelejä (puhallustikka, sisäcurlingin, tarkkuusheitto, keilapeli ja frisbee-golf), kerrataan tarvittavat pelivalmistelut ja annetaan vinkkejä pelien soveltamiseen. Opas vain pdf:nä: http://www.cp-liitto.fi/files/746/liikuntapelikansio.pdf Suomen Mielenterveysseura ry Ladattavat raportit ja oppaat pdf-muodossa osoitteessa: http://www.mielenterveysseura.fi/tiedotus_ja_julkaisut/julkaisut/ladattavat_raportit_ja _oppaat/ Liiku mieli hyväksi. Malleja ja kokemuksia liikuntatoiminnan kehittämiseen. Satu Turhala ja Sinikka Kettunen (toim.) 2006. Liikunnan ja mielenterveyden yhteyksiä sekä tilannetta kunnissa ja psykiatrisessa sairaanhoidossa monipuolisesti kuvaava käsikirja. Mielenterveyskuntoutujien liikunnan ohjaajien ja ryhmäläisten kokemuksia, konkreettisia liikuntapolkuja, kokemuksia kunnon eri alueista ja toimenpide-ehdotuksia. Kirjassa on asiantuntijoiden puheenvuoroja. Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeen loppuraportti. 121 sivua, nidottu. MOTO-TAITURIKSI -vinkkejä ja virikkeitä 4 12-vuotiaiden lasten motoristen taitojen harjoitteluun perheliikunnassa. Johanna Tuomi. Opas antaa vinkkejä ja virikkeitä 4 12-vuotiaiden lasten perheliikuntaan. Materiaali sisältää tietoa lapsille suositeltavasta liikunnan määrästä ja laadusta, liikunnan tärkeydestä lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle sekä energiatasapainon tärkeydestä liikkumisen yhteydessä. Opas sisältää noin 60 käytännön harjoitusta, jotka kannustavat liikkumaan erilaisissa toimintaympäristöissä yhdessä aikuisen kanssa. Harjoituksista voi ammentaa ideoita myös soveltavaan liikuntaan. 40 sivua, pdf. Suunnista voimavarojesi lähteille -esite. Esite kannustaa löytämään omat voimavarat rohkaisten askel askeleelta vaalimaan mielen ja kehon kuntoa. 8 sivua, pdf. Suunnista hyvinvointisi rasteille -esite. Ihminen on kokonaisuus. Esitteen avulla voit kartoittaa eri elämänalueidesi tilanteet ja miettiä, mitä osa-aluetta voisit vahvistaa. 4 sivua, pdf. Suomen MS-liitto ry MS ja liikunta. Iloa, elämänlaatua, toimintakykyä. Anders Romberg. 2005. Edita. MS ja liikunta -kirja tarjoaa tutkimustietoa siitä, millainen fyysinen ja psyykkinen merkitys liikunnalla on MS-tautia sairastaville. Kirja on tarkoitettu sairastaville sekä terveydenhoidon, liikunnan ja kuntoutuksen ammattilaisille ja opiskelijoille. 151 sivua, pehmeäkantinen. 4
Istumatasapaino opas pyörätuolilla liikkuvan tasapainon testaamiseen ja harjoittamiseen. Ritva Rahkonen. 2006. Istumatasapaino ja vartalon hallinta ovat pyörätuolilla liikkumisen edellytyksiä. Fysioterapialla ja liikunnalla niitä voidaan harjoittaa ja kohentaa. Maskun Neurologisessa Kuntoutuskeskuksessa kehitetty istumatasapainotesti on suunniteltu pyörätuolilla liikkuvan henkilön istuma-asennossa tapahtuvan toiminnan arviointiin. Istumatasapaino-oppaassa on ohjeet Maskun istumatasapainotestin suorittamiseen ja vinkkejä kotiharjoitteluun. Oppaasta hyötyvät fysioterapeutit, erityisryhmien liikunnan ammattilaiset ja pyörätuolilla liikkuvat henkilöt. 