Perusopetuksen vuosityöaikakokeilusta ja vähän muustakin OAJ Uusimaa 5.4.2019 Yhteysopettajat 8.4.2019 1
Opettajan ja rehtorin tehtävien määräytyminen REHTORIN JA opettajien työn sisältöä ja tehtäviä ei nykyisin luetella varhaiskasvatusta ja koulutusta koskevassa lainsäädännössä. Tehtävät määräytyvät työsopimuksen tai viranhoitomääräyksen sekä vakiintuneen käytännön mukaisesti. Yleisesti voi edellyttää, että tehtävä on sellainen, että sen voidaan katsoa kuuluvan rehtorin tai opettajan professioon.
Opettajan virkaan kuuluvia tehtäviä Opetussuunnitelman mukaisen opetuksen sekä oppilaan ohjauksen antaminen Oman opetuksen suunnitteleminen ja arviointi Koulun ja kodin välinen yhteistyö Oppilaiden arviointi Kolmiportaisen tuen antaminen Turvallisesta oppimisympäristöstä huolehtiminen Tukiopetuksen antaminen Oppilashuoltoon osallistuminen tarvittaessa Koulun arviointiin ja kehittämistyöhön osallistuminen
Oppituntien ulkopuolella tehtävä työ Omien oppituntiensa ulkopuolisena aikana opettaja hoitaa virkatehtäväänsä kuuluvia oppituntien valmistelu-, suunnitteluja jälkityötehtäviä. Tänä aikana voi olla mm. yhteissuunnittelutyöaikaan liittyviä tehtäviä sekä erityistehtävien hoitoa. Opettajan virkavelvollisuuksiin ei kuulu ilman eri määräystä mm. toisen opettajan virkaan kuuluvien tehtävien hoito.
Pidä huolta itsestäsi ja palvelussuhteesi ehdoista
Oman lähiedunvalvonnan peruskurssi Sovi esimiehesi kanssa lukuvuoden töistä ja tehtävistä. Työn suunnittelussa tulee huomioida riittävä resursointi ja työssäjaksaminen. Tarkista, että työaikasuunnitelmasi/lukujärjestyksesi/työvuorolistat ovat kunnossa ja kaikkiin työtehtäviin on varattu riittävästi aikaa. Toimi sovitun suunnitelman mukaisesti. Seuraa työaikasi toteutumista lukuvuoden aikana. Myös yhteissuunnittelutyöaika (yt-aika) on määritelty sopimuksissa. Sovi esimiehesi kanssa etukäteen mahdollisista työajan muutoksista ja ylityksistä. Sovi etukäteen mahdollisista lisätehtävistä ja niihin varattavista resursseista (ajallisesta ja/tai rahallisesta). Myös tehdystä lisä- ja ylityöstä tulee saada korvaus, eikä resursoimattomaan työhön tule ryhtyä.
Tarkista, että palkanmaksun perusteet ovat oikein: hinnoittelutunnus/palkkaluokka ja kelpoisuus työkokemus (kokemuslisän/vuosisidonnaisen lisän maksamista varten) työtehtävät työaika (esim. opetettavat tunnit, lisätehtävät ja muut työt) mahdolliset muut palkan lisät (esim. tehtävän vaativuus, henkilökohtainen lisä). Varmista, että ymmärrät oman palkkalaskelmasi, jotta voit kuukausittain tarkistaa maksetun palkan oikeellisuuden. Selvitä oman luottamusmiehesi yhteystiedot. Luottamusmiehet auttavat sinua mm. seuraavissa asioissa: työaika ja palkkaus palvelussuhteen ehdot virkavapaat varoitukset, irtisanomiset ja lomautukset Selvitä oman työsuojeluvaltuutettusi yhteystiedot. Työsuojeluvaltuutetut auttavat sinua mm. seuraavissa asioissa: työhyvinvointi ja työssäjaksaminen työturvallisuus kuormittuminen
Mikä kokeilu? Rajattu ja pieni vuosityöaikakokeilu kunnan peruskoulussa 1.8.18 31.7.2021/23 Viimeinenkin mahdollisesti alkava kokeilu päättyy 31.7.2023 Ensimmäisenä vuonna alusta asti mukana vain 7 koulua Ensimmäiset kokeilukunnat ovat Helsinki, Vantaa ja Lahti 1.1.2019 mukaan tuli yksi alakoulu Vaasasta Nyt koko maassa kokeilussa on mukana 8 alakoulua Ensi lukuvuoden alusta mukaan yhtenäinen PK Jyväskylästä Neuvotteluja käynnissä parissa kunnassa Ei koske yksityisiä tai valtion kouluja