34 sivua, nidottu. Sopiva pyörätuoli opas pyörätuolin valintaan ja sovitukseen. Jaana Kivilahti. 2003. Oppaassa käydään läpi pyörätuolin sovitukseen ja valintaan liittyviä asioita. Opas on kirjoitettu erityisesti sellaisten ihmisten näkökulmasta, jotka sairastava etenevää neurologista sairautta. Useimmat oppaan vinkeistä sopivat myös muille uutta pyörätuolia valitseville ja heitä opastaville. 30 s., nidottu. KOGNITIO Muisti pätkii, sanat hakusessa kognitiiviset oireet MS-taudissa. Hämäläinen Päivi. 2008. Kognitio-opas kertoo MS-tautiin mahdollisesti liittyvistä kognitiivisista oireista, niiden yleisyydestä, luonteesta ja olemassa olevista apukeinoista. Opas on päivitetty ja laajennettu versio kirjoittajan aiemmasta MS ja kognitio -oppaasta. 20 s., nidottu. Uupumus MS-taudissa monia kiusaava oire. Niemi Soile, Hämäläinen Päivi, Suomen MS-liitto ry, 3. tarkistettu painos 2009. Voimakas uupuminen on MS:lle tyypillinen oire. Muiden MS:n oireiden tavoin uupumus voi kiusata vain ajoittain, mutta monilla MS-tautia sairastavista uupumusta esiintyy päivittäin ja sitä pidetään yleisesti yhtenä sairauden vaikeimmista oireista. Opas kertoo, miten uupumus ilmenee ja mitkä ovat sen erityispiirteet. 16 s., nidottu. Vapina MS-taudissa. Katja Nurmi. 2003. Vapina on yksi MS-taudin oireista. Vapina ilmenee esimerkiksi kyvyttömyytenä hallita yläraajojen liikelaajuutta tai vaikeutena tarttua esineisiin hyvistä lihasvoimista huolimatta. Vapinaa esiintyy eriasteisesti jopa kolmanneksella MS-potilaista. Opas kuvailee vapinan erilaisia ilmenemismuotoja sekä niiden aiheuttamia haittoja. Lisäksi opas keskittyy esittelemään erityisesti toimintaterapian tarjoamia keinoja vapinan hallintaan. 16 s., nidottu. Suomen Nivelyhdistys ry Yhdistyksen sivuille on koottu sähköisessä muodossa eri kustantajien julkaisemia oppaita, joista osassa käsitellään myös liikuntaa. Myös Niveltieto-lehdessä on julkaistu useita liikuntaan liittyviä artikkeleita. http://www.niveltieto.net/aineisto.htm 5
Suomen Parkinson-liitto ry Liikunta ja Parkinsonin tauti -esite. 2005. Suomen Parkinson-liiton fysioteratepeuttien kirjoittama opas Parkinsonia sairastavien liikuntaan. Sisältää kuvallisia ohjeita liikkeiden ja venytysten tekemiseen. 8 sivua, nidottu. Parkinson-potilaan opas. Miten hoidan itseäni? Orion Pharma. 2007. Oppaassa kerrotaan, miten Parkinsonin taudin oireita voi lievittää omatoimisesti muun muassa liikunnan keinoin. Oppaassa on runsaasti kotiharjoitusohjeita liikuntakyvyn ylläpitämiseksi lattialiikkeistä venyttelyohjeisiin ja rentoutusasentoihin. 28 sivua, nidottu. Tasapainoa ja liikkuvuutta Jumpan tahdissa-dvd. 2007. DVD sisältää liikuntaryhmissä hyväksi koettuja jumppaharjoitteita jumppaajille ja ohjaajille. Harjoitteet auttavat ylläpitämään toimintakykyä ja parantavat kehonhallintaa. DVD sisältäen kolme erillistä jumppaa, 1. tasapaino/lämmittely 2. sauva/istuminen 3. lattiallemeno/venyttely. Kesto 60 min. Lepohetki CD. 2001. CD:n rentoutusharjoitukset soveltuvat sairastuneiden ohella jokaiselle rentoutuksesta energiaa ja mielenrauhaa etsivälle. Kolmen erilaisen harjoituksen avulla voit opetella rentoutumisen perusasioita: rauhallista ja säännöllistä hengitystä, hyvänolon hetkiin johdattavien mielikuvien löytämistä ja rentouttavia liikkeitä. Kesto noin 30 min. Suomen Reumaliitto ry Reumataudit ja liikunta. [8/2009] Tutkimukset osoittavat, että reumasairaat hyötyvät liikkuvuusharjoittelusta, lihasvoimaharjoittelusta ja kestävyyskuntoharjoittelusta. Verkkojulkaisu antaa käytännön ohjeita reumatauteja sairastavien liikuntaan. http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen/hyvatietaa/liikunta.html Istumajumppa 1 ohjevihko ja cd. Helpot ja monipuoliset tuolijumppaohjeet harjoitteluun. Sisältää ohjevihon ja cdlevyn. Cd-levyllä on pelkkä musiikki, ei ohjausta. Jumpan kesto on 33 minuuttia. Sittgympa 1 Motionsprogram med färdig musik. Innehåller anvisninghäftet och cd. 33 min. Liiku tänään se kannattaa -esite. 2001. Opastusta ja ohjeita liikuntaan ja liikuntakortti. 4 sivua. Kävele kunnolla se kannattaa -esite. 2001. Opastusta kävelyyn, verryttelyyn ja venyttelyyn. 4 sivua. Vesivoimistele ja ui se kannattaa -esite. 2003 Opastusta ja ohjeita vesivoimisteluun. 7 sivua. 6
Tanssi tavallasi se kannattaa -esite. 2005. Opastusta ja ohjeita tanssiliikuntaan ja venyttelyyn. 4 sivua. Tanssi tavallasi rytmejä liikuntahetkiin CD. Levy on tuotettu jumppa- ja tanssimusiikiksi. Suurin osa kappaleista on instrumenttimusiikkia. Kannen esitteessä on helpot huivi-, rivi- ja istumatanssin kuvalliset ohjeet. Kesto noin tunti. Vesijumppa 6. Matalatehoinen 40 minuuttia. Ilman välineitä. Helpot ja monipuoliset vesijumppaohjeet harjoitteluun. Sisältää ohjevihon ja cdlevyn. Cd-levyllä on pelkkä musiikki, ei ohjausta. Jumpan kesto on 40 minuuttia. 32 sivua, moniste. Vattengympa 6 Motionsprogram med färdig musik. Inga redskap, lätt, 40 min. Innehåller anvisningshäftet och cd. Suomen Selkäliitto ry Kaikki sähköisessä muodossa olevat esitteet osoitteesta: http://selkaliitto.fi/julkaisut-ja-tuotteet/muut-julkaisut/verkossa-luettavat-esitteet.html Keppi circuit -ohjaustaulut. Sirpa Arvonen. A4-esite. Keppijumpasta kuntoa & ryhtiä. Sirpa Arvonen. Opas esittelee keppijumpan perusteet, innostaa kohti omia tavoitteita ja motivoi säännölliseen lihaskunnon ja liikkuvuuden ylläpitoon. 