Miksi on pidetty tärkeänä, että vuosityöaikaa kokeillaan myös perusopetuksessa? Opettajien työ on muuttunut ja palkanmaksun ulkopuolella oleva työ eli ns. virkaan kuuluvat muut tehtävät ovat lisääntyneet Oppiminen yksilöllistyy ja opetuksen suunnittelu laajenee: oppimisen tuki, yksilölliset oppimispolut, vaihtelevat oppimisympäristöt Yhteistyö lisääntyy niin kotien ja toisten opettajien kanssa kuin moniammatillisesti ja sidosyhteisöjen kanssa Arviointityö lisääntyy ja monipuolistuu Työ ei painotu enää vain oppitunteihin Kehittämistyö laajenee ja tehdään pääasiassa kouluilla Uudet opetussuunnitelmat vaativat yhä enemmän opettajien yhteistä opetuksen suunnittelua ja arviointia
Mitä kokeilulla tavoitellaan? Lisääntyneen opetuksen ulkopuolisen työmäärän rajaamista Työn tekemistä vain työajalla Työaikajärjestelmien kehittäminen vastaamaan nykytilannetta ja muuttuvaa opettajan työtä: jotta kaikki työ saadaan palkanmaksun perusteeksi jotta työn määrää kyetään tarvittaessa rajaamaan Oppituntien laskemisesta siirrytään kohti kaiken opettajan työhön kuluvan työajan hahmottamista
Onko vuosityöaikaan perustuva työaikamalli ideana ihan uusi asia? Jo 1976 77 ensimmäiset yleissivistävän koulutuksen vuosityöaikakokeilut 1999 2008 Helsingin ja Lappeenrannan kokonaistyöaikakokeilut 2012 Vantaan erityisopettajat 2013 Kuopion ja Siilinjärven erityisopettajat 2018 Vantaan kahden koulun kokeilu Kokeilujen historia on siis vuosikymmeniä vanha Sittemmin on pyritty löytämään ja neuvottelemaan sopivaa mallia
Kuka tällaisesta kokeilusta on päättänyt? OAJ:n valtuuston päättämä tavoiteohjelma 2000-2004 Valtuuston päättämä toimintasuunnitelma 2001-2002 Kehitetään ja laajennetaan opettajien kokonaispalkkausta ja -työaikaa koskevia kokeiluja. Käynnistetään kokonaispalkkausta ja työaikaa koskevia uusia kokeiluja peruskouluissa, lukioissa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Valtuuston päättämä tavoiteohjelma 2014-18 Valtuuston päättämä toimintasuunnitelma 2015-2016 Kehitämme virka- ja työehtosopimusten palkka- ja työaikamääräyksiä siten, että työtä rajataan ja kaikki tehtävät saadaan kokonaisuudessaan palkan perusteeksi. Kehitämme yhdessä työnantajan kanssa työaikajärjestelmiä ja jatkamme neuvotteluja uusien työaika- ja palkkauskokeilujen aloittamiseksi. Edellytämme, että työnantaja kohdentaa kokeiluihin taloudellisia lisävoimavaroja, joilla uudistukset mahdollistetaan. Tätä varten teemme selvityksen työaika- ja palkkauskokeiluista ja niiden toimivuudesta ennalta laadittujen kriteerien pohjalta. Valtuuston päättämä toimintasuunnitelma 2017-2018 Työaikajärjestelmiä uudistetaan käynnistämällä paikallisia kokeiluja ja nykyisten työaikajärjestelmien toimivuutta parannetaan. OAJ:n hallitus käsittelee asiaa jokaisessa kokouksessaan, ennen hallituksen kokouksia asia käsitellään aina OAJ:n tulo- ja palkkapoliittisessa toimikunnissa. Näissä päättävissä elimissä päätökset tekee OAJ:n jäsenkunnasta valitut edustajat.
Onko jäseniltä kysytty? Mukana olevien koulujen opettajat ovat äänestäneet mukaan lähtemisestä, ja enemmistö on ollut kokeilun kannalla Paikallisyhdistys tekee päätöksen mukaan lähtemisestä ja neuvottelee työnantajan kanssa paikallisen sopimuksen Paikallisyhdistys määrittelee, miten enemmistö määritellään (useimmat ovat edellyttäneet 2/3 enemmistöä) OAJ:n hallitus hyväksyy osaltaan paikalliset sopimukset Vastoin opettajakunnan tai paikallisyhdistyksen tahtoa ei kokeilu voi alkaa
Keillä opetusalan opettajilla on vuosityöaika nyt käytössä? Ammattikorkeakoulussa käytössä yli parikymmentä vuotta (1 624 tuntia) Yliopistossa käytössä vuodesta 1997 (1 624 tuntia) Ammatillisella toisella asteella kokeilun ja siirtymäajan kautta alkaen 2017 2020 (min. 1500 h) Iso osa oppilaanohjaajista ja opinto-ohjaajista
Mitkä ovat tärkeimmät pointit? Työpäivien määrä 190 oppilastyöpäivää (miinus arkipyhät) ja opettajatyöpäivät ja niiden sijoittuminen pysyvät ennallaan Kaikki lomat säilyvät aivan ennallaan Kaikesta sovitusta työstä maksetaan korvaus Kaikki nykyiset tehtävät on resursoitava työaikana 1520 tuntia/vuodessa on vähimmäismäärä, ja sen mukainen palkka viranhaltijoille taataan, tunteja voi siis olla enemmänkin. Jos on enemmän tunteja, nousee tietysti palkkakin 1520 tunnista osa on sidottua työaikaa (tapahtuu pääosin koululla) ja loput on sitomatonta työaikaa (opettaja itse päättää miten, milloin ja missä työn tekee)
Miksi työajan käyttöä on tärkeää suunnitella ja seurata? Työajan käyttöä on suunniteltava ja sen toteutumista on seurattava sen takia, että työtä voidaan rajata Sitomattoman työajan määrä on OAJ:lle tulleen palautteen mukaan kokoa ajan lisääntynyt Tarkoitus ei ole, että työnantaja alkaa kontrolloida sen käyttöä vaan että opettaja itse seuraa käyttämäänsä työaikaa, jotta konkretisoituu se, paljonko aikaa tosiasiassa käyttää Tarkoitus on rajoittaa ja mitoittaa omia töitään niin, ettei työkuorma kasva liian isoksi Oman työn johtaminen korostuu Työajanseurantajärjestelmää kehitetään ensi lukuvuodeksi
Mikä on sidottua työaikaa? Kaikki oppilaiden kanssa tehtävä opetus- ja kasvatustyö eli oppitunnit, välituntivalvonnat, ohjaaminen, kerhot, tukiopetus yms. Vesot ja kikyt Kokoukset ja työryhmät, tiimit, moniammatilliset erityisen tuen palaverit, opettajien arviointipalaverit yms. YS-ajalla tehtävä kunta-/koulukohtainen kehittäminen (esim. OPS-työ, hankesuunnittelu, koulun tapahtuminen suunnittelu ja valmistelu yms.) Vanhempainvartit ja -illat sekä arviointikeskustelut (siltä osin, kun opettaja, oppilas ja huoltaja ovat paikalla, valmistautuminen on sitomatonta työaikaa) Opetuksen yhteinen suunnittelu (mm. oppimisen tuen yhteissuunnittelu ml. pedagogisten asiakirjojen laadinnan edellyttämä yhteistyö, monialaisten kokonaisuuksien yhteissuunnittelu, samanaikais- ja yhteisopettajuuden edellyttämä opetuksen yhteissuunnittelu, jaksosuunnittelu yms.) Täydennyskoulutukseen ym. osaamisen kehittämiseen osallistuminen
Mikä on sitomatonta työaikaa? Saako opettaja itse päättää miten, missä ja milloin tekee? Kyllä saa. Perustuu luottamukseen ja opettajan asiantuntijuuteen. Minimimäärä on 25 40%, enemmän saa olla Oman opetuksen suunnittelu (tarve kasvaa oppimisen polkujen yksilöllistymisen myötä) Arviointityö (vaikka osana opetusta tehtävä jatkuva arviointi onkin lisääntynyt, on opettajan velvoite summatiiviseen arviointiin säilynyt aiemman kaltaisena.) Oman osaamisen omaehtoinen, esimiehen kanssa sovittu, päivittäminen Osa ys-ajasta käytännössä, etenkin koulun ja kodin välinen viestintä (sähköiset välineet, puhelin, tiedotteet yms.), osa kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä luetaan sidottuun työaikaan (esim. vanhempaintapaamiset)
Sopimuksessa sitomattomasta työajasta
1. kokeiluvuosi Sitomattoman työn osuus 1. vuonna vähintään: opv 18 40 % opv 20-21 35 % opv 22-23 30 % opv 24 25 % Ei siis voi sopimuksenkaan mukaan olla niin, että kaikkien opettajien todellinen tarve olisi aina tasan 25%.