20 erilaista jumppakokonaisuutta kotiin, matkoille, työpaikalle ja jumppasalille. Keppijumppa nuotit. Sirpa Arvonen, Suomalainen Ryhtiliike 2005. Kirjanen, josta löytyy selkeät kuvat ja selitykset keppijumppaan verryttelystä venyttelyyn. Kirja sisältää ohjeet tunnin jumppaan: yli 70 liikettä neljän liikkeen sarjoissa. Sopii ohjaajalle ja harrastelijalle. Kierrevihko, 23 sivua. Vesijuoksijan käsikirja. Eevaliisa Anttila. Edita Prima Oy. 2005. Vesijuoksijan käsikirja opastaa vesijuoksuun ja syvän veden vesivoimisteluun käytännönläheisesti. Se tarjoaa kaikille lajista innostuneille helposti hyödynnettäviä vinkkejä ja valmiita harjoitusohjelmia. Valokuvin ja piirroksin kuvitettu kirja sisältää suoritusohjeet noin kahteensataan liikkeeseen. Sopii harrastajille ja ammattilaisille.. Pehmeäkantinen, 192 sivua. Ryhti ja liike. Arvonen Sirpa, Kailajärvi Jaakko. Edita Publishing Oy. 2002. Kirja sisältää motivoivia vinkkejä terveyden ylläpitämiseen, selän ja hartioiden hyvinvoinnin kehittämiseen sekä ryhdin ja vartalon hallintaan. Suomen Painonnostoliiton asiantuntijoiden ja voimavalmentaja Jaakko Kailajärven kehittämä tankovoimisteluohjelma tarjoaa opastusta oikeaan nostamiseen ja voimaharjoittelutekniikan perusteisiin. 141 sivua. 7
Vahva selkä tehokas liikuntaohjelma selän parhaaksi. Jenny Sutcliffe. Kustannus-Mäkelä Oy. 2003. Kirjassa kerrotaan, kuinka selkä toimii, mistä erityyppiset kivut johtuvat ja miten kivun syntymistä ja toistumista voidaan ehkäistä. Kirja sisältää neuvoja selän kunnossapitoon ja vinkkejä siitä, mitä voit tehdä kivun yllättäessä. Se tarjoaa harjoituksia, joita voit sisällyttää päiväohjelmaasi oman selkätyyppisi ja kuntosi mukaan. Kovakantinen, 96 s. Miesten jumppaopas Hanki kestävä keskivartalo selkäsi tueksi. Pirjo Ailanto ja Kirsi Töyrylä-Aapio. 2007. Esite sisältää selkeät kuvitetut ohjeet keskivartalon lihasten vahvistamiseen. 8 sivua. Odottavan selkästartti. Odottavan selkästartti on suunniteltu ennaltaehkäisemään ja vähentämään lihasheikkoudesta johtuvia selkävaivoja. Ohjelmaan on kerätty monipuolisia ja turvallisia lihaskunto- ja venyttelyliikkeitä sekä selän rentoutusliike. 8 sivua, nidottu. Sähköinen pdf-versio osoitteessa: http://selkaliitto.fi/images/kuvat/julkaisut/odottavan%20selkastartti.pdf Kynäjumppa. Sirpa Arvonen. Suomen Latu. Kynä on kevyt, edullinen ja mukana kulkeva taukojumppaväline. Muutaman minuutin kynän veivaus pumppaa hartioihin liikettä ja kohentaa ryhtiä. Sisältää viisi helppoa liikettä. A4-esite. Saatavana vain sähköisenä pdf-versiona: http://selkaliitto.fi/images/kuvat/jumppaohjeita/kynajumppa.pdf Kirjajumppa. Sirpa Arvonen. Suomen Latu. Jumppakirja ryhdittää liikkeitä ja neuvoo löytämään oikeat lihasryhmät. Ote kirjasta aktivoi selän, rintarangan ja hartiaseudun lihaksia, jotka pumppautuvat vireiksi. Kirjajumpan liikkeet voit tehdä myös kännykällä, kynällä tai huivilla. A4-esite. Saatavana vain sähköisenä pdf-versiona: http://selkaliitto.fi/images/kuvat/jumppaohjeita/kirjajumppa.pdf Method Martta. 