Muuttuuko koulun arki? Sopimuksen tarkoituksena ei ole vaikuttaa oppituntien määrään, ryhmäkokoihin tai pedagogisiin ratkaisuihin. Tarkoitus ei ole muuttaa koulun perusarkea Kokeilussa ei ole kyse päivä-, viikko- tai kuukausityöajasta vaan vuosityöajasta vaihtelua on työpäivien ja viikkojen työmäärissä on paljon, koska koulun arki vaihtelee opetusta voi olla jonain päivänä paljon ja toisaalta jopa opetukseton päivä on mahdollinen, lisäksi normaali variaatio lukujärjestyksissä ja eri jaksojen välillä On mahdollista varata työaikaa yhteiselle suunnittelulle (esim. monialaiset oppimiskokonaisuudet, ilmiö- ja teemapäivät tai viikot yms.)
Mitä tapahtuu palkoille? Peruspalkat nousevat 2,5 OPV-järjestelmän mukaisen ylitunnin verran (vuosiviikkoylituntipalkkio) Hinnoittelutunnuksen mukaisen peruspalkan lisäksi maksetaan vuosidonnaiset lisät kuten aiemmin TVA- ja TSA-lisät maksetaan kuten aiemmin Lomaraha maksetaan kuten aiemmin 1520 yli menevät työtunnit maksetaan lisäpalkkana Yli 1700 vuosityötunnin yli menevät työtunnit korvataan 1,5 kertaisina
Palkat 1.12.2018 lukien (minimiperuspalkat) OPV VTA Tehtävänimike 1 kl 2 kl 1 kl 2 kl Peruskoulun lehtori 2 872,98 2 845,80 3 152,18 3 122,38 Luokanopettaja 2 660,14 2 635,00 2 890,13 2 862,81 Erityisopetuksen opettaja 2 892,92 2 865,56 3 155,73 3 125,90
Palkkavertailu, laskelmista yleistä OAJ:n tekemällä laskurilla voi tehdä matemaattisia laskelmia Ne eivät perustu kenenkään todelliseen vuosityöaikasuunnitelmaan. Sitomattoman työajan prosentit ovat minimit, niitä ei voi pienentää, mutta suurentaa saa. Esim. erityistehtävät on muutettu työajaksi periaatteella 1 vvt vastaa laskennallisesti 38 tuntia työtä vuosityöajassa. Tehtäville voidaan määritellä enemmän (tai vähemmän) työaikaa todellisen arvioidun tilanteen mukaan. Näissä laskelmissa ainoa vertailukelpoinen kohta on ns. viivan alle jäävä summa. Lähtöpalkkoja (hitu) ei voi verrata, koska ne sisältävät eri määrän työtä. Opettajat eivät ole tuntipalkkaisia, vaan tässä vertaillaan kuukausiansioita. OPV-työajan tuntiansiota ei ole edes mahdollista laskea ilman, että olisi tiedossa opettajan käyttämä kaikki suunnittelu- yms. työaika. Oppitunnin hinnassa maksetaan OPV-työajassa ysaika, kikyt, vesot (joille on määritelty kesto) ja kaikki suunnittelu- ja arviointityö, joille ei siis OPV-työajassa ole määritelty mitään ajallista kestoa. Palkat muodostuvat siis aivan eri periaatteilla. Laskelma on tehty palkkataulukoilla 1.12.18 lukien
1. Laskelmaesimerkki: luokanopettaja kelpoinen luokanopettaja opetusvelvollisuus on 24 sitomaton työaika min 25% (tämä lasketaan vuotuisesta työtuntimäärästä) 1. kalleusluokan kunta 1 ylitunti (opetusta viikossa siis 24 + 1 = 25) 1 h/vko tukiopetusresurssia (38 työviikkoa x 1 h = 38 h/vuosi) 1 h/vko av- ja tvt-välinetyö (38 työviikkoa x 1 h = 38 h/vuosi) työkokemus 12 vuotta (10. vuoden lisä)
OPV (palkka 1.12.18 lukien)
VTA (palkka 1.12.18)
Työaika h/viikko Kuukausipalkka Peruskoulun vuosityöaikakokeilu Työaika- ja palkkavertailu 45 40 35 30 25 20 15 10 Sitomaton työaika Ys-aika, vesot ym. Opetus? Ys-aika, vesot ym. Opetus 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 3 474,36 3 416,83 Vs-lisä 572,69 Tehtäväkohtainen palkka 2 890,13 Ylit.palkkio 184,00 Vs-lisä 572,69 Tehtäväkohtainen palkka 2 660,14 5 500 0 Vuosityöaika OPV-työaika 0 Vuosityöaika OPV-työaika
Mikä on lukioiden työaikakokeilujen tilanne? OVTES:ssa sovittu työryhmätyöskentely ei ole edennyt riittävän pitkälle Ei ole olemassa keskustasolla sovittua kokeilumallia Vuosityöaikakokeilu ei voi alkaa ensi syksynä missään
Miten tästä eteenpäin? Kyseessä on kolmivuotinen kokeilu, ellei sopimusta päätetä lopettaa kesken sopimuskauden Kokeiluun on mahdollista tulla mukaan niin, että se alkaa viimeistään lukuvuoden alussa 1.8.2020 Tavoitteena saada mukaan myös yläkouluja tai yhtenäisiä peruskouluja Jokaisessa kokeilukoulussa kolmen vuoden jälkeen arvioidaan tilanne jatkosta Lopettaminen? Kehittäminen? Paluu OPV-järjestelmään? Muu, mikä?