2007. Marttaliitto ry. Selkäliiton tuottamassa vihkosessa on tietoa selästä ja ryhdistä. Method Martta - ohjelmassa on muutamia jumppaliikkeitä, joiden avulla voi hankkia hyvät ja kestävät selkä-, vatsa- ja lantionpohjan lihakset, jotka tukevat vartaloa korsetin tavoin. 24 sivua. Painos loppu, sähköinen pdf-versio ladattavissa: http://selkaliitto.fi/images/kuvat/julkaisut/jumppakirja_2up07.pdf Selkäneuvoja-projektin loppuraportti. Pirjo Ailanto ja Kirsi Töyrylä-Aapio. 2006. Raportissa käsitellään muun muassa ryhmäliikuntaa ja vertaistukea kuntoutumisen tukena. 40 sivua, nidottu. Liikkuva nuori selkä -video yläasteikäisille. Elina Korpela, Anna-Kaisa Mannila, Teemu Hirvilinna ja Ville Räisänen. Liikkuva nuori selkä -video on suunnattu antamaan yläasteikäisille nuorille tietoa selän terveydestä ja innostamaan nuoria olemaan fyysisesti aktiivisia. Video antaa hauskalla tavalla tietoa selän normaalista kehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Video on suunniteltu terveystiedon oppimateriaaliksi yläasteelle, mutta se soveltuu näytettäväksi myös muissa yhteyksissä. Videon kesto on 10 minuuttia. 8
Suomen Sydänliitto ry Voimaa jalkoihin sujuvuutta liikkumiseen -esite. 2006. Liikuntaohje jalkojen lihasvoiman hankintaan, sisältää kotivoimisteluohjelman. Sopii kaikille ikääntyneille, sekä sydänpotilaille. 1 sivu. Voi hyvin syö ja liiku sydämesi terveeksi. 2005. Käytännönläheinen opas terveellisistä elämäntavoista, erityisesti ravinnosta ja liikunnasta. Tehty yhteistyössä Folkhälsanin kanssa. 36 sivua, 2008. Saatavana myös ruotsinkielisenä. Sauvoilla vaihtelua verryttelyyn ja venyttelyyn -esite. 2001. Esitteessä on vinkkejä ja ohjeita sauvakävelyyn. 4 sivua. Sydänpotilaan liikuntasuositukset* kuuluvat Suomen Sydänliiton pro-sarjaan, joka tarjoaa luotettavaa tietoa terveydenhuollon ammattilaisille. Sepelvaltimotauti ja liikunta* 2008. Suosituksesta löytyvät käytännön ohjeet sepelvaltimotautipotilaan sairaalavaiheeseen fysioterapiasta, toipumisvaiheen liikunnasta ja liikunnallisesta kuntoutuksesta, sekä koko loppuelämän liikunnasta. Suositus on tarkoitettu sydänpotilaan parissa työskenteleville ammattilaisille. 50 sivua. Sydämensiirto ja liikunta* 2006. Suosituksesta löytyvät käytännön ohjeet sydämensiirtopotilaan sairaalavaiheen fysioterapiasta, toipumisvaiheen liikunnasta ja liikunnallisesta kuntoutuksesta, sekä ohjeita loppuelämän liikunnasta. Suositus on tarkoitettu sydämensiirtopotilaan parissa työskenteleville ammattilaisille. 20 sivua. Sydämen vajaatoiminta ja liikunta* 2006. Suosituksesta löytyvät käytännön ohjeet sydämen vajaatoimintapotilaan sairaalavaiheen fysioterapiasta, toipumisvaiheen liikunnasta ja liikunnallisesta kuntoutuksesta, sekä ohjeita koko loppuelämän liikunnasta. Suositus on tarkoitettu sydämen vajaatoimintapotilaiden parissa työskenteleville ammattilaisille. 