Voiko kokeilu alkaa missä vain? Ei. Jos kuulet vihjeitä siirtymisestä, ole yhteydessä kuntasi opettajia edustavaan pääluottamusmieheen. Vuosityöaikajärjestelmän kokeilu päättyy viimeistään silloin, kun viimeinenkin kolmivuotinen kokeilu päättyy. Kun viimeiset kokeilut päättyvät, arvioidaan mihin suuntaan jatketaan.
Mistä saan lisätietoa? OAJ:n verkkosivuilta www.oaj.fi www.oaj.fi/arjessa/perusopetuksen-vuosityoaikakokeilu/ Uutiset Työelämäopas Jos sinulla on kysyttävää perusopetuksen vuosityöaikakokeilusta, voi lähettää viestisi osoitteeseen peruskoulunvuosityoaikakokeilu@oaj.fi Opettaja-lehdestä OAJ:n toimiston työntekijöiltä Kokeilukuntien pääluottamusmiehiltä
Kiitos mielenkiinnostanne! Iloa ja voimia tärkeään työhönne! Heräsikö kysymyksiä: yhteydenotto.oaj.fi Työ laura.nurminen@oaj.fi @laura_nurminen 36
Muuta ajankohtaista
OVTES: yleiskorotus huhtikuussa Opetusalan virka- ja työehtosopimuksen eli OVTESin piirissä olevat peruskouluissa ja lukioissa työskentelevät yleissivistävät opettajat saavat huhtikuun alussa yleiskorotuksen, joka on suuruudeltaan 0,99 prosenttia. Vuoden alussa OVTESsiin kuuluvat opettajat saivat tuloksellisuuteen perustuvan kertaerän, ja moni opettaja sai myös paikallista järjestelyerää. Tämän sopimuskauden ensimmäinen yleiskorotus maksettiin yleissivistäville opettajille toukokuun alussa 2018. Korotuksen suuruus oli 1,17 prosenttia.
Opettajankoulutuslaitoksissa esim. Joensuussa ja Raumalla kannustetaan luokanopettajaksi opiskelevia tekemään erityisopettajan kelpoisuus opintojen ohessa. Haussa oleviin luokanopettajan virkoihin edellytetään myös erityisluokanopettajan kelpoisuutta, esim. Joensuussa. Erityisopettajan koulutus ei oikeuta kaksoiskelpoisen opettajan palkkaukseen, joten kyseisellä yhdistelmällä virkaan valitulle maksetaan luokanopettajan palkkaa. Pääkaupunkiseudulla erityisopettajille on tarjolla koulutusta vastaavaa työtä, mutta maakunnissa tilanne on toinen. Erityisopettajat tekevät töitä luokanopettajina, mutta heikommalla palkalla. Onko OAJ herännyt tähän ongelmaan? Koulutetaanko tulevaisuudessa vain erityisluokanopettajia (eikä luokanopettajia) ja maksetaan heille luokanopettajan palkka? Ja taas kunnat säästävät...
Oppilaan tuki ei toimi, koska resurssit ovat liian pienet. Se vaikuttaa oppilaiden ja opettajan jaksamiseen ja oppimiseen. https://www.hs.fi/kotimaa/art- 2000006041868.html?share=edd702bd05a64a101a94c8ee532a21e6&fbclid=IwAR0Fzxm6gKkkNn1q RajH2EUM3j_CUo96y9DceXapLzXGLemWzqanN0kE3YU
Vahvinta tukea erityisluokassa
#Koulutuslupaus
Ratkaisuja Suomelle OAJ:n eduskuntavaalitavoitteet 2019 #koulutusratkaisee #opettajanääni
Kaikki esityksemme: www.koulutusratkaisee.fi
Kiitos mielenkiinnostanne! Lisätietoja www.oaj.fi/arjessa/perusopetuksen-vuosityoaikakokeilu/ www.oaj.fi/tyoelamaopas/ www.oaj.fi uutiset