26 sivua. Sydämen rytmihäiriöt ja liikunta* 2007. Suositus antaa käsityksen rytmihäiriöiden syntytavoista, kuvaa yleisimpien rytmihäiriöiden piirteitä ja auttaa suunnittelemaan rytmihäiriöpotilaiden liikunnallista kuntoutusta ja koko loppuelämän liikuntaa. Suositus on tarkoitettu sydänpotilaan parissa työskenteleville ammattilaisille, jotka antavat liikuntaneuvontaa tai ohjaavat liikuntaa. 32 sivua. Sydämen läppäviat ja liikunta* 2007. Suositus esittelee yleisimmät läppäviat, sekä antaa käytännön ohjeet sairaalavaiheen fysioterapiasta, toipumisvaiheen liikunnasta ja liikunnallisesta kuntoutuksesta, sekä ohjeita koko loppuelämän liikunnasta. Suositus on tarkoitettu läppäpotilaan parissa työskenteleville ammattilaisille. 28 sivua. 9
Synnynnäiset sydänviat ja liikunta* 2007. Suositukseen on kerätty tietoa tavallisimmista synnynnäisistä sydänvioista, niiden hoidosta ja liikuntaan liittyvistä erityispiirteistä. Lisäksi on käsitelty joitakin harvinaisempia synnynnäisiä sydänsairauksia, jolloin liikuntaan liittyy erityishuomioita. Suositus on tarkoitettu sydänpotilaiden parissa työskenteleville liikunnan ja terveyden ammattilaisille, jotka antavat liikuntaneuvontaa ja ohjaavat synnynnäistä sydänvikaa sairastavien liikuntaa. Testaa liikuntatottumuksesi. 2008/ 2. painos. Helpoilla testeillä saa selville liikuntatottumukset terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Testit soveltuvat sekä terveydenhuollon ammattilaisten työvälineiksi että asiakkaiden itsearviointiin. Koko A4, 1 sivu. 50 kpl:n nippu Kävelyklubi-esite. 2006. Esite kertoo kävelyklubien idean ja toimintatavan. Koko 21x21 cm, 4 sivua. Kävelemään. 2007. Opas on tarkoitettu kävelijälle ja kävelyliikunnasta kiinnostuneelle. Vinkkejä terveelliseen ja turvalliseen kävelyyn. Tutuksi tulevat säännöllisen kävelyn terveysvaikutukset, liikuntapiirakka, kävelytekniikka, sauvakävely ja kävelijän venytykset. Koko 21x15 cm, 16 sivua. Vinkkejä kävelytoimintaan. 2007. Opas on tarkoitettu kävelyklubin vetäjälle. Teemat kymmenelle eri kävelytapaamiselle sekä ohjeet kävelykokousta varten. Koko A4, 16 sivua. Kävelyklubivetäjän opas. 2006. Opas on tarkoitettu kävelyklubin vetäjälle. Opas antaa tietoa ja vinkkejä kävelyliikuntaan liittyen. Koko A4, 39 sivua. Raskausajan ravitsemus ja liikunta. Tietoa ja käytännön vinkkejä odottavalle äidille raskausajan ravinnosta ja liikunnasta. Imettävän äidin ravitsemus ja liikunta. Tietoa ja käytännön vinkkejä imettävälle äidille ravinnosta ja liikunnasta. Ravinto ja liikunta sydänterveyden edistämisessä. 2004/2006 2. uudistettu painos. Opas on terveyden ammattilaisen käsikirja, jossa on yksityiskohtaiset sydänterveyttä edistävän ravitsemuksen ja liikunnan perusteet. Koko 17,5x25 cm, 50 sivua. Må bra! -guide. 2005/andra upplagan. En praktisk hanbok om hälsosamma levnadsvanor. Innehåller information om motion och kost. I samarbete med Folkhälsan. Storlek 24x17 cm, 36 sidor. Korjaukset ja lisäykset listaan voi toimittaa osoitteeseen: toimitus(at)soveli.fi 10